Länsi-Suomen sote-alue tulee - oletko valmis? Vertaileva analyysi Länsi-Suomen sote-alueen kuntien kantokyvystä.

Transkriptio

1 Länsi-Suomen sote-alue tulee - oletko valmis? Vertaileva analyysi Länsi-Suomen sote-alueen kuntien kantokyvystä. Porin kaupunki, lokakuu 2014

2 Sisällys 1. Johdanto 4 2. Taustatietoa ja käsitteitä Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa Sosiaalipalvelut Terveyspalvelut Kuntayhtymä, sairaanhoitopiiri ja erityisvastuualue Miksi uudistus? 6 3. Mistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksessa on kyse? Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio Hallinto Rahoitus Aikataulu 8 4. Sote-alueet Viisi sote-aluetta nykyisten erityisvastuualueiden pohjalta Alueilla eroja hyvinvoinnissa ja väestörakenteessa Nykyinen palveluverkko Käytännössä Kuntien ja sote-alueiden vastuualueet, tehtävät ja yhteistyö Lähipalvelut Keskitetyt palvelut Yksityiset palvelut Sosiaalihuollon rooli uudistuksessa Asiakkaan asema Henkilöstön asema THL:n laatima vaikutusarviointi Sote-uudistus Länsi-Suomessa Länsi-Suomen Sote alueen profiilikuvaus perustietojen osalta Sairaanhoitopiirit Kuntien väestö Ikärakenne Kuntien nettomuutto Huoltosuhde Verotulot Valtionosuudet Ruotsinkielinen väestö Koulutustasomittain Yksinhuoltajaperheet % Terveys Sairastavuusindeksit PYLL-indeksi Työkyvyttömyyseläkettä saavat Mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat % vuotiaista Nuorten kokema terveys Toimeentulo Tuloerot Gini-kertoimella ilmaistuna Työllisyys Toimeentulotuki Palvelurakenne Perusterveydenhuollon avohoidon kaikki lääkärikäynnit Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit Hammaslääkärikäynnit terveyskeskuksissa Perusterveydenhuollon vuodeosasto-hoidon hoitopäivät / 1000 asukasta Somaattisen erikoissairaanhoidon hoitopäivät / 1000 asukasta Psykiatrian laitoshoidon hoitopäivät / asukasta Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä Säännöllisen kotihoidon piirissä olleet 75 vuotta täyttäneet asiakkaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17-vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0 17-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Kustannukset Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Sosiaalitoimen nettokustannukset Perusterveydenhuollon nettokustannukset Erikoissairaanhoidon nettokustannukset Päihdehuollon nettokustannukset Länsi-Suomen sote-alueen tilastolliset tunnusluvut tiivistettyinä 36 LÄHTEET 37 LIITE SOTKAnetin indikaattoritiedot kunnittain 38 2

3 KUVIOT Kuvio 1. Sote-alueen tehtävät tiivistettynä 7 Kuvio 2. Sote-uudistuksen tavoitteet 8 Kuvio 3. Sairaanhoidon erityisvastuualueet ja sairaanhoitopiirit, väestö Kuvio 4. Sote-palveluverkot 11 Kuvio 5. Lähipalveluiden neljä tuotantomuotoa 12 Kuvio 6. Arvioita asiakkaan aseman muutoksesta Kuvio 7. Sote-henkilöstö yhteensä 14 Kuvio 8. Länsi-Suomen kaavailtu sote-alue 16 Kuvio 9. Länsi-Suomen sote-alueen väestöennuste Kuvio 10. Länsi-Suomen sote-alueen 0-14-vuotiaat, (%) väestöstä 18 Kuvio 11. Länsi-Suomen sote-alueen 65 vuotta täyttäneet (%) väestöstä. 19 Kuvio 12. Länsi-Suomen sote-alueen kuntien välinen nettomuutto /1000 asukasta kohden vuonna Kuvio 13. Länsi-Suomen sote-alueen ruotsinkielinen väestö (%) 21 Kuvio 14. Länsi-Suomen sote-alueen koulutustasomittain 21 Kuvio 15. Länsi-Suomen sote-alueen yksinhuoltajaperheet (%) lapsiperheistä. 21 Kuvio 16. Länsi-Suomen sote-alueen työkyvyttömyyseläkettä saavat vuotiaat, (%) vastaavanikäisestä väestöstä Kuvio 17. Länsi-Suomen sote-alueen mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Kuvio 18. Länsi-Suomen sote-alueen keskinkertaiseksi tai huonoksi terveydentilansa kokevat 8. ja 9. luokan oppilaat (%) vuonna Kuvio 19. Länsi-Suomen sote-alueen terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi kokevat ammatillisen oppilaitoksen ja lukion oppilaat (%) vuonna Kuvio 20. Länsi-Suomen sote-alueen tuloerot gini-kertoimella ilmaistuna (2012) 25 Kuvio 21. Länsi-Suomen sote-alueen työttömien osuus (%) työvoimasta Kuvio 22. Länsi-Suomen sote-alueen pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä Kuvio 23. Länsi-Suomen sote-alueen nuorisotyöttömien osuus (%) vuotiaasta työvoimasta 27 Kuvio 24. Länsi-Suomen sote-alueen perusterveydenhuollon avohoidon kaikki lääkärikäynnit 1000 asukasta kohden vuonna Kuvio 25. Länsi-Suomen sote-alueen erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit 1000 asukasta kohden vuonna Kuvio 26. Länsi-Suomen sote-alueen hammaslääkärikäynnit terveyskeskuksissa tuhatta asukasta kohden vuonna Kuvio 27. Länsi-Suomen sote-alueen perusterveydenhuollon vuodeosaston hoitopäivät tuhatta asukasta kohden vuonna Kuvio 28. Länsi-Suomen sote-alueen somaattisen erikoissairaanhoidon hoitopäivät tuhatta asukasta kohti vuonna Kuvio 29. Länsi-Suomen sote-alueen psykiatrian laitoshoidon hoitopäivät tuhatta asukasta kohti vuonna Kuvio 30. Länsi-Suomen sote-alueen kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä 31 Kuvio 31. Länsi-Suomen sote-alueen säännöllisen kotihoidon piirissä olleiden 75 vuotta täyttäneiden asiakkaiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä vuonna Kuvio 32. Länsi-Suomen sote-alueen lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17-vuotiaita vuoden 2012 aikana % vastaavanikäisestä väestöstä. 32 Kuvio 33. Länsi-Suomen sote-alueen kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 vuotiaat % vastaavanikäisestä väestöstä 32 KARTAT Kartta 1. Länsi-Suomen sote-alueen kuntien asukasmäärä Kartta 2. Länsi-Suomen sote-alueen vuotiaat (%) väestöstä. 18 Kartta 3. Länsi-Suomen sote-alueen väestöllinen huoltosuhde. 19 Kartta 4. Länsi-Suomen sote-alueen verotulot /asukas. 20 Kartta 5. Länsi-Suomen sote-alueen kuntien valtionosuudet /asukas Kartta 6. Länsi-Suomen sote-alueen Kelan sairastavuusindeksi. 22 Kartta 7. Länsi-Suomen sote-alueen THL:n sairastavuusindeksi. 22 Kartta 8. Länsi-Suomen sote-alueen menetetyt ikävuodet PYLL-indeksillä mitattuna (2012). 23 Kartta 9. Länsi-Suomen sote-alueen työllisten osuus (%) väestöstä Kartta 10. Länsi-Suomen sote-alueen toimeentulotukea saaneiden vuotiaiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä Kartta 11. Länsi-Suomen sote-alueen toimeentulotuki / asukas Kartta 12. Länsi-Suomen sote-alueen sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset euroa asukasta kohden vuonna Kartta 13. Länsi-Suomen sote-alueen sosiaalitoimen nettokustannukset Kartta 14. Länsi-Suomen sote-alueen perusterveydenhuollon nettokustannukset euroa asukasta kohden vuonna Kartta 15. Länsi-Suomen sote-alueen erikoissairaanhoidon kustannukset euroa asukasta kohden. 34 Kartta 16. Länsi-Suomen sote-alueen päihdehuollon nettokustannukset euroa asukasta kohti vuonna Pohjakartat: Esri, HERE, DeLorme, Tom-Tom, Intermap, increment P Corp., GEBCO, USGS, FAO, NPS, NRCAN, GeoBase, IGN, Kadaster NL, Ordnance Survey, Esri Japan, METI, ESRI China (Hong Kong), swisstopo, MapmyIndia, OpenStreetMap contributors, and the GIS User Community TAULUKOT Taulukko 1. Sote-alueiden sosioekonomiset erot 10 Taulukko 2. Länsi-Suomen sote-alueen asukkaat ja kunnat yhteensä 16 Taulukko 3. Länsi-Suomen sote-alueen asukasmäärä kunnittain 17 ASETELMA Asetelma 1. Kapitaatiomallin vaikutusten kuvausta 15 3

4 1. Johdanto Nykyisen hallitusohjelman tavoitteisiin sisältyy useita kansallisesti merkittäviä ja tulevaisuuteen vaikuttavia reformeja. Keskeinen uudistus on kuntauudistus, jonka toisiaan täydentävät osiot liittyvät kuntarakenneuudistukseen, valtionosuusuudistukseen, kuntalain kokonaisuudistukseen, kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseen, metropolialueen hallinnollisiin ratkaisuihin ja ennen muuta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneratkaisuun. Hallitus ja oppositiopuolueet pääsivät maaliskuun kihlauksessaan sopuun uudistuksen keskeisistä periaatteista. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on sekä resurssien että vaikutusten osalta jättimäinen reformi, jonka seuraukset heijastuvat kaikille aluetasoille ja ulottuvat syvälle rakenteisiin ja yksittäisen kansalaisten sujuvaan arkeen. Hallituksen esittämän uuden sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain tarkoituksena on uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, tuottamista, hallintoa, suunnittelua, rahoitusta ja valvontaa. Lain (ylevänä) tavoitteena on, että sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään koko maassa yhdenvertaisesti, asiakaslähtöisesti lähellä palveluiden käyttäjiä sekä laadukkaasti täyttäen lainsäädännön velvoitteet ja asukkaiden tarpeet. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseksi muodostetaan lakiehdotuksen mukaan viisi sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymää (sote-aluetta), jotka rakentuvat nykyisten erityisvastuualueiden pohjalle. Päätös järjestää palvelut isoissa yksiköissä tehokkuuden, laadun ja saatavuuden turvaamiseksi on hyvin perusteltu ainakin teoriassa. Se, kuinka uudistus saadaan toimimaan käytännössä ja muutokset tehtyä näin lyhyessä ajassa, on hyvin haasteellista. Järjestämisvastuun siirtäminen viiteen isoon yksikköön maassa, jonka alueet eroavat huomattavasti toisistaan ja myös sisäisesti, kuten esimerkiksi Länsi-Suomen sote-alueen kolme maakuntaa, korostaa uudenlaista tehokasta ja osaavaa johtamista. Muutosvastarinta saattaa kasvaa uudistuksen yksityiskohtien tullessa julki varsinkin pienten ja keskisuurten kuntien piirissä. Lakiesitys on saanut runsaasti kritiikkiä. Esimerkiksi Ekströmin, Haaviston ja Pohjosen (2014) mukaan koko uudistuksessa pitäisi ottaa aikalisä ja palauttaa se takaisin valmisteluun. Heidän kritiikkinsä terävin kärki kohdistuu kilpailuttamiseen liittyviin puutteisiin, sekavaan hallintomalliin, palveluiden saatavuuteen ja laatuun. Tutkijat eivät ole kritiikkinsä kanssa yksin. Tämän raportin tavoitteena on läpivalaista mistä oikein puhutaan kun puhutaan Länsi-Suomen Sote-alueesta. Keskeinen kysymys on, millainen Länsi-Suomen Sote-alue on suuralueena ja millaisia ovat alueen kunnat, jotka myöhemmin muodostavat palvelutuotantoalueet. Raportin keskeiset teemat liittyvät alueiden profiilikuvaukseen keskeisten tunnuslukujen perusteella sekä erityisesti terveyteen ja hyvinvointiin, toimeentuloon, palvelurakenteeseen ja kustannustietoon liittyviin osioihin. Jokaista teemaa analysoidaan usean tilastollisen ja vertailukelpoisen tunnusluvun avulla. Länsi- Suomen Sote-aluetta peilataan raportissa maakuntatasolla ja kuntatasolla. Länsi-Suomen maakunnista ja kunnista saatavan tiedon avulla pyritään muodostamaan kokonaiskuva alueen yhtäläisyyksistä, eroista, heikkouksista ja vahvuuksista. Länsi-Suomen kuntien tilannetta verrataan kokonaiskuvan syventämiseksi muuttujakohtaisesti koko maan keskiarvoon tai mediaaniin. Raportin alkuosan luvut liittyvät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kuvaamiseen, keskeisiin käsitteisiin, sanastoon ja uudistuksen keskeisen sisällön taustoittamiseen. Raportin tiedot perustuvat lokakuun 2014 tietoihin. Käytännössä useat uudistuksen toteuttamisen ja sisällön kannalta merkittävät asiat tarkentuvat järjestämislain lausuntokierroksen jälkeen. Raportin tietoja päivitetään sitä mukaa, kun uutta tietoa on käytettävissä. Länsi-Suomen Sote-alueen kuvaaminen teemoittain ja tilastojen kautta perustuu viimeisiin käytettävissä oleviin tilastotietoihin. Sote-alueilla on kattava järjestämisvastuu kaikista julkisista sosiaalija terveyspalveluista. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut vievät merkittävän osan kuntien tuloista. Tämän vuoksi julkisen talouden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että sote-uudistus onnistuu hillitsemään kustannusten kasvua. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen toimivuus ja tehokkuus on käytännön tasolla vielä punnitsematta. Uudistuksen periaatteelliset linjaukset ja kehys on hyväksytty hallituspuolueiden ja opposition poliittisena kompromissina, mutta lukemattomat käytännön toteuttamiseen ja sisältöön liittyvät asiat ovat auki. Poliittisten kompromissien toteuttamisen haasteena on klassinen ongelma: mistään ei ole sovittu ennen kuin kaikki on sovittu. Tähän mennessä puitteiden osalta on pyritty ottamaan huomioon eriäviä näkemyksiä, mutta sisällön osalta näin ei ole. Länsi-Suomen Sote-alue on yksi viidestä palveluiden järjestämisalueesta. Länsi-Suomen Sote-alue käsittää kolme maakuntaa ja valmisteluvaiheessa 62 kuntaa. Palveluiden järjestämisvastuu erotetaan tuottamisesta. Länsi-Suomen alueelle muodostuu vähitellen sosiaali- ja terveydenhuollon tuottamiseksi niin sanottuja palvelutuotantoalueita, jotka vastaavat omalla alueellaan palveluiden tuottamisesta kuntalaisille. Tuotantoalueiden tuleva määrä riippuu kuntien tekemistä päätöksistä. 4

5 2. Taustatietoa ja käsitteitä 2.1. Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnissa Järjestämislain esitysluonnoksen (2014) mukaan hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksilöön, perheisiin, yhteisöihin, väestöön, elinoloihin, elinympäristöön sekä palvelujen järjestämiseen kohdentuvaa toimintaa, jonka avulla parannetaan väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä vähennetään eroja väestöryhmien välillä. Kunnilla on lainsäädännön mukaan vastuu edistää asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia. Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, eriarvoisuuden vähentäminen ja terveyserojen kaventaminen ovat kunnan perustehtäviä. Lain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Tämä asettaa vaatimukset kuntien toiminnalle sosiaali- ja terveyspalveluiden organisoinnissa. Terveydenhuoltolaissa velvoitetaan kuntia ja kuntayhtymiä terveys- ja hyvinvointivaikutusten ennakkoarviointiin päätöksenteossaan ja ratkaisujen valmistelussa. Se velvoittaa kuntia seuraamaan asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin. Seurantaa varten on valmisteltava hyvinvointikertomus ja määriteltävä seurannan indikaattorit. Yhteenvetona voi todeta, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistus kytkeytyy keskeisesti terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Sosiaalipalvelut Perhehoito: Perhehoitoon turvaudutaan silloin, kun apua ja tukea tarvitsevalle henkilölle (esimerkiksi lapselle tai vammaiselle) halutaan antaa mahdollisimman kodinomaista ja yksilöllisiä tarpeita vastaavaa hoitoa. Kuntoutus: Kuntouttava työote kuuluu kaikkiin sosiaalipalveluihin. Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen on kunnan sosiaalihuollon vastuulla. Jos asiakas tarvitsee lisäksi kuntoutusta, jota sosiaalipalveluissa ei voida järjestää, sitä hankitaan muualta. Lasten ja perheiden palvelut: Kunta huolehtii päivähoidosta, lastensuojelusta, ottolapsineuvonnasta, kasvatus- ja perheneuvonnasta, perheasioiden sovittelusta, isyyden selvittämiseen ja vahvistamiseen liittyvistä palveluista, sekä lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvästä sovittelusta. Ikäihmisten palvelut: Ikäihmisten tarvitsemia sosiaalipalveluja ovat muun muassa kotipalvelu tukipalveluineen, omaishoidon tuki ja laitoshoito. Vammaispalvelut: Vammaiset henkilöt käyttävät ensisijaisesti yleisiä sosiaali- ja terveyspalveluja ja turvautuvat erityispalveluihin, kuten asumis-, apuväline-, kuljetus- ja tulkkipalveluihin vasta, kun yleisten palveluiden apu ei enää riitä. Päihdetyö ja palvelut: Ehkäisevällä päihdetyöllä edistetään päihteettömiä elintapoja ja lisätään päihteisiin liittyvää tietoutta. Päihdepalveluilla tarjotaan tukea, apua, hoitoa ja kuntoutusta päihteiden ongelmakäyttäjille ja heidän läheisilleen Terveyspalvelut Kunnan sosiaalihuollon tehtävänä on sosiaalisten ongelmien ehkäisy, sosiaalisen turvallisuuden ylläpitäminen sekä ihmisten omatoimisuuden tukeminen. Tällä hetkellä kunnat vastaavat sosiaalipalvelujen järjestämisestä, toimeentulotuen antamisesta ja sosiaalisen luoton myöntämisestä. Lisäksi ne ovat vastuussa sosiaaliturvaetuuksia ja niiden käyttöä koskevasta ohjauksesta ja neuvonnasta, sosiaalisten olojen kehittämisestä sekä sosiaalisten epäkohtien poistamisesta. (STM, 2014.) Kunta vastaa seuraavien sosiaalipalvelujen järjestämisestä (Sosiaalihuoltolaki 17 ): Sosiaalityö: Sosiaalihuollon henkilöstö ohjaa, neuvoo, selvittää ongelmia ja järjestää tukitoimia joko yksittäisille henkilöille, perheille tai yhteisöille. Sosiaalipäivystys: Turva akuuteissa ongelmatilanteissa, jotka liittyvät esimerkiksi perheväkivaltaan, lasten heitteillejättöihin tai onnettomuus- ja rikostapahtumien jälkihoitoon. Kotipalvelut: Vanhuksia, vammaisia, sairaita ja lapsiperheitä autetaan kotipalveluilla selviytymään arkielämästä ja esimerkiksi hygieniaan kuuluvista askareista. Omaishoidon tuki: Omainen voi hoitaa vanhusta, vammaista tai pitkäaikaissairasta kotona ja saada siitä palkkiota. Asumispalvelut: Vanhusten ja vammaisten kotona asumista voidaan tukea asunnon muutostöillä tai palveluasumisen järjestämisellä. Laitoshoito: Ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa laitoshoidossa annetaan niille, jotka eivät selviydy muiden palvelujen avulla kotona. Laitoshoito voi olla pitkäaikaista, lyhytaikaista tai jaksottaista. 5 Terveyspalvelut jakautuvat perusterveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon ja erityistason erikoissairaanhoitoon. Perusterveydenhuollolla tarkoitetaan kunnan järjestämää väestön terveydentilan seurantaa, terveyden edistämistä ja erilaisia palveluita. Perusterveydenhuollon palvelut tuotetaan kunnan terveyskeskuksessa. Perusterveydenhuolto sisältää seuraavat palvelut (Terveydenhuoltolaki 3 ): Terveysneuvonta Terveystarkastus Suun terveydenhuolto Lääkinnällinen kuntoutus (Työterveyshuolto) (Ympäristöterveydenhuolto) Päivystys Avosairaanhoito Kotisairaanhoito Kotisairaala- ja sairaalahoito sekä mielenterveystyö ja päihdetyö siltä osin, kun niitä ei järjestetä sosiaalihuollossa tai erikoissairaanhoidossa. Erikoissairaanhoito tarkoittaa lääketieteen ja hammaslääketieteen erikoisalojen mukaisia sairauksien ehkäisyyn, tutkimiseen, hoitoon, ensihoitoon, päivystykseen ja lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvia terveydenhuollon palveluja. Esimerkkinä lääketieteen erikoisaloista voidaan mainita esimerkiksi kirurgia, sisätaudit, anestesiologia, gynekologia, neurokirurgia tai lasten psykiatria. Suurin osa erikoissairaanhoidon palveluista järjestetään sairaaloissa. (Terveydenhuoltolaki 13 )

