Valoa tunnelin päässä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valoa tunnelin päässä"

Transkriptio

1 JÄSENTIEDOTE PÄÄKIRJOITUS Vala tunnelin päässä Valtakunnan uusi hallitus lupaa kansalaisille kipeitä leikkauksia. Kuitenkin näyttää siltä, että tämä hallitus n ymmärtänyt yritystiminnan edellytysten merkityksen kansakunnan menestymiselle. On asetettu hyviä tavitteita, jtka knkretisituvat tulevassa lainsäädännössä. Mnia näistä asiista n Sumen Yrittäjät ajanut ja saanut strategiseen hallitushjelmaan. Tässä jitakin pimintja: Muille yritysmudille kuin sakeyhtiöille aitaan tteuttaa viiden prsentin yrittäjävähennys ja mahdllisuus maksaa arvnlisäver vasta, kun raha n tullut kassaan. Hallitushjelmaan n kirjattu paikallisen spimisen lisääminen työlainsäädännössä. Hallitus asettaa selvitysmiehen, jka laatii ehdtuksen mennessä. Hallitus aik pidentää uuden työntekijän keaikaa, mahdllistaa alle vuden määräaikaisen työsuhteen ilman eri perustetta ja väljentää takaisinttvelvitetta irtisanmistilanteessa. Työelämän rakenteiden uudistaminen ja työllistämisen kynnyksen alentaminen helpttavat yksinyrittäjän kynnystä palkata ensimmäinen työntekijä. Hallitushjelmassa luvataan uudistaa ppispimuskulutusta niin, että työnantajan hallinnllista ja taludellista taakkaa kevennetään. Työntekijän sairauspissaljen vaikutuksia työnantajalle vähennetään sisällyttämällä viiden viikn ja sitä pidempiin vusilmiin kuuden päivän mavastuu vusilmalla sairastumisesta.

2 Hallitus situtuu perkaamaan säädöksiä ja purkamaan nrmeja sekä arviimaan säädösten ja nrmien vaikutukset. Knkreettinen lupaus n, että julkinen hallint situtuu kysymään samaa tieta kansalaisilta ja yrityksiltä vain kerran. Tavite investinteja edistävästä varausjärjestelmästä n kirjattu hallitushjelmaan. Tappin vähennysikeuden laajentaminen n niin ikään hyvä asia. Uusi hallitus alittaa palvelusetelijärjestelmän laajentamiseen tähtäävän kkeilun kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Tavitteena n, että kkeiluun sallistuvat tarjavat palveluissaan kuntalaisille laajasti mahdllisuutta palvelusetelin käyttöön. Tämä lu merkittäviä liiketimintamahdllisuuksia kk timialalle ja erityisesti pk-yrittäjille. Sukuplvenvaihdksena tehtäviä yrityksen mistajanvaihdksia n tarkitus edistää keventämällä perintövertusta. Hallitus aik vahvistaa yritysten vientiä edistävää Team Finland-verksta tiivistämällä yhteistyötä ja tukemalla j käynnistettyjä kasvuhankkeita. Vientirahituksen panstukset luvataan asettaa vähintään keskeisten kilpailijamaiden taslle. Aikaminen lista hyviä asiita. Ljus skymtas i tunneln Rikets nya regering lvar svåra nedskärningar. Det ser ändå ut sm att denna regering har förstått näringslivets betydelse för natinens framgång. Man har satt bra mål, sm knkretiseras i den kmmande lagstiftningen. Många av dessa ärenden har Företagarna i Finland drivit ch lyckats få med i det strategiska regeringsprgrammet. För företag, förutm aktieblag, ska man förverkliga ett företagaravdrag på fem prcent. För små företag möjliggörs redvisning av intäkter från mervärdesskatten enligt betalningsprincipen Man har skrivit i regeringsprgrammet att öka de lkala avtalen. Regeringen utnämner en utredningsman sm ger sitt förslag före den Regeringen skall förlänga prövtiden för en ny arbetstagare, möjliggöra tidsbegränsade anställningar sm är krtare än ett år utan att några särskilda skäl behöver anges ch göra återanställningsskyldigheten flexiblare vid uppsägningar ch utveckla mställningsskyddet. Läravtalsutbildningen refrmeras genm att arbetsgivarnas administrativa ch eknmiska börda görs mindre Knsekvenserna av sjukfrånvar ch sjukdmsrisker för arbetsgivaren minskas genm att i fråga m semestrar sm är fem veckr eller längre införa en självrisktid på sex dagar, m en anställd insjuknar under semestern. Den nya regeringen påbörjar ett försök att utvidga systemet med servicesedlar sm ska genmföras i samarbete med kmmuner ch samkmmuner.detta skall skapa nya affärsmöjligheter för hela näringslivet ch speciellt för små ch medelstra företag. Generatinsväxlingar främjas genm en lindring av arvsskatten ch övriga utvecklingsbehv utvärderas. Nätverket Team Finland stärks genm intensifierat samarbete mellan aktörerna ch genm att pågående tillväxtprjekt sm syftar till att främja investeringar stöds. Det är en gedigen ch bra lista, ch detta är bara plck. Pntus Palmqvist puheenjhtaja rdförande

3 Tulevia tapahtumia tervetula mukaan! Kesä n edessä, mutta yrittäjäyhdistyksessä tapahtuu kivja asiita. Smmaren är här, men i företagarföreningen händer det trevliga saker. ONNISTUMISEN AAMIAINEN kl Prvn Yrittäjät ry järjestää yhdessä Aktian kanssa tapahtuman, jssa saamme kuulla muutaman yrityksen menestystarinita aamiaisen lmassa. Menestyksestään kertvat mm. Matka-Agentit Oy, jka ui vastavirtaan ja lisää liikevaihtaan matkailualan taantumassa sekä Eläinklinikka Avec, jka n tehnyt valtavan harppauksen eläinlääkinnällisten palveluiden lisäämisessä. Lämpimästi tervetula aamiaiselle ja kuuntelemaan/keskustelemaan Keskiviikkna kl Cafe Cabrile, Piispankatu 30, 2 krs Ei ennakkilmittautumista, ei sallistumismaksua. PORVOO POP FEST 30.7 Prvn Yrittäjät järjestää kivaa yhdessäla Prv POP Fest tapahtuman yhteydessä trstaina Esiintyjinä JVG, Jenni Vartiainen sekä Hal Helsinki! Olemme varanneet rajitetun määrän VIP paikkja ja yhteisen yrittäjäpöytätilan.

4 Festaripaikkana Näsin S-marketin viereinen kenttä. Prtit avataan kl 17, sitt alkaa kell 18. Ikäraja K18. VIP paketin hinta n 89 /kpl ja hintaan kuuluu sisäänpääsy VIP-alueeseen ja laadukas buffet (alustavat tiedt: ylikypsää entrecte, pippurikermakastike, kermaperuna; Kanaa; Kasvissyöjille erikisrukia, salaatteja, leipää). Tee varauksesi tästä Trstai 30.7 Näsin S-marketin viereinen kenttä. Ilmittautuminen pakllinen. KESÄRETKI PELLINKIIN keskiviikkna Lähdemme tutustumaan entiseen Pellingin leirikeskukseen, jta nyt hidetaan yksityisten yrittäjien timesta Havsö -nimisenä yrityksenä. Katstaan miten tal n uudistunut, tutustutaan timintaan, syödään hyvin ja nautitaan saaristmaisemista. Ohjelma: Lähtö kl Rauhankatu 20:n turistibussipysäkiltä. Tutustuminen Havsö-yritykseen. Pieni metsäkävely yllätyksineen. Pellinkiläinen päivällinen grillaten rannan tuntumassa. Paluu Prvseen ennen kl 23 Tämä ilta n jäsenille ilmainen (avec) (kuljetus, ruka, hjelma, jumat)! Peruuttamatta jätetyistä ilmittautumisista velitamme 30,-. Kats lisää sekä ilmittaudu tästä. Paikkja rajitetusti, krkeintaan kaksi henkilöä/jäsenyritys SOMMARUTFÄRD TILL PELLINGE nsdagen den Vi åker för att bekanta ss med f.d Pellinge Lägergård, sm nu är nyrenverad ch drivs av företaget Havsö Ab. Vi bekantar ss med verksamheten, äter bra ch umgås i skärimiljö. Prgram:Start kl från Fredsgatan 20:s turistbusshållplats. I Pellinge bekantar vi ss med Havsö Ab, vi gör även en liten skgsprmenad inkl.överraskning. Vi äter en gd Pellinge-grill-strand-middag. Hemma i Brgå igen senast kl. 23. Denna kväll är gratis för medlemmar (avec) (Transprt,måltid, prgram, dryck). Anmälningen är bindande. Avbkningar bör ske senast den 3.8 per e-pst. Inte avbkade anmälningar faktureras 40,-! Till detta evenemang kan två persner per medlemsföretag delta. Anmäl dej här Keskiviikk 19.8 lähtö kl Lähtöpaikka Rauhankadun turistibussipysäkki, Rauhankatu 20. Ilmittautuminen pakllinen. Lisää tapahtumia sitteessa Mera evenemang på vår hemsida

5 POINT COLLEGELLÄ PROJEKTIRAHAA TYÖLLISTÄMISEEN! Phditk rekrytintia? Nyt mahdllisuus työnantajan krtettuun kulutuskrvaukseen yhdistettynä palkkatukeen kun palkkaat nuren ppispimuksella! Pint Cllegen ppispimustimistlla n tarjlla prjektirahaa nyt 9. tai 10. lukan päättävien nurten työllistämiseen ppispimuksella. Krtettu kulutuskrvaus: Työnantajille vidaan maksaa krtettua kulutuskrvausta samana vunna peruspetuksen tai peruspetuksen lisäpetuksen päättäneiden piskelijiden ppispimuksena tteuttavaan ammatilliseen perus- ja lisäkulutukseen. Kulutuskrvaus n tarkitettu työnantajille nuren ppispimuspiskelijan hjaukseen ja tukeen. Krvaus n ensimmäisenä ppispimusvunna 800 eura/kk, tisena vunna 500 eura/kk ja klmantena vunna 300 eura/kk. Palkkatuki: Työnantaja vi saada palkkatukea vaikeasti työllistyvän työttömän työnhakijan, myös ppispimuspiskelijan palkkaamiseen. Krtettu kulutuskrvaus n mahdllista yhdistää palkkatukeen. Tuki n 30 % palkkakustannuksista ja tukijaks enintään 10 kuukautta. Krtettu kulutuskrvaus kskee vunna 2015 peruspetuksen tai 10. lukan päättäneiden piskelijiden palkkaamista ppispimuksella vunna Yhdessä krtetun kulutuskrvauksen ja palkkatuen kanssa vidaan päästä n eurn tukeen kuukaudessa/yritys, jten tämä mahdllisuus kannattaa hyödyntää ja palkata nuri ppispimuksella. Kysy lisää: Jari Wetterstrand, Pint Cllege, puh , jari.wetterstrand@pintcllege.fi UUSIA JÄSENIÄ NYA MEDLEMMAR Yhdistyksessämme n n. 820 jäsentä! Tervetula mukaan timintaamme ja ttakaa jäsenverkstmme käyttöönne ja hyödyksenne! Tilaisuuksiimme vitte ttaa mukaan kumppanin, pulisn tai työkaverin. Vår förening har ca 820 medlemmar! Välkmna med i vår verksamhet, besök våra evenemang ch tag i bruk nätverket! Ni kan gärna ta med er kmpanjn, er maka/make eller er arbetskamrat på våra tillställningar. Seuraavat yritykset vat liittyneet yhdistykseemme: Följande företag har gått med sm medlemmar: Kulutettu hierja Hyypiä Minna Minna Hyypiä Hiernta Mediina Hivapalvelut Sanna Grönhlm Ktipalvelut Sltrp Hyvinvinti ja majitus Marika Björklund Htellit Sp Pint Oy Sami Phjiskski Liikkeenjhdn knsultinti Wynnelis Agentur Linda Stlt Agentuuriliike Tervetula mukaan timintaamme! Välkmmen med i vår verksamhet! ONNITTELUT Prvn Yrittäjät ry julkaisee tasavusia juhlivien yritysten syntymäpäiviä. Tiedt perustuvat SY:n jäsenrekisteriin (kaikista jäsenistä ei le tieta yrityksen tarkasta perustamisajankhdasta). Onnittelemme seuraavia kesäkuussa ja heinäkuussa merkkipäiviään viettäviä: Kellgren Hans Fma/ HansKellgren 20 år 2.6 Wixi-Harjat Oy/Jhan Wikchlm 10 vutta Kuljetus Bström Oy/Peter Bström 10 vutta 7.7. Företagarföreningen gratulerar sina jubilerande medlemmar!

