Lappeenrannan Toimitilat-konsernin talousarvio vuodelle 2019 Taloussuunnitelma vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lappeenrannan Toimitilat-konsernin talousarvio vuodelle 2019 Taloussuunnitelma vuosille"

Transkriptio

1 Lappeenrannan Toimitilat-konsernin talousarvio vuodelle 2019 Taloussuunnitelma vuosille Hallitus

2 LAPPEENRANNAN TOIMITILAT-KONSERNI LATO-konsernin toiminta-ajatus ja katsaus tulevien vuosien painopisteisiin Lappeenrannan Toimitilat-konserni (LATO) aloitti toimintansa LATO-konserni muodostui kun kaupungin teknisen toimen Tilakeskus, Lappeenrannan Yritystila-konserni, Williparkki Oy ja Wirma Lappeenranta Oy yhdistyivät. Lisäksi perustettiin uusi yhtiö: Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy. Konsernin emoyhtiönä toimii Lappeenrannan Toimitilat Oy, joka muodostettiin Lappeenrannan liiketoiminnat Oy:stä. Uudistuksen tavoitteina oli koota hajallaan oleva toimitilaosaaminen konsernissa yhteen. Lisäksi toimitilojen hallinta haluttiin erottaa selkeäksi tukipalveluksi, kuten siivous, ruokahuolto ja kiinteistönhoito jo ovat. Tavoitteena oli myös erottaa tulevat maakuntahallinnon tarpeisiin olevat rakennukset pois kaupungin palvelutuotannosta, kun kaupungin rahoitusvastuu sosiaali- ja terveystoimesta sekä pelastustoimesta päättyy. Toimitilaosaamisen keskittämisen kautta tavoitteeksi kirjattiin myös hallinnollisten säästöjen saaminen sekä luottamushenkilöiden ohjausmahdollisuuksien vahvistaminen. Uudistuksen toimeenpanona laadittiin Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:n kesken sopimus toimitilojen hallinnoinnista ja hoidosta ja Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Yritystila Oy:n kesken laadittiin vuokrasopimukset sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen käytössä olevista kohteista ja ulosvuokratuista kohteista. Ennen järjestelyn toteuttamista sekä eräistä seikoista vielä järjestelyn toteutuksen jälkeen oli verohallinnolle toimitettu käsiteltäväksi ennakkoratkaisuhakemukset sen selvittämiseksi miten verohallinto verotusta toimittaessaan tulee menettelemään tietyissä veroasioissa. Verohallinto antoi tuloverotusta koskevat ennakkoratkaisut kesäkuussa 2017 ja Kumpikaan ennakkoratkaisu ei kaikilta osin tukenut tavoiteltua uudistusta. Mikäli verohallinnon päätökset jäävät voimaan, muodostetun toimintamallin ja yritysrakenteen puitteissa toimiminen voi johtaa järjestelyn kohteiden osalta taloudellisilta vaikutuksiltaan sellaiseen lopputulokseen, mikä voi vaarantaa erityisesti Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:n ja Lappeenrannan Yritystila Oy:n häiriöttömän toiminnan. Molempiin ennakkoratkaisuihin on haettu muutosta. Lisäksi muutoksenhaun ajaksi toimitilojen hoidon ja hallinnoinnin toimintamalliin on tehty muutoksia siten, että Kaupungin oman palvelutuotannon käyttöön tulevat uudisrakennukset ja omassa käytössä olevien rakennusten peruskorjaus- ja pieninvestointihankkeet tehdään kaupungin omaan taseeseen. Myös käyttötalouteen kirjattavat vuosikorjaustoimenpiteet tehdään niin ikään kaupungin lukuun. Näistä tehtävistä vastaa kaupunkiorganisaatiossa elinvoiman ja kaupunki-kehitystoimialan tilakeskus vastuualue. Rakennusten ylläpito- ja kunnossapitotehtävien järjestämisestä vastaaminen on myös siirretty tilakeskuksen tehtäväksi siltä osin kuin kohteet ovat kaupungin oman palvelutuotannon käytössä. Järjestämisvastuun toteuttamiseksi tarpeelliset toimenpiteet tilakeskus hankkii ostopalveluna Lappeenrannan Toimitilat Oy konsernin yhtiöiltä, Lappeenranta-konsernin muilta yhtiöiltä ja toimijoilta tai ulkopuolisilta palveluntuottajilta. Edellä kerrotun järjestelyn vuoksi Lappeenrannan Toimitilat-konsernin rooli on muuttunut jonkin verran alun perin suunnitellusta, mutta käytännössä sen tehtävät pysyvät lähes samoina. Keskeisin muutos on se, että Lappeenrannan Toimitilat Oy:n asiantuntijoiden työpanosta myydään palvelusopimuksella tilakeskukselle Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:n sijasta. Näin ollen vuonna 2019 jatketaan vuonna 2018 aloitettua hyvin merkittävää pitkän tähtäimen investointisuunnitelman toteuttamista. Mittavin kokonaisuus liittyy Länsialueen palveluverkon hankkeiden toteutukseen, joiden osalta vuosi 2019 on pääosin vielä suunnitteluvuosi. Toteutusvaiheeseen vuonna 2019 tulevat mm. Kesämäenrinteen koulun peruskorjaus ja laajennus, Joutsenon koulun uudisrakennus ja Lauritsalan koulun uudisrakennus. Keilahallin/Urheilutalon peruskorjaus jatkuu toisen vaiheen osalta. Edellä mainittujen lisäksi latolaiset tulevat lähivuosien aikana 2

3 työskentelemään mm. monitoimiareenahankkeen, Kourulan päiväkotikoulun, keskustan uuden päiväkodin ja lukuisten muiden hankkeiden parissa. Wirma Lappeenranta Oy:n osakkeet siirtyivät Lappeenrannan kaupungin omistukseen. Lappeenrannan Toimitilat-konsernin keskeisimpänä tavoitteena tulevina vuosina on sen varmistaminen, että kaupungin toimialoilla ja muilla vuokralaisilla on käytössään käyttötarkoitukseen sopivat, terveelliset ja turvalliset toimintaympäristöt. Myös tilojen käytön tehostaminen, tilojen yhteiskäytön, muunneltavuuden ja monikäyttöisyyden lisääminen ovat koko kaupunkikonsernin talouden kannalta olennaisia asioita, joissa täytyy onnistua nyt kun uusia toimitiloja rakennetaan ja järjestetään seuraavien vuosikymmenten ajaksi. Mikko Hietamies toimitusjohtaja Lappeenrannan Toimitilat-konsernin rakenne: 1. Lappeenrannan Toimitilat Oy 2. Lappeenrannan Yritystila Oy 2.1. Lappeenrannan Laivat Oy 2.2. Lappeenranta Free Zone Oy Ltd 2.3. Kiinteistö Oy Mustolan Huoltorakennus 2.4. Kiinteistö Oy Reijolan Liikekeskus 2.5. Lappeenrannan Matkakeskus Oy 2.6. Kiinteistö Oy Joutsenon Annukka 3. Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy 4. Williparkki Oy Yleiskuvaus vuoden 2019 toiminnasta ja tulevasta kehityksestä, arvio liikevaihdon kehityksestä ja tuloksesta vuodelle 2019 sekä suunta vuosille Lappeenrannan Toimitilat konsernin tavoitteena on organisaatiouudistuksen tavoitteiden toteuttaminen ja strategian toimintasuunnitelman tavoitteiden saavuttaminen konsernin toimialan osalta. Konsernin liikevaihdon arvioidaan olevan vuonna 2019 noin 17,7 miljoonaa euroa. Liikevaihdon arvioidaan asettuvan miljoonan euron tasolle. Vuonna 2019 konsernin tuloksen arvioidaan muodostuvan positiiviseksi noin euroa. Vuosien tulos pysynee vuoden 2019 tasolla. Kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet vuodelle 2019 sekä suunta vuosille Kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet on esitetty yhtiökohtaisesti. Tuloutustavoite 2019 Lappeenrannan Toimitilat-konserniin kuuluvalle Williparkki Oy:lle on asetettu tuloutustavoitteeksi vuonna Investoinnit vuonna 2019 sekä suunta Investoinnit on esitetty yhtiökohtaisesti. 3

