HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perhe- ja sosiaalipalvelut Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perhe- ja sosiaalipalvelut Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI 1 (6) LAPSIPERHEIDEN TILAPÄISEN KOTIPALVELUN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HYVÄKSYMISEN KRITEERIT A) Lakisääteiset hyväksymiskriteerit A.1. Palveluntuottajaa tai sen johtoon kuuluvaa henkilöä tai palveluntuottajan alihankkijaa ei ole tuomittu rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla hankintalaissa luetelluista rikoksista. (Hankintalaki 53 ) A.2. Palveluntuottaja on merkitty sekä työnantaja- että ennakkoperintärekistereihin. Työnantajarekisteriin kuuluminen on pakollista, jos palkanmaksu on säännöllistä ja henkilökuntaa on kaksi tai enemmän. Jos palveluntuottaja ei ole rekisteröitynyt työnantajarekisteriin, on toimitettava perusteet rekisteröimättömyyden syistä. Kriteerin täyttyminen osoitetaan todistuksella verojen maksamisesta tai verovelkatodistuksella (maininta kuulumisesta työnantajarekisteriin ja ennakkoperintärekisteriin). Todistus ei saa olla kolmea kuukautta vanhempi. A.3. Palveluntuottaja on rekisteröity kaupparekisteriin Kaupparekisteriin kuuluminen on pakollista jokaisella yrityksellä, itsenäisellä ammatinharjoittajalla ja yksityisellä ammatinharjoittajalla sekä toiminimellä, joka toimii muualla kuin omassa asuinosoitteessaan. Palveluntuottajaksi ei hyväksytä elinkeinoharjoittajaa tai yritystä, jonka yhtiömies taikka hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja taikka muussa siihen rinnastettavassa asemassa oleva henkilö on määrätty liiketoimintakieltoon.

2 HELSINGIN KAUPUNKI 2 (6) Kriteerin täyttyminen osoitetaan kaupparekisteriotteella, jonka saa patentti- ja rekisterihallituksesta. YTJ-sivun tuloste ei kelpaa. Jos palveluntuottaja ei ole rekisteröitynyt kaupparekisteriin, on toimitettava perusteet rekisteröimättömyyden syistä. Todistus ei saa olla kolmea kuukautta vanhempi. A.4. Lupa sosiaalihuoltopalvelujen antamiseen Palveluntuottaja täyttää kyseiselle toiminnalle yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa (2011/922) asetetut vaatimukset muutoksineen. Ammatinharjoittaja on tehnyt ilmoituksen aluehallintovirastolle ammatinharjoittajana toimimisesta. Lisäksi edellytetään, että voimassa ei ole valvontaviranomaisten antamaa määräystä toiminnan keskeyttämisestä. Kriteerin täyttyminen osoitetaan jäljennöksellä myönnetystä aluehallintoviraston luvasta tai otteella yksityisten palveluntuottajien rekisteristä tai selvityksellä luvan hankkimisesta palvelun alkamiseen mennessä (ei vaadita yksityiseltä ammatinharjoittajalta). A.5. Palveluntuottajalla on oltava palvelusetelilaissa tarkoitettu voimassa oleva vastuuvakuutus Kriteerin täyttyminen osoitetaan todistuksella voimassa olevasta vakuutusyhtiön tai -yhtiöiden potilasvakuutuksesta sekä vakuutusmaksujen suorittamisesta. A.6. Palveluntuottaja on huolehtinut verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisesta Palveluntuottaja voidaan kuitenkin hyväksyä, jos maksujen laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä tai laiminlyötyjen maksujen osalta on maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma.

3 HELSINGIN KAUPUNKI 3 (6) Kriteerin täyttyminen osoitetaan veroviranomaisen todistuksella verojen ja sosiaaliturvamaksujen maksamisesta tai verovelkatodistuksella tai selvityksellä siitä, että verovelkaa koskeva suunnitelma on tehty. Todistus ja/tai selvitys ei saa olla kolmea kuukautta vanhempi. A.7. Palveluntuottaja on huolehtinut eläkevakuutusmaksujen maksamisesta. Kriteerin täyttyminen osoitetaan työeläkekassan ja/tai vakuutusyhtiön todistuksella YEL - eläkevakuutusmaksun ottamisesta tai selvityksellä siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty. työeläkekassan ja/tai vakuutusyhtiön todistuksella TYEL - eläkevakuutusmaksun ottamisesta tai selvityksellä siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty. Todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia. A.8. Palveluntuottajan tulee toteuttaa henkilötietolain 32 :n edellyttämät tekniset ja organisatoriset toimenpiteet henkilötietojen suojaamisesta siten, että estetään asiattomien pääsy tietoihin sekä estetään vahingossa tai laittomasti tapahtuva tietojen hävittäminen, muuttaminen, luovuttaminen, siirtäminen tai muu laiton käsittely. Toimitiloissa on oltava suojattu Internet-yhteys, palomuuri ja virustorjuntaohjelma. Palveluntuottaja noudattaa laissa säädettyä salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta sosiaalihuoltolain mukaisten palvelujen tuottamisesta Mikäli palveluntuottaja käyttää alihankkijaa palvelun tuottamiseen, samojen ehtojen noudattaminen on varmistettava alihankintasopimuksessa. Kriteerin täyttyminen osoitetaan palveluntuottajan vapaamuotoisella selvityksellä tietoturvasta huolehtimisesta ja tietosuojaan liittyvistä käytännöistä henkilötietolain 32 :n edellyttämien toimenpiteiden toteuttamiseksi.

4 HELSINGIN KAUPUNKI 4 (6) B) Sosiaali- ja terveysviraston hyväksymiskriteerit B.1. Palveluntuottaja sitoutuu ylläpitämään hinta- ja yhteystietoja asiakkaille tarkoitetussa informaatiolähteessä. B.2. Palveluntuottajan tulee hakeutumisen yhteydessä toimittaa kriteerien A2, A3, A6 ja A7 edellyttämät todistukset Perhe- ja sosiaalipalvelujen yksikköön Helsingin kaupungin harmaan talouden torjuntaohjelman mukaisesti. Palveluntuottajan em. todistukset tullaan tarkistamaan kolmen kuukauden välein. Tätä varten edellytetään, että palveluntuottaja hakuprosessin yhteydessä liittyy Tilaajavastuu.fi palveluun. B.3. Palveluntuottaja sitoutuu toimittamaan sosiaali- ja terveysvirastolle kuuden kuukauden välein yhteenvetotiedot muistutuksista ja valvovien viranomaisten selvityspyynnöistä, jotka liittyvät palveluseteliasiakkaiden palveluun. C. Lapsiperheiden tilapäisen kotipalvelun hyväksymiskriteerit C.1. Palveluntuottaja sitoutuu noudattamaan lapsiperheiden kotipalvelun kulloinkin voimassa olevia palvelusetelitoiminnan ohjeita ja myöntämisen kriteereitä. C.2. Palveluntuottajan palvelu vastaa vähintään sitä tasoa, jota edellytetään kaupungin toteuttamalta muulta vastaavalta palvelulta. C.3. Kotipalvelun tuottamisesta vastaavalla henkilöllä on sosiaali- tai terveydenhuollon vähintään ammattikorkeakoulu- tai opistotasoinen tutkinto. C.4. Kotipalvelun asiakastyötä tekeviltä työntekijöiltä edellytetään vähintään sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) mukaista lähihoitajan tai mainitun lain siirtymäsäännösten mukaista vastaavaa pätevyyttä

5 HELSINGIN KAUPUNKI 5 (6) C.5. Kotipalvelun työntekijöillä tulee olla vähintään suomen kielen hyvä suullinen taito, ja jos perheen kotikieli on ruotsi, ruotsin kielen hyvä suullinen taito. C.6. Koko henkilökunnalla on voimassa olevat työsopimukset. C.7. Palveluntuottaja sitoutuu selvittämään henkilöstönsä rikostaustat (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). C.8. Palvelun tuottamiseen ei saada raha-automaattiyhdistyksen (RAY) tukea, eikä kaupungin myöntämää järjestöavustusta. C.9. Palveluntuottaja ilmoittaa kaupungille palvelun hintatiedot mahdollisimman tarkasti. C.10 Palveluntuottaja luovuttaa kaupungille tiedot henkilökunnasta ja sen määrästä ja asiakaspalautteista sekä hyväksyy kaupungin tekemät valvonta- ja auditointikäynnit ja asiakaskyselyt. C.11. Palveluntuottaja sitoutuu laskuttamaan sosiaali- ja terveysvirastoa Neuvola- ja perhetyön yksikön erikseen ohjeistamalla tavalla. Koontilaskuja ja käsin kirjoitettuja laskuja ei hyväksytä. C.12. Peruuttamattomasta käynnistä ei laskuteta sosiaali- ja terveysvirastoa. C.13. Palveluntuottaja tiedottaa oma-aloitteisesti kaupunkia toiminnassa tapahtuvista olennaisista muutoksista. Palvelun tuottamiseen vaikuttavien olosuhteiden muutoksista (esim. viivytys, este, keskeytys) sekä hintojen, vastuuhenkilöiden tai yhteystietojen muuttumisesta on ilmoitettava kaupungille kirjallisesti (myös sähköposti käy) viipymättä sen jälkeen, kun muutos on havaittu tai muutoin todennäköinen. C.14. Helsingin kaupunki voi täsmentää, täydentää tai muuttaa muita kuin lakisääteisiä ehtoja. Palveluntuottajalle ilmoitetaan hyväksymisestä kirjallisesti. C.15. Kaupunki peruuttaa hyväksymisen ja poistaa palveluntuottajan hyväksyttyjen palveluntuottajien listalta, mikäli kaupunki lopettaa palvelun järjestämisen palvelusetelillä tai

6 HELSINGIN KAUPUNKI 6 (6) muuttaa palvelusetelin käytölle asetettuja ehtoja, tai jos palveluntuottaja ei täytä tässä lomakkeessa ja sen liitteissä mainittuja hyväksymiskriteerejä, ehtoja ja ohjeita. Olen lukenut hyväksymiskriteerit ja allekirjoituksella sitoudun noudattamaan niitä. Palveluntuottajan nimi: Paikka ja päivämäärä Allekirjoitus ja nimenselvennys

A.2. Palveluntuottaja on merkitty sekä työnantaja- että ennakkoperintärekistereihin.

A.2. Palveluntuottaja on merkitty sekä työnantaja- että ennakkoperintärekistereihin. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, Suun terveydenhuollon palvelusetelituottajaksi hyväksymiskriteerit Palvelusetelituottajilta edellytetään seuraavien kriteerien täyttymistä. A) Lakisääteiset

Lisätiedot

A.2. Palveluntuottaja on merkitty sekä työnantaja- että ennakkoperintärekistereihin.

A.2. Palveluntuottaja on merkitty sekä työnantaja- että ennakkoperintärekistereihin. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, Sisätautien poliklinikan paksusuolentähystystutkimuksen (colonoskopian) palvelusetelituottajaksi hyväksymiskriteerit Palvelusetelituottajilta edellytetään

Lisätiedot

Palvelusetelituottajilta ja heidän alihankkijoiltaan edellytetään seuraavien kriteerien täyttymistä.

Palvelusetelituottajilta ja heidän alihankkijoiltaan edellytetään seuraavien kriteerien täyttymistä. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, Sisätautien poliklinikan ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen tähystystutkimuksen (gastroskopian) palvelusetelituottajaksi hyväksymiskriteerit Palvelusetelituottajilta

Lisätiedot

A.2. Palveluntuottaja on merkitty sekä työnantaja- että ennakkoperintärekistereihin.