6 Tiedtus Olemme siirtyneet ensisijaisesti sähköiseen jäsenkirjeeseen. Js yrityksellänne ei le vimassa levaa sähköpstisitetta, n mahdllisuus saada jäsentiedte edelleen pstitettuna. Js nyt saat paperikirjeen ja sinulla n sähköpstisite, laita tiet meille! ILMOITATTEHAN MEILLE js tarvitsette kirjeen pstitettuna, sittamalla yhdistyksen numern tai sähköpstilla prvn@yrittajat.fi MAINOSLIITE JÄSENTIEDOTTEESEEN Käytä hyväksesi jäsentiedtteen edullinen mainspaikka. Jäsentiedtteen mukana jaettavalla mainsliitteellä tavitat lähes 1000 kntaktia, yrittäjäkllegaa sekä kunnallisia päättäjiä ja sidsryhmiä. Hinta: jäsenille 250 / tiedte, ei jäsenille 350 /tiedte Seuraavan tiedtteen aikataulu elkuu aineistn deadline 27.7 ilmestyy 3.8. syyskuu aineistn deadline 26.8 ilmestyy 1.9 Prvn Yrittäjät ry Brgå Företagare rf Hyvää ja rentuttavaa kesää Prvn Yrittäjät ry:n jäsenille, perheille, kumppaneille ja sidsryhmille! T. Hallitus En trevlig ch avslappnande smmar till Brgå Företagare rf:s medlemmar ch deras familjer samt till partners ch intressegrupper! ö. Styrelsen Hallitus/Birgitta Palmqvist Sihteeri Sekreterare prvn@yrittajat.fi puh

JÄSENTIEDOTE 7 2015 PÄÄKIRJOITUS

JÄSENTIEDOTE 7 2015 PÄÄKIRJOITUS JÄSENTIEDOTE 7 2015 PÄÄKIRJOITUS Porvoon Yrittäjät ry järjesti kesäkuussa Onnistumisen aamiaisen. Maittavan aamiaisen lisäksi kuulimme kahden porvoolaisen yrityksen onnistumistarinat. Suomen Matka-Agentit

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät

Lisätiedot

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016 Timintasuunnitelma 2016 1. Yleistä JyväsRiihi ry n vunna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivi alueen timijita maehtiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön. Timinnan

Lisätiedot

Liikkujan polku -verkosto

Liikkujan polku -verkosto Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat kunnssa Keneltä löytyisi sisältöjä? Yksinäistä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPINNOT LUKUVUONNA 2015 2016

AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPINNOT LUKUVUONNA 2015 2016 Humak Avin AMK 2015 2016, päivitetty 18.6.2015 AVOIMEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPINNOT LUKUVUONNA 2015 2016 JÄRJESTÖ- JA NUORISOTYÖ (YLEMPI AMK) / HELSINGIN TKI-KESKUS (ILKKA) Paikkja: 10 piskelijaa / pintjaks

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 1. Hallituksen tehtävien ja timinnan perusta Hallituksen tehtävät ja timintaperiaatteet perustuvat Sumen lainsäädäntöön, erityisesti sakeyhtiölakiin ja arvpaperimarkkinalakiin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU PÖYTÄKIRJA VIESTINNÄN KESKUSLIITTO SUOMEN JOURNALISTILIITTO KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 3.6.2016 Paikka Eteläranta 10, Helsinki Läsnä Elina Nissi edustaen VKL:a Ltta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN 2011 12 Lajiliittjen n mahdllista hakea tukea lasten ja nurten urheilun (6-19v) kehittämistyöhön. Nuri Sumi tukee lajiliittjen kehittämistimia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Meikäläiset. Me Itse ry. Me Itse ry:n jäsentiedote 2. 2015. Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Liike itsenäisen elämän puolesta

Meikäläiset. Me Itse ry. Me Itse ry:n jäsentiedote 2. 2015. Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Liike itsenäisen elämän puolesta Meikäläiset Me Itse ry:n jäsentiedte 2. 2015 Kuvaaja Laura Vesa Me vaikutamme yhdessä, sillä se kannattaa! Me Itse ry Liike itsenäisen elämän pulesta Raha-autmaattiyhdistys tukee timintaamme Sisältö Vaikuttaminen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00. Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00

Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00. Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00 Oy Kråklund Golf Ab Ylimääräinen yhtiökokous ti 26.8.2014 klo 18:00 Oy Kråklund Golf Ab Extra bolagsstämma tis 26.8.2014 kl. 18:00 Jokamieskentän rakentaminen ja harjoitusalueiden perusparannus Hanke 2014

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys

Aktia-konsernin palkka- ja palkkioselvitys Aktia-knsernin palkka- ja palkkiselvitys Tämä selvitys nudattaa hallinnintikdin (1.10.2010) susitusta 47, jnka mukaan Aktian tulee selvittää Aktia Pankki Oyj:n (Aktia) timitusjhtajalle, muulle knserninjhdlle,

Lisätiedot

Suomi 100 -tukiohjelma

Suomi 100 -tukiohjelma Sumi 100 -tukihjelma 1. Tavitteet Sumen valtillisen itsenäisyyden satavutisjuhlavutta vietetään vunna 2017. Valtineuvstn kanslian asettama Sumi 100 -hanke vastaa juhlavuden hjelman rakentamisesta. Ohjelman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston kolmanteen verkostotapaamiseen! #liikkujanpolku

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston kolmanteen verkostotapaamiseen! #liikkujanpolku Tervetula Liikkujan plku verkstn klmanteen verksttapaamiseen! #liikkujanplku Meitä n paljn, vanhja tuttuja ja aivan uusia kasvja. Olette kaikki yhtä lämpimästi tervetulleita! http://www.sprt.fi/verkstt/liikkujan-plku-verkst

Lisätiedot

VALMA-KOULUTUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALMENTAVA KOULUTUS

VALMA-KOULUTUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALMENTAVA KOULUTUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALMENTAVA KOULUTUS VALMA-kulutus n hyvä vaihteht sinulle js haluat tutustua erilaisiin kulutusalihin ja ammatteihin tarvitset lisäaikaa ja hjausta kulutuksen ja ammatin valinnassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa Rekisterinpitäjän muutkset 1(7) REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Timintamalli muutstilanteessa Ptilasasiakirjan rekisterinpitäjä: alkutilanne Tiet ptilaan hidssa syntyvien asiakirjjen rekisterinpitäjästä tallennetaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 1(5) HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE 2007-2008 YLEISTÄ Liikunnallisen iltapäivätiminnan kehittämishankkeiden tukemiseen liittyviä valtinavustuksia jaettaessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 28.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 7 Perhekeskuspiltin valmistelutilanne HEL 2015-004845 T 06 00 00 Päätösehdtus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedksi perhekeskuspiltin valmistelun tilanteen.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka -tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta vusina 2015 2018 Yhteistyöspimus Kaupunkitutkimus ja metrpliplitiikka tutkimus- ja yhteistyöhjelman tteuttamisesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

MATKAILUALAN TAPAAMINEN BESÖKSNÄRINGSTRÄFF 22.10.2015

MATKAILUALAN TAPAAMINEN BESÖKSNÄRINGSTRÄFF 22.10.2015 MATKAILUALAN TAPAAMINEN BESÖKSNÄRINGSTRÄFF 22.10.2015 VisitKimitoön.fi VisitKemiönsaari.fi VisitKimitoon.fi Facebook.com/VisitKimitoon Instagram.com/VisitKimitoon Tagboard.com/Visitkimitoon Weibo.com/Kimitoon

Lisätiedot

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku Tervetula Liikkujan plku verkstn tiseen verkstseminaariin! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Tässä ja nyt jälleen huikea prukka kasassa! #liikkujanplku Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt?

Lisätiedot

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan?

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Lotta Haldin luontoympäristöyksikkö/ naturmiljöenheten AVAJAISTILAISUUS / INVIGNING perjantaina/fredag 9.10. klo/kl. 9 11.30 Vaasan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Tutustumme Kokoomukseen

Tutustumme Kokoomukseen Tutustumme Kkmukseen Opiskelevan pienryhmän aineist Kansallisen Sivistysliitn Opintkeskus KANSIO www.kkmus.fi/kansi/aineistt/tutustumme_kkmukseen Tutustumme Kkmukseen Kkmuksen paikallisyhdistyksiin liittyy

Lisätiedot

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa Avin tiet ja avin hallint kunnissa Turku 19.11.2013 Elisa Kettunen, erityisasiantuntija Tietyhteiskuntayksikkö elisa.kettunen(at)kuntaliitt.fi Avin hallint & tiet Kuntaliitssa Kansainvälinen Avimen hallinnn

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

22.8.2014 Dnro OUKA/7126/02.08.00/2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007).

22.8.2014 Dnro OUKA/7126/02.08.00/2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007). TARJOUSPYYNTÖ 1(7) 22.8.2014 Dnr OUKA/7126/02.08.00/2014 OULUNSALON KIRJASTON PALAUTUSAUTOMAATTI Hankinnan tausta ja tarkitus Oulun kaupunginkirjast-maakuntakirjast (hankintayksikkö/tilaaja) pyytää tarjustanne

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksessa tapahtuu toukokuussa, tervetuloa mukaan!

Koskikotikeskuksen Palvelukeskuksessa tapahtuu toukokuussa, tervetuloa mukaan! Kskiktikeskuksen Palvelukeskuksessa tapahtuu tukkuussa, tervetula mukaan! Ajankhtaista ITE piste n avinna jka arkipäivä kl 9-15 Kyttälän Tuvassa. Vit esim. mitata verenpaineesi, lukea lehtiä tai vain hengähtää

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi

Kalatalousalueen ensimmäinen kokous ja vuosi Kalatalusalueen ensimmäinen kkus ja vusi Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen kalastusaluepäivä perjantaina 23.11.2018 Hannu Sal ELY-keskus Järvi-Sumen kalataluspalvelut Uuden kalatalusalueen alku

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010

PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 1 Tarjuspyyntö, LIITE 4. NAANTALIN STRATEGISEN YLEISKAAVA PROJEKTISUUNNITELMA 26.4.2010 Tämä prjektisuunnitelma sittaa mm. strategisen yleiskaavan tarpeellisuuden, kuinka laatimisprsessi n tarkitus viedä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 792/2006 vp Viisipäiväinen vuosilomaviikko Eduskunnan puhemiehelle Vuosilomalaki on vanhentunut joiltakin osin. Laissa vanhaa perinnettä on se, että ansaittu vuosiloma-aika kuluu myös

Lisätiedot

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä. KITI - kilpailu anmuksesta ajn Ohjeistus kilpailujen anmisesta ja mukkaamisesta KITIssä. Kilpailun anminen kalenteriin KITIssä Kilpailun vi ana kalenteriin KITIssä henkilö, jlla n jäsenrekisterin ylläpitäjän

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio

Parasta Lapsille ry Rekrytointi- ja perehdytyskansio Rekrytinti- ja perehdytyskansi Kansi n tarkitettu apuvälineeksi erilaisiin tilaisuuksiin, jissa järjestöämme ja timintaamme tehdään tutuksi uusille ihmisille. Ajatuksena n, että jkainen hyödyntää sitä

Lisätiedot

Ovelle-paketti Till Dörren-paket

Ovelle-paketti Till Dörren-paket Poista tarran suojapaperi ja kiinnitä kostuttamatta tasaiselle pinnalle. Lösgör dekalens skyddspapper och fäst på en jämn yta utan att fukta. Lähettäjä Avsändare Vastaanottaja Mottagare (Päivisin På dagarna)

Lisätiedot

Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015

Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015 Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015 Osuuskauppa Varuboden-Osla haluaa omalla toimialueellaan,

Lisätiedot

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Kangasalan varhaiskasvatus tarjaa lapsen ja perheen tarvitsemat varhaiskasvatuspalvelut perheen tilanteen ja tarpeen mukaisesti; kkpäivähita, sapäivähita, perhepäivähita,

Lisätiedot

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahankkeen laajennus Sitra Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahankkeen laajennus Sitra Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikkeilu -sahankkeen laajennus Sitra 13.10.2017 Vukk Lehtimäki, hankepäällikkö, STM 1 Palvelusetelikkeilujen mahdllisuus laajentua Kärkihankkeen

Lisätiedot

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats?

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Maarit Nevalainen, terveyskeskuslääkäri, Mäntsälän terveyskeskus Ei sidonnaisuuksia, inga bindingar (till några firmor förutom

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa

Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa Mot starkare tvåspråkighet i stadens service Kohti vahvempaa kaksikielisyyttä kaupungin palveluissa SKILLNADEN II Samverkan som strategi MUUTOS II Strategiana yhteistyö 24.11.2015 Tua Heimonen Specialplanerare,

Lisätiedot

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti

Läsnä Seppänen Hannes puheenjohtaja Matero Riina-Maria talouspäällikkö, sihteeri. Juntunen Johanna varajäsen Kinnunen Pirjo-Riitta jäsen Köngäs Martti 1(5) Aika Keskiviikkna 30.3.2016 kl 17 Paikka Seurakuntasali, Pulanka Läsnä Seppänen Hannes puheenjhtaja Mater Riina-Maria taluspäällikkö, sihteeri Milanen Erkki varapuheenjhtaja Herukka Terttu Juntunen

Lisätiedot

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI I år ordnar FF Jaro tillsammans med LokaTapiola för 14:e gången sin ALL STARS fotbollsturnering. Sammanlagt 65 lag och ca 750 spelare deltar. Åldersklasserna

Lisätiedot

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015. Liikkujan polku -verkosto Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen 10.9.2015 Liikkujan plku -verkst Tapaamisen tavitteet kirkastaa yhteistä Urheillen terveyttä seurassa viestiä ja viestintää saada tukea man piltin/hankkeen käytäntöön

