Kaavoitusprosessin vaihe Asemakaavoitus on aloitettu laatimalla MRL 63 tarkoittama osallistumisja arviointisuunnitelma.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaavoitusprosessin vaihe Asemakaavoitus on aloitettu laatimalla MRL 63 tarkoittama osallistumisja arviointisuunnitelma."

Transkriptio

1 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta Kaavoitus- ja tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja tekninen lautakunta Kaavoitus- ja tekninen lautakunta Kaava N 161 Höytiönnummen työpaikka-alue 217/ /2013 Kate Kaavoituspäätös Asemakaava sisältyy kunnanvaltuuston hyväksymään vuoden 2014 kaavoitusohjelmaan. Kaavoitustyö on tarkoitus saattaa kun nan valtuus ton hyväksyttäväksi vuoden 2015 aikana. Kaavoitustilanne Uudenmaan maakuntakaavassa suunnittelukohde on merkitty taa ja ma toimin to jen alueeksi. Maa kun ta kaa van uudistaminen on tällä hetkellä me neillään. 2. vai he maa kun ta kaa vas sa suunnittelualue on merkitty tii vis tet tä väk si alueeksi. Kunnanvaltuusto hyväksyi Nummelan eteläosien osayleiskaavan osa-alue C:n Kaa va ssa suurin osa suunnittelualueesta on merkitty työ paik ka-alu eek si (TP). Pie ni osa suunnittelualueen pohjoisosasta on mer kit ty kes kus ta toi min to jen alueeksi (C-K). Suunnittelualue ja sen lähiympäristö on asemakaavoittamatonta. Kaava-alu eel ta etäisyys Pajuniityn eteläosan asemakaava-alueelle on noin 600 metriä. Kaavan laatimisen tarkoitus ja tavoite Asemakaavassa tutkitaan suunnittelualueen soveltuminen työ paik ka-alueek si. Tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia sijoittaa työ paik ka toi min nalle sopivia tontteja pohjavesialueiden ulkopuolelle, hyvien lii ken ne yh teyk sien yhteyteen. Höytiönnummen työpaikka-alueen asemakaavan kanssa samanaikaisesti on tarkoituksena laatia kaava N 167 Pillistöntien asemakaava. Ase ma kaaval la suunnitellaan nykyisin yksityistienä olevan Pillistöntien jatke Pa ju nii tyn eteläosan (N 106) kaava-alueelta Vanhalle Turuntielle. Kaavatyöllä sel vi tetään katulinjauksen ja maantieliittymän tilatarpeet. Kaavoitusprosessin vaihe Asemakaavoitus on aloitettu laatimalla MRL 63 tarkoittama osallistumisja arviointisuunnitelma. Liitteet osallistumis- ja arviointisuunnitelma Valmistelija Tuomas Turpeinen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p

2 Kaavoituspäällikkö Kaavoitus- ja tekninen lautakunta päättää merkitä tiedoksi osallistumis- ja ar vioin ti suun ni tel man, joka koskee Höytiönnummen alueelle laadittavaa ase ma kaa vaa, kaavaa N 161, ja kuuluttaa asemakaavan vireille. hyväksyttiin yksimielisesti Kate Kaavoitusprosessin vaihe Höytiönnummen työpaikka-alueen asemakaavatyötä N 161 on jatkettu laati mal la suunnittelualuet ta koskeva perusselvitykset ja tavoitteet -raportti. Suunnittelun tavoitteet Maankäyttö- ja rakennuslain 24 mukaan alueidenkäytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon otta mi ses ta. Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa painotetaan yh dyskun ta ra ken teen eheytymistä ja tiivistämistä, jotka edesauttavat kes tä vää yhdyskuntarakennetta. Oikeusvaikutteisen yleiskaavan puuttumisesta johtuen kaavatyön yh teydes sä on otettava huomioon MRL 54 mukaisten asemakaavan si säl tövaa ti mus ten ohella myös MRL 39 mukaiset yleiskaavan si säl tö vaa ti mukset. Höytiönnummen työpaikka-alueen asemakaavan tavoitteena on tutkia suun nit te lu alu een soveltuminen työpaikka-alueeksi. Tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia sijoittaa työpaikkatoiminnalle sopivia tontteja poh ja vesi aluei den ulkopuolelle, liikenteellisesti hyville paikoille. Höytiönnummen työpaikka-alueen asemakaavan kanssa samanaikaisesti on tarkoituksena laatia Pillistöntien asemakaava N 167. Asemakaavalla suun ni tel laan nykyisin yksityistienä olevan Pillistöntien jatke Pajuniityn etelä osien asemakaavan N 106 suunnittelualueelta Vanhalle Turuntielle. Kaava työl lä selvitetään katulinjauksen ja maantieliittymän tilatarpeet. Oheismateriaali om: perusselvitykset ja tavoitteet -raportti Valmistelija Tuomas Turpeinen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p Kaavoituspäällikkö Kaavoitus- ja tekninen lautakunta päättää: 1) merkitä tiedoksi Höytiönnummen työpaikka-alueen asemakaavan, kaava N 161, perusselvitykset ja tavoitteet -raportin ja, 2) esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy kaavan N 161 tavoitteet. hyväksyttiin yksimielisesti.

3 Kh Liitteet Kaava N 161, perusselvitykset ja tavoitteet -raportti Kunnanjohtaja Kunnanhallitus päättää hyväksyä kaavan N 161 tavoitteet. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti Kate Kaavoitusprosessin vaihe Kaavoitustyötä on jatkettu laatimalla kaavan valmisteluaineisto MRL 62 ja MRA 30 mukaisen vuo ro vai ku tus pro ses sin käymiseksi. Kaavan valmisteluaineisto Kaavan valmisteluaineistossa on esitetty uuden työpaikka-alueen sijoittuminen Vihdin Nummelaan, Van han Turuntien ja Pillistöntien risteykseen. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 6 hehtaaria, ja se muo dos tuu kokonaisuudessaan kunnan omistamasta kallioisesta mäkialueesta. Asemakaavaluonnokseen on merkitty kolme teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta, jotka muo dos ta vat yhteensä kahdeksan tonttia. Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueelle voidaan ra ken taa vain ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia teollisuus- ja varastorakennuksia tai niiden yh dis tel miä. Teollisuus- ja varastorakennusten tonttien lisäksi kaava-alueella sijaitsee yleinen py sä köin ti alue sekä lähivirkistysaluetta. Asemakaava liittyy liikenteellisesti Pillistöntiehen uuden Kirnutie -nimisen kadun kautta. Alueen läpi on mahdollistettu kevyen liikenteen yhteys Kivipolun ja Hiisikujan kautta. Alueen maastonmuodoista ja maaperästä johtuen asemakaavan toteuttaminen tulee vaatimaan kallion louhintaa. Jotta louhinta ai heut tai si mahdollisimman vähän haittaa lähialueen asukkaille, tulee alueelle laatia lou hin ta suun ni tel ma. Suunnitelmalla louhinta voidaan järjestää siten, että melun eteneminen ympäristössä aiheuttaisi mah dol li sim man vähän haittaa asukkaille. Luonnoksen perusteella alueelle laaditaan myös hulevesisuunnitelma, jossa määritetään louhinnalla saa vu tet ta va maanpinnan likimääräinen korkeusasema, mikä mahdollistaa hulevesien hallinnan. Kaavataloudellinen tarkastelu Suunnittelualue on kokonaisuudessaan kunnan omistuksessa. Suunniteltu teollisuus- ja va ras to ra ken ta mi nen ja sitä kautta muodostuva rakennusoikeus alueella tuottaa kunnalle tuloja maan vuok rauk sen ja -myynnin muodossa. Kaavan vaikutukset kunnan ilmastostrategiaan

4 Kunnan ilmastostrategian tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ainakin 20 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Kaavan valmisteluaineisto tukee ilmastostrategian tavoitteita tii vis tä mäl lä yhdyskuntarakennetta. Tämän lisäksi työpaikkatoimintojen sijoittuminen hyvien lii ken ne yh teyk sien varrelle vähentää yksityisautoilun määrää ja tarvetta. Oheismateriaali om: asemakaavaluonnoksen selostus om: asemakaavaluonnoskartta sekä merkinnät ja määräykset om: havainnekuva Valmistelija Tuomas Turpeinen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p kaavoituspäällikkö Kaavoitus- ja tekninen lautakunta päättää 1) hyväksyä Vihdin Nummelan taajamaan laaditun Höytiönnummen työ paikka-alu een asemakaavan (N 161) valmisteluaineiston, kate om, asetettavaksi näh tä vil le MRL 62 ja MRA 30 mukaisen vuo ro vai ku tus pro ses sin käy misek si, ja 2) pyytää lausunnot valmisteluaineistosta seuraavilta tahoilta: - Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (liikenne ja inf ra struktuu ri sekä ympäristö ja luon non va rat -vastuualueet) - Uudenmaan liitto - museovirasto - Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo - Vihdin Vesi - Fingrid Oyj - Caruna Oy - Gasum Oy - Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos - Lohjan kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunnan ym pä ris tö ter veysjaos to - Rosk n Roll Oy Ab - kunnan rakennusvalvonta, - kunnan ympäristövalvonta - kunnan kunnallistekniikka - kunnan mittaustoimi, - kunnan tilapalvelu - kunnan museotoimi - Vihdin asukas- ja kylätoiminta ry - Vihdin yrittäjät ry - Vihti-Seura ry - Vihdin luonto ry Kate 14 Hyväksyttiin.

5 Kaavoitusprosessin vaihe Höytiönnummen työpaikka-alueen asemakaavaluonnos oli nähtävillä ja kaavahankkeesta järjestettiin osallisille yleisötilaisuus Vih din kunnanvirastolla Asemakaavaluonnoksesta saatiin yhteen sä 10 lausuntoa ja 3 mielipidettä. Kaavatyötä on jatkettu val mis te lemal la kaavaehdotus mm. saadun palautteen pohjalta. Asemakaavaehdotus Asemakaavaehdotuksessa on esitetty uuden työpaikka-alueen si joit tu minen Vih din Nummelaan, Vanhan Turuntien ja Pillistöntien risteykseen. Kaava eh do tuk seen on merkitty kolme ym pä ris tö häi riöi tä ai heut ta mat to mien teollisuus- ja va ras to ra ken nus ten kort te li aluet ta (TY), jotka muo dos ta vat yhteensä kahdeksan tonttia. Tämän lisäksi kaava-alue muodostuu lä hi virkis tys alu ees ta sekä katu- ja liikennealueista. Asemakaava-alue on pinta-alal taan noin 6,7 hehtaaria, ja sen alueelle on osoitettu ra ken nus oi keut ta yhteensä km2 (TY e=0.30). vaiheessa kaavaratkaisu on pysynyt hyvin pitkälle luon nok sen kaltai se na. Kaavaluonnoksen perusteella suunnittelualueelle laadittiin lou hinta- ja hulevesisuunnitelma, jotta kaavan toteuttamiseen vaadittavat kallion lou hin nat voitaisiin järjestää siten, että niistä aiheutuva haitta lähialueen asuk kail le olisi mahdollisimman vähäinen. Suunnitelman perusteella on ase ma kaa vaan lisätty louhinnalla ta voi tel ta va likimääräinen maanpinnan kor keus ase ma sekä paikka hu le ve si al taal le. Näiden lisäksi kaava-alueelle on lisätty ohjeellinen puis to muun ta mol le tarkoitettu alueen osa sekä is tu tetta va alueen osa korttelin 357 ton tin 3 Vanhan Turuntien puoleiseen reunaan. Kaavataloudellinen tarkastelu Suunnittelualue on kokonaisuudessaan kunnan omistuksessa. Suunniteltu teol li suus- ja varastorakentaminen ja sitä kautta muodostuva ra ken nus oikeus alueella tuottaa kunnalle tuloja maanvuokrauksen ja -myynnin muodos sa. Kunta saa taloudellista hyötyä myös kallion louhinnalla syntyvistä maa-ai nek sis ta ja niiden hyödyntämisestä. Kaavan vaikutukset kunnan ilmastostrategiaan Kunnan ilmastostrategian tavoitteena on vähentää kas vi huo ne kaa su päästö jä ainakin 20 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Kaa van val mis te lu ai neis to tukee ilmastostrategian tavoitteita tiivistämällä yh dys kunta ra ken net ta. Tämän lisäksi työpaikkatoimintojen sijoittuminen hy vien liiken ne yh teyk sien varrelle vähentää yksityisautoilun määrää ja tar vet ta. Oheismateriaali om: N 161 asemakaavaehdotuksen kartta sekä merkinnät ja määräykset om: N 161 asemakaavaehdotuksen selostus om: N 161 asemakaavaehdotuksen havainnekuva om: N 161 osallistumis- ja arviointisuunnitelma om: Höytiönnummen työpaikka-alueen louhinta- ja hulevesisuunnitelma sekä esirakentamisen ympäristövaikutukset (Ramboll, 2014) Valmistelija Tuomas Turpeinen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p kaavoituspäällikkö

6 Kaavoitus ja tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle että se 1) hyväksyy Höytiönnummen työpaikka-alueen asemakaavaehdotuksen, kaa va N 161, kate om, asetettavaksi julkisesti nähtäville MRL 65 ja MRA 27 mukaisissa tarkoituksissa ja 2) pyytää lausunnot kaavaehdotuksesta seuraavilta tahoilta: - Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (liikenne ja inf rastruk tuu ri sekä ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueet) - Uudenmaan liitto - museovirasto - Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo - Vihdin Vesi - Fingrid Oyj - Caruna Oy - Gasum Oy - Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos - Lohjan kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunnan ym pä ris tö terveys jaos to - Rosk n Roll Oy Ab - kunnan rakennusvalvonta, - kunnan ympäristövalvonta - kunnan kunnallistekniikka - kunnan mittaustoimi, - kunnan tilapalvelu - kunnan museotoimi - Vihdin asukas- ja kylätoiminta ry - Vihdin yrittäjät ry - Vihti-Seura ry - Vihdin luonto ry Tämä asia tarkastetaan kokouksessa. hyväksyttiin yksimielisesti ja tämä asia tarkastettiin kokouksessa

Kaava N 120 Kenttälän korttelin 116 asemakaavamuutos, hyväksymisvaihe

Kaava N 120 Kenttälän korttelin 116 asemakaavamuutos, hyväksymisvaihe Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 105 04.12.2013 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 21 12.02.2014 Kunnanhallitus 28 10.03.2014 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 124 03.12.2014 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta

Lisätiedot

Kaava V 43, Pappilan asemakaavamuutos/valmisteluaineisto / vammaisneuvoston lausunto

Kaava V 43, Pappilan asemakaavamuutos/valmisteluaineisto / vammaisneuvoston lausunto Vammaisneuvosto 19 01.11.2017 Kaava V 43, Pappilan asemakaavamuutos/valmisteluaineisto / vammaisneuvoston lausunto 97/10.02.03/2016 Vammne 01.11.2017 19 97/10.02.03/2016 Kate 13.04.2016 30 Kaavoituspäätös

Lisätiedot

Kaava N 106A Pajuniityn Haapaniemen alueen asemakaava/kaavaprosessin keskeytys

Kaava N 106A Pajuniityn Haapaniemen alueen asemakaava/kaavaprosessin keskeytys Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 111 05.11.2014 Kunnanhallitus 213 17.11.2014 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 10 27.01.2016 Kunnanhallitus 22 08.02.2016 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 68 11.10.2017

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Kaavamuutos on tarkoitus saattaa kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2015 aikana.

Kaavamuutos on tarkoitus saattaa kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2015 aikana. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 58 14.05.2014 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 2 14.01.2015 Kunnanhallitus 4 19.01.2015 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 31 13.04.2016 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Kaava V 45 Koivissillan asemakaava ja asemakaavan muutos, vastineet kaavamuutosehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin

Kaava V 45 Koivissillan asemakaava ja asemakaavan muutos, vastineet kaavamuutosehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Kaava V 45 Koivissillan asemakaava ja asemakaavan muutos, vastineet kaavamuutosehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin Koivissillan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen ehdotus pidettiin

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Asemakaava sisältyy kunnanvaltuuston 12.11.2012 hyväksymään vuoden 2013 kaavoitusohjelmaan.

Asemakaava sisältyy kunnanvaltuuston 12.11.2012 hyväksymään vuoden 2013 kaavoitusohjelmaan. Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 76 04.11.2015 Kunnanhallitus 191 16.11.2015 Kaavoitus- ja tekninen lautakunta 6 27.01.2016 Kunnanhallitus 19 08.02.2016 Kunnanvaltuusto 13 21.03.2016 Kaava N 179 Ritalanrinteen

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 64 23.09.2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016

Lisätiedot

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa Ropakkotien eteläpuolella, rajoittuen

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd.

Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman & Co Ltd. LIITE 6 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE ALOITE Asemakaavan muutos 0714 Runeberginkatu 5, 7, 9, 11, 13 ja 13a sekä Kotkantie 14. Kotkan kaupunki, Oy Shipstores Nyman

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 3.4.2018 KOSKEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän länsiosassa Helkamäentin, Pornaistentien ja Vähäjoen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 26.2.2018 Liite 27 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49 Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa:

Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa on asiasta seu raa vaa: Tekninen lautakunta 2 17.01.2017 Asemakaavan muutos 690/Akm Tori 81/10.02.03/2017 Tekla 17.01.2017 2 69/10.02.03/2016 Tekla 07.06.2016 76 Tekla 104 Teknisen lautakunnan pöytäkirjassa 22.9.2015 104 on asiasta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-304 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka 1. Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014 Kunnanhallitus 209 10.08.2015 Ympäristölautakunta 127 16.12.2015 Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kunnanhallitus 116 18.04.2016 Tekninen lautakunta 47 17.08.2016 Ympäristölautakunta 74 31.08.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

SÄÄKSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLA KORTTELEITA 52 JA 54 SEKÄ LÄHIALUEELLA, VIKKINIITTY, KAAVA NRO 1096

SÄÄKSJÄRVEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLA KORTTELEITA 52 JA 54 SEKÄ LÄHIALUEELLA, VIKKINIITTY, KAAVA NRO 1096 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 22 03.03.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 42 12.05.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 85 06.10.2016 Kunnanhallitus 247 17.10.2016 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 114 08.12.2016

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Oheismateriaali: AIRIX Ympäristö Oy:n tarjous, alustava osal lis tumis- ja arviointisuunnitelma

Oheismateriaali: AIRIX Ympäristö Oy:n tarjous, alustava osal lis tumis- ja arviointisuunnitelma Kunnanhallitus 314 17.11.2014 Ympäristölautakunta 95 04.12.2014 Kaitaraisten yritysalueen asemakaava 184/10.02.03/2013 KHALL 17.11.2014 314 KHALL 08.10.2012 245 Kunnanhallitus on käsittelyt Kaitarasiten

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Tiealueet MT ja MT (Vanhatie) sekä MT (Virastotie) asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 83 27.02.2017 Kunnanhallitus 97 13.03.2017 Kunnanhallitus 303 21.08.2017 Valtuusto 110 25.10.2017 asemakaavan muutos / OAS /Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen 15/10.02.03/2017 Khall 27.02.2017

Lisätiedot

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUSULAN KUNTA 22.8.2018 Upokaskujan asemakaavan muutos nro 3581 UPOKASKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS nro 3581 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kelatien työpaikka-alueella, Upokaskujalla, muutetaan pieni

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit.

Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit. 49 22.05.2013 166 16.12.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 70 18.08.2015 Kunnanhallitus 199 07.09.2015 130 08.12.2015 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi. Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017

Lisätiedot

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely Tekninen lautakunta 51 27.05.2014 Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely 412/10.03.01/2013 Tekninen lautakunta 51 Lähtökohdat Tekninen osasto käynnisti syksyllä 2013 Lehmon urheilukeskusta

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava

Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta 1(5) Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta 1(5) ASEMAKADUN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.NRO XXX Asemakaava tilalla 2:483 / 50540700020483 ja asemakaavan muutos siihen liittyvillä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Asia Otsikko Sivu 1 Kaava N 185 Nummelan korttelin 43 osaa koskeva

Asia Otsikko Sivu 1 Kaava N 185 Nummelan korttelin 43 osaa koskeva Esityslista 5/2017 1 (19) Vanhusneuvosto Aika 16.11.2017 klo 14:00 Paikka Vihdin kunnanvirasto, 3. kerroksen kokoushuone 325 Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kaava N 185 Nummelan korttelin 43 osaa

Lisätiedot

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b

Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b Kaupunginhallitus 214 25.05.2015 Kaavoitus- ja 65 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 77 20.08.2015 Merisalin asemakaavamuutos 529-2-13-1, Nunnakatu 1b 376/10.03.01/2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.9.2014 LAPPAJÄRVEN KUNTA Rovastilan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot