Kirjastot välittävät myös lukemisesteisille tarkoitettuja mp3-formaatissa olevia daisy-äänikirjoja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirjastot välittävät myös lukemisesteisille tarkoitettuja mp3-formaatissa olevia daisy-äänikirjoja."

Transkriptio

1 1

2 2 KIRJASTOAINEISTON VALINTAPERIAATTEET Kirjaston tavoitteena on tukea kaikenikäisten kuntalaisten tiedon ja virkistyksen tarpeita ja luoda edellytykset tasa-arvoiselle tiedon ja elämysten välitykselle. Tavoitteena on laaja-alainen, aktiivisessa käytössä oleva kokoelma. Kirjastoaineiston valinnassa otetaan huomioon kaupungin väestö- ja elinkeinorakenne sekä alueella tarjottavat koulutusmahdollisuudet. Erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä huomioivalla aineistonvalinnalla tarjotaan mahdollisuus monipuolisen maailmankuvan luomiseen. Kirjastoon ei kuitenkaan hankita aineistoa, jonka tarkoituksena on halventaa vähemmistöjä, ihannoida väkivaltaa tai loukata ihmisarvoa. Tietokirjallisuuden valinnassa kiinnitetään huomio teoksen asiasisältöön ja ajankohtaisuuteen. Kaunokirjallisuuden valinnassa kiinnitetään huomiota sisällöllisen tason lisäksi myös teoksen kielelliseen ilmaisuun. Lasten ja nuorten kirjallisuuden hankinnassa painotetaan kielen ja kuvituksen tasoa. Aineistokokoelma on Lohjan kirjastojen yhteiskäytössä. Jokaisella kirjastolla on oma kokoelmansa, mutta lainattavaa aineistoa kierrätetään asiakkaiden tarpeiden mukaan joustavasti kirjastojen välillä. Käsikirjaston aineistoa ei lainata. Lukki-kirjastojen (Karkkila, Lohja, Vihti) aineistokokoelmat ovat yhteisessä rekisterissä ja kirjastojen yhteiskäytössä. Kirjastot välittävät myös lukemisesteisille tarkoitettuja mp3-formaatissa olevia daisy-äänikirjoja. Lahjoituksia koskevat samat periaatteet kuin ostettua aineistoa. KIRJASTOJEN AINEISTOKOKOELMAT Pääkirjasto Pääkirjaston tehtävänä on toimia kirjastolaitoksen tukikirjastona. Lohjan kaupunginkirjaston kirjastot lainaavat toisilleen mahdollisuuksien mukaan aineistoa siirtokokoelmina. Lisäksi asiakkaita palvellaan aineistovarauksilla, joita toimitetaan muista kirjastoista. Kirjallisuus Tietokirjallisuutta hankitaan mahdollisimman laajasti ja monipuolisesti tyydyttämään asiakkaiden tiedon tarpeita. Paikkakunnan oppilaitosten tarvitsemaa kurssi- ja ammattikirjallisuutta hankitaan harkinnan mukaan. Hiiden opiston avoimen yliopiston suomenkieliset kurssikirjat hankitaan, samoin käytössä olevat kielikurssit harkinnan mukaan. Oppi- ja kurssikirjojen hankinnalla tuetaan opiskelua, mutta yleisen kirjaston tavoitteena ei ole tyydyttää oppilaitosten koko kurssikirjatarvetta. Vieraskielistä kirjallisuutta hankitaan erityisesti niiltä aloilta, joilta suomenkielistä ei ole saatavana.

3 3 Kaunokirjallisuutta hankitaan mahdollisimman laaja-alaisesti, kuitenkin niin, että kotimainen kaunokirjallisuus huomioidaan erityisesti. Ruotsinkielistä kirjallisuutta hankitaan suhteessa ruotsinkieliseen asukasmäärään. Vieraskielistä kaunokirjallisuutta hankitaan kielten harrastusten ja kysynnän mukaan. Kirjastoon hankitaan myös selkokielisiä kirjoja, äänikirjoja ja e-kirjoja. Viikon laina -kirjoiksi valitaan sekä kauno- että tietokirjallisuuden kysyttyjä uutuuskirjoja ja kirjoja, jotka ovat muuten aina lainassa. Näiden kirjojen laina-aika on 7 vuorokautta eikä niitä voi varata. Tällä pyritään nopeuttamaan kysyttyjen kirjojen saatavuutta. Kokoelmaa seurataan ja uusitaan jatkuvasti. Lasten ja nuorten kirjallisuuden kokoelmasta pyritään luomaan elävä ja monipuolinen. Hankinnoissa huomioidaan myös läheiset päiväkodit ja koulut. Lisäksi pyritään huomioimaan alueen kasvava monikulttuurisuus ja erikieliset perheet. Kirjasarjoja hankitaan lohjalaisten koulujen käyttöön. Lehdet Aikakauslehtien valinnassa noudatetaan samoja yleisiä periaatteita kuin kirjallisuutta valittaessa. Lisäksi aikakauslehtiä voidaan tilata kielivähemmistöjen tarpeisiin. Sanomalehdistä tilataan paikallislehdet, valtalehdet ja kysytyimmät maakuntalehdet sekä puoluelehtiä mahdollisimman kattavasti. Sanomalehtiä hankitaan lukusalikäyttöön. Aikakauslehdet ovat lainattavissa. Asiakkaiden käytössä on kirjastossa elektroninen lehtitietokanta, e-press. Musiikkiaineisto Musiikkikokoelmasta pyritään luomaan musiikin eri suuntauksia edustava elävä ja laadukas kokoelma. Asiakkaiden käytössä on Naxos musiikkitietokanta, jota voi käyttää kotikoneelta. Nuottivalinnoissa otetaan erityisesti huomioon alueen harrastajien ja musiikin opiskelijoiden tarpeet. Muu aineisto Muun kirjastoaineiston valinnassa pyritään mahdollisuuksien mukaan huomioimaan nykyaikaiset tallennemuodot saatavuuden ja tarpeen mukaan. Elokuvat Aikuisten elokuvakokoelman luomisessa painotetaan kotimaista ja eurooppalaista elokuvatarjontaa. Mikrofilmit Mikrofilmeinä hankitaan paikallislehti ja alueen kirkonkirjat. Sähköinen aineisto Sähköisen aineiston valinnassa noudatetaan kirjaston yleisiä valintaperiaatteita.

4 Valinnassa otetaan huomioon aineiston alkuperä ja sisältö, sen ajankohtaisuus sekä missä määrin sähköinen aineisto tukee jo olemassa olevaa kokoelmaa. Asiakkaiden käyttöön hankitaan erilaisia vain kirjastossa käytettäviä tietokantoja. Tietokoneohjelmia hankitaan vain kirjojen liitteinä. Sähköisiä kirjoja hankitaan yhteistyössä Lukki-kirjastojen kanssa. 4 Aineistojen osuuksista ja kappalemääristä päätettäessä otetaan huomioon eri asiakasryhmien tarpeet ja aineiston kysyntä. Kotiseutukokoelmat Kotiseutukokoelmien aineistoja ei lainata, mutta niihin voi tutustua kyseisissä kirjastoissa. Lohja-kokoelma Lohja-kokoelmaan hankitaan Lohjaa kuvaavaa aineistoa ja lohjalaisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta. Kokoelmaan hankitaan nykyistä ja historiallista Lohjan aluetta koskevaa tietokirjallisuutta, kotiseutukirjailijoiden kirjoittamaa kaunokirjallisuutta ja siihen rinnastettavaa kirjallisuutta sekä Lohjaa käsittelevää kaunokirjallisuutta. Kotiseutukirjailijaksi luokitellaan henkilö, joka on syntynyt Lohjalla, käynyt täällä koulua tai asunut Lohjalla huomattavan osan elämästään. Lohjalla lyhyen aikaa asuneiden kirjailijoiden teoksista hankitaan ne, jotka on kirjoitettu Lohjalla. Kesäasukkaat lasketaan kotiseutukirjailijoiksi, jos heidän tuotantonsa liittyy selkeästi Lohjaan. Paikkakunnan sanomalehdet hankitaan mikrofilmeinä. Erilaisista Lohjaan liittyvistä aiheista (henkilöt, rakennukset, tiehankkeet, taide) aiemmin kerätyt lehtileikkeet säilytetään. Lehtileikkeiden kerääminen lopetettiin toukokuussa Lohja-kokoelmaan hankitaan kirkonarkistoja mikrofilmeinä. Kokoelmaan pyritään hankkimaan myös alueen karttoja ja Lohjaa koskevia pienpainatteita. Musiikkia hankitaan sekä äänitteinä että nuotteina. Lisäksi hankitaan muita Lohjaan liittyviä kuva- ja äänitallenteita. Lohja-kokoelma on pääkirjastossa, mutta myös lähikirjastot kartuttavat harkinnan mukaan kotiseutukokoelmaansa. Ennen kuntaliitoksia hankittu kotiseutukokoelmien aineisto säilytetään myös kussakin lähikirjastossa. Kotiseutukokoelmiin sisältyvät lisäksi: Sammatti: Sammatin kirjastossa on Elias Lönnrotin Sammatin kunnan lainakirjastolle lahjoittamia ja Lönnrotin omaan tuotantoon ja elämään liittyviä teoksia. Pusula: Pusulan kirjastossa on Atte Ennalan lahjoittama kokoelma. Virkkala: Virkkalan kirjastossa on Etelä-Lohjaan ja erityisesti Arvid Järnefeltiin liittyvää kotiseutuaineistoa. Virkkalan kirjastossa säilytetään myös Arvid ja Elisabeth Järnefeltin perustaman Vieremän lukutuvan säilyneitä kirjoja. Elias-kirjailijatietokanta Elias-kirjailijatietokanta on Lukki-kirjastojen yhteinen kotiseutukirjailijatietokanta. Kirjailijoiden valintakriteerit vaihtelevat vielä kunnittain.

5 5 Elias on henkilötietokanta, joten kirjailijayhdistyksiä ei kirjata omana kohtanaan. Omakustannekirjoittajia otetaan mukaan harkinnanvaraisesti. Näyttönä on oltava 1-2 omaa julkaisua, osallisuus antologioissa ei riitä. Omakustanteet mainitaan Eliaksessa sekä asiasanana että tekstimainintana. Lohjalla tilapäisesti asuneiden kirjailijoiden yhteys Lohjaan on selvitettävä mahdollisimman tarkoin. Tämä koskee etenkin Lohjan kesäasukaskirjailijoita. Elias-tietokantaan ei laiteta näkyviin kirjailijoiden osoitteita, puhelinnumeroita tai muita vastaavia tietoja. Karjalohjan kirjasto Karjalohjan kirjastoon hankitaan asiakkaiden tarpeet huomioon ottaen suomenkielistä tieto- ja kaunokirjallisuutta. Tietokirjallisuudessa painotetaan Suomen historiaan, henkilöhistoriaan ja harrastuksiin liittyvää kirjallisuutta. Ruotsin- ja vieraskielistä kirjallisuutta tarjotaan osittain siirtokokoelmina pääkirjastosta. Lasten- ja nuortenkirjallisuutta hankitaan monipuolisesti, sekä kauno- että tietokirjoja. Hankinnoissa otetaan huomioon Karjalohjan alakoulu. Lapsille ja nuorille hankitaan harkitusti myös konsolipelejä. Musiikkiaineistoa hankitaan äänitteinä ja nuotteina. Äänikirjoja hankitaan lapsille ja aikuisille. Aikuisten äänikirjoja tarjotaan osittain siirtokokoelmana pääkirjastosta. DVD- / Blu-ray - levyinä hankitaan elokuvatallenteita sekä aikuisille että lapsille. Sanomalehtiä hankitaan lukusalikäyttöön. Aikakauslehdet ovat lainattavia. Mäntynummen kirjasto Mäntynummen kirjastoon hankitaan asiakkaiden tarpeet huomioon ottaen pääasiassa suomenkielistä tieto- ja kaunokirjallisuutta. Ruotsin- ja vieraskielistä kirjallisuutta tarjotaan osittain siirtokokoelmista. Kirjahankinnoissa painotetaan kaunokirjallisuutta. Aikuisten tietokirjallisuudessa painotetaan elämänhallintaan, terveyteen ja harrastuksiin liittyvää kirjallisuutta. Lasten osastolla tietokirjallisuuden osuutta pyritään vahvistamaan. Musiikkiaineistoa hankitaan äänitteinä ja nuotteina, lähinnä lastenmusiikkia ja aikuisten pop- ja viihdemusiikkia. Puheäänitteitä hankitaan kaikille ikäryhmille. DVD-/Blu-ray -levyinä hankitaan elokuvatallenteita sekä aikuisille että lapsille. Harkinnan mukaan hankitaan myös konsolipelejä. Sanomalehtiä hankitaan lukusalikäyttöön. Aikakauslehtiä annetaan myös kotilainaksi. Ojamon kirjasto Ojamon kirjastoon hankitaan asiakkaiden tarpeet huomioon ottaen pääasiassa suomenkielistä tieto- ja kaunokirjallisuutta. Ruotsin- ja vieraskielistä kirjallisuutta tarjotaan siirtokokoelmista. Kirjahankinnoissa painotetaan kaunokirjallisuutta. Aikuisten tietokirjallisuudessa painotetaan elämänhallintaan, terveyteen ja harrastuksiin liittyvää kirjallisuutta. Hankinnoissa huomioidaan etenkin ikäihmiset ja alakouluikäiset. Musiikkiaineistoa hankitaan äänitteinä ja nuotteina, lähinnä lastenmusiikkia ja aikuisten pop- ja viihdemusiikkia. Puheäänitteitä hankitaan kaikille ikäryhmille. DVD-/Blu-ray -levyinä hankitaan elokuvatallenteita sekä aikuisille että lapsille. Harkinnan mukaan hankitaan myös konsolipelejä.

6 Sanomalehtiä hankitaan lukusalikäyttöön. Aikakauslehtiä annetaan myös kotilainaksi. 6 Pusulan kirjasto Pusulan kirjastoon hankitaan asiakkaiden tarpeet huomioon ottaen suomenkielistä kaunoja tietokirjallisuutta. Kirjahankinnoissa painotetaan kaunokirjallisuutta. Aikuisten tietokirjallisuudessa painotetaan elämänhallintaan, terveyteen sekä harrastuksiin liittyvää kirjallisuutta. Vieraskielistä kirjallisuutta tarjotaan osittain siirtokokoelmina pääkirjastosta. Samoin musiikkiaineistoa. Lasten- ja nuortenkirjallisuutta hankitaan monipuolisesti, sekä kauno- että tietokirjallisuutta. Lasten osastolla tietokirjallisuuden osuutta vahvistetaan. Hankinnoissa huomioidaan kirjaston välittömässä läheisyydessä sijaitsevat Pusulan päiväkoti ja koulu, jotka käyttävät ahkerasti kirjastoa. Musiikkiäänitteitä tarjotaan osittain siirtokokoelmina pääkirjastosta. Äänikirjoja sekä dvd- ja Blu-ray-elokuvia hankitaan pääsääntöisesti lapsille. Sanomalehtiä hankitaan lukusalikäyttöön. Aikakauslehdet ovat lainattavia. Sammatin kirjasto Sammatin kirjastoon hankitaan asiakkaiden tarpeet huomioon ottaen suomenkielistä tietoja kaunokirjallisuutta. Tietokirjallisuudessa painotetaan Suomen historiaan, terveyteen ja harrastuksiin liittyvää kirjallisuutta. Sammatin kirjastoon hankitaan Elias Lönnrotia ja Kalevalaa käsitteleviä teoksia. Ruotsin- ja vieraskielistä kirjallisuutta tarjotaan osittain siirtokokoelmina muista Lohjan kaupunginkirjaston toimipisteistä. Vuoden 2015 alusta alkaen Sammatin kirjastoon ei enää hankita vieraskielistä kirjallisuutta. Lasten- ja nuortenkirjallisuutta hankitaan monipuolisesti, sekä kauno- että tietokirjoja. Hankinnoissa otetaan huomioon Sammatin päiväkoti ja alakoulu, jotka käyttävät kirjastoa paljon. Lapsille ja nuorille hankitaan harkitusti myös konsolipelejä. Musiikkiaineistoa hankitaan äänitteinä ja nuotteina. Äänikirjoja hankitaan lapsille ja aikuisille. Aikuisten äänikirjoja tarjotaan osittain siirtokokoelmana. DVD / Blu-ray - levyinä hankitaan elokuvatallenteita sekä aikuisille, että lapsille. Sanomalehtiä hankitaan lukusalikäyttöön. Aikakauslehdet ovat lainattavia. Saukkolan kirjasto Saukkolan kirjastoon hankitaan asiakkaiden tarpeet huomioon ottaen suomenkielistä kauno- ja tietokirjallisuutta. Kirjahankinnoissa painotetaan kaunokirjallisuutta. Aikuisten tietokirjallisuudessa painotetaan Suomen historiaan (erityisesti sotahistoriaan), maa- ja metsätalouteen sekä harrastuksiin liittyvää kirjallisuutta. Vieraskielistä kirjallisuutta tarjotaan osittain siirtokokoelmina pääkirjastosta. Vuoden 2015 alusta Saukkolan kirjastoon ei hankita vieraskielistä kirjallisuutta. Lasten ja nuortenkirjojen osuutta kokonaishankinnasta pyritään kasvattamaan. Lasten- ja nuortenkirjallisuutta hankitaan monipuolisesti, sekä kauno- että tietokirjallisuutta. Hankinnassa tietokirjallisuuden osuutta lisätään. Hankinnoissa otetaan huomioon Nummen alueen koulut ja päiväkodit. Musiikkiaineistoa tarjotaan siirtokokoelmina

7 pääkirjastosta. Saukkolan kirjastoon ei hankinta musiikkiäänitteitä. Äänikirjoja hankitaan lapsille ja aikuisille. Dvd- ja Blu-ray-elokuvia hankitaan sekä aikuisille että lapsille. Sanomalehtiä hankitaan lukusalikäyttöön. Aikakauslehdet ovat lainattavia. 7 Virkkalan kirjasto Virkkalan kirjastoon hankitaan suomen-, ruotsin- ja englanninkielistä kaunokirjallisuutta. Lisäksi hankitaan jonkin verran muun kielistä kirjallisuutta. Ruotsinkielisen hankinnan osuus on n. 18%. Virkkalan kirjasto lainaa ruotsinkielistä kaunokirjallisuutta pyynnöstä lähikirjastoille siirtokokoelmina. Tietokirjallisuutta hankitaan kysyntää vastaavasti. Tietokirjoja hankitaan jonkin verran myös ruotsinkielisenä. Tietokirjoissa painotetaan luontoaiheisten teosten osuutta sekä maa- ja metsätalouskirjallisuutta. Nuoteista hankitaan pääasiassa soitinkouluja sekä popja viihdemusiikkia. Lasten- ja nuortenkirjallisuutta hankitaan kysyntää vastaavasti suomen- ja ruotsinkielisenä. Suosituimmista sarjakirjoista pyritään hankkimaan useampia kappaleita. Alakoulujen lainattaviksi tarkoitetut koulusarjat sijaitsevat keskitetysti Virkkalan kirjastossa. Sanomalehtiä hankitaan lukusalikäyttöön. Aikakauslehtiä annetaan myös kotilainaksi. Elokuvatallenteita hankitaan kaikille ikäryhmille pääasiassa DVD-levyinä, mutta jonkin verran myös Blu-ray -levyinä. Lisäksi hankitaan tietoaineistoa sisältäviä DVD-levyjä. Musiikki- ja puheäänitteitä hankitaan kaikille ikäryhmille. Lapsille ja nuorille hankitaan konsolipelejä. Kirjastoautot Kirjastoautot palvelevat kaupungin haja-asutusalueita, uusia asuntoalueita sekä niitä kouluja ja päiväkoteja. Kirjastoautoista lainatusta aineistosta noin 80 % on lasten ja nuorten aineistoa. Autojen kokoelmat pyritään pitämään aktiivisena ja kiinnostavana vaihtelemalla sitä jatkuvasti. Autossa olevan kokoelman lisäksi asiakkaita palvellaan aineistovarauksilla, joita toimitetaan muista kirjastoista. Eteläisen Lohjan kirjastoauto Saimaan hankitaan omat kappaleet uutuuskirjoja, jotka katsotaan tarpeellisiksi. Hankinnan painopiste on lasten aineistossa. Lasten- ja nuortenkirjallisuutta ostetaan suhteessa lainausten määrään. Suosittuja kirjoja hankitaan useampia kappaleita. Koululaisia varten hankitaan kattavasti lasten ja nuorten tietokirjallisuutta. Täydennystä Saiman lastenkirjavalikoimaan haetaan Virkkalan kirjaston kokoelmista. Lapsille ja nuorille hankitaan jonkin verran äänikirjoja, musiikkiäänitteitä, elokuvia ja konsolipelejä. Aikuisten romaaneista hankitaan kysytyimmät uutuudet. Pääpaino on kotimaisella kirjallisuudella. Vähemmän kysyttyä aineistoa ja vaihtuvuutta kokoelmaan saadaan kierrättämällä pääasiassa Virkkalan kirjaston aineistoa myös kirjastoautossa. Aikuisille hankitaan äänikirjoja ja jonkin verran musiikkia ja elokuvia. Pohjoisen Lohjan eli Nummen ja Pusulan alueilla kiertävä kirjastoauto Nuppu ottaa aineistonsa pääsääntöisesti Saukkolan kirjaston kokoelmista. Nupussa on käytössä enemmän hyllymetrejä kuin Saimassa, joten reiteille mahtuu mukaan runsaasti aineistoa. Kokoelmaa vaihdetaan säännöllisesti. Uutta ja uudehkoa kirjallisuutta saadaan kierrättämällä Nupussa Saukkolan kirjaston tai Virkkalassa sijaitsevaa kirjastoauton kokoelmaa. Lasten- ja nuortenkirjojen osuus kaikista lainoista on lähes 80%. Aikuisten

8 aineiston määrää tullaan vähentämään ja lasten- ja nuorten aineistoa vastaavasti lisäämään, jotta kysyntä ja tarjonta vastaisivat toisiaan paremmin. 8 Molemmissa kirjastoautoissa on aikakauslehtiä lainattavissa eri ikäryhmille. VARASTOINTI- JA POISTOPERIAATTEET Yleisperiaatteet Varastoitava aineisto sijoitetaan pääkirjastoon ja Virkkalan kirjastoon. Saukkolan ja Pusulan varastot säilyvät. Muut lähikirjastot eivät ylläpidä varastoja, vaan tarjoavat varastointiperiaatteet täyttävät niteet pääkirjastolle. Pääsääntöisesti varastoidaan pysyvää arvoa omaava Lukki-kirjastojen viimeinen kappale ja Lohjaa koskevan aineiston viimeinen lainakappale. Kirjastolla ei ole velvollisuutta kattavaan varastointiin. Varastokirjasto vastaa vanhojen kirjojen varastoinnista. Varastokokoelmaa seurataan ja tarpeettomaksi osoittautunut aineisto poistetaan. Kirjastoaineiston varastointiin ja poistoon vaikuttavat sisällön vanheneminen vähäinen käyttö huono kunto Kadonneeksi merkitty aineisto poistetaan kahden vuoden kuluttua. Kaunokirjallisuudesta varastoidaan klassikot ja laatukirjallisuus. Tietokirjallisuudesta varastoidaan - Suomea koskeva tietokirjallisuus ajankuvaa antavat tietokirjat tietokirjallisuuden klassikot käytössä olevat loppuunmyydyt kurssikirjat eri alojen loppuunmyyty kysytty käyttökirjallisuus Lasten ja nuorten kirjallisuus Lasten ja nuorten kirjallisuus varastoidaan samoin periaattein kuin aikuisten kirjallisuus. Kuvakirjoja varastoitaessa otetaan huomioon kuvituksen ja kuvittajan osuus. Lehdet aikakauslehdet säilytetään harkinnan mukaan sanomalehdet 2-4 kuukautta suomenkieliset paikallislehdet varastoidaan pääkirjastoon ja ruotsinkieliset Virkkalan kirjastoon Muu aineisto Muu aineisto voidaan varastoida kirjaston yleisten periaatteiden mukaisesti.

9 9 KAUKOPALVELU Kaukopalvelu on kirjastojen välistä lainaus- ja jäljennepalvelutoimintaa, jonka säännöistä yleiset ja tieteelliset kirjastot ovat yhdessä sopineet. Kaukolainaksi asiakas voi saada aineistoa, jota Lohjan kirjastoissa ei ole. Kaukolainaksi voi pyytää poikkeuksellisesti sellaista omissa kokoelmissa olevaa aineistoa, joka on jäänyt palauttamatta ja laskutettu tai jonka laina-aika on mennyt umpeen kaksi kuukautta aiemmin. Asiakas voi tehdä kaukolainapyynnön verkkolomakkeella, sähköpostitse tai kirjastossa kaukopalvelulomakkeella. Kaukolainapyynnössä on oltava mahdollisimman tarkat tiedot. Kirjasto osoittaa kaukolainapyynnön ensisijaisesti Varastokirjastoon, maakuntakirjastoihin tai tieteellisiin kirjastoihin. Jokainen Lohjan kirjasto hoitaa omat kaukolainansa. Lähettäjäkirjaston sääntöjä lainan käyttöehdoista ja laina-ajoista noudatetaan. Kaukolainan lähetyskulujen peittämiseksi peritään kaukopalvelumaksu. Ulkomailta tilatut kaukolainat asiakas maksaa lähettäjäkirjaston laskun mukaan. Mikrofilmien lainauksesta maakunta-arkistot velottavat asiakasta suoraan. Lohjan kaupunginkirjasto antaa kaukolainaksi ainoastaan Lohjaa koskevaa kirjallisuutta, jota ei löydy muualta. Lohja-kokoelmasta ei lainata. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

KIRJASTOAINEISTON VALINTAPERIAATTEET

KIRJASTOAINEISTON VALINTAPERIAATTEET 1 1 KIRJASTOAINEISTON VALINTAPERIAATTEET Kirjaston tavoitteena on tukea kaikenikäisten kuntalaisten tiedon ja virkistyksen tarpeita ja luoda edellytykset tasa-arvoiselle tiedon ja elämysten välitykselle.

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJASTON TEHTÄVÄT JA ASIAKKAAT... 4 3 NYKYISET

Lisätiedot

- 1 - MÄNTYHARJUN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

- 1 - MÄNTYHARJUN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA - 1 - MÄNTYHARJUN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kokoelmapolitiikka on aineiston hankinnan, varastoinnin ja poiston työkalu, joka päivitetään vuosittain. Kokoelmapolitiikan käytännön toteutukseen vaikuttaa

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto Poistot ja varastointi

Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto Poistot ja varastointi Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto Poistot ja varastointi Maakuntakirjastokokous 2.11.2006 Tuija Venäläinen Poistot kokoelmatyön osana Kokoelmaa olisi kehitettävä siten, että pääpaino

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta 11.3.2009, 14, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

Kulttuurilautakunta 11.3.2009, 14, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 11.3.2009, 14, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 11.3.2009, 14, liite 3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...3 2 KIRJASTON TEHTÄVÄT JA ASIAKKAAT...4 3 NYKYISET

Lisätiedot

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO Kokoelmapolitiikka Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto 1.1.2013 Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA

Lisätiedot

KOKOELMAPOLIITTISET PERIAATTEET, Järvenpään kaupunginkirjasto 2015

KOKOELMAPOLIITTISET PERIAATTEET, Järvenpään kaupunginkirjasto 2015 KOKOELMAPOLIITTISET PERIAATTEET, Järvenpään kaupunginkirjasto 2015 Hyväksytty kirjaston johtotiimissä 21.5.2015 (kirjastopalveluiden päällikkö) VALINTA 1. Yleiset periaatteet Kirjaston kokoelmatyössä noudatetaan

Lisätiedot

Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA

Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA ajalla 2.5. 16.11.2008 SISÄLLYS 1. LÄHTÖTILANNE. 3 2. TAVOITTEET... 4 3. TOTEUTUS... 5 4. ARVIOINTIA. 6 LIITE Varastointi-

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANKIRJASTON KOKOELMATYÖN PERIAATTEET

TOHOLAMMIN KUNNANKIRJASTON KOKOELMATYÖN PERIAATTEET TOHOLAMMIN KUNNANKIRJASTON KOKOELMATYÖN PERIAATTEET Laatinut Satu Kinnari 1 JOHDANTO 3 2 TOHOLAMMIN KIRJASTO 3 3 AINEISTON VALINTA JA HANKINTA 4 3.1 Yleiset valinta- ja hankintaperiaatteet 4 3.2 Aikuisten

Lisätiedot

Painetun aineiston saatavuus Anna-Maria Soininvaara

Painetun aineiston saatavuus Anna-Maria Soininvaara Painetun aineiston saatavuus Anna-Maria Soininvaara Helsingin kaupunginkirjasto 4.11.2011 PAINETTU VS DIGITAALINEN Yleiset kirjastot ovat vasta siirtymässä digitaalisiin aineistoihin. Painettua aineistoa

Lisätiedot

Kokoelmapolitiikka Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokoelmatyöryhmä 2012

Kokoelmapolitiikka Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokoelmatyöryhmä 2012 politiikka Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto työryhmä 2012 Sisällysluettelo Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Johdanto t Käsikirjastot Poistot Pääkirjaston aikuisten osasto Poistot

Lisätiedot

SEINÄJOEN KAUPUNGINKIRJASTO- MAAKUNTAKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

SEINÄJOEN KAUPUNGINKIRJASTO- MAAKUNTAKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA SEINÄJOEN KAUPUNGINKIRJASTO- MAAKUNTAKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 2 TOIMIPISTEET, SAAVUTETTAVUUS JA KOKOELMAT 6 2.1 Pääkirjasto 7 2.2 Nurmon kirjasto 7 2.3 Peräseinäjoen

Lisätiedot

Kokoelmien freesaus Helsingin kaupunginkirjastossa. Maakuntakokous Jyväskylässä 31.3.2011 Anna-Maria Soininvaara

Kokoelmien freesaus Helsingin kaupunginkirjastossa. Maakuntakokous Jyväskylässä 31.3.2011 Anna-Maria Soininvaara Kokoelmien freesaus Helsingin kaupunginkirjastossa Maakuntakokous Jyväskylässä 31.3.2011 Anna-Maria Soininvaara kokoelmapolitiikka HelMet-tasoista yhteiset pelisäännöt yhteinen kokoelmaohjelma määrärahojen

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet

Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 15.11.2011 Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet Johdanto ja yleiset valintaperiaatteet Keski-Suomen maakuntakirjastoalue

Lisätiedot

SEINÄJOEN KAUPUNGINKIRJASTO- MAAKUNTAKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

SEINÄJOEN KAUPUNGINKIRJASTO- MAAKUNTAKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA SEINÄJOEN KAUPUNGINKIRJASTO- MAAKUNTAKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA 2013 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 2 TOIMIPISTEET, SAAVUTETTAVUUS JA KOKOELMAT 6 2.1 Pääkirjasto 7 2.2 Hyllykallion kirjasto 7 2.3 Nurmon

Lisätiedot

Maakuntakokoelma ja kotiseutukokoelmat

Maakuntakokoelma ja kotiseutukokoelmat Maakuntakokoelma ja kotiseutukokoelmat Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Alvar Aallon katu 14, 60100 Seinäjoki http://kirjasto.seinajoki.fi Johdanto Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjastolla

Lisätiedot

Päivitys 2011. Jyväskylän kaupunginkirjasto

Päivitys 2011. Jyväskylän kaupunginkirjasto Päivitys 2011 Jyväskylän kaupunginkirjasto Lähtökohtia Maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet päivitetty 2004 Työryhmä: Johanna Vesterinen, Raila Junnila, Hanna Martikainen, Leena Kruuti, Kyösti

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Tietoa Hämeenlinnasta Asukkaita n. 68 000 Vuoden 2009 alusta Hauho (4000), Kalvola (3500),

Lisätiedot

Kokoelmapolitiikka 2010

Kokoelmapolitiikka 2010 Kurikan kaupunginkirjasto Kokoelmapolitiikka 2010 Laatinut Kurikan kaupunginkirjaston kokoelmapoliittinen työryhmä Kirsti Länsikallio, pj Merja Halonen Piia Isoaho Arja Oja Paula Rönni Toni Talja, siht.

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 Vihdin kunnankirjaston vuosi 2012 oli toiminnallisesti erittäin hyvä. Keskimäärin hyvin pienellä henkilöstöresurssilla ja jo useamman vuoden samana pysyneellä

Lisätiedot

Satakirjastojen kokoelmien analyysi sekä maakunnallinen kokoelmastrategia. Satakirjastojen kokoelmastrategia käytäntöön -hankeraportti

Satakirjastojen kokoelmien analyysi sekä maakunnallinen kokoelmastrategia. Satakirjastojen kokoelmastrategia käytäntöön -hankeraportti Satakirjastojen kokoelmien analyysi sekä maakunnallinen kokoelmastrategia Satakirjastojen kokoelmastrategia käytäntöön -hankeraportti Sisältö 1 Johdanto 5 2 Laatusuositukset Satakirjastoissa 2014 6 3 Kokoelmien

Lisätiedot

HelMetkokoelmayhteistyö

HelMetkokoelmayhteistyö HelMetkokoelmayhteistyö Espoolainen näkökulma 1 Kuka minä olen? Jaakko Sannemann Espoon kaupunginkirjasto Keski Espoon kirjasto Aikuisten suomenkielinen kirjallisuus Aluekirjaston suunnitteluryhmä 2 Tiedon

Lisätiedot

SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA. Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt

SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA. Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt SÄHKÖKIRJA HELSINGIN KAUPUNGINKIRJASTOSSA Helsingin kaupunginkirjasto, Marja Hjelt 23.10.2012 Yhteistyössä HelMet kirjastot yhdessä ja erikseen kaupungeilla omat budjetit sisällöt jaetaan hankinta keskitetysti

Lisätiedot

KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kokoelmapolitiikka on voimassa 29.8.2011 alkaen. 1. KOKOELMAPOLITIIKAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Kokoelmapolitiikan yhtenä tarkoituksena on olla apuna kirjaston

Lisätiedot

Kirjaston käyttöoikeus sisältää lainausoikeuden sekä oikeuden käyttää kirjaston muita palveluja ja yleisötiloja.

Kirjaston käyttöoikeus sisältää lainausoikeuden sekä oikeuden käyttää kirjaston muita palveluja ja yleisötiloja. VIHDIN KUNNANKIRJASTO KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA MAKSUT Kirjasto tarjoaa kirjoja ja muita tallenteita lainattavaksi ja kirjastossa käytettäväksi, antaa tietopalvelua sekä opastaa aineiston ja kirjaston käytössä.

Lisätiedot

Kyyti-kirjastojen kokoelmat eläviksi

Kyyti-kirjastojen kokoelmat eläviksi Kyyti-kirjastojen kokoelmat eläviksi Liite Lasten ja nuorten aineisto Syksy 2011 Susanna Venemies 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO 3 LASTEN JA NUORTEN KOKOELMAT ELÄVIKSI 3 LASTEN JA NUORTEN AINEISTON ERITYISPIIRTEITÄ

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Lukki-kirjastojen kokoelmaprojektin tuloksia. Antti Karhos

Lukki-kirjastojen kokoelmaprojektin tuloksia. Antti Karhos Lukki-kirjastojen kokoelmaprojektin tuloksia Antti Karhos Laatuprojektin tuloksia 1. Lukki-kirjastojen laatuprojekti Lukki-kirjastojen laadunarviointi toteutettiin vuosien 2011-12 aikana. Se jakautui kahteen

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Maakuntakokoelma ja kotiseutukokoelmat

Maakuntakokoelma ja kotiseutukokoelmat Maakuntakokoelma ja kotiseutukokoelmat Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Alvar Aallon katu 14, 60100 SEINÄJOKI www.kirjasto.seinajoki.fi Johdanto Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjastolla

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Oripään kunnankirjaston kokoelmapolitiikka 2012

Oripään kunnankirjaston kokoelmapolitiikka 2012 Oripään kunnankirjaston kokoelmapolitiikka 2012 Hyväksytty sivistyslautakunnan kokouksessa 17.11.2011 Päivitetty 13.8.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. KIRJASTO JA ASIAKKAAT... 1 3. NYKYINEN KOKOELMA...

Lisätiedot

18.11.2010 Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto M. Pekkala. Proaktiivinen kirjastoammattilainen ja uusi kokoelmakonsepti

18.11.2010 Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto M. Pekkala. Proaktiivinen kirjastoammattilainen ja uusi kokoelmakonsepti 1 18.11.2010 Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto M. Pekkala Proaktiivinen kirjastoammattilainen ja uusi kokoelmakonsepti 18.11.2010 Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto M. Pekkala 2 18.11.2010

Lisätiedot

Kirjasto-opas. suomeksi. Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin

Kirjasto-opas. suomeksi. Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin Kirjasto-opas suomeksi Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin Kirjastoista lainaat ilmaiseksi kirjoja, elokuvia, musiikkia, aikakauslehtiä ja tv-pelejä. Järjestämme muun muassa kirjailijavierailuja, satutunteja,

Lisätiedot

Kyyti-kirjastojen kokoelmat eläviksi -hanke

Kyyti-kirjastojen kokoelmat eläviksi -hanke Kyyti-kirjastojen kokoelmat eläviksi -hanke Kokoelmapäivä, Porin kaupunginkirjasto 19.1.2012 Aino Satama aino.satama@hamina.fi (Esitys perustuu projektityöntekijä Maria Bangin alkuperäisaineistoon) Kymenlaakson

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut Tilastokatsaus 2011 Kirjasto- ja tietopalvelut Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2011 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilötyövuodet...3 Talous...3 Aineistoniteiden määrä...4 Aineistoniteiden

Lisätiedot

E-kirjat sähköiset kirjat

E-kirjat sähköiset kirjat Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum E-kirjat sähköiset kirjat Tavoite: Tutustutaan sähköisiin kirjoihin ja kirjaston lukulaitteisiin. Sisältö Maksuttomia

Lisätiedot

Salon kaupunginkirjasto

Salon kaupunginkirjasto Salon kaupunginkirjasto Kirjasto palvelee Kirjastopalvelut ovat kasvaneet perinteistä lainaus- ja palautustoimintaa monipuolisemmiksi. Salon kaupunginkirjasto tarjoaa aineistoa tiedonnälkään ja viihtymiseen,

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Aineiston vapaa saatavuus ja yleiset kirjastot

Aineiston vapaa saatavuus ja yleiset kirjastot Aineiston vapaa saatavuus ja yleiset kirjastot Tuula Haavisto, kirjastotoimen johtaja Kaukopalvelusta kohti yhtä kokoelmaa - Seminaari Tieteiden talossa 20.5.2015 Helsingin kaupunginkirjasto- Yleisten

Lisätiedot

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI JA KIRJASTO...

KAARINAN KAUPUNKI JA KIRJASTO... KAARINAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA 2014 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KAARINAN KAUPUNKI JA KIRJASTO... 3 2.1 KAUPUNKI... 3 2.2 KIRJASTOLAITOS... 4 3 KAARINAN PÄÄKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA... 6 3.1 YHTEISÖN

Lisätiedot

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväsylän maalaiskunta, Jämsä, Jämsänoski, Kannonkoski, Karstula, Keuuu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, orpilahti,

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Savonlinnan uusi kirjastorakennus nousee harjakorkeuteen. (kuvat: Tapani Boman) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA KUVATAIDEAKATEMIAN KIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA 1. KOKOELMAPOLITIIKAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Kokoelmapolitiikan tarkoituksena on olla tukena Kuvataideakatemian kirjaston kokoelmien kehittämisessä ja laadun

Lisätiedot

Palveluksessasi 24/7. www.savonia.fi/kirjasto

Palveluksessasi 24/7. www.savonia.fi/kirjasto Palveluksessasi 24/7 www.savonia.fi/kirjasto Tekijä: Anne Mikkanen Iisalmen kampuskirjasto Savonia-amk:n kirjasto- ja tietopalvelut Iisalmessa Iisalmen kampuskirjasto Kuopiossa Microkadun kampuskirjasto

Lisätiedot

Kirjastokokoelman kehittäminen

Kirjastokokoelman kehittäminen Kirjastokokoelman kehittäminen esimerkkeinä Espoon kaupunginkirjaston hankkeet Kuka minä olen? 1 Kuka minä olen? Jaakko Sannemann Espoon kaupunginkirjasto Keski-Espoon kirjasto Aikuisten suomenkielinen

Lisätiedot

PISKI HANKE - SATEENVARJO:

PISKI HANKE - SATEENVARJO: PISKI HANKE - SATEENVARJO: 1.10.2005 aloitti Pirkanmaan maakuntakirjastoalueen kirjastojen välinen kuljetuspalvelu 10.10.2005 yhtenäistettiin PIKI-kirjastojen varausja kuljetusmaksut: varausmaksu 0,80

Lisätiedot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot Yleisten kirjastojen tilastot Käsitteet Alla määritellään aakkosjärjestyksessä ne käsitteet, joita on käytetty tietokannan taulukoissa, taulukoiden otsikoissa ja tunnusluvuissa sekä mitä tarkoitetaan eri

Lisätiedot

Pääkirjaston lainat osastoittain v. 2012

Pääkirjaston lainat osastoittain v. 2012 Pääkirjasto Pääkirjaston lainat osastoittain v. 212 lehtisali 4 % varasto 1 % muut 1 % musiikki 8 % nuoret 21 % aikuiset 65 % Kierto osastoittain NK 18,3 N 4,18 A 2,95 M 2,78 CEL 1,95 S 1,64 K,73 MV,11

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014

ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014 ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014 Asiakaskysely Säkylän kirjaston ja kulttuuripalvelujen asiakkaille toteutettiin marraskuussa 2014. Kyselyyn vastanneita oli yht. 49

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2016. Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 16.3.2016. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2016. Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 16.3.2016. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintasuunnitelma 2016 Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 16.3.2016 www.ylojarvi.fi Kirjaston toiminta-ajatus Kirjasto on kaupungin peruspalvelua, joka edistää alueensa asukkaiden

Lisätiedot

Jyväskylän kelluva kokoelma. YKN Kevätkokous 17.4.2015 Hanna Martikainen

Jyväskylän kelluva kokoelma. YKN Kevätkokous 17.4.2015 Hanna Martikainen Jyväskylän kelluva kokoelma YKN Kevätkokous 17.4.2015 Hanna Martikainen Kellutus Jyväskylässä Käytössä Jyväskylän maalaiskunnassa 1990-luvulta lähtien Lama-ajan innovaatio, vastaus määrärahojen vähyyteen

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2010 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilökunta...3

Lisätiedot

Jyväskylän kelluva kokoelma ja siitä saadut kokemukset. Hanna Martikainen, Johanna Vesterinen, Aapo Ruuttunen Pori 19.1.2012

Jyväskylän kelluva kokoelma ja siitä saadut kokemukset. Hanna Martikainen, Johanna Vesterinen, Aapo Ruuttunen Pori 19.1.2012 Jyväskylän kelluva kokoelma ja siitä saadut kokemukset Hanna Martikainen, Johanna Vesterinen, Aapo Ruuttunen Pori 19.1.2012 Mitä kellutus on Jyväskylän termistöä Yhteiskokoelma, JS-kokoelma = useiden kirjaston

Lisätiedot

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696 Kommentti (näkyy vain ylläpitäjille): Täyttäjän nimi: Täyttäjän puhelinnumero: Täyttäjän sähköpostiosoite: Kunta: Seutukunta: Maakunta: Maakuntakirjastoalue: Lääni: Suuralue: Alavieska Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

kirjastot biblioteken libraries Vaski-askelmerkit kirjoja kulttuuria kohtaamisia

kirjastot biblioteken libraries Vaski-askelmerkit kirjoja kulttuuria kohtaamisia kirjastot biblioteken libraries Vaski-askelmerkit kirjoja kulttuuria kohtaamisia 2 Vaski-kirjastot yhdellä kortilla Voit asioida kaikissa Vaski-kirjastoissa samalla kortilla. Käytössäsi on entistä laajemmat

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Hankinnan ja luetteloinnin prosessien kehittäminen Jyväskylän kaupunginkirjastossa 2013-2014

Hankinnan ja luetteloinnin prosessien kehittäminen Jyväskylän kaupunginkirjastossa 2013-2014 Hankinnan ja luetteloinnin prosessien kehittäminen Jyväskylän kaupunginkirjastossa 2013-2014 Tavoitteet: Hankkeen tavoitteena on saada aineistot mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti asiakkaiden käyttöön

Lisätiedot

Kaukopalvelusuositukset

Kaukopalvelusuositukset Kaukopalvelusuositukset Lassi Lager (lassi.lager@helsinki.fi) Kohti aineistojen yhteiskäyttöä kaukopalvelun yhteiset pelisäännöt ja suositukset seminaari Viikissä 2.11.2011 Seminaarin osallistujat Esityksen

Lisätiedot

Näkymätön kokoelma. Ari Muhonen STKS seminaari 17.3.2015

Näkymätön kokoelma. Ari Muhonen STKS seminaari 17.3.2015 Näkymätön kokoelma Ari Muhonen STKS seminaari 17.3.2015 Asiani tänään Näkymätön kokoelma Kirjaston uusi paradigma Tarjooma Kirjaston omat kokoelmat Aineistojen yhteiskäyttö Avoimesti saatavilla olevat

Lisätiedot

Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin

Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Aija Laine Suunnittelija Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto / Helsingin kaupunginkirjasto 040 168 2636 aija.laine@turku.fi Taustaa

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

4 Opiskelutyyppi tällä hetkellä: oppilaitos, linja, vuosikurssi. 6 Tulevaisuuden suunnitelmasi ja tavoitteesi opiskelussa

4 Opiskelutyyppi tällä hetkellä: oppilaitos, linja, vuosikurssi. 6 Tulevaisuuden suunnitelmasi ja tavoitteesi opiskelussa AIKUISEN OPPIJAN MUOTOKUVA YLEISEN KIRJASTON TIETOPUOLISTEN PALVELUJEN KÄYTTÄJÄNÄ: Syventävä tutkimus teemahaastattelumenetelmällä Teemahaastattelurunko 4.8.2000 I Haastateltavan taustatiedot 1 Syntymävuosi

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi

Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi Kirjastostartti, hammaslääketiede, lääketiede, ravitsemustiede, ergonomia, kansanterveystiede, liikuntalääketiede 6.9.2012, palvelupäällikkö Tuulevi Ovaska Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi

Lisätiedot

Kirjastoverkko. Palveluverkko- ja. 23 20.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 19 24.02.2015 126/00.01.

Kirjastoverkko. Palveluverkko- ja. 23 20.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 19 24.02.2015 126/00.01. Palveluverkko- ja 23 20.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 19 24.02.2015 Kirjastoverkko 126/00.01.02/2015 PALRYH 20.01.2015 23 Lohjan kaupunginkirjastoon kuuluvat pääkirjasto

Lisätiedot

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Vastauksia kielen mukaan Svar enligt språk Kieli - Språk swe fin 0 50 100 150 Vastaustapa - Svarsmetod Paperivastaus - papperssvar Sähköinen vastaus - elektroniskt

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

Oman kirjastoni arki. Tuija Hölttä Tietopalvelusihteeri Oulun seudun ammattiopisto

Oman kirjastoni arki. Tuija Hölttä Tietopalvelusihteeri Oulun seudun ammattiopisto Oman kirjastoni arki Tuija Hölttä Tietopalvelusihteeri Oulun seudun ammattiopisto Oulun seudun ammattiopisto Koulutuksenjärjestäjä: Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (OSAO + OAMK) 12 yksikköä ja hallintoyksikkö

Lisätiedot

Kaukopalvelun työpaja. Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 30.5.2006

Kaukopalvelun työpaja. Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 30.5.2006 Kaukopalvelun työpaja Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 30.5.2006 Kaukopalvelun määritelmä Kaukopalvelu on kirjastojen ja tietopalveluyksiköiden välistä lainaus- ja jäljennepalvelutoimintaa.

Lisätiedot

KIRJAKORI 2014 Lastenkirjainstituutti toukokuu 2015

KIRJAKORI 2014 Lastenkirjainstituutti toukokuu 2015 KIRJAKORI 214 Lastenkirjainstituutti on asiantuntijaorganisaatio, jonka toiminnan tarkoituksena on edistää lasten- ja nuortenkirjallisuuden ja lastenkirjan kuvitustaiteen tuntemusta ja tutkimusta. Instituutin

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt Porin tiedekirjasto Teppo Hjelt kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Mikä Porin tiedekirjasto on? Googlaa Porin tiedekirjasto tai ota esite Mitä ovat Tutcat ja Volter? Tutcat sisältää TTY:n,TuKKK:n

Lisätiedot

Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon

Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon Lokakuu 2015 Huittisten kaupunginkirjastoon kuuluvat Huittisten pääkirjasto ja Vampulan kirjasto. Huittisten kaupunginkirjasto kuuluu Satakirjastoihin. Satakirjastoihin

Lisätiedot

LUOKITTAINEN OHJE 0 2 YLEISTEOKSET. FILOSOFIA. USKONTO

LUOKITTAINEN OHJE 0 2 YLEISTEOKSET. FILOSOFIA. USKONTO LUOKITTAINEN OHJE 0 2 YLEISTEOKSET. FILOSOFIA. USKONTO Suomenkielistä kirjallisuutta varastoidaan yhteensä PIKI-kirjastoissa 1kpl vain, jos teos on merkittävä ja/tai sillä on käyttöä. Jos Tampereella on

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa Seinäjoen kirjaston uudisosa

Lisätiedot

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012. Yhteenveto lapsiasiakkaiden kyselystä

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012. Yhteenveto lapsiasiakkaiden kyselystä Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012 Yhteenveto lapsiasiakkaiden kyselystä 2 Sisältö 1 Kirjastoautopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...2 2 Käyttäjät...3 2.1 Sukupuoli...3 2.2 Ikä...4 3 Asiakkaan

Lisätiedot

Kirjastoverkko. Palveluverkko- ja

Kirjastoverkko. Palveluverkko- ja Palveluverkko- ja 23 20.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 19 24.02.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 25.03.2015 Kirjastoverkko 126/00.01.02/2015 PALRYH 20.01.2015

Lisätiedot

Porin tiede- kirjasto kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C

Porin tiede- kirjasto kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Porin tiedekirjasto kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Tietoa kirjastosta Porin tiedekirjasto on kaikille avoin tekniikan, kauppa- ja yhteiskuntatieteiden, kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen

Lisätiedot

Kansallinen kokoelmapolitiikka ja aineistojen yhteiskäyttö Ari Muhonen Kaukopalvelupäivät 2013 16.5.2013

Kansallinen kokoelmapolitiikka ja aineistojen yhteiskäyttö Ari Muhonen Kaukopalvelupäivät 2013 16.5.2013 Kansallinen kokoelmapolitiikka ja aineistojen yhteiskäyttö Ari Muhonen Kaukopalvelupäivät 2013 16.5.2013 Osasto / Henkilön nimi / Esityksen nimi 31.5.2013 1 Kirjaston ydintoiminnot ASIAKKAAT KOKOELMA-

Lisätiedot

Kokoelmat kotona vai maailmalla? - kirjastojen kokoelmapolitiikan muutos säilyttäjästä saatavuuden varmistajaksi

Kokoelmat kotona vai maailmalla? - kirjastojen kokoelmapolitiikan muutos säilyttäjästä saatavuuden varmistajaksi Jarmo Saarti Kokoelmista vapautetut aineistojen poistaminen kirjaston kokoelmista 1.11.2010 Kokoelmat kotona vai maailmalla? - kirjastojen kokoelmapolitiikan muutos säilyttäjästä saatavuuden varmistajaksi

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012. Kirjaston käyttö

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012. Kirjaston käyttö TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Päivitetty 4.6.2012 Kirjaston käyttö Kirjastokäynnit kohdeväestö Kirjaston käyttö ja käyttäjät 2.10 Kirjastokäynnit a) Käyntien määrä vuodessa (Kirjastot 0.1 Kirjastotyypit

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Ko u v o l a n. Kyytiin Kouvolassa. Kaupunginkirjasto. maakuntakirjasto

Ko u v o l a n. Kyytiin Kouvolassa. Kaupunginkirjasto. maakuntakirjasto Kyytiin Kouvolassa Ko u v o l a n Kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Toimipisteet Kouvolan pääkirjasto Salpausselänkatu 33, PL 33 45100 KOUVOLA puh. lainaus/palautus/uusinta 020 615 5232 ja 020 615 6106

Lisätiedot

Verkkokirjaston hakuohjeet

Verkkokirjaston hakuohjeet 1 Verkkokirjaston hakuohjeet Pikahaku Hakulaatikon löydät kaikkien sivujen yläosasta. Voit valita kohdistuuko haku kirjaston aineistotietokantaan, verkkokirjastosivustoon vai avainsanoihin. Voit hakea

Lisätiedot

HelMet pääkaupunkiseudun kirjastoverkko

HelMet pääkaupunkiseudun kirjastoverkko Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum HelMet pääkaupunkiseudun kirjastoverkko Tavoite Tutustutaan HelMet-kirjastoihin ja niiden palveluihin, kirjaston

Lisätiedot

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 UUDENMAAN ELY-KESKUS Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Kauniasten kirjasto oli Etelä-Suomen laadukkaimpia vuonna 2011 (kuvaaja: Kaunaisten kirjasto) Tässä yhteenvedossa esitetään

Lisätiedot

KIRJALLISUUDEN KOKOELMATYÖSTÄ. Pori 30.11.2012 Pirjo Tuomi

KIRJALLISUUDEN KOKOELMATYÖSTÄ. Pori 30.11.2012 Pirjo Tuomi KIRJALLISUUDEN KOKOELMATYÖSTÄ Pori 30.11.2012 Pirjo Tuomi 5.12.2012 Pirjo Tuomi 2 Kokoelmatyön ulottuvuuksia KIRJASTON TAVOITTEET JA VASTUU SÄILYTTÄMINEN VALINTA JA HANKINTA KOKOELMATYÖ POISTOT JA KARSINTA

Lisätiedot

Anders-kirjastojen kokoelmapolitiikka

Anders-kirjastojen kokoelmapolitiikka Anders-kirjastojen kokoelmapolitiikka 31.3.2015 Kati Salmén Kokkolan kaupunginkirjasto/kälviän kirjasto Sisällysluettelo: 1. Anders-kirjastojen kokoelman tavoitteet... 3 1.1. Kokoelman saavutettavuus...

Lisätiedot

Kirjastojen esimerkkejä kokoelmapolitiikan laadinnasta ja muuttumisesta. Turun yliopiston kirjasto

Kirjastojen esimerkkejä kokoelmapolitiikan laadinnasta ja muuttumisesta. Turun yliopiston kirjasto Kirjastojen esimerkkejä kokoelmapolitiikan laadinnasta ja muuttumisesta Turun yliopiston kirjasto Alku Ei ollut mitään aiempaa kirjattua kokoelmapolitiikkaa Kirjavat käytännöt eri tieteenalojen yksiköissä

Lisätiedot

Kirjastoverkko. Palveluverkko- ja

Kirjastoverkko. Palveluverkko- ja Palveluverkko- ja 23 20.01.2015 organisaatiotyöryhmä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 19 24.02.2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 25.03.2015 Palveluverkko- ja organisaatiotyöryhmä 79 09.04.2015

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt Porin tiedekirjasto Teppo Hjelt kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Mikä Porin tiedekirjasto on? Googlaa Porin tiedekirjasto kalvot Miten saan kirjastokortin? Kirjastokorttina toimii siruton

Lisätiedot

Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011

Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto. STKS:n seminaari 20.1.2011 Varastokirjasto - ei varasto vaan kirjasto STKS:n seminaari 20.1.2011 Taustaa Varastokirjasto perustettiin Kuopioon 1989 helpottamaan yliopistokirjastojen tilaongelmia (-> useita komiteanmietintöjä tilaongelmista

Lisätiedot

SÄHKÖISET SISÄLLÖT YLEISIIN KIRJASTOIHIN. Virva Nousiainen-Hiiri

SÄHKÖISET SISÄLLÖT YLEISIIN KIRJASTOIHIN. Virva Nousiainen-Hiiri SÄHKÖISET SISÄLLÖT YLEISIIN KIRJASTOIHIN Virva Nousiainen-Hiiri TAUSTAA YKN päätti kokouksessa 15.4.2011 perustaa valtakunnallisen hankkeen, joka keskittyy kirjastojen e-aineistoihin ja niiden lainaamiseen

Lisätiedot

SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURAN KIRJASTON HANKINTAOHJELMA. (Liite Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjaston kokoelmapolitiikkaan)

SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURAN KIRJASTON HANKINTAOHJELMA. (Liite Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjaston kokoelmapolitiikkaan) SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURAN KIRJASTON HANKINTAOHJELMA (Liite Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjaston kokoelmapolitiikkaan) Hyväksytty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran hallituksen kokouksessa

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Tampereen kaupunki PIKI-VERKKOKIRJASTON SISÄLTÖOSIOIDEN 1. PIKI-verkkokirjasto-projekti 13.12.2010. Osio: #6 Lue, katso, kuuntele

Tampereen kaupunki PIKI-VERKKOKIRJASTON SISÄLTÖOSIOIDEN 1. PIKI-verkkokirjasto-projekti 13.12.2010. Osio: #6 Lue, katso, kuuntele Tampereen kaupunki PIKI-VERKKOKIRJASTON SISÄLTÖOSIOIDEN 1 Osio: #6 Lue, katso, kuuntele 1 #6 lue-katsokuuntele Lue, katso, kuuntele -osion etusivu Nostoja alasivuilta ja erilaisia listoja. 6 alasivun esittelylaatikot,

Lisätiedot

VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista

VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista VASKI ja järjestelmäuudistus Asiakkaan kysymyksiä Vaskista Uusi Vaski 2.5.2012 Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa 2.5.2012. Miksi Vaski laajenee?

Lisätiedot