Aloitteen aihe Saapumispvm. Aloitteentekijä Toimenpiteet ja muut kannanotot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aloitteen aihe Saapumispvm. Aloitteentekijä Toimenpiteet ja muut kannanotot"

Transkriptio

1 1/15 Esityslistojen aikaisempi valmistelu 6.2. Dnro 47 Keskustan valt.ryhmä Kv Valtuustokokouksien esityslistat ilmestyvät kaupungin kotisivuille ja ylönettiin yleensä kokousta edeltävänä keskiviikkona. Kokousten ollessa nykyisin maanantaisin, jää esityslistan läpikäymiseen ja asioiden tarkentamiseen ainoastaan kolme täyttä arkipäivää. Sama käytäntö on useiden lautakuntien esityslistojen kanssa. Keskustan valtuustoryhmä esittää, että tätä käytäntöä muutettaisiin siten, että listat ilmestyisivät jatkossa vähintään viikkoa ennen kokousta. Kh Hallinto- ja talousosasto Kh Esittelijä poisti asian esityslistalta. Kuntalaisaloitteiden vastausten julkaisu 6.2. Dnro 46 Keskustan valt.ryhmä Kv Kuntalaisaloitteissa on hyviä ja käytännönläheisiä aiheita. Aloite etenee niin, että se ohjataan aihepiirin mukaan kulloisenkin toimialan asiantuntijalle. Toisinaan aloite käsitellään monijäsenisessä toimielimessä, joskus aloitteeseen vastaa virkamies suoraan. Luottamushenkilöiden tietoon tulevat vain niiden kuntalaisaloitteiden vastaukset, mitkä on käsitelty lautakunnissa. Keskustan valtuustoryhmä edellyttää, että aloitteet käsitellään aina monijäsenisessä toimielimessä, jolloin jokainen luottamushenkilökin on selvillä saapuneesta aloitteesta ja saa viipymättä tietoonsa vastauksen. Kh Asukasltk Kh. Sotaveteraaneille järjestettävästä maksuttomasta ruokahuollosta 6.3. Dnro 120 Sosiaalidemokraattinen valt.ryhmä Kv Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Sotaveteraanit ovat sodan aikana ja sen jälkeen hyvinvoinnin rakentajina tehneet mittavan päivätyön Isänmaan hyväksi. Sotaveteraanien ikä on jo yli 90 vuotta. On aika muistaa myös heitä. Sotaveteraanit ovat oikeutettuja saamaan viitenä päivänä viikossa maksuttoman ruokahuollon. Esitämme, että Ylöjärven kaupunki järjestäisi heille maksuttoman ruokahuollon seitsemänä päivänä viikossa. Sotaveteraanit ovat tämän ansainneet. Kh Perusturvaltk ruokapalvelupäällikkö Kh Perusturvaltk

2 2/15 Kh Kv Peruskoulun tarvikemäärärahan lisääminen 6.3. Dnro 121 Jussi Kytömäki ym. valtuutetut Kv Perusopetuksen opetussuunnitelma on uudistunut. Sen seurauksena myös oppikirjat uudistuvat. Valtuusto leikkasi peruskoulun tarvikemäärärahaa kokouksessaan Tämän vuoksi esitämme, että seuraavassa muutostalousarviossa perusopetuksen tarvikemääräraha palautetaan valtuuston talousarviokokouksessa hyväksytyn määrärahan suuruiseksi eli n euroon. Kh Sivistysltk Kh Kv Pilottihankkeen toteuttamisesta LED-lamppujen käyttöönotossa 6.3. Dnro 122 Keskustan valt.ryhmä Kv Toimenpiteet säästöjen saamiseksi kaupungin valaistuskustannuksissa nopeasti Ylöjärven kaupungilta menee edelleen huomattavasti rahaa asemakaavaalueiden katujen, pihateiden, asuntokatujen ja kiinteistöjen pihojen valaistuskustannuksiin elohopealampuilla vuodessa. Näitten lamppujen vaihtaminen on ajankohtaista koko ajan, koska suurin osa niistä on hiipunut alle vaihtorajan. Nyt pitää miettiä sitä, että korvataan energiasyöpöt elohopealamput energiaa säästävillä LED-lampuilla. Nykyisellä tekniikalla ei tarvitse koko valaisinta vaihtaa, jos siirrytään käyttämään LED-lamppuja. Tästä toimenpiteestä tulee investointi takaisin jopa vuodessa, useimmiten alle kahdessa. Vaihtokustannusta ei pidä laskea, koska lamput pitäisi vaihtaa joka tapauksessa. Tievalaisimiin tarkoitettujen LED-lamppujen vaihtoväli - 14 vuotta - antaa aikaa ja säästyvä energia rahoittaa tulevan valaisinuusinnan moninkertaisesti. Lisäksi on huomattava, että näin saatava 80 % sähkönsäästö tapahtuu täydellä yövalaistuksella eikä ole vertailukelpoinen valaistuksen rajoittamiseen. Katkomalla saatava säästö sallisi alle 2 tunnin vuorokautisen polttoajan jos haetaan samaa sähkönsäästöä. Kh Tekninen ltk Kh Kv Lukuisissa kunnissa LED-lamppuja käytetään siirtymävaiheessa varsinaisiin LED-valaisimiin. Esitämme, että jollakin alueella kaupunki toteuttaa pilottihankkeen LED-

3 3/15 lamppujen käyttöönotosta ja tutkii näin säästömahdollisuudet. Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille kuntamme nuorille kesätyöpaikan tarjoamisesta 6.3. Dnro 123 Sosialidemokraattinen valt.ryhmä Kv Nuoret tarvitsevat työpaikkoja ja työelämä tulevaisuuden tekijöitä. Nuorten mahdollisuudet saada työpaikka on osoittautunut vaikeaksi. Nuoret joutuvat usein varsin varhaisessa elämän vaiheessa ottamaan kantaa tulevasta ammattipolun valinnasta. Tämä koskee erityisesti toisen asteen ammatilliseen koulutukseen pyrkiviä nuoria. Kouluja ja eri alojen työelämäyhteistyötä on tarpeen vahvistaa myös siksi, että nuorille muodostuisi mahdolisimman todellinen kuva työelämästä, työpaikkojen arjesta ja niistä pelisäännöistä oikeuksista ja velvollisuuksista, mitä työelämässä tulee tietää. Kh Hallinto- ja talousosasto Nuorten mahdollisuus päästä kesätöihin on erinomainen tapa toteuttaa tässä kuvattuja tavoitteita. Suomessa on pitkät perinteet myös yritysten valmiudesta tarjota nuorille kesätyöpaikkoja ja koulutukseen liittyviä harjoittelupaikkoja. Satavuotias Suomi tarvitsee nuorten sukupolviensa osaamispanoksen täysimääräisesti. Juhlavuoden kunniaksi me allekirjoittaneet valtuutetut haluamme tällä aloitteella yhteistyössä muiden nuorten tulevaisuudesta ja työstä huolta kantavien kanssa nostaa nuorten kesäduuniasian yhteisen kuntamme kansallistalkoiden asiaksi. Sen johdosta esitämme, että Ylöjärven kaupunginhallinto ryhtyy toimenpiteisiin yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, jossa etsitään ja tarjotaan kaikille kuntamme alle 19-vuotiaille nuorille kesätyöpaikka. Päätöksenteon vaikutusten arvioiminen Dnro 215 Keskustan valt.ryhmä Leena Törmälä ym. Kv Valtuuskauden aikana on usein puheissa mietitty tehtyjen päätösten vaikutuksia. Näitä ei kuitenkaan kaupungissamme aktiivisesti seurata. Tiukan talouden aikana on jouduttu tekemään monia palvelun laatuun vaikuttavia päätöksiä, mutta valtuutetuille ei ole tuotu tietoa siitä, millaisia vaikutuksia päätöksillä pidemmällä tähtäimellä on ollut kaupunkilaisille. Esimerkkinä arvioitavista päätöksistä on varhaiskasvatuksen resurssimitoituksen muutos ja sen vaikutus varhaiskasvatuksen laatuun sekä henkilökunnan jaksamiseen. Myös sivistysosaston vuoden kohdistettujen leikkausten vaikutukset perusopetukseen tulisi aikanaan arvioida. Arvioiden tulokset tulisi esittää valtuustolle ennen välitilinpäätöstä, jolloin valtuutetut saisivat tiedon päätöksen teon pohjaksi kyseisen vuoden talousarvion laadintaa varten. Kh haltalosasto, perusturvaosasto, sivistysosasto, tekniikka- ja ympäristöosasto Vapaa-aikaltk Sivistysltk

4 4/15 Keskustan valtuustoryhmä esittää, että kaupunki alkaa aktiivisesti tehdä arviointia päätösten vaikutuksista palvelujen laatuun ja/tai hyvinvointiin Kaava-alueiden ulkopuolisten taajamien vesihuollosta Dnro 263 Keskustan valt.ryhmä Esko Arola ym. Kv Me Ylöjärven Keskustan valtuustoryhmässä olemme panneet merkille vesiliikelaitoksen yhtiöittämisessä sen, että kaava-alueen ulkopuolisten taajamien vesihuoltoasia on jätetty vaille oikeaa ja riittävää huomiota. Ehdotamme ulkopuolisen, täysin sitoutumattoman selvittelijän hankkimista selkeyttämään tilanne. Taustaa: Ylöjärven kaava-alueen ulkopuolisissa taajamissa on aloitettu vesihuoltotyö vesihuoltolain mukaisesti vuotta sitten. Kaava-alueen ulkopuolisiin taajamiin on kunta rakentanut puhdasvesiverkostoa Antaverkan, Mutalan ja Takamaan suunnan taajamiin osittain. Jossain vaiheessa rakentaminen on lopetettu ja ehdotettu kylien väelle perustettavaksi osuuskuntia, jotka rakentaisivat putkistot ja osuuskuntien ollessa velattomia putkistot siirrettäisiin kunnan vesiliikelaitoksen hallintaan. Kh Tekniikka- ja ympäristöosasto Ylöjärven Vesi Oy Tätä kunnan vesiliikelaitokseen siirtämistä ei ole sittemmin tehty muilta osin kuin Kaitilantien vesihuolto-osuuskunnan kanssa. Viime vuosina vallalla on ollut ajatus, että kunnalla ei ole mitään velvollisuuksia kaava-alueen ulkopuolella. Lain mukaan kunnilla on taajamiin vesihuollon järjestämisvelvollisuus riippumatta siitä, onko se hallinnollisesti kaava-alueella vai sen ulkopuolella. Asiassa on lisäksi sivuutettu kuntalain 8. Laki koskee kunnan järjestämisvelvollisuuden alaisia asioita. Lain henki on se, että samassa asiassa kuntalaiset ovat yhdenvertaisia. Asioita ei voi ratkaista enemmistöpäätöksellä. Lakien noudattaminen ei ole subjektiivinen asia, mikä voitaisiin ratkaista äänestämällä. Esimerkkejä käytännön tilanteista: Kaitilantien vesihuolto-osuuskunnan erikoiskohtelun lisäksi kaava-alueen ulkopuolisille alueille on voimassa hinnasto liittymille, jossa on hajaasutusalueen liittymishintoja ja kaava-alueen hintoja. Haja-asutusalueelle ei ole oikeutta tehdä liittymiä kunnan toimesta eikä liittyjillä ole liittymisvelvollisuutta. Voimassa on näille alueille hajavesiasetus, joka vaatii kiinteistön omistajan hoitamaan viemäröinnin omin voimin. Todellisuudessa hinnastossa tarkoitetaan kaava-alueen ulkopuolisten taajamien liittymiä. Käsitteitä sekoittamalla on muodostunut tilanne, että kaava-alueen ulkopuoliset luulevat voimassa olevan hajavesiasetuksen olevan ohjeena myös taajamissa, jotka ovat kaava-alueen ulkopuolisia. Kaava-alueen ulkopuolisiin taajamiin noudatetaan vesihuoltolakia kuten taajamista. Eikä suinkaan haja-asutusalueen hajavesiasetusta. Taajamissa hallinnollisia rajoja, kuten kaava-alueen rajaa,

5 5/15 ei oteta huomioon. Puhtaan veden osalta on myös taajaman ulkopuolisille alueille kunnallinen velvoite liittymille. Vesihuoltolaissa sanotaan niin, että mikäli suuren ihmisjoukon tarve vaatii, on kunnan ryhdyttävä toimenpiteisiin. Tämä suuri ihmisjoukko ei edellytä taajamamäärittelyn mukaista asumistiheyttä. Näin Ylöjärvellä on arseenialueitten osalta Lakialasta kohti Orivettä johtuen raskasmetallipitoisesta geologiasta. Pihkaperän arseenihavainnoista ei lopulta saatu näyttöä. Asia koskee varsinaisten taajamien osalta myös viemäröintiä. Mielenkiintoista on myös se, että vesihuoltolaista on otettu vajaa lause käyttöön esimerkiksi hinnastossa (2016): Vesihuoltolain lause kuuluu pääpiirteissään niin, että alueittain liittymishinnat voivat olla erisuuruisia, jos se kustannusten oikean kohdentamisen tai muun vastaavan syyn takia on tarpeellista. Lauseen käyttäminen hinnastoissa kokonaisena muuttaa hinnastojen sisältökuvan päälaelleen. Taajamien kalleimpia vesi- ja viemärijohtoja rakennetaan kaava-alueelle nimellisellä hinnalla. Muu vastaava syy ei voi olla tonttipolitiikka, johon vedotaan asiaa tiedusteltaessa. Asiaa ei ole korjattu vesilaitoksen yhtiöittämisessä. Hinnastosta : Liittymismaksun määräytyminen haja-asutusalueella Viittaus vajaaseen lauseeseen löytyy vain hinnaston haja-asutusalue - kohdassa. Valtuustoaloitteen myötä pyritään siihen, että hinnoittelun määrittämiseksi haetaan kertakaikkinen toimintamalli ja kumotaan virheelliset voimassa olevat kyseenalaiset ja laittomat mallit. Lisäksi pyritään välttämään vahingonkorvauslain kautta tapahtuva tarkastelu ja virkavelvollisuusasioihin liittyvä tarkastelu. Tällä hetkellä voimassa oleva menettely aiheuttaa suurelle ihmisjoukolle taloudellista vahinkoa. Osuuskuntamallissa kunta ei ole suostunut edes tukkuvesihinnoitteluun, vaikka vesihuoltolain mukaan kunnan hoidettavaksi kuuluvaa asiaa hoidetaan ilmaiseksi. Osuuskuntien hallinto vaatii resursseja aiheuttaen kustannuksia monin tavoin toimihenkilöille. Kunnalle kuuluvia töitä hoidettaessa aiheutuu asiallisesti ottaen isoja kustannuksia samalla, kun kunnan vesilaitosorganisaatio säästää näissä kustannuksissa. Jotta näitä pitkän aikavälin kustannuksia ei ryhdyttäisi takautuvasti missään vaiheessa laskemaan, on tämä hetki oivallinen asian oikaisemiseksi. Vesimittarin koon mukainen liittymismaksu Dnro 264 Keskustan valt.ryhmä Esko Arola ym. Kv

