Kaavoitus Pasi Aromäki / PA DA: Kaavan otsikon merkintöjen selitys on sivulla 5.
|
|
- Sari Nurmi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (9) Kaavoitus Pasi Aromäki / PA DA: KAAVOITUSOHJELMA KEVÄT Yleiskaavat Kaupungin yhtenä strategisena päämääränä on viihtyisä, turvallinen ja toimiva lähiympäristö. Kaupunkirakenteen kehittäminen perustuu olemassa olevan taajaman täydentämiseen ja laajentamiseen. A. Piikkiön taajaman osayleiskaava (K23002, rakennemallin kehitettävä lähialueen keskus) Piikkiön taajama on kaupunkiseudun rakennemallin kehitettävä lähialueen keskus. Piikkiön taajama kuuluu maakuntakaavan kaupunkikehittämisen kohdealueeseen. Alueella on oikeusvaikutteeton Piikkiön keskustan osayleiskaava vuodelta Maakuntakaava on Piikkiön taajaman oikeusvaikutteinen ylemmän tason kaava. Alueen kehittämisen kannalta on tärkeää, että koko Uudenmaantien varren taajamassa on nykyaikainen yleiskaava. Osayleiskaavan tärkein tehtävä on määritellä Piikkiön taajaman maankäytön suuntaviivat. Oikeusvaikutteisen yleiskaavan merkitys on lisääntynyt muun muassa hallinto-oikeuden ratkaisuissa. Asemakaavan hyväksymispäätöksestä valittaminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen vaatii oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella valitusluvan. Suunnittelualueeseen kuuluu moottoritien ja Kuusistonsalmen välinen alue Tuorlasta Makarlaan. Suunnittelualuetta rajoittavat alustavasti moottoritie, Kirismäen yritysalue, Turun kehätie, Makarla, Linnavuori, Niemenkulmantie, Kuusistonsalmi ja Tuorla. Kaavatyö on tavoite- ja luonnosvaiheessa. 2 Asemakaavat Kaarinan päätaajama Kaavan otsikon merkintöjen selitys on sivulla 5. Hallintosäännön 32.3 mukaan päättää kaupunkikehityslautakunta kaavoitusohjelmassa erikseen määritellyn sekä kaavoitusohjelmaan kuulumattoman vaikutukseltaan vähäisen asemakaavan nähtäville asettamisesta ja hyväksymisestä (MRL 52 ). Näiden asemakaavojen otsikossa on merkintä KAUKEH. Keskusta 1. Keskusta (A5xxx, rakennemallin alue 61, K) Keskustan suunnittelua jatketaan Oskarinkadun, Lautakunnankadun ja Kaarinan torin alueella, jos Oskarintalo päätetään korvata uudisrakennuksella. Asemakaavatyö varaudutaan aloittamaan. 2. Hovirinnan koulu (A5xxx, rakennemallin alue 60, K, KAUKEH) Hovirinnan koulun suunnittelun yhteydessä saattaa osoittautua, että koulun alueeseen tarvitaan lisäksi myös Hovirinnantien ja Hoviherrankadun kulmassa oleva rakentamaton yleisten rakennusten tontti. Asemakaavatyö varaudutaan aloittamaan. 3. Sorron Hitsaajankadun alue (A4132, rakennemallin alue 108, K) Tavoitteena on täydentää Sorron omakotialuetta muun muassa muuttamalla toteuttamattoman yrityskorttelin asemakaava asuinalueeksi. Kaavatyöhön liittyy maankäyttösopimus. Kaavatyö on luonnosvaiheessa. Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Internet Suora PL 12 Oskarinkatu 4 (02) KAARINA KAARINA pasi.aromaki@kaarina.fi
2 2 (9) 4. Multurikatu 13 (A5149, rakennemallin alue 61, KAUKEH) Tavoitteena on täydentää keskustan läheistä asuinaluetta rivitalon rakentamisella. Kaavatyö on luonnosvaiheessa. Piispanristi Rauhalinna 5. Rauvolan päiväkodin alue (A3131, rakennemallin alue 114, K, KAUKEH) Rauvolan päiväkodin toiminta siirtyy Kuovinkadulle. Vanha rakennus on tarkoitus myydä. Ennen myyntiä tutkitaan täydennysrakentamismahdollisuuksia. Kaavatyö on aloitus- ja luonnosvaiheessa. 6. Rauhalinnan länsiosa (A6163, rakennemallin alue 62, K) Rauhalinnan suuren asuinalueen toinen asemakaava laaditaan Saaristotien ja Ladjapuron väliselle alueelle. Tavoitteena on suunnitella uuden osayleiskaavan pohjalta keskustaa täydentävä asuntoalue. Asemakaava on luonnosvaiheessa. 7. Rauhalinnan talouskeskus (A6140, rakennemallin alue 62, K) Tavoitteena on suunnitella uuden osayleiskaavan pohjalta vanhaa ympäristöä täydentävä asuin- ja toimitila-alue. Talouskeskuksen lisäksi käsittää suunnitelma rannan länsiosasta ainakin kaupungin omistaman alueen. Vähä-Rauhalinna on tarkoitus asemakaavoittaa samassa yhteydessä. Sen kaavoittamiseen liittyy maankäyttösopimus. Kaavatyö on luonnosvaiheessa. Voivala Krossi 8. Vairion alue (A6520, rakennemallin alue 45) Soukkion asuinalueen, Hulkkiontien, Uudenmaantien ja Vairiontien rajoittamalle alueelle laaditaan täydennysrakentamiseen tähtäävä asemakaava. Kaavoittamiseen liittyy maankäyttösopimuksia. Kaavatyö on hyväksymisvaiheessa. 9. Lakarin katuyhteys (A2830, rakennemallin alueet 58 ja 59, K) Krossin yritysalueen kehittämisen kannalta on tärkeää saada rakennettua moottoritien pohjoispuolelta nykyistä suorempi yhteys Kaarinantielle. Kadun linjausvaihtoehdoista on tehty selvitys. Kaupunki omistaa suuren osan alueesta, jolle katu tulisi. Kaavatyö on luonnosvaiheessa. 10. Krossin asemakaavan muuttaminen, Ahokylänkadun korttelit 6611 ja 6612 (A6611, rakennemallin alue 59, K, KAUKEH) Kortteleiden läpi kulkee 110 kv:n voimajohto. Johdon siirtäminen on osoittautunut kalliiksi saavutettavaan hyötyyn nähden. Asemakaavaa muutetaan niin, että kortteleiden käyttökelpoisuus paranee. Alue on toistaiseksi rakentamaton. Asemakaava on luonnosvaiheessa. Lemunniemi 11. Ala-Lemun niemen pientaloalue (A3931, rakennemallin alue 68) Tavoitteena on rakentaa Lemunniemen osayleiskaavaan perustuva omakotialue Alalemun niemeen. Suunnittelualueen pääosan omistaa Turun kaupunki. Kaavatyöhön liittyy maankäyttösopimuksia. Asemakaava on hyväksymisvaiheessa.
3 3 (9) 12. Torppalan ekokylä (A3950, rakennemallin alue 63, K) Tavoitteena on rakentaa Torppalantien varteen ja Kuokkamaahan eri maanomistajien alueille Torppalan ekokylä. Alueella tullaan muun muassa hyödyntämään uusiutuvan energian käyttöä asumisessa. Kaavatyöhön liittyy maankäyttösopimuksia. Kaupunki omistaa osan alueesta. Kaavatyö on luonnosvaiheessa. 13. Auvaisten laajennusalueen länsiosa (A3440, K) Tavoitteena on rakentaa Lemunniemen osayleiskaavaan perustuva omakotialue Auvaisten nykyisen asuinalueen eteläpuolelle. Kaavatyö käsittää alueen länsiosan. Kaupunki omistaa pienen osan alueesta. Kaavatyöhön liittyy maankäyttösopimus. Asemakaava on ehdotus- ja hyväksymisvaiheessa. Piikkiön taajama Piikkiön päätaajama on kaupunkiseudun rakennemallin mukainen kehitettävä lähialueen keskus. 14. Salvela (A23050, K) Kaava-aluetta rajoittavat Koulutie, Turun kehätie, Huttalanmäen itäosa sekä Makarlantie. Tärkein suunnittelukohde on Salvelan kartanon alue. Kaavatyö jatkuu, kun kartanon myynti on ratkaistu. 15. Katari (A25230) Katarin asemakaava uusitaan. Kaavatyö on hyväksymisvaiheessa. 16. Makarlan eteläosa (A24230) Piikkiön asemakaavoja kehitetään muun muassa uusimalla Makarlan asemakaava. Ratkaistavat kysymykset vaihtelevat kaava-alueen eri osissa. Kaavatyö on jaettu kolmeen osaan. Näistä kaksi ensimmäistä on jo valmiina. Makarlan eteläosan kaavaalue käsittää Turun kehätien, Ratatien ja Männistöntien rajoittaman alueen. Työ on luonnosvaiheessa. Alueella on rakennuskielto. 17. Runko-Rojolan asemakaavan muutos, Rahinmäki (A23651) Piikkiön asemakaavoja kehitetään uusimalla Runko-Rojolan asemakaavan maantien 110 pohjoispuolella oleva osa. Työ on hyväksymisvaiheessa. 18. Toivonlinnan asemakaavan uusiminen (A25500) Tavoitteena on uusia vanhentunut asemakaava siten, että alueelle voidaan rakentaa jonkin verran myös pientaloasuntoja. Kaavatyöhön liittyy maankäyttösopimus. Asemakaava on luonnosvaiheessa. 19. Hirsimäentie 14 (A23xxx, K, KAUKEH) Tarkoituksen on laajentaa olemassa olevaa omakotitonttia. Maanomistajan aloite oli tarkoitus käsitellä Salvelan kaavan yhteydessä. Tämä asia käsitellään erikseen, koska Salvelan kartanon myynti ei ole ratkennut eikä asemakaavan muutosta ole päästy laatimaan. Asemakaava on luonnosvaiheessa.
4 4 (9) Littoisten taajama 20. Verkakylän laajennusalue (A2451, rakennemallin alue 56) Rautatien, Rohdintien, Verkakaaren ja Kaarinantien rajoittamalle alueelle laaditaan täydennysrakentamiseen tähtäävä asemakaava. Kaavoittamiseen liittyy useita maankäyttösopimuksia. Kaavatyö on hyväksymisvaiheessa. 21. Paltta (A2662, rakennemallin alue 56, K) Verkakaaren eteläpuolelle Paltan alueelle laaditaan pientaloalueen asemakaava. Kaavoittamiseen liittyy maankäyttösopimuksia. Kaavatyö on hyväksymisvaiheessa. 22. Eräkadun laajennusalue (A1335, rakennemallin alue 50, KAUKEH) Tarkoituksena on rakentaa uuden osayleiskaavan mukainen noin kymmenen omakotitalon ryhmä Eräkadun alueen länsipuolella Keijunkatua jatkamalla. Kaavoittamiseen liittyy maankäyttösopimus. Asemakaava on luonnosvaiheessa. 23. Avantin katuyhteys Hämeentielle (A1600) Yhteistyössä Liedon kunnan ja alueen yksityisen maanomistajan kanssa asemakaavoitetaan Avantin yritysalueelta katu Hämeentielle. Kaavatyöhön liittyy Kaarinan, Liedon ja ELY-keskuksen välinen sopimus kadun rakentamisesta. Kaavatyö on aloitusvaiheessa. 24. Topinojan kiertotalouspuiston osa (A1550) Turussa on vireillä Topinojan kiertotalouspuiston asemakaava. Kiertotalousalue ulottuu myös Kaarinan puolelle. Alueen omistaa Turun kaupunki. Asemakaavan Kaarinan puoleinen osa käsitellään ja hyväksytään Kaarinassa. Asemakaava on luonnosvaiheessa. 3 Kevennetyn kaavoitusmenettelyn mukaiset asemakaavat: 4 Merkinnät: Myös kevennetyn kaavoitusmenettelyn mukaisella tavalla on vireillä asemakaavoja. Ne ovat vähäisiä asemakaavan muutoksia. Kaavan numero kartoissa sivuilla 6-10 Kaavan nimi Kaavan tunnus Kaava on osa kaupunkiseudun rakennemalliin merkittyä aluetta. Numero viittaa rakennemallin karttaan. Kaupunki omistaa tulevasta tonttimaasta ainakin osan 1. Rauhalinnan keskiosa (A6150, rakennemallin alue 62, K, KAUKEH) Kaupunkikehityslautakunta päättää myös asemakaavan nähtäville asettamisesta ja hyväksymisestä
5 5 (9) Kaavoitus Pasi Aromäki / PA DA: Keskusta Piispanristi Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Internet Suora PL 12 Oskarinkatu 4 (02) KAARINA KAARINA pasi.aromaki@kaarina.fi
6 6 (9) 9 Rauhalinna Voivala Krossi
7 7 (9) Lemunniemi
8 8 (9) Piikkiö A
9 9 (9) Auranlaakso Littoinen
KAAVOITUSOHJELMA SYKSY Yleiskaavat 1 (10) Kaavoitus Pasi Aromäki / PA DA:35/2018
1 (10) Kaavoitus Pasi Aromäki / PA DA:35/2018 KAAVOITUSOHJELMA SYKSY 2018 1 Yleiskaavat Kaupungin yhtenä strategisena päämääränä on viihtyisä, turvallinen ja toimiva lähiympäristö. Kaupunkirakenteen kehittäminen
Pasi Aromäki DA:35/2017
1 (10) Pasi Aromäki DA:35/2017 KAAVOITUSOHJELMA SYKSY 2017 1 Yleiskaavat Kaupungin strategian yhtenä strategisena päämääränä on ekologisesti viihtyisä ympäristö. Kaupunkirakennetta koskevat kriittiset
Pasi Aromäki DA:35/2017. B. Ala-Lemua koskeva Lemunniemen osayleiskaavan muutos (K3008, rakennemallin
1 (10) Pasi Aromäki DA:35/2017 KAAVOITUSOHJELMA KEVÄT 2017 1 Yleiskaavat Kaupungin strategian yhtenä strategisena päämääränä on ekologisesti viihtyisä ympäristö. Kaupunkirakennetta koskevat kriittiset
KAAVOITUSOHJELMA KEVÄT 2015. 1 Yleiskaavat 1 (12) Pasi Aromäki / PA 13.1.2015
1 (12) Pasi Aromäki / PA KAAVOITUSOHJELMA KEVÄT 2015 1 Yleiskaavat A. Voivalan osayleiskaavan muutos Rauhalinnassa (K6006, rakennemallin alue 62) Rauhalinna on lähivuosien tärkein täydennysrakentamiskohde
Pasi Aromäki / PA DA:136/2017. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma täsmentyy kaavatyön kuluessa.
1 (6) Pasi Aromäki / PA DA:136/2017 PIIKKIÖN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Aloite Osallistumis- ja arviointisuunnitelma täsmentyy kaavatyön kuluessa. Kaava-aineisto on
Pasi Aromäki / PA DA:143/2014
1 Pasi Aromäki / PA 17.3.2016 A:143/2014 LMUNNIMN JA PIISPAN- RISTIN OSAYLISKAAVA Lemunniemen tavoitteet Kaupunkiseudun rakennemallin mukaan Lemunniemeen uusi 10.000 15.000 asukkaan kerrostaloalue nykyisen
Pasi Aromäki / PA 23.2.2015 DA:143/2014 LEMUNNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN TAVOITTEET. 1 Suunnittelualue
1 Pasi Aromäki / PA 23.2.2015 A:143/2014 LMUNNIMN OSAYLISKAAVAN MUUTOKSN TAVOITTT Kaupunkiseudun rakennemallin mukaan Lemunniemeen uusi 10.000 15.000 asukkaan kerrostaloalue nykyisen taajaman rinnalle.
Suomen Ilmakuva Oy Kaupunkikehityspalvelut
Suomen Ilmakuva Oy Kaupunkikehityspalvelut 18.9.17 Yhteinen ympäristömme Kaupunkikehityspalvelut Tekniset palvelut Suomen Ilmakuva Oy ORGANISAATIO 1.6.2017-> ORGANISAATIO 1.6.2017 -> Lautakuntien tehtävät:
LEMUNNIEMEN JA PIISPAN- RISTIN OSAYLEISKAAVA. Piispanristin tavoitteet 1 (5) Kaupunginvaltuusto Pasi Aromäki / PA 4.3.
Kaupunginvaltuusto 25.4.16 37 1 (5) Pasi Aromäki / PA DA:210/2015 LEMUNNIEMEN JA PIISPAN- RISTIN OSAYLEISKAAVA Piispanristin tavoitteet Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt osayleiskaavan Lemunniemeä koskevat
Kaakkois-Herrasniityn asemakaava A3516
Kaarinan kaupunki Kaakkois-Herrasniityn asemakaava A56 osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 46/06 A56 0..06 Maankäyttö- ja rakennuslain 6 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis-
PIISPANRISTIN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS - OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 (9) Pasi Aromäki / PA DA:/2015 PIISPANRISTIN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS - OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Aloite 2 Suunnittelualue 3 Lähtötiedot Lähtötilanne Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Verkakylän asemakaavan laajennus
Kaarinan kaupunki Verkakylän asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: /2015 2 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
Iso-Kauselan asemakaavan muutos A1102
Kaarinan kaupunki Iso-Kauselan asemakaavan muutos osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
ASUMISEN MAANKÄYTÖN YLEISOHJELMA 2010
Luonnos 1 (20) Pasi Aromäki / PA DA: 271/2010 ASUMISEN MAANKÄYTÖN YLEISOHJELMA 2010 Suomen ilmakuva oy Postiosoite Käyntiosoite Puhelin/Faksi Internet Suora PL 12 Lautakunnankatu 4 (02) 588 4000 www.kaarina.fi
Kultanummen ja Kalttassuon asemakaavojen täydentäminen, A2201
Kaarinan kaupunki Kultanummen ja Kalttassuon asemakaavojen täydentäminen, osallistumis- ja arviointisuunnitelma KAARINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT 2016 DA: /2016 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
ERÄKADUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS, A1335
DA: 364/412/2018 1 ERÄKADUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS, A1335 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
Kauselan asemakaavan muutos A1108B
Kaarinan kaupunki Kauselan asemakaavan muutos osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA:/207 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
SORRON ASEMAKAAVAN MUUTOS, A4132
DA: 220/412/2018 1 SORRON ASEMAKAAVAN MUUTOS, A4132 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5190 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA Halmeen teollisuusalueen laajennuksen eteläosa Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosaa (Tapala), tiloja
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
SISÄLLYSLUETTELO. KHA, :00, Esityslista 1
i SISÄLLYSLUETTELO KHA, 13.2.2017 18:00, Esityslista 1-2 Esityslistan kansilehti (läsnäolijat)... 1 61 Kaavoitusohjelma kevätkaudeksi 2017... 2 Pykälän liite: Kaavoitusohjelma kevät 2017. KHA 13.2.2017
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LEMUNNIEMEN JA PIISPANRISTIN OSAYLEISKAAVA - OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 (14) Pasi Aromäki / PA DA:143/2014 LEMUNNIEMEN JA PIISPANRISTIN OSAYLEISKAAVA - OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Aloite 2 Suunnittelualue 3 Lähtötiedot Lähtötilanne Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HIISKANAUKEANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, A2633
DA: 636/412/2018 1 HIISKANAUKEANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, A2633 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
Iso-Kauselan asemakaavan muutos, A1103
Kaarinan kaupunki Iso-Kauselan asemakaavan muutos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: /2017 2 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva
PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012
PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Killon asemakaavan laajennus (nro 251) Killonvainiontien kadun jatkaminen Linnakalliontielle Päivityshistoria 30.5.2018 YLA Maanmittauslaitos
SILVOLANRINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAARINAN KAUPUNKI SILVOLANRINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 25.3.2015 KAARINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT 2015 2 SILVOLANRINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista
KROSSIN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, A6609
DA: 1 KROSSIN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, A6609 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 3.4.2018 KOSKEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän länsiosassa Helkamäentin, Pornaistentien ja Vähäjoen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA
Orimattilan kaupunki hyväksytty 21.01.2019 Tekninen toimiala HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, Tekninen toimiala
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
RAJAKAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAARINAN KAUPUNKI RAJAKAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS..09 KAARINAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYSPALVELUT 09 RAJAKAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. Tunnistetiedot Kaarinan
Auvaisten asemakaavan laajennus A3440
Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
klo 17:00 Kaarina-talo, Kuusistonsalmi
KAARINAN KAUPUNKI Tekninen lautakunta Kokouskutsu 4/2019 26.03.2019 Kokousaika Kokouspaikka 26.03.2019 klo 17:00 Kaarina-talo, Kuusistonsalmi Käsiteltävät asiat Kokouskutsu... 1 39 Lausunto Rauvolantien
NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
Vairion alueen asemakaava
Kaarinan kaupunki Vairion alueen asemakaava osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: /2015 2 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
Asuntomessualueen asemakaava, AK-358 OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Asuntomessualueen asemakaava, AK-358 OAS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaava-alueen sijainti (kaava-alueen rajaus saattaa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan
ISO-KAUSELAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAARINAN KAUPUNKI ISO-KAUSELAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 23.8.2017 KAARINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT 2017 2 ISO-KAUSELAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue
MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
Kirismäen asemakaava ja asemakaavan muutos A24100
Kaarinan kaupunki Kirismäen asemakaava ja asemakaavan muutos osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
ISO-KAUSELAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAARINAN KAUPUNKI ISO-KAUSELAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 23.9.205 KAARINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT 205 2 ISO-KAUSELAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. Tunnistetiedot
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-
KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloite on Kokkolan
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIA KORTTELIN 29 (OSA), PAPPILANTIE (OSA), MYLLYTANHUA (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A
23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa
Asemakaavan selostus Asemakaava nro A-2688, Laune, Eteläisen kehätien osa 7.10.2016 kaavoitusarkkitehti Theodora Rissanen KUVA: Suunnittelualueen sijaintikartta (pohjassa on osoitekartta). Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609
Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja
Kaavatunnus 2-232 Asianro Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 2 17.12.2013, päivitetty 17.1.2014 Suunnittelualue Asemakaava-alue koskee Raalantien ja Heinojan
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE
1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN OSIA KORTTELEISTA 1106 JA 1108 SEKÄ NÄIHIN LIITTYVISTÄ
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto Karperö Holmhagen Svedjeback
S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 26.5.2017 Karperö Holmhagen Svedjeback S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin
EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Liite / Ymp.ltk 27.8.2013 / VANHA KAUPPALA, KORTTELI 14 SALEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.
Liite / Ymp.ltk 27.8.2013 / VANHA KAUPPALA, KORTTELI 14 SALEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 3. KAUPUNGINOSAN OSAA KORTTELIA 106 Kunnan kaavatunnus: 247 Kaavan nimi: Lääkärinkujan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koskelan kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 5 koskeva asemakaavan muutos (Emäpuuntie, Lokitie) AM2004 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaupunkisuunnitteluosasto 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TULLINTIE Salon kaupunki, Talonpoikaisteijon kylän korttelit 32, 38 ja 33 sekä lähivirkistys- ja kaavatiealuetta.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA *
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2013* ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA * päivitetty: 8.12.2016 ¹ ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVATYÖN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) ASEMAKAAVAN MUUTOS HORNINKATU 9 - TORIKATU 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan kaavatyön lähtökohdista ja tavoitteista, kaavan vaikutusten arvioinnista,
Kaavoituskatsaus. Kaavoituksen vaiheet
Kaavoituskatsaus 2018 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava-asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,
YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien eteläpuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
17.1.2017 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
VERKAKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIN 2406 tontit 2-3
KAARINAN KAUPUNKI VERKAKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELIN 2406 tontit 2-3 SELOSTUS 14.12.2016 KAARINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT 2016 2 VERKAKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN (korttelin 2406 tontit 2-3) KAAVASELOSTUS
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ TARHARANNANTIE 18 26 (TILA 404-8-348 JA SEN YMPÄRISTÖ) Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43,
NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) ja Vesalan (08) kunnanosat, tiloja 1:59, 3:27, 7:825, 15:74 ja 23:0 koskeva asemakaava. Päivitetty
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos: Lammi, Halkikivi HÄMEENLINNAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos: Lammi, Halkikivi HÄMEENLINNAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU 28.3.2019 KOHDE Työnumero: 2550 Dnro: 454/2018 70. kaupunginosa Lammi Korttelit 305,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
17.9.2015 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa, kortteli 708 tontti 9 Myllärintie 17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa