PALVELUSETELI KOTIHOIDOSSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALVELUSETELI KOTIHOIDOSSA"

Transkriptio

1 1 PALVELUSETELI KOTIHOIDOSSA Palveluseteli on kunnan itsensä tuottamien palveluiden rinnalle syntynyt tapa järjestää palveluita. Palvelusetelillä kunta sitoutuu maksamaan palvelun käyttäjän kunnan hyväksymältä yksityiseltä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä asetettuun setelin arvoon asti (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 4 ). Palveluntuottaja on yrittäjä, yritys, järjestö tai muu kolmannen sektorin palveluntuottaja, joka täyttää kunnan palveluntuottajalle asettamat kriteerit ja on siten kunnan hyväksymä palveluntuottaja. Palvelusetelin voi saada ainoastaan tehdyn palvelutarvearvioinnin perusteella. Edellytyksenä palvelusetelin saamiseen on se, että asiakas tai hänen edunvalvojansa kykenee itsenäisesti valitsemaan itselleen palveluntuottajan ja sopimaan tämän kanssa käytännön asioista. Palveluseteliä voidaan myöntää tukipalveluihin (kylvetys, siivous, vaatehuolto, pihatyöt ja muut kodinhoidolliset työt, saattajapalvelu, asiointi) = TUKIPALVELUSETELI kotipalveluihin esim. sairaalasta tai terveyskeskuksesta kotiutumisen tueksi, äkilliseen, mutta arviolta lyhytaikaiseen avuntarpeen kasvuun =KOTIPALVELUSETELI omaishoitajan loma- ja virkistyspäiviin =OMAISHOITAJAN PALVELUSETELI Tukipalveluseteli voidaan myöntää säännölliseen tai tilapäiseen tarpeeseen. Säännöllisten tukipalveluiden saamisen edellytyksenä on pienituloisuus: tulot saavat olla korkeintaan 1 henkilön taloudessa 900 /kk 2 henkilön talous 1800 /kk Lisäksi säännöllisen palvelusetelin myöntämisperusteena on se, että tukipalvelusetelin myöntäminen ehkäisee toimeentulotuen tarvetta. Jos perheen tulorajat ylittyvät, tukipalvelusetelin voi saada määräaikaisesti 1-2 kertaa vuodessa, enintään 8 tuntia kerrallaan. Tilapäinen palveluseteli myönnetään erityisperusten, esim. sairaalasta kotiutuessa. Tukipalvelusetelin arvo on aina 12 /tunti, palvelusaaja maksaa palveluntuottajan ja setelin välisen erotuksen. Kotipalveluapu on sisällöltään laajempaa kuin pelkkä tukipalvelu kattaen kaiken kodinhoidollisen avustamisen. Kotipalvelusetelin arvo on 7-27 /tunti riippuen kotitaloudessa asuvien henkilöiden määrästä ja perheen tuloista. Asiakas maksaa palvelun tuottajalle palvelun hinnan ja setelin välisen erotuksen. Myönnetyn palvelusetelin arvoon ei vaikuta se, annetaanko palvelua yöllä tai viikonloppuisin, vaan se on aina myönnetyn suuruinen. Kotipalveluseteli myönnetään määräajaksi kunnan talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Kaupunki/kunta ei vastaa palvelun tuottamisesta aiheutuvia matkakustannuksia. Omaishoitajan palvelusetelin arvo on 100 /kk. Setelin voi saada omaishoidon tuen piiriin kuuluva omaishoitaja ja se on lakisääteisten vapaiden (3 päivää/kk) järjestämisen vaihtoehtona intervallijaksolle tai vapaiden rahakorvaukselle. Palvelusetelillä myönnetyn palvelun asiakas järjestää itse. Palvelu on ostettava kunnan hyväk-

2 2 symien palveluseteliyrittäjien piiristä. Asiakkaalla ei ole oikeutta vaatia palvelua järjestettäväksi palvelusetelillä. Palveluseteli on asiakkaalle verovapaa. Tuloverolain mukaan (HE 49/2003) asiakkaalle ei voida myöntää kotitalousvähennystä palvelusetelin omavastuuosuudesta aiheutuneisiin kustannuksiin. PALVELUSETELIN HAKEMINEN Wiitaunionissa (Viitasaaren kaupunki, Pihtiputaan kunta) palveluseteliä haetaan oheisella lomakkeella. Mukaan liitetään tuloselvitys asiakkaan/asiakasperheen tuloista. Tuloselvitykseksi käy esimerkiksi verotodistus tai Kelalta saatava tuloselvitys. Hakijaa pyydetään vastaamaan kaikkiin kysymyksiin huolella. Hakemuksen palautuksen jälkeen teihin otetaan yhteyttä ja tarvittaessa sovitaan kotikäynnistä. Hakemuksia saa sosiaalitoimen ja terveyskeskuksen neuvonnasta sekä kotihoidosta ja kuntien internet-sivuilta. Hakemukset palautetaan omaan kuntaan. Tiedustelut: Kanslisti Eija Tenhunen Keskitie Viitasaari p Viitasaari: Pihtipudas: Asumispalvelujohtaja Mervi Rantanen Keskitie 10 Kisatie Viitasaari Pihtipudas Vs. vanhuspalvelujohtaja Anni Sagulin-Raatikainen p p mervi.rantanen@viitasaari.fi anni.sagulin-raatikainen@viitasaari.fi Seniorineuvoja Vs. Seniorineuvoja Elina Niiranen Marja Haapapuro Keskitie 10 Kisatie Viitasaari Pihtipudas p p elina.niiranen@viitasaari.fi marja.haapapuro@pihtipudas.fi

3 3 PALVELUSETELIHAKEMUS Hakemus saapunut Hakemuksen liitteeksi toimitettava kaikkien perheenjäsenten tulo- ja varallisuustiedot! Puutteellisesti täytettyjä hakemuksia ei käsitellä. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Nimi Henkilötunnus Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin PERHEENJÄSEN- TEN TIEDOT Nimi Syntymäaika MUUT PALVELUT JA TUET Saako hoidettava seuraavia palveluja: Kotihoito ei kyllä, kuinka usein Päivähoito ei kyllä, kuinka usein Päivätoiminta ei kyllä, kuinka usein Henkilökohtainen avustaja ei kyllä, tuntia/vk

4 4 Arvioi hakijan toimintakykyä täyttämällä alla oleva taulukko. Kerro taulukon alle toimintakykyyn vaikuttavat sairaudet tai vammat. 1. Näkö normaali heikko sokea silmälasit 2. Kuulo normaali heikko kuuro 3. Puhe 4. Liike. Liike 5. Virtsa 6. Uloste normaali epäselvä puheen-tuottamisen häiriö normaali talutettava epävarma itse pyörätuoliin kaatuilu nostettava pyörätuoliin afasia teline vuode normaali autettava wc:hen kastelu katetri normaali ei tiedosta ulostamisen tarvetta 7. Syönti itse autettava syötettävä letku ohjattava 8. Lääke itse autettava valvottava 9. Pukeutuminen itse autettava puettava ohjattava 10. Peseytyminen itse autettava pestävä ohjattava 11. Nukkuminen normaali avun tarvetta yöllä öisin levoton 12. Muisti normaali alentunut muistamaton 13. Muistitesti tehty Pisteet Pvm 14. Psyyke normaali masentunut aggressiivinen sekava Käytössä olevat apuvälineet tuhriva toimi-tettava TOIMINTA- KYKYYN VAIKUTTA- VA SAIRAUS TAI VAMMA

5 5 PALVELUSETE- LIN TARVE (valitse seuraavista vaihtoehdoista, kuvaa halutessasi palveluntarvetta kirjoittamalla sille varattuun tilaan, voit jatkaa tekstiä kääntöpuolelle) Tukipalvelut (siivous, asiointi, pihatyöt) Säännöllinen Tilapäinen Tilapäiset kotipalvelut (laaja kodinhoito/perheen hoito) Omaishoitajan vapaapäiviin (tukipalvelut/päivähoitopalvelut) Hakijan arvio avuntarpeen määrästä (tuntia/kuukausi): Toimet, joista hakija selviytyy itsenäisesti: Onko teille myönnetty viimeisen vuoden aikana toimeentulotukea? kyllä ei LUPA TIETOJEN SAANTIIN Suostun asian ratkaisemiseen tarvittavien tietojen hankkimiseen muilta viranomaisilta. kyllä ei Hakemuksen käsittelijällä on oikeus olla käsittelemättä hakemusta, mikäli hakemus on täytetty puutteellisesti ja lupaa tietojen hankkimiseen ei ole annettu. Päiväys. 20 Hakijan tai huoltajan allekirjoitus

6 6 TULOSELVITYS / VANHUSPALVELUT Kotihoito Asumispalvelut Palveluseteli kotihoidossa Palveluseteli asumispalveluissa Asiakkaan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti Puhelinnumero Kotiosoite Avio-/ avopuolison sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti Puhelinnumero Kotona asuvat lapset / ruokakunnan jäsenet, nimi Henkilötunnus TULO- JA MENOTIEDOT 1)Viranomainen täyttää BRUTTOTULOT / KK / kk Tark. 1) / kk Tark. 1) Asiakkaan palkkatulot Lasten kotihoidon tuki Asiakkaan työeläkkeet Asiakkaan kansaneläke + hoitotuki Avio-/ avopuolison palkkatulot Avio-/ avopuolison työeläkkeet Päivä- ja äitiysraha Muut tulot, mitkä Varallisuus TULOT YHTEENSÄ Avio-/ avopuolison kansaneläke + hoitotuki Yritys-/ ammatinharj. tulo Työttömyyskorvaus Elatusapu tai elatustuki Korko- ja osinkotulot Metsän pinta-ala Vuokratulot VÄHENNETTÄVÄT ERÄT Elatusapu Edunvalvonnan palkkio Apteekin lääkeannosjakelupalkkio HUOMIOITAVA TULO Liitteet: viimeinen verotustodistus ja todistukset eläkkeistä. En halua antaa tulotietoja, jolloin maksu määräytyy todellisten kustannusten mukaisesti. Vakuutan antamani tiedot oikeiksi ja suostun annettujen tietojen tarkistamiseen Paikka ja päiväys Tietojen antajan allekirjoitus ja nimenselvennys

7 7

PALVELUSETELI TUKIPALVELUSSA (siivous, asiointi, vaatehuolto )

PALVELUSETELI TUKIPALVELUSSA (siivous, asiointi, vaatehuolto ) 1 Perusturvajaos 13.3.2014 8 Liite 2. PALVELUSETELI TUKIPALVELUSSA (siivous, asiointi, vaatehuolto ) Palveluseteli on kunnan itsensä tuottamien palveluiden rinnalle syntynyt tapa järjestää palveluita.

Lisätiedot

PALVELUSETELI TUKI- (siivous, asiointi, vaatehuolto) JA ASUMISPALVELUISSA

PALVELUSETELI TUKI- (siivous, asiointi, vaatehuolto) JA ASUMISPALVELUISSA 1 Perusturvajaos 1.2.2018 8, Liite 1 PALVELUSETELI TUKI- (siivous, asiointi, vaatehuolto) JA ASUMISPALVELUISSA Palveluseteli on kunnan itsensä tuottamien palveluiden rinnalle syntynyt tapa järjestää palveluita.

Lisätiedot

SEUDULLINEN OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Omaishoidon tukea anotaan hoidettavan henkilön kotikunnalta. Kotkan kaupunki

SEUDULLINEN OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Omaishoidon tukea anotaan hoidettavan henkilön kotikunnalta. Kotkan kaupunki SEUDULLINEN OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Omaishoidon tukea anotaan hoidettavan henkilön kotikunnalta. Kotkan kaupunki Hakemus saapunut _ Diaarinumero: Hakee hoitopalkkiota hoitopalkkion korotusta HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

Lisätiedot

Hakemus saapunut _ Diaarinumero: Hakee hoitopalkkiota hoitopalkkion korotusta. Henkilötunnus. Saako hoidettava seuraavia palveluja:

Hakemus saapunut _ Diaarinumero: Hakee hoitopalkkiota hoitopalkkion korotusta. Henkilötunnus. Saako hoidettava seuraavia palveluja: SEUDULLINEN OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Omaishoidon tukea anotaan hoidettavan henkilön kotikunnalta. Haminan kaupunki Kotkan kaupunki Miehikkälän kunta Pyhtään kunta Virolahden kunta Hakemus saapunut _ Diaarinumero:

Lisätiedot

Hakemus saapunut _ Diaarinumero: Hakee hoitopalkkiota hoitopalkkion korotusta. Henkilötunnus. Postinumero ja -toimipaikka

Hakemus saapunut _ Diaarinumero: Hakee hoitopalkkiota hoitopalkkion korotusta. Henkilötunnus. Postinumero ja -toimipaikka 1.1.2018 SEUDULLINEN OMAISHOIDON TUKIHAKEMUS Omaishoidon tukea anotaan hoidettavan henkilön kotikunnalta. Haminan kaupunki Kotkan kaupunki Miehikkälän kunta Pyhtään kunta Virolahden kunta Hakemus saapunut

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki Hakemus palveluasumis- ja hoitoyksikköihin (päiv. 17.12.2014)

Kokemäen kaupunki Hakemus palveluasumis- ja hoitoyksikköihin (päiv. 17.12.2014) Kokemäen kaupunki Hakemus palveluasumis- ja hoitoyksikköihin (päiv. 17.12.2014) Kokemäen kaupungin alueella olevat kaupungin omat laitoshoidon ja palveluasumisyksiköt sijaitsevat Henrikinhovissa, joista

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Saapunut (työntekijä täyttää) Hakijaa koskevat tiedot Etu- ja sukunimi Henkilötunnus Puhelinnumero Osoite Perhesuhteet Naimaton Avioliitossa Eronnut Avoliitossa Asumuserossa Leski

Lisätiedot

Alle 30- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut

Alle 30- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut Alle 30- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut 1. Hoidettavan henkilötiedot Haen omaishoidon tukena ensisijaisesti palkkiota palveluseteliä muuta, mitä? 1.1 Omaishoidettavan lapsen/nuoren

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä HOIDETTAVAA KOSKEVAT TIEDOT Henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Tiedot hoitosuhteesta Hoidettava on hoitajan puoliso/avopuoliso

Lisätiedot

Osoite, katu, paikkakunta, postinumero. naimaton naimisissa avoliitossa eronnut leski. Huoltaja/ Asioiden hoitaja/ Edunvalvoja

Osoite, katu, paikkakunta, postinumero. naimaton naimisissa avoliitossa eronnut leski. Huoltaja/ Asioiden hoitaja/ Edunvalvoja Saapunut: Palvelua tarvitsevan henkilötiedot Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Osoite, katu, paikkakunta, postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Perhesuhteet naimaton naimisissa avoliitossa eronnut

Lisätiedot

Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut:

Kelhänkatu 3, Jämsä Saapunut: Saapunut: Palvelua tarvitsevan henkilötiedot Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Osoite, katu, paikkakunta, postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Perhesuhteet naimaton naimisissa avoliitossa eronnut

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Hakijaa (hoidettavaa) koskevat tiedot Etu- ja sukunimi OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Saapunut (työntekijä täyttää) Henkilötunnus Puhelinnumero Osoite Perhesuhteet Naimaton Avoliitossa Avioliitossa Asumuserossa

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN OMAISHOIDON TUKIHAKEMUS

LAPSIPERHEIDEN OMAISHOIDON TUKIHAKEMUS LAPSIPERHEIDEN OMAISHOIDON TUKIHAKEMUS SAAPUMISPÄIVÄ HAEN omaishoidon tukena ensisijaisesti palkkiota VASTAANOTTAJA palveluseteleitä Muuta, mitä? HENKILÖTIEDOT Omaishoidettavan Henkilötunnus lapsen tiedot

Lisätiedot

PALVELUASUMIS/VANHAINKOTIHAKEMUS

PALVELUASUMIS/VANHAINKOTIHAKEMUS PALVELUASUMIS/VANHAINKOTIHAKEMUS Vanhainkoti- ja asumispalvelut Hakemus on saapunut Hakemus on käsitelty SAP-ryhmässä Tällä hakemuksella haetaan palveluasumiseen (tehostettu palveluasuminen Havulinna,

Lisätiedot

Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta. Päivä- tai työtoiminta. Vaikeavammaisten päivätoiminta

Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta. Päivä- tai työtoiminta. Vaikeavammaisten päivätoiminta ILOMANTSIN KUNTA Perusturvaosasto Vammaispalvelut HAKULOMAKE Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta 1. HAKIJAN TIEDOT Sukunimi Henkilötunnus Etunimet Puhelinnumero Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka

Lisätiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti Osoite Postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot Hakijan kotitaloudessa asuvien

Lisätiedot

Vammaispalvelut Kelhänkatu JÄMSÄ Hakemus saapunut:

Vammaispalvelut Kelhänkatu JÄMSÄ Hakemus saapunut: 1 Jämsän kaupunki HAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi OMAISHOIDON TUKI Vammaispalvelut Kelhänkatu 3 42100 JÄMSÄ Hakemus saapunut: Omaishoidon tuen myöntäminen perustuu lakiin omaishoidon tuesta (937/2005)

Lisätiedot

Hakemus saapunut _ Diaarinumero: Hakee hoitopalkkiota hoitopalkkion korotusta. Postinumero ja -toimipaikka. Puhelin Perhesuhteet

Hakemus saapunut _ Diaarinumero: Hakee hoitopalkkiota hoitopalkkion korotusta. Postinumero ja -toimipaikka. Puhelin Perhesuhteet 18.01.2010 SEUDULLINEN OMAISHOIDON TUKIHAKEMUS Omaishoidon tukea anotaan hoidettavan henkilön kotikunnalta. Haminan kaupunki Kotkan kaupunki Miehikkälän kunta Pyhtään kunta Virolahden kunta Hakemus saapunut

Lisätiedot

Alle 65- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut

Alle 65- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut Alle 65- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut Haen omaishoidon tukena ensisijaisesti palkkiota muuta, mitä? Hakemuksen saapumispäivä (viranomainen täyttää) 1. Hoidettavan henkilötiedot

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Saapunut (työntekijä täyttää) Hakijaa (hoidettavaa) koskevat tiedot Etu- ja sukunimi Henkilötunnus Puhelinnumero Osoite Perhesuhteet Naimaton Avioliitossa Eronnut Avoliitossa Asumuserossa

Lisätiedot

Vammaispalvelut Kelhänkatu JÄMSÄ Hakemus saapunut:

Vammaispalvelut Kelhänkatu JÄMSÄ Hakemus saapunut: 1 Jämsän kaupunki HAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi OMAISHOIDON TUKI Vammaispalvelut Kelhänkatu 3 42100 JÄMSÄ Hakemus saapunut: Omaishoidon tuen myöntäminen perustuu lakiin omaishoidon tuesta (937/2005)

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS Hakemus saapunut: HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti ( eläkeläinen) Koulutus Perhesuhteet avioliitossa asumuserossa/erillään

Lisätiedot

Hakemus saapunut _ Diaarinumero: Hakee hoitopalkkiota hoitopalkkion korotusta. Henkilötunnus. Saako hoidettava seuraavia palveluja:

Hakemus saapunut _ Diaarinumero: Hakee hoitopalkkiota hoitopalkkion korotusta. Henkilötunnus. Saako hoidettava seuraavia palveluja: SEUDULLINEN OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Omaishoidon tukea anotaan hoidettavan henkilön kotikunnalta. Haminan kaupunki Kotkan kaupunki Miehikkälän kunta Pyhtään kunta Virolahden kunta Hakemus saapunut _ Diaarinumero:

Lisätiedot

ASUNTOHAKEMUS. Saapunut / 20 HAKIJAN TIEDOT. Puolison nimi. Kotiosoite. OMAISEN /YHTEYSHENKILÖN TIEDOT Osoite ja puh EDUNVALVOJA

ASUNTOHAKEMUS. Saapunut / 20 HAKIJAN TIEDOT. Puolison nimi. Kotiosoite. OMAISEN /YHTEYSHENKILÖN TIEDOT Osoite ja puh EDUNVALVOJA HAKIJAN TIEDOT ASUNTOHAKEMUS Puolison nimi Saapunut / 20 Henkilötunnus Kotikunta Kotiosoite Puhelin kotiin Siviilisääty: naimaton leski avioliitossa eronnut OMAISEN /YHTEYSHENKILÖN TIEDOT Osoite ja puh

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Nykyinen asumismuoto Omistusasunto Omakotitalo Rivitalo TK:n vuodeosasto Palvelutalo, mikä Asuu yksin Asuu yhdessä, kenen kanssa?

Nykyinen asumismuoto Omistusasunto Omakotitalo Rivitalo TK:n vuodeosasto Palvelutalo, mikä Asuu yksin Asuu yhdessä, kenen kanssa? Sivu 1 / 5 1. HAKIJAN TIEDOT Sukunimi Henkilötunnus Postinumero- ja toimipaikka Etunimet Kotikunta Puhelunnumero Sähköpostiosoite Siviilisääty Naimaton Avoliitossa Naimisissa Eronnut Leski Asuu erillään

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 2018

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä 2018 TULOSELVITYS Maksukyvyn mukainen maksu tarkistetaan kerran vuodessa tai tulojen muuttuessa. Asiakkaalla on velvollisuus ilmoittaa tulojen muuttumisesta. Hoitomaksu muutetaan takautuvasti tulojen muuttumisesta

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE

VAMMAISPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE VAMMAISPALVELUHAKEMUS Vammaispalvelut Viranomainen täyttää Hakemus saapunut / / Vireillepano / / Selvitys / / Vireillepano / / Selvitys / / VAMMAISPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Täytä hakemuksen kaikki kohdat

Lisätiedot

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20.

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20. Hakijan tiedot Sukunimi Henkilötunnus Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20 Etunimet Kotikunta Kotiosoite Puhelinnumero Siviilisääty naimaton naimisissa

Lisätiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti Osoite Postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot Hakijan kotitaloudessa asuvien

Lisätiedot

HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN

HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN HAKEMUS IKÄIHMISTEN TAVALLISEEN JA TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN Tietoa ikäihmisten tavalliseen ja tehostettuun palveluasumiseen hakeutumisesta Tavallinen palveluasuminen sijaitsee Kaavilla palvelukeskuksen

Lisätiedot

yksiöt (1h+tk+kh) 40-41,5 m² 16,12 /m² kaksiot (2h+k+kh) 50-67 m² 15,27 /m² kolmiot (3h+k+kh) 69-74 m² 14,96 /m²

yksiöt (1h+tk+kh) 40-41,5 m² 16,12 /m² kaksiot (2h+k+kh) 50-67 m² 15,27 /m² kolmiot (3h+k+kh) 69-74 m² 14,96 /m² CARITAS-KODIN PALVELUASUNTOJEN HAKEMINEN Caritas-Kodin palveluasuntoja vuokraa Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä. Caritas hoitaa asukasvalinnan sekä tuottaa asukkaiden palvelut. Palveluasunnot ovat tarkoitettu

Lisätiedot

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL 400 87070 Kainuu 16.7.2013

Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5. PL 400 87070 Kainuu 16.7.2013 Kainuun Sote Palvelusuunnitelma 1 / 5 Henkilötiedot tulevat tähän kohtaan Pro Consona -tietojärjestelmästä 1 LÄHIOMAINEN (suhde asiakkaaseen) Sukunimi, etunimi Puoliso Vanhempi Lapsi Muu Osoite Puhelinnumero

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN

POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN HAKEMUKSEN TUNNISTE 2015/2 HAKEMUS LÄHETETTY KÄSITELTÄVÄKSI 22.02.2015 PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT POGOSTAN ARJENAPU Y-Tunnus 2644362-7 Toimipaikka Osoite Rajatie 2b 82900 YHTEYSHENKILÖN TIEDOT Etunimi Jorma

Lisätiedot

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa

Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa 2/2014 1 ( 5 ) PALVELUSETELI Tässä esitteessä: Palvelusetelistä perustietoa Palvelusetelin käyttöalueet - Henkilökohtainen apu ja kodin ulkopuolinen avustaminen vpl:n mukaan - Säännöllinen kotihoito, -

Lisätiedot

HEINÄVEDEN ILMOITUS/HAKEMUS SOSIAALIPALVELUJEN TARPEESTA KUNTA Hakemuksen saapumispvm / / 20

HEINÄVEDEN ILMOITUS/HAKEMUS SOSIAALIPALVELUJEN TARPEESTA KUNTA Hakemuksen saapumispvm / / 20 1. Palveluja tarvitsevan henkilötiedot / hakija Lähiosoite Henkilötunnus Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Hakijan perhetilanne Lähiomaiset tai asioiden hoitaja/t Siviilisääty avio-/avoliitto naimaton

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka

Postinumero ja -toimipaikka Hakemus saapunut: / 20 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Puhelin kotiin Sähköpostiosoite Ammatti Postinumero ja -toimipaikka Matkapuhelin Kotipaikka väestötietolain

Lisätiedot

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Hakuohje Nuorten perhekursseille 1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille Norio-keskus järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään Helsingissä Norio-keskuksen tiloissa, jossa osallistujat asuvat

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI

VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI TUOTTAJAN OHJE 1 27.1.2011 2. ( 5 ) VANHUSTEN PALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVA-ASUMISPALVELUN PALVELUSETELI Taustaa Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) tuli voimaan 1.8.2009.

Lisätiedot

4 Eronnut. Asuu hakijan kanssa Osoite Postinumero ja osoitetoimipaikka

4 Eronnut. Asuu hakijan kanssa Osoite Postinumero ja osoitetoimipaikka Kannelmäki / Haaga ASUNTOHAKEMUS (voimassa vuoden) ASUNTOHAKEMUKSEN UUSIMINEN 1 (2) HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja entiset nimet (painokirjaimin) Etunimet Henkilötunnus Henkikirjoituspaikka Alkaen,

Lisätiedot

ASUNNON MUUTOSTYÖHAKEMUS

ASUNNON MUUTOSTYÖHAKEMUS Vanhus- ja vammaispalvelut ASUNNON MUUTOSTYÖHAKEMUS Saapunut..20 Nimi Osoite Henkilötunnus Postinumero- ja toimipaikka Puhelin ja sähköposti Kotikunta Ammatti (myös entinen) Siviilisääty Naimaton Avio-

Lisätiedot

Asiakasmaksun poistohakemus 1(6)

Asiakasmaksun poistohakemus 1(6) Asiakasmaksun poistohakemus 1(6) HAKEMUS ASIAKASMAKSUN VAPAUTUKSESTA Terveydenhuollon asiakasmaksu voidaan tiettyjen edellytysten täyttyessä poistaa. Vapautusmahdollisuus koskee sairaalan poliklinikkamaksua,

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU KRITEERIT JA MAKSUT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU KRITEERIT JA MAKSUT LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU KRITEERIT JA MAKSUT 1.3.2015 Perusturvalautakunta 11.2.2015 Liite Sivu 2 / 6 SISÄLLYS LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN KRITEERIT 1.3.2015 ---------- 3 Hakeminen -----------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) Kalajoentie 5 85100 Kalajoki HAKEMUS JA ARVIOINTI / TARKISTUS. Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin

Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) Kalajoentie 5 85100 Kalajoki HAKEMUS JA ARVIOINTI / TARKISTUS. Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Ammatti Postinumero ja -toimipaikka Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

YKSIÖT: 437,17-455,66 /kk KAKSIOT: 559,90-785,67 /kk KOLMIOT: 802,82 925,77 /kk NELIÖT: 984,29 1007,80 /kk

YKSIÖT: 437,17-455,66 /kk KAKSIOT: 559,90-785,67 /kk KOLMIOT: 802,82 925,77 /kk NELIÖT: 984,29 1007,80 /kk AS. OY OULUN SONAATIN VUOKRA-ASUNTOJEN HAKEMINEN Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä omistaa As. oy Sonaatin asunnot. Sonaatin asukkaiksi valitaan kaiken ikäisiä henkilöitä. Kaikki hakijat ovat hakuvaiheessa

Lisätiedot

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä Palveluseteli tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin Tietoa palvelusetelin käytöstä 1 Palveluseteli Palvelusetelin käyttö merkitsee uutta tapaa järjestää ja saada kaupungin palveluja. Helsingissä sosiaalivirastossa

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Hakemus 5.4.2019 HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Saapunut: Käsitelty: PALVELUNTUOTTAJAA KOSKEVAT TIEDOT 1. Palvelun tuottajan tiedot Palvelutuottaja (yhteisön rekisteriotteen mukainen nimi) Y-tunnus

Lisätiedot

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista

Lisätiedot

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 LAPUAN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 Vakuutan, että antamani tiedot ovat totuudenmukaiset ja sitoudun ilmoittamaan toimeentulotukipäätöksen

Lisätiedot

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50

Nykyinen maksu 12,80 25,60 17,50 31,50 590,00 38,00 31,50 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2010 A. Indeksitarkastuksen piirissä olevat asiakasmaksu Nykyinen maksu Uusi maksu Uuden maksun voimaantulo ajankohta Terveyspalveluiden tulosalue Terveyskeskuksen

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS

KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS KUOPION KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PALVELUKUVAUS 1 Sisällys 1 Lapsiperheiden kotipalvelun ja kriteerien tarkoitus... 3 2 Lapsiperheiden kotipalvelun lainsäädännöllinen perusta... 3 3 Lapsiperheiden

Lisätiedot

Usein käyttämiänne osoitteita voidaan tallentaa kuljetustenohjauskeskuksen asiakastietoihin (palveluprofiileihin)?

Usein käyttämiänne osoitteita voidaan tallentaa kuljetustenohjauskeskuksen asiakastietoihin (palveluprofiileihin)? SASTAMALAN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Ikäihmisten tukipalvelut 1 (7) KULJETUSPALVELUKYSELY/ HAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet (kutsumanimi

Lisätiedot

HAKEMUS. vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisen kuljetuspalvelu sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu

HAKEMUS. vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisen kuljetuspalvelu sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu HAKEMUS vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisen kuljetuspalvelu sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Pielaveden kunta/perusturvaosasto Hakemus saapunut / 20 PL 27, 72401 Pielavesi Vastaanottaja

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän

13/2016. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän 314 vanhuspalveluiden kotona asumista tukevien palvelujen palvelusetelien arvot ja myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen (Valmistelija: sosiaaliohjaaja Teija Seppälä) Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON HOITOPALKKIOT... 3 1. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 2. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 3. HOITOPALKKIOLUOKKA...

Lisätiedot

PALVELUASUMISEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEN

PALVELUASUMISEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEN Hakemus on saapunut Hakemus on käsitelty SAS-ryhmässä Hakemuksen kaikki kohdat on täytettävä huolellisesti ja täydellisesti. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: (alleviivatkaa kutsumanimi) Nykyinen

Lisätiedot

PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA

PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 1 Tiedote huoltajille PERUSOPETUSLAIN MUKAISEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT JA MAKSUHUOJENNUSPERIAATTEET LUKUVUONNA 2017 2018 Kiinteä kuukausimaksu Iltapäivätoiminnasta peritään maksu

Lisätiedot

Palveluseteli vanhuspalveluissa

Palveluseteli vanhuspalveluissa Palveluseteli vanhuspalveluissa PALVELUSETELI VANHUSPALVELUISSA Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on uusi tapa valita ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja. Asiakas voi hankkia palvelusetelillä hänelle

Lisätiedot

Palvelusetelituottajan hakemus Sivu 1/5

Palvelusetelituottajan hakemus Sivu 1/5 Palvelusetelituottajan hakemus Sivu 1/5 HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Saapumispvm Vastaanottaja Yritystä koskevat tiedot: Yritys Osoite Y-tunnus Postinumero ja kunta Puhelinnumero Yritys kuuluu ennakonperintärekisteriin

Lisätiedot

Saarenpääkoti (erillinen hakemus)

Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Hakemuksen täyttöpäivä: Kotihoito Pienkoti Tehostettu palveluasuminen Asiakastiedot Hakemuksen saapumispäivä: Saarenpääkoti (erillinen hakemus) 1 (5) Asiakkaan suostumus hakemukseen Asiakkaan nimi (myös

Lisätiedot

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1. HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ohjaava lainsäädäntö

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) PALVELUSUUNNITELMA Päiväys ja paikka: Asiakas Sukunimi ja etunimi Henkilötunnus Puhelinnumero Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto Edunvalvoja

Lisätiedot

PALVELUSETELI KUOPION KAUPUNGISSA. 04.05.2011 Merja Ylönen

PALVELUSETELI KUOPION KAUPUNGISSA. 04.05.2011 Merja Ylönen PALVELUSETELI KUOPION KAUPUNGISSA 04.05.2011 Merja Yönen MIKÄ ON PALVELUSETELI? Paveusetei on yksi paveujen järjestämistapa. Paveuseteiä myönnetään asiakkaae sitoumus maksaa tietty osa tietystä yksityisen

Lisätiedot

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA:

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Liite 2 PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Kuvaus tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja

Lisätiedot

Kotona Nimi Henkilötunnus asuvat lapset ja Nimi Henkilötunnus muut samassa Nimi Henkilötunnus taloudessa asuvat Nimi Henkilötunnus.

Kotona Nimi Henkilötunnus asuvat lapset ja Nimi Henkilötunnus muut samassa Nimi Henkilötunnus taloudessa asuvat Nimi Henkilötunnus. HAMINAN KAUPUNKI SOSIAALITYÖ TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Vastaanotettu Sibeliuskatu 36 B 49400 HAMINA Neuvonta p. 749 3031 Henkilö- Hakijan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus tiedot ja asuminen Puolison sukunimi

Lisätiedot

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen LAPUAN KAUPUNKI HAKEMUS 1 (5) Hakemuksen täyttöpäivä: Hakemuksen saapumispäivä: Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen Asiakastiedot Asiakkaan suostumus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

PALVELU- JA ASUNTOHAKEMUS/ MATRIITI Hakemus on saapunut: 1(6) A) HAKIJAN HENKILÖTIEDOT B) OMAISEN/ YHTEYSHENKILÖN TIEDOT. Etunimet.

PALVELU- JA ASUNTOHAKEMUS/ MATRIITI Hakemus on saapunut: 1(6) A) HAKIJAN HENKILÖTIEDOT B) OMAISEN/ YHTEYSHENKILÖN TIEDOT. Etunimet. PALVELU- JA ASUNTOHAKEMUS/ MATRIITI Hakemus on saapunut: 1(6) Caritas täyttää A) HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Puhelin Osoite Postinumero ja toimipaikka Sukunimi Etunimet Henkilötunnus

Lisätiedot

2. Tilinumero Kirjoita oma tilinumerosi, vaikka tuki maksettaisiinkin hoidon tuottajalle.

2. Tilinumero Kirjoita oma tilinumerosi, vaikka tuki maksettaisiinkin hoidon tuottajalle. Kela Hakemus Lasten kotihoidon tuki Lasten yksityisen hoidon tuki WH 1 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja www.kela.fi/lapsiperheet Voit

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS/ Lapset, kehitysvammaiset

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS/ Lapset, kehitysvammaiset 1(6) Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely Hoidettavan henkilötiedot Nimi Lähiosoite Henkilötunnus Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Lähiomainen, nimi ja puhelinnumero Asumistiedot Asunto

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma 1.9.2009 Vammaispalvelulakiin tulee muutoksia 1.9.2009. Lakiin on lisätty säädökset vaikeavammaisille henkilöille järjestettävästä

Lisätiedot

JÄMSÄN VANHUSPALVELUIDEN PALVELUHAKEMUS

JÄMSÄN VANHUSPALVELUIDEN PALVELUHAKEMUS Sivu 1 / 5 JÄMSÄN VANHUSPALVELUIDEN PALVELUHAKEMUS Hakemuksen saapumispäivä: 1. MITÄ HAETAAN JAKSOHOITO, minkä verran jaksohoitoa haetaan: PALVELUASUMINEN (ei ympärivuorokautinen) RYHMÄKOTI(ei ympärivuorokautinen)

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUN HAKEMUS / TARKISTUS

KULJETUSPALVELUN HAKEMUS / TARKISTUS KULJETUSPALVELUN HAKEMUS / TARKISTUS 1 (5) Hakemuksen saapumispäivä / / Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua myönnetään erityisillä perusteilla, mikäli asiakas terveydellisistä syistä johtuen ei

Lisätiedot

Pvm. asioimis- ja virkistys opiskelu työ Montako yhdensuuntaista asioimis- ja virkistysmatkaa arvioitte tarvitsevanne kuukaudessa

Pvm. asioimis- ja virkistys opiskelu työ Montako yhdensuuntaista asioimis- ja virkistysmatkaa arvioitte tarvitsevanne kuukaudessa Ylöjärven kaupunki Vammaispalvelu Kuruntie 10 33470 Ylöjärvi p. 03 565 30 000 Kuljetuspalveluhakemus Asiakastiedot matkapalvelukeskusta varten Pvm 1 HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet (Alleviivatkaa kutsumanimi)

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho)

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lääkitys (mihin tarkoitukseen/lääkityksestä vastaava taho) KUNTA / KUNTAYHTYMÄ: PALVELUSUUNNITELMA Päiväys: Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero Suhde asiakkaaseen Puhelinnumero Muut perheen jäsenet ja lähiverkosto

Lisätiedot

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm. Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio

Lisätiedot

/ 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen. Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus

/ 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen. Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus Saapumispäivämäärä: HAKEMUS VANHUSPALVELUIHIN / 201 Kotihoito Palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Hakijan tiedot Sukunimi ja Etunimet Henkilötunnus Osoite Puhelinnumero Kotikunta Sotaveteraani Kyllä

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin sääntökirja 3.12.2014

Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin sääntökirja 3.12.2014 1(8) Tilapäisen kotihoidon palvelusetelin sääntökirja 3.12.2014 2(8) Sisällysluettelo 1. Yhteystiedot 3 2. Ilmoittautuminen tilapäisen kotihoidon palvelusetelituottajaksi 4 3. Palveluseteli 5 4. Palveluseteli

Lisätiedot

Haen vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua

Haen vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut / 20 Vaikeavammaisten kuljetus- ja saattajapalvelut on tarkoitettu henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi

Lisätiedot

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Hakuohje Nuorten perhekursseille 1(5) Hakuohje Nuorten perhekursseille järjestää koko perheelle suunnattuja sopeutumisvalmennuskursseja. Kurssit järjestetään pääkaupunkiseudulla. Järjestäjällä ei ole omia kurssitiloja, joten kurssit toteutetaan

Lisätiedot

PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI

PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI 1(6) PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI Mikä palveluseteli on Palveluasumisen palveluseteli on tarkoitettu yli 65-vuotiaiden ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. llä kunta sitoutuu maksamaan yksityisen palvelukodin

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT:

PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT: PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT: Kuvaus palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja palveluiden tasoista. PALVELUTASO 1 Asiakas suoriutuu päivittäisistä

Lisätiedot

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen. Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero

Asiakas Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Lähiomainen Sukunimi ja etunimi Suhde asiakkaaseen. Edunvalvoja Sukunimi ja etunimi Puhelinnumero Sivu 1/5 Palvelusuunnitelma Palvelusuunnitelma on asiakkaan tai asiakkaan ja hänen edustajansa kanssa yhteistyössä tehty yhteenveto hänen elämänsä tämänhetkisestä tilanteesta ja mahdollisesta uusien palveluiden

Lisätiedot

Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi

Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi Palvelun tuottaja Y-tunnus Toimintayksikön nimi Toimintayksikön postiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Toiminnasta vastaavan henkilön nimi

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 10.12.2013 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2014 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot

HENKILÖTIEDOT 1/4 VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS. Hakemus saapunut. / 2015. Hakemuksen vastaanottanut. Hakijan henkilötiedot 1/4 Hakemus saapunut. / 2015 Hakemuksen vastaanottanut HENKILÖTIEDOT Hakijan henkilötiedot Sukunimi ja entiset nimet Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Kotikunta alkaen Nykyinen osoite Postinumero

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS/Lapset, kehitysvammaiset Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS/Lapset, kehitysvammaiset Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely TUUSNIEMEN KUNTA 1 (6), 71200 TUUSNIEMI Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely Hoidettavan henkilötiedot Nimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Lähiomainen, nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

HAKEMUS: LIIKUNTAKORTTI Liikuntapalvelut SOSIAALISIN PERUSTEIN Fredrikinkatu 4 49400 HAMINA P. 0400 1991 491 Saap.pv Dnro

HAKEMUS: LIIKUNTAKORTTI Liikuntapalvelut SOSIAALISIN PERUSTEIN Fredrikinkatu 4 49400 HAMINA P. 0400 1991 491 Saap.pv Dnro HAMINAN KAUPUNKI HAKEMUS: LIIKUNTAKORTTI Liikuntapalvelut SOSIAALISIN PERUSTEIN Fredrikinkatu 4 49400 HAMINA P. 0400 1991 491 Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja Henkilötunnus etunimet Osoite Puhelin PUOLISO

Lisätiedot

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

VAMMAISPALVELUHAKEMUS VAMMAISPALVELUHAKEMUS Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Haettavat palvelut (täytetään vain niiden palvelujen osalta, joita haetaan) 1. Asuminen Asunnon muutostyöt, mitä

Lisätiedot