OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA"

Transkriptio

1 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry, Blom Oy, 2014 Seuraa suunnitteluhanketta:

2 Maankäyttö- ja Rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön tavoitteet ja lähtökohdat, valmistelun ja päätöksenteon eteneminen, kaavan vaikutusten arviointitavat sekä osallistumismahdollisuudet ja tiedottaminen. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään kaavatyön eri vaiheissa tarvittaessa. Suunnittelualueen sijainti. SUUNNITTELU- JA VAIKUTUSALUE Suunnittelualue sijaitsee 5. kaupunginosassa osoitteessa Väinämöisentie 30. Suunnittelualue käsittää korttelin 560 tontin 18. Vaikutusalueen piiriin kuuluvat lähialueen kortteli-,katu-ja puistoalueet. SUUNNITELUN TAVOITE Hakija on esittänyt kirjatussa hakemuksessa, että korttelin 560 tontin 18 asemakaavaa muutetaan siten, että se sallisi kiinteistölle rakentaa asuinpientalon (AP) I tehokkuudella 518 krs-m² tai AP II tehokkuudella 691 krs-m² Rovaniemen maakuntakaavan ja vaihemaakuntakaavan yhdistelmäkartta. Alue kuuluu Rovaniemen maakuntakaavaalueeseen. Ympäristöministeriö on vahvistanut Rovaniemen maakuntakaavan Rovaniemen vaihemaakuntakaavan Ympäristöministeriö vahvisti Suunnittelualue on maakuntakaavassa taajamatoimintojen aluetta (A). Rovaniemen yleiskaava 2015 Voimassa olevassa oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa, jonka kaupungin valtuusto on hyväksynyt , alue on merkitty pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP). SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILANNE Tontti on hakijan omistuksessa. Tontti on erillispientalojen korttelialuetta AO I 2/3, tehokkuus on 300krs-m². Maakuntakaava Seuraa suunnitteluhanketta:

3 Asemakaava Suunnittelualueella on vahvistunut asemakaava. Asemakaavassa suunnittelualue on erillispientalojen korttelialuetta AO Kerrosluku on I 2/3. Tehokkuus tontilla 300 krs-m ². Ote voimassaolevasta asemakaavasta SUUNNITTELUTYÖN ORGANISOINTI Asemakaava muutoksen laatii Rovaniemen kaupungin kaavoitusyksikkö. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Työn kuluessa arvioidaan asemakaavan muutoksen vaikutuksia ympäröivään kaupunkirakenteeseen, kaupunkikuvaan ja asuinympäristöön, sekä kiinnitetään huomiota kulttuurihistoriallisten arvojen säilymiseen. OSALLISET JA VUOROVAIKUTUS Kaavan osallisia ovat maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden

4 toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisille ja kunnan jäsenille varataan mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavan vaikutuksia sekä lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. ASEMAKAAVASTA TIEDOTTAMINEN Lapin ELY-keskus Lapin Pelastuslaitos NeVe Vaikutusalueen kiinteistöt ja asukkaat HANKKEEN TAVOITEAIKATAULU Tavoitteena on, että asemakaavan muutosluonnos on nähtävillä keväällä 2017 ja asemakaavan muutosehdotus syksy Tavoitteena on, että asemakaava tulisi voimaan vuoden 2017 aikana. TEKNISET PALVELUT/KAAVOITUS Rovaniemen kaupunki PL Rovaniemi Käyntiosoite: Hallituskatu 7 YHTEYSHENKILÖT Maanmittausasiantuntija Timo Raitio , Kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi ,

5 KAAVOITUSPROSESSI Aloite kaavamuutokselle 1/2017 Teknisen lautakunnan (TEKLA) päätös kaavoituksen käynnistämisestä 1/2017 VIREILLETULO JA LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN mahdollisuus jättää mielipide kevät/2017 TEKNINEN LAUTAKUNTA (TEKLA) kevät/2017 EHDOTUS JULKISESTI NÄHTÄVILLE mahdollisuus jättää mielipide kesä/2017 Tekninen lautakunta (TEKLA) hyväksyy mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen syksy/2017

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Kolpene

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Kolpene Asemakaavan muutos 7. kaupunginosan korttelin 729 osaa tonttia 4 sekä viereistä suojaviher- ja katualuetta, Kolpene OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Kolpene Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Ruokolampi

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Ruokolampi ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSANKORTTELIN 3065 TONTILLA 2 ja 3, SANTAMÄENTIE 18 JA 20 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos Ruokolampi Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa, kortteli 17, tontti 2

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa, kortteli 17, tontti 2 28.4.2016 Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa 1. kaupunginosan korttelin 17 tontti 2, Maakuntakatu 24 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa, kortteli 17, tontti 2 Kuva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Napapiirin alueen asemakaavan laajennus ja asemakaavan muutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Napapiirin alueen asemakaavan laajennus ja asemakaavan muutos 1.4.2016, päivitetty 3.2.2017 Asemakaavan laajennus ja muutos 18. kaupunginosa Napapiirin alueen asemakaavan laajennus ja asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Napapiirin alueen asemakaavan

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS, osa 2/2, ehdotusvaihe 6. kaupunginosa korttelit 6072 ja 6073, LP-alue sekä viereinen puistoalue, Taivaanrannantie

KAAVASELOSTUS, osa 2/2, ehdotusvaihe 6. kaupunginosa korttelit 6072 ja 6073, LP-alue sekä viereinen puistoalue, Taivaanrannantie 16.2.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 6. kaupunginosa korttelit 6072 ja 6073, LP-alue sekä viereinen puistoalue, Taivaanrannantie KAAVASELOSTUS, osa 2/2, ehdotusvaihe 6. kaupunginosa korttelit 6072

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2006 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava 5.7.2016 Osayleiskaava 21. kaupunginosa Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava Kuva 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2009, päivitetty 15.12.2014 Asemakaavan muutos 2. kaupunginosa Lampela, Pirttilammen ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Lampela, Pirttilammen ympäristö Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta,

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelut 2010 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Norvajärven

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa, Kortteli 9025 tontti 18 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUPALVELUT/KAAVOITUS 2008 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.08.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 5. kaupunginosa Riihipellonpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan ja tonttijaon muutos 5.kaupunginosa Riihipellonpuisto Kuva 1. Viistokuva

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki 16.kaupunginosa Asemakaavan muutos Kortteli 3258, tontit 7 ja 8. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MAANKÄYTTÖ 2011

Rovaniemen kaupunki 16.kaupunginosa Asemakaavan muutos Kortteli 3258, tontit 7 ja 8. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MAANKÄYTTÖ 2011 Rovaniemen kaupunki 16.kaupunginosa Asemakaavan muutos Kortteli 3258, tontit 7 ja 8 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MAANKÄYTTÖ 2011 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on laadittu 21.4.2011

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE

ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE ROVANIEMEN KAUPUNKI 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella

Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Rautiosaaren

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 560 tontit 18, Väinämöisentie

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 560 tontit 18, Väinämöisentie Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa kortteli 560 tontit 18, Väinämöisentie Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla Pictometry, Blom Oy, 2014

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 KAAVASELOSTUS

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 KAAVASELOSTUS Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa Korttelin 511 tontti 4 Lohiliete 3 1 KAAVASELOSTUS Kuva: Blom Kartta Oy MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9011, 9012, 9021, 9022, 9023, 9026 JA 9029 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MAANMITTAUS- JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/1432/2016 VP 34/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAKALANVAINIO 83. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 43 (KRAKANTIE 46) JA PUISTOALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN JA I ASEMAKAAVA 609

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 578 Dno Päivämäärä 14.11.2017 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 564-2313, Heikkilänkankaan kaupunginosa (Heikkilänkankaantie 5, 7), OAS OUKA/10039/10.02.03/2016 Ote pöytäkirjasta

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Janakkalan kunta Turenki 26.4.2013 Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja 206-208 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa Hausjärventien ja Turengintien

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koskelan kaupunginosan korttelin 9 tonttia nro 5 koskeva asemakaavan muutos (Emäpuuntie, Lokitie) AM2004 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö-

Lisätiedot

tarkistettu

tarkistettu Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.4.2012 tarkistettu 26.11.2014 ARKKITEHTIOTOIMISTO IIRO TOIVONEN OY LEINIKKITIE 20B 01350 VANTAA PUH 09-8237919 0400-717

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuusiselän osayleiskaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuusiselän osayleiskaava 17.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuusiselän osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (MRL 63 ) kuvataan kaavatyön tavoitteet ja lähtökohdat, valmistelun ja päätöksenteon eteneminen,

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla

Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla Rovaniemen kaupunki Hirvaan yleiskaava yleiskaavan muutos Tilojen RN:o 16:9, 19:2, 19: 28 ja 19:35 alueilla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Hirvaan

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Mukulamäen asemakaavan muutos. Ulvilan kaupunki, Mukulamäen (16.) kaupunginosa, kortteli 35, tontit 6-8

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Mukulamäen asemakaavan muutos. Ulvilan kaupunki, Mukulamäen (16.) kaupunginosa, kortteli 35, tontit 6-8 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mukulamäen asemakaavan muutos Ulvilan kaupunki, Mukulamäen (16.) kaupunginosa, kortteli 35, tontit 6-8 2 / 5 1. Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORT- TELISSA 328 /Kiinteistö Oy Minttulikööri ja Rovaniemen Pienteollisuustalo Oy 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue: Suunnittelun kohteena on

Lisätiedot

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2009, päivitetty 15.12.2014 Asemakaavan muutos 2. kaupunginosa Lampela, Varastoalue ja Veitikanlammen ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Lampela, Varastoalue ja Veitikanlammen ympäristö Kuva

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: KOULUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 202 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.9.2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Välivainion kaupunginosan puisto- ja katualetta koskeva asemakaavanmuutos (Castrenin puisto, Castrenin polku) AM2102 Asemakaavan muutosalue Alue,

Lisätiedot

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie) 1(5) Suolamännyntie 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2008 2 Suunnittelualue:

Lisätiedot

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2.

ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2. 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 38, VALTAKATU 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 1. kaupunginosan kortteli 38, Valtakatu 2. Oheiselle kartalle on osoitettu

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI , SAMMONKATU 1 d

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI , SAMMONKATU 1 d KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 51 21 5, SAMMONKATU 1 d ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVATYÖN TARKASTELUALUE KOKKOLAN

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014

Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan 1 Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.11.2011 Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002128 Rekola 73. kaupunginosa ja Matari 80. kaupunginosa Kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 28.8.2017 Liite 34 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN OSIA KORTTELEISTA 1106 JA 1108 SEKÄ NÄIHIN LIITTYVISTÄ

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 9. kaupunginosa Kadun nimen muuttaminen Suosiolantie 1 KAAVASELOSTUS MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2009 1 PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSA KORTTELIA 49, BREDANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Ak kaupunginosa, osa korttelia 49 Asemakaavan muutos

OSA KORTTELIA 49, BREDANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Ak kaupunginosa, osa korttelia 49 Asemakaavan muutos OSA KORTTELIA 49, BREDANTIE 15 17 Ak 217 4. kaupunginosa, osa korttelia 49 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.1.2016, päivitetty 28.10.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten

Lisätiedot

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1610/2015 VP 44/3.9.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TOEJOKI 52. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 16 TONTTI 1001 (KESKIKATU 26) JA PUISTON RIITAVIIKIN AUKION (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1668 Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan ja tonttijaon muutos 1. kaupunginosa, kortteli 34, tontit 11 ja 12

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan ja tonttijaon muutos 1. kaupunginosa, kortteli 34, tontit 11 ja 12 päivitetty 11.09.2015 Asemakaavan muutos 1. kaupunginosa 1. kaupunginosa, kortteli 34, tontit 11 ja 12 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan ja tonttijaon muutos 1. kaupunginosa, kortteli 34,

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ)

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ TARHARANNANTIE 18 26 (TILA 404-8-348 JA SEN YMPÄRISTÖ) Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELLAKSENTIE 2a JA TIEVARAUKSEN POISTO

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELLAKSENTIE 2a JA TIEVARAUKSEN POISTO KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELLAKSENTIE 2a JA TIEVARAUKSEN POISTO ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVATYÖN TARKASTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot