Vapautat aikaa ja energiaa keskittymällä muutamaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vapautat aikaa ja energiaa keskittymällä muutamaan"

Transkriptio

1 v Minityökalu 3 Kun koet olevasi S-käyrällä ylisuoritusten alueella C:n ja D:n välillä: Vapautat aikaa ja energiaa keskittymällä muutamaan olennaiseen asiaan Riittämättömyyden tunne alkaa väistyä ja tilalle palaavat työn ilo ja hallinnan tunne. Torfinn Slåen, Innomieli Oy, ,

2 Koet olevasi S-käyrän C:n ja D:n välillä. Olet hyvässä seurassa! Yllättävän suuri osa suomalaisista on tällä hetkellä samassa tilassa. Paineet ovat suuret ja vaikka kuinka paljon teet, jäljelle jää silti riittämättömyyden tunne. Enää ei ole kannata tehdä enempää tai kovempaa. Nyt on päästävä takaisin C:n vasemmalle puolelle. Ratkaisu löytyy valikoivuuden kiehtovista periaatteista. Tulokset C:n ja D:n välillä oleva ihmi- C nen on usein ymmällään siitä, D miksi vanhat konstit eivät enää riitä. Sinun on vaikea B hyväksyä, että osa rakkaista toimintatavoistasi on meneta tänyt voimansa tai jopa alkapanokset vat toimia itseään vastaan. Torfinn Slåen, Innomieli Oy, , 2

3 Paineiden alla on luontevaa sortua More of the same -strategiaan eli lisätään samanlaisia panoksia. Tämä johtaa vääjäämättä tulostason laskuun. Kun mennään liian pitkälle, katkeaa toiminta kuin liian pitkälle jännitetty kuminauha. Näin ei tarvitse olla. Jos olet tarpeeksi pitkällä matkalla D:hen, eivät kehotukset töiden vähentämisestä tavoita sinua. Uskot sinnikkäästi, että panosten määrää ei voida vähentää. Etkä välttämättä suostu tekemään muitakaan muutoksia. Tarjoan sinulle tällä minityökalulla toimivan keinon, joka ei puutu työntekosi määrään, ei ainakaan tässä vaiheessa. Saat tehdä niin paljon kuin haluat. Lähdemme tarkistamaan toimintasi vaikutuksia. Saat keinoja lisätä valikoivuutta ja pääset sen kautta C:n vasemmalle puolelle, missä tulokset suhteessa panoksiin ovat parhaat mahdolliset. Riittämättömyyden tunne alkaa väistyä ja tilalle palaavat työn ilo ja hallinnan tunne. Torfinn Slåen, Innomieli Oy, , 3

4 20/80-analyysit Kuvittele 100 henkilön joukko. Jaa joukko yhteen 80 hengen ja yhteen 20 hengen tiimiin. Nyt olisi syytä odottaa, että 80 hengen tiimi saa aikaan noin neljä kertaa enemmän tuloksia kuin 20 hengen tiimi, eikö niin? Kuvittele nyt hassua maailmaa, jossa 20 hengen tiimi saa aikaan enemmän kuin 80 hengen tiimi. Tee tästä hassusta maailmasta vielä hassumpi kuvittelemalla, että 20 hengen tiimi saavuttaa neljä kertaa enemmän kuin 80 hengen tiimi. Mahdotonta? Epätodennäköistä? Mitä, jos jonain päivänä huomaat, että hassu maailma ei itse asiassa olekaan hassu, vaan meidän todellisuutemme? Meidän maailmamme näyttää rutiininomaisesti jakautuvan muutamaan voimakkaasti tulokselliseen tekijään ja suureen joukkoon paljon vähemmän tuloksellisia tekijöitä. Tämä epätasainen jakautuminen on meille järjenvastaista, me emme odota sitä. Olemme ikään kuin ohjelmoituja kenties tasaarvoisuuden ja solidaarisuuden nimissä odottamaan, että kaikki tekijät ja panokset tuottavat yhtä paljon tuloksia. Todellisuudessa tilanne on kaukana siitä. Ilmiö tekijöiden epätasaisesta vaikutuksesta tunnetaan 20/80- periaatteena ja se on valikoivuuden kivijalka ja pelastaja. Sveitsin Lausannen yliopiston taloustieteen professori Vilfredo Pareto ( ) havaitsi ensimmäisenä 20/80-lainalaisuuden. Hän tutki varallisuuden jakautumista yhteiskunnassa ja huomasi, että 20 prosenttia ihmisistä omistaa 80 prosenttia varallisuudesta. Torfinn Slåen, Innomieli Oy, , 4

5 Pareto havaitsi myös, että kysymyksessä on hyvin universaalinen periaate. Hän huomasi, että 20 prosenttia ihmisistä, luonnonresursseista, taloudellisista panoksista tai mistä tahansa mitattavista inputeista johtaa tyypillisesti noin 80 prosenttiin tuloksista, seurauksista tai outputeista. Työntekoon liittyen Pareton periaate sanoo, että 20 prosenttia tehtävistä saa aikaan 80 prosenttia halutuista tuloksista. Vastaavasti 20 prosenttia tehtävistä saa aikaan 80 prosenttia EI-halutuista tuloksista. Kun 20 prosenttia tehtävistä tuottaa sinulle 80 prosenttia onnistumisen tunteista työssä, niin vastaavasti 20 prosenttia tehtävistä tuottaa sinulle 80 prosenttia harmeista ja stressistä. Kun 20 prosenttia asiakkaistanne tuo 80 prosenttia tuloksista, niin toinen 20 prosenttia aiheuttaa teille 80 prosenttia kuluistanne. PARETON LAKI eli 20/80-PERIAATE Mitä luulemme: kaikki panokset tuottavat saman verran tuloksia. Mitä tapahtuu: noin 20 prosenttia panoksista saa aikaan noin 80 prosenttia tuloksista. Suhdelukuja ei saa ottaa liian kirjaimellisesti, ne ovat noinlukuja. Suhde voi tosin usein olla vielä rajumpi. Löytyy monia yh- Torfinn Slåen, Innomieli Oy, , 5

6 teyksiä, joissa suhdeluku on 90/10, 95/5 tai peräti 99/1. Maailmassa on noin kieltä. Niistä sataa eli vaivaista 1,5 prosenttia puhuu 90 prosenttia maailman ihmisistä. Juju on nyt siinä, että valitset tehtäviä Pareton periaate mielessäsi. Rupeat tietoisesti valitsemaan ja arvioimaan tehtäviä sen mukaan, tuottavatko ne haluttuja vai ei-haluttuja tuloksia ja vaikutuksia. Kun löydät ne 20 prosenttia tehtävistä, jotka tuottavat 80 prosenttia halutuista tuloksista, kannattaa tehdä kaksi asiaa: Tee lisää vaikuttavimpia tehtäviä ja tuloksesi kasvavat entisestään. Keskity esimerkiksi entistä paremmin parhaisiin asiakkaisiin ja rakenna heidän kanssaan entistä parempia win-win-suhteita. Tutki vähiten vaikuttavia tehtäviä ja keksi tapoja, joilla voit nostaa niiden vaikutusta. Jos parannuksia ei löydy, lakkaa tekemästä niitä asioita. Ne vievät liikaa panoksia tuloksiin nähden. Kerron vähän myöhemmin, miten voit tehdä nämä tietoiset valinnat helposti arjessa. Torfinn Slåen, Innomieli Oy, , 6

7 Seurannan voima Kiireessä ja paineiden alla kaksi tärkeää asiaa jää helposti pois: priorisointi ja seuranta. Töitä painetaan enemmän tai vähemmän sumussa. Edellä käsiteltiin priorisoinnin merkitystä. Nyt on seurannan ja tehdyn arvioinnin vuoro. Miksi seurantaa ja arviointia? Apollon matka kuuhun oli lähtökohtaisesti mahdoton tehtävä. Kun silloinen USA:n presidentti John F. Kennedy 1960-luvun alussa asetti tavoitteeksi lennättää miehen kuuhun vuosikymmenen loppuun mennessä, oli se varsin rohkea veto. Se oli silloin koko kansakunnan ja jopa ihmiskunnan iso taivaskuva, mahdottomalta tuntuva tärisyttävä tavoite. Tavoite saavutettiin , ja Neil Armstrong lausui kuuluisat sanansa: Tämä on pieni askel ihmiselle, suuri askel ihmiskunnalle. Kaikkien mielestä se oli uskomaton tarkka-ammuntatehtävä. Torfinn Slåen, Innomieli Oy, , 7

