Aika ja ajanlasku - Aikakausia ja ikäkausia - Mari Kyllönen Didrichsenin taidemuseo, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Kellomuseo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aika ja ajanlasku - Aikakausia ja ikäkausia - Mari Kyllönen Didrichsenin taidemuseo, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Kellomuseo"

Transkriptio

1 AikAkAuSiA JA ikäkausia Heti ryhdyttyään mittamaan aikaa, ihminen alkoi myös jakaa sitä osiin. Ajanlaskussa käytetyt osaset kuten tunti, päivä ja vuosi ovat meille tuttuja. lisäksi ihminen on jaotellut menneisyyttä ja joskus jopa tulevaisuuttakin erilaisiin aikakausiin. Samoin elämänkaari on monissa kulttuureissa jaettu erilaisiin ikävaiheisiin. ajan PyÖrän Osat Hindulaisessa filosofiassa aika jaetaan eripituisiin kausiin jotka toistuvat suuressa ajankierrossa. Ajanpyörän kierros koostuu neljästä vaiheesta tai aikakaudesta eli yugasta. Aikakaudet ovat keskenään eri pituiset. Aikausista pisin on täydellisyyden aikakausi krtayuga, jota seuraavat lyhyemmät asteittain rappioituvat ajat tretâyuga ja dvâparayuga. Viimeinen, lopullisen rappion aikakausi kaliyuga on kestoltaan lyhyin. Neljä aikakautta muodostavat kokonaisen kierroksen, mahâyugan, joka toistuu yhä uudestaan. Joidenkin käsitysten mukaan toisto tapahtuu niin, että neljännestä kaudesta siirrytään ensimmäiseen. Toinen tulkinta on, että rappion kauden jälkeen aikakaudet etenevät käänteisessä järjestyksessä. Jälkimmäistä näkemystä voisi kuvata edestakaisin pyörivänä pyöränä, joka aina kierroksen päätyttyä vaihtaa suuntaa. Aikakausien kestoista on erilaisia mielipiteitä. Useimmiten ajatellaan pisimmän täydellisyyden ajan kestävän 4000 vuotta ja sitä seuraavien aina tuhat vuotta vähemmän. Jokaiseen aikaan kuuluvat myös välikaudet, joiden kuluessa siirrytään aikakaudesta toiseen. Yhteensä mahâyugan kesto on vuotta. Usein ajatellaan näiden vuosien edustavan jumalien vuosia, jotka ovat 360 kertaa ihmisten 1

2 vuosia pidempiä. Toisin sanoen mahâyugan pituus olisi kaiken kaikkiaan vuotta. Intialaiset olivat ihastuneet suuriin, jopa käsityskyvyn ylittäviin lukuihin. Yugat eivät ole ainoa aikayksikkö hindulaisuuden ajankierrossa, vaan niitäkin pidempiä ajan jaksoja on mahâyugaa vastaa yhtä kalpaa eli Brahmanin päivää. Tavallisissa vuosissa kalpan pituus on vuotta. Brahman päivää seuraa aina saman mittainen Brahmanin yö, joka on olemattomuuden kausi. Brahman on hindujen nimitys maailman sielulle ja sen olemassaolon perimmäiselle tarkoitukselle. Menneisyyden kultakaudet Eurooppalaiset filosofit pitivät pitkään itsestään selvyytenä, että menneisyys oli ollut jollain tavoin nykyisyyttä parempaa aikaa. Historia jaettiin kausiin, joissa parempaa ajanjaksoa seurasi aina huonompi. Nykyäänkin historia on jaoteltu erilaisiin kausiin kuten antiikkiin, keskiaikaan ja uuteen aikaan, mutta kausia ei enää laiteta paremmuusjärjestykseen. Jo antiikin kreikkalaiset jakoivat myyttisen menneisyytensä kausiin. Kaukaisimpana menneisyydessä oli kulta-aika, joka oli joutilasta yltäkylläisyyden aikaa. Kultakauden ihmisten ei tarvinnut tehdä työtä tai kärsiä vanhuuden vaivoja. Kultaaikaa seurasivat hopea-aika, pronssiaika ja heerosten eli sankarien aika. Jokainen aika oli edeltäjäänsä vaivalloisempi ja ihmiset huonompia. Kreikkalaiset ajattelivat itse elävänsä viidettä aikaa, joka oli rappeutunut rauta-aika. Kreikkalaisten myyttiin menneisyyden kultakaudesta ja ajan aiheuttamasta rappiosta liittyi myös toivo siitä, että tulevaisuudessa asiat voisivat olla paremmin. Pessimistit ajattelivat tosin rappion johtavan tuhoutumiseen. Samanlainen käsitys ajan kulusta muinaisuuden paratiisista tuskien ja rappion kautta uuteen paratiisiin kuuluu myös kristilliseen aikakäsitykseen, joka muotoutui länsimaisen aikakäsityksen perustaksi. Keskiajan eurooppalaiset jakoivat menneisyytensä onnelliseen aikaan paratiisissa ja sitä seuranneeseen lain aikaan, josta kerrottiin Vanhassa testamentissa. Jeesuksen elämä merkitsi historiassa käännettä armon aikaan, jonka lopuksi uskovat pääsisivät taivaaseen ja ikuiseen autuuteen. Ennen viimeistä tuomiota uskottiin kuitenkin koittavan kaaoksen ja rappion aikakausi. 2

3 Keskiajan lopulla eurooppalaiset jakoivat historian kuuteen tuhatvuotiseen kauteen, jotka vastasivat luomiskertomuksen kuutta päivää, joiden aikana Jumala raamatun mukaan loi maailman. Tiedemiehet yrittivät raamatun avulla laskea maailman iän ja päätyväit noin kuuteen tuhanteen vuoteen. Irlannin arkkipiispa James Usher ( ) sai laskelmastaan jopa niin tarkan, että väitti Jumalan luoneen maailman 22. lokakuuta 4004 eaa. Nykyään tiedämme maapallon olevan huomattavasti vanhempi. Tieteessäkin uskottiin edelleen raamatun todistusvoimaan ja kuuden tuhatvuotisen kauden jälkeen koittavaan paratiisinomaiseen aikaan. Nykyisin käsitys tulevaisuudesta ja menneisyydestä jakautuu kahtia. Yksien mielestä entisinä aikoina elämä oli yksinkertaisempaa ja aidompaa eli parempaa. Toiset ajattelevat tulevaisuuden tuovan tullessan parempia aikoja sekä vaurautta tekniikan ja tieteen kehittymisen myötä. Siirtymäriitit Siirtymä- eli ikäkausiriitit tarkoittavat erilaisia tapoa ja perinteitä, jotka liittyvät ihmisen siirtymiseen ikäryhmästä toiseen. Niiden avulla on jaksotettu ihmisen elämää erilaisiin ikäkausiin, joita ovat esimerkiksi lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Siirtymäriittejä on kaikissa kulttuureissa. Meille tuttuja siirtymävaiheita ovat kouluun meno, vanhojen tanssit, häät ja vaikkapa eläkkeelle jääminen. Rituaalissa siirtyminen erilaiseen asemaan yhteisössä tehdään näkyväksi ja saatetaan näin kaikkien tietoon. Siirtyminen ikäryhmästä ja elämän vaiheesta toiseen on suuri tapahtuma ja merkittävä niin ihmiselle itselleen kuin koko yhteisöllekin. Syntymä Syntymä on hyvin konkreettinen siirtymä ihmisen elämässä. Elämän alkuun liittyvä nimen antaminen on useissa kulttuureissa tärkeä riitti, jossa tullaan osaksi yhteisöä. Monissa afrikkalaisissa uskonnoissa esiintyy ajatus sielunvaelluksesta ja jälleensyntymästä. Syntyvän lapsen ajatellaankin usein olevan joku esi-isän uudelleen ruumilliistuma. Esimerkiksi Länsi-Afrikassa asuvat jorubat voivat antaa lapselleen nimen Babatunde, isä on palannut tai Yetunde, äiti on palannut. 3

4 Joruboiden keskuudessa lapsen nimen voivat myös määrätä synnytyksen olosuhteet, kuten syntyminen juhlapäivänä, jalat edellä tai napanuora kaulan ympärillä. Myös kaksoset nimetään erityisellä nimellä; ensin syntynyttä kutsutaan Taiwoksi ja toisena syntynyt saa nimen Kehinde. Yleensä lapsen nimenantoseremonia on kahdeksan päivän kuluttua syntymästä. Jorubojen kaksosia esittävä ibeji-patsas. Helinä Rautavaaran museo Myös Väli-Amerikan mayojen elämässä syntymä oli tärkein tapahtuma, sillä syntymäpäivän uskottiin määrittävän ihmisen luonnetta ja kohtaloa. Emme valitettavasti tiedä tarkkaan, minkälainen mayojen syntymään liittynyt siirtymäriitti oli. Hieman pohjoisempana Meksikossa eläneiden asteekkien kerrotaan toimineen lapsen syntyessä tiettyjen rituaalien mukaan. Kylän pappi laati rituaalisen tzolk in-kalenterin päivämäärän perusteella lapselle horoskoopin ja suoritti erityisen seremonian, joka sitoi lapsen kyseiseen päivämäärään. Syntymän päivämäärän toivottiin tietysti olevan mahdollisimman onnekas, joten jos syntymä sattui erityisen epäonniselle päivälle saatettiin rituaalin suorittamista vitkutella. Näin saatiin lapselle onnekkaampi syntymäpäivä. Aikuistuminen Aikuistumisrituaaleja järjestetään kaikkialla maailmassa. Suomalaisille tuttuja esimerkkejä voivat olla: ripille pääsy, penkkarit tai vaikkapa armeija. Rituaaleilla ilmoitetaan ympäröivälle yhteiskunnalle, että nuoren rooli yhteisössä muuttuu ja hänestä on tulossa täysivaltainen yhteisön jäsen. Useissa 4

5 kulttuureissa naimisiin meno on mahdollista vasta aikuistumisriitin jälkeen. Monissa Afrikan kulttuureissa tytöille ja pojille järjestetään erilaiset aikuistumisrituaalit. Rituaaleissa on usein kysymys juuri siitä, että nuoresta tehdään täysivaltainen nainen tai mies. Usein aikuistumisrituaalit liittyvät myös seksuaalisuuteen, koska täyteen aikuisuuteen kuuluu melkein kaikissa maailman yhteiskunnissa lasten hankkiminen. Useissa heimoissa initioitavat lapset viettävät jonkin aikaa eristettynä yhteisöstä. Eristämisen aikana nuorille opetetaan yhteisön tapoja ja sääntöjä. Monesti näistä riiteistä on luovuttu modernimman elämäntavan myötä. Muinaisten mayojen keskuudessa aikuistumiseen liittyvää juhlaa kutsuttiin nimellä jumalten laskeutuminen. Juhla järjestettiin tyttöjen ollessa noin 12-vuotiaita ja poikien 16-vuotiaita. Sen aikana riisuttiin pois lapsuuden aikaiset korut. Juhlaa varten valittiin huolella päivä, joka olisi enteiltään mahdollisimman onnekas. Seremonian aikana lapset lahjoittivat papille kaakaopapuja ja sulkia ja jumalille uhrattiin erityistä alkoholijuomaa, jonka jälkeen pappi leikkasi helmet poikien hiuksista ja tyttöjen äidit riisuivat lapsiltaan simpukkavyöt. Vasta tämän juhlan jälkeen vanhemmat saivat alkaa etsiä pojalleen vaimoa. Initiaatioon voi myös liittyä erilaisia kokeita, joissa nuoren tulee todistaa taitavuutensa ja rohkeutensa. Esimerkiksi Papua-Uuden-Guinean poikien aikuistumisrituaaleihin kuuluu hurjan benjihypyn tekeminen. Avioliitto Avioliitto on yksi tärkeistä elämään kuuluvista siirtymäriiteistä sillä perinteisesti sen ja lasten hankkimisen ajatellaan kuuluvan kaikkien elämään. Avioliitto on aikuistumisriitin kanssa yksi aikuisuuden kynnyksistä. Voidaankin sanoa, että monissa kulttuureissa aikuistumisriitti aloittaa polun aikuisuuteen, ja vasta avioituminen ja lasten saaminen tekee nuoresta täyden aikuisen. Ennen avioon astumista jorubat pyytävät neuvoa ennustajalta. Jos ennustus on suotuisa, voidaan avioliitto solmia. Häiden yhteydessä uhrataan jumalille ja esi-isille, jotta liitto saisi siunauksen. Jorubojen kielessä avioliittoa tarkoittava sana igbeyawo merkitsee morsiammen kantamista, sillä 5

6 hääiltana morsian kannetaan sisään taloon. Samalla tavalla myös Suomessa sulhanen joskus nostaa morsiammen kynnyksen yli yhteiseen kotiin. Myös muinaiset mayat luottivat enteisiin avioliittoa solmittaessa. Kylän tietäjä tutki tarkkaan avioon aikovien horoskoopit, sillä niiden oli sovittava yhteen. Myös nimien oli soinnuttava yhteen, jotta liitto ei kariutuisi heti ensimmäiseen riitaan. Useissa kulttuureissa avioliitto on ollut ennen kaikkea liitto kahden suvun välillä. Jotta liitosta tulsisi mahdollisimman kestävä, maksettiin häiden yhteydessä myötäjäisiä. Mayjojen keskuudessa sulhasen vanhempien oli maksettava morsiamen isälle. Tinkiminen saattoi kestää viikkokausia, sillä isä tietysti tahtoi tyttärestään mahdollisimman korkean hinnan. Myötäjäistavaroiden lisäksi sulhasen oli tehtävä työtä appivanhempiensa pelloilla viidestä kuuteen vuotta, ja vasta sen jälkeen hän saattoi vapaasti viljellä omia peltojaan. Suomessakin avioliittoon kuuluivat ennen vanhaan myötäjäiset. Niiden osana morsian vei uuteen kotiinsa kapiot eli liinavaatteet, jotka hän oli valmistanut ennen avioon astumista. Kapiot olivat myös merkki nuoren naisen taitavuudesta käsitöissä. Morsiammen vanhemmat maksoivat myötäjäiset, mutta myös sulhasen tuli antaa morsiammelleen huomenlahja. Huomenlahja jäi kokonaan vaimon omaisuudeksi ja takasi toimeentulon, jos hän jä leskeksi. Kuolema Monissa uskomusjärjestelmissä uskotaan jonkinlaiseen kuoleman jälkeiseen elämään. Sen takia hautajaiset ovat olleet tärkeä siirtymäriitti, jossa menehtynyt omainen on saatettu matkalle tuonpuoleiseen. Afrikassa hautaustavat vaihtelevat heimosta ja jopa kylästä riippuen. Usein menehtynyt haudataan nopeasti, mutta varsinaisia hautajaisia juhlitaan vasta myöhemmin. Perheen täytyy yleensä kerätä huomattavasti varoja hautajaisia varten, joten ne pidetään kuukaudesta vuoteen hautaamisen jälkeen. Ystäville ja muille yhteisön jäsenille hautajaiset ovat tanssin ja pitojen juhla, jossa muistellaan vainajan onnistunutta elämää. Perheelle se on muutakin, nimittäin hautajaisten yhteydessä varmistetaan, että menehtyneen henki pysyy hyväntahtoisena perhettä kohtaan. Niinpä pidot tanssiesityksineen ovat 6

7 tärkeä sosiaalinen tapahtuma, mutta myös uhrilahja esi-isille ja menehtyneelle perheenjäsenelle. Mayojen uskomusten mukaan tie tuonpuoleiseen oli hankala, täynnä vaaroja ja koettelemuksia. Kun kuolema kohtasi mayaylimyksen, hänet haudattiin temppeliin upeiden uhrilahjojen kanssa. Hallitsijoiden kasvoille asetettiin jadeiittinaamio, jotta manalan valtiaat tunnistaisivat heidät ja voisivat antaa heille arvoisensa kohtelun. Tavallinen kansa hautasi kuolleensa talojensa alle ja antoi heidän mukaansa vaatimattomammat uhrilahjat. Jadeiittihelmiä sujautettiin kuolleen suuhun jauhetun maissin kera, jotta vainajalla olisi maallista ja henkistä evästä matkallaan tuonpuoleiseen ja tulevaan elämäänsä. Mayaylimykset haudattiin jadeiittinaamio kanssa. Didrichsen taidemuseo, Stina Ericsson 7

IHMISEN ELÄMÄN JUHLAT

IHMISEN ELÄMÄN JUHLAT IHMISEN ELÄMÄN JUHLAT RISTIÄISET TARJOILU - lasten ystävät, kummit ja sukulaiset Joskus juhlassa on - leikkejä - syötävää ja juotavaa lapsille ja aikuisille SYNTYMÄPÄIVÄT RIPPIJUHLAT (KONFIRMAATIO) Tavallisesti

Lisätiedot

mayat tunsivat tähtien liikkeet

mayat tunsivat tähtien liikkeet mayojen kalenteri mayat ovat väli-amerikassa meksikon ja Guatemalan alueella elävä kansa, joiden kehittämä korkeakulttuuri kukoisti 300 800-luvuilla jaa. eli ennen kuin kolumbus saapui amerikkaan. mayojen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

AFrikAn AikA JA AJAnlAsku

AFrikAn AikA JA AJAnlAsku AFrikAn AikA JA AJAnlAsku Afrikkalainen elämänrytmi on usein eurooppalaiselle ihmiselle vieras. kyse on siitä, että useiden afrikkalaisten kulttuurien aikakäsitys poikkeaa länsimaisesta. Afrikkalaisesta

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

AIKAA JA AJATUKSIA. Aika ja ajanlasku - Aikaa ja ajatuksia - Mari Kyllönen Didrichsenin taidemuseo, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Kellomuseo

AIKAA JA AJATUKSIA. Aika ja ajanlasku - Aikaa ja ajatuksia - Mari Kyllönen Didrichsenin taidemuseo, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Kellomuseo AIKAA JA AJATUKSIA Ymmärrys tapahtumien kestosta ja ajasta kehittyy lapsuuden aikana, joten aikakäsitykseen vaikuttavat vanhemmat ja ympäröivä kulttuuri. Aika mielletäänkin ympäri maailmaa hieman eri tavoin.

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset - Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn parin onnittelu Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Vastavihityn parin onnittelu Onnittelut!

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset

Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset - Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn parin onnittelu Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Vastavihityn parin onnittelu Lämpimät

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

Eskatologia. Oppi lopusta

Eskatologia. Oppi lopusta Eskatologia Oppi lopusta ta eskhata = viimeiset ajat/tapahtumat Oppi lopusta ja maailmankaikkeuden päätöksestä Ihmisen kuolema = oman elämän eskatologinen loppu Maailmanloppu koko todellisuuden eskatologinen

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

VARHAISKANTAISET USKONNOT ELI ALKUPERÄISKANSOJEN USKONNOT

VARHAISKANTAISET USKONNOT ELI ALKUPERÄISKANSOJEN USKONNOT VARHAISKANTAISET USKONNOT ELI ALKUPERÄISKANSOJEN USKONNOT Varhaiskantaisten uskontojen kannattajia on tällä hetkellä noin 1,5 % eri uskontojen kannattajista. Varhaiskantaisiksi uskonnoiksi kutsutaan uskontoja,

Lisätiedot

PERIMMÄISIIN KYSYMYKSIIN

PERIMMÄISIIN KYSYMYKSIIN JOHDANTO USKONTOON USKONTO ILMIÖNÄ Koska uskontoa on vaikea määritellä, tyydytään usein siihen, että mainitaan uskonnon kolme keskeisintä piirrettä: 1. Uskontoon liittyy käsitys YLILUONNOLLISESTA. Uskontoon

Lisätiedot

Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa

Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa Hautausoikeus, suostumukset, luvat ja muut ongelmatilanteet asiakaspalvelussa 17.3.2010 Mia Fager www.turunseurakunnat.fi 1 Hautasoikeus Hautaoikeus ~ oikeus tulla haudatuksi Jokaisella on oikeus saada

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit. Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Perheen perusteet 1. osa

Perheen perusteet 1. osa Perheen perusteet 1. osa 1 opettaja rabbi J. Melamed 2013 talvi Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Bereshit, Jumala puhuu omassa sanassaan, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Vaikea sanoa, mitä suomenkielinen

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde

Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Avoliitto, kihlaus, avioliitto ja rekisteröity parisuhde Ihmiset voivat elää monenlaisissa liitoissa. Tässä saat tietoa neljästä eri liitosta ja siitä, mitä ne tarkoittavat. Avoliitto Kun kaksi ihmistä

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme

APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE Bel ja lohikäärme www.scriptural-truth.com APOKRYFISET KIRJAT Bel ja Dragon KING JAMES BIBLE 1611 Bel ja lohikäärme Kirja Bel ja lohikäärme [in Daniel] Bel ja lohikäärme, historia Eristyksissä Daniel loppuun. {1:1} ja kuningas

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen pyöreän pöydän keskustelu ympärileikkauksista

Lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen pyöreän pöydän keskustelu ympärileikkauksista Lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen pyöreän pöydän keskustelu ympärileikkauksista Tyttöjen ympärileikkaus ja poikien ei-lääketieteellinen ympärileikkaus kulttuurisesta näkökulmasta FT Sylvia Akar,

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään.

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. ISOISÄ ISOISÄ KERRO MINULLE KERRO MINULLE Anna kirja isoisällesi täytettäväksi ja saa se takaisin täynnä muistoja. Tarinasi on erityinen Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. Antaja Saaja

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

merkitys omaisten ja vainajan

merkitys omaisten ja vainajan Hautaamisen ja hautauskulttuurin merkitys omaisten ja vainajan näkökulmasta Anna Liisa Aho TtT, dosentti Tampereen yliopisto Terveystieteiden yksikkö KUOLEMA JA TYÖ - seminaari 52 409 kuollutta Lapsikuolleisuus

Lisätiedot

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012 Musliminuoret ja sukupolvien kuilu Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012 Islam ja muslimit 600-luvulla Arabian niemimaalla syntynyt monoteistinen uskonto Seuraajia, muslimeja, n. 1,5

Lisätiedot

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan?

Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Onko toista ylösnousemusta Jumalan valtakuntaan? Ensimmäiseen ylösnousemukseen pääsevät valitut ovat onnellisia, koska toisella kuolemalla ei ole heihin valtaa. He siis saavat ikuisen elämän jo ensimmäisen

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Sukuni. Kertomuksia, jotka tuovat meidät yhteen

Sukuni. Kertomuksia, jotka tuovat meidät yhteen Erityisesti kannustamme nuoria ja nuoria naimattomia aikuisia käyttämään temppelityössä oman sukunsa nimiä tai seurakuntansa ja vaarnansa jäsenten esivanhempien nimiä. Pappeusjohtajien tulee varmistaa,

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kenialaisten ja suomalaisten isien kokemuksia vaimoilleen tarjotun tuen merkityksestä. Helinä Mesiäislehto-Soukka, TtT, kätilö, lehtori SeAMK

Kenialaisten ja suomalaisten isien kokemuksia vaimoilleen tarjotun tuen merkityksestä. Helinä Mesiäislehto-Soukka, TtT, kätilö, lehtori SeAMK Kenialaisten ja suomalaisten isien kokemuksia vaimoilleen tarjotun tuen merkityksestä Helinä Mesiäislehto-Soukka, TtT, kätilö, lehtori SeAMK Tutkimuksen tausta Terve Afrikka verkoston kautta syntynyt

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille Päivän ohjelma 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9.00 Virittäytyminen päivään Tervetuloa Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille 9.45 Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Juutalaisuuden juhlat. sekä kalenterin mukaan toistuvat että ihmisen elämänkaareen liittyvät

Juutalaisuuden juhlat. sekä kalenterin mukaan toistuvat että ihmisen elämänkaareen liittyvät Juutalaisuuden juhlat sekä kalenterin mukaan toistuvat että ihmisen elämänkaareen liittyvät 1. Juutalainen kalenteri 2. Sapatti 3. Tärkeimmät vuotuisjuhlat - Rosh hasana - Jom kippur - Sukkot - Hanukka

Lisätiedot