UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI"

Transkriptio

1 UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Golfyhteisön strategiaa vuosille on valmisteltu vuoden 2015 aikana seuran ja kenttäyhtiön hallitusten sekä toimihenkilöiden muodostamalla ryhmällä. Strategiaa valmisteleva ryhmä on kokoontunut kevään ja syksyn aikana fyysisesti viisi kertaa. Tämän lisäksi strategiaa on työstetty kirjoituspöytätyönä seminaarien välillä. Strategian ja kehittämisen tueksi golfyhteisö otti käyttöön vuoden 2015 aikana golfliiton tarjoaman Pelaaja Ensin työkalun, jolla tutkitaan sekä vieraspelaajien että yhteisön omien jäsenten kokemusta eri osa-alueista. Näitä ovat mm. kenttä eri osa-alueineen, ravintola ja klubipalvelut, yhteisön toiminta jne. Saadut tulokset on käyty läpi golfliiton seurakonsultin tukemana kahteen otteeseen syksyn 2015 aikana. Tulokset ovat monessa suhteessa rohkaisevia erityisesti vieraspelaajien osalta. Kehittämiskohteita on useita, joista osa on pitkän aikavälin tai strategiakauden loppuun asti ulottuvia, taloudellisia panostuksia vaativia ja osa sellaisia joihin voidaan vaikuttaa välittömästi omalla tekemisellä tai vähäisillä taloudellisilla panostuksilla. Vuoden 2015 toimintasuunnitelman pohjana toimii luonnollisesti valmisteltu strategia sekä Pelaaja Ensin kyselyn tuloksista poimitut toimenpiteet. Tulevana vuonna jatketaan edelleen toiminnan painopistealueena junioritoiminnan kehittämistä. Tähän antaa erinomaisen pohjan 24h projektilla luotu hyvä taloudellinen pohja. Sekä strategiatyössä että Pelaaja Ensin tutkimuksessa nousi esiin yhteisöllisyyden klubitoiminnan kehittäminen. Tässä keskeisessä roolissa on jäsenistön aktivointi toimintaan. Jo tässä vaiheessa on hyvä antaa kiitokset Pelaajan Ensin kyselyssä niille lukuisille, jotka ovat ilmoittaneet halukkuutensa toimintaan. Kilpailutoiminnan osalta olemme ottaneet tavoitteeksi järjestää vuosittain vähintään yhden kansallisen tason kilpailun siten, että kilpailun status nousee vuosittain. Tulevana vuonna kentällämme pelataan Juniorien Aluetour kilpailut ja Seniorin M65 tourin osakilpailu. Omien kilpailujen osalta huomioidaan saadut palautteet ja esimerkiksi harrastajagolfin edellytysten parantamiseksi lisätään leikkimielisten ja yhteisöllisten kilpailujen tarjontaa. Viestinnän osalta parannetaan ajantasaisuutta ja kehitetään sosiaalisen median hyödyntämistä viestinnässä. Golfseuran talouteen ei ole odotettavissa muutoksia. Seuran perustehtävänä on huolehtia yhteisössämme sääntöjenkin mukaan- urheiluseuratoiminnasta ja yhteisöllisyydestä. Tämän seurauksena talouden hallintaan liittyvät muuttujat ovat varsin pieniä. Tuloslaskelma koostuu pääosin jäsenmaksuista ja kilpailutoimintaan liittyvistä komponenteista sekä erikseen seurattavina junioritoiminnan panostukset. Perustaloutta pyritään vahvistamaan tapahtumajärjestelyistä saatavilla tuotoilla ja ulkopuolisilla erillisillä projekteilla. Jäsenmäärämme kasvoi vuoden 2015 aikana 23:lla nettojäsenellä. Tämä on positiivinen merkki ja kaudelle 2016 tavoittelemme edelleen maltillista jäsenmäärän kasvua.

2 Kauteen 2016 ponnistamme hyvistä lähtökohdista. Takana on pitkä, 7½ kuukauden mittainen kausi ja erinomaisen hieno kauden päätöstilaisuus lokakuun lopulla. Selvä merkki yhteisöllisyyden virkoamisesta. Simo Rosendahl Puheenjohtaja Uudenkaupungin Golfklubi ry. Juniori- ja valmennustoimikunta Junioritoimikunnan tavoitteena on saada nuoria innostumana golfista ja saada heidät liittymään seuraamme jäseniksi. Samalla tavoitteena on edelleen edesauttaa nykyisiä seuramme junioreita kehittymään lajissa eteenpäin. Kauden aikana järjestetään greencard-kursseja kaikenikäisille nuorille. Kurssien lisäksi kauden aikan järjestetään valmennusta eri ikäisille ja tasoisille nuorille pelaajille sekä aloitteleville junioreille. 24h- ryhmä kerää myös vuonna 2016 varoja junioritoiminnan kehittämistä varten. Varoja on tarkoitus kohdistaa junioreiden alkeiskursseihin, junioireiden valmennustoimintaan, junioritoimintaan liityvien tapahtumien järjestämiseen sekä junioreille kohdistettuihin välinehankintoihin. 24h- varojen käytön ydinajatuksena on madaltaa nuorten kynnystä aloittaa golfharrastus Uudessakaupungissa ja saada sen kautta innostusta lajin harrastamiseen. Valmennustoiminnasta vastaa seuramme pro Yrjö Honkasalo ja häntä avustaa toimikunnan muut jäsenet ja seuran aktiivit. Tasoitus- ja kilpailutoimikunta Tasoitustoimikunnan tehtävänä on tasoituslaskennan ja tasoitusrekisterin ylläpito, pelaajien opastaminen oman tarkan tasoituksen laskemisessa, valvoa pelaajien tasoitussääntöjen noudattamista sekä vastata sääntö- ja etikettikoulutuksesta yhdessä kapteeniston kanssa. Kilpailutoiminta tulee jatkumaan aikaisempien kausien tasolla. Kilpailuista pyritään saamaan houkuttelevia kiinnittämällä huomiota tarjoiluihin ja palkintoihin. Tavoitteena pitää olla jatkuva määrien lisääntyminen ja määrätty minimimäärätavoite on hyvä olla olemassa, se olkoon vähintään 60 osallistujaa. Lyöntipelimestaruuskilpailussa osallistujatavoitteena on edelleen 100 pelaajaa. Jäsenistön osallistumista kilpailuihin pyritään innostamaan ja aktivoimaan aiempia vuosia enemmän. Toimikunta järjestää avointen kilpailujen lisäksi mm. mestaruuskilpailut niin lyöntipelin, reikäpelin kuin pistebogeyn osalta sekä viikkokilpailusarjan, joka huipentuu Sorvakkomaljaan. Lisäksi toimikunta huolehtii kilpailuorganisoinnista erilaisissa kisailuissa ja yritysten järjestämissä kutsukilpailuissa yhdessä klubin henkilökunnan kanssa. Kauden aikana järjestettäviä kilpailuja ovat myös kaupunginosien välinen kilpailu paremmuudesta. Kilpailukalenteri kaudelle 2016 selviytyy lopullisesti talven ja kevään aikana. Kilpailutoimikunnan tavoitteena on myös, että UGK:n pelaajistosta saataisiin vähintään kolme pelaaja mukaan valtakunnallisille kilpailukiertueille. Kaudella 2015 meillä

3 oli edustusta valtakunnallisella tasolla, ja lisää pelaajia mukaan toivotaan. Kausi 2015 toi Uuteenkaupunkiin Länsirannikon Tsemppitourin aluekilpailun, jonka järjestelyissä onnistuimme mainiosti. Tässä kohtaa on hyvä kiittää mukana olleita vapaaehtoisia, joita ilman kilpailua ei olisi voitu järjestää. Jatkumona edellisestä UGK järjestää kesällä 2016 Aluetourin kilpailun, jossa meidän kykyämme järjestää isoa kilpailua punnitaan todenteolla. Senioripuolella on luvassa iso tapahtuma M65 tourin puitteissa, joten tapahtumia riittää. Toimikunta toivoo jäseniltään aktiivista golftoimintaa myös talviaikaan. Pelimatkat ulkomaille sekä sisäharjoittelu kotoisessa Suomessa palvelevat kilpailijoita kesän 2016 koitoksissa omalla kentällämme. Golf on lajina niin vaativa, että Suomen talven aiheuttama kuuden kuukauden tauko näkyy lyömisessä pitkälle kesään. Seuratoimikunta Seuratoimikunnan tehtävänä on aktivoida jäsenistöä ja lisätä seurahenkeä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Ohjelmassa ovat mm. yhteiset tapahtumat, talkoot, illanvietot, te lat, yhteiset matkat ja leikkimieliset kilpailut. Seuratoimikunta tekee yhteistyötä kapteenin ja muiden toimikuntien sekä Golfravintolan kanssa tapahtumien järjestelyissä. Seuratoimikunnan ideoimia tapahtumia vuodelle 2016 seuran erikois- ja kutsukilpailujen tukitoiminnot mm. kutsujen laadinta teemakilpailujen ja klubitapahtumien ideointi esim. Midnight Sun, Elokuun brunssi, Pink Ball klubiretket esim. retki golfmessuille maaliskuussa, vaihtopäivät kotimaan kentille, mahdollisesti ulkomaan klubimatka teemapäivät toukokuussa Tapahtumapäivä klubilla, sääntöillat, lähipelitapahtumat ohjelmaa myös ei-kilpaileville jäsenille kauden päättäjäiset leikkimielinen parikisa ja päätteeksi illanviettoa Golfravintolassa Senioritoimikunta Yleistavoitteet Tavoitteena on oman kunnon kohentaminen ja pelitaitojen kehittäminen sekä uusien ystävyyssuhteiden luominen ja kehittäminen tämän hyvän harrastuksen parissa. Seniorit osallistuvat aktiivisesti yhteistyöhön muiden toimikuntien kanssa seuran avaintehtävien toteuttamiseksi. Näitä ovat uusien harrastajien tukeminen, lajin tietotaitojen kehittäminen ja myönteisen julkikuvan lisääminen. Kilpailutoiminta Tärkein kesän tapahtuma on SGS:n M65 TOUR tiistaina Tähän vaativaan kilpailutapahtumaan saamme varmasti maksimimäärän eli 120 pelaajaa, koska kyseessä on valtakunnallisen sarjan ensimmäinen osakilpailu. Tämän tapahtuman onnistumiseksi tarvitaan senioreiden työpanosta erilaisissa järjestelytehtävissä.

4 Jäseniä aktivoidaan osallistumaan SGS:n AlueTourin ja HaastajaTourin kilpailuihin. Seuraotteluista kotikentällämme pelaamme Aurinko Golfia, Kankaisten Golfia ja Yyteri Golfia vastaan ja vierasotteluina ovat HGCC Harjattulassa ja RG Raumalla. Senioriliiga jatkuu viimevuotiseen tapaan ja kotiotteluissa kohtaamme AG:n, AGN:n, HGCC:n, LoG:n ja MTG:n. Vierasottelut ovat Alastarossa, Maskussa, Paraisilla Salossa ja Wiurilassa. Oman seuran kilpailut Mestaruuskilpailut, sekä lyönti- että reikäpelissä. Omat viikkokilpailut tiistaisin Omat erikoiskilpailut Senioreiden viikoittaisia sarjakilpailuja pelataan edellisten vuosien tapaan tiistaisin, mikäli muut tapahtumat eivät aiheuta muutoksia.viikkokilpailujen kokonaismäärä on 12 osakilpailua. Ensimmäinen tiiaika on klo Heinäkuussa viikkokilpailut aloitetaan kello Viikkokilpailussa naiset ja miehet pelaavat oman sarjansa. Pelimuotona viikkokilpailuissa on pistebogey. Työ- tai satunnaisen muun esteen omaavilla on mahdollisuus pelata kilpailu samana päivänä klo välisenä aikana tapahtuvina lähtöinä. Illalla pelaavien tulee ilmoittaa tästä pelaamisestaan keväällä ennen kilpailukauden alussa senioritoimikunnalle. Mikäli ystävyysseuraottelupäivä muulla paikkakunnalla on tiistai, ei viikkokilpailua ko. viikolla pelata U:gissa. Seuraottelut kotikentällä pyritään järjestämään tiistaiksi ja niissä saavutetut pisteet huomioidaan myös viikkokisatuloksina. Pelaajat ilmoittautuvat viikkokilpailuihin maanantaihin klo mennessä. Caddie master tulostaa kilpailukortit valmiiksi. Lähtöajat ilmoitetaan pelaajille tekstiviestillä tai sähköpostilla sekä klubin kilpailukalenteri-sivulla. Pistebogey-kilpailuina pelattavan viikkokilpailusarjan alkamisajankohdan, joka riippuu kentän pelivalmiudesta päättää senioritoimikunta samoin kuin viikkokilpailujen päättymisajankohdan ja loppukilpailupäivän. Loppukilpailussa pelaavat naisten sarjassa kuusi parasta ja miesten sarjassa yhdeksän parasta pelaajaa (+ samaan pistemäärään yltäneet), joiden saama yhteispistemäärä kuudelta (6) parhaalta pelikierrokselta on korkein. Jokaisen viikkokilpailun parhaan pistemäärän saavuttanut palkitaan. Senioreiden kesken pelataan lisäksi lyönti- ja reikäpelimestaruudesta. Lyönti- ja reikäpeleissä on sarjat naisille ja miehille, tiit punainen ja keltainen. Reikäpelit pelataan ½ tasoituksin. Lyöntipelit pelataan UGK ry:n mestaruuskilpailujen yhteydessä kaksipäiväisenä ( reikää). Kaudella 2016 pelataan myös paraspallo-, scramble-, greensome- yms. kilpailuja. Näiden ajankohta selviää keväällä julkaistavasta tapahtunmakalenterista Pelaajilta peritään 15 euron suuruinen kausimaksu, jolla katetaan palkinto-, kahvitusyms. kulut. Kausimaksu maksetaan senioritoimikunnan käytössä olevalle pankkitilille. Senioreita kannustetaan osallistumaan aktiivisesti UGK:n järjestämiin kilpailuihin sekä Aluetourin, että Haastajatourin kisoihin, joiden ajankohdista senioritoimikunta tiedottaa keväällä 2016, kun pelipäivät ovat tiedossa. Senioreiden kotimaisesta pelimatkasta päättää senioritoimikunta. Pelimatkat Viroon ja Ahvenanmaalle ovat myös senioritoimikunnan valmistelussa. Ajankohdista päättää senioritoimikunta. Senior-jäseniä kannustetaan osallistumaan myös klubin järjestämiin opastettuihin talvi-, kesä- ja lihaskuntoharjoitteluihin sekä muihin aktiviteetteihin. Viikko- ja ystävyysseurakilpailuista sekä muista senioritapahtumista tiedotetaan

5 pääsääntöisesti sähköpostilla ja klubin ilmoitustauluilla, seniorikansiossa sekä klubin Internet-sivuilla Tiedotteet/Seniorit. Tarvittaessa tiedotuskanavina käytetään myös paikallislehtien seuratoimintapalstoja. Kilpailutuloksista pyritään saamaan toimikunnan varapuheenjohtajan laatimat selosteet U:gin Sanomiin. Senioreiden kaikki rahaliikenne hoidetaan senioreiden pankkitilin kautta. Muu toiminta Keväällä ennen pelikauden alkamista seniorit kokoontuvat kuukausittaiseen lounastapahtumaan kuukauden neljäntenä torstaina. Lounastapahtumissa lyhyt esitelmä, jonka teemoina ovat säännöt, terveys ja muut ajankohtaiset asiat. Kausi 2016 avataan joukkuekilpailuna pelattavalla avajaiskilpailuna. Ajankohta määräytyy sääolosuhteiden mukaan. Seniorit osallistuvat klubin järjestämiin talkoisiin, joista tiedotteet sähköpostilla ja kotisivuilla. Senioritoimikunta on perustanut toimikunnan, jonka tehtävänä on uusien pelipaitojen hankinta ennen kauden alkua. Syksyllä järjestetään kauden päättäjäistapahtuma ja palkintojenjakotilaisuus, sekä erillinen palauteseminaari.

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Vuoden 2014 toiminnan teemana on ollut juniori ja nuorisotoiminnan kehittäminen ja erityisesti tämän kohderyhmän jäsenmäärän kasvattaminen. Lisäksi

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Golfyhteisömme toimintaa on viimeisen kahden vuoden ajan ohjannut vuoden 2015 lopulla hyväksytty strategia, joka ulottuu vuoteen 2020 asti. Toimintasuunnitelmat

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Golfyhteisömme strategiakausi ulottuu vuoteen 2020. Tavoitekautemme loppusuora on avautumassa ja hallitus on kesän jälkeen käynyt läpi toteutumaa

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Pe 2.4 La 3.4 Su 4.4 Ma 5.4 Ti 6.4 Ke 7.4 To 8.4 Pe 9.4 La 10.4 Su 11.4 Ma 12.4 Ti 13.4 Ke 14.4 To 15.4 Pe 16.4 La Mahdollisesti kentän avaus Uusikaupunki 17.4 Su 18.4 Ma 19.4 Ti

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Ma 2.4 Ti 3.4 Ke 4.4 To 5.4 Pe 6.4 La 7.4 Su 8.4 Ma 9.4 Ti Viikkokilpailu Olosuhteiden mukaan 10.4 Ke 11.4 To 12.4 Pe 13.4 La 14.4 Su 15.4 Ma 16.4 Ti Viikkokilpailu Uusikaupunki

Lisätiedot

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Talousarvio 2013 Tulot Kpl Yks.hinta Yhteensä Jäsenmaksut aikuiset 630 60 37800 Jäsenmaksut nuoret 25 36 900 Jäsenmaksut juniorit 60 24 1440 Liittymismaksut

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2016 Hyvää kesää 2016 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänä vuonna saadaan Aulanko golfiin uudet kotisivut, joista löytyy senioreille

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 27.01.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 NORDCENTER Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 Vanhempainilta 14.5. agenda Nordcenterin nuorisotoiminnan tavoitteet ja toimintaperiaatteet / Johanna Maula Tie kilpagolfryhmiin / Tommi Stude Kesän golftoiminta

Lisätiedot

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO SENIORIT 15.4.2019 TOIMINTASUUNNITELMA V. 2019 1. LÄHTÖTILANNE Viime vuonna Hartola Golfin tavoitteena oli olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa. Pelaaja ensin kyselyyn vastasi

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TAMMI-/HELMIKUU 2013 TAMMI-/HELMIKUU 2013 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: Uusi henkilö Golfliiton toimistolla Golflehden Kansallinen Golfviikko 3-9.6.2013 Jäsenkortin käyttöohje

Lisätiedot

1 Seuratoiminta. 2 Talous

1 Seuratoiminta. 2 Talous Katinkulta Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Seuratoiminta Seurassamme oli jäseniä 1 198 (edellisenä vuonna 1 192) edellisenä SGL:n jäsenmäärän ilmoituspäivänä 31.8.2018. Uusia jäseniä on liittynyt

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2013 Hyvää golfkautta 2013 seniorit Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut pelataan samoin kuin vuosikymmenet on totuttu.

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan-Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

LPG ry junioreiden säännöt

LPG ry junioreiden säännöt LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2015 Hyvää kesää 2015 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut

Lisätiedot

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,

Lisätiedot

KILPAILUKUVAUKSET 2015

KILPAILUKUVAUKSET 2015 KILPAILUKUVAUKSET 2015 Helsingin SISÄISET KILPAILUT Viikkokilpailu miehet ja naiset Jäsenten välinen kilpailu, joka koostuu 14 osakilpailusta. Viikkokilpailua ei pelata viikoilla 25, 26 ja 34. Pelimuoto

Lisätiedot

AGK SENIOREIDEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2017 (v )

AGK SENIOREIDEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2017 (v ) TOUKOKUU ma 1. 05. 17 ti 2. 05. 17 ke 3. 05. 17 Viikkokilpailu 1/12, TawG to 4. 05. 17 pe 5. 05. 17 Jatkuu joka perjantai. Katso poikkeukset Hugon taululta la 6. 05. 17 su 7. 05. 17 ma 8. 05. 17 Lähipeli

Lisätiedot

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI Toiminnasta vastaa juniori- ja valmennustoimikunta jonka edustaja toimii hallituksessa. 1.2. JUNIORI- JA VALMENNUSTOIMIKUNTA Toimikuntaan

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan- Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2014. Yleistä

Toimintasuunnitelma kaudelle 2014. Yleistä VIIPURINGOLF RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Sivu 1/5 Toimintasuunnitelma kaudelle 2014 Yleistä Toiminta Toimintasuunnitelma kaudelle 2014 pohjautuu VG ry:lle lähivuosiksi tehtyyn strategiaan sekä hallituksen

Lisätiedot

Uudenkaupungin Golfklubi ry

Uudenkaupungin Golfklubi ry TASEKIRJA Uudenkaupungin Golfklubi ry Välskärintie 2 H 23500 Uusikaupunki Kotipaikka Uusikaupunki Y-tunnus 0781141-2 Tilikausi 1.1. 31.12.2014 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS... 3 TULOSLASKELMA... 11

Lisätiedot

Porvoo Borgå Golf Ry. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Hyväksytty syyskokouksessa

Porvoo Borgå Golf Ry. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Hyväksytty syyskokouksessa Porvoo Borgå Golf Ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018 Hyväksytty syyskokouksessa 24.11.2017 - Yleistä Jäsenistön aktivointi ja pelaamisen kehittyminen Harjoittelun tukemista ryhmissä vuonna

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

KARTANOGOLF RY

KARTANOGOLF RY KARTANOGOLF RY 12.11.2018 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 Yleistä Suomen Golfliiton jäsenmäärä on vuoden 2018 elokuun lopussa 138 955 (142 372 vuonna 2017) rekisteröityä pelaajaa, jossa on laskua 3 417

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

Toiminnantarkastajiksi valittiin Matti Peitso ja Leena Juutilainen sekä varatoiminnantarkastajiksi Jarkko Salmivaara ja Kari Pulli.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Matti Peitso ja Leena Juutilainen sekä varatoiminnantarkastajiksi Jarkko Salmivaara ja Kari Pulli. 1 Meri-Teijo Golf ry. Toimintakertomus 2015 Hallinto Meri-Teijo Golf ry:n (jäljempänä seura ) varsinainen vuosikokous pidettiin 28.2.2015 golfklubilla. Kokouksessa oli läsnä 28 seuran jäsentä. Hallituksen

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Setälä Kari xx.xx.2015 WG&CC: Toimintasuunnitelma 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA...

Lisätiedot

Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE YLEISTÄ

Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE YLEISTÄ Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2019 1. YLEISTÄ Hartolan Golfklubi toimii yhteistyössä Hartola Golf Oy:n kanssa ja tarjoaa golfpalveluita kaikille lähialueen asukkaille sekä mökkiläisille

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

VG:n SENIORIEN KAUSI 2017

VG:n SENIORIEN KAUSI 2017 VG:n SENIORIEN KAUSI 2017 YLEISTÄ - SENIORI-IKÄISIÄ ry:ssä 882 HENKILÖÄ (tammikuu 2017) - UUSIA SENIORI-IKÄISIÄ TÄNÄ VUONNA 12 (7) NAISTA JA 128 (29) MIESTÄ (suluissa v.2016) eli yhteensä 140 uutta seniori-ikäistä

Lisätiedot

Uudenkaupungin Golfklubi ry

Uudenkaupungin Golfklubi ry TASEKIRJA Uudenkaupungin Golfklubi ry Välskärintie 2 D 23500 Uusikaupunki Kotipaikka Uusikaupunki Y-tunnus 0781141-2 Tilikausi 1.1. 31.12.2013 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS... 3 TULOSLASKELMA... 13

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry. Hallitus

Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry. Hallitus Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry Hallitus 18.1.201 7 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA... 3 5. TIEDOTUSTOIMIKUNTA... 3 6. KLUBITOIMIKUNTA...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 KANKAISTEN GOLF ry Masku TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toiminnanjohtajan ja toimikuntien toteuttamana. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015. Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö. TAWAST GOLF 2015 Klubi, kaverit ja seurahenki

TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015. Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö. TAWAST GOLF 2015 Klubi, kaverit ja seurahenki TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö TAWAST GOLF 2015 Klubi, kaverit ja seurahenki Aktiivista seuratoimintaa upealla golfkentällä ja golfklubilla.

Lisätiedot

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä.

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. SENIORIT Miesseniorien ikäraja laski 1.1.2017 50 vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli 31.10.2017 seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. Senioreista 134

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012. Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012. Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012 Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Sisällysluettelo sivu 1. Hallituksen yleiskatsaus 1 2. Jäsenistö 2 3. Nuorisotoimikunta 2 4. Naistoimikunta 4 5. Senioritoimikunta 5

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN GOLFKLUBI ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014

NURMIJÄRVEN GOLFKLUBI ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 NURMIJÄRVEN GOLFKLUBI ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Syyskokous 26.10.2013 NURMIJÄRVEN GOLFKLUBIN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Yleistä Yhdistys järjestää sääntöjensä mukaisesti golfpeliin liittyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta.

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta. KANKAISTEN GOLF ry Masku 25.01.2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä 2. Kanavagolfin yhteisön strategia Toiminnan ohjaus 3.

Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä 2. Kanavagolfin yhteisön strategia Toiminnan ohjaus 3. Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä Kanavagolf Vääksy ry toimii Suomen Golfliiton alaisena jäsenseurana, noudattaen liiton ja seuran omia toimintasääntöjä. Seuran kotikenttänä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

Klubi- ja miestoimikunnan vetäjänä jatkaa Hannu Kankarjärvi. Hallitukseen uudeksi jäseneksi valittiin kilpailutoimikunnan vetäjäksi Marko Asell..

Klubi- ja miestoimikunnan vetäjänä jatkaa Hannu Kankarjärvi. Hallitukseen uudeksi jäseneksi valittiin kilpailutoimikunnan vetäjäksi Marko Asell.. KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Seuran toiminta tapahtui toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät olivat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annettiin omat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 YLEISTÄ 3 SEURAN VUODEN 2019 TAVOITTEET 3 TOIMIKUNTIEN TOIMINTASUUNNITELMAT 3 JUNIORI- JA KOULUTUSTOIMIKUNTA 3 KENTTÄ-, KILPAILU- JA TASOITUSTOIMIKUNTA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö

Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö Aktiivista seuratoimintaa upealla golfkentällä ja golfklubilla. Tilat golfin harjoittelemiseen

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2010 Senioritoimikunnan jäsenet Nimi Puhelin Sähköposti Irene Kuusela 050 3420786 irene1.kuusela@aina.net Leena Rekonen 050 5425175 leena.rekonen@gmail.com Markku

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

UGK ry 30 vuotta aktiivista golftoimintaa. 30 -vuotisjuhlan tunnelmia Hallituksen ja toimikuntien kuulumiset

UGK ry 30 vuotta aktiivista golftoimintaa. 30 -vuotisjuhlan tunnelmia Hallituksen ja toimikuntien kuulumiset Jäsentiedote 12 / 2013 UGK ry 30 vuotta aktiivista golftoimintaa 30 -vuotisjuhlan tunnelmia Hallituksen ja toimikuntien kuulumiset 1 Uudenkaupungin Golfklubi Ry UGK 30 v. 10.8.2013 Juhlakisan alkutunnelmia.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016 Wiurila Golf & Country Club ry

Toimintasuunnitelma 2016 Wiurila Golf & Country Club ry Toimintasuunnitelma 2016 Wiurila Golf & Country Club ry Visuri Mika 26.1.2016 WG&CC: Toimintasuunnitelma 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA...

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Nuorisotoiminnan ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kytäjä Club Tour ( KCT )

Kytäjä Club Tour ( KCT ) Säännöt 2012 28.3.2012/Kytäjä Golf r.y. kilpailutoimikunta Kytäjä Club Tour ( KCT ) 1. Kytäjä Club Tour Kytäjä Club Tour on koko Kytäjän golfkauden kestävä henkilökohtainen kilpailusarja, joka on avoin

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2016

KILPAILUKALENTERI 2016 KILPAILUKALENTERI 2016 TSEMPPITOUR JA ALUETOUR Etelä-Länsi TT 1 22.5. Hangon Golf TT 2 7.6. Espoon Golfseura TT 3 21.6. St. Laurence Golf TT 4 12.7. Ruukkigolf TT 5 26.7. GumböleGolf TT 6 TBA TBA AT 1

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016

PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 Peuramaa Golfin valmennuskategorioita on päivitetty kaudelle 2016 aiempien vuosien kokemusten sekä tehdyn kyselyn perusteella.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

Tarinan strategia 2020

Tarinan strategia 2020 Tarinan strategia 2020 Suomen golfin strategia Visio Parasta vapaa aikaa Missio Golf yhdistää terveysvaikutukset ja yhdessä luonnossa liikkumisen Strateginen tahtotila Golfyhteisöjen toimintatapoja uudistamalla

Lisätiedot

KUTSU ESPOO RINGSIDE GOLF ERG RY:N YHDISTYKSEN SYYSKOKOUKSEEN

KUTSU ESPOO RINGSIDE GOLF ERG RY:N YHDISTYKSEN SYYSKOKOUKSEEN Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo KUTSU ESPOO RINGSIDE GOLF ERG RY:N YHDISTYKSEN SYYSKOKOUKSEEN Espoo Ringside Golf ERG ry:n jäsenet kutsutaan yhdistyksen syyskokoukseen, joka pidetään

Lisätiedot

Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER KILPAILUJA

Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER KILPAILUJA Toukokuu 2016 VIERUMÄEN GOLFSEURAN TIEDOTE 30.4.2016 CADDIE MASTER Classic caddie master 9-17, 4.5. alkaen 8-18, 14.5. alkaen 7-18 Cooke caddie master 8-17 Back office (ajanvaraus) 9-17 Kenttien ja caddiemasterin

Lisätiedot

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ

HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ Helsingin Golfklubin kilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton kilpailukäsikirjaa, tasoitusmääräyksiä, paikallissääntöjä ja soveltuvin osin ohjetta

Lisätiedot

Peuramaa Golf Hjortlandet ry

Peuramaa Golf Hjortlandet ry Peuramaa Golf Hjortlandet ry Toimintasuunnitelma 2018-2020 Seuran kevätkokous 15.5.2018 ESITELLÄÄN SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN KEVÄTKOKOUKSEN JÄLKEEN Toimintasuunnittelun tavoite Päivittää RY:n toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)

Lisätiedot

Syyskokous 14.11.2013. Hyvinkään Golf r.y:n. Hyvinkään Golf r.y.

Syyskokous 14.11.2013. Hyvinkään Golf r.y:n. Hyvinkään Golf r.y. Hyvinkään Golf r.y:n Syyskokous 14.11.2013 Hyvinkään Golf r.y:n syyskokous 14.11.2013 klubitiloissa Toimintasuunnitelmat vuodelle 2014 1 KILPAILUTOIMKUNTA Santtu Eskola, pj Harri Andersson Jouni Eloranta

Lisätiedot

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT GOLF YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan R&A Rules Limited ja The United States Golf

Lisätiedot

Master Golf Club ry:n tarkoituksena on edistää golfin ja liikunnan harrastamista.

Master Golf Club ry:n tarkoituksena on edistää golfin ja liikunnan harrastamista. 1 MASTER GOLF CLUB RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Toiminta-ajatus Master Golf Club ry:n tarkoituksena on edistää golfin ja liikunnan harrastamista. Yhdistyksen tehtävänä on jalkauttaa Master Golf Club

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1 YLEISTÄ 3 SEURAN VUODEN 2018 TAVOITTEET 3 TOIMIKUNTIEN TOIMINTASUUNNITELMAT 3 JUNIORI- JA KOULUTUSTOIMIKUNTA 3 KENTTÄ-, KILPAILU- JA TASOITUSTOIMIKUNTA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 HSRC 40 VUOTTA TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 (10) SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 2 Kilpailutoiminta... 3 Kilpailutoimikunta... 3 Kilpailukalenteri... 3 SM-liiga... 4 Edustuspelaajat...

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE

KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit:

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: Juniori- ja valmennustoimikunta Juniori- ja Valmennustoiminnan jakautuminen eri tasoryhmiin ja toiminnan yleisperiaatteet vuodelle 2013: 1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: 1.1. Ryhmä 1, Valiopelaajat 1.1.1.

Lisätiedot

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Gloria LadyCup 19. vuosi Taustaa Gloria LadyCup aloitettiin nimellä NiceCup vuonna 2000 ja esikuvana on ollut Ryder Cup joukkuekilpailu. Vastakkain asettuvat Itä-Suomen

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vuosi on seuran 29. toimintavuosi. Toiminnan kehittämistä jatketaan vuonna 2018 tehdyn 3 vuoden toimintasuunnitelman mukaisesti. Yhdistyksen Jäsenmäärän kasvattaminen, jäsenistölle suunnattujen tapahtumien

Lisätiedot

Viikkokilpailut pelataan torstaisin (vapaat lähdöt). Lähtöaikoja voi varata kilpailua edeltävästä sunnuntaista alkaen.

Viikkokilpailut pelataan torstaisin (vapaat lähdöt). Lähtöaikoja voi varata kilpailua edeltävästä sunnuntaista alkaen. ESPOON GOLFSEURA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Yleiset kilpailumääräykset Ilmoittautumisia otetaan vastaan aikaisintaan kaksi viikkoa ennen kilpailua. Ilmoittautuminen tehdään kirjallisesti, faxilla,

Lisätiedot

SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN 2. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO

SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN 2. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Hartola Golfin tavoitteena on olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa vuonna 2018. Pelaaja ensin kyselyyn vastasi

Lisätiedot