WORLDSKILLS-EKSPERTTIHAKU VALMENNUSKAUDELLE

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "WORLDSKILLS-EKSPERTTIHAKU VALMENNUSKAUDELLE 01.09.2012 31.07.2014"

Transkriptio

1 Ammatillisen osaamisen kehittäjät WORLDSKILLS-EKSPERTTIHAKU VALMENNUSKAUDELLE Skills Finland on käynnistänyt valmistelut WorldSkills kilpailuihin osallistumiseksi. Kilpailut järjestetään Saksan Leipzigissa Kansainväliset kilpailut ovat merkittävä osa ammattitaitokilpailujen kokonaisuutta. Osallistumisemme tavoitteena on edistää suomalaista huippuosaamista sekä kehittää ammatillista koulutusta ja omaa kansallista kilpailujärjestelmäämme. Kansainväliset kilpailut toimivat benchmarkkauksen paikkana eri alojen ammattiosaamiselle ja koulutukselle. Kansainvälisessä kilpailutoiminnassa kiinnitetään yhä enenevässä määrin huomiota kilpailutoiminnan hyödyntämiseen, maailmanlaajuisten asiantuntijaverkostojen toiminnan tehostamiseen ja huippuosaamista koskevan tiedon välittämiseen jäsenmaiden kesken. Myös ekspertin tehtävänkuva on muuttunut. Yhä suurempi osa työstä tehdään varsinaisten kilpailutapahtumien ulkopuolella. Ennakkosuunnittelu ja päätöksenteko kilpailu- ja lajikohtaisilla keskustelufoorumeilla käynnistyy välittömästi edellisten kilpailujen päätyttyä ja se jatkuu aina seuraaviin kilpailuihin saakka. On ensiarvoisen tärkeää, että suomalaiset ekspertit ovat aktiivisesti mukana tässä keskustelussa ja päätöksenteossa. Näin voimme varmistaa, että kilpailulajit ja -tehtävät vastaavat Suomen elinkeinoelämän tarpeita. Ekspertin tehtävät antavat erinomaisen näköalapaikan kunkin ammattialan kansainvälisen kehityksen seuraamiselle. Ekspertillä on mahdollisuudet verkostoitua muiden oman alansa ammattilaisten kanssa ja hyödyntää näitä verkostoja oman työnsä ja oman taustayhteisönsä toiminnan kehittämiseen. Ekspertin tehtävissä ja niihin liittyvässä koulutuksessa ekspertillä on mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan ja ammattitaitoaan. Haemme nyt innostuneita oman alansa huippuosaajia ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän piiristä toimimaan ekspertteinä WorldSkills kilpailuissa liitteessä 1 mainituissa lajeissa, lukuun ottamatta seuraavia lajeja, joihin on jo nimetty suomalainen pää- tai varapääekspertti: nro laji tehtävä henkilö taustayhteisö 16 elektroniikka pääekspertti Olavi Lähteinen Turun ammatti-instituutti 28 floristiikka pääekspertti Hanne Heikkilä Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos 31 muoti ja vaatetus varapääekspertti Sari Lehtonen Helsingin palvelualojen oppilaitos 37 viherrakennus pääekspertti Henrik Bos Viheraluerakentajat ry P01 somistus varapääekspertti Jorma Vainio Omnia

2 Ekspertin toimikausi Nyt valittavien WorldSkills-eksperttien toimikausi on Työskentelyaika Leipzigissa on Valittavan ekspertin on sitouduttava tehtäviin koko toimikauden ajaksi. Ekspertin tehtävät Ekspertit työskentelevät oman kilpailulajinsa suunnitteluun ja arviointiin liittyvissä tehtävissä sekä ennen kilpailuja että kilpailujen jälkeen aina valmennuskauden loppuun saakka. Tämä työskentely tapahtuu pääasiassa sähköisillä keskustelufoorumeilla. Ekspertit sitoutuvat tukemaan myös oman lajinsa Taitaja-kilpailua kansainvälisistä kilpailuista saamansa tiedon ja kokemuksen pohjalta. Ekspertin kansainväliset tehtävät WorldSkills-kilpailuissa ja toimikaudella: Osallistuu keskustelufoorumilla ennen kilpailuja ja kilpailujen jälkeen lajikuvauksen (TD, technical description) ja lajikuvausta täydentävän infralistan (IL, infrastructure list, välineet ja materiaalit) kehittämiseen. Ekspertin tehtäviin kilpailun jälkeen kuuluu myös WSI:n kyselyihin vastaaminen; kyselyjen tarkoituksena on kehittää kilpailua ja eksperttityötä. Osallistuu keskustelufoorumilla ennen kilpailuja ja kilpailujen jälkeen kilpailutehtävän (TP, test project) tekoon ja laatii tarvittaessa oman kilpailutyöehdotuksen tai tehtävämoduulin. Osallistuu kilpailutehtävän 30 prosentin muutoksen tekoon keskustelufoorumilla ja kilpailua edeltävinä päivinä kilpailupaikalla. Toimii kilpailujen aikana oman lajinsa kilpailun kulun valvojana ja arvioitsijana sekä osallistuu lajinsa muihin tehtäviin laaditun suunnitelman (SMP, skill management plan) sekä sovitun työnjaon mukaisesti. Toimii lajinsa suomalaisen kilpailijan valmennuksen tukena ja tarvittavan informaation välittäjänä ennen kilpailuja sekä sääntöjen puitteissa itse kilpailuissa. Pääekspertin (CE, chief expert) ja varapääekspertin (DCE, deputy chief expert) vastuulla on laatia projektisuunnitelma (SMP, skill management plan), jonka mukaisesti kisa viedään läpi. WSI:n laatimat WSC-kilpailujen säännöt ja eksperttityön oppaan sekä alustavan kilpailuaikataulun voi ladata Skills Finlandin verkkosivuilta, Ekspertin kansalliset tehtävät Taitaja-kilpailuissa ja toimikaudella Osallistuu Taitaja-kilpailujen kehittämiseen sekä oman lajinsa kilpailutehtävän suunnitteluun ja valmisteluun sekä lajiohjausryhmän toimintaan ja toimii kilpailussa tuomarina. Toimii yhteistyössä oman lajinsa lajipäällikön, valmentajien ja muiden eksperttien (EuroSkills ja Abilympics) kanssa lajinsa valmennuksen ja alansa koulutuksen kehittämiseksi. Osallistuu oman lajinsa tiedotustoimintaan kotimaassa ja välittää omaa osaamistaan ja kokemustaan oman alansa käyttöön. On käytettävissä Skills Finlandin asiantuntijatehtävissä ja raportoi Skills Finlandille. Lisäksi ekspertin tulee sitoutua osallistumaan eksperteille järjestettävään koulutukseen.

3 Tuki ekspertin tehtävien hoitamiseen Skills Finland ja Hämeen ammattikorkeakoulun Skills Trainers Academy järjestävät yhteistyössä WorldSkills eksperttikoulutuksen, jonka tavoitteena on kouluttaa oppilaitoksiin ja yrityksiin WorldSkills-tason kilpailuasiantuntijoita. Koulutus antaa perusvalmiudet toimia eksperttinä kansainvälisissä kilpailuissa. Koulutus koostuu lähipäivistä ja etätehtävistä, ja siihen sisältyy myös varsinaisten eksperttitehtävien hoitaminen. Koulutus madaltaa myös kynnystä osallistua kansainväliseen Skills-toimintaan ja edistää taustayhteisön kansainvälistä toimintaa. Eksperttikoulutus toteutetaan välisenä aikana. Koulutukseen kuuluu noin 6 lähipäivää. Päivien ajankohdat vahvistetaan eksperttien valintailmoituksen yhteydessä. Eksperttikoulutuksen KICK OFF eli käynnistyspäivä kaikille valituille eksperteille järjestetään perjantaina Porissa Huippuvalmennuspäivien yhteydessä. Alustavasti muita jo tiedossa olevia eksperttikoulutuspäiviä tulevat olemaan (uudet ekspertit) ja (kaikki ekspertit). Lisäksi keväällä 2013 suunniteltuja koulutuspäiviä ovat ja sekä myöhemmin ilmoitettavat joukkueen lähettämispäivä ja palauteleiri kilpailujen jälkeen. Skills Finland tarjoaa lisäksi WSI-delegaattiensa (TD Hannu Immonen, TDA Ilkka Kemppainen) ja oman henkilöstönsä osaamisen sekä kansainväliset verkostonsa eksperttien työn tueksi. Eksperttitehtävään valinnan edellytykset Eksperttien valintakriteerit on kuvattu liitteessä 2. Tämän lisäksi edellytetään, että ehdokas on lupautunut ja sitoutunut ekspertin tehtävään ehdokkaan taustayhteisö on valmis mahdollistamaan ehdokkaan osallistumisen ekspertin tehtävien hoitamiseen resursoimalla niihin tarvittavan viikkotuntimäärän ja sitoutumalla eksperttitehtäviin liittyvien suunnittelu- ja koulutustilaisuuksien kuluihin, niin ettei niistä koidu ansionmenetyksiä ehdokkaalle ehdokkaan taustayhteisö sitoutuu huolehtimaan kaikista ekspertin tehtävään liittyvistä matkaja majoituskustannuksista ehdokkaan taustayhteisö sitoutuu huolehtimaan WorldSkills kisojen matkapaketin (sisältää matkat H:ki Leipzig H:ki ja majoituksen, kisajärjestäjän perimän osallistumismaksun, edustusasun sekä tiedotus- ja promootiomateriaalia) kustannuksista. Matkapaketin hinta on tämänhetkisen arvion mukaan noin 6300 euroa. Arvio perustuu kilpailujärjestäjän ilmoittamaan alustavaan osallistumismaksuun. Matkapaketin hinta vahvistetaan sen jälkeen, kun kisajärjestäjän perimät maksut on lopullisesti vahvistettu.

4 Pyydämme Teitä lähettämään ehdotuksenne ekspertiksi mennessä liitteenä olevalla lomakkeella (3 tai 4). Mikäli teillä on ehdokas useampaan lajiin, täyttäkää jokaista ehdokasta kohti oma lomake taustayhteisön sekä tehtävään ehdotetun ekspertin allekirjoituksella varustettuna. Eksperttiehdokkaan, joka ei ole aikaisemmin toiminut WorldSkills-eksperttinä, tulee liittää ehdotuksen liitteeksi CV, josta ilmenee ehdokkaan pätevyys ekspertin tehtävään (ks. eksperttien valintakriteerit, liite 2). Täytetyt lomakkeet liitteineen palautetaan osoitteeseen: Toiminnanjohtaja Eija Alhojärvi Skills Finland ry Simonkatu 12 B HELSINKI Kuoreen merkintä WORLDSKILLS-eksperttihaku. Eija Alhojärvi Skills Finland ry Toiminnanjohtaja Lisätietoja eksperttihausta antaa Tekninen delegaatti Hannu Immonen,

5 Liite 1, Lista WSC2013-lajeista, joihin Suomi on tehnyt alustavan ilmoittautumisen Skill No. Virallinen nimi Suomenkielinen nimi 1 Polymechanics/Automation Polymekaniikka 3 Manufacturing Team Challenge Konepajatekniikka 4 Mechatronics Mekatroniikka 5 Mech. Eng. CADD CAD-suunnittelu 6 CNC Turning CNC-sorvaus 7 CNC Milling CNC-jyrsintä 9 IT/ Software Applications Informaatioteknologia 10 Welding Hitsaus 11 Printing Painotekniikka 12 Wall & Floor Tiling Laatoitus 13 Autobody Repair Autokorinkorjaus 15 Plumbing and Heating Putkiasennus 16 Industrial Electronics Elektroniikka 17 Web Design Web Design 18 Electrical Installations Sähköasennus 19 Industrial Control Automaatioasennus 20 Bricklaying Muuraus 22 Painting & Decorating Maalaus ja tapetointi 23 Mobile Robotics Robotiikka 24 Cabinetmaking Huonekalupuuseppä 26 Carpentry Kirvesmies 27 Jewellery Kultaseppä 28 Floristry Floristiikka 29 Ladies / Mens Hairdressing Hiusmuotoilu 30 Beauty Therapy Kauneudenhoito 31 Ladies Dressmaking Pukuompelu 32 Confectioner / Pastry Cook Kondiittori 33 Automobile Technology Autoasennus 34 Cooking Kokki 35 Restaurant Service Ravintolapalvelu 36 Car Painting Automaalaus 37 Landscape Gardening Viherrakennus 39 IT PC/Network Support Tietokone ja verkot 40 Graphic Design Technology Graafinen suunnittelu 41 Health and Social Care Lähihoitaja 42 Construction Metal Work Teräsrakkennetyöt PO1 Visual Merchandising / Window Dressing Somistus PO3 Architectural Stonemasonry Kivityöt PO5 Aircraft Maintenance Lentokonehuolto

6 Liite 2, Eksperttien valintakriteerit Valittaessa eksperttejä valmennuskaudelle , kiinnitetään valinnassa huomiota seuraaviin seikkoihin. Vuorovaikutus- ja viestintätaidot Ekspertti on kyvykäs ja halukas toimimaan kansallisissa oman alansa verkostoissa ja osallistumaan omaa alaansa ja kilpailutoimintaa koskevaan tiedotustoimintaan. Ekspertti omaa riittävän kielitaidon ja hallitsee yleisellä tasolla jonkun WSI:n kolmesta virallisesta kielestä (englanti, saksa, ranska). Pääpaino kielitaidossa on englannin kielellä. Ekspertti hallitsee oman alansa/lajinsa WSC-kilpailuun liittyvät käsitteet ja pitää yhteyttä kilpailujen edellä oman lajinsa foorumilla muihin kansainvälisiin ekspertteihin. Lisäksi hän tekee lajiin liittyvät ennakkotehtävät annetuissa aikatauluissa ( esim. eksperttitesti, lajin kilpailumateriaaliin tutustuminen Expert-centerissä). Ekspertti omaa edellytykset toimia kansainvälisessä ryhmässä, hallitsee tiimityöskentelyn, on avoin ja ulospäin suuntautuva, ottaa tiimissä vastuuta lajin järjestelyistä ja kehittämisestä, osoittaa ongelmanratkaisutaitoa, luovuutta ja organisointikykyä tilanteen mukaan. Ekspertti ymmärtää erilaisuuden merkityksen ja hyväksyy kansainväliset kulttuurilliset erot sekä eri maiden edustajien ammatilliset tasoerot. Henkilökohtaiset ominaisuudet Ekspertti on sitoutunut kilpailutoimintaan ja sen kehittämiseen ja on kiinnostunut ja halukas tekemään töitä nuorten kanssa. Ekspertti hallitsee oman ajankäyttönsä. Ekspertti omaa hyvän stressinsietokyvyn, on fyysisesti ja henkisesti vahva persoona ja pystyy hallitsemaan kilpailuun liittyvät tunnelataukset. Ekspertti on edustuskelpoinen, hallitsee seurustelutaidon ( small talk ) ja ymmärtää, että kilpailutapahtuma ja siihen liittyvä muu toiminta on Suomen edustamista kansainvälisellä tasolla. Ammatillinen osaaminen Ekspertti hallitsee oman alansa ammatillisen teoreettisen tietouden ja omaa käytännön näkemystä työelämästä, alansa kehittämisestä, ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista. Ekspertti kykenee yhteistyöhön alansa yritysten ja järjestöjen kanssa ja on sitoutunut tämän yhteistyön kehittämiseen. Ekspertti ymmärtää ammattitaitokilpailutoiminnan tavoitteet ja merkityksen ja on kiinnostunut ammatillisen koulutuksen ja osaamisen kehittämisestä. Kilpailutoiminnan hallinta Ekspertti hallitsee WSC-säännöt ja niihin liittyvät käsitteet moitteettomasti. Ekspertti tuntee ja hallitsee oman kilpailulajinsa lajikuvauksen, kuvauksen tiloista, laitteista ja

7 työkaluista, kilpailumateriaalit, turvallisuusohjeet, arviointilomakkeet ja kilpailutehtävät. Ekspertti pystyy kehittämään kilpailulajiaan eteenpäin luomalla uusia kilpailutyöehdotuksia huomioiden myös työelämän toiveet ja alan kehittymisen. Valittavalla on valmiudet esittää ehdotukset eksperttitiimille ja toimia aktiivisesti tiimin jäsenenä lajikuvauksen edelleen kehittämiseksi sekä ottaa tarvittaessa vastuuta ESR-roolissa (expert with special responsibility) lajissaan. Ekspertti on sitoutunut hyödyntämään kansainvälisissä kilpailuissa saamaansa osaamista myös kansallisen kilpailutoiminnan kehittämiseen. Skills Finland kannustaa ja tukee eksperttejä hakeutumaan lajissaan vara- ja pääekspertin tehtäviin seuraaviin kisoihin.

8 Liite 3, Ehdotus WorldSkills-ekspertiksi valmennuskaudelle (taustayhteisö) ehdottaa, että lajiin (ehdokkaan nimi) (lajin nimi ja nro) ekspertin tehtävään valitaan Olemme valmiit vastaamaan tässä kirjeessä kuvatuista taustayhteisön velvoitteista siten, että ehdokkaamme voidaan valita Suomen ammattitaitomaajoukkueen jäseneksi. (paikka ja aika) (allekirjoitus ja nimenselvennys) Taustayhteisön yhteystiedot: osoite: puhelinnumero: sähköpostiosoite: Ehdokkaan suostumus: Minä (ehdokkaan nimi) olen käytettävissä lajin (lajin nimi) WorldSkills-ekspertin tehtävässä valmennuskaudella , mikäli Skills Finland ry:n hallitus minut tehtävään valitsee. (paikka ja aika) (Allekirjoitus ja nimenselvennys) Ehdokkaan yhteystiedot: kotiosoite: puhelinnumero: sähköpostiosoite:

9 Liite 4, Ehdotus WorldSkills-ekspertiksi valmennuskaudelle (taustayhteisö) ehdottaa, että lajiin nro (lajin numero ja nimi) ekspertin tehtävään valitaan (ehdokkaan nimi) Olemme valmiit vastaamaan tässä kirjeessä kuvatuista taustayhteisön velvoitteista siten, että ehdokkaamme voidaan valita WorldSkills-ekspertiksi valmennuskaudelle (paikka ja aika) (allekirjoitus ja nimenselvennys) Taustayhteisön yhteystiedot osoite: puhelinnumero: sähköpostiosoite: Ehdokkaan suostumus: Minä (ehdokkaan nimi) olen käytettävissä lajin nro (lajinumero ja nimi) WorldSkills-ekspertin tehtävässä valmennuskaudella , mikäli Skills Finland ry:n hallitus minut tehtävään valitsee. (paikka ja aika) (allekirjoitus ja nimenselvennys) Ehdokkaan yhteystiedot: kotiosoite: puhelinnumero: sähköpostiosoite:

Lajit, joihin haetaan lajipäällikkö sekä valmentajia:

Lajit, joihin haetaan lajipäällikkö sekä valmentajia: WorldSkills- ja/tai EuroSkills lajit, joihin haemme lajipäällikköä vastaamaan ja hallinoimaan ammattialan kansainvälisiä kilpailulajeja sekä valmentajia valmennustehtäviin. (Lajin perässä WSC = WorldSkills

Lisätiedot

Lisäksi haemme valmentajia kaikkiin WorldSkills- ja/tai EuroSkills-lajeihin: (Lajin perässä WSC = WorldSkills ja ES = EuroSkills)

Lisäksi haemme valmentajia kaikkiin WorldSkills- ja/tai EuroSkills-lajeihin: (Lajin perässä WSC = WorldSkills ja ES = EuroSkills) Liite 1 Haemme lajipäälliköitä seuraaviin lajeihin: Information Network Cabling Mekatroniikka CAD-suunnittelu CNC-sorvaus CNC-jyrsintä Tasoitetyöt Kirvesmies Autotekniikka Automaalaus Graafinen suunnittelu

Lisätiedot

Valmennuspäällikkö Immo Pylvänen Skills Finland ry

Valmennuspäällikkö Immo Pylvänen Skills Finland ry WSC -Helsingin, -Shizuokan, -Galgaryn, -Lontoon ja -Leipzigin lajikohtaiset suomalaisten- ja lajin voittajan pisteet. Lajikohtaiset osallistuja määrät ja suomalaisten sijoitukset. Valmennuspäällikkö Skills

Lisätiedot

EKSPERTTIEN HAKU JA VALINTA EuroSkills Gothenburg 2016 -kilpailu Göteborg, Ruotsi 30.11. 4.12.2016

EKSPERTTIEN HAKU JA VALINTA EuroSkills Gothenburg 2016 -kilpailu Göteborg, Ruotsi 30.11. 4.12.2016 Koulutuksen järjestäjät EKSPERTTIEN HAKU JA VALINTA EuroSkills Gothenburg 2016 -kilpailu Göteborg, Ruotsi 30.11. 4.12.2016 Suomi osallistuu Ruotsin Göteborgissa 30.11. 4.12.2016 järjestettäviin EuroSkills-kilpailuihin.

Lisätiedot

WorldSkills Europe EuroSkills

WorldSkills Europe EuroSkills WorldSkills Europe EuroSkills Teija Ripattila Chief Training Manager, Skills Finland ry Official Delegate, WorldSkills Europe WorldSkills Europe "Improving our world with the power of skills. Showing the

Lisätiedot

Liite 1. WorldSkills São Paolo2015 -lajit. Kilpailulajit. Competition Trades 1/5

Liite 1. WorldSkills São Paolo2015 -lajit. Kilpailulajit. Competition Trades 1/5 WorldSkills São Paolo2015 -lajit Competition Trades Kilpailulajit Liite 1 1 Polymechanics/Automation Polymekaniikka 2 Information Network Cabling 3 Manufacturing Team Konepajatekniikka 4 Mechatronics Mekatroniikka

Lisätiedot

Skills Finland rekisteröi mennessä ne lajit, joihin valitaan ekspertti ja joissa on toimiva lajipäällikkö.

Skills Finland rekisteröi mennessä ne lajit, joihin valitaan ekspertti ja joissa on toimiva lajipäällikkö. Koulutuksen järjestäjät EKSPERTTIEN HAKU JA VALINTA EuroSkills Budapest 2018 -kilpailu Budapest, Unkari 26. 28.9.2018 Suomi osallistuu Unkarin Budapestissa 26. 28.9.2018 järjestettäviin EuroSkills-kilpailuihin.

Lisätiedot

KILPAILIJOIDEN HAKU JA VALINTA WORLDSKILLS ABU DHABI KILPAILUUN

KILPAILIJOIDEN HAKU JA VALINTA WORLDSKILLS ABU DHABI KILPAILUUN 24.11.2016 Jakelu: Koulutuksen järjestäjät ja lajipäälliköt KILPAILIJOIDEN HAKU JA VALINTA WORLDSKILLS ABU DHABI 2017 - KILPAILUUN Suomi osallistuu Abu Dhabissa 14. 19.10.2017 järjestettävään WorldSkills-kilpailuun.

Lisätiedot

EuroSkills Gothenburg 2016 TEAM FINLAND

EuroSkills Gothenburg 2016 TEAM FINLAND EuroSkills Gothenburg 2016 TEAM FINLAND 4 Mekatroniikka Mechatronics S Martin Finne Optima Tobias Wargh Optima Hannu Hyvärinen Pohjois-Karjalan ammattiopisto 7 CNC-jyrsintä CNC Milling Eemi Saloranta Hyria

Lisätiedot

KILPAILIJOIDEN HAKU JA VALINTA

KILPAILIJOIDEN HAKU JA VALINTA 30.11.2015 Koulutuksen järjestäjät ja lajipäälliköt KILPAILIJOIDEN HAKU JA VALINTA EuroSkills Gothenburg 2016 -kilpailu Göteborg, Ruotsi 30.11 4.12.2016 Suomi osallistuu Ruotsin Göteborgissa 30.11. 4.12.2016

Lisätiedot

Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen! Tervetuloa myös valmentajat!

Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen! Tervetuloa myös valmentajat! Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen! Tervetuloa myös valmentajat! Valmennuksen järjestää Finnish Academy for Skills Excellence (FASE) yhteistyössä Skills

Lisätiedot

Liite 1. WorldSkills kilpailulajit Leipzig 2013. Kilpailulajit. Competition Trades 1/5

Liite 1. WorldSkills kilpailulajit Leipzig 2013. Kilpailulajit. Competition Trades 1/5 WorldSkills kilpailulajit Leipzig 2013 Liite 1 1 Polymechanics/Automation Polymekaniikka 2 Information Network Cabling 3 Manufacturing Team Challenge Konepajatekniikka 4 Mechatronics Mekatroniikka 5 Mechanical

Lisätiedot

Osaavia. eri aloille. tekijöitä. Ammattitaitovalmennus on kaikkien etu

Osaavia. eri aloille. tekijöitä. Ammattitaitovalmennus on kaikkien etu Osaavia tekijöitä eri aloille Ammattitaitovalmennus on kaikkien etu Ammattitaitovalmennus kuuluu kaikille Valmennuksella koulutetaan entistä osaavampaa työvoimaa. Tavoitteena on tehdä Suomesta maailman

Lisätiedot

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus Ammatillisen koulutuksen järjestäjät SKILLS-HUIPPUVALMENNUSYKSIKKÖ HAKU 2015 2017 SKILLS-LAJIPÄÄLLIKÖIDEN JA -VALMENTAJIEN NIMEÄMINEN Skills Finland hakee huippuvalmennusyksiköitä, lajipäälliköitä ja valmentajia

Lisätiedot

KILPAILIJOIDEN HAKU JA VALINTA EuroSkills Budapest kilpailu Budapest, Unkari

KILPAILIJOIDEN HAKU JA VALINTA EuroSkills Budapest kilpailu Budapest, Unkari KILPAILIJOIDEN HAKU JA VALINTA EuroSkills Budapest 2018 -kilpailu Budapest, Unkari 26. 28.9.2018 Suomi osallistuu Unkarin Budapestissa 26. 28.9.2018 järjestettäviin EuroSkills-kilpailuihin. Osallistumisen

Lisätiedot

Haemme eksperttejä ja kilpailijoita liitteessä 1 vaalealla taustalla ilmoitettuihin lajeihin.

Haemme eksperttejä ja kilpailijoita liitteessä 1 vaalealla taustalla ilmoitettuihin lajeihin. 3.2.2012 Koulutuksen järjestäjät EKSPERTTIEN JA KILPAILIJOIDEN HAKU JA VALINTA EuroSkills 2012 -kilpailu Spa-Francorchamps, Belgia 4. 6.10.2012 Suomi osallistuu Belgian Spassa 4. 6.10.2012 järjestettäviin

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 2017

YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 2017 Liite 3 YHTEISTYÖSOPIMUS 2015 2017 SOPIJAOSAPUOLET Hallinnoija Skills Finland ry Simonkatu 12 B 24 00100 Helsinki Yhteyshenkilö Huippuvalmennuspäällikkö Teija Ripattila puhelinnumero +358 40 455 2020 sähköposti

Lisätiedot

TeamFinland2009, Calgary. Pääyhteistyökumppanit Huvudsamarbetspartners Main partners

TeamFinland2009, Calgary. Pääyhteistyökumppanit Huvudsamarbetspartners Main partners Polymekaniikka Polymekanik Polymechanics/Automation Miika Laari, Savitaipale Susanna Kankaanranta Etelä-Karjalan ammattiopisto Konepajatekniikka Mekanisk verkstadsteknik Manufacturing Team Challenge kilpailijat/tävlanden/competitors

Lisätiedot

Taitaja2016. Lajiohjausryhmäpäivä 1.9.2015. www.taitaja2016.fi

Taitaja2016. Lajiohjausryhmäpäivä 1.9.2015. www.taitaja2016.fi Taitaja2016 Lajiohjausryhmäpäivä 1.9.2015 www.taitaja2016.fi Taitaja-kilpailun pakolliset teemat: Yrittäjyys Kestävä kehitys Työhyvinvointi Työturvallisuus Jatkuvat kehittämisteemat: Pedagoginen kehittäminen

Lisätiedot

Floristiikka Florist Floristry

Floristiikka Florist Floristry Floristiikka Florist Floristry kilpailijat/tävlanden/competitors Heli Haapatalo, Mäntsälä Säde Tilsala, Muurame Leila Alamiekkaoja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Somistus Dekoration Window Display

Lisätiedot

OLE HYVÄ JA TULE SUOMI TÄYTTÄÄ SATA VUOTTA JA TAITAJA 28 VUOTTA. LUVASSA HYVÄT BILEET.

OLE HYVÄ JA TULE SUOMI TÄYTTÄÄ SATA VUOTTA JA TAITAJA 28 VUOTTA. LUVASSA HYVÄT BILEET. OLE HYVÄ JA TULE Taitaja2017 valtaa stadin 15. 18.5.2017. Messukeskus, ja koko kaupunki, on toukokuussa täynnä tämän päivän ja tulevaisuuden huippuosaajia. Nelipäiväinen tapahtuma koostuu SM-ammattitaitokilpailuista

Lisätiedot

OLE HYVÄ JA TULE SUOMI TÄYTTÄÄ SATA VUOTTA JA TAITAJA 28 VUOTTA. LUVASSA HYVÄT BILEET.

OLE HYVÄ JA TULE SUOMI TÄYTTÄÄ SATA VUOTTA JA TAITAJA 28 VUOTTA. LUVASSA HYVÄT BILEET. OLE HYVÄ JA TULE Taitaja2017 valtaa stadin 15. 18.5.2017. Messukeskus, ja koko kaupunki, on toukokuussa täynnä tämän päivän ja tulevaisuuden huippuosaajia. Nelipäiväinen tapahtuma koostuu SM-ammattitaitokilpailuista

Lisätiedot

Tampere Taitaja-isäntäkaupunkina

Tampere Taitaja-isäntäkaupunkina Tampere Taitaja-isäntäkaupunkina Tampereen Taitaja-kilpailut myönnettiin Tampereen kaupungille yhteistyössä lähialueen ammatillisten koulutuksen järjestäjien kanssa. Kilpailujen ajankohdaksi on valittu

Lisätiedot

Auto- ja kuljetustekniikan lajiperheohjausryhmä

Auto- ja kuljetustekniikan lajiperheohjausryhmä Auto- ja kuljetustekniikan lajiperheohjausryhmä Jarmo Paloniemi, kuntayhtymäjohtaja-rehtori OSEKK Jouko Sohlberg, johtaja AKL Kari Ronkainen, oppisopimuspäällikkö Toyota Auto Finland Oy Petri Saukko, Korikorjaamopäällikkö

Lisätiedot

Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen!

Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen! Lämpimät onnittelut valinnasta EuroSkills ekspertiksi! Tervetuloa eksperttivalmennukseen! Valmennuksen järjestää Finnish Academy for Skills Excellence (FASE) yhteistyössä Skills Finland ry:n kanssa. Valmennuksen

Lisätiedot

Uusi valmennusjärjestelmä. Together we make future

Uusi valmennusjärjestelmä. Together we make future Uusi valmennusjärjestelmä Together we make future Everyone Matters Skills Finland ry:n tulee löytää malli, jossa eri ammattialat/lajiperheet voivat itse määrittää sen tavan, jolla he organisoivat ja rahoittavat

Lisätiedot

AMMATTITAIDON SM-KILPAILUT SEINÄJOELLA 10. 12.5.2016. Kumppanuusesite

AMMATTITAIDON SM-KILPAILUT SEINÄJOELLA 10. 12.5.2016. Kumppanuusesite AMMATTITAIDON SM-KILPAILUT SEINÄJOELLA 10. 12.5.2016 Kumppanuusesite Tekijöitä tarvitaan Parhaat esiin Taitaja - Ammatillisen koulutuksen suurin vuosittainen tapahtuma Suomessa Taitaja2016 järjestetään

Lisätiedot

Osaamisen iloa! Taitaja2013 kumppanuudet

Osaamisen iloa! Taitaja2013 kumppanuudet Osaamisen iloa! Taitaja2013 kumppanuudet Ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja2013 Joensuussa 14. - 16.5.2013 Osaajat kohtaavat Joensuussa! Nuorten ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja on Suomen suurin ammatillisen

Lisätiedot

Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa. Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja Helsinki 31.1.2012 Eija Alhojärvi Skills Finland

Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa. Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja Helsinki 31.1.2012 Eija Alhojärvi Skills Finland Yrittäjyys ammattitaitokilpailuissa Taitajasta yrittäjäksi yrittäjyys osana ammattitaitokilpailuja Helsinki 31.1.2012 Eija Alhojärvi Skills Finland Skills Finland - toiminnan tavoitteet Edistää tietoisuutta

Lisätiedot

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella

KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella Laatua kaikille, omat polut huippuosaajille! Miten vastata lahjakkaiden ja motivoituneiden nuorten tarpeisiin? Miten

Lisätiedot

Uusi valmennusjärjestelmä sekä ekspertin, lajipäällikön ja valmentajien yhteistyö. Teija Ripattila Huippuvalmennuspäällikkö Skills Finland ry

Uusi valmennusjärjestelmä sekä ekspertin, lajipäällikön ja valmentajien yhteistyö. Teija Ripattila Huippuvalmennuspäällikkö Skills Finland ry Uusi valmennusjärjestelmä sekä ekspertin, lajipäällikön ja valmentajien yhteistyö Teija Ripattila Huippuvalmennuspäällikkö Skills Finland ry Valmennus Skills Finland on kehittänyt valmennusjärjestelmän

Lisätiedot

TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN. Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma

TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN. Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma TERVETULOA EuroSkills 2014 EKSPERTTIKOULUTUKSEEN Koulutuspäivän 6.2.2014 ohjelma Lämpimät onnittelut valituille EuroSkills -eksperteille! A dream at hand Wellcome to Euroskills Competition HAMK Skills

Lisätiedot

Skills-kilpailumuodot

Skills-kilpailumuodot Skills toiminta on Verkostotoimintaa huippuosaamisen kehittämiseksi Ammatillisen koulutuksen oppimistulosten parantamista Ammatillisen koulutuksen vetovoimaisuuden edistämistä Toiminta kohdistuu ammatillisin

Lisätiedot

Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen. WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja

Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen. WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja Ekspertin työn ja kansainvälisen kilpailutoiminnan hyödyntäminen WSC2015-eksperttikoulutus Hämeenlinna 4.11.2015 Eija Alhojärvi toiminnanjohtaja Skills Finland ry Yleishyödyllinen yhdistys, perustettu

Lisätiedot

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5 Taitaja9 säännöt SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 4 5. Osanottajat... 4 6. Arviointi... 4 7.

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS 2012-2013

YHTEISTYÖSOPIMUS 2012-2013 Projektin nimi Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella KILTA Ohjelma Manner-Suomen ESR-ohjelma Ohjelman osio Valtakunnallinen osio Toimintalinja3 3: Työmarkkinoiden toimintaa

Lisätiedot

EuroSkills2016 säännöt, arviointi ja CIS. Etätyöskentelyn tehtävät. Tapio Kattainen EuroSkills Tekninen delegaatti

EuroSkills2016 säännöt, arviointi ja CIS. Etätyöskentelyn tehtävät. Tapio Kattainen EuroSkills Tekninen delegaatti EuroSkills2016 säännöt, arviointi ja CIS. Etätyöskentelyn tehtävät. Tapio Kattainen EuroSkills Tekninen delegaatti Säännöt Osat A ja B A-osassa kilpailun organisointiin liittyviä asioita. Myös toimijoiden

Lisätiedot

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 2. KILPAILUN TARKOITUS, EETTISET SÄÄNNÖT JA ARVOT... 3 3. KÄSITTEITÄ... 3 4. KILPAILUTEHTÄVÄT... 4 5. OSANOTTAJAT... 4 6. ARVIOINTI...

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland 1962 1972 2003 2005 avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Esityksen sisältö 14.45 Kuljetus-/logistiikka-alan Taitaja2017 Veijo Reimi, Stadian ammattiopisto &

Lisätiedot

taitajamästare2016 Ammattitaidon SM-kilpailut

taitajamästare2016 Ammattitaidon SM-kilpailut taitajamästare2016 Ammattitaidon SM-kilpailut 10. -12.5.2016 Seinäjoella Semifinaalit 18.1.-5.2.2016 eri puolilla Suomea Taitajamästare2016 teema Juurista jalostukseen näkyväksi tapahtumassa Hyvää yritetähän

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus muutosten pyörteissä Skills Finland 2020

Ammatillinen koulutus muutosten pyörteissä Skills Finland 2020 Ammatillinen koulutus muutosten pyörteissä Skills Finland 2020 Skills Finland Road Show Skills Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja, opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Näyttötutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Osekk takaa oululaisen osaamisen

Osekk takaa oululaisen osaamisen 2. 7.7.2013 Osekk takaa oululaisen osaamisen WorldSkills Leipzig 2013 3 Sisällys / Contents Skills Finlandin hallituksen puheenjohtajan terveiset... 6 Chairman of the board... 7 Suomen ammattitaitomaajoukkue

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS 2014

YHTEISTYÖSOPIMUS 2014 Projektin nimi Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella KILTA Ohjelma Manner-Suomen ESR-ohjelma Ohjelman osio Valtakunnallinen osio Toimintalinja3 3: Työmarkkinoiden toimintaa

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

Ajankohtaista EuroSkills 2016 kilpailuista Tapio Kattainen, Tekninen delegaatti. Aikataulut Toolboxit Lajialueet Arviointi

Ajankohtaista EuroSkills 2016 kilpailuista Tapio Kattainen, Tekninen delegaatti. Aikataulut Toolboxit Lajialueet Arviointi Ajankohtaista EuroSkills 216 kilpailuista Tapio Kattainen, Tekninen delegaatti Aikataulut Toolboxit Lajialueet Arviointi Aikataulut, yleis Timetable overview Overview of arrivals and event preparation

Lisätiedot

EuroSkills2016 eksperttien kehittämistyö Pirjo Tuominen HAMK

EuroSkills2016 eksperttien kehittämistyö Pirjo Tuominen HAMK EuroSkills2016 eksperttien kehittämistyö Pirjo Tuominen HAMK Ammatillisen opettajan huippuosaamisen viitekehys Seija Mahlamäki-Kultanen on rakentanut ammatillisen opettajan huippuosaamisen viitekehyksen

Lisätiedot

Huippuosaamisella vastauksia tekniikan alojen haasteisiin

Huippuosaamisella vastauksia tekniikan alojen haasteisiin Huippuosaamisella vastauksia tekniikan alojen haasteisiin oppilaitoksen arkipäivän esimerkkejä HUIPPUOSAAMISELLA VASTAUKSIA TEKNIIKAN ALAN HAASTEISIIN Miten kilpailutoiminnalla kehitetään oppilaitoksessa

Lisätiedot

YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

YHTEISTYÖKUMPPANEILLE YHTEISTYÖKUMPPANEILLE OLE HYVÄ JA TULE YHTEISTYÖKUMPPANIKSI Taitaja2017 valtaa stadin 15. 18.5.2017. Messukeskus, ja koko kaupunki, on toukokuussa täynnä tämän päivän ja tulevaisuuden huippuosaajia. Nelipäiväinen

Lisätiedot

Helsingin Messukeskuksessa. Sari Karjalainen, kilpailujohtaja

Helsingin Messukeskuksessa. Sari Karjalainen, kilpailujohtaja 15.-18.5.2017 Helsingin Messukeskuksessa Sari Karjalainen, kilpailujohtaja Taitajaa tapahtumana Skills Finland ry:n toiminnan näkyvin vuosittainen tapahtuma Suomessa on Taitaja, joka on maamme suurin ammatillisen

Lisätiedot

Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti?

Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti? Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti? Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 Seija Rasku, Skills Finland

Lisätiedot

3. Monettako kertaa olit ES-eksperttinä? Valikoituja otteita EuroSkills2016 eksperteille suunnatun palautekyselyn tuloksista TAUSTAKYSYMYKSIÄ ES2016

3. Monettako kertaa olit ES-eksperttinä? Valikoituja otteita EuroSkills2016 eksperteille suunnatun palautekyselyn tuloksista TAUSTAKYSYMYKSIÄ ES2016 Valikoituja otteita EuroSkills2016 eksperteille suunnatun palautekyselyn tuloksista TAUSTAKYSYMYKSIÄ 3. Monettako kertaa olit ES-eksperttinä? 4. Oliko sinulla lajissasi jokin erityistehtävä? Expert with

Lisätiedot

Osekk takaa oululaisen osaamisen

Osekk takaa oululaisen osaamisen 2. 7.7.2013 Osekk takaa oululaisen osaamisen WorldSkills Leipzig 2013 3 Sisällys / Contents Skills Finlandin hallituksen puheenjohtajan terveiset... 6 Chairman of the board... 7 Suomen ammattitaitomaajoukkue

Lisätiedot

Ammatillisen huippuosaamisen. kehittäminen Pohjois-Karjalassa

Ammatillisen huippuosaamisen. kehittäminen Pohjois-Karjalassa kehittäminen Pohjois-Karjalassa Projektipäällikkö Jouko Ignatius Koulutustarkastaja Sakari Kolehmainen 2 kehittäminen Pohjois-Karjalassa -hanke Kuka hyötyy ja mitä? Opiskelija/valmennettava a) kytkeytyy

Lisätiedot

TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016

TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016 TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016 1 Aloitus ja sitoutuminen lajivastaavan tehtävään Opintojakso 1 21.3.14 Lajivastaavakoulutuksen 1. lähipäivä (Seinäjoki) 3.9.14 Valtakunnallinen 1.

Lisätiedot

EuroSkills2016 -kilpailut. EuroSkills2016 yhteenveto kilpailusta ja tuloksista Tapio Kattainen EuroSkills Tekninen delegaatti

EuroSkills2016 -kilpailut. EuroSkills2016 yhteenveto kilpailusta ja tuloksista Tapio Kattainen EuroSkills Tekninen delegaatti EuroSkills2016 -kilpailut EuroSkills2016 yhteenveto kilpailusta ja tuloksista Tapio Kattainen EuroSkills Tekninen delegaatti Kilpailujärjestelyt / majoitus ja ruokailut Hotellin sijainti erinomainen Hotellin

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattiopistojen Taitaja2013 Joensuu -Finalistit

Pohjois-Karjalan ammattiopistojen Taitaja2013 Joensuu -Finalistit jen Taitaja2013 Joensuu -Finalistit Nuorten ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen vuosittainen tapahtuma, joka järjestetään Joensuu Areenalla 14.-16.5.2013. Tapahtumaan

Lisätiedot

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland

avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland avoimesti, reilusti, viisaasti, osaamisesta iloiten ja taitavasti Skills Finland Kehut lupsakka ilmapiiri visuaalisesti miellyttävä toteutus jämäkkä yleisöystävällinen ennätyksellinen Taitaja järjestäjät

Lisätiedot

tee elämäsi paras valinta Mediakortti Ammattitaidon SM-kilpailu Jyväskylässä 24. 26.4.2012

tee elämäsi paras valinta Mediakortti Ammattitaidon SM-kilpailu Jyväskylässä 24. 26.4.2012 tee elämäsi paras valinta Mediakortti Ammattitaidon SM-kilpailu Jyväskylässä 24. 26.4.2012 Yhteistyöpaketit Taitaja tarjoaa yhteistyökumppaneilleen valmiit yhteistyöpaketit, joiden perusteella on helppo

Lisätiedot

Muistettavaa ja lajiohjauspäivän työskentelyssä Yleistä käytäntöä lajiohjausryhmän kokouksesta

Muistettavaa ja lajiohjauspäivän työskentelyssä Yleistä käytäntöä lajiohjausryhmän kokouksesta Muistettavaa 13.9.2016 ja 22.11.2016 lajiohjauspäivän työskentelyssä Yleistä käytäntöä lajiohjausryhmän kokouksesta - lajivastaava ottaa kokoukseen mukaan kannettavan tietokoneen sekä tarvittaessa jatkojohdon

Lisätiedot

Kilpailulajien kuvaukset. WorldSkills 2005 Helsinki 26. 29.5.2005 Helsingin Messukeskus

Kilpailulajien kuvaukset. WorldSkills 2005 Helsinki 26. 29.5.2005 Helsingin Messukeskus Kilpailulajien kuvaukset WorldSkills 2005 Helsinki 26. 29.5.2005 Helsingin Messukeskus SISÄLLYS 1 POLYMEKANIIKKA (POLYMECHANICS / AUTOMATION)... 1 3 KONEPAJATEKNIIKKA, MTC (MANUFACTURING TEAM CHALLENGE)...

Lisätiedot

TaitajaPlus Asiakaspalvelu ja myynti / MästarePLUS Kundbetjäning och försäljning / Customer Service and Selling

TaitajaPlus Asiakaspalvelu ja myynti / MästarePLUS Kundbetjäning och försäljning / Customer Service and Selling TaitajaPlus Asiakaspalvelu ja myynti / MästarePLUS Kundbetjäning och försäljning / Customer Service and Selling 1. Salla Savikko, Tredu 2. Suvi-Tuulia Lahtinen, Kiipulan ammattiopisto 3. Jere Soikkeli

Lisätiedot

TUOMAREIDEN PEREHDYTYSSUUNNITELMA

TUOMAREIDEN PEREHDYTYSSUUNNITELMA ETÄTEHTÄVÄ 5 TUOMAREIDEN PEREHDYTYSSUUNNITELMA 1) Kilpailun eettiset säännöt ja arvot Matkailulajiin osallistuminen on vapaaehtoista ja opiskelijan oma halu kilpailuun on otettu huomioon kilpailijoita

Lisätiedot

AMMATTIOSAAMISEN ASIALLA

AMMATTIOSAAMISEN ASIALLA 1. 5.10.2014 AMMATTIOSAAMISEN ASIALLA WWW.SKILLSFINLAND.FI EUROSKILLS LILLE 2014 3 Sisältö / Contents Skills Finlandin hallituksen puheenjohtajan terveiset... 6 Suomen ammattitaito maajoukkue Team Finland

Lisätiedot

Montako huippuosaajaa tarvitaan?

Montako huippuosaajaa tarvitaan? Valmennustoiminnan tukeminen on sijoitus ammatilliseen huippuosaamiseen ja suomalaiseen työn laatuun Montako huippuosaajaa tarvitaan? Monta! Huiput rakentavat suomalaisten tietä maailman osaavimmaksi kansaksi.

Lisätiedot

o jonka työnantaja tai valmennuksesta vastaava koulutuksenjärjestäjä ei pysty edellä mainitun osaamisen kehittämistä tarjoamaan tai kustantamaan.

o jonka työnantaja tai valmennuksesta vastaava koulutuksenjärjestäjä ei pysty edellä mainitun osaamisen kehittämistä tarjoamaan tai kustantamaan. Mestarikiltaneuvosto ry Käsiteollisuuden Edistämissäätiö NUORTEN HUIPPUOSAAJIEN VALMENTAUTUMISAPURAHA Käsiteollisuuden Edistämissäätiön tarkoituksena on muun muassa edistää korkeaa ammattitaitoa, kädentaitoja

Lisätiedot

Skills-toiminnasta hyötyjä ja Työkaluja opettajan arkeen. Vesa Iltola Valmennuspäällikkö

Skills-toiminnasta hyötyjä ja Työkaluja opettajan arkeen. Vesa Iltola Valmennuspäällikkö Skills-toiminnasta hyötyjä ja Työkaluja opettajan arkeen Vesa Iltola Valmennuspäällikkö Työkaluja opettajan arkeen Tule mukaan kehittämään ammatillista koulutusta ja skills-toimintaa Kilpailuissa näet

Lisätiedot

Taitaja9-kilpailujen säännöt

Taitaja9-kilpailujen säännöt Taitaja9-kilpailujen säännöt 1 Taitaja9-KILPAILUJEN SÄÄNNÖT, hyväksytty 28.5.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 3 5.

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

KANSALLISET NUORTEN TAITAJAKILPAILUT Taitaja SM-kilpailujen ja semifinaalikilpailujen säännöt

KANSALLISET NUORTEN TAITAJAKILPAILUT Taitaja SM-kilpailujen ja semifinaalikilpailujen säännöt KANSALLISET NUORTEN TAITAJAKILPAILUT Taitaja SM-kilpailujen ja semifinaalikilpailujen säännöt Hyväksytty Skills Finland ry:n hallituksessa 25.3.2002 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAITAJA -KILPAILUJEN TARKOITUS...3

Lisätiedot

SUOMEN AMMATTITAITOMAAJOUKKUE

SUOMEN AMMATTITAITOMAAJOUKKUE SUOMEN AMMATTITAITOMAAJOUKKUE 1 1. 1 6. 8. 2 0 1 5 SãoPaulo2015 Building the Future COMPETITIVE INNOVATION ECOSYSTEMS SUSTAINABLE GROWTH LEADING EDUCATION 100-vuotissaatio.teknologiateollisuus.fi @TechFinland100

Lisätiedot

The Judges Certification Project. this project is made possible by a grant of the European Commission

The Judges Certification Project. this project is made possible by a grant of the European Commission The Judges Certification Project this project is made possible by a grant of the European Commission Tausta Kansainvälisiä kilpailuja vuodesta 1958 Laadun takaamiseksi Säännöt TC (Technical Committee)

Lisätiedot

Miten ammatillisen koulutuksen kilpailutoiminta kehittyy voiko sen avulla tukea työhyvinvointia ja kehittää henkilöstön osaamista?

Miten ammatillisen koulutuksen kilpailutoiminta kehittyy voiko sen avulla tukea työhyvinvointia ja kehittää henkilöstön osaamista? Miten ammatillisen koulutuksen kilpailutoiminta kehittyy voiko sen avulla tukea työhyvinvointia ja kehittää henkilöstön osaamista? Jussi Kaatrasalo, kilpailutoiminnan verkosto Jussi Kaatrasalo, tekninen

Lisätiedot

ChiNet. Ammatillista yhteistyötä Kiinassa ja Suomessa. Aino-Reetta Väänänen Kansainvälisten asioiden koordinaattori Suomen Liikemiesten Kauppaopisto

ChiNet. Ammatillista yhteistyötä Kiinassa ja Suomessa. Aino-Reetta Väänänen Kansainvälisten asioiden koordinaattori Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ChiNet Ammatillista yhteistyötä Kiinassa ja Suomessa Aino-Reetta Väänänen Kansainvälisten asioiden koordinaattori Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ChiNet-verkosto Ammatillisten oppilaitosten Chinet-verkosto

Lisätiedot

Taitajasemifinaalien järjestäminen ja tuomarikoulutus

Taitajasemifinaalien järjestäminen ja tuomarikoulutus Taitajasemifinaalien järjestäminen ja tuomarikoulutus Tuomarikoulutus ja sääntöjen keskeiset kohdat Markku Räty PKKY, Kilpailutoiminnan koordinaattori 2 2.3 Kilpailussa käytettävä kieli Kilpailun pääkieli

Lisätiedot

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Valmentautuminen ES2016-kilpailuihin ja kilpailujen hyödyntäminen. Teija Ripattila Huippuvalmennuspäällikkö Skills Finland ry OD, EuroSkills

Valmentautuminen ES2016-kilpailuihin ja kilpailujen hyödyntäminen. Teija Ripattila Huippuvalmennuspäällikkö Skills Finland ry OD, EuroSkills Valmentautuminen ES2016-kilpailuihin ja kilpailujen hyödyntäminen Teija Ripattila Huippuvalmennuspäällikkö Skills Finland ry OD, EuroSkills Miksi ammattitaidosta kilpaillaan? Opintopolku potentiaaliselle

Lisätiedot

SKILLS FINLAND RY KILTA-HANKKEEN VAIKUTTAVUUSSELVITYS. Loppuseminaari 22.8.2014

SKILLS FINLAND RY KILTA-HANKKEEN VAIKUTTAVUUSSELVITYS. Loppuseminaari 22.8.2014 SKILLS FINLAND RY KILTA-HANKKEEN VAIKUTTAVUUSSELVITYS Loppuseminaari 22.8.2014 ARVIOINTITYÖN TAVOITTEET Ramboll Management Consulting Oy:n arviointi on ulkopuolinen näkökulma Kilta-hankkeen ja laajemmin

Lisätiedot

Taitaja-semifinaalijärjestäjäkoulutus

Taitaja-semifinaalijärjestäjäkoulutus Taitaja-semifinaalijärjestäjäkoulutus Aika To 23.11.2017 klo 12.30 16.00 Paikka Pohjois-Karjalan ammattiopisto Peltolankatu 4 C, Peltola-sali (auditorio) 80220 Joensuu Huom., piha-alueella on neljän tunnin

Lisätiedot

Semifinaalijärjestäjien koulutus. Esko Junttila 24.11.2011

Semifinaalijärjestäjien koulutus. Esko Junttila 24.11.2011 Semifinaalijärjestäjien koulutus Esko Junttila 24.11.2011 Ajankohtaista Haku semifinaalijärjestäjäksi päättyi 31.10. Semifinaalit tammikuussa. Joensuussa järjestettävät semifinaalit pääsääntöisesti 25.-26.1.

Lisätiedot

Taitaja9-kilpailun säännöt

Taitaja9-kilpailun säännöt Taitaja9-kilpailun säännöt 1 Taitaja9-kilpailun säännöt, hyväksytty 24.3.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4.

Lisätiedot

Huippuvalmennustoimikunnan terveiset. KILTA-hankkeen päätösseminaari 22.8.2014 Tiedekeskus Heureka, Vantaa

Huippuvalmennustoimikunnan terveiset. KILTA-hankkeen päätösseminaari 22.8.2014 Tiedekeskus Heureka, Vantaa Huippuvalmennustoimikunnan terveiset KILTA-hankkeen päätösseminaari 22.8.2014 Tiedekeskus Heureka, Vantaa Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella KILTA TAVOITE: Parantaa ammatillisen

Lisätiedot

WorldSkills Shizuoka 2007. Sisältö

WorldSkills Shizuoka 2007. Sisältö WorldSkills Shizuoka 2007 Sisältö TeamFinland...4 WorldSkills ammattitaidon MM-kilpailut Shizuoka 2007...4 Kansainväliset Abilympics-kilpailut Shizuoka 2007...5 Skills huippuvalmennuksella kohti maailmanmestaruuksia...6

Lisätiedot

5 KILPAILIJAT JA TOIMIJAT...

5 KILPAILIJAT JA TOIMIJAT... Taitaja säännöt SISÄLLYSLUETTELO 1 KILPAILUN TARKOITUS... 4 1.1 Yleistä... 4 1.2 Tavoite... 4 1.3 Eettiset säännöt ja arvot... 4 2 KILPAILUJÄRJESTELMÄ... 5 2.1 Taitaja-finaali... 5 2.2 Taitaja-semifinaali...

Lisätiedot

Skills maajoukkueelle!

Skills maajoukkueelle! 09 2. 5.9.2009 Calgaryn parhaat jatkot HAMKissa! Keskellä Etelä-Suomea sijaitseva HAMK tarjoaa maajoukkueen kilpailijoille parhaat jatkot opiskeluun ja eväät työelämään yli 20 koulutusohjelmassa. Tämän

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Kilpailujärjestäjän. opas

Kilpailujärjestäjän. opas Kilpailujärjestäjän opas SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT...3 1. KILPAILUN TAUSTA...4 2. KESKEINEN SANASTO...4 3. SÄÄNNÖT...5 4. KILPAILUN TOTEUTUS...5 4.1 Osallistujat...5 4.2 Paikalliskilpailut...5 4.2.1 Paikalliskilpailun

Lisätiedot

Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa

Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa 9.6.2016 Leena Mäkelä 4/5/13 Stadin ammattiopisto Suomen suurin ammattiopisto Ammattiopistossa toimivat Helsingin kaupungin järjestämä nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Taitaja2010, kävijätutkimus

Taitaja2010, kävijätutkimus SISÄLLYSLUETTELO SIVU: TIIVISTELMÄ Johdanto... 1 Aineiston rakenne... 2 1. Tietolähteet tapahtumasta... 3 2. Syyt tapahtumaan osallistumiselle... 5 3. Uusia ideoita tai tukea ammatinvalintaan... 7 4. Parhaiten/huonoimmin

Lisätiedot

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry

SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry 1/3 SUOMEN BELGIANPAIMENKOIRAYHDISTYS ry EDUSTUSJOUKKUESOPIMUS Koiranohjaaja ja koira Ohjaajan nimi: Ohjaajan osoite: Ohjaajan puhelinnumero: Ohjaajan sähköpostiosoite: Koiran nimi: Koiran rekisterinumero:

Lisätiedot

EuroSkills 2020 ammattikoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus. Keskustelutilaisuus Helsinki 29.1.2015 Seija Rasku seija.rasku@minedu.

EuroSkills 2020 ammattikoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus. Keskustelutilaisuus Helsinki 29.1.2015 Seija Rasku seija.rasku@minedu. EuroSkills 2020 ammattikoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Keskustelutilaisuus Helsinki 29.1.2015 Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Suomi - maailman osaavin kansakunta vuonna 2020 Miksi EuroSkills

Lisätiedot

8. 12.12.2010 L I S B O A 2 0 1 0 T E A M F I N L A N D 2 0 1 0 2 3

8. 12.12.2010 L I S B O A 2 0 1 0 T E A M F I N L A N D 2 0 1 0 2 3 8. 12.12.2010 8. 12.12.2010 2 LISBOA 2010 TEAMFINLAND 2010 3 Sisällys / Contents TeamFinland2010 EuroSkills-kilpailuissa / TeamFinland2010 in Euroskills... 6 Skills Finland ry / Skills Finland... 8 Huippuvalmennuksella

Lisätiedot

Taitajasemifinaalien järjestäminen ja tuomarikoulutus

Taitajasemifinaalien järjestäminen ja tuomarikoulutus Taitajasemifinaalien järjestäminen ja tuomarikoulutus Semifinaalin järjestämisen askelmerkit 2015 Markku Räty PKKY, Kilpailutoiminnan koordinaattori 2 Esityksen sisältö 1. Lyhyt johdatus Taitajakilpailuihin

Lisätiedot

Head of delegation -opas

Head of delegation -opas Head of delegation -opas HEAD OF DELEGATION Sinut on valittu head of delegation (HoD) tehtäviin eli Suomen joukkueenjohtajaksi kansainvälisiin kilpailuihin. Tästä joukkueenjohtajan oppaasta löydät ohjeistuksen

Lisätiedot

Huippuvalmennustoimikunnan puheenjohtajan terveiset

Huippuvalmennustoimikunnan puheenjohtajan terveiset Huippuvalmennustoimikunnan puheenjohtajan terveiset HUIPPUVALMENNUSPÄIVÄT Yyteri, Pori 6.-7.9.2012 Jouko Sohlberg Autoalan Keskusliitto Ry Projektin tarkoitus Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto. 20.11.15 Samppa/ Opiskelijapalvelut

Oulun seudun ammattiopisto. 20.11.15 Samppa/ Opiskelijapalvelut Oulun seudun ammattiopisto 20.11.15 Samppa/ Opiskelijapalvelut Sauli Jaara eli Samppa, OSAO Tausta, mistä tulen, mitä teen Putkiasentaja 1979 LVI-insinööri 1995 Ammatillinen opettaja 1996 Näyttömestari

Lisätiedot

KILTA 2011 2013 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella. 14.5.2012 Teija Ripattila

KILTA 2011 2013 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella. 14.5.2012 Teija Ripattila KILTA 2011 2013 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella 14.5.2012 Teija Ripattila Laatua kaikille, omat polut huippuosaajille! Miten vastata lahjakkaiden ja motivoituneiden

Lisätiedot

Tatamitila TAITAJA2013. luokaksi n. 100 TAITAJA2013. Pukukoppi Kauneudenhoito Hiusmuotoilu TAITAJA2013. Pesuallas varastolta Tulostuspalvelu tulostin

Tatamitila TAITAJA2013. luokaksi n. 100 TAITAJA2013. Pukukoppi Kauneudenhoito Hiusmuotoilu TAITAJA2013. Pesuallas varastolta Tulostuspalvelu tulostin Tatamitila TAITAJA0 Pukukoppi Kauneudenhoito Hiusmuotoilu Tekn. tilat TULOSTIN luokaksi n. 00 TAITAJA0 TAITAJA0 Pesuallas varastolta Tulostuspalvelu tulostin krs. Tulospalvelu +lv+kv krs. Tekn & Turvallisuus

Lisätiedot

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015

Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 SPNL kahvakuulavaliokunta 12.1.2015 Kisanostajan opas, Versio 1.1 1/5 Kisanostajan opas Sisällysluettelo 1. Oppaan tarkoitus... 2 2. Kisatarjonta, osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen... 2 2.1 Salikisat... 2 2.2 Kansalliset kisat... 3

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus Taitaja2014-kilpailutoimisto Vipusenkatu 5 A Lahti puh Laskutusosoite:

Koulutuskeskus Salpaus Taitaja2014-kilpailutoimisto Vipusenkatu 5 A Lahti puh Laskutusosoite: Koulutuskeskus Salpaus Taitaja2014-kilpailutoimisto Vipusenkatu 5 A 15230 Lahti puh. 03 828 11 Laskutusosoite: Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä Koulutuskeskus Salpaus Taitaja2014 PL 207 15141

Lisätiedot