Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8005/ /2015

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 210 02.12.2015. 210 Asianro 8005/02.05.00.00/2015"

Transkriptio

1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) 210 Asianro 8005/ /2015 Pysäköinnin taksatarkistukset 2016 alkaen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut Pysäköintitaksojen tarkistus Kuopion kaupunki teki vuodenvaihteessa pysäköintiliiketoimintaan liittyviä järjestelyjä (kv , kh ). Järjestelyissä pysäköintiliiketoiminta siirrettiin kokonaisuudessaan kaupungin 100 % omistaman Kuopion Pysäköinti Oy:n hoidettavaksi. Samalla kaikki kaupungin pysäköintiä koskevat sopimukset pysäköinninvalvontaa lukuun ottamatta ovat siirtyneet Kuopion Pysäköinti Oy:n hoidettavaksi. Siirto on selkeyttänyt varsinaista pysäköinnin operointitoimintaa, kun vain yksi toimija vastaa pysäköinnin operoinnin kokonaisuudesta. Pysäköintitoimintojen jatkokehittäminen on tällöin yksinkertaisempaa. Myös pysäköintiyhtiön toiminnan vakavaraisuus on tällöin paremmin turvattu ja yhtiö voi saada ostopalvelujen keskittämisen ja kilpailuttamisen kautta kustannushyötyjä. Kaupunki edelleen päättää jatkossakin pysäköintitaksoista kuultuaan yhtiötä aiheesta. Yhtiöllä on kuitenkin katsoessaan oikeus lyhytaikaisesti periä kaupungin pysäköintitaksoja pienempiä maksuja. Yhtiö saa sopimuksen piiriin kuuluvien pysäköintitoimintojen tulot ja vastaa toiminnasta aiheutuvista menoista. Sekä kaupunki että sen omistama yhtiö sitoutuvat molemminpuolisesti pysäköintitoiminnan kehittämiseen ja pysäköintipalvelujen sujuvuuden turvaamiseen yhteistyössä. Kaupunkiympäristön palvelualue ja Kuopion Pysäköinti Oy ovat tarkastelleet pysäköinnin kokonaisuutta tuotteittain ottaen huomioon kaupungin ja yhtiön talouden sekä pysäköinnin ohjausvaikutuksen. Pysäköintilaitosten hinnoitteluun ei ole tarkoitus tässä vaiheessa puuttua, koska tavoitteena on saada mm. Toripysäköinnin käyttöastetta korkeammalle. Sen sijaan muiden tuotteiden osalta tulisi muutoksia tehdä pysäköinnin ohjautuvuuden takia. Viimeksi pysäköinnin taksoitusta on tarkasteltu lautakunnassa , jossa yhteydessä useita taksoja korjattiin vastaamaan nykyistä käytäntöä. Asukaspysäköinti Asukaspysäköinnin osalta esitetään pysäköinnin selkiyttämistä asukaspysäköinnin ja liikkeiden pysäköinnin kesken (Kaupungin keskusta-alue on jaettu tällä hetkellä 11 (A-K) asukaspysäköintipiiriin). Keskusta-alueella asuvalle annetaan edelleen mahdollisuus ostaa yksi asukaspysäköintitunnus huoneistoa kohden. Liikkeenharjoittajille ja yhteisöille luodaan oma pysäköintitunnus ja mahdollisuus hankkia enintään kolme tunnusta liikehuoneistoa kohti. Tunnukset oikeuttavat pysäköimään ajoneuvon asukaspysäköintiin varatuilla, siihen tarkoitukseen liikennemerkein osoitetuilla alueilla. Pysäköintiin oikeuttavan luvan voi ostaa Toripysäköinnin P-infosta. Asukaspysäköintitunnuksen uudeksi hinnaksi ehdotetaan 120 euroa vuoden voimassa olevan tunnuksen osalta ja 70 euroa puoli vuotta voimassa olevan tunnuksen osalta. Aikaisemmat hinnat ovat olleet 100 ja 60 euroa. Muutosten myötä

2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (2) asukaspysäköinnin hinnat ovat korotusten jälkeenkin vertailukaupunkijoukossa edullisimmasta päästä, kuten taulukosta 1 on nähtävissä. Taulukko 1. Vertailukaupunkien asukaspysäköintitunnusten hintoja. Kaupunki Hinta / 12 kk Hinta / 6 kk Helsinki Turku Tampere 124 Lahti Oulu Jyväskylä Liikepysäköinti Liikehuoneistojen pysäköinnin hinnaksi esitetään 200 ja 120 euroa yhtä tunnusta kohti (koko vuosi ja puoli vuotta). Aikaisemmin liikehuoneistojen hinnat ovat olleet ensimmäisen tunnuksen osalta 100 ja 60 euroa sekä toisen tunnuksen osalta 200 ja 90 euroa. Monissa vertailukaupungeissa on käytössä myös yritys- tai yrityksille tarkoitettuja yleispysäköintilupia, mutta niiden käytössä ja lupaehdoissa on hyvin paljon eroavaisuuksia, joten niiden osalta hintojen vertailu ei ole yksiselitteistä. Korotusten aikataulu Uudet taksat tulevat voimaan alkaen. Asukaspysäköinnin hintoja on korotettu viimeksi Raskaan liikenteen pysäköintialueet Raskaan liikenteen osalta kaupungilla on ollut käytössä kaikkiaan viisi raskaalle liikenteelle varattua aluetta, joissa on yhteensä kolmisenkymmentä raskaalle liikenteelle varattua paikkaa. Paikat sijaitsevat Hatsalankadun päässä luolastossa, Sopenkadulla Neulamäen teollisuusalueella sekä Jynkän Petosen alueella Rauhalahdentiellä, Hulkontiellä ja Orsitiellä. Hatsalankadun luolasto kaipaa perusteellista remonttia ja luolaston osalta kiinteistö on tarkoitus siirtää vuokralaisille pidemmällä sopimuksella (vastuuorganisaationa Tilakeskus). Muiden alueiden osalta toiminta säilyy toistaiseksi entisellään. Tavoitteena on kuitenkin tutkia mahdollisuutta yhdistää kaupungin eteläpuolisia alueita siten, että pysyvään käyttöön jäisi vain Hulkontien pysäköintialue. Orsitien ja Rauhalahdentien pysäköintialueilla tutkittaisiin muu mahdollinen maankäyttö. Eteläiset alueet ovat vajaakäytöllä ja tällä hetkellä alueilla on yhteensä vain kuusi pysyvää sopimusta. Sopenkadun alueella Neulamäessä sopimuksia ei ole ollut pitkään aikaan. Myös Sopenkadun alueen osalta tulisi tutkia, miten paikat saataisiin tehokkaampaan käyttöön. Raskaan liikenteen pysäköintihinnat esitetään säilytettävän entisellään. Veteraanipysäköinti Veteraanipysäköinnin säännöt säilytetään entisellään. Veteraanien pysäköintiluvalla voi pysäköidä rajattomasti keskusta-alueen maksullisilla katuvarsipaikoilla. Sotaveteraaneille lupa on ilmainen. Lupa toteutetaan mittariluvan avulla.

3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (3) Kadunvarsipysäköinti Kadunvarsipysäköinnin osalta esitetään taksojen säilyvän toistaiseksi entisellään. Tavoitteena on kuitenkin selvittää lähiaikoina, miten pysäköinti ohjautuisi enenevässä määrin pysäköintilaitoksiin. Tämä tarkoittaa nykyisen vyöhykemallin uudelleentarkastelua, jonka lisäksi myös pysäköinnin aikarajoitukset tulisi myös käydä läpi. Nykyinen vyöhykemalli on esitetty kuvassa 1. Kuva 1. Kadunvarsipysäköinnin käytössä oleva vyöhykemalli. Aikarajoitustarkastelulla tarkoitetaan mahdollisuutta pidentää nykyisin voimassa olevaa rajoitusaikaa. Tässä yhteydessä myös Vuorikadun ja Torikadun pysäköintilaitostonttien käyttö lähitulevaisuudessa selvitetään tarkemmin. Näille molemmille tonteillehan on asemakaavoituksen myötä tilanne muuttumassa. Laitostonttipysäköintilupien osalta hinnat säilytetään entisellään 30 euroa kuukaudessa. Kadunvarsipysäköinnin yhtenä tuotteena olevan mittariluvan ehtojen ja taksojen esitetään säilyvän entisellään. Mittarilupa oikeuttaa pysäköimään maksullisilla kadunvarsipaikoilla rajattomasti. Luvan hinta on 95 euroa kuukaudessa. Vaikutusten arviointi Asukas- ja yrityspysäköintitaksojen nosto lisää jonkin verran tuloja kaupungille. Nostot ovat maltillisia ja ohjaavat asukaspysäköintiä jonkin verran kiinteistöjen omille tonteille sekä yleisiin pysäköintilaitoksiin. Tämän myötä keskustan alueen katuvarsipysäköintipaikkoja vapautuu niin asiointipysäköintiin, mikä parantaa keskustan yritysten toimintaedellytyksiä, kuin myös jalankulkijoille ja pyöräilijöille, mikä lisää keskustan viihtyisyyttä. Esitys on ilmastovaikutuksiltaan neutraali.

4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (4) Esitys Esitän, että asukaspysäköinnin osalta taksa nostetaan alkaen 120 euroon koko vuoden tunnuksen osalta ja 70 euroon puoli vuotta kestävän tunnuksen osalta. Yrityspysäköinnille luodaan oma tunnus, jonka hinta vastaavasti on 200 euroa (koko vuosi) ja 120 euroa (½ vuotta). Muun pysäköinnin osalta esitetään muutoksia tehtävän vasta sen jälkeen, kun kaupunkiympäristön palvelualueella on tehty laajempi keskustan pysäköinnin kehittämistä ohjaava pysäköintiselvitys. Liitteet /2015 Asukaspysäköintilupaa koskeva sopimusluonnos /2015 Yrityspysäköintilupaa koskeva sopimusluonnos Valmistelija Ismo Heikkinen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Päätösehdotus Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen Lautakunta hyväksyy kaupungininsinöörin esityksen. Päätös Esittelijä täydensi esitystään siten, että päätökseen liittyy pöydälle jaettu sopimusluonnos. Liite Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (5)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen ja Savolanniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3521/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3521/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 87 Asianro 3521/10.03.07/2013 Taksa Kuopion kaupungin katujen ja muiden yleisten alueiden vuokrauksesta perittävistä maksuista, muutokset tapahtumilta perittäviin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 88 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3972/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3972/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 102 Asianro 3972/10.00.02.01/2017 Kallioaineksen otto-oikeuksien luovuttaminen sekä alueen vuokraaminen kallioaineksen varastointi- ja toiminta-alueeksi kiinteistöstä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 180 Asianro 7093/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät omakotitontit Julkulassa sekä Saaristokaupungin Lehtoniemessä ja Rautaniemessä Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 184 Asianro 6341/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-20-16-2 maanvuokrasopimuksen esisopimuksen laatiminen ja tontin vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2016 1 (5) 1 Yhteiskäyttöautoyrityksiä koskevan pysäköintitunnusjärjestelmän kokemukset (a-asia) Pöydälle 22.03.2016 HEL 2013-010765 T 08 03 01 01 Hankenumero 0902_28

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Asuntotontin 297-33-33-2 (Lehtoniementie 114) vuokraaminen / Lakea Kiinteistöt Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 165 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Sammonkadun katusuunnitelman välillä Aallonmurtajankatu - Hyrräkatu ja Hyrräkadun katusuunnitelman hyväksyminen Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. 9 Asianro 1171/00.01.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. 9 Asianro 1171/00.01.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 9 Asianro 1171/00.01.00/2013 Pysäköintilaitosten operointi Yleistä Kuopion pysäköintilaitos on toiminut vuodesta 1991 alkaen ja on vuodesta 1996 lähtien käsittänyt

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 104 10.06.2015. 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 104 10.06.2015. 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 104 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjouskilpailu 2015 Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 193 Asianro 6664/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-20-20-4 (Keski-Kaari 33) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Valmistelijat / lisätiedot: Raija Kasanen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Valmistelijat / lisätiedot: Raija Kasanen, puh 24.08.2016 Sivu 1 / 1 3210/2016 08.01.03 99 Vastaus valtuustokysymykseen koskien kotihoidon parkkipaikkoja ja -lupia Valmistelijat / lisätiedot: Raija Kasanen, puh. 050 553 1063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta. 3 Asianro 2718/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta. 3 Asianro 2718/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 5/2017 1 (1) 3 Asianro 2718/10.00.02.00/2017 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Lehtoniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 117 26.06.2013. 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 117 26.06.2013. 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 117 Asianro 4839/10.00.02.09/2013 Omakotitonttien luovuttaminen vuoden 2014 rakentamiseen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2684/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2684/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) 59 Asianro 2684/10.00.02.01/2016 Y-tontin 297-34-34-3 (Sipulikatu 4) vuokraaminen / Vaalijalan kuntayhtymä Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 173 09.10.2013. 173 Asianro 6689/10.00.02.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja /0 () 7 Asianro 89/0.00.0.0/0 Alueen varaaminen Männistön kaupunginosan korttelista 0 (Untamonkatu) / Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 223 Asianro 5025/10.00.01.04/2016 Kiinteistöä Ekosorsa 297-430-1-277 koskeva maankäyttösopimus ja sopimus yhteistoiminnasta Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 18 Asianro 778/10.00.02.01/2017 Tontin 297-33-46-3 (Kaivannonlahdenkatu 15) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6503/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6503/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 32 Asianro 6503/10.00.02.01/2017 Omakotitonttien hinnoittelu Hiltulanlahdessa Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Hiltulanlahti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 179 21.10.2015. 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 179 21.10.2015. 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 179 Asianro 7089/10.00.02.00/2015 Saaristokaupungin Pirttiniemen rantatonttien jatkuva myynti tarjousten perusteella Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-27-7-3 (Ruutikellarinkatu 24) vuokraaminen / Kuopion Seudun Nuorisoasunnot ry Vs. kiinteistöjohtaja Jarkko Meriläinen

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 176 24.09.2014. 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (1) 176 Asianro 5990/10.00.02.00/2014 Asuntotontin 297-33-5-1 (Kärängänkatu 2) myynti / Rakennusliike Lapti Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7091/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7091/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 178 Asianro 7091/10.00.02.01/2015 Julkulan omakotitonttien luovuttaminen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 228 10.08.2015. 228 Asianro 28/00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 228 10.08.2015. 228 Asianro 28/00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ 1 (1) 10.08. 228 Asianro 28/00.02.01/ Kh:n tiedonantoja Kh:lle saapuneet kirjeet 822/2014 Kuopion Pysäköinti Oy:n toimintojen uudelleen järjestelyä koskeva täytäntöönpano.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Osayhteisvaltuusto Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Osayhteisvaltuusto Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) Kaupunkirakennelautakunta 165 19.10.2016 Kaupunginhallitus 330 31.10.2016 31 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 201 15.06.2015. 201 Asianro 4028/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 201 15.06.2015. 201 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 104 10.6.2015 201 Asianro 4028/10.00.02.00/2015 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjouskilpailu 2015 Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6645/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6645/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 201 Asianro 6645/10.03.01.00/2016 Kaunismäenkatu, Kaunismäenrinne, Nuolimäenrinne, Kalliokaarre ja Kalliokielo sekä teräsritilärappuset välillä Kalliokielo - Kaunismäenkatu,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 213 03.12.2014. 213 Asianro 7576/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 213 03.12.2014. 213 Asianro 7576/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (1) 213 Asianro 7576/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-27-6-3 ja LPA-tontin 297-27-6-10 vuokraaminen / Lakea Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 105 Asianro 4890/10.00.02.01/2016 Saaristokaupungin Rautaniemessä sijaitsevien omakotitonttien luovutusehtojen muuttaminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6532/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6532/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 171 Asianro 6532/10.00.02.00/2016 Puistokadun ja Torikadun kulmakorttelia koskeva tontinluovutuskilpailu Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8562/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8562/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 223 16.12.2015 19 Asianro 8562/10.00.02.01/2015 Maa-alueen varaaminen Hatsalasta ja yhteistoimintasopimuksen tekeminen / Health City Finland

Lisätiedot

VÄLITARKASTELU ASUKASPYSÄKÖINNIN HINNAN KOROTUSTEN JA LAAJENTAMISEN VAIKUTUKSISTA

VÄLITARKASTELU ASUKASPYSÄKÖINNIN HINNAN KOROTUSTEN JA LAAJENTAMISEN VAIKUTUKSISTA VÄLITARKASTELU ASUKASPYSÄKÖINNIN HINNAN KOROTUSTEN JA LAAJENTAMISEN VAIKUTUKSISTA Välitarkastelun tausta ja tavoite Kaupunginhallituksessa vuoden 2014 helmikuussa hyväksytyn Helsingin pysäköintipolitiikan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 115 26.06.2013. 115 Asianro 5027/10.02.05/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 115 26.06.2013. 115 Asianro 5027/10.02.05/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 115 Asianro 5027/10.02.05/2013 Rakennuskiellon määrääminen Vehmersalmi Ritoniemi Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Tiivistelmä:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 136 25.06.2014. 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 136 25.06.2014. 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 136 Asianro 3923/10.00.02.01/2014 Omakotitonttien luovuttaminen vuoden 2015 rakentamiseen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (7) 194 Asukas- ja yrityspysäköinnin laajentaminen uusille alueille HEL 2014-007195 T 08 03 01 01 Hankenro 0902_10 Päätös päätti ottaa käyttöön asukas- ja yrityspysäköintitunnusjärjestelmän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 102 05.06.2013. 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (1) 102 Asianro 4064/10.00.02.08/2013 Pihlajalaakson 2. vaiheen kerros- ja rivitalotonttien vuokrausehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 137 07.08.2013. 137 Asianro 3753/10.03.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 137 07.08.2013. 137 Asianro 3753/10.03.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 137 Asianro 3753/10.03.00/2012 Poikkeaminen (LTK) / Kiinteistö Oy Kuopion Asemakatu 30-32 (Hotelli Cumulus) / Maljalahti 3-15-7 (Puijonkatu 32) Vs. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Varstakadun, Luhtikujan, Lyhdekujan, Suvitien, Sormulanraitin ja Puutossalmentien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelmaluonnoksien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) 256 Asianro 5027/10.02.05/2013 Rakennuskiellon määrääminen Vehmersalmi Ritoniemi Kaupunkirakennelautakunta 26.6.2013 115 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 22 11.02.2015. 22 Asianro 864/02.08.00.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 22 11.02.2015. 22 Asianro 864/02.08.00.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 22 Asianro 864/02.08.00.01/2015 Hälytysajoneuvojen liikennevaloetuuksien hankinta Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut Yleistä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6532/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 6532/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 29/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 171 19.10.2016 320 Asianro 6532/10.00.02.00/2016 Puistokadun ja Torikadun kulmakorttelia koskeva tontinluovutuskilpailu Päätöshistoria

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunkirakennelautakunta (S)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunkirakennelautakunta (S) Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (8) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:20-16:30 Paikka Valtuusto-virastotalo, lautakuntien kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Iris Asikainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä SHP )

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä SHP ) Sopimus pysäköintitoiminnasta Sopimuksen osapuolet Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä SHP ) Y-tunnus: 017 1495-3 PL 100, 70029 KYS sekä Kiinteistö Oy Mustinlampi (jäljempänä Mustinlampi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) 1 Yhteiskäyttöautoyritysten pysäköintitunnus (a-asia) Pöydälle 25.03.2014 HEL 2013-010765 T 08 03 01 01 Päätösehdotus päättää: ottaa käyttöön yhteiskäyttöautoyrityksiä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 6 27.01.2016. 6 Asianro 251/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 6 27.01.2016. 6 Asianro 251/10.00.02.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja / () Asianro /0.00.0.0/ Kaivannonlahden kerrostaloalueen tonttien suunnitteluvaraaminen valtion tukeman asuntotuotannon (ARA) toteuttamista varten Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6145/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6145/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (1) 168 Asianro 6145/10.00.02.01/2015 Oikaisuvaatimus / tontin 297-34-95-4 (Muikkukatu 17) vuokraaminen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1744/ /2014. Kaupunkirakennelautakunta 19.3. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 125 Asianro 1744/10.00.00/2014 Maanhankinnan määrärahat 2014 Kaupunkirakennelautakunta 19.3.2014 62: Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 46 18.03.2015. 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 46 18.03.2015. 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 46 Asianro 1735/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-10-10-7 vuokraaminen / Kuopion Vanhustenkotiyhdistys ry Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 110 10.06.2015. 110 Asianro 8198/10.02.06/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 110 10.06.2015. 110 Asianro 8198/10.02.06/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 110 Asianro 8198/10.02.06/2014 Vehmersalmentien nimen muuttaminen Vs. suunnittelujohtaja Martti Lätti Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut Tiivistelmä:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 85 9.12.2013 368 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1473/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1473/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 68 Asianro 1473/10.03.00/2014 Poikkeaminen (LTK) / Neulalampi 31-22- 2 3, 31-26-1 3 sekä katu- ja virkistysalueen osat (Asevarikontien siirto) Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 225 16.12.2015. 225 Asianro 8540/14.03.02.02/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 225 16.12.2015. 225 Asianro 8540/14.03.02.02/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 225 Asianro 8540/14.03.02.02/2015 Puunkorjuun ja puutavaran autokuljetuksen kilpailuttaminen Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 18 Asianro 1371/02.02/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä sisäisen valvonnan toteutuminen

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi

Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi Kaupunginhallitus 525 01.12.2014 Kaupunginhallitus 549 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 6 19.01.2015 Kaupunkikonsernin toimitilojen rakentamisen, rakennuttamisen ja kunnossapidon uudelleenorganisointi 952/00.00.01.12/2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Asianro 4539/10.00.01/2014. Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Asianro 4539/10.00.01/2014. Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 150 Asianro 4539/10.00.01/2014 Maa-alueiden ostaminen Savilahdesta Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Suomen valtio omistaa Savilahdessa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7694/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 366 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen Päätöshistoria Omistajaohjausjaosto 21.11.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 13 Asianro 8411/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 946 / 19-17-2 / Mustikkatie 21 / Jäte-pyöräkatos, entisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 414 19.12.2016 20 Asianro 8773/14.05.00/2016 Vesihuollon yhteistyöselvitys Kuopion ja Siilinjärven välillä Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu 4.3.2015 Juha Mäkinen, Sito Oy When infrastructure counts. 2 Keskustan pysäköintipaikkojen tilanne nyt Nykyisistä autopaikoista suurin osa on lyhytaikaisia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 307 8.9.2014 49 Asianro 7954/10.02.03/2013 Asemakaavan muutos / Tahkovuori, kortteli 215 (osa) tontti 11 historia Kaupunginhallitus 8.9.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4869/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4869/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 109 Asianro 4869/10.00.02.01/2016 Omakotitonttien luovuttaminen Kurkimäestä Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Kaupungilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5315/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5315/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 109 Asianro 5315/10.03.02.02/2017 Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 44 9.4.2015 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 7.5.2015 Kaupunginhallitus 179 1.6.2015 53 Asianro 2569/00.01.02/2015 Muutosehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) 15.02.2016 Sivu 1 / 1 485/2016 02.05.05 14 Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1550/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1550/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 52 Asianro 1550/08.00.00/2015 Keskustan pysäköintilaitosjärjestelmän piirijaon purkaminen Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta. 33 Asianro 99/00.02.03/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta. 33 Asianro 99/00.02.03/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 33 Asianro 99/00.02.03/2013 Kymp tiedonannot 2013 3342/2012 Itä-Suomen aluehallintovirasto, ympäristölupavastuualueen päätös nro 2/2013/2, Dnro ISAVI/83/04.09/2012:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 155 13.08.2014. 155 Asianro 1298/08.00.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 155 13.08.2014. 155 Asianro 1298/08.00.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 155 Asianro 1298/08.00.00/2012 Niiralankadun katusuunnitelmamuutoksen hyväksyminen Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Taustaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:55 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Antti Kivelä, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 77 29.04.2015. 77 Asianro 2896/10.03.01.02/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 77 29.04.2015. 77 Asianro 2896/10.03.01.02/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 77 Asianro 2896/10.03.01.02/2015 Iltatorikokeilu Kuopion kauppatorilla Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 348 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (6) Kaupunkirakennelautakunta 246 11.12.2013. Asianro 8715/10.03.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (6) Kaupunkirakennelautakunta 246 11.12.2013. Asianro 8715/10.03.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (6) 246 Asianro 8715/10.03.01/2013 Kuopion kaupungin kävelykeskustan puhtaanapidon ottaminen kaupungin huolehdittavaksi Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Konsernipalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Yritystonttia 297-8-62-4 (Siilokatu 1) koskeva esisopimuksen tekeminen / Lidl Suomi Kommandiittiyhtiö Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 14 Asianro 2037/02.05.00.00/2016 Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan jen tarkistaminen 1.8.2016 alkaen Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 135 25.06.2014. 135 Asianro 4468/10.00.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 135 25.06.2014. 135 Asianro 4468/10.00.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 0/04 () 5 5.06.04 5 Asianro 4468/0.00.0.00/04 Kiinteistöjärjestelyt Tahkon alueen kortteleissa 5 ja 60 Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut 8..004

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Suunnittelupäällikkö, Kaupunkiympäristön

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Suunnittelupäällikkö, Kaupunkiympäristön Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Pysäköintikiellon muuttaminen Kauppilaisenkadulla TRE:7241/08.01.02/2017 Lisätietoja päätöksestä Suunnittelupäällikkö Ari Vandell, puh. 040 564 4518 etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot