Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj"

Transkriptio

1 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Toukokuu 2009

2 Talvivaara lyhyesti Kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, jonka päätuotteet ovat nikkeli ja sinkki Kaivoksen toiminta-ajaksi arvioitu yli 60 vuotta Ensimmäinen erä nikkelisulfidia toimitettiin Norilsk Nickel Harjavalta Oy:lle helmikuussa 2009 Täyteen tuotantoon vuoteen 2010 mennessä Arvioitu vuotuinen tuotanto Nikkeli tonnia Sinkki tonnia Kupari tonnia Koboltti tonnia Vuosittaisen tuotantotason nostoa tonniin nikkeliä vuoteen 2012 mennessä arvioidaan Noteerattu Lontoon pörssin päälistalla kesäkuusta 2007, mukana FTSE 250 indeksissä Noteerattu Nasdaq OMX Helsingissä alkaen Lontoo Sotkamo TALVIVAARA Oslo Tukholma Kööpenhamina Hampuri Berliini Helsinki 1

3 Projektin virstanpylväät Yhtiön perustaminen GTK löysi Talvivaaran esiintymät 1977 ja esiintymät olivat Outokumpu-konsernin omistuksessa Outokumpu teki laajoja tutkimuksia esiintymistä ja niiden metallurgiasta 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa Talvivaara osti esiintymien kaivosoikeudet sekä käyttöoikeudet esiintymää koskeviin koe- ja tutkimustietoihin helmikuussa 2004 Tuotannon ylösajo käynnissä Malmin ensiräjäytys huhtikuussa 2008 aloitti malmin louhinnan kaivoksella. Malminkäsittelyprosessit ja biokasaliuotus käynnistettiin heinäkuussa 2008 Ensimmäiset metallit saostettiin lokakuun 2008 alussa Ensimmäinen nikkelisulfidin myyntierä lähetettiin 19 helmikuuta 2009 Yritys perustetaan Kaivosoikeudet hankitaan 7m rahoituskierros 17,000 tonnin biokasaliuotuskoe kaivosalueella Ympäristölupahakemus YVA luovutetaan viranomaisille 33m rahoituskierros Kannattavuusselvitys valmis, ympäristölupa myönnetään $320m projektilaina allerkirjoitetaan 302m listautumisanti Louhinta alkaa 85m vaihtovelkakirjalaina Ensimmäiset metallit saostettu Kasaus ja liuotus alkaa Ensimmäiset metallien myynnit Rautatie käyttöön Täysimittainen tuotanto Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q

4 Strategia Talvivaaran monimetalliesiintymien kehittäminen ja tuotannollinen hyödyntäminen suunnitelman mukainen, vähintään tonnin vuosittainen nikkelituotanto Vahva taloudellinen asema vahva kassa käyttö- ja investointikustannusten tiukka hallinta vakaa kassavirta Yhtiön ja sen tuotannon kasvattaminen kaivoksen ylösajon jälkeen Talvivaaran kaivoksen tuotantokapasiteetin kasvattaminen mahdolliset yrityskaupat biokasaliuotusteknologian hyödyntäminen uusien nikkeliesiintymien tai tavanomaista rikastustekniikkaa käyttävien nikkelikaivosten jätekasojen jalostamisessa Metallitehtaan tuotantoprosessien kehittäminen muualta kuin Talvivaarasta saatavien monimetallisten rikasteiden jalostaminen mangaanin talteenotto 3

5 Maailmanluokan mineraalivarannot Yksi Euroopan suurimmista tunnetuista sulfidisen nikkelin varannoista Helppo ja kustannustehokas hyödyntää avolouhoksena; vähän pintamaita ja alhainen sivukivi-malmi -suhde Aluetta tutkittu 1970-luvulta alkaen Kaupallisesti merkittävä määrä kuparia, kobolttia ja sinkkiä; mahdollisuuksia mangaanin kaupalliseen hyödyntämisen tutkitaan 2008 mineraalivarannot nousivat 569 Mt -> 1,004 Mt Kuusilammen esiintymän pohjoispuolella tehtyjen kairauksien tuloksena 40% lisäys todetuissa ja todennäköisissä mineraalivarannoissa 453 -> 642 Mt 210% lisäys mahdollisissa mineraalivarannoissa 116 -> 362 Mt Lisäys Luokat Mt Mt % Ni% Ni% Todetut % Todennäköiset % Yhteensä % Mahdolliset % Yhteensä 1, %

6 Erinomainen malminetsintäpotentiaali Kolmisoppi Kuusilampi Kuusilampi 3km tutkimatonta maaperää Kolmisoppi???????? 5

7 Talvivaaran tuotantoprosessi - Alhaiset tuotannon yksikkökustannukset Kustannustehokkaampi kuin perinteinen energiaintensiivinen prosessi Suurtuotannon edut 6

8 Valtavien mittasuhteiden kaivos Conveyor Conveyor Ore stockpile Agglomeration Agglomeration Conveyor 2400m 800 m Conveyor 400 m Fine Crushers Thickners Talvivaaran kaivos Kaivosalueen pinta-ala 61 km 2 Rakennettavien maa-alueiden pinta-ala 20 km 2 Kaivoksen sisäisiä tieyhteyksiä 25 km Alueellisia putkilinjoja 100 km Bioliuotuksen kastelu- ja keräysputkistoja km Liuoskiertojen pumppausmäärä m 3 /h Rakennuksia m 3 7

9 Tuotannon ylösajo käynnissä Louhintakapasiteetti tavoitetasolla Tekniset ongelmat murskauspiirissä jatkuneet vuoden 2009 aikana Q1/2009 saavutettu kapasiteetti 50% budjetoidusta nyt n. 80% kapasiteetti saavutettavissa Kasauskapasiteetti suunnitellulla tasolla Biokasaliuotus toimii odotetulla tavalla Metallien talteenottoprosessi toimii suunnitellusti; prosessin optimointi jatkuu Ensimmäinen 100 tonnin erä nikkelisulfidia toimitettiin Norilsk Nickelille Harjavaltaan Aiemmin ilmoitettuihin vuoden 2009 tuotantotavoitteisiin ei todennäköisesti päästä Vuoden 2010 tuotantotavoite ennallaan n tonnissa nikkeliä Murskauspiirin muutokset ja lisäkapasiteetin asennus toteutetaan syyskuuhun 2009 mennessä Vuosittainen kapasiteetti nousee 15 miljoonasta tonnista n. 22 miljoonaan tonniin 8

10 Biokasaliuotus Luonnollinen prosessi, jossa käytetään alueella luonnostaan esiintyviä bakteereja. 60 Liuoksen lämpötila ja ph 3 Liuotusta tehostetaan säätelemällä kasteluliuoksen happamuutta. Tuotantomittakaavaisen biokasaliuotuksen tulokset linjassa pilottikokeen kanssa; odotettu nikkelin saanti 80 % alle 18 kuukaudessa. Prosessi tuottaa paljon lämpöä; kasan lämpötila yli 90 C, kasalta saatavan liuoksen lämpötila noin 50 C Leach solution temperature (C) Leach solution temperature (left Y-axis) ph (right Y-axis) /09/ /10/ /10/ /10/ /11/ /11/ Rikkihapon kulutus Acid consumption (tonnes) 2500 Assumed acid consumption 2000 Realised acid consumption /07/ /08/ /09/ /10/ /12/2008 9

11 Henkilöstö ja turvallisuus Henkilöstö Uusia työpaikkoja täysimittaisessa tuotannossa 400 Välillisiä työpaikkoja yli 1000 Rakennusprojektin työllisyysvaikutus n miestyövuotta Henkilöstön määrä tuokokuussa 2009 n. 280 Uusien työntekijöiden koulutukset saatu päätökseen; koulutettu työvoima prosessityöntekijöitä, louhosporareita, murskaoperaattoreita Rekrytointi jatkuu edelleen Number of personnel Talvivaaran henkilöstö e Tuokokuu 2009 Erinomainen työturvallisuus Yhdeksän sairaspoissaoloon johtanutta työtapaturmaa Talvivaaran omalla henkilöstöllä 2008 kaiken kaikkiaan 35 sairaspoissaoloon johtanutta työtapaturmaa, joista kaikki verrattain vähäisiä Ei sairaspoissaoloihin johtaneita työtapaturmia helmikuusta 2009 käynnissä olevan turvallisuuskilpailun alkamisen jälkeen Jatkuva työturvallisuuden seuranta ja työturvallisuuskoulutus 10

12 Yhtiörakenne ja suurimmat osakkeenomistajat Yhtiörakenne TALV:LN 10 suurinta omistajaa (3) Outokumpu 20% Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj (TALV:LN) Talvivaara Projekti Oy 80% 100% Talvivaara Infrastructure Oy % Holding Perä Pekka 25.6% Varma Mutual Pension Insurance Company 8.6% Norilsk Nickel Holdings Ltd 5.5% Standard Life Investments Ltd 5.4% Outokumpu 4.9% BlackRock Investment Management Ltd 4.7% Ilmarinen Mutual Pension Inc Co 4.1% Capital Research & Management 4.0% Eton Park Capital Management LP 3.7% Metso Minerals Oyj 3.2% Total 69.5% Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj listattiin Lontoon Pörssin päälistalle kesäkuussa 2007 Sivulistaus Nasdaq OMX Helsinkiin Financial institutions Finnish corporations 10%0% Households/ private persons 11% 11% 35% 44% International shareholders (3) Tammikuussa lähde: JP Morgan Cazenove 11

13 Perusmetallimarkkinat tällä hetkellä haasteelliset... Nikkelin hinta n dollaria tonnilta ja sinkin hinta n dollatia tonnilta; nykytasot 20-30% korkeammat kuin vuoden alkupuolella Nikkelin hinta ja varastotasot Lontoon metallipörssissä Nikkelivarastot edelleen korkealla ja kysyntä OECD-maissa heikkoa; LME varastossa tällä hetkellä yli tonnia nikkeliä Nikkelin maailmanlaajuisesta tuotantokapasiteetista leikattu noin tonnia (29%) Markkinoiden äkillistä elpymistä ei odotettavissa Taloudellisten elvytysohjelmien ennakoidaan vaikuttavan kysyntään positiivisesti 2010 alkaen Kasvu Kiinassa jatkuu LME Ni Price USD/t LME Ni Stocks 12

14 mutta ensimmäiset merkit kysynnän elpymisestä havaittu Teräksen Teräksen käyttö käyttö per per capita capita 1,200 US ( ) Japan ( ) S. Korea ( ) Taiwan ( ) China ( ) India (2005) 1, Kg steel/capita ,000 10,000 15,000 20,000 25,000 30,000 35,000 40,000 45,000 GDP/capita (PPP, Jan-06 $000s) Source: World Bank, OECD (GDP at Purchasing Power Parity), IISI 13

15 Kilpailukykyiset suorat tuotantokustannukset Keskimääräiset tuotantokustannukset : 4,1/lb nikkeliä ($ 5,1/lb) 2010: 2,1/lb nikkeliä ($ 2,6/lb) 2011: 1,7/lb nikkeliä ($ 2,1/lb) Vuonna 2009 keskimääräistä korkeammat yksikkökustannukset Suorat tuotantokustannukset nikkelipaunaa kohden (EUR) 2 Suhteellisesti suuremmat louhinta- ja materiaalinkäsittelykustannukset tuotannon ylösajon aikana Prosessien optimointi vie aikaa EUR/lb Sivutuotehyvitysten laskentaoletukset: - Zn 0,45/lb ($ 0,56 /lb); palautus markkinahinnasta Talvivaaralle 60% - Cu 0,68/lb ($ 0,85 /lb); palautus markkinahinnasta Talvivaaralle 80% - Co 8,00/lb ($ 10,00 /lb); palautus markkinahinnasta Talvivaaralle 59% - /$ 1,25 0 Dec-08 Jul-09 Jan-10 Aug-10 Feb-11 Mar-09 Oct-09 Apr-10 Nov-10 May-11 2 Mukaanlukien sivutuotehyvitykset ja jalustuskustannukset 14

16 Tuotantokustannuksiin säästöä alenevien raaka-aineiden hintojen kautta Sähkön termiinihinnat 11/ /2009 ( /MWh) Sähkön hinta puolittunut vuoden takaisesta tasosta Rikin ja rikkihapon hinta palannut historialliselle tasolle pitkäaikaisia toimitussopimuksia neuvotellaan Kalkkikivitoimitukset ja hinnat sovittu pitkäaikaisin sopimuksin Polttoaineiden hintojen vaikutus Talvivaaran tuotantokustannuksiin pieni Talvivaaran suojattu sähkönhinta Kiinteän elementtirikin hinta ($/t) 1 n. 40% sähkön tarpeesta suojattu 15

17 Investoinnit Investoinnit 429 miljoonaa euroa vuonnja 2008 Kaivosprojekti 347 miljoonaa euroa Rautatie 29,6 miljoonaa euroa Kalkkikiven käsittelylaitos 19,5 miljoonaa euroa Leasing 32 miljoonaa euroa Kohtuullisia kustannusylityksiä vuoden 2008 lopulla Suunnittelumuutoksia metallitehtaassa Maarakennusurakoissa lisäkustannuksia ennakoitua suuremman louhintamäärän ja polttoaineiden hinnan vuoksi Arvioidut investoinnit vuonna 2009 n. 70 miljoonaa euroa Joitakin investointeja lykätty vuosille rahavarojen riittävyyden varmistamiseksi tuotannon ylösajon aikana EUR million Kaivosprojektiin liittyvät investoinnit 1 Feasibility study End cost estimate Dec 2008 Actual Capex Remaining Capex Targeted leasing Committed leasing 1 Kannattavuusselvityksessä määritellyn projektin laajuuden mukaisesti 16

18 Näkymät vuodelle 2009 Lyhyen aikavälin tavoite Tuotannon ylösajo Pitkän aikavälin tavoite Tuotantokapasiteetin nosto Avainriskit Perusmetallien hintojen ja valuuttakurssien heilahtelut ja vaikea ennustettavuus Markkinatilanteen ei odoteta parantuvan nopeasti Nykyiset nikkelin ja sinkin hinnat riittävät kannattavaan tuotantoon kaivoksen toimiessa suunnitellussa kapasiteetissa Rahavarojen kurinalainen käyttö riittävän likviditeetin varmistamiseksi tuotannon ylösajon aikana Likviditeettiä vahvistetaan Finnveran myöntämällä 50 miljoonan euron investointi- ja käyttöpääomalainalla Arvioidut tuotot metallisuojista vuonna 2009 n. 45 miljoonaa euroa 17

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj. Talvivaara seuraava suuri nikkelin tuottaja

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj. Talvivaara seuraava suuri nikkelin tuottaja Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaara seuraava suuri nikkelin tuottaja Pekka Perä, toimitusjohtaja Helsinki 30.3.2009 Talvivaara lyhyesti Kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, jonka

Lisätiedot

Talvivaaran Hallintojohtaja Tapio Ikonen. Kaivososakeyhtiö Oyj

Talvivaaran Hallintojohtaja Tapio Ikonen. Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaaran Hallintojohtaja Tapio Ikonen Kaivososakeyhtiö Oyj Kaivosteollisuudesta elinvoimaa Kainuuseen Toukokuu 2009 DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking

Lisätiedot

Talvivaara yksi maailman suurimmista nikkelikaivoksista

Talvivaara yksi maailman suurimmista nikkelikaivoksista Talvivaara yksi maailman suurimmista nikkelikaivoksista Sijoitus-Invest 17.11.2010 Saila Miettinen-Lähde CFO DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking

Lisätiedot

Kaivosseminaari Kokkola 4. Kesäkuuta 2010/Leif Rosenback

Kaivosseminaari Kokkola 4. Kesäkuuta 2010/Leif Rosenback Kaivosseminaari Kokkola 4. Kesäkuuta 2010/Leif Rosenback DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements (as defined in the U.S. Private Securities

Lisätiedot

Tuplalistaus hyödyllistä vai lisähommia?

Tuplalistaus hyödyllistä vai lisähommia? Tuplalistaus hyödyllistä vai lisähommia? Suomen IR-yhdistys ja Suomen sijoitusanalyytikot Syysseminaari 16.11.2010 Saila Miettinen-Lähde CFO DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed

Lisätiedot

Talvivaara lyhyesti. Euroopan suurimmat sulfidiset nikkeliesiintymät. 340 Mt mineraalivaranto. Tuotannon arvo MEUR 6 700 (@ USD 4/lb)

Talvivaara lyhyesti. Euroopan suurimmat sulfidiset nikkeliesiintymät. 340 Mt mineraalivaranto. Tuotannon arvo MEUR 6 700 (@ USD 4/lb) Talvivaaran kaivoshanke Vesa Kainulainen Vuorimiespäivät 24.3.2006 2 Sisältö Talvivaara lyhyesti Nikkelimarkkinat Talvivaara maailman luokan esiintymä Tuotannollinen toiminta Koetoiminta Kaivos- ja metalliteollisuusklusteri

Lisätiedot

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET 30.9.2014 1. H1 2014 lyhyesti 2. Tuotantopäivitys 3. Vesien hallinta 4. Luvitus ja oikeudelliset prosessit 5. Toiminnalliset ja markkinanäkymät

Lisätiedot

Tuotantopäivitys 07.4.2011

Tuotantopäivitys 07.4.2011 Tuotantopäivitys 07.4.2011 DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements (as defined in the U.S. Private Securities Litigation Reform Act of 1995).

Lisätiedot

Yhtiökokous 15. Huhtikuuta 2010

Yhtiökokous 15. Huhtikuuta 2010 Yhtiökokous 15. Huhtikuuta 2010 2009 tärkeimmät tapahtumat Ensimmäinen nikkelituotetoimitus Norilsk Nickel Harjavalta Oy:lle helmikuussa Sivulistaus Helsingin pörssiin toukokuussa Menestyksellinen 82.7m

Lisätiedot

Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja

Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q4 2016 Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja nikkeli sinkki koboltti Jatkojalostajat Valmistajat 2 »Pääkohdat Q4:llä LOKA MARRAS JOULU Primäärialueen 3. lohkon kasaaminen valmistuu

Lisätiedot

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke. Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke. Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy ARVON LUONTI Timo Lindborg METALLISISÄLLÖN NÄENNÄINEN "in situ" ARVO Hukka Arvonnousu malmitutkimuksessa Arvonnousu

Lisätiedot

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja »Osavuosikatsaus Q3 2017 Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja 25.10.2017 Nikkeli Koboltti Sinkki Jatkojalostajat Valmistajat »Metallien kysyntä kasvaa modernissa yhteiskunnassa Energian tuotanto ja varastointi

Lisätiedot

Elokuu 2011 Saila Miettinen-Lähde CFO

Elokuu 2011 Saila Miettinen-Lähde CFO Elokuu 2011 Saila Miettinen-Lähde CFO DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements (as defined in the U.S. Private Securities Litigation Reform

Lisätiedot

»Osavuosikatsaus Q Q Joni Lukkaroinen Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja toimitusjohtaja VAIHDA KUVA

»Osavuosikatsaus Q Q Joni Lukkaroinen Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja toimitusjohtaja VAIHDA KUVA »Osavuosikatsaus»Osavuosikatsaus Q4 2018 Q4 2018 Joni Lukkaroinen Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja toimitusjohtaja 21.2.2019 21.2.2019 22.2.2019 VAIHDA KUVA »Tärkeimmät tapahtumat Vuoden 2018 liikevaihto

Lisätiedot

Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin

Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin Uraani talteen Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin Talvivaaran alueella esiintyy luonnonuraania pieninä pitoisuuksina Luonnonuraani ei säteile merkittävästi - alueen taustasäteily ei poikkea

Lisätiedot

Ylösajo ja toiminnan Tuotannon ylösajo jatkui Osavuosikatsaus vakiinnuttaminen jatkuivat Osavuosikatsaus Q Q Joni Lukkaroinen

Ylösajo ja toiminnan Tuotannon ylösajo jatkui Osavuosikatsaus vakiinnuttaminen jatkuivat Osavuosikatsaus Q Q Joni Lukkaroinen Kuva: Juhani Viitanen» Osavuosikatsaus Q2 2018»Osavuosikatsaus Q2 2018 Kuva vaihtoon» Ylösajo» Tuotannon ja toiminnan ylösajo jatkui vakiinnuttaminen jatkuivat Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen

Lisätiedot

Terrafame tänään. Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja. Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja Terrafame Oy

Terrafame tänään. Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja. Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja Terrafame Oy Terrafame tänään Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja Terrafame Oy Tuotanto-YVAn yleisötilaisuus 4.9.2017 Osavuosikatsaus Q1 2017 Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja 27.4.2017 Nikkeli Koboltti Sinkki Jatkojalostajat

Lisätiedot

» Osavuosikatsaus Q vakiinnuttaminen jatkuivat. Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja Kuva vaihtoon. Kuva ja otsikko vaihdettava

» Osavuosikatsaus Q vakiinnuttaminen jatkuivat. Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja Kuva vaihtoon. Kuva ja otsikko vaihdettava Kuva: Juhani Viitanen» Osavuosikatsaus Q1 2018 Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja 2.5.2018 Kuva vaihtoon» Ylösajo» Tuotannon ja toiminnan ylösajo jatkui vakiinnuttaminen jatkuivat Kuva ja otsikko vaihdettava

Lisätiedot

SIJOITUSMESSUT 2012 27.3.2012

SIJOITUSMESSUT 2012 27.3.2012 SIJOITUSMESSUT 2012 27.3.2012 DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements (as defined in the U.S. Private Securities Litigation Reform Act of

Lisätiedot

Tuotanto YVA:n yleisötilaisuus. Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja, Terrafame Oy

Tuotanto YVA:n yleisötilaisuus. Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja, Terrafame Oy Tuotanto YVA:n yleisötilaisuus Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja, Terrafame Oy »Markkinat ja myynti 2 25.11.2016 Dokumentin nimi 2 »Terrafamen tuotantoketju tavallista lyhyempi Energiatehokkaan prosessin

Lisätiedot

»Liiketoimintakatsaus. »Tammi kesäkuu tammi kesäkuu Joni Lukkaroinen. Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja

»Liiketoimintakatsaus. »Tammi kesäkuu tammi kesäkuu Joni Lukkaroinen. Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja »Liiketoimintakatsaus tammi kesäkuu 2019»Tammi kesäkuu 2019 Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen 26.7.2019 toimitusjohtaja 26.7.2019 1 »Tammi kesäkuu lyhyesti Matalat metallien hinnat ja sinkin

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ Vuosikertomus 2009 Kehittyvä kaivos Sisällysluettelo Visio ja strategia...4 Talvivaara lyhyesti...6 Vuosi 2009 lyhyesti...8 Hallituksen puheenjohtajan katsaus...10 Toimitusjohtajan

Lisätiedot

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja »Osavuosikatsaus Q2 217 Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja 28.7.217 Nikkeli Koboltti Sinkki Jatkojalostajat Valmistajat »Q2 pähkinänkuoressa Avainkohdat Primääriliuotusalueen pinta-ala kokonaan tuotantokäyttöön.

Lisätiedot

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja »Osavuosikatsaus Q4 2017 Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja 24.1.2018 »Yhteiskunnan monet trendit tukevat metallien käyttöä Kestävyys Kierrätettävyys Energian tuotanto ja varastointi Liikenteen sähköistäminen

Lisätiedot

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q4 2017

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q4 2017 » TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q4 2017 Terrafame Oy, +358 20 7130 800 Talvivaarantie 66, 88120 Tuhkakylä, Finland Domicile: Sotkamo, Reg. No 2695013-5 2 (6) Terrafamen liikevaihto yli kaksinkertaistui

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 2 Kannattava kasvu jatkui tammi-kesäkuussa milj. EUR Q1-/ Q1-/2006 Muutos-% Liikevaihto 438,8 320,9 + 37 Liikevoitto 37,1 14,1

Lisätiedot

Talvivaara aikoo hakea listautumista Lontoon pörssin päälistalle

Talvivaara aikoo hakea listautumista Lontoon pörssin päälistalle Tätä tiedotetta ei saa julkistaa, jakaa tai levittää suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa tai Japanissa eikä Australian, Kanadan tai Japanin kansalaisille ja asukkaille. Tämä

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

Rahoituksen haasteet kaivannaisalan kasvuyhtiössä. 14.9.2010 Pekka Erkinheimo Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj. August 2009

Rahoituksen haasteet kaivannaisalan kasvuyhtiössä. 14.9.2010 Pekka Erkinheimo Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj. August 2009 Rahoituksen haasteet kaivannaisalan kasvuyhtiössä 14.9.2010 Pekka Erkinheimo Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj August 2009 Talvivaara lyhyesti Kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, päätuotteet

Lisätiedot

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q3 2018

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q3 2018 » TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q3 2018 Terrafame Oy, +358 20 7130 800 Talvivaarantie 66, 88120 Tuhkakylä, Finland Domicile: Sotkamo, Reg. No 2695013-5 2 (6) Terrafamen liikevaihto 86,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Niinimäki 7801/1. Tutkimustyöselostus Sanna Juurela. ALTONA MINING LTD/VULCAN KOTALAHTI OY Tutkimustyöselostus

Niinimäki 7801/1. Tutkimustyöselostus Sanna Juurela. ALTONA MINING LTD/VULCAN KOTALAHTI OY Tutkimustyöselostus 31.01.2013 Sanna Juurela VULCAN KOTALAHTI OY (Y-tunnus: 2300990-5) Sänkinotkonkatu 6, FIN-83500 Outokumpu, FINLAND Tel. +358 10 271 0090, E-mail. Finland@altonamining.com 1. JOHDANTO Tämä on Vulcan Kotalahti

Lisätiedot

Talvivaaran merkintäoikeusanti 18. 3. 5. 4. 2013

Talvivaaran merkintäoikeusanti 18. 3. 5. 4. 2013 Talvivaaran merkintäoikeusanti 18. 3. 5. 4. 2013 www.talvivaara.com /anti2013 Toimintaohjeet Yleiskuvaus Merkintäoikeusannissa yhdellä (1) vanhalla Talvivaaran osakkeella saa merkitä kuusi (6) uutta Talvivaaran

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ TIIVISTELMÄ

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ TIIVISTELMÄ TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ TIIVISTELMÄ 7.5.2009 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän tiivistelmän liittyen Yhtiön osakkeiden hakemiseen julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ

Lisätiedot

Teollinen kaivostoiminta

Teollinen kaivostoiminta Teollinen kaivostoiminta Jouni Pakarinen Kuva: Talvivaara 2007 -esite Johdanto Lähes kaikki käyttämämme tavarat tai energia on tavalla tai toisella sijainnut maan alla! Mineraali = on luonnossa esiintyvä,

Lisätiedot

OMX Pohjoismainen Pörssi tänään

OMX Pohjoismainen Pörssi tänään OMX Pohjoismainen Pörssi tänään Nina Rudanko, 4. huhtikuuta, 2008 The NASDAQ OMX Group Maailman johtava pörssi ja teknologiayhtiö Yksi maailman suurimmista pörsseistä 4887 Listautumis- ja kaupankäyntipaikka

Lisätiedot

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta 1(15) Tiedote 4.3.2009 Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta Projektista toimivaksi kaivokseksi Keskeiset tapahtumat 2008 Kaupallisen mittakaavan kaivostoiminta

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 2011 28.4. 2011

Varsinainen yhtiökokous 2011 28.4. 2011 Varsinainen yhtiökokous 2011 28.4. 2011 DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements (as defined in the U.S. Private Securities Litigation Reform

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,9 mrd. euroa vuonna 2013 Toimituksia yli 80 maahan

Lisätiedot

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja »Osavuosikatsaus Q3 2018 Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja 25.10.2018 »Tärkeimmät tapahtumat heinä syyskuussa Kauden aikana liikevaihto ylitti koko vuoden 2017 liikevaihdon. Käyttökate 12,9 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Vuosikertomus 2008 Lyhyesti Tuotantoprosessi Yhtiön rakenne Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaara Projekti Oy (80%) Yhtiön esittely Talvivaara Infrastructure Oy (100%)

Lisätiedot

Sotkamo Silver ja pörssi

Sotkamo Silver ja pörssi Sotkamo Silver ja pörssi Tkt Timo Lindborg www.silver.fi ARVON LUONTI METALLISISÄLLÖN NÄENNÄINEN "in situ" ARVO Timo Lindborg Hukka Arvonnousu malmitutkimuksessa Arvonnousu lohinnassa Arvonnousu rikastuksessa

Lisätiedot

SIJOITUS INVEST 2012 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ. Saila Miettinen-Lähde Varatoimitusjohtaja & rahoitus- ja talousjohtaja

SIJOITUS INVEST 2012 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ. Saila Miettinen-Lähde Varatoimitusjohtaja & rahoitus- ja talousjohtaja SIJOITUS INVEST 2012 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ Saila Miettinen-Lähde Varatoimitusjohtaja & rahoitus- ja talousjohtaja DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking

Lisätiedot

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 Tilikausi 2008 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 2 Hyvä neljäs kvarttaali milj. EUR Q4 2008 Q4 2007 Muutos- % Liikevaihto 398,8 315,5 +26,4 Bruttokate, % 22,8 20,6 +10,7 Liikevoitto 47,5 33,0

Lisätiedot

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q2 2018

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q2 2018 » TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q2 2018 Terrafame Oy, +358 20 7130 800 Talvivaarantie 66, 88120 Tuhkakylä, Finland Domicile: Sotkamo, Reg. No 2695013-5 2 (6) Terrafamen liikevaihto 162,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ Vuosikertomus 2010 Sisällysluettelo I TÄNÄÄN JA HUOMENNA Talvivaara lyhyesti...8 Vuosi 2010 lyhyesti...10 Puheenjohtajan katsaus...12 Toimitusjohtajan katsaus...14 Strategia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen

Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? Leena Mörttinen Markkinakatsaus raaka-ainemarkkinoilla kupla vai mahdollisuus? 1 Leena Mörttinen Maailmantalous laskusuhdanteeseen kysyntäpaineet hieman helpottamassa 2006 2007 2008E 2009E BKT:n kasvu, % Tammi Huhti Tammi

Lisätiedot

Outokummun ilmastotehokkuus on maailman huippua 13.10.2011 Risto Liisanantti. www.outokumpu.com

Outokummun ilmastotehokkuus on maailman huippua 13.10.2011 Risto Liisanantti. www.outokumpu.com Outokummun ilmastotehokkuus on maailman huippua www.outokumpu.com Outokumpu kansainvälinen ruostumaton teräsyhtiö Cloud gate Millennium puistossa Chicagossa, USA Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman

Lisätiedot

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q1 2018

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q1 2018 » TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q1 2018 Terrafame Oy, +358 20 7130 800 Talvivaarantie 66, 88120 Tuhkakylä, Finland Domicile: Sotkamo, Reg. No 2695013-5 2 (6) Terrafamen liikevaihdon kasvu jatkui ensimmäisen

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2011 20.10.2011 Päätapahtumia kolmannella vuosineljänneksellä Tulos viime vuoden tasolla Vesi- ja ydinvoimatuotannon volyymit kasvoivat Venäjän investointiohjelma

Lisätiedot

»Tammi maaliskuu Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja

»Tammi maaliskuu Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja »Tammi maaliskuu 2019 Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja 26.4.2019 1 »Tammi maaliskuu lyhyesti Liikevaihto 81,0 miljoonaa euroa. Käyttökate 11,3 miljoonaa euroa. Liikevoitto 2,8 miljoonaa euroa. Nikkelituotanto

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot

LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot Kaivannaisteollisuus: Metallikaivostoiminta Low Carbon Finland 2050 -platform workshop 2.12.2013 2.12.2013 1 LowCFinland 2050 platform hankkeen skenaariot

Lisätiedot

Terrafamen ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli 141,0 miljoonaa euroa hintojen lasku ja huoltoseisakki heikensivät kannattavuutta

Terrafamen ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli 141,0 miljoonaa euroa hintojen lasku ja huoltoseisakki heikensivät kannattavuutta MEDIATIEDOTE 26.07.2019 Terrafamen ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli 141,0 miljoonaa euroa hintojen lasku ja huoltoseisakki heikensivät kannattavuutta (Tässä tiedotteessa esitetyt Terrafame Oy:n

Lisätiedot

Suhangon kaivoshanke. Gold Fields Arctic Platinum Oy Ranua

Suhangon kaivoshanke. Gold Fields Arctic Platinum Oy Ranua Gold Fields Arctic Platinum Oy 22.5.2013 Ranua Gold Fields Arctic Platinum Oy (GFAP) Toiminnanharjoittaja Helsinkiin rekisteröity yhtiö; toimisto Rovaniemellä osoitteessa Ahjotie 7. GFAP:n omistaa täysin

Lisätiedot

ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI ALUETALOUSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Lähtötietoa aluetalousarviointia varten 30.7.2018 YLEISTIETOA SAKATIN HANKKEESTA AA Sakatti Mining Oy (Anglo American Plc:n tytäryhtiö) suunnittelee Sodankylässä sijaitsevan

Lisätiedot

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 1 COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tuloslaskelma Me Q1 2014 Q1 2013 Muutos Tilauskanta 91 89 +2 % Liikevaihto 132 128 +3 % Käyttökate, ilman kertaluonteisia eriä

Lisätiedot

Mustavaaran Kaivos Oy

Mustavaaran Kaivos Oy Mustavaaran Kaivos Oy Perustettu tammikuussa 2011 Omistaa oikeudet Taivalkoskella sijaitsevaan Mustavaaran vanadiini-rauta-titaani -esiintymään Entinen Rautaruukki Oy:n kaivos, joka oli merkittävä vanadiinintuottaja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007. Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007. Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 2 Tulos yli kaksinkertaistui milj. EUR Q1-/ Q1-/2006 Muutos-% Liikevaihto 684,6 500,9 + 37 Liikevoitto 63,1 28,6 + 121 Voitto

Lisätiedot

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke Tkt Timo Lindborg www.silver.fi ARVON LUONTI METALLISISÄLLÖN NÄENNÄINEN "in situ" ARVO Timo Lindborg Hukka Arvonnousu malmitutkimuksessa Arvonnousu lohinnassa Arvonnousu

Lisätiedot

Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt

Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt ylitarkastaja Sari Myllyoja Kainuun ELY-keskus, Sari Myllyoja 4.4.2012 1 Lupatilanne Ympäristöluvan lupaehtojen päivityshakemus jätetty Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista Rautaruukista

Ajankohtaista Rautaruukista Ajankohtaista Rautaruukista Sakari Tamminen, toimitusjohtaja Sijoitus-Invest 2005 Wanha Satama, Helsinki 16.11.2005 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki lyhyesti Strategia etenee Avainlukuja Lähiajan

Lisätiedot

» TERRAFAME OY Tammi-maaliskuu 2019

» TERRAFAME OY Tammi-maaliskuu 2019 » TERRAFAME OY Tammi-maaliskuu 2019 Terrafame Oy, +358 20 7130 800 Talvivaarantie 66, 88120 Tuhkakylä, Finland Domicile: Sotkamo, Reg. No 2695013-5 2 (5) Terrafamen ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto

Lisätiedot

Kaivostoiminta. Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi. Esityksessä

Kaivostoiminta. Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi. Esityksessä Kaivostoiminta Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi 5.5.2010/Maija Uusisuo Esityksessä Globaali toimintaympäristö Suomen kansainvälinen kilpailukyky Ajankohtaisia kaivoshankkeita

Lisätiedot

»Terrafame tiivistä yhteistyötä

»Terrafame tiivistä yhteistyötä »Terrafame tiivistä yhteistyötä avainkumppaneiden kanssa Joni Lukkaroinen toimitusjohtaja Terrafame Oy »Metallien kysyntä kasvaa modernissa yhteiskunnassa Energian tuotanto ja varastointi Kestävyys Kierrätettävyys

Lisätiedot

Mineraaliset raaka-aineet ja kestävä kehitys

Mineraaliset raaka-aineet ja kestävä kehitys J.Väätäinen Mineraaliset raaka-aineet ja kestävä kehitys Erikoistutkija Saku Vuori (28.4.2008) SISÄLTÖ - historiakatsaus - mineraalimarkkinat - globaalit trendit - materiaalivirtojen alkulähteet - loppuvatko

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/04. Myönteinen markkinakehitys jatkui huhti-kesäkuussa

Osavuosikatsaus II/04. Myönteinen markkinakehitys jatkui huhti-kesäkuussa Osavuosikatsaus II/4 5.8.24 Jyrki Juusela, toimitusjohtaja stainless copper technology Myönteinen markkinakehitys jatkui huhti-kesäkuussa Ruostumattoman teräksen ja kuparituotteiden kysyntä pysyi hyvänä

Lisätiedot

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE

POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE POHJOINEN BETONIRAKENTAJA LKAB GÄLLIVARE TALVIVAARA SUURIKUUSIKKO LAATU TYÖTURVALLISUUS YMPÄRISTÖPOLITIIKKA Laadukkaan toimintamme runkona on työturvallisuus, joka kattaa kaikki projektin vaiheet suunnittelusta

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Kalle Härkki EVP, President Minerals Processing Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Outotec lyhyesti Liikevaihto

Lisätiedot

Tilinpäätös Juha Rantanen, toimitusjohtaja.

Tilinpäätös Juha Rantanen, toimitusjohtaja. Tilinpäätös 2006 1.2.2007 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Vuosi 2006 lyhyesti Markkinakehitys Parannustoimenpiteet ja strateginen suunta Tilinpäätös 2006 Näkymät 2 1.2.2007 Tilinpäätös

Lisätiedot

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit

Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit ESTIMATED FUTURE INVESTMENTS IN FINLAND (est. 2011) 2 KAIVOSINVESTOINNIT 2003-2013 Viime vuosina investoinnit yli 2,0 miljardia mm Talvivaara

Lisätiedot

Kaivosseminaari 2010

Kaivosseminaari 2010 Outstanding services for Mining, Metals & Energy industries Kaivosseminaari 2010 Metallien tarve ja kaivannaisteollisuuden näkymät Tom Niemi Kolme hattua Pohdintaa Metallien ja mineraalien tarve Globaali

Lisätiedot

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi KAIVOSTOIMINTA SUOMESSA TÄNÄÄN Kaivostoiminnalla Suomessa on pitkät perinteet sekä kokemusta ja osaamista Parainen > 100 v, Pyhäsalmi

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2012 19.7.2012 Toimintaympäristö jatkui haasteellisena Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KUPARIPROJEKTI Kylylahden kaivos / Luikonlahden rikastamo. Jarmo Vesanto Kylylahti Copper Oy Altona Mining Limited 14.10.

OUTOKUMMUN KUPARIPROJEKTI Kylylahden kaivos / Luikonlahden rikastamo. Jarmo Vesanto Kylylahti Copper Oy Altona Mining Limited 14.10. OUTOKUMMUN KUPARIPROJEKTI Kylylahden kaivos / Luikonlahden rikastamo Jarmo Vesanto Kylylahti Copper Oy Altona Mining Limited 14.10.2010 Tiedotustilaisuuden ohjelma Projektin yleisesittely (Jarmo Vesanto)

Lisätiedot

Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013

Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Suomen Kaivosyrittäjät ry Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI! Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, 48 jäsentä! Kaivokset muodostavat

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Roeland Baan

Toimitusjohtajan katsaus. Roeland Baan Toimitusjohtajan katsaus Roeland Baan Olla vuoteen 2020 mennessä ruostumattoman teräksen johtaja, joka luo alan parhaan arvon olemalla asiakassuuntaunut ja tehokas. 1. Asiakkaat 2. Osakkeenomistajat 3.

Lisätiedot

Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 24.4.2009

Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 24.4.2009 Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 24.4.2009 2 Hyvä tulos haasteellisessa markkinatilanteessa milj. EUR Q1 2009 Q1 2008 Muutos % Viim. 12 kk 2008 Liikevaihto 231,6 225,6 2,7 1 224,0 1 217,9 Bruttokate

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT

KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT Ennen kaikkea kaivos KAIVOSTEOLLISUUDEN NÄKYMÄT 2 Kaivostoiminnan näkymät q Hintojen pudotus ohi, metallien ja mineraalien hintataso vakiintuneella tasolla, ja hienoista kasvua näkyvissä. q Tuotanto ja

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006 Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 26 1 Raakaöljyn dollarihinta kohosi kesällä 26 uusiin ennätyksiin 8 7 6 5 4 3 2 1-1 M:198/1 M:1985/1 M:199/1 M:1995/1

Lisätiedot

HAASTEIDEN EDESSÄ, SIDOSRYHMIEN SILMISSÄ MITÄ TEKEE TALOUSJOHTAJA? CFO Forum 2012 22.5.2012

HAASTEIDEN EDESSÄ, SIDOSRYHMIEN SILMISSÄ MITÄ TEKEE TALOUSJOHTAJA? CFO Forum 2012 22.5.2012 HAASTEIDEN EDESSÄ, SIDOSRYHMIEN SILMISSÄ MITÄ TEKEE TALOUSJOHTAJA? CFO Forum 2012 22.5.2012 DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements (as defined

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset

Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset Talvivaara & co. Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset FM Lily Laine 2 Kuva: Talvivaara FM Lily Laine 3 Sisältö Kaivostoiminta Suomessa Kaivoksen elinkaari Kaivostoiminnan vaikutuksia Alkuaineet, yhdisteet

Lisätiedot

Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014. Metsä Board

Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014. Metsä Board Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014 lyhyesti Liikevaihto noin 2 miljardia euroa vuodessa. Henkilöstömäärä noin 3 200 Euroopan suurin taivekartongissa.

Lisätiedot

Mineraaliklusterin. Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik

Mineraaliklusterin. Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik Mineraaliklusterin liiketoimintavolyymit Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik 18 000 Louhintavolyymit toimialoittain 2005-2008 (m^3 * 1000) 16

Lisätiedot

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta T AL VI VAARANKAI VOS OS AKE YHT I ÖOY J T i l i npä ä t ös t i edot e31. 12. 2010pä ä t y neel t ä t i l i k a udel t a PÖRSSITIEDOTE 17.2.2011 Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2010

Lisätiedot

SUOMEN KAIVOSTEOLLISUUDEN TILANNE. Kaivosseminaari

SUOMEN KAIVOSTEOLLISUUDEN TILANNE. Kaivosseminaari SUOMEN KAIVOSTEOLLISUUDEN TILANNE Kaivosseminaari 090616 Aiheita 1. Kaivosteollisuus tänään 2. Kaivospolitiikka 3. Kestävä kaivostoiminta 4. Koulutus 5. Tulevaisuus KAIVOSTEOLLISUUS TÄNÄÄN Kaivosteollisuus

Lisätiedot

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN. Tilannekatsaus. Helmikuu 2016

LUOTTAMUKSELLINEN. Tilannekatsaus. Helmikuu 2016 LUOTTAMUKSELLINEN Tilannekatsaus »Yhteenveto Terrafamen kaivoksen ylösajon etenemisestä Kaivoksen ylösajo käynnistyi syksyllä 2015 Kaivostoiminnan käynnistämisen ensisijainen peruste ja tavoite oli ympäristötilanteen

Lisätiedot

Kevitsa Lapin uusin tuleva kaivos

Kevitsa Lapin uusin tuleva kaivos VMY:n kaivosjaoston syysretki Sotkamoon 20-21.9.2007 21.9.2007 Uudet kaivoshankkeet -tietoiskut Kevitsa Lapin uusin tuleva kaivos Krister Söderholm/Scandinavian Minerals Ltd. 1958 1960 1962 1964 1966 1968

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q3 2017

» TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q3 2017 » TERRAFAME OY OSAVUOSIKATSAUS Q3 2017 Terrafame Oy, +358 20 7130 800 Talvivaarantie 66, 88120 Tuhkakylä, Finland Domicile: Sotkamo, Reg. No 2695013-5 2 (7) Terrafamen kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Pörssitiedote 11.11.2009 Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ("Talvivaara" tai "Yhtiö") julkistaa tänään tilintarkastamattoman osavuosikatsauksen

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla, teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

»Terrafamen tilannekatsaus Työ- ja elinkeinojaosto

»Terrafamen tilannekatsaus Työ- ja elinkeinojaosto »Terrafamen tilannekatsaus Työ- ja elinkeinojaosto 7.6.2017 »Agenda Tuotanto ja talous Ympäristö Jatkosuunnitelmat 2 » Tuotanto ja talous »Terrafamen tavoite tapaturmataajuudessa on alle 5,0 25 20 15 10

Lisätiedot

Osavuosikatsaus III/2006

Osavuosikatsaus III/2006 Osavuosikatsaus III/2006 23.10.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Kolmas neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Kolmannen neljänneksen tulos Tulosnäkymät 2 23.10.2006 Juha

Lisätiedot

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2007 päättyneeltä tilikaudelta

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2007 päättyneeltä tilikaudelta 1(12) Lehdistötiedote 26.2.2008 Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2007 päättyneeltä tilikaudelta Kaivoksen rakentaminen etenee suunnitelmien mukaisesti Vuoden 2007 keskeiset tapahtumat

Lisätiedot