6 6/15 Ylöjärven Keskustan valtuustoryhmä esittää liittymien hinnoittelua kaavaalueen ulkopuolisissa taajamissa muutettavaksi mittarin kokoon perustuvaksi. Kaupungin aloittaessa viemäriliittymien rakentamisen kaava-alueen ulkopuolisiin taajamiin liittymien hinnoittelu on tulossa erittäin ongelmalliseksi. Muutoksella jatkettaisiin viemäröinnin aloittaneen vesihuolto-osuuskunnan liittymän hintaperiaatetta. Periaate on ollut keskimääräinen ja sama hinta samasta vastineesta. Yli 330 liittyneen suunnasta ei ole missään vaiheessa tullut tarvetta kyseenalaistaa periaatetta. Koska hinnoittelua ei ole vielä lyöty lukkoon, on tämä yksinkertaisin ja tasapuolisin periaate helposti otettavissa käyttöön. Kh Tekniikka- ja ympäristöosasto Ylöjärven Vesi Oy Esimerkiksi sähköyhtiöt myyvät sähköliittymiä, jolloin liittymän hinta perustuu ostettavaan kapasiteettiin. Sähköliittymien puolella verkostosta varattava kapasiteetti on sidoksissa pääsulakkeen kokoon. Vesilaitoksilla kapasiteetin varausta kuvaa teknisesti hyvin vesimittarikoko. Tällä yksinkertaisella periaatteella toteutetaan kaikki tarpeelliset tavoitteet. Muun muassa keskimääräinen liittymishinta on kohtuullinen aina, kuten vesihuoltolaki vaatii. Lisäksi samasta asiasta sama hinta -periaate poistaa sen ongelman, että kaava-alueen ulkopuolisissa taajamissa on edelleen jäänteitä maatalouden rakennuksista kerrosaloineen. On kohtuutonta kohdistaa käytöstä poistuneisiinkin rakennuksiin liittymishintaa, joka on isompi kuin omakotitalon hintaosuus. Kurun sataman virkistämiseksi Dnro 265 Ylöjärvi Matti Ylitalo Kv Kurussa on upea legendaarinen satama, joka kaipaa uudistusta. Ehdotankin, että kaupunki alkaa aktiivisesti etsimään satamaan kahvila tai ravintola yrittäjää. Lisäksi satamassa ei ole laisinkaan vierasvenepaikkoja. Ehdotan, että kaupunki hoitaa muutaman vierasvenepaikan satamalaituriin. Satamalla olisi merkitystä alueen elinvoimaisuudelle. Kh Tekninen ltk. Hulevesimaksun poistaminen Dnro 266 Ylöjärvi Matti Ylitalo Kv Hulevesimaksu on vitsi. Kansalaiset ovat pöyristyneitä. Kukaan ei voi päättää paljonko vettä sataa. Kuntalaiset ovat ihan kypsiä tällaiseen. Summa on pieni per talous, mutta se on täysin epäoikeudenmukainen. Jotkut imeyttävät veden pihaansa. Kyseisellä maksulla on saatu huono maine. Ylöjärven talous ei kaadu hulevesimaksuun, jonka tarkoitus on tuottaa n. 350 t. Eur. Vaikka Ylöjärvi teki hyvän tuloksen. Kh Tekninen ltk. Yksityisen maan kaavoittaminen Dnro 267 Ylöjärvi Matti Ylitalo Kv Ylöjärvi kaavoittaa vain omistamiaan maita. Ehdotamme, että kaupunki voisi maanomistajien kanssa tehdä yhteistyötä kaavoitusasioissa. Kh

7 7/15 Ympäristöltk. Palkkioiden pienentäminen edelliseen tasoon Dnro 268 Matti Ylitalo Kv Valtuusto on päättänyt nostaa palkkioitaan. Nostolle ei ole perusteita. Päätettävät asiat ovat vähentyneet mm. uuden hyväksytyn hallintosäännön myötä, ja näin ollen palkkioita tulisi pikemminkin alentaa. Ehdotan siis, että uusi valtuusto ottaa kantaa omiin palkkioihinsa. Kh Hallinto- ja talousosasto Kurun terveysaseman yhtiöittäminen Dnro 269 Ylöjärvi Matti Ylitalo Kv Uusi sotelaki on tulossa. On myönnetty, että pienet terveysasemat tulevat olemaan liipasimen alla. Kurun terveysasema on pieni, mutta sille on käyttöä. Olisi siis katastrofi, jos asema loppuisi. Sotelain myötä kunta ei enää päätä terveysasemista. Tällä järjestelyllä turvaamme terveysaseman tulevaisuuden. Kh Perusturvaltk. Kurun terveysasema on tuottanut kustannustehokkaasti palveluja Kurun alueen asukkaille, sekä kesäasukkaille. Yhtiöstä tulisi ehkä 100 % kunnan omistama. Samalla voisi harkita koko Ylöjärven terveyspalveluiden yhtiöittämistä. Näistä on vain hyviä kokemuksia muilta paikkakunnilta. Rakennusjärjestyksen korjaaminen Dnro 270 Ylöjärvi Matti Ylitalo Kv Hiljattain hyväksytyssä rakennusjärjestyksessä oli kohta, jota yritettiin valtuustossa korjata. Kohta vain kiusaa asukkaita. Uusi rakennusjärjestys aiheuttaa osalle asukkaista ongelmia, sillä jatkossa ajoneuvojen, veneiden, koneiden, asuntoautojen, asuntovaunujen ja muiden vastaavien ulkosäilytys on kiellettyä asuinrakennusten tonteilla. Kh Ympäristöltk. Rakennusjärjestyksen kohta liitteenä. Ehdotankin, että kyseinen kohta muutetaan asukasystävällisemmäksi. Erityisopetuksen lisääminen 5.6. Dnro 298 Perussuomalaisten valt. ryhmä Kv Me Ylöjärven perussuomalaiset olemme huolissamme tämän hetkisen erityisopetuksen määrästä ja saatavuudesta Ylöjärvellä. Mielestämme erityisopetus on jäänyt liian vähälle huomiolle ja on selkeä tarve kartoittaa ja lisätä erityisopetusta, jotta joka koululla on tarvittavat opetuksen keinot käytettävissä. Nykykäytännön mukaan kaikki oppilaat laitetaan normaaliluokkiin jolloin Kh Sivistysltk

8 8/15 mm. hitaammin kehittyvät ja ylivilkkaat oppilaat eivät pysy opetuksessa mukana. Tämän seurauksena yksi tai kaksi oppilasta voivat sitoa opettajan rajallisesta ajasta niin paljon, että muun luokan oppiminen kärsii. Siinä ei ole ratkaisuna luokkakoon pienentäminen, vaan erityisopetukseen ohjaaminen. Erityisopetuksessa nämä oppilaat huomioidaan kehityksensä mukaisesti ja oppimistulokset saadaan maksimoitua. Samalla normaaliluokan opetustahti säilyy ja kaikki saavat tasapuolisen huomion. Tämä edesauttaa useamman nuoren peruskoulusta läpi paremmalla menestyksellä ja auttaa jatkoopintoihin pääsemisessä. Se puolestaan tukee työllistymistä ja kaupungin taloutta pitemmällä aikajänteellä. Kh Kv Jos nyt ei tehdä tarvittavia toimia tämän asian suhteen, niin maksamme isoa laskua vuoden kuluttua työmarkkinoilta syrjäytyneiden nuorien osalta. Osoitejärjestelmän tarkistaminen 4.9. Dnro 507 Keskustan valtuustoryhmä Kv Yksi Pelastustoimen kansallisista tavoitteista on, että Jokainen on tietoinen ja kantaa vastuunsa omasta ja yhteisönsä turvallisuudesta sekä ympäröivästä turvallisuudesta. Kaupunki vastaa osoitteiden antamisesta rakennuksille. Jokainen erillinen tie, joka johtaa useammalle kuin kahdelle asutulle kiinteistölle, tulisi pääsääntöisesti nimetä omalla nimellään. Jos yksittäinen osoitekohde sijaitsee kaukana nimetystä tiestä, voidaan sen liittymistielle antaa oma osoitenimi esimerkiksi tilannimen tai muun paikannimen mukaan. Kh Ympäristöltk. Ylöjärvellä on kohteita, joiden osoitteen paikantaminen on pelastustoimen, ambulanssien, taksipalvelun ym. osalta vaikeasti hahmotettavissa/löydettävissä. Yksi tällainen esimerkki on näköetäisyydellä kaupungintalosta; kerrostalot osoitteessa Keihäsniementie 6-8. Näistä vain kaksi on Keihäsniementien varrella ja neljälle kiinteistölle kulkee todellisuudessa kadunomainen väylä, jolla ei ole omaa kadun nimeä. Tämän väylän oikealla puolella on osoitteen Keihäsniementie 6 kerrostalot (B ja C) ja vasemmalla puolella Keihäsniementie 8 talot (B ja C). Yleisen käytännön mukaan kadun eri puolilla olevat kiinteistöt numeroidaan parillisesti tai parittomasti, noudattaen kulkusuuntaa. Tämä on jo vuosien mittaan aiheuttanut useita tilanteita, joissa pelastuslaitoksen tai taksin saapumista on jouduttu odottamaan kauan harhaan ajamisen vuoksi. Erityisesti Keihäsniementie 8:n taloissa asuu paljon ikääntyneitä ihmisiä, joiden liikkuminen on hidasta. Ehdotamme, että kaupungin osoitejärjestelmästä vastaava taho tarkastelee, onko tällaisia epäjohdonmukaisia osoitteita useampiakin Ylöjärven alueella ja laittaa mahdollisimman nopeasti liikkeelle osoitteiden oikaisut/mahdollisesti uusien kadun nimien antamisen sillä tavalla, että tämän johdosta ei aiheudu enempää vaaratilanteita ja hoidon saannin viivästymistä. Maksuttoman ehkäisyn Riitta Koskinen ym. Kv 9.10.

9 9/15 tarjoamisesta alle 20- vuotiaille nuorille Dnro "Vastikään julkaistusta eurooppalaisesta ehkäisy-vertailusta selviää, että Suomi sijoittuu Länsi-Euroopan maiden joukossa peräpäähän, mitä tulee modernin Kh ehkäisyn saatavuuteen. Kärkimaita ovat Ranska, Belgia ja Iso- Britannia. Suomen erityinen ongelma on se, että meillä ehkäisyn hankintaa ei Perusturvaltk. subventoida, eli siihen ei saa julkista tukea. Ehkäisy on suhteellisen kallista, ja kulut kaatuvat pääosin naisten maksettavaksi. Esimerkiksi Iso-Britanniassa on maksuton ehkäisy ja se on ollut kirjattuna lakiin jo 40 vuotta. Väestöliitto on ajanut maksutonta ehkäisyä nuorille jo vuodesta 2006, jolloin asia kirjattiin seksuaalipoliittiseen ohjelmaan. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjelmasta seuraavalta vuodelta löytyy suositus maksuttomasta ehkäisystä alle 20-vuotiaille. Myös Käypä hoito -suositus kannattaa alle 20-vuotiaiden ilmaista ehkäisyä. Jatkossa olisi silti tärkeää ulottaa maksuton ehkäisy myös vuotiaisiin, sillä siinä ikäryhmässä tehdään eniten abortteja. Naapurimaassamme Norjassa näemme alaikäisten synnytysten ja raskaudenkeskeytysten vähentyneen 30 prosenttia kolmessa vuodessa valtakunnallisen maksuttoman ehkäisyn myötä. Yhdellä abortilla saa e-pillerit 10 henkilölle vuodeksi. Suomessa muutamia kuntia on jo ottanut käyttöön maksuttoman ehkäisyn. Esimerkiksi Raumalla raskaudenkeskeytys-luvut puolittuivat tämän seurauksena. Jyväskyläläisille alle 20-vuotiaille nuorille on tänä vuonna 6.3. alkaen ollut tarjolla maksutonta ehkäisyä. Vaikka maksutonta ehkäisyä voi puolustaa siitä syntyvien säästöjen näkökulmasta, ei tule unohtaa itse ihmistä ja sitä, miten esimerkiksi jälkiehkäisy ja abortti ovat arkoja aiheita, ja ahdistavat monia nuoria. Tärkeimmän tavoitteen tulee olla nuorten terveyden ja hyvinvoinnin takaaminen. Mikään tutkimus ei tue ennakkoluuloa, että ehkäisyn maksuttomuus johtaisi nuorten seksuaalikäyttäytymisen löystymiseen. Ilmainen ehkäisy ei siis ratkaise kaikkea. Keskeinen rooli on myös tiedonsaannilla: ehkäisyneuvonnalla ja seksuaalikasvatuksella. Nuoren tulee tietää mistä ja keneltä asioista voi kysyä pienellä kynnyksellä, mahdollisimman vähäisellä punastumisella. Esitämme, että Ylöjärvi alkaa tarjota maksutonta ehkäisyä alle 20-vuotiaille nuorille kokeiluluontoisesti ja ainakin siihen asti, kunnes asia mahdollisesti siirtyy uuden maakunnan hoidettavaksi. Matkakeskuksen rakentaminen Dnro 596 tuustoryhmä Vasemmistoliiton val- "Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikenne on kehittynyt viime vuosina parempaan suuntaan ja palvelutaso Ylöjärvelläkin on kohtuullinen. Joukkoliikenteeseen panostaminen kannattaa, sillä se maksaa itsensä takaisin päästöjen vähentymisenä. Näin Ylöjärvikin osallistuu ilmastotalkoisiin. Ympäristövaikutukset toteutuvat kuitenkin vasta, kun ihmiset siirtyvät käyttämään joukkoliikennettä omien autojen sijaan. Tälle on edellytyksenä, että palvelu koetaan helpoksi, sujuvaksi ja toimivaksi. Kv Kh Ympäristöltk. Kehityspalvelut

10 10/15 Ylöjärvellä on vuosikymmenien ajan linja-autoliikenteen solmukohtana toiminut Soppeenmäen liikekeskus (nykyinen Matkatien pysäkki), johon suunniteltiin aikoinaan linja-autoasemankin rakentamista. Ylöjärven kasvaessa ja joukkoliikenteen lisääntyessä Matkatie on käynyt ahtaaksi niin pysäkkien kuin liityntäpysäköinnin suhteen. Ylöjärvi jatkaa edelleen kasvamistaan ja toimivaa joukkoliikennettä tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Tämän vuoksi myös linjaston solmukohdan on kehityttävä liikennettä vastaavaksi. Tulevaisuudessa raitotie tai lähijuna tulee olemaan merkittävä runkolinja Tampereen suuntaan. Myös linja-autoilla liikennöitävät runkolinjat tulevat säilyttämään paikkansa Ylöjärven ja Tampereen välisessä liikenteessä ja mahdollista on myös kehittää yhteyksiä Ylöjärven ja Nokian välille. Runkolinjojen lisäksi kaupungin sisäistä liikkumista palvellaan kaupunginosien väillä liikennöitävillä yhteyksillä. Kaupungin sisäiset yhteydet on rakennettu helpoiksi vaihtoyhteyksiksi runkolinjoille, mutta vaihtojen sujuvuus kuitenkin kärsii Matkatien pysäkkialueen tullessa liian ahtaaksi. Edellä kerrotuin perustein Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että kaupungin kaavoitus ja joukkoliikenteen suunnittelu alkaisivat suunnitella joukkoliikenteelle uutta solmukohtaa, jonka sijainnissa ja suunnittelussa huomioitaisiin: - liikennevälineen vaihtajien ja muiden jalankulkijoiden turvallisuus - raitiotien tai lähijunan yhdistäminen linjaautoliikenteeseen (...mutta mysö aika ennen niiden rakentumista) - runkoyhteyksien sujuvuus ja nopeus - vaihtoyhteyksien sujuvuus ja tarkoituksenmukaisuus - linjaston ympäristöystävällisyys - pysäkkien ja liityntäpysäköinnin tilantarve - sähköbusseja varten tulevaisuudessa tarvittava infrastruktuuri - matkustajien viihtyvyys - matkustajien tarvitsemat palvelut (Nyssen ja Matkahuollon matkakorttien lataus, aikataulujen jakaminen...) - Matkahuollon ja Postin palveluiden mahdollisesti tarvitsemat tilat - kuljettajien työhyvinvointi (wc, taukotila...) Ylöjärven mainetta Eppu Normaalin kotikaupunkina voitaisiin tässä yhteydessä vahvistaa nimeämällä uusi risteysasema Mielen ratapihaksi. Ensimmäisen vuosiluokan oppikirjahankinnat Dnro 597 Keskustan valtuustoryhmä Ylöjärven kaupungissa on viimevuosina tehty ikäviä leikkauksia mm. opetusmateriaalihankintoihin. Nykyisessä tilanteessa moni oppilas saa käyttöönsä Kv Kh

11 11/15 käytettyjä oppikirjoja joiden kunto ei aina ole hyvä. Kannet ovat rikki, sivuja voi puuttua tai niissä on läksy- ym. merkintöjä. Koulut saavat lukuvuosittain kukin oppilasmäärään suhteutettuna määrärahan ja hankinnat tehdään koulukohtaisesti. Malli on johtanut siihen että oppikirjojen hankintaperiaatteet ja hankinta-aikataulut vaihtelevat kouluittain tai jopa luokittain. Osassa kouluista mm. ensimmäisen vuosiluokan oppilaille on voitu hankkia uusi aapinen ja osassa kouluista käyttöön on annettu jo useamman kerran käytetty oppikirja. Lukuvuoden päättyessä oppikirjat on kerätty pois. Tämä on johtanut siihen että oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa. Sivistysltk Kh Moni oppilas ja oppilaan vanhempi haluaisi pitää lapsensa ensimmäisen aapisen muistona koulusta. Mikäli oppilaalle annettaisiin oma uusi aapinen, antaisi se hyvän kuvan kaupungin ja koulun halusta tarjota hyvä alku lapsen koulutielle. Keskustan valtuustoryhmä esittää, että kaupunki tekee päätöksen siitä, että lukuvuodesta alkaen siirrytään käytäntöön, missä ensimmäisen vuosiluokan oppilaille annetaan aina uusi aapinen ja oppikirjan saa lukuvuoden päättyessä omaksi. Oppilas ja oppilaan vanhempi saisivat toivomansa muiston ensimmäisestä vuosiluokasta. Kaupungin talous on parantunut ja oppilaskohtaiset määrärahat kirjahankintoihin ovat lisääntyneet, niin edellä kuvattu hankintatapa ja periaate on täysin mahdollista lukuvuoden 2018 alkaessa. Tällä päätöksellä Ylöjärven kaupunki saisi positiivista julkisuutta ja opettajat puolestaan hyvää palautetta oppilailta sekä vanhemmilta. Historiallinen päätös kunnioittaisi myös Suomi 100 juhlavuotta. Räikän hiihtoladun pidentäminen Dnro 598 ryhmä Keskustan valtuusto- Viime vuosien vähälumiset talvet ovat heikentäneet kaikenikäisten kuntalaisten hiihtomahdollisuuksia Ylöjärvellä. Tämän johdosta olisi jatkossa Räikän lumitykeillä tehtyä hiihtolatua pidennettävä mahdollisimman pitkäksi nykyisestä 1 kilometristä. Tämä tuskin aiheuttaisi juurikaan lisäkustannuksia kaupungille, koska kaupunki omistaa itse lumitykit. Ekologisemman ja kustannustehokkaamman katuvalaistusverkon puolesta Dnro 657 Perussuomalaisten valtuustoryhmä "Toimiva katuvalaistus on avainasemassa turvallisten koulumatkojen ja yleisen liikenneturvallisuuden kannalta. Energiakustannusten noustessa katuvalaistusverkon kehittäminen on myös taloudellisesti ja ekologisesti kannattavaa. Ylöjärvellä on hieman yli 6000 valaisinpylvästä, joiden valaisintyyppeinä ovat natrium- (57 %) elohopeahöyry- (35 %) led- (4 %) ja monimetallipolttimot (4 %). Led-pottimoiden valaistusteho on vuosien saatossa kehittynyt huimasti. Led- Kv Kh Tekninen ltk. Vapaa-aikaltk. Seuraparlamentti Kv Kh Tekn. ltk Kh

12 12/15 valaisinpylväissä käytetään yleisimmin 40 W polttimoita, joilla saavuttaan vastaava valaistusvoimakkuus kuin 125 W elohopeahöyrypolttimoilla ja 100 W natriumpolttimoilla. 420 Kv Samalla led-polttimoiden arvioitu kestoikä on kasvanut peräti tuntiin. Esimerkiksi elohopeapolttimon teoreettinen paloaika on vain tuntia. Vuosittaisella 4000 tunnin paloajalla led-polttimo kestää siten noin vuotta ja elohopeapolttimo vain 4-5 vuotta. Nykyaikaisella valaistustekniikalla on myös mahdollista säätää valotehoa himmeämmälle esimerkiksi yöaikaan. Vaihtovälien pidentyessä työkustannuksetkin vähenevät. Verkoston uusimisella säästyisi myös viranhaltijoiden työaikaa reklamaatioiden vähentyessä. Poliittisen päätöksenteon tulee perustua pitkäjänteisyyteen. Led-valoihin siirtymisellä on kannattavat perusteet verkoston uusimisen maksaessa itsensä takaisin noin kymmenessä vuodessa energian säästöllä ja polttimoiden paremman kestävyyden ansiosta. Edellä mainitun perusteella esitän, että kaupunki asettaa työryhmän suunnittelemaan olemassa olevan katuvalaistusverkon kehittämistä ja siirtymää nykyaikaisempaan led-valaistusverkostoon Chat-palvelun lisäämisestä työterveyspalveluiden valikoimaan Dnro 659 Keskustan valtuustoryhmä Keskustan valtuustoryhmä ehdottaa, että Ylöjärven kaupungin tekemään työterveyshuollon sopimukseen lisätään työterveyshuoltoon oikeutettujen työntekijöiden mahdollisuus hyödyntää tarjolla olevaa chat-palvelua. Palvelu nopeuttaa terveyspalvelun saamista, vähentää poissaoloja ja helpottaa asiointia myös silloin, kun vapaita lääkäriaikoja ei ole saatavilla lähimmältä työterveysasemalta. Henkilöstöpäällikkö Terveys- ja sosiaalijohtaja Rakennuslupamenettelyjen keventämiseksi uusiutuvan energian käyttöönotossa ja uusiutuvaan energiaan perustuvien ratkaisujen edistämiseksi kaupungin kiinteistöissä Dnro 660 Vihreiden valtuustoryhmä Uusiutuvan energian käyttöönotto ja käytön merkittävä lisääminen tulevina vuosina on tärkeä keino hillitä ilmastonmuutosta sekä säästää kustannuksissa siirryttäessä hiilineutraaliin, tehokkaampaan ja puhtaampaan energiaan. Kaupungin pitää selvittää, millä tavoin se edistää nyt ja tulee edistämään jatkossa uusiutuvia energiaratkaisuja niin uusissa kuin korjattavissa kiinteistöissään, sekä millä tavalla kaupunki voi toimia esimerkkinä ja edistää uusituvan energian käyttöä ylipäänsä. Lisäksi tulisi tarkastella, miten energia- Kv Kh Kv Kh Tekn. ltk. Ympäristöltk.

13 13/15 käyttöä voisi minimoida nykyaikaisilla säätöjärjestelmillä ja miten näihin siirtyminen säästäisi energiankulutusta sekä kustannuksia. Kaupungin uuden rakennuskannan tuottamisessa sekä vanhojen rakennusten korjaamisessa pitää painotuksen olla kestävässä ja ekologisessa, uusiutuvaan energiaan perustuvissa ratkaisuissa. Yksityisten käyttäjien korjaus- ja uudisrakentamisessa tulee kannustaa uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottoon muunmuuassa neuvontaa lisäämällä ja rakennuslupamenettelyitä keventämällä näiltä osin. Maksuttomasta ehkäisystä alle 25- vuotiaille ylöjärveläisille Dnro 661 Vihreiden valtuustoryhmä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan muun muassa seksuaalivalistuksen kehittyminen ja kuntien panostukset seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluihin vähentävät raskaudenkeskeytysten määrää sekä parantavat merkittävästi nuorten seksuaaliterveyttä. Vaikka nuorten ehkäisytietoisuus on Suomessa kohtuullisen hyvällä tasolla, olisi alkuehkäisyn tarjoamisessa sekä seksuaaliterveyttä ylläpitävissä palveluissa vielä parantamisen varaa. Kv Kh Perusturvaltk. Maksuttoman ehkäisyn on todettu lisäävän ehkäisyn käyttöä. THL sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovatkin suositelleet, että kunnat tarjoaisivat maksutonta ehkäisyä alle 20-vuotiaille. Maksutonta ehkäisyä tarjoavissa kunnissa nuorten tekemien raskaudenkeskeytysten määrä on laskenut merkittävästi ja sukupuolitautitartuntojen määrä on vähentynyt. Vaikka ilmaisen ehkäisyn tuoma taloudellinen säästö terveydenhuoltokustannuksissa on merkittävä, tärkeintä on kuitenkin, että ylöjärveläiset nuoret pysyvät terveinä ja hyvinvoivina. Eniten raskaudenkeskeytyksiä tehdään vuotiaiden ikäluokassa, minkä vuoksi maksuttoman ehkäisyn ikäraja on perusteltua asettaa 25 ikävuoteen. Tämän ikäluokan nuoret ovat usein vähävaraisia omillaan asuvia opiskelijoita, joille ehkäisyn hankkiminen voi olla kohtuuttoman kallista, ja siksi se saatetaan jättää hankkimatta ja käyttämättä. Tytöille suunnattujen ehkäisyvälineiden rinnalla kaupungin tulisi huolehtia myös kondomien hyvästä saatavuudesta ja jakamisesta siellä, missä nuoret luonnollisesti liikkuvat (mm. nuorisotaloilla, nuorten tapahtumissa, kouluterveydenhuollossa ja oppilaitoksissa). Kondomien avulla ehkäistään tehokkaasti sukupuolitauteja ja jaetaan vastuuta ehkäisystä tasaisesti sekä tytöille että pojille. Vihreä valtuustoryhmä esittää, että Ylöjärvi tarjoaa maksuttoman ehkäisyn (kondomit tai hormonaalisen ehkäisyn) alle 25-vuotiaille kuntalaisille. Tämä olisi suurempien toimenpiteiden, kuten raskaudenkeskeytysten ja jälkieh-

14 14/15 käisyn ja näistä johtuvien suurempien kustannusten ja terveysvaikutusten syntymisen ennaltaehkäisyä sekä nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Ympärivuotinen kulttuurikoordinaattori Kuruun Dnro 733 Minna Sarvijärvi ym. Kv Kulttuurikoordinaattori on ollut Kurussa toistaiseksi pienellä resursoinnilla ja hoitanut lähinnä kesäajan tapahtumien koordinoinnin. Suurin osa vuodesta on jäänyt vaille varsinaista tukea, vaikka Kurussa on kulttuurin tarjontaa pitkin vuotta. Me entisen Kurun alueen valtuutetut esitämme osa-aikaisen kulttuurikoordinaattorin toimen saattamista ympärivuotiseksi. Toimen voisi joku hoitaa sivutyönään tai koordinaattorin tehtäviin voisi sisällyttää muutakin tehtävää. Kh Vapaa-aikaltk. Joukkoliikenteen työsuhdelipun käyttöönotto Dnro 734 Vasemmistoliiton valtuustoryhmä Liikenne on merkittävä kasvihuonekaasujen päästölähde. Toimivalla ja käytetyllä joukkoliikenteellä on merkittävä rooli liikennepäästöjen vähentämisessä. Toimiva joukkoliikenne vapauttaa myös pysäköintitilaa ja vähentää ruuhkia. Toimivan joukkoliikenteen edellytyksenä on riittävä määrä matkustajia. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Ylöjärven kaupunki ottaa käyttöön henkilöstölleen Tampereen seudun joukkoliikenteen työsuhdelipun. Joukkoliikenteen työsuhdelipulla Ylöjärven kaupunki tukee henkilöstönsä työmatkakustannuksia käytettäessä joukkoliikennettä. Kv Kh Hallinto- ja talousosasto Valtaosa Ylöjärven kaupungin toimipisteistä sijaitsee joukkoliikenteen reittien varrella ja työsuhdelippu toimisi myös rekrytointi- ja sitouttamisvälineenä. Samalla Ylöjärven kaupunki näyttäisi esimerkkiä vähäpäästöisemmän ja sujuvan liikenteen puolesta asukkaille, yrityksille ja muille toimijoille. Rantayleiskaavan laatimisesta vanhan Kurun mallin mukaan muualle nykyisen Ylöjärven alueelle, sekä vakituisen asumisen mahdollistamisesta niillä vapaa-ajan asunnoilla, jotka täyttävät pysyvän asumisen kriteerit, kuten Kangasalla toimitaan Dnro 735 Kokoomuksen valtuustoryhmä Ylöjärven kaupunki laati uuden rakennusjärjestyksen, jonka mukaan Valtuuston tahtotila oli kasvattaa vapaa-ajan asuntojen rakennusoikeutta, jotta ihmiset saisivat rakentaa nykyvaatimustasoa vastaavia vapaa-ajan asuntoja. Elyn tekemän valituksen perusteella hallinto-oikeus kuitenkin hylkäsi kyseiset Kv Kh Ympäristöltk.

15 15/15 pykälät, koska ne sallivat suuremman rakennusoikeuden kuin mitä nykyisille kaavoitetuille tonteille on määritetty, joten sen suuruiset rakennusoikeudet tulee kaavan mukaisesti tarkastella. Esitämmekin, että Ylöjärven kaupunki ryhtyisi laatimaan koko Ylöjärven rakennettuja ranta-alueita varten yleiskaavan, jossa rantarakentamisen rakennusoikeus määriä kasvatetaan nykytarpeita vastaavalle tasolle, ja mahdollisuuksien mukaan vanhoja kaavoja tarkastellaan myös niin, että niiden rakennusoikeuksia kasvatetaan. Samassa yhteydessä myös mahdollistetaan vapaaajan asuntojen muuttaminen vakituiseen asuinkäyttöön niissä tapauksissa, jotka täyttävät pysyvän asumisen kriteerit, eli alueilla joissa edellytykset palveluiden läheisyydestä ja kulkuyhteydet täyttyvät, tämä tukisi mm. Kurun keskusta-aluetta. Perusturvaltk. Sivistyslatk. Tekninen ltk. Tiedostamme, että kaavoituksen resurssit ovat rajalliset ja tässä voitaisiin harkita lisäresurssia tai se voitaisiin suorittaa ostopalveluna.

Aloitteen aihe Saapumispvm. Aloitteentekijä Toimenpiteet ja muut kannanotot

Aloitteen aihe Saapumispvm. Aloitteentekijä Toimenpiteet ja muut kannanotot 1/8 Esityslistojen aikaisempi valmistelu 6.2. Dnro 47 Keskustan valt.ryhmä Kv. 6.2. 16 Valtuustokokouksien esityslistat ilmestyvät kaupungin kotisivuille ja ylönettiin yleensä kokousta edeltävänä keskiviikkona.

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus

Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto 125 09.10.2017 Kaupunginhallitus 336 23.10.2017 Ympäristölautakunta 42 25.04.2018 Kaupunginhallitus 161 07.05.2018 Valtuustoaloite matkakeskuksen rakentamiseksi 596/08.01.00/2017 KAUPVALT

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille

Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille Hyvinvointilautakunta 7 05.09.2017 Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille HYVOLTK 7 Valtuutettu Haaranen ja 17 muuta valtuutettua esittävät 31.5.17 annetussa aloitteessa, että Nurmijärven

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN

KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN 18 teesiä, 18 maakuntaa Unelmien maakunta 1 KANSANVALTAISET MAAKUNNAT Maakuntauudistuksen ydin on siinä, että valta tulee lähemmäksi ihmistä. Maakunnan asukkaat

Lisätiedot

Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto 91 04.09.2017 Kunnanhallitus 290 11.09.2017 Kunnanhallitus 424 18.12.2017 VALTUUSTOALOITE / ILMAINEN EHKÄISY ALLE 25-VUOTIAILLE / SDP:N JA VASEMMISTON VALTUUSTORYHMÄ 698/00.02.06/2017 KVALT 91

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon organisointi kunnissa ja vesiosuuskunnat Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Luennon sisältö Vesihuollon organisoituminen kunnissa Mitä vesiosuuskunnat ovat ja miten

Lisätiedot

Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän aloite kesätyöpaikan tarjoamisesta Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille lappeenrantalaisille nuorille

Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän aloite kesätyöpaikan tarjoamisesta Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille lappeenrantalaisille nuorille Kaupunginhallitus 205 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 52 24.04.2017 Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän aloite kesätyöpaikan tarjoamisesta Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaikille lappeenrantalaisille

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi.

Kaupunginvaltuusto päätti (141 ) tekemällään päätöksellä vahvistaa periaatteet vuokratonttien lisärakentamisen edistämiseksi. HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA To/2 1 2 VUOKRATONTEILLA TAPAHTUVAN TÄYDENNYSRAKENTAMISEN EDISTÄMISPERIAATTEIDEN SOVELTAMISOHJEET Kv 2005-2501 Johdanto Kaupunginvaltuusto päätti 8.6.2005 (141 ) tekemällään

Lisätiedot

Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi

Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi Riina Antikainen, Maija Mattinen, Marja Salo Suomen ympäristökeskus (SYKE) 18.12.2013 Kuva: Mauri Mahlamäki Muut kuvat: Sitran resurssiviisaus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n

Lisätiedot

Valtuusto Kantatilaperiaatetta koskeva aloite/kaikki valtuustoryhmät 942/ /2015. KV 14 Valtuusto 26.1.

Valtuusto Kantatilaperiaatetta koskeva aloite/kaikki valtuustoryhmät 942/ /2015. KV 14 Valtuusto 26.1. Valtuusto 18 15.06.2015 18 Kantatilaperiaatetta koskeva aloite/kaikki valtuustoryhmät 942/10.00.00/2015 KV 14 Valtuusto 26.1.2015 Kaikki valtuustoryhmät jättivät seuraavan yhteisen aloitteen: "Sipoon kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO. JATEHJAO, :00, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO JATEHJAO, 10.2.2015 15:00, Pöytäkirja 4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä asiassa...

Lisätiedot

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen

Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Liittyminen ja vapautuminen vesihuoltoyhtymästä ja vesihuolto-osuuskunnan perustaminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus, 22.5.2015 Aiheita Vesihuoltolaki Viemäristä vapautukset,

Lisätiedot

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

Linjastoluonnos 1: 13

Linjastoluonnos 1:   13 Kaupunginhallitus 388 17.12.2018 Lausunto linjasto 2021- projektin linjastovaihtoehdoista 506/08.01.00/2018 KAUPHALL 17.12.2018 388 Vs. kehitysjohtaja Jussi Teronen Tampereen seudun joukkoliikenne on pyytänyt

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Ulvila 8.5.2014 Kari Nykänen 1 Vesiosuuskuntatoimintaa määrittävät keskeiset lait laki Osuuskuntalaki 1.1.2014 Vesihuolto- 1.9.2014 Vesiosuuskunnat OSUUSKUNTALAKI MÄÄRITTELEE

Lisätiedot

Nurmijärven Kunnanvaltuusto

Nurmijärven Kunnanvaltuusto Nurmijärven Kunnanvaltuusto 29.5.2017 Asia: Valtuustoaloite Esitän Kunnanvaltuustolle, että se ensitilassa ottaa kantaa Nurmijärven kunnan taajamien heikkoon siisteystilanteeseen. Koulujen läheisyyteen

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila

Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI

H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI Hallitus 3.10.2016, 90 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja

Lisätiedot

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi.

Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio. Aloite merkittiin tiedoksi. Valtuusto 41 07.05.2012 Aloite Sipoon kunnan julistautumisesta savuttomaksi kunnaksi/eva Autio KV 104 Valtuusto 1.11.2010 Eva Autio (kesk.) jätti aloitteen, jossa hän ehdottaa, että Sipoon koko kunta julistautuu

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN Tekninen lautakunta 28 21.04.2015 Tekninen lautakunta 37 26.05.2015 Tekninen lautakunta 63 27.11.2015 Kunnanhallitus 188 30.11.2015 Valtuusto 69 07.12.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa):

Perusmaksut vuodessa (vanha taksa suluissa): Kunnanhallitus 164 27.10.2014 Kunnanhallitus 184 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 45 09.12.2014 Vesimaksutaksan tarkistaminen 2015 169/02.05.00/2011 Kh 27.10.2014 164 Kyyjärven kunnan voimassaolevaa vesimaksutaksaa

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho 1 Hulevesikysely 2016 teki jäsenlaitoksilleen elokuussa 2015 kyselyn, jolla kartoitettiin hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Koska syksyn 2015 aikana julkaistiin

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2015 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen,

Lisätiedot

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 100. Valtuusto 08.06.2015 Sivu 2 / 2 Valtuusto 08.06.2015 Sivu 1 / 1 4906/11.00.01/2014 Kaupunginhallitus 178 11.5.2015 100 Valtuustoaloite vähäpäästöisten autojen edistämisohjelman toteuttamisesta pääkaupunkiseudulla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

H 91 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 73 LIITTYMISKOHDASTA JA LIITTYMISMAKSUSTA

H 91 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 73 LIITTYMISKOHDASTA JA LIITTYMISMAKSUSTA H 91 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 73 LIITTYMISKOHDASTA JA LIITTYMISMAKSUSTA Hallitus 3.10.2016, 91 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä ja kunnanjohtaja Liite Antero Alenius.

Lisätiedot

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen: Alle 25- vuotiaille kuntalaisille maksuton raskauden ehkäisy

Vastaus valtuustoaloitteeseen: Alle 25- vuotiaille kuntalaisille maksuton raskauden ehkäisy Kaupunginvaltuusto 117 06.11.2017 Kaupunginhallitus 297 27.11.2017 Kaupunginhallitus 76 23.04.2018 Kaupunginvaltuusto 20 07.05.2018 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Alle 25- vuotiaille kuntalaisille maksuton

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuollon maksut ja vesihuoltolaitoksen talouden hallinta Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuollon maksut Kustannusten kohdentaminen eri maksuille Taksan

Lisätiedot

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013.

Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. Voimaantulopäivä 1.1.2014 Hyväksytty Pyhä-Luosto Vesi Oy:n hallituksessa 15.11.2013. 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän

Lisätiedot

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain

Lisätiedot

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan:

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin seuraavan taulukon mukaan: 1 Liite vesi 4/21.11.2012 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA KIRKKONUMMEN KUNTA/VESIHUOLTOLAITOS Voimaantulopäivä 1.1.2012 Vesihuoltolaitos perii, liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset toimitusehdot

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Närpiön kaupunki Periaatteet vapaa-ajan asuntojen muuttamisessa pysyvään asuinkäyttöön 2006 NÄRPIÖN KAUPUNKI

Närpiön kaupunki Periaatteet vapaa-ajan asuntojen muuttamisessa pysyvään asuinkäyttöön 2006 NÄRPIÖN KAUPUNKI NÄRPIÖN KAUPUNKI PERIAATTEET VAPAA-AJAN ASUNTOJEN MUUTTAMISESSA PYSYVÄÄN ASUINKÄYTTÖÖN JOHDANTO Kaupunginvaltuuston meren läheisyydessä asumiseen liittyvän aloitteen kautta on tullut ajankohtaiseksi määrittää

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuoltolaitoksen toimintaalue Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Toiminta-alueen vahvistaminen Toiminta-alueen aiheuttamat velvoitteet Toiminta-alueen rajaamisen

Lisätiedot

Terveet tilat 2028 ohjelma - Asiantuntijana tukemassa tavoitteita. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö

Terveet tilat 2028 ohjelma - Asiantuntijana tukemassa tavoitteita. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Terveet tilat 2028 ohjelma - Asiantuntijana tukemassa tavoitteita Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö Viimeistään vuonna 2028 7.6.2018 Oppilaitokset, päiväkodit, hoitolaitokset

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Taajaman katujen talvikunnossapidon nykytilan parantaminen

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Taajaman katujen talvikunnossapidon nykytilan parantaminen Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015 Kaupunginhallitus 162 22.06.2015 Tekninen lautakunta 79 27.08.2015 Kaupunginhallitus 210 28.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 02.11.2015 Tekninen lautakunta 126 19.11.2015

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI Tekninen lautakunta 29.6.2016, 46 Vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä: Kunta on perustanut toiminta-alueen

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liittymismaksu on ainoastaan siirtokelpoinen. Voimaantulopäivä 1.1.2009 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa ottaen huomioon liittymistä

Lisätiedot

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä

4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä TEKNINEN: 805 /2013 1 4 Lausunnon antaminen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Matti Heikkilän valituksen johdosta jätteenkuljetusjärjestelmään liittyvässä asiassa Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 975/00.02.02/2018 57 Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 26.9.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118

Lisätiedot

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Kaupunginhallitus 144 20.05.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.

Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta. Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä.

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Helsinki aikoo vähentää CO 2 -päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Jotta tavoitteet saavutetaan, tarvitaan uudenlaista yhteistyötä kaupungin, sen asukkaiden, kansalaisjärjestöjen sekä yritysten

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA

NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA NUMMIMÄEN VESIOSUUSKUNTA ESITYSLISTA 15.1.2015 Nummimäen vesiosuuskunnan ylimääräinen osuuskuntakokous 26.1.2015 klo 18.00 Metsäkylän koulu Osuuskuntakokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1) Avataan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 289. Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.09.2015 Sivu 1 / 1 2581/07.02.01/2015 289 Valtuustoaloite Espoon liittymisestä kuntalaisaloite.fi -palveluun (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Mari Immonen, puh. 050 525 2706 etunimi.e.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012

TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 Sivu 1 / 5 Janakkalan Keskustan, Kokoomuksen, Kristillisdemokraattien ja Vihreiden yhteinen TAVOITEOHJELMA VAALIKAUDEKSI 2009 2012 1. JANAKKALA on elinvoimainen, elämänmyönteinen, kasvava, yhtenäinen,

Lisätiedot

JULKINEN Toimivaltaisen viranomaisen ja bussioperaattorien vuorovaikutuksen mahdollisuudet ja merkitys

JULKINEN Toimivaltaisen viranomaisen ja bussioperaattorien vuorovaikutuksen mahdollisuudet ja merkitys Toimivaltaisen viranomaisen ja bussioperaattorien vuorovaikutuksen mahdollisuudet ja merkitys Heikki Alanko PLL 17.9.2015 Toimivaltaisen viranomaisen ja bussioperaattorien vuorovaikutuksen mahdollisuudet

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,

Lisätiedot

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h VESIHUOLTOLAITOS VESI-JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSAT 1.2.2013 ALKAEN Kuluttaja-asiakkaat (hinnat sis. alv:n 24 %) Vesimaksut /m³ 2,11 Jätevesimaksut /m³ 3,15 Perusmaksu vedestä /vuosi - mittari 15 20 mm -

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN

VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN VESIHUOLTOLAKI JA VESIHUOLTOLAITOSTEN YHDISTYMINEN Suomen Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2013 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys 1 KUNTARAKENNELAKI 1.7.2013 (ent.

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja. 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;

Lisätiedot

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen Pyhä-Luosto Vesi Oy Voimaantulopäivä 1.2.2008 1. YLEISTÄ Pyhä-Luosto Vesi Oy perii tässä taksassa lueteltuja maksuja toiminta-alueellaan Pelkosenniemen ja Sodankylän kunnissa, sekä Kemijärven kaupungissa

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO 1.3.2012 ALKAEN Hyväksytty: KV 14.11.2011 168 Vesihuoltolaitoksen toiminnan kustannusten korvaamiseksi perii Heinolan kaupungin vesihuoltolaitos laitokseen

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2

Lisätiedot

Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan tilannekatsaus ja toimenpiteet

Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan tilannekatsaus ja toimenpiteet Kaupunginhallitus 428 17.11.2014 Kaupunginhallitus 32 26.01.2015 Kaupunginhallitus 126 30.03.2015 Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan tilannekatsaus ja toimenpiteet 849/72.722/2012 KAUPHALL 17.11.2014 428

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2011 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Torstai 3. helmikuuta 2011 kello 19.00 21.30 Paikka: Kunnanvirasto Läsnä Poissa Puheenjohtaja Martti Mäkitalo x Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015 Pysäköinnin taksatarkistukset 2016 alkaen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut Pysäköintitaksojen

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään Vesa Arvonen

Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään Vesa Arvonen Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään 13.11.2017 Vesa Arvonen Vesiosuuskunnat Suomessa Vesiosuuskuntia perustettu Suomessa 110 vuoden ajan Nyt Suomen n 4800 osuuskunnasta n 1300 on vesihuoltoosuuskuntaa

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b 4 LAUSUNTO JOKERI-LINJAN PYSÄKKIJÄRJESTELYISTÄ ESPOON MÄKKYLÄSSÄ Kslk 2007-646, Khs 2007-914/662 5.4.2007 Lausuntopyyntö Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

Kunta vai kaupunki? KEMPELE TÄNÄÄN JA TULEVAISUUDESSA. Mihin kehitymme tulevaisuudessa? Kempeleestä kaupunki? Miksi?

Kunta vai kaupunki? KEMPELE TÄNÄÄN JA TULEVAISUUDESSA. Mihin kehitymme tulevaisuudessa? Kempeleestä kaupunki? Miksi? Kunta vai kaupunki? KEMPELE TÄNÄÄN JA TULEVAISUUDESSA Miksi? Kempeleestä kaupunki? Mihin kehitymme tulevaisuudessa? Hyvä kempeleläinen! Suomi jakautuu 311 hallinnolliseen alueeseen, joista 107 käyttää

Lisätiedot

Maankäytön suuntaviivat 2025

Maankäytön suuntaviivat 2025 Maankäytön suuntaviivat 2025 1. Yleiset määräykset ja toteutus Haapajärvellä 1.1. Yleiskaava Yleiskaava sovittaa yhteen ja ohjaa asemakaavojen laatimista. Yleiskaava on luonteeltaan yleispiirteinen ja

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille

Hyvinvointilautakunta Hyvinvointilautakunta Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille Hyvinvointilautakunta 7 05.09.2017 Hyvinvointilautakunta 24 21.11.2017 Valtuustoaloite ilmaisen ehkäisyn tarjoamisesta nuorille HYVOLTK 7 Valtuutettu Haaranen ja 17 muuta valtuutettua esittävät 31.5.17

Lisätiedot