KANKAISTEN GOLF ry Masku TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014"

Transkriptio

1 KANKAISTEN GOLF ry Masku TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat toimintamäärärahat vuosikokouksessa hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti. Toimikuntien tehtävänä on harrastegolfin kehittäminen ja edistää golfharrastuksen mahdollisuuksia seuratasolla. Golfseuran tärkeimpänä haasteena on juniori- ja valmennustoiminnan kehittäminen. Nuorisotyön tavoitteena on saada lisää nuoria lajin pariin ja samalla kehittää harjoitus- ja valmennuskäytäntöjä mielekkäiksi ja tavoitteelliseksi. Naisten ja senioreiden toiminta on ollut aktiivista. Näitä toimintoja kehitetään myös, jotta yhä useampi golfseuran jäsen saataisiin nauttimaan toimikuntien järjestämästä toiminnasta. Laaja ja aktiivinen jäsenistö mahdollistaa monipuolisen seuratoiminnan kehittämisen ja takaa myös varman perustan seuran vakaalle taloudelle. Kankaisten Golf Ry:n jäsenmäärän nousuun varaudutaan opastamalla uudet jäsenet toimintaamme. Golfseura pystyy Kankaisten Golfpuisto Oy:n suurimpana omistajana tarjoamaa jäsenistölleen myös vuokrapelioikeuksia kilpailukykyiseen hintaan. Toimikuntien toiminta ja käytännöt ovat yhdenmukaisia ja noudattavat hallituksessa päätettyjä periaatteita. Toiminnanjohtaja toimii toiminnan koordinaattorina ja suunnittelijana. Golfyhtiön kenttä ja palvelut ovat seuran käytössä. Seura suorittaa vuosittaisen hallinto- ym. palveluista erillisen golfyhtiön ja golfseuran keskinäiseen sopimukseen perustuvan korvauksen. Golfyhtiön osakkeiden ostoa varten otettua lainaa lyhennetään normaalin lyhennyssuunnitelman mukaisesti Golfseuran omistamat golfyhtiön osakkeet vuokrataan ensisijaisesti seuran jäsenille. Salogolfin osakkeet vaihdetaan pelilipuiksi ja myydään jäsenille vastike- ja muita kuluja vastaavalla hinnalla. Golfseuran hallitus vastaa toiminnan suunnitellusta, toteutumisesta ja kentän pelitoiminnan ja golfetiketin noudattamisen valvonnasta pelikaudella. Seuran puheenjohtaja yhdessä toiminnanjohtajan ja kapteenin kanssa edustaa seuraa sekä osallistuu Golfliiton aluekokouksiin sekä muihin Golfliiton tilaisuuksiin seuran edustajana. Toimintavuosina puheenjohtaja on Golfliiton 45 jäsenisessä valtuustossa liittovaltuuston varsinainen jäsen. Puheenjohtaja on myös seuran nimeämä Kankaisten Golfpuisto OY:n hallituksen jäsen. Puheenjohtaja toimii kenttätoimikunnan puheenjohtajana. 1