6 Erityistason erikoissairaanhoito tarkoittaa sairaanhoitoa, joka on valtioneuvoston asetuksella säädetty sairauden harvinaisuuden, erikoissairaanhoidon vaativuuden tai erikoissairaanhoidon järjestämisen asettamien erityisten vaatimusten perusteella erityistason hoitoa vaativaksi. (Terveydenhuoltolaki 13 ) 2.4. Kuntayhtymä, sairaanhoitopiiri ja erityisvastuualue Kuntayhtymä: Kuntayhtymä on jäsenkuntien valtuustojen hyväksymällä perussopimuksella perustettu jäsenkunnistaan erillinen julkisoikeudellinen oikeushenkilö, joka hoitaa jäsenkuntiensa puolesta perussopimuksen mukaisia tehtäviä. (Kunnat.net/Kuntayhtymät) Kunnat perustavat kuntayhtymiä muun muassa voidakseen paremmin tuottaa palveluita väestölle. Esimerkiksi erikoissairaanhoitopalvelut on nykyjärjestelmässä järjestetty sairaanhoitopiireissä, jotka ovat esimerkkejä kuntayhtymistä. Myös sote-alue tulee olemaan kuntayhtymä. Sairaanhoitopiirit: Suomessa on 20 sairaanhoitopiiriä, jotka ovat kuntien omistamia ja rahoittamia kuntayhtymiä. Sairaanhoitopiirit vastaavat erikoissairaanhoidon järjestämisestä alueellaan. Ne myös tuottavat itse suurimman osan palveluistaan. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymät suunnittelevat ja kehittävät erikoissairaanhoitoa niin, että perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito muodostavat toimivan kokonaisuuden. Esimerkiksi Länsi-Suomen alueella toimvat Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Vaasan sairaanhoitopiirit, joiden pohjalta myös tuleva Länsi-Suomen sote-alue tullaan muodostamaan. Sairaanhoitopiirien järjestämisvastuu lakkaa vuoden 2016 lopussa ja siirtyy perustettaville sote-alueille. (STM, 2014.) Erityisvastuualue: Erityistason sairaanhoidon järjestämiseksi Suomi on jaettu viiteen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueeseen (Turun yliopistollinen keskussairaala TYKS, Helsingin seudun yliopistollinen sairaala HUS, Oulun yliopistollinen sairaala OYS, Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS ja Kuopion yliopistollinen sairaala KYS). Jokainen erityisvastuualue muodostuu yhden tai useamman sairaanhoitopiirin yhteistyöstä. Esimerkiksi TYKS:n erityisvastuualue muodostuu Satakunnan, Vaasan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireistä. Erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien on yhteistyössä suunniteltava ja sovitettava yhteen alueensa erikoissairaanhoidon palvelujen tuotanto, tietojärjestelmäratkaisut, lääkinnällinen kuntoutus ja erilaiset hankinnat. (STM, 2014.) Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja toteuttamisesta on kuulunut pitkään kunnille. Kunnat ovat toimineet niin sanottuina hyvinvointikuntina, jotka tarjoavat laaja-alaisesti sekä perus- että erityispalveluja kuntalaisille. Hyvinvointikuntana taloudellinen liikkumavara on kuitenkin koko ajan pienentynyt: tämä tulee parhaiten esiin pienissä kunnissa, joissa työikäisen väestön määrä vähenee ja taloudellinen huoltosuhde muuttuu koko ajan epäedullisempaan suuntaan. STM:n (2014) mukaan pienten kuntien on vaikea suoriutua tehtävistään kuntatalouden heikon tilan, palvelujen kustannusten kasvun sekä väestön ikääntymisen vuoksi. Kuntien valtionosuuksia vähennetään samalla kun kuntatasolla asukkaiden huoltosuhde kasvaa suurten ikäluokkien siirtyessä eläkeikään. Taloudelliset ongelmat ovat johtaneet rajuihin leikkauksiin, joilla on ollut negatiivisia vaikutuksia palveluiden laatuun ja saatavuuteen. Seudulliset yhteistoiminta-alueet tai muut seudulliset järjestelyt ovat osittain paikanneet palvelujärjestelmän aukkoja, sillä jokaisen kunnan ei ole ollut mahdollista tai edes tarkoituksenmukaista tuottaa kaikkia palveluita itse. Haasteita aiheuttaa lisäksi se, että palveluihin pääsy sekä niiden laatu on heikentynyt. Peruspalvelut ovat heikentyneet ja hyvinvointierot kasvaneet. Palvelujen saatavuus ja laatu vaihtelevat alueittain niin suuresti, että eri alueiden asukkaiden välinen tasa-arvo ei toteudu. Väestön ikääntyminen vaikuttaa negatiivisesti myös palveluiden rahoittamiseen, sillä huoltosuhteen kasvaessa sekä kunnan että valtion verotulot vähenevät. Samalla niiden terveys- ja sosiaalipalvelujen menot kasvavat. STM:n (2014) työryhmän mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen integraation uskotaan olevan paras keino vastata paineisiin. Nykyjärjestelmän toimimattomuuden seurauksena on tehtävä merkittäviä rakennemuutoksia, jotta järjestelmä voisi kantaa tulevaisuuden lisääntyvät paineet. Vallitsevat pirstaleiset järjestämis- ja tuotantorakenteet kootaan suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut integroidaan siten, että palvelut voidaan tuottaa kustannustehokkaasti palveluketjun sujuvuutta ja laatua parantaen sekä lähipalvelut kaikille turvaten. Uuden mallin uskotaan kaventavan kasvavia terveyseroja ja lisäävän asukkaiden välistä tasa-arvoa Miksi uudistus? Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen ja tuottamiseen liittyvät suuret haasteet sekä kansallisella että globaalilla tasolla. Keskeiset haasteet liittyvät muun muassa työikäisen väestön määrän vähenemiseen, palvelutarpeen ja -menojen kasvuun väestön ikärakenteen muuttumisen vuoksi, eriarvoistumiseen palveluiden saatavuudessa ja laadussa, sosiaali- ja terveyserojen kasvuun eri väestöryhmien välillä jne. Kaikki haasteet liittyvät samalla taloudelliseen kantokykyyn ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaan. Suomen erityishaasteena on monia muita maita pirstaleisemmat järjestämis- ja tuotantorakenteet, jotka vaikeuttavat hallinnointia ja mahdollistavat alueellisen eriarvoistumisen palveluiden laadussa ja niiden saatavuudessa. THL:n (2014) mukaan pirstaleinen rakenne luo turhia päällekkäisyyksiä, mikä taas aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. 6

7 3. Mistä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksessa on kyse? Uuden sote-mallin pohja ovat järjestämisestä vastuussa olevat viisi sote-aluetta ja palvelujen tuottajina toimivat kuntayhtymät ja isot kunnat. (Vainio, 2014, 7) 3.1. Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio STM:n (2014) mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus on laadittu turvaamaan yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa. Niiden turvaaminen vaatii kustannustehokkaita ratkaisuja, minkä vuoksi vanhoja rakenteita on päätetty purkaa ja luoda uusia tilalle. Hallitus ja oppositiopuolueet päätyivät maaliskuussa 2014 siihen tulokseen, että paras mahdollinen keino terveys- ja sosiaalipalvelujen turvaamiseksi Suomessa on luoda järjestelmä, jossa palveluiden tuottaja ja järjestäjä erotetaan toisistaan. Palveluiden järjestämisvastuu halutaan organisoida mahdollisimman laajasti samalle taholle. Sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksenteko, johtaminen ja rahoitus halutaan keskittää yhdelle alueensa väestöstä vastaavalle taholle. Uudistuksen ideaalisena lähtökohtana on täydellinen sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio vahvan alueellisen toimijan järjestämänä, jolloin perus- ja erikoispalveluja koskevat päätökset sosiaali- että terveyspalvelujen osalta tuotetaan saman johdon ja budjetin alla. PÄHKINÄNKUORESSA Sote-alueet vastaavat järjestämisestä, kunnat tuottamisesta 5 sote-aluetta vastaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Kunnat ja kuntayhtymät vastaavat palveluiden tuottamisesta. Kunta/kuntayhtymä tarjoaa palvelut (1) tuottamalla ne itse, (2) ostamalla yksityiseltä tai järjestöltä ja/tai (3) palvelusetelillä. Sote-alue päättää, mitkä kunnat ja kuntayhtymät hoitavat palvelujen tuottamisen ja mitkä niiden tehtävät ovat. Tärkein päätöksenteon väline on kerran neljässä vuodessa hyväksyttävä järjestämispäätös. Kunnilla on edustus sote-alueen päättävissä elimissä. Kunnat antavat rahaa sote-alueelle, joka sitten rahoittaa palvelut. Sote-alueet aloittavat vuoden 2017 alussa. Kuvio 1. Sote-alueen tehtävät tiivistettynä Uusi malli koostuu viidestä sote-alueesta, jotka muodostetaan nykyisten erityisvastuualueiden pohjalta. Kun vanhassa mallissa kunnat vastasivat pääsiassa itse sekä palveluiden järjestämisestä että tuottamisesta, uudistuksessa palveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnilta sote-alueelle. Järjestämisvastuulla tarkoitetaan oikeudellista vastuuta siitä, että lailla säädetyt palvelut ja velvoitteet tulevat säännösten mukaisesti hoidetuksi. Järjestämisvastuun myötä sote-alue päättää muun muassa seuraavista asioista: mikä kunta tai kuntayhtymä saa vastuun palveluiden tuottamisesta, minkälainen palvelurakenne muodostetaan, kuinka varat ja muut resurssit kohdennetaan ja mitkä ovat palvelujen laatu- ja tasokriteerit. Sote-alue vastaa siis siitä, että sen alueella asukkaat ja muut palveluihin oikeutetut saavat tarvitsemansa palvelut oikea-aikaisesti ja laadukkaasti. Sen lähtökohtana on ennen kaikkea turvata lähipalvelut kaikille. Palveluiden tuottamisvastuu tulee olemaan kunnalla tai kuntayhtymällä. Sote-alue päättää, mitkä kunnat tai kuntayhtymät ovat tuottamisvastuussa. Vaihtoehdot palvelujen tuottamiselle ovat yhä samat: vastuukunnat tai kuntayhtymät voivat (1.) tuottaa palvelut itse, (2.) ostaa palveluja muilta tahoilta, esimerkiksi yksityisiltä yrityksiltä ja järjestöiltä ja (3.) käyttää palveluseteleitä. Sote-alueellakin voi olla tuottamisvastuuta, mutta tämä koskee lähinnä tukipalveluita, kuten tietotekniikkahankintoja tai apuvälinepalveluja kunnille ja kuntayhtymille. Asiakkaisiin kohdistuvia palveluita sote-alue voi tuottaa vain äärimmäisissä tapauksissa, jos kunta tai kuntayhtymä ei tähän pysty. Palveluja tullaan siis yhä tuottamaan monin eri tavoin, ja yksityisillä yrittäjillä on päättäjien mukaan edelleen osansa sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannossa. Palvelujen tuotannon keskittäminen on uuden järjestämislain kriteeristöjen mukaan sallittua vain, jos palvelun saatavuus tai laadun varmistaminen edellyttää erikoisosaamista, tiloja tai laitteita, jotka vaativat kalliita investointeja ja/tai on muuten kustannustehoton tuotettuna muuten kuin keskitetysti Hallinto Järjestämislain luonnoksen mukaan Sote-alueen hallintomalliksi tulee kuntayhtymä. Sote-alueen kuntayhtymään ja hallintoon sovelletaan pääsääntöisesti kuntalakia. Sen mukaan kuntayhtymän ylin päättävä elin on yhtymäkokous tai yhtymävaltuusto, jossa jokaisella kunnalla on vähintään yksi edustaja. Kunnan edustajien äänivalta jakautuu kuntien asukaslukumäärän perusteella, yhden kunnan äänimäärä ei kuitenkaan saa olla 50 % tai sen yli. Sote-alueen tärkein päätöksenteon väline on kerran neljässä vuodessa hyväksyttävä järjestämispäätös, jossa määritellään seuraavat asiat: Tuottamisvastuussa olevat kunnat, kuntayhtymät sekä niiden tehtävät. Miten rahoitus ja voimavarat kohdennetaan. Palvelurakenne ja periaatteet muualta hankittaville palveluille eli ostopalveluille. Sote-palvelujen laatu- ja palvelutaso ja yhtenäiset käytännöt. Väestön kielellisten oikeuksien toteuttaminen. Lähipalvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden varmistaminen. Alueen sote-palvelujen toteuttaminen siten, että asiakaslähtöinen integraatio toteutuu. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteet ja vastuutahot sekä yhteistyö alueen kuntien ja muiden tahojen kanssa. Tuottamisvastuussa olevat tahot ovat mukana valmistelussa. Sotealueen ja tuottamisvastuisen välillä käydään lisäksi tulosohjausneuvottelu kerran vuodessa. Nykyisten kuntien ja kuntayhtymien

8 sote-henkilöstö siirtyy hallinnollisesti tuotantovastuussa olevien kuntien ja kuntayhtymien palvelukseen. Sosiaali- ja terveydenhuollossa käytettävän omaisuuden järjestelyistä sovitaan kuntien kesken. Jos kunnat eivät sovi omaisuusjärjestelyistä, omaisuus jää nykyisille omistajille. STM:n tavoitteena on lisätä valtion ohjausta. Kansallisen ohjauksen avulla pyritään nykyistä paremmin kaventamaan erikoissairaanhoidon tehokkuuseroja ja hyödyntämään uutta teknologiaa sekä alueiden välistä ja alueiden sisäistä työnjakoa. Sosiaali- ja terveysministeriöön perustetaan sote-neuvottelukunta, jossa on sote-alueen edustus ja ohjausyksikkö. Ohjausyksikön tehtävänä on vastata lain toimeenpanosta ja seurannasta. Ohjausyksikkö seuraa sote-alueiden ja palvelun tuottajien toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta, josta se raportoi eduskunnalle. Palvelujen valvonnasta vastaavat aluehallintovirastot ja Valvira kuten nykyisinkin. Lisäksi sote-alueiden ja palveluja tuottavien kuntien on laadittava omavalvontaohjelmat. Sote-alue neuvottelee vuosittain ministeriön kanssa alueensa tehtävien ja palvelujen toteuttamisesta sekä seurannasta. Näiden neuvottelujen yhteydessä ministeriö myös hyväksyy järjestämispäätöksen. Sote-alueet rahoittavat puolestaan palvelujen tuottamisen. Sotealue maksaa korvauksen niille kunnille ja kuntayhtymille, jotka tuottavat palveluja alueelle. Korvausten suuruuteen vaikuttavat palvelujen tarve sekä vaikuttavuus ja kustannustehokkuus. Rahoituksen periaatteista neuvotellaan sote-alueen ja tuottajatahon välillä. Lisäksi sote-alue tekee tuottamisvastuussa olevien kuntien ja kuntayhtymien kanssa vuosittain tulossopimukset, joissa sekä sote-alueella että palveluja tuottavilla kunnilla ja kuntayhtymillä on kuntalain mukainen alijäämän kattamisvelvollisuus. Kuvio 2. Sote-uudistuksen tavoitteet Rahoituskysymys tai sen ratkaisun puute on herättänyt paljon keskustelua mediassa. Suurin kysymys liittyy monikanavaisen rahoitusjärjestelmän säilyttämiseen. Jos monikanavainen rahoitus säilytetään, rahoituksen lähteenä olisi edelleen kuntien ja valtion rahoitus, eli verotulot ja valtionosuudet, sairausvakuutus, työterveyshuollon rahoitus sekä asiakasmaksut. Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavarahoituksen purkamisen vaihtoehtoja koskevan selvitystyön. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukeen (2014) mukaan rahoitus halutaan tuottaa siten, että siitä muodostuu mahdollisim- 8 man selkeä ja läpinäkyvä kokonaisuus. Ratkaisua monikanavaisen rahoituksen säilyttämisestä tai sen vaihtoehdoista ei vielä ole tehty, mutta spekulaatioita muun muassa raha seuraa asiakasta mallin käyttöönotosta on esitetty. Malli antaa asiakkaalle mahdollisuuden valita haluamansa palveluntuottajan hyväksyttyjen ja laatukriteerit täyttävien tuottajien joukosta. Oulussa tehdyn tuoreen selvityksen mukaan se lisäisi olennaisesti asiakkaan valinnanvapautta, mikä kehittäisi palvelukonsepteja ja palvelujen laatua. Myös kustannusten hallinta olisi helpompaa. (Pikkujämsä, Ylitalo-Katajisto, Paasovaara, Koski & Salo 2014.) Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaismenot olivat 25,8 miljardia vuonna Ne jakaantuivat siten, että terveydenhuollon osuus oli 16,5 miljardia, vanhustenhuolto 2,9 miljardia ja sosiaalihuolto 6,4 miljardia. Seppälän ja Pekurisen (2014) mukaan valtaosa eli noin 71 % sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaismenoista rahoitetaan valtion ja kuntien verotuloilla. Toiseksi tärkein rahoituslähde ovat erilaiset asiakasmaksut ja omavastuut, joilla kootaan vajaat 15 prosenttia kokonaismenojen rahoituksesta. Pakollisilla ja vapaaehtoisilla vakuutusmaksuilla rahoitetaan yhteensä noin 12 prosenttia kokonaismenoista Rahoitus Sote-uudistuksen rahoituskysymykset jätettiin laajalti auki kesäkuussa laaditussa lakiesityksessä. Rahoituksen eri vaihtoehtoja tutkimaan perustettiin erillinen työryhmä, jonka mietintö valmistuu vuonna Lakiesitykseen kuitenkin kirjattiin rahoituksen periaate, jonka mukaan kunnat rahoittavat sote-alueen toiminnan ja sote-alueet rahoittavat palvelujen tuottamisen. (STM, 2014.) Lakiesityksen mukaan kunnat rahoittavat sote-alueen toiminnan kapitaatioperiaatteen mukaisesti eli jokainen kunta maksaa asukaslukuunsa perustuvan summan. Kunnan rahoitusosuuden määrään vaikuttaa myös muita tarvetekijöitä, kuten väestön ikärakenne ja sairastavuus. Huomioimalla ikärakenne ja sairastavuus jokainen kunta maksaa sen mukaan, paljonko ja minkälaisia palveluja he tarvitsevat. Lisäksi sote-alueella voidaan tehdä päätös, että myös muita mahdollisia valtionosuustekijöitä otetaan huomioon. Kunnat keräävät rahoituksen pääosin saamistaan verotuloista, valtionosuuksista sekä asiakasmaksuista Aikataulu Sosiaali- ja terveyspalvelurakenteen uudistamisesta päätettiin Uusi lakiesitys saatiin valmiiksi Lakiesitys lausuntokierrokselle Lausuntoaika päättyy Lakiesitys tulee eduskuntakäsittelyyn marraskuussa Sote-järjestämislain on tarkoitus tulla voimaan alkuvuodesta Sote-alueet aloittavat toimintansa alkuvuodesta Varsinainen uusien sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavien alueiden toiminta alkaa Uudistuksen tavoitteet: Alueellisten hyvinvointierojen kaventaminen Palveluiden yhdenvertainen laatu ja saatavuus Palveluiden kustannustehokkuus Lähipalvelujen saannin turvaaminen Painopiste ennaltaehkäiseviin toimiin Turhien päällekkäisyyksien poistaminen Hallinnon selkeyttäminen ja tehostaminen Palvelujen rahoituksen turvaaminen

9 4. Sote-alueet 4.1. Viisi sote-aluetta nykyisten erityisvastuualueiden pohjalta Nykyisessä järjestelmässä perusterveydenhoidolla ja erikoissairaanhoidolla on eri järjestäjät. Perusterveydenhoito on ollut kuntien ja kuntayhtymien vastuulla. Erikoissairaanhoidosta taas ovat vastanneet 20 sairaanhoitopiiriä. Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhoidon yhdistyessä luovutaan tästä jaottelusta. Uudet sote-alueet tullaan alustavasti muodostamaan seuraavien jo olemassa olevien erityisvastuualueiden pohjalta: 1. Länsi-Suomen sote-alue: TYKS erityisvastuualue, johon kuuluu Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit. 2. Etelä-Suomen sote-alue: HYKS erityisvastuualue, johon kuuluu Helsingin ja Uudenmaan, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson sairaanhoitopiirit. 3. Väli-Suomen sote-alue: TAYS erityisvastuualue, johon kuuluu Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirit. 4. Itä-Suomen sote-alue: KYS erityisvastuualue, johon kuuluu Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Itä-Savon, Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirit. 5. Pohjois-Suomen sote-alue: OYS erityisvastuualue, johon kuuluu Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirit. STM:n tiedotteen (166/2014) mukaan aluejako ei ole vielä lopullinen. Alueet pyritään muodostamaan vanhojen rakenteiden pohjalta, mutta kunnat voivat vaikuttaa siihen, mihin sote-alueeseen liittyvät. Kunnilta pyydettiin järjestämislain lausuntopyynnössä kantaa siihen, mihin viidestä perustettavasta sosiaali- ja terveysalueesta sen tulisi sijoittua. Sote-alueisiin kuuluvista kunnista ja siirtymäkauden henkilöstö- ja omaisuusjärjestelyistä säädetään erillisellä niin sanotulla voimaanpanolailla, joka sisältyy lausunnoilla olevaan lakiesityskokonaisuuteen. Kuviossa 3 on kuvattu nykyiset erityisvastuualueet. Kuntaliiton (2014) mukaan nykyiset sairaanhoitopiirit jakautuvat melko tasaisesti sote-alueille. Pohjois-Suomessa (OYS) ja Itä-Suomessa (KYS) niitä on viisi, Väli-Suomessa (TAYS) neljä ja Etelä- (HYKS) sekä Länsi-Suomessa (TYKS) kolme. Yhteistyöalueiden, eli kuntayhtymien ja yhteistoiminta-alueiden osuus sote-järjestäjistä on pienin Etelä-Suomessa (18 %) ja korkein Pohjois-Suomessa (29 %). Asukasluvultaan suurin on Etelä-Suomen alue, jossa on lähes kaksi miljoonaa asukasta. Väli-Suomessa asukkaita on hieman yli miljoona. Vähiten asukkaita on Pohjois-Suomessa, jossa asuu n asukasta. Pohjois-Suomi on kuitenkin pinta-alaltaan suurin ja se kattaa koko Suomesta lähes puolet (47 %). Kaikilla muilla alueilla kuntia on yli 60, mutta Etelä-Suomessa niitä on vain 39. Lähde: Kuntaliitto, 2014 Kuvio 3. Sairaanhoidon erityisvastuualueet ja sairaanhoitopiirit, väestö Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö HYKS erva as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa kuntaa Etelä-Karjala kuntaa Kymenlaakso kuntaa KYS erva as. 68 kuntaa Pohjois-Savo kuntaa Etelä-Savo kuntaa Itä-Savo kuntaa Keski-Suomi kuntaa Pohjois-Karjala kuntaa OYS erva as. 68 kuntaa Pohjois-Pohjanmaa kuntaa Kainuu kuntaa Keski-Pohjanmaa kuntaa Lapin kuntaa Länsi-Pohja kuntaa TAYS erva as. 67 kuntaa Pirkanmaa kuntaa Etelä-Pohjanmaa kuntaa Kanta-Häme kuntaa Päijät-Häme kuntaa TYKS erva as. 62 kuntaa Varsinais-Suomi kuntaa Satakunta kuntaa Vaasa kuntaa Ahvenanmaa as. 16 kuntaa Manner-Suomi as. 304 kuntaa Koko maa as. 320 kuntaa Aluerajat MML,

10 4.2. Alueilla eroja hyvinvoinnissa ja väestörakenteessa THL:n (2014) mukaan erityisvastuualueiden välillä on runsaasti eroja väestörakenteessa ja asukkaiden hyvinvoinnissa. Etelä-Suomi erottuu edukseen lähes kaikilla mittareilla: väestörakenne on muita nuorempi, huoltosuhde edullisempi, koulutustaso korkeampi ja muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien osuus on selvästi muita alueita korkeampi. Väestön terveyden tila on yleisesti Etelä- Suomessa parempi kuin muilla alueilla ja lisäksi pitkäaikaistyöttömien osuus on siellä pienempi. Toisaalta Etelä-Suomessa kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten osuus on melko suuri ja toimeentuloa pitkäaikaisesti saaneiden osuus muita alueita korkeampi. Länsi-Suomen alue erottuu edukseen joillain mittareilla. Länsi-Suomessa myydään alkoholia 15 vuotta täyttänyttä kohti vähemmän kuin muilla alueilla. Myös kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrä, toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneiden osuus sekä pitkäaikaistyöttömien osuus on Länsi-Suomessa muita alueita pienempi. Itä-Suomessa tilanne on haasteellisin. Siellä pitkäaikaistyöttömien osuus on kaikkein suurin, ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten sekä toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneiden osuus on korkea. Itä-Suomen väestörakenne on vanhuspainoitteinen, ja väestön terveyden tila on yleisesti huonompi kuin muilla alueilla, vaikka ikärakenteen erot on otettu huomioon Nykyinen palveluverkko Kuvion 4 kartoissa on kuvattu Suomen nykyistä palveluverkkoa. Niihin on merkitty sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastot (jaoteltuna yliopistollisiin sairaaloihin, muihin keskussairaaloihin, psykiatrisiin sairaaloihin, muihin sairaanhoitopiirin sairaaloihin, erikoislääkärijohteisiin sairaaloihin, muihin terveyskeskussairaaloihin ja yksityissairaaloihin) sekä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ympärivuorokautiset päivystyspisteet sote-alueittain (2014). THL on kuvannut palvelurakennetta yksityiskohtaisesti: Suomessa tuotetaan sairaanhoidonpalveluja yli 100 erikoislääkärijohtoisen sairaalan voimin. Erikoislääkärijohtoisia sairaaloita on muissa kuin Etelä-Suomen alueella sairaalaa sote-aluetta kohden. Yleislääkärijohtoisia terveyskeskussairaaloita tai vuodeosastoja on noin 240. Niitä on eniten Itä-Suomen alueella, jossa on yli asukasta yhtä terveyskeskussairaalaa kohden. Terveysasemia, joissa on ainakin joinakin päivinä viikossa lääkärin vastaanottotoimintaa, on Suomessa 570. Ne jakautuvat melko tasaisesti, hieman yli 100 terveysasemaa sote-aluetta kohden. Väestöön suhteutettuna lääkärin vastaanoton palveluverkko on tiheintä Länsi- Suomen ja Pohjois-Suomen sote-alueilla, joilla yhtä terveysasemaa kohden on noin 7000 asukasta. Terveydenhuollon ympärivuorokautisia päivystyspisteitä on tällä hetkellä noin 60 koko maassa, pistettä erityisvastuualuetta kohden. Etelä-Suomen palveluverkon kartasta voi nähdä, kuinka Tampereen ja Helsingin välisen moottoritien varteen on syntynyt tiheä yöpäivystyspisteiden ketju. Sosiaalipäivystyspisteiden järjestelyistä on melko vaikea saada kattavaa ja luotettavaa tietoa, sillä ne on tuotettu hyvin moninaisesti, eivätkä ne useinkaan noudata terveydenhuollon palvelujen järjestämistapoja tai rajoja. Sosiaalipäivystys toimii virka-aikaan suuremmissa kunnissa yleensä jossakin kunnan sosiaalitoimen pisteessä. Muina aikoina se on usein järjestetty usean kunnan tai kuntayhtymän yhteisenä toimintana. Yleistä on myös, että virka-ajan ulkopuolella asukkaita kehotetaan ottamaan yhteyttä 112:seen. Sosiaalipäivystys voi fyysisesti sijaita esimerkiksi poliisiasemalla tai turvakodeissa. Sosiaalihuollon palveluverkko on yleisesti ottaen hajanainen ja palvelujen saanti vaihtelee kuntien koosta riippuen. Sote-alueiden sosioekonomiset erot Koko maa Etelä-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi Väli-Suomi Länsi-Suomi ELINOLOT Pitkäaikaistyöttömät, % työvoimasta (2013) 2,8 2,3 3,6 3,0 3,4 2,5 Toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneet vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 2,1 2,6 2,3 1,6 1,8 1,5 Kodin ulkopuolelle seijoitetut 0 17-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä (2012) 1,4 1,5 1,7 1,2 1,3 1,2 TERVEYS THL:n sairastavuusindeksi, ikävakioitu (2010) 100,0 88,5 115,7 114,2 99,1 97,7 ELINTAVAT Alkoholijuomien myynti, 100% alkoholia, litraa / 15-vuotta täyttäneet (2013) 9,1 9,1 9,4 9,8 8,9 8,6 VÄESTÖRAKENNE 75 vuotta täyttäneet, % väestöstä (2013) 8,5 7,0 10,0 8,4 9,3 9,6 Väestöllinen huoltosuhde (2013) 55,7 50, ,9 58,8 58,9 Muu kuin suomi, ruotsi tai saame äidinkielenä / 1000 asukasta (2013) 53 92,0 25,8 21,3 33,1 46,6 Koulutustasomittain (2012) ,0 323,0 329,0 329,0 327,0 Lähde: THL Taulukko 1. Sote-alueiden sosioekonomiset erot Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos,

11 11 Kuvio 4. Sote-palveluverkot

12 5. Käytännössä 5.1. Kuntien ja sote-alueiden vastuualueet, tehtävät ja yhteistyö Palolan ja Räsäsen (2013) mukaan järjestämisvastuun siirto kokonaisuudessaan kunnilta sote-alueelle tarkoittaa käytännössä sitä, että kunta siirtää itseltään päätösvallan ja vastuun koskien tiettyjä palveluita. Kunta ei enää päätä siitä, mitä palveluja kuntalaisille järjestetään tai kenelle (palveluiden myöntämiskriteerit) ja missä (toimipaikkaverkko ja lähipalvelut) ne järjestetään. Se ei myöskään enää päätä siitä, kuka tai millä tavoin palveluita tuotetaan (eli tuotetaanko itse, ostetaanko muilta vai tarjotaanko palveluseteleitä), tai kuinka paljon asiakkailta peritään asiakasmaksuja. Lisäksi päätös siitä, kuinka paljon kunnan rahoja käytetään palveluiden järjestämiseen, siirtyy pois kunnan vastuualueelta. Sote-alue tekee terveydenedistämistyötä vastuukuntien kanssa ja tarjoaa asiantuntemustaan kunnille. Asiantuntemuksen luonnetta tai sitä mihin tehtäviin se liittyy, ei ole vielä määritelty. On kuitenkin selvää, että ilman tiivistä yhteistyötä sote-alueen, vastuukuntien ja muiden kuntien välillä ei terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tai ylläpitäminen ole mahdollista. Palolan ja Räsäsen (2014) mukaan kuntien ja sote-alueiden väliseen yhteistoimintaan sekä yhteistyön käytännön toteuttamiseen tulee tämän vuoksi kohdistaa erityistä huomiota. Lakiehdotuksessa edellytetään myös asukkaiden mielipiteiden huomioonottamista. Sote-alueen ja tuotannosta vastaavan tahon tulee kerätä asukkaiden näkemyksiä terveyden ja hyvinvoinnin tilasta sekä palveluiden laadusta ja toimivuudesta. Palveluiden käyttäjiä tulee kannustaa aloitteellisuuteen sekä yhteistyöhön palveluiden kehittämisessä. Tuottamisvastuun saavalla kunnalla tai kuntayhtymällä tulee olla taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata palvelujen tuottamisesta. Tuottamisvastuullisella kunnalla tulee olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista, hoitavista, kuntouttavista ja muista sote-palveluista yhtenäisenä kokonaisuutena. Vastuukunnan tai kuntayhtymän tulee pystyä tuottamaan sekä perus- että erityistason palvelut. Karppasen (2014) mukaan yksittäiseltä tuottajakunnalta ei kuitenkaan vaadita ympärivuorokautista päivystystä. Esimerkiksi Kytän (2014) mukaan käytännössä hyvin harva yksittäinen kunta pystyy tarpeeksi laajaan tuotantoon, jolloin kuntayhtymien ja yhteistyön merkitys tuotannon suunnittelussa kasvaa. THL:n (2014) mukaan kunnilla on järjestämisvastuusta luopumisesta huolimatta kokonaisvaltainen vastuu alueensa asukkaiden hyvinvoinnista. Sen tulee yhä seurata asukkaidensa hyvinvoinnin tilaa ja tuotettava hyvinvointikertomus valtuustokausittain. Uutta kunnille on se, että kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijuus siirtyy lakimuutoksen myötä sotealueelle ja tuottamisvastuun saavalle kunnalle tai kuntayhtymälle. Sähköiset palvelut 24h Parantavat palvelujen alueellista saatavuutta - Palvelutiedot - Neuvonta ja palveluohjaus - Ajanvaraus - Lomakkeet ja lupahakemukset - Etäkonsultaatio - Omahoito Liikkuvat palvelut Pyörien päällä ja palvelupisteisiin, esim. kouluille jalkautuvat palvelut, mikäli kiinteää palvelupistettä ei ole lähellä - Terveystarkastukset, rokotukset ja näytteenotto - Sairaanhoitajan ja sosiaalityöntekijän vastaanotto - Hammashoito - Kriisipalvelu - Infran hoito - Kirjastoauto - Lasten ja erityisryhmien harrastustoiminta - Pelastuspalvelut - Maaseutupalvelu Sähköiset palvelut Liikkuvat palvelut Kotiin tarjottavat palvelut Lähipalvelut Lähipalvelut STM:n (2014) mukaan yksi uudistuksen tavoitteista on lähipalvelujen turvaaminen koko maassa. Sote-alueen on järjestämispäätöksessään määriteltävä, miten lähipalvelut turvataan kaikille asukkaille yhdenvertaisesti ja mahdollisimman esteettömästi. Kuntaliiton (2014) mukaan lähipalvelut ovat palveluita, joita käytetään toistuvasti/päivittäin, ja joita tarjotaan asukkaan lähiympäristössä tai tuodaan kotiin palveluntarpeen mukaisessa laajuudessa. STM:n mukaan sote-palveluiden tulee olla lähellä palveluiden käyttäjiä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että lähipalveluiden on sijaittava melko lähellä useimpia ihmisiä tai ne tuodaan ihmisten arkeen sähköisillä välineillä tai liikkuvina palveluina. Lähipalveluja voidaan siis käytännössä tuottaa neljässä eri muodossa: Sähköiset palvelut, Liikkuvat palvelut, Kotiin tuotavat palvelut ja Lähellä tuotettavat palvelut. Sähköiset palvelut parantavat palvelujen alueellista saatavuutta. Sähköisesti voidaan tuottaa esimerkiksi neuvonta, palvelunohjaus, ajanvaraus ja omahoito. Liikkuvat palvelut ovat pyörien päällä toteutettuja Kotiin tarjottavat palvelut Tukevat toimintakykyä ja arjessa selviytymistä - Kotihoito - Kotisairaala - Perhetyö - Ensihoito ja pelastuspalvelut - Kotikuntoutus - Omaishoidon tuki Lähellä tarjottavat palvelut Helposti saavutettavat kaupunginosien/ taajamien palvelupisteissä - Neuvolapalvelut - Perhekeskukset - Perustason hoitajan ja lääkärin vastaanotto - Sosiaalityö - Palveluasuminen - Lasten päivähoito - Esi- ja perusopetus - Lähikirjasto - Arki- ja lähiliikuntapaikat - Nuorisotyö esim. nuorisotalot - Joukkoliikenne - Rakennustarkastus - Lukio (eri vaihtoehtoja järjestää seudulla) - Yritysasiamies/elinkeinopalvelut palveluja, kuten terveystarkastuksia, laboratorionäytteenottoja, suun terveydenhuoltoa, sairaanhoitoa ja sosiaalityön palveluja. Kotiin tuotavat palvelut tukevat toimintakykyä ja arjessa selviytymistä ja niitä ovat esimerkiksi kotihoito, perhetyö, kuntoutus ja kotisairaanhoito. Lähellä tuotettavat palvelut tuotetaan matalan kynnyksen palvelupisteissä (esim. terveyskeskus), jotka tarjoavat ns. perinteiset palvelut, kuten lääkärin vastaanoton, suun terveydenhuollon, laboratorionäytteenoton, neuvolapalvelut sekä sosiaali- ja palveluohjauksen. Kuvioon 5 on kuvattu esimerkinomaisesti lähipalveluiden neljää tuotantomuotoa laajemmin. Kuvaan punaisella kirjoitetut palvelut ovat sotealueen mahdollisesti tarjoamia palveluita ja mustalla kirjoitetut palvelut kunnan muiden hallinnonalojen tarjoamia palveluita. Kuvio 5. Lähipalveluiden neljä tuotantomuotoa

13 5.3. Keskitetyt palvelut STM:n mukaan keskitetyt palvelut ovat yhteisiä palveluja, joille ei ole päivittäistä tarvetta, niiden tuottamiseen vaaditaan laajempi asiakaspohja tai ne edellyttävät erityisosaamista sekä tiloja tai laitteita, minkä vuoksi on mielekkäämpää tuottaa palvelut keskitetysti. Järjestämislakiesityksen mukaan sote-alueen palveluja saa keskittää vain, jos palvelujen saatavuus ja laadukkuus edellyttävät erityisosaamista, kalliita investointeja tai palveluja ei voida muuten toteuttaa riittävän kustannustehokkaasti. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa voidaan keskittää joillekin kunnille tai kuntayhtymille, jos tehtävien vaativuus, harvinaisuus tai kielelliset oikeudet estävät hajautetun tuottamisen Yksityiset palvelut Julkisen ja yksityisen tuotannon välinen kilpailu on puhuttanut paljon uudistuksessa. Useat tahot toivoivatkin ennen uudistuksen julkaisemista, että yksityisen tuotannon rooli palvelujärjestelmässä olisi kasvanut. Järjestelmä kuitenkin pohjautuu jatkossakin julkiseen tuotantoon, sillä STM:n mukaan vaativimpien hoitojen, korkeatasoisen tutkimuksen ja koulutuksen toteuttaminen, tiettyjen hallintopäätösten tekeminen sekä varautumisen ja päivystysluonteisen toiminnan ylläpito olisi mahdotonta, jos järjestelmä pohjautuisi kokonaan vapaalle kilpailulle. Siksi järjestelmä pohjautuu STM:n mukaan jatkossakin julkiseen tuotantoon. Uusi laki ei muuta tilannetta nykyisestä. Tuottamisvastuussa olevat kunnat ja kuntayhtymät voivat hankkia palveluja yrityksiltä ostopalveluina tai käyttämällä palveluseteleitä. Niiden käyttömahdollisuudet linjataan tarkemmin vasta sote-alueen järjestämispäätöksessä. Yksityisiltä hankittavat palvelut tulee aina kilpailuttaa, kun taas sote-alueen ja tuottamisvastuussa olevien kuntien ja kuntayhtymien välillä kilpailuttamista ei tarvita, koska niiden suhde on EU:n hankintadirektiivin tarkoittamaa kunnallisten toimijoiden välistä yhteistoimintaa. Myöhemmin tehtävät rahoituksen ratkaisut voivat vaikuttaa asiakkaiden valinnanvapauteen ja julkisen ja yksityisen palvelutuotannon kilpailuun Sosiaalihuollon rooli uudistuksessa Tällä hetkellä kunnat tuottavat sosiaalipalveluja joko itsenäisesti tai yhteistyössä muiden kanssa. Palveluverkko on hajanainen ja palvelujen saatavuus vaihtelee kuntien välillä johtuen niiden suurista kokoeroista. Pienten kuntien on vaikea houkutella tarpeeksi paljon osaavaa työvoimaa, mikä näkyy sosiaalihuollon palveluiden tarjonnassa ja laadussa. Etenkin erityisosaamista vaativat sosiaalitoimen alueet, kuten lastensuojelu ovat pienissä kunnissa olleet vaikeita järjestää tarpeiden mukaisesti. THL uskoo uudistuksen tarjoavan mahdollisuuden sosiaalipalvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseen. STM:n mukaan sosiaalihuolto ja terveydenhuolto halutaan järjestää yhtenä palvelukokonaisuutena, sillä asiakkaat tarvitsevat usein sekä terveydenhuollon että sosiaalihuollon palveluja. Tällöin on tarkoituksenmukaista, että ne järjestetään yhdessä. Sosiaalihuollolla on tärkeä rooli uudistuksessa myös siksi, että suuri osa sen palveluista on luonteeltaan ennaltaehkäiseviä tai hyvinvointia tukevia. Lisäksi ne ovat kustannuksiltaan edullisia. Sen vuoksi niitä on tarpeen vahvistaa osana sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuutta. Perustason sosiaalipalvelut ovat usein myös linkki muihin kunnallisiin palveluihin, kuten varhaiskasvatukseen, kouluun, liikuntapalveluihin, kulttuuripalveluihin yms., mikä on tärkeää säilyttää uudistuksessa. Käytännössä sosiaalihuollon palvelujen yhdistäminen terveydenhuollon kanssa tarkoittaa sitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon raja-aidat ylittävät päällekkäiset palveluketjut siirtyvät saman organisaation sisäisiksi palveluiksi, jolloin niitä on helpompi johtaa ja koordinoida. Tarkoituksena on päästä eroon päällekkäisistä palveluketjuista, mikä toimiessaan tuo säästöjä tulevaisuudessa. Käytännön välineitä yhdistymisen kehittämiselle ja koordinaatiolle ovat esimerkiksi organisaatiotasolla edellä mainitut koko sosiaali- ja terveydenhuollon kattavat järjestämispäätökset sekä yksilötasolla asiakkaalle/potilaalle laadittava yhdistetty hoito- ja palvelusuunnitelma. Lainsäädännön tasolla integraatiota voidaan toteuttaa purkamalla lainsäädännössä tällä hetkellä olevia päällekkäisyyksiä. THL:n vaikuttavuusarvioinnin (2014) mukaan terveydenhuollon ja sosiaalihuollon integraatio ei ole ajatuksena uusi. Suurin osa Suomen väestöstä (92 %) asuu kunnissa, joissa sosiaali- ja terveystoimen integraatiota on toteutettu laajasti kuntatasolla. Kunnat, joissa sosiaali- ja terveyshuolto toimivat yhä erillään, ovat pieniä keskimäärin alle asukkaan kuntia. Sosiaalipalvelujen järjestämistavat ja laajuus kuitenkin vaihtelevat paljon alueittain ja integraatio on toteutunut huonoiten juuri pienillä kunnilla, missä siitä voisi olla eniten hyötyä. Tämän vuoksi lakiehdotuksessa tavoitellaan mahdollisimman laajaa integraatiota, joka suunnitellaan yhdessä ja varmistetaan järjestämispäätöksessä sekä sote-alueen ja tuottamisvastuisen välisissä tulossopimuksissa. Se, miten palvelut toteutetaan niin, että integraatio toteutuu ja asiakkaan tarpeet otetaan huomioon kokonaisuutena, on lakiehdotuksen mukaan määriteltävä järjestämispäätöksessä. Vastuu palvelujen integraation toteutumisesta ja palvelujen tuottamisesta lähellä asiakasta on THL:n vaikutusarvion mukaan erityisesti tuottamisvastuussa olevilla kunnilla ja kuntayhtymillä Asiakkaan asema Järjestämispäätöksissä otetaan huomioon asukkaiden näkemykset palveluista. Asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet palvelujen tuottamiseen määritellään myöhemmin. Myös uudistuksen vaikutukset kuntien asukkaisiin sekä asiakkaisiin ja potilaisiin on lakiluonnoksessa jätetty tässä kohtaa myöhemmin täydennettäviksi. Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Liisa Heinämäki (2014) on laatinut alustavan arvioinnin soteuudistuksen vaikutuksista asiakkaan asemaan. Vaikutuksia on tarkasteltu uudistuksen tavoitteiden näkökulmasta ja ne on kuvioon 6. Tavoite Yhdenvertaiset palvelut väestölle Kansalaisten osallistumismahdollisuus Arvio asiakkaan aseman muutoksesta Kuntien väliset erot palvelutasossa vähenevät ja yhdenvertaisuus lisääntyy Kansalaisten vaikuttamismahdollisuus muuttuu yhä välillisemmäksi päätöksenteon etääntyessä yksittäisestä kunnasta laajoille sote-alueille. Asiakkaiden osallistuminen on kuitenkin tärkeää palveluiden kehittämisessä, mikä korostaa aktiivisuuden lisäämisen tarvetta. 13

14 Palvelujen saatavuus Palvelujen saavutettavuus Asiakasohjaus Mahdollisuus järjestää palvelujen tuotanto joustavasti Perus- ja erityispalvelujen kokonaisuus Palvelujen yhdentyminen sektorien välillä Palvelujen yhdentyminen sektorien sisällä Palvelujen laatu ja saatavuus ovat jatkossa turvatummat kuin nykyisessä mallissa, etenkin pienissä kunnissa. Pienissä kunnissa palveluvalikoima monipuolistuu. Harvemmin tarvittavien palvelujen saavutettavuus voi vaikeutua, mutta tämä kehitys olisi todennäköinen vähenevän väestön alueilla ilman muutostakin. Liikkuvien ja sähköisten palvelujen järjestäminen (ks. 5.2) ja palvelujen hajauttaminen kuitenkin parantaa saatavuutta. Väestöpohjaltaan aiempaa laajemmilla järjestämisvastuun alueilla myös pienten tarvitsijaryhmien palveluita pystytään organisoimaan paremmin. Järjestelmällinen asiakasohjaus on mahdollista laajemmalla alueella. Esimerkiksi pienten asiakasryhmien, joilla on erityisiä tarpeita, asiakasohjaus tehostuu. Järjestämisvastuun vieminen laajalle alueelle voi lisätä palveluntuottajien määrää tavalla, joka vaikeuttaa asiakaskeskeisten hoitoketjujen muodostamista ja hajauttaa palveluja. Toisaalta laajemmat alueet voivat järjestää yhä useampia palveluja itse, jolloin niiden mahdollisuus vaikuttaa palvelujen sisältöihin parantuu nykyisestä. Vahva alueellinen palvelujen järjestäjä voi joustavasti muuttaa tuotantorakennetta väestön palvelutarpeiden muuttuessa. Perus- ja erityistason osaaminen muodostavat yhä tiiviimmän kokonaisuuden palveluissa. Organisaatioita voidaan muodostaa aiempaa selkeämmin asiakkaiden palvelukokonaisuuksien mukaisesti. Järjestämisen ja tuottamisen vastuiden selkiytyminen vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon strategista suunnittelua, joka voidaan aiempaa tiiviimmin kiinnittää myös kunnan kokonaisstrategiaan. Sellaiset yhteiset sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnolliset ja toiminnalliset ratkaisut, jotka noudattavat asiakkaiden palvelujen tarvetta, tulevat yleistymään. Lähde: Heinämäki 2014 Kuvio 6. Arvioita asiakkaan aseman muutoksesta 5.7. Henkilöstön asema Lakiuudistuksessa uudistuksen vaikutukset henkilöstön asemaan on jätetty tässä vaiheessa auki ja myöhemmin täydennettäviksi. Tiedossa on kuitenkin se, että kuntien ja kuntayhtymien sotehenkilöstö tulee uudistuksen myötä siirtymään hallinnollisesti tuotantovastuussa olevien kuntien ja kuntayhtymien palvelukseen. Lähde: Tilastokeskus, kunta-alan palkkatilasto 2012 Kuvio 7. Sote-henkilöstö yhteensä 5.8. THL:n laatima vaikutusarviointi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sai STM:ltä toimeksiannon arvioida lakiesityksen vaikutuksia seuraaviin asioihin: 1. Palveluverkko, tuotanto ja integraation toteutuminen 2. Hallinto- ja tuotantorakenteen toimivuus 3. Edellytykset turvata riittävät ja yhdenvertaiset palvelut ja niiden saavutettavuus 4. Vaikutukset valtion ja kuntien talouteen 5. Tietojenkäsittely 6. Palvelujärjestelmän ohjattavuus Tutkimuksessa hyödynnettiin tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisista uudistuksista ja kokeiluista sekä niiden pohjalta laadituista kustannuslaskelmista, kansainvälistä tutkimus- ja seurantatietoa alan järjestämismalleista ja uudistuksista sekä THL:ssä syntynyttä kokonaisnäkemystä koko maan alueellisista järjestelyistä. Lisäksi THL:n asiantuntijat haastattelivat 15 palvelujärjestelmässä toimivaa johtajaa, jotka kaikki olivat osaltaan mukana miettimässä uudistuksen myötä uudistuvia järjestämisen ja tuottamisen rakenteita omilla sote-alueillaan. Haastatellut suhtautuivat uudistukseen varautuneen myönteisesti. Esityksen puitteet hyväksyttiin, mutta esityksen lukuisat tulkinnanvaraiset kohdat vaativat heidän mielestään täydentämistä. Suurimpana puutteena pidettiin monikanavarahoituksen uudistamisen suunnitelman puuttumista. Lisäksi uudistuksen erittäin kiireinen aikataulu nähtiin käytännön ongelmana. 14

15 Haastateltujen mukaan esitetyn lakiehdotuksen mukaisen rakenteellisen muutoksen onnistuminen edellyttää seuraavia asioita: Lain täsmentämistä, jotta tulkinnanvaraisuus vähenisi ja yhtenäinen rakenne syntyisi. Uudenlaista ja osaavaa johtamista sekä ammattilaisten sitoutumista uudistamiseen. Integraatiovelvollisuuden korostamista sekä järjestämisessä että tuotannossa. Tarpeeksi vahvoja tuotantoalueita, joilla on intressi ja velvollisuus tehdä päätöksiä alueen talouden ja väestön tarpeiden näkökulmasta. THL:n (2014) mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen keskittämisestä viidelle sote-alueelle ei ole Suomessa aiempaa kokemusta, eikä muissa maissa ole tehty yhtä kattavaa muutosta. Tämän vuoksi taloudellisten vaikutusten suuruusluokan arviointiin on esitettävä runsaasti varauksia. Taloudellisia vaikutuksia on arvioitu kansainvälisten arvioiden, sekä kahden esimerkkialueelta (Kainuun hallintokokeilu ja Eksote) saatujen tietojen avulla. Näiden tietojen perusteella THL:n asiantuntijat arvioivat (2014), että sote-integraatio hidastaa sosiaali- ja terveydenhuollon nettokustannusten kasvuvauhtia melko maltillisesti, arviolta n. 0-1 % tai 0-2,4 % riippuen esimerkkitapauksesta. THL:n (2014) mukaan kustannuskehitykseen vaikuttavat oleellisesti tulevat valtakunnalliset poliittiset päätökset kuntien tehtävistä sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen menokatosta. Myös päätökset mahdollisista taloudellisista kannustimista kustannusten hillintään tulevat vaikuttamaan lukuihin. Uudistuksen vaikutuksia kustannusten kehitykseen on hyvin vaikea arvioida, sillä siihen vaikuttavat monet asiat suoraan ja välillisesti. Tämänhetkiset arviot eivät kuitenkaan lupaa suuria muutoksia. Myös Eero Laesterä ja Tuomas Hanhela (2014) ovat tehneet koelaskelmia sote-ratkaisun taloudellisista vaikutuksista. He tarkastelivat kapitaatiomalliin pohjautuvan rahoituksen vaikutuksia kuntien talouteen ja totesivat, että kapitaatiomalli on toisille edullinen ja toisille epäedullinen. Asetelma 1. Kapitaatiomallin vaikutusten kuvausta Kapitaatiomalli - voittajia ja häviäjiä Kapitaatioperiaate on kuntien kannalta oikeudenmukainen, koska se ottaa huomioon kuntien väestön erilaisen palvelutarpeen ja siten erisuuren palvelujen käytön ja käytöstä syntyvät kustannukset. Kunta, jonka väestön palvelujen tarve on muita suurempi, maksaa palvelujen järjestämisestä muita suuremman asukaskohtaisen maksun, kun taas pienemmän palvelutarpeen kunta maksaa muita pienemmän asukaskohtaisen maksun. Kapitaatioperiaatteen nähdään myös auttavan kuntia ennakoimaan sosiaali- ja terveydenhuollon menoja nykyistä paremmin, mikä on kuntatalouden suunnittelulle hyvä asia. (THL raportti 14/2014, 51.) Kapitaatiomalli saattaa lisätä monien kuntien sote-kustannuksia. Eero Laesterä ja Tuomas Hanhela (2014) tekivät koelaskelmia sote-ratkaisun ja etenkin kapitaatiomalliin pohjautuvan rahoituksen vaikutuksista kuntien talouteen Itä-Suomessa. Heidän mukaansa rahoitusmalli, jossa kunnat maksavat sote-alueelle väestön lukumäärän sekä palvelujen tarpeen mukaan aiheuttaa kahtiajaon kuntien välille sen mukaan, kuinka kallis tai raskas niiden palvelurakenne on ja kuinka suuri niiden sairastavuuskerroin on. Laesterän ja Hanhelan (2014) mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset tulevat pienenemään nykyisestä niissä kunnissa, joissa on raskas ja kallis palvelurakenne ja joissa on suuri sairastavuuskerroin, sillä ne maksavat sote-alueelle vähemmän kuin mitä saavat. Ikääntyneet, asukkaita menettävät haja asutusalueen kunnat, joiden vanhusten palvelurakenne on laitospainotteinen, ovat esimerkkejä tämänlaisista kunnista. Toiset kunnat taas joutuvat maksamaan enemmän kuin ennen. Kustannukset tulevat sote-uudistuksen myötä kasvamaan niissä kunnissa, joissa on halpa palvelurakenne tai pieni sairastavuuskerroin. Tämänkaltaisia kuntia ovat ikärakenteeltaan nuoret, asukaslukua kasvattavat (kehys)kunnat, joiden vanhusten palvelurakenne on kunnossa. (Laesterä & Hanhela 2014) Esimerkiksi Pori joutuu epävirallisten arvioiden mukaan tulevaisuudessa maksamaan sote-alueelle palveluista enemmän kuin mitä sen sosiaali- ja terveyspalvelujen menot tällä hetkellä ovat. 15

16 6. Sote-uudistus Länsi-Suomessa Tässä kappaleessa tarkastellaan Länsi-Suomen sote-aluetta erilaisilla terveyttä, toimeentuloa, palvelurakennetta ja palveluiden kustannuksia kuvaavilla tilastollisilla mittareilla sekä kartoilla. Tiedot on kerätty kaikista Länsi-Suomen kaavailtuun sote-alueeseen kuuluvista 62 kunnasta. Taulukot sisältävät kaikkien kuntien tiedot (paitsi jos kyseistä tietoa ei ole saatavilla kaikista kunnista), mutta selkeyden vuoksi on nostettu esiin seuraavat 11 kuntaa: suurimman ja pienimmän arvon saaneet kunnat sekä keskuskaupungit ja seutukeskukset Turku, Pori, Vaasa, Salo, Loimaa, Uusikaupunki, Rauma, Kankaanpää ja Pietarsaari. Kyseiset kunnat on valittu tarkempaan tarkasteluun sillä perusteella, että ne ovat kaikki omien toiminnallisten alueidensa keskuskaupunkeja tai seutukeskuksia. Taulukoissa esitellään lisäksi alueen mediaanitulos* sekä Suomen yleinen taso kyseisellä mittarilla mitattuna. Maantieteellisesti Länsi-Suomen sote-alue muodostaa nauhamaisen alueen (kuvio 8). Ennen terveyttä, toimeentuloa, palvelurakennetta ja palveluiden kustannuksia kuvaavia mittareita esitellään alueen perustietoja hyvän yleiskuvan saamiseksi alueesta. Pyrkimyksenä on tuoda esiin mahdollisimman kattavasti tietoa alueen kuntien tilasta ja niiden välisistä eroista Länsi- Suomen sote-alueella. *Mediaani on tilastollinen keskiluku, joka kuvaa aineiston keskimmäistä arvoa suuruusjärjestykseen asetetussa muuttujajoukossa Länsi-Suomen Sote alueen profiilikuvaus perustietojen osalta Sairaanhoitopiirit Länsi-Suomen sote-alue rakentuu Turun yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueen ympärille, johon kuuluvat Vaasan sairaanhoitopiiri, Satakunnan sairaanhoitopiiri ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Länsi-Suomessa sote-alue on (ennen kuntien tekemiä päätöksiä suuntautumisesta) noin 62 kunnan kokoinen alue, jossa on yhteensä asukasta. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on sekä asukas- että kuntamäärältään suurin: asukasta ja 29 kuntaa. Satakunnan sairaanhoitopiirissä on tilastojen mukaan asukasta ja 20 kuntaa. Kolmesta sairaanhoitopiiristä pienimmässä eli Vaasan sairaanhoitopiirissä on asukasta ja 13 kuntaa. Taulukko 2. Länsi-Suomen sote-alueen asukkaat ja kunnat yhteensä Alue Asukkaita Kuntia TYKS erva Varsinais-Suomi Satakunta Vaasa Kuvio 8. Länsi-Suomen kaavailtu sote-alue 16

17 Kuntien väestö Kartta 1. Länsi-Suomen sote-alueen kuntien asukasmäärä Alueen suurimmassa kunnassa Turussa asuu asukasta eli viidesosa (21 %) koko Länsi-Suomen sote-alueen asukkaista. Pori (83 497), Vaasa (66 321), Salo (54 478) ja Rauma (39 979) kuuluvat Turun lisäksi alueen viiteen suurimpaan kaupunkiin. Turku Yli Nousiainen 4872 Alle 5000 Pori asukasta Säkylä 4567 asukasta Vaasa Aura 3962 Salo Luvia 3355 Rauma Merikarvia 3226 Kaarina Punkalaidun 3173 Raisio Sauvo 3032 Pietarsaari yli Köyliö 2688 Mustasaari alle Karvia 2523 Naantali asukasta Koski 2423 Lieto Pomarkku 2340 Loimaa Vehmaa 2330 Parainen Korsnäs 2218 Uusikaupunki Pyhäranta 2177 Ulvila Marttila 2056 Eura Jämijärvi 1971 Kankaanpää Tarvasjoki 1956 Pedersören kunta Lavia 1902 Paimio Honkajoki 1819 Huittinen Taivassalo 1667 Masku 9729 yli 5000 Siikainen 1632 Närpiö 9335 alle Oripää 1423 Somero 9146 asukasta Kaskinen 1350 Pöytyä 8590 Kustavi 869 Laitila 8487 Laihia 8007 Mynämäki 7950 Kokemäki 7769 Uusikaarlepyy 7524 Harjavalta 7407 Kemiönsaari 7012 Kristiinankaupunki 7001 Vöyri 6691 Rusko 5995 Eurajoki 5931 Nakkila 5706 Maalahti 5580 Luoto 5065 Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot Taulukko 3. Länsi-Suomen sote-alueen asukasmäärä kunnittain 2013 Alue muodostuu suurimmilta osin pienistä kunnista: 89 % (55 kuntaa) alueen kunnista on alle asukkaan kuntia. Alle asukkaan kuntia on 69 % (43 kuntaa) eli niitäkin reilusti yli puolet. Alle 5000 asukkaan kuntia alueella on 39 % (24 kuntaa) eli yli kolmannes. Länsi-Suomen Sote-alue sisältää siis asukasmäärältään hyvin erikokoisia kuntia. Suurimmassa eli Turussa asukkaita on yli , kun taas pienimmässä eli Kustavissa asukasmäärä jää alle 1000 asukkaan. Kuvio 9. Länsi-Suomen sote-alueen väestöennuste

18 Länsi-Suomen sote-alueen asukaslukumäärä lisääntyy väestöennusteiden mukaan noin asukkaalla (5,73 %) vuoteen 2013 mennessä. Vuonna 2030 Länsi-Suomen alueella asuu ennusteiden mukaan noin asukasta. Väestöennusteen mukaan väestön kasvu tulee olemaan suhteessa suurinta Vaasassa (+11,1 %), jolloin sen asukasluku kasvaisi noin asukkaalla. Turun väestö tulee ennusteen mukaan kasvamaan lukumääräisesti eniten (+9 431), mikä nostaa Turun väestön nykykuntarakenteella asukkaaseen vuoteen 2030 mennessä. Myös Salon (+6,80 %) ja Porin (+2,64 %) asukaslukumäärän oletetaan nousevan. Alueen keskuskunnista asukaslukumäärän oletetaan laskevan Loimaalla (-15,79 %), Uudessakaupungissa (-14,81 %), Kankaanpäässä (-8,52 %) ja Raumalla (-3,13 %) Ikärakenne Väestön ikärakenne on keskeinen tekijä palveluiden tarvetta määrittäessä. Seuraavaksi esitetään Länsi-Suomen sote-alueen kuntien ikärakenne jakamalla väestö kolmeen ikäryhmään: 0 14-vuotiaat, vuotiaat ja 65 vuotta täyttäneet. Kuvio 10. Länsi-Suomen sote-alueen 0-14-vuotiaat, (%) väestöstä Länsi-Suomen sote-alueella lasten (0 14-vuotiaat) osuuden mediaani oli 16,2 % eli lähellä koko maan yleistä keskiarvoa (16,4 %). Alueen kuntien väliset erot väestön ikärakenteessa ovat lasten kohdalla suuret. Luodossa on lapsia suhteessa eniten (29,1 %) eli lähes kaksi kertaa enemmän kuin keskimääräisessä länsisuomalaisessa kunnassa. Toinen ääripää on Kustavi, jossa lasten osuus (8,5 %) on lähes neljä kertaa alhaisempi kuin Luodossa. Keskuskaupungit asettuvat melko lähelle alueen mediaania ja Suomen yleistä tasoa: Salossa 16,5 %, Pietarsaaressa 16,3 %, Vaasassa 16,1 %, Kankaanpäässä 15,3 %, Porissa sekä Loimaalla 14,8 % ja Uudessakaupungissa 14,1 %. Keskuskaupungeista Turussa oli vähiten lapsia (12,8 %). Kartta 2. Länsi-Suomen sote-alueen vuotiaat (%) väestöstä. Länsi-Suomen sote-alueen työikäisten (15 64-vuotiaiden) mediaani oli 60,1 % ollen noin 4 prosenttiyksikköä koko maan keskiarvoa alhaisempi. Länsi-Suomen kunnista 58:ssa (62) työikäisten osuus on alhaisempi kuin koko maassa keskimäärin. Työikäisten määrä on koko maan keskiarvoa selvästi korkeampi vain Turussa (67,7 %) ja Vaasassa (65,8 %). Suhteessa vähiten vuotiaita koko alueella on Merikarvialla (55,6 %) ja seutukeskuksista pienin osuus on Loimaalla (59,4 %). Loimaa jää ainoana seutukeskuksena alle alueen mediaanin. Rauma (62,9 %), Kankaanpää (62,9 %), Pori (62,7 %), Salo (61,4 %), Uusikaupunki (60,9 %), ja Pietarsaari (60,7 %) ylittävät alueen mediaanin, mutta niiden osuus työikäisissä on alhaisempi kuin koko maan keskiarvo. 18

19 Länsi-Suomen sote-alueen nettomuuton mediaani oli negatiivinen (-0,65) vuonna Keskuskaupungeista sai eniten muuttovoittoa Turku (+9,9) ja muuttotappiota Salo (-5,6). Turun lisäksi keskuskaupungeista saivat muuttovoittoa Vaasa (+7,6), Rauma (+4,4), Kankaanpää (+4,0), Pori (+3,5) ja Loimaa (+2,9). Salon lisäksi muuttotappiota saivat seutukeskuksista Pietarsaari (-0,9) ja Uusikaupunki (-1,7). Länsi-Suomen kunnista eniten muuttotappiota sai (-13,2) Varsinais-Suomen Koski vuonna Huoltosuhde Kuvio 11. Länsi-Suomen sote-alueen 65 vuotta täyttäneet (%) väestöstä. Länsi-Suomen sote-alueen 65 vuotta täyttäneiden mediaani oli 23,2 %. Yli 65-vuotiaiden määrä on lähes 4 %-yksikköä korkeampi kuin koko maan keskiarvo (19,4 %). Alueen erot vaihtelevat Kustavin 32,8 %:in osuudesta Luodon 13,4 %:iin osuuteen väestöstä. Keskuskaupungeista Vaasassa oli alhaisin 65 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä (18,1 %), kun taas suhteessa eniten 65 vuotta täyttäneitä oli Loimaalla (25,8 %). Loimaan lisäksi Uudessakaupungissa (25 %) oli 65 vuotta täyttäneitä suhteessa alueen mediaania enemmän. Pietarsaaressa (23 %), Porissa (22,5 %), Raumalla (22,2 %), Salossa (22,1 %), Kankaanpäässä (21,9 %) ja Turussa (19,5 %) oli 65 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä alle alueen mediaanin, mutta ylitti koko maan keskiarvon Kuntien nettomuutto Kuvio 12. Länsi-Suomen sote-alueen kuntien välinen nettomuutto /1000 asukasta kohden vuonna Indikaattori ilmaisee kuntien välisen nettomuuton tuhatta asukasta kohti. Luvussa ovat mukana sekä kuntien välillä muuttaneet että siirtolaiset. Nettomuutto saadaan vähentämällä alueelle muuttaneista (tulomuuttajat) alueelta pois muuttaneet (lähtömuuttajat). Nettomuutto on positiivinen, jos alueelle on muuttanut enemmän kuin alueelta on muuttanut pois. 19 Kartta 3. Länsi-Suomen sote-alueen väestöllinen huoltosuhde. Väestöllinen huoltosuhde ilmaisee, kuinka monta alle 15-vuotiasta ja 65 vuotta täyttänyttä on sataa vuotiasta eli työikäistä kohti. Eli mitä enemmän on lapsia ja/tai eläkeikäisiä työikäiseen väestöön nähden, sitä korkeampi huoltosuhde on. Suomessa väestöllinen huoltosuhde oli 55,7 eli sataa työikäistä kohden on keskimäärin 55,7 lasta tai eläkeläistä. Länsi-Suomen sote-alueella luku vaihtelee kunnittain merkittävästi: huoltosuhde on korkein Merikarvialla (79,8) ja alhaisin Turussa (47,7). Alueen mediaani on 66,5 eli selvästi korkeampi kuin koko maan keskiarvo. Keskuskaupungeista Turun lisäksi vain Vaasan (52) huoltosuhde on

20 alle koko maan tason. Pietarsaaren (64,7), Uudenkaupungin (64,1), Salon (62,8), Porin (59,5), Kankaanpään (59,3) ja Rauman (59) huoltosuhde ylittää koko maan keskiarvon. Keskuskaupunkien ja seutukeskusten arvot alittavat kuitenkin Länsi-Suomen mediaanin. Seutukeskuksista vain Loimaan huoltosuhde (68,4) ylittää alueen mediaanin Valtionosuudet Verotulot Kartta 4. Länsi-Suomen sote-alueen verotulot /asukas. Indikaattori ilmaisee kunnan verotulot euroina asukasta kohti. Länsi-Suomen sote-alueen verotulojen mediaani asukasta kohden oli eli noin 15 % vähemmän (523 ) kuin Suomessa (3 560 ) keskimäärin. Alueelliset erot ovat suuret Länsi-Suomen sisällä: Eurajoen eurosta Karvian euroon. Keskuskaupungeista Vaasan (4 045 ) ja Rauman (3 808 ) verotulot asukasta kohden olivat korkeimmat. Muissa keskuskaupungeissa ja seutukeskuksissa vaihtelu oli melko suurta, mutta kaikkien verotulot ylittivät koko alueen mediaanin: Loimaalla (2 922 ). Kankaanpäässä (3 037 ), Salossa (3 154 ), Porissa (3 328 ), Uudessakaupungissa (3 486 ), Pietarsaaressa (3 529 ) ja Turussa (3 544 ). Kartta 5. Länsi-Suomen sote-alueen kuntien valtionosuudet /asukas Indikaattori ilmaisee kunnan valtionosuudet yhteensä asukasta kohti euroina. Valtionosuus on valtion maksama rahoitus, jolla katetaan osa kunnan lakisääteisten palvelujen kustannuksista. Valtionosuuksia ovat laskennallisen järjestelmän mukaan määräytyvät sosiaali- ja terveystoimen valtionosuudet, opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudet sekä kuntien yleinen valtionosuus ja harkinnanvarainen rahoitusavustus. Länsi-Suomen sote-alueen valtionosuuksien mediaani oli /asukas vuonna Se oli noin 40 % enemmän asukasta kohden (598 ) kuin keskimäärin Suomessa (1 487 ). Alueella valtionosuuksien määrä vaihteli Merikarvian 3697 eurosta Kaarinan 919 euron välillä: Merikarvian valtionosuudet asukasta kohden olivat neljä kertaa korkeammat kuin Kaarinassa. Keskuskaupungeista ja seutukunnista eniten valtionosuuksia asukasta kohden saivat Loimaa (2 449 ) ja vähiten Rauma (1 265 ). Myös Uudessakaupungissa (1 450 ) ja Salossa (1 324 ) valtionosuuksien määrä alitti koko maan keskiarvon. Vaasassa (1 634 ), Porissa (1 680 ), Pietarsaaressa (1 909 ) ja Turussa (1 918 ) valtionosuuksi- 20

21 en määrä ylitti Suomen keskitason, mutta jäi alle alueen mediaanin. Seutukeskuksista vain Kankaanpäässä (2 171 ) valtionosuuksien määrä ylitti mediaanin Ruotsinkielinen väestö (373). Keskuskaupungeista ja seutukeskuksissa alle koko maan tason jäädään Porissa (320), Raumalla (321), Pietarsaaressa (307), Salossa (297), Uudessakaupungissa (290), Kankaanpäässä (289) ja Loimaalla (282). Näistä kaupungeista kaikki paitsi Loimaa ovat kuitenkin yli alueen mediaanin. Kuvio 13. Länsi-Suomen sote-alueen ruotsinkielinen väestö (%) Indikaattori ilmaisee kunnassa vakinaisesti asuvan ruotsinkielisen väestön osuuden koko väestöstä vuoden 2013 lopussa. Länsi-Suomen sote-alueen ruotsinkielisen väestön määrä jakautui epätasaisesti. Vaasan sairaanhoitopiirissä juuri ja juuri yli puolet (50,2 %) asukkaista on ruotsinkielisiä, kun taas Satakunnan sairaanhoitopiirissä ruotsinkielisten osuus on vain 0,3 %. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ruotsinkielisten osuus (5,7 %) on lähellä koko Suomen arvoa (5,3 %). Lähes 80 % (48/62) alueen kunnista jää ruotsinkielisten osuuden tarkastelussa alle 6 %:in tason. Kuvio 14. Länsi-Suomen sote-alueen koulutustasomittain Yksinhuoltajaperheet % Indikaattori ilmaisee yhden huoltajan lapsiperheiden osuuden prosentteina kaikista lapsiperheistä. Lapsiperheiksi luokitellaan perheet, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia. Perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot ilman lapsia. Alueen yksittäisten kuntien väliset erot ovat kuten olettaa saattaa suuret: Luodossa ruotsinkielisten osuus on 92,5 % kun taas Jämijärvellä ei tilastojen mukaan ole yhtään ruotsinkielistä. Suurimmassa osassa keskuskaupunkeja ja seutukeskuksia ruotsinkielisten osuus jää hyvin pieneksi: Turku (5,4 %), Salo (1,1 %), Pori (0,5 %), Uusikaupunki (0,4 %), Rauma (0,3 %), Loimaa (0,2 %) ja Kankaanpää (0,1 %). Vaasassa ruotsinkielisiä on reilu viidennes väestöstä (22,7 %) ja Pietarsaaressa yli puolet (55,8 %) Koulutustasomittain Indikaattori ilmaisee väestön koulutustason, joka on mitattu laskemalla perusasteen jälkeen suoritetun korkeimman koulutuksen keskimääräinen pituus henkeä kohti. Koulutustasoa mitataan siis peruskoulun jälkeisten tutkintojen (lukio-, ammattikoulu-, ammattikorkeakoulu-, yliopisto- ja korkeakoulututkintojen) pituudella. Esimerkiksi koulutustasoluku 246 osoittaa, että teoreettinen koulutusaika henkeä kohti on 2,5 vuotta peruskoulun suorittamisen jälkeen. Väestön koulutustasoa mitattaessa perusjoukkona käytetään tavallisesti 20 vuotta täyttänyttä väestöä, koska alle 20 -vuotiaat ovat pääsääntöisesti koulussa, eivätkä näin ollen ole ehtineet suorittaa tutkintoa. Tutkinnot on luokiteltu henkilön korkeimman, viimeksi suoritetun ammatillisen tutkinnon mukaan. Mittaimen avulla voidaan arvioida eri alueiden välisiä koulutustasoeroja. Kuvio 15. Länsi-Suomen sote-alueen yksinhuoltajaperheet (%) lapsiperheistä. Länsi-Suomen sote-alueen koulutustason mediaani oli 286. Mediaani jää selvästi alle koko maan keskiarvon (345). Alueen sisäiset erot ovat suuret. Karvian koulutustaso on vain 217, kun Kaarinan taas 387. Korkean koulutustason kuntia ovat Turku (372) ja Vaasa 21

22 Länsi-Suomen sote-alueella yksinhuoltajaperheitä on keskimäärin vähemmän kuin Suomessa. Alueen mediaani (15,9 %) jää alle Suomen keskitason (20,9 %). Alueen sisältä löytyy kuitenkin paljon eroja. Turussa joka neljäs lapsiperheistä (27,7 %) on yksinhuoltajaperheitä. Vähiten yksinhuoltajaperheitä on Luodossa (5 %). Kaikissa alueen keskuskaupungeissa ja seutukeskuksissa yksinhuoltajaperheiden osuus ylittää alueen mediaanin. Yksinhuoltajaperheiden osuus jää alle koko maan keskiarvon Pietarsaaressa (15,8 %), Raumalla (18,1 %), Loimaalla (19,1 %), Salossa (19,1 %), Vaasassa (19,2 %) ja Uudessakaupungissa (19,4 %). Turun lisäksi Porissa (23 %) ja Kankaanpäässä (22,7 %) on suhteessa enemmän yksinhuoltajaperheitä kuin Suomessa keskimäärin Terveys Kelan sairastavuusindeksi ilmaisee jokaiselle Suomen kunnalle lasketun indeksin avulla miten tervettä tai sairasta väestö on suhteessa koko maan väestön keskiarvoon (= 100). Indeksi lasketaan kolmesta ikävakioidusta muuttujasta: kuolleisuuden osuus väestöstä, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuus työikäisistä, sekä erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen määrästä. Kukin muuttujista on suhteutettu erikseen maan väestön keskiarvoon, jota merkitään luvulla 100. Sairastavuusindeksi kertoo nopeasti yleistilanteen kunnan sairastavuudesta. Sairastavuudella on yhteys väestöä ryhmitteleviin tekijöihin, kuten ikään, sukupuoleen, koulutukseen, tuloihin, asuinalueeseen, sosiaaliryhmään, siviilisäätyyn ja työttömyyteen. Myös sosioekonomisilla tekijöillä on osoitettu olevan yhteys sairastavuuteen: korkeammin koulutetut ovat keskimäärin terveempiä kuin vähemmän koulutetut. Terveyttä arvioitiin erilaisten indeksien avulla: sairastavuusindeksien, PYLL-indeksin ja työkyvyttömyyttä ja mielenterveysongelmia mittaavien tilastojen avulla Sairastavuusindeksit Kartta 7. Länsi-Suomen sote-alueen THL:n sairastavuusindeksi. Kartta 6. Länsi-Suomen sote-alueen Kelan sairastavuusindeksi. 22 Länsi-Suomen sote-alueella kuntien erot sairastavuudessa ovat suuret: sairastavuusindeksi on korkein Laviassa (122) ja alhaisin Mustasaaressa (76,5). Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista alle koko maan keskiarvon pääsevät Turku (98,2), Salo (97,2), Pietarsaari (96,9), Rauma (93,1) ja Vaasa (90,8), kun taas indeksi ylittää koko maan keskiarvon Kankaanpäässä (107), Porissa (105,3), Loimaalla (104,2) ja Uudessakaupungissa (100,4). Alueen mediaani (97,7) on

23 kuitenkin alle Suomen keskiarvon. Väestön sairastavuudella on useita kumuloituvia kerrannaisvaikutuksia ikärakenteen lisäksi sosiaali- ja terveysmenoihin ja sitä kautta maksettavan rahoituksen määrään. KELA:n sairastavuusindeksi perustuu osittain lääkäreiden diagnoosien tekemisen aktiivisuuteen ja sitä kautta reseptilääkkeiden käyttöön (eli kuinka helposti kukin lääkäri antaa diagnoosin ja kirjoittaa reseptin). THL:n sairastavuusindeksi kuvaa myös alueen väestön sairastavuutta, mutta se lasketaan toisilla muuttujilla. THL:n sairastavuusindeksi mittaa väestön sairastavuutta seitsemän eri sairausryhmän, jotka ovat syöpä, sepelvaltimotauti, aivoverisuonisairaudet, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, mielenterveyden ongelmat, tapaturmat ja dementia, avulla. Indeksissä kunkin sairausryhmän yleisyyttä painotetaan sen perusteella, mikä on kyseisen sairausryhmän merkitys väestön kuolleisuuden, työkyvyttömyyden, elämänlaadun ja terveydenhuollon kustannusten kannalta. Tuoreimmat tilastotiedot ovat vuodelta ikäryhmiin samalla tavalla kuin koko maassa. Eri alueiden PYLL -lukuja voidaan siis vertailla sekä keskenään että koko maan tasoon. Kuolleisuutta pidetään yhtenä luotettavimmista väestön terveydentilan osoittimista etenkin kansainvälisissä vertailuissa. PYLL -indeksissä painottuvat erityisesti sellaiset terveyden ja hyvinvoinnin ongelmat, jotka lisäävät kuoleman riskiä nuoremmissa ikäryhmissä. THL:n sairastavuusindeksi antaa kuntien sairastavuudesta hieman erilaisen kuvan kuntatasolla kuin KELA:n sairastavuusindeksi. Länsi- Suomen sote-alueen mediaani (93) on THL:n sairastavuusindeksin mukaan alle Suomen keskitason (100). Tosin Kelan indeksissä alueen mediaani oli suhteessa lähempänä Suomen keskitasoa kuin THL:n indeksillä mitattuna. Länsi-Suomen sote-alueen sairastavin kunta oli Lavia (126) ja vähiten sairastavin Mustasaari (74,6) myös THL:n indeksillä mitattuna. Keskuskaupunkien ja seutukeskusten arvot poikkeavat KELA:n indeksistä. Sairastavuus oli THL:n indeksillä mitattuna korkein Turussa (110,9), Loimaalla (103), Salossa (102,2) ja Porissa (100,6). Uusikaupunki (99,9) ja Kankaanpää (98,3) pääsivät indeksissä koko maan keskiarvon alle. Alueen mediaania alhaisempi sairastavuus oli Pietarsaaressa (93,3), Vaasassa (92,5) ja Raumalla (88,1). Suurin ero indeksimittarien kohdalla ilmenee Turun lukemissa: Kelan indeksissä Turun sairastavuus (98,2) oli alle Suomen keskitason, kun taas THL:n indeksissä Turun sairastavuus (110,9) oli keskuskaupunkien/seutukeskusten korkein. Turun arvo ylitti reilusti koko maan keskiarvon THL:n mittarilla. Järjestys on muuttunut myös muiden kaupunkien osalta: esimerkiksi Kankaanpäässä sairastavuus oli Kelan indeksissä keskuskaupunkien ja seutukeskusten suurin ja ylitti Suomen keskitason, kun taas THL:n indeksissä se on vasta sijalla kuusi ja jää alle Suomen keskitason. Molemmat mittarit kuvaavat asukkaiden terveyden tilaa, mutta eri näkökulmasta. Kuntien sairastavuutta vertailtaessa on hyvä tunnista eri indeksien mittausperiaatteet, jotta voitaisiin tehdä johdonmukaisia päätelmiä asukkaiden terveydentilasta. Kartta 8. Länsi-Suomen sote-alueen menetetyt ikävuodet PYLL-indeksillä mitattuna (2012) PYLL-indeksi Länsi-Suomen sote-alueen mediaani oli menetettyä ikävuotta. Länsi-Suomen luku jäi alle Suomen keskitason (6957). Alueen erot ovat PYLL -indeksilläkin mitattuna varsin suuret. PYLL -indeksi eli ennenaikainen kuolleisuus oli korkein Nakkilassa (10051): PYLL-indeksi (PYLL=Potential Years of Life Lost) ilmaisee ennen 80 ikävuotta tapahtuneiden kuolemien takia menetettyjen elinvuosien lukumäärää väestössä asukasta kohti. Yläikärajan lukema oli lähes kaksi kertaa suurempi kuin koko alueen keskiarvo. Tosin kyse on yhdestä vuodesta ja pienestä kunnasta, jonka vuoksi vuosittaiset poikkeamat ovat korkeat ja vääristävät arviointia. valinta perustuu siihen, että suomalaisten elinajanodote on noin 80 vuotta. Indikaattori on kansainvälisesti laajalti käytetty, ja se Alin PYLL -indeksi eli ennenaikainen kuolleisuus oli Ruskossa mittaa ennenaikaista kuolleisuutta korostaen nuorella iällä tapahtuvien kuolemantapausten merkitystä. Tarkasteltavan kunnan (3 943). PYLL -indeksi oli koko maan keskiarvoa korkeampi Uudessakaupungissa (8750), Loimaalla (8500), Porissa (7816), Kankaanpäässä (7630) ja Turussa (7256). PYLL -indeksi oli alhaisempi kuin PYLL -indeksi kertoo, kuinka monta elinvuotta menetettäisiin ennenaikaisten kuolemien vuoksi sellaisessa kuvitteellisessa väestössä, jossa vallitsisi tarkasteltavan alueen kuolemanvaara jokaisessa Suomessa keskimäärin Raumalla (6841), Salossa (6694), Pietarsaaressa (6307) ja Vaasassa (5423). ikäryhmässä ja jossa olisi alle 80-vuotiasta jakautuneena 23

24 Työkyvyttömyyseläkettä saavat Mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat % vuotiaista Kuvio 16. Länsi-Suomen sote-alueen työkyvyttömyyseläkettä saavat vuotiaat, (%) vastaavanikäisestä väestöstä 2013 Indikaattori ilmaisee työkyvyttömyyseläkettä vuoden lopussa saaneiden vuotiaiden osuuden prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Väestösuhteutuksessa on käytetty Kelan vakuutettua väestöä ja se sisältää henkilöt, jotka saivat työkyvyttömyyseläkettä joko työeläke- tai kansaneläkejärjestelmästä tai molemmista järjestelmistä. Työkyvyttömyyseläkkeen saaminen ilmaisee pitkäaikaista tai pysyvää työkyvyttömyyttä. Sen taustalla ovat useimmiten mielenterveyden häiriöt sekä tuki- ja liikuntaelinten sairaudet masennuksen ja selkäsairauksien ollessa yleisimmät. Työkyvyttömyys ilmentää osin sairastavuutta, mutta sairastavuuden tarkastelu tällä indikaattorilla on tehtävä tietyin varauksin, sillä työkyvyttömyyseläkkeen hakemiseen vaikuttaa sairauden lisäksi muun muassa henkilön taloudellinen tilanne ja työttömyys. Lisäksi indikaattoria tulkittaessa on otettava huomioon muiden etuuksien vaikutus työkyvyttömyyseläkkeiden käyttöön erityisesti vanhimmissa ikäryhmissä. Näitä ovat työttömyyseläke ja ns. eläkeputki, julkisen sektorin ammatilliset vanhuuseläkeiät ja osa-aikaeläke. Länsi-Suomen sote-alueen mediaani (8 %) on yhden prosenttiyksikön suurempi kuin työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus koko maassa (7 %). Alueen kuntien työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus vaihteli Siikaisten 14 % osuudesta Mustasaaren ja Luodon 4 %:in osuuteen samanikäisestä väestöstä. Vaasassa on alueen keskuskaupunkien ja seutukeskusten pienin työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus (5 %). Työkyvyttömyyseläkettä saavien suurin osuus on Loimaalla ja Uudessakaupungissa (9 %). Pori edustaa alueen mediaanikuntaa (8 %). Raumalla, Pietarsaaressa ja Salossa työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus on koko maan keskiarvon tasolla (7 %). Turun työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus (6 %) on yhden prosenttiyksikön alempi kuin keskimäärin koko maassa. Kuvio 17. Länsi-Suomen sote-alueen mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavat vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Indikaattori ilmaisee mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi työ- tai kansaneläkejärjestelmästä työkyvyttömyyseläkettä saaneiden osuuden prosentteina vuotiaasta väestöstä vuoden 2013 lopussa. Työkyvyttömyyseläkkeet käsittävät toistaiseksi myönnetyt eläkkeet ja määräaikaiset kuntoutustuet. Kuntien pienen koon vuoksi kaikista alueen kunnista ei ollut mahdollista saada tietoa. Tilastoinnin ulkopuolelle jäävät Jämijärvi, Köyliö, Lavia, Luvia, Pomarkku, Siikainen, Kaskinen, Kristiinankaupunki, Aura, Koski, Kustavi, Oripää, Punkalaidun, Pyhäranta, Tarvasjoki ja Vehmaa. Länsi-Suomen sote-alueen mediaani (3,6 %) oli lähes samalla tasolla Suomen (3,7 %) mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saaneiden osuus väestöstä. Alueen suurin osuus oli Merikarvialla (6,1 %) ja alhaisin Pedersören kunnassa (1,9 %). Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista Loimaalla ja Porissa (4,7 %) oli suhteessa eniten mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavia henkilöitä. Raumalla (3,2 %) osuus oli keskuskaupunkien ja seutukeskusten alhaisin. Pietarsaaressa ja Uudessakaupungissa ollaan koko maan keskiarvon tasolla (3,7 %), kun taas Turussa (4 %) ja Kankaanpäässä (4,7 %) osuus oli hieman Suomen tasoa suurempi. Salossa (3,5 %) ja Vaasassa (3,3 %) mielenterveyden ja käyttäytymishäiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saaneiden osuus oli hieman Suomen tasoa sekä alueen mediaania pienempi Nuorten kokema terveys Indikaattori ilmaisee terveydentilansa keskinkertaiseksi, melko huonoksi tai huonoksi kokevien peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisten osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa. Tarkastelusta ovat jääneet pois ne kunnat, joissa vastausprosentti on ollut liian pieni. 24

25 Kuvion 19 indikaattorit ilmaisevat terveydentilansa keskinkertaiseksi, melko huonoksi tai huonoksi kokevien ammatillisen oppilaitoksen sekä lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden osuuden prosentteina kyselyyn vastanneista ko. ikäluokassa. Tulokset on esitetty sairaanhoitopiireittäin, koska kuntakohtaista tietoa ei ole saatavilla. Kuvio 18. Länsi-Suomen sote-alueen keskinkertaiseksi tai huonoksi terveydentilansa kokevat 8. ja 9. luokan oppilaat (%) vuonna 2013 Länsi-Suomen sote-alueen mediaani (16,6 %) oli hieman yli Suomen keskitason (15,9 %). Luodossa ja Uudessakaarlepyyssä oli suhteessa eniten 8. ja 9. luokan oppilaita, jotka kokivat terveytensä huonoksi: joka neljäs (25,8 %) luotolainen ja uusikaarlepyyläinen nuori oppilas koki terveytensä keskinkertaiseksi tai huonoksi, kun taas Nousiaisissa ja Aurassa vastaavasti terveytensä koki keskinkertaiseksi tai huonoksi vain 8 %. Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista Rauma (14,6 %), Turku, Loimaa, Vaasa (14,8 %) ja Kankaanpää (15,8 %) pääsivät hieman alle koko maan keskiarvon. Uudessakaupungissa (16,4 %), Salossa (17,9 %), Porissa (19,6 %) ja Pietarsaaressa (21 %) terveytensä keskinkertaiseksi tai huonoksi koki suhteessa useampi 8. ja 9. luokkalainen kuin keskimäärin Suomessa. Kyseiset kaupungit ylittävät myös alueen mediaanin. Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan tytöt kokevat terveydentilaansa poikia yleisemmin keskinkertaiseksi tai huonoksi. Länsi-Suomen sote-alueella samoin kuin koko Suomessa ammattikouluissa useammat oppilaat kokivat terveytensä huonommaksi kuin lukiossa. Suomessa 16,4 % lukiolaisista koki terveytensä melko huonoksi tai huonoksi ja ammattikouluissa vastaava osuus oli 21,3 %. Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirissä sekä lukiossa että ammattikoulussa tilanne vaikuttaa huonommalta kuin Suomessa yleensä. Satakunnan sairaanhoitopiirissä 22,1 % ammattikoululaisista ja 17,8 % lukiolaisista koki terveytensä keskinkertaiseksi tai sitä huonommaksi ja vastaavasti Vaasan sairaanhoitopiirissä tulos oli lukiolaisilla 20,1 % ja ammattikoulun oppilailla 24,6 %. Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirissä terveytensä melko keskinkertaiseksi tai huonommaksi kokevien lukiolaisten osuus (16,7 %) oli lähestulkoon sama kuin Suomessa yleensä, ja ammattikoululaisten osuus (20,3 %) alitti Suomen tason Toimeentulo Tuloerot Gini-kertoimella ilmaistuna Gini-kerroin on yksi yleisimmin käytetyistä tuloerojen mittareista. Se ilmaisee alueen asuntokuntien käytettävissä olevien rahatulojen jakautumista, eli kuinka suuret tuloerot asuntokuntien välillä ovat tietyllä alueella. Tuloerojen taso on kiteytetty yhteen lukuarvoon, mikä voi vaihdella nollan ja sadan välillä: mitä suuremman arvon Gini-kerroin saa, sitä epätasaisempi tulonjako tarkasteltavalla alueella on. Työllisyys ja työttömyys ovat keskeisimmät tuloeroihin vaikuttavat tekijät. Hyvin suurten tuloerojen katsotaan heikentävän sosiaalista koheesiota, luottamusta ja liikkuvuutta, joiden heikkenemisellä on negatiivisia vaikutuksia väestön hyvinvointiin ja talouteen. Kuvio 19. Länsi-Suomen sote-alueen terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi kokevat ammatillisen oppilaitoksen ja lukion oppilaat (%) vuonna Kuvio 20. Länsi-Suomen sote-alueen tuloerot gini-kertoimella ilmaistuna (2012) Länsi-Suomen sote-alueella gini-kerroin vaihteli 29,8 (Taivassalo) ja 20,4 (Luoto) välillä. Koko maassa Gini kerroin oli keskimäärin 24,9. Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista tuloerot olivat koko

26 Suomeen verrattuna pienemmät Kankaanpäässä (24,9), Uudessakaupungissa (24,4) ja Pietarsaaressa (23,8). Salossa (27,2) tuloerot olivat samat kuin Suomessa keskimäärin. Vaasassa (27), Loimaalla (25,9), Porissa (25,6) ja Raumalla (25,5) tuloerot olivat alueen mediaania suuremmat, mutta pienemmät kuin Suomessa keskimäärin. Uudenkaupungin (40,6), Kankaanpään (40,6 %), Porin (40,5 %) ja Salon (38,8 %) työllisyys on alueen mediaania heikompi Työllisyys Kuvio 21. Länsi-Suomen sote-alueen työttömien osuus (%) työvoimasta 2013 Indikaattori ilmaisee työttömien osuuden prosentteina työvoimasta. Työttömään työvoimaan luetaan vuotiaat työttömät työnhakijat. Suomessa työttömien osuus työvoimasta oli 11,3 % vuonna Länsi-Suomen sote-alueen mediaani jäi koko maan keskiarvon (8,5 %) alle. Työttömyysaste oli korkein Salossa (15,4 %) ja Turussa (14,5 %). Alhaisin työttömyysaste eli käytännössä täystyöllisyys oli Pedersören kunnassa (3,5 %). Kaikissa alueen keskuskaupungeissa ja seutukeskuksissa työttömyys on alueen mediaania korkeampi. Näistä Vaasassa (8,9 %), Loimaalla (9,5 %), Pietarsaaressa (9,4 %) ja Kankaanpäässä (10,4 %) työttömyys on kuitenkin matalampi kuin Suomessa yleensä. Rauma (11,5 %) ja Uudessakaupungin(11,4 %) työttömyysaste on lähellä Suomen yleistä tasoa. Kartta 9. Länsi-Suomen sote-alueen työllisten osuus (%) väestöstä Indikaattori ilmaisee työllisten osuuden prosentteina väestöstä. Työllisiksi luetaan vuotiaat henkilöt, jotka laskentaviikolla ( ) tekivät yhtenäkin päivänä ansiotyötä tai olivat tilapäisesti työstä poissa. Tieto työllisyydestä perustuu työeläke- ja veroviranomaisten tietoihin. Tätä työllisten määrää kutsutaan myös työlliseksi työvoimaksi. Länsi-Suomen sote-alueen mediaani (41,9 %) oli hieman alle Suomen arvon (43,1 %). Alueen kuntien työllisten osuus vaihteli Mustasaaren 48,4 %:n ja Siikaisen 33,9 %:in välillä. Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista vain Turku (43,3 %) ja Vaasa (45,5 %) ylittivät työllisten osuudessa koko maan keskiarvon. Rauma edustaa alueen mediaania (41,9 %). Pietarsaaren (41,3 %), Loimaan (40,9 %), 26 Kuvio 22. Länsi-Suomen sote-alueen pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä 2013

27 Indikaattori ilmaisee pitkäaikaistyöttömien osuuden prosentteina työttömistä. Pitkäaikaistyötön on työtön työnhakija, joka on ollut työttömänä vähintään 12 kuukautta Toimeentulotuki Suomessa pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä oli 25,1 % eli joka noin neljäs työtön oli ollut työttömänä vähintään 12 kuukautta vuonna Länsi-Suomen sote-alueen mediaani on Suomen keskiarvoa alhaisempi (21,3 %), mutta pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä vaihteli kunnittain melko suuresti. Pitkäaikaistyöttömien osuus oli korkein Ulvilassa (33,1 %) ja alhaisin Närpiössä (9,1 %). Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista korkein pitkäaikaistyöttömien osuus on Porissa (31,1 %). Myös Pietarsaaressa (27,7 %), Salossa (26,5 %) ja Turussa (25,7 %) oli pitkäaikaistyöttömiä suhteessa enemmän kuin Suomessa yleensä. Alueen mediaania alhaisempi pitkäaikaistyöttömien osuus keskuskaupungeista ja seutukeskuksista oli vain Kankaanpäässä (15,8 %), Uudessakaupungissa (16,5 %) ja Loimaalla (17,3 %). Pitkäaikaistyöttömien osuus on alueen mediaania korkeampi Vaasassa (22,8 %) ja Raumalla (21,8 %), mutta niiden osuus jäi alhaisemmaksi kuin koko maan keskiarvo. Kuvio 23. Länsi-Suomen sote-alueen nuorisotyöttömien osuus (%) vuotiaasta työvoimasta Indikaattori ilmaisee vuotiaiden työttömien osuuden prosentteina vuotiaasta työvoimasta. Nuorisotyötön on vuotias työtön. Länsi-Suomen sote-alueen mediaani (11,5 %) oli selvästi alle Suomen tason (14,6 %). Kuntien väliset erot ovat merkittävät. Nuorten työttömien osuus vaihteli Honkajoen 20,3 %:in osuudesta Pedersören kunnan 2,1 %:in osuuteen. Porissa (18,6 %), Salossa (18,3 %), ja Kankaanpäässä (16,4 %) nuorisotyöttömien osuus oli suurempi kuin keskimäärin Suomessa. Muut keskuskaupungit ja seutukeskukset jäivät koko maan keskiarvon alle: Turku (14 %), Rauma (12,7 %), Pietarsaari (12,6 %), Loimaa (12,5 %) ja Uusikaupunki (11,8 %). Vaasassa nuorisotyöttömyysaste on sama kuin alueen mediaani (11,5 %). Kartta 10. Länsi-Suomen sote-alueen toimeentulotukea saaneiden vuotiaiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä Indikaattori ilmaisee kalenterivuoden aikana toimeentulotukea pitkäaikaisesti saaneiden vuotiaiden osuuden prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Väestötietona käytetään vuoden viimeisen päivän tietoa. Toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaissa ovat mukana ne asiakkaat, joiden tuen tarve jatkuu vuodesta toiseen. Pitkäaikaisasiakkaiden osuus väestöstä mittaa paremmin todellista köyhyyttä kuin kaikkien toimeentulotukiasiakkaiden osuus väestöstä. Suomessa toimeentulotukea sai pitkäaikaisesti 2,1 % työikäisestä väestöstä vuonna Länsi-Suomen sote-alueella toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaita oli lähes kaikissa kunnissa suhteessa enemmän kuin Suomessa yleensä. Länsi-Suomen sote-alueen mediaani (4,4 %) oli kaksi kertaa korkeampi kuin koko maan keskiarvo. Kuntien osuudet eroavat toisistaan merkittävästi: suhteessa eniten toimeentulotuen piiriin kuuluvia oli Harjavallassa (8,9 %) ja vähiten Luodossa, Pedersören kunnassa, ja Kruunupyyssä (1,3 %). Harjavallan ero pohjalaiskuntiin oli kahdeksankertainen. Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista Raumalla (4,8 %), Kankaanpäässä (5,1 %), Salossa (5,5 %), Loimaalla 27

28 (5,6 %), Porissa (6,1 %), Uudessakaupungissa (6,2 %), Vaasassa (7 %) ja Turussa (7,6 %) oli toimeentulotuen saavien osuus alueen mediaania suurempi. Pietarsaaressa toimeentulotukea sai 4,3 % kunnan väestöstä. Turussa toimeentulotukea saavien osuus oli keskuskaupunkien ja seutukeskusten korkein (7,6 %). Toimeentulotuen bruttomenot asukasta kohti vaihtelevat kunnittain koko Suomen alueella erittäin paljon. Kuntien työttömyysasteella ei ole niin suurta vaikutusta toimeentulotuen menojen määrään kuin saattaisi olettaa. Suurempi vaikutus lienee sillä, että kuntien toimeentulotuen myöntämiskäytännöt eroavat toisistaan eli yksissä kunnissa myöntämiskriteerit ovat väljemmät kuin toisissa, mikä vaikuttaa maksetun toimeentulotuen määrään. Sen sijaan kuntien kaupunkimaisuus nostaa toimeentulotuen kustannuksia Palvelurakenne Seuraavien palvelurakennetta kuvaavien mittareiden tulkintaan on esitettävä varauksia. Alueiden palveluiden käytön määrään vaikuttavat monet tekijät, kuten alueen sairastavuus ja ikärakenne (eli palveluiden tarve) sekä palveluiden tarjonnan määrä, laatu, saavutettavuus ja erilaiset hoitokäytännöt. Jonkin yksittäisen alueen korkea luku esimerkiksi erikoissairaanhoidon avohoitokäynneissä voi tarkoittaa joko sitä, että alueella on laadukkaat tai helposti saavutettavat palvelut, joita tarjotaan paljon tai alueella on korkea sairastavuus ja korkea palvelun tarve. Mittarit eivät siis missään nimessä suoraan osoita palveluiden tarpeen määrää. Mittarit eivät myöskään kerro, kuinka paljon yksityisiä palveluita käytetään kunnissa ja miten se vaikuttaa julkisten palveluiden käyttöön Perusterveydenhuollon avohoidon kaikki lääkärikäynnit Kartta 11. Länsi-Suomen sote-alueen toimeentulotuki / asukas Indikaattori kertoo toimeentulotuen kustannukset asukasta kohti. Länsi-Suomen sote-alueen toimeentulotuen mediaani (58,5 /asukas) alitti 2,5 kertaisesti koko maan keskimääräiset toimeentulon kustannukset (135 /asukas). Vain neljässä Länsi-Suomen kunnassa toimeentulotukimenojen määrä ylitti koko maan keskiarvon. Alueen kuntien keskinäiset erot ovat kuitenkin suuret. Eniten toimeentulotuen kustannuksia kertyi yhtä asukasta kohden Raisiossa (195 /asukas) ja vähiten Jämijärvellä (17 /asukas). Keskuskaupungeista ja seutukeskuksissa toimeentulotukea maksettiin eniten Turussa (127 ) ja Vaasassa (134 ). Alueen mediaanin ylittivät lisäksi Uusikaupunki (96 ), Pori (93 ), Loimaa (86 ), Pietarsaari (83 ), Salo (80 ) ja Rauma(65 ). Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista vain Kankaanpää (56 / asukas) jäi alle Länsi-Suomen mediaanin. 28 Kuvio 24. Länsi-Suomen sote-alueen perusterveydenhuollon avohoidon kaikki lääkärikäynnit 1000 asukasta kohden vuonna 2012 Indikaattori ilmaisee perusterveydenhuollon avohoidon kaikki lääkärikäynnit terveyskeskusten äitiysneuvolassa, lastenneuvolassa, perhesuunnitteluneuvolassa, kouluterveydenhuollossa, opiskelijaterveydenhuollossa ja työterveyshuollossa. Se sisältää myös kotisairaanhoito- ja mielenterveyskäynnit ja muut avohoitokäynnit (erilaiset vastaanottokäynnit, terveystarkastus- ja seulontakäynnit sekä käynnit, jotka liittyvät terveydentilan selvittämiseen, esim. lääkärintodistukset). Tilastossa näkyvät myös lääkärin suorittamat käynnit potilaan luona. Länsi-Suomen sote-alueen mediaani oli 1594 käyntiä 1000 asukasta kohti, mikä oli 28 % enemmän kuin keskimäärin koko maassa (1247). Alueen kuntakohtaiset erot olivat suuret: Honkajoella oli eniten käyntejä (2889) ja vähiten Kristiinankaupungissa (66). Keskuskaupungeissa ja seutukeskuksissa eniten perustervey-

29 denhuollon avohoidon lääkärikäyntejä tehtiin Kankaanpäässä (2513) ja vähiten Vaasassa (584): Vaasan käyntien määrä oli viisi kertaa alhaisempi kuin Kankaanpäässä, joka osoittaa mittarin luotettavuuden haasteet, sillä on vaikea nähdä, että Kankaanpäässä tarve perusterveydenhuollon avokäynneille olisi niin paljon suurempi kuin Vaasassa. Perusterveydenhuollon avohoidon käyntejä oli Turussa (1018), Porissa (1085) ja Uudessakaupungissa (1179) vähemmän kuin Suomessa yleensä. Pietarsaaressa (1341) ja Raumalla (1588) lääkärikäyntejä oli hieman enemmän kuin Suomessa. Salossa lääkärikäyntejä oli (1610 ) hieman yli alueen mediaanin Hammaslääkärikäynnit terveyskeskuksissa Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit Indikaattori ilmaisee kaikki erikoissairaanhoidon avohoidon lääkärikäynnit alueella tuhatta asukasta kohti. Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit sisältävät kaikkien erikoisalojen erikoissairaanhoidon käynnit kaikissa kunnallisissa sairaaloissa, sisältäen erikoislääkärijohtoiset terveyskeskukset. Erikoissairaanhoidon käynteinä tilastoidaan asiakkaiden/potilaiden sairaanhoitokäynnit vastaanotoilla. Väestötietona käytetään vuoden viimeisen päivän tietoa. Tiedonkeruutavan ja -vastuun muutoksesta johtuen vuoden 2012 tiedot tulee nähdä suuntaa antavina, sillä niihin sisältyy joitakin epätäydellisyyksiä. Kuvio 26. Länsi-Suomen sote-alueen hammaslääkärikäynnit terveyskeskuksissa tuhatta asukasta kohden vuonna 2012 Indikaattori ilmaisee, montako käyntiä keskimäärin tuhatta asukasta kohden on toteutunut terveyskeskusten hammaslääkärillä tilastovuoden aikana. Perusterveydenhuollon avohoidon hammaslääkärikäynteinä tilastoidaan potilaiden hammaslääkärikäynnit vastaanotoilla ja hammaslääkärin suorittamat käynnit po- tilaan luo. Väestötietona käytetään vuoden viimeisen päivän tietoa. Länsi-Suomen sote-alueen mediaani oli 752 hammaslääkärikäyntiä 1000 asukasta kohti vuonna Koko maassa hammaslääkärikäyntejä 1000 asukasta kohti tehtiin keskimäärin 614 eli noin viidennes (18 %) vähemmän kuin Länsi-Suomen sotealueen mediaanikunnassa. Alueen kuntakohtainen tarkastelu tuo jälleen esille suuret kuntakohtaiset eroavaisuudet: eniten hammaslääkärikäyntejä tehtiin Jämijärvellä (1392) ja vähiten Harjavallassa (8). Hammaslääkärikäyntejä tehtiin alueen mediaania vähemmän Porissa (668), Pietarsaaressa (581), Turussa (546) ja Loimaalla (542) ja mediaania enemmän Vaasassa (756), Salossa (805), Uudessakaupungissa (862) ja Raumalla (955). Kuvio 25. Länsi-Suomen sote-alueen erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit 1000 asukasta kohden vuonna Länsi-Suomen sote-alueen mediaani erikoissairaanhoidon avohoitokäynneissä oli 1663 käyntiä tuhatta asukasta kohden. Koko maassa vastaavia lääkärikäyntejä tilastoitiin keskimäärin 1536 käyntiä tuhatta asukasta kohden eli noin 8 prosenttia vähemmän. Alueella eniten erikoissairaanhoidon avohoidon lääkärikäyntejä tehtiin Uudessakaupungissa (2290) ja vähiten Närpiössä (1167). Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista Uudenkaupungin lisäksi myös Loimaalla (2211) oli verrattain paljon erikoissairaanhoidon avohoidon lääkärikäyntejä ja vähiten Raumalla (1524). Raumaa lukuun ottamatta kaikki muut keskuskaupungit ja seutukeskukset ylittävät alueen mediaanin. Porissa erikoissairaanhoidon avohoidon lääkärikäyntejä oli 1963, Turussa 1935, Kankaanpäässä 1898, Salossa 1863, Pietarsaaressa 1847 ja Vaasassa 1764 tuhatta asukasta kohti Perusterveydenhuollon vuodeosastohoidon hoitopäivät / 1000 asukasta Indikaattori ilmaisee vuoden aikana kaikkien perusterveydenhuollossa sairaalahoitoa saaneiden potilaiden hoitopäivien lukumäärän tuhatta asukasta kohti. Sairaalahoito sisältää sekä julkisen sektorin (kunnat, kuntayhtymät ja valtio) että yksityisen sektorin järjestämän sairaalahoidon. Mukana ovat terveyskeskusten yleislääkärijohtoiset vuodeosastot sekä kuntien/kuntayhtymien muulta taholta hankkima yleislääkäritasoinen vuodeosastohoito. Hoitopäivät saadaan lähtöpäivän (tai 31.12) ja tulopäivän (tai 1.1) erotuksena, joten lähtöpäivä ei tule mukaan. Jos lähtö- ja tulopäivä ovat samat, hoitopäivien lukumääräksi tulee yksi. Indikaattori kuvaa perusterveydenhuollon sairaalapalveluiden käyttöä alueellisesti sekä jossain määrin iäkkäämmän väestönosan sairastavuutta. 29

30 Länsi-Suomen sote-alueen psykiatrian laitoshoidon hoitopäivien Indikaattori ilmaisee vuoden aikana kaikkien somaattista erikoissairaanhoitoa saaneiden potilaiden hoitopäivien lukumää- psykiatrian laitoshoidon hoitopäivien määrä oli 251 hoitopäivää mediaani oli 154 hoitopäivää tuhatta asukasta kohti. Koko maassa 30 rän tuhatta asukasta kohti. Sairaalahoito sisältää sekä julkisen sektorin (kunnat, kuntayhtymät ja valtio) että yksityisen sektorin järjestämän sairaalahoidon. Se sisältää lisäksi terveyskeskusten erikoislääkärijohtoiset vuodeosastot sekä sairaalahoitoon kuuluvat synnytykset. Hoitopäivät saadaan lähtöpäivän ja tulopäivän erotuksena, joten lähtöpäivä ei tule mukaan. Jos lähtö- ja tulopäivä ovat samat, hoitopäivien lukumääräksi tulee yksi. Indikaattori kuvaa erikoissairaanhoidon palveluiden käyttöä alueellisesti sekä jossain määrin akuuttia sairastavuutta. Sairastavuuden lisäksi siihen vaikuttavia tekijöitä ovat väestön ikärakenne, palveluiden tarjonta, hoitokäytännöt sekä hoitoon hakeutumisen kynnystä eli indikaattori on monitulkintainen, sillä korkea tulos saattaa kertoa korkeasta sairastavuudesta tai palveluiden hyvästä laadusta. Tilastoa on tämän vuoksi tulkittava varauksin. Kuvio 27. Länsi-Suomen sote-alueen perusterveydenhuollon vuodeosaston hoitopäivät tuhatta asukasta kohden vuonna 2012 Länsi-Suomen sote-alueen mediaani oli samalla tasolla kuin koko maan keskiarvo eli 1017 vuodeosaston hoitopäivää tuhatta asukasta kohti. Alueen kuntakohtainen vaihtelu on jälleen suurta: hoitopäivien määrä vaihteli Lavian 5081 hoitopäivän ja Eurajoen 113 hoitopäivän välillä. Ero ei voi pitää paikkansa, vaan kyseessä on oltava tilastointiin liittyvät erot. Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista suhteessa eniten vuodeosaston hoitopäiviä oli Vaasassa (1750) ja vähiten Uudessakaupungissa (667). Salossa (819) ja Raumalla (782) vuodeosaston hoitopäiviä oli alueen mediaania sekä koko maan tasoa vähemmän, kun taas Loimaalla (1142), Kankaanpäässä (1169), Turussa (1215), Pietarsaaressa (1405) ja Porissa (1416) vuodeosaston hoitopäivä oli alueen mediaania ja koko maan tasoa enemmän. Länsi-suomen sote-alueen somaattisen erikoissairaanhoidon hoitopäivien mediaani oli 668 hoitopäivää tuhatta asukasta kohti. Koko maassa vastaavia hoitopäiviä tuhatta asukasta kohti oli 587 eli 12 prosenttia alueen mediaania vähemmän. Kuntakohtaiset erot vaihtelevat Kustavin 915 hoitopäivän ja Liedon 433 hoitopäivän välillä. Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista eniten hoitopäiviä oli Pietarsaaressa (787) ja vähiten Salossa (628), joka Kankaanpään (649) lisäksi alittaa alueen mediaanin. Vaasassa (668), Uudessakaupungissa (741), Porissa (752), Raumalla (753), Turussa (778) ja Pietarsaaressa (787) somaattisen erikoissairaanhoidon hoitopäiviä oli alueen mediaania enemmän Psykiatrian laitoshoidon hoitopäivät / asukasta Somaattisen erikoissairaanhoidon hoitopäivät / 1000 asukasta Kuvio 28. Länsi-Suomen sote-alueen somaattisen erikoissairaanhoidon hoitopäivät tuhatta asukasta kohti vuonna 2012 Kuvio 29. Länsi-Suomen sote-alueen psykiatrian laitoshoidon hoitopäivät tuhatta asukasta kohti vuonna 2012 Indikaattori ilmaisee vuoden aikana kaikkien psykiatrisessa sairaalassa hoidettujen potilaiden hoitopäivien lukumäärän tuhatta asukasta kohti. Mukana ovat kaikki psykiatrian erikoisalan vuodeosastot julkisella sektorilla (kunnat, kuntayhtymät ja valtio). Hoitopäivät lasketaan lähtöpäivän ja tulopäivän erotuksena, joten lähtöpäivä ei tule mukaan. Jos lähtö- ja tulopäivä ovat samat, hoitopäivien lukumääräksi tulee yksi. Indikaattori kuvaa psykiatristen sairaaloiden palveluiden käyttöä sekä jossain määrin psyykkistä sairastavuutta alueellisesti. Tilastoa tulee em. alaluvun varauksin kuitenkin tulkita harkiten.

31 mediaani tuhatta asukasta kohden eli peräti 63 % enemmän kuin Länsi-Suomen alueen hoitopäivien. Länsi-Suomen kuntien hoitopäivät vaihtelevat Kaskisen 583 hoitopäivän ja Jämijärven 43 päivän välillä. Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista kaikki kunnat ylittävät alueen mediaanin. Eniten hoitopäiviä oli Vaasassa (380) ja vähiten Loimaalla (179). Raumalla (243), Uudessakaupungissa (227) ja Salossa (186) hoitopäiviä oli vähemmän kuin koko maassa yleensä. Porissa (267), Turussa (285) ja Pietarsaaressa (299) hoitopäiviä oli enemmän kuin yleisesti Suomessa Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % vastaavanikäisestä väestöstä Indikaattori ilmaisee vuoden lopussa kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden osuuden prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Indikaattoria laskettaessa kotona asuviksi on laskettu ne, jotka eivät olleet vuoden viimeisenä päivänä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa pitkäaikaishoidossa, vanhainkodeissa, vanhusten tehostetussa palveluasumisessa, kehitysvammalaitoksissa tai kehitysvammaisten autetussa asumisessa. Sosiaali- ja terveysministeriön palvelurakennetyöryhmä on jo vuonna 1992 asettanut tavoitteeksi nostaa 75 vuotta täyttäneiden kotona joko itsenäisesti tai lähiomaisten tai -ympäristön tukemana (ja/tai sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämien koti- ja avohuollon palveluiden turvin) selviävien osuuden 90 prosenttiin. yhtä suuri tai suurempi osuus kuin Suomessa yleensä. Suomen tason alle jäävät Porin (87,9 %) lisäksi Turku (89,5 %), Vaasa (89,4 %) ja Pietarsaari (89,6 %) Säännöllisen kotihoidon piirissä olleet 75 vuotta täyttäneet asiakkaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Indikaattori ilmaisee, kuinka monta prosenttia 75 vuotta täyttäneistä saa säännöllisesti kotipalvelua ja/tai kotisairaanhoitoa. Tilastoon on kerätty tiedot kaikista niistä asiakkaista, jotka saavat kotipalvelua, kotisairaanhoitoa tai päiväsairaalahoitoa vähintään kerran viikossa. Asiakkaisiin ei sisälly niitä henkilöitä, jotka ovat laitoshoidossa tai asumispalvelujen piirissä laskentapäivänä, vaikka heillä olisi palvelu- ja hoitosuunnitelma voimassa. Indikaattori ei kerro avopalveluihin panostamisesta tai resursoinnista, sillä kunta voi tarjota paljon apua harvoille asiakkaille tai vähän palvelua monille asiakkaille. Kotipalvelu on vain osa ikääntyneiden palvelujärjestelmän kokonaisuutta ja sen järjestämistavat vaihtelevat kunnittain. Yksittäisten palvelujen vertailu kuntien kesken ei siis kerro koko totuutta, sillä kunnassa voi olla panostettu esimerkiksi palveluasumiseen asiakkaiden kunnosta ja toiveista johtuen. Länsi-Suomen sote-alueen mediaani (11,1 %) oli vuonna 2013 hieman koko maan keskiarvoa (11,9 %) alhaisempi. Länsi-Suomen alueella on suhteessa vastaavanikäiseen väestöön eniten kotihoidon piirissä olevia 75 vuotta täyttäneitä Sauvossa (20,9 %) ja vähiten Ruskossa (6,1 %). Keskuskaupungeista ja seutukeskuksissa suurin osuus oli Loimaalla ja Salossa (15,7 %) ja alhaisin Kankaanpäässä (7,2 %). Kotihoidon piirissä olevia 75 vuotta täyttäneitä oli alueen mediaania vähemmän Porissa (9,1 %) ja Pietarsaaressa (8,8 %) Kankaanpään lisäksi. Yli 75 vuotta täyttäneitä oli koko maan keskiarvoa enemmän kotihoidossa Turussa (13,4 %) ja Vaasassa (12 %). Kuvio 30. Länsi-Suomen sote-alueen kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä Länsi-Suomen sote-alueen mediaanikunnassa 75 vuotta täyttäneistä 88,6 % asui kotona. Suomessa on keskimäärin päästy hyvin STM:n tavoitteeseen, sillä 75 vuotta täyttäneistä vielä 90 % vastaavanikäisestä väestöstä asuu kotonaan koko Suomen tasolla. Alueen korkein tulos oli Nauvossa, jossa kaikki (100 %) 75 vuotta täyttäneet asuivat tilaston mukaan kotona, kun taas Mynämäen kunnassa ja Marttilassa kotona asuvia oli 84,4 %. Korkea osuus oli pienissä kunnissa mm. Pyhärannassa (93,7 %). Keskuskaupungeissa ja seutukeskuksissa suhteessa eniten kotona asuvia 75 vuotta täyttäneitä oli Uudessakaupungissa (91,8 %) ja vähiten Porissa (87,9 %): Pori on ainoa keskuskaupunki tai seutukeskus, jossa kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden osuus alittaa alueen mediaanin. Salossa (91,3 %), Loimaalla (90,8 %), Kankaanpäässä (90,2 %) ja Raumalla (90 %) 75 vuotta täyttäneistä asuu kotonaan 31 Kuvio 31. Länsi-Suomen sote-alueen säännöllisen kotihoidon piirissä olleiden 75 vuotta täyttäneiden asiakkaiden osuus vastaavanikäisestä väestöstä vuonna 2013

32 Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17-vuotiaita vuoden aikana, % vastaavanikäisestä väestöstä olla niin vanhemmista kuin lapsistakin johtuvat syyt. Usein taustalla on päihteiden käyttö. Avohuollon tukitoimien lisääminen voi vähentää sijoitusten määrää, mutta samalla se voi lisätä huostaanottojen määrää kun lastensuojelullisia toimenpiteitä vaativia tilanteita tulee enemmän esille. Kuvio 32. Länsi-Suomen sote-alueen lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä 0-17-vuotiaita vuoden 2012 aikana % vastaavanikäisestä väestöstä. Indikaattori ilmaisee vuoden aikana lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä olevien 0-17-vuotiaiden lasten ja nuorten osuuden prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Avohuollon tukitoimet käsittävät lapsen ja nuoren tukiasumisen, toimeentulon, koulunkäynnin ja harrastamisen turvaamisen sekä muut tarpeen vaatimat tukitoimet. Avohuollon tukitoimiin kuuluvat myös perheen tuki ja kuntoutus. Kokonaiskuvan saamiseksi avohuollon tukitoimia koskevien tietojen rinnalla voi tarkastella kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määriä ja osuuksia, joita tarkastellaan seuraavassa taulukossa. Länsi-Suomen sote-alueen lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä olevien 0-17-vuotiaiden lasten ja nuorten mediaani oli 5,3 %, kun koko maan keskiarvoa oli hieman suurempi (7,2 %). Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä olevien lasten ja nuorten osuus vaihteli Siikaisen ja Vehmaan 13,3 %:in osuudesta Köyliön 0 %:in osuuteen, mutta vertailu ei ole luotettava vuosipoikkeamien kohdalla pienissä kunnissa. Keskuskaupunkien ja seutukeskusten välillä löytyy myös melko suuria eroja. Lastensuojelun piirissä olevia oli eniten Turussa ja Loimaalla (8,7 %) ja vähiten Pietarsaaressa (3,9 %). Turun ja Loimaan lisäksi Porissa (7,4 %), Raumalla (7,2 %), Kankaanpäässä (6,8 %), Salossa (6,1 %) ja Vaasassa (5,9 %) osuus oli alueen mediaania korkeampi. Kuvio 33. Länsi-Suomen sote-alueen kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 vuotiaat % vastaavanikäisestä väestöstä Länsi-Suomen sote-alueen kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten (0-17-vuotiaat) mediaani oli 1 % vastaavanikäisestä väestöstä, kun koko maan keskiarvo oli vähän suurempi (1,4 %). Kunnittaiset vaihtelut ovat suuria ja huonosti vertailukelpoisia. Kuntien pienen koon vuoksi tilastotietoja ei ollut edes käytettävissä kaikista kunnista (Honkajoki, Lavia, Luvia, Pomarkku, Siikainen, Korsnäs, Luoto, Närpiö, Uusikaarlepyy, Kustavi, Marttila, Oripää, Pyhäranta, Sauvo, Taivassalo ja Tarvasjoki). Kodin ulkopuolelle oli sijoitettu lapsia ja nuoria eniten Vehmaan kunnassa (2,8 %), kun taas Kaskisen kunnassa ei ollut sijoitettu yhtään lasta tai nuorta kodin ulkopuolelle tarkasteluvuonna. Keskuskaupungeista ja seutukeskuksissa oli eniten kodin ulkopuolelle sijoitettuja nuoria Loimaalla (2,2 %) ja vähiten Vaasassa (0,8 %). Turussa (1,9 %), Porissa (1,8 %), Raumalla (1,5 %) ja Salossa (1,5 %) kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten osuus oli alueen mediaania ja koko maan keskiarvoa korkeampi. Kankaanpäässä (1,3 %) ja Uudessakaupungissa (1,2 %) kodin ulkopuolelle oli sijoitettu suhteessa vähemmän lapsia ja nuoria kuin koko maassa. Pietarsaaren arvo on sama kuin Länsi-Suomen mediaani Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0 17-vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä Indikaattori ilmaisee vuoden aikana kodin ulkopuolelle sijoitettujen 0-17-vuotiaiden lasten osuuden prosentteina vastaavanikäisestä väestöstä. Kokonaiskuvan saamiseksi kodin ulkopuolelle sijoitettujen rinnalla on hyvä tarkastella lastensuojelun avohuollon piirissä olevien lasten ja nuorten määriä ja osuuksia (ks. edellinen taulukko). Kodin ulkopuolelle sijoitusten taustalla voivat 32

33 6.5. Kustannukset Sosiaalitoimen nettokustannukset Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Kartta 12. Länsi-Suomen sote-alueen sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset euroa asukasta kohden vuonna Indikaattori ilmaisee kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset euroina asukasta kohti. Nettokustannukset saadaan vähentämällä käyttökustannuksista käyttötuotot. Länsi-Suomen sote-alueen sosiaali- ja terveystoimen nettokustannusten mediaani oli /asukas, joka ylitti hieman koko maan keskiarvon (3 453 /asukas). Yksittäisten kuntien nettokustannukset kuitenkin vaihtelivat paljon: kustannukset olivat alimmillaan Ruskossa (2 734 ) ja korkeimmillaan Kustavissa (4 614 ) ja Laviassa (4 554 ) vuonna Alueen keskuskuntien ja seutukeskusten korkeimmat kustannukset olivat Loimaalla (3 990 ) sekä alimmat Kankaanpäässä (3 375 ) ja Porissa (3.409 ). Vaasan (3 824 ) sosiaali- ja terveyskustannukset olivat muihin keskuskaupunkeihin verrattuna verrattain korkeat. Salon (3516 ), Rauman (3 501 ), Turun (3 487 ) ja Pietarsaaren (3 453 ) nettokustannukset ovat lähellä Länsi-Suomen mediaania ja koko maan keskiarvoa. 33 Kartta 13. Länsi-Suomen sote-alueen sosiaalitoimen nettokustannukset Indikaattori ilmaisee kuntien sosiaalitoimen nettokustannukset euroina asukasta kohti. Tosin kuntien taloustilastossa ei kaikkia toimintoja ole eritelty selkeästi sosiaali- tai terveystoimeen, jonka vuoksi kuntien välisiin eroihin kannattaa suhtautua pienellä varauksella. Länsi-Suomen sote-alueen sosiaalitoimen nettokustannusten mediaani oli 1640 asukasta kohti vuonna Länsi-Suomen mediaani oli alhaisempi kuin koko maan keskiarvo (1 700 /asukas). Alueen sisältä löytyy kuitenkin suuria eroja. Korkeimmat sosiaalitoimen nettokustannukset asukasta kohden olivat Kustavissa (2 326 ) ja Merikarvialla (2 047 ), kun taas kustannukset olivat noin tuhat euroa alhaisemmat Pyhärannassa (1 206 ). Keskuskunnissa ja seutukeskuksissa suurimmat kustannukset asukasta kohden olivat Loimaalla (1 962 ), jonka kustannukset asukasta kohden olivat koko Länsi-Suomen alueen kolmanneksi korkeimmat. Alimmat kustannukset asukasta kohden olivat Kankaanpäässä (1 529 ). Rauman (1 606 ) ja Porin (1 593 ) kustannukset olivat

34 Kankaanpään lisäksi alueen mediaania alemmat. Salossa (1 742 ), Turussa (1 743 ), Vaasassa (1 762 ), Uudessakaupungissa (1 828 ) ja Pietarsaaressa (1 909 ) kustannukset ylittivät alueen mediaanin ja koko maan keskiarvon Perusterveydenhuollon nettokustannukset oli kuitenkin Lavia, jonka nettokustannukset olivat kaksi kertaa suuremmat kuin koko alueen mediaani (1 369 ). Kaikista alueen kunnista alhaisimmat nettokustannukset olivat Pedersören kunnassa (407 ). Keskuskaupungeista ja seutukeskuksista korkeimmat perusterveydenhuollon nettokustannukset olivat Vaasassa (789 ) ja alimmat Pietarsaaressa (474 ). Porin (658 ), Kankaanpään (647 ), Uudenkaupungin(637 ), Salon (614 ) ja Turun (587 ) nettokustannukset olivat alueen mediaania ja koko Suomen keskiarvoa alhaisemmat. Vaasan lisäksi Raumalla (757 ) ja Loimaalla (725 ) nettokustannukset olivat yli alueen mediaanin ja koko Suomen keskiarvon Erikoissairaanhoidon nettokustannukset Kartta 14. Länsi-Suomen sote-alueen perusterveydenhuollon nettokustannukset euroa asukasta kohden vuonna Indikaattori ilmaisee kuntien perusterveydenhuollon nettokustannukset euroina asukasta kohti. Perusterveydenhuollon nettokustannuksiin lasketaan perusterveydenhuollon avohoidon nettokustannukset (sis. hammashuollon, kouluterveydenhuollon, koulupsykologin toiminnan ja perusterveydenhuollon ylläpitämät mielenterveystoimistot tai vastaavat toiminnat) sekä vuodeosastohoidon nettokustannukset. Länsi-Suomen sote-alueen perusterveydenhuollon nettokustannusten mediaani oli 665,5 euroa asukasta kohden vuonna Koko maan perusterveydenhuollon nettokustannukset olivat samaa luokkaa (663 /asukas). Alueen kuntien nettokustannukset vaihtelivat noin 400 ja 1000 euron välillä per asukas. Poikkeuksena 34 Kartta 15. Länsi-Suomen sote-alueen erikoissairaanhoidon kustannukset euroa asukasta kohden. Indikaattori ilmaisee kuntien erikoissairaanhoidon nettokustannukset euroina asukasta kohti. Laskennassa erikoissairaanhoitoon on laskettu kuuluvan erikoissairaanhoidon vuodeosastohoito (mukaan lukien terveyskeskusten erikoissairaanhoidon yksiköiden vuodeosastotoiminta), erikoissairaanhoidon avosairaanhoito (mukaan lukien terveyskeskusten erikoissairaanhoidon avosairaan-

35 hoitotoiminta), erikoissairaanhoidon päivä- ja yösairaanhoito ja psykiatrian puoliavoimet hoitomuodot (asuntolat, kuntoutuskodit, perhehoito jne.). Mukaan on laskettu myös erikoissairaanhoidon palvelujen osto kuntayhtymiltä. Länsi-Suomen sote-alueen erikoissairaanhoidon nettokustannusten mediaani oli 1138 euroa asukasta kohti vuonna Koko maan keskiarvo oli euroa asukasta kohti. Alueen suurimmat nettokustannukset asukasta kohden olivat Kaskisen kunnassa (1 395 ) ja pienimmät Liedossa (883 ). Keskuskaupunkien ja seutukeskusten suurimmat kustannukset olivat Uudessakaupungissa (1 287 ) ja alhaisimmat Pietarsaaressa (1 058 ). Loimaalla (1 282 ), Vaasassa (1 269 ) Kankaanpäässä (1 178 ), Turussa (1 152 ), Porissa (1 144 ), ja Salossa (1 144 ) kustannukset ylittivät alueen mediaanin. Rauman (1 108 ) nettokustannukset olivat alle Länsi- Suomen mediaanin, mutta ylittivät koko maan keskiarvon Päihdehuollon nettokustannukset Indikaattori ilmaisee kuntien kustantamien päihdehuollon erityispalveluihin sekä raittiustyöhön suunnattujen palveluiden nettokustannukset asukasta kohden. Päihdehuollon nettokustannusten määrä suhteutettuna koko väestöön kuvaa osaltaan alkoholin ja huumeiden käytön aiheuttamien ongelmien määrää ja yleisyyttä. On kuitenkin huomattava, että kuntien kustantamien palveluiden määrä riippuu myös kuntien käytettävissä olevista resursseista, rahavirtojen ohjauspainotuksista sekä vallitsevista käytännöistä. Länsi-Suomen sote-alueen päihdehuollon nettokustannusten mediaani oli 11,8 euroa asukasta kohti eli 64 prosenttia vähemmän kuin Suomessa päihdekustannukset keskimäärin. Alueen päihdekustannukset vaihtelevat kuitenkin suuresti kunnittain: suurimmat kustannukset olivat Raisiossa (67,1 ) ja alhaisimmat Vehmaalla (0,9 ) ja Nousiaisissa (1,9 ). Alueen keskuskaupunkien ja seutukeskusten päihdehuollon kustannukset asettuivat alueen mediaanin yläpuolelle. Kustannukset olivat korkeimmat Salossa (55,7 ) ja alhaisimmat Uudessakaupungissa (17,4 ). Koko maan keskiarvon ylittävät Salon lisäksi Vaasa (54,3 ), Turku (46,4 ) ja Kankaanpää (34 ). Päihdehuollon kustannukset ovat koko maan keskiarvoa alhaisemmat Pietarsaaressa (26,1 ), Loimaalla (24,9 ), Raumalla (22,6 ) ja Porissa (20,5 ) Matti Järvisen (2014) mukaan päihdehuollon nettokustannukset antavat vain viitteellisen kuvan päihdeongelmien laajuudesta, sillä päihdehuollon nettokustannukset eivät näytä kaikkia päihdepalveluista aiheutuvia kustannuksia. Esimerkiksi sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tehty päihdetyö tai päihde-ehtoiset asumispalvelut eivät näy päihdehuollon nettokustannuksissa, mikäli ne on kunnassa kirjattu osaksi yleisiä asumispalveluita. Päihdehuollon erityispalveluiden käyttö voi painottua alkuvuodelle ja kustannussyistä vähetä loppuvuotta kohden. Tällöin indikaattori ei anna oikeaa kuvaa päihdepalvelujen tilasta, vaan kertoo talousarviossa määritellyn tarpeen päihdepalvelujen kysynnän sijaan. On myös huomioitava, että päihdepalvelut järjestetään kunnissa eri tavoin, jolloin myös niihin liittyvät kustannukset näkyvät eri tavoin eri kunnilla. Esimerkiksi joissain kunnissa korvaushoito saattaa toteutua vain päihdepalveluissa ja joissain se toteutetaan osin myös terveysasemilla. Pienissä kunnissa on aina pienemmät päihdekustannukset kuin isoissa, koska pienissä kunnissa pääsääntöisesti ei tehdä päihdetyötä ja koska päihdeongelmaiset keskittyvät keskuspaikkoihin. Pienissä kunnissa tehtävä päihdetyö toteutuu yhdistetyssä sosiaalityössä, jolloin siitä ei tule erityisiä merkintöjä mihinkään päihdekohtaan talousarviossa. Kuntien välinen vertailu edellyttää palvelurakenteeltaan ja väestöltään samantyyppisen kunnan löytämistä vertailukohdaksi. Kartta 16. Länsi-Suomen sote-alueen päihdehuollon nettokustannukset euroa asukasta kohti vuonna