RAPORTTI TOHTORIKOULUTUSJÄRJESTELMÄN KÄYNNISTYMISESTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAPORTTI TOHTORIKOULUTUSJÄRJESTELMÄN KÄYNNISTYMISESTÄ"

Transkriptio

1 Raportti hallitukselle 1(6) RAPORTTI TOHTORIKOULUTUSJÄRJESTELMÄN KÄYNNISTYMISESTÄ Helsingin yliopiston hallitus päätti tutkijakoulurakenteeseen siirtymisestä ja tutkijakoulujen aloista, sekä siitä miten yliopiston uuden tutkijakoulurakenteen toimivuutta tullaan seuraamaan. Hallitus päätti, että tohtorikoulutuksen johtoryhmä raportoi hallitukselle vuoden 2015 kuluessa uuden tohtorikoulutusjärjestelmän käynnistymisestä. Tohtorikoulutuksen johtoryhmä on käsitellyt asiaa kokouksessaan Taustaa Yliopistossa toteutetun tohtorikoulutusuudistuksen tavoitteena on ollut tohtorikoulutuksen kansainvälisesti ymmärrettävä ja selkeä rakenne, kansallisen ja kansainvälisen näkyvyyden parantaminen ja profiloituminen yhtenäisyyden ja laadun kehittäminen sekä sisältöjen ja ohjauksen kehittämisedellytysten parantaminen. Syksyn 2013 aikana tehtiin tarvittavat päätökset sekä valmistelu tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien perustamiseksi. Toimeenpanovaiheessa rehtori päätti tohtoriohjelmien perustamisesta, yliopiston rahoituksen myöntämisestä tutkijakouluille ja tohtoriohjelmille, tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien organisoinnista ja hallinnosta, tutkijakoulujen johtoryhmistä ja johtajista sekä tohtorikoulutettavien siirtymisestä tohtoriohjelmiin. Tohtorikoulutusuudistuksen ja sen toimeenpanovaiheen asiakirjat on koottu Flammaan sivulle 2 Tohtorikoulutuksen rakenne ja johtaminen Yliopiston neljään tutkijakouluun perustettiin yhteensä 32 tohtoriohjelmaa. Lokakuun 2015 tilanteen mukaan suurimmassa tohtoriohjelmassa on 422 tohtorikoulutettavaa (Kliininen tohtoriohjelma) ja pienimmässä 27 (Suun terveystieteen tohtoriohjelma). Yliopiston 4749 tohtorikoulutettavasta 49 % kuuluu humanistis-yhteiskuntatieteelliseen, 11 % luonnontieteelliseen, 27 % terveyden tutkimuksen ja 13 % ympäristö-, elintarvike ja biotieteelliseen tutkijakouluun. Tohtorikoulutettavista 19 % on muita kuin suomen kansalaisia. Tohtoriohjelmissa kansainvälisten opiskelijoiden osuus vaihtelee 5-51 % välillä. Kuva 1. Tutkijakoulujen opiskelijamäärät 618; 13 % 1297; 27 % 528; 11 % 2306; 49 % Humanistisyhteiskuntatieteellinen Luonnontieteellinen Terveyden tutkimuksen Ympäristö, elintarvike ja biotieteellinen

2 2(6) Kuva 2: Tutkijakoulut ja tohtoriohjelmien alat Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä tarjoaa mahdollisuudet tiedekunta- ja laitosrajat ylittävään yhteistyöhön tohtorikoulutuksessa sekä luo pohjan moni- ja poikkitieteellisten tohtoriohjelmien perustamiselle ja kehittämiselle. Tohtoriohjelmat muodostettiin tutkimus- ja tutkijalähtöisesti. Tiedekuntien tohtorikoulutettavien jakautumisesta tohtoriohjelmiin voi todeta, että joissakin tohtoriohjelmissa tiedekuntarajat ylittävä yhteistyö on toteutunut erityisen hyvin (ks. liite). Tutkijakoulujen johtajat muodostavat yliopiston tohtorikoulutuksen johtoryhmän, jonka puheenjohtajana toimii vararehtori. Johtoryhmän tehtävänä on seurata tutkijakoulujen toimintaa ja tehdä tarvittaessa aloitteita tutkijakouluja ja tohtoriohjelmia koskevista yliopiston yleisistä linjauksista. Johtoryhmän tehtävänä on lisäksi huolehtia yhteistyöstä asioissa, jotka koskevat kaikkia tutkijakouluja. Yliopiston tohtorikoulutuksen johtoryhmä vastaa tohtorikoulutusjärjestelmän toimivuuden seurannasta. Myös tohtoriohjelmilla on johtaja ja johtoryhmä, johon kuuluu tohtoriohjelman aloja edustavia professoreita ja vastuullisia tutkijoita sekä tohtorikoulutettavien edustaja. Kullakin tutkijakoululla on päätoiminen ja tohtoriohjelmilla pää- tai sivutoiminen koordinaattori. 3 Tohtorikoulutuksen resurssit Kuluvalla strategiakaudella hallitus on varannut yliopiston perusrahoituksesta tohtorikoulutukseen vuosittain 15 miljoonaa euroa. Summa on samaa suuruusluokkaa kuin Helsingin yliopiston osuus kilpaillusta Suomen Akatemian kansallisesta tohtoriohjelmarahoituksesta v Tästä rahoituksesta tutkijakoulujen toimintamäärärahaan sekä tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien koordinaatioon on käytetty vuosittain euroa, ja tohtorikoulutettavien palkkoihin noin euroa (taulukko 1).

3 3(6) Taulukko 1. Tohtorikoulutukseen kohdennettu yliopiston lisärahoitus Tohtorikoulutuksen budjetti OKM-paikat (á 31500/v) * HY:n omat tutkijankoulutuspaikat (á 30000/v)* Tohtorikoulutettavan tehtävät 134 (á 40000/v) Tohtorikoulutettavan tehtävät 70 (á 40000/v) Tohtorikoulutettavan tehtävät 77 (á 40000/v) Tutkijakoulujen toimintamäärärahat Tutkijakoulukoordinaattorit Tohtoriohjelmien koordinaatio Yhteensä toteutuma * päättynyt rahoitusmuoto Yliopistoon on perustettu 4-vuotisia tohtorikoulutettavan tehtäviä (100 % YPJ-palkka á /vuosi) sitä mukaa kuin rahoitusta on vapautunut vanhojen Suomen Akatemian tohtoriohjelmien paikkojen päättyessä: kpl kpl kpl (sopeuttamistoimena 21 paikkaa jätettiin perustamatta) Tohtorikoulutettavan tehtävät on jaettu tutkijakouluille valmistuneiden tohtorin tutkintojen mukaisessa suhteessa (kuva 3)

4 4(6) Kuva 3: Tutkijakoulujen osuudet suoritetuista tohtorin tutkinnoista ( ) ja yliopiston rahoittamista tohtorikoulutettavan tehtävistä. Osuus tutkinnoista Osuus HY-paikoista Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tutkijakoulu Luonnontieteellinen tutkijakoulu Terveyden tutkimuksen tutkijakoulu Ympäristö-, elintarvike- ja biotieteellinen tutkijakoulu 4 Tohtorikoulutusuudistuksen hyödyt ja haasteet Tohtorikoulutuksen uusi rakenne on tuonut mukanaan paljon hyvää erityisesti tohtorikoulutettaville, mutta järjestelmän toiminnassa on vielä joitakin varsin suuria hallinnollisia haasteita. Hyvää Tohtorikoulutuksen rakenne ja tohtorikoulutettavan asema on selkeä. Tohtorikoulutettavien tasapuolinen kohtelu on parantunut kun kaikki kuuluvat tohtoriohjelmiin. Koulutustarjonta on kaikkien ulottuvilla ja kattaa yliopiston kaikki alat. On syntynyt uutta, laadukasta ja aikaisempaa laaja-alaisempaa opetustarjontaa. Koulutuksen osaamisperustaisuus ja valmistuvien työllistyvyys on tiedostettu. Tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien yhteiset tilaisuudet ovat lisänneet tohtorikoulutettavien verkostoitumista. Tohtorikoulutettavien rekrytointi on jäntevöitynyt. Rahoitus ja sen suunnittelu on pitkäjänteisempää. Sitoutuminen ohjaukseen, vastuunkanto ohjauksessa sekä väitöskirjan laajuuden mitoitus (4 v tavoiteaika) ovat parantuneet. Seurantaprosessit ovat vakiintumassa. Tohtorikoulutettavat tunnistetaan aikaisempaa selkeämmin omana kohderyhmänään yliopiston erilaisten palveluiden käyttäjinä. Opetus- ja opintopalvelut koordinoi tohtorikoulutettaville suunnattua palvelukokonaisuutta yhdessä muiden tarkoituksenmukaisten palveluntuottajien kanssa. Tohtorikoulutuksen ylin johtaminen on terävöitynyt. Tohtorikoulutuksesta vastaa yksi vararehtori tohtorikoulutuksen johtoryhmä apunaan.

5 5(6) Haasteita Tohtorikoulutuksen tiedontuotannossa ei vielä ole yhtenäisiä käytäntöjä. Tohtorikoulutuksen johtoryhmä on päättänyt indikaattoreista ja seurantakohteista, mutta uuden rakenteen mukaisia tietoja ja raportteja ei vielä saada järjestelmistä (mm. Oodi, Rapo, TUHAT) helposti. Tohtorikoulutusta tukevat tietojärjestelmät ovat vasta kehittymässä (mm. tutkinnonsuoritusoikeuden hakeminen, tohtorikoulutettavan tehtävien hakeminen, digitaalinen opetus- ja opiskeluympäristö jne.). Yliopiston resurssipula hidastaa tiedontuotannon/tietovaraston kehittämistä ja tietopohjan huoltamista. Vanhana painolastina on suuri tohtorikoulutettavien määrä. Tuloksekkuuden lisäämiseksi tarvitaan laki opintoajan rajauksesta. Uuden rakenteen tai yliopiston rahoittamien tohtorikoulutettavan tehtävien vaikutusta opintoaikojen lyhenemiseen ei vielä tiedetä. Tohtorikoulutuksen toteuttaminen tutkijakoulujen, tohtoriohjelmien ja tiedekuntien yhteistyönä on hallinnollisesti haasteellinen kokonaisuus. Eri toimijoiden vastuunjako on epäselvä, hallinnolliset prosessit eivät kaikkialla toimi, ja hallintoa ja päätöksentekoa on hajautunut monille eri tahoille. Toiminta ei kohtele tasa-arvoisesti tohtorikoulutettavia tai koulutukseen hakevia. Tohtorikoulutuksen volyymin säätely on haasteellista (kuva 4). Kuva 4: Tohtorin tutkintojen tavoite, toteutuma ja ennuste 2015

6 6(6) 5 Toimintaympäristön muutos Yliopistossa on parhaillaan käynnissä monia suuria uudistusprosesseja, jotka parhaimmillaan tulevat omalta osaltaan ratkaisemaan monia uuden tohtorikoulutusjärjestelmän käynnistymisessä havaittuja haasteita. Iso pyörä -uudistuksessa pyritään aitoon kolmiportaisuuteen kandi-, maisteri- ja tohtoriopinnoissa. Uudistuksen yhteydessä on mahdollisuus tarkentaa tohtoriohjelmakokonaisuutta sekä tohtorikoulutuksen tuottamaa osaamista ja työllisyyttä. Osana Iso Pyörä koulutusuudistusta yliopistossa valmistellaan tohtorin tutkinnon yleiset valintaperusteet ja yhtenäiset hakuprosessit. Valmisteilla oleva yliopiston hallintohenkilöstöstä muodostava uusi yliopiston palveluorganisaatio mahdollistaa paremman opinto-, talous-, henkilöstö- ja tutkimushallinnollisen tuen matriisimaisessa organisaatiomallissa toimiville tutkijakouluille ja tohtoriohjelmille. Yliopiston kampusten, tiedekuntien ja yksiköiden rakenteellinen kehittäminen tarjoavat mahdollisuuden virtaviivaistaa tohtorikoulutuksen organisaatiota. Hallituksen vuosille hyväksymät strategiset tutkimusalueet voidaan hyödyntää tohtorikoulutuksen kehittämisessä, profiloinnissa ja markkinoinnissa.

7 Liite Tohtoriohjelmien monitieteisyys (tiedekuntien myöntämät tutkinnonsuoritusoikeudet tohtoriohjelmissa prosentteina, opiskelijatilanne ) Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tutkijakoulu Filosofian, taiteiden ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelma Humanistinen tiedekunta 81,53 % Valtiotieteellinen tiedekunta 18,47 % Historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelma Humanistinen tiedekunta 97,25 % Käyttäytymistieteellinen tiedekunta 0,39 % Teologinen tiedekunta 2,35 % Taloustieteen tohtoriohjelma Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 5,00 % Valtiotieteellinen tiedekunta 95,00 % Kielentutkimuksen tohtoriohjelma Humanistinen tiedekunta 99,56 % Käyttäytymistieteellinen tiedekunta 0,44 % Koulun, kasvatuksen, yhteiskunnan ja kulttuurin tohtoriohjelma Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 0,33 % Humanistinen tiedekunta 0,33 % Käyttäytymistieteellinen tiedekunta 93,49 % Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 5,86 % Oikeustieteen tohtoriohjelma Oikeustieteellinen tiedekunta 100,00 % Poliittisten, yhteiskuntatieteellisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelma Humanistinen tiedekunta 12,95 % Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 6,70 % Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 0,45 % Valtiotieteellinen tiedekunta 79,91 % Psykologian, oppimisen ja kommunikaation tohtoriohjelma Käyttäytymistieteellinen tiedekunta 100,00 % Sosiaalitieteiden tohtoriohjelma Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 1,63 % Teologinen tiedekunta 0,33 % Valtiotieteellinen tiedekunta 98,05 % Sukupuolen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelma Humanistinen tiedekunta 57,69 % Käyttäytymistieteellinen tiedekunta 7,69 % Oikeustieteellinen tiedekunta 1,92 % Teologinen tiedekunta 1,92 % Valtiotieteellinen tiedekunta 30,77 % Teologian tohtoriohjelma Humanistinen tiedekunta 2,54 % Teologinen tiedekunta 97,46 % 1

8 Luonnontieteellinen tutkijakoulu Alkeishiukkasfysiikan ja maailmankaikkeuden tutkimuksen tohtoriohjelma Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 100,00 % Geotieteiden tohtoriohjelma Humanistinen tiedekunta 1,59 % Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 98,41 % Ilmakehätieteiden tohtoriohjelma Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 1,60 % Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 8,80 % Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 89,60 % Kemian ja molekyylitieteiden tohtoriohjelma Farmasian tiedekunta 2,60 % Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 97,40 % Matematiikan ja tilastotieteen tohtoriohjelma Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 100,00 % Materiaalitutkimuksen ja nanotieteiden tohtoriohjelma Farmasian tiedekunta 9,21 % Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 90,79 % Tietojenkäsittelytieteen tohtoriohjelma Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 100,00 % Ympäristö-, elintarvike ja biotieteellinen tutkijakoulu Kasvitieteen tohtoriohjelma Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 52,38 % Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 47,62 % Luonnonvaraisten eliöiden tutkimuksen tohtoriohjelma Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 93,10 % Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 6,90 % Mikrobiologian ja biotekniikan tohtoriohjelma Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 23,19 % Eläinlääketieteellinen tiedekunta 10,14 % Lääketieteellinen tiedekunta 7,25 % Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 59,42 % Ruokaketjun ja terveyden tohtoriohjelma Eläinlääketieteellinen tiedekunta 41,38 % Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 58,62 % Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön tohtoriohjelma Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 1,51 % Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 98,49 % Ympäristöalan tieteidenvälinen tohtoriohjelma Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 63,72 % Humanistinen tiedekunta 3,54 % Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 10,62 % Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 16,81 % Valtiotieteellinen tiedekunta 5,31 % 2

9 Terveyden tutkimuksen tutkijakoulu Aivot ja mieli tohtoriohjelma Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 49,33 % Eläinlääketieteellinen tiedekunta 1,33 % Farmasian tiedekunta 5,33 % Käyttäytymistieteellinen tiedekunta 4,00 % Lääketieteellinen tiedekunta 40,00 % Biolääketieteellinen tohtoriohjelma Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 4,78 % Farmasian tiedekunta 1,74 % Lääketieteellinen tiedekunta 93,48 % Integroivien biotieteiden tohtoriohjelma Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 75,39 % Eläinlääketieteellinen tiedekunta 2,62 % Farmasian tiedekunta 3,14 % Lääketieteellinen tiedekunta 16,23 % Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1,57 % Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 1,05 % Kliininen tohtoriohjelma Lääketieteellinen tiedekunta 100,00 % Kliinisen eläinlääketieteen tohtoriohjelma Eläinlääketieteellinen tiedekunta 96,20 % Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 3,80 % Lääketutkimuksen tohtoriohjelma Farmasian tiedekunta 90,08 % Lääketieteellinen tiedekunta 9,92 % Suun terveystieteen tohtoriohjelma Lääketieteellinen tiedekunta 100,00 % Väestön terveyden tohtoriohjelma Farmasian tiedekunta 3,29 % Lääketieteellinen tiedekunta 91,45 % Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 5,26 % 3

Tohtorikoulutus Helsingin yliopistossa 2014-

Tohtorikoulutus Helsingin yliopistossa 2014- Tohtorikoulutus Helsingin yliopistossa 2014- Marko Virta Varajohtaja, tutkimus ja jatkokoulutusasiat Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos marko.virta@helsinki.fi Neljä tutkijakoulua Humanistis-yhteiskuntatieteellinen

Lisätiedot

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Henkilöstö henkilötyövuosina tiedekunnittain 2011 Opetuksen ja opetus- ja Tiedekunnan nimi 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Keskushallinto 1,0 0,2 0,2 10,8 1,7 2,2 424,3 1,1 9,5 450,8 Teologinen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014 Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON TOHTORIOHJELMIEN MUODOSTAMINEN JA TOHTORIKOULUTUKSEEN TARKOITETUN YLIOPISTON LISÄRAHOITUKSEN KOHDENTAMINEN KAUDELLA

HELSINGIN YLIOPISTON TOHTORIOHJELMIEN MUODOSTAMINEN JA TOHTORIKOULUTUKSEEN TARKOITETUN YLIOPISTON LISÄRAHOITUKSEN KOHDENTAMINEN KAUDELLA TOHTORIKOULUTUKSEN KEHITTÄMISPROJEKTIN OHJAUSRYHMÄ 1(7) Perustelumuistio 18.06.201 HELSINGIN YLIOPISTON TOHTORIOHJELMIEN MUODOSTAMINEN JA TOHTORIKOULUTUKSEEN TARKOITETUN YLIOPISTON LISÄRAHOITUKSEN KOHDENTAMINEN

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Taustatiedot Sukupuoli nainen mies Ikä alle

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- RAKENTEEN KEHITYS Q1/2010 Q3-2014

HENKILÖSTÖ- RAKENTEEN KEHITYS Q1/2010 Q3-2014 HENKILÖSTÖ- RAKENTEEN KEHITYS Q1/21 Q3-214 HENKILÖSTÖLUKUMÄÄRÄN RAPORTOINTI Henkilöstölukumäärä on vuosineljänneksen viimeisen päivän poikkileikkaustilanne. Raportille otetaan mukaan kyseisenä päivänä

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointi osa-alueet kehitys

Yliopistojen työhyvinvointi osa-alueet kehitys Yliopistojen työhyvinvointi 2015 - osa-alueet 2010 2015 kehitys 10.11.2015 Osa-alueet vuosina 2010 2015 5 Yhteis et 2010 Yhteis et 2011 Yhteis et 2012 Yhteis et 2013 Yhteis et 2015 4,5 4 3,5 3 3,22 3,45

Lisätiedot

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen

Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Ritva Dammert 16.6.2014 Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen 16.6.2014 1. Tervetulosanat / kehitysjohtaja Ritva Dammert 2. Yliopistojen rahoitusmallit

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu www.jyu.fi/tutkijakoulu Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen Opintoasiainpäivät 9.2.2012 Tutkijakoulujärjestelmä muutoksessa Perustettu 1995 Opetusministeriön toimesta

Lisätiedot

Kokeisiin osallistuneet

Kokeisiin osallistuneet Helsingin yliopistoon hakeneet, ja aloituspaikat v. 2012 Koulutusohjelma hakijoista osuus osallistuneista Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Akvaattiset tieteet 135 78 16 16 % 28 % Biologi (svenskspråkig)

Lisätiedot

Joustavan opintooikeuden. Avoimessa yliopistossa suoritetut opintopisteet (ei sis. TY:n tutkintoopiskelijoiden. Vaihtoopiskelijoiden.

Joustavan opintooikeuden. Avoimessa yliopistossa suoritetut opintopisteet (ei sis. TY:n tutkintoopiskelijoiden. Vaihtoopiskelijoiden. Suoritetut Turun vuonna 2014 (sis. opinnot) 1 (6) perustutkinto Vaihto tutkinto muiden kuin tutkinto- Ei Ei tdk Kielikeskus 2609400 21411 31 942 481 101 2 746 23714 2 Laitos yhteensä 21411 31 942 481 101

Lisätiedot

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Ritva Dammert 17.3.2014 Tieteentekijöiden liiton seminaari Helsingin yliopiston toimenpideohjelma 2013 2016 ja tohtorikoulutus Huippututkimuksen tunnistaminen

Lisätiedot

Vaihtoopiskelijoiden. Joustavan opintooikeuden. suorittamat opintopisteet. (JOO) opintopisteet

Vaihtoopiskelijoiden. Joustavan opintooikeuden. suorittamat opintopisteet. (JOO) opintopisteet Suoritetut Turun vuonna 2013 (sis. avoimessa opinnot) 1 (6) Kaikki perustutkinto opinnnot) Vaihto (ei sis. TY:n tutkinto tutkinto- muiden kuin tutkinto- Ei Ei tdk Kielikeskus 2609400 20746 54 1012 839

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO Tuija Korhonen 1 KAIKKIEN KIRJASTO SUOMEN SUURIN YLIOPISTOKIRJASTO. PALVELEMME YLI 40 000 OPISKELIJAN JA TYÖNTEKIJÄN KANSAINVÄLISTÄ TIEDEYHTEISÖÄ NELJÄLLÄ KAMPUKSELLA JA VERKOSSA.

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN OPOSEMINAARI / HANKEN

YLIOPISTOJEN OPOSEMINAARI / HANKEN YLIOPISTOJEN OPOSEMINAARI 4.11. 2016 / HANKEN Helsingin yliopiston hakijapalvelut / Anne Hopia, markkinointisuunnittelija anne.hopia@helsinki.fi 11/11/2016 1 Ajankohtaista hakemisessa 1. Hakemisen rakenne

Lisätiedot

Oodin osajärjestelmien esittely ja niiden käyttöönotot

Oodin osajärjestelmien esittely ja niiden käyttöönotot Oodin osajärjestelmien esittely ja niiden käyttöönotot 17.4.2007 Oodin osajärjestelmät WinOodi Opintohallinnon työkalu, esim. opinto-oikeuksien ja suoritusten kirjaaminen, raportit WebOodi Työkaluja opiskelijalle,

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Tohtorikoulutettaville suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot Sukupuoli nainen mies Ikä alle 25 25-29

Lisätiedot

Ensikertalaisia % Hyväksytyistä ensikertalaisia % Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia. ensikertalaiset yht.

Ensikertalaisia % Hyväksytyistä ensikertalaisia % Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia. ensikertalaiset yht. Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensikertalaisia Biologian kandidaatti- ja maisteriohjelma, luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Matemaattis-luonnontieteellinen

Lisätiedot

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt 1 (5), valintakokeisiin, ja yliopistoon kirjoittautuneet tiedekunnittain ja hakukohteittain Humanistinen tiedekunta Arkeologia 8 116 49 9 83.17 100 61.50 70 Englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus 24

Lisätiedot

Åbo Akademin määrälliset tavoitteet kaudelle

Åbo Akademin määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.

Lisätiedot

Tohtoriuraseurannan tuloksia -vuosina Itä-Suomen yliopistosta tohtoroituneet. UEF // University of Eastern Finland

Tohtoriuraseurannan tuloksia -vuosina Itä-Suomen yliopistosta tohtoroituneet. UEF // University of Eastern Finland Tohtoriuraseurannan tuloksia -vuosina 212-213 Itä-Suomen yliopistosta tohtoroituneet Taustatietoja vastaajista Vastaajia oli yhteensä 9 (valmistuneita em. vuosina 36) osoitetieto löytyi 23:lle valmistuneelle

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Itä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

TIEDOLLA JOHTAMISEN KULTTUURIN VAHVISTAMINEN JA LAADUNVARMISTUS HY:N KOULUTUSOHJELMISSA

TIEDOLLA JOHTAMISEN KULTTUURIN VAHVISTAMINEN JA LAADUNVARMISTUS HY:N KOULUTUSOHJELMISSA TIEDOLLA JOHTAMISEN KULTTUURIN VAHVISTAMINEN JA LAADUNVARMISTUS HY:N KOULUTUSOHJELMISSA Kota-seminaari 28.8.2018 Kehitysjohtaja Susanna Niinistö- Sivuranta KOTA / @NiinistoS 28/03/2018 HY:N STRATEGIA Opiskelija

Lisätiedot

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät 17.-18.4.2012 Uudistunut yliopisto tasa-arvo ja yhdenvertaisuus arjessa Rehtori Perttu Vartiainen Tervetuloa Itä-Suomen yliopistoon! Itä-Suomen yliopisto on

Lisätiedot

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA VNA yliopistojen tutkinnoista (794/2004) LUONNOS 16.9.2013 Liite LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA Koulutusyksiköiden nimien

Lisätiedot

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS HELSINGIN YLIOPISTON TOIMINTA LAHDESSA Monipuolista toimintaa jo lähes 40 vuotta. Toiminta kootaan synergiseksi kokonaisuudeksi

Lisätiedot

Eväitä hyvän työuran rakentamiseen

Eväitä hyvän työuran rakentamiseen Eväitä hyvän työuran rakentamiseen Aarresaari-verkoston maisteriuraseuranta 2016 Juha Sainio Aarresaari.net/uraseuranta Sivuilta tietoa aineistoista ja linkit yliopistojen työelämäja urapalvelujen sivuille.

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Bruttokansantuote Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 120 115 110 105

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta

Lisätiedot

Fysiikan laitoksen laitoskokous

Fysiikan laitoksen laitoskokous Fysiikan laitoksen laitoskokous 13. 3. 2015 Onni0elut Jussille! Asiat Laitoksen strategia ja profiloituminen Talousnäkymät Toimiston uudistukset Taloushallinnon terveisiä Muut asioita Laitoksen strategia

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta /2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta /2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 421/2012 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Raportti yliopiston toiminnasta ja tuloksista

Raportti yliopiston toiminnasta ja tuloksista PUOLIVUOSIRAPORTTI 1 6 / 215 8.9.215 Raportti yliopiston toiminnasta ja tuloksista 1.1. 3.6.215 Julkaisut HY:n julkaisujen tilannekatsaus tammi kesäkuu 215 Yliopistotasolla kesä tammikuussa 215 julkaisuja

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 % Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott. Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166

Lisätiedot

N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA

N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA 2220 Liite LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA Koulutusyksiköiden nimien lyhenteet: HKKK HY HY (SSKH) JoY JY KY KuvA LTY LY

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KONSISTORIN, TIEDEKUNTANEUVOSTOJEN JA LAITOSTEN JOHTORYHMIEN VAALIT , ja

HELSINGIN YLIOPISTON KONSISTORIN, TIEDEKUNTANEUVOSTOJEN JA LAITOSTEN JOHTORYHMIEN VAALIT , ja KUULUTUS HELSINGIN YLIOPISTON KONSISTORIN, TIEDEKUNTANEUVOSTOJEN JA LAITOSTEN JOHTORYHMIEN VAALIT 22.11., 23.11. ja 27.11.2006 I Yleisiä määräyksiä Vaalin ajankohta ja valittavien hallintoelinten toimikausi

Lisätiedot

Tiedekunnan terveiset. Elintarvikealan neuvottelukunta Suvipäivikki Mikola YVV-suunnittelija

Tiedekunnan terveiset. Elintarvikealan neuvottelukunta Suvipäivikki Mikola YVV-suunnittelija Tiedekunnan terveiset Elintarvikealan neuvottelukunta 30.5.2012 Suvipäivikki Mikola YVV-suunnittelija Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta www.helsinki.fi/yliopisto 1.6.2012 1 Maatalous-metsätieteellinen

Lisätiedot

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta

Tutkinto-ohjelma Tiedekunta Tutkinto Koulutusala Ohjauksen ala Bioteknologian tutkinto-ohjelma Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa, tilanne 27.2.2018 1. Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavat koulutukset (ml. erilliset maisteriohjelmat ja koulutukset, joissa

Lisätiedot

Helsingin yliopistosta valmistuneiden tohtoreiden työllisyys tohtoriuraseuranta 2015, vuosina valmistuneet

Helsingin yliopistosta valmistuneiden tohtoreiden työllisyys tohtoriuraseuranta 2015, vuosina valmistuneet Helsingin yliopistosta valmistuneiden tohtoreiden työllisyys tohtoriuraseuranta 1, vuosina 1-1 valmistuneet koottu 1..1 Eric Carver, Projektivastaava, LATUA-hanke uraohjauksen asiantuntija, Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt 10.12.2018 Tieteen tila 2018 -katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt Tieteen tila 2018 -katsauksen 1 alaluvussa 4.1 Tavoitteena 4 prosentin t&k-intensiteetti

Lisätiedot

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa

Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Liikkuvuusjaksot yliopiston ulkopuolella osana tohtorikoulutuksen opetussuunnitelmaa Elise Pinta, tutkijakoulukoordinaattori, Turun yliopiston tutkijakoulu Anne Tuittu, tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija,

Lisätiedot

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

RAPORTTI YLIOPISTON TOIMINNASTA JA TULOKSISTA

RAPORTTI YLIOPISTON TOIMINNASTA JA TULOKSISTA Puolivuosiraportti 1-6 / 216 7.9.216 RAPORTTI YLIOPISTON TOIMINNASTA JA TULOKSISTA 1.1. 3.6.216 SISÄLLYS Johdanto... 1 Rankingit... 2 Julkaisut... 3 Yliopisto... 3 Tiedekunnat... 3 Arvio kansallisesta

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto

Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely. Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Tohtorikoulutuksen työelämäyhteyksien tutkimusmetodeja - uraseurantakysely Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut & Aarresaari-verkosto Aarresaari on yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden

Lisätiedot

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA

KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Kopio e-lomakkeesta 11.3.2011 Kysely sulkeutunut 4.4.2011 Helsingin yliopiston vastuullisille tutkijoille suunnattu KYSELY YLIOPISTON TOHTORIKOULUTUKSESTA JA JATKOTUTKINTOLINJAUKSIEN TOTEUTUMISESTA Taustatiedot

Lisätiedot

Opiskelu ja oppiminen yliopistossa kysely Helsingin yliopistossa

Opiskelu ja oppiminen yliopistossa kysely Helsingin yliopistossa Opiskelu ja oppiminen yliopistossa kysely Helsingin yliopistossa Sari Lindblom-Ylänne & Anna Parpala Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö YTY Kyselyn käytön tavoitteet Tutkimusperustainen

Lisätiedot

Uudet ja vanhat tunnisteet koulutusohjelmissa

Uudet ja vanhat tunnisteet koulutusohjelmissa Uudet ja vanhat tunnisteet koulutusohjelmissa Opiskelijarekisteri siivoaa vanhat tunnisteet, joiden voimassaoloa ei ole päätetty. Nykyiset tunnisteet merkitään päättyviksi siirtymäkauden loppuun 31.7.2020.

Lisätiedot

Avoimen väylä, kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Humanistisyhteiskuntatieteellinen

Avoimen väylä, kirjallisuuden kandidaattiohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Humanistisyhteiskuntatieteellinen Hakukohde Hakijat yht. Hakijoista ensisijasia Hakijoista ensikertalaisia Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän

Lisätiedot

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista KOTA-seminaari 22.8.2017 Jyväskylä Juha Sainio, TY Mitä kertoisit nyt generalistitutkintoa aloittavalle hänen mahdollisuudesta löytää töitä v. 2022? 1. Mitä

Lisätiedot

Avoimen väylä, terveystieteiden kandidaattiohjelma, terveystieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta 7

Avoimen väylä, terveystieteiden kandidaattiohjelma, terveystieteiden kandidaatti (3 v): Jyväskylän yliopisto, Liikuntatieteellinen tiedekunta 7 Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto, Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaattiohjelma, kasvatustieteen

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan lääketieteiden aloista peruslääketieteitä; kliinisiä lääketieteitä; hammaslääketieteitä; lääketieteen

Lisätiedot

Aarresaari-verkoston toteuttama uraseuranta. KOTA-seminaari Jyväskylä Juha Sainio, TY

Aarresaari-verkoston toteuttama uraseuranta. KOTA-seminaari Jyväskylä Juha Sainio, TY Aarresaari-verkoston toteuttama uraseuranta KOTA-seminaari 17.9.2014 Jyväskylä Juha Sainio, TY Uraseurannan tausta Sijoittumisen seurannasta viivästettyyn uraseurantaan yliopistoilla omia valmistuneiden

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2012, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot ja naisten osuuss suorittajista v. 2011 tiedekunnittain ja pääaineittain K= kanditaatin tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Suomen Akatemia Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet Tässä dokumentissa tarkastellaan luonnontieteistä avaruustieteitä ja tähtitiedettä, fysiikkaa, kemiaa, matematiikkaa, tilastotiedettä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T

Humanistinen tdk Yhteensä Näistä naisia Naisten osuus % K M L T K M L T K M L T Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 20.1.2011, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2010 tiedekunnittain ja pääaineittain: naisten suorittamien tutkintojen osuus K=alempi tutkinto,

Lisätiedot

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Hakukohteet, joihin sisältyy aikaisempien opintojen/avoimen väylän jono (suluissa aloituspaikat) FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Koulutuksen

Lisätiedot

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014-2015 Matti Uusitupa, pj 1 Selvityksen lähtökohdat Yliopistojen yhteistyö, työnjako ja profilointi ovat

Lisätiedot

Lapin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Lapin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo

Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit , Tapani Harden, Mirja Tervo Jyväskylän yliopisto Opiskelijarekisterit 25.1.2010, Tapani Harden, Mirja Tervo Suoritetut tutkinnot v. 2009 tiedekunnittain ja pääaineittain, naisten osuus tutninnon suorittajista K=alempi tutkinto, M=maisterin

Lisätiedot

Opiskelua eri elämäntilanteissa

Opiskelua eri elämäntilanteissa Opiskelua eri elämäntilanteissa Opiskelijuuden kehystyyppejä metsästämässä EUROSTUDENT-aineistosta Juhani Saari (Otus) Opintojen aikainen työssäkäynti 2007-15 AMKopiskelijoiden keskuudessa (tilastokeskus)

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

OPISKELIJAKSI HELSINGIN YLIOPISTOON

OPISKELIJAKSI HELSINGIN YLIOPISTOON OPISKELIJAKSI HELSINGIN YLIOPISTOON YLIOPISTOJEN OPOSEMINAARI 2.11.2018 Presentation Name / Firstname Lastname 06/11/2018 1 Presentation Name / Firstname Lastname 06/11/2018 2 YHTEISHAKU 2019 20.3.-3.4.

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian Maisterihaku,

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto

Lisätiedot

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET 2016-2020 Laadunohjausryhmä ti 6.9.2016 Tuula Oksanen, tutkijakoulukoordinaattori Tausta Strategian toimenpideohjelma 2015-2016 Tohtorikoulutus

Lisätiedot

Nuoret tutkija -hanke. Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut

Nuoret tutkija -hanke. Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut Nuoret tutkija -hanke Hankekoordinaattori Kaisa Hytönen Henkilöstöpalvelut Nuoret tutkijat -hankkeen taustaa Yleinen huoli tohtoreiden työllistymisestä Suuri osa tohtoreista työllistyy yliopiston ulkopuolisiin

Lisätiedot

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014 2015

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014 2015 1 Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014 2015 Työryhmä Finnish Council of University Rectors Matti Uusitupa, puheenjohtaja Ilkka Niemelä ja

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria 1809 Suomi Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi 1812 Helsingistä Suomen pääkaupunki 1827 Turun palo; Akatemia Helsinkiin

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla

Tavoitteidensa mukaisella työuralla Tavoitteidensa mukaisella työuralla Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta 2015, vuosina 2012 2013 valmistuneet Juha Sainio & Eric Carver Aarresaari.net/uraseuranta Sivuilta tietoa aineistoista ja linkit

Lisätiedot

Tervetuloa Helsingin yliopistoon

Tervetuloa Helsingin yliopistoon Tervetuloa Helsingin yliopistoon OPM-seminaari 4.12.2009/Thomas Wilhelmsson HY V / 2008 Biomedicum, Meilahti Meilahden kampus Jalavat Valpurint Tallvägen Mannerheimvägen liuksenkatu Topeliusgatan Stockholmsgatan

Lisätiedot

Esitykseni perustuu pääosin

Esitykseni perustuu pääosin Opetustoiminnan johtaminen osana Helsingin yliopiston akateemisten johtajien työnkuvaa. Anne Nevgi 17.3.2009 Esitykseni perustuu pääosin Maija Viitasalo: pro gradu tutkielma: Opetustoiminnan johtaminen

Lisätiedot

Helsingin yliopisto REHTORIN PÄÄTÖKSET 61-83/2015

Helsingin yliopisto REHTORIN PÄÄTÖKSET 61-83/2015 Helsingin yliopisto REHTORIN PÄÄTÖKSET 61-83/2015 Päiväys Asiakirjanumero Asianumero Asiakirja Esittelijä Julkaistu Päättäjä 06.10.2015 Rehtori 2015/83 Uusi palveluorganisaatio -projektin Kari Huittinen

Lisätiedot

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Jukka Kola Professori, Vararehtori Valtakunnalliset opintoasiainpäivät 11.-12.10.2012 Helsingin yliopisto 18.10.2012 1 Opetustoiminnan johtaminen

Lisätiedot

Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet

Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet Katsaus yliopistojen maisteriuraseurantakyselyn tuloksiin. Yliopistojen oposeminaari 3.11.2017 Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut Agenda 1. Uraohjaajan

Lisätiedot

Miten rakennetaan hyvä monitieteinen opintokokonaisuus?

Miten rakennetaan hyvä monitieteinen opintokokonaisuus? Miten rakennetaan hyvä monitieteinen opintokokonaisuus? Hannele Cantell ja Janna Pietikäinen HENVI/Kaisa Korhonen-Kurki 1 25. lokakuuta 2011 Tiistaina 25.11. klo 13.15 14.45 90 min Aikataulu Johdatus monitieteisyyteen

Lisätiedot

Työpaja 1. Korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyysaikomukset ovat korkealla miten ne toteutuvat? Korkeakoulujen uraseurantafoorumi

Työpaja 1. Korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyysaikomukset ovat korkealla miten ne toteutuvat? Korkeakoulujen uraseurantafoorumi Työpaja 1. Korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyysaikomukset ovat korkealla miten ne toteutuvat? Korkeakoulujen uraseurantafoorumi 11.12.2017, Korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyysaikomukset ovat korkealla

Lisätiedot

TKI O. Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta?

TKI O. Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta? TKI O Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta? Marketta Rajavaara, professori, Helsingin yliopisto marketta.rajavaara@helsinki.fi Sosiaalihuollon näkymät - työkokous Helsingin kuntatalo

Lisätiedot

Esitys opiskelijaedustajien valinnasta tiedekuntien ja kauppakorkeakoulun johtokuntiin

Esitys opiskelijaedustajien valinnasta tiedekuntien ja kauppakorkeakoulun johtokuntiin Esitys opiskelijaedustajien valinnasta tiedekuntien ja kauppakorkeakoulun johtokuntiin Esitys humanistisen tiedekunnan johtokuntaan valittavista opiskelijaedustajista 1 Vilppu Kuusipalo Kulttuurihistoria,

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen kehittäminen viime vuosina

Opiskelijavalintojen kehittäminen viime vuosina 1. Korkeakoulutukseen hakeutuminen, toisen asteen ja korkeaasteen nivelvaihe Työryhmässä paneudutaan erityisesti toisen asteen ja korkea-asteen nivelvaiheeseen, opinto-ohjaukseen, toisen asteen ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet

Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan vastaanottaneet Kevään 2017 yhteishaussa hakeneet, hyväksytyt ja paikan Hakukohde Avoimen väylä, erityispedagogiikan kandidaatti- ja maisteriohjelma, kasvatustieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v): Jyväskylän yliopisto,

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYDEN EDISTÄMINEN TURUN YLIOPISTOSSA JA OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMASSA

KANSAINVÄLISYYDEN EDISTÄMINEN TURUN YLIOPISTOSSA JA OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMASSA KANSAINVÄLISYYDEN EDISTÄMINEN TURUN YLIOPISTOSSA JA OIKEUSTIETEEN TOHTORIOHJELMASSA Elise Pinta, FT, Koordinaattori, UTUGS Mirkka Ruotsalainen, Tutkimus- ja jatkokoulutussuunnittelija, Oikeustieteellinen

Lisätiedot

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET

LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET Lukion jälkeen vaihtoehtoina Ammatilliset perustutkinnot Ammattikorkeakoulut Yliopistot sekä tiede- ja taidekorkeakoulut Opiskelu ulkomailla AMMATILLISET Tarjoavat

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON TIETEESTÄ TOIMINTAA VERKOSTON ESITTELY

HELSINGIN YLIOPISTON TIETEESTÄ TOIMINTAA VERKOSTON ESITTELY HELSINGIN YLIOPISTON TIETEESTÄ TOIMINTAA VERKOSTON (ENT. PROJEKTIKURSSIVERKOSTON) ESITTELY 8.6.2015 Koonnut Eric Carver, urapalvelut Tieteestä toimintaaprojektikurssit ovat yhteistyökumppaneiden antamien

Lisätiedot

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA Tohtorikoulutuspäivä 5.10.2016, Turku Tuula Oksanen, tutkijakoulukoordinaattori, Jyväskylän yliopisto Tausta JY:n strategian toimenpideohjelma 2015-2016

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen

Lisätiedot

OKM:N OHJAUKSEN ALAT JA ISCED-LUOKITUKSEN UUDISTUS 5.3.2015. Ylitarkastaja Jukka Haapamäki

OKM:N OHJAUKSEN ALAT JA ISCED-LUOKITUKSEN UUDISTUS 5.3.2015. Ylitarkastaja Jukka Haapamäki OKM:N OHJAUKSEN ALAT JA ISCED-LUOKITUKSEN UUDISTUS 5.3.2015 Ylitarkastaja Jukka Haapamäki Sisältö Nykyisin käytössä olevat koulutus ja tieteenalaluokitukset Koulutus ja tieteenalaluokitusten käyttö ISCED

Lisätiedot

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset TIETEEN TILA 2016 Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset 19.12.2016 Lisätietoja: www.aka.fi/tieteentila Suunnittelu ja johdon tuki -yksikkö Suomen Akatemia 1 Tieteenalaryhmittely

Lisätiedot

Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä)

Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä) 1/5 Liite opintojohtosääntöön (päivitetty 4.1.2016 vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä) Turun yliopistossa edustettuina olevat t, tutkinnot, pääaineet, koulutusohjelmat

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON HALLINTOELINTEN VAALIT , ja

HELSINGIN YLIOPISTON HALLINTOELINTEN VAALIT , ja 1 (7) HELSINGIN YLIOPISTON HALLINTOELINTEN VAALIT 22.11., 23.11. ja 27.11.2006 Helsingin yliopistossa toimitetaan konsistorin, tiedekuntaneuvostojen ja laitosten johtoryhmien vaalit 22.11., 23.11. ja 27.11.

Lisätiedot

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle 2012 Petri Karonen 28.10.2011 Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusjärjestelmä 1) Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu kattoorganisaationa - Aloittanut

Lisätiedot

Yliopisto professorin työnantajana -selvitys Focus Master Oy

Yliopisto professorin työnantajana -selvitys Focus Master Oy Yliopisto professorin työnantajana -selvitys 2016 Focus Master Oy 3.10.2016 Selvitys toteutettiin sähköpostikyselynä Ajankohta kesäkuu 2016 Kohderyhmä yliopistojen palveluksessa olevat liiton jäsenet 533

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus LUONNOS 28.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen liitteen muuttamisesta Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

UTUGS-palkanmaksumalli

UTUGS-palkanmaksumalli UTUGS-palkanmaksumalli 9.1.2013 klo 13.00-15.00, Cal3-luentosali YLIOPISTOJEN RAHOITUSMALLIUUDISTUKSEN VAIKUTUKSET TOHTORIKOULUTUKSEEN Yliopistojen uusi rahoitusmalli voimaan 1.1.2013 o Tutkijankoulutuspalkkarahoitusta

Lisätiedot

HALLINTOELINTEN JA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN KOKOONPANO 2013

HALLINTOELINTEN JA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN KOKOONPANO 2013 HALLINTOELINTEN JA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN KOKOONPANO 2013 HUMANISTINEN Tiedekunnan johtokunta 6 6 6 18 2 Johtoryhmä 7 5 12 Peruskoulutustyöryhmä 3 4 2 9 1 Jatkokoulutustyöryhmä 3 2 2 7 1 Tutkimuksen

Lisätiedot

Opiskelijavalintojen uudistaminen - lainsäädäntötyön eteneminen, kiintiöt ja opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaihe

Opiskelijavalintojen uudistaminen - lainsäädäntötyön eteneminen, kiintiöt ja opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaihe Opiskelijavalintojen uudistaminen - lainsäädäntötyön eteneminen, kiintiöt ja opiskelijavalintojen uudistuksen toinen vaihe Birgitta Vuorinen, Ilmari Hyvönen 14.12.2012 Aiheita Lainsäädäntötyön eteneminen

Lisätiedot