FIBSIN YRITYSVASTUUTUTKIMUS 2016 YRITYSTEN käytännöt, haasteet ja tulevaisuuden näkymät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FIBSIN YRITYSVASTUUTUTKIMUS 2016 YRITYSTEN käytännöt, haasteet ja tulevaisuuden näkymät"

Transkriptio

1 FIBSIN YRITYSVASTUUTUTKIMUS 2016 YRITYSTEN käytännöt, haasteet ja tulevaisuuden näkymät

2 LUKIJALLE Asiakkaat ja sijoittajat vaikuttavat entistä enemmän yritysten vastuullisuuteen FIBSin vuoden 2016 yritysvastuututkimuksen mukaan asiakkaiden sekä omistajien ja sijoittajien merkitys yritysten vastuullisuuteen vaikuttavina toimijoina on lisääntynyt selvästi viime vuoteen verrattuna. Tutkimukseen osallistuneista 202:sta suuresta ja keskisuuresta yrityksestä 59 prosenttia (51 % vuonna 2015) sanoi asiakkaiden olevan vastuullisuuden liikkeellepaneva voima eli vaikuttavan siihen, missä määrin yritys on sitoutunut vastuullisuuteen. Lähes yhtä moni eli 58 prosenttia (52 %) ilmoitti omistajien ja sijoittajien olevan vaikuttavimpia toimijoita. Asiakkaiden vaikutusvallan kasvu näkyi tuloksissa kautta linjan: selvästi aiempaa useampi eli 62 prosenttia (49 %) yrityksistä seuraa ja mittaa vastuullisuustavoitteiden toteutumista asiakastyytyväisyyden kautta, asiakastietojen ja asiakkaiden yksityisyyden turvaamiseen liittyviin käytäntöihin panostavien yritysten määrä nousi kymmenyksen 50:een prosenttiin, ja hienoista nousua esiintyi myös kysyttäessä kuinka monessa yrityksessä myynnin kasvattaminen vastuullisuuden kautta on liiketoimintahyöty, jonka mainitsi 34 prosenttia vastaajista (31 %). On hienoa huomata, että yritykset kuuntelevat asiakkaiden toiveita entistä herkemmällä korvalla, mutta vastuullisuuden merkitys yrityksissä kasvaa toden teolla vasta kun rahamaailma alkaa painottaa vastuullisuutta. Sijoittajien ja omistajien valinnat ja mielipiteet voivat myös saada yrityksissä aikaan nopeitakin muutoksia ja vauhdittaa vastuullisuuden integrointia koko liiketoimintaan. Viitteitä tästä näkyy jo tämän vuoden tutkimuksemme tuloksissa: yritysten käytännön teot ovat lisääntyneet lähes kaikissa vastuullisuusteemoissa ja myös vastuullisuuden johtamiskäytännöt ovat yleistyneet kautta linjan. Esimerkiksi jo lähes 70 prosentissa yrityksiä on käytössä toimintaa ohjaava eettinen ohjeistus ja joka kolmannessa vastuullisuus on osa johdon ja henkilöstön kannustin- ja palkitsemiskriteerejä. Toinen hyvä uutinen tämän vuoden tutkimuksessamme on vastuullisuuden johtamiskäytäntöjen yleistyminen lähes jokaisen käytännön osalta: esimerkiksi jo 67 prosentilla yrityksistä on käytössä toimintaa ohjaava eettinen ohjeistus. Tästä on hyvä jatkaa FIBSin suositukset yrityksille löydät julkaisun lopusta. Hyviä lukuhetkiä! Mikko Routti Toimitusjohtaja, FIBS mikko.routti@fibsry.fi Myös sijoittajien vaikutusvallan lisääntyminen nousi esiin vastuullisuuden liiketoimintahyödyistä kysyttäessä: kuudesta eri hyötynäkökulmasta eniten lisääntyi osakkeen arvon kasvu, jonka maininneiden yritysten määrä nousi 20:een prosenttiin (15 %). Tähän julkaisuun on koottu tutkimuksen keskeisimmät tulokset. Laajempi tutkimusraportti löytyy FIBSin yritysvastuun tietopankista (edellyttää käyttäjätunnusta) osoitteesta: > Yritysvastuu > Tietopankki

3 2 Sisällys Lukijalle avaintulosta... 4 Panostukset vastuullisuuteen... 5 Käytännöt ja johtaminen... 7 Vaikutukset ja hyödyt Haasteet Tulevaisuuden näkymät FIBSin teesit ja suositukset Tutkimuksen taustaa Neljättä kertaa toteutettu FIBSin yritysvastuututkimus on laajin suomalaisten suuryritysten vastuullisuutta kartoittava tutkimus, joka tarjoaa kattavan kokonaiskuvan suurten ja keskisuurten yritysten yhteiskuntavastuutoiminnan käytännöistä, haasteista ja tulevaisuuden näkymistä Tutkimuksen kysymyksenasettelu ja käsitteistö perustuu osittain kansainväliseen ISO yhteiskuntavastuustandardiin Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus CATI-puhelinhaastatteluna aikavälillä Tutkimukseen osallistui 202 toimitusjohtajaa ja yritysvastuusta vastaavaa johtajaa Suomen Top 1000 yrityksestä (Intellia/JM Tieto Oy, Päättäjät ja Vaikuttajat tietokanta ja FIBSin jäsenet) mikä täyttää luotettavan otoksen kriteerit - vastaajista 56 % on toimitusjohtajia Tulosten vuosivertailussa huomioitava: - Vastaajien saivat halutessaan haastattelukysymykset etukäteen käyttöönsä paperimuodossa - Otos muuttui hieman viime vuodesta: vastaajista julkisia osakeyhtiöitä on 27 % (14% vuonna 2015), osakeyhtiöitä 69 % (79 %) ja muita 4 % (8 %) - Vastaajamäärä oli 202 vuonna 2016 ja 200 vuonna 2015

4 3 7 avaintulosta 1. Asiakkaiden sekä omistajien ja sijoittajien merkitys yritysten vastuullisuuteen vaikuttavina toimijoina on lisääntynyt selvästi edellisvuoteen verrattuna tärkein liikkeellepaneva voima on edelleen ylin johto. 2. Työelämäkäytännöt on yritysten olennaisin yritysvastuuteema käytännön toimenpiteiden osalta eniten lisääntyivät yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja monimuotoisuuden tukemiseen liittyvät käytännöt. 3. Maineen rakennus on edelleen tärkein syy panostaa vastuullisuuteen ja suurin liiketoimintahyöty, vaikka maineen merkitys laski hieman molempien kysymysten osalta edellisvuoteen verrattuna - toiseksi suurin hyöty on kustannussäästöt ja kolmanneksi merkittävin myynnin kasvattaminen. 4. Vastuullisuuden johtamiskäytännöt ovat yleistyneet lähes jokaisen käytännön osalta - valtaosalla (67 %) yrityksistä on käytössä toimintaa ohjaavaa eettinen ohjeistus. 5. Yritysten käytännön teot ovat lisääntyneet lähes jokaisen vastuullisuusteeman osalta - eniten panostetaan työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin (98 % yrityksistä). 6. Toimitusketjujen hallinta on edelleen yritysten suurin vastuullisuushaaste toiseksi suurin haaste edellisvuoden tapaan on vastuullisuudesta viestiminen ja maineen hallinta % yrityksistä arvioi vastuullisuuden merkityksen kasvavan lähitulevaisuudessa - vastuullisuuteen käytettävät resurssit eivät kuitenkaan lisäänny samaan tahtiin.

5 4 PANOSTUKSET VASTUULLISUUTEEN Asiakkaat ja sijoittajat vaikuttavat entistä enemmän yritysten vastuullisuuteen Asiakkaiden sekä omistajien ja sijoittajien merkitys yritysten vastuullisuuteen vaikuttavina toimijoina on lisääntynyt selvästi viime vuoteen verrattuna. Yrityksistä 59 prosenttia (51 % vuonna 2015) sanoi asiakkaiden olevan vastuullisuuden liikkeellepaneva voima eli vaikuttavan siihen, missä määrin yritys on sitoutunut vastuullisuuteen. Lähes yhtä moni eli 58 prosenttia (52 %) ilmoitti omistajien ja sijoittajien olevan vaikuttavimpia toimijoita. Tärkein liikkeellepaneva voima on edelleen yli johto, jonka mainitsi 75 prosenttia vastaajista, mutta johdon merkitys laski selvästi edellisvuoteen (90 %) verrattuna. Asiakkaiden vaikutusvallan kasvu näkyi tuloksissa kautta linjan: selvästi aiempaa useampi eli 62 prosenttia (49 %) yrityksistä seuraa ja mittaa vastuullisuustavoitteiden toteutumista asiakastyytyväisyyden kautta, asiakastietojen ja asiakkaiden yksityisyyden turvaamiseen liittyviin käytäntöihin panostavien yritysten määrä nousi kymmenyksen 50:een prosenttiin, ja hienoista nousua esiintyi myös kysyttäessä kuinka monessa yrityksessä myynnin kasvattaminen vastuullisuuden kautta on liiketoimintahyöty, jonka mainitsi 34 prosenttia vastaajista (31 %). Myös sijoittajien vaikutusvallan lisääntyminen nousi esiin vastuullisuuden liiketoimintahyödyistä kysyttäessä: kuudesta eri hyötynäkökulmasta eniten lisääntyi osakkeen arvon kasvu, jonka maininneiden yritysten määrä nousi 20:een prosenttiin (15 %). Maineen rakennus on edelleen yritysten mielestä ylivoimaisesti tärkein liiketoimintahyöty (88 % vastaajista), vaikkakin sen merkitys laski hieman. Mitkä ovat vastuullisuustoimintanne liikkeellepanevia voimia? Valitse enintään 3 toimijaa

6 5 Tutkimuksen mukaan vastuullisuus on edelleen lähes kaikille yrityksille tärkeää, mutta ei vieläkään toiminnan prioriteetti: tänä vuonna 62 % vastaajista (57 %) piti vastuullisuutta erittäin olennaisena liiketoimintansa kannalta. Tuloksen voidaan nähdä heijastavan pitkän aikajänteen kannattavuustavoitteita, joihin aletaan taantumasta huolimatta ja tulevaisuuteen katsoen jälleen keskittymään lyhyen aikavälin kannattavuustekijöiden rinnalla. Yritysmaineen rakennus on edelleen yrityksille sekä tärkein syy panostaa vastuullisuuteen että suurin liiketoimintahyöty, vaikkakin maineen merkitys laski hieman molempien kysymysten osalta viime vuoteen verrattuna. Uusien innovaatioiden kehittäminen on edelleen yrityksille vähiten tärkeä syy panostaa vastuullisuuteen, merkitys myös laski edellisvuoteen verrattuna. Tulos kertoo, että yritykset eivät vieläkään näe esimerkiksi ilmastonmuutosta ja muita yhteiskunnallisia ongelmia liiketoimintamahdollisuutena eli uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämisen lähtökohtana. Miksi yrityksenne panostaa vastuullisuuteen? Valitse 3 tärkeintä syytä Työelämäkäytännöt eli henkilöstökysymykset työturvallisuudesta tasa-arvoon on noussut olennaisimmaksi vastuullisuusteemaksi, sen mainitsi 75 prosenttia vastaajista (70 %). Henkilöstökysymysten painoarvon kasvu näkyy tuloksissa myös yritysten käytännön toimenpiteiden osalta, joista eniten lisääntyivät yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja monimuotoisuuden tukemiseen liittyvät käytännöt. Näihin panostavien yritysten osuus nousi vuoden aikana yli kymmenyksen ollen 69 prosenttia (56 %). Yksi syy nousuun on todennäköisesti vuoden 2015 alussa voimaan tullut uusi yhdenvertaisuuslaki, joka velvoittaa kaikki vähintään 30 henkeä työllistävät yritykset laatimaan yhdenvertaisuussuunnitelman.

7 6 Toiseksi olennainen teema on oikeudenmukaiset toimintatavat (korruption vastainen toiminta, verojalanjäljen avaaminen ja vastuulliset hankintakriteerit) jonka mainitsi 71 prosenttia vastaajista. Ympäristökysymykset ovat edellisvuoden tapaan vasta kolmanneksi olennainen teema, vaikka ympäristön maininneiden yritysten osuus nousi 65 prosentista 70:een ja yritykset panostavat edelleen käytännön tasolla eniten ympäristövastuuseen liittyviin toimenpiteisiin, kuten energiatehokkuuden parantamiseen ja puhtaampaan tuotantoteknologiaan. Tuloksista voidaan päätellä, että ympäristö on vakiinnuttanut asemansa itsestään selvänä osana vastuullista liiketoimintaa, eikä sen merkitystä enää tarvitse erikseen korostaa yhtä paljon kuin aiemmin. Myös ihmisoikeuksien merkitys yrityksille lisääntyi hieman viime vuodesta: teeman ilmoitti olennaiseksi 19 prosenttia vastaajista (14 %). Mitä yhteiskuntavastuuteemoja pidätte yrityksenne kannalta olennaisimpina? Mahdollisuus valita 3 olennaisinta

8 7 KÄYTÄNNÖT JA JOHTAMINEN Yritysten käytännön teot lisääntyneet lähes jokaisen vastuullisuusteeman osalta Käytännön tekojen osalta yritysten panostukset ovat lisääntyneet lähes kaikkien kysyttyjen toimenpiteiden osalta. Pientä laskua näkyi vain jätteiden käsittelyn, kierrätyksen ja kierrätysmateriaalien hyödyntämisen osalta, joihin laskusta huolimatta panostetaan edelleen toiseksi eniten (71 % vastaajista). Eniten yritykset panostavat edellisvuoden tapaan työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin (93 % vastaajista) sekä veden, energian ja luonnonvarojen tehokkaaseen käyttöön (70 % vastaajista). Asiakastietojen ja asiakkaiden yksityisyyden turvaamiseen liittyviin käytäntöihin panostavien yritysten osuus nousi 50:een prosenttiin (40 %), myös vastuullisiin hankintakriteereihin panostavien yritysten osuus nousi kymmenyksen 45:een prosenttiin. Korruption vastaisiin käytäntöihin panostaa jo puolet yrityksistä ja paikallisyhteistyöhön 41 % yrityksistä. Mitä toimenpiteitä olette tehneet olennaisten yhteiskuntavastuuteemojen edistämiseksi?

9 8 Vastuullisuuden johtamiskäytännöt ovat yleistyneet lähes jokaisen käytännön osalta, mikä kertoo, että vastuullisuutta suunnitellaan ja johdetaan yrityksissä yhä systemaattisemmin, ja vastuullisuus on sen myötä integroitumassa entistä laaja-alaisemmin koko liiketoimintaan. Jo 67 prosenttia yrityksistä (54 %) on ottanut käyttöön toimintaa ohjaavan eettisen ohjeistuksen (code of conduct) ja 59 prosenttia (54 %) asettaa vastuullisuustoiminnalleen määrällisiä ja/tai laadullisia tavoitteita. Yrityksistä 48 prosenttia kertoo julkaisevansa vastuullisuusraportin, 42 prosentissa (31 %) yrityksiä on yritysvastuusta vastaava henkilö johtoryhmässä, ja joka kolmannessa yrityksessä vastuullisuus on sekä johdon että henkilöstön kannustin- ja palkitsemiskriteeri.

10 9 VAIKUTUKSET JA HYÖDYT Maine edelleen vastuullisuuden suurin liiketoimintahyöty Yritysten maininnat kuudesta eri liiketoimintahyödystä ovat lisääntyneet kaikkien paitsi maineen rakennuksen osalta. Mainetta pidetään kuitenkin edelleen selvästi merkittävimpänä vastuullisuushyötynä (88 % vastaajista). Toiseksi suurin hyöty on kustannussäästöt (41 % vastaajista) ja kolmanneksi merkittävin myynnin kasvattaminen (34 % vastaajista). Eniten lisääntyivät maininnat osakkeen arvon kasvusta, jotka nousivat 20:een prosenttiin (15 %). Selvästi aiempaa useampi yrityksistä seuraa ja mittaa vastuullisuustavoitteiden toteutumista asiakastyytyväisyyden kautta, Vastuullisuuden tavoitteiden täyttymistä seurataan edelleen pääsääntöisesti työtyytyväisyyden ja työhyvinvoinnin kautta, yritysmaineen ja ympäristövaikutusten merkitys seurantakeinona on sitä vastoin laskenut. Minkä mittareiden kautta yrityksenne vastuullisuustavoitteiden täyttymistä seurataan? Valitse 3 tärkeintä

11 10 HAASTEET Toimitusketjujen hallinta haastavin vastuullisuusteema Yrityksistä 28 prosenttia (21 % vuonna 2015) pitää toimitusketjujen hallintaa suurimpana vastuullisuushaasteenaan. Seitsemästä vastuullisuusteemasta haastavimpia olivat edellisvuoden tapaan myös vastuullisuudesta viestiminen ja maineen hallinta (21 %) sekä työtyytyväisyys ja työhyvinvointi (20 %). Pienimpiä haasteita yrityksille ovat edelleen ihmisoikeudet (1 %) sekä korruption ja lahjonnan vastainen toiminta (2 %). Vastuullisuuden johtamisen suurimpia haasteita ovat puolestaan edellisvuoden tapaan vastuullisuuden vaikutusten mittaus ja integrointi liiketoimintaan. Johtamishaasteista eniten ovat lisääntyneet vastuullisuusosaamiseen liittyvät kysymykset, jonka mainitsi 26 prosenttia yrityksistä (19 %). Tulos kertoo, että mitä paremmin vastuullisuuden strateginen merkitys ja liiketoimintahyödyt nousevat esiin, sitä enemmän yrityksissä tarvitaan vastuullisuuden asiantuntemusta kaikilla liiketoimintasasoilla. Mikä on yrityksenne haastavin vastuullisuusteema? Valitse 1

12 11 TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT 90 % yrityksistä arvioi vastuullisuuden merkityksen kasvavan lähivuosina Valtaosa (67 %) yrityksistä arvioi vastuullisuuden merkityksen kasvavan seuraavan viiden vuoden aikana jonkin verran ja 22 prosenttia huomattavasti. Tästä huolimatta vain seitsemän prosenttia arvioi vastuullisuuteen käytettävien resurssiensa lisääntyvän huomattavasti. Yli puolet (56 %) arvioi vastuullisuuteen käytettävien resurssiensa lisääntyvän lähivuosien aikana jonkin verran ja joka kolmas arvioi resurssiensa pysyvän ennallaan. Miten arvioitte vastuullisuuden merkityksen muuttuvan yrityksenne osalta seuraavan 5 vuoden sisällä? Merkitys Miten arvioitte yrityksenne vastuullisuuteen käytettävien resurssien kehittyvän seuraavan 5 vuoden aikana? Resurssit

13 12 FIBSin teesit ja suositukset Juhlapuheista resursseiksi. Vastuullisuustyön strateginen merkitys on selkeässä kasvussa ja työn nähdään vaikuttavan yrityksen pitkän aikavälin kannattavuuteen. Vie juhlapuheet toimintaan ja kasvata vastuullisuustyölle suunnattuja resursseja. Mahdollista riittävä tietotaito ja vastuullisuuden strateginen integrointi osaksi liiketoimintaa. Asiakas on kuningas. Asiakkaiden merkitys vastuullisuustyön liikkeellepanevana voimana vahvistuu. Vastaa asiakkaiden tarpeeseen ja valjasta vastuullisuus kilpailutekijäksi ja erottautumisen välineeksi. Omistajista vahtikoiria. Toimi viimeistään nyt varmistaaksesi yrityksesi valmius vastata myös omistajien ja sijoittajien suunnalta tulevaan paineeseen. Tuota proaktiivisesti myös omistajille vastuullisuuteen liittyvää tietoa. Riskien hallinnasta mahdollisuudeksi. Vastuullisuustyö on vielä pitkälti riskien hallintaa. Valjasta YK:n Kestävän kehityksen tavoitteiden hengen mukaisesti vastuullisuusosaaminen uusien tuotteiden, palveluiden ja ratkaisujen kautta uusiksi asiakkaiksi, markkinoiksi ja liikevaihdoksi. Sitouta koko henkilöstösi kehitystyön toteuttajiksi ja muutosagenteiksi. FIBS Parempaa liiketoimintaa FIBS on Suomen laajin yritysvastuuverkosto. Autamme yrityksiä tekemään parempaa liiketoimintaa tarjoamalla tietoa uusista innovatiivisista tavoista kehittää liiketoimintaa sekä ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitua ja vaihtaa käytännön kokemuksia niin eri toimialojen yritysten kuin muidenkin yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Palveluihimme kuuluvat mm. seminaarit, työpajat ja tapahtumat, koulutus- ja kehittämishankkeet sekä tutkimukset, uutiskirjeet ja julkaisut FIBS

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto!

FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto Yritysvastuuverkosto FIBS tarjoaa ajankohtaista tietoa yritysvastuun parhaista käytännöistä, trendeistä ja työkaluista, tukea vastuullisuustoiminnan kehittämiseen,

Lisätiedot

FIBSIN YRITYSVASTUUTUTKIMUS 2017

FIBSIN YRITYSVASTUUTUTKIMUS 2017 FIBSIN YRITYSVASTUUTUTKIMUS 2017 FIBS / Yritysvastuututkimus 2017 Tutkimuksen toteutus FIBS / Yritysvastuututkimus 2017 2 Vuoden 2017 tutkimuksen toteutus 200 toimitusjohtajaa ja yritysvastuusta vastaavaa

Lisätiedot

Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!!

Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!! Kestävät liiketoimintaratkaisut! Bisneksen tulostekijät! #FIBS_RP15!! !!! Suomen johtava yritysvastuuverkosto! FIBS on Suomen johtava yritysvastuuverkosto. Autamme yrityksiä tekemään parempaa liiketoimintaa

Lisätiedot

St u Li e Yr t St i In a Ny y L J Tu e Ai u s El i En e N u Je u Yr t St n Va t Ul i Uu m Ll i f Ti a s U A Ro h F s, 8.4. 0 5

St u Li e Yr t St i In a Ny y L J Tu e Ai u s El i En e N u Je u Yr t St n Va t Ul i Uu m Ll i f Ti a s U A Ro h F s, 8.4. 0 5 St u Li e Yr t St i In a Ny y L J Tu e Ai u s El i En e N u Je u Yr t St n Va t Ul i Uu m Ll i f Ti a s U A Ro h F s, 8.4. 0 5 s ÄL s FIBS Vastuullinen yritystoiminta Yritysvastuu Suomessa: FIBSin yrityvastuututkimus

Lisätiedot

FIBSin yritysvastuututkimus 2014 YRITYSTEN käytännöt, haasteet ja tulevaisuuden näkymät

FIBSin yritysvastuututkimus 2014 YRITYSTEN käytännöt, haasteet ja tulevaisuuden näkymät FIBSin yritysvastuututkimus 2014 YRITYSTEN käytännöt, haasteet ja tulevaisuuden näkymät LUKIJALLE Yritykset hyötyvät vastuullisuudesta enemmän kuin uskovatkaan Yritysvastuuverkosto FIBSin uusin yritysvastuututkimus

Lisätiedot

yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ

yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ Yhteenveto FIBSin Yritysvastuu 2018 -tutkimus on Suomen laajin suurten ja keskisuurten yritysten vastuullisuutta kartoittava kyselytutkimus. Tutkimus on tehty vuodesta 2013

Lisätiedot

Yhteiskuntavastuu on yrityksille nykyisin muutakin kuin ympäristövastuuta

Yhteiskuntavastuu on yrityksille nykyisin muutakin kuin ympäristövastuuta FIBSin yritysvastuututkimus 2015 LUKIJALLE Yhteiskuntavastuu on yrityksille nykyisin muutakin kuin ympäristövastuuta FIBSin kolmas yritysvastuututkimus kertoo, että ympäristö on suomalaisyrityksille enää

Lisätiedot

FIBSin yritysvastuututkimus 2013 YRITYSTEN käytännöt, haasteet ja tulevaisuuden näkymät

FIBSin yritysvastuututkimus 2013 YRITYSTEN käytännöt, haasteet ja tulevaisuuden näkymät FIBSin yritysvastuututkimus 2013 YRITYSTEN käytännöt, haasteet ja tulevaisuuden näkymät LUKIJALLE Yhteiskuntavastuuseen panostetaan yrityksissä laajasti mutta parantamisenkin varaa vielä löytyy FIBSin

Lisätiedot

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4

It s As u l Ik t Im n An e El y S. E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 It s As u l Ik t Im n An e El y S E - - - - - - - Aa u a V Ri N Ka U I n 4.9. 0 4 FIBS! Perustettu vuonna 2000 Suomen ainoa riippumaton ja voittoa tavoittelematon yritysvastuuverkosto Autamme jäseniämme

Lisätiedot

Yritysvastuu 2019 Tutkimusraportti. Yritysvastuun strategia, johtaminen ja käytännöt suomalaisyrityksissä

Yritysvastuu 2019 Tutkimusraportti. Yritysvastuun strategia, johtaminen ja käytännöt suomalaisyrityksissä Yritysvastuu 2019 Tutkimusraportti Yritysvastuun strategia, johtaminen ja käytännöt suomalaisyrityksissä Sisällys 1 Avaintulokset 3 2 Tutkimuksen tausta, toteutus ja vastaajat 6 5 Vastuullisuuden ammattilaisten

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

FIBS Pro Kehitä ja inspiroidu

FIBS Pro Kehitä ja inspiroidu FIBS Pro Kehitä ja inspiroidu Kestävää liiketoimintaa tehdään koko yrityksen voimin. FIBS Pro -palvelu on helppo ja kustannustehokas tapa laajentaa ja syventää henkilöstön vastuullisuusosaamista, nostaa

Lisätiedot

FIBS PAREMPIA YRITYKSIÄ YHDESSÄ FIBSIN JÄSENPALVELUT

FIBS PAREMPIA YRITYKSIÄ YHDESSÄ FIBSIN JÄSENPALVELUT Kestävää liiketoimintaa ajaa tänä päivänä entistäkin voimakkaammin yritysten tietoisuus maailman tilasta, tarve hallita riskejä, erottua kilpailijoista ja varmistaa toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa.

Lisätiedot

Digitaalinen riskienhallinnan työkalu: Riskit haltuun helposti ja nopeasti. Riskienhallinta ja kestävä kehitys: Velvollisuudet eduksi

Digitaalinen riskienhallinnan työkalu: Riskit haltuun helposti ja nopeasti. Riskienhallinta ja kestävä kehitys: Velvollisuudet eduksi Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 2/3: Kilpailuetua tavoitteellisuudella 4. Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 1/3: Kestävästi tehokkuutta Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa

Lisätiedot

Miltä yritysten vastuullisuus näyttää Suomessa?

Miltä yritysten vastuullisuus näyttää Suomessa? Miltä yritysten vastuullisuus näyttää Suomessa? Mikko Routti, toiminnanjohtaja, FIBS Finatex-seminaari 6.6.2013 Agenda FIBS FIBS yritysvastuututkimus 2013 Kestävän kehityksen strategiat keskisuurissa suomalaisyrityksissä

Lisätiedot

Monimuotoisuutta tukeva johtaminen

Monimuotoisuutta tukeva johtaminen Monimuotoisuutta tukeva johtaminen Yhdenvertaisuus työelämässä seminaari 30.11.2017 Vates Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija, FIBS FIBS auttaa yhteistyö tekemään ja parempaa vaikuttaminen

Lisätiedot

Monimuotoisuutta verkostoihin! TTL 11.9.2014 Aulikki Sippola Monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija, FIBS

Monimuotoisuutta verkostoihin! TTL 11.9.2014 Aulikki Sippola Monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija, FIBS Monimuotoisuutta verkostoihin! TTL 11.9.2014 Aulikki Sippola Monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija, FIBS FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto FIBS Edistämme taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti

Lisätiedot

Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1

Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1 Yritysvastuu sosiaalialalla 30.10.2013 AN 1 Sosiaalialan yritysvastuu tarkoittaa yrityksen vastuuta omista yhteiskunnallisista vaikutuksistaan toimia, jotka hyödyttävät työntekijöitä ja muita yrityksen

Lisätiedot

Vastuullinen Sijoittaminen

Vastuullinen Sijoittaminen Vastuullinen Sijoittaminen Mikko Koskela 3/2018 Agenda Mitä vastuullisuus tarkoittaa? Vastuullisuuden valintoja Ovatko trendit sijoittajalle uhkia vai mahdollisuuksia? 2 Mitä vastuullisuus on? Jostakin

Lisätiedot

Mitä on yritysvastuu media-alalla?

Mitä on yritysvastuu media-alalla? Mitä on yritysvastuu media-alalla? VKL:n seminaari 24.8.2010 Riikka Poukka, yritysvastuusuunnittelija, Alma Media Sisältö Mitä yritysvastuu on? Miksi yritysvastuu on noussut agendalle myös media-alalla?

Lisätiedot

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Henkilöstöjohtaja Erja Saari Kyselyn toteutus Kyselyn toteutus Kokonaisarvosanaksi saimme 7,05 (7,16 vuonna 2017). Kyselyn vastausprosentti oli 67 % (52

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015

KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015 KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015 Lassila & Tikanoja Oyj 2 MAAILMA ON RAJUSSA MURROKSESSA Lassila & Tikanoja Oyj Mukaillen: Finland Futures Research Centre

Lisätiedot

Mittarit kertovat ja eurot puhuvat

Mittarit kertovat ja eurot puhuvat Mittarit kertovat ja eurot puhuvat Uuden työelämän trendit -huippuseminaari Tornio 7.9.2016 Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja, yritysvalmentaja TYÖELÄMÄN LAADULLA ON MAHDOLLISTA RAKENTAA KILPAILUETUA,

Lisätiedot

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.

JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ. KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5. JULKISET HANKINNAT JOHTAMISEN VÄLINEENÄ KEINO - kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus 13.5.2019 1 Mikä KEINO-osaamiskeskus? o Kestävien ja innovatiivisten julkisten

Lisätiedot

Vastuullisuus Varmassa. Varman yritysvastuuohjelma 2017

Vastuullisuus Varmassa. Varman yritysvastuuohjelma 2017 Vastuullisuus Varmassa 1 Visio. Vastuullisuus on osa Varman arkea ja liiketoimintaa. Kerromme aktiivisesti, mitä vastuullisuus meille tarkoittaa ja miten vastuullinen toimintamme näkyy yhteiskunnassa.

Lisätiedot

Askel eteenpäin. PwC:n yritysvastuubarometri. www.pwc.fi/yritysvastuubarometri

Askel eteenpäin. PwC:n yritysvastuubarometri. www.pwc.fi/yritysvastuubarometri www.pwc.fi/yritysvastuubarometri Askel eteenpäin PwC:n yritysvastuubarometri 2012 PwC:n yritysvastuubarometri tarkastelee suomalaista yritysvastuuta raportoinnin, johtamisen ja strategisen yritysvastuun

Lisätiedot

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157

Lisätiedot

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen

Lisätiedot

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet. Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Kiertotalouden innovatiiviset mahdollisuudet Olli Koski Johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Mitä on kiertotalous? Kiertotaloudessa tuotteet ovat pitkäikäisiä ja materiaalit kiertävät arvoa säilyttäen.

Lisätiedot

Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin

Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin Avoimen julkisen tiedon vaikutus suomalaisiin yrityksiin Maankäyttötieteiden laitos Geoinformatiikan tutkimusyhmä Julkisen tiedon avaaminen - tutkimustietoa avaamispäätöksen tueksi Tarve Paikkatietojen

Lisätiedot

HR-BAROMETRI KEVÄT

HR-BAROMETRI KEVÄT HR-BAROMETRI KEVÄT 2017 14.2.2017 Mikä HR-barometri? TAUSTA HR-barometri on HR:n tilaa ja tulevaisuuden näkymiä kuvaava kyselytutkimus, jossa tutkimushorisonttina on tutkimushetkeä seuraavat 6-12 kk. TOTEUTUS

Lisätiedot

Avoimen julkisen tiedon hyödyntämisen potentiaalista suomalaisissa yrityksissä. Jaana Mäkelä Maankäyttötieteiden laitos Geoinformatiikan tutkimusyhmä

Avoimen julkisen tiedon hyödyntämisen potentiaalista suomalaisissa yrityksissä. Jaana Mäkelä Maankäyttötieteiden laitos Geoinformatiikan tutkimusyhmä Avoimen julkisen tiedon hyödyntämisen potentiaalista suomalaisissa yrityksissä Maankäyttötieteiden laitos Geoinformatiikan tutkimusyhmä Inspire-verkosto Hyödyntäminen-työryhmä 23.5.2012 Julkisen tiedon

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Osallistu Elon työhyvinvointiaiheisiin koulutuksiin. Voit osallistua yksittäisille kursseille tai suorittaa työhyvinvoinnin superosaajan opintokokonaisuuden. Kaikki koulutukset

Lisätiedot

Vastuullinen sijoittaja & viestintä. Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013

Vastuullinen sijoittaja & viestintä. Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013 Vastuullinen sijoittaja & viestintä Päivi Sihvola / Procom 18.11.2013 sisältö 2 Ilmarinen superlyhyesti Vastuullinen omistaja Vastuullinen sijoittaja Näin viestimme Kuumat teemat Asiakkaiden odotukset

Lisätiedot

VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ

VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ VEIKKAUS JA VASTUULLISUUDEN VIESTINTÄ 1 2 3 Mitä on yrityksen vastuullisuusviestintä? Miten Veikkaus viestii vastuullisuutta? Lessons learned Miten viestitään? Kenelle viestitään? Mitä viestitään? Kuvaja

