Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallistumis- ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 Kaavatunnus Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue sijaitsee n. 1,5 km:ä Nurmijärven Kirkonkylästä pohjoiseen, Alhonniituntien ja Rajamäentien välisellä alueella. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 0,76 ha, johon kuuluu sekä teollisuustontti että osa urheilu- ja virkistysalueesta. Kaavamuutosalueella sijaitsee yksi teollisuuden varastorakennus, jonka kokonaiskerrosala on 802 m². Alue on kunnallistekniikan piirissä.

2 2. Mitä alueelle suunnitellaan? Asemakaavaa muutetaan siten, että korttelissa 2604, tontilla 2 toimivan yrityksen toimintaedellytyksiä parannetaan liittämällä osa urheilu- ja virkistysalueesta olemassa olevaan tonttiin. Aloitteen asemakaavan muutoksesta on tehnyt tontin omistaja Suomen Yrittäjien Maatalous Oy. Asemakaavan muutoksella tonttiin liitetään noin 0,16 ha alue tontin lännenpuoleisesta urheilu- ja virkistysalueesta. Muutoksen myötä tontin piha-alue laajenee ja rakennusoikeus kasvaa pinta-alan muutoksen myötä. 3. Suunnittelutilanne 3.1. Kaavoitus Maakuntakaava Ympäristöministeriössä vahvistetussa Uudenmaan maakuntakaavassa alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Alueesta pohjoiseen sijaitsee virkistysalueeksi osoitettu alue. Ote maakuntakaavasta 2006 Ote 2.vaihemaakuntakaavasta 2012 Yleiskaava Oikeusvaikutuksettomassa Nurmijärven yleiskaavassa (hyväksytty kunnanvaltuustossa v. 1989) suunnittelualue sijoittuu sekä teollisuus- ja varastoalueelle (T) että urheilu- ja virkistyspalveluiden alueelle (VU). Nurmijärven kunnan valtuuston hyväksymässä Nurmijärven maankäytön kehityskuva 2040:ssä suunnittelukohde on merkitty työpaikka-alueeksi.

3 Ote yleiskaavasta 1989 Asemakaava Voimassa olevassa asemakaavassa (1990) hakijan omistama tontti on osoitettu teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (T). Tonttiin liitettävä alue on voimassa olevassa asemakaavassa (1985) osoitettu urheilu- ja virkistysalueeksi (VU). Valtakunnalliset alueiden käyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet käsittelevät seuraavia kokonaisuuksia, joista kaavamuutosta koskevat lähinnä kaksi ensimmäistä: 1. Toimiva aluerakenne 2. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3. Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4. Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto 5. Helsingin seudun erityiskysymykset 6. Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet. 4. Miten alueen rakentamisen vaikutuksia selvitetään? Asemakaavan muutoksen laatimisen yhteydessä selvitetään kaavan toteuttamisen vaikutuksia maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) sekä asetuksen (MRA) edellyttämällä tavalla. Kaavamuutoksen suunnittelun yhteydessä arvioidaan asemakaavamuutoksen sosiaaliset, ekologiset, taloudelliset ja liikenteelliset vaikutukset. Vaikutusten selvittäminen perustuu tehtyihin ja työn aikana tehtäviin selvityksiin ja suunnitelmiin, maastokäynteihin, osallisilta saatavaan palautteeseen

4 sekä laadittavan asemakaavan fyysistä ja toiminnallista ympäristöä muuttavien ominaisuuksien analysointiin. Vaikutusten arvioinnissa esitetään myös periaatteet mahdollisten haitallisten vaikutusten lieventämiseksi. Vaikutuksia tarkastellaan suunnittelualueen ja sen lähiympäristön osalta nykytilanteeseen verrattuna. Vaikutusten arviointi laaditaan kunnan ympäristötoimiala. Kaava on vaikutuksiltaan vähäinen taajamarakenteen, liikenteen, maiseman, melutason sekä ilmanlaadun kannalta. 5. Osalliset Osallisia ovat alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin asemakaavan muutos saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tässä asemakaavan muutoksessa osallisia ovat: alueen ja lähialueiden asukkaat, maanomistajat, yritykset, työntekijät ja yhdistykset Nurmijärven kunnan hallinto- (asemakaavoitus, kiinteistö- ja mittaus, kunnallistekniikan suunnittelu, rakennusvalvonta, ympäristötoimi) ja luottamuselimet (asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta) muut viranomaiset: Keski-Uudenmaan pelastuslaitos. yritykset: Sonera Oyj, Nurmijärven Sähkö Oy, Nurmijärven Vesi Oy 6. Suunnittelu- ja päätöksentekovaiheet sekä osallistumismenettelyt Suunnitteluprosessi käynnistyy asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan päätettyä kaavan vireille tulosta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma annetaan tiedoksi asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle ja asetetaan nähtäville. Tarvittaessa osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään suunnittelutyön aikana. Asemakaavan muutosluonnos käsitellään asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnassa. Luonnoksessa esitetään mm. kaava-alue, alueen käyttötarkoitus ja rakentamisen määrä ja laatu. Suunnitelman vaikutukset suunnittelualueelle ja ns. vaikutusalueelle sekä nykytilanteeseen että alueella voimassaoleviin kaavoihin verrattuna arvioidaan. Kaavaluonnos ja muu valmisteluaineisto pidetään alustavasti nähtävillä 21 vrk:n ajan, jolloin niistä voi esittää mielipiteitä kirjallisesti. Kaavaluonnoksesta pyydetään kirjalliset ennakkolausunnot asianosaisilta viranomaisilta ja yhteisöiltä. Luonnoksesta saadun palautteen perusteella laaditaan kaavaehdotus, joka käsitellään asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnassa. Kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville 30 vrk:n ajaksi, jolloin osalliset voivat esittää mielipiteensä laatimalla kirjallisen muistutuksen. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta käsittelee asemakaavaehdotuksesta saadut muistutukset, lausunnot ja asemakaavayksikön laatimat vastineet sekä niiden pohjalta kaavaehdotukseen tehdyt muutokset. Muutosten ollessa olennaisia, asemakaavaehdotus asetetaan uudestaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi.

5 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksymisestä. Kaavoituksen vaiheista tiedotetaan kunnan ilmoituslehdessä, Nurmijärven Uutisissa, julkaistavilla kuulutuksilla sekä maanomistajille lähetettävillä kirjeillä. Kaavoitusmateriaaliin voi tutustua ja kaavoituksen etenemistä seurata lisäksi Nurmijärven kunnan internetsivustolla osoitteessa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, asemakaavan muutosluonnos ja asemakaavan muutosehdotus pidetään nähtävillä kunnanvirastossa. Mielipiteet ja muistutukset tulee osoittaa Nurmijärven asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle ja toimittaa osoitteeseen Nurmijärven kunta, Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta, Keskustie 2 B, PL 37, Nurmijärvi. Kaavoituksen osallistumismahdollisuuksia ja tavoitteita koskevia mielipiteitä, suunnittelualuetta tai alueen olosuhteita koskevaa tietoa sekä kaavoitusta koskevia toiveita voi antaa kaavan laatijalle ja kaavavalmistelijalle koko kaavoitusprosessin ajan joko suullisesti tai kirjallisesti (ks. yhteystiedot tämän suunnitelman lopussa). 7. Alustava tavoiteaikataulu Ajankohta Kaavavaihe Vaikutukset 2012 kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu Aineiston kerääminen, osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) laatiminen, asianosaisille tiedottaminen Kaavaluonnoksen laatiminen Kaavaluonnos nähtävillä ja lausunnoilla, kaavaehdotuksen laatiminen Kaavaehdotuksen nähtävilläolo Rakennusaikaiset ympäristövaikutukset: - melu, pöly - liikenne, taajamakuvaja rakenne Vaikutusten tarkentaminen lokakuu marraskuu joulukuu Vastineiden antaminen, asiakirjojen tarkistukset, kaavan hyväksymiskäsittely ja valitusaika Kaava lainvoimaiseksi Vastineet vaikutuksista

6 8. Yhteystiedot ja palaute Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on saatavilla Nurmijärven kunnanvirastossa tai kunnan kotisivuilla osoitteessa Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskevat mielipiteet tulee ennen kaavan asettamista julkisesti nähtäville toimittaa kirjallisesti osoitteeseen Nurmijärven kunta, Asemakaavoitus, Keskustie 2 B, PL 37, Nurmijärvi. Lisätietoja kaavoituksesta antavat: Kaavoitusarkkitehti Marja Pelo, kaavan laatija p Kaavavalmistelija Pirkko Laakso-Mäki p Nurmijärven kunta (kunnanvirasto), Asemakaavoitus, Keskustie 2 B/PL 37, Nurmijärvi Sähköposti:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-304 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka 1. Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Laadittu 12.5.2015 Tarkistettu 06.10.2015 Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Kaavatunnus: 5-021 Diaarinro: 471/10.02.03/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06.10.2015 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue

Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue Asemakaavan muutos, Klaukkalan Järvimaan alue Aluerajauksen korjaus tehty teknisenä korjauksena saadun palautteen pohjalta 10.1.2013. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILANNE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan kumoaminen ja muutos, Klaukkala Korttelit 3178 ja 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012 Päivitetty

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ( päivitetty ) Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ( päivitetty ) Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka Kaavatunnus 3-304 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 ( päivitetty 1.12.2017.) Asemakaava, Klaukkala, Vanha-Klaukka 1. Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaavan muutos, Santtio 11, kortteli 32 sekä puisto- ja lähivirkistysalue Liite 1 1 Sijainti opaskartalla Aluerajaus Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty Kaavatunnus 3-290 Asianumero: ASRAltk: 11.02.2014 04.03.2014 Nurmijärven kunta /Ympäristötoimiala/Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.11.2006 Päivitetty 04.03.2014

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Kaavatunnus 3-313 Asianumero ASRA.ltk: 20.1.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, kortteli 6 ja maatalousalue Asemakaavan muutos koskee korttelia 6 sekä maatalousaluetta Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-297 Asia n:o: 121/10.02.03/2019 17.6.2008, päivitetty 26.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 26.2.2019

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa Ropakkotien eteläpuolella, rajoittuen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Kaavatunnus 2-232 Asianro Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, versio 2 17.12.2013, päivitetty 17.1.2014 Suunnittelualue Asemakaava-alue koskee Raalantien ja Heinojan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Pietarinmäki, Teollisuustie

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Pietarinmäki, Teollisuustie Kaavatunnus: 3-329 Asianumero: 578/10.02.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Pietarinmäki, Teollisuustie Asemakaavan muutos koskee tilaa Pikku-Pietarin Piha R:No 1:427. Asemakaavamuutoksella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Kirkkokangas 15. kortteli 15002 (osa) Asemakaavan muutos / 19.05.2016 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

HEIKKILÄNTIE KORTTELI Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

HEIKKILÄNTIE KORTTELI Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/6 Kaavatunnus: 2-179 Asia n:o: 884/10.02.03/2018 20.11.2018 HEIKKILÄNTIE KORTTELI 2344 Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 2/6 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Janakkalan kunta Turenki Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Janakkalan kunta Turenki 26.4.2013 Juttila Korttelit 200, 202, 203 ja 206-208 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa Hausjärventien ja Turengintien

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kirkonkylän asemakaavan muutos, Sandåkers, kevyen liikenteen väylä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201611 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 1/5 Kaavatunnus 3-341 Asianumero 511/10.02.03/2015 Päiväys 13.3.2018 KLAUKKALAN SORVITIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualueeseen kuuluu kortteli Klaukkalassa Tornimäen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Sandsundin asemakaavan osan muutos, korttelit 28 ja 43 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201603 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA.

ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. Joroisten kunta 1(6) JOROISTEN KUNTA GOLF-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMKAAVAAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 407 JA 408, URHEILU- JA VIRKISTYSPALVELUJEN SEKÄ KATUALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Sivu 1/5 Kaavatunnus: 3-313 Asianumero: 678/10.02.03/2014 Päiväys: 19.8.2014 Päivitetty: 23.1.2018 KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE

KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Sivu 1/5 Kaavatunnus: 3-313 Asianumero: 678/10.02.03/2014 Päiväys: 19.8.2014 Päivitetty: 22.5.2018 KLAUKKALA, JOKIRANNATIE, KORTTELI 6 JA MAATALOUSALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Röyskö 12. kortteli 12008 (osa) Asemakaavan muutos / 15.11.2016 2 / 8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja

Lisätiedot

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kärsämäen kunta 1/5 KÄRSÄMÄEN KUNTA TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 201, 202, 208 JA 210 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014

Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 Janakkalan kunta Turenki 25.4.2014 1 Taimistotie Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustassa, Turengintien pohjoispuolella, rautatien molemmin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, Alhonniityn

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, Alhonniityn Kaavatunnus 2-236 Asianumero 867/10.02.03/2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, Alhonniityn Asemakaavan muutos koskee urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

HIRVENSALMI. Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan Kouranta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HIRVENSALMI. Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan Kouranta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIRVENSALMI Länsiosan rantaosayleiskaavan muuttaminen tilan 407-3-30 Kouranta osalta 11.11.2016 Maanmittauslaitos 2016 HIRVENSALMI Länsiosan rantaosayleiskaavamuutos (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) / 16.11.2016 2 / 8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja

Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Kaavatunnus 2-232 Asianro Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Heinoja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.12.2013, päivitetty 11.10.2016 Suunnittelualue Asemakaava-alue koskee Raalantien ja Heinojan uoman

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599401201609 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Sandsundin asemakaavan muutos, osa korttelista 21 muutetaan pyörä- ja kävelytieksi

Sandsundin asemakaavan muutos, osa korttelista 21 muutetaan pyörä- ja kävelytieksi Sandsundin asemakaavan muutos, osa korttelista 21 muutetaan pyörä- ja kävelytieksi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599406201611 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin teollisuusalueen asemakaavan laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599599404201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ILMARINEN 3.18 MASANKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

O A S. Ak 347. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Naavakuja asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO:

O A S. Ak 347. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Naavakuja asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO: Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus 5.3.2015 sivu 1/7 O A S Ak 347 Naavakuja asemakaavamuutos eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisistä tiedoista, josta käy ilmi kaavoitushankkeen peruslähtökohdat

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Janakkalan kunta Tervakoski

Janakkalan kunta Tervakoski Janakkalan kunta Tervakoski 1 Kaartotie, kortteli 146 D:no 46/2015 Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Tervakosken taajaman eteläosassa, Kaartotien luoteispuolella.

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos, Oitin korttelin 104 tontit 1 ja 2, Putkipelto 25.9.2017 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Kaavamuutoskohde

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot