HELSINGIN YLIOPISTON HALLINTOELINTEN VAALIT , ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN YLIOPISTON HALLINTOELINTEN VAALIT , ja"

Transkriptio

1 1 (7) HELSINGIN YLIOPISTON HALLINTOELINTEN VAALIT , ja Helsingin yliopistossa toimitetaan konsistorin, tiedekuntaneuvostojen ja laitosten johtoryhmien vaalit , ja klo välisenä aikana. Vaalijohtosäännön 33 :n mukaan vaalit toimitetaan tietokonevaaleina. Äänet annetaan sähköisellä äänestyslipulla sähköiseen vaaliuurnaan, joka on vaaleissa annetuista äänistä muodostuva tiedosto. Äänestäminen ei ole sidottu tiettyyn vaalipaikkaan. Äänestäminen on mahdollista millä tahansa tietokoneella, jossa on internet-yhteys ja verkkoselain, ja josta on mahdollista kirjautua yliopiston verkkoon. Vaaleilla valittavien hallintoelinten toimikausi on Määräaikaan mennessä keskusvaalilautakunnalle ja kampusten vaalilautakunnille jätettiin ehdokaslistoja siten, että vaalit toimeenpannaan yhteensä 18 tapauksessa, kun kaikkiaan olisi ollut mahdollisuus 231 vaaliin. HENKILÖRYHMÄT Vaalioikeutetut on jaettu henkilöryhmiin. Konsistorin vaalissa vaalioikeutettuja ovat: tiedekuntien virkaan nimitetyt professorit (PROF); yliopiston muut opettajat ja tutkijat kuin virkaan nimitetyt professorit (OPET); sekä yliopiston muu henkilöstö kuin opettajat ja tutkijat (MUUH). Tiedekuntaneuvoston vaalissa vaalioikeutettuja ovat: tiedekunnan virkaan nimitetyt professorit (PROF); tiedekunnan muut opettajat ja tutkijat kuin virkaan nimitetyt professorit sekä muu henkilöstö (OPMU); sekä tiedekunnan opiskelijat (OPIS). Laitoksen johtoryhmän vaalissa vaalioikeutettuja ovat: laitoksen professorin virkaan ja virkasuhteeseen nimitetyt (PROF); laitoksen muut opettajat ja tutkijat sekä muu henkilöstö (OPMU); sekä laitoksen opiskelijat (OPIS). VAALIT, SOPUTILANTEET JA SOPUTULOKSET Vaalit käydään erikseen kussakin henkilöryhmässä, jossa ehdokaslistoja on jätetty enemmän kuin hallintoelimeen on valittava jäseniä kyseisestä ryhmästä. Mikäli ehdokaslistoja on jätetty sama määrä kuin on valittavia jäseniä, julistaa keskusvaalilautakunta konsistorin vaalin osalta ja kampuksen vaalilautakunta tiedekuntaneuvostojen ja laitosten johtoryhmienosalta ehdokkaat valituiksi ilman vaalia. Toimeenpantavat vaalit ja syntyneet soputilanteet kussakin tapauksessa on lueteltu alla. Keskusvaalilautakunta tiedottaa konsistorin vaalin soputuloksista erikseen. Kampusten vaalilautakunnat tiedottavat tiedekuntaneuvostojen ja laitosten johtoryhmien soputuloksista erikseen. Konsistorin vaaliin henkilö voi osallistua edellyttäen, että hänen ryhmässään toimitetaan vaalit.

2 2 Tiedekuntaneuvoston ja laitoksen johtoryhmän vaaliin henkilö voi osallistua edellyttäen, että hänen ryhmässään toimitetaan vaalit. EHDOKKAAT JA VARAEHDOKKAAT Ehdokaslistat ovat kahden nimen listoja siten, että ensimmäisenä ehdokaslistojen yhdistelmään lihavalla merkitty on ehdokas hallintoelimen varsinaiseksi jäseneksi ja toisena varsinaisen ehdokkaan alle merkitty ehdokas hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen. Jokaiselle kahden nimen muodostamalle listalle on annettu yksi äänestysnumero. Äänestäjä antaa siis äänensä yhtaikaa sekä varsinaiselle että varaehdokkaalle. VAALILIITOT Vaaliliittoihin kuuluvat ehdokaslistat on sijoitettu kussakin vaalissa ensimmäiseksi. Sekä vaaliliittojen että erillisten ehdokaslistojen keskinäinen järjestys on arvottu. Vaaliliittoihin kuuluvat ehdokkaat ovat voineet sopia keskinäisestä järjestyksestään vaaliliiton sisällä. Vaaliliitossa eniten ääniä saanut ehdokaslista saa ääntenlaskennassa vertausluvukseen liiton kokonaisäänimäärän, toiseksi eniten ääniä saanut puolet siitä, kolmanneksi eniten kolmanneksen jne. EHDOKASLISTOJEN YHDISTELMÄT Ehdokaslistojen yhdistelmät on laadittu siten, että ensimmäisenä ovat konsistorin vaalia varten asetetut ehdokkaat ja sen jälkeen kunkin tiedekunnan tiedekuntaneuvoston ja laitosten johtoryhmien vaaleja varten asetetut ehdokkaat. Numerointi on juokseva läpi kaikkien yhdistelmien. VAALIOIKEUDEN MÄÄRÄYTYMINEN Vaalioikeus (äänioikeus) ja vaalikelpoisuus määräytyy vaalijohtosäännön 15 :n mukaisesti. Se on ollut mahdollista tarkistaa vaaliluettelon nähtävilläoloaikana ja sen voi tarkistaa edelleen henkilökohtaisesti yliopiston vaalien verkkosivuilla ja Alman Päätökset, ohjeet ja vaalit -palvelukanavalla vahvistetusta vaaliluettelosta, johon ei enää voi saada muutosta. Jokainen on vaalioikeutettu siinä vaalissa ja siinä henkilöryhmässä, johon hänet on vaaliluettelossa merkitty. VAALITOIMITUS SÄHKÖISESSÄ ÄÄNESTYSOHJELMASSA Äänestää voi vaalipäivinä klo välisenä aikana yliopiston vaalisivujen kautta osoitteista ja Alman Päätökset, ohjeet ja vaalit -palvelukanavalla Äänestämistä varten tarvitaan voimassa oleva verkkotunnus yliopiston atk-järjestelmiin. Tämän lisäksi äänestysohjelmaan kirjauduttaessa tarvitaan henkilötunnus. Verkkotunnus on käyttäjätunnus, jota tarvitaan kun kirjaudutaan yliopiston verkkopalveluihin (esim. mikroverkkoon, mappi-palvelimelle, unix-palvelimelle). Tunnus on lähinnä sukunimestä muodostettu ja enintään kahdeksan merkkiä pitkä (esim. meikalai).

3 Useimmilla yliopistolaisilla on verkkotunnus. Jos et ole varma, onko sinulla verkkotunnusta, voit tarkistaa asian yliopistovaalien verkkosivulta kohdasta Vaaliluettelo: Äänioikeuden ja verkkotunnuksen tarkistaminen vahvistetusta vaaliluettelosta. Ohjelma kertoo sinulle äänioikeutesi lisäksi verkkotunnuksesi. Salasana on tunnuksesi kanssa käyttämäsi salasana. Jos sinulla on käyttäjätunnus useampaan yliopiston laitteistoon, näistä yksi on määritelty pääkäyttöluvaksesi (= verkkotunnus). Pääkäyttöluvan voi tarvittaessa selvittää atk-lupatiedot -sivuilta tai tietotekniikkaosaston käyttölupapisteestä. Jos olet unohtanut tunnukseen liittyvän salasanan, voit selvittää sen käymällä henkilökohtaisesti tietotekniikkaosaston käyttölupapisteessä. Jos sinulla ei ole yliopiston verkkotunnusta, sinulle voidaan luoda äänestämistä varten väliaikainen tunnus. Väliaikaisen tunnuksen myöntävät yliopiston (yksikön) atk-yhdyshenkilö ja yliopiston kirjaamo. Vaaliohjelma toimii yleisesti käytettyjen selainten uusimmilla selainversioilla (esim. Netscape 6.x ja Internet Explorer 5.x, Opera 6.x ja näitä uudemmat versiot) sekä tekstipohjaisella Lynx-selaimella. Voit jo ennakkoon tarkistaa selaimesi yhteensopivuuden vaaliohjelman kanssa, jos käyt yliopiston vaalisivuilla osoitteissa ja Alman Päätökset, ohjeet ja vaalit -palvelukanavalla. Jos vaalisivu näkyy, on selaimesi yhteensopiva. Jos puolestaan saat ilmoituksen, että selaimesi pitää päivittää uudempaan versioon, tulee sinun näin tehdä. 3 ÄÄNESTYSOHJELMAN OHJE Äänestysohjelman ohje on luettavissa verkkosivuilla ja Alman Päätökset, ohjeet ja vaalit -palvelukanavalla VAALIPALVELUPISTEET Keskusvaalilautakunta on asettanut vaaleja varten neljä vaalipalvelupistettä, joissa myös voi äänestää. Jokainen äänioikeutettu henkilö voi äänestää missä tahansa vaalipalvelupisteessä. Vaalipalvelupisteissä päivystävät vaalivirkailijat, jotka tarvittaessa neuvovat äänestäjää tietokoneen äänestysohjelman käytössä, mikäli hän tarvitsee teknistä apua. Lisäksi jokaisessa vaalipalvelupisteessä on kampuksen vaalilautakunnan nimeämä vaaliavustaja. Vaaleissa on neljä vaalipalvelupistettä: 1. Yliopistonkatu 3, Porthania, ala-aula 2. Haartmaninkatu 8, Biomedicum, biolääketieteen laitoksen opintotoimisto, B-siipi, P-krs 3. Jyrängöntie 2, Kumpulan kartano, 1. krs 4. Viikinkaari 11, Infokeskus Korona, sisääntuloaula VAALIN TULOKSEN MÄÄRÄYTYMINEN JA JULISTAMINEN Samaan vaaliliittoon kuuluvien ehdokaslistojen keskinäinen järjestys määräytyy listan äänimäärän mukaan. Tässä järjestyksessä annetaan ehdokaslistoille vertausluvut siten, että vaaliliiton ensimmäinen ehdokassija saa vertausluvukseen vaaliliiton hyväksi annettujen äänien koko lukumäärän, toinen puolet siitä, kolmas kolmanneksen ja niin edelleen. Vaaliliittoon kuulumattoman ehdokaslistan vertauslukuna on listan äänimäärä. Jos äänimäärät tai vertausluvut ovat yhtä suuret, ratkaistaan ehdokaslistojen keskinäinen järjestys arpomalla.

4 4 Äänestyksen tuloksen määräämiseksi asetetaan ehdokaslistat vaalijohtosäännön 16, 17 ja 18 :ssä mainituissa ryhmissä niiden vertauslukujen mukaiseen järjestykseen. Keskusvaalilautakunta ja vastaavasti kampuksen vaalilautakunta julistaa valituiksi ehdokaslistojen sarjan alusta lukien niin monta listaa kuin ryhmästä on valittavia. Tiedekuntaneuvoston jäsenistä ja varajäsenistä, jotka tiedekunnan muu henkilöstö kuin virkaan nimitetyt professorit valitsee, ainakin yhden kolmesta tai kahden viidestä tai kolmen seitsemästä jäsenestä ja varajäsenestä tulee olla opettaja ja ainakin yhden kolmesta, kahden viidestä ja kolmen seitsemästä jäsenestä ja varajäsenestä tulee olla muu kuin opettaja. Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa vähintään yhden jäsenen ja yhden varajäsenen tulee olla opettaja ja enintään yhden jäsenen ja yhden varajäsenen tulee olla harjoittelukoulun opettaja. Kunkin valituksi julistetun ehdokaslistan ehdokkaista tulee hallintoelimen jäseneksi listan ensimmäiseksi asetettu ehdokas ja varajäseneksi listan toiseksi asetettu ehdokas. Kun keskusvaalilautakunta on todennut vaalit lainmukaisesti toimitetuksi, vaalilautakunnat vahvistavat vaalien tulokset siten, että keskusvaalilautakunta vahvistaa konsistorin vaalin äänestyksen tuloksen ja valituiksi tulleet konsistorin jäsenet ja varajäsenet ja kampusten vaalilautakunnat vahvistavat tiedekuntiensa vaalien äänestyksen tulokset ja valituiksi tulleet tiedekuntaneuvostojen ja laitosten johtoryhmien jäsenet ja varajäsenet. Vaalin tuloksesta tiedotetaan viimeistään vaalien verkkosivuilla ja Alman Päätökset, ohjeet ja vaalit -palvelukanavalla sekä Yliopistolainen-lehdessä 10/ KONSISTORIN VAALI Yliopiston hallintojohtosäännön 6 :n mukaan konsistoriin kuuluvat PROF ryhmässä 5 jäsentä ja 5 varajäsentä; OPET ryhmässä 2 jäsentä ja 2 varajäsentä ja MUUH ryhmässä 2 jäsentä ja 2 varajäsentä. Sarakkeissa PROF, OPET ja MUUH ilmenevät toimeenpantavat konsistorin vaalit sekä syntynyt soputilanne SOPU. Ylioppilaskunnan edustajisto valitsee OPIS ryhmässä 4 jäsentä ja 4 varajäsentä. Lisäksi konsistoriin kuuluu yliopiston kollegion kutsuma yliopiston ulkopuolinen jäsen. PROF (5) OPET (2) MUUH (2) SOPU VAALI VAALI TIEDEKUNTANEUVOSTOJEN JA LAITOSTEN JOHTORYHMIEN VAALIT Tässä taulukossa on tiedekunnan nimen jäljessä sulkeissa tiedekuntaneuvostojen jäsenten lukumäärä ja laitoksen nimen jäljessä sulkeissa laitoksen johtoryhmän jäsenten lukumäärä. Sarakkeissa PROF, OPMU ja OPIS ilmenevät toimeenpantavat tiedekuntaneuvostojen ja laitosten johtoryhmien vaalit VAALI sekä syntyneet soputilanteet SOPU. Mikäli jossain ryhmässä ei ole asetettu riittävää määrää ehdokkaita, on taulukkoon jätetty siihen kohtaan tyhjä tila [ ]. Yliopiston vaalijohtosäännön 30 :n 2 momentin mu-

5 kaan määrää dekaani puuttuvat jäsenet ja varajäsenet tiedekuntaneuvostoon ja laitoksen johtoryhmään asianmukaista ryhmää kuultuaan. 5 PROF OPMU OPIS Teologinen tiedekunta (10) SOPU VAALI SOPU Eksegetiikan laitos (6) SOPU SOPU SOPU Kirkkohistorian laitos (6) SOPU SOPU SOPU Käytännöllisen teologian laitos (6) SOPU SOPU SOPU Systemaattisen teologian laitos (6) SOPU SOPU SOPU Uskontotieteen laitos (6) * [ ] SOPU SOPU * Uskontotieteen laitos on teologisen tiedekunnan ja humanistisen tiedekunnan yhteinen laitos. Oikeustieteellinen tiedekunta (18) SOPU VAALI SOPU Julkisoikeuden laitos (9) SOPU SOPU SOPU Rikos- ja prosessioikeuden sekä oikeuden yleistieteiden laitos (9) SOPU SOPU SOPU Yksityisoikeuden laitos (9) SOPU [ ] SOPU Lääketieteellinen tiedekunta (26) SOPU VAALI VAALI Biolääketieteen laitos (12) SOPU SOPU SOPU Hammaslääketieteen laitos (9) SOPU SOPU [ ] Kansanterveystieteen laitos (6) SOPU VAALI SOPU Kliininen laitos (12) SOPU SOPU SOPU Kliinisteoreettinen laitos (9) SOPU SOPU SOPU Oikeuslääketieteen laitos (6) SOPU [ ] SOPU Humanistinen tiedekunta (26) SOPU VAALI SOPU Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitos (6) SOPU SOPU SOPU Englannin kielen laitos (9) [ ] SOPU SOPU Filosofian laitos (6) SOPU SOPU [ ] Historian laitos (9) SOPU SOPU SOPU Klassillisen filologian laitos (6) SOPU SOPU SOPU Kulttuurien tutkimuksen laitos (9) SOPU SOPU SOPU Käännöstieteen laitos (6) SOPU SOPU SOPU Pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitos (9) SOPU SOPU SOPU Romaanisten kielten laitos (9) SOPU SOPU SOPU Saksalainen laitos (6) SOPU SOPU SOPU Slavistiikan ja baltologian laitos (9) SOPU SOPU SOPU Suomalais-ugrilainen laitos (6) SOPU SOPU SOPU Suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos (9) SOPU SOPU SOPU Taiteiden tutkimuksen laitos (12) SOPU SOPU SOPU Uskontotieteen laitos (6) * [ ] SOPU SOPU Yleisen kielitieteen laitos (6) SOPU SOPU SOPU *Uskontotieteen laitos on teologisen tiedekunnan ja humanistisen tiedekunnan yhteinen laitos.

6 6 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta (26) SOPU VAALI SOPU Fysikaalisten tieteiden laitos (12) SOPU SOPU SOPU Geologian laitos (6) SOPU SOPU SOPU Kemian laitos (12) SOPU SOPU SOPU Maantieteen laitos (6) SOPU SOPU SOPU Matematiikan ja tilastotieteen laitos (12) * SOPU SOPU SOPU Tietojenkäsittelytieteen laitos (9) SOPU SOPU SOPU Tähtitieteen laitos (6) [ ] SOPU SOPU * Matematiikan ja tilastotieteen laitos on yhteinen laitos matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan ja valtiotieteellisen tiedekunnan kanssa. Farmasian tiedekunta (10) SOPU VAALI SOPU Tiedekunnassa ei ole laitoksia. Biotieteellinen tiedekunta (18) SOPU SOPU SOPU Bio- ja ympäristötieteiden laitos (12) SOPU SOPU SOPU Ympäristöekologian laitos (3) SOPU SOPU [ ] Käyttäytymistieteellinen tiedekunta (18) SOPU VAALI SOPU Kasvatustieteen laitos (6) SOPU VAALI SOPU Kotitalous- ja käsityötieteiden laitos (6) SOPU SOPU SOPU Psykologian laitos (9) SOPU SOPU SOPU Puhetieteiden laitos (6) [ ] SOPU SOPU Soveltavan kasvatustieteen laitos (12) SOPU SOPU SOPU Valtiotieteellinen tiedekunta (18) SOPU SOPU SOPU Kansantaloustieteen laitos (9) SOPU SOPU SOPU Kehitysmaatutkimuksen laitos (3) [ ] SOPU SOPU Käytännöllisen filosofian laitos (3) SOPU SOPU SOPU Sosiaalipsykologian laitos (3) SOPU SOPU SOPU Sosiologian laitos (9) SOPU SOPU SOPU Matematiikan ja tilastotieteen laitos (12) * SOPU SOPU SOPU Viestinnän laitos (6) SOPU SOPU SOPU Yhteiskuntahistorian laitos (6) SOPU SOPU SOPU Yhteiskuntapolitiikan laitos (6) SOPU SOPU SOPU Yleisen valtio-opin laitos (9) SOPU SOPU SOPU * Matematiikan ja tilastotieteen laitos on yhteinen laitos matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan ja valtiotieteellisen tiedekunnan kanssa. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta (26) SOPU VAALI SOPU Agroteknologian laitos (6) SOPU SOPU SOPU Elintarviketeknologian laitos (9) SOPU SOPU VAALI

7 Kotieläintieteen laitos (6) SOPU SOPU SOPU Metsäekologian laitos (9) SOPU VAALI SOPU Metsäekonomian laitos (6) SOPU SOPU SOPU Metsävarojen käytön laitos (6) SOPU SOPU SOPU Soveltavan biologian laitos (9) SOPU SOPU SOPU Soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos (12) SOPU SOPU SOPU Taloustieteen laitos (9) SOPU SOPU SOPU 7 Eläinlääketieteellinen tiedekunta (10) SOPU VAALI SOPU Elintarvike- ja ympäristöhygienian laitos (6) SOPU [ ] SOPU Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen laitos (6)* SOPU SOPU SOPU Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitos (6)* SOPU SOPU SOPU Peruseläinlääketieteen laitos (6) SOPU VAALI SOPU * Entinen kliinisen eläinlääketieteen laitos on jaettu lukien siten, että muodostetaan: Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen laitos ja kliinisen tuotantoeläinlääketieteen laitos.

HELSINGIN YLIOPISTON KONSISTORIN, TIEDEKUNTANEUVOSTOJEN JA LAITOSTEN JOHTORYHMIEN VAALIT , ja

HELSINGIN YLIOPISTON KONSISTORIN, TIEDEKUNTANEUVOSTOJEN JA LAITOSTEN JOHTORYHMIEN VAALIT , ja KUULUTUS HELSINGIN YLIOPISTON KONSISTORIN, TIEDEKUNTANEUVOSTOJEN JA LAITOSTEN JOHTORYHMIEN VAALIT 22.11., 23.11. ja 27.11.2006 I Yleisiä määräyksiä Vaalin ajankohta ja valittavien hallintoelinten toimikausi

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET 1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2

Lisätiedot

Tulos ryhmälle kaikki

Tulos ryhmälle kaikki Page 1 of 16 Tulos ryhmälle kaikki Vaali: Konsistori. Vaaliryhmä: PROF. Sopu (ei vaalia) Vaali: Konsistori Vaaliryhmä: OPET Valittavien määrä: 2 6 Rönnholm Ragna (Fant Björn) Tieteentekijöiden 339 473.0000

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu; 1 HELSINGIN YLIOPISTO Hallintovirasto 8.9.2006 Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Lakiasiain yksikkö Keskusvaalilautakunta TIEDEKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama

Lisätiedot

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(10) 8.10.2012 HELSINGIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Johtosääntöön on tehty seuraavat muutokset ja lisäykset: 1 :n 1. ja 4.

Lisätiedot

Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston

Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston 1 (6) TAMPEREEN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 4.11.2016 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tätä vaalijohtosääntöä sovelletaan yliopistokollegion, yliopiston hallituksen sekä yliopistolain

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä

Lisätiedot

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Henkilöstö henkilötyövuosina tiedekunnittain 2011 Opetuksen ja opetus- ja Tiedekunnan nimi 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Keskushallinto 1,0 0,2 0,2 10,8 1,7 2,2 424,3 1,1 9,5 450,8 Teologinen

Lisätiedot

Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö

Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö 6.9.2010 1/8 Tampereen yliopiston vaalijohtosääntö Tampereen yliopiston hallitus hyväksynyt 6.9.2010 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Tätä vaalijohtosääntöä sovelletaan yliopistokollegion ja yliopistolain (558/2009)

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa) 1 VAALITAPA Tehyn Järvenpään ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän varajäsenensä sekä ammattiosaston edustajat paikallisosaston kokouksiin valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Yleistä

VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Yleistä Ver. 25.8.2017, (Hyväksytty hallituksen kokouksessa 25.8.2017) VAASAN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Yleistä 1 Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus

Lisätiedot

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen Helsingin yliopisto 27.11.2006 FARMASIAN TIEDEKUNTA FARMASIAN TIEDEKUNNAN tiedekuntaneuvosto Valittavien lukumäärä: 3 (ainakin yhden jäsenen ja varajäsenen tulee olla opettaja ja ainakin yhden jäsenen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Vaalilautakunta 15.2.2008

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Vaalilautakunta 15.2.2008 VAALITIEDOTE JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Vaalilautakunta 15.2.2008 Vaalijohtosäännössä määrätyn lisäksi vaalilautakunta tiedottaa, että yliopiston hallituksen, neuvostojen ja laitosneuvostojen vaalit 1.8.2008

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 24.2.1999 Muutettiin hallituksen kokouksessa 27.2.2002 8 :n 2 mom., 22 :n 2 mom., 24 :n 2 ja 3 mom. ja 37 :n 2 ja 3

Lisätiedot

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö, LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleistä 1 Lapin yliopiston yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen yliopiston henkilökuntaa edustavat jäsenet valitaan vaaleilla sen mukaan kuin

Lisätiedot

Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ. Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut tämän vaalijohtosäännön.

Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ. Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut tämän vaalijohtosäännön. Lapin yliopiston VAALIJOHTO- SÄÄNTÖ Lapin yliopiston hallitus on vahvistanut 14.2.2006 tämän vaalijohtosäännön. LAPIN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Yliopiston hallitus on yliopistolain (645/97), yliopistoasetuksen

Lisätiedot

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti. Vaalijärjestys Valtuusto 2.9.2014 VALTUUSTON VAALI 1 VAALITAPA Tässä vaalijärjestyksessä Kelan toimihenkilöt ry:tä kutsutaan yhdistykseksi, jonka valtuuston varsinaiset ja varajäsenet valitaan yhdistyksen

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON HALLITUS Pöytäkirja 11/2015 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS. Aika Torstai kello

OULUN YLIOPISTON HALLITUS Pöytäkirja 11/2015 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS. Aika Torstai kello OULUN YLIOPISTON HALLITUS 17.12.2015 Pöytäkirja 11/2015 1 OULUN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS Aika Torstai 17.12.2015 kello 9.30 14.30 Paikka Oulun yliopiston päärakennus, HR 144 Pentti Kaiteran katu 1,

Lisätiedot

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä)

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä) 1 VAALITAPA Tehyn NordLabin ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 :ssä mainitut

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, muutettu hallituksen päätöksillä 14.6.2013 ja 20.6.2017. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tämän vaalijohtosäännön määräykset

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE PIELISEN OSUUSPANKKI EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE 17.3.2011 1 Vaalien aika ja äänestystapa Pielisen Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaaliopas 2019

Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Valtuuskunnan vaaliopas 2019 Suomen valtuuskunnan vaali suoritetaan 14.10. 4.11.2019. Vaalissa liiton jäsenet valitsevat valtuuskuntaan 30 jäsentä ja 10 varajäsentä sekä kaksi opiskelijajäsentä varajäsenineen

Lisätiedot

Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys

Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys s. 1 / 6 Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys 1 Vaalit Suomen Fysioterapeutit Finlands Fysioterapeuter ry:n (josta myöhemmin tässä äänestys- ja vaalijärjestyksessä käytetään nimitystä

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020 1(8) VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020 1. Yleistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit toimitetaan

Lisätiedot

KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 2 Jäsenalueittain valittavien edustajien lukumäärä

KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 2 Jäsenalueittain valittavien edustajien lukumäärä 1 (5) KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Kainuun Osuuspankin sääntöjen 14 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuspankin jäsenten äänestyksellä

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa

PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa Edustajiston vaalijärjestys, yksi jäsenalue 1 (5) PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Pihtiputaan Osuuspankin sääntöjen 14 :ssä mainittu edustajiston jäsenten

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET.

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET. EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) Voimassa oleva 1 Vaalien aika ja äänestystapa Ikaalisten Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuspankin

Lisätiedot

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä.

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä. Vaalijärjestys 1 Vaalijärjestyksen tarkoitus Tällä vaalijärjestyksellä määritellään menettelytavat valittaessa edustajiston jäseniä, vaaleissa, jotka koskevat puheenjohtajien, muiden hallituksen jäsenten

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Vaalimenetelmä 3 Ylioppilaskunnan vaaliorganisaatio 4 Määräpäivien muuttaminen 2. luku Vaalikuulutus, vaaliasiakirjat ja vaaliluettelo 5 Vaalikuulutus 6 Äänestyksen

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 1(8) VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 1. Yleistä Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin liittokokousedustajien ja edustajiston jäsenten vaalit toimitetaan

Lisätiedot

HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HELSINGIN OSUUSKAUPPA ELANNON EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalin aika ja edustajiston jäsenten lukumäärä Osuuskunnan sääntöjen 11 :ssä mainitun edustajiston jäsenten vaali toimitetaan osuuskaupan jäsenten

Lisätiedot

Lapin yliopiston varallisuusoikeuden instituutin johtosääntö Lapin yliopiston hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 22.8.2017 seuraavan johtosäännön: 1 Instituutin nimi on Lapin yliopiston varallisuusoikeuden

Lisätiedot

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS 1 Vaalien aika, äänestystapa Pohjolan Osuuspankin sääntöjen 12 :ssä mainittu edustajiston jäsenten vaali toimitetaan

Lisätiedot

Joustavan opintooikeuden. Avoimessa yliopistossa suoritetut opintopisteet (ei sis. TY:n tutkintoopiskelijoiden. Vaihtoopiskelijoiden.

Joustavan opintooikeuden. Avoimessa yliopistossa suoritetut opintopisteet (ei sis. TY:n tutkintoopiskelijoiden. Vaihtoopiskelijoiden. Suoritetut Turun vuonna 2014 (sis. opinnot) 1 (6) perustutkinto Vaihto tutkinto muiden kuin tutkinto- Ei Ei tdk Kielikeskus 2609400 21411 31 942 481 101 2 746 23714 2 Laitos yhteensä 21411 31 942 481 101

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti

Valmistelija/lisätietojen antaja: Hallintopäällikkö Matleena Mikkonen puh tai sähköposti Keskusvaalilautakunta 44 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloksen vahvistaminen Karkkilan kaupungissa Keskusvaalilautakunta 12.04.2017 44 Esittelijä: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen Valmistelija/lisätietojen

Lisätiedot

Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Keskusyhteisön nimittämät edustajat:

Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Keskusyhteisön nimittämät edustajat: 1 (5) HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Helsingin Seudun Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainittu Vaaleilla valittavien

Lisätiedot

I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla.

I luku Yleisiä määräyksiä. Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. 1/12 I luku Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä ohjesääntöä sovelletaan yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien valintaan jäljempänä määrättävällä tavalla. Tämän ohjesäännön määräyksien lisäksi hallinnon

Lisätiedot

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS 24.11.2016 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus 1.1 Suomen Farmasialiiton edustajiston vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, liiton sääntöjä ja tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen

Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen Keskusvaalilautakunta 64 12.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien tuloslaskennan loppuunsaattaminen, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä tuloksesta tiedottaminen 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Vaihtoopiskelijoiden. Joustavan opintooikeuden. suorittamat opintopisteet. (JOO) opintopisteet

Vaihtoopiskelijoiden. Joustavan opintooikeuden. suorittamat opintopisteet. (JOO) opintopisteet Suoritetut Turun vuonna 2013 (sis. avoimessa opinnot) 1 (6) Kaikki perustutkinto opinnnot) Vaihto (ei sis. TY:n tutkinto tutkinto- muiden kuin tutkinto- Ei Ei tdk Kielikeskus 2609400 20746 54 1012 839

Lisätiedot

Kokeisiin osallistuneet

Kokeisiin osallistuneet Helsingin yliopistoon hakeneet, ja aloituspaikat v. 2012 Koulutusohjelma hakijoista osuus osallistuneista Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Akvaattiset tieteet 135 78 16 16 % 28 % Biologi (svenskspråkig)

Lisätiedot

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 1 Äänestys- ja vaalijärjestys 1 Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin valtuuskunnan vaalissa noudatetaan yhdistyslakia, seuran sääntöjä sekä tätä äänestys- ja vaalijärjestystä. 2 Hallitus määrää joka kolmas

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Sisällys: 1. luku Yleistä 1 Soveltamisala 2 Vaalimenetelmä 3 Ylioppilaskunnan vaaliorganisaatio 4 Määräpäivien muuttaminen 2. luku Vaalikuulutus, vaaliasiakirjat ja vaaliluettelo 5 Vaalikuulutus 6 Äänestyksen

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 (5) Vaalijärjestys on OP Osuuskunnan hallintoneuvoston 9.6.2016 vahvistaman mallivaalijärjestyksen mukainen POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta

Lisätiedot

Tohtorikoulutus Helsingin yliopistossa 2014-

Tohtorikoulutus Helsingin yliopistossa 2014- Tohtorikoulutus Helsingin yliopistossa 2014- Marko Virta Varajohtaja, tutkimus ja jatkokoulutusasiat Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos marko.virta@helsinki.fi Neljä tutkijakoulua Humanistis-yhteiskuntatieteellinen

Lisätiedot

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 (5) KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta 2 Äänestystapa Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainitut edustajiston vaalit toimitetaan osuuspankin omistaja-asiakkaiden

Lisätiedot

Edustajistovaalit Mitä, missä, milloin?

Edustajistovaalit Mitä, missä, milloin? Edustajistovaalit 2017 Mitä, missä, milloin? Mikä edustajisto? Yliopistolain 46 mukaan: Ylioppilaskunnan päätösvaltaa käyttää hallitus ja edustajisto. 41-jäseninen edustajisto valitaan joka toinen vuosi

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS. I luku: Yleisiä määräyksiä

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS. I luku: Yleisiä määräyksiä Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan VAALIJÄRJESTYS I luku: Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen voimassaolo Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalissa sekä suoritettaessa jäsenäänestyksiä

Lisätiedot

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA

KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA 1 Kuntaliiton valtuuston vaalilautakunta 7.6.2017 KUNTALIITON VALTUUSKUNNAN VALINTA Ehdokasasettelua ja valtuustossa toimitettavaa vaalia koskevat ohjeet kunnille ja rekisteröidyille puolueille Kuntaliiton

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT

HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijoiden hallituksen hyväksymä 2.10.2017 HELSINGIN YLIOPISTON VÄITÖSKIRJATUTKIJAT OHJESÄÄNTÖ TOHTORIKOULUTETTAVIEN EDUSTAJIEN VALINTATAVASTA I luku Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

Vaali- ja äänestysjärjestys

Vaali- ja äänestysjärjestys OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ RY Undervisningssektorns Fackorganisation rf Vaali- ja äänestysjärjestys I VALTUUSTON JÄSENTEN VAALIA VARTEN II ÄÄNESTYSJÄRJESTYS Hyväksytty OAJ:n valtuuston syyskokouksessa

Lisätiedot

Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7)

Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7) Valtuuston kokous 27.5.2003 27.5.2003 1 (7) 1 ' VAALITAPA Tehyn... ammattiosasto ry:n sääntöjen 13 ':ssä mainitut hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä valitaan ammattiosaston

Lisätiedot

II luku Keskusvaalilautakunta VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas

II luku Keskusvaalilautakunta VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas Sivu 1/6 VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013, 22.4.2015 ja. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston

Lisätiedot

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta

Lisätiedot

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014 TEK vaalit 2014 TEK = Tekniikan Akateemiset ja TFiF Tekniikan Akateemisten Liitto TEK on etu- ja palvelujärjestö, johon kuuluu kaksi jäsenjärjestöä: Tekniikan Akateemiset ry edustaa pääasiassa suomenkielisiä

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013, I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa valitaan edustajistoon

Lisätiedot

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas. II luku Keskusvaalilautakunta

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. III luku Ehdokasasettelu, vaaliliitto ja vaalirengas. II luku Keskusvaalilautakunta VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013 ja 22.4.2015. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 Liite 3 Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja valtuutettuja

Lisätiedot

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia.

Vaalissa valitaan Satakunnan Osuuskaupan edustajistoon 50 jäsentä. Valitsematta jääneet ovat oman jäsenalueensa varaedustajia. 1 Satakunnan Osuuskaupan edustajiston vaali 2017 EHDOKASASETTELUN OHJE Satakunnan Osuuskaupan edustajisto on perinteisesti ollut hyvin asiakasomistajiensa näköinen. Siihen kuuluu niin sairaanhoitajia,

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan vaalijärjestys

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan vaalijärjestys Lapin yliopiston ylioppilaskunnan vaalijärjestys I LUKU: YLEISTÄ 1 Säännöstön soveltaminen Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa noudatetaan 1 ylioppilaskunta-asetusta; 2 ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Alasaksin kunnallisvaalijärjestelmän pääpiirteet

Alasaksin kunnallisvaalijärjestelmän pääpiirteet Niedersächsischer Landeswahlleiter Finnisch Alasaksin osavaltion vaalijohtajan tiedotuksia Alasaksin kunnallisvaalijärjestelmän pääpiirteet 2 Alasaksin kunnallisvaalijärjestelmän pääpiirteet Alasaksissa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Student Union of South-Eastern Finland University of Applied Sciences

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Student Union of South-Eastern Finland University of Applied Sciences Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan Vaaliohjesääntö 1 Yleistä Tätä vaalijärjestystä noudatetaan valittaessa jäsenet Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (myöh. opiskelijakunta)

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS 1 Vaalien aika ja äänestystapa Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Helsingin Seudun Osuuspankin sääntöjen 13 :ssä mainittu Vaaleilla valittavien

Lisätiedot

TAMPEREEN LÄÄKETIETEEN KANDIDAATTISEURA TLK RY. VAALIJÄRJESTYS

TAMPEREEN LÄÄKETIETEEN KANDIDAATTISEURA TLK RY. VAALIJÄRJESTYS TAMPEREEN LÄÄKETIETEEN KANDIDAATTISEURA TLK RY. VAALIJÄRJESTYS SISÄLLYS I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 3 1. Vaalijärjestyksen tarkoitus 3 2. Äänioikeutetu ja vaalikelpoiset 3 3. Ääänioikeutetullaan käytössään

Lisätiedot

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet. äänivaltaisten jäsenten joukosta keskusvaalilautakunnan.

VAALIJÄRJESTYS. I luku Yleisiä määräyksiä. II luku Keskusvaalilautakunta ja äänestyspisteet. äänivaltaisten jäsenten joukosta keskusvaalilautakunnan. VAALIJÄRJESTYS Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston hyväksymä 27.1.2010, muokkaama 20.5.2013 ja 22.4.2015. I luku Yleisiä määräyksiä 1 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa

Lisätiedot

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti:

VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA. Vaalilain 93 (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti: Keskusvaalilautakunta 21 12.04.2017 Kunnanhallitus 101 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 26 22.05.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN TULOKSEN MÄÄRÄÄMINEN ASKOLAN KUNNASSA VAALILTK 21 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta. VAALIOHJESÄÄNTÖ I LUKU: YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tarkoitus Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:00-16:45. Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/ (10) Keskusvaalilautakunta Aika , klo 16:00-16:45. Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 12.04.2017, klo 16:00-16:45 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Karvonen Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Edustajiston vaalien tärkeät aikamääreet

Edustajiston vaalien tärkeät aikamääreet Edustajiston vaalien tärkeät aikamääreet Vuosi 2016 su 31.7. Viimeinen liittymispäivä ehdokaskelpoisuuteen (4 ) la 1.10. Ehdokasasettelu alkaa (7 ) ma 31.10. ke 23.11. la 31.12. Jäsenmäärän mukaan vahvistetaan

Lisätiedot

Päätös. Laki. Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta

Päätös. Laki. Suomen perustuslain 25 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 343/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi Suomen perustuslain 25 :n, vaalilain ja puoluelain 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi Suomen perustuslain

Lisätiedot

Ehdokasasettelu päättyy Vaalimateriaali ja äänestyslippu postitetaan kaikille äänioikeutetuille viimeistään

Ehdokasasettelu päättyy Vaalimateriaali ja äänestyslippu postitetaan kaikille äänioikeutetuille viimeistään HAMMASLÄÄKÄRILIITON VAALIOPAS 2016 Suomen Hammaslääkäriliiton valtuuston vaali suoritetaan postiäänestyksenä 27.10. 16.11.2016. Hammaslääkäriliiton jäsenet valitsevat valtuustoon 40 jäsentä toimikaudeksi

Lisätiedot

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI 2018 Presidentinvaali Suomen kansalaiset valitsevat presidentin vaalissa kuuden vuoden välein. Ensimmäinen vaali: Vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018 Ennakkoäänestys

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Selkoesite EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 15. 21.5.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 26.5.2019 Äänestäminen on helppoa! Europarlamenttivaalit 2019 Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat

Lisätiedot

RAPORTTI TOHTORIKOULUTUSJÄRJESTELMÄN KÄYNNISTYMISESTÄ

RAPORTTI TOHTORIKOULUTUSJÄRJESTELMÄN KÄYNNISTYMISESTÄ Raportti hallitukselle 1(6) 4.11.2015 RAPORTTI TOHTORIKOULUTUSJÄRJESTELMÄN KÄYNNISTYMISESTÄ Helsingin yliopiston hallitus päätti 24.4.2013 tutkijakoulurakenteeseen siirtymisestä ja tutkijakoulujen aloista,

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. II Luku. Yleisiä säännöksiä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. II Luku. Yleisiä säännöksiä 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS I Luku Yleisiä säännöksiä

Lisätiedot

NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS

NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS Nuorisovaalit on demokratiakasvatuksen työkalu ja suurin demokratiatapahtuma peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa ympäri Suomen. Nuorisovaalit järjestetään aina

Lisätiedot

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA LAMKO VAALIOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty edustajiston kokouksessa

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA LAMKO VAALIOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty edustajiston kokouksessa LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA LAMKO VAALIOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 28.3.2018 edustajiston kokouksessa 1 Yleistä Tämän vaaliohjesäännön määräyksiä noudatetaan järjestettäessä Lahden ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä. S-vaalilautakunta

Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä. S-vaalilautakunta S-vaalilautakunta 21.11.2017 1 (6) Osuuskauppa Keulan edustajiston vaalit 2018 EHDOKASASETTELUN OHJE Sähköinen ehdokasasettelu käytössä Vaalissa valitaan Osuuskauppa Keulan edustajistoon sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Jokaisella äänioikeutetulla jäsenellä on yksi (1) ääni. Ääntä voi käyttää vain henkilökohtaisesti. Äänestyksessä noudatetaan vaalisalaisuutta.

Jokaisella äänioikeutetulla jäsenellä on yksi (1) ääni. Ääntä voi käyttää vain henkilökohtaisesti. Äänestyksessä noudatetaan vaalisalaisuutta. Vaalijärjestys I LUKU - Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen voimassaolo Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (myöhemmin opiskelijakunta) edustajistovaalissa sekä ja suoritettaessa jäsenäänestyksiä

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen, kun paikalla on vähintään neljä jäsentä, joista yksi on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen, kun paikalla on vähintään neljä jäsentä, joista yksi on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Vaaliohjesääntö 1 (8) VAALIOHJESÄÄNTÖ Luku 1 YLEISTÄ 1 SOVELTAMINEN Tämän vaaliohjesäännön määräyksiä noudatetaan järjestettäessä Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan edustajistovaalit. Vaaliohjesääntöä

Lisätiedot

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt 1 (5), valintakokeisiin, ja yliopistoon kirjoittautuneet tiedekunnittain ja hakukohteittain Humanistinen tiedekunta Arkeologia 8 116 49 9 83.17 100 61.50 70 Englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus 24

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi.

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi. Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTA TYÖPAIKALLA Palvelualojen työpaikoilla järjestetään työsuojeluvaalit marras-joulukuun aikana. Työsuojelun yhteistoiminnasta

Lisätiedot

ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN

ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN ARINAN EDUSTAJISTON VAALIT 2018: OHJE EHDOKASILMOITUKSEN LAATIMISEEN Tehtävätaulukko Äänioikeutettu jäsen Ehdokasilmoituksen laatija Ehdokasilmoituksen asiamies Ehdokas Jäsenyys Ikä Asuinpaikka 31.12.2017

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS. Yleisiä säännöksiä 1 2 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS 3 4 I Yleisiä säännöksiä 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä noudatetaan Aalto-yliopiston

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN VAALIJÄRJESTYS 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 I LUKU Yleisiä määräyksiä 1 Soveltamisala Tätä vaalijärjestystä

Lisätiedot

Yliviivattu = poisto vanhasta vaalijärjestyksestä Keltaisella korostettu = ehdotettu muutos poiston tilalle

Yliviivattu = poisto vanhasta vaalijärjestyksestä Keltaisella korostettu = ehdotettu muutos poiston tilalle 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan VAALIJÄRJESTYS I Luku Yleisiä

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) vaalijärjestys edustajiston vaaleihin

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) vaalijärjestys edustajiston vaaleihin Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) vaalijärjestys edustajiston vaaleihin 1 Keskusvaalilautakunta ISYY:n edustajiston vaalin valmistelee ja valvoo keskusvaalilautakunta

Lisätiedot

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista.

Oikeusministeriön vaaliohjeet 1 käsittelee kohdassa 8.4. tarkastuslaskentaa ja vaalien tuloksen vahvistamista. Keskusvaalilautakunta 60 10.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta 796/00.00.00.00/2015 Keskusvaalilautakunta 10.04.2017 60 Valtuutettujen ja varavaltuutettujen lukumääristä

Lisätiedot

UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS

UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUS 1(5) UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS 2015-2017 Hyväksytty liittokokouksessa 25.11.2014 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Sen lisäksi mitä Upseeriliiton sääntöjen 10 ja 18 pykälissä puheenjohtajan ja liittovaltuuston

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2018

Edustajiston vaalit 2018 Edustajiston vaalit 2018 Arvoisat jäsenet ja jäsenyhdistykset ProAgria Pohjois-Savon toiminnassa tuleva talvikausi on vaaliaikaa. Tässä kirjeessä on ohjeet ehdokasasetteluun. ProAgria Pohjois-Savon edustajiston

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2011

Eduskuntavaalit 2011 2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVITTÄMÄÄN TIETOSI KORKEAKOULUOPINNOISTA! HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN

TERVETULOA PÄIVITTÄMÄÄN TIETOSI KORKEAKOULUOPINNOISTA! HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN Helsingin yliopisto, Päärakennus, Fabianinkatu 33, Sali 5, 3. krs. AIKA ma 18.4.2011 klo 13 16 Anna Lyra-Katz, Yoyo -hanke, projektipäällikkö

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Eeva Hänninen ja Hilkka Juntunen.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Eeva Hänninen ja Hilkka Juntunen. SUOMUSSALMENSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 VAALILAUTAKUNTA Aika 1.10.2014 kello 16.00 Paikka Läsnä Risto Kormilainen pj Teuvo Saharinen jäsen Hilkka Juntunen jäsen Eeva Hänninen jäsen Paavo Kovalainen jäsen

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite EDUSKUNTAVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 3. 9.4.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 14.4.2019 Äänestäminen on helppoa! Selkoesite Eduskuntavaalit 2019 Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa Suomen kansalaiset

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1998 N:o 750 753 SISÄLLYS N:o Sivu 750 Oikeusministeriön päätös eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista.

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Vaalijärjestys

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Vaalijärjestys Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Vaalijärjestys 8.11.2013 Sivu 1 / 16 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan vaalijärjestys I luku Yleisiä määräyksiä 1 Vaalijärjestyksen

Lisätiedot