8 Vähemmän tunnettu on tosiasia, että Apollo oli menossa väärään suuntaan yli 90 prosenttia ajasta. Tarkka-ammunta onnistui ainoastaan siksi, että kurssia jatkuvasti seurattiin ja korjailtiin. Sama periaate pätee työnteossa: jos haluat saada normaalista poikkeavia tuloksia ja päästä vaikeaan maaliin, onnistuu se ainoastaan jatkuvalla toiminnan seurannalla ja korjauksella. Seurannan perimmäinen tarkoitus on varmistaa halutut tulokset. Se tehdään antamalla aivoille ja erityisesti alitajunnalle mahdollisimman reaaliaikaista palautetta ja ohjausta. Suosittelen seurantaa, joka poikkeaa perinteisestä tuloshakuisesta seurannasta ainakin kolmella tavalla. Vertaa omiin suorituksiisi etkä muihin ihmisiin. Kun vertaat muihin, löytyy aina joku masentavasti parempi, kauniimpi, rikkaampi, etevämpi ja sopivampi kuin sinä. Huomion siirtäminen auttaa myös tehtävien suhteen. Ilahdu tehdyistä saavutuksista ja kirjaa ne ylös. Se antaa energiaa. Kaikkien tekemättä olevien tehtävien tuijottaminen masentaa. Vertaa lähtökohtaan karkaavan ihannetavoitteen sijaan. Jos mittaat saavutuksiasi vertaamalla niitä johonkin ihanteeseen, on se kuin yrittäisit saavuttaa horisontin. Et koskaan pääse horisonttiin, sillä se siirtyy koko ajan kauemmas. Arvioi saavutuksiasi vertaamalla niitä siihen, mistä aloitit. Jos mittaat saavutuksiasi jollain muulla tavalla, olet aina turhautunut. Arvioi mitä oikeasti tapahtuu syyllistämättä itseäsi tai muita. Seurannan tarkoitus on ohjata omaa toimintaasi Torfinn Slåen, Innomieli Oy, , 8

9 samalla tavalla kuin Apolloa ohjattiin kuulennon aikana. Seuraa mahdollisimman reaaliaikaisesti, missä olet ja mihin olet menossa. Oman toimintasi neutraali ja rehellinen seuranta on haastavaa. Välillä tekee mieli kaunistella tuloksia, välillä tekee mieli väistellä totuutta. Torfinn Slåen, Innomieli Oy, , 9

10 Viikon tehtävä Minityökalujen idea on tarjota sinulle pika-apua ongelmaan. Viikon aikana valitset ja arvioit tärkeimpiä omia tehtäviä. Huomaat, miten tietoinen valikoivuus ja onnistumisten kerääminen alkavat välittömästi vaikuttaa myönteisesti tilanteeseesi. Sumu hälvenee, työn ilo palaa ja huomaat, että vähemmän voi tosiaan olla enemmän. 1. Tulosta ja täytä lopussa olevat lomakkeet. 2. Valitse ensin koko viikon tärkein tehtävä, tai ainakin yksi tärkeimpien joukossa. Kirjaa tehtävän tulostavoite eli mitä haluat siitä syntyvän. 3. Kirjaa jokaisen päivän aamuna (tai edellisenä iltana) kyseisen päivän kolme tärkeää tehtävää ja niiden tulostavoitteet. 4. Kirjaa jokaisen päivän päätteeksi valittujen tehtävien toteutunut tulos eli mitä tuloksia oikeasti syntyi. 5. Kirjaa viikkoon tai päiviin liittyviä muita havaintoja Muistiinpanot-kenttään. Torfinn Slåen, Innomieli Oy, , 10

11 6. Kirjaa viikon päätteeksi viikon päätehtävän toteutunut tulos. 7. Nauti aikaansaannoksistasi. Bonustehtävä Tehokkuushakuisuudessamme unohdamme helposti palautteenantamisen tärkeyden itsellemme. Tässä sinulle ehdotus päivittäiseksi tavaksi sen jälkeen, kun olet tehnyt tämän minityökalun viikon tehtävät: Pidä minitauko joka tehdyn tehtävän jälkeen ja palkitse itseäsi siitä, että teit sen. Palkitseminen voi olla mitä vain sellaista, josta nautit. Yksinkertaisimmillaan se voi olla kuviteltu ylävitonen itsesi kanssa: hei, sinä teit sen! Tulet yllättymään tämän yksinkertaisen tavan vaikutuksesta. Torfinn Slåen, Innomieli Oy, , 11

TOTEUTA SYDÄMESI STRATEGIA

TOTEUTA SYDÄMESI STRATEGIA v20180507 Valmennus II TOTEUTA SYDÄMESI STRATEGIA Saat aikaa ja energiaa olennaisille asioille ja varmuutta siitä, mikä on olennaista Isot tulokset syntyvät pienistä asioista, joita teet joka päivä. ã

Lisätiedot

5aDay strategiatyössä

5aDay strategiatyössä 5aDay strategiatyössä Pilvipalvelu 5aDay (www.5aday.fi) on kuin 2010- luvun Time Manager. Helppo- käyttöisellä välineellä saavutat erinomaisia tuloksia keskittymällä olennaisiin asioihin. Koska käyttäjiä

Lisätiedot

Liitelet luontaisilla vahvuuksillasi ja teet niitä asioita, joita oikeasti haluat tehdä

Liitelet luontaisilla vahvuuksillasi ja teet niitä asioita, joita oikeasti haluat tehdä v20180507 Opas Kun löydät Sydämesi strategian, toimit kuten parhaat huippusuorittajat Liitelet luontaisilla vahvuuksillasi ja teet niitä asioita, joita oikeasti haluat tehdä (Tässä kuvattu malli ei ole

Lisätiedot

Toteuta sydämesi strategia

Toteuta sydämesi strategia v20180421 Valmennus II Toteuta sydämesi strategia : Ratkaisevat 15 minuutin palaverit itsesi kanssa Apollon hetki on varmin tapa toteuttaa sydämesi strategiaa niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. ã Torfinn

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

TOTEUTA OMA ROHKEA STRATEGIA. Miten saat erinomaisia tuloksia rennosti Viisi päivässä - sovelluksen avulla.

TOTEUTA OMA ROHKEA STRATEGIA. Miten saat erinomaisia tuloksia rennosti Viisi päivässä - sovelluksen avulla. TOTEUTA OMA ROHKEA STRATEGIA Miten saat erinomaisia tuloksia rennosti Viisi päivässä - sovelluksen avulla. Torfinn Slåen Innomieli Oy +358 400 442 404 torfinn.slaen@tuloskunnossa.fi 20130727 Oppaan rakenne...

Lisätiedot

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna

Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 9: Tavoitteenasettelu menestyksekkään kilpailemisen apuna Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Oikein toteutettu ja urheilijalle

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista. Päivän ohjelma. 7:30 Aamiainen 8:30 Hyvän aamun aloitus. Mieli ja keho auki. 8:40 Tervetuloa! 8:45 Johtoryhmätyöskentelyä. Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

ITSEMYÖTÄTUNTO JA IRTI ITSEKRITIIKISTÄ

ITSEMYÖTÄTUNTO JA IRTI ITSEKRITIIKISTÄ ITSEMYÖTÄTUNTO JA IRTI ITSEKRITIIKISTÄ - Näkökulmia omaan jaksamiseen Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomiaseminaari, Turku 14.6.2019 Ronnie Grandell Työterveyspsykologi, Johtajuuscoach, tietokirjailija

Lisätiedot

Elämäntaitojen nelikenttä

Elämäntaitojen nelikenttä Polunvalaisija Elämäntaitojen nelikenttä A B Pitkän aikavälin tavoite Lyhyen aikavälin tavoite Nyt Punnitseminen V a l l i t s e v a t a j a t u k s e t T O I S T O K u i n k a u s e i n a j a t t e l

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

NYKYTILAKARTOITUS JA KIRKASTUS

NYKYTILAKARTOITUS JA KIRKASTUS NYKYTILAKARTOITUS JA KIRKASTUS Ensimmäisessä harjoituksessa kartoitamme nykytilannettasi yrityksessäsi tarkemmin. Voit halutessasi tulostaa materiaalin ja täyttää harjoitukset paperiversiona tai kirjoittaa

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014 FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana kesän peleihin Markku Gardin 1.4.2014 Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja kuinka pelaan hyvin.

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa

Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa Oman suorituksen hallinta TempO-kilpailussa Tempo-päivä 30.3.2014 Tampereella Markku Gardin Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja

Lisätiedot

Ajanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään. Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja

Ajanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään. Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja Ajanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja Leo Stranius, HM Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Ympäristöasiantuntija Kaupunginvaltuutettu Lue lisää: www.leostranius.fi

Lisätiedot

Dialogi kuvina. Syyskuu 2013. Partus Oy, Finland

Dialogi kuvina. Syyskuu 2013. Partus Oy, Finland Syyskuu 2013 Partus Oy, Finland Milloin viimeksi olet keskustellut niin innostavasti, että ideat tuntuvat syntyvän kuin itsestään ja kehittyvän omaa kulkuaan keskustelun myötä? Rosenberg: Myötäelämisen

Lisätiedot

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys: Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. tuleva Päiväys: vuosi allekirjoitus Tehnyt YearCompassin vapaaehtoiset sekä Invisible University International. Kääntäjät: Laura Koskela http://yearcompass.com/fi

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

925 Design on paremman työelämän suunnittelutoimisto

925 Design on paremman työelämän suunnittelutoimisto 925 Design on paremman työelämän suunnittelutoimisto Hanke-esittely: Luovan yrityskulttuurin rakentaminen 925 DESIGN 7.3.2014 Yrityksestämme KESTÄVÄ KILPAILUKYKY VAATII ROHKEAA AJATTELUA, FIKSUJA TYÖNTEKEMISEN

Lisätiedot

Milloin viimeksi olet keskustellut niin innostavasti, että ideat tuntuvat syntyvän kuin itsestään ja kehittyvän omaa kulkuaan keskustelun myötä?

Milloin viimeksi olet keskustellut niin innostavasti, että ideat tuntuvat syntyvän kuin itsestään ja kehittyvän omaa kulkuaan keskustelun myötä? Milloin viimeksi olet keskustellut niin innostavasti, että ideat tuntuvat syntyvän kuin itsestään ja kehittyvän omaa kulkuaan keskustelun myötä? Dialogi kuvina Tiimiakatemia Global (Partus Oy) www.tiimiakatemia.com

Lisätiedot

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

Elämäntapamuutos valmennusohjelma Elämäntapamuutos valmennusohjelma Mitä on kokonaisvaltainen hyvinvointi? Fyysinen hyvinvointi -terveys, kunto, lepo, ruoka Henkinen hyvinvointi -suhde omaan itseen, itsetuntemus, itsensä arvostaminen,

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki

TEIJA RANTALA. Pieni kirja JOHTAMISESTA. Alma Talent 2019 Helsinki TEIJA RANTALA Pieni kirja JOHTAMISESTA Alma Talent 2019 Helsinki Copyright 2019 Alma Talent Oy ja Teija Rantala ISBN: 978-952-14-3676-5 ISBN: 978-952-14-3677-2 (sähkökirja) ISBN: 978-952-14-3678-9 Kansi:

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJAINFO

NÄYTTEILLEASETTAJAINFO NÄYTTEILLEASETTAJAINFO 17-04-18 1 2 TULEVIA TAPAHTUMIAMME 3 TAPAHTUMAT MEDIANA HOT! Tapaamiset ovat vahvimmin kasvava markkinointikeino digitaalisten kanavien ohella HENKILÖKOHTAINEN: UFI:n tutkimuksen

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

uudenvuoden kirjoittamishaaste

uudenvuoden kirjoittamishaaste uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot

Lisätiedot

HARJOITTELUN ENNAKKOTEHTÄVÄ

HARJOITTELUN ENNAKKOTEHTÄVÄ HARJOITTELUN ENNAKKOTEHTÄVÄ --Raporttisi perehtymisestä harjoittelupaikkaasi-- Voit myös kerätä muuta tietoa harjoittelupaikastasi! ENNAKKOTETEHTÄVÄ: 1. Perehtyminen harjoittelupaikkaan 2. Organisaatio,

Lisätiedot

TT Panu Pihkala, Motivan energianeuvonnan vuosipäivä,

TT Panu Pihkala, Motivan energianeuvonnan vuosipäivä, TT Panu Pihkala, Motivan energianeuvonnan vuosipäivä, 20.3.2018 Onko näillä mun valinnoilla mitään merkitystä, kun kiinalaiset ja intialaiset? Mitä tunteita on näiden kommenttien taustalla? Halu päästä

Lisätiedot

Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi

Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi M I K Ä O N TÄ R K E Ä Ä, KUN TO I M I N N A N M U U TO S V I E DÄ Ä N L Ä P I J O H TA M I S E N J A H E N K I LÖ S TÖ N O S A A M I S E N N Ä KÖ KU L M A

Lisätiedot

Tehyn. avain- sanat. päättäjille

Tehyn. avain- sanat. päättäjille Tehyn avain- sanat päättäjille Sosiaali- ja terveydenhuollon asiat ovat isoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Myös niitä koskevia muutoksia voi olla vaikea hahmottaa. Siksi Tehy listaa päättäjille viisi

Lisätiedot

Roolisto. Roolisto on Oy Perendie Ltd:n kehittämä tavaramerkki. Roolisto -metodin kehitimme jo yli 20 vuotta sitten.

Roolisto. Roolisto on Oy Perendie Ltd:n kehittämä tavaramerkki. Roolisto -metodin kehitimme jo yli 20 vuotta sitten. Roolisto Roolisto on Oy Perendie Ltd:n kehittämä tavaramerkki. Roolisto -metodin kehitimme jo yli 20 vuotta sitten. Pirkko Hurme, Toimitusjohtaja, psykologi Oy Perendie Ltd www.perendie.fi 1 Määritelmä

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit

Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit Jukka Sorjonen sorjonen.jukka@gmail.com 26. syyskuuta 2016 Jukka Sorjonen (Jyväskylän Normaalikoulu) Mallit ja laskun vaiheet 26. syyskuuta 2016 1 / 14 Hieman kertausta

Lisätiedot

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit. Urheus Olet rohkea henkilö, joka ei peräänny uhkien, haasteiden, vaikeuksien tai kivun edessä. Puhut sen puolesta, mikä on oikein, vaikka kohtaisit vastustusta. Toimit vakaumuksesi mukaan. 1 Sinnikkyys

Lisätiedot

Eväitä parempaan itsensä johtamiseen Hanna Poskiparta, Novetos Oy

Eväitä parempaan itsensä johtamiseen Hanna Poskiparta, Novetos Oy Eväitä parempaan itsensä johtamiseen 6.6.2019 Hanna Poskiparta, Novetos Oy Kerro vieruskaverille TOIMINTA: Yksi asia, jonka sait valmiiksi tällä viikolla? TUNNE: Miltä tuntui? MERKITYS: Mitä tämä merkitsi

Lisätiedot

Kilpailija-analyysi - markkinatilanne

Kilpailija-analyysi - markkinatilanne Kilpailija-analyysi - markkinatilanne Tässä modulissa kyse on siitä, että kirkastetaan ja haetaan faktoja markkinatilanteesta, jotta tiedämme, missä olemme suhteessa muihin sekä miten voisimme sitten erottua

Lisätiedot

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa

Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa Pienin askelin snadein stepein -väline oman työn kehittämiseen arjessa jatkuvan parantamisen toimintatapa Virpi Mattila ..Työssä tarvitaan monenlaista osaamista.. AMMATILLINEN OSAAMINEN -ammatilliset tiedot

Lisätiedot

Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön?

Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön? Finnclean-messut 11.5.2017 Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön? Luennon aiheet Millaisia keinoja meillä on vaikuttaa itse oman työyhteisön hyvinvointiin? Millaisessa työilmapiirissä viihdyt ja

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

VIERELLÄSI. Opas muistisairaan omaisille selkokielellä. Inkeri Vyyryläinen (toim.)

VIERELLÄSI. Opas muistisairaan omaisille selkokielellä. Inkeri Vyyryläinen (toim.) VIERELLÄSI Opas muistisairaan omaisille selkokielellä 2014 Inkeri Vyyryläinen (toim.) Opas muistisairaan omaisille selkokielellä Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muutosta lähellä opas dementoituneen läheiselle.

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit

Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit Laskun vaiheet ja matemaattiset mallit Jukka Sorjonen sorjonen.jukka@gmail.com 28. syyskuuta 2016 Jukka Sorjonen (Jyväskylän Normaalikoulu) Mallit ja laskun vaiheet 28. syyskuuta 2016 1 / 22 Hieman kertausta

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

KAHVIN KEITTÄMINE LOMA TYÖMATKA TAUKO KOPIOKONE AUTO VIRKISTYS- PÄIVÄ UUSI TYÖNTEKIJÄ TIIMI SEMINAARI WORKSHOP SISÄILMA VESSAT

KAHVIN KEITTÄMINE LOMA TYÖMATKA TAUKO KOPIOKONE AUTO VIRKISTYS- PÄIVÄ UUSI TYÖNTEKIJÄ TIIMI SEMINAARI WORKSHOP SISÄILMA VESSAT Lämmittely Millaisia taukoja sulla on töissä? Mistä teemoista tauolla puhutaan? Tuletko syömään? (Tuuksä syömään? Tuutsä syömään? Tuutsie syömään?) Mihin mennään syömään? Hei, mä tuun mukaan! Onko sulla

Lisätiedot

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Unelmista Meillä kaikilla on unelmia; mielen aitoja ilmaisuja jostain paremmasta. Unelmat vievät meitä eteenpäin ja kehittävät meitä ihmisinä. Antamalla

Lisätiedot

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin

Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin. Porin Ässät C-1 22.10.2014. Markku Gardin Keskity jo harjoituksissa - keskity peleissäkin - panosta onnistumisiin Porin Ässät C-1 22.10.2014 Markku Gardin Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit

Lisätiedot

LIIKKUJATYYPIT LIIKKEELLE?

LIIKKUJATYYPIT LIIKKEELLE? LIIKKUJATYYPIT LIIKKEELLE? LIIKUNNAN OHJAAMINEN ERI LIIKKUJATYYPPEJÄ MOTIVOIDEN Jaana Kari, LitT Syksy 2017 KILPAILIJA Tarvitaan tavoite: Askelmittari / aktiivisuusmittari Tapahtuma / kilpailu Aikatavoite

Lisätiedot

Menestyksen porkkanoita

Menestyksen porkkanoita Menestyksen porkkanoita Usko Uskallus Innostuminen Oma Yritys-messut Wanha Satama, Helsinki 20.3.2013 Miksi jotkut yritykset menestyvät?...ja toiset eivät? Olemassaolon oikeutus ; Mikä on/ olisi minun

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET TUNNUKSEN JA SALASANAN HANKKIMINEN

KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET TUNNUKSEN JA SALASANAN HANKKIMINEN KANSALAISOPISTON INTERNET-ILMOITTAUTUMISEN OHJEET Yleistä Opiston Internet-ilmoittautuminen perustuu siihen, että jokaisella ilmoittautujalla täytyy olla oma käyttäjätunnus ja salasana, jolla ilmoittautuminen

Lisätiedot

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme

Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme Pyhiinvaeltajan matkaopas Osa 1, aihe 6 Suunnittelu Suunnitella huonosti on sama kuin suunnittelisimme epäonnistuvamme Nämä luennot ovat mukailtuja lyhennelmiä ja pohjautuvat MLM-kursseihin, joiden aiheet

Lisätiedot

a) Montako rasiaa täyttyy 35 karkista 63 karkista 49 karkista 70 karkista 56 karkista

a) Montako rasiaa täyttyy 35 karkista 63 karkista 49 karkista 70 karkista 56 karkista 5) Yhteen rasiaan mahtuu 7 suklaakarkkia. 8 a) Montako rasiaa täyttyy 35 karkista 63 karkista 49 karkista 7 karkista 56 karkista b) Monestako karkista täyttyy 3 rasiaa 6 rasiaa rasiaa rasiaa 2 rasiaa 4

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Työn kehittäminen, työhyvinvointi ja työurien pidentäminen Kehitysvoimana arjen näkyväksi tekeminen

Työn kehittäminen, työhyvinvointi ja työurien pidentäminen Kehitysvoimana arjen näkyväksi tekeminen Työn kehittäminen, työhyvinvointi ja työurien pidentäminen Kehitysvoimana arjen näkyväksi tekeminen Kirsi Koistinen Konsultointitoiminnan johtaja, FT Verve Consulting Näkyykö työ työhyvinvoinnin ongelmien

Lisätiedot

Ohjausryhmän six-pack

Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän rooli ja vastuu projektien seurannassa? Mitä ohjausryhmän tulisi tehdä ja mitä sen ei tulisi tehdä? Ohjausryhmän merkitys projektin onnistumiseen? Projektipäivät 2016

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS

PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS Johtamisharjoituksen tavoitteet Johtamisharjoituksen eli ns. välitehtävän tarkoitus on antaa sinulle onnistunut kokemus johtamisesta partiossa. Harjoituksen

Lisätiedot

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

Dialogi kuvina Tiimiakatemia Global (Partus Oy), Finland

Dialogi kuvina Tiimiakatemia Global (Partus Oy), Finland Dialogi kuvina 8.6.2017 Milloin viimeksi olet keskustellut niin innostavasti, että ideat tuntuvat syntyvän kuin itsestään ja kehittyvän omaa kulkuaan keskustelun myötä? Isaacs, William. 2001. Dialogi ja

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa

Lisätiedot

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA

KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA Arto Tikkunen, Jewellery Marko Varjos, Cabinetmaking Skills Finland / Koulutuskeskus Salpaus WSC-valmennus 2015 Taustat kuntoon KILPAILIJA, EKSPERTTI,

Lisätiedot

FYSP101/K1 KINEMATIIKAN KUVAAJAT

FYSP101/K1 KINEMATIIKAN KUVAAJAT FYSP101/K1 KINEMATIIKAN KUVAAJAT Työn tavoitteita tutustua kattavasti DataStudio -ohjelmiston käyttöön syventää kinematiikan kuvaajien (paikka, nopeus, kiihtyvyys) hallintaa oppia yhdistämään kinematiikan

Lisätiedot

LUOVASTI TÖISSÄ 12.6.2015. Kirjastopäivät 10.-12.6. Seinäjoella. Juha T Hakala

LUOVASTI TÖISSÄ 12.6.2015. Kirjastopäivät 10.-12.6. Seinäjoella. Juha T Hakala LUOVASTI TÖISSÄ 12.6.2015 Kirjastopäivät 10.-12.6. Seinäjoella Kuka 2 Veikko Huovinen 3 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Tietotyöllä on puolensa 4 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok,

Lisätiedot

Osa 1 Hengitys ja tuki Ólafur Torfason

Osa 1 Hengitys ja tuki Ólafur Torfason Osa 1 Hengitys ja tuki 25.01.2018 Ólafur Torfason Hengitys Esimerkkivideo pallean liikkeestä (ei ääntä) https://www.youtube.com/watch?v=5jron_sm5gc Sisäänhengityksen aikana: Pallea liikkuu alaspäin Rintakehä

Lisätiedot

Kertausta aivovammojen oireista

Kertausta aivovammojen oireista Toiminta takkuaa, auttaako terapia? Toimintaterapeutti Kari Löytönen 16.4.2013 Kertausta aivovammojen oireista (Tenovuon, Raukolan ja Ketolan luennot) Aivovamman tyypillinen oirekokonaisuus Poikkeava väsyvyys,

Lisätiedot

MOOC DIGITAL WORKPLACE. MODUULI 1: ITSENSÄ JOHTAMINEN VIDEO: MOD1_6: Tuottavuus

MOOC DIGITAL WORKPLACE. MODUULI 1: ITSENSÄ JOHTAMINEN VIDEO: MOD1_6: Tuottavuus MOOC DIGITAL WORKPLACE MODUULI 1: ITSENSÄ JOHTAMINEN VIDEO: MOD1_6: Tuottavuus Vuorosanat: tarkemmat tiedot kouluttajan vuorosanoista Näytön teksti: ideoita, kuvia jne. jotka tulevat näytölle kehotettaessa.

Lisätiedot

Big Brother Big Brother

Big Brother Big Brother Big Brother Big Brother on tosi-tv sarja, jossa on 12 kilpailijaa kerrallaan elää 14 viikon ajan muulta maailmalta eristetyssä talossa. Viikoittain yksi kilpailija häädetään talosta, viimeiseksi taloon

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Ohjeet What matters to me palvelun käyttöönottoon

Ohjeet What matters to me palvelun käyttöönottoon Ohjeet What matters to me palvelun käyttöönottoon Näissä ohjeissa: Ohjeet What matters to me verkkopalvelun käyttöönottoon niille asiakkaille, jotka aikovat tilata itselleen myös EU:n Vammaiskortin Palvelun

Lisätiedot

OHJE 2: Jatkavat oppilaat

OHJE 2: Jatkavat oppilaat OHJE 2: Jatkavat oppilaat Sinulla on jo Peda.net -tunnukset ja Omassa tilassasi Kulkuri-sivu. Jos jompikumpi puuttuu, lue ensin OHJE 1: Uudet oppilaat. Kirjaudu ensin sisään Peda.nettiin osoitteessa https://peda.net.

Lisätiedot

Energiaympyrä. Kaikilla meillä on tietty määrä energiaa käytettävissä päivittäin. Mihin sinä haluat käyttää oman energiasi? ? 30% ?

Energiaympyrä. Kaikilla meillä on tietty määrä energiaa käytettävissä päivittäin. Mihin sinä haluat käyttää oman energiasi? ? 30% ? Polunvalaisija Energiaympyrä? 30% Kaikilla meillä on tietty määrä energiaa käytettävissä päivittäin. Mihin sinä haluat käyttää oman energiasi?? 70% S i s ä l t ä v a i u l k o a o h j a u t u v a? Plussat

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella Veikko Huovinen 2 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Muuan tietotyöntekijä 3 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok, kaikki

Lisätiedot

Oletko sinä seuraava cimcorpilainen?

Oletko sinä seuraava cimcorpilainen? Oletko sinä seuraava cimcorpilainen? Cimcorpin kanssa voit kasvaa, oppia ja valloittaa maailmaa kasvuyrityksen mukana. Mukavien työkavereiden ja yhteishengen ansioista työtä tehdään isolla sydämellä ja

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ Parasta Lapsille ry @marjukkak @taru69myth 1. TAVOITE JA SISÄLLÖT KUNTOON MITÄ JA MIKSI? KENELLE MISSÄ, MILLOIN? tavoite vastaanottaja välineet MITEN? viestin sisältö ja formaatti,

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin?

Miten tästä eteenpäin? Miten tästä eteenpäin? 2019 Millaisia vaikutuksia elintavoilla on hyvinvointiisi ja terveyteesi? Keskustele parin kanssa tai ryhmässä aiheena oman terveyden arviointi Tunnista, mitkä asiat ovat edistäneet

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU

TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU TYÖNTEKIJÄN KÄYTTÖOHJEET - SOKU ETUSIVU Kun tulet SOKU-järjestelmän (SOKU) etusivulle, näet listan avoimista työpaikoista. Yläpalkissa mustalla ympyröitynä on Kirjaudu-nappi Kun klikkaat sitä, pääset kirjautumissivulle.

Lisätiedot