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Etelä-Savon OHJAAMO asioiden keskustelu Nro #3

Etelä-Savon OHJAAMO asioiden keskustelu Nro #3 MUISTIO Etelä-Savn OHJAAMO asiiden keskustelu Nr #3 Mikkeli, Etelä-Savn ELY-keskus, Ruuma - kkushune + Skype -yhteys Ajankhta 5.4.2016 kl 13:00-14:15 Läsnä: Tuija Tivakainen (ELY-keskus) Heikki Kantnen

Lisätiedot

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta Helsinki 17.10.2012 Eduskunnan liikenne- ja viestintävalikunnalle Viite: VNS 4/2012 vp Lausunt sähköisen median viestintäpliittisesta hjelmasta Viestinnän Keskusliitt kiittää mahdllisuudesta antaa lausunt

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta ASIAKASPALVELU, 20 v Arviinnin khde Ammattisaamisen näyttö Muu saamisen arviinti 1. Työprsessien hallinta Arviinnin khteena vat: Työhyvinvinnista hulehtiminen 3. Työn perustana levan tiedn hallinta Työympäristöstä

Lisätiedot

Johtokunta esittää etelän lohkon valintakokeiden järjestämistä erillisinä kokeina ja piirimestaruuskokeiden siirtämistä tammi helmikuulle.

Johtokunta esittää etelän lohkon valintakokeiden järjestämistä erillisinä kokeina ja piirimestaruuskokeiden siirtämistä tammi helmikuulle. Lunais-Sumen Ajkirayhdistys ry 1 VUOSIKOKOUSKUTSU Lunais- Sumen Ajkirayhdistyksen sääntömääräinen vusikkus pidetään keskiviikkna 12.3.2014 kl 18.00 Pöytyällä, Riihiksken mets.yhdistyksen Riistatuvalla

Lisätiedot

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011.

20.6.2011. Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa 10.5.2011. SUOJAVAATEPALVELUHANKINTA Peruspalvelukeskus Oiva liikelaits kuuluu Hlllan kunnan rganisaatin ja tuttaa ssiaali- ja perusterveydenhullnpalvelut yhteistiminta-alueen kuntien (Asikkala, Hllla, Hämeenkski,

Lisätiedot

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri 1 Nuristyön kehittämisverkst MUISTIO 4/2010 Kkus: Krdinaatiryhmän kkus Aika: ti 30.11.2010 kl 13.00 15.55 Paikka: Läsnä: DIAK (etelä), Järvenpää Päivi Harinen, Itä-Sumen ylipist (YUNET) Elna Hirvnen, Tampereen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Liikkujan polku -verkosto

Liikkujan polku -verkosto Liikkujan plku -verkst Oletk kskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Visik tekemisiä yhdistää ja saada ismpia tulksia aikaiseksi? Khderyhmä tiedssa, kanavat kunnssa Keneltä löytyisi sisältöjä? Yksinäistä

Lisätiedot

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Lasten niveltulehdusta sairastavien speutumisvalmennuskurssit Nurten speutumisvalmennuskurssit, sittaiset t Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 9/2015 Tiina Takala

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 9/2015 Tiina Takala JÄSENKOKOUS Aika: 1.12.2015 kl 18.30 Paikka Valtuusttal Kkmuksen ryhmähune PÖYTÄKIRJA 1. Kkuksen avaus ja päätösvaltaiseksi tteaminen Puheenjhtaja Anna-Maija Kukknen avasi kkuksen ja ttesi päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja

Melonta- ja soutuliiton yleisiä periaatteita koskien valintoja Sumen melnta- ja sutuliitt ry 20.2.2014 Melnta- ja sutuliitn yleisiä periaatteita kskien valintja a. Valinnat ja taludellinen tuki Valinnat hyväksyy SMSL:n Kilpailu- ja valmennusvalikunta lajivastaavan

Lisätiedot

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA elkuu 2015 OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA OPPILAAN SÄÄNNÖLLISEN KOULUNKÄYNNIN TURVAAMINEN JA TUKEMINEN Kulun aikuisten tehtävä n tukea tasapulisesti jkaista ppilasta tämän kasvussa ja kehityksessä

Lisätiedot

Hallituksen rahoitusperiaatteet

Hallituksen rahoitusperiaatteet Hallituksen rahitusperiaatteet 29.1.2018 Nämä rahitusperiaatteet täydentävät strategian valintakriteerejä. Valintakriteereissä käsitellään hankkeiden minaisuuksia ja rahitusperiaatteissa niitä summia ja

Lisätiedot

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011 Lutu 29.12.2011 13:26:00 29.12.2010 Henkilöstöpalveluiden tiedte 5/2011 KEVÄÄN REKRYTOINTIEN AIKATAULUT Kevään 2012 keskitetyt rekrytinnit tteutetaan seuraavan aikataulun mukaan: Tammikuussa täyttölupa-anmusten

Lisätiedot

Hankeviestinnän suunnitelma 2012-2014

Hankeviestinnän suunnitelma 2012-2014 Hankeviestinnän suunnitelma 2012-2014 Viestinnän tavite ja perusviesti Hanke ja tavite Kestävät hankinnat -saamisen edistäminen julkisissa rukapalveluissa -hanke edistää kansallisen Rukaketjun timenpidehjelman,

Lisätiedot

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 1 (25) MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013 Sisällysluettel OSA I: ELÄKEMENOTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE... 3 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Referenssiryhmän työpajan (22.4.2013) luokitellut kommentit

Referenssiryhmän työpajan (22.4.2013) luokitellut kommentit Referenssiryhmän työpajan (22.4.2013) lukitellut kmmentit Timintatavat + -Käyttäjälähtöisyys, asukaslähtöisyys Käyttäjälähtöisesti, käyttäjien alitteesta suunnittelu, esim. skeittipuistt, nurten leskelutilat,

Lisätiedot

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731 Hyvinvintitiet hyvinvintijhtamisen työkaluna Matti Vähäkupus Oulun kaupunki matti.vahakupus@uka.fi 0505687731 Kertmus etenee vudesta ja valtuustkaudesta tiseen Hyvinvinnin rakenteet Oulun kaupunki Kaupungin

Lisätiedot

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng

Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng Starttiraha aloittavan yrittäjän tuki Bli företagare med startpeng 1 *Starttirahalla edistetään uuden yritystoiminnan syntymistä ja työllistymistä turvaamalla yrittäjän toimeentulo yritystoiminnan käynnistämisvaiheen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Autismia sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Autismia

Lisätiedot

TUNTIMITTAUSTIEDON AVOIN PALVELUALUSTA Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 18.10.2012

TUNTIMITTAUSTIEDON AVOIN PALVELUALUSTA Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 18.10.2012 TUNTIITTAUSTIEDON AVOIN PALVELUALUSTA Shkötutkimusplin tutkimusseaari 18.10.2012 Jatik Oy Jar Lehtnen, timitusjhtaja KT, DI (isttutant) 16 vuden kkemus energiayhtiön kehitystehtvist Shköenergialiitn asiamies

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA 2004/2009 Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut Kirkknummen musiikkipist n perustettu vunna 1972, kunnallistettu 1.1.1989

Lisätiedot

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan

Lisätiedot

Vastuullista liiketoimintaa 2015 1 (6)

Vastuullista liiketoimintaa 2015 1 (6) Vastuullista liiketimintaa 2015 1 (6) 2 (6) Vastuullista HYY-liiketimintaa Ylippilaskunta haluaa esimerkillään näyttää, että yritystimintaa vidaan tehdä ssiaalisesti, kulttuurisesti ja ympäristön kannalta

Lisätiedot

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 SUOMEN VOIMANOSTOLIITTO RY 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Sisällysluettel 1. HALLINTO JA TALOUS, LIITON KOKOUKSET... 4 1.1. Hallint...

Lisätiedot

LAUSU NTOPYYNTO PARAS-LAIN VELVOITTEI DE N JATKAMISESTA

LAUSU NTOPYYNTO PARAS-LAIN VELVOITTEI DE N JATKAMISESTA LAUSU NTOPYYNTO PARAS-LAIN VELVOITTEI DE N JATKAMISESTA Ssiaali- ja terveysministerid n valmistellut esityksen laiksi Paras-lain velvitteiden jatkamisesta. Kunta-ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016 Kupin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 7 Asianr 201/10.00.02.01/2016 Puijnlaaksn etelärinteen tnttien luvutusehdt Kiinteistöjhtaja Jari Kyllönen Maamaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Vastuukäyttäjän tehtävät

Vastuukäyttäjän tehtävät Vastuukäyttäjän tehtävät 22.3.2013 Satu Hrnbrg Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedte 3/500/2013 Kulutuksen järjestäjä nimeää 2-6 vastuukäyttäjää, jiden tehtäviä vat Perehtyminen rganisaati-, kulutustarjnta-

Lisätiedot