2 Kapteeni luo toiminnallaan ja esimerkillään seurahenkeä, yhteenkuuluvuutta ja viihtyvyyttä. Kapteenin vastuulla on seurassa golfin sääntöjen ja hyvän golfkäytöksen etiketin noudattaminen. Kapteenin on huolehdittava että kaikentasoiset pelaajat voivat samanaikaisesti pelata kentällä. Kaikki pelaajat noudattavat turvallista, sujuvaa ja toiset pelaajat huomioon ottavaa ja kenttää säästävää pelitapaa. Kapteenin velvollisuus on puuttua kaikkiin sääntö- ja etikettirikkeisiin omalla kentällä ja oman seuran rikkeisiin muiden seurojen kentillä. Toimikuntien toiminta Edellä kuvatun tehtävänkuvan lisäksi tulevan kauden tapahtumia: - Sääntöilta seuran jäsenistölle ennen pelikauden alkua. - Kauden virallinen avaus Kapteenin kierros - Tuomarina, toimitsijana - Joukkueen johtajana seuraotteluissa - Seuran uusien jäsenien perehdyttämiskierroksia - Yhteistyö naapuriseurojen Kapteenien kanssa - Osallistuminen: - Lounais-Suomen Kapteenien kokouksiin - Valtakunnalliseen Kapteeni kokoukseen - Golfliiton aluetapaamisiin - olla seuran jäsenistön käytössä - kausi päätetään yhteiseen klubitoimikunnan järjestämään illanvietto- ja palkintojenjakotilaisuuteen. Kilpailu- ja tasoitustoimikunta Kilpailu- ja tasoitustoimikunta vastaa kilpailuorganisaation toimivuudesta ja huolehtii Kankaisten Golfpuistossa järjestettävien sisäisten ja avoimien kilpailuiden järjestämisestä. Toimikunnan vastuualueeseen kuuluu myös kilpailujen mahdollisesti vaatimien sponsoreiden ja palkintojen hankinta yhdessä toiminnanjohtajan kanssa. Toimikunta huolehtii seuran tasoitusjärjestelmän toimivuudesta ja käsittelee ongelmallisia sääntökysymyksiä sekä järjestää koulutustapahtumia yhdessä kapteenien kanssa. Kilpailutoimikunta toimii tarvittaessa apuna golfyhtiön yritystapahtumiin liittyvien kilpailuiden järjestelyissä. Toimikunta huolehtii kenttätoimikunnan kanssa kentän paikallissääntöjen ajanmukaisuudesta ja mahdollisista kilpailukohtaisista väliaikaisista paikallissäännöistä. Kaudella 2014 toimikunnan hoitamana järjestetään n.40 kilpailutapahtumaa joiden järjestelyistä toimitsijoineen kilpailutoimikunta vastaa. Kausi aloitetaan perinteisellä Kapteenin kierros kilpailulla. Toukokuun lopulla on haastajatourin M55 osakilpailu. Heinäkuun alussa pelataan kentällämme FT:n Haastajakiertueen kilpailu. Avoimia kilpailuja järjestetään 14 kpl josta informoidaan golflehden kenttäoppaassa. Valtakunnalliset kilpailut Honda Open sekä Volvo World Golf Challenge pyritään pelataan viime vuotiseen tapaan. 2

3 Seuran lyöntipelimestaruuskilpailut pidetään kaksi- kolmepäiväisinä liiton suositusten mukaisena ajankohtana elokuussa. (liite; kilpailukalenteri 2014) Kilpailukausi päätetään Cross Country kilpailuun. Senioritoimikunta Naistoimikunta Kauden 2014 toiminnan keskeisiä tapahtumia ovat seuraavat: Talviharjoittelu Leaf Areenalla Toimikunta on varannut tiistaisin yhden tunnin jäsenistön käyttöön. Tulevan kauden kuukausikilpailut Kilpailut pidetään kuukauden ensimmäisenä maanantaina. Työssä käyvien seniorien toiveesta järjestetään yksi kisa lauantaina. Osa kilpailuista järjestetään HCP lyöntikisana. Tavoitteena on kehittää pelaajia kilpailijana. Tasoituksellinen seniorien reikäpeli Tulevalla kaudella toteutetaan seniorien oma yleinen reikäpelikisa ¾ tasoituksin. Senioriliigan pelit Varsinais-Suomen kymmenen seuran liigapelit jatkuvat kaudella normaaliin tapaan. Ystävyysottelut Perinteeksi muodostuneen ystävyysottelut KGM- RaG ja UG-KGM vastaan pelataan kauden aikana. Perinteinen golfmatka toteutetaan myöhemmin sovittavalle kentälle. Senioritoimikunta toimii aktiivisesti uusien osallistujien saamiseksi Seniori - ja toimitsijatoimintaan. Uutena haasteena on Alue-Tourin finaalin järjestäminen kotikentällä. Yleistä Naistoimikunnan tavoitteena on kaikenikäisten seuran naisjäsenten harrastegolfin aktivoiminen. Kauden ohjelma painottuu golftaitojen kehittämiseen. Pelit, kilpailut, tapahtumat ja keskinäinen kanssakäyminen halutaan suunnata mahdollisimman monentasoisille pelaajille. Ladykapteeni toimii toimikunnan puheenjohtajana ja on vastuussa kokonaisuudesta. Hänen lisäkseen toimikunnassa on 4 jäsentä. Ladykapteeni toimii myös yhteyshenkilönä ladygolf-asioissa Golfliittoon ja muihin seuroihin. Naistoimikunnan toiminnasta tiedottaminen Kauden tapahtumista tiedotetaan seuran nettisivuilla, naisten pukuhuoneen ilmoitustaululla sekä sähköpostitse sähköpostiosoitteensa ilmoittaneille. 3

4 Harjoittelu ja koulutus Kauden alussa järjestetään aloituskurssi seuran valmentajan johdolla. Ohjattujen harjoitusten tavoitteena on pelitaitojen kehittäminen. Seura tukee näitä harjoituksia hallituksen päätöksen mukaisesti. Naisten pelitapahtumat Sovittiin, että ei lähdetä liikaa muuttamaan toimintaa, vaan parannetaan vanhoja toimintoja. Kauden avaus Raision ammattiopistolla. Jatketaan perinteiseen tapaan Eclectic-kisaa ja Birdie-kisaa. Kuukausikisat pidetään vanhaan tapaan touko-, elo, ja syyskuussa. Kesäkuussa on naisten sunnuntai ja mahdollisesti Cecilia kuun lopussa. Yritetään elvyttää kummipelaaja-toimintaa. Ensi kesänä julistetaan Herrasmieskisa. Tarkemmat säännöt ja toimintatavat kirjoitetaan keväällä ja laitetaan jo tiedoksi kevään Slaissiin. Järjestetään retki Espoo golfiin heinä-elokuun vaihteessa. Matkasta tehdään ns. Avec-matka. Kauden aikana järjestetään noin 4-5 naisten kuukausipelitapahtumaa, joissa pelataan / harjoitellaan eri pelimuotoja tiettynä arkipäivänä. Pelipäivät päätetään naistoimikunnan kokouksessa keväällä kilpailukalenteri huomioiden. Kesäkuun kuukausipeli pelataan valtakunnallisena naisten sunnuntaina. Palkintojen hankinta ja kilpailumaksut noudattavat hallituksessa toimikunnille yhteisiksi sovittavia toimintatapoja. Cecilia Lady Open on naisten kauden ykköskilpailu. Päävastuu järjestelyistä toimitsijoineen on seuran kilpailutoimikunnalla. Naistoimikunta osallistuu kilpailun suunnitteluun. Kauden pelimatka järjestetään Ahvenanmaalle. Klubi- ja miestoimikunta Klubi- ja miestoimikunta huolehtii koko jäsenistön viihtyvyydestä ja yhteisten tilaisuuksien järjestämisestä. Se järjestää myös erityisesti miehille suunnattua toimintaa; kilpailuja, matkoja, illanviettoja yms. Kauden aikana järjestetään kolmesta viiteen miehekästä kilpailua illanviettoineen. Kausi avataan omalla kentällä Tasoituksellinen lyöntipeli Klubitoimikunta järjestää yhdessä Pro Marko Kallisen kanssa KlubimatkanLinna Golffiin Klubitoimikunta huolehtii kauden aukaisevan Kapteenin kierroksen jälkeisestä illanvietosta. Syksyllä Everybody -kilpailun jälkeen järjestetään illanvietto. 4

