SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN 2. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO
|
|
- Markku Turunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Hartola Golfin tavoitteena on olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa vuonna Pelaaja ensin kyselyyn vastasi senioreja 92 golfyhteisöstä. Kyselyyn on tullut mukaan 12 uutta golfyhteisöä viime vuoteen verrattuna. Seniorijäsentensä Hartola Golfille antama ns. lähettiläspisteet olivat samalla tasolla, (73-74 p.), kuin viime vuonna (laskua 1-2 p.). Hartola sijoittui parhaaseen 10%:iin koko maassa, mutta jotkin seurat olivat pystyneet parantamaan enemmän. Myös vieraspelaajaseniorien arvioissa positiivinen trendi oli taittunut ja laskua oli selvästi. Vieraspelaajat ovat perinteisesti kriittisempiä kuin jäsenet. Nyt kuitenkin lasku oli aika selvä: v. lähettiläspisteet 50 ( muutos ed.v. -15) yli 65 v. 55 (ed.v. -4) Kovaa on siis juostava, jotta pysyisi paikallaan. Yhteisestä hyvästä yrittämisestä huolimatta emme päässeet tavoitteeseen. Kiitokset henkilökunnalle ja kaikille mukana olleille kuluneesta vuodesta! Liitteenä kuvat, joista selviää Pelaaja ensin kyselyn tulokset iän ja jäsenyyden mukaan ryhmiteltyinä. 2. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO
2 Toimikunta kokoontui kauden aikana kaksi kertaa. Tämän lisäksi pidettiin osapalavereja ja yhteyttä pidettiin muulla tavoin. Työnjako: o Jouko Nousiainen, tiedotus o Esko Immonen, kilpailutuloksista tiedottaminen. o Hannu Pietilä, Sikspäki kiertueen yhteyshenkilö o Simo Vehkasalo, 10 -seuran kisan yhteyshenkilö o Antti Vepsäläinen, Mikko Soille Senior Openin yhteyshenkilö o Eero Mäkäräinen, pj., seuraotteluiden yhteyshenkilö, sisäinen tiedottaminen. Lisäksi jokainen osallistui Seniorien kk-kisojen valmisteluihin ja järjestelyihin. 3. TALOUSARVIO Toimintaan oli varattu yhdistyksen talousarviossa 2000 euroa. Osa palkinnoista ja muista kuluista pystyttiin saamaan yhteistyökumppaneilta. 4. MATKAKULUJEN KORVAUKSET Yhdistys korvasi liiton kilpailujen kustannukset. Seuraotteluiden, 10-kisan ja aluetourin osallistuneiden matkakulut korvattiin matkalaskujen mukaisesti. 5. TIEDOTTAMINEN Sisäinen tiedottaminen: Päätiedotuskanavaksi vakiintui toiminnanjohtajan toimittama viikkotiedote, jonka Senioriuutiset- osioon nostettiin aina viikon tärkeimmät tapahtumat. Kotisivujen tapahtuma- tai kilpailukalenterin merkitys viestikanavana myös vahvistui. Tapahtumakalenterissa olivat Seniorien kilpailujen kutsut ja muuta informaatiota kilpailuista. Lisäksi kotisivuille tehtiin tiedotteita ja uutisia tulevista tapahtumista. Kilpailuista lähetettiin lisäksi muistutus tekstiviestillä. Perinteisen ilmoitustaulun käyttö ja merkitys väheni, sillä ilmoittautumiset seuran omiin kilpailuihin otettiin vastaan Nexgolfin ja caddiemasterin kautta. Kilpailukutsut ja muut tiedotteet olivat kuitenkin nähtävissä myös ilmoitustaululla. Seniorien seuraottelut olivat seuran tapahtumakalenterissa ja niihin ilmoittautuminen oli kaikille mahdollista Nexgolfin kautta tai caddiemasterille. Ulkoinen tiedottaminen: Keväällä pidettiin palaveri Lähilehden päätoimittajan kanssa kesän kilpailuiden tiedottamisesta. Kaikkia tarjottuja juttuja ei julkaistu, mutta merkittävimmistä tapahtumista saimme
3 tekstin ja tulokset lehteen. Mm. Aluetour, Kuningatar/kuningas Open ja Mestaruuskilpailut saivat näkyvyyttä Lähilehdessä. 6. MATKAT Seniorit tekivät kotimaan pelimatkan Tahkolle. Hyvä sää, kenttä erinomaisessa kunnossa, luxusmajoitus, hyvää seuraa, kaikkea tätä tarjosi Tahko hartolalaisille. Tulopäivänä totuttauduimme savolaiseen ilmapiiriin ja pelasimme New Coursen, joka osoittautui olevan erinomaisessa kunnossa. Kierroksen jälkeen majoituimme Golden Resortin 10-hengen luxushuvilaan. Päivällisellä nautimme maukkaan ja runsaan aterian. Aamupuurolla oli mentykin jo koko päivä, joten noutopöydän antimet maistuivat. Ilta jatkui Golden Resortin tiloissa TV:stä tulleen jalkapallo-ottelun ja golfin sääntöjen merkeissä. Osa porukkaa jatkoi maailman parantamista ja puolilta öin maailma olikin jo huomattavasti parempi paikka. Nesteytyksessä oli oltava maltillinen, sillä aamulla odotti aikainen herätys, olihan ensimmäinen teeaika jo Seuraavana aamuna nautittiin runsas aamupala ennen kuin siirryttiin 6 km matka Old Courseen. Tämäkin kenttä oli erinomaisessa kunnossa, tosin nopeat griinit vaativat vähän tottumista. 7. JÄSENTEN AKTIVOIMINEN MUKAAN TOIMINTAAN Haasteena on, kuten golfissa yleensä, jäsenten ikääntyminen ja saaminen mukaan toimintaan. Jäsenaktiivisuuden ylläpitäminen ja lisääminen on tärkeätä laadukkaiden palvelujen ylläpitämiseksi. Toiminta oli edelleen voimakkaasti kilpailupainotteista. Kauden alussa pohdittiin osallistumista Golfliiton terveysliikuntahankkeeseen. Asiasta luovuttiin kuitenkin, koska Golfliiton tapahtuma oli niin samankaltainen HaGK:n itse järjestämä, ja hyväksi koettua, Koko Itä-Häme golffaa -tapahtumaa. Päätettiin sen sijaan alentaa jäsenten kynnystä osallistua kilpailumuotoisiin tapahtumiin. Seniorien ystävyysotteluissa ja kuukausikisoissa otettiin miehille käyttöön ns. senioritee (sininen tee), joka helpotti ykkösväylän avausta ja lyhensi kenttää myös muilta osin. Ystävyysotteluiden joukkueita ei mitenkään valittu, vaan mukaan voi ilmoittautua kuka tahansa. Seniorien kuukausikisoihin (neljä osakilpailua) otti 84 eri pelaaja, joista 20 naista ja 64 miestä. Kokonaisuudessaan kk-kisoissa oli osallistujia tänä vuonna 222 ( ed.v 196). Osa pelasi siis useammassa osakilpailussa. Kasvua tuli n. 13 %, mikä kertonee jo jonkinlaisesta aktiivisuuden lisäyksestä. Mikko Soille Senior Openin suosio säilyi, vaikka ajankohtaa oli muutettu. Kaikkiin joukkueisiinkin oli suhteellisen helppo saada osallistujia. Vaikka positiivista kehitystä näyttäisi olevan tapahtunut, aktiivisten jäsenten määrä on kuitenkin vielä alhainen. Meillä on aktiivisia jäseniä, joille tulee turvata mahdollisuus kilpailla, mutta
4 samalla mukaan olisi saatava niitä, joille golf on enemmän terveysliikuntaa, eikä kilpaileminen kiinnosta. 8. SENIORIEN KUUKAUSIKISAT Seniorien kuukausikisat pelattiin neljän osakilpailun Tourina. Osakilpailuista touko- ja kesäkuussa pelattiin lauantaisin, mutta heinä- ja elokuun kilpailut arkipäivinä. Arkipäivä starteista huolimatta osanottajien lukumäärä kasvoi. Lopputuloksiin otettiin mukaan pelaajan kolme parasta tulosta. Huonoin kilpailu siis pudotettiin pois. SCR-sarjoissa ratkaisi alin lyöntimäärä ja PB-sarjoissa suurin pistemäärä. Koska miehet pelasivat tänä vuonna senioriteeltä ( sininen tee), uutena sarjana mukaan tuli myös naisten SCR. Palkinnot jaettiin seuran päätösjuhlassa Lisäksi osakilpailuista jaettiin palkinnot kilpailun päätteeksi. Jokaisessa osakilpailuissa palkittiin paras SCR- tulos ja kolme parasta pb-tulosta, miesten ja naisten sarjoissa erikseen. Vuoden 2018 Senior Tourin voittajat: Miesten SCR-sarjan voitti Teuvo Salento, 239 lyöntiä. Naisten sarjan voittaja oli Pirjo Lehtonen, 285 lyöntiä. Miesten HCP PB: 1. Eero Mäkäräinen, 111 p. 2. Hannu Pietilä, 110 p. 3. Pentti Lehtinen, 109 p. Naisten HCP PB: 1. Anne Rintala, 118 p. 2. Anna-Riitta Salento, 110 p. 3. Riitta Lindgren, 109 p. Onnittelut voittajille! Kokonaiskilpailun kaikki tulokset osakilpailuittain ovat nähtävissä Hartolagolf.com/tapahtumat sivun lopussa. 9. MIKKO SOILLE SENIOR OPEN Mikko Soille Openiin otti osaa ennätykselliset 78 pelaajaa. SCR -sarjan kiertopalkinnon pokkasi Simo Vehkasalo (83 lyöntiä). Naisten HCP PB -sarjan voitti Anne Rintala (37
5 pb)ja miesten vastaavan sarjan Hannu Pietilä (39 pb). Tulokset tarkemmin Hartolagolf/tapahtumat sivuilla. Kilpailu noteerattiin jopa valtakunnallisessa mediassa, sillä Mikon kommentit kisasta olivat mukana Maikkarin Kymppiuutisissa. 10. SENIORIEN SEURAOTTELUT Tänä vuonna Hartola sai vieraikseen Porrassalmi Golfin ja Kanavagolfin Vierasottelut pelattiin Muuramen Golfseuraa, Messilä Golfia, Vierumäen Golfseuraa ja Lahden Golfia. Hartola oli jälleen kova kotikentällään ja voitti kummankin kotiottelunsa. Myös vierasottelut voitettiin Lahden Golfia lukuun ottamatta. Ottelut pelattiin PB hcp pelimuotona, kotiotteluissa miehet pelasivat senioritiiltä (sininen). Ottelut oli sijoitettu tapahtumakalenteriin arkipäiville kesäkuulle ja elokuulle, jotta kenttä olisi vapaa jäsenten ja vieraspelaajien käyttöön kiireisimpänä peliaikana. Pelaajia ei mitenkään valittu, vaan kuka tahansa voi Nexgolfin tai HaGK:n toimiston kautta ilmoittautua mukaan. Viikkotiedotteessa ilmoitettiin ennalta, koska ilmoittautuminen aukesi. Tänä vuonna otteluissa pelasi 30 eri pelaajaa. Pelaaja osallistui siis keskimäärin noin kahteen otteluun. 11. SIKSPÄKI Lahden Golf voitti Sikspäkin joukkuekilpailun. Hartola sijoittui toiseksi vain 11 pistettä LG:tä alemmalla tuloksella. Henkilökohtaisessa kilpailussa Kari Räsänen sijoittui miesten sarjan toiseksi. Sikspäkin finaali jouduttiin keskeyttämään ukkosen vuoksi Messilässä (15.9). Kilpailua ei pystytty jatkamaan ennen pimeän tuloa, jolloin voimaan jäivät yhdeksän ensimmäisen reiän tulokset. Koska kilpailu typistyi alkuperäisestä, viimeisen osakilpailun tuloksia ei otettu mukaan kokonaistuloksiin. Tulokset kokonaisuudessaan nähtävissä sivuilla. Onnittelut Lahden Golfille voitosta ja kiitokset kaikille mukana olleille Hartolan pelaajille! SEURAN KISA 10-seuran kilpailu pelattiin tänä vuonna Tavastia Golfin vaativalla kentällä. Tammer-Golf uusi viime vuotisen voittonsa. Hartola löytyi tänä vuonna sijaluvulta 10. Tästä on hyvä parantaa ensi vuonna, jolloin pelataan Koski-Golfissa. Eiköhän tuloksetkin taas parane, kun siirrytään tälle puolelle Päijännettä ja tutummille kentille. Pelikaverit olivat mukavia ja kiva oli pelata välillä muuallakin kuin kotikentällä. Tervetuloa mukaan myös uudet pelaajat! Hartolassa 1. joulukuuta 2018
6 Senioritoimikunta Eero Mäkäräinen pj.
SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO
SENIORIT 15.4.2019 TOIMINTASUUNNITELMA V. 2019 1. LÄHTÖTILANNE Viime vuonna Hartola Golfin tavoitteena oli olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa. Pelaaja ensin kyselyyn vastasi
Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä.
SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. SENIORIT Miesseniorien ikäraja laski 1.1.2017 50 vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli 31.10.2017 seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. Senioreista 134
1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN
S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän
HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA
Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis
2015 Senioritapahtumat
2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb
Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.
1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä
SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012
SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut
SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011
SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg
Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang
1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop
AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI
AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2016 Hyvää kesää 2016 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänä vuonna saadaan Aulanko golfiin uudet kotisivut, joista löytyy senioreille
VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015
Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu
VG:n SENIORIEN KAUSI 2017
VG:n SENIORIEN KAUSI 2017 YLEISTÄ - SENIORI-IKÄISIÄ ry:ssä 882 HENKILÖÄ (tammikuu 2017) - UUSIA SENIORI-IKÄISIÄ TÄNÄ VUONNA 12 (7) NAISTA JA 128 (29) MIESTÄ (suluissa v.2016) eli yhteensä 140 uutta seniori-ikäistä
Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!
Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten
SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016
SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie
SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON
SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman
AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI
AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2013 Hyvää golfkautta 2013 seniorit Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut pelataan samoin kuin vuosikymmenet on totuttu.
KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010
KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen
Ladyjen tapahtumat 2015
Ladyjen tapahtumat 2015 Toukokuu La 9.5. klo 12.00 alkaen Naisten kauden avajaiset Nautitaan aluksi virvokkeita ja pientä suolaista, saadaan katsaus uuteen golfmuotiin, pelataan joukkuekilpa puttikierroksena
Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut
Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena
Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri
Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri 8.5.2017 pvm. kello kilpailu/sponsori kilpailumuoto (alustavia, kilpailunjohtaja palkinnot Huom! Kenttä varattu täsmennetään kilpailuohjeessa) TOUKOKUU
Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE YLEISTÄ
Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2019 1. YLEISTÄ Hartolan Golfklubi toimii yhteistyössä Hartola Golf Oy:n kanssa ja tarjoaa golfpalveluita kaikille lähialueen asukkaille sekä mökkiläisille
AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013
AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) 23.-25.7.2019 1. Säännöt Kilpailu pelataan R&A:n julkaiseman Rules of Golf (voimassa tammikuu
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf
JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2018 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Lahden Golf 25.-27.7.2018 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan Suomen Golfliiton julkaisemia Golfin sääntöjä (voimassa 1. tammikuuta
VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu
1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.
Toimintasuunnitelma kaudelle 2014. Yleistä
VIIPURINGOLF RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Sivu 1/5 Toimintasuunnitelma kaudelle 2014 Yleistä Toiminta Toimintasuunnitelma kaudelle 2014 pohjautuu VG ry:lle lähivuosiksi tehtyyn strategiaan sekä hallituksen
KILPAILUKALENTERI 2008
KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La
HARRASTEJUNNUJEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2014
HARRASTEJUNNUJEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2014 GKS- kiertue Tsemppitour Seuran avoimet ja sisäiset kilpailut Treenit Junnujen viikkokilpailun tuloskortin viimeinen palautuspäivä Muut tapahtumat
Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!
Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on
Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat
Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga
Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6)
Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä
YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT
YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä
NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012
NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka
XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)
Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY
Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut
Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!
Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä
Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat
Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten
SENIORITOIMINTA. Toimikunnan kokoonpano Heikki Aaltonen (puheenjohtaja) Matti Matinkari
SENIORITOIMINTA Toimikunnan kokoonpano Heikki Aaltonen (puheenjohtaja) Matti Matinkari Raimo Aho Sisko Partanen Maritta Korkia-Aho Reijo Pekarila Riikka Lonka Eino Rintala Jäsenmäärä Tawast Golf ry:n jäsenmäärä
SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT
SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT GOLF YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan R&A Rules Limited ja The United States Golf
Toimintasuunnitelma 2017
ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE
KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme
Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU
VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.
GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT
GOLFLIIGA 2019 KILPAILUSÄÄNNÖT OSALLISTUMISOIKEUS GOLF LIIGA 2019 (WAGC) on kaiken tasoisille mies- ja nais klubipelaajille suunnattu avoin golfkiertue. Kiertue koostuu ympäri Suomen eri LIIGA paikkakunnilla
AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI
AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2010 Senioritoimikunnan jäsenet Nimi Puhelin Sähköposti Irene Kuusela 050 3420786 irene1.kuusela@aina.net Leena Rekonen 050 5425175 leena.rekonen@gmail.com Markku
HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ
HELSINGIN GOLFKLUBIN YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET YLEISTÄ Helsingin Golfklubin kilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton kilpailukäsikirjaa, tasoitusmääräyksiä, paikallissääntöjä ja soveltuvin osin ohjetta
KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE
KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA OHJEITA PELAAJILLE/PELINJOHTAJILLE YLEISTÄ Club Finlandia Golf ei ole mihinkään kansalliseen liittoon kuuluva virallinen golfseura, vaan epävirallinen yhdistys, joten järjestämämme
Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010
Suomen Sotaveteraaniliiton kisojen säännöt 2010 Yleistä Suomen Sotaveteraaniliiton kilpailutoimintaa johtaa liiton hallitus. Kilpailujen vastuullisina järjestäjinä toimivat sotaveteraanipiirit. Liiton
JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018
JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN Senioritoimikunta 2 (5) Seuramme 40 vuotisjuhlapelikausi on saatu kunniakkaasti päätökseen myös senioritoiminnan osalta ja on jälleen lyhyen yhteenvedon aika. SENIORITOIMIKUNTA
Elokuu 2017 kuukausitiedote
Elokuu 2017 kuukausitiedote Arvoisa jäsen, Challenge Tour on jälleen pelattu ja voittajaksi selviytyi Paul Howard -17 (68-65-66). Valitettavasti sama ongelma esiintyi kilpailun aikana kuin mikä on kiusannut
AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI
AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2015 Hyvää kesää 2015 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut
AURINKO GOLF RY
AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta
Sarjakutsu Uppopallo
Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita
Johtokuntien ja johdon raportti. Hartolan Golfklubi Syyskuu 2017
Johtokuntien ja johdon raportti Hartolan Golfklubi Syyskuu 2017 Tietoa raportista VASTAUSMÄÄRÄT Alla on tähän mennessä suoritettujen Pelaaja Ensin -kyselyiden vastausmäärät. Kysely Kutsuttuja Vastauksia
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin
Reikäpelimestaruuskilpailut
Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän
SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS
SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta
SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS
SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata
Merkittäviä tapahtumia 2009
18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.
Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup
Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Gloria LadyCup 19. vuosi Taustaa Gloria LadyCup aloitettiin nimellä NiceCup vuonna 2000 ja esikuvana on ollut Ryder Cup joukkuekilpailu. Vastakkain asettuvat Itä-Suomen
Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia
Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla
Hangon Bridgeviikko
Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin
Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat
Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)
Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7)
Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä
JÄSENTILASTOT kierrosmäärä- sekä Green Card -tilastot
JÄSENTILASTOT 217 + kierrosmäärä- sekä Green Card -tilastot Jäsentilastot 217 yhteenveto Golfseurojen jäsenten määrä koko maassa laski vuonna 217 yhteensä 653:lla (,4 %) ollen 142 372. Kyseessä on kolmas
XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI
XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö
Johtokuntien ja johdon raportti. Hartolan Golfklubi Heinäkuu 2017
Johtokuntien ja johdon raportti Hartolan Golfklubi Heinäkuu 2017 Tietoa raportista VASTAUSMÄÄRÄT Alla on tähän mennessä suoritettujen Pelaaja Ensin -kyselyiden vastausmäärät. Kysely Kutsuttuja Vastauksia
Kytäjä Club Tour ( KCT )
Säännöt 2012 28.3.2012/Kytäjä Golf r.y. kilpailutoimikunta Kytäjä Club Tour ( KCT ) 1. Kytäjä Club Tour Kytäjä Club Tour on koko Kytäjän golfkauden kestävä henkilökohtainen kilpailusarja, joka on avoin
VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu
1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin
1 Seuratoiminta. 2 Talous
Katinkulta Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Seuratoiminta Seurassamme oli jäseniä 1 198 (edellisenä vuonna 1 192) edellisenä SGL:n jäsenmäärän ilmoituspäivänä 31.8.2018. Uusia jäseniä on liittynyt
Tiedote 1/ elokuuta 2015
Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Keilailukausi alkaa, helteistä huolimatta. Olette valinneet
LPG ry junioreiden säännöt
LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan
Hangon Bridgeviikko 2010
kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010
UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI
UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Vuoden 2014 toiminnan teemana on ollut juniori ja nuorisotoiminnan kehittäminen ja erityisesti tämän kohderyhmän jäsenmäärän kasvattaminen. Lisäksi
Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry
Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)
PGH SENIORITIEDOTE 4/2016 ( )
1(5) SEURAOTTELUT PELATTU YHTÄ LUKUUNOTTAMATTA KURK - PGH Seuraottelusarja jatkui heinäkuussa KURK-PGH kaksipäiväisellä kisalla, jossa tasaväkisistä kamppailuista huolimatta PGH kampasi ylivoimaisen voiton
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.
TOIMIALARAPORTTI 2018
TOIMIALARAPORTTI 218 Jäsen- ja kierrosmäärät, talous, asiakaskokemus Toimialaraportti 218 yhteenveto Golfseurojen jäsenten määrä koko maassa laski vuonna 218 yhteensä 3417:llä (2,5 %) ollen 138 955. Kyseessä
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka
Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat
Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551
Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014
Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan-Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja
Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS
Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat
ViGS toimintakertomus 2016
ViGS toimintakertomus 2016 Vierumäen Golfseura ry TOIMINTAKERTOMUS Kaskelantie 10 19120 Vierumäki 17.3.2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2016 oli seuran 28. toimintavuosi. Tilinpäätös osoittaa
Seurakirje. Golfliitto muuttaa ! Hyvää uutta vuotta Golfliitosta!
Seurakirje Hyvää uutta vuotta Golfliitosta! Uusi vuosi 2018 tuo mukanaan muutoksia Golfliitossakin. Tällä kertaa ihan kirjaimellisestikin, sillä toimistomme muuttaa torstaina 25.1. Pasilasta Pitäjänmäkeen
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi Eero Salkala
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua Esport Centerissä klo 10-15: 14.09.2013, 12.10.2013, 30.11.2013, 01.02.2014, 22.03.2014 ja 26.04.2014
Tiedote 1/ elokuuta Keilakausi alkaa - Wjuhuu!
Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Helteiden helpottaessa on aika suunnata ajatukset tulevaan
Tasatulosten ratkaisu Kytäjän kilpailuissa
Tasatulosten ratkaisu Kytäjän kilpailuissa Kytäjä Golf kilpailutoimikunta Yleiskatsaus Lyöntipelikilpailussa kahdella tai useammalla pelaajalla saattaa olla sama lopputulos. Tällöin tarvitaan säännöt tasatilanteen
Toukokuu 2017 kuukausitiedote
Toukokuu 2017 kuukausitiedote Arvon ViGSiläinen, Golfkausi 2017 on vihdoin täällä. Valitettavasti säät eivät ole suosineet parhaalla mahdollisella tavalla kauden aloittamista. Kylmät kelit eivät ole mahdollistaneet
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi 2014-2015 Eero Salkala 30.11.2014
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua Esport Centerissä klo 10-15: 13.09.2014, 04.10.2014, 29.11.2014, 31.01.2015, 14.03.2015 ja 25.04.2015.
RANKING KIERTUE
RANKING KIERTUE 2016 2017 Kiertueelle otetaan vähintään 90 keilaajaa järjestyksessä seuraavalla tavalla: 1. 32 kauden 2015 2016 kiertuefinaaliin selvinnyttä keilaajaa 2. Naisten, miesten ja nuorten poikien
Johtokuntien ja johdon raportti. Hartolan Golfklubi Syyskuu 2018
Johtokuntien ja johdon raportti Hartolan Golfklubi Syyskuu 2018 Tietoa raportista VASTAUSMÄÄRÄT Alla on tähän mennessä suoritettujen Pelaaja Ensin -kyselyiden vastausmäärät. Kysely Kutsuttuja Vastauksia
Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.
1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013
Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Talousarvio 2013 Tulot Kpl Yks.hinta Yhteensä Jäsenmaksut aikuiset 630 60 37800 Jäsenmaksut nuoret 25 36 900 Jäsenmaksut juniorit 60 24 1440 Liittymismaksut
Joukkueenjohtajien opas
Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.
Suurin muutos tulevaan kauteen UUSI KAUSI
UUSI KAUSI uusia kilpailusarjoja Suurin muutos tulevaan kauteen on miesten ikärajan pudottaminen 50 vuoteen, mi kä tuo viisi uutta miesikäluokkaa eli 50-54 -vuotiaat senioritoiminnan piiriin. Koska senio
Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.
Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä
KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt
KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,
Kesäkuu 2017 kuukausitiedote
Kesäkuu 2017 kuukausitiedote Puheenjohtajan kesäkuun terveiset jäsenistölle, Tämän kuukausitiedotteen puheenjohtajan osuudessa haluan luoda selkeän painopisteen seuran viestintään ja uusien verkkosivujen
KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU
KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 0 3 60ls makuu 7 5 12 20ls makuu 5 4 9 TA-sarja 5 1 6 Yhteensä
KARG:N SENIORITOIMINNAN STRATEGIA
KARG:N SENIORITOIMINNAN STRATEGIA 2017 2026 Senioritoimikunta on tehnyt vuosittaisen strategiapäivityksen 5.3.2018 Tausta ja lähtökohtatilanne Karelia Golf ry:n senioritoimintakunta edustaa seuran suurinta