NÄKÖKULMA. Julkisen ja yksityisen kumppanuus rokotteiden kehittämisessä
|
|
- Eija Koskinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NÄKÖKULMA JUHANI ESKOLA professori, ylijohtaja TERHI KILPI ylilääkäri, osastonjohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Julkisen ja yksityisen kumppanuus rokotteiden kehittämisessä Järkevästi ja oikein toimiva yhteiskunta tarjoaa väestölleen parhaan mahdollisen rokotussuojan. Yhteiskunnan julkinen sektori on siksi kiinnostunut myös uusien rokotteiden kehittämisestä. Mikään yksittäinen laitos tai yritys ei pysty kehittämään rokotetta alusta loppuun. Uudet rokotteet syntyvät lääketeollisuuden, bioteknologiayritysten, kliinisiä tutkimuksia tekevien yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyönä, jossa lääkeyritysten taloudellinen ja valmisteeseen tähtäävä panostus on ratkaiseva. Eri toimijoiden yhteistyön suurin voittaja on kansanterveys. Yhteistyö ja asialle omistautuminen synnyttävät sidonnaisuuksia. Olennaista on niiden hallinta, ei välttäminen. Rokotusten turvallisuusseurannan kaupallisen rahoituksen erottaminen sen toteutuksesta parantaisi seurannan tasoa ja puolueettomuutta. Biologisten uhkien torjuminen ja riskittömän elinympäristön takaaminen ovat valtiovallan keskeisiä tehtäviä kansalaisten terveyden suojelussa, ja rokotukset tämän työn tehokkaimpia työkaluja. Julkisen sektorin toimijoiden kiinnostus hyvien rokotteiden kehittämiseen on siten luonnollista ja ilmeistä. Yliopistojen ja valtion tutkimuslaitosten rooli rokotteiden kehitystyössä ja erityisesti niiden suhde yksityisten yritysten tekemään rokotekehitykseen on kuitenkin monelle epäselvä. Tässä artikkelissa kuvaamme Panthermedia eri toimijoiden monimuotoista yhteistyötä, siinä noudatettavia sääntöjä ja viime aikoina keskustelua herättäneitä kysymyksiä. Esitämme omia ratkaisuehdotuksiamme esille nostettuihin ongelmiin. Rokotekehitys edellyttää yhteistyötä Rokotteen kehittäminen lähtee epidemiologisten tutkimusten esiin nostamasta tarpeesta. Mikrobiologiaa, molekyylibiologiaa ja biokemiaa hyödyntämällä rakennetaan sopiva rokoteantigeeni, josta kehitetään teolliseen tuotantoon soveltuva tuote. Monimutkaiseen tuotekehitykseen tarvitaan vahvaa projektinhallintaosaamista ja valmistukseen teollisuuden prosessiosaamista. Rokote-ehdokkaan ominaisuuksia testataan toksikologian ja immunologian menetelmin solumalleissa ja eläinkokeilla, ja sen jälkeen tuhansia vapaaehtoisia rokotettuja käsittävissä kliinisissä 2924a
2 TAULUKKO 1. Pääasialliset toimijat rokotekehityksen eri vaiheissa. Yliopisto Bioteknologian Lääke- CRO Sektoriyritys teollisuus laitos Taustatieto ja -osaaminen Epidemiologia + + Mikrobiologia/Biokemia Immunologia + + Prekliininen kehitys Antigeenin tunnistus + + Eläinmallit Prekliininen turvallisuus Tuotekehitys Formulointi + Määritysmenetelmät Kliininen kehitys Annoksen ja aikataulun optimointi + + Turvallisuus kohderyhmässä + + Teho kohderyhmässä + + Turvallisuus erityisryhmissä + + Teho erityisryhmissä + Käyttöönotto Kansanterveydellinen hyöty + Kustannus-vaikuttavuusanalyysit Väestötason turvallisuus + + Kansallinen sopivuus + tutkimuksissa. Valmiin rokotteen käyttö edellyttää päätöksiä, joiden pohjana ovat väestön terveystilanteen tuntemisen ohella terveydenhuoltojärjestelmän toiminnan ymmärtäminen ja terveystaloudelliset laskelmat. Koko rokotekehitysprosessiin tarvittavaa monipuolista osaamista ei voi olla missään yksittäisessä yrityksessä tai laitoksessa. Rokotekehitys on aina ollut yhteistyötä, johon ovat omien rooliensa mukaan osallistuneet sekä julkiset tutkimuslaitokset että yksityiset yritykset (taulukko 1). Yliopistoissa, valtion sektorilaitoksissa sekä kehitysprosessiin osallistuvissa yrityksissä on tutkijoita, joiden vastuulla on taustatiedon tuottaminen, rokoteantigeenin tunnistaminen, rokotteen testaukseen ja vaikutusten tutkimiseen tarvittavien määritysmenetelmien kehittäminen sekä prekliinisten ja kliinisten tutkimusten suunnittelu ja toteutus (1). Bioteknologiayritysten rooli on muodostunut keskeiseksi erityisesti tuotekehityksen alkuvaiheessa: rokoteantigeenien etsimisessä, kehittämisessä ja prekliinisessä testauksessa. Suurilla lääkeyrityksillä on erityisosaamista varsinaisessa tuotekehityksessä, teollistamisprosessin optimoinnissa, projektinhallinnassa sekä kliinisten tutkimusten toteuttamisessa. Ne toimivat yleensä kehityshankkeiden toimeksiantajina viimeistään siirryttäessä kliiniseen vaiheeseen ja ovat usein myös ainoita realistisia vaihtoehtoja rokotekehitykseen tarvittavan massiivisen rahoituksen hankintaan. Lääkevalvontaviranomaiset valvovat ja ohjeistavat valmistajaa koko kehitysprosessin aikana ja asettavat hyväksymiskriteerit rekisteröintiin vaadittaville analyyseille ja tutkimuksille. Isot lääkevalmistajat ovat usein ulkoistaneet osan kliinisen kehityksen työstä sopimusyrityksille (Contract Research Organization, CRO), jotka voivat hoitaa tutkimuksen käytännön toteutuksen joko kokonaan tai osittain. Samaa tarkoitusta palvelevat akateemisten tavoitteidensa ohella joidenkin yliopistojen yhteyteen perustetut, osin liiketaloudellisin periaattein toimivat tutkimusorganisaatiot, jotka tekevät kehitteillä olevalla rokotteella valmistajan aloitteesta rekisteröintianomukseen tai markkinointiin tarvittavia tutkimuksia. Suomalaisena esimerkkinä tällaisesta organisaatiosta on Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksen Rokotetutkimuskes- 2924b
