Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava
|
|
- Ritva Mikkola
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava Kalajärven viitesuunnitelma ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA Espoon kaupunki Tengbom..
2 Esipuhe Esipuhe ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaluonnos on valmistunut esiteltäväksi osallisille. Kaavakartan, kaavamerkintöjen ja -määräysten sekä selostuksen lisäksi valmisteluvaiheessa laaditaan erilaisia kaupunkirakenteen, ympäristön ja liikenteen selvityksiä. Näiden selvitysten, analyysien sekä vaikutusten arvioinnin on tarkoitus tukea ja havainnollistaa kaavan rkaisua. Tieto on tarkoitettu kaikille osallisille, päätöksentekijöille ja suunnittelijoille. Tässä raportissa on tutkittu yhden keskusta-alueen maankäyttöä joukkoliikenteen solmukohdassa tavoitteena havainnollistaa yleiskaavan mahdollistamaa tulevaisuutta. Raportissa konkretisoidaan yleiskaavan maankäyttölinjauksia ja mitoitustavoitteita esittämällä idealuonteisia rkaisuvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia mm. kaupunkirakenteeseen ja joukkoliikenteen mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Toivon teille kiinnostavia lukuhetkiä tämän selvityksen parissa! Essi Leino yleiskaavapäällikkö
3 VTESUUNNITELMA..
4
5 VTESUUNNITELMA Suunnittelun tausta Työn tarkoitus on tutkia ja havainnollistaa Kalajärven kehittämistä tekeillä olevan Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan valmistelun tueksi. Suunnitelman on lainut Tengbom Oy ja työtä on ohjannut Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen ohjausryhmä. Työssä on hyödynnetty yleiskaavaa varten laadittuja selvityksiä. Työ tehtiin vuoden syksyllä ja se toimii tukena yleiskaavan laimiselle ja alueidenjkokehitykselle. Keskeiset tavoitteet Kalajärven alueen kehittäminen liittyy kiinteästi kaupunkirakenteen eheyttämiseen Leppävaarasta Kalajärvelle suuntautuvan joukkoliikennekäytävän sekä Vihdintien varrella. Tavoitteena on yhdyskuntarakenteen merkittävä tiivistyminen ja asukasmäärän kasvu noin asukkaalla alueiden oman luonteen ja erityispiirteiden ehdoilla, identiteettiin ja vahvuuksiin tukeutuen. Kalajärven alue tukeutuu kasvaessaan runkobussiliikenteeseen ja lähipalvelukeskuksen edelleen kehittyessä pikaraitiotieyhteyteen. Aluksi on selvitetty suunnittelualueen lähiympäristön vetovoimekijät ja suunnittelun reunaehdot. Väestö- ja miljöötavoitteiden pohjalta on laadittu kaksi rakennemallivaihtoehtoa sekä havainnollistavia kaavioita, jotka visualisoiv kehityspotentiaalia. Ohjausryhmän valitseman vaihtoehdon pohjalta on laadittu viitesuunnitelma, jossa on esitetty tarkemmin alueen rakenne. Lisäksi on laadittu havainnollistavaa meriaalia ja ehdotus toteutuksen vaiheistuksesta. Raportti sisältää myös vaikutusarvioinnin Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisista ympäristövaikutuksista, yhdyskuntaloudellisista, sosiaalisista ja kulttuurivaikutuksista...
6
7 KETUNKORPI KORPILAMPI LAHNUS K M - Vesipuisto - Laskettelu - Hotelli - Ravintola - Tapahtum LUUKIN LEIRINTÄALUE TOIMINTAKESKUS GOLF - Leirit - Kurssit - Majoitus - Virkistys - Ulkoilualueet - Koirapuisto - Ravintola - Uimaranta ja kalastus - Majoitus GOLF LUONNOSUOJELUALUEET NEMLAHTI KALAJÄRVI ODILAMPI VIH RÖYLÄ PERUSMÄKI - Ulkoilu PAKANKYLÄ JUVANMALMIN TYÖPAIKKA-ALUE e äll nt KI toke MÄ s len YR htey MYraidey VILJELYMAISEMA TIE t ja elu alv -p A AAR US PÄV K LEP N KES OO lut ESP -palve VI JÄR M DO BOretkeily a j SIO to ja UK - Luon U N DIN GOLF VTESUUNNITELMA LÄHTÖTILANNE Salomonku A puh + HELSINKI.. /
8 VAIHTOEHDOT
9 VIHERNAUHA "Keskustakorttelit ja kotieläinpuisto" Okidoki Arkiteer AB, Vallastaden i Linköping VE VTESUUNNITELMA VAIHTOEHDOT Salomonku A HELSINKI puh +.. /
10
11 UUSI JA OLEMASSA OLEVA LKENNEVERKKO RAKENTAMINEN JA PYSÄKKI, M SÄDE Rakentaminen sijoittuu pääosin pysäkin vaikutuspiiriin VIHERVERKKO JA EKOLOGISET YHTEYDET Vihernauha ja luonnontilainen ranta Tremanskärrin luonnonsuojelualue maakunnallisen tason ekologinen yhteys k-m as m k-m as rantapuisto asukaspuisto asukaspuisto keskuspuisto paikallinen ekologinen yhteys kotieläinpuisto paikallinen ekologinen yhteys VTESUUNNITELMA KAAVIOT Salomonku A HELSINKI puh +.. /
12
13 PUUTALOKYLÄ "Puutalokorttelit ja viljely" EFFEKT Arkiteer ApS, ReGen Villages, Almere, The Netherlands VE VTESUUNNITELMA VAIHTOEHDOT Salomonku A HELSINKI puh +.. /
14
15 UUSI JA OLEMASSA OLEVA LKENNEVERKKO RAKENTAMINEN JA PYSÄKKI, M SÄDE Rakentamista ulotetaan rantaan ja kaakonsuuntaan VIHERVERKKO JA EKOLOGISET YHTEYDET Puistoja asumisen lomassa ja rakennettu ranta Tremanskärrin luonnonsuojelualue maakunnallisen tason ekologinen yhteys k-m as k-m as rakennettu ranta palstaviljely leikkipuisto keskuspuisto m asukaspuisto paikallinen ekologinen yhteys käyttöviheralueet palstaviljely paikallinen ekologinen yhteys VE VTESUUNNITELMA KAAVIOT Salomonku A HELSINKI puh +.. /
16 KAUPUNKIKYLÄ KALAJÄRVELLÄ Austin Maynard Architects, Tower House Okidoki Arkiteer AB, Vallastaden i Linköping Helsinki, Vauhtitien hulevesikosteikko, Tengbom & Pöyry - Tengbom Ikano Okidoki Arkiteer AB, Vallastaden i Linköping Utopia Arkiteer, Södra Rosendal, Mailamkailu Kumpunen, Petäjävesi Utopia Arkiteer and LOLA Lovely landskap, Högalid Park EFFEKT Arkiteer ApS, ReGen Villages, Almere, The Netherlands Mailamkailu Kumpunen, Petäjävesi VTESUUNNITELMA IDEAPALETTI Salomonku A HELSINKI puh +.. /
17 SUUNNITELMA
18 ..... Suokukanrinne Blomrisbranten Kortesbacksgränden Kortesbacken (. ). ) (. Kortes mäki r.... Vih dint ie. (.) :. (.. än de n.. Tj äl gr.. ).. ar. Iso nk or r. ve nt ie. ar ar ar ar r P Isonmäe ntie HAVAINNEKUVA : Salomonku A puh +. K.... K.... Storba cksväg en... :. Kortes mäki... en sv äg.. ku ja R ou ta.. ) ( K or te. Kortest. ie en sv äg. K or te. Kortest ie r=. r=... Kortesrinne Blomrisbågen..... r= r.. r Kortesväg en r=. r= r..... r e e ri n ti N iip p. r... r ie r.... olku. r.. int y.... Ru sk an iitt.. r. er ipp r Pohjoisenp r r. r. r. r.... r se nt ie Po hj oi.. Hiirisuontie. r. r..... Hiir isuo ntie... r r r r.... r= r=. r=.. Kortes backen... r m.... Pp.tie ). ( ar.. r.... t ie ven jär K a la. kv Ko. rte sba ck..svä gen. K. Ni... n äge v iv. jär K a la... Kala. kv järv enti e. r=. r :... r.. r. kv (. ) VTESUUNNITELMA HELSINKI.. KALAJÄRVI.. ar.. Iso : mä ki Kor K tes mäe ntie.. ar. ar ar.. :.. ar. ar.. kv :... ar. Allas : :.. () :... :... : M r. :. : : r. r r ::. r... (. ). K :. sp.. : M... K K. r n cke. rba r Sto.... r.... : K.... r P r r K. r E... K.. r r... : r.... P..... äki Isom... g en : Allas ) vr.. r.... r. r vä P... r rrs o ä rk.... r... r.... r. r... r r.. vr. ( :.. ntie rve nko Iso. r.. St... L..... r... E.. ne enrin korv. Ison r r.. K P A s.p u i s t o r a k.. P..... ASUKASPUISTO KALAJÄRVI..... r=. r K. K.. r tie... Pp.. :. K.. K : :: :.... : :. KALAJÄRVI..... r.. :... r.. vr : M tie m en :.. K.... P ar..... K.. : K.. K r.. KALAJÄRVI Pp. ak väg..... K r.. K K.. P..... P... Huoltorak.. : h t is. ak :. Huoltorak. ep ol ku :. K H uu rr P. :. : V ic... :..... : M r. leikkipaikka..... r.... K.. r r :.. : K r : M. r K. K : : : M.. : Vih dint ie... Höstglö dsväge n P r. r..... ar.. :..... : M. K... :..... : :.. vr.... pysäkit K K K. K kv. K Ruskie Y raidevaraus K r Liikerakennus.. K. r. K..... : r.. r :... n t ie is e hjo Po r.... ie k Rus. r Mös sba cke n. :... K. :... puisto KESKUSTA - palvelut - pysäköinti - kappeli - yhteys Vihdintien ali. : M..... :..... r K srk pumppaamo : M. :. ::... P :. Hiir imä. ki..... r..... r : : : r. : Kortesmäenkuja. r. r vr. K : M. : M. Allas : :. r... PUISTO - koulu - päiväkoti P - keskustapuisto - hulevesienhallinta... r.... Kirjasto... :... tie. : r P P.... Pohjois-Espoon Palvelukeskus E... r :... K. Pp.. Pohjois-Espoon terveysasema päiväkoti. r. r... : E : M. K vä.. Pumppaamo... P vr ar.. :.. K päiväkoti..... gen alikulku.... : : Kalajärven.. h t is :. K :..... P koulu.. V ic r... k r. : : :.. :. K P.... r r... KALAJÄRVI... r... r KESKUSTA - palvelut - yhteys Vihdintien ali.. K : : K K.... r.. e..... r... :. Pp.ti.... sp.. Liikerakennus P K. r... Kenttä.... K... :.. ::. :. K.... :. :. :.... : M r. P. : r..... : :.. KALAJÄRVI :. K.. k. LÄHIMETSÄ - leikkipaikka - lähiliikuntapaikka - yhteys rantaan.... Kalajärvi.... alikulku :. : M. KALAJÄRVI r r... :.... uimaranta : : K.... K k r.... vs.tie.. :..... Pp Hir isu ont ie Kalajärven koulu :. : Vih din tie. : M P.. e nti tee ort tok Leh K :. K :..... :. kr..... :. :..... : : M.... : M. : :..... r :..... : M...K..... :.tie :. päiväkoti..... : M K ) Pp P :: (. en... äg. P..... sv P : ti.. r. r. r ch :.... lku. ar.. : po.. K Vi. K r. r.. r=.. ). :.. (..... r K K... : M. r... r K..... : r stie Korte.. : : : a r nto Ku.. :.. r. an :.. r=.... E PUUTALOKORTTELIT - viljely : - energiantuotanto - yhteisöllisyys.. uk : M. : :. K... kv ok : :..... :.. : Varasto. r=.. :. KALAJÄRVI.. : Su.. U K. : :... :. : vr... K vr K K.. r.. K K.... E... Kala järv istr and en :.... ta an nr ve. är. laj Ka.... : Järven. sivu vr : P ten :. K.. vr......tie.. :.. K. Pp kan.... r Sjö. : PUISTO - niitty - leikkipaikka - lähiliikuntapiste - hulevesienhallinta. :.... kr.. K. n P :.. K.... :.... : ige.. st..... :..... ris P. :. (. )... : : : om. : Bl r r. ::.. :. KALAJÄRVI Allas.. r.. vr r Vih din tie (. ) :.... VIRKISTYSALUE ).... ( :. : : Mösskärrsvägen K :... ) (. :. (. )..... :. Luonnonsuojelualue ar.. /
19 SUUNNITELMA Kalajärven nykyistä keskustaa tiivistetään ja palvelukorttelin sekä sitä ympäröivien asuinkorttelien tehokkuutta nostetaan. Keskustassa ja ympäroivillä alueilla rakennukset ov noin - kerroksisia ja pohjoisosan puutarhakortteleissa - - kerroksista. Keskustan rakennukset sekä asuinkorttelit muodostav Vihdintien varrelle tiemaisemaa rajaavan uuden maamerkin. Myös keskustan risteyksestä läntiselle alikululle jkuva bulevardi viestii nykyistä kaupunkimaisemmaksi kehittyvästä alueesta. Keskustan palvelurakennuksen sekä sitä ympäröivien asuinkortteleiden väliin muodostuu miellyttävää julkista tilaa kivijalkaliikkeineen. Keskustan kävelyku jkuu alikulkuna Vihdintien pohjoispuolelle ja länteen koulun ja päiväkodin pihaan. Kävelykadun molemmista päistä jkuu puistossa kulkeva kevyen liikenteen yhteys. Vihdintien varrella rakennukset muodostav melulta suojaisia pihoja ja pih avautuv ympäröiville viheralueille. Koulun piha toimii rakennettuna keskustapuistona, jonka lisäksi alueella on korttelipuistoja leikkipaikkoineen. Suunnitelma mahdollistaa myös koulun sijoittamisen lähemmäs pysäkkiä ja keskustakortteleita. Lännessä ja pohjoisessa korttelit rajautuv lähimetsään, jonne voidaan sijoittaa leikkipaikkoja ja lähiliikuntapaikkoja. Lännessä kävely- ja pyöräilyreitti jkuu rantaan asti. Joukkoliikennerkaisu perustuu tavoitetilanteessa pikaraitiotieyhteyteen, ja pysäkit sijoitetaan keskustakorttelin kohdalle. Raideliikenteelle on vartu jkomahdollisuus pohjoiseen Vihdintien poikki. Vihdintielle on osoitettu kaksi alikulkua, joista toinen on keskustan kohdalla ja toinen koulun kohdalla. Alueelle voidaan sijoittaa sekä rakenteellista pysäköintiä että maantasopysäköintiä tapauskohtaisesti. Viitesuunnitelmassa on esitetty sijainti kotieläinpuistolle; puiston toteuttamisen edellytykset tarkentuv jkosuunnittelun yhteydessä. VTESUUNNITELMA ILMAKUVA Salomonku A HELSINKI puh +.. /
20
21 VAIHE VAIHE VAIHE VAIHE - Keskustakortteleita uudistetaan - Kauppa, rivitalot ja kirjasto uusitaan - Puisto siirretään kortteleiden keskelle, jonne rakennetaan päiväkoti - Uusi koulu rakennetaan puistoon - Niipperintien itäpuolelle rakennetaan uudet asuinkorttelit - Vihdintien rinnakkaistien rakentaminen alkaa - Rakennetaan alikulku Vihdintien ali ja samalle kohdalle palvelurakennus sekä pohjoiset keskustakorttelit - Vihdintien pohjoispuolelle rakennetaan päiväkoti - Uusi runkobussiyhteys Leppävaaraan - Vihdintien pohjoispuolista rinnakkaistietä jketaan länteenpäin - Rakennetaan läntinen alikulku koulun kohdalle - Läntiset asuinkorttelit - Pikaraitiotie avaan, pysäkit keskustan vieressä k-m as k-m as k-m as k-m as VTESUUNNITELMA VAIHEISTUS Salomonku A HELSINKI puh +.. /
22 EKOSYSTEEMIPALVELUT Rakentamisen lisääntyessä alueella paikallisten ekosysteemipalveluiden tuotanto pyritään turvaamaan monimuotoisten viheralueiden avulla. Laajemm viheryhteydet muodostav rungon, johon julkiset ja yksityiset rakennetumm viheralueet eli pih ja puistot liittyvät. Tärkeimpiä alueella tuotettavia ja vaalittavia ekosysteemipalveluita ov erilaiset säätelypalvelut kuten veden suodus (pohjavesialueella), veden pidätys, elinympäristöjen tarjonta sekä ravinteiden pidätys (etenkin Kalajärven vedenlaadun ylläpito). Kasvillisuusrakenteiden massoittelulla voidaan jkosuunnittelun yhteydessä vaikuttaa merkittävästi paikalliseen pienilmastoon ja meluntorjuntaan. Tuotantopalveluiden osalta viljelypalst ja kasvihuoneet mahdollistav alueellisen ruuantuotannon ja hulevesien imeyttäminen edesauttaa puhtaan veden muodostumista. Monipuoliset ja toisiinsa kytkeytyvät julkiset viher- ja ranta-alueet tarjoav paljon kulttuuripalveluita kuten virkistystä ja oppimismahdollisuuksia esimerkiksi päiväkotiryhmille. Puisto / lähivirkistysalue Toiminnallinen puiston osa Piha-alue Metsäinen lähivirkistysalue Ympäröivät metsäiset viheralueet Tärkeä virkistysyhteys Hulevesireitti Hulevesien käsittely Rakentaminen ja pohjavesialue Imeytykseen sopiv alueet vihreällä VTESUUNNITELMA VIHERALUEET : Salomonku A HELSINKI puh +.. /
23 VIHDINTIE Kävelyalue Maantie Kokooja- tai liityntäku Kävelyn- ja pyöräilyn pääreitti Toimintoja kokoava raitti Pikaraitiotie Pikaraitiopysäkki Bussipysäkki Alikulku NPPERINTIE VTESUUNNITELMA LKENNE : Salomonku A HELSINKI puh +.. /
24 A A B B A ASUINKORTTELI KESKUSTA VIHDINTIE KESKUSTA ASUINKORTTELI TIE ASUINKORTTELI B ASUINKORTTELI POHJOISENTIE KOULU PÄIVÄKOTI KESKUSTA NPPERINTIE ASUINKORTTELI VTESUUNNITELMA LEIKKAUS : Salomonku A HELSINKI puh +.. /
25 VTESUUNNITELMA ILMAKUVA Salomonku A HELSINKI puh +.. /
26 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Tärkeimpien vaikutusten tunnistamisen apuna on käytetty MRL :ssä määriteltyjä yleiskaavan sisältövaimuksia ja niistä johdettuja vaikutuksiin liittyviä kysymyksiä. Vaikutuksia on selvitetty kestävän kehityksen ulottuvuuksiin ryhmiteltyinä kokonaisuuksina. KALAJÄRVI Ekologinen kestävyys Onko luonnonarvojen säilyminen varmistettu sijoittamalla häiriöitä aiheuttav toiminnot riittävän etäälle luontoarvoista? Miten ilmastonmuutokseen varautumiseen ja ennaltaehkäisyyn on voitu varautua? Säilyvätkö ekologiset käytävät kkeamtomina? Tukeutuuko virkistysalueverkosto maisemarakenteen ominaispiirteisiin? Onko lisärakentaminen sijoitettu yhdyskuntarakennetta eheyttävästi? Ovko liikennejärjestelyt järjestetty ympäristön ja luonnonvarojen kannalta kestävällä tavalla? Alueelle ei muodostu häiriötä aiheuttavaa maankäyttöä kuja lukuun ottamta. Alueen toteuttaminen aiheuttaa rakentamisaikana haittoja lähiympäristöön (melu, pöly jne.). Sijainti vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella on pyritty huomioimaan suunnitelmassa. Luonnolliset valuntareitit on säilytetty hulevesijärjestelmän runkona, ja vettä läpäisevillä alueilla on säilytetty viheralueita. Alueella ei ole merkittävää tarvetta maaperän kaivamiselle. Alueelta ei valu pintavesiä Tremanskärrin luonnonsuojelualueelle/ Vestran Nura-alueelle, joten arvokkaiden alueiden vesitasapainoon ei kohdistu muutoksia. Nura-alueen reunassa suositeltu puskurivyöhyke (- metriä) toteutuu. Asukasmäärän kasvun seurauksena liikkuminen Tremanskärrin osa-alueella todennäköisesti lisääntyy. Ekologiset yhteydet säilyvät suunnittelualueen ulkopuolisille ekologisen verkoston ydinalueille (esim. Nuuksio). Suunnittelualueen pohjoispuolella oleva ekosysteemi-palvelujen suuri kokonaispotentiaali säilyy. Pikaraitiotieyhteyteen perustuvan joukkoliikenteen kehittäminen edellyttää olemassa olevan yhdyskuntarakenteen merkittävää tehostamista. Suosituksia jkosuunnittelua varten Tutkitaan keinot puhtaiden hulevesien luonnonmukaiselle käsittelylle ja imeytykselle pohjaveden muodostumisalueella. Veden pintavaluntaa tulee minimoida tiivistyvässä rakenteessa mm. laadukkaan viherrakentamisen keinoin. Hyvin vettä läpäisevät alueet säilytetään mahdollisimman rakentamtomina. Kestävän yhdyskuntarakenteen saavuttamiseksi selvitetään mahdollisuuksia vedenottamon siirtoon ja onko pohjavesialueella pitkälläkin tähtäimellä merkitystä vedenhankinta-alueena. Varmistetaan ja tarvittaessa parannetaan pohjaveden suojausta teknisten järjestelmien (esim. öljysäiliöt), maa- ja kalliolämpöjärjestelmien sekä Vihdintien mahdollisten parantamistoimenpiteiden yhteydessä. Tarkemmassa suunnittelussa rakentamisalueiden sijoittelua täsmennetään huomioimaan pohjavesialueen erityispiirteet. Tarkennettujen maaperä- ja pohjavesiselvitysten perusteella tulee määrittää pohjavesiolosuhteiden kannalta haittom perustamistav. Yhteyksiä lähialueiden vetovoimakohteisiin sekä alueen virkistyspalveluja tulee kehittää, jotta ulkoilu ja aiivinen virkistys suuntautuv kulutusta sietäville alueille. Monipuolisia ekosysteemipalveluja tarjoavaa kookasta puustoa sekä alkuperäistä maa- ja kallioperää tulee vaalia tiivistyvässä kaupunkirakenteessa. Sosiaalinen kestävyys Onko lähipalvelujen säilymisen edellytykset turvtu? Ovko palvelut ja työpaik hyvin saavutettavissa eri kulkumuodoilla? Ovko asumiselle varut alueet riittävät ja monipuolisia vaihtoehtoja tarjoav? Paljonko ihmisiä asuu melualueilla ja miten meluhaitta on suunniteltu poistettavaksi? Pääseekö kaikilta asuinalueilta esteettömästi virkistysalueille? Onko täydennysrakentamisen suunnittelun yhteydessä kiinnitetty huomiota elinympäristön lauun? Kulttuurinen kestävyys Onko maisema- ja kaupunkikuvallisesti tärkeiden sekä kulttuuriympäristöjen säilymisen kannalta merkittävien alueiden maankäyttö järjestetty niin, että suojelutavoitteet on mahdollista toteuttaa asetettujen tavoitteiden puitteissa? Olemassa olev palvelut hyötyvät asukasmäärän kasvusta, ja uusien palvelujen kehittäminen on tehostuvan maankäytön myötä mahdollista. Valtaosa asukkaista on raidelinjan pysäkin kävelyvyöhykkeellä, ja keskustan palvelujen saavutettavuus on hyvä. Koululle on kävellen tai pyöräillen suora yhteys keskustasta ja asuinalueilta. Koulun yhteyteen voidaan toteuttaa pienimuotoisia virkistystoimintoja, joita laajemm yhteydet ja muut palvelut täydentävät. Liikenneyhteyksien kehittyminen parantaa koko Pohjois-Espoon palvelujen saavutettavuutta. Suunnitelma tarjoaa nykyistä monipuolisempia asumisen vaihtoehtoja, omaehtoisia toimintamahdollisuuksia ja sosiaalista kanssakäymistä. Suunnittelualue tukeutuu voimakkaasti lähiympäristön olemassa oleviin virkistysmahdollisuuksiin. Nykyiseen rakenteeseen kohdistuu melko voimakasta uudistumista, jolloin nykyisten asukkaiden lähiympäristö muuttuu, ja tämä muutos voidaan kokea haitallisena. Tehostuva maankäyttö myös lisää liikennettä alueella, vaikka liikkumisen pääpaino onkin julkisessa liikenteessä, pyöräilyssä ja kävelyssä. Vihdintien liikenne aiheuttaa melua. Alueella ei sijaitse kulttuurikohteita tai tunnettuja muinaisjäännöksiä. Alueen maisema- ja kaupunkikuva muuttuv, mutta maastonmuodot ja puustoiset alueet peittävät näkymiä Röylän ja Niipperin peltoaukeiden sekä Kalajärven suuntaan. Keskeiset asukastoiminnot on sijoitettu viheralueiden äärelle. Ympäröivään luontoon on hyvät yhteydet. Lähialueiden virkistysalueita tulee kehittää toiminnallisiksi, sillä esim. Luukin ja Nuuksion alueet ov melko etäällä päivittäisen liikkumisen kannalta. Vihdintien liikenne aiheuttaa melua, joka tulee huomioida pihojen, ulko-oleskelutilojen ja rakennusten rakenteiden ääneneristävyyden osalta. Helsinki-Vantaan lentoliikenteen melu on otettava huomioon sisätilojen osalta. Puistojen ja virkistysalueiden muutos tulee tehdä hallitusti, jotta alueen asukkaiden elinympäristöön kohdistuv vaikutukset ov maltillisia. Muutokset tulee suunnitella hallitusti ja toteuttaa suunnitelmallisesti pitkällä aikavälillä ja asukkaiden kanssa tiiviissä yhteistyössä. Huolellisen suunnittelun ja toteutuksen avulla alueesta muodostuu houkutteleva ja viihtyisä asuinalue. Toimintojen kehittämisessä huomioidaan kaikki ikäryhmät ja saavutettavuus. Maisemarakentamisen ja nykyisen kasvillisuuden hoidon keinoin voidaan lieventää rakentamisen maisemakuvallisia vaikutuksia. Vihdintien kehittäminen bulevardimaiseksi tukee keskustan kaupunkikuvallista ja imagollista kehittämistä sekä Vihdintien kehittymistä mer- VTESUUNNITELMA VAIKUTUKSET.. / Salomonku A HELSINKI puh +
27 Edistääkö kaavan toteuttaminen elinympäristön virikkeisyyttä sekä asukkaiden kulttuurisia toimintaedellytyksiä? Onko ympäristön erityispiirteet, esim. kaupunkikuvalliset, historialliset tai kulttuurimaisemaan liittyvät tekijät, huomioitu merkittävänä vetovoimekijänä? Keskustan tiivistäminen ja kerroskorkeuksien nostaminen muuttaa keskustan kaupunkikuvallista asemaa ja luo Vihdintien varrelle selkeän porttiaiheen ja maamerkin. Asukkaiden ikäjakauman monipuolistuminen lisää ympäristön virikkeellisyyttä ja sosiaalista kanssakäymistä eri ikäryhmien välillä. kittävänä liikenneyhteytenä Helsingin suuntaan. Lisäksi kehittäminen vähentää sen muodostamaa estevaikutusta etelä- ja pohjoispuolisen kaupunkirakenteen välillä. Taloudellinen kestävyys Paljonko aiheutuu kunnallistekniikan rakentamistarvetta, missä määrin voidaan tukeutua nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen? Mitkä ov maankäyttörkaisun toteuttamisen kustannusvaikutukset suhteessa muihin tutkittuihin vaihtoehtoihin? Onko vajaakäyttöisille alueille osoitettu täydennysrakentamista? Onko osoitettu elinkeinoelämälle riittävät ja toiminnalle soveltuv aluevaraukset? Onko mkailuelinkeinon erityiskysymykset otettu suunnitelmassa huomioon? Onko liikennejärjestelyt järjestetty talouden kannalta kestävällä tavalla? Onko rkaisu energialoudellinen? Toteutuksessa huomioidaan olemassa olevan julkisen ja yksityisen palvelurakenteen sekä kunnallistekniikka- ja joukkoliikenneverkoston hyödyntäminen. Pikaraitiotieyhteyteen perustuvan joukkoliikenteen kehittäminen edellyttää olemassa olevan yhdyskuntarakenteen tehostamista. Lyhyt mka pysäkille tukee joukkoliikenteen kanntavuutta, jo ennen Vihdintien pohjoispuolisen alueen toteutusta. Tiivistyvä rakentaminen edistää yhdyskuntarakenteen taloudellisuutta, mutta voi aiheuttaa mm. nykyisten kunnallisteknisten verkostojen korjaus- tai vahvistamistarvetta. Tehokkaasti rakennetut alueet voiv edellyttää rakenteellista/laitospysäköintiä, joka lisää kustannuksia mutta jonka avulla voidaan säilyttää viheralueita korttelialueisiin tukeutuen. Vihdintien pohjoispuolen uusien alueiden toteuttaminen edellyttää kunnallistekniikan verkostojen laajentamista. Alueen toiminnot eivät kilpaile lähialueiden virkistystoimintojen kanssa, mutta yhteistoiminnalla voidaan saavuttaa synergiaetuja. Monimuotoinen ja kohtalaisen tiivis kaupunkirakenne tukee alueen energialoudellisuutta. Rkaisu tukee tulevaisuuden lähesnollaenergiarakentamista ja energiankierrätystä sekä -optimointia aluetasolla. Alueella voidaan hyödyntää mm. aurinkoenergiaa ja lauhdelämpöä. Puukerrostalovaltainen asutus ja tiivis keskusta voiv hyödyntää kaukotai aluelämpöä tehokkaasti. Erikseen tulee selvittää mahdollisuuksia huomioida Vihdintien kanssa risteävä Kalajärven sisäinen liikenne, liikennejärjestelyjen muutostarpeet, liikenneturvallisuuden parantaminen, mahdolliset kevyen liikenteen alikulkupaik sekä melusuojaus. Geoenergiarkaisuja voidaan tutkia jkosuunnittelun yhteydessä, mikäli voidaan riittävin selvityksin osoittaa, ettei järjestelmien toteuttamisella ole vaikutuksia pohjaveden korkeuteen tai lauun. Varaan riittävät ja monipuoliset aluevaraukset myös muille toiminnoille kuin asumiselle. Jkosuunnittelussa kiinnitetään huomiota kaupunkirakenteen vaiheittaisen kehittymisen mahdollistamiseen. Mahdollistetaan riittävä asukasmäärän kasvu palveluiden ylläpitämiseksi. SUUNNITELMAN SUHDE ASETETTUIHIN TAVOITTEISN Puurakentaminen ja elinkaariasuminen lomittuv monimuotoiseen lähiluontoon. Moniaistiset luontokokemukset ov voimakkaasti läsnä asumisen arjessa. Kaupunkirakenteen keskeltä luontoon avautuv näkymäakselit johdtav kulkijaa eteenpäin etappi kerrallaan. Hyvinvointia ja virkistystä rakennus- ja korttelitason rkaisuista villiin luontoon. Vaihettuminen olemassa olevaan pientalorakentamiseen on hienovaraista. Inhimillisen mittakaavan pikkukaupunki metsän siimeksessä pikaraitiotien varrella. Kalajärvi palvelee ympäristöään lähipalvelukeskuksena, jossa palveluntarjonta on paikallistarpeisiin nähden ktavaa. Monipaikkaisen työn til ja paikallinen pienyrittäjyys ov keskeinen osa aiivisen pikkukaupungin toimintaa. Rkaisu tukee joukkoliikenteen runkoyhteyden potentiaalia. Suunnitelma korostaa tehokkaan keskustan syntymistä, sitä ympäröivän asuinalueen tiivistämistä sekä tukee joukkoliikennettä ja pikaraitiotien kanntavuutta. Suunnitelma mahdollistaa elinkaariasumista ja asuntojakauman monipuolistumista. Alueen läpi on osoitettu toiminnallinen viheralueiden nauha. Keskusta-alueelta on osoitettu uusi, houkutteleva yhteys Kalajärven ranta-alueelle sekä yhteydet kallioisille ulkoilualueille. Keskustasta on muodostettu nykyistä tehokkaampi ja kerrostaloalueesta laajempi, mutta rakenne madaltuu ja väljenee kohti olemassa olevia pientaloalueita. Suunnitelma mahdollistaa nykyistä monipuolisempien palveluiden toteutumisen sekä mm. pienyrityksiä ja työpajoja, lähiruoan tuotantoa sekä palsta-/kasvihuoneviljelyä. VTESUUNNITELMA VAIKUTUKSET.. / Salomonku A HELSINKI puh +
ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA
ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA Tapahtunut tähän mennessä 2013 lautakunta päätti käynnistää osayleiskaavatyön valmistelun 2014 Lautakunta päätti vision
LisätiedotEkosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu - Espoon ekosysteemipalveluanalyysi
Ekosysteemipalvelut ja maankäytön suunnittelu - Espoon ekosysteemipalveluanalyysi Paula Kuusisto-Hjort, Tanja Hämäläinen, Heidi Ahlgren, Pihla Sillanpää Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, yleiskaavayksikkö
Lisätiedot± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [
± ± ± ± ±± ± ± ƒ ± ; ±± Ι [ [ ±± ± ±± ±± ) ± 6± ± ± ; ; ± ± ± ± ±± ) ± ± ± ± ± ;; ± ± ± ± ; ; ; ± ± ± ; ) ; ± ± ƒ ; 6± ± ± ± ± Ι ± ; ) ± ± ± ƒ ; ± ±± ; ƒ ƒ) ± ± ± ƒ ; ƒ ± ; ± ; ) ± ± ± ƒ ± ± ± ; ± ± ;±
LisätiedotHAUKILUOMA II 8360 KESKUSTAKORTTELEIDEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VIITESUUNNITELMALUONNOS
HAUKILUOMA II 8360 KESKUSTAKORTTELEIDEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VIITESUUNNITELMALUONNOS 8.6.2015 HAUKILUOMA II - VIITESUUNNITELMALUONNOKSET Viitesuunnitelma koskee Haukiluoman kaupunginosaan Länsi-Tampereella
LisätiedotROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA
ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet
LisätiedotLIITE 1a. Suunnittelu
LIITE 1a. Suunnittelu ualueen sijainti kunnann opaskartalla. Kartassa on esitetty suunnittelualueen rajaus mustalla rajauksella. Kartassa yksi ruutu = 1 km. LIITE 1b. Suunnittelu ualueen alustava rajaus
LisätiedotAsukastilaisuudessa esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi
LIITE 6 Asukastilaisuudessa 15.8.2017 esitetyt sijaintiehdotukset Kourulan alueen päiväkotikoululle ja ehdotettujen sijaintipaikkojen analyysi Tiistaina 15.8.2017 pidettiin Kuusimäen koulun ruokalassa
LisätiedotSTANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä Kaupunkisuunnitteluvirasto
STANSVIKINNUMMEN ALUSTAVAT SUUNNITTELUPERIAATTEET Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto 18.5.2015 Stansvikinnummen alustavat suunnitteluperiaatteet Nähtävillä 18.5. - 5.6.2015 Kaupunkisuunnitteluvirasto
LisätiedotMAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B
POHJOIS-HAAGAN ITÄOSAN OSAYLEISKAAVA 29.5.2012 MAANKÄYTÖN TARKASTELUVAIHTOEHDOT A1, A2, B Vaihtoehtojen kuvaus ja vaikutusten arviointi Periaateleikkaukset Hämeenlinnanväylän melusuojauksesta toimitilarakentamisella
LisätiedotPLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA
LIITE 1 1/1 K alajoen k aupunki K alajoen keskustan osayleisk aava PLASSINPUISTO YLEISSUUNNITELMA TUTKIELMA YLEISKAAVAA VARTEN 17.10.01 SERUM ARKKITEHDIT OY NILSIÄNK ATU 11-1 F 6 FIN-0010 HELSINKI FINLAND
LisätiedotA Yhdyskuntasuunnittelun perusteet VULE 1
A-3.12 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet VULE 1 Selostus Lähtökohtana suunnitelmalmme oli uuden asuinalueen avulla muodostaa stä eheä kokonaisuus, jossa sairaala-alue yhdistyy joen länsipuoliseen rakennuskantaan.
LisätiedotKirkonkylän osayleiskaava
Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset
LisätiedotEspoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava
Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava Mynttilän viitesuunnitelma ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA Espoon kaupunki Tengbom Esipuhe Esipuhe ESPOON POHJOIS- JA KESKIOSIEN YLEISKAAVA Espoon pohjois-
LisätiedotPohjois-Haagan osayleiskaava-alueen saavutettavuus henkiautolla, joukkoliikenteellä ja kävellen
SAAVUTETTAVUUSTARKASTELU - Pohjois-Haagan itäosan osayleiskaava Ksv /yleiskaavatoimisto 2.5.2013 Saavutettavuus näkyy vahvasti kaupunkilaisten arkielämässä. Asukkaiden tulee saavuttaa tarvitsemansa toiminnot
LisätiedotKaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan
1 Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 2 Nykytilanne Suomalaisten työikäisten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt,
LisätiedotHANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD
HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD 14.4.2016 8.3.2016 12 Lainvoimainen Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 15.2.2016 33 4.8. 4.9.2014 Kaavaehdotus nähtävillä MRL 65, MRA 27 11.6.2014 Ympäristölautakunta 28.4.2014
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 247/2017 10.02.05 47 Rakennuskieltojen jatkaminen Pohjois-Espoossa rakennuskieltokartan tunnuksilla 113, 114, 115 ja 116 Valmistelijat / lisätiedot:
LisätiedotSATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009
SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan
LisätiedotSTRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU RAUMAN KAUPUNKI ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM 27.8.
ERIKSSON ARKKITEHDIT OY ERIARC FORUM RAUMAN KAUPUNKI STRATEGINEN YLEISKAAVA KESKUSTAN KAUPUNKIKUVA JA VIHERVERKOSTO -TARKASTELU 27.8.2010 www.eriarc.fi 1 JOHDANTO 1.1 Selvitysalue Selvityksessä on tarkasteltu
LisätiedotNEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys
LisätiedotKannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma
LIITE 1 Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma KSLK 10.2.2011 Kannelmäki - Lassila - Pohjois-Haaga, alueellinen kehittämissuunnitelma Suunnitelmakartat ja toimenpiteet
LisätiedotIlmalan studiot Asukastilaisuus
Asukastilaisuus 5.2.2018 1. Kaavahankkeen taustat ja tavoitteet 2. OAS:n sisältö 3. Kaavahankkeen reunaehdot ja selvitettävät asiat 4. Kaavoitusaikataulu kaavahankkeen taustat ja tavoitteet KESKI-PASILA
LisätiedotKIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
LisätiedotPalaute- ja vastineraportti
TAMPEREEN KAUPUNKI 29.05.2017 Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit. Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45. Katu- ja virkistysaluetta, käyttötarkoituksen muutos ja rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaava
LisätiedotKANTASAIRAALAN KAAVARUNKO
KATRNA ROSENGREN, CHARLOTTE NYHOLM/ AHVENISTON ALLIANSSI/ 05.11.2018 KANTASAIRAALAN KAAVARUNKO Ahveniston parantolan ruokasali sotasairaalakäytössä. Sotamuseo. NATURA KANTASAIRAALA HAUTAUSMAA PARANTOLA
LisätiedotEkologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää
LisätiedotYLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"
KANSIPIHA TORI LPA II KL XII I MELUAITA HOTELLI LIIKE- JA PELUKESKUS ASUNTOJA LIIKE- JA LÄHIPELUTILOJA YLEISSUUNNITELMA 1:2000 OSA-UE 2 / ASUNTOKORTTELI aukio OSA-UE 3 / ASUNTOKORTTELI 88,5 89.0 LIIKE-
LisätiedotNikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle
Nikkilän kehityskuva Utvecklingsbild för Nickby Maankäyttöjaostolle 20.4.2016 Nikkilän askeleet 2035 NIKKILÄN KEHITYSKUVA ON KUNNAN YHTEINEN STRATEGIA NIKKILÄN KEHITTÄMISEKSI. KEHITYSKUVAN TAVOITEVUOSI
LisätiedotKARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017
1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki
LisätiedotEkologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE
Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE 3.4.2012 Alustuksen sisältö ja painotukset 1) Ekologinen kestävyys / läheiset käsitteet:
LisätiedotYMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA
Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista
LisätiedotValkeakosken Kanavanranta
Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema
LisätiedotENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!
ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan
LisätiedotMansikkaniemen asemakaava
Mansikkaniemen asemakaava 26.6.2018 IISALMEN KAUPUNKI PL 10, 74101 Iisalmi Puh. (017) 272 31 WWW.IISALMI.FI Hankkeen eteneminen Alueen kaavoitus on käynnistynyt seurakuntayhtymän aloitteesta 2017. KV päätös
LisätiedotKAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007
Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa
LisätiedotSuunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin
Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Valmisteluvaiheen suunnitteluaineisto, tiivistelmä
LisätiedotSuunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen
Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORI/202/2016 VP 6/17.2.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FINPYYN (81.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 14 TONTTIA 1 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1671 1. OSOITE Finpyyntie 11 29600 Noormarkku 2. ALOITE
LisätiedotLIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan
LisätiedotMuonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus
Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
LisätiedotAsemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto
Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena
LisätiedotYHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA
YHDYSKUNTALAUTAKUNTA TALOUSARVIOEHDOTUS 2018 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 TOIMIALA 50 YHDYSKUNTAPALVELUT P A L V E L U 5 0 0 T E K N I S E N J A Y M P Ä R I S T Ö T O I M E N H A L L I N T O J A M A A S
LisätiedotRakennesuunnitelma 2040
Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,
LisätiedotKARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KARHULAN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Y25 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.9.2018 MIKSI KARHULAAN TARVITAAN UUSI YLEISKAAVA? Karhulan keskustan osayleiskaavalla tarkastellaan Karhulan keskeisiä alueita
LisätiedotHAKAMETSÄN PÄIVÄKODIN LIIKENNEJÄRJESTELYT
OAS, AK0435 1 (5) HAKAMETSÄN PÄIVÄKODIN LIIKENNEJÄRJESTELYT IV KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 JA OSAN KORTTELIA 18 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEITA SEKÄ PALLOILUKENTTÄÄ KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue
Lisätiedot41 VL-1 AK VL-1. Ra 40 RAMSINNIEMEN KOIVUNOKAN ASEMAKAAVAKARTTA 1:1000 V 2400 RAMSINNIEMENTIE KOIVUNOKANPUISTO ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
RAMSINNIEMEN KOUNOKAN ASEMAKAAAKARTTA 1:1000 7 2400 RAMSINNIEMENTIE 6 2400 p AK 42 5 2400 1400 1 2400 2 p 2400 AK 40 3 1300 2592 4 2450 456 p AK 41 L-1 KOUNOKANPUISTO 10 m 50 m 100 m 576 2016 W 2400 Rakennusoikeus
LisätiedotKY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS
KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo 1. Perus ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Ramsinniemi, Vuosaari Helsinki Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo, maisema-arkkitehtuurin
LisätiedotSipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.
Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa
LisätiedotTervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo,
Tervanokantie Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, 9.3.2017 9.3.2017 Ohjelma Aloitus Suunnittelutilanne lyhyesti Kaavaluonnos Kaavaehdotuksen esittely Jatkovaiheet Keskustelua Lopetus 9.3.2017
LisätiedotTäydennysrakentaminen onnistuu
Täydennysrakentaminen onnistuu Ohjaavan viranomaisen näkemyksiä täsmäiskuihin Alueidenkäyttöpäällikkö Brita Dahlqvist-Solin/Uudenmaan ELY-keskus Näkemykset perustuvat ELY:n rooliin ELY-keskusten tehtävä
LisätiedotKaava Oj 18 Ojakkalan urheilutalon ympäristön asemakaavamuutos
Kaava Oj 18 Ojakkalan urheilutalon ympäristön asemakaavamuutos Tavoitteet (Kaavan Oj 15 tavoitteiden päivitys) Kh 30.5.2016 82 Kh liite 1 Kate 11.5.2016 40 Kate om Asia 75/10.02.03/2016 Kaavan laatijat:
LisätiedotKallahti Kallvik ry Palaute Uusimaakaava luonnokseen
Kallahti Kallvik ry 15.11.2018 Palaute Uusimaakaava 2050 -luonnokseen Uusimaakaava 2050 -luonnoksessa Helsingin Vuosaareen on merkitty Uudenmaan liiton Zonation-analyysin (2017, 2018) vastaisesti viheralue
LisätiedotKEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
LisätiedotASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
LisätiedotOjala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637
Ojala I Rakentamistapaohje Luonnos 29.5.2017 Asemakaava nro 8637 TRE:2451/10.02.01/2016 2 1. YLEISET ALUEET 1.1 Mossin puistokatu Keskustakorttelien jaksolla puistokatu on ilmeeltään urbaani bulevardi
LisätiedotROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA
1 ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA LÄHTÖKOHDAT JA RAKENNEMALLIEN PERIAATEVAIHTOEHDOT 17.6.2010 TSi 2 Lähtötilanne ja ongelmankartoitus Huhti-kesäkuu 2010, yhteenveto tuloksista Rovaniemen
Lisätiedotkansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista KM Suomi Luku 19
kansi Luku 19 Kaavoituksella ohjataan kaikkea rakentamista Ennakkokäsityksiä 1. Miksi on tärkeää, että rakentamista suunnitellaan tarkoin? 2. Mitä seikkoja pitää ottaa huomioon uuden koulun sijoittamisessa?
LisätiedotKaivokselan yleiskaavan muutos. Yleiskaavaluonnos Yleisötilaisuus
Kaivokselan yleiskaavan muutos Yleiskaavaluonnos Yleisötilaisuus 17.1.2017 Yleiskaavatyön eteneminen Kaivokselan yleiskaavan muutos vireille kesäkuussa 2015 Yleiskaavan muutoksessa muutetaan yleiskaavaa
LisätiedotLohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS
Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ 19.4.2017 Kaavaselostus L67 IMMULA, KORTTELI 14 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS YHTEYSTIEDOT KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT Lohjan kaupunki
LisätiedotHELSINGIN YLEISKAAVA
HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi ja miten yleiskaava tehdään Marja Piimies 26.11.2012 HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi yleiskaava on tarpeen tehdä Toimintaympäristön muuttuminen Väestö kasvaa - kaavavaranto on loppumassa
Lisätiedottavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo
KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne
LisätiedotKaupunkirakenteelliset periaatteet
Kaupunkirakenteelliset periaatteet 25.11.2016 - Kaupunkisuunnitteluvirasto - Täydennysrakentamisprojekti - Linda Wiksten Kaupunkirakenteelliset periaatteet Meri-Rastilan täydennysrakentaminen pyrkii tiivistämään
Lisätiedot299-AK1801 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 KAAVASELOSTUS. Kaavaluonnos. Versio Nosto Consulting Oy
299-AK1801 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 29 KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 19.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
LisätiedotUudella yleiskaavalla resurssiviisaaseen kaupunkiin yleiskaavapäällikkö Mari Siivola Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa HSYn
Uudella yleiskaavalla resurssiviisaaseen kaupunkiin yleiskaavapäällikkö Mari Siivola Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa HSYn seminaari 18.1.2018 Vantaa on rakennettu yleiskaavoilla
LisätiedotNOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ
SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ MAANALAINEN PYSÄKÖINTI (ALUE B) 1:1000 N HAVAINNEKUVA 1:1000 Suunnitelma muodostaa Jyväskylän ruutukaavakaupungin lounaiskulmaan selkeän päätteen ja uuden vetovoimaisen saapumisnäkymän
LisätiedotASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
LisätiedotVanhan-Espoon asukasfoorumi Liisa Ikonen p
Vanhan-Espoon asukasfoorumi 14.3.2017 Liisa Ikonen p. 043-8251183 liisa.ikonen@espoo.fi 14.3.2017 2 14.3.2017 3 Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava, POKE Asukastilaisuus tulossa 30.3.2017 Vanhan-Espoon
LisätiedotEspoon keski- ja pohjoisosien yleiskaavan luontohaasteista sekä vähän muustakin Espoon kaavoitukseen liittyvästä
Espoon keski- ja pohjoisosien yleiskaavan luontohaasteista sekä vähän muustakin Espoon kaavoitukseen liittyvästä Keijo Savola 26.4.2016 suojeluasiantuntija SLL:n Uudenmaan piiri Espoon keski- ja pohjoisosan
LisätiedotResurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin. Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja
Resurssinäkökulma tiivistyviin kaupunkiseutuihin Panu Lehtovuori Tampere School of Architecture Liikennetyöpaja 11.10.2016 Taustaa WHOLE on Tampereen teknillisen yliopiston hanke, jonka tavoite on tuottaa
LisätiedotYLITORNIO KUNTA SEITAP OY
1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 31 rakennuspaikat 6, 7 ja 8 KAAVASELOSTUS YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 3 2. LÄHTÖKOHDAT... 4 2.1 Suunnittelutilanne
LisätiedotSEPÄNKATU 7. Asemakaavan muutos on käynnistynyt ja kaava tullut vireille Asukasilta Kaavaluonnos nähtävillä
SEPÄNKATU 7 Asemakaavan muutos on käynnistynyt ja kaava tullut vireille 26.9.2017 Asukasilta 27.9.2017 Kaavaluonnos nähtävillä 18.5.-18.6.2018 Kaavoitusarkkitehti Tapani Tommila 5.6.2018 MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUN
LisätiedotRAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asukastilaisuus 5.4.2018 Taustaa - Rakuunamäen ydinalue poistumassa Puolustusvoimien käytöstä toimintojen siirtyessä Leirikentän alueelle > Asema- ja yleiskaavan
LisätiedotKESKEISET PERIAATTEET
NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee
LisätiedotMänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011
Mänttä-Vilppulan kehityskuva Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011 RAKENNEMALLIVAIHTOEHDOT Rakennemallivaihtoehtojen kautta etsitään Mänttä-Vilppulalle paras mahdollinen tulevaisuuden aluerakenne
LisätiedotPIISPANPORTTI, EKEN KORTTELI LEIKKIPUISTOVAIHTOEHTOJEN TARKASTELUT ULLA LOUKKAANHUHTA AAPO PIHKALA
PIISPANPORTTI, EKEN KORTTELI LEIKKIPUISTOVAIHTOEHTOJEN TARKASTELUT 13.11.2013 ULLA LOUKKAANHUHTA AAPO PIHKALA LEIKKIPUISTOVAIHTOEHDOT - VAIHTOEHTO 1: METSÄ, 1260 M2 - VAIHTOEHTO 2: KALLIONREUNA, 760 M2
LisätiedotUudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka
15.9.2014 1 (3) Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet 4. vaihemaakuntakaavan yhteiset suunnitteluperiaatteet Uudenmaan liiton strategian mukaisesti tällä kaavakierroksella pyritään entistä
LisätiedotLuettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LisätiedotASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
LisätiedotMAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos
LIITE 7 Kuva: Rejlers Oy MAISEMAAN SOVELTUVUUDEN ARVIOINTI KAUTTUAN LOHILUOMAN asemakaavan muutos 17.6.2014 2 1. JOHDANTO... 3 2. SUUNNITTELUALUE... 3 2.2 Kuvakooste suunnittelualueesta ja rakennetusta
LisätiedotOSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
LisätiedotAsemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.
Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva
LisätiedotMYLLYPURO, YLÄKIVENTIE 2, 4, 5 JA 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS
Havainnekuva Sijainti Palvelut Joukkoliikenne Topografia Rakennettu ympäristö ja luontotiedot Virkistysalueverkko Yleiskaava Asemakaava Maanomistus ja rakennusoikeus Asemakaavamuutoksen tärkeimmät tavoitteet
LisätiedotAsemakaavan sisällöstä. VARELY / Ympäristövastuualue / Alueiden käyttö / Maarit Kaipiainen
Asemakaavan sisällöstä 11.4.2013 Asemakaava: yksityiskohtaisin kaavataso Asemakaava on yksityiskohtaisin kaavataso. Sillä ohjataan maankäyttöä ja rakentamista paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan,
LisätiedotMiilukorpi II asemakaavaehdotus. Asukastilaisuus Valtuustotalon kahvio
Miilukorpi II asemakaavaehdotus Asukastilaisuus 22.8.2017 Valtuustotalon kahvio Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksesta paikalla Harald Arlander, arkkitehti, asemakaavayksikkö Katariina Peltola, maisema-arkkitehti,
LisätiedotROVANIEMEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN
ROVANIEMEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN Rakennemallit seminaari to 20.1.2011, klo 12-16 Rakennemallien 3 vaihtoehtoa Teemat Arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu Liikennekysymykset Keskusta kaupunkiyhteisön kehyksenä
LisätiedotVartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa,
Vartiosaari Vartiosaaresta suunnitellaan omaleimainen, monipuolinen ja tiiviisti rakennettu saaristokaupunginosa, jossa on sekä asumista että kaikkia helsinkiläisiä palvelevia virkistys- ja vapaa-ajan
LisätiedotTURVALLINEN YMPÄRISTÖ
TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia
LisätiedotSiltatien alue MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Tontit $K V2014 $K V2015 ->
Siltatien alue Ydinkeskustan jälkeen merkittävin kasvusuunta on Siltatien alue, joka on tällä hetkellä rakentamaton alue. Osayleiskaavoituksen tavoitteena on muodostaa alueesta itsenäinen noin 5 300 asukkaan
LisätiedotJUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
LisätiedotAsemakaavan vireilletulo: Kaavamuutos on tullut vireille vuoden 2013 kaavoituskatsauksella. Tekninen lautakunta , 27
L O V I I S A 5.11.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 30 PERNAJA (SÄHKÖKUJAN ALUE, KOSKENKYLÄ) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: KOSKENKYLÄ, PERNAJA Kaupunki: LOVIISA
LisätiedotYleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /
Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava
LisätiedotKiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA 6.9.2011
Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA 6.9.2011 viheralueiden merkitys ja mahdollisuudet kaupunkisuunnittelussa Terhi Tikkanen-Lindström WSP Ympäristö & Arkkitehtuuri muutosvoimia kaupunkien tiivistyminen
LisätiedotKANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS
KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LEMETYN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LINKOSUO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 17.3.2015 ASEMAKAAVAN NUMERO 750 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LEMETTY KORTTELI KAAVA-ALUEEN SIJAINTI
LisätiedotMerellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen
Merellinen Helsinki Sinikämmen rantareitteineen Helsingin merialueet, rannat ja saaristo muodostavat Sinikämmenen, joka on osa viher- ja virkistysalueiden runkoa. Aukeaman s. 70-71 kartalla on luonnehdittu
LisätiedotHIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos
HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä
LisätiedotVaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi
Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön
LisätiedotYleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin
Yleiskaava 2029 Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa 26.11.2018 / Andrei Panschin Ohjelma 17:00-19:30 Andrei Panschin: Tervetuloa Christina Hovi: Kaupungin strategiat & yleiskaava Andrei Panschin: Yleiskaava
LisätiedotENO-TUUPOVAARA RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
LisätiedotSuunnittelutapahtuma Tulevaisuuden Kaukovainio Keskiviikkona Avaus, Kaukovainion suuralueen yhteistyöryhmän pj.
Suunnittelutapahtuma Tulevaisuuden Kaukovainio Keskiviikkona 2.3.2011 Ohjelma 17.00 Ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu (Kahvitarjoilu jatkuu klo 20.30 saakka) 17.40 Avaus, Kaukovainion suuralueen yhteistyöryhmän
LisätiedotKaavatilanne. Espoon eteläosien yleiskaava: julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PY) sekä kehitettävää työpaikka-aluetta (TP)
321610 Gräsantulli Piispankallio 321607 (Gräsanportti): valmisteluaineisto nähtävillä 21.2-22.3.2011 Piispankallio 321609 (Gräsantörmä): OAS nähtävillä 22.12.2014-27.1.2015 Kaavatilanne Espoon eteläosien
Lisätiedot