5 Seuran päättäjäistapahtumaa pyritään edelleen kehittämään edellisen kauden tapahtuman pohjalta. Hieman laajentaen ja ohjelmatarjontaa lisäten. Valmennus- ja junioritoimikunta Juniorit harjoittelevat talvella kerran viikossa (torstaisin klo ) Leaf Areenalla. Ohjaajana toimii Marko Kallinen sekä mahdollisuuksien mukaan joku toimikunnan jäsen. Alueen koululaisille järjestetään kesäkuun ensimmäisellä viikolla open golf week tapahtuma. Tavoitteenamme on kouluttaa junioriohjaajia, jotta heillä olisi tarpeellinen tieto/taito osaavaan, kiinnostavan ja mielekkään toiminnan järjestämiseen. Ajatus on järjestää /tilata 1-tason seurakohtainen golfohjaajan peruskurssi n. 10 ohjaajalle. Tavoite on antaa mahdollisuus junioreille mukavaan harrastukseen sekä kehittyä kilpapelaajaksi aina maajoukkueisiin asti. Toiminnan laajentaminen Tarkoituksena on tarjota lähialueen koulujen opettajille Veso-koulutusta (perustuu opettajien virkaehtosopimukseen). Toiminnan laajuus muodostuu käytettävissä olevista resursseista. Suunnitteilla on kouluttaa opettajat golfin harrastajiksi, eli he suorittaisivat green cardin seuran pron ohjaamana sekä tämän jälkeisen ohjaajakoulutuksen, mitä pitää huomioida oppilaita kentälle tuodessa. Turvallisuus, muiden huomioon ottaminen, harjoitus-alueiden kunnossapito, harjoitteluohjeet jne. Opettajien kynnys tuoda luokkia harjoittelemaan golfia koulupäivisin. Innokkaimmat oppilaat voisivat jatkaa golf harrastusta vapaa-ajalla seuran junioriohjelmassa. Koulutukseen osallistuvien opettajien luokille tarjotaan toukokuussa ilmainen tutustuminen golfiin Kankaisten golfpuiston uudistuneella rangella ja lähipelialueella. Uskomme toimintamme lisäävän juniorien määrän kasvua myös ensi kaudella. Toimikunnan jäsenet osallistuvat myös golfliiton peruskurssille. Alueellista yhteistyötä jatketaan muiden seurojen kanssa päämääränä auttaa nuoria joilla on tavoitteena kehittyä huipulle. Junioreiden on tarkoitus osallistua kaudella 2014 tsemppi- ja aluetouriin sekä muihin mahdollisiin kilpailuihin. Pyrimme myös tekemään yhteistyötä lähialueiden seurojen kanssa ja saamaan aikaan yhteisiä kilpailuja yms. sekä sopimaan mahdollisuuksista pelata heidän kentillä ja he tietenkin meillä. Kenttätoimikunta Kenttätoimikunta toimii Kankaisten Golf ry:n ja Kankaisten Golfpuisto Oy:n välillä golfkentän rakentamiseen, kunnossapitoon ja kentän merkitsemiseen liittyvissä asioissa. 5

6 Tiedotustoimikunta Tiedotustoimikunta huolehtii golfseuran tiedottamisesta toimittamalla Slaissi lehteä, pitämällä yllä www-sivustoa ja tarvittaessa tiedottamalla koko seuraa koskevista asioista muulla tavalla. Toimikunnat huolehtivat omasta tiedottamisesta tiedotustoimikunnan ylläpitimien välineiden avulla. Kaudella 2014 Slaissi ilmestyy kaksi kertaa nettiversiona. Seuran nettisivut uusitaan kauden aikana. Kankaisten Golf ry HALLITUS 6

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 27.01.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta.

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta. KANKAISTEN GOLF ry Masku 25.01.2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 30.01.2018 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 KANKAISTEN GOLF ry Masku TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toiminnanjohtajan ja toimikuntien toteuttamana. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

Klubi- ja miestoimikunnan vetäjänä jatkaa Hannu Kankarjärvi. Hallitukseen uudeksi jäseneksi valittiin kilpailutoimikunnan vetäjäksi Marko Asell..

Klubi- ja miestoimikunnan vetäjänä jatkaa Hannu Kankarjärvi. Hallitukseen uudeksi jäseneksi valittiin kilpailutoimikunnan vetäjäksi Marko Asell.. KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Seuran toiminta tapahtui toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät olivat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annettiin omat

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Setälä Kari xx.xx.2015 WG&CC: Toimintasuunnitelma 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA...

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan-Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Talousarvio 2013 Tulot Kpl Yks.hinta Yhteensä Jäsenmaksut aikuiset 630 60 37800 Jäsenmaksut nuoret 25 36 900 Jäsenmaksut juniorit 60 24 1440 Liittymismaksut

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry. Hallitus

Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry. Hallitus Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry Hallitus 18.1.201 7 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA... 3 5. TIEDOTUSTOIMIKUNTA... 3 6. KLUBITOIMIKUNTA...

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan- Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

1 Seuratoiminta. 2 Talous

1 Seuratoiminta. 2 Talous Katinkulta Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Seuratoiminta Seurassamme oli jäseniä 1 198 (edellisenä vuonna 1 192) edellisenä SGL:n jäsenmäärän ilmoituspäivänä 31.8.2018. Uusia jäseniä on liittynyt

Lisätiedot

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,

Lisätiedot

KARTANOGOLF RY

KARTANOGOLF RY KARTANOGOLF RY 12.11.2018 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 Yleistä Suomen Golfliiton jäsenmäärä on vuoden 2018 elokuun lopussa 138 955 (142 372 vuonna 2017) rekisteröityä pelaajaa, jossa on laskua 3 417

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE YLEISTÄ

Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE YLEISTÄ Hartolan Golfklubi ry TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2019 1. YLEISTÄ Hartolan Golfklubi toimii yhteistyössä Hartola Golf Oy:n kanssa ja tarjoaa golfpalveluita kaikille lähialueen asukkaille sekä mökkiläisille

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016 Wiurila Golf & Country Club ry

Toimintasuunnitelma 2016 Wiurila Golf & Country Club ry Toimintasuunnitelma 2016 Wiurila Golf & Country Club ry Visuri Mika 26.1.2016 WG&CC: Toimintasuunnitelma 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA...

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Nuorisotoiminnan ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Vuoden 2014 toiminnan teemana on ollut juniori ja nuorisotoiminnan kehittäminen ja erityisesti tämän kohderyhmän jäsenmäärän kasvattaminen. Lisäksi

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Golfyhteisön strategiaa vuosille 2016-2020 on valmisteltu vuoden 2015 aikana seuran ja kenttäyhtiön hallitusten sekä toimihenkilöiden muodostamalla

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

LPG ry junioreiden säännöt

LPG ry junioreiden säännöt LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2014 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja, ohjaus: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO, Golf-opetus: Miikka

Lisätiedot

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012. Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012. Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012 Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Sisällysluettelo sivu 1. Hallituksen yleiskatsaus 1 2. Jäsenistö 2 3. Nuorisotoimikunta 2 4. Naistoimikunta 4 5. Senioritoimikunta 5

Lisätiedot

Hallitus kokoontui kauden aikana seitsemän kertaa. Hallitukseen kuuluivat seuraavat

Hallitus kokoontui kauden aikana seitsemän kertaa. Hallitukseen kuuluivat seuraavat KANKAISTEN GOLF ry Masku 25.01.2017 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Seuran hallitus johtaa ja koordinoi seuran tehtäviä. Kankaisten Golf Ry:n sääntöjen mukaan hallituksen jäsenet vastaavat yhdistyksen hallinnosta

Lisätiedot

Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö

Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö Aktiivista seuratoimintaa upealla golfkentällä ja golfklubilla. Tilat golfin harjoittelemiseen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 GOLF TALMA RY Golf Talman ry:n 2020 strategia hyväksyttiin syksyllä 2010. Tuleva kausi on siis ensimmäinen kausi kun uutta strategiaa jalkautetaan. GOLF TALMA ry:n tavoite 2020

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

Versio 1.0. Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015

Versio 1.0. Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015 Versio 1.0 Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015 WGCC ry Nuorisotoimikunta 02.12.2014 WG&CC: Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2015 Versio 1.0 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Organisointi... 3 Nuorisotoimikunta...

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 30.01.2018 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Seuran hallitus johtaa ja koordinoi seuran tehtäviä. Kankaisten Golf Ry:n sääntöjen mukaan hallituksen jäsenet vastaavat yhdistyksen hallinnosta

Lisätiedot

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi.

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. SUOMEN GOLFLIITTO LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta

Lisätiedot

Tapiola Golf ry. Toimintasuunnitelma 2019

Tapiola Golf ry. Toimintasuunnitelma 2019 Tapiola Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 JOHTOKUNNAN JÄSENET Erovuoroiset johtokunnan jäsenet Hanna Heikkilä Mikko Heinonen Peter Immonen Jari Mieskonen Jatkavat johtokunnan jäseninä Peter Mattsson Osmo

Lisätiedot

Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä 2. Kanavagolfin yhteisön strategia Toiminnan ohjaus 3.

Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä 2. Kanavagolfin yhteisön strategia Toiminnan ohjaus 3. Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä Kanavagolf Vääksy ry toimii Suomen Golfliiton alaisena jäsenseurana, noudattaen liiton ja seuran omia toimintasääntöjä. Seuran kotikenttänä

Lisätiedot

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu SUOMEN GOLFLIITTO LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminnan arviointityökalu Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

Porvoo Borgå Golf Ry. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Hyväksytty syyskokouksessa

Porvoo Borgå Golf Ry. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Hyväksytty syyskokouksessa Porvoo Borgå Golf Ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018 Hyväksytty syyskokouksessa 24.11.2017 - Yleistä Jäsenistön aktivointi ja pelaamisen kehittyminen Harjoittelun tukemista ryhmissä vuonna

Lisätiedot

TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015. Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö. TAWAST GOLF 2015 Klubi, kaverit ja seurahenki

TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015. Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö. TAWAST GOLF 2015 Klubi, kaverit ja seurahenki TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Visio: Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö TAWAST GOLF 2015 Klubi, kaverit ja seurahenki Aktiivista seuratoimintaa upealla golfkentällä ja golfklubilla.

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS

OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS OGK:N JUNIORITOIMINTAOPAS SISÄLLYSLUETTELO 1. Seuran yleisesittely ja organisaatio 2. Seuran junioritoiminnan periaatteet 2.1 Toimintamalli ja ryhmät 2.2 Valmennus 2.3 Koulutus 3. Tapahtumat 3.1 Harjoittelu

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN GOLFKLUBI ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014

NURMIJÄRVEN GOLFKLUBI ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 NURMIJÄRVEN GOLFKLUBI ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Syyskokous 26.10.2013 NURMIJÄRVEN GOLFKLUBIN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Yleistä Yhdistys järjestää sääntöjensä mukaisesti golfpeliin liittyviä kilpailuja,

Lisätiedot

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta

LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta LIIKENNEVALOT Golfseuran nuorisotoiminta Liikennevalot on työkalu seuran nuorisotoiminnan kartoittamiseksi ja keskustelun tueksi. Tavoitteena on nostaa nuorisotoiminnan eri ulottuvuuksia esiin ja auttaa

Lisätiedot

Syyskokous 14.11.2013. Hyvinkään Golf r.y:n. Hyvinkään Golf r.y.

Syyskokous 14.11.2013. Hyvinkään Golf r.y:n. Hyvinkään Golf r.y. Hyvinkään Golf r.y:n Syyskokous 14.11.2013 Hyvinkään Golf r.y:n syyskokous 14.11.2013 klubitiloissa Toimintasuunnitelmat vuodelle 2014 1 KILPAILUTOIMKUNTA Santtu Eskola, pj Harri Andersson Jouni Eloranta

Lisätiedot

Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00

Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00 Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hotelli Puijonsarvi, Kuopio 26.11.2015, klo 18.00 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI

LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI LEVI GOLF JUNIORITOIMINTA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 1. ORGANISOINTI Toiminnasta vastaa juniori- ja valmennustoimikunta jonka edustaja toimii hallituksessa. 1.2. JUNIORI- JA VALMENNUSTOIMIKUNTA Toimikuntaan

Lisätiedot

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Gloria LadyCup 19. vuosi Taustaa Gloria LadyCup aloitettiin nimellä NiceCup vuonna 2000 ja esikuvana on ollut Ryder Cup joukkuekilpailu. Vastakkain asettuvat Itä-Suomen

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

Syyskokous. Nordcenter Golf & Country Club 18.12.2012 klo 18.00. Nordcenter 2009 www.nordcenter.com

Syyskokous. Nordcenter Golf & Country Club 18.12.2012 klo 18.00. Nordcenter 2009 www.nordcenter.com Syyskokous Nordcenter Golf & Country Club 18.12.2012 klo 18.00 1 Nordcenter 2009 www.nordcenter.com ESITYSLISTA 1. Puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valitseminen

Lisätiedot

Master Golf Club ry:n tarkoituksena on edistää golfin ja liikunnan harrastamista.

Master Golf Club ry:n tarkoituksena on edistää golfin ja liikunnan harrastamista. 1 MASTER GOLF CLUB RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Toiminta-ajatus Master Golf Club ry:n tarkoituksena on edistää golfin ja liikunnan harrastamista. Yhdistyksen tehtävänä on jalkauttaa Master Golf Club

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit:

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: Juniori- ja valmennustoimikunta Juniori- ja Valmennustoiminnan jakautuminen eri tasoryhmiin ja toiminnan yleisperiaatteet vuodelle 2013: 1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: 1.1. Ryhmä 1, Valiopelaajat 1.1.1.

Lisätiedot

N= N=367

N= N=367 Master Golf Jäsentyytyväisyystutkimus vertailu 2010 vs 2011 14.10.2011 2010 N=517 2011 N=367 (vastaamisen aloittaneet) 1 Taustatiedot 2010: 2011: Vastaajan sukupuoli Ikäjakautuma Olen Masterin Tasoitus

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Golfyhteisömme toimintaa on viimeisen kahden vuoden ajan ohjannut vuoden 2015 lopulla hyväksytty strategia, joka ulottuu vuoteen 2020 asti. Toimintasuunnitelmat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018 Wiurila Golf & Country Club ry

Toimintasuunnitelma 2018 Wiurila Golf & Country Club ry Toimintasuunnitelma 2018 Wiurila Golf & Country Club ry Hallitus 13.12.2017 WG&CC: Toimintasuunnitelma 2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA... 3

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Whole in one! Kenttä valmistautuu uuteen kauteen! Kankaisten Golf ry KEVÄT 2010. Kankaisten Golf -jäsenetu: Slaissi kevät 2010

Whole in one! Kenttä valmistautuu uuteen kauteen! Kankaisten Golf ry KEVÄT 2010. Kankaisten Golf -jäsenetu: Slaissi kevät 2010 Kankaisten Golf ry KEVÄT 2010 Kenttä valmistautuu uuteen kauteen! Whole in one! Olipa linjasi sporttinen, tiukan trendikäs tai klassinen, tyylisi löydät meiltä onhan meillä siihen silmää ja valikoimaa!

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2012 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen@wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Antti Mäkelä antti.makela@wgcc.fi

Lisätiedot

Käsikirja. Ari Vepsä ERG ry 05.03.2012

Käsikirja. Ari Vepsä ERG ry 05.03.2012 2012 Käsikirja Ari Vepsä ERG ry 05.03.2012 1 HALLITUS... 3 1.1 Kokoonpano... 3 1.2 Puheenjohtaja... 3 1.3 Varapuheenjohtaja... 4 2 KAPTEENI... 4 2.1 Kapteenin tehtävät ja velvollisuudet... 4 2.2 Seurahenki...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019 Wiurila Golf & Country Club ry

Toimintasuunnitelma 2019 Wiurila Golf & Country Club ry Toimintasuunnitelma 2019 Wiurila Golf & Country Club ry Hallitus 6.2.2019 WG&CC: Toimintasuunnitelma 2019 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA... 3 5.

Lisätiedot

PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016

PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 Peuramaa Golfin valmennuskategorioita on päivitetty kaudelle 2016 aiempien vuosien kokemusten sekä tehdyn kyselyn perusteella.

Lisätiedot

Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2013 Wiurila Golf & Country Club ry

Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2013 Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2013 Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 12.12.2012 WG&CC: Nuorisotoiminnan Toimintasuunnitelma 2013 (Versio 1.0) 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Organisointi...

Lisätiedot

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia

UGK/Seniorit Peli-ja tapahtumakalenteri kausi 2019 Päivitetty to Lisänä seuran omat kilpailut ja SGS:n tapahtumia Huhtikuu Tapahtuma 1.4 Ma 2.4 Ti 3.4 Ke 4.4 To 5.4 Pe 6.4 La 7.4 Su 8.4 Ma 9.4 Ti Viikkokilpailu Olosuhteiden mukaan 10.4 Ke 11.4 To 12.4 Pe 13.4 La 14.4 Su 15.4 Ma 16.4 Ti Viikkokilpailu Uusikaupunki

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat

2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja b) sihteeri c) kaksi pöytäkirjantarkastajaa d) ääntenlaskijat 3. Todetaan a) läsnäolijat b) äänioikeutetut jäsenet 4. Todetaan kokouksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 YLEISTÄ 3 SEURAN VUODEN 2019 TAVOITTEET 3 TOIMIKUNTIEN TOIMINTASUUNNITELMAT 3 JUNIORI- JA KOULUTUSTOIMIKUNTA 3 KENTTÄ-, KILPAILU- JA TASOITUSTOIMIKUNTA

Lisätiedot

KUTSU ESPOO RINGSIDE GOLF ERG RY:N YHDISTYKSEN SYYSKOKOUKSEEN

KUTSU ESPOO RINGSIDE GOLF ERG RY:N YHDISTYKSEN SYYSKOKOUKSEEN Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo KUTSU ESPOO RINGSIDE GOLF ERG RY:N YHDISTYKSEN SYYSKOKOUKSEEN Espoo Ringside Golf ERG ry:n jäsenet kutsutaan yhdistyksen syyskokoukseen, joka pidetään

Lisätiedot

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata!

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata! Tutustu Lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin! Tutustu lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin Oletko innostunut kokeilemaan golfia? Ota lähin golfseura rohkeasti suunnaksi ja lähde kokeilemaan! Tarvitset vain

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Golfyhteisömme strategiakausi ulottuu vuoteen 2020. Tavoitekautemme loppusuora on avautumassa ja hallitus on kesän jälkeen käynyt läpi toteutumaa

Lisätiedot

jäsenkysely asiakaspalaute The Erkko Trophy esim. J SM kilpailu Jäsenten ryhmäkoulutusta tuetaan

jäsenkysely asiakaspalaute The Erkko Trophy esim. J SM kilpailu Jäsenten ryhmäkoulutusta tuetaan JÄSENISTÖN EDUT HUOMIOIVA, ARVOSTETTU JA TOIMIVA GOLFYHTEISÖ STRATEGISET TAVOITTEET MENESTYSTEKIJÄT 1. Imago Klubihenki Käytös ja etiketti Ystävällisyys Greenfee Suurkilpailut Kilpailumenestys Laadunvarmistus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vuosi on seuran 29. toimintavuosi. Toiminnan kehittämistä jatketaan vuonna 2018 tehdyn 3 vuoden toimintasuunnitelman mukaisesti. Yhdistyksen Jäsenmäärän kasvattaminen, jäsenistölle suunnattujen tapahtumien

Lisätiedot

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015

LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 LOKAKUUN 2014 SEURATIEDOTTEESSA: GOLFLIITON JÄSENSEUROISSA 142 757 GOLFARIA OHJAAJA- JA VALMENTAJAKOULUTUKSET 2014-2015 GREEN CARD SUORITUSTEN REKISTERÖINTI PELAAJA ENSIN PELAAJATYYTYVÄISYYSTYÖKALU ALUEKIERROKSEN

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 15.11.2013

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 15.11.2013 VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 15.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Sisällysluettelo 1. Hallituksen yleiskatsaus 2. Jäsenistö 3. Nuorisotoimikunta 4. Naistoimikunta 5. Miestoimikunta 6. Senioritoimikunta

Lisätiedot

Toukokuu 2017 kuukausitiedote

Toukokuu 2017 kuukausitiedote Toukokuu 2017 kuukausitiedote Arvon ViGSiläinen, Golfkausi 2017 on vihdoin täällä. Valitettavasti säät eivät ole suosineet parhaalla mahdollisella tavalla kauden aloittamista. Kylmät kelit eivät ole mahdollistaneet

Lisätiedot

Toiminnantarkastajiksi valittiin Matti Peitso ja Leena Juutilainen sekä varatoiminnantarkastajiksi Jarkko Salmivaara ja Kari Pulli.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Matti Peitso ja Leena Juutilainen sekä varatoiminnantarkastajiksi Jarkko Salmivaara ja Kari Pulli. 1 Meri-Teijo Golf ry. Toimintakertomus 2015 Hallinto Meri-Teijo Golf ry:n (jäljempänä seura ) varsinainen vuosikokous pidettiin 28.2.2015 golfklubilla. Kokouksessa oli läsnä 28 seuran jäsentä. Hallituksen

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hot. Puijonsarvi, Kuopio 10.12.2014, klo 18.00

Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hot. Puijonsarvi, Kuopio 10.12.2014, klo 18.00 1. Kokouksen avaus Tarinagolf ry. V A R S I N A I N E N S Y Y S K O K O U S Hot. Puijonsarvi, Kuopio 10.12.2014, klo 18.00 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) 23.-25.7.2019 1. Säännöt Kilpailu pelataan R&A:n julkaiseman Rules of Golf (voimassa tammikuu

Lisätiedot

Kesäkuu 2017 kuukausitiedote

Kesäkuu 2017 kuukausitiedote Kesäkuu 2017 kuukausitiedote Puheenjohtajan kesäkuun terveiset jäsenistölle, Tämän kuukausitiedotteen puheenjohtajan osuudessa haluan luoda selkeän painopisteen seuran viestintään ja uusien verkkosivujen

Lisätiedot

KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016

KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 Peuramaa Golfin valmennuskategorioita on päivitetty kaudelle 2016 aiempien vuosien kokemusten sekä tehdyn kyselyn perusteella.

Lisätiedot