3 kus, johon kuuluu 15 alueellista rokotetutkimusklinikkaa. Verkkosivulla olevien tietojen mukaan keskuksella on parhaillaan meneillään 25 kliinistä tutkimusta eri rokotteilla eri puolilla maata. Toimeksiantajina näissä tutkimuksissa on useita kansainvälisiä rokotevalmistajia. Kansallisen rokotusohjelman kehittämisestä vastaavat sektorilaitokset Suomessa aiemmin Kansanterveyslaitos ja nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) osallistuvat paitsi alkuvaiheen epidemiologisten taustatietojen tuottamiseen, myös monella muulla tavalla alkuvaiheen tutkimukseen. Niillä on mikrobikantoja, reagensseja ja monipuolista soveltavan tutkimuksen osaamista rokoteaihion kehittämiseen ja testaamiseen. Sektorilaitosten tärkein rooli on kuitenkin kehityksen loppuvaiheessa. Niiden on hankittava vastaukset kysymyksiin rokotteen soveltuvuudesta rokotusohjelmaan, sen käytöstä monissa erityisryhmissä ja kustannusvaikuttavuudesta. Niiden tehtävä on myös koota tausta-aineisto kansallisena asiantuntijatyönä muodostettavalle suositukselle, jonka perusteella poliittiset päätöksentekijät päättävät rokotusohjelmasta. Päätösten teon valmistelussa on huomioitava oman väestön erityispiirteet ja -tarpeet, jotka vaikuttavat rokotusohjelman muotoutumiseen tai rokotteen valintaan (2). Asiantuntijalaitos ei selviä rokotusohjelman kehittämisvelvoitteestaan vain hankkimalla uusimpia rokotteita niiden tullessa markkinoille ja välittämällä valmisteyhteenvedon tietoja. Tieteellisessä kirjallisuudessa julkaistut tai lääkevalvontaviranomaiselle tuotetut tutkimustuloksetkaan eivät riitä. Laitoksen on arvioitava, millainen uuden rokotteen vaikutus olisi laajassa ohjelmakäytössä. Sen on otettava huomioon sekä rokotettavat että heitä ympäröivät rokottamattomat yksilöt ja pyrittävä ennakoimaan rokotusohjelman vaikutukset vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi eteenpäin. Kun rokotusohjelmien vaikuttavuus saattaa vaihdella huomattavasti väestöstä toiseen, asiantuntijalaitoksilta edellytetään rokotteiden ominaisuuksien ja rokotusohjelmien vaikuttavuuden syvällistä tuntemista. Kaupallisen valmistajan tuotekehityssuunnitelma ja kliinisten tutkimusten strategia sisältävät pääasiassa niiden tietojen hankkimisen, jotka ovat myyntiluvan saamiseksi välttämättömät. Ne eivät yleensä kata päättäjien kansanterveydellisen ja terveystaloudellisen tiedon tarvetta ainakaan myyntiluvan myöntämisvaiheessa. Jos rokotusohjelmia valmistelevat sektorilaitokset osallistuvat tutkimusten suunnitteluun ja toteutukseen rokotteen kehittämistyön kuluessa, ne voivat varmistaa, että koko väestön kannalta tärkeät kysymykset voidaan ottaa huomioon kehittämis- ja tutkimussuunnitelmissa. Yhteistyön lisäetuna kehitystyön aikana saadut tulokset raportoidaan niin, että ne todennäköisesti vastaavat parhaiten päättäjien tietotarpeisiin. Tarvittavan tiedon saatavuus voi myös nopeutua. Tutkimuslaitosten panostus rokotekehittelyyn palvelee kansanterveyttä erityisesti kansallisesti mutta myös maailmanlaajuisesti. Vaihtoehto, lääketeollisuuden tai sen konsulttien suunnittelemat ja kaupallisten sopimusyritysten tekemät tutkimukset, tuottaa todennäköisesti laadukasta, viranomaisvaatimukset täyttävää tietoa mutta jättää vastaamatta moniin rokotusohjelman kokonaisvaikuttavuuden kannalta merkittäviin kysymyksiin. Julkisen sektorin rooli on selvästi kasvanut Julkisen sektorin ja yksityisten yritysten yhteistyötä (Public Private Partnership) rokotealalla on tähän saakka ajateltu tarvittavan lähinnä sellaisten rokotteiden kehittämisessä, joiden kansanterveydellinen tarve on tiedetty suureksi, mutta joiden kehittämiseen yksityisten yritysten kiinnostus on vaatimatonta taloudellisen hyödyn oletetun pienuuden vuoksi (3). Yhteistyöllä on pyritty edistämään ensisijaisesti laiminlyötyjen trooppisten tautien ehkäisyyn tarkoitettujen rokotteiden kehittämistä (4). Työnjako on ollut varsin yksiviivainen: isot rokotevalmistajat ovat pyrkineet kehittämään rokotteita yhteis- 2924c
4 TAULUKKO 2. kunnan antamalla tuella, ja tästä vastikkeeksi valmistaja on sitoutunut toimittamaan kehittämänsä rokotteen kohtuulliseen hintaan kehitysyhteistyötä tekevien terveysjärjestöjen ja kohdevaltioiden käyttöön. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kiinnostus tähän malliin ei ole ollut suurta, ja tulokset ovat olleet vaatimattomia. Tilanne on nyt muuttumassa työnjaon ja yhteistyömallien monipuolistuessa. Esimerkkejä julkisten toimijoiden ja yksityisten yritysten yhteisistä organisaatioista, joiden tavoitteena on rokotteiden kehittäminen tai niiden käytön edistäminen. Lyhenne Nimi Rokotteiden kehittämistä ja käyttöä tukevia julkisyhteisöjen ja yritysten yhteisorganisaatioita GAVI Global Alliance for Vaccines and Immunisation PATH Program for Appropriate Technology in Health IVI International Vaccine Institute EDCTP European and Developing Countries Clinical Trial Partnership Yksityisellä rahoituksella perustettuja non-profit organisaatioita BMGF Bill and Melinda Gates Foundation NVGH Novartis Vaccine Institute for Global Health Hilleman Laboratories Merck-Wellcome Trust Hilleman Laboratories Erikoistuneita rokotekehitysorganisaatioita IAVI International AIDS Vaccine Initiative TBVI Tuberculosis Vaccine Initiative AERAS Aeras Global TB Vaccine Foundation EVI European Vaccine Initiative MVI Malaria Vaccine Initiative MVP Meningitis Vaccine Project PDVI Pediatric Dengue Vaccine Initiative Measles Aerosol Vaccine Project Poliittiset päättäjät eri maissa ovat enenevästi alkaneet nähdä terveyden, paitsi tavoiteltavana yhteiskunnallisena arvona, myös välineenä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen turvaamisessa ja edistämisessä. Kun maailmanlaajuisten rokotusohjelmien tehokkuudesta on lisääntyvästi näyttöjä, rokotukset ovat nousseet uudella tavalla mukaan myös globaaliin poliittiseen keskusteluun. Rikkaiden maiden johtajat ovat kokouksissaan käsitelleet rokotteiden kehittämisen ja rokotusohjelmien tukemista. Kansainvälisten toimijoiden joukkoon on perustettu säätiöitä ja uusia järjestöjä, jotka ovat ottaneet merkittävän roolin sekä rokotteiden kehittämisen että niiden käytön edistämisessä. Taulukossa 2 luetellut organisaatiot pystyvät tukemaan rokotteiden kehittämistä sekä suoraan rahoittamalla että asiantuntemusta ja konsultaatioapua antamalla. Niiden oma rahoituspohja perustuu yleensä sekä julkiseen rahoitukseen että yritysten rahoitusosuuteen, ja ne ovat pohjimmaltaan näiden kahden sektorin yhteistyöelimiä voimavarojen mobilisoimiseksi yhteisen tavoitteen saavuttamiseen. Kun puhutaan suomalaisen tutkimuslaitoksen osallistumisesta yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön rokotekehittelyssä, keskustelu koskee erityisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta. THL joutuu arvioimaan osallistumisensa kahta kautta. Laitoksen ensisijainen tehtävä on suojella ja edistää väestön terveyttä. Tähän sisältyvänä erityistehtävänä laitos vastaa rokotusohjelman uudistamisen valmisteluista, ohjelman kaikinpuolisesta seurannasta sekä sen kehittämiseen tarvittavien päätösten edistämisestä. Toisaalta valtioneuvosto edellyttää sektoritutkimuslaitosten tukevan julkisten toimien vaikuttavuuden parantamista sekä palvelujen tuottamista tarkoituksenmukaisesti ja tehokkaasti. Yritysyhteistyö ei koskaan ole ollut vierasta valtion asiantuntijalaitosten toiminnassa, vaan sitä on osana normaalitoimintaa useassa muodossa: maksullisena palvelutoimintana, tilaustutkimusyhteistyönä, yhteisrahoitteisina tutkimuksina eri toimintaalueilla jne. Enin osa niiden EU-hankkeista ja kaikki Tekesin rahoittamat hankkeet sisältävät toimijoita sekä julkisen sektorin laitoksista että yritysmaailmasta. THL noudattaa yritysyhteistyössä valtion sääntöjä ja käytäntöjä, joiden tarkoitus on varmistaa laitoksen asiantuntijatyön puolueettomuus. Sidonnaisuudet ovat monitulkintaisia Viime aikoina tiedotusvälineissä on keskusteltu sidonnaisuuksista, joita rokotetutkijoilla ja rokotusohjelmaa kehittävillä laitoksilla on tai on epäilty olevan rokoteteollisuuden suuntaan (5). Melkoinen osa käydystä keskustelusta 2924d
5 THL ei sopimuksia tehdessään luovu oikeudestaan aineistoon. koskee yksittäisten tutkijoiden yhteyksiä teollisuusyritysten kanssa (6,7,8), ja suuri osa on leimannut yhteistyön ylipäätään epäilyttäväksi ja riippuvuutta aiheuttavaksi. Laitosten ja rokotevalmistajien keskinäisen yhteistyön tärkeyttä uusien, kansanterveydellisesti merkittävien rokotteiden kehittämiselle ja sen rokoteasiantuntemusta kasvattavaa merkitystä on harvemmin tuotu esiin. Tiukka eristäytyminen rokotevalmistajista merkitsee ainakin vaikutusmahdollisuuksien kaventumista ja voi pitkällä aikavälillä jopa heikentää ihmisten terveyden suojelua. Yrityksen näkökulmasta tämän yhteistyön kariutuminen ei ehkä ole yhtä kriittistä: vuorovaikutuksen ja yhteistyön puuttuessa väestön tarpeisiin huonosti sopiva rokote voi käydä kaupaksi aivan yhtä hyvin kuin vaikuttavampi valmiste. Sidonnaisuuksien kirjo on laaja. Taloudellisen hyödyn saanti tai sen mahdollisuus aiheuttaa ilmiselvästi tilanteen, jossa tasapuolinen toiminta voi vaarantua. Tästä kaikki ovat yksimielisiä, ja siksi taloudellisten sidonnaisuuksien ilmoittaminen onkin muodostunut normaalikäytännöksi tieteellisissä lehdissä ja kokouksissa. Sidonnaisuuksia ei kuitenkaan pidä ymmärtää ahtaasti vain taloudellisiksi riippuvuuksiksi. Puolueellistumista voi tapahtua myös katsomuksellisten tai älyllisten sidoksien vuoksi. Yhden taudin tai rokotteen tutkimiselle elämänsä omistanut tutkija voi olla sokea rokotteen puutteille, kun sellainen pitkän odotuksen jälkeen on näköpiirissä. Luontaislääkinnän hyvyydestä vakuuttunut rokotusten vastustaja ei ole välttämättä objektiivinen esittäessään mielipiteitään rokotusohjelman kehittämisestä. Emme tosin muista esimerkkejä, joissa uskomuslääketieteen edustajat olisivat tuoneet julki tämän ajatuksellisen sidonnaisuutensa rokotuksia arvostellessaan. Me tämän artikkelin kirjoittajat taas tunnustamme tässä avoimesti pyrkivämme parhaan kykymme mukaan edistämään rokotteiden oikeaa käyttöä Suomen ja koko maailman infektio-ongelmien torjumiseksi. THL:n työntekijöinä meillä on lisäksi velvoite valtion terveystavoitteiden edistämiseen. Nämäkin pyrkimykset aiheuttavat sidonnaisuuksia, vaikka niitä ei normaalisti julkaista lehtien ja kokousten sidonnaisuusilmoituksissa. Onnistuakseen pysyttelemään kaikista sidonnaisuuksista vapaana asiantuntijan täytyisi eristäytyä tyhjiöön. Asiantuntemuksen ylläpito taas voi osoittautua tyhjiössä vaikeaksi. Kaiken kaikkiaan avoimuus tiedottamisessa sekä yhteistyösopimusten taustoista ja ehdoista on paras tapa sekä hillitä vääriä sidonnaisuuksia että hälventää sidonnaisuuksien herättämiä epäluuloja. Oleellinen kysymys ei ole onko sidonnaisuuksia, vaan miten ne on hallittu. Tärkeintä sidonnaisuuksien hallinnassa on niiden julkisuus. Tämä koskee sekä yksittäisiä tutkijoita että laitoksia. Helpolta kuulostava asia ei käytännössä ole yksiselitteinen. Viime aikoina tutkijoiden velvollisuuksia sidonnaisuuksien ilmoittamisessa on eräissä yhteyksissä lavennettu käsittämään myös heidän työnantajansa yhteydet yksityisiin yrityksiin. THL:lla on yhteistyöhankkeita kymmenien yritysten kanssa mm. Tekesin rahoittamissa projekteissa. Kuinka pitkälle yksittäisen työntekijän edellytetään raportoivan näitä omia sidonnaisuuksiaan listatessaan? Erityisen tiukkoja sidonnaisuuksien ilmoittautumiskäytäntöjä noudattava WHO pohtii parhaillaan näitä rajanvetoja, ja on uusimassa ilmoitusohjeitaan. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen ei yksin riitä. On myös ratkaistava, milloin ne aiheuttavat esteellisyyden. Selvää lienee, että esteellisyys päätöksentekoon syntyy helpommin kuin esteellisyys valmistelevaan asiantuntijatyöhön osallistumiseen. Yhtä selvältä tuntuu, että lääkeyrityksen työntekijä ei voi osallistua yrityksensä markkinoiman rokotteen rokotusohjelmakäyttöä pohtivaan asiantuntijatyöhön edes tarkkailijana. Päätöksentekijöiden ja oman tuotteen markkinoijien välissä on kuitenkin joukko asiantuntijoita ja tilanteita, joissa yleispätevää ohjeistusta on vaikea antaa. Niihin ratkaisua 2924e
6 haettaessa on vältettävä helppoja ääriratkaisuja ja pyrittävä löytämään ihmisten terveyden suojelua parhaiten palveleva tasapaino asiantuntemuksen ja riippumattomuuden tarpeen välillä. Miten THL takaa puolueettomuuden? Ongelma-alueita asiantuntijalaitosten ja teollisuuden välisissä yhteisrahoitteisissa tutkimuksissa ovat immateriaalioikeudet, tutkimusten suunnittelun vastuujako, aineiston omistajuuteen, käyttöön ja tulosten julkaisemiseen liittyvät oikeudet sekä tutkimuksen kustannusten jako. Kaikkiin näihin on mielestämme löydettävissä sellaiset ratkaisut, että tutkimukset voidaan suunnitella ja tehdä kansanterveyden parhaaksi sen enempää asiantuntijatyön puolueettomuutta kuin yritystenkään tavoitteita vaarantamatta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen osallistuessa yhteisrahoitteisiin tutkimuksiin on pidetty tärkeänä, että laitoksen tutkijoiden mahdollisesti tekemien keksintöjen omistusoikeus kuuluu laitokselle toisaalta taas yrityksen oman kehitystyön tuottamat keksinnöt yritykselle. Laitos ei sopimuksia tehdessään luovu oikeudestaan aineistoon ja edellyttää että sen tutkijoilla on täydellinen vapaus tehdä tutkimussuunnitelmassa määritellyt analyysit. Kolmas THL:n kannalta luovuttamaton oikeus yhteisrahoitteisten tutkimusten sopimuksissa on tutkijoille varattu mahdollisuus julkaista kaikki tulokset riippumatta niiden miellyttävyydestä toisen sopimusosapuolen näkökulmasta. THL osallistuu yhteisrahoitteisiin tutkimuksiin vain, jos tutkimuksen tavoitteet palvelevat laitoksen omaa tehtävää, esimerkiksi rokotusohjelman kehittämisen tietopohjan luomista. Tästä syystä laitos käyttää myös omia voimavarojaan näiden tutkimusten rahoittamiseen ja toteuttamiseen. Yhteistutkimuksessa mukana olevan yrityksen edellytetään toisaalta maksavan oman osuutensa sekä tutkimuksen suorista kustannuksista että yleiskustannuksista. Yhteistyökumppani ei siis rahoita laitosta, vaan osallistuu usein merkittävällä osuudella laitoksen tärkeänä pitämän tutkimuksen toteuttamiseen yhteistutkimuksena. Laitos ei pyri hyötymään taloudellisesti yhteistyökumppaninsa kustannuksella, mutta ei myöskään käytä voimavarojaan yrityksen tukemiseen. Laitoksen tutkijat eivät saa yhteisrahoitteisista tutkimuksista henkilökohtaisia korvauksia, vaan tutkimuksen tekeminen kuuluu heidän normaaliin työhönsä. THL pyrkii aina kokoamaan merkittävää asiantuntija-arviota tekemään taustaltaan monenlaisia asiantuntijoita. Näin taataan, että työssä otetaan huomioon eri näkökulmat, mutta samalla todennäköisesti myös vähennetään minkään erityisen intressin liiallista painottumista. Asiantuntija-arviot perusteluineen ovat myös aina julkisia ja kenen tahansa kritisoitavissa. Asiantuntija-arviointia koskevan keskustelun soisikin keskittyvän enemmän työn sisältöön kuin sen tekijöihin. Rokotusten turvallisuusseuranta haastava erityiskysymys Lääkevalvontaviranomaiset ovat vuosien saatossa kiristäneet rokotevalmistajille annettuja velvoitteita myyntiluvan jälkeisestä turvallisuusseurannasta. Osa näistä velvoitteista on ilman muuta valmistajalle kuuluvia, esimerkiksi viallisen tuotteen aiheuttamien haittojen toteaminen. Osa taas on mahdollista toteuttaa vain osana kansallisen rokotusohjelman seurantaa tai hyvin laajoissa, kymmeniä tuhansia henkilöitä käsittävissä kontrolloiduissa tutkimuksissa. Tämä aiheutuu siitä, että harvinaisimmat haitat voidaan havaita vasta suurilla käyttäjämäärillä. Osa epäsuorista vaikutuksista tulee esiin vasta kun laajoja rokotuksia on jatkettu pitempään. Rokotusten vaikutukset voivat myös olla poikkeavia jossain väestön erityisryhmässä, jolloin riittävän tapausmäärän kertyminen saattaa edellyttää vuosien seurantaa. Rokotevalmistajien omat mahdollisuudet näin laajojen velvoitteiden täyttämiseen ovat puutteelliset, minkä vuoksi ne tarvitsevat yleensä yhteistyötä paikallisten kan- 2924f
7 Kirjallisuutta 1 United States vaccine research: a delicate fabric of public and private collaboration. National Vaccine Advisory Committee. Pediatrics 1997;100: Folkers GK, Fauci AS. The role of US government agencies in vaccine research and development. Nat Med 1998;4(5 Suppl): Croft SL. Public-private partnership: from there to here. Trans R Soc Trop Med Hyg 2005;99(Suppl 1):S Barr DA. Ethics in public health research: a research protocol to evaluate the effectiveness of public-private partnerships as a means to improve health and welfare systems worldwide. Am J Public Health 2007;97: Cohen D, Carter P. Conflicts of interest. WHO and the pandemic flu conspiracies. BMJ 2010;340:c Blumenthal D. Doctors and drug companies. N Engl J Med 2004;351: Campbell EG. Doctors and drug companies scrutinizing influential relationships. N Engl J Med 2007;357: D Arcy E. Moynihan R. Can the relationship between doctors and drug companies ever be a healthy one? PLoS Med 2009;6:e Sidonnaisuudet: Juhani Eskola: Osallistunut Novartislääkeyrityksen pneumokokkirokotteen asiantuntijaryhmän kokoukseen ja meningokokkirokotteen turvallisuus - seurantaryhmään. Terhi Kilpi: Vastuullinen tutkija käynnissä olevassa laajassa, THL:n ja GSK-lääkeyrityksen yhteistyönä toteutettavassa pneumokokki - konjugaattirokotteen vaikuttavuus - tutkimuksessa. Tutkimuksen suurin rahoittaja on GSK. Laitoksen sidonnaisuus: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on yhteis - tutkimuksia GSK-lääkeyrityksen kanssa pneumokokkirokotteen kehittämiseksi ja arvioimiseksi. santerveyslaitosten tai yliopistojen kanssa. Tällä hetkellä ei ole valmiita prosesseja tämän valvontaviranomaisten edellyttämän seurannan organisoimiseen ja rahoittamiseen, vaan työ organisoidaan useimmiten yhteisrahoitteisen tutkimuksen säännöin. Julkisten laitosten ja yritysten yhteistyön ulottaminen laajassa käytössä olevien rokotteiden turvallisuusseurantaan voidaan nähdä epäilyttävänä, etenkin kun tavanomaisen käytön seuranta on sokkoutettua kliinistä tutkimusta alttiimpi subjektiivisille tulkinnoille. Turvallisuusseurannan tarpeellisuudesta ollaan kuitenkin yksimielisiä. Edelleen voitaneen pitää kohtuullisena, että rokotemyynnistä voittoa keräävä yritys osallistuu seurannan kustannuksiin. Tämä voidaan järjestää paremminkin kuin velvoittamalla yritys nykyiseen tapaan järjestämään turvallisuusseuranta itse. Rokotteen turvallisuusseurannasta aiheutuvat kustannukset voitaisiin sisällyttää rekisteröintimaksuihin ja ohjata haittavaikutusten toteamiseen tarvittava osa kansalliseen rokotusohjelman seurantaan, jolloin sektorilaitos tai lääkevalvontaviranomainen toteuttaisi seurannan. Toinen mahdollisuus olisi luoda kaikkien rokotevalmistajien yhteinen rahoituspooli, jonka kanssa kansalliset rokotusohjelmaa seuraavat laitokset voisivat sopia seurantaohjelmien organisoinnista valvontaviranomaisten vaatimusten mukaisesti. Tällaiset järjestelyt voisivat vähentää epäilyjä, joita syntyy laitosten ja yritysten kahdenkeskisten sopimusten vuoksi. Yhteenveto Public Private Partnership on tehokas ja usein välttämätön keino yhdistää voimia ja saada käyttöön paras osaaminen sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta yhteiskunnallisesti merkittävien kehityshankkeiden toteuttamiseksi. Kaikilla osallistujilla akateemisilla tutkijoilla, bioteknologian yrityksillä, isoilla lääketehtailla, sektorilaitoksilla ja valvontaviranomaisilla on tällaisessa kumppanuudessa oma osuutensa. Kunkin osuus on osattava määritellä selkeästi tunnustaen avoimesti, että ilman yhteistyötä nykyaikainen rokotekehittely ja rokotteiden optimaalisen käytön suunnittelu mm. kansallisessa rokotusohjelmassa ei ole mahdollista. Yliopistojen tutkimusryhmien ja sektorilaitosten tutkijoiden osallistuminen rokotteiden kehittämistyöhön takaa parhaiten kliinisten tutkimusten mielekkään kysymyksenasettelun, niiden tulosten pätevän analysoinnin, raportoinnin ja pohdinnan sekä kansanterveyden näkökohtien huomioimisen rokotteen kehitysvaiheen ja sen koko elinkaaren aikana. Selkeät pelisäännöt sekä mahdollisimman suuri avoimuus yhteistyön rakentamisessa, tutkimusten suunnittelussa ja rahoitusjärjestelyissä ovat välttämättömiä väärien sidonnaisuuksien ehkäisemiseksi ja riippuvaisuusepäilyjen hälventämiseksi. 2924g
Onko yhteistyö lääketeollisuuden kanssa lähtökohtaisesti epäilyttävää?
Onko yhteistyö lääketeollisuuden kanssa lähtökohtaisesti epäilyttävää? Etiikan päivä 2014 Juhani Eskola 19.3.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen teemat Otsikon kysymys on ymmärrettävä Rokotekehitys
Kansallinen rokotusohjelma Esimerkki olemassa olevasta priorisointiprosessista
Kansallinen rokotusohjelma Esimerkki olemassa olevasta priorisointiprosessista Heini Salo THL, Rokotusten ja immuunisuojan osasto (ROKO) Kansallinen rokotusohjelma Tavoitteena suojata väestö mahdollisimman
TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA
Tiedosta TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA THL:n strategia 2015 OMAKUVA THL SUOJELEE JA EDISTÄÄ VÄESTÖN TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Päämääränämme on turvata suomalaisten hyvä elämä oikeudenmukaisessa, kestävässä
Yksityinen varautuminen hoivamenoihin
Yksityinen varautuminen hoivamenoihin Kuopio 10.2.2011 Minna Kohmo 10.2.2011 1 Sisältö Ikärakenteen muutos Esimerkkejä eläkeaikaan varautumisen vaihtoehdoista Asiakkaiden tarpeet Public/private partnership
Suomen Reumatologisen Yhdistyksen (SRY) kannanotto biosimilaarilääkkeisiin (biologisiin kopiolääkkeisiin)
Suomen Reumatologisen Yhdistyksen (SRY) kannanotto biosimilaarilääkkeisiin (biologisiin kopiolääkkeisiin) Taustaa Biosimilaarilääke on patenttisuojansa menettäneen biologisen alkuperäislääkkeen samankaltainen,
LÄÄKEHUOLTO JA LÄÄKEPOLITIIKKA
LÄÄKEHUOLTO JA LÄÄKEPOLITIIKKA Sinikka Rajaniemi ylijohtaja, Fimea Terveysakatemia, Oulu 24.8.2010 Fimea Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla lääkealan tehtävistä vastaava viranomainen Perustettiin
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään
Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus - miten vammaisten ihmisten palvelut tulevaisuudessa järjestetään Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Scandic Park, 29.-30.1.2015 Kirsi Varhila, STM
Lehtien ja hoitosuositusten sidonnaisuuksista Prof. Marjukka Mäkelä
Lehtien ja hoitosuositusten sidonnaisuuksista Prof. Marjukka Mäkelä 30.3.2012 1 Sidonnaisuudet Finohtan päällikkö IJTAHCin päätoimittaja Tutkimusapuraha EU Finohta INAHTAn ja HTAi:n hallitusten jäsen,
Lähisuhde- ja perheväkivallan. ehkäiseminen 2004 2007. Esitteitä 2004:9
Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäiseminen 2004 2007 Esitteitä 2004:9 Turvallisuus on perusoikeus Turvallisuus on jokaisen perusoikeus ja hyvinvoinnin perusta. Väkivalta murentaa tätä turvallisuutta. Lisäksi
Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä
Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Rokotetutkimukset lapsen terveyden edistäjänä Hyvä vanhempi, mietitkö lapsesi osallistumista rokotetutkimukseen? Tämä vihko tarjoaa sinulle tietoa päätöksesi
Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015
Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015 Reijo Salonen Johtaja, Lääketutkimus ja kehitys Orion Yliopistot Terveydenhoito Teollisuus Kolme pilaria,
Rokottaminen - käytännön ohjeita pulmatilanteisiin
Rokottaminen - käytännön ohjeita pulmatilanteisiin Th Nina Strömberg Rokotusohjelmayksikkö THL 5.4.2016 1 Rokottamisen muistisäännöt Rokottamisessa ja rokotussarjojen aikatauluttamisessa on tietyt lainalaisuudet,
Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)
Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsien monimuotoisuuden
ESIR:in hyödyntäminen Suomessa
ESIR:in hyödyntäminen Suomessa Globaali talous- ja finanssikriisi on vähentänyt investointeja Euroopassa: investointitaso on 15 prosenttia matalampi kuin ennen kriisiä. Taloutta uudistavia investointeja
Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö
Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (1/20) Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Kaupunginhallitus 6.10.2014 liite nro 7 (2/20) Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet
rotary tätä on rotary
rotary tätä on rotary Yhteystietoja RI:n keskushallinto One Rotary Center 1560 Sherman Avenue Evanston, IL 60201-3698 USA Puhelin +1 847 866 3000 Faksi +1 847 328 8554 tai +1 847 328 8281 www.rotary.org
Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011
Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa 7.9.2011 Antti Yli-Tainio Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Tervetuliaissanat Arvoisa rehtori, hyvät opiskelijatoverit ja henkilökunnan edustajat, Haluan toivottaa
Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO
Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100
ASIAKKAAN ASEMA VAHVISTUU
ASIAKKAAN ASEMA VAHVISTUU 7.2.2019 Pia Maria Jonsson LT Johtava asiantuntija SIDONNAISUUDET (2010- ) LT, terveysjärjestelmätutkimus (MD PhD, Health Systems Research, Karolinska Institutet 2001) Päätoimi
Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat)
Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat) Sidonnaisuuksien ilmoittaminen sidonnaisuuslomakkeella Valtion ylimmän virkamiesjohdon
HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?
HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan
Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus
Suomen Akatemian strateginen tutkimusrahoitus Strateginen tutkimus yhteiskunnallisen uudistamisen välineenä 3.6.2014 Riikka Heikinheimo 1 Miten instrumentin rakentamisessa on lähdetty liikkeelle? Avoin
Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen
Datanhallinta, laskennan resurssit ja osaaminen Tutkimusinfrastruktuuritoiminnan strateginen kehittäminen Työpaja 25.4.2019 Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija Suomen Akatemia 1 SUOMEN AKATEMIA 2019
Huippuyksikköseminaari 12.11.2013
Huippuyksikköseminaari 12.11.2013 Puheenjohtajana: yksikön johtaja Arja Kallio 10.00 10.10 Tervetuloa, Yksikön johtaja Arja Kallio 10.10 10.50 Käytännön asioita aloittaville huippuyksiköille, Tiedeasiantuntija
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?
Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi
Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013
Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Johdanto Vuonna 2012 THL järjesti terveyskeskusten potilastietojärjestelmien pääkäyttäjille rokotusten kirjausja rokotusrekisteri -koulutuspäivät. Koulutuspäivillä
Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013
Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Johdanto Vuonna 2012 THL järjesti terveyskeskusten potilastietojärjestelmien pääkäyttäjille rokotusten kirjausja rokotusrekisteri -koulutuspäivät. Koulutuspäivillä
Euroopan lääkeviraston rooli rokotteen turvallisuuden arvioinnissa - tapaus Pandemrix. Sosiaali- ja Terveysministeriö
Euroopan lääkeviraston rooli rokotteen turvallisuuden arvioinnissa - tapaus Pandemrix Sosiaali- ja Terveysministeriö 13.12. 2010 Pekka Kurki Rokote tarvitsee myyntiluvan Kansalliset myyntiluvat Fimea arvioi
Suomi nousuun. Aineeton tuotanto
Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on
Kotimainen Rokotetuotantomahdollisuus. Teollisen Biotekniikan Seminaari 17.8.2006 Kalevi Reijonen
Kotimainen Rokotetuotantomahdollisuus Teollisen Biotekniikan Seminaari 17.8.2006 Kalevi Reijonen Rokotteet ja rokotetuotanto Preventiiviset rokotteet Terapeuttiset rokotteet Immunomodulaatio Teknologiat
Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet
Kustannusmallien tavoitteet ja ominaisuudet. 28.10.2013. Heikki Mannila 2 Kustannusmalli, mallin toteutus ja muut asiat Kustannusmalli: millä tavoin ulkopuolinen rahoittaja mitoittaa yliopistolle tai tutkimuslaitokselle
HPV rokotus. Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö. Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla
HPV rokotus Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla Uusi rokote tulossa markkinoille! Gardasil 9 HPV16 ja 18 HPV 6 ja 11 kondyloomasuoja
ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1,
P5_TA-PROV(2003)0318 Pakkaukset ja pakkausjätteet *** II Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pakkauksista
Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut
Kolmas sektori ja maaseutukuntien palvelut Mikkelin Tiedepäivä 7.4.2011 Ritva Pihlaja projektipäällikkö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä tutkija Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti
ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013
ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian
Järkevää sääntelyä koskeva sidosryhmien kuuleminen Euroopan unionissa. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry vastaa lausuntonaan seuraavaa:
Lausunto 1 (5) Edunvalvonta/TK 20.9.2012 SAK 10670 / 2012 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry PL 157 00531 Helsinki Tunnistenumero: 73707199645-17 Järkevää sääntelyä koskeva sidosryhmien kuuleminen
Riskianalyysi ja riskien hallintasuunnitelma sekä projektisalkun hallinnan tavoitteiden kuvaus. tuotos 1
Riskianalyysi ja riskien hallintasuunnitelma sekä projektisalkun hallinnan tavoitteiden kuvaus. tuotos 1 HANKETOIMINNAN LAADUN VARMISTUS Hanketoiminnan laadun varmistuksella tarkoitetaan tässä käytänteitä,
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina
Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Lauri Korkeaoja Hallituksen puheenjohtaja Teemat 1) Järjestöt Suomessa 2) Sosiaali ja terveyssektorin erityispiirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa 3) Sote järjestöt
Julkisten toimijoiden tilintarkastus. Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Rauhala
Julkisten toimijoiden tilintarkastus Johtava asiantuntija Marita Virtanen KHT, JHTT, CIA, CCSA, CFE, CISA Piia-Tuulia Lausuntomallien taustaa Yliopistouudistus vuonna 2010 Tekesin aikaisempi tilintarkastusmallipohja
Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi. Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi
Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi Arviointien tavoite Tuottaa tietoa lääkkeiden käyttöönottoon ja korvattavuuteen
Syventävät auditoinnit - yleistä
Syventävät auditoinnit - yleistä Kliinisten auditointien kehittäminen KLIARY:n järjestämä seminaari 18.1.2016 Aluehallintavirasto, Pasila, Helsinki Hannu Järvinen Säteilyturvakeskus (STUK) Siht., Kliinisen
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta 2008/0255(COD) 3.2.2010 TARKISTUKSET 4-9 Lausuntoluonnos Jorgo Chatzimarkakis (PE430.863v01-00) ihmisille ja eläimille tarkoitettuja
Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus
Näkökulmia tutkimusaineistojen avoimuuteen: tehokkuus, toistettavuus ja vaikuttavuus Juha Haataja Etiikan päivä 9.3.2016 Avoimuus etenee kansainvälisesti Hyötyjä - Tieteellinen toimintamalli edistyy -
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2
LAPIN TIETOYHTEISKUNTAOHJELMA TAUSTA-AINEISTOA TYÖPAJAAN 2 TAUSTATIETOA OHJELMATYÖSTÄ Lapin liiton johdolla alueelle tuotetaan uusi tietoyhteiskuntaohjelma. Työ käynnistyi keväällä ja valmistuu vuoden
Suomen ympäristökeskus SYKE Tietokeskus Geoinformatiikkayksikkö Paikkatieto- ja kaukokartoituspalvelut
EO Suomen ympäristökeskus SYKE Tietokeskus Geoinformatiikkayksikkö Paikkatieto- ja kaukokartoituspalvelut Ylläpidämme ja kehitämme paikkatieto- ja kaukokartoitusaineistoja sekä niiden käyttöympäristöä.
14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat
Vihreät hankinnat ja hankintalaki. Kommenttipuheenvuoro, Vihreät hankinnat seminaari Jukka Koivusalo Hankintalakimies Espoon kaupunki
Vihreät hankinnat ja hankintalaki Kommenttipuheenvuoro, Vihreät hankinnat seminaari 18.01.2010 Jukka Koivusalo Hankintalakimies Espoon kaupunki Yleisiä lähtökohtia Hankintalaki perustuu pitkälti EU-lainsäädäntöön,
Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille
Palveleva Helsinki hanke Uusia mahdollisuuksia pk-yrityksille Katajanokka 14.11.2007 Projektipäällikkö Hanna Hietala 16.11.2007 1 Kysely julkisista hankinnoista Helsingin Yrittäjien nettikysely jäsenyrityksille
Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen
Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus Yhteiskunnan turvallisuudesta huolehtiminen on valtiovallan keskeisimpiä tehtäviä ja yhteiskunnan elintärkeät
Kansallisen rokotusohjelman saavutukset ja haasteet Rokotusosaamisen koulutuksen näkökulma TtT, Th, yliopettaja Anne Nikula Tampere, 29.1.2016.
Kansallisen rokotusohjelman saavutukset ja haasteet Rokotusosaamisen koulutuksen näkökulma TtT, Th, yliopettaja Anne Nikula Tampere, Rokottamisen maailmanlaajuisia saavutuksia - Rokottaja-patsas kertoo
Teknologian hankintapäätökset sairaaloissa. Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto
Teknologian hankintapäätökset sairaaloissa Risto Roine Professori Itä-Suomen yliopisto Uusien menetelmien arviointi sairaanhoitopiireissä Uusien menetelmien käyttöönotolle ei yleensä virallista, organisaatiotason
Mitä opittiin lasten H1N1 (sikainfluenssa) -pandemiarokotteista
Narkolepsiavanhempien tapaaminen Helsinki, 13.12.2010 Mitä opittiin lasten H1N1 (sikainfluenssa) -pandemiarokotteista Professori Timo Vesikari Rokotetutkimuskeskus Tampereen yliopisto Taustaa I WHO julisti
Liiku Terveemmäksi LiikuTe 2010. Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille
Liiku Terveemmäksi LiikuTe 2010 Yleiset periaatteet vuoden 2010 järjestelyille LiikuTe Neuvottelukunta 02 03 2010 Vuoden 2010 lähtöruutu 1. Edetään vuosien 2007 2009 kokemusten pohjalta 2. Tapahtumia toukokuussa
Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013
Terveyskeskuskohtaiset rokotustietoraportit 2013 Johdanto Vuonna 2012 THL järjesti terveyskeskusten potilastietojärjestelmien pääkäyttäjille rokotusten kirjausja rokotusrekisteri -koulutuspäivät. Koulutuspäivillä
Tekes on innovaatiorahoittaja
Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tampereen yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Timo Tiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä
Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon
Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä
Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Siirtogeenisiä organismeja käytetään jo nyt monien yleisten biologisten lääkeaineiden valmistuksessa. Esimerkiksi sellaisia yksinkertaisia
Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden
Suomenlahti-vuoden visio Miksi Suomenlahti-vuosi? Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden aktiivista vuorovaikutusta
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Nobivac L4 injektioneste, suspensio koirille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi 1 ml:n annos sisältää: Vaikuttavat aineet: Inaktivoidut Leptospira
JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ
JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työterveyslaitos www.ttl.fi Ihmisten innostava johtaminen Jalmari Heikkonen, johtava asiantuntija 3.6.2014 Jalmari Heikkonen Työterveyslaitos www.ttl.fi Oikeudenmukaisuus Jaon oikeudenmukaisuus
Projektien rahoitus.
Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto
Kohti tulevaisuuden terveyspalvelujärjestelmää
Kohti tulevaisuuden terveyspalvelujärjestelmää Sanna Salanterä ja Heikki Korvenranta 16.09.2009 Kansallisen terveydenhuollon järjestämisestä vuoteen 2015 Alueellinen organisaatio ja järjestäminen Terveyden
ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015
Paikalliset erityispiirteet ja sote Liisa Heinämäki,STM Etunimi Sukunimi 21.5.2015 Väestö 1970 Väestö 2007 Asukkaita neliökilometrillä Asukkaita neliökilometrillä Asuttamaton alue Asuttamaton alue 14.10.2014
Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009
Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3
Toimeenpano ja Seuranta - CHAMP III työpaja Turku 27.10.2010 Pekka Salminen
Toimeenpano ja Seuranta - CHAMP III työpaja Turku 27.10.2010 Pekka Salminen Toimeenpanon ja seurannan lähtökohtia Toimeenpano perustuu: Toimintasuunnitelmaan, Organisaatiorakenteeseen, Viestintään ja
Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet
Tutkimuseettisen ennakkoarvioinnin periaatteet Arja Kuula, kehittämispäällikkö Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Tampereen yliopisto 21.03.2011 Itä-Suomen yliopiston tutkimusetiikan seminaari Tarpeet
Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto
Työ- ja elinkeinoministeriö 4.8.2009 PL 32 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö TEM 266:00/2008 TERVEYSPALVELUALAN LIITON LAUSUNTO JULKISISTA HANKINNOISTA ANNETUN LAIN (348/2007) 15 :N MUUTTAMISESTA Vuoden
Lyhyt historia Fimea aloitti toimintansa Kuopiossa. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus. GLP-tilaisuus Eija Pelkonen
Lyhyt historia 10.9.2008 Projektin asettaminen (STM105:00/2008) 19.1.2009 Perustamispäätös: Kuopio (STM/298/2009) 24.7.2009 Laki (593/2009) vahvistettiin (VN+TP) 13.8.2009 Asetus hyväksyttiin valtioneuvostossa
Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa
Osaamisen arviointi korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisissä täydennyskoulutuksissa Suunnittelija Tarita Tuomola, Metropolia Ammattikorkeakoulu Koulutuspäällikkö Mika Saranpää, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
voimen tiedon ohjelma
Avoimen tiedon ohjelma Julkiset tietovarannot laajempaan käyttöön voimen tiedon ohjelma Valtion virastoilla ja kunnilla on hallussaan laajoja tietovarantoja. Suuri osa tiedosta on julkista tietoa, jota
I Strategiset linjaukset
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on soveltavan taloudellisen tutkimuksen yksikkö, joka tuottaa päätöksenteon tueksi tutkimustietoa julkisen sektorin voimavarojen tehokkaasta käytöstä ja sopeutumisesta
Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi. Susan Kuivalainen
Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi Susan Kuivalainen Arvioinnin sisältö ETK tilasi ulkoisen arvioinnin tutkimustoiminnastaan keväällä 2013. Arvio tutkimustoiminnasta yleisesti ja painopistealueittain
Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa?
Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 26.3.2014, Rovaniemi Kehittämispäällikkö Jaana Markkula Alkoholiohjelma, Terveyden
Neuvoston yhteinen kanta (14843/1/2002 C5-0082/2003 2001/0291(COD)) Tarkistus 22 JOHDANTO-OSAN 6 KAPPALE. Perustelu
26. kesäkuuta 2003 A5-0200/22 TARKISTUS 22 esittäjä(t): PSE-ryhmän puolesta, María del Pilar Ayuso González PPE-DEryhmän puolesta, Hiltrud Breyer ja Patricia McKenna Verts/ALE-ryhmän puolesta ja Laura
ARVIOINTISUUNNITELMA
1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet
Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa
Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus
Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli
Tiedote tutkimuksesta 1(5) Kliinisiä lääketutkimuksia koskeva tiedotemalli Yleistä Mahdollista tutkittavaa puhutellaan yleensä teitittelemällä. Menettely kuitenkin vaihtelee kohderyhmän mukaan. Tiedote
Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri?
Miksi valtakunnallinen rokotusrekisteri? Rokotusten kirjaaminen ja rokotusrekisteri -koulutuspäivät Helsingin Messukeskus, 14.-15.5.2012 Jukka Jokinen Rokotetutkimusyksikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus rautatiejärjestelmän turvallisuudesta ja yhteentoimivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan rautatiejärjestelmän turvallisuudesta
Suomen Lihastautirekisteri osana kansainvälistä yhteistyötä. Jaana Lähdetie Erikoislääkäri, Suomen Lihastautirekisterin vastuuhenkilö TYKS
Suomen Lihastautirekisteri osana kansainvälistä yhteistyötä Jaana Lähdetie Erikoislääkäri, Suomen Lihastautirekisterin vastuuhenkilö TYKS Taustaa Miksi uudet tutkimustulokset lihastautien perimmäisistä
Muistio taloudellisten etuuksien tunnistamisessa käytetyistä menetelmistä
Muistio taloudellisten etuuksien tunnistamisessa käytetyistä menetelmistä Content Muistio taloudellisten etuuksien tunnistamisessa käytetyistä menetelmistä... 1 1. Johdanto... 2 2. Määritelmät... 3 2.1.
Hyvinvointi- ja terveysalan ASIANTUNTIJA
Hyvinvointi- ja terveysalan ASIANTUNTIJA Tiedosta TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kansallinen asiantuntijalaitos, joka tarjoaa luotettavaa tietoa terveys- ja hyvinvointialan
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja
Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,
STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta
STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta
Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen?
Liha-alan tutkimusseminaari 11.10.2012 Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Tutkimusjohtaja Mikko Peltonen Maa- ja metsätalousministeriö Esityksen
Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää?
Nuoren kliinikkotutkijan arjen näkökulmia: voiko tutkijan ja kliinikon työtä yhdistää? Taneli Raivio, LT, dosentti Erikoistuva lääkäri HYKS Lastenklinikka sekä Biomedicum Helsinki, Biolääketieteen laitos,
Lasten lääketutkimukset teollisuuden näkökulmasta
Lasten lääketutkimukset teollisuuden näkökulmasta Pia Eloranta, Head of Clinical Research, Pfizer Oy 4.2.2009 Esityksen sisältö Yleistä lasten lääketutkimuksista Lasten lääketutkimuksen viranomaisvaatimukset
Kupiainen Niina 13.5.2014. Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2015-2019
Kupiainen Niina 13.5.2014 Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2015-2019 Tavoitteena laadukas ja tasapuolinen ympäristöterveydenhuollon valvonta valtakunnallisesti
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Purevax Rabies injektioneste, suspensio 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi 1 ml:n annos sisältää: Vaikuttava aine: Rabies rekombinantti canarypox-virus
WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO
WHOQOL-BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI - LYHYT VERSIO Ohjeet Tällä lomakkeella pyydämme Teitä arvioimaan elämänlaatuanne, terveyttänne ja muita arkielämänne asioita. Vastatkaa kaikkiin
AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa
AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan
Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen
Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen Jyrki Hakapää johtava tiedeasiantuntija 1 FOR EXELLENCE IN SCIENCE Miksi avoin saatavuus? Avoin saatavuus -termi korostaa strategista pyrkimystä turvata tutkimustulosten
Mitä priorisoinnilla tarkoitetaan?
Johanna Lammintakanen FT Ma. professori Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos Mitä priorisoinnilla tarkoitetaan? Terveydenhuollon priorisointi Käsitteestä: Mistä on kyse? Muutama ajatus ilmiöstä Keskustelun,
Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010
Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee
SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017
SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnassa 3.2.2015 Sisällys Johdanto... 3 1 Suomen JBI yhteistyökeskuksen missio, visio ja arvot...