Häirintä, hakaristilippu, ihmisarvo, syrjintäolettama, syy-yhteys, sananvapaus
|
|
- Minna Salonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Häirintä, hakaristilippu, ihmisarvo, syrjintäolettama, syy-yhteys, sananvapaus YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 393/2018 Antopäivä: Yhdenvertaisuusvaltuutettu pyysi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaa arvioimaan, oliko vastaajan menettely häirintää, kun hän oli ripustanut hakaristilipun kerrostaloasuntonsa ikkunaan sekä kieltämään vastaajaa jatkamasta tai uusimasta menettelyään ja asettamaan päätöksensä tehosteeksi uhkasakon. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi, että hakaristilippu yhdistetään yleisesti toisen maailmansodan aikaisiin juutalaisvainoihin ja juutalaisvihaan. Koska asianomistaja oli uskonnoltaan ja alkuperältään juutalainen, lautakunta katsoi, että vastaajan käyttäytyminen juutalaisvastaisen merkityksen omaavan lipun esillä pidossa oli liittynyt asianomistajan henkilöön liittyvään syyhyn (uskonto ja alkuperä) yhdenvertaisuuslain 8 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Lautakunta katsoi, että hakaristilipun esillä pitäminen asuinalueen kerrostalon ikkunassa yhdessä rasistisesti motivoituun ilkivaltaan ja vihapostiin liittyvän rasistisen käyttäytymisen kanssa ovat hakaristilipun symbolisen merkityksenkin vuoksi sellaisia toisiinsa rasistisen ilmapiirin kautta syyyhteydessä olevia tekijöitä, joiden vuoksi on objektiivisesti arvioiden perusteltua aihetta olettaa, että vastaaja oli osaltaan hakaristilipun ripustamisella ikkunaansa luonut asianomistajaa koskevan uhkaavan ja vihamielisen ilmapiirin yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Vastaaja ei esittänyt selvitystä, jolla olisi pyrkinyt kumoamaan syntynyttä syrjintäolettamaa. Lautakunta katsoi yhdenvertaisuuslain 28 huomioon ottaen, ettei vastaaja ollut kyennyt kumoamaan asiassa syntynyttä syrjintäolettamaa ja että vastaaja oli hakaristilipun ripustamisella ikkunaansa luonut asianomistajaa kohtaan uhkaavan ja vihamielisen ilmapiirin yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta kielsi vastaajaa uusimasta asianomistajaan kohdistunutta lautakunnan päätöksestä ilmenevää yhdenvertaisuuslain 14 :n vastaista menettelyä. Lautakunta katsoi, ettei ollut aihetta määrätä uhkasakkoa päätöksen tehosteeksi, koska hakemus koski vastaajan menettelyä vuonna 2016, eikä asiassa esitetty mitään selvitystä siitä, että vastaaja pitäisi yhä hakaristilippua ikkunassaan tai että hän aikoisi tehdä niin. (Äänestys) Tausta Vastaaja on kiinnittänyt asuntonsa ikkunaan hakaristilipun. Lippu on roikkunut ikkunassa asunnon sisäpuolella niin, että se on ollut nähtävissä asuinkorttelin sisäpihalle usean kuukauden ajan.
2 Hakijan vaatimukset Yhdenvertaisuusvaltuutettu pyytää yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaa arvioimaan, onko vastaajan menettely ollut häirintää. Jos lautakunta katsoo menettelyn häirinnäksi, valtuutettu pyytää lautakuntaa kieltämään vastaajaa jatkamasta tai uusimasta menettelyään ja asettamaan päätöksensä tehosteeksi uhkasakon. Hakijan perustelut Yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa, että natsi-saksassa kyseenalaistettiin ja loukattiin valtion toimesta järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti tiettyihin ryhmiin kuuluvien yksilöiden ihmisarvoa ja siihen kuuluvia, jokaisen ihmisen perustavanlaatuisia oikeuksia, kuten henkeä, terveyttä, yhdenvertaisuutta, koskemattomuutta ja vapautta. Vainon kohteeksi joutuivat erityisesti juutalaiset, mutta myös romanit, seksuaalivähemmistöön kuuluvat ja vammaiset henkilöt. Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo, että vastaajan toimintaa on arvioitava vallitsevan yhteiskunnallisen kontekstin näkökulmasta: Turvapaikanhakijoiden lisääntynyt määrä ja sen seurauksena kiristynyt yhteiskunnallinen ilmapiiri ovat huolestuttavalla tavalla lisänneet rasismia, vihapuhetta ja muuta viharikollisuutta vähemmistöjä kohtaan. Erilaisten uusnatsististen suuntauksien edustajat eri toimilla ja kansallissosialistisia aatteita ihannoivia symboleja käyttäen loukkaavat vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden perustavanlaatuisia oikeuksia. Hakijan mukaan asian arvioinnissa on huomioitava, että vastaaja piti lippua esillä pitkään, eivätkä poliisi tai vastaajan vuokranantaja katsoneet, että lipun esilläpitoon olisi ollut mahdollista puuttua. Hakija korostaa, ettei vastaajan tarkoituksella ole häirinnän arvioinnin kannalta merkitystä, vaan häirinnän tunnusmerkkien täyttymisen osalta riittää, että menettely on ollut tosiasiallisesti loukkaavaa. Hakija katsoo hakaristilipun esilläpidon luoneen uhkaavan ja vihamielisen ilmapiirin erityisesti juutalaisvähemmistöön kuuluvia henkilöitä kohtaan. Hakija toteaa, ettei hakaristilipun käytön kieltäminen tai sen poistaminen tarvittaessa laillista pakkoa käyttäen loukkaa lipun esillä pitäjän sananvapautta, sillä sananvapaudella ei Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan suojata kansallissosialististen tai rasististen mielipiteiden ilmaisemista, koska ne ovat ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen perustana olevien arvojen ja keskeisten tavoitteiden kanssa. Hakija viittaa hakemuksensa tueksi myös Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisuun (B ), jossa korkein oikeus tuomitsi vaatetukseensa erilaisia natsi- Saksaa, kansallissosialismia ja rotuvihaa edustavia merkkejä kiinnittäneen, yleisön joukossa liikkuneen henkilön rangaistukseen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Hakija katsoo, että vastaajan menettely saattaa täyttää myös rikoslain (39/1889) 11 luvun 10 :n tunnusmerkistön kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hakija on liittänyt hakemukseensa Iltalehden artikkelin ( ) otsikolla Opiskelija ripusti natsi-saksan lipun verhoksi taloyhtiö, poliisi ja opiskelijoiden asuntosäätiö voimattomia.
3 Yhdenvertaisuusvaltuutettu on yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan pyynnöstä täydentänyt hakemustaan täsmentämällä, millä tavoin hakemuksessa tarkoitettu ilmapiiri on ilmennyt nimenomaan asianomistajaa kohtaan. Valtuutettu toteaa täydennyksessään, että ilmapiirin nöyryyttävyyttä ja halventavuutta ovat korostaneet se, että hakaristilippu on ollut kuukausien ajan julkisesti nähtävillä sekä se, etteivät vuokranantaja ja viranomaiset ole katsoneet voivansa puuttua asiaan. Lipun esillä pitäminen ja viranomaisten puuttumattomuus ovat aiheuttaneet asianomistajassa huolta ja pelkoa. Tähän on vaikuttanut myös puuttumattomuuden kokeminen yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Valtuutetun mukaan asianomistaja on havainnut, että rasistiset julkitulot ovat omiaan lisäämään ilkivaltaa ja uhkauksia häntä itseään, juutalaista seurakuntaa ja sen muita jäseniä kohtaan. Esimerkkeinä vihamielisestä ilmapiiristä asianomistaja mainitsee useita seurakuntaan ja häneen itseensä kohdistuneita tekoja, kuten ilkivaltaa ja vihapostia. Vastaajalta pyydetty vastaus Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta on pyytänyt vastaajalta vastausta hakemuksen johdosta. Käräjäoikeuden tiedoksiantotodistuksen mukaan vastaaja on vastaanottanut vastauspyynnön Vastaaja ei ole antanut asiassa vastausta. Vastaajalle on myös varattu tilaisuus lausua yhdenvertaisuusvaltuutetun lautakunnalle toimittaman täydennyksen ( ) johdosta, mutta hän ei ole antanut lausumaa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätös Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta päätti hyväksyä hakemuksen. Kysymyksenasettelu Asiassa on arvioitavana, onko hakaristilipun pitäminen asuinhuoneiston ikkunassa ollut käsillä olevassa asiassa asianomistajaan kohdistunutta häirintää. Perustelut 1. Sovellettavat oikeusohjeet ja niiden perusteluja Euroopan ihmisoikeussopimus Euroopan ihmisoikeussopimuksen (18-19/1990) 14 artiklan mukaan tässä yleissopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää. Syrjintäkiellosta on määrätty myös Suomea sitovissa YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 2 artiklassa, vuoden 1966 YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 26 artiklassa sekä kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa. Lisäksi syrjintä kielletään Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21 artiklassa, jota koskevassa selityksessä (2007/c 303/02) todetaan artiklaa sovellettavan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan mukaisesti.
4 Ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan mukaan jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. (1 kappale) Koska näiden vapauksien käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi. (2 kappale) Sananvapautta suojataan myös YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 19 artiklan 2 kappaleessa sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 11 artiklassa, jota koskevassa selityksessä todetaan muun ohella mainitun artiklan vastaavan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa. Ihmisoikeussopimuksen 17 artiklan mukaan minkään tässä yleissopimuksessa ei saa tulkita suovan millekään valtiolle, ryhmälle tai henkilölle oikeutta ryhtyä sellaiseen toimintaan tai tehdä sellaista tekoa, jonka tarkoituksena on tehdä tyhjäksi jokin tässä yleissopimuksessa tunnustettu oikeus tai vapaus tai rajoittaa niitä enemmän kuin tässä yleissopimuksessa on sallittu. Perustuslaki Suomen perustuslain (731/1999) 6 :n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain 12 :n 1 momentin mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia. Perustuslain 22 :n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Sananvapautta koskevaa perustuslain säännöstä edelsi vastaavansisältöinen hallitusmuodon 10, jota koskevan hallituksen esityksen (HE 309/1993 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan muun ohella seuraavaa. Pykälän 1 momentti sisältää sananvapautta koskevan yleislausekkeen. Sananvapaussäännöksen keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin. Ydinajatukseltaan sananvapautta voidaan pitää poliittisena perusoikeutena. Sananvapaus ei kuitenkaan rajoitu vain poliittisiin ilmaisuihin, vaan sen piiriin on totunnaisesti luettu muunkin tyyppiset
5 ilmaisut niiden sisällöstä riippumatta. Sananvapaus antaa yleisesti turvaa erilaisille luovan toiminnan ja itseilmaisun muodoille. Perustuslakivaliokunta on todennut, että julkiselle vallalle perustuslain 22 :ssä säädetty velvollisuus turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen koskee myös sananvapautta (PeVM 14/2002 vp). Yhdenvertaisuuslaki Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) 8 :n 1 momentin mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen. Pykälän 2 momentin mukaan välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi kyseisessä laissa tarkoitettua syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä. Yhdenvertaisuuslain 14 :n mukaan henkilön ihmisarvoa tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukkaava käyttäytyminen on häirintää, jos loukkaava käyttäytyminen liittyy 8 :n 1 momentissa tarkoitettuun syyhyn ja käyttäytymisellä luodaan mainitun syyn vuoksi henkilöä halventava tai nöyryyttävä taikka häntä kohtaan uhkaava, vihamielinen tai hyökkäävä ilmapiiri. Yhdenvertaisuuslain 28 :n mukaan vireillepanijan on syrjintää tai vastatoimia koskevaa asiaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa käsiteltäessä esitettävä selvitystä seikoista, joihin vaatimus perustuu. Jos asiaa käsiteltäessä esitettyjen selvitysten perusteella voidaan olettaa syrjinnän tai vastatoimien kieltoa rikotun, vastapuolen on kumotakseen oletuksen osoitettava, että kieltoa ei ole rikottu. 2. Asiassa saatu selvitys Yhdenvertaisuusvaltuutetun hakemuksen mukaan vastaajan kerrostaloasunnon ylimmän kerroksen ikkunassa on roikkunut hakaristilippu ainakin kahdeksan kuukauden ajan niin, että se on ollut nähtävissä asuinkorttelin sisäpihalle. Valtuutettu toteaa saaneensa tietää lipusta lehtitietojen ja omien havaintojensa perusteella. Hakemukseen on liitetty kopio Iltalehden artikkelista ( ), jossa on kuva ikkunaan ripustetusta hakaristilipusta. Artikkelissa todetaan, että hakaristilippu on roikkunut ylimmän kerroksen kerrostaloasunnon ikkunassa toukokuussa 2016 noin kolmen kuukauden ajan. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoo, että saadun selvityksen perusteella on perustellusti aihetta olettaa vastaajan pitäneen hakaristilippua ylimmässä kerroksessa sijaitsevan asuinhuoneistonsa ikkunassa vuonna 2016 niin, että lippu on ollut nähtävissä kyseisen asuinkorttelin sisäpihalle usean kuukauden ajan. 3. Asian oikeudellinen arviointi 3.1 Sananvapauden suojan ja syrjinnän kiellon punninta
6 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan sananvapauden suojan ulottuvuutta ja siihen puuttumisen kynnystä on arvioitava kokonaisuutena siinä yhteydessä, jossa sananvapautta on käytetty (ks. esimerkiksi Vajnai v. Unkari, ). Ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään (esimerkiksi asiassa Giniewski v. Ranska, ) todennut, että ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan mukainen sananvapauden suoja ei koske ainoastaan tietoja ja ajatuksia, joiden vastaanottaminen on myönteistä tai joita voidaan pitää harmittomina tai merkityksettöminä, vaan myös sellaisen tiedon vastaanottamista, joka on loukkaavaa, järkyttävää tai häiriötä aiheuttavaa vaikka vain osalle väestöstä (Vereinigung Bildender Künstler v. Itävalta). Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tämä on perusteltua pluralismin, toleranssin ja laajakatseisuuden vuoksi, joiden puuttuessa ei voida puhua demokraattisesta yhteiskunnasta. Ihmisoikeussopimuksen 17 artiklan tarkoituksena on estää yksilöitä tai ryhmiä, joilla on totalitäärisiä tarkoituksia, käyttämästä hyväksi ihmisoikeussopimuksessa ilmaistuja periaatteita. Artikla soveltuu poikkeuksellisiin ja äärimmäisiin tilanteisiin. (ks. esimerkiksi Paksas v. Liettua, ). Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään esimerkiksi katsonut, ettei kiistanalaisia historiallisia merkityksiä sisältävän lipun esittämistä voida sulkea sananvapauden ulkopuolelle vain sillä perusteella, että sen julkinen esittäminen saatetaan kokea epäkunnioittavaksi tilanteessa, jossa lippua esillä pitävä henkilö itse ei käyttäydy loukkaavalla tai uhkaavalla tavalla (Fáber v. Unkari, ). Ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin todennut kansallissosialististen mielipiteiden ja yhteiskunnallisten pyrkimysten justifioinnin olevan vastoin ihmisoikeussopimuksen päämääriä ja jäävän 10 artiklan mukaisen sananvapauden suojan ulkopuolelle (Lehideux and Isorni v. Ranska, ). 3.2 Onko asiassa syntynyt syrjintäolettama? Yhdenvertaisuuslain esitöiden mukaan pelkkä väite tai epäily syrjinnän kiellon rikkomisesta ei riitä syrjintäolettaman syntymiseen. Täyttä näyttöä syrjinnästä ei kuitenkaan edellytetä, vaan riittävää on, että asiaa käsittelevälle toimivaltaiselle viranomaiselle syntyy esille tulleiden seikkojen valossa perustellusti olettama syrjinnän kiellon vastaisesta menettelystä. Jos asiaa käsiteltäessä on esitetty riittävästi sellaista selvitystä, jonka perusteella voidaan olettaa syrjinnän kieltoa rikotun, on vastapuolen osoitettava, että kieltoa ei ole rikottu. (HE 19/2014 vp, s. 93) Yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentin perusteella syrjintäolettaman syntyminen edellyttää käsillä olevassa asiassa, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle syntyy perustellusti olettama seuraavista seikoista: 1) hakaristilipun pitäminen ikkunassa on loukannut asianomistajan ihmisarvoa joko tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti; 2) hakaristilipun pitäminen ikkunassa on liittynyt asianomistajan henkilöön liittyvään syyhyn; sekä 3) hakaristilipun pitäminen ikkunassa on luonut asianomistajaa halventavan tai nöyryyttävän taikka häntä kohtaan uhkaavan, vihamielisen tai hyökkäävän ilmapiirin. Koska vastaaja ei ole antanut asiassa vastaustaan, yhdenvertaisuus- ja tasaarvolautakunnan on arvioitava asiaa muun asiassa saadun selvityksen perusteella Onko vastaajan menettely loukannut tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti asianomistajan ihmisarvoa?
7 Yhdenvertaisuuslain esitöiden mukaan ihmisarvoa loukkaavana voidaan pitää sellaista käyttäytymistä, joka osoittaa perustavanlaatuista kunnioituksen puutetta henkilöä kohtaan lain 8 :n 1 momentissa tarkoitetun syyn takia tai joka tällaisesta syystä kyseenalaistaa henkilön oikeuden tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti muiden kanssa. Käyttäytymisen käsite on tässä yhteydessä ymmärrettävä laajasti siten, että kyse voi olla esimerkiksi puheista, sähköpostiviesteistä, ilmeistä, eleistä tai epäasiallisen materiaalin esille laittamisesta taikka muunlaisesta viestinnästä (KHO 2011:22). Ihmisarvoa loukkaavan käyttäytymisen ei tarvitse kohdistua suoranaisesti tiettyyn ihmiseen ollakseen häneen kohdistuvaa häirintää vaan se voi kohdistua myös johonkin ihmisryhmään. Esimerkiksi rasistisen materiaalin esillä pitäminen tavaran tai palvelun tarjoajan julkisissa tiloissa voi loukata asiakkaaksi tulevan ihmisen ihmisarvoa sillä tavalla, että tekoa voidaan pitää häirintänä. (HE 19/2014 vp, s. 78) Esitöiden mukaan kiellettyä on, paitsi loukkaamistarkoituksessa harjoitettu häirintä, myös menettely, joka on tosiasiassa säännöksessä tarkoitetulla tavalla loukkaavaa. Esimerkiksi kansanryhmää halventava leikinlasku saattaa siten loukata kyseiseen ryhmään kuuluvan henkilön ihmisarvoa, vaikka tähän ei suoranaisesti olisi pyrittykään. Ihmisarvoa loukkaavaa käyttäytymistä ei ole mikä tahansa toisen ihmisen loukkaavaksi kokema käyttäytyminen, vaan teon loukkaavuutta tulee arvioida objektiivisin perustein. Loukatun subjektiivisella käsityksellä eli sillä onko hän pahoittanut mielensä ei siten sinänsä ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko käyttäytyminen ollut ehdotetussa säännöksessä tarkoitettua häirintää. Olennaista on, voidaanko käyttäytymistä objektiivisin perustein arvioituna pitää henkilön ihmisarvoa loukkaavana. (HE 19/2014 vp, s. 78) Hakija ei ole antanut yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle vastausta asiassa. Lautakunnalla ei näin ollen ole käytettävissään vastaajan omaa selvitystä siitä, mikä hänen menettelynsä tarkoitus on ollut. Koska yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentissa tarkoitetulta häirinnältä ei edellytetä loukkaamistarkoitusta, kyseisen asian arvioinnilla ei ole ratkaisevaa merkitystä. Hakaristilippu yhdistetään yleisesti toisen maailmansodan aikaisiin juutalaisvainoihin ja juutalaisvihaan. Asianomistaja on uskonnoltaan ja alkuperältään juutalainen. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoo, että vastaajan menettelyn voidaan perustellusti olettaa loukanneen asianomistajan ihmisarvoa Onko vastaajan käyttäytyminen liittynyt yhdenvertaisuuslain 8 :n 1 momentissa tarkoitettuun syrjintäperusteeseen? Asianomistaja on uskonnoltaan ja alkuperältään juutalainen. Yhdenvertaisuus- ja tasaarvolautakunta katsoo, että vastaajan käyttäytyminen juutalaisvastaisen merkityksen omaavan lipun esillä pidossa on liittynyt asianomistajan henkilöön liittyvään syyhyn (uskonto ja alkuperä) yhdenvertaisuuslain 8 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla Onko vastaajan käyttäytymisellä luotu asianomistajaa kohtaan yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentissa tarkoitettu ilmapiiri? Häirintää koskevan syrjintäolettaman syntyminen edellyttää käsillä olevassa asiassa, että lautakunnalle syntyy perustellusti olettama siitä, että hakaristilipun pitämisellä vastaajan ikkunassa on luotu asianomistajaa halventava tai nöyryyttävä taikka häntä kohtaan uhkaava, vihamielinen tai hyökkäävä ilmapiiri. Tällainen ilmapiiri voi yhdenvertaisuuslain
8 esitöiden mukaan syntyä esimerkiksi esittämällä ihmisarvoa loukkaavia lausumia (HE 19/2014 vp, s. 78). Korkein hallinto-oikeus on käsitellyt häirintään sisältyvän ilmapiirin syntymistä aiemmin voimassa ollutta yhdenvertaisuuslakia (21/2004) koskevassa vuosikirjapäätöksessään (KHO:2011:22), joka koski Yleisradio Oy:n menettelyä Manne-tv/Romano-tv ohjelmasarjan esittämisessä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että arvioitaessa, oliko yhdenvertaisuuslain häirinnän kieltoa rikottu sen käsiteltävänä olleessa asiassa, oli otettava huomioon perustuslaissa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattu sananvapauden suoja. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei Yleisradio Oy:n menettely täyttänyt häirinnän määritelmää, koska sen ei voitu katsoa tarkoituksellisesti loukanneen romaniväestöä siten, että ohjelmasarjan esittämisellä olisi luotu uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri. Korkein hallinto-oikeus totesi, että vaikka asiassa ei voitu pitää poissuljettuna, etteikö kyseisten ohjelmien esittäminen olisi saattanut osaltaan edesauttaa yksittäisten loukkaavien tilanteiden syntymistä, ei kuitenkaan voitu katsoa, että ohjelma olisi tosiasiallisesti johtanut vakaviin seurauksiin häirintää koskevassa säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä edeltävästi myös Helsingin hallinto-oikeus oli hylännyt valittajien valituksen todeten muun muassa, että vastaajan menettelyn ja ilmapiirin syntymisen välillä on oltava syy-yhteys, jotta jokin menettely olisi yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua häirintää ( , nro 09/0953/2). Korkein hallinto-oikeus katsoi, että menettelyn olisi johdettava tosiasiallisesti vakaviin seurauksiin ollakseen yhdenvertaisuuslaissa kiellettyä häirintää. Voimassa olevan yhdenvertaisuuslain esitöiden mukaan lain 14 :n 1 momentin sisältämä häirinnän määritelmä vastaa aiemmin voimassa olleen yhdenvertaisuuslain 6 :n 2 momentin 3 kohdan sisältämää häirinnän määritelmää (HE 19/2014 vp, s. 78). Käsillä olevaa asiaa voidaan tältä kannalta katsoen sinänsä arvioida myös edellä todetun korkeimman hallinto- oikeuden ennakkopäätöksen valossa. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta kuitenkin toteaa, ettei nyt käsiteltävä kysymys hakaristilipun merkityksestä rinnastu korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltävänä olleeseen tapaukseen jo sen vuoksi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa kansallissosialististen mielipiteiden ja pyrkimysten puolustamisen on katsottu jäävän ihmisoikeussopimuksen suojaaman sananvapauden ulkopuolelle. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta myös toteaa, että yhdenvertaisuuslain esitöissä nimenomaisesti ilmaistun kannan mukaan ihmisarvoa koskevan teon loukkaavuutta tulee arvioida objektiivisin perustein. Loukatun subjektiivisella käsityksellä eli sillä onko hän pahoittanut mielensä ei siten sinänsä ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko käyttäytyminen ollut ehdotetussa säännöksessä tarkoitettua häirintää. Olennaista on, voidaanko käyttäytymistä objektiivisin perustein arvioituna pitää henkilön ihmisarvoa loukkaavana. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on perustellut yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentissa tarkoitetun ilmapiirin syntymistä vallitsevalla yhteiskunnallisella kontekstilla ja kiristyneellä ilmapiirillä sekä vastaajan vuokranantajan ja viranomaisten toimimattomuudella. Hakemuksesta ei ilmene, minkälaisiin tosiasiallisiin seurauksiin vastaajan menettely olisi asianomistajaan kohdistuen johtanut. Valtuutettu on pyynnöstä täsmentänyt hakemustaan ja todennut, että rasistiset julkitulot ovat omiaan lisäämään ilkivaltaa ja uhkauksia asianomistajaa kohtaan. Valtuutetun mukaan asianomistaja on kokenut, että juutalaisia
9 kohtaan voimistunut, uhkaava ilmapiiri on ilmennyt seurakuntaan ja häneen itseensä asemansa vuoksi kohdistuneina tekoina, kuten ilkivaltana ja vihapostina. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta toteaa yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoneen esille sellaisia syitä, joiden valossa vastaajan menettelyä voidaan objektiivisin perustein pitää henkilön ihmisarvoa loukkaavana. Lautakunta samalla katsoo, että hakaristilipun esillä pitäminen asuinalueen kerrostalon ikkunassa yhdessä rasistisesti motivoituun ilkivaltaan ja vihapostiin liittyvän rasistisen käyttäytymisen kanssa ovat hakaristilipun symbolisen merkityksenkin vuoksi sellaisia toisiinsa rasistisen ilmapiirin kautta syy-yhteydessä olevia tekijöitä, joiden vuoksi on objektiivisesti arvioiden perusteltua aihetta olettaa, että vastaaja on osaltaan hakaristilipun ripustamisella ikkunaansa luonut asianomistajaa koskevan uhkaavan ja vihamielisen ilmapiirin yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Asiassa on näin syntynyt yhdenvertaisuuslain 14 :ssä kiellettyä häirintää koskeva syrjintäolettama. Koska asiaa käsiteltäessä esitettyjen selvitysten perusteella voidaan olettaa syrjinnän tai vastatoimien kieltoa rikotun, vastapuolen on yhdenvertaisuuslain 28 :n mukaan oletuksen kumotakseen osoitettava, että kieltoa ei ole rikottu. Hakija ei ole antanut yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle vastausta hakemuksen johdosta, vaikka hän on käräjäoikeuden tiedoksiantotodistuksen mukaan vastaanottanut vastauspyynnön. Vastaaja ei ole myöskään käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta lausua yhdenvertaisuusvaltuutetun lautakunnalle toimittamasta täydennyksestä. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoo yhdenvertaisuuslain 28 huomioon ottaen, ettei vastaaja ole kyennyt kumoamaan asiassa syntynyttä syrjintäolettamaa ja että vastaaja on hakaristilipun ripustamisella ikkunaansa luonut asianomistajaa kohtaan uhkaavan ja vihamielisen ilmapiirin yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Edellä esitetyillä perusteilla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta hyväksyy yhdenvertaisuusvaltuutetun hakemuksen ja kieltää vastaajaa uusimasta asianomistajaan kohdistunutta lautakunnan päätöksestä ilmenevää yhdenvertaisuuslain 14 :n vastaista menettelyä. 4. Uhkasakko Yhdenvertaisuuslain 20 :n 3 momentin mukaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi asettaa antamansa kiellon tai määräyksen tehosteeksi uhkasakon. Hakija on vaatinut uhkasakon asettamista lautakunnan päätöksen tehosteeksi. Hakemus koskee vastaajan menettelyä vuonna Asiassa ei ole esitetty mitään selvitystä siitä, että vastaaja pitäisi yhä hakaristilippua ikkunassaan tai että hän aikoisi tehdä niin. Aihetta määrätä uhkasakkoa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksen tehosteeksi ei siten ole. Lainkohdat Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 19/1990) 10 ja 14 artikla
10 Suomen perustuslaki (731/1999) 6 2 momentti, 12 1 momentti ja 22 Yhdenvertaisuuslaki (19/1325) 8 1 ja 2 momentti, 14 1 momentti ja 28 Asian ovat päättäneet Tuomas Ojanen (puheenjohtaja), Outi Anttila, Timo Harrikari, Merja Heikkonen, Paula Ilveskivi, Riitta-Maija Jouttimäki, Juha Lavapuro, Katja Leppänen (eri mieltä), Jukka Lindstedt, Pirkko Mahlamäki, Liisa Nieminen, Husein Muhammed, Jukka Siro ja Sonya Walkila. Esittelijänä Hanna Kiiskinen (eri mieltä). Esittelijä Hanna Kiiskisen eriävä mielipide, joka on saman sisältöinen kuin hänen esityksensä ja johon Katja Leppänen yhtyi: Olen asiasta samaa mieltä sekä siltä osin kun enemmistö on katsonut vastaajan menettelyn loukanneen tosiasiallisesti asianomistajan ihmisarvoa että siltä osin kun enemmistö on katsonut vastaajan käyttäytymisen liittyneen yhdenvertaisuuslain 8 :n 1 momentissa tarkoitettuun syrjintäperusteeseen. Muilta osin lausun seuraavaa: Syrjintäolettaman syntyminen edellyttää käsillä olevassa asiassa, että asiassa syntyy perustellusti olettama siitä, että hakaristilipun pitämisellä vastaajan ikkunassa on luotu asianomistajaa halventava tai nöyryyttävä taikka häntä kohtaan uhkaava, vihamielinen tai hyökkäävä ilmapiiri. Tällainen ilmapiiri voi yhdenvertaisuuslain esitöiden mukaan syntyä esimerkiksi kiusaamalla käyttäytymisen kohdetta. Esitöiden mukaan ilmapiiri syntyy tyypillisesti jonkin organisaation, kuten esimerkiksi oppilaitoksen toiminnassa, ja vaikuttaa usein ihmisten väliseen kanssakäymiseen. (HE 19/2014 vp, s. 78) Arvioitaessa asiassa saatua selvitystä suhteessa yhdenvertaisuuslain esitöihin totean, ettei asiassa ole kyse siitä, että vastaaja olisi kiusannut asianomistajaa sanan yleisesti käytetyssä merkityksessä. Vastaajan menettely ei myöskään liity minkään organisaation toimintaan. Asiassa jää arvioitavaksi, voidaanko vastaajan menettelyn olettaa vaikuttaneen ihmisten väliseen kanssakäymiseen esitöissä todetulla tavalla tai onko menettelyn perusteltua katsoa aiheuttaneen yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentissa tarkoitetun ilmapiirin jollain muulla perusteella. Korkein hallinto-oikeus on käsitellyt häirintään sisältyvän ilmapiirin syntymistä aiemmin voimassa ollutta yhdenvertaisuuslakia (21/2004) koskevassa vuosikirjapäätöksessään (KHO:2011:22), joka koski Yleisradio Oy:n menettelyä Manne-tv/Romano-tv ohjelmasarjan esittämisessä. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että arvioitaessa, oliko yhdenvertaisuuslain häirinnän kieltoa rikottu sen käsiteltävänä olleessa asiassa, oli otettava huomioon perustuslaissa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattu sananvapauden suoja. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei Yleisradio Oy:n menettely täyttänyt häirinnän määritelmää, koska sen ei voitu katsoa tarkoituksellisesti loukanneen romaniväestöä siten, että ohjelmasarjan esittämisellä olisi luotu uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai hyökkäävä ilmapiiri. Korkein hallinto-oikeus totesi, että vaikka asiassa ei voitu pitää poissuljettuna, etteikö kyseisten ohjelmien esittäminen olisi saattanut osaltaan edesauttaa yksittäisten loukkaavien tilanteiden syntymistä, ei kuitenkaan voitu katsoa, että ohjelma olisi tosiasiallisesti johtanut vakaviin seurauksiin häirintää koskevassa säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä edeltävästi myös Helsingin hallinto-oikeus oli hylännyt valittajien valituksen todeten muun muassa, että vastaajan menettelyn ja ilmapiirin syntymisen välillä on oltava syy-yhteys, jotta jokin menettely olisi yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua häirintää ( , nro 09/0953/2).
11 Voimassa olevan yhdenvertaisuuslain esitöiden mukaan lain 14 :n 1 momentin sisältämä häirinnän määritelmä vastaa aiemmin voimassa olleen yhdenvertaisuuslain 6 :n 2 momentin 3 kohdan sisältämää häirinnän määritelmää (HE 19/2014 vp, s. 78). Käsillä olevaa asiaa voidaan näin ollen arvioida myös edellä todetun korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen valossa. Ennakkopäätöksessä on katsottu, että menettelyn olisi johdettava tosiasiallisesti vakaviin seurauksiin ollakseen yhdenvertaisuuslaissa kiellettyä häirintää. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on perustellut yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentissa tarkoitetun ilmapiirin syntymistä vallitsevalla yhteiskunnallisella kontekstilla ja kiristyneellä ilmapiirillä sekä vastaajan vuokranantajan ja viranomaisten toimimattomuudella. Hakemuksesta ei ilmene, minkälaisiin tosiasiallisiin seurauksiin vastaajan menettely olisi asianomistajaan kohdistuen johtanut. Valtuutettu on pyynnöstä täsmentänyt hakemustaan ja todennut, että rasistiset julkitulot ovat omiaan lisäämään ilkivaltaa ja uhkauksia asianomistajaa kohtaan. Valtuutetun mukaan asianomistaja on kokenut, että juutalaisia kohtaan voimistunut, uhkaava ilmapiiri on ilmennyt seurakuntaan ja häneen itseensä asemansa vuoksi kohdistuneina tekoina, kuten ilkivaltana ja vihapostina. Totean, ettei yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksestä ilmene täydennyspyynnön jälkeenkään, minkälaisiin tosiasiallisiin seurauksiin vastaajan menettely olisi asianomistajaa kohtaan johtanut luodakseen hänen ympärilleen yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentissa tarkoitetun ilmapiirin. Täydennyksessä mainitut ilkivalta ja vihaposti ovat liittyneet yleisen ilmapiirin kiristymiseen, eikä selvityksestä ilmene asianomistajan joutuneen ilkivallan tai vihapostin kohteeksi vastaajan menettelyn johdosta. Vastaajan menettelyn sekä asianomistajan yleisen ilmapiriin kiristymisen vuoksi kokeman ilkivallan ja hänen saamansa vihapostin väliltä puuttuu näin ollen syy-yhteys. Edellä todetuin perustein katson, ettei saadun selvityksen perusteella ole objektiivisesti arvioiden perusteltua aihetta olettaa, että vastaaja olisi hakaristilipun ripustamisella ikkunaansa luonut asianomistajaa halventavan tai nöyryyttävän taikka häntä kohtaan uhkaavan, vihamielisen tai hyökkäävän ilmapiirin yhdenvertaisuuslain 14 :n 1 momentissa edellytetyllä tavalla. Hakemus on näin ollen hylättävä sekä kieltopäätöksen että uhkasakon asettamisen osalta.
Työttömyys, alennus messujen pääsylipusta, lautakunnan toimivalta antaa lausuntoja
Työttömyys, alennus messujen pääsylipusta, lautakunnan toimivalta antaa lausuntoja YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 180/2016 Antopäivä: 29.5.2017 Hakija on työtön työnhakija.
Kieli, isännöitsijän menettely, syrjintäolettama, oikeuttamisperuste
Kieli, isännöitsijän menettely, syrjintäolettama, oikeuttamisperuste YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 286/2017 Antopäivä: 11.6.2018 Asunto-osakeyhtiön isännöitsijä ei ollut
Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto
Syrjintäolettama, koulutukseen pääsy, oletettu mielipide, yhdistys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 49/2015 Antopäivä: 31.3.2016 Hakija oli ilmoittautunut M ry:n järjestämään
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi näin ollen, ettei kyse ole ollut hyväksyttävään syyhyn perustuneesta tilajärjestelystä.
Yleisötilaisuus, esteellisyys, syrjintäolettama, välillinen syrjintä YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 315/2017 Antopäivä: 21.11.2017 Pyörätuolia vammansa takia liikkumiseensa
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei syrjintäolettamaa ole syntynyt ja hylkäsi hakijan hakemuksen.
Syrjintäolettama, tietojärjestelmän ominaisuudet YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 94/2016 Antopäivä: 15.11.2016 Hakija on lapsen vanhempi, jolla ei ole lapsensa huoltajuutta,
Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila
Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Mitä oikeuksia puolustamme, kun vastustamme vihapuhetta?
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei syrjintäolettamaa ollut syntynyt ja hylkäsi hakijan hakemuksen.
Syrjintäolettama, ikä, palvelumaksu YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 130/2016 Antopäivä: 20.4.2017 Sairaudestaan johtuen työkyvyttömyyseläkkeellä oleva hakija katsoi tulleensa
Tutustuminen kouluun, vammaisuus, positiivinen erityiskohtelu, syrjintäolettama
Tutustuminen kouluun, vammaisuus, positiivinen erityiskohtelu, syrjintäolettama YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 314/2017 Antopäivä: 18.6.2018 Hakija katsoi tulleensa syrjityksi
Lapsilisän yksinhuoltajakorotus, perhesuhde, erilainen kohtelu, syrjintäolettama
Lapsilisän yksinhuoltajakorotus, perhesuhde, erilainen kohtelu, syrjintäolettama YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 309/2018 Antopäivä: 11.6.2018 Kansaneläkelaitos lakkautti lapsilisän
Lautakunta katsoi Maahanmuuttoviraston antaneen A Oy:lle syrjivän ohjeen, ja kielsi Maahanmuuttovirastoa jatkamasta tai uusimasta syrjintää.
Uskonnollinen vakaumus, ohje tai käsky syrjiä YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 96/2016 Antopäivä: 29.5.2017 Tulkkina turvapaikkapuhutteluissa toiminut hakija katsoi tulleensa
Tulkkauspalvelu, kuulonäkövamma, syrjintäolettama, välillinen syrjintä
Tulkkauspalvelu, kuulonäkövamma, syrjintäolettama, välillinen syrjintä YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 238/2017 Antopäivä: 21.11.2017 Kuulonäkövammainen hakija katsoi tulleensa
Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto
Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 36/2015 Antopäivä: 10.11.2016 Hakija on ulkomaan
Syrjintäolettama, esteetön pääsy, yleisötilaisuus, pyörätuoli, hyväksyttävä syy YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto
Syrjintäolettama, esteetön pääsy, yleisötilaisuus, pyörätuoli, hyväksyttävä syy YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 26/2015 Antopäivä: 14.12.2015 Hakijalla on selkäydinvamma,
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi näin ollen, ettei kyse ollut poikkeuksellisesta hyväksyttävään syyhyn perustuneesta tilajärjestelystä.
Yleisötilaisuus, esteellisyys, syrjintäolettama, välillinen syrjintä YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 258/2017 Antopäivä: 21.11.2017 Pyörätuolia vammansa takia liikkumiseensa
Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä. Matti Jutila
Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Ihmisoikeudet? Mitä ne ovat, mistä ne tulevat ja mitä niillä tehdään? o Syrjinnän
Kuinka tunnistaa syrjintä?
Kuinka tunnistaa syrjintä? Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Uutta lainsäädäntöä Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia
Hakija vaatii, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta kieltää eduskunnan kansliaa jatkamasta häneen kohdistunutta syrjintää.
Esteettömyys, syrjintäolettama, välillinen syrjintä, häirintä, velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 278/2017 Antopäivä: 21.11.2017 Hakija
Syrjintäolettama, välillinen syrjintä, palvelun saavutettavuus, internet sivusto, näkövamma, viranomaisen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta
Syrjintäolettama, välillinen syrjintä, palvelun saavutettavuus, internet sivusto, näkövamma, viranomaisen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero:
YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto. Diaarinumero: 249/2017 (26/2015) Antopäivä:
YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 249/2017 (26/2015) Antopäivä: 8.6.2017 Poliittisen yhdistyksen yleisölle avoimen keskustelutilaisuuden järjestäminen esteellisissä tiloissa
Vammaisuus, tulkkauspalvelu, toimivalta. YHDENVERTAISUUS- ja TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto. Diaarinumero: 408/2018 Antopäivä: 19.9.
Vammaisuus, tulkkauspalvelu, toimivalta YHDENVERTAISUUS- ja TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 408/2018 Antopäivä: 19.9.2018 Hakijoiden kahdella lapsella on oikeus vammansa perusteella Kansaneläkelaitoksen
Urheilumenestys, vammaisurheilu, palkitseminen, syrjintäolettama
Urheilumenestys, vammaisurheilu, palkitseminen, syrjintäolettama YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 236/2017 Antopäivä: 30.1.2018 Hakija oli vuonna 2016 voittanut pronssia tarkkuussuunnistuksen
Syrjintäolettama, kohtuulliset mukautukset, postipalvelu, pakettiautomaatti
Syrjintäolettama, kohtuulliset mukautukset, postipalvelu, pakettiautomaatti YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 139/2016 Antopäivä: 20.4.2017 Pyörätuolia vammansa takia käyttävä
UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA
UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu
Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti
Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Tapio Bergholm, erikoistutkija, SAK Tasa arvolain laajennus HE 19/2014 sivu 1 Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot laajennettaisiin koskemaan myös sukupuoli
YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto. Diaarinumero: 269/2017 Antopäivä:
Passin peruuttaminen, sosiaaliviranomaisen, rajavartiolaitoksen ja poliisilaitoksen menettely, sukupuoli, tutkimatta jättäminen, alkuperä, syrjintäolettama YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto
TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ
TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ Koulutus työelämän asiantuntijoille 14.4.2015 Hallitussihteeri Projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Terhi Tullkki 15.4.2015 Suomen
Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki
Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa
Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä. Matti Jutila
Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Ihmisoikeudet? Mitä ne ovat, mistä ne tulevat ja mitä niillä tehdään? o Syrjinnän
Yksityinen päivähoito, vakaumus, vegaaninen ruokavalio, välitön syrjintä
Yksityinen päivähoito, vakaumus, vegaaninen ruokavalio, välitön syrjintä YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 291/2017 Antopäivä: 18.6.2018 Yksityinen päiväkoti peri hakijan lapsille
Yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto vammaisten henkilöiden matkanteossa
Yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto vammaisten henkilöiden matkanteossa Kaikille helppo matkanteko -seminaari, 25.5.2016 Helsinki Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto ry 1 Tavoite ja tarkoitus
Syrjintäolettama, esteetön pääsy, kohtuullinen mukautus, pyörätuoli, irtoluiska, liikuntavamma YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto
Syrjintäolettama, esteetön pääsy, kohtuullinen mukautus, pyörätuoli, irtoluiska, liikuntavamma YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 47/2015 Antopäivä: 31.3.2016 Hakija on vammainen
Syrjintäolettama, välillinen syrjintä, esittelyhuoneisto, palvelun saavutettavuus, esteettömyys
Syrjintäolettama, välillinen syrjintä, esittelyhuoneisto, palvelun saavutettavuus, esteettömyys YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 158/2016 Antopäivä: 29.5.2017 Vammansa takia
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä
Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman
Etnisen syrjinnän pikakurssi Ylitarkastaja Yrsa Nyman 8.9.2010 Suomen perustuslaki Perustuslain 6, yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta
LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA
LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta
Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä
Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sisällys Johdanto Epäasiallinen kohtelu ja häirintä opiskeluyhteisössä Kiusaaminen Häirintä Sukupuoleen perustuva häirintä
Yleisötilaisuus, esteellisyys, syrjintäolettama, välillinen syrjintä. YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto. Diaarinumero: 292/2017
Yleisötilaisuus, esteellisyys, syrjintäolettama, välillinen syrjintä YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 292/2017 Antopäivä: 21.11.2017 Pyörätuolia vammansa takia liikkumiseensa
YHDENVERTAISUUSKYSELY
YHDENVERTAISUUSKYSELY Hyvä oikeusministeriöläinen, Tervetuloa vastaamaan ministeriön yhdenvertaisuuskyselyyn! Vastaukset annetaan ja niitä käsitellään anonyymisti. Vastaamalla olet mukana kehittämässä
JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 3: SANANVAPAUS
JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 3: SANANVAPAUS Kuvitus: Miina Pohjolainen Tämän osion sisällöt Sananvapaus oikeutena Sananvapauden rajat ja rajoittaminen Sotapropagandan kielto Kiihottaminen
EDUNVALVOJA EI VOI MÄÄRÄTÄ PÄÄMIESTÄÄN ESITTÄVÄN VALOKUVAN KÄYTÖS- TÄ (ote päätöksestä)
28.6.2018 EOAK/540/2017 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja EDUNVALVOJA EI VOI MÄÄRÄTÄ PÄÄMIESTÄÄN ESITTÄVÄN VALOKUVAN KÄYTÖS- TÄ (ote päätöksestä) 1
Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä
Lapsen itsemäärämisoikeus sukupuoleen Pyöreä pöytä 13.11.2017 Lapsen itsemääräämisoikeus terveydenhuollossa Merike Helander Merike Helander, lakimies 13.11.2017 2 YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (Sops
Syrjintäolettama, lipunmyynti, kohtuullinen mukautus, erilliskohtelu, näkövamma
Syrjintäolettama, lipunmyynti, kohtuullinen mukautus, erilliskohtelu, näkövamma YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 27/2015 Antopäivä: 7.6.2016 Hakija on näkövammainen henkilö,
JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 4: SYRJINTÄ JA YHDENVERTAISUUS
JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 4: SYRJINTÄ JA YHDENVERTAISUUS Kuvitus: Miina Pohjolainen Tämän osion sisältö Yhdenvertaisuuden edistäminen Syrjinnän eri muodot ja perusteet Syrjinnän ehkäisyyn
Syrjintäolettama, välillinen syrjintä, esteettömyys, markkinointitempaus YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto
Syrjintäolettama, välillinen syrjintä, esteettömyys, markkinointitempaus YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 146/2016 Antopäivä: 25.11.2016 Hakija katsoi yrityksen syrjineen häntä
Julkinen joukkoliikennepalvelu, opiskelija-alennus, ikä, muu henkilöön liittyvä syy, välitön syrjintä, välillinen syrjintä, syrjintäolettama
Julkinen joukkoliikennepalvelu, opiskelija-alennus, ikä, muu henkilöön liittyvä syy, välitön syrjintä, välillinen syrjintä, syrjintäolettama YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero:
Syrjintäolettama, kuntoutuspalvelu, välitön syrjintä, välillinen syrjintä, häirintä, vastatoimien kielto
Syrjintäolettama, kuntoutuspalvelu, välitön syrjintä, välillinen syrjintä, häirintä, vastatoimien kielto YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 207/2016 Antopäivä: 29.5.2017 Hakijalla
Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan?
Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Erityisasiantuntija Panu Artemjeff, OM Yhdenvertaisuuslaki on
Syrjintäolettama, välillinen syrjintä, tulkkauspalvelu, kuulonäkövamma YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto
Syrjintäolettama, välillinen syrjintä, tulkkauspalvelu, kuulonäkövamma YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 117/2016 Antopäivä: 16.12.2016 Hakija on kuulonäkövammainen, jolla on
YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus
YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus Sisällys Yhdenvertaisuussuunnitelma... 1 1 Johdanto... 1 2 Sisältö ja tavoitteet... 1 3 Positiivinen erityiskohtelu...
Julkinen päivähoito, syrjintäolettama, uskonto, vegaaninen ruokavalio, välitön syrjintä
Julkinen päivähoito, syrjintäolettama, uskonto, vegaaninen ruokavalio, välitön syrjintä YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 317/2017 Antopäivä: 18.6.2018 Hakijan perhe on uskonnoltaan
Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet
Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet Vammaispalvelujen järjestäminen ja hankinta koulutus 6.3.2019, THL, Helsinki Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 YK:n vammaissopimuksen merkitys YK:n vammaissopimus ratifioitiin
Tulkkauspalvelu, kuulonäkövamma, syrjintäolettama, välillinen syrjintä, uhkasakko
Tulkkauspalvelu, kuulonäkövamma, syrjintäolettama, välillinen syrjintä, uhkasakko YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 390/2018 Antopäivä: 11.6.2018 Kuulonäkövammainen hakija katsoi
YLEINEN OHJE JA MÄÄRÄYS VKS:2004:1 syyttäjille Dnro 65/31/04. 28.12.2004 YSjäL 3 2 mom., AVKSV 13. Voimassa 1.1.2005 - toistaiseksi
YLEINEN OHJE JA MÄÄRÄYS VKS:2004:1 syyttäjille Dnro 65/31/04 Annettu Säädösperusta 28.12.2004 YSjäL 3 2 mom., AVKSV 13 Voimassa 1.1.2005 - toistaiseksi Menettely sananvapausrikosasioissa 1. Taustaa Vuoden
Syrjintä, etninen tausta, syrjintäolettama, asuminen, asunnon vuokraus, sijoitusasunto, taloyhtiö
Syrjintä, etninen tausta, syrjintäolettama, asuminen, asunnon vuokraus, sijoitusasunto, taloyhtiö SYRJINTÄLAUTAKUNTA Diaarinumero: 2013/2059 Antopäivä: 27.2.2014 Vähemmistövaltuutettu pyysi syrjintälautakuntaa
1. YHDENVERTAISUUSLAIN TARKOITUS JA SOVELTAMISALA (1-2 ) Yhdenvertaisuuslakia sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa.
1 YHDENVERTAISUUSLAKI 1. YHDENVERTAISUUSLAIN TARKOITUS JA SOVELTAMISALA (1-2 ) Uusi yhdenvertaisuuslaki on tullut voimaan 1.1.2015. Yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen edellyttää aktiivista toimintaa ja toisten ihmisten huomiointia toiminnassa, erityisesti vähemmistöryhmien. Tämän verkkokurssin
Hakija vaatii yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaa päättämään, onko lautakunnan puheenjohtaja esteellinen käsiteltävänä olevassa asiassa.
Taksipalvelu, polvivamma, syrjintäolettama YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 301/2017 Antopäivä: 30.1.2018 Hakija joutui liikkumaan kyynärsauvojen avulla, koska hän oli kahta
YHDENVERTAI- SUUS HALLINNOSSA KEVÄT NOUSIAINEN AALTO-YLIOPISTO
YHDENVERTAI- SUUS HALLINNOSSA KEVÄT NOUSIAINEN AALTO-YLIOPISTO 18.11.2015 YHDENVERTAISUUDEN IHANUUS JA KURJUUS Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sama asia? Poliittinen ja oikeudellinen periaate Oikeudellinen
Yhdenvertaisuuslaki - Syrjintä ja häirintä - Romaniväestö - Televisio-ohjelmasarja - Yleisradio - Sananvapaus
KHO:2011:22 Vuosikirjanumero KHO:2011:22 Antopäivä 9.3.2011 Taltionumero 588 Diaarinumero 3870/1/09 Yhdenvertaisuuslaki - Syrjintä ja häirintä - Romaniväestö - Televisio-ohjelmasarja - Yleisradio - Sananvapaus
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei syrjintäolettamaa syntynyt ja hylkäsi hakemuksen.
Syrjintäolettama, verkkopankkitunnukset, asiakaspalvelu YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 67/2015 Antopäivä: 25.11.2016 Hakija on Suomessa asuva ulkomaan kansalainen, joka katsoi
Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle
1 Janne Salminen 20.2.2019 Kirjallinen lausunto Perustuslakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (HE 202/2017 vp) ja hallituksen esitys eduskunnalle
Yhdenvertaisuuslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Yhdenvertaisuuslaki Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta
Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs
Julkisuus ja salassapito Riikka Ryökäs Sovellettavat lait Henkilötietolaki Julkisuuslaki Erityislainsäädäntö Kirkkolaki Suomen perustuslaki Yksityiselämän suoja, PL 10.1 (yksityisyyden suojan periaate)
KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA
KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2016 2019 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä vastaa
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä
Syrjintälautakunta 22.9.2008 Dnro 2193/66/200 7
HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 09/0953/2 Ratapihantie 9 00520 HELSINKI Diaarinumero Puhelin 01036 42000 511 2009 06445/08/1205 Faksi 010 36 42079 Sähköposti helsinkihao@oikeusfi e- ~ ASIA Valitus syrjintälautakunnan
Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon
Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie
Kalajoen kaupunki on antanut kantelun perusteella asiasta selvityksen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 17.03.2014 Dnro OKV/734/1/2013 1/6 KANTELU A on 26.4.2013 osoittanut oikeuskanslerille kantelun, jossa hän pyytää tutkimaan Kalajoen kaupungin menettelyn lainmukaisuutta kaupungin osoitettua
Yhdenvertaisuus sosiaalialalla. YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen
Yhdenvertaisuus sosiaalialalla, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen Yhdenvertaisuuden merkityksen muutos Monimuotoistumisen (arvo)muutos o globalisaatio, ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus Muutos lainsäädännössä
Sote-asiakastietojen käsittely
Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset
KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA
KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2017-2020 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä
Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija
Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Amartya Sen:in haaste Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja
Syrjinnän sääntely ja työelämä
1 Syrjinnän sääntely ja työelämä Esiteteksti heinäkuu 2004 (vain sähköisenä) Sisällysluettelo Lainsäädäntö... 2 Suomen perustuslaki (731/1999)... 2 Yhdenvertaisuuslaki (21/2004)... 2 Työsopimuslaki (55/2001)...
Kohti yhdenvertaista kuntaa
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Det framgångsrika Finland skapas lokalt Kohti yhdenvertaista kuntaa Kuntamarkkinat 12.9.2018 Sinikka Mikola, Kuntaliitto Suomessa on 311 kuntaa Kunnilla on voimakas itsehallinto,
Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön
Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön 10.9.2018 1 Yhdenvertaisuuden huomioiminen Anssi Pirttijärvi 6.9.2018 10.9.2018 2 Perustuslaki 6 Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Valvonta ja seuraamukset lain rikkomisesta
Valvonta ja seuraamukset lain rikkomisesta Anu Tuija Lehto, lakimies, SAK Valvontaviranomaiset (YVL 18 ) Vähemmistövaltuutetusta yhdenvertaisuusvaltuutettu (laki yhdenvertaisuusvaltuutetusta) Oikeusministeriön
YHDENVERTAINEN KAUPUNKI Helsinki työpaja klo
YHDENVERTAINEN KAUPUNKI Helsinki työpaja 2.10.2018 klo 12.00-16.00 IHMISARVO JA OIKEUDENMUKAISUUS Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. YK ihmisoikeusjulistus Valtiosääntö
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
Mikä on syrjintää työelämässä?
Yhdenvertaisuusseminaari 30.11.2017 Helsinki Mikä on syrjintää työelämässä? Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 Miksi työelämän yhdenvertaisuus on tärkeää? Syrjinnän vastaisen lainsäädännön
Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari
Asiallinen käytös sallittu Työympäristöseminaari 28.5.2019 1 Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työturvallisuuslaissa Työntekijän pitää välttää sellaista epäasiallista kohtelua ja häirintää, joka voi aiheuttaa
VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN
VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä Kehitysvammaisten Tukiliiton liittokokous 19.5.2017 24/05/ 2 Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu
TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA
TOIMINTAMALLI OPISKELUSSA ESIINTYVIIN EPÄASIALLISEN KOHTELUN JA HÄIRINNÄN TILANTEISIIN ITÄ-SUOMEN YLIOPISTOSSA MITÄ EPÄASIALLINEN KOHTELU ON? Epäasiallinen kohtelu on toistuvaa kiusaamista, häirintää,
Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa
Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa OPS 2016 koordinaattori Tuija Vänni 8.9.2016 Vänni 2016 1 Ytimenä on, että oppiminen syntyy kannustavassa vuorovaikutuksessa se, mitä opiskellaan, auttaa ymmärtämään
Oikaisuvaatimus, tutkimatta jättämisen peruste, päätöksen tiedoksianto, kieli, välitön syrjintä, syrjintäolettama
Oikaisuvaatimus, tutkimatta jättämisen peruste, päätöksen tiedoksianto, kieli, välitön syrjintä, syrjintäolettama YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 339/2017 Antopäivä: 18.6.2018
Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?
Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja
Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !
Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella
UUDESTA YHDENVERTAISUUSLAISTA. Hallitusneuvos Susanna Siitonen
UUDESTA YHDENVERTAISUUSLAISTA Hallitusneuvos Susanna Siitonen Tarja Kröger 19.5.2014 1 Syrjinnän kieltoja ja tasapuolisen kohtelun velvollisuutta koskeva säännöskokonaisuus YVL Syrjinnän kiellot (pl. sukupuoleen
Syrjintäolettama, häirintä, esteettömyys, palvelun saavutettavuus, ravintola, liikuntavamma,
Syrjintäolettama, häirintä, esteettömyys, palvelun saavutettavuus, ravintola, liikuntavamma, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 150/2016 Antopäivä: 20.4.2017 Vammansa takia pyörätuolia
YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ?
YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Vammaisten henkilöiden oikeudet ja yhdenvertaisuus 2.2.2017 Oulu Pamela Sarasmo Ylitarkastaja, YVV-toimisto 2 VALTUUTETUN TEHTÄVÄ Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta
Menettely sananvapausrikosasioissa
Menettely sananvapausrikosasioissa YLEINEN OHJE Dnro 21/31/14 24.4.2015 Voimassa 1.5.2015 - toistaiseksi Kumoaa VKS:2004:1 Dnro 65/31/04 Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Telekopio Sähköpostiosoite Albertinkatu
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto
Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien
Tulkkauspalvelu, kuulonäkövamma, asuinpaikka, syrjintäolettama, välitön syrjintä, positiivinen erityiskohtelu, yhdenvertaisuuden edistäminen
Tulkkauspalvelu, kuulonäkövamma, asuinpaikka, syrjintäolettama, välitön syrjintä, positiivinen erityiskohtelu, yhdenvertaisuuden edistäminen YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero:
EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta
EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta
Lapsen saattohoito YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta Pyöreän pöydän keskustelu 14.3.2016 Säätytalo, Helsinki 14.3.2016 1 Eettiset koodistot/ ohjeet Terveys-/ lääkintäoikeus Sosiaalioikeus
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Yhteistyötoimikunta 19.09.2017 Kunnanhallitus 16.10.2017 1. JOHDANTO 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman taustaa Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014
https://www.youtube.com/watch?v=i_smgwpdcbg 12/10/2017 Aija Salo 2
https://www.youtube.com/watch?v=i_smgwpdcbg 12/10/2017 Aija Salo 2 Palvelumme syrjintää kokeneille Yhteydenotot (kantelut) verkkolomakkeen kautta, sähköpostitse tai puhelinpäivystykseen (ma-pe klo 10-12)
Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat
Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat Sopimusoikeudelliset periaatteet ja oikeustoimilaki Työnhakijatietojen käsittely Syrjinnän kielto Henkilö- ja soveltuvuusarviointitestaus työhönotossa