A.2. Palveluntuottaja on merkitty sekä työnantaja- että ennakkoperintärekistereihin. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, Sisätautien poliklinikan paksusuolentähystystutkimuksen (colonoskopian) palvelusetelituottajaksi hyväksymiskriteerit Palvelusetelituottajilta edellytetään

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) Kelpoisuusehdot / KESKITETTY TUETTU ASUMINEN 1982/ /

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) Kelpoisuusehdot / KESKITETTY TUETTU ASUMINEN 1982/ / TARJOUSPYYNTÖ / LIITE 2 1 (5) PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN KESKITETTY Tarjoajan nimi Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (johon esim. päätös lähetetään tiedoksi) Valintaperusteena on halvin hinta. Vertailuvaiheeseen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, Sisätautien poliklinikan paksusuolentähystystutkimuksen (colonoskopian) palvelusetelituottajaksi hyväksymiskriteerit Palvelusetelituottajilta ja heidän

Lisätiedot

TARJOUSPYYNNÖN H VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA VERTAILUPERUSTEET /VASTAUSLOMAKE

TARJOUSPYYNNÖN H VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA VERTAILUPERUSTEET /VASTAUSLOMAKE 1 (6) TARJOUSPYYNNÖN H026-12-1 VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA VERTAILUPERUSTEET /VASTAUSLOMAKE 1 TARJOAJAN TIEDOT Tarjoajan nimi Y-tunnus Osoite, johon posti lähetetään. Tarjouksen yhteyshenkilö Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen

Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen Hakemus palveluntuottajaksi palvelusetelillä tuotettavaan mielenterveyskuntoutujien tukiasumiseen ja palveluasumiseen Hakemus saapunut / 201 Palveluntuottajaa koskevat tiedot Yritys/järjestö/yhteisö Y-tunnus

Lisätiedot

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO / Turvapuhelinpalvelut (tavoite) (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan)

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO / Turvapuhelinpalvelut (tavoite) (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) 1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 5420-2017 / Turvapuhelinpalvelut 1.1.2019 (tavoite) 31.12.2021 (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 3 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 3

Lisätiedot

KOTIHOIDON JA HENKILÖKOHTAISEN AVUN OSTOPALVELUT

KOTIHOIDON JA HENKILÖKOHTAISEN AVUN OSTOPALVELUT 1/6 KOTIHOIDON JA HENKILÖKOHTAISEN AVUN OSTOPALVELUT - Tarjoajan on vastattava alla oleviin kohtiin "kyllä" tai "ei". - Mikäli tarjoajaa koskevat vaatimukset eivät täyty, voidaan tarjoaja hylätä. - Tämä

Lisätiedot

Palveluntuottajan nimi: Yhteyshenkilö: Sähköpostiosoite:

Palveluntuottajan nimi: Yhteyshenkilö: Sähköpostiosoite: 1 HAKEMUS HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI PIETAR- SAAREN KAUPUNKI, SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON YHTEISTYÖALUE (Pietarsaari, Pedersöre, Uusikaarlepyy, Luoto) Vastaanottaja: Saapumispäivämäärä:

Lisätiedot

Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen tuottajaksi Porin perusturvaan. Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi

Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen tuottajaksi Porin perusturvaan. Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi 1 (6) Hakemus ikäihmisten tehostetun palveluasumisen tuottajaksi Porin perusturvaan Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakemuslomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Hakemus 5.4.2019 HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Saapunut: Käsitelty: PALVELUNTUOTTAJAA KOSKEVAT TIEDOT 1. Palvelun tuottajan tiedot Palvelutuottaja (yhteisön rekisteriotteen mukainen nimi) Y-tunnus

Lisätiedot

Hakemus ja kriiteerit palvelusetelituottajaksi

Hakemus ja kriiteerit palvelusetelituottajaksi 1 (6) Hakemus ja kriiteerit palvelusetelituottajaksi 1) KYLVETYS- / SAUNAPALVELU Kaikki alla mainitut ehdot täyttävä palveluntuottaja voidaan hyväksyä palvelusetelituottajaksi. Hyväksymisestä lähetetään

Lisätiedot

HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen

HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen Jokaisesta varhaiskasvatusyksiköstä täytetään oma hakemus Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja

Lisätiedot

TARJOAJAN SOVELTUVUUTTA KOSKEVAT OSALLISTUMISEHDOT, VANTAANJOEN PUTKISILTOJEN YLEISSUUNNITTELU

TARJOAJAN SOVELTUVUUTTA KOSKEVAT OSALLISTUMISEHDOT, VANTAANJOEN PUTKISILTOJEN YLEISSUUNNITTELU TARJOUKSEN SOVELTUVUUSLIITTEET, TARJOAJAN SOVELTUVUUTTA KOSKEVAT OSALLISTUMISEHDOT, VANTAANJOEN PUTKISILTOJEN YLEISSUUNNITTELU Tarjoajan on täytettävä alla mainitut soveltuvuusvaatimukset. Mikäli tarjouksen

Lisätiedot

TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET. Tarjoajan nimi: Y-tunnus:

TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET. Tarjoajan nimi: Y-tunnus: 1(6) LIITE 1 TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Tarjoajan nimi: Y-tunnus: OHJEET Tämä on tarjouslomake, joka on palautettava tarjouksen yhteydessä täytettynä. Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen

Lisätiedot

5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen.

5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. 1 (5) Tarjousnimike 5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. OHJE Tarjoaja täyttää tarjoajan soveltuvuuslomakkeen kaikki kohdat sekä palauttaa

Lisätiedot

Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut. HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen. Puhelinnumero / faksinumero / sähköposti

Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut. HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen. Puhelinnumero / faksinumero / sähköposti HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen Jokaisesta päivähoitoyksiköstä täytetään oma hakemus Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja (Vk.jtk 10.12.2013 20 ) PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT

Lisätiedot

LIITE 1 1 (6) DNRO DNRO 310/00/03/032/ Ehdokkaan nimi:

LIITE 1 1 (6) DNRO DNRO 310/00/03/032/ Ehdokkaan nimi: LIITE 1 1 (6) Ehdokkaan nimi: PAKOLLISET POISSULKEMISPERUSTEET JA EHDOKKAITA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Täytettävä lomake, palautetaan osallistumishakemuksen liitteenä Ohjeet ehdokkaalle: Tämä on

Lisätiedot

Päiväkotipalvelujen palveluntuottajien hyväksyminen edellyttää seuraavien vaatimusten täyttymistä:

Päiväkotipalvelujen palveluntuottajien hyväksyminen edellyttää seuraavien vaatimusten täyttymistä: Nastolan kunta Varhaiskasvatus Palveluseteli lasten päivähoidossa PALVELUNTUOTTAJIEN HYVÄKSYMISEN EDELLYTYKSET Päiväkotipalvelujen palveluntuottajien hyväksyminen edellyttää seuraavien vaatimusten täyttymistä:

Lisätiedot

HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU

HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU 1 Hakemus saapunut: HAKEMUS OMAISHOIDON VAPAAN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI KOTIIN ANNETTAVA PALVELU Hakeminen palveluntuottajaksi on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki omaishoidon palvelusetelin toimintaohjeen

Lisätiedot

1. Palveluntuottajaa koskevat yleiset sopimusehdot

1. Palveluntuottajaa koskevat yleiset sopimusehdot HAKEMUS JA KRIITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI 1) IKÄIHMISTEN PÄIVÄTOIMINTA 2) OMAISHOIDON TUEN VAPAAN PALVELUSETELI PÄIVÄTOIMINNASSA Kaikki alla mainitut ehdot täyttävä palveluntuottaja voidaan hyväksyä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta.

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta. TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta Tarjoaja Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (päätöksen tiedoksiantoa varten) Tarjousten vertailuvaiheeseen pääsevät

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN Kotipalveluun Kotisairaanhoitoon Kotiin tarjottaviin omaishoidon sijaishoitajapalveluihin Hakemus on saapunut... Palveluntuottajaa koskevat tiedot

Lisätiedot

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5)

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5) 1(5) Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet TARJOUSLOMAKE Ohjeet: 1. Tarjouksen tekijän on vastattava liitteen kaikkiin kysymyksiin ja liitettävä pyydetyt asiakirjat ja selvitykset tarjoukseen.

Lisätiedot

NuVa-kuntayhtymän Nurmeksen sosiaalipalvelujen palveluseteli

NuVa-kuntayhtymän Nurmeksen sosiaalipalvelujen palveluseteli NuVa-kuntayhtymän Nurmeksen sosiaalipalvelujen palveluseteli Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakulomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet

Lisätiedot

Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen

Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen 1 (5) LIITE 1 TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä Päiväpolun leikkipuiston rakentaminen Tarjoajan nimi: OHJEET Tämä on tarjouslomake, joka

Lisätiedot

Kotiin annettavaa lomitusta myönnetään 18 tuntia kuukaudessa 3 x 6 tunnin jaksoissa.

Kotiin annettavaa lomitusta myönnetään 18 tuntia kuukaudessa 3 x 6 tunnin jaksoissa. 1(8) Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain 2 :n mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota

Lisätiedot

Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit)

Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit) Sivu 1 Hakemus siivouspalvelusetelin ja muun kotona asumista tukevan palvelun palvelusetelin tuottajaksi (rintamaveteraanien ja omaishoidon palvelusetelit) Tällä hakemuksella siivouspalveluja sekä / tai

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNGIN PALVELUSETELI

NURMEKSEN KAUPUNGIN PALVELUSETELI NURMEKSEN KAUPUNGIN PALVELUSETELI Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakulomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet sekä pyydetyt, asianmukaiset

Lisätiedot

TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Liite 2 TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET

TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Liite 2 TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET TARJOAJAA KOSKEVAT SOVELTUVUUSVAATIMUKSET Liite 2 TARJOAJAA KOSKEVAT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Ohje: Kohdissa 1 7 on esitetty tarjoajan soveltuvuutta koskevia pakollisia vaatimuksia. Tarjoaja vastaa kaikkiin

Lisätiedot

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta Tarjous Lopen kunnan oppilas- ja palvelukuljetusten sekä asiointiliikenteen hankinnasta tehdään tällä asiakirjalla. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

1. Tarjoajan perustiedot

1. Tarjoajan perustiedot LIITE 5. Tarjouslomake 1(6) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Tarjotusta kalustosta tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön

Lisätiedot

Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi

Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi Hakemus säännöllisen kotihoidon palveluntuottajaksi Palvelun tuottaja Y-tunnus Toimintayksikön nimi Toimintayksikön postiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Toiminnasta vastaavan henkilön nimi

Lisätiedot

Virtain kaupunki HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. Uusi hakemus Muutoshakemus Veteraanien kotiin vietävät avopalvelut PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT

Virtain kaupunki HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI. Uusi hakemus Muutoshakemus Veteraanien kotiin vietävät avopalvelut PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT HAKEMUS PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Vastaanottaja Saapunut pvm Uusi hakemus Muutoshakemus Veteraanien kotiin vietävät avopalvelut PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT Palveluntuottaja Y-tunnus Lähiosoite Postinumero

Lisätiedot

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT 1(8) Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä OHJE Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Joissakin kohdissa edellytetään myös asiakirja-aineiston tai selvitysten

Lisätiedot

1 Hakemus rintamaveteraaneille kotiin vietävien avopalvelujen palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit. Palveluntuottajaa koskevat tiedot

1 Hakemus rintamaveteraaneille kotiin vietävien avopalvelujen palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit. Palveluntuottajaa koskevat tiedot 1 Hakemus rintamaveteraanlle kotiin vietävien avopalvelujen Valtiokonttori myöntää vuosittain kunnille määrärahan käytettäväksi rintamaveteraanien kotiin vietäviin avopalveluihin. Määrärahaa voidaan käyttää

Lisätiedot

Hyväksymisen voimassaoloaika Merkintä tuottajarekisteriin tehdään toistaiseksi sääntökirjan mukaisesti.

Hyväksymisen voimassaoloaika Merkintä tuottajarekisteriin tehdään toistaiseksi sääntökirjan mukaisesti. Varhaiskasvatuspalvelut 19.3.2014 HAKU VARHAISKASVATUSPALVELUIDEN PALVELUTUOTTAJAKSI Pöytyän kunnan koulutuslautakunta on kokouksessaan 19.3.2014 19 päättänyt, että ostopalvelujärjestelmä muutetaan palvelusetelijärjestelmäksi

Lisätiedot

LAHTI 1/5. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Kyllä

LAHTI 1/5. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Kyllä LAHTI _%L'. t +.!'. 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 27/15 / Erityisryhmien tyo- ja paivatoiminnan seka erityislasten iltapaivatoiminnan hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Hakemus 24.8.2015 HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Saapunut: Käsitelty: PALVELUNTUOTTAJAA KOSKEVAT TIEDOT 1. Palvelun tuottajan tiedot Palvelutuottaja (yhteisön rekisteriotteen mukainen nimi)

Lisätiedot

Ilmoitus kotiin vietävien aterioiden tuottajasta

Ilmoitus kotiin vietävien aterioiden tuottajasta S i v u 1 Ilmoitus kotiin vietävien aterioiden tuottajasta Tällä hakemuksella ateriapalveluita tuottava yritys voi antaa laatusitoumuksen kotiateriapalvelujen laatukäsikirjaan. Luettelo hyväksytyn laatusitoumuksen

Lisätiedot

LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet)

LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) Tarjouslomakkeen täyttöohje Tarjouslomaketta täyttäessä tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: Palveluntuottajan

Lisätiedot

LIITE1. Palveluntuottajan nimi (yhteystiedot ilmoitetaan tämän tarjouslomakkeen sivulla 2)

LIITE1. Palveluntuottajan nimi (yhteystiedot ilmoitetaan tämän tarjouslomakkeen sivulla 2) Kokemäen kaupunki TARJOUSPYYNNÖN LIITE1 Dnro 232/045/2015 Kokemäen kaupungin Lähteenmäen koulun hakelämpölaitoksen ylläpitäminen, käyttäminen ja lämpöenergian tuottaminen ajalle 1.9.2015 31.8.2018 + 1

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN TILAPÄISEEN KOTIPALVELUUN JA SIIVOUSPALVELUIHIN

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN TILAPÄISEEN KOTIPALVELUUN JA SIIVOUSPALVELUIHIN HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN TILAPÄISEEN KOTIPALVELUUN JA SIIVOUSPALVELUIHIN Hakemus saapunut 15 HAEN PALVELUNTUOTTAJAKSI TILAPÄISEEN KOTIHOITOON SIIVOUSPALVELUUN Palveluntuottajaa

Lisätiedot

HAKEMUS JA KRITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI

HAKEMUS JA KRITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEMUS JA KRITEERIT PALVELUSETELITUOTTAJAKSI Kaikki alla mainitut ehdot täyttävä palveluntuottaja voidaan hyväksyä lapsiperheiden kotipalvelun palvelusetelituottajaksi. Hyväksymisestä lähetetään tuottajalle

Lisätiedot

1 (5) LAHDEN KAUPUNKI. Hakemus kotiin toimitetun aterian palvelusetelituottajaksi. Palveluntuottajaa koskevat tiedot

1 (5) LAHDEN KAUPUNKI. Hakemus kotiin toimitetun aterian palvelusetelituottajaksi. Palveluntuottajaa koskevat tiedot 1 (5) Ikäihmiselle, joka alentuneen toimintakyvyn vuoksi kykene aterioimaan kodin ulkopuolella kä valmistamaan ruokaa itsenäisesti, toimitetaan kotihoidon tukipalveluna ateria kotiin. Kotiin toimitettu

Lisätiedot

HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI

HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI HÄMEENLINNAN KAUPUNKI LASTEN JA NUORTEN PALVELUT Palveluseteli/Varhaiskasvatus HAKEMUS AVOIMEN VARHAISKASVATUSTOIMINNAN PALVELUNTUOTTAJAKSI Vastaanottaja: Saapumispäivämäärä: Uusi hakemus Muutoshakemus

Lisätiedot

Palveluntuottajan nimi. Puhelinnumero/faksinumero

Palveluntuottajan nimi. Puhelinnumero/faksinumero Suun terveydenhuolto Hakemus 1 (4) HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Suun terveydenhuollon palveluseteli Tällä hakemuksella yritys tai itsenäinen ammatinharjoittaja voi hakeutua Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 14 KUNTOKASINO KY:N OIKAISUVAATIMUS RINTAMAVETERAANIEN FYSIOTERAPIAPALVELUJEN HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/14 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ nro 26/2014 21.8.2014. Perustiedot. Tarjoajan nimi. Y-tunnus. Osoite. Yhteyshenkilö

TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ nro 26/2014 21.8.2014. Perustiedot. Tarjoajan nimi. Y-tunnus. Osoite. Yhteyshenkilö TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) Perustiedot Tarjoajan nimi Y-tunnus Osoite Yhteyshenkilö Yhteyshenkilön sähköposti ja puhelinnumero Tarjouksen allekirjoitus Olen tutustunut tarjouspyyntöasiakirjoihin ja sitoudun

Lisätiedot

1/ ,00 /kokonaistoi mitus ,00 /konvertointi ,00 [1] 10,00 [2] 10,00 [3] Manuaalinen

1/ ,00 /kokonaistoi mitus ,00 /konvertointi ,00 [1] 10,00 [2] 10,00 [3] Manuaalinen 1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO H141-13 / HEL 2013-015859 / Helsingin kaupungin tietokeskuksen arkistotietojärjestelmän hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 3 Kelvollisia

Lisätiedot

1/7. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet. --- Hankintakohtainen

1/7. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet. --- Hankintakohtainen 1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO H073-15, HEL 2015-005081 / CNC-jyrsin Fanuc-kyselevällä ohjauksella (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

LIITE 8: TARJOUSLOMAKE

LIITE 8: TARJOUSLOMAKE LIITE 8: TARJOUSLOMAKE Tarjoavan yrityksen nimi 1. TARJOAJAN TUNNISTETIEDOT Tarjoajan osoite Yrityksen Y-tunnus (tai vastaava) Tarjoajan yhteyshenkilön nimi Yhteyshenkilön puhelinnumero ja sähköpostiosoite

Lisätiedot

1/8. 85, / kuukausi. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet. 2,000 52,5 / tunti / yksi henkilö

1/8. 85, / kuukausi. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet. 2,000 52,5 / tunti / yksi henkilö 1/8 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO HEL2014-014568 / Tallinnanaukion tori- ja tapahtuma-alueen ympäristön puhtaanapito ja talvikunnossapito (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia

Lisätiedot

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 4 Tarjouslomake 1(5) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne, Cityliikenteen tarjouskilpailu

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI Tällä hakemuksella sosiaali- ja / tai terveysalan yritys voi hakeutua Kolarin kunnan suun terveydenhuollon palvelusetelillä hankittavien palvelujen

Lisätiedot

1/6. Pisteiden laskentatapa

1/6. Pisteiden laskentatapa 1/6 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO H077-15 / HEL 2015-004602 / Bengtsår-yhteysveneen kunnostus, moottorin uusiminen ja huoltopalvelut (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1

Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1 xx.xx.20xx 1 1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) PL 6000 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 Palveluntuottaja Yrityksen nimi Osoite: xxxx Y-tunnus 2 Yhteyshenkilöt Tilaaja: Sopimusasiat:

Lisätiedot

LIITE 9 TARJOUSKIRJE KUOPION KAUPUNKI. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut

LIITE 9 TARJOUSKIRJE KUOPION KAUPUNKI. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 9 TARJOUSKIRJE Posti- ja käyntiosoite Laskutusosoite Puhelin Faksi www.kuopio.fi PL 1097 (Suokatu 42) PL 3016 *017 185 111 017

Lisätiedot

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Tarjouslomake 1(9) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/2016 Diaarinumero Tarjouslomake, kohde 11 Tarjous jätettävä 31.10.2016 klo 12:00 mennessä Oulun toimivalta-alueen

Lisätiedot

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Tarjouslomake 1(8) Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 1/2016 Diaarinumero Tarjouslomake, kohde 10 Tarjous jätettävä 26.9.2016 klo 12:00 mennessä Oulun toimivalta-alueen

Lisätiedot

APOTTI ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖPALVELUIDEN HANKINTA

APOTTI ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖPALVELUIDEN HANKINTA APOTTI ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖPALVELUIDEN HANKINTA Liite 4 Listaus soveltuvuusvaatimuksista 1 Yrityksen nimi Yrityksen osoite Y-tunnus (tai vastaava) Yhteyshenkilön nimi Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Hakemus Ikaalisten sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelintuottajaksi 16.1.

Hakemus Ikaalisten sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelintuottajaksi 16.1. Hakemus Ikaalisten sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen palvelusetelintuottajaksi 16.1.2017 alkaen Lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden tavoitteena on tarjota

Lisätiedot

RINTASYÖVÄN SEULONTATUTKIMUSTEN (MAMMOGRAFIA) HANKINTA

RINTASYÖVÄN SEULONTATUTKIMUSTEN (MAMMOGRAFIA) HANKINTA n 1/6 RINTASYÖVÄN SEULONTATUTKIMUSTEN (MAMMOGRAFIA) HANKINTA - Tarjoajan on vastattava alla oleviin kohtiin "kyllä" tai "ei". - Mikäli tarjoajaa koskevat vaatimukset eivät täyty, voidaan tarjoaja hylätä.

Lisätiedot

V-S Pihakivi oy. Maansiirto Oy

V-S Pihakivi oy. Maansiirto Oy 1/10 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO RAK_2120 2017 / Maanrakennuskaluston vuokrauspalvelut kuljettajan kanssa (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 7 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

1/8. Konepalvelu Kiviharju Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet

1/8. Konepalvelu Kiviharju Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet 1/8 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 177294 / Katujen puhdistuspalvelut /Hiekoitushiekan poisto 2018 ja optio 2019-2020 / Kansallinen hankintailmoitus (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

LIITE 1. TARJOAJAN SOVELTUVUUS JA TARJOUKSEEN SEKÄ HANKINNAN KOHTEESEEN LIITTYVÄT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET

LIITE 1. TARJOAJAN SOVELTUVUUS JA TARJOUKSEEN SEKÄ HANKINNAN KOHTEESEEN LIITTYVÄT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET LIITE 1. TARJOAJAN SOVELTUVUUS JA TARJOUKSEEN SEKÄ HANKINNAN KOHTEESEEN LIITTYVÄT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET KOULUTUKSEN NIMI JA TUNNUS TARJOAJAN YHTEYSTIEDOT Tarjoaja: Y-tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö: Lähiosoite:

Lisätiedot

Hakeudumme palvelutuottajaksi seuraavissa palvelusetelipalveluissa:

Hakeudumme palvelutuottajaksi seuraavissa palvelusetelipalveluissa: 1 (6) Hakeudumme palvelutuottajaksi seuraavissa palvelusetelipalveluissa: Säännöllinen kotihoito Tilapäinen kotihoito Tilapäinen kotihoito lapsiperhlle Omaishoidon tukeminen Veteraanien kotipalvelu (Kotiin

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELIN PALVELUNTUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELIN PALVELUNTUOTTAJAKSI HAKEMUS PALVELUSETELIN PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT Palveluntuottajan nimi Y-tunnus Osoite Puhelinnumero ja telefax Yhteyshenkilö Sähköposti uusi hakemus muutoshakemus jatkohakemus Palvelusetelin

Lisätiedot

Urjalan kunnan talvikunnossapitotöiden hankinta talvikausille sekä optiotalvikaudelle

Urjalan kunnan talvikunnossapitotöiden hankinta talvikausille sekä optiotalvikaudelle Urjalan kunta TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 Urjalan kunnan talvikunnossapitotöiden hankinta talvikausille 2016 2017 + 2017 2018 + 2018 2019 sekä optiotalvikaudelle 2019 2020 TARJOUS Tarjoan/tarjoamme Urjalan

Lisätiedot

TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006. Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä

TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006. Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä TILAAJAVASTUULAKI 1233/2006 Laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä 1233/2006 Mikä on tilaajavastuulaki? Tilaajavastuulaki, virallisesti laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 205/21.211/2016

POHJOIS-KARJALA PALVELUSETELITUOTTAJAKSI HAKEUTUMINEN 205/21.211/2016 HAKEMUKSEN TUNNISTE 2016/41 HAKEMUS LÄHETETTY KÄSITELTÄVÄKSI 07.05.2016 PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT Nimi Vaara-Karjalan Kotipalvelu Oy Y-Tunnus 2757873-4 Toimipaikka Ilomantsi Osoite Taipaleenrannantie 12,

Lisätiedot

Yksikkömme tarjoaa: päivätoimintaa. Yksikössämme näitä paikkoja on yhteensä Päivätoiminta on tarkoitettu seuraaville asiakasryhmille:

Yksikkömme tarjoaa: päivätoimintaa. Yksikössämme näitä paikkoja on yhteensä Päivätoiminta on tarkoitettu seuraaville asiakasryhmille: 1 (6) Päivätoiminta on vanhuksille tarkoitettu määräaikainen tukipalvelu, jolla tuetaan vanhuksen omatoimisuutta ja estetään toimintakyvyn vajeesta johtuvaa syrjäytymistä. Päivätoiminnan tarkoituksena

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN

HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN HAKEMUS PALVELUNTUOTTAJAKSI PALVELUSETELILLÄ TUOTETTAVAAN Hakemus on saapunut... Palveluntuottajaa koskevat tiedot Yritys/järjestö/yhteisö Y-tunnus Osoite Postinumero, - toimipaikka Palveluntuottajan kotikunta

Lisätiedot

TARJOAJAN SOVELTUVUUDEN JA HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä

TARJOAJAN SOVELTUVUUDEN JA HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä LIITE 1 TARJOAJAN SOVELTUVUUDEN JA HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä Tarjoajan nimi: Tarjoajan sähköpostiosoite: Med Group Oy katja.kaaria@medgroup.fi,

Lisätiedot

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1(6) ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS 21.11.2012 4788/02.08.00/2012 RYHMÄKASVIT 2013 1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan

Lisätiedot

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä 1 SOPIMUSLUONNOS, AULAPALVELUT 1.1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Ympäristökeskus PL 500, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Käyntiosoite: Viikinkaari 2 a, 00790 Helsinki Y-tunnus: 0201256-6

Lisätiedot

Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi säännölliseen kotihoitoon ja palvelutaloon sekä hyväksymiskriteerit

Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi säännölliseen kotihoitoon ja palvelutaloon sekä hyväksymiskriteerit Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi säännölliseen kotihoitoon ja palvelutaloon sekä hyväksymiskriteerit Järvi-Pohjanmaan perusturva on päätöksellään (Ltk 19.2.2019 ) päättänyt ottaa käyttöön säännöllisen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUS 1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO HEL

HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUS 1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO HEL HELSINGIN KAUPUNKI SOPIMUS 1(5) VALLILAN TYÖ- JA VALMENNUSKESKUKSEN ATERIAPALVELUT SEMPATIK OY:ltä 1 SOPIJAPUOLET Helsingin kaupunki (Tilaaja) Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveysvirasto PL 6000, 00099

Lisätiedot

Hakemus kotihoidon tukipalvelujen eli kotisiivouksen, rintamaveteraanien avopalveluiden sekä omaishoidon vapaapäivien palvelusetelituottajaksi

Hakemus kotihoidon tukipalvelujen eli kotisiivouksen, rintamaveteraanien avopalveluiden sekä omaishoidon vapaapäivien palvelusetelituottajaksi 1 (5) Valtiokonttori myöntää kunnille määrärahaa, joka on tarkoitettu rintamaveteraanlle tarjottaviin, kotiin annettaviin avopalveluihin. Lieksassa rintamaveteraanit (alle 10% haitta-aste) voivat saada

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014 Helsingin kaupunki 1 (5) Tarjouspyyntö helsinkiläisten liikkumistottumuksia koskevasta henkilöhaastattelusta HEL 2014-006054 T 02 08 02 00 1. Tarjouspyynnön kohde Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN

TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN Vastaanottaja Kotkan kaupunki Tekniset palvelut PL 205 48101 KOTKA Asiakirjatyyppi Tarjous LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:...

Lisätiedot

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokralle tarjotaan kioski vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokranantaja haluaa tukea pienyrittäjyyttä ilman tarpeettomia alihankkijoita ja siksi vuokra-alueella tapahtuvan toiminnan järjestäminen alihankintana

Lisätiedot

TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Tarjoaja yrityksen nimi Viria Security Oy/Turku Oy Everon Ab Yrityksen osoite Polttolaitoksenkatu 1, Turku

TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Tarjoaja yrityksen nimi Viria Security Oy/Turku Oy Everon Ab Yrityksen osoite Polttolaitoksenkatu 1, Turku TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Tarjoaja yrityksen nimi Viria Security Oy/Turku Oy Everon Ab Yrityksen osoite Polttolaitoksenkatu 1, 20380 Turku Teräskatu 8, 20520 Turku Y-tunnus 0863729-2 0780510-0 Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi

Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi Hyväksymishakemus perusterveydenhuollon palvelusetelituottajaksi Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt seuraavista perusterveydenhuollon palveluseteleistä ja niiden arvosta vuodelle

Lisätiedot

LIITE 4b Tarjouslomake (AV-laitteet) (palautetaan täytettynä liitteineen)

LIITE 4b Tarjouslomake (AV-laitteet) (palautetaan täytettynä liitteineen) LIITE 4b Tarjouslomake (AV-laitteet) (palautetaan täytettynä liitteineen) Yleiset ohjeet tarjouslomakkeen täyttämiseksi: Tarjoaja täyttää tämän tarjouslomakkeen kaikki kohdat sekä palauttaa täytetyn tarjouslomakkeen

Lisätiedot

1/7. Yleisjyrsinkone Finland Oy. Pisteiden laskentatapa

1/7. Yleisjyrsinkone Finland Oy. Pisteiden laskentatapa 1/7 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO H070-15, HEL 2015-005078 / Yleisjyrsinkoneet Stadin ammattiopistolle (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 2 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

Kaupunki maksaa palveluntuottajalle palvelusetelin arvon suuruisen osuuden palvelusta. Asiakkaat maksavat omavastuuosuuden palveluntuottajalle.

Kaupunki maksaa palveluntuottajalle palvelusetelin arvon suuruisen osuuden palvelusta. Asiakkaat maksavat omavastuuosuuden palveluntuottajalle. 1(11) Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain 2 :n mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa hoitopalkkiota

Lisätiedot

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskipaikkoja hakijan kioskista (vaunu, auto tms.) tapahtuvaan kioskitoimintaan.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskipaikkoja hakijan kioskista (vaunu, auto tms.) tapahtuvaan kioskitoimintaan. Vuokralle tarjotaan kioskipaikkoja vuokraa määräajaksi kioskipaikkoja hakijan kioskista (vaunu, auto tms.) tapahtuvaan kioskitoimintaan. Yksi hakija voi vuokrata korkeintaan kaksi vuokrakohdetta. Vuokranantaja

Lisätiedot

Joutsan kunta. Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit

Joutsan kunta. Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit Joutsan kunta Hakemus kotihoidon palvelusetelituottajaksi ja hyväksymiskriteerit Tuetun kotona asumisen palvelu tarkoittaa kotipalvelun ja terveydenhuoltolain 25 :ään sisältyvien kotisairaanhoidon tehtävien

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Yksityinen perhepäivähoito Varhaiskasvatuspalvelut HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Ennen kuin palveluntuottaja voi hakeutua palveluseteliyrittäjäksi hänen on saatava hyväksymispäätös

Lisätiedot

Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon tuottajaksi ja hyväksymiskriteerit

Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon tuottajaksi ja hyväksymiskriteerit Hakemus säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon tuottajaksi ja hyväksymiskriteerit Tällä hakemuksella palveluntuottaja voi hakeutua Akaan kaupungin säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon palvelusetelipalvelujen

Lisätiedot

HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI

HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI HAKEMUS PALVELUSETELILLÄ HANKITTAVAN PALVELUN TUOTTAJAKSI Tällä hakemuksella terveysalan yritys voi hakeutua Kotkan kaupungin avoterveydenhuollon palvelusetelillä hankittavien palvelujen palvelusetelituottajaksi.

Lisätiedot

LIITE 8 TARJOUSKIRJE KUOPION KAUPUNKI. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut

LIITE 8 TARJOUSKIRJE KUOPION KAUPUNKI. KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut KUOPION KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Suunnittelupalvelut LIITE 8 TARJOUSKIRJE Posti- ja käyntiosoite Laskutusosoite Puhelin Faksi www.kuopio.fi PL 1097 (Suokatu 42) PL 3016 *017 185 111 017

Lisätiedot

MUURAMEN KUNTA Yksityiset päiväkodit 1 (5) Yksityiset ryhmäperhepäiväkodit

MUURAMEN KUNTA Yksityiset päiväkodit 1 (5) Yksityiset ryhmäperhepäiväkodit MUURAMEN KUNTA Yksityiset päiväkodit 1 (5) Yksityiset ryhmäperhepäiväkodit Varhaiskasvatuspalvelut 7.6.2016 Hakemus palvelusetelipalvelun tuottajaksi Tällä hakemuksella haetaan Muuramen kunnan varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012

Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan. Infotilaisuus 23.2.2012. Maritta Koskinen 1 22.2.2012 Mitä palvelusetelillä tarkoitetaan Infotilaisuus 23.2.2012 Maritta Koskinen 1 Taustaa palvelusetelille Aiemmat säädökset palvelusetelistä vuonna 2004 Laajentui vuonna 2008 Palvelusetelilaki (569/2009)

Lisätiedot

Hakemus ikäihmisten päivätoiminnan palvelusetelituottajaksi

Hakemus ikäihmisten päivätoiminnan palvelusetelituottajaksi 1 Hakemus ikäihmisten päivätoiminnan palvelusetelituottajaksi Päivätoiminta on ikäihmisille tarkoitettu määräaikainen tukipalvelu, jolla tuetaan ikäihmisen omatoimisuutta ja estetään toimintakyvyn vajeesta

Lisätiedot

Sipoon kunta. Yleinen julkishallinto Hankintaviranomainen tekee hankintoja muiden viranomaisten puolesta: Ei

Sipoon kunta. Yleinen julkishallinto Hankintaviranomainen tekee hankintoja muiden viranomaisten puolesta: Ei 1/9 TOTI 53047 Yhteystiedot: Suomi puh. johanna.kemilainen@sipoo.fi : : : Hankintaviranomaisen luonne: Alue- tai paikallistason viranomainen: : Yleinen julkishallinto Hankintaviranomainen tekee hankintoja

Lisätiedot

Tällä lomakkeella tarjoaja ilmoittaa kohteen tarjoushinnan ja muut tarvittavat tiedot.

Tällä lomakkeella tarjoaja ilmoittaa kohteen tarjoushinnan ja muut tarvittavat tiedot. TARJOUSLOMAKE 2019 - SIVU 1 (8) TARJOUSLOMAKE 2019 Tällä lomakkeella tarjoaja ilmoittaa kohteen tarjoushinnan ja muut tarvittavat tiedot. Liikennöitsijä Y-tunnus Osoite Puhelin Sähköposti Liikenteestä

Lisätiedot