AIKAA JA AJATUKSIA. Aika ja ajanlasku - Aikaa ja ajatuksia - Mari Kyllönen Didrichsenin taidemuseo, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Kellomuseo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AIKAA JA AJATUKSIA. Aika ja ajanlasku - Aikaa ja ajatuksia - Mari Kyllönen Didrichsenin taidemuseo, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Kellomuseo"

Transkriptio

1 AIKAA JA AJATUKSIA Ymmärrys tapahtumien kestosta ja ajasta kehittyy lapsuuden aikana, joten aikakäsitykseen vaikuttavat vanhemmat ja ympäröivä kulttuuri. Aika mielletäänkin ympäri maailmaa hieman eri tavoin. aikakäsityksiä Pistemäinen aikakäsitys tarkoittaa sitä, että aikaa ei käsitetä ollenkaan. Pistemäisellä ajalla ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Tuskin kukaan aikuinen on kokenut aikaa pistemäisenä. Sen sijaan aivan pienten vauvojen aikakäsitys voi olla pistemäinen ennen kuin ymmärrys ajan kulusta kehittyy. Syklinen aikakäsitys tarkoittaa kehämäistä aikaa, jossa tietyt tapahtumat toistuvat uudestaan ja uudestaan. Tällaista kehämäisyyttä voi olla vaikkapa vuodenaikojen toistuminen. Syklinen aikakäsitys kuuluu esimerkiksi moniin aasialaisiin kulttuureihin. Lineaarinen aikakäsitys tarkoittaa janamaista aikaa, joka alkaa tietystä pisteestä tai hetkestä ja etenee suoraviivaisesti kohti loppua. Lineaarisessa eli viivamaisessa ajassa tapahtumat eivät toistu, vaan jokainen hetki on ainutlaatuinen. Ajan loppumisen on aikaisemmin ajateltu olevan paljon lähempänä, kuin mitä me nykyään ajattelemme sen olevan. Keskiajalla uskottiin maailmanlopun olevan jo ihan ovella, mutta nykyään uskomme maailmankaikkeuden olevan olemassa vielä satoja miljardeja vuosia. 1

2 Ympyrä vai jana? Meille tuttu länsimainen aikakäsitys kuvataan useimmiten lineaariseksi. Aika on jana, jolla on alkupiste ja loppupiste. Aika myös etenee suoraviivaisesti, eikä menneisyyteen voi palata. Useissa aasialaisissa uskonnoissa kuten hindulaisuudessa aika mielletään kuitenkin kehämäiseksi. Aika on kuin pyörä, jonka tapahtumat toistuvat uudestaan ja uudestaan. Kyse ei ole siitä, että eilisen tapahtumien uskottaisiin toistuvan täsmälleen samanlaisina huomenna, vaan ajalla ei ole alkua eikä loppua. Ajan pyörän kiertäessä myös tietyt tapahtumat tai aikakauden ominaisuudet tulevat uudestaan ja uudestaan takaisin nykyhetkeen. Hyvä esimerkki syklisestä ajasta on vuodenkierto. Vuodet seuraavat toisiaan, ja niissä toistuvat yhä uudestaan samat vuodenajat, juhlat ja uskonnolliset rituaalit. Siitä huolimatta yksikään vuosi ei ole täsmälleen samanlainen edeltäjiensä tai seuraajiensa kanssa. Useisiin aasialaisiin uskontoihin kuten hindulaisuuteen ja buddhalaisuuteen kuuluu ajatus uudelleensyntymästä, syntymän ja kuoleman jatkuvasta kierrosta. Tätä sielunvaellusta kutsutaan samsaraksi. Myös siinä on selkeästi nähtävissä ajatus syklisyydestä ja toistuvuudesta. Sekä buddhalaisuuden että hindulaisuuden tavoitteena on lopulta vapautua sielunvaelluksesta, kärsimyksestä ja ajan hetkellisyydestä eli päästä tilaan, jossa ei ole aikaa. Useimmiten aikakäsitys on yhdistelmä lineaarisia ja syklisiä piirteitä. Länsimaisessa aikakäsityksessä on myös syklisiä piirteitä kuten viikkorytmin ja vuodenkierron toistuminen. Ajan kolmijako Kokemuksemme ajasta jakautuu kolmeen osaan: nykyhetkeen, menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Menneisyys on jo tapahtunutta aikaa, jota voimme tavoitella muistin avulla tai tutkimalla historiaa. Tulevaisuus puolestaan on aikaa, joka ei ole vielä tapahtunut. Voimme kuitenkin kurkottaa tulevaisuuteen toiveissamme, suunnitelmissamme ja odotuksissamme. Käytännössä emme kuitenkaan voi tietää varmasti mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nykyhetkessä olemme juuri nyt. Ajan kolmijako menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen on osa sekä lineaarista että syklistä aikakäsityksessä. Erona on se, että kehämäisen 2

3 aikakäsityksen mukaan menneisyys palaa uudestaan nykyisyyteen toistuvien ilmiöiden tai tapahtumien kautta. Ajan kolmijakoa on kuvattu erilaisin symbolein. Esimerkiksi buddhalaisissa thangka-maalauksissa boddhisatvat eli valaistuneet henkilöt saatetaan esittää pitelemässä kolmikukkaista lootusta. Yksi kukista on nupussa, toinen avautumassa ja kolmas täydessä kukassa. Eri vaiheessa olevat kukat symboloivat tulevaisuutta, nykyisyyttä ja menneisyyttä. Eurooppalaisessa kuvataiteessa ajan kolmijakoa voivat symboloida kohtalottaret. Kohtalottaret ovat kolme naista, jotka pitelevät käsissään ihmisen elämänlankaa. Yksi kohtalottarista kehrää lankaa, toinen päättää sen kulusta, ja kolmas katkaisee langan. Kohtalottaret ovat osa roomalaista mytologiaa, ja ilmentävät uskoa siihen, että ihmisen kohtalo on jo ennalta määrätty. Mitä mieltä sinä olet? Voiko ihminen vaikuttaa itse kohtaloonsa? Onko tulevaisuus edessä vai takana? Aikaan liittyy myös usein käsitys ajankulun suunnasta. Meille on itsestään selvää, että tulevaisuus on edessä ja menneisyys takana, minkä todistavat monet sanonnat, kuten minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Länsimainen käsitys ajasta voidaan kuvata viivana, jossa nykyhetki kulkee menneisyydestä kohti tulevaisuutta. Kaikkialla näin ei kuitenkaan ole. Perinteisessä afrikkalaisessa aikakäsityksessä nykyhetken kannalta olennaista on menneisyys, jota kohti tapahtumat jatkuvasti liikkuvat. Menneisyydestä nykyhetki saa myös merkityksensä, sillä sen avulla voidaan ymmärtää, miksi asiat ovat nyt niin kuin ne ovat. Ihminen siis ikäänkuin katsoo kohti menneisyyttä, jossa olevat tapahtumat tunnetaan. Selän takana oleva tulevaisuus on vielä tuntematonta. Tulevaisuus sijaitsee selän takana myös Etelä-Amerikan Andeilla asuvien ayamara-kieltä puhuvien inkojen aikakäsityksessä. Ayamara-kielessä sama sana tarkoittaa sekä edessä olevaa että menneisyyttä. Vastaavasti tulevaisuus ja takana oleva ilmaistaan samalla sanalla. Lisäksi ayamaraa äidinkielenään puhuvat henkilöt usein osoittavat eteensä puhuessaan menneisyydestä ja taakseen puhuessaan tulevaisuudesta. 3

4 Aika voi virrata ylämäkeen Papuauusiguinealaisen yupno-heimon aikakäsitys puolestaan on sidoksissa heimon asuttaman Tyynenmeren saaren pinnanmuotoihin. Yupnot elävät hyvin eristyksissä muusta maailmasta, sillä heidän asuttamalleen alueelle ei johda teitä. Heimon elintapoja tarkkaillut tutkimusryhmä huomasi, että puhuessaan tulevaisuudesta yupnot viittoivat aina ylärinteeseen ja menneisyydestä puhuessaan alarinteeseen. Aika siis virtaa ylärinteeseen. Sisätiloissa menneisyyteen viitottiin kohti oviaukkoa, sillä yupnojen kodit ovat paalujen päälle nostettuja. Poistuessa sisätiloista täytyy siis kiivetä alas, kohti menneisyyttä. Tutkijat arvelivat erikoisen aikakäsityksen liittyvän heimon historiaan. Kun yupnot saapuivat saarelle, he asuivat aluksi rannikolla, alarinteessä, mutta ajan kuluessa asutus siirtyi saaren ylempiin osiin. Myös mandariinikiinaa puhuvilla aika asettuu ylös alas -suuntaiseksi. Kielessä on useita ilmaisuja, joissa menneet tapahtumat sijaitsevat ylhäällä ja tulevat alhaalla. Vasemmalta oikealle vai oikealta vasemmalle? Me olemme tottuneet esittämään ajan janana, joka etenee vasemmalta oikealle. Tämän voi huomata vaikkapa historian oppikirjojen aikajanoissa. Syy tähän esitystapaan lienee kirjoitussuuntamme. Myös edellä mainittu mandariinikiina kirjoitetaan vasemmalta oikealle ja kieltä puhuvat järjestävät ajan ylhäällä alhaalla -suunnan lisäksi vasemmalta oikealle. Ajan suunta voisi olla toinenkin. Esimerkiksi Australiassa elävien aboriginaalien aika kulkee auringon suuntaisesti. Menneisyys on idässä ja tulevaisuus lännessä. Me esitämme ajan vasemmalta oikealle riippumatta siitä mihin ilmansuuntaan katsomme, mutta aboriginaalit sijoittavat menneisyyden useimmiten itään riippumatta omasta asennostaan suhteessa ilmansuuntiin. Aika ja paikka Väli-Amerikan mayoille aika oli tärkeää tilan ja maailmankaikkeuden hahmottamisessa. He rakensivat suuret seremoniakeskuksensa itä länsi -suuntaisiksi auringon nousun ja laskun mukaan. Pyramidien 4

5 linjoja myös suunnattiin auringon nousupisteiden suuntaan. Myös muualla maailmassa suuria monumentteja on rakennettu osoittamaan vuodenkierron merkkihetkiä. Esimerkiksi Egyptissä pystytettiin obeliskeja, jotka osoittivat Sirius-tähden ilmestymisen taivaalle. Mayoille tärkeä elementti ajan ja tilan hahmottamisessa olivat niin kutsutut vuodenkantajat. Jokainen vuosi sai nimensä tai kantajansa siitä rituaalisen kalenterin, tzolk inin, päivänimestä, joka oli voimassa vuoden ensimmäisenä päivä. Nämä vuoden kantajat saattoivat käytännössä osua vain neljälle tzolk inin päivänimelle, jotka ovat Ak b al, Lamat, B en ja Etz nab. Mayat uskoivat näiden vuoden kantajien olevan erityisiä jumaluuksia, jotka myös kannattelivat taivasta neljässä eri ilmansuunnassa. Jokainen vuoden kantaja siis yhdistettiin omaan ilmansuuntaansa ja maailmankaikkeuden rakenteeseen. Aika oli olennainen osa paikkaa. Viidakon valloittama mayapalatsi Palenquessa. Didrichsenin taidemuseo, Jari Saalasti., 5

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS

HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS TYYTYVÄISYYS AHDISTUS SURU IHASTUS LUOTTAMUS EPÄLUULO ILO KAIPAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS PIRTEYS ONNI TOIVO JÄNNITYS RIEMU TUSKA EPÄTOIVO MIELIALAPÄIVÄKIRJA YLPEYS VIHA RAUHALLISUUS PELKO ROHKEUS VÄSYMYS

Lisätiedot

AFrikAn AikA JA AJAnlAsku

AFrikAn AikA JA AJAnlAsku AFrikAn AikA JA AJAnlAsku Afrikkalainen elämänrytmi on usein eurooppalaiselle ihmiselle vieras. kyse on siitä, että useiden afrikkalaisten kulttuurien aikakäsitys poikkeaa länsimaisesta. Afrikkalaisesta

Lisätiedot

mayat tunsivat tähtien liikkeet

mayat tunsivat tähtien liikkeet mayojen kalenteri mayat ovat väli-amerikassa meksikon ja Guatemalan alueella elävä kansa, joiden kehittämä korkeakulttuuri kukoisti 300 800-luvuilla jaa. eli ennen kuin kolumbus saapui amerikkaan. mayojen

Lisätiedot

Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014

Yhtälönratkaisusta. Johanna Rämö, Helsingin yliopisto. 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisusta Johanna Rämö, Helsingin yliopisto 22. syyskuuta 2014 Yhtälönratkaisu on koulusta tuttua, mutta usein sitä tehdään mekaanisesti sen kummempia ajattelematta. Jotta pystytään ratkaisemaan

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

2.3 Voiman jakaminen komponentteihin

2.3 Voiman jakaminen komponentteihin Seuraavissa kappaleissa tarvitaan aina silloin tällöin taitoa jakaa voima komponentteihin sekä myös taitoa suorittaa sille vastakkainen operaatio eli voimien resultantin eli kokonaisvoiman laskeminen.

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

ELÄMÄNFILOSOFIA Kuolema

ELÄMÄNFILOSOFIA Kuolema Kuolema Kuolema korjaa jokaisen ennemmin tai myöhemmin. Miten tietoisuus kuolemasta ja kuolevaisuudesta vaikuttaa elämään? Tekeekö tietoisuus kuolemasta elämästä mielekkäämpää? Kirjatkaa alla olevaan tilaan

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010

PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010 Kevättuutti 2010 PÄÄKIRJOlTUS Kesää edeltaviä hajanaisia ajatuksia Vaikkei kesän olemassaoloa juurikaan näinä aikoina pysty hahmottamaan tämän lumenpaljouden keskellä, yksi asia kuitenkin kertoo kesän

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti?

YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti? Testamentin teko-ohjeet YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin, sisarusten lapsiin, isovanhempiin ja heidän lapsiinsa

Lisätiedot

MIKSI TUKIVIITTOMAT?

MIKSI TUKIVIITTOMAT? MITKÄ TUKIVIITTOMAT? Tukiviittomilla tarkoitetaan viittomamerkkien käyttämistä puhutun kielen rinnalla, siten että lauseen avainsanat viitotaan. Tukiviittomien tarkoituksena on tukea ja edistää puhutun

Lisätiedot

JÄLJET. Aika, esineet, muisti

JÄLJET. Aika, esineet, muisti JÄLJET Aika, esineet, muisti JÄLJET - Aika, esineet, muisti Mitä jälkiä lääninmuseo on kerännyt tai jättänyt keräämättä? Mitä jälkiä olemme esitelleet ja mitä emme? Mitä jälkiä meidän pitäisi kerätä tänään

Lisätiedot

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut

Lisätiedot

nro. 1 / 2013 Luova kultt(uur)i

nro. 1 / 2013 Luova kultt(uur)i V I R nro. T 9 1 / 2013 Luova kultt(uur)i A "Henkisen tutkimuksen tehtävä on tehdä oikeutta kaikille uskonnoille. Onko Kristus-virike lähtöisin länsimaista? Onko jokin länsimainen

Lisätiedot

Katsaus maailman tulevaisuuteen

Katsaus maailman tulevaisuuteen Katsaus maailman tulevaisuuteen Katsaus tulevaisuuteen Tulevaisuudentutkimus tiedonalana Miltä tulevaisuus näyttää Silmäys nykyisyyteen Ikuisuuden perspektiivi Tulevaisuudentutkimus tiedonalana Tulevaisuudentutkimus

Lisätiedot

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei.

Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei. Uskonto (UE) Uskonnon opetukseen kaikille yhteiset aihekokonaisuudet sisältyvät seuraavasti. Opetuksessa annetaan valmiuksia osallistua seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Opetuksessa

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

2016/07/05 08:58 1/12 Shortcut Menut

2016/07/05 08:58 1/12 Shortcut Menut 2016/07/05 08:58 1/12 Shortcut Menut Shortcut Menut Shortcut menut voidaan aktivoida seuraavista paikoista. Shortcut menun sisältö riippuu siitä, mistä se aktivoidaan. 1. Shortcut menu suunnitellusta linjasta

Lisätiedot

Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE

Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE Omaisuuskysymys 23.11.2011 AYYE Sisällys Vuoden aikana tapahtunutta Tahtotilan kirkastus Ymmärryksen rakentaminen Sovinnon hakeminen PRH, Hao Arkisto Missä ollaan nyt ja mitä seuraavaksi tehdään? Tämän

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen LAPSEN SURU Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen Lapsen maailma Lapset ymmärtävät asiat omalla tavallaan ja vaikka ahdistuisivatkin, he saavat itsensä kokoisia kokemuksia elämänsä rakennusaineiksi. Aikuinen

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

1 Kannat ja kannanvaihto

1 Kannat ja kannanvaihto 1 Kannat ja kannanvaihto 1.1 Koordinaattivektori Oletetaan, että V on K-vektoriavaruus, jolla on kanta S = (v 1, v 2,..., v n ). Avaruuden V vektori v voidaan kirjoittaa kannan vektorien lineaarikombinaationa:

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Liite: Verkot. TKK (c) Ilkka Mellin (2004) 1

Liite: Verkot. TKK (c) Ilkka Mellin (2004) 1 Liite: Verkot TKK (c) Ilkka Mellin (2004) 1 : Mitä opimme? Verkkoteoria on hyödyllinen sovelletun matematiikan osa-alue, jolla on sovelluksia esimerkiksi logiikassa, operaatiotutkimuksessa, peli-ja päätösteoriassa

Lisätiedot

v 8 v 9 v 5 C v 3 v 4

v 8 v 9 v 5 C v 3 v 4 Verkot Verkko on (äärellinen) matemaattinen malli, joka koostuu pisteistä ja pisteitä toisiinsa yhdistävistä viivoista. Jokainen viiva yhdistää kaksi pistettä, jotka ovat viivan päätepisteitä. Esimerkiksi

Lisätiedot

MYYTIT Totta vai tarua?

MYYTIT Totta vai tarua? MYYTIT Totta vai tarua? MYYTTI ON TARINA Arkikielessä myytti merkitsee usein epätotta, satua, juttua vain. Tämä on myytin todellisen olemuksen sivuuttamista ja vähättelyä! Maailmassa on muitakin totuuksia

Lisätiedot

Evoluutiopuu. Aluksi. Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot. Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio

Evoluutiopuu. Aluksi. Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot. Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Evoluutiopuu Avainsanat: biomatematiikka, päättely, kombinatoriikka, verkot Luokkataso: 6.-9. luokka, lukio Välineet: loogiset palat, paperia, kyniä Kuvaus: Tehtävässä tutkitaan bakteerien evoluutiota.

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen Oletko mökkiomistaja? Haluaisitko vuokrata mökkisi venäläisille turisteille? Helposti Tuottoisasti Turvallisesti Me tarjoamme keinon! majapaikka.fi kallista.ru Se on Helppo Tuottoisa Turvallinen Me tarjoamme

Lisätiedot

Aika ja ajanlasku - Aikakausia ja ikäkausia - Mari Kyllönen Didrichsenin taidemuseo, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Kellomuseo

Aika ja ajanlasku - Aikakausia ja ikäkausia - Mari Kyllönen Didrichsenin taidemuseo, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Kellomuseo AikAkAuSiA JA ikäkausia Heti ryhdyttyään mittamaan aikaa, ihminen alkoi myös jakaa sitä osiin. Ajanlaskussa käytetyt osaset kuten tunti, päivä ja vuosi ovat meille tuttuja. lisäksi ihminen on jaotellut

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Fibonaccin luvut ja kultainen leikkaus

Fibonaccin luvut ja kultainen leikkaus Fibonaccin luvut ja kultainen leikkaus Avainsanat: Fibonacci, lukujono, kultainen leikkaus, suhde, yhtälö Luokkataso: 6.-9.-luokka, lukio, yliopisto Välineet: Kynä, paperi (kulmaviivain, sakset) Kuvaus:

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Kolmion kulmien summa. Maria Sukura

Kolmion kulmien summa. Maria Sukura Kolmion kulmien summa Maria Sukura Oppituntien johdanto Oppilaat kuulevat triangelin äänen. He voivat katsoa sitä ja yrittää nimetä tämän soittimen. Tutkimme, miksi triangelia kutsutaan tällä nimellä,

Lisätiedot

Venäläinen asiakkaana. Imatra 20.11..2013. Virve Obolgogiani. Mimino Oy. Mimino Oy

Venäläinen asiakkaana. Imatra 20.11..2013. Virve Obolgogiani. Mimino Oy. Mimino Oy Venäläinen asiakkaana Imatra 20.11..2013 Virve Obolgogiani Mimino Oy Venäläinen on erilainen kuin suomalainen? eurooppalainen? aasialainen?...? Koulutuksen sisältö kulttuurierojen merkitys asiakaspalvelussa

Lisätiedot

ITSETUNTEMUS YKSI VAIKEIMMISTA ASIOISTA ON OLLA SE KUKA ON. SAMALLA SE ON YKSI PARHAISTA ASIOISTA. TEE RAUHA ITSESI KANSSA PÄHKINÄNKUORESSA

ITSETUNTEMUS YKSI VAIKEIMMISTA ASIOISTA ON OLLA SE KUKA ON. SAMALLA SE ON YKSI PARHAISTA ASIOISTA. TEE RAUHA ITSESI KANSSA PÄHKINÄNKUORESSA YKSI VAIKEIMMISTA ASIOISTA ON OLLA SE KUKA ON. SAMALLA SE ON YKSI PARHAISTA ASIOISTA. TEE RAUHA ITSESI KANSSA www.eeviminkkinen.fi ITSETUNTEMUS PÄHKINÄNKUORESSA Ihminen on herkkä ja tunteva olento Jokaisella

Lisätiedot

Kenguru 2017 Student lukio

Kenguru 2017 Student lukio sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy

Tutustu. Innostu. Luo! www.villihelmi.fi. 2013 VilliHelmi Oy 1 Yhteen rannekoruun tarvitset: Erilaisia tsekkiläisiä lasihelmiä 30-60g tai 80-120 kpl siemenhelmiä (jos teet pitkiä, varrellisia kukkalinkkejä) isolenkkistä ketjua tasapäisiä korupiikkejä (pituus helmien

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

ENERGIAA! ASTE/KURSSI AIKA 1/5

ENERGIAA! ASTE/KURSSI AIKA 1/5 1/5 ASTE/KURSSI Yläasteelle ja lukioon elintarvikkeiden kemian yhteydessä. Sopii myös alaasteryhmille opettajan avustaessa poltossa, sekä laskuissa. AIKA n. ½ tuntia ENERGIAA! Vertaa vaahtokarkin ja cashewpähkinän

Lisätiedot

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot

opettaja Isak Penzev 4.10.2012

opettaja Isak Penzev 4.10.2012 1 Herran juhlat 4: Shemini Atzeret - Simchat Toora opettaja Isak Penzev 4.10.2012 Shalom, hyvät ystävät. Jatkamme oppituntia, jonka aiheena haluan käsitellä Herran juhlia. Olemme edelleen 3. Mooseksenkirjassa

Lisätiedot

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija , Monikulttuurisuuden asiantuntija SUOMESSA ON Monikulttuurisuus koulussa Noin 50 000 maahanmuuttajataustaista perhettä (4%) Yli 30 000 maahanmuuttajataustaista nuorta PERHEET Maahanmuuttajia Maahanmuuttotaustaisia

Lisätiedot

Avaruuden kolme sellaista pistettä, jotka eivät sijaitse samalla suoralla, määräävät

Avaruuden kolme sellaista pistettä, jotka eivät sijaitse samalla suoralla, määräävät 11 Taso Avaruuden kolme sellaista pistettä, jotka eivät sijaitse samalla suoralla, määräävät tason. Olkoot nämä pisteet P, B ja C. Merkitään vaikkapa P B r ja PC s. Tällöin voidaan sanoa, että vektorit

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

AINEISTOKOKEEN KYSYMYKSET Vastaa aineistokokeen tekstien ja muistiinpanojesi perusteella seuraaviin tehtäviin (1 2). Vastaa täydellisillä suomen kielen virkkeillä. Vastausaikaa on 55 minuuttia (klo 13.55

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku

Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku Teema 2. työpaja Opiskelija vapaaehtoisena - opiskelijavapaaehtoisen polku Työpajan vetäjät: Petri Tani, Laurea & Meeri Kuikka, Helsingin kaupunki Luokkatila: B302 Opiskelijan roolit Toimii vapaaehtoisena

Lisätiedot

Raamattu - tarua vai totta. Jyväskylän vapaaseurakunta 140913

Raamattu - tarua vai totta. Jyväskylän vapaaseurakunta 140913 Raamattu - tarua vai totta Jyväskylän vapaaseurakunta 140913 Raamattu - tarua vai totta? Millä perusteilla voimme väittää Raamatun sanaa todeksi? Voiko Raamatulle löytää tieteellisiä perusteita vai jääkö

Lisätiedot

Sisällyttävä vastaanotto Partnerskap Skåne

Sisällyttävä vastaanotto Partnerskap Skåne Sisällyttävä vastaanotto Partnerskap Skåne Tervetuloa! Partnerskap Skåne on moottori, joka tuo yhteen Skoonen hyvät voimat toteuttamaan maahantulijoiden vastaanottoa mahdollisimman sisällyttävällä tavalla.

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle

Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle Tulevaisuusohjausta kaikille ja kaikkialle - ratkaisu vai ongelma? Educa-messut 24.1.2014 Leena Jokinen Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto Vaihtoehtoisten henkilökohtaisten tulevaisuuksien hahmottamista

Lisätiedot

Kenguru 2018 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2018 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 0 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Ei ole tärkeää, että muistatte, mitä minä olen puhunut, vaan tärkeitä ovat teidän omat kysymyksenne ja oivalluksenne.

Ei ole tärkeää, että muistatte, mitä minä olen puhunut, vaan tärkeitä ovat teidän omat kysymyksenne ja oivalluksenne. YTT Eeva-Leena Vaahtio elvaahtio@elisanet.fi gsm 050-407 5730 www.eevaleenavaahtio.fi Otty ry. 17.5.2011 Akava-talo Työmarkkinaikä ei näy kasvoista eikä kalenterista Ei ole tärkeää, että muistatte, mitä

Lisätiedot

Ajan osasia, päivien palasia

Ajan osasia, päivien palasia Ajan osasia, päivien palasia Ajan mittaamiseen tarvitaan liikettä. Elleivät taivaankappaleet olisi määrätyssä liikkeessä keskenään, ajan mittausta ei välttämättä olisi syntynyt. Säännöllinen, yhtäjaksoinen

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut

Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut (1) Laske 20 12 11 21. Turun seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 18.1.2012 Tehtävät ja ratkaisut a) 31 b) 0 c) 9 d) 31 Ratkaisu. Suoralla laskulla 20 12 11 21 = 240 231 = 9. (2) Kahden peräkkäisen

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa?

Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa? Elävä opetussuunnitelma Miten lapsen oppimissuunnitelma rakentuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arjessa? Mervi Hangasmaa Jyväskylän yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Kasvatustieteen päivät

Lisätiedot

766320A SOVELTAVA SÄHKÖMAGNETIIKKA, ohjeita tenttiin ja muutamia teoriavinkkejä sekä pari esimerkkilaskua

766320A SOVELTAVA SÄHKÖMAGNETIIKKA, ohjeita tenttiin ja muutamia teoriavinkkejä sekä pari esimerkkilaskua 7663A OVLTAVA ÄHKÖMAGNTIIKKA, ohjeita tenttiin ja muutamia teoriavinkkejä sekä pari esimerkkilaskua 1. Lue tenttitehtävä huolellisesti. Tehtävä saattaa näyttää tutulta, mutta siinä saatetaan kysyä eri

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon KA1-kurssi on ehkä mahdollista läpäistä, vaikkei osaisikaan piirtää suoraa yhtälön perusteella. Mutta muut kansiksen kurssit, no

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Gailla Oy

Vuorovaikutustaidot työnhaussa. Gailla Oy Vuorovaikutustaidot työnhaussa Paritehtävä Esittele itsesi ja ammatillinen osaamisesi vasemmalla puolella istuvalle vierustoverillesi Aikaa 2 min Paritehtävä Esittele (uusi tuttavuus) äskeinen toverisi

Lisätiedot

Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY

Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi FM, UUSPERHENEUVOJA KIRSI BROSTRÖM, SUOMEN UUSPERHEIDEN LIITTO RY Uusperheen määrittelyä uusperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka

Lisätiedot

MITÄ ARVOT OVAT? Perustuvatko arvot tunteisiin, tietoon, tehokkuuteen, demokratiaan vai päämäärään? Ovatko arvot ominaisuuksia?

MITÄ ARVOT OVAT? Perustuvatko arvot tunteisiin, tietoon, tehokkuuteen, demokratiaan vai päämäärään? Ovatko arvot ominaisuuksia? MITÄ ARVOT OVAT? Esimerkiksi: Mikä on hyvää? Onko hyvää se, mikä tuntuu hyvältä? minkä joku (auktoriteetti) sanoo olevan hyvää? minkä hyvyydestä suurin osa on samaa mieltä? mikä toimii hyvin (tai sopii

Lisätiedot

Vektorit. Kertausta 12.3.2013 Seppo Lustig (Lähde: avoinoppikirja.fi)

Vektorit. Kertausta 12.3.2013 Seppo Lustig (Lähde: avoinoppikirja.fi) Vektorit Kertausta 12.3.2013 Seppo Lustig (Lähde: avoinoppikirja.fi) Sisällys Vektorit Nimeäminen Vektorien kertolasku Vektorien yhteenlasku Suuntasopimus Esimerkki: laivan nopeus Vektorit Vektoreilla

Lisätiedot

Hyvästi, huono kieli!

Hyvästi, huono kieli! Journalisti 13/2010 Hyvästi, huono kieli! Kun toimittaja panostaa resursseja, lukija voihkii. Lehtori Sirkka Wahlstén tekee kaikkensa, jotta jutuissa eivät vilahtelisi vierassanat ja viranomaiskieli. Jaakko

Lisätiedot

Laulajan ilmaisu ja kuuntelijan kokemus

Laulajan ilmaisu ja kuuntelijan kokemus Esitelmä 29.3.2008 / Powerpoint -esityksen tekstit Musiikki ja tutkimus 2008 Esitys, kuulija ja musiikin välittyminen -symposium. Tampereen yliopisto, Musiikintutkimuksen laitos. Anne Tarvainen Tampereen

Lisätiedot

3 Suorat ja tasot. 3.1 Suora. Tässä luvussa käsitellään avaruuksien R 2 ja R 3 suoria ja tasoja vektoreiden näkökulmasta.

3 Suorat ja tasot. 3.1 Suora. Tässä luvussa käsitellään avaruuksien R 2 ja R 3 suoria ja tasoja vektoreiden näkökulmasta. 3 Suorat ja tasot Tässä luvussa käsitellään avaruuksien R 2 ja R 3 suoria ja tasoja vektoreiden näkökulmasta. 3.1 Suora Havaitsimme skalaarikertolaskun tulkinnan yhteydessä, että jos on mikä tahansa nollasta

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot