indexhan wen Club Ambulant -play together

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "indexhan wen Club Ambulant -play together"

Transkriptio

1

2 Club Ambulant -play together Tänä vuonna näyttelyn teema on Tulevaisuuden oppimisympäristö. Kurssin tavoite oli löytää persoonallisia, joustavia ja inspiroivia ratkaisuja koulumaailmaan. indexhan wen Suunnitellessamme kalusteita pohdimme oppimisen suhdetta teknologiaan, tilaan ja kalusteisiin. Tapahtuuko oppiminen tulevaisuudessa lukemalla, tekemällä, yksin vai yhdessä? Meillä kaikilla on yksilöllinen tapamme opiskella. Tällä näyttelyllä haluamme haastaa perinteisen ajattelun oppimisympäristöstä. Näyttelyssä on esillä tulevaisuuden kalusteita, sillä niitä ei ole suunniteltu tämän päivän teknologiaa silmällä pitäen. Olemme myös pyrkineet suunnittelemaan kalusteita, joiden avulla on helppo luoda erilaisia tunnelmia ja ympäristöjä tilanteiden ja tarpeiden mukaan. Club Ambulant on sisustusarkkitehtuurin- ja huonekalusuunnittelun kandiopiskelijoiden kalustesuunnittelun päättötyö. Projekti on tehty yhteistyössä Aalto Yliopiston Taideteollisen korkeakoulun ja Isku oy:n kanssa Club Ambulant Play Together The theme of this year's exhibition is future learning environment. The aim of the project was to find personal, flexible and inspiring solutions for the learning environment. Throughout the design process we considered the relationship between learning and technology, learning and space as well as learning and furniture. We all have preferable ways of learning that suit each individual. Some like to sit, move around, interact or be alone. What will learning in the future look like? Our aim is to create dynamic furniture to suit different situations. The exhibition challenges the traditional way we think about learning environments. Club Ambulant is our final project as BA Interior Architecture and Furniture Design students. This project was a co-operation between the University of Art and Design and Isku LTD.

3 Han Wen Seppo Riiho Claire Howard Nina Kosonen Kaija Aalto essi similä natalia baczynska kimberley Leena Saarinen Matti Mikkilä

4 Foldable table han wen Kaija Tähkä Seppo Ville Kaija Tähkä Seppo Ville Essi P taito's Taito s on kokoontaitettava pöytä, joka tutkii uusia mahdollisuuksia vaneri-kalusteen muotoilussa. Helppokäyttöisen mekanismin ja yksinkertaisen rakenteen ansiosta sen saa varastoitua pieneen tilaan koulussa tai kotona. materiaali: Vaneri ja teräs Taito s is a foldable table, which explores new possibilities in plywood furniture design. The table s folding mechanism and simple construction make it easy to pack and use both at school and at home. material: plywood and steel Natalia Syli Leena Pötkö

5 Working places seppo riiho Ville Ville on oppilaan oma paikka, jossa voi löytää oman työskentelyasentonsa. Matto ja tyyny mahdollistavat vapaamman kehon käytön osana oppimisprosessia. materiaali: Kangas ja vaahtomuovi Ville is the student s own place, where they can find their individual working position. The mat and cushion encourage a more physical learning experience. material: foam and fabric Matti Maja Claire Symboli

6 Modular stool claire howard SYmboliy Symboli on helposti pinottava matala moduulimainen istuin. Pinottuina ne toimivat tilanjakajana ja antavat opiskelijoille mahdollisuuden vaikuttaa työympäristöönsä. materiaali: Styroksi, vaneri, vaahtomuovi ja kangas Symboli a low modular stool that is easily stackable. When many are stacked together, they serve as a space divider creating an aesthetic geometric pattern. Arranging the stools encourages the freedom to create a casual workspace in an educational environment. material: Styrofoam, plywood, foam and fabric Matti Maja Claire Symboli

7 Space divider natalia baczyńska kimberley Kaija Tähkä Seppo Ville Kaija Tähkä Seppo Ville Essi P SYLI Sylin lähtökohtana on ollut luoda rauhallinen ja hiljainen paikka oppimisympäristöön. Tilanjakajat toimivat yksittäisinä tai yhdessä luoden rajatun tilan. Sen sisällä on mahdollisuus löytää oma paikka ja kuitenkin työskennellä samassa tilassa toisten kanssa. materiaali: neulahuopa matto Syli encourages different ways of learning. The space dividers can be used separately as partitions, or collectively to form a peaceful enclosure within a larger learning environment. material: felt Natalia Syli Leena Pötkö

8 Space divider natalia baczyńska kimberley Kaija Tähkä Seppo Ville Kaija Tähkä Seppo Ville Essi P SYLI Sylin lähtökohtana on ollut luoda rauhallinen ja hiljainen paikka oppimisympäristöön. Tilanjakajat toimivat yksittäisinä tai yhdessä luoden rajatun tilan. Sen sisällä on mahdollisuus löytää oma paikka ja kuitenkin työskennellä samassa tilassa toisten kanssa. materiaali: neulahuopa matto Syli encourages different ways of learning. The space dividers can be used separately as partitions, or collectively to form a peaceful enclosure within a larger learning environment. material: felt Natalia Syli Leena Pötkö

9 Modular stool claire howard SYmboliy Symboli on helposti pinottava matala moduulimainen istuin. Pinottuina ne toimivat tilanjakajana ja antavat opiskelijoille mahdollisuuden vaikuttaa työympäristöönsä. materiaali: Styroksi, vaneri, vaahtomuovi ja kangas Symboli a low modular stool that is easily stackable. When many are stacked together, they serve as a space divider creating an aesthetic geometric pattern. Arranging the stools encourages the freedom to create a casual workspace in an educational environment. material: Styrofoam, plywood, foam and fabric Matti Maja Claire Symboli

10 Space divider natalia baczyńska kimberley Kaija Tähkä Seppo Ville Kaija Tähkä Seppo Ville Essi P SYLI Sylin lähtökohtana on ollut luoda rauhallinen ja hiljainen paikka oppimisympäristöön. Tilanjakajat toimivat yksittäisinä tai yhdessä luoden rajatun tilan. Sen sisällä on mahdollisuus löytää oma paikka ja kuitenkin työskennellä samassa tilassa toisten kanssa. materiaali: neulahuopa matto Syli encourages different ways of learning. The space dividers can be used separately as partitions, or collectively to form a peaceful enclosure within a larger learning environment. material: felt Natalia Syli Leena Pötkö

11 Modular stool claire howard SYmboliy Symboli on helposti pinottava matala moduulimainen istuin. Pinottuina ne toimivat tilanjakajana ja antavat opiskelijoille mahdollisuuden vaikuttaa työympäristöönsä. materiaali: Styroksi, vaneri, vaahtomuovi ja kangas Symboli a low modular stool that is easily stackable. When many are stacked together, they serve as a space divider creating an aesthetic geometric pattern. Arranging the stools encourages the freedom to create a casual workspace in an educational environment. material: Styrofoam, plywood, foam and fabric Matti Maja Claire Symboli

12 Modular stool claire howard SYmboliy Symboli on helposti pinottava matala moduulimainen istuin. Pinottuina ne toimivat tilanjakajana ja antavat opiskelijoille mahdollisuuden vaikuttaa työympäristöönsä. materiaali: Styroksi, vaneri, vaahtomuovi ja kangas Symboli a low modular stool that is easily stackable. When many are stacked together, they serve as a space divider creating an aesthetic geometric pattern. Arranging the stools encourages the freedom to create a casual workspace in an educational environment. material: Styrofoam, plywood, foam and fabric Matti Maja Claire Symboli

13 Contacts: Natalia Baczynska Kimberley Nina Kosonen Matti Mikkilä Seppo Riiho Leena Saarinen Essi Similä Kaija Aalto Claire Howard Han Wen Tutors: Samuli Naamanka Timo Sairi Graphics & Photography: YOU GUYS!!! (please make a list your names here) Tuomas Heikkilä Thank you: Metal workshop, Wood workshop And weaving studio staff

14

15

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:

Lisätiedot

Miksei voisi istua välillä lattialla? Why not sit on the floor for a change

Miksei voisi istua välillä lattialla? Why not sit on the floor for a change Mukula 12 Miksei voisi istua välillä lattialla? Why not sit on the floor for a change 12 Design Kaija Aalto Mukula-istuinseinä syntyi Aalto-yliopiston ja Iskun keväällä 2011 järjestämässä yhteisessä opiskelijaprojektissa,

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Sisällysluettelo Table of contents

Sisällysluettelo Table of contents Sisällysluettelo Table of contents OTC:n Moodlen käyttöohje suomeksi... 1 Kirjautuminen Moodleen... 2 Ensimmäinen kirjautuminen Moodleen... 2 Salasanan vaihto... 2 Oma käyttäjäprofiili... 3 Työskentely

Lisätiedot

EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Dear Family, Home and the family are the most important growth environment and community for the child. Alongside with home,

Lisätiedot

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4. SCIENTIX - LUMA-opettajien verkkoportaalista t uusia ideoita opetukseen M ij P ll i Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.2015 Mitä ajatuksia herättävät nämä yhdistelmät: Opettaja

Lisätiedot

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student

Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Research is focused on Students Experiences of Workplace learning (WPL) 09/2014 2 Content Background of the research Theoretical

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Osa II: Projekti- ja tiimityö Sisältö Projektityö Mitä on projektityö? Projektityön tekeminen: ositus, aikatauluhallinta, päätöksenteon

Lisätiedot

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences

Lisätiedot

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence

JA CHALLENGE 18.-19.4.2013. Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence JA CHALLENGE 18.-19.4.2013 Anna-Mari Sopenlehto Central Administration The City Development Group Business Developement and Competence 12.11.2014 Challenges of the City of Turku What kind of city you would

Lisätiedot

E U R O O P P A L A I N E N

E U R O O P P A L A I N E N E U R O O P P A L A I N E N A N S I O L U E T T E L O M A L L I HENKILÖTIEDOT Nimi SERGEI AZAROV Osoite K. KÄRBERI 4-129, TALLINN 13812, ESTONIA Puhelin 0037255999964 Faksi Sähköposti serjoga79a@mail.ru

Lisätiedot

Kaava. Design Mikko Laakkonen

Kaava. Design Mikko Laakkonen Kaava 12 Muotoilijana minusta on hienoa, että uusi tekniikka mahdollistaa ohuiden, kevyiden ja kestävien rakenteiden suunnittelun. Sen avulla voidaan puusta toteuttaa tuotteita, jotka eivät ennen ole olleet

Lisätiedot

No Problem TARJOTTIMET 1.3.2012

No Problem TARJOTTIMET 1.3.2012 No Problem TARJOTTIMET 1.3.2012 Tuotetietoja Kaikki No Problem tarjottimet on käsintehtyjä, tuote kerrallaan. Yhdessä tarjottimessa voi olla jopa 8 kerrosta viilua, koosta riippuen. Paikallisesti valmistettu

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE November 7, 2014 Paula Kilpinen 1 7.11.2014 Aalto University

Lisätiedot

FAKE GOLD portfolio OLLIPEKKA KANGAS 2009

FAKE GOLD portfolio OLLIPEKKA KANGAS 2009 FAKE GOLD portfolio OLLIPEKKA KANGAS 2009 Ollipekka Kangas in short Ollipekka Kangas was born in 1965 in Riihimäki. He graduated as art teacher in 1997 and Master of Arts two years later from the University

Lisätiedot

Guidebook for Multicultural TUT Users

Guidebook for Multicultural TUT Users 1 Guidebook for Multicultural TUT Users WORKPLACE PIRKANMAA-hankkeen KESKUSTELUTILAISUUS 16.12.2010 Hyvää käytäntöä kehittämässä - vuorovaikutusopas kansainvälisille opiskelijoille TTY Teknis-taloudellinen

Lisätiedot

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION Lapsen nimi / Name of the child Lapsen ikä / Age of the child yrs months HYVINKÄÄN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut Lapsen päivähoito daycare center / esiopetusyksikkö

Lisätiedot

Seasons: Valentine, Easter, Summer, Autumn so many opportunities to create a seasonal atmosphere!

Seasons: Valentine, Easter, Summer, Autumn so many opportunities to create a seasonal atmosphere! XXL somisteet sesonkeihin Seasons: Valentine, Easter, Summer, Autumn so many opportunities to create a seasonal atmosphere! Exclusive and appropriate decorations throughout the year ikkunasomistukseen

Lisätiedot

Lähellä kaupungissa. Web-based learning environment relating to urban and geography studies

Lähellä kaupungissa. Web-based learning environment relating to urban and geography studies Lähellä kaupungissa Web-based learning environment relating to urban and geography studies Virpi Hirvensalo, Department of Geography and Geology, University of Turku GI Norden 9.6.2011 Project in a nutshell

Lisätiedot

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella

Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella 26.4.2012 1 "There is often a property bubble around catchment areas. If a school makes a house more saleable or desirable,

Lisätiedot

Metropolia Master's ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot

Metropolia Master's ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Metropolia Master's ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Opinto-ohjaajat Metropoliassa 14.11.2014 KTL, kehityspäällikkö Finnish Educational System Source: www.hamk.fi 14.11.2014 Ylemmät amk-tutkinnot pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Esityksen sisältö: 1. EU:n energiapolitiikka on se, joka ei toimi 2. Mihin perustuu väite, etteivät

Lisätiedot

Twitter #vvop2012. Suurimpana esteenä tietotekniikan käytölle suomalaiset opettajat pitävät

Twitter #vvop2012. Suurimpana esteenä tietotekniikan käytölle suomalaiset opettajat pitävät Messukeskuksen langaton verkko " Congress" Osallistu tekstiviestillä tai www.viestiseina.fi/ oph Twitter #vvop2012 AVAUS Aulis Pitkälä, pääjohtaja OPH Euroopan laajuinen ESSIE-tutkimus, 27 Euroopan maata

Lisätiedot

Varia Home Collection. Varia

Varia Home Collection. Varia Home Collection Varia KAUNIS VARIA BEAUTIFUL VARIA VACKRA VARIA 2 Varia Home Collection -mallistossa näkyvät tämän päivän selkeät sisutustrendit. Suorat linjat ja Nurmelan laadukas viimeistely yhdistyvät

Lisätiedot

I have seen teachers change teaching methods a little, a little more, and a lot. Erasmus-intensiivikurssien vaikuttavuus koordinaattoreiden silmin

I have seen teachers change teaching methods a little, a little more, and a lot. Erasmus-intensiivikurssien vaikuttavuus koordinaattoreiden silmin I have seen teachers change teaching methods a little, a little more, and a lot. Erasmus-intensiivikurssien vaikuttavuus koordinaattoreiden silmin 29.9.2011 Ulla Tissari Taustaa Euroopan laajuinen kysely,

Lisätiedot

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,

Lisätiedot

Transport climate policy choices in the Helsinki Metropolitan Area 2025

Transport climate policy choices in the Helsinki Metropolitan Area 2025 Transport climate policy choices in the Helsinki Metropolitan Area 2025 views of transport officials and politicians Vilja Varho Introduction Experts have doubts about whether sufficiently effective policies

Lisätiedot

-seminaari 24.4.2013

-seminaari 24.4.2013 -seminaari 24.4.2013 OHJELMA 24.4.2013 Sanomatalo 15.00 Seminaarin avaus, Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Harri Länsipuro 15.05 Tervetuliaissanat Sanomatalon puolesta toimituspäällikkö Antero Mukka

Lisätiedot

www.arcada.fi Camilla Wikström-Grotell, prefekt, prorektor DIAK to be Arcada s new neighbour A new sports hall is being planned

www.arcada.fi Camilla Wikström-Grotell, prefekt, prorektor DIAK to be Arcada s new neighbour A new sports hall is being planned OPINTOJEN TEHOKKUUS, LAATU JA PEDAGOGISET RATKAISUT työelämä- ja opiskelijalähtöiset pedagogiset ratkaisut amk-koulutuksessa 16.9. Työpaja I: Opintojen tehokkuus ja laatu www.arcada.fi DIAK to be Arcada

Lisätiedot

Viestintään tarvitaan tiedon jakamista tietotyöläisten kesken. 26.10.2006 Ville Hurnonen

Viestintään tarvitaan tiedon jakamista tietotyöläisten kesken. 26.10.2006 Ville Hurnonen Viestintään tarvitaan tiedon jakamista tietotyöläisten kesken 26.10.2006 Ville Hurnonen Enfo Enfo on sopivan kokoinen kumppani Enfo on uusi, riittävän kokoinen palvelutalo Enfo on suomalainen toimija Enfo

Lisätiedot

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu The future is already here - it is just unevenly distributed.

Lisätiedot

Hyvässä seurassa, pöydän ääressä. In good company, around the table.

Hyvässä seurassa, pöydän ääressä. In good company, around the table. Hyvässä seurassa, pöydän ääressä. In good company, around the table. Marimekossa hyvässä seurassa ollaan oikeiden asioiden äärellä tällä kertaa hyvään seuraan, pöydän ääreen on tuotu astioita ja kattaustekstiilejä.

Lisätiedot

OUR EARTH HOUR 2012-2013 Veej jakaja Suomi Cambrésis Ranska

OUR EARTH HOUR 2012-2013 Veej jakaja Suomi Cambrésis Ranska 2012-2013 Veej jakaja Suomi Cambrésis Ranska OUR EARTH HOUR 31.3.2012 klo 20.30-21.30 Tapahtuma Pieksämäellä (Nuorisokahvila) ja Mäntyharjussa (Komppa) FACEBOOK ryhmä Valokuvaus / Piirustus kilpailu Kuva

Lisätiedot

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research

Lisätiedot

Garden Furniture. Puutarhakalusteita

Garden Furniture. Puutarhakalusteita Garden Furniture Puutarhakalusteita Painekyllästetyt Impregnated PEFC/02-31-113 Pepe-puutarhakalusteet ovat lähes 40 vuoden ajan ilahduttaneet asiakkaita niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaakin, päämarkkina-alueina

Lisätiedot

Koulutusta vai kasvatusta? Seikkailu- ja ryhmätoiminnan mahdollisuudet lasten ja nuorten kasvun tukena

Koulutusta vai kasvatusta? Seikkailu- ja ryhmätoiminnan mahdollisuudet lasten ja nuorten kasvun tukena Koulutusta vai kasvatusta? Seikkailu- ja ryhmätoiminnan mahdollisuudet lasten ja nuorten kasvun tukena SOOL ry ympäristökasvatuksen teemaseminaari 16.10.2015 Rauma Paavo Heinonen Mitä? Missä? Milloin?

Lisätiedot

Campus and the City. XL Interactive University -Interactive learning -Crossfield teaching -Learning three fields

Campus and the City. XL Interactive University -Interactive learning -Crossfield teaching -Learning three fields Campus and the City CASPER WREDE Kunkin yhdistyvän korkeakoulun tarpeita tyydytetään parhaiten säilyttämällä niiden toimintakapasiteetti ja lisäämällä kuhunkin kampukseen sitä puuttuvia ja kaivattuja osia.

Lisätiedot

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.

Lisätiedot

Stacks skärmväggssystem. Stacks-seinäkejärjestelmä

Stacks skärmväggssystem. Stacks-seinäkejärjestelmä Stacks Stacks-seinäkejärjestelmä sisältää runsaasti eri leveys- ja korkeusvaihtoehtoja. Se antaa lukemattoman määrän erilaisia mahdollisuuksia sisustukselle: valoa, väriä, muotoja sekä vaihtelevia ja yksilöllisiä

Lisätiedot

Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO

Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Puutekniikan koulutusohjelma Toukokuu 2009 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Aika Ylivieska

Lisätiedot

45 min...valitse ITSE MITÄ PELIÄ HALUAT PELATA...

45 min...valitse ITSE MITÄ PELIÄ HALUAT PELATA... 45 min...valitse ITSE MITÄ PELIÄ HALUAT PELATA... Joen syksy Osallistujat ottavat omalla välineistöllään Keravanjoesta luontokuvia. Paras otos suurennetaan ja asetetaan näytteille. (kesto 45 min) Lapasia

Lisätiedot

Tiimityöskentely. Marko Leppänen

Tiimityöskentely. Marko Leppänen 1 Tiimityöskentely Marko Leppänen * Entrepreneurship - In your dreams? 20.3.2013 - Yrittäjyystapahtuma Tampereen korkeakoulujen opiskelijoille ja henkilöstölle Aika: 20.3.2013 klo 12-17 Paikka: Tullikamarin

Lisätiedot

A tradition in jewellery since 1860. Oy Annette Tillander Ab. in its 6th generation

A tradition in jewellery since 1860. Oy Annette Tillander Ab. in its 6th generation Oy Annette Tillander Ab Ateljee Tehtaankatu 26 C 00150 Helsinki Unioninkatu 15 00130 Helsinki annette@atillander.fi 09-670 100 Fabriksgatan 26 C 00150 Helsingfors Unionsgatan 15 00130 Helsingfors www.facebook.com/annettetillander

Lisätiedot

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Arkkitehtuuritietoisku eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Esikysymys Kuinka moni aikoo suunnitella projektityönsä arkkitehtuurin? Onko tämä arkkitehtuuria?

Lisätiedot

Competitiveness with user and customer experience

Competitiveness with user and customer experience Competitiveness with user and customer experience MPD Workshop 10.6.2015 Results of the group works Eija Kaasinen VTT Technical Research Centre of Finland Group work In pairs: Discuss the ideas you have

Lisätiedot

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER

LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-INSTRUMENT OY has generate new consistency transmitter with blade-system to meet high technical requirements in Pulp&Paper industries. Insurmountable advantages are

Lisätiedot

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook

Lakimies PDF. ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF ==>Download: Lakimies PDF ebook Lakimies PDF - Are you searching for Lakimies Books? Now, you will be happy that at this time Lakimies PDF is available at our online library. With our complete

Lisätiedot

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan?

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Menestyjäksi elinikäisellä oppimisella webinaari 12.12.2011 Johanna Ollila, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto MILTÄ TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ? MITEN

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF By Risto Antikainen - Are you searching for Opintomatkat pdf Books? Now, you will be happy that Opintomatkat PDF

Lisätiedot

Get Instant Access to ebook Kasvuyritys PDF at Our Huge Library KASVUYRITYS PDF. ==> Download: KASVUYRITYS PDF

Get Instant Access to ebook Kasvuyritys PDF at Our Huge Library KASVUYRITYS PDF. ==> Download: KASVUYRITYS PDF KASVUYRITYS PDF ==> Download: KASVUYRITYS PDF KASVUYRITYS PDF - Are you searching for Kasvuyritys Books? Now, you will be happy that at this time Kasvuyritys PDF is available at our online library. With

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Matti Taajamo Ammatillisen koulutuksen tutkimusseminaari 21.1.2016 Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä (kansallinen tutkimus- ja kehittämishanke)

Lisätiedot

Teknologinen muutos ja yliopistojen tulevaisuus. Tievie-seminaari Helsinki 22.11.2001 Antti Auer

Teknologinen muutos ja yliopistojen tulevaisuus. Tievie-seminaari Helsinki 22.11.2001 Antti Auer Teknologinen muutos ja yliopistojen tulevaisuus Tievie-seminaari Helsinki 22.11.2001 Antti Auer Verkko-opetuksen neljä strategiaa (mukailtu Collis & Gommer, 2001 artikkeleista) Instituutio määrittelee

Lisätiedot

Windows Phone. Module Descriptions. Opiframe Oy puh. +358 44 7220800 eero.huusko@opiframe.com. 02600 Espoo

Windows Phone. Module Descriptions. Opiframe Oy puh. +358 44 7220800 eero.huusko@opiframe.com. 02600 Espoo Windows Phone Module Descriptions Mikä on RekryKoulutus? Harvassa ovat ne työnantajat, jotka löytävät juuri heidän alansa hallitsevat ammatti-ihmiset valmiina. Fiksuinta on tunnustaa tosiasiat ja hankkia

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Perspectives on the future

Perspectives on the future Perspectives on the future Pemamek Oy Perustettu 1970 Loimaalle Established 1970 in Loimaa, Finland Pemamek Oy Henkilöstömäärä 130 Liikevaihto EUR 40 miljoonaa (2011) Vientiin yli 90% vuotuisesta tuotannosta,

Lisätiedot

Paikkatiedon semanttinen mallinnus, integrointi ja julkaiseminen Case Suomalainen ajallinen paikkaontologia SAPO

Paikkatiedon semanttinen mallinnus, integrointi ja julkaiseminen Case Suomalainen ajallinen paikkaontologia SAPO Paikkatiedon semanttinen mallinnus, integrointi ja julkaiseminen Case Suomalainen ajallinen paikkaontologia SAPO Tomi Kauppinen, Eero Hyvönen, Jari Väätäinen Semantic Computing Research Group (SeCo) http://www.seco.tkk.fi/

Lisätiedot

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Case Saudi Arabia EduCluster Finland Ltd. Anna Korpi, Manager, Client Relations AIPA-päivät Kouvolassa 11.6.2013 11.6.2013 EduCluster Finland Ltd Contents

Lisätiedot

Tervetuloa bussimatkalle, jonka avainsanoja. Welcome on board! We hope you enjoy your

Tervetuloa bussimatkalle, jonka avainsanoja. Welcome on board! We hope you enjoy your www.vent Tervetuloa bussimatkalle, jonka avainsanoja ovat asiakaslähtöisyys ja laadukkuus. Vuonna 1928 startannut, jo kolmannen polven perheyritys, Ventoniemi Oy on liikenteen moniosaaja. Tilausajomme

Lisätiedot

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Ostamisen muutos muutti myynnin Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Taking Sales to a Higher Level Mercuri International on maailman suurin myynnin konsultointiyritys. Autamme asiakkaitamme parantamaan

Lisätiedot

Laadukasta ja kestävää lähikäsityötä. Handcrafts from the countryside

Laadukasta ja kestävää lähikäsityötä. Handcrafts from the countryside Suomi Finland Laadukasta ja kestävää lähikäsityötä Homecrafts-tuoteperheeseen on valikoitu maakuntamme käsityön parhaita paloja. Tuotteet on valmistettu maaseudulla käyttäen puhtaita luonnon raaka-aineita.

Lisätiedot

Basic Flute Technique

Basic Flute Technique Herbert Lindholm Basic Flute Technique Peruskuviot huilulle op. 26 Helin & Sons, Helsinki Basic Flute Technique Foreword This book has the same goal as a teacher should have; to make himself unnecessary.

Lisätiedot

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks Salla Sipari, PhD, Principal Lecturer Helena Launiainen, M.Ed, Manager Helsinki Metropolia

Lisätiedot

ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi

ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi Keskustelutehtävä Kertaustehtäviä Sanasto 1. Friends. Thom is a new boy in school. No-one knows him. Thom doesn t have any

Lisätiedot

Jatko-opintovaihtoehdot/ Further studies

Jatko-opintovaihtoehdot/ Further studies Jatko-opintovaihtoehdot/ Further studies Lukion jälkeen.. Ammatillinen toinen aste 2v. Ammattikorkeakoulut 3,5-4v. Yliopistot 5,5-6 v. Opinnot ulkomailla After Upper Secondary Vocational school, 2 years

Lisätiedot

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.

Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress. BLOGIN LUOMINEN Esimerkkinä http://wordpress.com/ - ilmainen blogi-julkaisujärjestelmä. WordPress:stä on myös palvelimelle asennettava versio (WordPress.org) Myös http://blogspot.com on ilmainen ja helppokäyttöinen

Lisätiedot

Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project. Koulutuksen järjestäjät oppilaitoksineen. Oppilaitokset Suomessa: Partners in Finland:

Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project. Koulutuksen järjestäjät oppilaitoksineen. Oppilaitokset Suomessa: Partners in Finland: Perustietoa hankkeesta / Basic facts about the project Kam oon China- verkostoon kuuluu kaksitoista (12) koulutuksen järjestäjää eri puolilta Suomea. Verkosto on perustettu 1998 alkaen. Hankkeen hallinnoijana

Lisätiedot

Ohjelmointikielet ja -paradigmat 5op. Markus Norrena

Ohjelmointikielet ja -paradigmat 5op. Markus Norrena Ohjelmointikielet ja -paradigmat 5op Markus Norrena Kotitehtävä 6, toteuttakaa alla olevan luokka ja attribuutit (muuttujat) Kotitehtävä 6, toteuttakaa alla olevan luokka ja attribuutit (muuttujat) Huom!

Lisätiedot

FinFamily Installation and importing data (11.1.2016) FinFamily Asennus / Installation

FinFamily Installation and importing data (11.1.2016) FinFamily Asennus / Installation FinFamily Asennus / Installation 1 Sisällys / Contents FinFamily Asennus / Installation... 1 1. Asennus ja tietojen tuonti / Installation and importing data... 4 1.1. Asenna Java / Install Java... 4 1.2.

Lisätiedot

Mobility Tool. Demo 21.8.2013 CIMO

Mobility Tool. Demo 21.8.2013 CIMO Mobility Tool Demo 21.8.2013 CIMO 1 Sisältö Korkeakoulukäyttäjä (Beneficiary User) Home Project details Partners Mobilities Working with CSV Import Mobilities Budget 2 Home Find your project Project menu

Lisätiedot

Use of spatial data in the new production environment and in a data warehouse

Use of spatial data in the new production environment and in a data warehouse Use of spatial data in the new production environment and in a data warehouse Nordic Forum for Geostatistics 2007 Session 3, GI infrastructure and use of spatial database Statistics Finland, Population

Lisätiedot

Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa

Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa Cleantech gaalan iltapäiväseminaari 20.11.2013 Helena Mälkki & Petri Peltonen Aalto-yliopisto,

Lisätiedot

Automaatio ja robotiikka arjessa

Automaatio ja robotiikka arjessa Automaatio ja robotiikka arjessa Jari Saarinen Aalto yliopisto, sähkötekniikan korkeakoulu Automaatio ja systeemitekniikan laitos Geneeristen älykkäiden koneiden huippuyksikkö Aalto University, based on

Lisätiedot

ekotehokas toimitalo Suunnittelukilpailu 5.5.2010 8.10.2010

ekotehokas toimitalo Suunnittelukilpailu 5.5.2010 8.10.2010 Viikin Synergiatalo Suomen ympäristökeskuksen ekotehokas toimitalo Suunnittelukilpailu..2 8..2 ARVOSTELUPÖYTÄKIRJAN kuvaliite, kilpailuehdotukset Viikki Synergy Building The Finnish Environment Institute

Lisätiedot

Koulutus: Opetuksen uusia tuulia - ideoita opetusmenetelmien uudistamiseen

Koulutus: Opetuksen uusia tuulia - ideoita opetusmenetelmien uudistamiseen Tampereen eoppimisen klusteri Ajankohtaistiedote 30.9.2015 Koulutus: Opetuksen uusia tuulia - ideoita opetusmenetelmien uudistamiseen ITK2016 Call for Papers on käynnistynyt Syksyn Webinaareja Koodiaapinen-MOOC,

Lisätiedot

STN-ohjelmat ja haut 2015 SRC Programmes and Calls 2015

STN-ohjelmat ja haut 2015 SRC Programmes and Calls 2015 STN-ohjelmat ja haut 2015 SRC Programmes and Calls 2015 Eemeli Workshop 2.2.2015 Otaniemi Leena Sarvaranta Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy VTT Technical Research Centre of Finland Ltd CONTENTS 1. Why?

Lisätiedot

by Martela AUDITORIO

by Martela AUDITORIO by Martela AUDITORIO Japanissa Tsukuban monitoimihallissa ovat konserttisalin lisäksi myös palloiluhallin katsomotuolit Vaikka yksittäinen tuoli on pieni osa auditorion kokonaisuudesta, sen toteuttaminen

Lisätiedot

Sisustusarkkitehtuuri Kansavälinen Työpaja kauppankulttuuri ja ostoskeskuksen tilasuunnittelu Istanbulin Tekniillinen yliopisto Istanbul, Turkki

Sisustusarkkitehtuuri Kansavälinen Työpaja kauppankulttuuri ja ostoskeskuksen tilasuunnittelu Istanbulin Tekniillinen yliopisto Istanbul, Turkki ANSIOLUETTELO 25.05.2015 Zahra Rasti Teknologiapuistonkatu 2 B 23, 53850 Lappeenranta zahra.rasti@gmail.com www.rastistudio.com Puh: +358-401560268 Syntymäpäivämäärä: 13.07.1982 KOULUTUS 2012-2014 Sisustusarkkitehtuuri

Lisätiedot

Know-how and expertise. www.stancon.fi

Know-how and expertise. www.stancon.fi Know-how and expertise www.stancon.fi Subcontracting services We are experts in the whole manufacturing process We can efficiently manufacture what our customers need from basic metal processing products

Lisätiedot

Minne menet lukio? Kaisa Vähähyyppä Kaisa.vahahyyppa@ylioppilastutkinto.fi www.ylioppilastutkinto.fi

Minne menet lukio? Kaisa Vähähyyppä Kaisa.vahahyyppa@ylioppilastutkinto.fi www.ylioppilastutkinto.fi Minne menet lukio? Kaisa Vähähyyppä Kaisa.vahahyyppa@ylioppilastutkinto.fi www.ylioppilastutkinto.fi In the twenty-first-century, what you know is far less important than what you can do with what you

Lisätiedot

Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen

Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen Hankkeen toiminnot työsuunnitelman laatiminen Hanketyöpaja LLP-ohjelman keskitettyjä hankkeita (Leonardo & Poikittaisohjelma) valmisteleville11.11.2011 Työsuunnitelma Vastaa kysymykseen mitä projektissa

Lisätiedot

elearning Trends and Case Examples from Finland IT in Education and HRM- Conference 26.11.2013 Ms. Piia Liikka

elearning Trends and Case Examples from Finland IT in Education and HRM- Conference 26.11.2013 Ms. Piia Liikka elearning Trends and Case Examples from Finland IT in Education and HRM- Conference 26.11.2013 Ms. Piia Liikka The Association of Finnish elearning Works as an unbiased, non-profit advocate for elearning

Lisätiedot

Kielenkäytön näkökulma oppimisvuorovaikutukseen

Kielenkäytön näkökulma oppimisvuorovaikutukseen Kielenkäytön näkökulma oppimisvuorovaikutukseen Tarja Nikula Soveltavan kielentutkimuksen keskus tarja.nikula@jyu.fi Kiinnostuksen kohteena Luokkahuonevuorovaikutus vieraalla kielellä englannin kielen

Lisätiedot

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy k Agenda Kansallinen kilpailukyky: Tietoalojen kasvu ja kilpailukyky Liiketoiminnan odotukset tietohallinnolle:

Lisätiedot

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Master in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE) Erasmus Mundus

Lisätiedot

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project

Lisätiedot

WITNESS SUPPORT THE FINNISH EXPERIENCE

WITNESS SUPPORT THE FINNISH EXPERIENCE WITNESS SUPPORT THE FINNISH EXPERIENCE T i i n a R a n t a n e n R e g i o n a l M a n a g e r, V i c t i m S u p p o r t F i n l a n d 17.6.2013 1 VS FINLAND S SERVICES Help line (nation wide) Mon - Tue

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

Vuokrakalusteet Rental furniture

Vuokrakalusteet Rental furniture Vuokrakalusteet Rental furniture 2015 ARENA 2015 11.11.2015 klo. 9-16 Rakennusaika tiistai 10.11 klo. 15-18 ARENA perusoasto / basic stand 1 x 3m, h=2,5m Uusi infotiski / New info counter ARENA osasto

Lisätiedot

riikka gröndahl portfolio

riikka gröndahl portfolio riikka gröndahl portfolio riikka gröndahl PORTFOLIO lives and works in Helsinki riikk a.grondahl(at)gmail.com +358 41 535 2750 I work with people, video and photography. 2014 Jari and Me 2013 hd-video

Lisätiedot

Värikkäät akustiset ratkaisut

Värikkäät akustiset ratkaisut Värikkäät akustiset ratkaisut Värikkäät akustiset ratkaisut ROCKFON tarjoaa 34 uutta ainutlaatuista värivaihtoehtoa akustisiin katto- ja seinäratkaisuihin. Rockfon Color-all on vertaansa vailla oleva inspiraation

Lisätiedot

Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa

Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa Annamaija Id-Korhonen Lahti University of Applied Sciences Lahden tiedepäivä 12.11.2013 tulevaisuuden palvelut 2020 Sosiaali-

Lisätiedot

Research plan for masters thesis in forest sciences. The PELLETime 2009 Symposium Mervi Juntunen

Research plan for masters thesis in forest sciences. The PELLETime 2009 Symposium Mervi Juntunen Modelling tree and stand characteristics and estimating biomass removals and harvesting costs of lodgepole pine (Pinus contorta) plantations in Iceland Research plan for masters thesis in forest sciences

Lisätiedot

==>Download: Lakimies PDF ebook By Allan Särkilahti

==>Download: Lakimies PDF ebook By Allan Särkilahti Lakimies PDF ==>Download: Lakimies PDF ebook By Allan Särkilahti Lakimies PDF By Allan Särkilahti - Are you searching for Lakimies pdf Books? Now, you will be happy that Lakimies PDF is available at our

Lisätiedot

Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012

Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012 Sosiaalisen median liiketoimintamallit ja käyttöön oton suunnitelma 9/23/2012 Liiketoimintamalli: taustaa (R. Jaikumar ja Barettan autotehdas) Tuottavuuden jatkuva parantaminen on mahdollista vain toteuttamalla

Lisätiedot

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012 Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa Siru Korkala 12.10.2012 Tutkimuskysymykset Miten kansainväliseen liikkuvuuteen osallistuvat opiskelijat eroavat ei-liikkujista taustoiltaan Mitkä ovat liikkuvuuden

Lisätiedot