Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 732/ Suurpellon jätehuolto Oy:n osakkeiden merkintä Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh Eva Elston-Hämäläinen, puh Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä Kaupunginhallitus 1 merkitsee kpl Suurpellon jätehuolto Oy:n B-osakkeita merkintähintaan ,96 euroa, ehdoilla, että niistä ei makseta yhtiölle hoitovastiketta ja, että investoinnin jälkeen kaupungilla ei ole lainkaan perustajaosakkaiden velvollisuutta osallistua yhtiön ennen merkintää tekemien investointien rahoitukseen, 2 oikeuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan osakemerkintää koskevat asiakirjat ja tekemään niihin mahdollisesti tarvittavia vähäisiä muutoksia, 3 siirtää Suurpellon taseyksikön kunnallistekniikan investointimäärärahasta ,96 euroa, omaisuuslajille osakkeet ja osuudet. Käsittely Päätös Oheismateriaali Selostus Teknisen toimen johtaja Olli Isotalo poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HallL 28 5-kohta). Kaupunginhallitus: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - Osakassopimus Osakemerkintä Suurpellon kaava-alueilla jätteenkeräys on toteutettu imujätejärjestelmällä, jonka hallinnoimiseksi perustettiin vuonna 2008 Suurpellon jätehuolto Oy. Kaikki alueen kiinteistöt tulevat jäteyhtiön omistajiksi ja ovat sitoutuneet käyttämään jäteyhtiön jätteenkeräysjärjestelmää. Kukin kiinteistö rakentaa tonttiliittymänsä ja jätekuilut omalla kustannuksellaan. Toimintakulut katetaan osakkailta (liittyneiltä kiinteistöiltä) perittävillä maksuilla omakustannusperiaatteella.

2 Kaupunginhallitus Sivu 2 / 2 Investoinnit on rahoitettu osakepääomasuorituksilla ja yhtiön ottamalla investointilainalla. Rakennuskohteiden aloituksen yhteydessä kukin asunto- ja kiinteistöosakeyhtiö suorittaa osakepääomasijoituksensa merkitsemällä yhtiön B-osakkeita. Merkintähinnalla katetaan kyseisen yhtiön osuus jäteyhtiön investointimenoista ja lyhennetään investointilainaa. Espoon kaupunki on yksi yhtiön perustajaosakkaista tasavertaisena maanomistajana muiden maanomistajien kanssa, joka omistaa yhtiön päätösvaltaisista K-osakkeista kpl. ja äänivallasta 29,36 %. Omistussuhde perustuu kaupungin vuonna 2010 omistuksessa tai hallinnassa olleiden Espoon Suurpellon alueella sijaitsevien kiinteistöjen asemakaavan mukaisten rakennusoikeusneliömetrien määriin siten, että kutakin rakennusoikeusneliömetriä vastaan on annettu yksi osake. Yhtiön perustamisen yhteydessä on sovittu, että kukin rakennusoikeusneliö liittyy yhtiön imujärjestelmään merkitsemällä B- osakkeita. Osakkeen merkintähintaa korotetaan 5 % korolla, vuosittain. Osakesijoitusten siirtäminen tuonnemmaksi tulee rakennusoikeuksien omistajille kalliiksi ja, siksi osa omistajista on tehnyt osakesijoituksen jo ennen rakennuskohteen aloitusta. Espoon kaupunki omistaa tällä hetkellä Espoon Suurpellon alueen asemakaavojen rakennusoikeusneliöistä k-m2. Esitetään, että kaupunki merkitsee kpl Suurpellon jätehuolto Oy:n B-osakkeita, merkintähintaan 28,48 euroa/osake. Osuus perustuu siihen, että kaupunki omistaa alueella k-m2 rakennusoikeusneliöitä ja yksi rakennusoikeusneliö vastaa yhtä uutta B-osaketta. Yhtiön osakassopimus on allekirjoitettu Osakemerkinnän tehdessään kaupunki sitoutuu osakassopimuksen liitteiden mukaiseen osakassopimuksen liittymissopimukseen muille kuin perustajaosakkaille ja sopimukseen liittymisestä keskitettyyn jätehuoltoon. Osakkeiden merkintähinta on maksettava yhtiön tilille seitsemän (7) päivän kuluessa sopimusten allekirjoittamisesta. Hoitovastikkeen maksuvelvollisuus Suurpellon jätehuolto Oy:n yhtiökokous vahvistaa vuosittain B-osakkailta perittävät vastikkeet ja maksut. Vuonna 2016 vastike oli 0,27 euroa/osake/kk (ALV 0 %). Suurpellon jätehuolto Oy:n osakassopimuksessa on sovittu, että hoitovastikkeen peruste on B-osakkeiden omistusmäärä. Hoitovastikkeella katetaan imujätejärjestelmän hoitokulut. Osakassopimuksen tulkinnan perusteella B-osakkeista on maksettava hoitovastiketta, vaikka ne kohdistuisivat rakentamattomaan kiinteistöön, jossa ei ole aloitettu rakentamaan. Rakentamaton kiinteistö ei aiheuta hoitokuluja imujätejärjestelmään.

3 Kaupunginhallitus Sivu 3 / 3 Yhtiön osakassopimuksen tarkentamisesta hoitovastikkeen maksuvelvollisuuden osalta aloitetaan keskustelut perustajaosakkaiden kesken. Osakassopimusta tarkennettaisiin niin, että B-osakkeista ei ole velvollisuutta maksaa hoitovastiketta silloin, kun ne kohdistuvat rakentamattomaan kiinteistöön, jossa ei ole aloitettu rakentamaan. Perustajaosakkaiden rahoitusvelvollisuus Yhtiön investointilainoille perustajaosakkaat ovat antaneet takauksen K- osakkeiden omistusosuuksiensa mukaisesti. Suurpellon jätehuolto Oy:llä on investointilainaa Espoon kaupungilta euroa ( ) sekä Helsingin seudun osuuspankilta euroa ( ). Osakassopimuksessa on sovittu, että mikäli yhtiö tarvitsee lisärahoitusta, eivätkä yhtiön omat vakuudet ole riittävät, sitoutuvat perustajaosakkaat osallistumaan lisärahoituksen järjestämiseen K-osakkeiden omistusosuutta vastaavalla panoksella joko antamalla yhtiölle lainaa, kolmannelta saadulle lainalle vakuuksia taikka oman pääoman ehtoista rahoitusta. Kaupungin merkitessä B-osakkeita yhtiö lyhentää investointilainojansa, jolloin kaupungin takausosuus sekä vastuut osallistumisesta yhtiön jo tehtyjen investointien rahoitukseen lakkaavat, koska kaupunki on tämän jälkeen sijoittanut yhtiöön yhteensä määrän, joka vastaa K-osakkeiden määrän mukaista rakennusoikeusneliöiden osuutta yhtiön tekemistä investoinneista sekä kaupungin osuutta yhteisvastuullisten rakennusoikeusneliöiden osuuteen tehdyistä investoinneista. Perustajaosakkaina olevat K-osakkaat aloittavat keskustelut osakassopimuksen tarkentamisesta liittyen perustajaosakkaan velvollisuuteen osallistua yhtiön aikaisemmin tekemien investointien rahoitukseen. Tarkennuksena mainittaisiin, että K-osakas, jonka omistamista tai aiemmin omistamista rakennusoikeusneliöistä on tehty K-osakkeiden määrää vastaava sijoitus yhtiöön, joka vastaa näiden rakennusoikeusneliöiden osuutta yhtiön tekemistä investoinneista, ei ole velvollinen osallistumaan tehtyjen investointien rahoitukseen näiden osalta. Lisäksi tarkennetaan, että K-osakas, jonka yhteisvastuullisista rakennusoikeusneliöistä on tehty K-osakkeiden omistusosuutta vastaava sijoitus yhtiöön, joka vastaa näiden rakennusoikeusneliöiden osuutta yhtiön tekemistä investoinneista, ei ole velvollinen osallistumaan tehtyjen investointien rahoitukseen näiden osalta. Määrärahamuutos Vuoden 2017 talousarvion sekä taloussuunnitelman ohjeiden mukaan, kaupunginhallitus päättää investointien omaisuuslajien välisistä siirroista. Suurpellon taseyksiköllä on vuoden 2017 talousarviossa varattu investointimäärärahaa 4 milj. euroa kunnallistekniikan omaisuuslajille.

4 Kaupunginhallitus Sivu 4 / 4 Tiedoksi Esitetään, että kaupunginhallitus siirtää Suurpellon taseyksikön kunnallistekniikan investointimäärärahasta ,96 euroa omaisuuslajille osakkeet ja osuudet.

5 Kaupunginhallitus Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) 15.02.2016 Sivu 1 / 1 485/2016 02.05.05 14 Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn Pysäköinti I:n osakkeiden merkintä (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 2712/02.07.00/2014 124 Niittykummun metrokeskuksen pysäköintiyhtiön perustaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli tontti 3 (Kh-asia) 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 49 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001 tontti 3 (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 58. Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 58 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22 14.03.2016 Sivu 1 / 1 1101/2016 00.04.02.00 22 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 12.4.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.03.2012 Sivu 1 / 1 1052/02.05.06/2012 Kaupunginhallitus 58 5.3.2012 32 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n 16 025 000 euron lainoille Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2017 1 (5) 1 Oy Apotti Ab:n osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen muuttaminen sekä uusien osakkaiden liittyminen asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjiksi HEL 2017-003483

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 368. Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.12.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 85 9.12.2013 368 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 20.03.2017 Sivu 1 / 1 1153/2017 00.04.01.00 18 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5119/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 347 15.12.2014 11 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Espoon Suviniityn pysäköinnin lainalle Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2740/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 176 16.6.2014 92 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen :n otettaville lainoille perusparannusta varten kohteissa: Soukankuja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1322/02.05.05/2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 23.3.2015 Kaupunginhallitus 123 30.3.2015 56 Määrärahan lisääminen Tapiolan taseyksikön osakkeisiin ja osuuksiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10

Espoon kaupunki Pöytäkirja 10 23.03.2015 Sivu 1 / 1 1333/00.04.01/2015 10 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Länsimetro Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 31.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 27.01.2014 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 27.01.2014 maanantai klo 8:00-9:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 15.02.2017 Sivu 1 / 1 451/2017 02.02.01.00 13 Teknisen lautakunnan ennakkotilinpäätös 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kim Jarner, puh. 040 738 5830 Petri Vainio, puh. 050 590 8678

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 860/2016 02.07.00 29 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli tontti 6 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1949/2016 02.07.00 52 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta yksityishenkilöille perustettavan yhtiön lukuun, kortteli 85127 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5 11.01.2016 Sivu 1 / 1 5571/2015 02.07.00 5 Teollisuustontin vuokraaminen Scanoffice Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Juvanmalmilta, kortteli 85129 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1948/2016 02.07.00 51 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen 27.02.2017 Sivu 1 / 1 843/2017 00.04.02.00 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 255. Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 255 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallitus 255 24.8.2015 121 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3. 23.02.2015 Sivu 1 / 1 798/00.04.02/2015 5 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n yhtiökokoukseen 13.3.2015 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046 877 3025

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 14.03.2016 Sivu 1 / 1 821/2016 00.04.01.00 20 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 85 8.9.2014 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus 256 15.9.2014 205 Kiinteistöosakeyhtiön myyntipäätöksen jatkaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1195/02.07.00/2013 20 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Risorius Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastohallirakennuksen rakentamista varten, kortteli 85128 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 280. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 280. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 3769/02.05.05/2015 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 44 7.9.2015 280 Tapiolan Urheilutalo Oy:n vähemmistöosakkeiden lunastaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2016 Sivu 1 / 1 863/2016 02.05.05 92 VR-Yhtymä Oy:n omistamien Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n osakkeiden lunastaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054

Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 16.01.2017 Sivu 1 / 1 90/2017 02.07.00 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 87 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli tontti 1 10.03.2014 Sivu 1 / 1 5071/02.07.00/2011 28 Liiketontin myynti Niipperistä Sjaelso Finland Oy:lle, kortteli 81130 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5499/02.07.00/2014 7 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78 07.11.2016 Sivu 1 / 1 1924/2016 00.04.01.00 78 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokouksen 18.11.2016 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 348. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.12.2014 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 348 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1374/2016 02.07.00 39 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Kaupunginhallitus 03.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Kaupunginhallitus 03.02.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 03.02.2014 Sivu 1 / 1 604/02.05.03/2014 29 Pääomalainan myöntäminen Kuntien Tiera Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Reijo Tuori, puh. 050 544 7642 Matti Franck, puh. 043 824 5389 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 26.01.2015 Sivu 1 / 1 5118/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 348 15.12.2014 12 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Jousenpuiston pysäköinnin lainalle Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 7..0 Sivu / 7/0.0.0/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 0..0 70 Active Life Village Oy:n osakkeiden luovutus Valmistelijat / lisätiedot: Laitala Pasi, puh. (09) 86 87 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12 03.06.2013 Sivu 1 / 1 2513/02.07.00/2013 64 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli 85128 tontti 12 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09) 816 25911 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29 09.03.2015 Sivu 1 / 1 995/02.07.00/2015 29 Tontin määräosan myynti ja yleisen alueen vuokraus Tapiolasta Kiinteistö Oy Jousenpuiston Pysäköinti -yhtiölle pysäköintilaitoksen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen

Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 107 Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 309: Kaupunginsihteeri

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65 16.11.2015 Sivu 1 / 1 2177/2015 00.04.01.00 65 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2015, kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN Kaupunginhallitus 260 19.10.2016 Kaupunginvaltuusto 57 16.11.2016 TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN 127/14/05/01/2016 KHALL 260 Taustaa Turun seudun puhdistamo Oy:n hallitus on

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 133 Asianro 1761/00.01/2013 Ylimääräinen asia / Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n perustaminen Kaupunginhallitus / suunnitteluasiat 9.12.2013 50: Palvelualuejohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4698/2015 02.07.00 122 Teollisuustontin vuokraaminen Tero Tahkolalle, kortteli 85127 tontti 13 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 04.04.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 05.05.2014 Sivu 1 / 1 2916/10.00.02/2013 76 2.9.2013 47 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Sinikallion Hoitokodille, kortteli 60060 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET. Tämän sopimuksen osapuolia ovat. Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy

OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET. Tämän sopimuksen osapuolia ovat. Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy LIITE 5 1 (5) OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolia ovat Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy Y-tunnus 2719025-4 (jäljempänä Jäteyhtiö ) YIT Rakennus Oy Y-tunnus 1565583-5 Jäteyhtiön perustajaosakkaana

Lisätiedot

Kaupungin vuoden 2016 talousarvioon tehtäviä eräitä muutoksia ja Turun ammattikorkeakoulun kampushankkeeseen liittyvät päätökset

Kaupungin vuoden 2016 talousarvioon tehtäviä eräitä muutoksia ja Turun ammattikorkeakoulun kampushankkeeseen liittyvät päätökset Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 4397-2015 (653, 642, 041) Kaupungin vuoden 2016 talousarvioon tehtäviä eräitä muutoksia ja Turun ammattikorkeakoulun kampushankkeeseen liittyvät päätökset Tiivistelmä: -

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 256. Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 3535/02.07.00/2014 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 85 8.9.2014 256 Kiinteistö Oy Koskelonteollisuus 3 -nimisen yhtiön myynti Conorin Oy:lle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 4031/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 170 6.6.2016 42 Asianro 4031/02.05.05/2016 Varkauden Opiskelijakadun kiinteistön siirtäminen kuntayhtymästä Savoniaammattikorkeakoulu Oy:lle Päätöshistoria

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 04.02.2013 Sivu 1 / 1 3508/02.07.00/2011 12 Kahden Kauklahdessa sijaitsevan asuntotontin sekä niitä palvelevan pysäköintitontin vuokraaminen Espoon Asunnot Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.05.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 33 29.4.2013 143 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n osakemerkintä, yhteisväestösuojan rakentaminen ja kaupungin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen 12.05.2014 Sivu 1 / 1 405/00.04.01/2014 28 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816

Lisätiedot

Liitteet 1 kunnanvaltuuston aikaisemmat käsittelyt/salmelan Maja 2 Osakassopimus /Salmelan maja 3 kvalt

Liitteet 1 kunnanvaltuuston aikaisemmat käsittelyt/salmelan Maja 2 Osakassopimus /Salmelan maja 3 kvalt Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 12/2015 1 (5) 123 Kiinteistö Oy Salmelan maja / osakassopimuksen muuttaminen KNGDno-2015-32 Valmistelija / lisätiedot: Johanna Luukkonen johanna.luukkonen@kangasniemi.fi Liitteet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 Valtuusto 20.05.2013 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 33 29.4.2013 Kaupunginhallitus 143 6.5.2013 78 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:lle annetun kaupungin takauksen tarkistaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 08.05.2017 Sivu 1 / 1 1528/2017 02.07.00 39 10.4.2017 52 Teollisuustontin myyntipäätöksen muuttaminen Niipperissä Nostokonepalvelu Oy:lle, kortteli 81007 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 0.06.06 Sivu / 68/06 0.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 7 5..06 Kaupunginhallitus 59 8..06 5 Kiinteistö Oy Ankkurin osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen tarkistaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

MHS 07.02.2011 14. Mkj:n varamiehen ehdotus:

MHS 07.02.2011 14. Mkj:n varamiehen ehdotus: Maakuntahallitus 14 07.02.2011 Maakuntahallitus 25 19.03.2012 Maakuntahallitus 57 15.04.2013 Maakuntahallitus 155 25.11.2013 Maakuntahallitus 111 15.09.2014 :n (GHP) uudelleenorganisoinnin valmisteluvaiheen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101 19.10.2015 Sivu 1 / 1 4091/02.07.00/2015 101 Kerrostalotontin vuokraus Saunalahdesta Asunto Oy Espoon Saunamajuri -yhtiölle (Avain Asumisoikeus Oy), korttelin 42214 tontti 5 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.02.2016 Sivu 1 / 1 158/2016 02.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 25.1.2016 62 Medi-It Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 99. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 738/00.04.01/2015 99 Espoon uuden sairaalan aula- ja turvallisuus palvelujen organisointi HUS -Servis liikelaitoksen ja HUS -Kiinteistö Oy:n Turvapalvelujen hoidettavaksi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23 12.03.2012 Sivu 1 / 1 1134/02.07.00/2012 23 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

146/02.01.03/2009 MHS 07.02.2011 14

146/02.01.03/2009 MHS 07.02.2011 14 Maakuntahallitus 14 07.02.2011 Maakuntahallitus 25 19.03.2012 Maakuntahallitus 57 15.04.2013 Maakuntahallitus 155 25.11.2013 Maakuntahallitus 111 15.09.2014 Maakuntahallitus 8 02.02.2015 :n (GHP) uudelleenorganisoinnin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

Kakolanmäen jätevedenpuhdistamo, Polttimonkatu 2, Turku

Kakolanmäen jätevedenpuhdistamo, Polttimonkatu 2, Turku Pöytäkirja Sivu 1/5 Aihe Hallituksen kokous 09/2015 Aika tiistai 27.10.2015 klo 16:15 18:20 Paikka Kakolanmäen jätevedenpuhdistamo, Polttimonkatu 2, Turku Läsnä Harry Nordqvist puheenjohtaja Jaana Friman

Lisätiedot

PYSÄKÖINTI- JA YHTEISPIHASOPIMUS Luonnos

PYSÄKÖINTI- JA YHTEISPIHASOPIMUS Luonnos PYSÄKÖINTI- JA YHTEISPIHASOPIMUS Luonnos 5.11.2016 1. Sopijapuolet 1.1.Kiinteistö Oy Vantaan Pumppupuiston Parkki, jäljempänä Parkkiyhtiö Kiinteistöt xxx-xx-xx-xx, xxx-xx-xx-xx ja xxx-xx-xx-xx, jäljempänä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 90. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1234/02.05.06/2014 90 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Vermo Areenan rakentamiseen otettavalle lainalle (Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto.05.07 Sivu / [Ennakkotieto] 56/07 00.0.00.0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 4.4.07 Kaupunginhallitus 8 8.5.07 7 Siuntion ja Tuusulan kuntien liittyminen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 1.6.2015 15 1.2.2016 30 Kahden omakotitontin lisääminen jatkuvaan tonttihakuun Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

1861/00.04.01.00/2015

1861/00.04.01.00/2015 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1861/00.04.01.00/2015 26 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 265. Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 17.09.2012 Sivu 1 / 1 3790/02.05.05/2012 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 59 10.9.2012 265 Spinno-Seed Oy:n omistuksesta luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Hindsberg-Karkola Viktoria,

Lisätiedot

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 1 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 25.4.2016 1. Osapuolet 1. Tampereen kaupunki, joka omistaa 71,20 % osakkeista ja äänivallasta 2. Ylöjärven kaupunki, joka omistaa 8,53 % osakkeista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin tontti 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin tontti 5 19.12.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 4.4.2016 122 Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, korttelin 47540 tontti 5 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry

Espoon kaupunki Pöytäkirja Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry 13.02.2017 Sivu 1 / 1 3920/10.00.02/2015 87 21.9.2015 94 19.9.2016 20 Siirtolapuutarha-alueen vuokrauspäätöksen muuttaminen Niipperissä, Espoon Siirtolapuutarhayhdistys Ry Valmistelijat / lisätiedot: Juha

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin tontti 1 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4744/2015 02.07.00 116 Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin 71038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 287 Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiösopimuksen hyväksyminen ja yhtiöjärjestyksen päivittäminen Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Turun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 249/02.02.02/2015 Kaupunginhallitus 251 24.8.2015 122 Vuoden 2015 Seurantaraportti I ja siitä aiheutuvat toimenpiteet Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. 046

Lisätiedot