Uudenkaupungin Golfklubi ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudenkaupungin Golfklubi ry"

Transkriptio

1 TASEKIRJA Uudenkaupungin Golfklubi ry Välskärintie 2 D Uusikaupunki Kotipaikka Uusikaupunki Y-tunnus Tilikausi

2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS... 3 TULOSLASKELMA TASE TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN ALLEKIRJOITUKSET KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT JA TOSITELAJIT

3 TOIMINTAKERTOMUS Uudenkaupungin Golfklubi juhli kaudella 2013 kolmattakymmenettä toimintavuottaan. Olemme golfliiton vanhimpia yhtäjaksoisesti toimineita seuroja. Kokonaistavoitteemme toimintavuonna täyttyivät odotusten mukaisesti ja keskeisten kehitysmittareiden osalta toimintamme on golfliiton jäsenseurojen keskimääräisellä tasolla tai hieman sen yläpuolella. Jäsenmäärämme kehitys pysyi toimintavuonna nettomääräisesti lievästi positiivisena ja noudatti edellä mainitun mukaisesti hieman liiton keskimääräistä parempaa kehitystä. Jäsenmäärän osalta asetimme loppuvuodesta tavoitteita juniori- ja nuorisojäsen kehitykselle. Syyskokous valtuutti hallituksen täydentämään hallitusta juniori-, koulutus- ja valmennustoiminnasta vastaavalla henkilöillä Jyri Hämäläisen jäätyä pois hallituksesta. Kilpailutoiminnan osalta sekä omien että vieraspelaajien pelaamat kehittyivät edelliskausiin verrattuna erinomaisesti. Tähän vaikutti merkittäviltä osin kentällä pelatut kaksi isompaa tapahtumaa. Odotamme tämän kehityksen uuden klubirakennuksen myötä kuitenkin jatkuvan. Koulutus- ja valmennustoiminnan osalta toiminta jatkui aiempien vuosien tapaan aktiivisena ja kauden aikana seuraamme edusti liittotason kilpailuissa kaksi pelaajaa. Seuraamme edustaneet pelaajat menestyivät valtakunnallisissa kisoissa hienosti ja seura tulee aktivoitumaan kilpa- ja edustustoiminnan osalta tulevaisuudessa entistä aktiivisemmin. Talviharjoittelu jatkui kaudella aiempien vuosien tapaan Liikunta Innossa. Vuoden 2012 lopulla toteutetun jäsenkyselyn tulosten perusteella käynnistetyllä viestinnän kehittämisellä on saavutettu asetetut tavoitteet ja sen kehittämistä tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa. Hallitus Hallituksen jäsenet: Simo Rosendahl pj, Mika Nissilä vpj, Jaakko Suominen, Jyri Hämäläinen, Hannu Viinikkala ja Erja Niemi Hallituksen kutsumana on sihteerinä toiminut Jyri Hämäläinen. Hallitus kokoontui varsinaisiin kokouksiin kaudella 2013 viisi kertaa. Lisäksi hallituksen jäsenten muodostamat valmistelevat työryhmät kokoontuivat 8 kertaa kauden 2013 aikana. Kapteenit Klubin kapteenina on toiminut Jyrki Virtanen ja ladykapteenina Erja Niemi. Talous Seuran talous on nykymuodossaan hyvin ennustettavaa ja eri osa-alueet ovat hyvin hallittavissa. Suurin tulo- ja menoerä liittyy jäsenmaksuihin jäseniltä ja toisaalta tilityksiin golfliitolle. Golfyhteisössämme toiminnan vastuunjako on selkeä ja golfseuran 3

4 vastuulla olevaan urheiluseuratoimintaan ei normaaliolosuhteissa liity merkittäviä talouteen liittyviä epävarmuustekijöitä ja merkittävät hankkeet valmistellaan osana vuosi tai pitkäntähtäimen suunnittelua. Tulevaisuuden näkymät Uudenkaupungin Golfklubin tulevaisuuden näkymiä voidaan pitää ja odotamme niiden olevan lähitulevaisuudessa erinomaiset. Merkittävin syy odotusarvojen nousuun on vuonna 2014 valmistuva klubirakennus, jonka uskomme aktivoivan yleistä kiinnostusta golfharrastukseen ja luonnollisesti näemme sillä olevan merkittäviä vaikutuksia vieraspelaaja ja kilpailukierrosten määrään. Alueen talouden positiivisella kehityksellä on pitkällä tähtäimellä vaikutusta myös seuramme toimintaan. Toimikunnat Klubin toimintaa koordinoimassa ja organisoimassa on toiminut viisi eri toimikuntaa puheenjohtajina: kenttätoimikunta Mika Nissilä kilpailu- ja tasoitustoimikunta Hannu Viinikkala seuratoimikunta Erja Niemi juniori- ja valmennustoimikunta Jyri Hämäläinen senioritoimikunta Jaakko Suominen Juniori-, koulutus- ja valmennustoimikunta Toimikuntaan kuului Jyri Hämäläinen pj, jäseninä Mika Nissilä, Hanna Helin-Luotonen, Jukka Silvola, Yrjö Honkasalo ja Sakari Honkasalo Toimikunta kokoontui pitäen viikoittaista yhteyttä. Lajikoulutus: Ammattikouluttajina ovat toimineet sopimussuhteessa seurapro Yrjö Honkasalo ja golfvalmentaja Sakari Honkasalo, jotka ovat vastanneet koulutuksen päivityksestä ja kehittämisestä yhteistyössä SGL ry:n, LiikuU:n ja Suomen Valmentajat ry:n kanssa. - Harrastajien lisääminen toteutettiin tutustumistilaisuuksilla koko kauden ajan yleisölle, työ- yms. yhteisöille ja kouluille. Tiedottaminen toteutettiin sanomalehtikirjoituksin ja kohderyhmiin kohdistetuin tiedottein. Tilaisuuksiin osallistui kaikkiaan aikuisia n. 250 ja koululaisia n Green Card kursseja ja suorituksia toteutui 28 kpl. - Nuorisotoimintaa tehostettiin entisestään ympärivuotisena kolmiportaisesti yhteistyössä koulujen kanssa. 1. Puuhagolf maksuton ja jäsenvelvoitteeton mahdollisuus nuorille tutustua golfin perusasioihin ryhmässä ohjatusti golfkentän harjoitusalueilla. 2. Seuran jäseniksi sitoutuneille nuorille omaehtoista valvottua ryhmätoimintaa Swingiä Jengissä lisäksi viikoittaiset ohjatut harjoitukset. 3. Syksyllä ryhdyttiin toimenpiteisiin tavoittaa teini-ikäisille nuorille aktiivista nuorille omaehtoista toimintaa ajatuksena aikaansaada golfista turvallinen ja liikunnallinen kohtaamispaikka nuorille. Osallistujia eri tasoille oli: Puuhagolf n. 80, Swingiä Jengissä 15 ja valmennukseen 3. 4

5 - Jäsenistölle lajin osaamista tehostettiin ympärivuotisesti 1. Maksuttomat yksilölliset swigitestit ja siihen liittyvä ohjeistus harjoitteluun tai lajiopiskeluun. 2. Omaehtoinen seurapron yksityisopetus. 3. Syksyllä talvikurssin puitteissa aloitettiin uusi lajikulttuurin kehittäminen 5-portaisella ohjelmalla jäsenille. Ohjelmaan osallistui 40 jäsentä. Tavoite on saavuttaa kullekin jäsenelle oman unelman mukainen kehitys -20% vuosi, jolloin oma golftavoite täyttyisi viidessä vuodessa. Tällä on tavoite lisätä jäsenistössä esimerkillisiä golfosaajia, jotka kannustavat omalla tasollaan muita jäseniä ja erityisesti aloittelijoita ns. Parempaa Golfia mukaiseen aitoon golfelämykseen. - Kilpavalmennukseen sitoutuivat Ville Virolainen ja Rauno Hietamäki, jotka esimerkkinä jäsenistölle ovat sitoutuneet em. 20%:n kehitykseen kouluttajien suunnitteleman harjoitusohjelmalla ja UGK ry:n kanssa tehdyllä edustuspelaajasopimuksella. Muu koulutus: Sääntökoulutuksesta on vastannut klubikapteeni pienryhmissä. SGL:n lajiohjaajakurssille osallistui Hanna Helin-Luotonen. Kenttätoimikunta Toimikuntaan kuului Mika Nissilä (pj), Juhani Rautaheimo (vpj), Rauno Hietamäki, Jukka Pulkkinen, Torsti Loivamäki, Lauri Piirainen ja Jouko Urhonen. Kilpailu- ja tasoitustoimikunta Toimikunnan jäsenet: Hannu Viinikkala (pj), Timo Hakala (vpj), Raija Hämäläinen, Uoti Hämäläinen, Rami Nummelin ja Matti Ågren. Toimikunta on kokoontunut kaksi kertaa kauden aikana. Kilpailutoiminta Kaudella oli voimassa seuran hallituksen hyväksymät kilpailumääräykset. Toimikunta on organisoinut tai ollut mukana järjestämässä kauden aikana kaikkiaan 41 (35) kilpailua. Kauden aikana oli avoimia kilpailuja kuusitoista ja niissä kaikkiaan 786 (620) pelaajaa. West Coast Golf Tour aloitettiin jälleen Uudestakaupungista. Kyseessä on viiden päivän kilpailu viidellä eri kentällä. Muina paikkakuntina olivat Rauma, Nakkila ja Pori. Kilpailu oli edelleen suosittu ja mukana oli 83 kilpailijaa. Vain jäsenille tarkoitettuja kilpailuja oli yhdeksän ja niissä vastaavasti pelaajia 225 (220). Erilaisia kutsukilpailuja oli 17, joista viisi oli yhteistyöyritysten järjestämiä kilpailuja (156 pelaajaa) ja 12 muuta kilpailua (145). Kaupunginosien välisen kilpailun voitti Saarnisto-Hiun joukkue, jossa pelasivat Terttu Pulkkinen, Jukka Pulkkinen, Matti Ågren ja Rami Nummelin. 5

6 Seuran mestarit 2013: - Miehet Ville Virolainen - Naiset Anita Sandholm - Juniorit Atte Raitio - Seniorimiehet Rauno Hietamäki - Seniorinaiset Marjatta Pyykkönen - Reikäpeli, miehet Rauno Hietamäki - Reikäpeli, naiset Anita Sandholm - Pistebogey Mestaruus, miehet Jukka Pulkkinen - Pistebogey Mestaruus, naiset Marjatta Keihäskoski Tasoitukset Toimikunta - apunaan kapteeni Jyrki Virtanen - on vastannut siitä, että UGK:n jäsenet ovat kauden aikana huolehtineet tasoituksiensa muutoksista tasoitusmääräysten mukaisesti. EGA-tasoituskäytäntö oli kuudetta kautta voimassa. Tämän mukaisesti pelaajan tulee jättää kauden aikana vähintään neljä tasoituskorttia pitääkseen tasoituksensa aktiivisena. Aktiivinen EGA-tasoitus on 186 jäsenellä. Kauden aikana tasoitus pieneni 137 pelaajalla ja suureni 116 pelaajalla. Tasoitustaan pudotti prosentuaalisesti ja absoluuttisesti eniten Eero Kuohuva. EGA-tasoituksellisista klubin pienin tasoitus on Ville Virolaisella (3,5). Naisten pienin EGA-tasoitus on Anita Sandholmilla (10,8). Senioritoimikunta Kokoukset Toimikunnan puheenjohtajana on toiminut Jaakko Suominen, varapuheenjohtajana Marjatta Keihäskoski sekä jäseninä Reijo Aalto, Jorma Korhonen, Seppo Lappalainen ja Marjatta Pyykkönen. Senioritoimikunta kokoontui toimivuoden neljä kertaa. Neuvottelutapaamisia pidettiin aiheen ilmaantuessa lisäksi kesän aikana seniorien viikkokilpailujen yhteydessä. Tiedottaminen Tiedottaminen tapahtui pääasiassa sähköpostin välityksellä ja klubin ilmoitustaululla. Viikkokilpailut Toimintasuunnitelmanmukaisesti viikkokilpailut pelattiin tiistaisin pistebogey-peleinä, lähdöt klo alkaen. Viikkokisoihin osallistui yhteensä 71 pelaajaa ja kokonaiskierrosmäärä oli yhteensä 680 kilpailusuoritusta. Vuoden 2012 tavoin viikkokilpailun voittajat palkittiin tavarapalkinnolla, jotka saimme pääasiassa lahjoituksena. Tämä ehkä osaltaan vaikutti aktiivisuuteen koko pelikauden aikana. Keskimääräinen 6

7 aktiivisuus oli lähes 60 prosenttia ja kuusi pelaajaa osallistui jokaiseen viikkokilpailuun. Viikkokilpailun finaali pelattiin 10.9 ja siihen selvisivät kuusi parasta nais- ja miespelaajaa. Normaalin viikkokilpailujen lisäksi pelattiin parikilpailu scramblena Seuraottelut Seuraottelut pelattiin edellisvuoden tapaan Yyteriä ja Maskua vastaan vieraskentällä ja kotiottelut Raumaa ja Harjattulaa vastaan. Muut seuraottelut voitimme suhteellisen selvästi, mutta Yyteriä vastaan kärsimme jälleen tappion heidän kotikentällään. Haastetta riittää siis vuodeksi Osallistujia seuraotteluihin oli kiitettävästi. Alueelliset ja valtakunnalliset kilpailut. Senioreillamme oli menestystä myös valtakunnallisessa tasolla Haastaja -, ja alue- Tourilla. Rauno Hietamäki oli kuuden kilpailun valtakunnallisessa HaastajaTourin M55 sarjassa hienosti kuudennella sijalla. Kilpailu pelattiin ilman tasoituksia scratch-pelinä. Rauno Hietamäki voitti ensimmäisen osakilpailun Meri-Teijossa. Senioreiden Aluetourin osakilpailuissa UGK:n senioreilla oli myös hyvä menestys. Ensimmäinen osakilpailu pelattiin kotikentällämme. Kilpailuun osallistui yhteensä 108 pelaajaa alueeltamme. Väinö Pekuri voitti kotikentällämme ensimmäisen osakilpailun M55 sarjassa. Hyvää menestystä täydensivät Esko Kylä-Kaila 2. ja Kalle Pyykkönen 7. Miesten M65 sarjassa, Seppo Pieniniemi oli hienosti toinen ja Jaakko Suominen sijalla seitsemän. Naisten N55 sarjassa Kirsti Kuusisto oli sijalla 3, Marjatta Pyykkönen viides ja Marjatta Keihäskoski yhdeksäs. Valtakunnalliseen AlueTourin finaaliin pääsi seurastamme vain Seppo Pieniniemi, ollen kolmen osakilpailun jälkeen hienosti neljäntenä. Varasijoille finaaliin pääsivät klubistamme Kirsti Kuusisto, Marjatta Pyykkönen, Kirsti Junnila, Timo Rajala ja Väinö Pekuri. Ehkäpä seuraavana vuonna 2014 saamme suuremman joukon finaaliin. Kauden 2013 kilpailutulokset Lyöntipelimestaruudet Naiset 1. Marjatta Pyykkönen Marjatta Keihäskoski Kirsti Kuusisto 192 7

8 Miehet 1. Rauno Hietamäki Mattias Suves Jarkko Sulo 182 Reikäpelimestarit Naiset Kirsti Kuusisto Miehet Rauno Hietamäki Viikkokilpailun finaali Naiset 1. Kirsti Kuusisto 36 p 2. Marjatta Pyykkönen 34 p 3. Kirsti Junnila 32 p Miehet 1. Reijo Aalto 37 p 2. Arto Koivumäki 36 p 3. Juhani Hiltunen 31 p Parikilpailut Scramble Tarja Suves/Arto Koivumäki Marjatta Pyykkönen/Reijo Aalto Jarkko Kleemola/Raimo Nieminen 69 Seuraottelut Tulokset ottelupaikkakunnittain: UGK RG 30.7 Uudessakaupungissa UGK - HGCC 22.7 Uudessakaupungissa UGK - KGM 28.5 Maskussa YG - UGK 24.6 Yyterissä Talous Toimintakulujen kattamiseksi kerättiin pelaajilta 10 euron pelikausimaksu. Lisätuloja saatiin mukavasti myös pelipaitojen hankinnan yhteydessä. Näillä tuloilla on katettu palkinto-, tarjoilu- kokouskuluja sekä Kultarannan pelimatkan ja kuntoilutapahtuman 8

9 kuluja Viikkokilpailujen tavarapalkinnot saatiin pääasiassa lahjoituksena, josta kiitos lahjoittajille. Muu toiminta Seniorien kotimainen pelimatka 13.8 suuntautui Kultarantaan. Syksystä huolimatta sää suosi meitä ja kaikki 31 pelaajaa nauttivat hyvistä olosuhteista ja hyvästä ruuasta. Pelikauden jälkeen 1.10 pidettiin klubilla palautepäivä, jossa muisteltiin kauden tapahtumia ja jäsenet saivat esittää toimikunnalle ehdotuksia tulevasta toiminnasta. Reijo Aalto esitteli paikalla olleille n 25 osallistujalle uuden klubitalon luonnospiirustuksia. Senioreiden kuntosalipäivä pidettiin Osallistujia oli yhteensä 25 ja paikkana LiikuntaInto. Tilaisuus toimi samalla talviharjoittelun aloitus- ja demopäivänä. Kuluvana vuonna seniorimme olivat myös järjestäjinä ja osallistujina Lions 107 A-piirin mestaruuskilpailuissa sekä valtakunnallisessa Kansallisten senioreiden mestaruuskilpailussa. Jälkimmäisessä kilpailussa osallistujia oli 102 ja tässä vielä kaikille kiitokset mukana järjestelyissä olleille. Seuratoimikunta Uusi Seuratoimikunta aloitti aiemmin vastaavia toimintoja hoitaneen Klubitoimikunnan jalanjäljissä. Seuratoimikuntaan lupautuivat mukaan, Erja Niemi pj., Raija Hämäläinen, Terttu Pulkkinen, Kirsti Kuusisto sekä Sinikka Kassila. Seuratoimikunnan ohjelmassa olivat suurimpana kokonaisuutena UGK 30 vuotta juhlallisuuksien järjestäminen yhdessä juhlatoimikunnan kanssa. Kauden alussa pidettiin Kevätsiivous ja haravointitalkoot. Mukana oli 24 jäsentä Perinteinen Kapteenin avaus, johon osallistui 46 jäsentä Midnight Sun 57 osallistujaa UGK 30 vuotta 65 osallistujaa sekä kilpailuun, että iltajuhlaan Seuran Pikkujoulut Orrella 26 jäsentä. Tilaisuudessa palkittiin Vuoden golfaajaksi Rauno Hietamäki. Kapteenit Kapteenin avaus käynnisti kisakauden poikkeuksellisesti vasta Avauskilpailuun osallistui 46 pelaajaa. Ladykapteenin ohjaamaa toimintaa; talviharjoitteluna Naisten jumppavuorot LiikuntaInnossa. Mukana vaihtelevasti 20 jäsentä Naisten keskiviikkokierrokset n. 100 suoritusta. 3. Ja Naisten Lähipelitapahtumat. Mukana molemmissa 20 jäsentä 9

10 7.9. Naisten Finaali mukana 18 jäsentä. Tulokset: Marjatta Pyykkönen 36, Anita Sandholm 34, Marjatta Keihäskoski 34 Naisten koko kesän jatkuneen "birkkukisan" voitti 2013 Marjatta Pyykkönen. Kapteenisto järjesti juhlavuoden aikana puttikilpailun johon kutsuttuina olivat alueen vaikuttajat eri toimialoilta ja yrityksistä. Juhlavuoden puttikisan osallistujat olivat: Kutsuvieras Uudenkaupungin kaupunki, kaupunginjohtaja Atso Vainio Uudenkaupungin yrittäjät, pj. Terttu Lundelin Vahterus Oy, toimitusjohtaja Mauri Kontu Valmet Automotive Oy, toimitusjohtaja Ilpo Korhonen Laitilan kaupunki kaupunginjohtaja Jukka Alkio Laitilan kaupunki, työterveyslääkäri Terhi Kosonen UGKn edustaja Uoti Hämäläinen Erja Niemi Jaakko Suominen Simo Rosendahl Marjatta Keihäskoski Sami Lohisto Tuomarina puttikisassa toimi Ugk Ry:n kapteeni Jyrki Virtanen UGK 30 vuotta Tiivistelmä juhlapäivän puheista ja huomionosoituksista. Kilpailun avauspuhe; Marjatta Keihäskoski (Vakka-Suomen Golf Oy hallituksen jäsen) 30 vuotta golfia Uudessakaupungissa on hieno osoitus yhteistyön ja talkoohengen voimasta. Olette tehneet mahdolliseksi sen, että saamme palata upealla, monipuolisella kotikentällämme. Kenttää on vähitellen ja maltillisesti laajennettu täyteen mittaan ja vuosi vuodelta väylät ja niiden lähialueet ovat kohentuneet ja pelattavuus parantunut. Meren läheisyys antaa kentällemme ainutlaatuisen ilmeen ja uuden puolen metsäinen luonto on hyvä vastakohta vanhan puolen peltomaisuudelle. Yhtiökokous hyväksyi vanhan sairaalan sikalan oston Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä uutta klubitaloa varten. Osakeyhtiön hallitus on käynyt tiivistä neuvottelua sairaanhoitopiirin kanssa jo useamman vuoden ajan tilojen kapan osalta. Nykyisten klubitilojen osalta tilanne on joka tapauksessa muuttumassa sillä sairaanhoitopiiri on päättänyt myydä rakennuksen, jossa nykyinen klubimme toimii. Useita pienempiä rakennuksia onkin jo alueelta myyty. Kilpailu pelaajista eri kenttien kesken on jo tällä hetkellä kovaa ja tulee entisestään kiristymään. Pelkkä hieno kenttä ei välttämättä riitä, vaan asiakkaat vaativat parempia palveluja. Esimerkiksi yritystapahtumien, kilpailujen ja yksittäisten pelaajienkin valinnoissa vaakakuppi herkästi kääntyy tarjottujen oheispalvelujen mukaan. Mitä peli nimeltä golf sitten meille kullekin merkitsee; pelailua, kilpailemista, seurustelua, liikuntaa kauniissa ympäristössä. Juhlapuhe; Simo Rosendahl UGK ry:n puheenjohtaja 10

11 Vakka-Suomalainen Golf historia sai alkunsa syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna Tuolloin allekirjoitettiin Uudenkaupungin Golfklubin perustamisasiakirja. Kilpailutilanteesta ja alueemme ajoittain voimakkaistakin suhdannevaihteluista huolimatta olemme menestyneet kuitenkin vähintäänkin hyvin, kun katsomme asioita toiminnallisesta tai taloudellisesta näkökulmasta. Olemme luonnollisesti vuosien varrella uudistuneetkin tai vähintäänkin hioneet arvokasta timanttia entistäkin paremmaksi. Pitkäjänteisyyttä kuvaa hyvin sekin seikka, että toiminnassamme on edelleen samoja aktiivijäseniä kuin seuran alkuaikoina. Vuosien varrella olemme onneksemme saaneet kuitenkin uusiakin seura-aktiiveja mukaan toimintaamme onnistuneesti. Aina voimme tietysti kysyä itseltämme että pitäisikö uudistua radikaalimmin? Uudenkaupungin Golfklubi ry ja Vakka-Suomen Golf Oy muodostavat ja aikaansaavat sen kokonaisuuden, jota arkikielessä kutsumme omaksi golfyhteisöksemme. Urheiluseuralla ja kenttäyhtiöllä on yhteisössämme omat roolinsa, mutta me kumpikin tarvitsemme toisiamme kehittyäksemme ja kehittääksemme yhteisömme toimintaa. Uudenkaupungin Golfklubi on vuosien saatossa kehittynyt monesta näkökulmasta katsottuna merkittäväksi toimijaksi alueellaan. Jäsenmäärä on viimeaikoina pysytellyt saavutetulla tasolla ja olemmekin yksi suurimmista seuroista Uudessakaupungissa ja koko Vakka-Suomessa. Jäsenmäärän odotetaan kääntyvän kasvuun yleisen markkinatilanteen kohentumisen myötä. Lajin ja seuratoiminnan kiinnostavuus ovat jo nyt hyvällä tasolla. Toivomme, että alueemme hyvät tulevaisuuden näkymät vaikuttavat myös golfharrastukseen positiivisesti. Golfyhteisömme merkitys matkailulle on merkittävä. Vieraspelaajakierrosten määrä vuositasolla on kasvanut tasaisesti ja meneillään olevan klubihankkeen valmistuttua uskomme kasvun voimistuvan tulevaisuudessa. Tässä yhteydessä haluan käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kiittää kaikkia niitä aktiivisia jäseniä, jotka osaltanne toimikunnissa tai muutoin olette olleet ja olette kehittämässä seuramme toimintaa. Unohtaa ei sovi myöskään yhteistyökumppaneitamme, joiden merkitys sekä taloudellemme että toiminnan vireydelle on keskeinen. Hyvät juhlavieraat, olkaamme ylpeitä Golfklubistamme. Uudenkaupungin kaupungin tervehdys juhlivalle UGKlle; kaupunginjohtaja Atso Vainio Onnittelutervehdyksessään Atso Vainio kiitti juhlivaa UGK ry:tä toiminnan aktiivisuudesta ja omatoimisuudesta. Seuran toiminta on hyvin kehittämishakuista ja siinä onkin vuosien mittaan onnistuttu esimerkillisen hyvin. Täysimittainen ja hyvin hoidettu golfkenttä ympäristöineen on nykyisellään merkittävä matkailun edistäjä ja palvelusektoria tukeva toimija. Kaupungin kannalta katsottuna on hienoa, että paikkakunnalla on hyvin hoidettu golfkenttä, joka sijaitsee vieläpä miltei kaupungin keskustan tuntumassa. Mukavalla tavalla Atso Vainio nosti puheessaan esille Uudenkaupungin golfkentän historiaa aina 80-luvun alkupuolelta asti. Silloin ensimmäisiä golflyöntejä lyötiin Ruo- 11

12 kolassa puistoalueella autotehtaalle johtavan tien tuntumassa. Hän korosti autotehtaan ja siihen liittyneiden sidosryhmien ratkaisevaa merkitystä paikallisen golfharrastuksen syntyvaiheista alkaen. Muiden juhlatilaisuuden puhujien tavoin Atso Vainio toivoi nuorten löytävän golfin. Lajin sosiaalisuus sekä kentällä ja sen ympäristössä toimimisen myötä peruskasvatukseen kuuluvista käytöstavoista tulee luonnollinen osa kanssakäymistä. Lisäksi kavereiden kanssa on mukava käydä pelailemassa kierros golfia muiden harrastusten lisäksi. Suomen Golfliiton tervehdyksen juhlatilaisuuteen toi viestintäjohtaja Kalle Virtapohja. Hän korosti UGK ry:n toiminnan esimerkillisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sillä onhan seura yksi Suomen vanhimmista toiminnassa olevista golfseuroista. Kalle Virtapohja jakoi UGKn seuratoiminnassa ansioituneille ansiomerkit. Seura-ansiomerkit: Hopeinen seura-ansiomerkki; kenttämestari Jukka Pulkkinen, seuratoimintapäällikkö Sakari Honkasalo kapteeni Jyrki Virtanen toiminnanjohtaja Uoti Hämäläinen Pronssinen seura-ansiomerkki; kilpailutoimikunnan pj Hannu Viinikkala klubitoimikunnan pj Terttu Pulkkinen kenttätoimikunnan pj Mika Nissilä hallituksen pj Simo Rosendahl UGK 30 v juhlakilpailun tulokset Viinikkala Hannu 39 Nieminen Ullakaisa 38 Niemi Erja 37 Mukana 65 kilpailijaa. 12

13 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Tuotot , ,31 Kulut Henkilöstökulut , ,72 Muut kulut , ,32 Kulut , ,04 Varsinainen toiminta , ,73 Tuotto-/kulujäämä , ,73 Varainhankinta Tuotot , ,00 Kulut , ,69 Varainhankinta , ,31 Tuotto-/kulujäämä , ,42 Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tuotot 76,38 60,19 Kulut 0,00 0,00 Sijoitus- ja rahoitustoiminta 76,38 60,19 Tuotto-/kulujäämä , ,23 Satunnaiset erät Yleisavustukset 3 539, ,00 Satunnaiset erät 3 539, ,00 Tilikauden yli-/alijäämä 504, ,77 13

14 TASE Rahayksikkö EURO V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet , , , , , ,12 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Lyhytaikaiset Muut saamiset 79,59 5,65 79,59 5,65 Rahat ja pankkisaamiset , , , ,53 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,65 V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Edellisten tilikausien voitto (tappio) , ,98 Tilikauden voitto (tappio) 504, , , ,75 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Ostovelat 465,16 139,90 465,16 139,90 465,16 139,90 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,65 14

15 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT LAADINTAPERIAATTEET Käyttöomaisuuden arvostus ja poistomenetelmät Seuralla ei ole enää kuluvaa käyttöomaisuutta. Vaihto-omaisuuden arvostus Seuralla ei enää ole vaihto-omaisuutta. TULOSLAKELMAN LIITETIEDOT Tuloslaskelman varsinaisen toiminnan ja varainhankinnan ryhmittelyä on muutettu vastaamaan paremmin yhdistyksen toiminnan mukaista jaottelua. Tilikauden 2012 luvut on muutettu vastaamaan uudistettua jaottelua. Muutos ei vaikuta tilikauden yli-/alijäämän määrään. Varsinainen toiminta Tuotot Kilpailumaksut , ,70 Senioritoiminnan tuotot 5 047, ,00 Muut yhdistystoiminnan tuotot 4 975, ,61 Yhteensä , ,31 Kulut Kilpailupalkinnot 3 568, ,82 Senioritoiminnan kulut 4 904, ,00 Jäsenistön opetus ja kilpailutoiminta 4 644, ,30 Muut yhdistystoiminnan kulut , ,20 Yhteensä , ,32 Varainhankinta Tuotot Jäsenmaksut , ,00 Mainostuotot 6 000, ,00 Yhteensä , ,00 15

16 Kulut SGL:n jäsenmaksu ja lehti , ,00 Muut kulut 1 928, ,69 Yhteensä , ,69 Henkilöstö Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana: Toimihenkilöt 1 1 Työntekijät 0 0 TASEEN LIITETIEDOT Sijoitukset Osakkeet Kpl Kirjanpitoarvo Markkina-arvo Vakka-Suomen Golf Oy ,20 Rahasto-osuudet FIM Forte 29, , ,60 OP-Rohkea A (ent. Pirkka) 70, , ,49 OP-Suomi Arvo A 95, , ,21 Sijoitukset yhteensä ,12 Oman pääoman muutokset Oma pääoma , ,98 Tilikauden tulos 504, ,77 Oma pääoma , ,75 Velat, jotka erääntyvät myöhemmin kuin viiden vuoden kuluttua Ei ole. Annetut vakuudet ja vastuusitoumukset Ei ole. 16

17 TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN ALLEKIRJOITUKSET Uudessakaupungissa kuun. päivänä 2014 Simo Rosendahl Jaakko Suominen Erja Niemi hallituksen puheenjohtaja hallituksen jäsen hallituksen jäsen Hannu Viinikkala hallituksen jäsen Mika Nissilä hallituksen jäsen Uoti Hämäläinen toiminnanjohtaja Suoritetusta tilintarkastuksesta/toiminnantarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Uudessakaupungissa kuun. päivänä 2014 Pekka Ajanko, HTM Martti Aro 17

18 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT JA TOSITELAJIT Kirjanpitokirjat Päiväkirja ATK-tulosteina Pääkirja ATK-tulosteina Tasekirja Erikseen sidottuna Tase-erittelyt Tasekirjaan sidottuna Tositelajit ja niiden säilyttämistapa Kassatositteet Paperitositteina 18

Uudenkaupungin Golfklubi ry

Uudenkaupungin Golfklubi ry TASEKIRJA Uudenkaupungin Golfklubi ry Välskärintie 2 H 23500 Uusikaupunki Kotipaikka Uusikaupunki Y-tunnus 0781141-2 Tilikausi 1.1. 31.12.2014 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS... 3 TULOSLASKELMA... 11

Lisätiedot

UGK ry 30 vuotta aktiivista golftoimintaa. 30 -vuotisjuhlan tunnelmia Hallituksen ja toimikuntien kuulumiset

UGK ry 30 vuotta aktiivista golftoimintaa. 30 -vuotisjuhlan tunnelmia Hallituksen ja toimikuntien kuulumiset Jäsentiedote 12 / 2013 UGK ry 30 vuotta aktiivista golftoimintaa 30 -vuotisjuhlan tunnelmia Hallituksen ja toimikuntien kuulumiset 1 Uudenkaupungin Golfklubi Ry UGK 30 v. 10.8.2013 Juhlakisan alkutunnelmia.

Lisätiedot

Vakka-Suomen Golf Oy

Vakka-Suomen Golf Oy TASEKIRJA Vakka-Suomen Golf Oy Välskärintie 2 D 23500 Uusikaupunki Kotipaikka Uusikaupunki Y-tunnus 1101522-4 Tilikausi 1.1. 31.12.2010 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS... 3 TULOSLASKELMA... 5 TASE...

Lisätiedot

Vakka-Suomen Golf Oy

Vakka-Suomen Golf Oy TASEKIRJA Vakka-Suomen Golf Oy Välskärintie 2 D 23500 Uusikaupunki Kotipaikka Uusikaupunki Y-tunnus 1101522-4 Tilikausi 1.1. 31.12.2009 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS... 3 TULOSLASKELMA... 5 TASE...

Lisätiedot

Vakka-Suomen Golf Oy

Vakka-Suomen Golf Oy TASEKIRJA Vakka-Suomen Golf Oy Välskärintie 2 D 23500 Uusikaupunki Kotipaikka Uusikaupunki Y-tunnus 1101522-4 Tilikausi 1.1. 31.12.2011 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS... 3 TULOSLASKELMA... 5 TASE...

Lisätiedot

Vakka-Suomen Golf Oy

Vakka-Suomen Golf Oy TASEKIRJA Vakka-Suomen Golf Oy Välskärintie 2 D 23500 Uusikaupunki Kotipaikka Uusikaupunki Y-tunnus 1101522-4 Tilikausi 1.1. 31.12.2013 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAKERTOMUS... 3 TULOSLASKELMA... 5 TASE...

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2014-31.12.2014 Tuloslaskelma 1-2

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry 1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA

SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA SUOMEN SHAKKILIITTO RY TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1106880-1 Tilinpäätös kaudelta 1.1.2015 31.12.2015 Tuloslaskelma 1 2

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2012 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2012 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-11

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Vuoden 2014 toiminnan teemana on ollut juniori ja nuorisotoiminnan kehittäminen ja erityisesti tämän kohderyhmän jäsenmäärän kasvattaminen. Lisäksi

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta

TASEKIRJA Tilinpäätös tilikaudelta Kotipaikka: Helsinki TASEKIRJA 30.06.2017 Tilinpäätös tilikaudelta 01.07.2016-30.06.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Pohjois-Helsingin Tilitoimisto Debet & Kredit Helsinki Sisällysluettelo Toimintakertomus

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2016 Päivitetty 22.4.2016 Lisänä seuran omat kilpailut ja SHS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Pe 2.4 La 3.4 Su 4.4 Ma 5.4 Ti 6.4 Ke 7.4 To 8.4 Pe 9.4 La 10.4 Su 11.4 Ma 12.4 Ti 13.4 Ke 14.4 To 15.4 Pe 16.4 La Mahdollisesti kentän avaus Uusikaupunki 17.4 Su 18.4 Ma 19.4 Ti

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

T A S E K I R JA

T A S E K I R JA Y-tunnus 0928095-0 T A S E K I R JA 31.12.2013 TILIKAUSI 01.01.2013 31.12.2013 Y-tunnus 0928095-0 SISÄLTÖ: VUOSIKERTOMUS 1. 4. TULOSLASKELMA 5. TASE 6. 7. LIITETIEDOT 8. 9. LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Golfyhteisön strategiaa vuosille 2016-2020 on valmisteltu vuoden 2015 aikana seuran ja kenttäyhtiön hallitusten sekä toimihenkilöiden muodostamalla

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF CLUB RY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF CLUB RY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF CLUB RY VIRPINIEMI GOLF CLUB RY Yhd. rek.nro. 180.502 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: GolfTalma ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-002 1 GOLF TALMA RY NYGARDINTIE 115-6 04240 TALMA Kotipaikka Sipoo Y-tunnus 0862807-0 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta

TILINPÄÄTÖS Tilikaudelta Kotipaikka: Kuopio TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikaudelta 01.01.2017-31.12.2017 Tilinpäätöksen on toteuttanut Talouspalvelut TiMa Oy Auktorisoitu tilitoimisto Isoharjantie 6 71800 SIILINJÄRVI Sisällysluettelo

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2016 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä vähintään 31.12.2021 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2011 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2011

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2009 31.12.2009 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Pohjanmaan Partiolaiset ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2015 Säilytettävä vähintään 31.12.2025 asti. Osoite: Hallituskatu 35 A 5 90100 Oulu Kotipaikka Oulu Y-tunnus 2169301-0 TASEKIRJA 31.12.2015 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2015

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti. TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2018 Säilytettävä vähintään 31.12.2028 asti. Osoite: Karjalankatu 2 A 00520 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1953275-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016

Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Oulun Naisfutis ry T A S E K I R J A 2016 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3-5 Tase vastaavaa...6 Tase vastattavaa...7 Liitetiedot...8 Luettelo kirjanpitokirjoista...9 Hallituksen allekirjoitukset...

Lisätiedot

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA TASEKIRJA

SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA TASEKIRJA SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 SUOMEN METSÄTIETEELLINEN SEURA Kotipaikka Helsinki Y -tunnus 0202223-8 Tasekirja tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo: Tilinpäätös

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Toimintakertomus tilikaudelta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2017 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014

TASEKIRJA. tilikausi 01.01. - 31.12.2014 SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY TASEKIRJA tilikausi 01.01. - 31.12.2014 Tasekirja on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä (KPL 2:10 ) Tilikauden tositeaineiston on säilytettävä vähintään

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS

Amnesty International Suomen osasto ry. y-tunnus TILINPÄÄTÖS Amnesty International Suomen osasto ry y-tunnus 0224270-8 TILINPÄÄTÖS 1.1.2017-31.12.2017 Amnesty International Suomen osasto ry Hietaniemenkatu 7 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0224270-8

Lisätiedot

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon,

l* f^å*' olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, TARKASTUSKERTOMUS olen tarkastanut Lions club Kajaani Linnan kirjanpidon, tifinpäätöksen ja hallinnon tilikaudelta 01.0r.2012 so.oo.zot g. Halliituksen allekirjoittama tilinpäätös sisältää tuloslaskelman,

Lisätiedot

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta

Bioenergia Ry. Y-tunnus: Pien- ja mikroyritysasetuksen. mukainen tilinpäätös. ajalta 1 / 11 Bioenergia Ry Ytunnus: 24782369 Pien ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Suomen Golfseniorit Ry Valimotie 10 00380 Helsinki TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2014

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2014 Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2014 27.4.2014 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu Esityslista Tilinpäätös

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJAN SISALLYSLUETTELO Vertaava tuloslaskelma Vertaava tase Tase-erittely Paivays ja allekirjoitus, tilintarkastusmerkinta Luettelo

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2012 Säilytettävä 31.12.2022 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Espoon Vihreät ry. Tasekirja

Espoon Vihreät ry. Tasekirja Espoon Vihreät ry Tasekirja 1.1.2010-31.12.2010 Espoon Vihreät ry Y-tunnus 1525338-5 Fredrikinkatu 33 a 3 krs. 00120 Helsinki 1(6) Espoon Vihreät ry Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2010-31.12.2010 Sisällys

Lisätiedot

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS 1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Ma 2.4 Ti 3.4 Ke 4.4 To 5.4 Pe 6.4 La 7.4 Su 8.4 Ma 9.4 Ti Viikkokilpailu Olosuhteiden mukaan 10.4 Ke 11.4 To 12.4 Pe 13.4 La 14.4 Su 15.4 Ma 16.4 Ti Viikkokilpailu Uusikaupunki

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Suomen Golfseniorit Ry Valimotie 10 00380 Helsinki TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

MC Executors Finland ry

MC Executors Finland ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Säilytettävä vähintään 31.12.2026 asti. Kotipaikka Tampere Y-tunnus 1528926-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 SISÄLLYS TASE... 1 TULOSLASKELMA... 2 LIITETIEDOT...

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Y-tunnus: 1906277-0 Tilinpäätös 1.1.2016 31.12.2016 Tase 1 Tuloslaskelma 2 Liitetiedot 3 Hallituksen allekirjoitukset 4 Tilintarkastusmerkintä 4 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 4 Liitteet: Tase-erittelyt

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu Esityslista Tilinpäätös

Lisätiedot