Lisätiedot

Taloudellisen vastuun tavoitteet ja tulokset

Taloudellisen vastuun tavoitteet ja tulokset KESKEISIÄ TAVOITTEITA JA TULOKSIA 07.10.2016 Esittelemme tällä sivulla keskeisiä taloudellisen vastuun, sosiaalisen vastuun ja ympäristövastuun tavoitteita ja tuloksia. Lisää vastuullisuustyömme tuloksia

Lisätiedot

Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti

Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti 16.5.2017 Suomalaisten käsityksiä ja odotuksia yritysten vastuullisuudesta Jo kolmatta kertaa toteutetun tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia Yritykset ostopäätösten äärellä 2018. Aula Research. Kuluttajatutkimus, syksy 2018. Taloustutkimus. Yritykset ostopäätösten äärellä 2018 Eri

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2011 28.10.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto laski 3,2 prosenttia Liikevaihto 91,7 (94,8) miljoonaa euroa Liikevoitto kertaeristä

Lisätiedot

Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy

Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy 5G suomalaisten yritysten näkökulmasta Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy 12.9.2019 Aineisto ja tiedonkeruu Yritystutkimuksen suunnittelusta, tiedonkeruusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior

Lisätiedot

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat

vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat Kuinka Tapiolan vastuullisuuslupaukset konkretisoituvat henkilöstöjohtamisessa? ht i Henry Foorumi Veera Lammi 9.11.2010 9.11.2010 1 Agenda Miksi vastuullinen johtaminen on tärkeää? Miten vastuullista

Lisätiedot

1-9/2018 osavuosikatsaus. Toimitusjohtaja Petri Roininen

1-9/2018 osavuosikatsaus. Toimitusjohtaja Petri Roininen 1-9/2018 osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Petri Roininen 29.11.2018 Operatiivinen tulos - all-time-high Henkilöstö onnistui vuokrauksen, kiinteistöjen ja palveluiden osalta kautta linjan Tärkeä,koska: -Kertoo

Lisätiedot

Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011

Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille. Huhtikuu 2011 Code of Conduct - Toimintaohjeistus Toimittajille Huhtikuu 2011 JOHDANTO Sodexon periaatteisiin liiketoiminnassa kuuluu korkeat eettiset standardit. Tämän vuoksi olemme laatineet Code of Conduct, toimintaohjeistuksen

Lisätiedot

Vastuullisuusmallin kehittäminen yhteistyössä toimijoiden kanssa

Vastuullisuusmallin kehittäminen yhteistyössä toimijoiden kanssa Vastuullisuusmallin kehittäminen yhteistyössä toimijoiden kanssa Marke Lahtinen 21.1.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vastuullisen ammattiliikenteen edistäminen vapaaehtoisuuden pohjalta

Lisätiedot

Isännöinti ja omistaminen

Isännöinti ja omistaminen Isännöinti ja omistaminen Tero Heikkilä 6.10.2017 KIRA-Akatemia ISÄNNÖINTILIITTO EDISTÄÄ TEHOKKAASTI JÄSENTENSÄ ETUJA. 1 Isännöinti: - kolme faktaa - unelma - tulevaisuus Isännöinti on nosteessa Asumisen

Lisätiedot

KESTÄVÄN KEHITYKSEN HYÖDYNTÄMINEN LIIKETOIMINNASSA. Osaamisesta uutta kasvua ja kilpailukykyä

KESTÄVÄN KEHITYKSEN HYÖDYNTÄMINEN LIIKETOIMINNASSA. Osaamisesta uutta kasvua ja kilpailukykyä KESTÄVÄN KEHITYKSEN HYÖDYNTÄMINEN LIIKETOIMINNASSA Osaamisesta uutta kasvua ja kilpailukykyä Uusi innovatiivinen KOULUTUS Vahvista yrityksesi kestävän kehityksen, riskienhallinnan sekä kiertotalouden osaamista

Lisätiedot

VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET

VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET 4.2.2016 TAUSTAA Haluamme avoimesti viestiä millaisia periaatteita ja linjauksia noudatamme sijoituspäätöksiä tehdessämme Vastuullisen sijoittamisen periaatteiden

Lisätiedot

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia.

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia. KESKIJOHDON OSAAMISTARPEET Vastaajan taustatiedot: Vastaaja on: Vastaajan vastuualue: 1. Tiimin esimies tai vastaava 2. Päällikkö tai vastaava 3. Johtaja 1. Johto ja taloushallinto 2. Tutkimus ja kehitys

Lisätiedot

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista

Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista Innovatiiviset julkiset hankinnat - Tiivistelmä kyselytutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti keväällä 2016 kunnanvaltuutettujen, kuntien hankinnoista

Lisätiedot

VASTUULLISUUS TYÖELÄKEALALLA Vastuullisuusseminaari Esko Torsti, Johtaja, listaamattomat sijoitukset

VASTUULLISUUS TYÖELÄKEALALLA Vastuullisuusseminaari Esko Torsti, Johtaja, listaamattomat sijoitukset VASTUULLISUUS TYÖELÄKEALALLA 9.5.2017 Vastuullisuusseminaari Esko Torsti, Johtaja, listaamattomat sijoitukset ESITYS Työeläkeyhtiön vastuullisuus Vastuullisen sijoittamisen toimintatavat Yhteenveto 2 TYÖELÄKEYHTIÖN

Lisätiedot

Cargotec Varsinainen yhtiökokous

Cargotec Varsinainen yhtiökokous Cargotec Varsinainen yhtiökokous 22.3.2016 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen 22.3.2016 2 Yhtiökokous Cargotecin vuosi 2015 Onnistumiset Selkeä kannattavuuden paraneminen Kalmarissa ja Hiabissa Kannattavin

Lisätiedot

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalista mediaa hyödynnetään yrityksessäni tällä hetkellä Vastaus Lukumäärä Prosentti

Lisätiedot

Kartoitus investointi- ja projektiprosessien harmonisointiasteesta. Juuso Äikäs Suomen Projekti-Instituutti Oy

Kartoitus investointi- ja projektiprosessien harmonisointiasteesta. Juuso Äikäs Suomen Projekti-Instituutti Oy Kartoitus investointi- ja projektiprosessien harmonisointiasteesta Juuso Äikäs Suomen Projekti-Instituutti Oy 1 Haastettelukartoitus investointiprojekteista 3 7% 3 7% 5% 1 % Kartoituksen teemana oli investointien

Lisätiedot

Hankinnat ja ympäristö

Hankinnat ja ympäristö Hankinnat ja ympäristö Markus Lukin Helsingin kaupungin ympäristökeskus 27.2.2008 27.2.2008 Markus Lukin 1 Miksi hankintojen ympäristöasiat tärkeitä? o Suorat ympäristövaikutukset vähenevät o Hankintojen

Lisätiedot

ICT:n johtamisella tuloksia

ICT:n johtamisella tuloksia Tuottava IT ICT:n johtamisella tuloksia Data: Tietohallintojen johtaminen Suomessa 2012 Tietääkö liiketoimintajohto mitä IT tekee? Ei osaa sanoa tietääkö Ei tiedä Osittain Tietää 0 % 10 % 20 % 30 % 40

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset

Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset Jaana Merenmies, Syfo Oy - yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yrittäjyys Nyt! 13.5.2011 Oulu, Pohto Yhteiskunnallisten yritysten

Lisätiedot

TEM oppaat ja muut julkaisut 1/2017. yrityksille

TEM oppaat ja muut julkaisut 1/2017. yrityksille TEM oppaat ja muut julkaisut 1/2017 Opas OECD:n toimintaohjeisiin monikansallisille yrityksille Työ- ja elinkeinoministeriö Työelämä- ja markkinaosasto PL 32, 00023 Valtioneuvosto Puh. 029 516 001 www.tem.fi

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

Sote-uudistus haastaa organisaatioiden liiketoimintaosaamisen. Heli Leskinen, lehtori, TAMK

Sote-uudistus haastaa organisaatioiden liiketoimintaosaamisen. Heli Leskinen, lehtori, TAMK Sote-uudistus haastaa organisaatioiden liiketoimintaosaamisen Heli Leskinen, lehtori, TAMK heli.leskinen@tamk.fi Agenda Mitä on liiketoimintaosaaminen? Miten sote-uudistus haastaa liiketoimintaosaamista?

Lisätiedot

Liiketoimintaosaamisen haasteet Suomessa. 30.8.2010 Matti Alahuhta

Liiketoimintaosaamisen haasteet Suomessa. 30.8.2010 Matti Alahuhta Liiketoimintaosaamisen haasteet Suomessa 30.8.2010 Matti Alahuhta Agenda Liiketoimintaosaamisen haasteet Suomessa Mitä liiketaloustieteiden tutkimus antaa suomalaiselle elinkeinoelämälle? 2 KONE Corporation

Lisätiedot

YRITYSVASTUU ILMARISESSA

YRITYSVASTUU ILMARISESSA YRITYSVASTUU ILMARISESSA YRITYSVASTUUN MÄÄRITTELY Yritysvastuu = vastuuta omasta (liike)toiminnasta Vastuullisuus tarkoittaa oman toiminnan ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä vastuullisuusnäkökohtia

Lisätiedot

Elektroniikkahankintojen Code of Conduct. Tero Lehtisaari

Elektroniikkahankintojen Code of Conduct. Tero Lehtisaari Elektroniikkahankintojen Code of Conduct Tero Lehtisaari SOSIAALISESTI VASTUULLISTEN HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET -KEHITTÄJÄRYHMÄ: KÄYNNISTYSTILAISUUS 12.2.2019 Case-esimerkki: Elektroniikkahankintojen

Lisätiedot

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1

Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Kuinka onnellisia suomalaiset ovat työssään? Human@Work 30/09/2014 1 Human@Work Human@Work auttaa asiakkaitaan rakentamaan innostavasta yrityskulttuurista kestävää kilpailuetua palveluliiketoimintaan.

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,9 mrd. euroa vuonna 2013 Toimituksia yli 80 maahan

Lisätiedot

Sirpa Juutinen STRATEGISEN YRITYSVASTUUN KÄSIKIRJA

Sirpa Juutinen STRATEGISEN YRITYSVASTUUN KÄSIKIRJA Sirpa Juutinen STRATEGISEN YRITYSVASTUUN KÄSIKIRJA Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Taitto: Sirpa Puntti ISBN 978-952-14-2756-5 ISBN 978-952-14-2758-9

Lisätiedot

Meriteollisuuden toimitusketjujen hallinta ja vastuullisuus

Meriteollisuuden toimitusketjujen hallinta ja vastuullisuus Meriteollisuuden toimitusketjujen hallinta ja vastuullisuus Meriklusteritapaaminen 24.1.2019, Lahti Jenni Neste, DNV GL 1 SAFER, SMARTER, GREENER Esityksen sisältö DNV GL lyhyesti SUSTIS ja MERIOSAAJAT

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013

VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013 VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,

Lisätiedot

Sustainability in Tourism -osahanke

Sustainability in Tourism -osahanke 25.3.2013 Päivi Lappalainen Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus Osaprojektin tavoitteet Osaprojektin tavoitteena oli työpajojen ja tilaisuuksien kautta koota yritysten näkemyksiä ja tarvetta vastuullisen

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

Vastuullisuus tiekuljetuksissa

Vastuullisuus tiekuljetuksissa Vastuullisuus tiekuljetuksissa Trafin VAK-päivä 2.1.2018 Marke Lahtinen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältö Mitä on vastuullisuus Vastuullisuus kuljetusyritystoiminnassa Vastuullisuuden nykytila

Lisätiedot

Vastuullinen liiketoiminta Suomessa tänään, huomenna ja vuonna 2020

Vastuullinen liiketoiminta Suomessa tänään, huomenna ja vuonna 2020 Vastuullinen liiketoiminta Suomessa tänään, huomenna ja vuonna 2020 Tuula Pohjola Crnet Oy 27.01.2012 25.1.2012 Copyright Crnet Oy 1 Vastuullinen liiketoiminta 1. Missä on kestävän kehityksen painopiste

Lisätiedot

Yhteiskuntavastuu ja pk-sektori raportoinnin näkökulmasta

Yhteiskuntavastuu ja pk-sektori raportoinnin näkökulmasta Yhteiskuntavastuu ja pk-sektori raportoinnin näkökulmasta Yritysten Yhteiskuntavastuu kilpailu 2015 Etelä-Savon kauppakamari Mikkeli 17.6.2015 Marja Hanski VASTUULLISUUS? Yhteiskuntavastuu tarkoittaa eri

Lisätiedot

Kasvun haasteita Venäjällä. strategia, myynti ja johtaminen

Kasvun haasteita Venäjällä. strategia, myynti ja johtaminen Kasvun haasteita Venäjällä strategia, myynti ja johtaminen Yritysten toiminta Venäjän markkinoilla (1) Venäjän markkinoiden liiketoimintastrategia on selkeästi määritelty Venäjän liiketoimintastrategia

Lisätiedot

Yrityksen eettinen yhteiskuntavastuu

Yrityksen eettinen yhteiskuntavastuu Yrityksen eettinen yhteiskuntavastuu Ethical Leadership and Management Symposium Laurea Tikkurila Timo Ryynänen www.laurea.fi Workshopin tavoitteina ovat Perehtyä eettisen johtamisen keskeiseen pilariin,

Lisätiedot

GLOBAALEISTA MEGATRENDEISTÄ KESTÄVÄÄN LIIKETOIMINTAAN

GLOBAALEISTA MEGATRENDEISTÄ KESTÄVÄÄN LIIKETOIMINTAAN SAFER, SMARTER, GREENER BUSINESS ASSURANCE GLOBAALEISTA MEGATRENDEISTÄ KESTÄVÄÄN LIIKETOIMINTAAN Menestyminen yhä vastuullisemmassa maailmassa edellyttää rohkeita päätöksiä ja haastavia tavoitteita JOHDANTO

Lisätiedot

Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen

Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen Valtuustoseminaari 13.6.2019 Nina Gros Henkilöstöjohtaja Esityksen sisältö Aineistot 1. Henkilöstökokemus 2. Lähiesimiestyön tila 3. Johdon näkemys

Lisätiedot

Paremmin tekemisen kulttuuri

Paremmin tekemisen kulttuuri Paremmin tekemisen kulttuuri Kuinka nousimme finanssikriisin jälkeen jaloillemme? - TRIOplus Tampereen alihankintamessut 2013 Ke 25.9.2013 1 Lähtö kuopasta Saalasti runsaan 40 hengen 15 Me lv teollisuusyritys

Lisätiedot

Palveluntuottajien eettinen näkökulma

Palveluntuottajien eettinen näkökulma Palveluntuottajien eettinen näkökulma Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet, Tampere 15.3.2017 Hyvinvointialan liitto lyhyesti Hyvinvointialan liitto edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET. Päivitetty

VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET. Päivitetty VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN PERIAATTEET Päivitetty 29.12.2016 TAUSTAA Haluamme avoimesti viestiä millaisia periaatteita ja linjauksia noudatamme sijoituspäätöksiä tehdessämme Vastuullisen sijoittamisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2010 29.10.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 94,8 miljoonaa euroa (87,1 MEUR), kasvua 8,8 % Liikevoitto

Lisätiedot

Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta

Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta Strateginen työhyvinvointijohtaminen kunta-alalla Pauli Forma Henkilöstöjohtamisen seminaari 9.4.2013 Perustuu Kevan julkaisuun 1/2013 (Pauli Forma,

Lisätiedot

Vakuutusalan asiakastyytyväisyys korkealla tasolla Yrityspuoli nousussa

Vakuutusalan asiakastyytyväisyys korkealla tasolla Yrityspuoli nousussa EPSI Rating Vakuutus 2016 Päivämäärä: 14-11-2016 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569 1921 Sähköposti:

Lisätiedot

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen mittaamista Uudista ja Uudistu Vaihtuva johtajuus 2011 Vahingossa Hyvä? Taru From 28.9.2011 HR4 Solutions Oy 2011 HR4 Solutions Oy - 28.9.2011 ESITYKSEN

Lisätiedot

Median merkitys vastuullisen yritysimagon rakentamisessa

Median merkitys vastuullisen yritysimagon rakentamisessa Median merkitys vastuullisen yritysimagon rakentamisessa Elintarvikepäivä 2004 4.5. Messukeskus Professori (vt.) Pekka Aula Helsingin yliopiston viestinnän laitos pekka.aula@helsinki.fi www.aula.fi Pekka

Lisätiedot

Työllistymisen mahdollisuudet -seminaari

Työllistymisen mahdollisuudet -seminaari Työllistymisen mahdollisuudet -seminaari 30.08.2017 Hämeenlinna Monimuotoisuudesta lisäarvoa Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija, FIBS Esityksen sisältö & tavoite Missä mennään

Lisätiedot

vastuullinen toimintatapa kilpailuetuna

vastuullinen toimintatapa kilpailuetuna Tapiolan vastuullisuuslupaukset vastuullinen toimintatapa kilpailuetuna muuttuvassa toimintaympäristössä HENRY Foorumi 2010 Elina Kuusela 9.11.2010 9.11.2010 1 Esityksen sisältö Tapiola lyhyesti Vastuullisen

Lisätiedot

Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä

Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti keväällä 2018 kunnanvaltuutettujen,

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia laatujärjestelmistä

Käytännön kokemuksia laatujärjestelmistä TALONRAKENNUSTEOLLISUUS RY ITÄ-SUOMI Rakennustyömaan laadunhallinnan koulutus Käytännön kokemuksia laatujärjestelmistä Osaamispaja HMQ Ky, Heikki Munukka, 7.4.2015 KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSISTA KOOTTUJA OHJEITA,

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro Valtion henkilöstötutkimus Julkaisuajankohta 1 Sisältö VMBaro v. 2018 Koko valtion infoluvut Innovointikyky-, johtamis- ja työyhteisöindeksit: koko

Lisätiedot

15224 standardi johtamisen ja laadukkaan työn tukena auditoijan näkökulma YTL Merja Huikko

15224 standardi johtamisen ja laadukkaan työn tukena auditoijan näkökulma YTL Merja Huikko 15224 standardi johtamisen ja laadukkaan työn tukena auditoijan näkökulma Mielikuvia laadunhallinnasta ja laatustandardeista etsitään vain virheitä ja syyllisiä vie paljon aikaa oikealta työltä mielletään

Lisätiedot

Metsä vastuullisen yritystoiminnan mahdollisuudet! PEFC seminaaari 20.3.2013 Mikko Rou7 Toiminnanjohtaja, FIBS yritysvastuuverkosto

Metsä vastuullisen yritystoiminnan mahdollisuudet! PEFC seminaaari 20.3.2013 Mikko Rou7 Toiminnanjohtaja, FIBS yritysvastuuverkosto Metsä vastuullisen yritystoiminnan mahdollisuudet! PEFC seminaaari 20.3.2013 Mikko Rou7 Toiminnanjohtaja, FIBS yritysvastuuverkosto 1 FIBS Yritysvastuuverkosto! Suomen johtava yritysvastuuverkosto. Roolimme

Lisätiedot

Trafi edistää toimijoiden omaa vastuullisuutta

Trafi edistää toimijoiden omaa vastuullisuutta Trafi edistää toimijoiden omaa vastuullisuutta Heidi Niemimuukko 21.1.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältö Trafin tahtotila Riski- ja suorituskykyperusteinen toimintatapa Turvallisuusjohtaminen

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen yhteensä

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen yhteensä Osavuosikatsaus.. - 3.6. Esitys 8.7. Suominen yhteensä Milj. EUR Q/ Q/7 Q-Q/ Q-Q/7 7 Liikevaihto 55, 5, 9,6 5,5 5, Liikevoitto ennen arvonalennuksia liikearvosta,6,5,5,7,7 Liikevoitto,6,5,5,7-6,8 Katsauskauden

Lisätiedot

Vastuullinen sijoittaminen kannattaa. Vastuullinen sijoittaminen 10.6.2010 Anna Hyrske ja Magdalena Lönnroth

Vastuullinen sijoittaminen kannattaa. Vastuullinen sijoittaminen 10.6.2010 Anna Hyrske ja Magdalena Lönnroth Vastuullinen sijoittaminen kannattaa Vastuullinen sijoittaminen 10.6.2010 Anna Hyrske ja Magdalena Lönnroth Kuinka uudesta hypetyksestä vastuullisessa sijoittamisessa on kyse? - Onko vastuullinen sijoittaminen

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Mikko Puolakka, Chief Financial Officer Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,4

Lisätiedot