4 Suunnitellut rakenne- ja rahoitusjärjestelyt 2019 Investoinnit rahoitetaan pääosin ulkopuolisella rahoituksella. Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Strategiset ja operatiiviset riskit - veroriskit - maakuntauudistus o Monissa Yritystila Oy:n omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa on vuokralaisena maakunnallisia sosiaali- ja terveysalan ja pelastustoimen yksiköitä. Maakuntauudistus tulee muuttamaan näiden kiinteistöjen vuokrausjärjestelyitä, joiden vaikutuksia on vaikea arvioida. Yritystilan hallinnoimiin ja kaupungin omistamiin sote- ja pelastuskiinteistöihin liittyvä riski tai mahdollisuus tulee konkretisoitumaan maakuntauudistuksen edetessä. - vuokratut ja myytävät tilat o vuokralaisen vaihdostilanteessa tilat vaativat useimmiten muutostöitä, joiden vuoksi tiloja voi olla vaikea vuokrata kannattavasti o vuokrattavista toimitiloista on Lappeenrannassa ylitarjontaa, mikä alentaa vuokratasoa Henkilöstöriskit - toimitilan epäkelpoisuudesta aiheutuva riski käyttäjälle - työkyvyn ylläpitäminen muutostilanteissa - yrityskulttuuri - rekrytoinnin onnistuminen Omaisuusriskit - rakentamiseen liittyvät tekniset riskit - toiminnan keskeytysriskit - sisäilmaongelmat Rahoitusriskit ja taloudelliset riskit - korkoriskiä hallitaan jakamalla lainat pitkällä aikavälillä tasaisesti kiinteä- ja vaihtuvakorkoisiin - suhdannevaihtelut Muut riskit - imagoriskit o sisäilma - hankkeiden toteutusaikataulut 4

5 TULOSLASKELMATIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ KAIKILTA VUOSILTA Tuloslaskelma TP TA TA Muutos TS TS % LIIKEVAIHTO ,4 % Liiketoiminnan muut tuotot ,0 % Valmistus omaan käyttöön 0,0 % Materialit ja palvelut ,9 % Henkilöstökulut ,4 % Poistot ja arvonalentumiset ,6 % Liiketoiminnan muut kulut ,0 % LIIKETULOS ,1 % Rahoitustuotot ,6 % 2 2 Rahoituskulut ,5 % TULOS ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA ,9 % Tilinpäätössiirrot ,0 % 0 0 Verot ,6 % Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta ,0 % TILIKAUDEN TULOS ,8 % TASETIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018, 2019 Muutos Tase TP TA TA 2019/ % VASTAAVAA Pysyvät vastaavat (yht.) ,4 % Aineettomat hyödykkeet ,5 % Aineelliset hyödykkeet ,7 % Sijoitukset ,5 % Vaihtuvat vastaavat (yht.) ,7 % Vaihto-omaisuus 0 0 0,0 % Saamiset ,6 % Rahoitusarvopaperit ,0 % Rahat ja pankkisaamiset ,2 % VASTAAVAA YHTEENSÄ ,9 % VASTATTAVAA Oma pääoma (yht.) ,9 % Osakepääoma ,0 % Arvonkorotusrahasto 0 0,0 % Muut omat rahastot ,0 % Ed. tilikausien voitto/tappio ,6 % Tilikauden voitto/tappio ,8 % Vähemmistöosuus ,5 % Konsernireservi ,9 % Pakolliset varaukset ,0 % Laskennallinen verovelka ,8 % Vieras pääoma (yht.) ,4 % Pitkäaikainen vieraspääoma ,4 % Lyhytaikainen vieraspääoma ,7 % VASTATTAVAA YHTEENSÄ ,9 % 5

6 TUNNUSLUVUT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018 JA 2019 Tunnusluvut TP TA TA Muutos laskentakauden lopussa /2018 Kaupungin omistusosuus yhtiöstä % 0 Konserniyhtiön omistusosuus yhtiöstä % 0 Henkilöstöä keskimäärin Investoinnit (1000 ) Konsernin sis.lainat (1000 ) Ulkoiset lainat (1000 ) Kaupungin takausvastuut (1000 ) Kaupungin antolainat (1000 ) Leasingvastuut (1000 ) KANNATTAVUUS Oman pääoman tuotto % (nettotulos/(opo keskimäärin tilikaud.)*100-1,2 2,1 1,7-0,4 Sijoitetun pääoman tuotto % (nettotulos+rah.kulut+verot)/(sij.po keskim. tilikaud.)*100 0,5 4,8 3,6-1,2 Liikevoitto % liikevoitto/liikevaihto*100 1,3 3,7 5,8 2,1 VAKAVARAISUUS Omavaraisuusaste % (opo+ poistoero ja vap.eht.var.)/(koko po - saadut ennakot)*100 38,4 31,3 37,6 6,3 MAKSUVALMIUS Current ratio (rah.omaisuus+vaihto-omaisuus+lyhyt.aik. saam.)/lyhyt.aik.velat 0,8 1,0 0,7-0,3 Quick ratio (rah.omaisuus+lyhyt.aik.saam.)/(lyhytaik.velat-lyhyt.aik.ennakot) 1,9 1,0 0,7-0,3 YHTIÖN ROOLI KONSERNIN SISÄISESSÄ KAUPANKÄYNNISSÄ Myynti Lappeenrannan kaupungille (1000 ) Ostot Lappeenrannan kaupungilta (1000 ) Yhtiökohtaiset toiminnalliset tunnusluvut Tuloutus kaupungille (1000 )

7 LATO-konsernin liikevaihto Liikevaihdon jakauma yhtiöittäin

8 Toimintakulujen jakauma yhtiöittäin 2019 Toimintakulujen jakauma lajeittain

9 Toimintakulujen kehitys Poistojen jakauma yhtiöittäin

10 Poistojen kehitys Rahoituskulut yhtiöittäin

11 Rahoituskulujen kehitys Lainat yhtiöittäin

12 Lainamäärän kehitys Tase yhtiöittäin

13 LAPPEENRANNAN TOIMITILAT OY Yhtiön toiminta-ajatus Lappeenrannan Toimitilat Oy toimii Lappeenrannan kaupunkikonserniin kuuluvien omistamiensa osakeyhtiöiden emoyhtiönä sekä koordinoi ja edistää niiden toimintaa. Yhtiö voi tarjota konserniyhtiöilleen työvoima-, rahoitus- ja muita yhteisiä palveluja. Yhtiö voi myöntää rahoitusta sekä antaa takauksia ja muita vakuuksia enemmistönä omistamiensa yhtiöiden luottojen ja muiden sitoumusten täyttämisen vakuudeksi. Yhtiö voi omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta sekä arvopapereita. Lappeenrannan Toimitilat Oy on Lappeenrannan kaupungin kokonaan omistama yhtiö. Yleiskuvaus vuoden 2019 toiminnasta ja tulevasta kehityksestä, arvio liikevaihdon kehityksestä ja tuloksesta vuodelle 2019 sekä suunta vuosille Tilakeskus vastaa kaupungin rakennusomaisuuden omistamisesta sekä sen ylläpidon, kehittämisen ja muun kiinteistönpidon järjestämisestä kaupunginvaltuuston ja kaupunkikehityslautakunnan asettamien tavoitteiden mukaisesti. Järjestämisvastuunsa toteuttamiseksi tarpeelliset toimenpiteet tilakeskus hankkii ostopalveluna Lappeenrannan Toimitilat Oy konsernin yhtiöiltä, Lappeenranta-konsernin muilta yhtiöiltä ja toimijoilta tai ulkopuolisilta palveluntuottajilta. Lappeenrannan Toimitilat Oy:n liikevaihdon arvioidaan olevan vuonna 2019 noin 2,6 miljoonaa euroa ja vuosina noin 2,7 miljoonaa euroa. Yhtiön tulos on vuoden 2019 talousarviossa noin euroa. Vuosina tuloksen arvioidaan pysyvän lähellä tulevan vuoden tasoa. Kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet vuodelle 2019 sekä suunta vuosille Strategia-asiakirjasta - Tilojen ulosvuokraus ja tehokkaampi hyödyntäminen lisäävät tuloja o Tilasuunnitelman valmistelu 2018 ja investointiohjelman o Uusia käyttäjiä tiloille - Toimitilojen monipuolinen hyödyntäminen o Tilojen ja tavaroiden käyttömahdollisuudet lisääntyvät o Uusia käyttäjäryhmiä tiloille, tiloille uutta käyttöä o Kuntalaiset osallistuvat tilojen käytön ja hinnoittelun suunnitteluun, järjestelmä yksinkertaistuu o Tilojen tuottavuus paranee, kustannusten jaosta hyväksytty malli Kaupunginhallituksen hyväksymästä strategian toimintasuunnitelmasta: - Kulutuksen mukaan laskuttaminen ja etäluennan hyödyntäminen. Älykäs ohjaus ja teknologia vähentävät ylläpitokuluja - Aurinkoenergiaa LRE:n ja kaupungin yhteistyönä. Kotitaloudet mukaan tuottamaan aurinkovoimaa - Kiinteistöjen energiaratkaisut sekä digitaalinen kiinteistöautomaation kehitysalusta - Sähkön ja lämmön kysyntäjoustavat ja varastoinnin ratkaisut - Varaamo: sähköinen alusta, palvelukonsepti ja aktivointityö 13

14 - Kodat Muut kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet - Terveellisten ja turvallisten toimintaympäristöjen tarjoaminen - Energiansäästöohjelman noudattaminen: o Kuntien uuden energiatehokkuussopimuksen mukaisten tavoitteiden saavuttaminen o Toimintaympäristöjen hiilijalanjäljen pienentäminen - Korjausvelan hallinta: o Myynnin tehostaminen o Rakennusten purkaminen (P-salkku) o Oikea-aikaiset ja riittävät peruskorjaukset ja uudisrakentaminen - Monipuolisten ratkaisumallien käyttäminen rakennushankkeiden toteutuksessa ja rahoittamisessa - Asiakkaiden osallistaminen ja sitouttaminen hankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa - Hankintojen suunnittelu kustannustehokkaasti ja yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa Lappeenranta Greenreality-tavoitteita tukien - Organisaatiouudistuksen edellyttämä toimintojen yhteensovittaminen ja uuden organisaatiokulttuurin luominen ja vakiinnuttaminen Tuloutustavoite 2019 Yhtiön tarkoituksena ei ensisijaisesti ole jakaa tuottoja omistajilleen. Investoinnit vuonna 2019 sekä suunta Yhtiöllä ei ole investointeja tarkastelujaksolla. Suunnitellut rakenne- ja rahoitusjärjestelyt 2019 Yhtiöllä ei ole suunniteltuja rakenne- ja rahoitusjärjestelyjä vuonna On mahdollista että yhtiö joutuu pääomittamaan Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:tä. Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Henkilöstöriskit - Ammattitaitoisen henkilökunnan rekrytoiminen 14

15 TULOSLASKELMATIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ KAIKILTA VUOSILTA Tuloslaskelma TP TA TA Muutos TS TS % LIIKEVAIHTO ,1 % Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 0,0 % Valmistus omaan käyttöön 0 0 0,0 % Materialit ja palvelut ,0 % Henkilöstökulut ,3 % Poistot ja arvonalentumiset ,5 % Liiketoiminnan muut kulut ,1 % LIIKETULOS ,8 % Rahoitustuotot ,0 % Rahoituskulut ,0 % TULOS ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA ,8 % Tilinpäätössiirrot ,0 % Verot 0 0 0,0 % Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta 0 0 0,0 % TILIKAUDEN TULOS ,8 % TASETIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018, 2019 Muutos Tase TP TA TA 2019/ % VASTAAVAA Pysyvät vastaavat (yht.) ,3 % Aineettomat hyödykkeet ,0 % Aineelliset hyödykkeet ,0 % Sijoitukset ,4 % Vaihtuvat vastaavat (yht.) ,5 % Vaihto-omaisuus ,0 % Saamiset ,5 % Rahoitusarvopaperit ,0 % Rahat ja pankkisaamiset ,0 % VASTAAVAA YHTEENSÄ ,5 % VASTATTAVAA Oma pääoma (yht.) ,0 % Osakepääoma ,0 % Arvonkorotusrahasto ,0 % Muut omat rahastot ,0 % Ed. tilikausien voitto/tappio ,0 % Tilikauden voitto/tappio ,8 % Vähemmistöosuus ,0 % Konsernireservi ,0 % Pakolliset varaukset ,0 % Laskennallinen verovelka ,0 % Vieras pääoma (yht.) ,2 % Pitkäaikainen vieraspääoma ,8 % Lyhytaikainen vieraspääoma ,2 % VASTATTAVAA YHTEENSÄ ,5 % 15

16 TUNNUSLUVUT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018 JA 2019 Tunnusluvut TP TA TA Muutos laskentakauden lopussa /2018 Kaupungin omistusosuus yhtiöstä % Konserniyhtiön omistusosuus yhtiöstä % 0 0 Henkilöstöä keskimäärin Investoinnit (1000 ) Konsernin sis.lainat (1000 ) Ulkoiset lainat (1000 ) Kaupungin takausvastuut (1000 ) Kaupungin antolainat (1000 ) Leasingvastuut (1000 ) KANNATTAVUUS Oman pääoman tuotto % (nettotulos/(opo keskimäärin tilikaud.)*100-0,7 0,1 0,2 0,1 Sijoitetun pääoman tuotto % (nettotulos+rah.kulut+verot)/(sij.po keskim. tilikaud.)*100 0,2 0,1 0,2 0,1 Liikevoitto % liikevoitto/liikevaihto*100-0,2 1,7 2,4 0,7 VAKAVARAISUUS Omavaraisuusaste % (opo+ poistoero ja vap.eht.var.)/(koko po - saadut ennakot)*100 94,3 94,6 92,4-2,2 MAKSUVALMIUS Current ratio (rah.omaisuus+vaihto-omaisuus+lyhyt.aik. saam.)/lyhyt.aik.velat 7,0 9,7 5,3-4,4 Quick ratio (rah.omaisuus+lyhyt.aik.saam.)/(lyhytaik.velat-lyhyt.aik.ennakot) 7,0 9,7 5,3-4,4 YHTIÖN ROOLI KONSERNIN SISÄISESSÄ KAUPANKÄYNNISSÄ Myynti Lappeenrannan kaupungille (1000 ) Ostot Lappeenrannan kaupungilta (1000 ) Yhtiökohtaiset toiminnalliset tunnusluvut Tuloutus kaupungille (1000 ) 16

17 LAPPEENRANNAN YRITYSTILA KONSERNI Lappeenrannan Yritystila -konserni on LATO -konsernin alakonserni ja siihen kuuluvat seuraavat yhtiöt: Lappeenrannan Yritystila Oy (emoyhtiö) Lappeenranta Free Zone Oy Ltd Lappeenrannan Laivat Oy Kiinteistö Oy Mustolan huoltorakennus Kiinteistö Oy Reijolan liikekeskus Lappeenrannan Matkakeskus Oy Kiinteistö Oy Joutsenon Annukka Talousarviotekstit on laadittu Lappeenrannan Yritystila Oy:stä, Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:stä ja Lappeenrannan Laivat Oy:stä. TULOSLASKELMATIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ KAIKILTA VUOSILTA Tuloslaskelma TP TA TA Muutos TS TS % LIIKEVAIHTO ,5 % Liiketoiminnan muut tuotot ,0 % Valmistus omaan käyttöön 0 0,0 % Materialit ja palvelut ,7 % Henkilöstökulut ,6 % Poistot ja arvonalentumiset ,7 % Liiketoiminnan muut kulut ,2 % LIIKETULOS ,0 % Rahoitustuotot ,3 % 2 2 Rahoituskulut ,2 % TULOS ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA ,2 % Tilinpäätössiirrot ,0 % Verot ,0 % Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta ,8 % TILIKAUDEN TULOS ,6 %

18 TASETIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018, 2019 Muutos Tase TP TA TA 2019/ % VASTAAVAA Pysyvät vastaavat (yht.) ,9 % Aineettomat hyödykkeet ,5 % Aineelliset hyödykkeet ,2 % Sijoitukset ,1 % Vaihtuvat vastaavat (yht.) ,2 % Vaihto-omaisuus ,0 % Saamiset ,4 % Rahoitusarvopaperit ,0 % Rahat ja pankkisaamiset ,9 % VASTAAVAA YHTEENSÄ ,7 % VASTATTAVAA Oma pääoma (yht.) ,4 % Osakepääoma ,0 % Arvonkorotusrahasto ,0 % Muut omat rahastot ,0 % Ed. tilikausien voitto/tappio ,1 % Tilikauden voitto/tappio ,6 % Vähemmistöosuus ,0 % Konsernireservi ,3 % Pakolliset varaukset ,0 % Laskennallinen verovelka ,0 % Vieras pääoma (yht.) ,3 % Pitkäaikainen vieraspääoma ,0 % Lyhytaikainen vieraspääoma ,2 % VASTATTAVAA YHTEENSÄ ,7 % 18

19 TUNNUSLUVUT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018 JA 2019 Tunnusluvut TP TA TA Muutos laskentakauden lopussa /2018 Kaupungin omistusosuus yhtiöstä % 0 0 Konserniyhtiön omistusosuus yhtiöstä % Henkilöstöä keskimäärin Investoinnit (1000 ) Konsernin sis.lainat (1000 ) Ulkoiset lainat (1000 ) Kaupungin takausvastuut (1000 ) Kaupungin antolainat (1000 ) Leasingvastuut (1000 ) KANNATTAVUUS Oman pääoman tuotto % (nettotulos/(opo keskimäärin tilikaud.)*100-3,3-0,0 0,15 0,2 Sijoitetun pääoman tuotto % (nettotulos+rah.kulut+verot)/(sij.po keskim. tilikaud.)*100-0,4 0,8 0,9 0,1 Liikevoitto % liikevoitto/liikevaihto*100-1,9 3,2 3,6 0,4 VAKAVARAISUUS Omavaraisuusaste % (opo+ poistoero ja vap.eht.var.)/(koko po - saadut ennakot)*100 37,4 38,2 39,7 1,5 MAKSUVALMIUS Current ratio (rah.omaisuus+vaihto-omaisuus+lyhyt.aik. saam.)/lyhyt.aik.velat 0,7 0,7 0,9 0,2 Quick ratio (rah.omaisuus+lyhyt.aik.saam.)/(lyhytaik.velat-lyhyt.aik.ennakot) 0,6 0,7 0,5-0,2 YHTIÖN ROOLI KONSERNIN SISÄISESSÄ KAUPANKÄYNNISSÄ Myynti Lappeenrannan kaupungille (1000 ) Ostot Lappeenrannan kaupungilta (1000 ) Yhtiökohtaiset toiminnalliset tunnusluvut Tuloutus kaupungille (1000 ) 19

20 LAPPEENRANNAN YRITYSTILA OY Yhtiön toiminta-ajatus Lappeenrannan Yritystila Oy on Lappeenrannan Toimitilat Oy:n (LATO OY) 100 % omistama yhtiö. Se rakennuttaa työpaikkarakentamiseen liittyviä teollisuus-, liike- ja palvelutiloja sekä hallinnoi ja luovuttaa kyseisiä tiloja erityisesti pk-yritystoiminnan edistämiseksi. Lappeenrannan Yritystila Oy:llä on lähes m 2 toimitiloja Lappeenrannan alueella. Lappeenrannan Yritystila Oy toteuttaa Lappeenrannan kaupungin elinkeinostrategian mukaisia hankkeita omistajaohjauspäätöksillä. Yleiskuvaus vuoden 2019 toiminnasta ja tulevasta kehityksestä, arvio liikevaihdon kehityksestä ja tuloksesta vuodelle 2019 sekä suunta vuosille Toimitilakonsernin perustaminen kasvatti Lappeenrannan Yritystila Oy:n volyymia, kun sen hallintaan siirtyi ne Lappeenrannan kaupungin omistamat kiinteistöt, joissa on vuokralaisina muita kuin kaupungin oman palvelutuotannon organisaatioita. Järjestelyn toteuttamisen jälkeen on kuitenkin käynyt ilmi, että sen puitteissa toimiminen voi vaarantaa yhtiön häiriöttömän toiminnan. Tästä syystä osa kaupungin kiinteistöistä, jotka oli 2017 siirretty Yritystilan hallintaan, on siirretty takaisin kaupungille. Yritystilan oma ja sen hallinnoima kaupungilta siirtynyt kiinteistökanta sisältää lukuisia kiinteistöjä, joiden sijainti ja ominaisuudet eivät vastaa kiinteistömarkkinoiden kysyntää. Yleisen taloustilanteen paraneminen on näkynyt kohonneena toimitilakysyntänä tuotanto- ja varastotilojen osalta. Etelä-Karjalan liiketilamarkkinoilla toimitilatarjonta ylittää kysynnän. Uudisrakentamisen taso on säilynyt korkealle tasolla. Tulevien vuosien Lappeenrannan rakennusvolyymi on riippuvainen millaisella aikatauluilla ja laajuudella Lappeenrannan keskustan kiinteistökohteet käynnistyvät. Lappeenrannan asema maakunnan vetovoimaisimpana kaupunkina vahvistuu. Taloustilanteen parantuessa laadukkaiden ja sijainniltaan hyvien toimitilojen vuokrataso nousee. Voidaan arvioida, että Yritystilan liikevaihto tulee kasvamaan vuosina , mikäli Lappeenranta säilyy kasvavana kuntakeskuksena ja kilpailukykyisenä kaupunkina. Yritystilan ensisijaisena tavoitteena ei ole oman kiinteistöomaisuuden kasvattaminen. Mahdollisuus on myös hallitusti sekä oikealla hintatasolla omistajaohjauksen päätöksillä luopua kiinteistöistä. Yritystila Oy:n budjetoitu liikevaihto vuonna 2019 on n. 13 milj. euroa. ja tilakauden tulos euroa. Kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet vuodelle 2019 sekä suunta vuosille Yritystilalla ei ole sitovia tavoitteita kaupunginvaltuustoon nähden vuodelle Tuloutustavoite 2019 Yhtiön tarkoituksena ei ole ensisijaisesti jakaa tuottoja omistajilleen. Investoinnit vuonna 2019 sekä suunta

21 Vuonna yhtiö tekee omistamiensa ja hallinnoimiensa kiinteistöjen PTS-suunnitelmien mukaisia peruskorjaus- ja perusparannushankkeita sekä omistajaohjauksella elinkeinostrategisia kiinteistökohteita. Vuoden 2019 aikana on mahdollista, että käynnistyy The Switch Oy, Yaskakawa Company toimitilalaajennuksen rakentaminen kustannusarvioltaan n. 3 miljoonaa euroa. Hanke rahoitettaisiin lainarahoituksella. Hankkeen vaikutusta ei ole huomioitu talousarvioluvuissa. Suunnitellut rakenne- ja rahoitusjärjestelyt 2019 Lappeenrannan Yritystila Oy:n syyskuussa 2019 erääntyvä 2,85 milj. euron kertalyhenteinen laina uusitaan samansuuruisena. Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Yritystilan ja kaupungin välillä on vuokrasopimus, jonka mukaisesti Yritystila hallinnoi osaa kaupungin kiinteistöjä. Sopimuksen ensimmäinen toimintavuoden aikana on havaittu sopimuksen sisältävän kiinteistöjä, joista Yritystilalle tulevat kustannukset ovat suuremmat kuin niistä saatavat vuokratuotot. Tilanne vaatii sopimustarkennuksen kaupungin ja Yritystilan välillä mahdollisimman pian. Yritystila Oy on aiempina vuosina tarjonnut yrityksille räätälöityjä toimitiloja. Tilojen jäädessä tyhjilleen ne vaativat muutostöitä, jolloin niitä on vaikea vuokrata kannattavasti. Vuokrasopimusten uudistamisvaiheessa on ilmennyt, että moni vuokralainen haluaa muuttaa pienempiin tiloihin ja toimitilojen sijainti korostuu. Yritystilan lainamäärä on suuri ja velkarahan hinnan nousu on riski. Korkoriskiä hallitaan jakamalla lainat pitkällä aikavälillä tasaisesti kiinteä- ja vaihtuvakorkoisiin. Toimitilahallintauudistuksessa Yritystilan hallintaan siirtyivät pääosin kaikki kaupungin omistamat ulosvuokratut toimitilat. Järjestelyssä Yritystilan hallintaan siirtyi tiloja, joiden ylläpito saattaa muodostua taloudellisesti vaikeaksi. Yritystilan omistamissa ja hallinnoimissa tiloissa on vuokralaisena maakunnallisia sote-organisaatioita. Mahdollinen tuleva maakuntauudistus tulee muuttamaan sotekäytössä olevien kiinteistöjen vuokrausjärjestelyitä, joiden vaikutuksia on vaikea arvioida. Yritystilan hallinnoimiin ja kaupungin omistamiin sote- ja pelastuskiinteistöihin liittyvä mahdollinen riski tai mahdollisuus tulee konkretisoitumaan maakuntauudistuksen edetessä. 21

22 TULOSLASKELMATIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ KAIKILTA VUOSILTA Tuloslaskelma TP TA TA Muutos TS TS % LIIKEVAIHTO ,3 % Liiketoiminnan muut tuotot 4 0 0,0 % Valmistus omaan käyttöön 0 0,0 % Materialit ja palvelut ,0 % Henkilöstökulut ,0 % -3-3 Poistot ja arvonalentumiset ,7 % Liiketoiminnan muut kulut ,5 % LIIKETULOS ,5 % Rahoitustuotot ,0 % Rahoituskulut ,1 % TULOS ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA ,7 % Tilinpäätössiirrot ,0 % Verot ,0 % Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta 0 0 0,0 % TILIKAUDEN TULOS ,7 % TASETIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018, 2019 Muutos Tase TP TA TA 2019/ % VASTAAVAA Pysyvät vastaavat (yht.) ,7 % Aineettomat hyödykkeet ,4 % Aineelliset hyödykkeet ,5 % Sijoitukset ,0 % Vaihtuvat vastaavat (yht.) ,2 % Vaihto-omaisuus ,0 % Saamiset ,9 % Rahoitusarvopaperit ,0 % Rahat ja pankkisaamiset ,7 % VASTAAVAA YHTEENSÄ ,6 % VASTATTAVAA Oma pääoma (yht.) ,2 % Osakepääoma ,0 % Arvonkorotusrahasto ,0 % Muut omat rahastot ,0 % Ed. tilikausien voitto/tappio ,7 % Tilikauden voitto/tappio ,7 % Vähemmistöosuus ,0 % Poistoero ,0 % Pakolliset varaukset ,0 % Laskennallinen verovelka ,0 % Vieras pääoma (yht.) ,5 % Pitkäaikainen vieraspääoma ,4 % Lyhytaikainen vieraspääoma ,8 % VASTATTAVAA YHTEENSÄ ,6 % 22

23 TUNNUSLUVUT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018 JA 2019 Tunnusluvut TP TA TA Muutos laskentakauden lopussa /2018 Kaupungin omistusosuus yhtiöstä % 0 0 Konserniyhtiön omistusosuus yhtiöstä % Henkilöstöä keskimäärin Investoinnit (1000 ) Konsernin sis.lainat (1000 ) Ulkoiset lainat (1000 ) Kaupungin takausvastuut (1000 ) Kaupungin antolainat (1000 ) Leasingvastuut (1000 ) KANNATTAVUUS Oman pääoman tuotto % (nettotulos/(opo keskimäärin tilikaud.)*100-3,9 0,3 0,20-0,1 Sijoitetun pääoman tuotto % (nettotulos+rah.kulut+verot)/(sij.po keskim. tilikaud.)*100-0,4 1,3 1,3 0,0 Liikevoitto % liikevoitto/liikevaihto*100-2,2 4,1 4,0-0,1 VAKAVARAISUUS Omavaraisuusaste % (opo+ poistoero ja vap.eht.var.)/(koko po - saadut ennakot)*100 37,2 39,8 41,2 1,4 MAKSUVALMIUS Current ratio (rah.omaisuus+vaihto-omaisuus+lyhyt.aik. saam.)/lyhyt.aik.velat 0,6 0,6 0,7 0,1 Quick ratio (rah.omaisuus+lyhyt.aik.saam.)/(lyhytaik.velat-lyhyt.aik.ennakot) 0,5 0,6 0,6 0,0 YHTIÖN ROOLI KONSERNIN SISÄISESSÄ KAUPANKÄYNNISSÄ Myynti Lappeenrannan kaupungille (1000 ) Ostot Lappeenrannan kaupungilta (1000 ) Yhtiökohtaiset toiminnalliset tunnusluvut Tilojen vuokrausaste 91 % >89% Tuloutus kaupungille (1000 ) 23

24 LAPPEENRANNAN LAIVAT OY Yhtiön toiminta-ajatus Lappeenrannan Laivat Oy takaa matkustajalaivaliikenteen säilymisen ja kehittämisen asianmukaisella kalustolla Lappeenrannasta Saimaalle ja Saimaan kanavan kautta Viipuriin. Yhtiö vuokraa omistamansa laivakaluston yksityisille yrittäjille, jotka vastaavat liiketoimintaan liittyvistä kaikista kustannuksista ja maksavat vuokraa yhtiölle. Lappeenrannan Laivat Oy vastaa vuokrasopimuksen mukaan peruskorjausluonteisista kustannuksista käytettävissä olevien varojensa mukaan ja pyrkii edistämään laivaliikenteen kehittämistä yleensä. Yhtiön tulevaisuuden strategia ja toimintamalli tulee linjattavaksi kuluvan valtuustokauden aikana. Siihen saakka toiminta jatkuu vakiintuneella konseptilla. Yleiskuvaus vuoden 2019 toiminnasta ja tulevasta kehityksestä, arvio liikevaihdon kehityksestä ja tuloksesta vuodelle 2019 sekä suunta vuosille M/S Carelia, M/S Camilla ja S/S Suvi-Saimaa ovat ikäänsä nähden hyvässä kunnossa, mutta toimintavarmuus alkaa vaatia enenemässä määrin uusinvestointeja, joiden kannattavuus tulee arvioida osana koko toimintakonseptin tarkastelua. Yhtiö on velaton ja talous on tasapainossa. Saimaan liikenteen matkustajamäärään ja rahankäyttöön vaikuttaa yleinen taloudellinen tilanne ja Lappeenrannan vetovoimaisuus matkailijoiden suhteen sekä myös sää. Viisumivapaat Viipurin risteilyt ovat säilyttäneet suosionsa. Vuokrat on pääosin sidottu vuokralaisen liikevaihtoon (perusvuokra+ liikevaihtoon sidottu osuus). Kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet vuodelle 2019 sekä suunta vuosille toimiva, luotettava sekä asiakkaiden ja viranomaisten vaatimuksia vastaava laivakalusto ja vuokrasopimukset - talouden tasapainon säilyttäminen Tuloutustavoite 2019 Yhtiön tarkoituksena ei ensisijaisesti ole jakaa tuottoja omistajalleen vaan ylläpitää toimivaa ja kilpailukykyistä laivakalustoa. Investoinnit vuonna 2019 sekä suunta Yhtiön hallituksen päättämä peruskorjausohjelma luvun alussa tähtäsi vähintään 10 vuoden käyttöiän lisäämiseen. Peruskorjausohjelma on saatettu loppuun. Uudet strategiset linjaukset kaluston ja yhtiön toiminnan suhteen on tehtävä valtuustokauden loppuun mennessä. Tällä erää ei ole suunnitelmissa laajoja investointeja aluksiin, ainoastaan ilmenevien vikojen korjauksia. Suunnitellut rakenne- ja rahoitusjärjestelyt 2019 Vuoden 2019 aikana tulee päätettäväksi yhtiön toimintaa koskevia rakennejärjestelyjä. Yhtiö ei tarvitse rahoitusjärjestelyjä. Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Suurin riski toiminnassa kohdistuu laivakaluston luotettavuuteen eli ennalta-arvaamattomiin teknisiin vikoihin tai onnettomuuksiin taikka esimerkiksi muutoksiin Viipurin liikenteen olosuhteissa (viisumivapaus). 24

25 Järkevä purjehduskausi on vain vajaa 4 kk, jolloin lyhytkin seisonta-aika vaikuttaa suoraan tuloihin. Huolto- ja peruskorjausohjelmat ja seuranta tulee olla ja ne ovat ajan tasalla. Alusten talviteloille saattaminen tehdään yksityiskohtaisten laatukäsikirjojen ohjeiden mukaisesti. Ammattitaitoiset ja luotettavat sekä toimintaa pitkäjänteisesti kehittämään kykenevät vuokralaiset ovat kokonaisuuden kannalta välttämättömiä. Vuokrasopimuksissa liiketoimintavastuu on kokonaan vuokraajalla samoin kuin kattava vakuuttamisvelvoite kaluston, henkilövahinkojen sekä mm. haverin aiheuttamien ympäristövahinkojen korvaamisesta. TULOSLASKELMATIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ KAIKILTA VUOSILTA Tuloslaskelma TP TA TA Muutos TS TS % LIIKEVAIHTO ,1 % Liiketoiminnan muut tuotot ,0 % 0 0 Valmistus omaan käyttöön 0 0 0,0 % 0 0 Materialit ja palvelut ,0 % Henkilöstökulut ,0 % Poistot ja arvonalentumiset ,7 % Liiketoiminnan muut kulut ,0 % LIIKETULOS ,0 % 0 0 Rahoitustuotot ,0 % 1 1 Rahoituskulut ,0 % 0 0 TULOS ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA ,2 % 1 1 Tilinpäätössiirrot ,0 % 0 0 Verot ,0 % 0 0 Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta ,0 % 0 0 TILIKAUDEN TULOS ,2 %

26 TASETIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018, 2019 Muutos Tase TP TA TA 2019/ % VASTAAVAA Pysyvät vastaavat (yht.) ,3 % Aineettomat hyödykkeet ,0 % Aineelliset hyödykkeet ,3 % Sijoitukset ,0 % Vaihtuvat vastaavat (yht.) ,8 % Vaihto-omaisuus ,0 % Saamiset ,8 % Rahoitusarvopaperit ,0 % Rahat ja pankkisaamiset ,0 % VASTAAVAA YHTEENSÄ ,1 % VASTATTAVAA Oma pääoma (yht.) ,4 % Osakepääoma ,0 % Arvonkorotusrahasto ,0 % Muut omat rahastot ,0 % Ed. tilikausien voitto/tappio ,2 % Tilikauden voitto/tappio ,3 % Vähemmistöosuus ,0 % Laskennallinen verovelka ,0 % Pakolliset varaukset ,0 % Vieras pääoma (yht.) ,0 % Pitkäaikainen vieraspääoma ,0 % Lyhytaikainen vieraspääoma ,0 % VASTATTAVAA YHTEENSÄ ,1 % 26

27 TUNNUSLUVUT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018 JA 2019 Tunnusluvut TP TA TA Muutos laskentakauden lopussa /2018 Kaupungin omistusosuus yhtiöstä % Konserniyhtiön omistusosuus yhtiöstä % Henkilöstöä keskimäärin Investoinnit (1000 ) Konsernin sis.lainat (1000 ) Ulkoiset lainat (1000 ) Kaupungin takausvastuut (1000 ) Kaupungin antolainat (1000 ) Leasingvastuut (1000 ) KANNATTAVUUS Oman pääoman tuotto % (nettotulos/(opo keskimäärin tilikaud.)*100 0,3-1,3 0,1 1,4 Sijoitetun pääoman tuotto % (nettotulos+rah.kulut+verot)/(sij.po keskim. tilikaud.)*100 0,3-1,3 0,1 1,4 Liikevoitto % liikevoitto/liikevaihto*100 2,1-11,1 0,0 11,1 VAKAVARAISUUS Omavaraisuusaste % (opo+ poistoero ja vap.eht.var.)/(koko po - saadut ennakot)*100 99,3 99,3 99,5 0,2 MAKSUVALMIUS Current ratio (rah.omaisuus+vaihto-omaisuus+lyhyt.aik. saam.)/lyhyt.aik.velat 44,5 33,4 85,5 52,1 Quick ratio (rah.omaisuus+lyhyt.aik.saam.)/(lyhytaik.velat-lyhyt.aik.ennakot) 44,5 33,4 85,5 52,1 YHTIÖN ROOLI KONSERNIN SISÄISESSÄ KAUPANKÄYNNISSÄ Myynti Lappeenrannan kaupungille (1000 ) Ostot Lappeenrannan kaupungilta (1000 ) Yhtiökohtaiset toiminnalliset tunnusluvut Tuloutus kaupungille (1000 ) 27

28 LAPPEENRANTA FREE ZONE OY Yhtiön toiminta-ajatus Lappeenranta Free Zone Oy:n toiminta-ajatuksena on tarjota logistiikkakeskuspalveluja suomalaisille ja ulkomaisille yrityksille hyödyntäen sijaintia EU:n ja Venäjän rajalla. Yhtiön omistamat tai hallinnoitavat varasto - ja kenttätilat sijaitsevat Mustolassa ja Raipossa, lisäksi satamayhtiö vastaa kaupungin rahti-, matkustaja- ja veneilysatamista sekä niiden liikenteestä, kunnossapidosta, kehittämisestä ja markkinoinnista. Yleiskuvaus vuoden 2019 toiminnasta ja tulevasta kehityksestä, arvio liikevaihdon kehityksestä ja tuloksesta vuodelle 2019 sekä suunta vuosille Logistiikkapalvelut Rahtisataman logistiikkaoperaattorien ja asiakkaiden liiketoiminnot eivät ole vielä lähteneet nousuun viime vuosien yleisen heikon taloustilanteen vuoksi. Uusia asiakassopimuksia solmitaan mutta merkittäviä vuokralaisia on lopettanut toimintansa Mustolan sataman logistiikkakeskuksessa, uusasiakashankinta käynnistynyt. Rahtisatama Yhtiön toiminnan ennustettavuutta vaikeuttaa edelleen Mustolan sataman asiakkaiden kansainvälisten liiketoimintojen ja Venäjän kaupan pitkään jatkunut epävarmuus. Lisäksi epävarmuutta rahtiliikenteen volyymiin tuo Saimaan kanava sulkujen uusiminen kanavan Venäjän puoleisella alueella, Saimaan kanava liikennöinti on keskeytettynä välisen ajan. Talousennusteemme ja tapahtuneen rahtiliikenteen vuoden 2018 hyvän kasvun mukaan, rahtisataman liikennöinnin uskotaan kuitenkin kasvavan vuonna 2019 huolimatta sulkuporttiuudistuksista. Purjehduskauden merkittävä lyhentyminen vuonna 2018 ei vaikuttanut negatiivisesti laivarahdin ja laivojen määrään. Lappeenrannan logistinen asema ja Mustolan alue kiinnostavat edelleen logistiikka- ja kaupan alan yrityksiä. Raaka-aine- ja komponenttitoimitusten ohjaamista Mustolan kautta Venäjälle sekä Suomeen pyritään kasvattamaan. Matkustaja- ja pienvenesatamat Sataman risteilykapasiteetti on viimevuosina vähentynyt eikä toiminnan odoteta edelleenkään lyhyellä aikavälillä kasvavan. Veneilymatkailun ennustetaan pysyvän aikaisemmalla tasolla. Vierasveneilijöiden määrä on vakiintunut tasolle, jota voidaan kasvattaa mm. matkailupalveluja parantamalla. Pienvenesatamien lisätarpeeseen ja palveluiden parantamiseen yhtiö on vastannut ja vastaa jatkossakin kysynnän ja resurssiensa mukaan. Yhtiön vuoden 2019 budjetoitu liikevaihto pysynee vuoden 2018 ennustetun liikevaihdon tasolla. Vuosien liikevaihdon ennustetaan kasvavan maltillisesti. Yhtiön tulos on nolla tai lievästi positiivinen. Kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet vuodelle 2019 sekä suunta vuosille Yhtiön tavoitteita ovat uusien yritysten ja liiketoimintojen hankkiminen Mustolan alueelle (sisältäen Raipon alueen aktivoinnin), logistiikkakeskuksen kehittäminen ja Venäjälle suuntautuvan rahtiliikenteen toimijoiden keskittäminen alueelle. Tuloutustavoite 2019 Yhtiön tarkoituksena ei ensisijaisesti ole jakaa tuottoja omistajilleen. 28

29 Investoinnit vuonna 2019 sekä suunta Yhtiö aloittaa pienvenesatamien turvallisuutta parantavan hankkeen ja uusii yli 50 vuotta vanhaan lukitusjärjestelmän. Investointi uuteen järjestelmään käynnistetään vuoden 2019 alussa ja 22 pienvenesatamaa saadaan valmiiksi vaiheittain vuoden 2021 loppuun mennessä. Yhtiöllä ei ole tiedossa merkittäviä investointeja. Suunnitellut rakenne- ja rahoitusjärjestelyt 2019 Yhtiöllä ei ole rakenne- ja rahoitusjärjestelyjä. Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Mustolan sataman kansainvälisten logistiikka-asiakkaiden liiketoimintojen viivästynyt elpyminen aiheuttaa epävarmuutta myös yhtiön omalle liiketoiminnalle. TULOSLASKELMATIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ KAIKILTA VUOSILTA Tuloslaskelma TP TA TA Muutos TS TS % LIIKEVAIHTO ,1 % Liiketoiminnan muut tuotot 1 0 0,0 % Valmistus omaan käyttöön 0 0,0 % Materialit ja palvelut ,1 % Henkilöstökulut ,0 % Poistot ja arvonalentumiset ,0 % Liiketoiminnan muut kulut ,3 % LIIKETULOS ,0 % 4 4 Rahoitustuotot ,0 % Rahoituskulut ,0 % TULOS ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA ,0 % 4 4 Tilinpäätössiirrot ,0 % Verot ,0 % Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta ,0 % TILIKAUDEN TULOS ,0 %

30 TASETIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018, 2019 Muutos Tase TP TA TA 2019/ % VASTAAVAA Pysyvät vastaavat (yht.) ,2 % Aineettomat hyödykkeet ,0 % Aineelliset hyödykkeet ,3 % Sijoitukset ,0 % Vaihtuvat vastaavat (yht.) ,5 % Vaihto-omaisuus 0 0 0,0 % Saamiset ,5 % Rahoitusarvopaperit ,0 % Rahat ja pankkisaamiset ,0 % VASTAAVAA YHTEENSÄ ,0 % VASTATTAVAA Oma pääoma (yht.) ,0 % Osakepääoma ,1 % Arvonkorotusrahasto ,0 % Muut omat rahastot ,0 % Ed. tilikausien voitto/tappio ,6 % Tilikauden voitto/tappio ,0 % Vähemmistöosuus ,0 % Konsernireservi ,0 % Pakolliset varaukset ,0 % Laskennallinen verovelka ,0 % Vieras pääoma (yht.) ,0 % Pitkäaikainen vieraspääoma ,2 % Lyhytaikainen vieraspääoma ,2 % VASTATTAVAA YHTEENSÄ ,0 % 30

31 TUNNUSLUVUT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018 JA 2019 Tunnusluvut TP TA TA Muutos laskentakauden lopussa /2018 Kaupungin omistusosuus yhtiöstä % 0 Konserniyhtiön omistusosuus yhtiöstä % Henkilöstöä keskimäärin Investoinnit (1000 ) Konsernin sis.lainat (1000 ) Ulkoiset lainat (1000 ) Kaupungin takausvastuut (1000 ) Kaupungin antolainat (1000 ) Leasingvastuut (1000 ) 0 0 KANNATTAVUUS Oman pääoman tuotto % (nettotulos/(opo keskimäärin tilikaud.)*100 0,9 0,03 0,0 0,0 Sijoitetun pääoman tuotto % (nettotulos+rah.kulut+verot)/(sij.po keskim. tilikaud.)*100 1,0 0,03 0,0 0,0 Liikevoitto % liikevoitto/liikevaihto*100 3,2 0,1 0,1 0,0 VAKAVARAISUUS Omavaraisuusaste % (opo+ poistoero ja vap.eht.var.)/(koko po - saadut ennakot)*100 73,3 73,9 74,0 0,1 MAKSUVALMIUS Current ratio (rah.omaisuus+vaihto-omaisuus+lyhyt.aik. saam.)/lyhyt.aik.velat 1,4 1,4 1,6 0,2 Quick ratio (rah.omaisuus+lyhyt.aik.saam.)/(lyhytaik.velat-lyhyt.aik.ennakot) 1,3 1,4 1,7 0,3 YHTIÖN ROOLI KONSERNIN SISÄISESSÄ KAUPANKÄYNNISSÄ Myynti Lappeenrannan kaupungille (1000 ) Ostot Lappeenrannan kaupungilta (1000 ) Yhtiökohtaiset toiminnalliset tunnusluvut Tuloutus kaupungille (1000 ) 31

32 LAPPEENRANNAN KUNTAKIINTEISTÖT OY Yhtiön toiminta-ajatus Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy:n toimialana on omistaa, vuokrata, rakennuttaa ja hallita Lappeenrannan kaupungin palvelutuotannon käytössä olevia rakennuksia / kiinteistöjä rakennuksineen sekä mahdollisia muita kiinteistöjä Lappeenrannassa. Yhtiö voi harjoittaa toimialaansa liittyvää muuta liiketoimintaa ja palveluja. Yhtiö voi omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta sekä arvopapereita. Yleiskuvaus vuoden 2019 toiminnasta ja tulevasta kehityksestä, arvio liikevaihdon kehityksestä ja tuloksesta vuodelle 2019 sekä suunta vuosille Yhtiö aloitti toimintansa vuonna 2017 ja sen oli tarkoitus hallinnoida, hoitaa, ylläpitää, peruskorjata ja rakennuttaa Lappeenrannan kaupungin palvelutuotannon rakennuksia. Yhtiön toiminnan aloittamisen jälkeen on kuitenkin käynyt ilmi, että toimintamalli on liiketoiminnallisesti sellaisella pohjalla, että sen puitteissa toimiminen voi johtaa järjestelyn kohteiden osalta taloudellisilta vaikutuksiltaan sellaiseen lopputulokseen, mikä voi vaarantaa yhtiön häiriöttömän toiminnan. Näin ollen kaupungin omien toimialojen käytössä olevien kohteiden hallinnointiin ja hoitoon liittyvien velvollisuuksien ja oikeuksien siirtymisestä takaisin kaupungin perusorganisaatioon on sovittu. Yhtiöllä ei vuonna 2019 ole merkittävää liiketoimintaa. Kaupunginvaltuustoon nähden sitovat tavoitteet vuodelle 2019 sekä suunta vuosille Yhtiölle ei aseteta valtuustoon nähden sitovia tavoitteita vuodelle Tuloutustavoite 2019 Yhtiön tarkoituksena ei ensisijaisesti ole jakaa tuottoja omistajilleen. Investoinnit vuonna 2019 sekä suunta Yhtiöllä ei ole investointihankkeita vuonna Suunnitellut rakenne- ja rahoitusjärjestelyt 2019 Yhtiöllä on tiettyjä kiinteitä kuluja, mutta ei tuottoja niiden kattamiseksi. Seurauksena voi olla oman pääoman painuminen negatiiviseksi. Omaa pääomaa tuleekin vahvistaa esim. pääomalainalla tai jollain muulla keinolla. Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Yhtiöllä ei ole varsinaista toimintaa vuonna 2019, joten sillä ei myöskään ole toiminnallisia riskejä. Yhtiön aiemmin harjoittamaan toimintaan liittyy merkittävä verotuksellinen riski. Verohallinnon päätöksistä on vireillä kaksi muutoksenhakuprosessia, joiden lopputuloksena aikanaan nähdään toteutuvatko riskit. 32

33 TULOSLASKELMATIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ KAIKILTA VUOSILTA Tuloslaskelma TP TA TA Muutos TS TS % LIIKEVAIHTO ,0 % Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 0,0 % Valmistus omaan käyttöön 0 0 0,0 % Materialit ja palvelut ,0 % Henkilöstökulut 0 0 0,0 % Poistot ja arvonalentumiset ,0 % Liiketoiminnan muut kulut ,2 % LIIKETULOS ,0 % 0 0 Rahoitustuotot 0 0 0,0 % Rahoituskulut ,0 % TULOS ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA ,6 % 0 0 Tilinpäätössiirrot 0 0 0,0 % Verot ,0 % Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta 0 0 0,0 % TILIKAUDEN TULOS ,0 % 0 0 TASETIEDOT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018, 2019 Muutos Tase TP TA TA 2019/ % VASTAAVAA Pysyvät vastaavat (yht.) ,0 % Aineettomat hyödykkeet ,0 % Aineelliset hyödykkeet ,0 % Sijoitukset 0 0 0,0 % Vaihtuvat vastaavat (yht.) ,0 % Vaihto-omaisuus ,0 % Saamiset ,0 % Rahoitusarvopaperit ,0 % Rahat ja pankkisaamiset 0 0 0,0 % VASTAAVAA YHTEENSÄ ,0 % VASTATTAVAA Oma pääoma (yht.) ,7 % Osakepääoma ,0 % Arvonkorotusrahasto ,0 % Muut omat rahastot ,0 % Ed. tilikausien voitto/tappio ,4 % Tilikauden voitto/tappio ,0 % Vähemmistöosuus ,0 % Konsernireservi ,0 % Pakolliset varaukset ,0 % Laskennallinen verovelka ,0 % Vieras pääoma (yht.) ,4 % Pitkäaikainen vieraspääoma ,0 % Lyhytaikainen vieraspääoma ,1 % VASTATTAVAA YHTEENSÄ ,0 % 33

34 TUNNUSLUVUT KONSERNIYHTIÖISTÄ, ALAKONSERNEISTA SEKÄ RAPORTOIVISTA YHTIÖISTÄ VUOSILTA 2017, 2018 JA 2019 Tunnusluvut TP TA TA Muutos laskentakauden lopussa /2018 Kaupungin omistusosuus yhtiöstä % 0 Konserniyhtiön omistusosuus yhtiöstä % Henkilöstöä keskimäärin Investoinnit (1000 ) Konsernin sis.lainat (1000 ) Ulkoiset lainat (1000 ) Kaupungin takausvastuut (1000 ) Kaupungin antolainat (1000 ) Leasingvastuut (1000 ) KANNATTAVUUS Oman pääoman tuotto % (nettotulos/(opo keskimäärin tilikaud.)*100 50,0-29,1 0,3 29,4 Sijoitetun pääoman tuotto % (nettotulos+rah.kulut+verot)/(sij.po keskim. tilikaud.)*100-2,7-58,5 0,3 58,8 Liikevoitto % liikevoitto/liikevaihto*100 1,0 4,2 0,0-4,2 VAKAVARAISUUS Omavaraisuusaste % (opo+ poistoero ja vap.eht.var.)/(koko po - saadut ennakot)*100-29,7-4,7 0,0 4,7 MAKSUVALMIUS Current ratio (rah.omaisuus+vaihto-omaisuus+lyhyt.aik. saam.)/lyhyt.aik.velat 0,7 1,7 0,0-1,7 Quick ratio (rah.omaisuus+lyhyt.aik.saam.)/(lyhytaik.velat-lyhyt.aik.ennakot) 0,7 1,7 0,0-1,7 YHTIÖN ROOLI KONSERNIN SISÄISESSÄ KAUPANKÄYNNISSÄ Myynti Lappeenrannan kaupungille (1000 ) Ostot Lappeenrannan kaupungilta (1000 ) Yhtiökohtaiset toiminnalliset tunnusluvut Tuloutus kaupungille (1000 ) 34

LAPPEENRANNAN ASUNTOPALVELU OY KONSERNI... 2 LAPPEEN RAKENNUTTAJA OY... 5 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY -KONSERNI... 8

LAPPEENRANNAN ASUNTOPALVELU OY KONSERNI... 2 LAPPEEN RAKENNUTTAJA OY... 5 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY -KONSERNI... 8 Sisällys LAPPEENRANNAN ASUNTOPALVELU OY KONSERNI... 2 LAPPEEN RAKENNUTTAJA OY... 5 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY -KONSERNI... 8 LAPPEENRANNAN LIIKETOIMINNAT KONSERNI... 11 ETELÄ-KARJALAN JÄTEHUOLTO OY... 34

Lisätiedot

TALOUSARVIO Konserniyhtiöt & kuntayhtymät

TALOUSARVIO Konserniyhtiöt & kuntayhtymät TALOUSARVIO 2016 Taloussuunnitelma 2016-2018 Konserniyhtiöt & kuntayhtymät Lappeenrannan kaupungin talousarvio 2016 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIYHTIÖT TYTÄRYHTIÖT LAPPEENRANNAN ASUNTOPALVELU OY KONSERNI

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta.

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. Lappeenrannan Toimitilat Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TOIMITILAT -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS Hallitus

LAPPEENRANNAN TOIMITILAT -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS Hallitus LAPPEENRANNAN TOIMITILAT -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 2018 Hallitus 16.8.2018 2 (21) LAPPEENRANNAN TOIMITILAT -KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 2018 JA KATSAUS KOKO VUOTEEN 2018 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

TULOSLASKELMAN RAKENNE

TULOSLASKELMAN RAKENNE TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 HKLjk 22.8.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 HKLjk 10.11.2015 Osavuosikatsaus 1 (9) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.9.2015 Toimintaympäristö ja toiminta Kuluneen neljänneksen aikana

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 HKLjk 5.5.2015 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001

POWEST OY VUOSIKATSAUS 2001 POWEST OY toimii sijoittajana ja omistusten hallinnoijana energia-alan palvelu- ja teknologiayhtiöissä. Yhtiöt keskittyvät siirto- ja jakeluverkkojen urakointiin ja kunnossapitoon energiakauppapalveluihin

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 HKLjk 18.8.2011 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.6.2011 Toimintaympäristö ja toiminta Metron automatisoinnista ja

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2014 HKLjk 21.8.2014 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 HKLjk 23.8.2012 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

Testiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti

Testiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-13 12:40 Erja Fasta TESTIYRITYS SQL-SUOMALAINEN OY (L) POSTIOSOITE: SQLKATU 60 60, 99999 KORVATUNTURI, SUOMI Y-TUNNUS. 0000000-6 D&B D-U-N-S NR. 65-200-7816 TILINPÄÄTÖS 201310 AA Hyvä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIYHTEISÖT TILINPÄÄTÖS 2016 JA ENNUSTE TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIYHTEISÖT TILINPÄÄTÖS 2016 JA ENNUSTE TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIYHTEISÖT TILINPÄÄTÖS 2016 JA ENNUSTE TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN 2017 2019 Tämä raportti sisältää vuonna 2016 kaupunginhallitukselle ja konsernijaokselle raportoivat konserniyhteisöt.

Lisätiedot

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj

Raisio Oyj Yhtiökokous Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raisio Oyj Yhtiökokous 21.3.2018 Pekka Kuusniemi toimitusjohtaja Raisio Oyj Raision keskeiset tunnusluvut Raisio-konsernin liikevaihto ja liiketulos Jatkuvat ja lopetetut toiminnot M Liikevaihto M Vertailukelpoinen

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Harri Kalliokosken kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/2003 4-6/2002 1-6/2003 1-6/2002 2002 Liikevaihto 671,9 707,5 1 371,4 1 363,8 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -0,3-0,4

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 HKLjk 13.8.2015 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2010 30.6.2011 Q1 tulos, voitto ennen veroja laski 10,5 %

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2010 30.6.2011 Q1 tulos, voitto ennen veroja laski 10,5 % Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2010 30.6.2011 Q1 tulos, voitto ennen veroja laski 10,5 % SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Harri Kalliokosken kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta:

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 HKLjk 10.11.2015 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-syyskuussa

Lisätiedot

Rakennusten hallinnoinnin väliaikaiset järjestelyt veroasioiden muutoksenhaun ajaksi. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo

Rakennusten hallinnoinnin väliaikaiset järjestelyt veroasioiden muutoksenhaun ajaksi. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo Rakennusten hallinnoinnin väliaikaiset järjestelyt veroasioiden muutoksenhaun ajaksi Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/866/00.01.01.02/2018 Esittelijä: puh. Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo 05 616 2001 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013 JA ENNUSTE TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN 2014-2016

TILINPÄÄTÖS 2013 JA ENNUSTE TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN 2014-2016 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIYHTEISÖT TILINPÄÄTÖS 2013 JA ENNUSTE TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN 2014-2016 Tämä raportti sisältää vuonna 2013 kaupunginhallitukselle ja konsernijaokselle raportoivat konserniyhteisöt.

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet

Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet Kaupunginhallitus 166 03.04.2017 Kaupunginhallitus 186 10.04.2017 Lappeenrannan toimitila-konsernin perustamiseen liittyvät toimenpiteet 973/00.00.01.10/2015 KH 166 Valmistelija/lisätiedot: Strategia-

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Janne Heusalan kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIYHTEISÖT TILINPÄÄTÖS 2014 JA ENNUSTE TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIYHTEISÖT TILINPÄÄTÖS 2014 JA ENNUSTE TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KONSERNIYHTEISÖT TILINPÄÄTÖS 2014 JA ENNUSTE TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN 2015 2017 Tämä raportti sisältää vuonna 2014 kaupunginhallitukselle ja konsernijaokselle raportoivat konserniyhteisöt.

Lisätiedot