Nuorten kesätöitä ja palkkatukityöllistämistä koskeva valtuustoponsi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorten kesätöitä ja palkkatukityöllistämistä koskeva valtuustoponsi"

Transkriptio

1 Perusturvalautakunta Nuorten kesätöitä ja palkkatukityöllistämistä koskeva valtuustoponsi PETUR 15 Kaupunginvaltuusto on talousarviokokouksessaan päättänyt hyväksyä Merja Närhen ponnen, että kaikki peruskoulun päättävät, kesätyöhön haluavat nuoret palkataan kaupungille kesätöi hin ja että palkkatuella työllistettävien määrää nostetaan kahdestakymmenestä 50:een ta voit tee na se, että Kelan osuuksien määrä on mi ni mis sä. Kaupungin työllistämisen edistämiseen liittyvät palvelut ja tuet on keskitetty Työelämään kuntoutumisen tulosalueelle. Tulosalueella on valmisteltu ponsien toteuttamista mm. selvittämällä minkälaisia työpaikkoja kau pun ki or ganisaatiossa on mahdollista järjestää sekä arvioimalla työllistämisestä aiheutuvia taloudellisia vaikutuksia ja tarvetta muutoksiin budjetin määrärahavarauksissa. Keskeisimmät haasteet sekä kesätyön että erityisesti palkkatukityöllistämisen lisäämisessä liittyvät kaupungin oman organisaation töiden ammatilliseen sisältöön ja palveluja tuottavien yk si köi den vähen ty mi seen. Yh tiöit tä mi sen myö tä suu rin osa pe rin tei sis tä ke sätöistä ja "miesten töistä" on siirty nyt yhtiöille, kuten ener gia- ja ve silaitos se kä kiinteis tönhoito ja sii vous. Kaupungin omassa or gani saatiossa on tar jolla pää asiassa pe rus turva toi mialan avus ta via teh tä viä hoitoalan yksiköissä ja kasvun ja op pimisen toimi alan avus ta via tehtäviä var haiskas vatuk sessa. Päivä hoidossa kesä aika na toi minta on su pistet tua, mi kä vai kuttaa kesä työntekijöi den tarpee seen. Nuorten kesätyö vuonna 2014 Kaupungin esimiehille tehdyn kyselyn pohjalta kaupungin omissa yksiköissä kesätyötä on mah dol lista järjestää vuonna 2014 noin 90:lle 9 luokan päättävälle nuo relle ja noin 40:lle vuotiaalle nuorelle. Lisäksi on suunniteltu kaksi kesätyöleiriä (10 pv) työpajalla yhteen sä nuo relle. Edellisvuosina kaupungin yksiköistä puisto-osasto työllisti ylivoimaisesti eniten kesätyönuoria (50-70 nuorta). Koska puisto-osasto on siirtynyt Kiinteistöhoito Oy:lle, on yhtiön kanssa neuvoteltu työtehtävien ja ohjauksen järjes tämisestä noin eri ikäiselle nuorelle. Kaupunki huolehtii näiden nuorten palkkauksesta ja palkkakustannuksista. Yhtiön tulee saatua työpanosta vastaan hoitaa työn te ki jöiden työnjohto ja ohjaus. Lisäksi kaupunki tukee 4H -yhdistystä nuorten kesätyön jär jes tä misessä :lla. Vuonna 2013 tällä tuella oli palkattuna 48 nuorta, jois ta perus koulun päättä vien osuus oli vajaa 10. Edellä mai nittujen toi menpitei den lisäksi kaupunki tukee nuorten työllisty mistä järjestöi hin ja yrityk siin myöntämällä kesätyö seteleitä. Vuodel le 2014 esite tään, et tä kahden viikon työjaksosta tuki on 200 ja neljän vii kon työjak solta 400. Tavoitteena on lisätä sete-

2 leiden määrää 40-45:een. Vuonna 2013 kesätyöseteleitä haet tiin ja myön nettiin 12 kpl. Yhteensä kesätyöpaikkoja peruskoulun päättäville nuorille on 140, joista kaupungin omissa yksiköissä 90 työpajan kesätyöleireillä 10 Kiinteistöhoito Oy:llä 40 setelit (á 200 euroa) kpl Peruskoulun päättäviä nuoria on keväällä 2014 kaikkiaan 240 nuorta. On oletettavaa, että osa heistä ei haen kaupungin kesätyöpaikkaa. Talousarviossa vanhemmille nuorille (vuosina syntyneet) on va rau dut tu 40 pai kan palkkakustannuksiin (kokonaiskustannukset n.1000 eu roa /nuo ri). Li säk si va ra taan kpl 400 eu ron seteliä yri tyksiin työllistämisen tukemiseen. Kesäleireille vara taan paikkoja noin 15. Kesätyöllistämisen kustannukset yhteensä olisivat em. mukaisena seu raa vat: Peruskoulun päättävien kesätyö 130 henkilöä Vanhempien nuorten kesätyö kesätyösetelit kesäleirit H:n tuki Yhteensä Talousarvio > Lisämäärärahan tarve Pitkäaikaistyöttömien työllistäminen Äänekosken kaupunki työllistää tällä hetkellä palkkatuella keskimäärin 40 henkilö/kk. Heistä työpajaan, yksiköiden omal la palkkarahoituk sella ja noin 20 keskitetyn palkkatuen/oma työllistä minen kustannuspaikalta. Keskitetyllä palkkatuella on palkattu ns. velvoitetyöllistetyt, joille syntyy oikeus työttömyysturvan lisäpäi vil le työjak son jäl keen. Heitä on ollut keskimäärin henkilöä vuo sit tain. Li säksi keskitettyä palkkatu kea on kohdennettu vanhus palve lui hin ja päivä hoitoon. Kaupunki tu kee pitkäaikaistyöttömien työllisty mistä myös tu kemalla järjestöjä ja yrityksiä kuntalisällä, mikä li he työllistävät pitkäaikaistyöttömän henkilön. Järjestöjen rooli on merkit tävä erityisesti pi simpään työttö mänä olleiden työllis täjänä. Valtuuston ponsiesityksen mukaisesti edellytyksenä palkkatuella palkattujen lisäykseen tulisi olla pitkäaikaistyöttömyys ja se, että palkat ta vat henkilöt ovat niitä, joi den työmarkkinatuesta kunta mak saa

3 puo let. Kunta maksaa kuu kausittain keskimäärin 240 henkilön työ mark kinatuesta puolet. Pitkä ai kaistyöttömyys painottuu selkeästi vanhimpaan ikäluokkaan ja tässä ikäryhmässä erityisesti miesten työttömyy teen. Hei dän työl lis tämismahdollisuutensa kaupungin omaan organisaatioon on kaik kein haas teelli sinta, kos ka soveltuvien työpaikko jen mää rä on vähäi nen. Työpaikkojen monipuolisuuden lisäämiseksi myös kaupungin yh tiöi den osuus palk ka tu ki työl listä mi sessä tulee sel vit tää. Lisäksi yksi vaih to ehto on pe rus taa ul ko työ ryh mä, jo ka te kee eri lai sia kunnossapito ja apu teh tä viä, joista Kiin teis töhoi to Oy:n kans sa ei ole sopi musta. Ryh män pe rus tami nen edel lyt tää kuitenkin ryh män työskentelyn oh jaus ta ja siten myös oh jaa jan palkkausta. Pitkäaikaistyöttömiä työnhakijoita, joiden työmarkkinatuesta kunta maksaa puolet oli joulukuussa 2013 seuraavasti : vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat 9 Yhteensä 240 Palkkatyön lisäksi näillä henkilöillä on tärkeää selvittää pitkäaikaistyöttömyyteen vai kut ta via muita teki jöitä kuin varsinainen työn puuttuminen, esimerkiksi työkykyyn ja ammattitaitoon liittyvät asiat. Tukityöllistämisen vaikutukset työntekijöiden hyvinvointiin, kunnan työttömyyteen ja työpaikkojen syntymiseen sekä kuntien talouteen vaih te le vat pal jon mm. riip puen sii tä, min kä lainen on kun nan elinkeinora ken ne, ikä ra kenne ja pitkä ai kais työt tömyyden ra kenne. Tukityöllistämisen vai ku tuksista kun tien ta lou teen on ole massa hyvin eri laisia las kelmia riip puen mm. sii tä, minkä laiset perusoletukset ovat laskel mien poh ja na (mm. verotulokertymäarvio ja toi meentu lotuen tarve). Mikäli mu kaan otetaan laa jempi ko ko naista lou delli nen vai kut tavuus, mm. vaiku tukset Ke la-etuuksiin, sai rasta vuu teen yms., tarvitaan laa ja-alaista poikkihallinnollista tut ki mus tietoa. Paltamon kunnassa toteutettiin täystyölli syysko keilu vuosi na Työtä oh jaa maan ja seu raa maan pe rus tet tiin pro jek tiryhmä, jossa olivat edustet tuina kol me mi nisteriö tä, Ke la, edus kunnan työelämä- ja ta sa-arvo valio kunta, Työterveys laitos, THL, Suomen yrittäjät, Työt tö mien val ta kun nalli nen yh teistoi minta järjestö, Palkansaajien tutki mus laitos, SAK, Elin keino elämän kes kusliitto, Sosiaali- ja terveystur van keskus liitto, Kun taliitto, Palta mon kunta ja työvoimayhdistys. Tu lok set olivat mo nilta osin ristiriitai set. Yhteenvetona todettiin, että malli auttoi yksikköä, mutta ei yhteis kuntaa. Merkittä vänä haasteena oli järkevän tekemisen ja oikean työ löytäminen. Pal ta mossa työt tö miä oli ko keilun al kaessa n. 300, ja malli mak soi n. 12 milj. eu roa, josta ra has ta tutki joiden mu kaan ta kaisin saatiin n. 60 %.

4 Kaupunginvaltuuston ponsiesityksen mukaan kaupungin tulee työllis tää vuo si tasolla nykyisten työllistet tyjen lisäksi 30 henkilöä. Mahdollinen toteutus: Palkkatuella pal kattavien määrää lisätään as teit tain kau pun gin eri yksiköihin. Vuoden 2014 ai ka na li säys oli si 15 henkilöä ja koko naismäärä henki löä/kk. Vuoden 2015 osal ta palk ka tuel la työllistämistä tarkastellaan saa tujen ko ke mus ten ja net tokus tan nusten perusteella. Jatkos sa neu votte luja kaupun gin omis tamien yh tiöiden (Kiin teistö hoito Oy, Ääne kosken Energia) kanssa tullaan käy mään hei dän mahdollisuuk sis taan työl listää palk katuella. Kustannusvaikutukset vuodelle henkilöä Henkilö/kk 15 hlöä/kk 15 hlöä/6 kk 15 hlöä/10kk kkp:lla Palkka /85 % Sos.kulut Kokonaispalkkakulut Palkkatuki/perustuki %* Nettopalkkakustan nukset Työmarkkinatuen kuntaosuus Toimeentulotuki * *Laskelma tehty oletuksella, että kaikilla on oikeus korkeimpaan palkkatukeen (perustuki + 90 %). *Perustoimeentulotukeen valtion osuus on 50 %, mitä ei ole huomioitu laskelmassa Vaikutus toimeentulotukeen: Äänekoskella työmarkkinatuen kuntaosuutta maksetaan noin 240 henkilöstä. Näistä henkilöistä 196 on sosiaalityön asiakkaana. Heistä suuri osa sai toimeentulotukea joko säännöllisesti kuukausittain tai toistuvasti erityisissä tilanteissa. Mukana oli myös niitä, joilla ei ol lut toi meen tu lo tu ki oi keut ta (tilanne mar ras kuus sa 2013). Toimeentulotukea saa vien tuen suu ruus vaihteli ja keskiarvo oli vajaat 120 euroa/kk. Vaikutus verotuloihin: Vaikutus kunnan verotuloihin on vaikeampi määritellä, koska kunnallisveron tuotto riippuu monista tekijöistä, esim. ansiotu lon mää rästä ja tulonsaajan saamista verovähennyksistä. Kunnal lis ve ro tuk sessa ve rot taja tekee viran puolesta ansiotulovähennyksen (max ) ja perustulovähennyksen (max ). Kaikkien ääne kos kelais-

5 Perusturvajohtajan ehdotus: ten efektiivinen kunnallisveron tuotto on keskimäärin 15,22 % ja talous osaston kanssa tehty ar vio on, että palkkatukilais ten tu lota solla ve rotuotto olisi n. 10 %. Ko. arviolla verotulot lisääntyisivät n , mikäli työllistetään lisää 15 henkilöä 6 kk:n ajaksi. Ko. tuloa ei kui tenkaan voi huomioida perusturvan budjetissa. Vuodelle 2014 työmarkkinatuen kuntaosuuteen on varattu Viidentoista henkilön työllistäminen kuudeksi kuukaudeksi pie nentää työ mark ki na tuen kun ta osuu den määrää n (5000 /kk). Vastaavan suu ruista vä hen nystä budjetoituihin kus tannuk siin ( ) ei voi da kui tenkaan teh dä, kos ka ny kyi nen työttö myysti lanne huo mioi den lis talle voidaan ar vioida tule van vas taa va mää rä uu sia hen ki löitä. Kus tan nusten pie nen tä minen edel lyttää nykyisten akti vointi toimen piteiden ja esi tet tyjen palk ka tuella palkkauksen li säksi mui ta te hos tu via toi menpi teitä kuten työ kyky- ja eläkeselvitte lyjä, uu del leen kou lu tusta jne. Vuoden 2014 talousarvioon oma työllistäminen -kustannuspaikalle on va rat tu ko ko naispalkkakustannuksiin Palkkatuen osuu deksi tuloi na on arvioitu , jol loin nettokustannuksiksi jää Mikäli lisäpalkkavaraus tehdään 15 henkilölle 6 kk:n ajalle aiheutuu kokonaispalkkakustan nuksiin noin lisäkustannukset. Tuloi hin palkkatukina arvioidaan lisäystä , jolloin nettokustannuk sik si jää Mikäli työmarkkinatuen kuntaosuus pienenisi n ja toi meentulotuen tarve n eli määrärahali säys olisi nettona n Perusturvalautakunta esittää, että peruskoulun päättäville nuorille tarkoitettuja kesätyöpaikkoja li sä tään esit te ly tekstin mukaisesti siten, et tä kau pun gilla ja Kiin teis tön hoito Oy:llä on yhteensä 130 kesätyöpaikkaa ja sen li säk si tarjo taan 10 työpajan leiripaikkaa ja nuorelle kesätyöseteli. Aikaisemmin käytössä ollut tuki 4 H -yhdistykselle ja varttuneemmille nuorille varatut kesätyöpaikat ja setelitu ki ovat edel leen käy tös sä aikaisemman käytännön ja budjettivaraus ten mukaisesti. Perusturvalautakunta esittää, että palkkatukityöllistämistä lisätään por tait tain niin, että kuluvan vuoden aikana tukipaikkoja tarjotaan n. 15 ai kaisempaa enemmän, jolloin tukityöllistettyjen määrä on yht. keskimäärin n Vuoden 2015 osalta työpaikkojen lisää mismah dolli suudet arvioidaan kuluvan vuoden kokemusten seuran nan poh jalta. Perusturvalautakunta esittää, että valtuustoponnen to teut ta mi sen joh dosta kau pun gin val tuusto myön tää li sä mää rära haa ja te kee seuraa vat ta lous ar vio muu tok set: - Kesätyöllistämiseen lisämäärärahaa kustannuspaikalle

6 - Palkkatukityöllistämiseen 15 lisähenkilön työllistämiseksi henkilöstökuluja kustannuspaikalle Palkkatukityöllistämisen tuloarviota korotetaan kustannuspaikalla Työmarkkinatuen kuntaosuuden määrärahaa pienennetään kustannuspaikalla Toimeentulotuen määrärahaa pienennetään menokohdalla avustukset. Toimeentulotuen maksutuottoja pienennetään tulokohdalla 3330 Muut tulot ja avustukset 5000 (perustoimeentulotuen valtionosuus 50 % nettokustannuksiin). Päätös: Hyväksyttiin muuten, paitsi että perusturvalautakunta esittää, että kaikille peruskoulun päättäville hakijoille tarjotaan mahdolisuus kesä työ hön kuitenkin niin, että työn tulee olla hyvin ohjattua ja järkevää. Merkittiin pöytäkirjaan, että työllisyysasiamies Auli Savolainen ja sosiaalityön johtaja Outi Markkanen osallistui kokoukseen asiantuntijoina tä män asian osalta

Nuorten kesätöitä ja palkkatukityöllistämistä koskeva valtuustoponsi

Nuorten kesätöitä ja palkkatukityöllistämistä koskeva valtuustoponsi Perusturvalautakunta 15 26.02.2014 Kaupunginhallitus 75 03.03.2014 Nuorten kesätöitä ja palkkatukityöllistämistä koskeva valtuustoponsi PETUR 15 Kaupunginvaltuusto on talousarviokokouksessaan 9.12.2013

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio Perusturvalautakunta 63 27.09.2017 Vuoden 2018 talousarvio PETUR 27.09.2017 63 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2018 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta Sivistyslautakunta 19 28.03.2017 Kaupunginhallitus 102 18.04.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.10.2016 harrastustakuusta 211/00.01.06/2016 SIVI 28.03.2017 19 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Honkalampisäätiö / Kuntouttavan työtoiminnan kokonaisvaltainen järjestäminen

Honkalampisäätiö / Kuntouttavan työtoiminnan kokonaisvaltainen järjestäminen Perusturvalautakunta 125 16.12.2014 Perusturvalautakunta 22 12.03.2015 Honkalampisäätiö / Kuntouttavan työtoiminnan kokonaisvaltainen järjestäminen 307/05.00/2014 Perusturvalautakunta 16.12.2014 125 Kuntouttava

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet

Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet Kaupunginhallitus 191 06.10.2014 Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet 217/00.01.06/2014, 32/00.01.06/2014 KHAL 191 Kaupunginkamreeri: Keskustan valtuustoryhmä

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen Konserni- ja henkilöstöjaosto 40 28.05.2018 Konserni- ja henkilöstöjaosto 49 19.12.2018 Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen 1.1.2019 alkaen

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous

Teknisen lautakunnan esityslistalle on valmisteltu seuraavaa: Lyseonmäen koulu / Lisärak. tekninen työ ja kotitalous Kaupunginhallitus 240 26.11.2018 Kaupunginhallitus 257 10.12.2018 Muutokset Tekniikkatoimialan vuoden 2018 talousarvioon 1884/02.02.02/2018 Khall 26.11.2018 240 Valmistelijat: va. teknisen toimen johtaja

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies) olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Raahen vasemmistoliiton valtuus

Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Raahen vasemmistoliiton valtuus KAUPUNGINHALLITUS 352 04.09.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 18 30.10.2017 18 Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Raahen vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite 27.2.2017/Selvitys toimeentulotuen siirtymisestä

Lisätiedot

48 24.09.2015. Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2016 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti.

48 24.09.2015. Kasvun ja oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2016 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden mukaisesti. oppimisen lautakunta 48 24.09.2015 oppimisen toimialan talousarvioesitys vuodelle 2016 KASVOPPI 48 oppimisen toimiala on valmistellut vuoden 2016 ta lous arvio esi tyk sen talousjohtajan laadintaohjeiden

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 28 29.04.2015. Työllistyyttä edistävät toimenpiteet

Perusturvalautakunta 28 29.04.2015. Työllistyyttä edistävät toimenpiteet Perusturvalautakunta 28 29.04.2015 Työllistyyttä edistävät toimenpiteet PETUR 28 Erilaisten työelämään tähtäävien eri toimintojen pii ris sä on kuukausittain noin 200 henkilöä kaupungin omissa yksiköissä,

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6. Henkilöstöjaosto 27 24.08.2015 Henkilöstöjaosto 34 14.12.2015 Henkilöstöjaosto 5 02.02.2017 Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen 133/01.02.01/2015 HJAOS 24.08.2015 27 Teknisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 11 23.01.2017 Valtiovarainministeriön vuoden 2017 valtionosuuspäätökset 30.12.2016 / kunnan peruspalvelujen vatlionosuus ja verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus vuodelle 2017

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvio, vuosien 2015-2017 taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Vuoden 2015 talousarvio, vuosien 2015-2017 taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Perusturvalautakunta 68 30.09.2014 Vuoden 2015 talousarvio, vuosien 2015-2017 taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet PETUR 68 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2015 talousarvioesityksen se kä

Lisätiedot

Rautatie on mahdollisuus

Rautatie on mahdollisuus Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset.

1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset. Kaupunginhallitus 21 16.01.2017 Kaupungintalon tiloista perittävät käyttömaksut 29/02.04.00/2017 KH 21 Kaupunginvaltuusto päätti 2.11.2015 (75 ) Äänekosken kaupungin pal ve luis ta ja muista suoritteista

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Verotulojen kehityksen en na koin ti

Verotulojen kehityksen en na koin ti Kaupunginhallitus 278 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 72 09.11.2015 Vuoden 2016 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit 491/02.03.01/2015 KH 02.11.2015 278 Yleistä Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄT TOIMENPITEET

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Kaupunginhallitus 70 30.03.2015 Tekninen lautakunta 24 29.04.2015 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄT TOIMENPITEET KH 70 Keski-Suomen työllisyyskatsauksen 27.2.2015 mukaan Keski-Suomessa oli

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN Kaupunginhallitus 91 30.03.2016 Kaupunginhallitus 304 19.12.2016 Yhteistyötoimikunta 3 03.01.2017 Kaupunginhallitus 14 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 4 30.01.2017 Kaupunginhallitus 256 21.08.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot