Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj. Talvivaara seuraava suuri nikkelin tuottaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj. Talvivaara seuraava suuri nikkelin tuottaja"

Transkriptio

1 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaara seuraava suuri nikkelin tuottaja Pekka Perä, toimitusjohtaja Helsinki

2 Talvivaara lyhyesti Kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, jonka päätuotteet ovat nikkeli ja sinkki Kaivoksen toiminta-ajaksi arvioitu yli 60 vuotta Ensimmäinen erä nikkelisulfidia toimitettiin Norilsk Nickel Harjavalta Oy:lle helmikuussa 2009 Täyteen tuotantoon vuoteen 2010 mennessä Arvioitu vuotuinen tuotanto Nikkeli tonnia Sinkki tonnia Kupari tonnia Koboltti tonnia Noteerattu Lontoon pörssin päälistalla kesäkuusta 2007 Mukana FTSE 250 -indeksissä Lontoo Sotkamo TALVIVAARA Oslo Tukholma Kööpenhamina Hampuri Berliini Helsinki 1

3 Projektin virstanpylväät Yhtiön perustaminen GTK löysi Talvivaaran esiintymät 1977 ja esiintymät olivat Outokumpu-konsernin omistuksessa Outokumpu teki laajoja tutkimuksia esiintymistä ja niiden metallurgiasta 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa Talvivaara osti esiintymien kaivosoikeudet sekä käyttöoikeudet esiintymää koskeviin koe- ja tutkimustietoihin helmikuussa 2004 Tuotannon ylösajo käynnissä Malmin ensiräjäytys huhtikuussa 2008 aloitti malmin louhinnan kaivoksella. Malminkäsittelyprosessit ja biokasaliuotus käynnistettiin heinäkuussa 2008 Ensimmäiset metallit saostettiin lokakuun 2008 alussa Ensimmäinen nikkelisulfidin myyntierä lähetettiin 19 helmikuuta 2009 Yritys perustetaan Kaivosoikeudet hankitaan 7m rahoituskierros 17,000 tonnin biokasaliuotuskoe kaivosalueella Ympäristölupahakemus YVA luovutetaan viranomaisille 33m rahoituskierros Kannattavuusselvitys valmis, ympäristölupa myönnetään $320m projektilaina allerkirjoitetaan 302m listautumisanti Louhinta alkaa 85m vaihtovelkakirjalaina Ensimmäiset metallit saostettu Kasaus ja liuotus alkaa Ensimmäiset metallien myynnit Rautatie käyttöön Täysimittainen tuotanto Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q

4 Strategia Talvivaaran monimetalliesiintymien kehittäminen ja tuotannollinen hyödyntäminen suunnitelman mukainen, vähintään tonnin vuosittainen nikkelituotanto Vahva taloudellinen asema vahva kassa käyttö- ja investointikustannusten tiukka hallinta vakaa kassavirta Yhtiön ja sen tuotannon kasvattaminen kaivoksen ylösajon jälkeen Talvivaaran kaivoksen tuotantokapasiteetin kasvattaminen mahdolliset yrityskaupat biokasaliuotusteknologian hyödyntäminen uusien nikkeliesiintymien tai tavanomaista rikastustekniikkaa käyttävien nikkelikaivosten jätekasojen jalostamisessa Metallitehtaan tuotantoprosessien kehittäminen muualta kuin Talvivaarasta saatavien monimetallisten rikasteiden jalostaminen mangaanin talteenotto 3

5 Maailmanluokan mineraalivarannot Yksi Euroopan suurimmista tunnetuista sulfidisen nikkelin varannoista Helppo ja kustannustehokas hyödyntää avolouhoksena; vähän pintamaita ja alhainen sivukivi-malmi -suhde Aluetta tutkittu 1970-luvulta alkaen Kaupallisesti merkittävä määrä kuparia, kobolttia ja sinkkiä; mahdollisuuksia mangaanin kaupalliseen hyvödyntämisen tutkitaan 2008 mineraalivarannot nousivat 569 Mt -> 1,004 Mt Kuusilammen esiintymän pohjoispuolella tehtyjen kairauksien tuloksena 40% lisäys todetuissa ja todennäköisissä mineraalivarannoissa 453 -> 642 Mt 210% lisäys mahdollisissa mineraalivarannoissa 116 -> 362 Mt Lisäys Luokat Mt Mt % Ni% Ni% Todetut % Todennäköiset % Yhteensä % Mahdolliset % Yhteensä 1, %

6 Erinomainen malminetsintäpotentiaali Kolmisoppi Kuusilampi Kuusilampi 3km tutkimatonta maaperää Kolmisoppi???????? 5

7 Talvivaaran tuotantoprosessi - Alhaiset tuotannon yksikkökustannukset Kustannustehokkaampi kuin perinteinen energiaintensiivinen prosessi Suurtuotannon edut 6

8 Valtavien mittasuhteiden kaivos Hienomurskaus Kuljetushihna Malmin välivarasto Agglomerointi Kuljetushihna 1 4 Talvivaaran kaivos Kaivosalueen pinta-ala 61 km 2 Rakennettavien maa-alueiden pinta-ala 20 km 2 Kaivoksen sisäisiä tieyhteyksiä 25 km Alueellisia putkilinjoja 100 km Bioliuotuksen kastelu- ja keräysputkistoja km Liuoskiertojen pumppausmäärä m 3 /h 2400 m Primäärikasa m Rakennuksia m 3 7

9 Tuotannon ylösajo käynnissä Louhintakapaasiteetti tavoitetasolla Murskauskapasiteettia lisätään Kasauskapasiteetti suunnitellulla tasolla Biokasaliuotus toimii odotetulla tavalla Metalllien talteenottoprosessi toimii suunnitellusti Ensimmäinen 100 tonnin erä nikkelisulfidia toimitettiin Norilsk Nickelille Harjavaltaan Tuotantotavoite 2009 Nikkeli 15,000-18,000 tonnia Sinkki 27,000-32,000 tonnia Vallitseva markkinatilanne ei vaikuta tuotantotavoitteisiin. 8

10 Biokasaliuotus Luonnollinen prosessi, jossa käytetään alueella luonnostaan esiintyviä bakteereja. 60 Liuoksen lämpötila ja ph 3 Liuotusta tehostetaan säätelemällä kasteluliuoksen happamuutta. Tuotantomittakaavaisen biokasaliuotuksen tulokset linjassa pilottikokeen kanssa; odotettu nikkelin saanti 80 % alle 18 kuukaudessa. Prosessi tuottaa paljon lämpöä; kasan lämpötila yli 90 C, kasalta saatavan liuoksen lämpötila noin 50 C Leach solution temperature (C) Leach solution temperature (left Y-axis) ph (right Y-axis) /09/ /10/ /10/ /10/ /11/ /11/ Rikkihapon kulutus Acid consumption (tonnes) 2500 Assumed acid consumption 2000 Realised acid consumption /07/ /08/ /09/ /10/ /12/2008 9

11 Henkilöstö ja turvallisuus Henkilöstö Uusia työpaikkoja täysimittaisessa tuotannossa 400 Välillisiä työpaikkoja yli 1000 Rakennusprojektin työllisyysvaikutus n miestyövuotta Henkilöstön määrä maaliskuussa 2009 n. 260 Uusien työntekijöiden koulutukset saatu päätökseen; koulutettu työvoima prosessityöntekijöitä, louhosporareita, murskaoperaattoreita Rekrytointi jatkuu edelleen Number of personnel Talvivaaran henkilöstö e Maaliskuu 2009 Erinomainen työturvallisuus Yhdeksän sairaspoissaoloon johtanutta työtapaturmaa Talvivaaran omalla henkilöstöllä 2008 kaiken kaikkiaan 35 sairaspoissaoloon johtanutta työtapaturmaa, joista kaikki verrattain vähäisiä Jatkuva työturvallisuuden seuranta ja työturvallisuuskoulutus 10

12 Yhtiörakenne ja suurimmat osakkeenomistajat Yhtiörakenne TALV:LN 10 suurinta omistajaa (3) Outokumpu 20% Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj (TALV:LN) Talvivaara Projekti Oy 80% 100% Talvivaara Infrastructure Oy % Holding Perä Pekka 25.6% Varma Mutual Pension Insurance Company 8.6% Norilsk Nickel Holdings Ltd 5.5% Standard Life Investments Ltd 5.4% Outokumpu 4.9% BlackRock Investment Management Ltd 4.7% Ilmarinen Mutual Pension Inc Co 4.1% Capital Research & Management 4.0% Eton Park Capital Management LP 3.7% Metso Minerals Oyj 3.2% Total 69.5% Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj listattiin Lontoon Pörssin päälistalle kesäkuussa 2007 Financial institutions Finnish corporations 10%0% Households/ private persons 11% 11% 35% 44% International shareholders (3) Tammikuussa lähde: JP Morgan Cazenove 11

13 Avainluvut Liikevoitto (tappio) EUR '000 (4 296) Tilikauden voitto (tappio) EUR ' (9 928) Osakekohtainen tulos EUR 0,03 (0,06) Oman pääoman tuotto 1,6% -6,3% Omavaraisuusaste 48,5% 90,0% Investoinnit EUR ' Korolliset nettovelat EUR ' ( ) Velkaantumisaste 67,3% -48,3% Rahavarat tilikauden lopussa EUR ' Henkilöstön määrä vuoden lopussa

14 Rahoitus ,9 miljoonan euron vaihtovelkakirjalaina 5 vuoden maturiteetti toukokuuhun 2013 Vaihto 11,5 miljoonaan osakkeeseen Konversiohinta GBP 5,886 osakkeelta; 38%:n preemio referenssihintaan GBP 4,265 verrattuna Korko 5,25% 230 miljoonan euron (MUSD 320) projektirahoitus Nostettu kokonaisuudessaan syys-marraskuussa 2008 Lyhennykset Korko LIBOR + 2,75% Talvivaara täyttää lainan kovenantit 45 miljoonan euron laina rautatien rakentamiseksi 25,7 miljoonaa euroa nostettu Korko EURIBOR + 2,75% Lyhennykset kahtena eränä 2010 ja 2011, kun valtio lunastaa radan osaksi valtakunnallista rataverkkoa Rahavarat vuoden lopussa 82,7 miljoonaa euroa Korolliset nettovelat 285,5 miljoonaa euroa 13

15 Investoinnit 2008 Investoinnit 429 miljoonaa euroa Kaivosprojekti 347 miljoonaa euroa Rautatie 29,6 miljoonaa euroa Kalkkikiven käsittelylaitos 19,5 miljoonaa euroa Leasing 32 miljoonaa euroa Kohtuullisia kustannusylityksiä vuoden 2008 lopulla Suunnittelumuutoksia metallitehtaassa Maarakennusurakoissa lisäkustannuksia ennakoitua suuremman louhintamäärän ja polttoaineiden hinnan vuoksi EUR million Kaivosprojektiin liittyvät investoinnit 1 Feasibility study End cost estimate Dec 2008 Actual Capex Targeted leasing Remaining Capex Committed leasing 1 Kannattavuussetlvityksessä määritellyn projektin laajuuden mukaisesti 14

16 Kilpailukykyiset suorat tuotantokustannukset Keskimääräiset tuotantokustannukset : 4,1/lb nikkeliä ($ 5,1/lb) 2010: 2,1/lb nikkeliä ($ 2,6/lb) 2011: 1,7/lb nikkeliä ($ 2,1/lb) Vuonna 2009 keskimääräistä korkeammat yksikkökustannukset Suorat tuotantokustannukset nikkelipaunaa kohden (EUR) 2 Suhteellisesti suuremmat louhinta- ja materiaalinkäsittelykustannukset tuotannon ylösajon aikana Prosessien optimointi vie aikaa EUR/lb Sivutuotehyvitysten laskentaoletukset: - Zn 0,45/lb ($ 0,56 /lb); palautus markkinahinnasta Talvivaaralle 60% - Cu 0,68/lb ($ 0,85 /lb); palautus markkinahinnasta Talvivaaralle 80% - Co 8,00/lb ($ 10,00 /lb); palautus markkinahinnasta Talvivaaralle 59% - /$ 1,25 0 Dec-08 Jul-09 Jan-10 Aug-10 Feb-11 2 Mukaanlukien sivutuotehyvitykset ja jalustuskustannukset 15

17 Tuotantokustannuksiin säästöä alenevien raaka-aineiden hintojen kautta Sähkön termiinihinnat 11/ /2009 ( /MWh) Sähkön hinta puolittunut vuoden takaisesta tasosta Rikin ja rikkihapon hinta palannut historialliselle tasolle Pitkäaikaisia toimitussopimuksia neuvotellaan Kalkkikivitoimitukset ja hinnat sovittu pitkäaikaisin sopimuksin Polttoaineiden hintojen vaikutus Talvivaaran tuotantokustannuksiin pieni Talvivaaran suojattu sähkönhinta Kiinteän elementtirikin hinta ($/t) 1 n. 40% sähkön tarpeesta suojattu 16

18 Perusmetallimarkkinat tällä hetkellä haasteelliset... Nikkelin hinta laskenut n dollariin tonnilta vuoden 2008 huipusta, joka oli n $/t 35,000 USD/t LME nickel price and stock levels 140,000 t Nikkelivarastot edelleen nousussa ja kysyntä heikkoa; LME varastossa tällä hetkellä n tonnia 30,000 USD/t 25,000 USD/t 120,000 t 100,000 t Sinkin hinta n dollaria tonnilta; 2008 hinta korkeimmillaan n $/t Nikkelin maailmanlaajuisesta tuotantokapasiteetista leikattu lähes tonnia (29%) Markkinoiden äkillistä elpymistä ei odotettavissa Taloudellisten elvytysohjelmien ennakoidaan vaikuttavan kysyntään positiivisesti 2010 alkaen 20,000 USD/t 80,000 t 15,000 USD/t 60,000 t 10,000 USD/t 40,000 t 5,000 USD/t 20,000 t 0 USD/t 0 t LME Ni Price LME Ni Stocks 17

19 mutta ensimmäiset merkit kysynnän elpymisestä havaittu Teräksen Teräksen käyttö käyttö per per capita capita 1,200 US ( ) Japan ( ) S. Korea ( ) Taiwan ( ) China ( ) India (2005) 1, Kg steel/capita ,000 10,000 15,000 20,000 25,000 30,000 35,000 40,000 45,000 GDP/capita (PPP, Jan-06 $000s) Source: World Bank, OECD (GDP at Purchasing Power Parity), IISI 18

20 Taloudelliset näkymät vuodelle 2009 Käyttökustannukset 2009 Liikevaihto perustuen tuotantotavoitteeseen tonnia nikkeliä ja tonnia sinkkiä Investoinnit n. 70 miljoonaa euroa (ml. murskauskapasiteetin lisäys) Ennakoidut rahoitustuotot metallisuojista lähes 50 miljoonaa euroa 1 Likviditeettiä vahvistetaan Finnveran myöntämällä 50 miljoonan euron investointi- ja käyttöpääomalainalla Toissijainen panttioikeus Talvivaaran keskisiin omaisuuseriin ja emoyhtiön takaus 9 vuoden maturiteetti; lyhennykset 2013 alkaen Metals recovery 35% Bioheapleaching and water management 9% Leasing 8% Maintenance 7% G&A 5% Mining 19% Other 2% Contracting 18% Materials handling 32% Electricity 7% Labour 6% Fuel 3% Consumables 14% 1 Olettukset: nikkelin hinta USD tonnia kohden, EUR/USD 1,25 Chemicals 35% 19

21 Tuotannolliset näkymät vuodelle 2009 Lyhyen aikavälin tavoite Tuotannon ylösajo Pitkän aikavälin tavoite Tuotantokapasiteetin nosto Avainriskit Perusmetallien hintojen ja valuuttakurssien heilahtelut ja vaikea ennustettavuus Markkinatilanteen ei odoteta parantuvan nopeasti Nykyiset nikkelin ja sinkin hinnat riittävät kannattavaan tuotantoon kaivoksen toimiessa suunnitellussa kapasiteetissa Rahavarojen kurinalainen käyttö riittävän likviditeetin varmistamiseksi tuotannon ylösajon aikana 20

22 Rinnakkaislistautuminen Helsinkiin Talvivaaran osakkeet ovat olleet julkisen kaupankäynnin kohteena Lontoon Pörssin päälistalla alkaen Tällä hetkellä tutkitaan mahdollisuutta Yhtiön osakkeiden rinnakkaislistaamiseen Suomeen huhtikuun 2009 alkupuolella Käytännössä tarkoittaa sitä, että Talvivaaran osake tulisi julkisen kaupankäynnin kohteeksi myös NASDAQ OMX Helsingin Pörssissä Rinnakkaislistaus tulee helpottamaan suomalaisten sijoittamista Talvivaaraan Rinnakkaislistauksen jälkeen osakesijoituksen tekeminen tapahtuu helposti normaalina ostotoimeksiantona verkkopankissa pankkitunnuksilla, konttorissa käynnin yhteydessä tai yhteydenotolla henkilökohtaiseen pankkineuvojaan/salkunhoitajaan.

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Toukokuu 2009 Talvivaara lyhyesti Kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, jonka päätuotteet ovat nikkeli ja sinkki Kaivoksen toiminta-ajaksi arvioitu yli 60

Lisätiedot

Talvivaaran Hallintojohtaja Tapio Ikonen. Kaivososakeyhtiö Oyj

Talvivaaran Hallintojohtaja Tapio Ikonen. Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaaran Hallintojohtaja Tapio Ikonen Kaivososakeyhtiö Oyj Kaivosteollisuudesta elinvoimaa Kainuuseen Toukokuu 2009 DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking

Lisätiedot

Talvivaara yksi maailman suurimmista nikkelikaivoksista

Talvivaara yksi maailman suurimmista nikkelikaivoksista Talvivaara yksi maailman suurimmista nikkelikaivoksista Sijoitus-Invest 17.11.2010 Saila Miettinen-Lähde CFO DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking

Lisätiedot

Kaivosseminaari Kokkola 4. Kesäkuuta 2010/Leif Rosenback

Kaivosseminaari Kokkola 4. Kesäkuuta 2010/Leif Rosenback Kaivosseminaari Kokkola 4. Kesäkuuta 2010/Leif Rosenback DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements (as defined in the U.S. Private Securities

Lisätiedot

Tuplalistaus hyödyllistä vai lisähommia?

Tuplalistaus hyödyllistä vai lisähommia? Tuplalistaus hyödyllistä vai lisähommia? Suomen IR-yhdistys ja Suomen sijoitusanalyytikot Syysseminaari 16.11.2010 Saila Miettinen-Lähde CFO DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed

Lisätiedot

Yhtiökokous 15. Huhtikuuta 2010

Yhtiökokous 15. Huhtikuuta 2010 Yhtiökokous 15. Huhtikuuta 2010 2009 tärkeimmät tapahtumat Ensimmäinen nikkelituotetoimitus Norilsk Nickel Harjavalta Oy:lle helmikuussa Sivulistaus Helsingin pörssiin toukokuussa Menestyksellinen 82.7m

Lisätiedot

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET

TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET TALVIVAARA H1 2014 OSAVUOSIKATSAUS SANEERAUSOHJELMAEHDOTUKSET 30.9.2014 1. H1 2014 lyhyesti 2. Tuotantopäivitys 3. Vesien hallinta 4. Luvitus ja oikeudelliset prosessit 5. Toiminnalliset ja markkinanäkymät

Lisätiedot

Talvivaara lyhyesti. Euroopan suurimmat sulfidiset nikkeliesiintymät. 340 Mt mineraalivaranto. Tuotannon arvo MEUR 6 700 (@ USD 4/lb)

Talvivaara lyhyesti. Euroopan suurimmat sulfidiset nikkeliesiintymät. 340 Mt mineraalivaranto. Tuotannon arvo MEUR 6 700 (@ USD 4/lb) Talvivaaran kaivoshanke Vesa Kainulainen Vuorimiespäivät 24.3.2006 2 Sisältö Talvivaara lyhyesti Nikkelimarkkinat Talvivaara maailman luokan esiintymä Tuotannollinen toiminta Koetoiminta Kaivos- ja metalliteollisuusklusteri

Lisätiedot

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke. Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy

Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke. Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy Sotkamo Silver ja hopeakaivoshanke Timo Lindborg, Toimitusjohtaja, Sotkamo Silver Oy ARVON LUONTI Timo Lindborg METALLISISÄLLÖN NÄENNÄINEN "in situ" ARVO Hukka Arvonnousu malmitutkimuksessa Arvonnousu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 2 Kannattava kasvu jatkui tammi-kesäkuussa milj. EUR Q1-/ Q1-/2006 Muutos-% Liikevaihto 438,8 320,9 + 37 Liikevoitto 37,1 14,1

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja

Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja Terrafame Oy Osavuosikatsaus Q4 2016 Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja nikkeli sinkki koboltti Jatkojalostajat Valmistajat 2 »Pääkohdat Q4:llä LOKA MARRAS JOULU Primäärialueen 3. lohkon kasaaminen valmistuu

Lisätiedot

Tuotantopäivitys 07.4.2011

Tuotantopäivitys 07.4.2011 Tuotantopäivitys 07.4.2011 DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements (as defined in the U.S. Private Securities Litigation Reform Act of 1995).

Lisätiedot

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 Tilikausi 2008 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 2 Hyvä neljäs kvarttaali milj. EUR Q4 2008 Q4 2007 Muutos- % Liikevaihto 398,8 315,5 +26,4 Bruttokate, % 22,8 20,6 +10,7 Liikevoitto 47,5 33,0

Lisätiedot

Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin

Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin Uraani talteen Talvivaara hyödyntää sivutuotteena saatavan uraanin Talvivaaran alueella esiintyy luonnonuraania pieninä pitoisuuksina Luonnonuraani ei säteile merkittävästi - alueen taustasäteily ei poikkea

Lisätiedot

Elokuu 2011 Saila Miettinen-Lähde CFO

Elokuu 2011 Saila Miettinen-Lähde CFO Elokuu 2011 Saila Miettinen-Lähde CFO DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements (as defined in the U.S. Private Securities Litigation Reform

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 2011 28.4. 2011

Varsinainen yhtiökokous 2011 28.4. 2011 Varsinainen yhtiökokous 2011 28.4. 2011 DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements (as defined in the U.S. Private Securities Litigation Reform

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007. Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007. Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 2 Tulos yli kaksinkertaistui milj. EUR Q1-/ Q1-/2006 Muutos-% Liikevaihto 684,6 500,9 + 37 Liikevoitto 63,1 28,6 + 121 Voitto

Lisätiedot

SIJOITUSMESSUT 2012 27.3.2012

SIJOITUSMESSUT 2012 27.3.2012 SIJOITUSMESSUT 2012 27.3.2012 DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking statements (as defined in the U.S. Private Securities Litigation Reform Act of

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2011 20.10.2011 Päätapahtumia kolmannella vuosineljänneksellä Tulos viime vuoden tasolla Vesi- ja ydinvoimatuotannon volyymit kasvoivat Venäjän investointiohjelma

Lisätiedot

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta 1(15) Tiedote 4.3.2009 Talvivaaran Kaivososakeyhtiön tilinpäätöstiedote 31.12.2008 päättyneeltä tilikaudelta Projektista toimivaksi kaivokseksi Keskeiset tapahtumat 2008 Kaupallisen mittakaavan kaivostoiminta

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Rita Uotila sijoittajasuhdejohtaja Outotec lyhyesti Liikevaihto 1,9 mrd. euroa vuonna 2013 Toimituksia yli 80 maahan

Lisätiedot

Tuotanto YVA:n yleisötilaisuus. Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja, Terrafame Oy

Tuotanto YVA:n yleisötilaisuus. Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja, Terrafame Oy Tuotanto YVA:n yleisötilaisuus Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja, Terrafame Oy »Markkinat ja myynti 2 25.11.2016 Dokumentin nimi 2 »Terrafamen tuotantoketju tavallista lyhyempi Energiatehokkaan prosessin

Lisätiedot

Ajankohtaista Rautaruukista

Ajankohtaista Rautaruukista Ajankohtaista Rautaruukista Sakari Tamminen, toimitusjohtaja Sijoitus-Invest 2005 Wanha Satama, Helsinki 16.11.2005 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki lyhyesti Strategia etenee Avainlukuja Lähiajan

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 24.4.2009

Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 24.4.2009 Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 24.4.2009 2 Hyvä tulos haasteellisessa markkinatilanteessa milj. EUR Q1 2009 Q1 2008 Muutos % Viim. 12 kk 2008 Liikevaihto 231,6 225,6 2,7 1 224,0 1 217,9 Bruttokate

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ TIIVISTELMÄ

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ TIIVISTELMÄ TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ TIIVISTELMÄ 7.5.2009 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän tiivistelmän liittyen Yhtiön osakkeiden hakemiseen julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2010 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Q1 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 15,7 (18,5) M ollen 15,4 % alempi

Lisätiedot

TAMMI-KESÄKUU 2013 OSAVUOSIKATSAUS

TAMMI-KESÄKUU 2013 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 213 OSAVUOSIKATSAUS 24.7.213 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, CFO ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 213 Q1-Q2 lyhyesti Tammi-kesäkuu 213 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q2/213 PRESENTATION

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Osavuosikatsaus III/2006

Osavuosikatsaus III/2006 Osavuosikatsaus III/2006 23.10.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Kolmas neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Kolmannen neljänneksen tulos Tulosnäkymät 2 23.10.2006 Juha

Lisätiedot

Talvivaara aikoo hakea listautumista Lontoon pörssin päälistalle

Talvivaara aikoo hakea listautumista Lontoon pörssin päälistalle Tätä tiedotetta ei saa julkistaa, jakaa tai levittää suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa tai Japanissa eikä Australian, Kanadan tai Japanin kansalaisille ja asukkaille. Tämä

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2012 19.7.2012 Toimintaympäristö jatkui haasteellisena Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Talvivaaran merkintäoikeusanti 18. 3. 5. 4. 2013

Talvivaaran merkintäoikeusanti 18. 3. 5. 4. 2013 Talvivaaran merkintäoikeusanti 18. 3. 5. 4. 2013 www.talvivaara.com /anti2013 Toimintaohjeet Yleiskuvaus Merkintäoikeusannissa yhdellä (1) vanhalla Talvivaaran osakkeella saa merkitä kuusi (6) uutta Talvivaaran

Lisätiedot

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015. Kemiran osavuosikatsaus. Tammimaaliskuu

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015. Kemiran osavuosikatsaus. Tammimaaliskuu Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015 Kemiran osavuosikatsaus Tammimaaliskuu 2015 Taloudelliset kohokohdat Tammi-maaliskuu 2015 Liikevaihto 553 milj. euroa (530), +4 % Paper-segmentin

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014 Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Osavuosikatsaus Q2 2008 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja 24.7.2008 Q2 lyhyesti Liikevaihto vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 48,9 (57,5) milj. euroa Toisen vuosineljänneksen liikevaihto 24,8 (28,7)

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.4.2014 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,1 (2,3) miljoonaa euroa Kannattavuus vahvistui

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

Rahoituksen haasteet kaivannaisalan kasvuyhtiössä. 14.9.2010 Pekka Erkinheimo Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj. August 2009

Rahoituksen haasteet kaivannaisalan kasvuyhtiössä. 14.9.2010 Pekka Erkinheimo Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj. August 2009 Rahoituksen haasteet kaivannaisalan kasvuyhtiössä 14.9.2010 Pekka Erkinheimo Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj August 2009 Talvivaara lyhyesti Kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, päätuotteet

Lisätiedot

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006)

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006 Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 4. neljänneksellä Tilinpäätös 1.11.2005 31.10.2006

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla, teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sisältö Q1/2011 Taloudelliseen tulokseen liittyvät avainasiat Taloudelliseen asemaan liittyvät avainasiat Tiesittekö? Q1/2011 Keskeiset

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2004

Liikevaihto 1985-2004 Liikevaihto 1985-24 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 23 24 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 23 411,6 milj.

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/04. Myönteinen markkinakehitys jatkui huhti-kesäkuussa

Osavuosikatsaus II/04. Myönteinen markkinakehitys jatkui huhti-kesäkuussa Osavuosikatsaus II/4 5.8.24 Jyrki Juusela, toimitusjohtaja stainless copper technology Myönteinen markkinakehitys jatkui huhti-kesäkuussa Ruostumattoman teräksen ja kuparituotteiden kysyntä pysyi hyvänä

Lisätiedot

Sotkamo Silver ja pörssi

Sotkamo Silver ja pörssi Sotkamo Silver ja pörssi Tkt Timo Lindborg www.silver.fi ARVON LUONTI METALLISISÄLLÖN NÄENNÄINEN "in situ" ARVO Timo Lindborg Hukka Arvonnousu malmitutkimuksessa Arvonnousu lohinnassa Arvonnousu rikastuksessa

Lisätiedot

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja

»Osavuosikatsaus Q Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja »Osavuosikatsaus Q2 217 Joni Lukkaroinen, toimitusjohtaja 28.7.217 Nikkeli Koboltti Sinkki Jatkojalostajat Valmistajat »Q2 pähkinänkuoressa Avainkohdat Primääriliuotusalueen pinta-ala kokonaan tuotantokäyttöön.

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Atria Oyj Tilinpäätös 2012

Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Roeland Baan

Toimitusjohtajan katsaus. Roeland Baan Toimitusjohtajan katsaus Roeland Baan Olla vuoteen 2020 mennessä ruostumattoman teräksen johtaja, joka luo alan parhaan arvon olemalla asiakassuuntaunut ja tehokas. 1. Asiakkaat 2. Osakkeenomistajat 3.

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Ensimmäisen neljänneksen tulos 2013 Matti Lievonen, toimitusjohtaja 24. huhtikuuta 2013 Sisällys 1 Q1 tulos 2 Markkinoiden kehitys 3 Näkymät 4 Ajankohtaiset painopisteet 5 Liitteet 24.4.2013 2 Disclaimer

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-3/2015 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015 Ahlstrom Tammi-maaliskuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.215 Sisältö Tammi-maaliskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 1 COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tuloslaskelma Me Q1 2014 Q1 2013 Muutos Tilauskanta 91 89 +2 % Liikevaihto 132 128 +3 % Käyttökate, ilman kertaluonteisia eriä

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 pienien vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, varsinkin pääkaupunkiseudulla uusien vuokra-asuntojen rakentaminen ollut pitkään

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Pörssitiedote 11.11.2009 Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009 Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ("Talvivaara" tai "Yhtiö") julkistaa tänään tilintarkastamattoman osavuosikatsauksen

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ Vuosikertomus 2009 Kehittyvä kaivos Sisällysluettelo Visio ja strategia...4 Talvivaara lyhyesti...6 Vuosi 2009 lyhyesti...8 Hallituksen puheenjohtajan katsaus...10 Toimitusjohtajan

Lisätiedot

SIJOITUS INVEST 2012 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ. Saila Miettinen-Lähde Varatoimitusjohtaja & rahoitus- ja talousjohtaja

SIJOITUS INVEST 2012 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ. Saila Miettinen-Lähde Varatoimitusjohtaja & rahoitus- ja talousjohtaja SIJOITUS INVEST 2012 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ Saila Miettinen-Lähde Varatoimitusjohtaja & rahoitus- ja talousjohtaja DISCLAIMER The following information contains, or may be deemed to contain, forward-looking

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011. Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2011 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Huhti-kesäkuu 2011 lyhyesti Vahva kasvu jatkui Liikevaihto kasvoi 23,4 (19,2) milj. euroon toisella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Hannu Anttila Toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 13. maaliskuuta 2006 M-real on yksi Euroopan johtavista paperin ja kartongin valmistajista. Tarjoamme ratkaisuja kuluttajapakkauksiin

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010. Toimitusjohtaja Harri Takanen

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010. Toimitusjohtaja Harri Takanen VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2010 Toimitusjohtaja Harri Takanen Vuosi 2009 Scanfil Oyj Scanfil EMS Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 30.9.2009 päätti 65 milj. euron pääoman palautuksesta emoyhtiö Scanfil Oyj:lle.

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Kalle Härkki EVP, President Minerals Processing Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Outotec lyhyesti Liikevaihto

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I/2006

Osavuosikatsaus I/2006 Osavuosikatsaus I/2006 25.4.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Ensimmäinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Ensimmäisen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 11.2.2009 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 Tapani Kiiski toimitusjohtaja Markkinatilanne jatkuu vaikeana Vaneriteollisuuden markkinatilanne heikentyi voimakkaasti toisella vuosipuoliskolla Markkinatilanne oli Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ Vuosikertomus 2010 Sisällysluettelo I TÄNÄÄN JA HUOMENNA Talvivaara lyhyesti...8 Vuosi 2010 lyhyesti...10 Puheenjohtajan katsaus...12 Toimitusjohtajan katsaus...14 Strategia

Lisätiedot