Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja."

Transkriptio

1 LCIF piirikoordinaattorin tiedote Päivitetty Joulukuu 2011 LCIF:n KAUTTA ANOTTAVAT APURAHAT Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja. Miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa ovat hyötyneet säätiön apurahasta, joiden yhteisarvo on ollut yli 729 miljoonaa dollaria. Arvo kasvaa jatkuvasti osaltaan säätiöiltä, yrityksiltä, hallituksilta ja ei-lioneilta saatujen lahjojen ansiosta. Ylivoimaisesti suurin osa LCIF:n rahoituksesta tulee kuitenkin lionsklubien ja yksittäisten jäsenten anteliaista lahjoituksista. Apurahasaavutukset Lionien, kumppaneidemme ja tukijoidemme anteliaisuuden ja uutteran työn ansiosta LCIF pystyi vuonna 2010 myöntämään 519 apurahaa yhteisarvoltaan 38,69 miljoonaa dollaria. Näiden apurahojen avulla parannetaan tuhansien ihmisten elämää. Suomelle on myönnetty vuosien välisenä aikana 22 apurahaa erilaisiin projekteihin yhteensä US$. Vuonna 2001 Suomi oli mukana NSR:n katulapsikoti Latviaan projektissa johon myönnettiin US$. Vuonna 2010 LCIF on myöntänyt Sri Lankan silmäsairaala projektiin US$. N-piirille ei ole myönnetty yhtään apurahaa näiden vuosien aikana. Olemme kahteen kertaan hakeneet LCIF:ltä US$ Standard eli tavallisena apurahana LC Hki/Pakilan: Lions kuntoutuspiha- projektiin jonka teemana on suomalaisten näkövammaisten lasten kuntoutuspihan käsin kosketeltavat elämykset ja kuulohavaintoihin

2 perustuvat äänimaisemat. Projektissa on mukana 55 klubia. Molemmilla kerroilla on LCIF jättänyt hakemuksemme pöydälle. Joulukuussa 2011 olemme suomalaisen (klubien ja AR-säätiön) rahoituksen turvin saaneet valmiiksi kuntoutuspihan 1.vaiheen ja lahjoittaneet Näkövammaisten keskusliitolle euroa. TIETOA APURAHOISTA Hätäapurahat: LCIF auttaa lioneita auttamaan yhteisöjään luonnontuhojen jälkeen myöntämällä hätäapurahana enintään dollaria. Varoilla täytetään välittömiä tarpeita, kuten ruokaa, vettä, vaatteita ja lääkintätarvikkeita. Lionit tarjoavat usein apuaan hätä- ja ei-hätähankkeisiin tekemällä vapaaehtoistyötä, lahjoittamalla tarvikeita tai pyytämällä apua säätiöltä. Kun tuhoja tapahtuu paljon suuremmassa mittakaavassa, suurtuhoapurahoja myönnetään pitkäkestoisiin jälleenrakennushankkeisiin. LCIF ja lionit ovat auttaneet eri maissa ympäri maapalloa suurtuhojen jälkeen, muun muassa Kiinan maanjäristyksessä, hirmumyrsky Katrinassa ja Etelä-Aasian tsunamissa ja nyt viimeksi Haitin maanjäristyksessä. Tavalliset apurahat: Tavalliset apurahat ovat yleisimpiä myönnetyistä apurahoista. Tavallisia apurahoja käytetään lionien laajamittaisiin humanitaarisiin hankkeisiin. Hankkeen on palveltava suurta ihmismäärää ja sen on oltava laajuudeltaan sellainen, että klubin ja/tai piirin normaalit varainkeräysaktiviteetit eivät riitä sen kustantamiseen. Tavalliset apurahat ovat suoriteperusteisia ja suuruudeltaan enintään US$.Tavallisilla apurahoilla hoidetaan yleensä laite- ja infrastruktuuritarpeiden pääomarahoitusta. Tyypillisiä tavallisella apurahalla rahoitettuja hankkeita ovat siirrettävät terveydenhoitoyksiköt, hoivakodit, vanhainkodit, sairaanhoitoyksiköt, katulastenkodit, keskukset sokeille ja vammaisille, silmäklinikat, tutkimuskeskukset ja koulut kehitysmaissa. SightFirst-apurahat: SightFirst-apurahat on tarkoitettu ennaltaehkäistävän ja parannettavissa olevan sokeusokeuden vastaiseen toimintaan rakentamalla sairaaloita ja klinikoita, kouluttamalla lääkäreitä, hoitajia ja muita terveydenhuollon ammattilaisia, jakamalla lääkkeitä ja lisäämällä tietoisuutta silmäsairauksista. SightFirst taistelee sokeuden tärkeimpiä syitä vastaan, joita ovat kaihi, jokisokeus, trakooma ja erityisesti Yhdysvaltain tapaisissa teollisuusmaissa diabetekseen liittyvät silmäsairaudet ja glaukooma. SightFirst ohjelman kautta lionit ovat palauttaneet näkökyvyn 7,5 miljoonalle ihmiselle kaihileikkausten kautta estäneet 30 miljoonan ihmisen vakavan näönmenetyksen ja parantaneet satojen miljoonien ihmisten näköhuollon palveluja.

3 Kansainväliset apurahat: Kansainvälisten apurahojen avulla teollisuusmaiden lionsklubit voivat tehdä yhteistyötä vähemmän kehittyneillä alueilla toimivien lionsklubien kanssa humanitaarisissa hankkeissa. Kansainvälisillä apurahoilla rahoitetaan perusterveydenhoitoa, koulutusta ja lukutaidon edistämistä, puhtaan veden ja puhtaanapidon järjestämistä, maaseudun kehitystä ja omavaraisuutta edistäviä ohjelmia, sokeille ja muille vammaisille suunnattuja palveluja sekä ympäristönsuojelua. Kansainvälisiä apurahoja voidaan myöntää myös lionien kansainvälisille lääketieteellisille hankkeille ja suurille lionien silmälasien kierrätyskeskuksille, jotka ovat osoittaneet palvelevansa lioneja tehokkaasti kehitysmaissa. Kansainvälisen apurahaohjelman myöntämät apurahat ovat suoriteperusteisia ja suurudeltaan dollaria. Piirillä voi olla meneillään tai hyväksyttynä vain yksi kansainvälisellä apurahalla rahoitettu projekti kerrallaan. Core 4 -apurahat: Core 4 -apurahoilla rahoitetaan laajoja projekteja, jotka liittyvät lionien neljään keskeisimpään palvelualueeseen: näön säilyttämiseen, vammaisten olojen parantamiseen, terveyden edistämiseen ja nuorison palvelemiseen. Ensisijaisia projekteja ovat: a) Näön säilyttäminen kuten Esikouluikäisten näönseulontaohjelma (teollisuusmaissa) ja heikkonäköisyysprojektit b) Vammaisten olosuhteiden parantaminen kuten Asuntojen rakentaminen sokeille ja vammaisille Habitat for Humanity -ohjelman kanssa ja Näönhoito Vammaisten Olympialaisten urheilijoille c) Terveyden edistäminen kuten Diabeteksen ennaltaehkäisy ja hoito d) Nuorison palveleminen kuten Lions-Quest-ohjelman laajentaminen. Muut apurahat : a) Nimetyt apurahat Nimetyt apurahat ovat LCIF:n hoitamia rajoitettuja varoja, jotka lahjoittaja on määrännyt käytettäväksi tiettyyn tarkoitukseen. Rahat käytetään pelkästään suunnattuihin tarkoituksiin: varoja ei lisätä yleiseen humanitaariseen apuraharahastoon. Äskettäisiä nimettyjä / kohdistettuja rahastoja ovat olleet tsunamirahasto, hirmumyrsky Katrina -rahasto ja SightFirst II kampanja sekä viimeisimpänä Haiti. b) Suurtuhoapurahoja myönnetään suurtuhoihin, joiden tunnusmerkkejä ovat merkittävät kuolonuhrimäärät, loukkaantumiset, ihmisten kärsimys, omaisuusvauriot ja -tuhot ja pakolaisuus. Päätöksen tekevät LCIF:n presidentti ja hallituksen puheenjohtaja.

4 Humanitaarisen palkinnon voittaja on järjestön suurin kunnianosoitus. Palkintoon kuuluu dollarin apuraha Lions Clubs Internationalin säätiöltä humanitaarisen toiminnan jatkamiseen. Aiempia saajia ovat olleet entinen Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter ja äiti Teresa. *Huomaa, että yllä esiteltyjä apurahoja myönnetään vain LCIF:n hallituksen hyväksynnällä eivätkä lionit voi hakea niitä. Mitä ominaisuuksia LCIF edellyttää apurahahakemukselta? Projektin pitää ratkaista tärkeä humanitaarinen tarve, palvella suhteellisen suurta ihmismäärää, olla kustannustehokas ja ylittää paikallinen varainkeruukyky. Budjetissa pitää olla runsaasti rahoitusta paikallisilta lionorganisaatioilta, siitä pitää näkyä selvästi lionhenkisyys ja lionien osanotto ja sillä pitää olla piirihallituksen hyväksyntä. Voiko yksittäinen klubi saada apurahaa? Useimmat apurahat edellyttävät piirin tai moninkertaispiirin osanottoa. Kansainvälinen apuraha (IAG) mahdollistaa sponsoroivan lionsklubin tai piirin yhteistyön isäntäklubin tai piirin kanssa siinä maassa, jossa projekti toteutetaan. Vaikka yksittäiselle klubille myönnettävissä apurahoissa on rajoitus, klubi voi osallistua rajattomaan määrään palveluprojekteja. Myöntääkö LCIF apurahoja suoraan yksilöille? Ei, säätiöllä ei ole ohjelmaa, jolla jaettaisiin apurahoja yksilöille. Sen sijaan apurahat myönnetään lionspiireille, moninkertaispiireille ja klubeille. Miten Core 4 -apurahat eroavat tavallisista apurahoista? Tavallisilla apurahoilla tuetaan monia erilaisia lionien johtamia suuren mittakaavan humanitaarisia hankkeita, joissa rahoitusta tarvitaan etupäässä varusteisiin tai suurrakennukseen. Tavalliset apurahat ovat suoriteperusteisia, ja enimmäissumma on dollaria. Core 4 -apurahat on rajoitettu erittäin tarkasti määritettyihin hankkeisiin neljällä palvelualueella: näkö, vammaisuus, terveys ja nuoriso. Core 4 -prioriteettihankkeet määritetään etukäteen. Core 4 -apurahat ovat suoriteperusteisia lionien lahjoitusten kanssa suhteessa 3:1. Apurahaa myönnetään enintään dollaria. Mitä eroa on SightFirst-hankkeella ja muilla näköprojekteilla? SightFirst-hankkeiden täytyy keskittyä sokeuden pääsyihin koko maan tasolla tai suurilla alueilla. Näillä hankkeilla tavoitetaan ihmisiä, joille ei tarjota riittävästi palveluja tai jotka saavat näönhoitopalveluja rajoitetusti tai eivät lainkaan. Ohjelmalla rahoitetaan laadukkaita ja kestäviä hankkeita, joilla toimitetaan näönhoitopalveluja, kehitetään infrastruktuuria, koulutetaan henkilökuntaa ja/tai järjestetään kuntoutusta ja koulutusta paikkakunnilla, joilla näitä ei ole riittävästi.

5 Miten LCIF-apurahat rahoitetaan? Lionsklubien ja yksittäisten jäsenten lahjoitukset mahdollistavat ylivoimaisesti suurimman osan apuraharahoituksesta. LCIF ei saa osuutta lionien jäsenmaksuista. Rahoitusta tulee myös säätiöiden, yritysten, hallitusten ja muiden kuin lionien antamista lahjoituksista sekä sijoitustuotoista. Miten toimintakustannukset katetaan? Hallituksen päätöksestä kaikki hallinto- ja mainoskustannukset on maksettava sijoitusten tuotolla. Lahjoitusvaroja ei käytetä koskaan näiden kustannusten kattamiseen. DC Veikko Teerioja, LCIF piirikoordinaattori 107-N, puh

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja.

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja. LCIF piirikoordinaattorin tiedote 3 klubeille - Helmikuu 2010 LCIF:n KAUTTA ANOTTAVAT APURAHAT Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja. Nämä

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS

KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS LIONS CLUBS INTERNATIONAL FOUNDATION KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS Me välitämme. Me palvelemme. Me saamme aikaan. KANSAINVÄLISEN AVUN APURAHAHAKEMUS Yleiskatsaus Kansainvälisen avun apurahojen (IAG)

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ (LCIF)

LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ (LCIF) LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ (LCIF) 300 W. 22 nd Street Oak Brook, IL 60523-8842 USA Puh: +1 630-468-6901 Faksi: +1 630-571-5735 lcif@lionsclubs.org www.lcif.org LCIF:n tehtävä Tukea paikkakuntiaan

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ TAVALLINEN APURAHAOHJELMA

LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ TAVALLINEN APURAHAOHJELMA LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ TAVALLINEN APURAHAOHJELMA TAVALLISTEN APURAHOJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SÄÄNNÖT TEHTÄVÄLAUSUNTO JA APURAHOJEN TÄRKEYSJÄRJESTYS LCIF:n tavalliset apurahat antavat rahoitusta

Lisätiedot

KOHENNA UUDISTA SYTYTÄ UUDELLEEN ELVYTÄ PALAA ALKUUN Lions-opastuksen kertaussarja Kansainvälinen järjestösi

KOHENNA UUDISTA SYTYTÄ UUDELLEEN ELVYTÄ PALAA ALKUUN Lions-opastuksen kertaussarja Kansainvälinen järjestösi KOHENNA UUDISTA SYTYTÄ UUDELLEEN ELVYTÄ PALAA ALKUUN Lions-opastuksen kertaussarja Kansainvälinen järjestösi Sarjassa on viisi osaa, jotka kattavat seuraavat aiheet: Kunniakas historiamme Mistä me tulimme

Lisätiedot

LCIF:n kansainvälinen apurahaohjelma (IAG) Apurahan myöntämisperusteet ja anomuslomake

LCIF:n kansainvälinen apurahaohjelma (IAG) Apurahan myöntämisperusteet ja anomuslomake LCIF:n kansainvälinen apurahaohjelma (IAG) Apurahan myöntämisperusteet ja anomuslomake JOHDANTO Huhtikuun 1996 hallituksen kokouksessa Lions Clubs Internationalin säätiön hallitus hyväksyi uuden apurahaohjelman

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

Luku 12. Mitä LCIF tarkalleen tekee lionien hyväksi?

Luku 12. Mitä LCIF tarkalleen tekee lionien hyväksi? Luku 12 Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) 300 W. 22 nd Street Oak Brook, IL 60523-8842 USA Puhelin: 630-468-6901 Faksi: 630-571-5735 lcif@lionsclubs.org www.lcif.org LCIF:n tehtävä Säätiön tavoite

Lisätiedot

Luku 12. Mitä LCIF tarkalleen tekee lionien hyväksi?

Luku 12. Mitä LCIF tarkalleen tekee lionien hyväksi? Luku 12 Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) 300 W. 22 nd Street Oak Brook, IL 60523-8842 USA Puhelin: 630-468-6901 Faksi: 630-571-5735 lcif@lionsclubs.org www.lcif.org LCIF:n tehtävä Säätiön tavoite

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - PERUSTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ SUOMEN LIONSKLUBIEN

Lisätiedot

Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015

Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015 Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015 Yleiskatsaus symposiumohjelmasta Lionien palvelut lapsille symposiumohjelman puitteissa voidaan myöntää: yksi (1) symposiumi

Lisätiedot

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE SYMPOSIUM Suunnitteluopas

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE SYMPOSIUM Suunnitteluopas LIONIEN PALVELUT LAPSILLE SYMPOSIUM Suunnitteluopas Symposiumin yleiskatsaus Lioneilla on pitkä perinne maailman lasten auttamiseksi olosuhteissa, joissa he kärsivät köyhyydestä, kodittomuudesta, nälästä,

Lisätiedot

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Hyvä aloittavien lionjohtajien instituutin osallistuja, Sinut on valittu osallistumaan aloittavien lionjohtajien instituuttiin, onneksi olkoon! Tämän

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ

LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ "Miljoonat ihmiset voivat nähdä tänään ja voivat tehdä työtä huoltaakseen perheitään lionien ja Lions Clubs Internationalin säätiön sokeuden estämistoiminnan ansiosta."

Lisätiedot

VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS HAMPURI, SAKSA 30. kesäkuuta - 3. heinäkuuta, 2013

VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS HAMPURI, SAKSA 30. kesäkuuta - 3. heinäkuuta, 2013 VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS HAMPURI, SAKSA 30. kesäkuuta - 3. heinäkuuta, 2013 TILINTARKASTUSTOIMIKUNTA 1. Käsiteltiin Grant Thorntonin ilmoittamat tulokset

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA

KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA Luku 2 KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA Kansainvälinen päämaja on tärkeä resurssi kaikille lioneille. Koko kansainvälisen päämajan henkilökunta on valmiina tarjoamaan piirikuvernööreille apua ja neuvoja, milloin

Lisätiedot

ERI TAPOJA TEHDÄ LAHJOITUS JA TUNNUSTUSTYYPIT

ERI TAPOJA TEHDÄ LAHJOITUS JA TUNNUSTUSTYYPIT ERI TAPOJA TEHDÄ LAHJOITUS JA TUNNUSTUSTYYPIT LCIF:n tunnustus lahjoittajille Jokainen lahjoitus on tärkeä Lionit eri puolilla maailmaa ovat yhdessä tuomassa apua ja toivoa ihmisille, jotka tarvitsevat

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

Kuinka anoa LCIF:n SightFirst-apurahoja?

Kuinka anoa LCIF:n SightFirst-apurahoja? Kuinka anoa LCIF:n SightFirst-apurahoja? SIGHTFIRST-APURAHOJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JA SÄÄNNÖT Lausunto tehtävästä: SightFirst--lionit voittavat sokeuden--saa liikkeelle lionien voimavarat kaikilla tasoilla

Lisätiedot

rotary tätä on rotary

rotary tätä on rotary rotary tätä on rotary Yhteystietoja RI:n keskushallinto One Rotary Center 1560 Sherman Avenue Evanston, IL 60201-3698 USA Puhelin +1 847 866 3000 Faksi +1 847 328 8554 tai +1 847 328 8281 www.rotary.org

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: - adresseista saatavilla lahjoituksilla - hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari -killan jäseniksi

Lisätiedot

CENTENNIAL LIONSKLUBIN PERUSTAMISKIRJAN HAKEMUS Voimassa 1. huhtikuuta 2015-30. kesäkuuta 2018

CENTENNIAL LIONSKLUBIN PERUSTAMISKIRJAN HAKEMUS Voimassa 1. huhtikuuta 2015-30. kesäkuuta 2018 CENTENNIAL LIONSKLUBIN PERUSTAMISKIRJAN HAKEMUS Voimassa 1. huhtikuuta 2015-30. kesäkuuta 2018 CLUB NUMBER: IDENT: CHARTER APPROVAL DATE _ Date Approved LANGUAGE: DIST ACCOUNT #: (For International Office

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot

2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot 2011-2012 MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJAKOULUTUSRYHMÄ PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA Perustiedot MIKÄ ON GLT:N PIIRIN RAHOITUSTUKIOHJELMA? Tämän ohjelman kautta tarjotaan taloudellista tukea tärkeiden koulutus-

Lisätiedot

VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS SCOTTSDALE, ARIZONA, USA 5.-8. LOKAKUUTA 2014

VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS SCOTTSDALE, ARIZONA, USA 5.-8. LOKAKUUTA 2014 VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS SCOTTSDALE, ARIZONA, USA 5.-8. LOKAKUUTA 2014 TILINTARKASTUSTOIMIKUNTA 1. Lions Clubs Internationalin ja Lions Clubs International

Lisätiedot

UUDEN KLUBIN KRITEERIT

UUDEN KLUBIN KRITEERIT UUDEN KLUBIN KRITEERIT 1. Hakemus Uuden klubin perustamiskirjahakemuksen järjestölle voi tehdä mikä tahansa ryhmä, klubi tai yhdistys, joka on järjestäytynyt asianmukaisesti ja valinnut virkailijat. Hakemus,

Lisätiedot

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE

LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE Uusimmat tilastot kertovat, että uskomattoman monet lapset joka puolella maailmaa kärsivät köyhyydestä, sairauksista, vammoista ja lukutaidottomuudesta

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

LUKU I AKTIVITEETIT. Toimia maailmanlaajuisena johtajana yhteisö- ja humanitäärisessä palvelussa.

LUKU I AKTIVITEETIT. Toimia maailmanlaajuisena johtajana yhteisö- ja humanitäärisessä palvelussa. LUKU I AKTIVITEETIT A. NÄKEMYS TAVOITTEESTAMME Toimia maailmanlaajuisena johtajana yhteisö- ja humanitäärisessä palvelussa. B. NÄKEMYS TEHTÄVÄSTÄMME Mahdollistaa vapaaehtoisten palvelutyö paikkakunnillaan,

Lisätiedot

Sopusointu. 20.7.2015 esittäjän etunimi sukunimi 3

Sopusointu. 20.7.2015 esittäjän etunimi sukunimi 3 Ihmisyys Kun osoitamme empatiaa muita kohtaan omilla paikkakunnillamme, muistetaan myös niitä ihmisiä, jotka asuvat kaukana meistä. Kun jatkamme ihmiskunnan palvelemista, muistetaan aina että tämä palvelu

Lisätiedot

LUKU I TEHTÄVÄT. Toimia maailmanlaajuisena johtajana yhteisö- ja humanitäärisessä palvelussa.

LUKU I TEHTÄVÄT. Toimia maailmanlaajuisena johtajana yhteisö- ja humanitäärisessä palvelussa. LUKU I TEHTÄVÄT A. NÄKEMYS TAVOITTEESTAMME Toimia maailmanlaajuisena johtajana yhteisö- ja humanitäärisessä palvelussa. B. NÄKEMYS TEHTÄVÄSTÄMME Mahdollistaa vapaaehtoisten palvelutyö paikkakunnillaan,

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL FOUNDATION CORE 4 DIABETESAPURAHAN HAKUOHJEET JA APURAHAHAKEMUSLOMAKE

LIONS CLUBS INTERNATIONAL FOUNDATION CORE 4 DIABETESAPURAHAN HAKUOHJEET JA APURAHAHAKEMUSLOMAKE LIONS CLUBS INTERNATIONAL FOUNDATION CORE 4 DIABETESAPURAHAN HAKUOHJEET JA APURAHAHAKEMUSLOMAKE Core 4 -diabetesapurahan hakuohjeet ja apurahahakemuslomake ESITTELY JA MAAILMANLAAJUINEN TILANNE Diabetes

Lisätiedot

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS Honolulu, Havaiji, USA 21.-25. kesäkuuta 2015

VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS Honolulu, Havaiji, USA 21.-25. kesäkuuta 2015 VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS Honolulu, Havaiji, USA 21.-25. kesäkuuta 2015 TILINTARKASTUSTOIMIKUNTA 1. Käsiteltiin tilintarkastusta koskevat suunnitelmat koskien

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille. Lions -palvelutoimintaa Kotimaisia ja kansainvälisiä aktiviteetteja

Lions tietoa uusille jäsenille. Lions -palvelutoimintaa Kotimaisia ja kansainvälisiä aktiviteetteja Lions tietoa uusille jäsenille Lions -palvelutoimintaa Kotimaisia ja kansainvälisiä aktiviteetteja Nuorisotyö Nuorisovaihto Nuorisovaihto on 17-21 -vuotiaiden nuorten, kesäaikana tapahtuvaa 3-6 viikon

Lisätiedot

ME PALVELEMME - TURVALLINEN TULEVAISUUS - PALVELLEN YHDESSÄ PAREMPAAN. PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 12/2006-2007 Rauma 02.05.2007

ME PALVELEMME - TURVALLINEN TULEVAISUUS - PALVELLEN YHDESSÄ PAREMPAAN. PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 12/2006-2007 Rauma 02.05.2007 THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI * 2006-2007 * DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri DG Veikko Valavuo (lion Sirpa) District Governor Oikokatu 5, 26100 Rauma, Finland Tel.

Lisätiedot

Lions Clubs Internationalin tavaramerkkisäännöt

Lions Clubs Internationalin tavaramerkkisäännöt Lions Clubs Internationalin tavaramerkkisäännöt 1. Yleiset tavaramerkkisäännöt. Varmistaakseen lainsuojan sekä järjestöllemme että sen jäsenille, klubeille ja piireille (yksittäis-, osa- ja moninkertaispiirit,

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

Yhdessä Me palvelemme. Jimmy Ross 2007-2008 LCIF:n puheenjohtaja

Yhdessä Me palvelemme. Jimmy Ross 2007-2008 LCIF:n puheenjohtaja Lions Clubs International Foundation VUOSIKERTOMUS 2007-2008 Viesti LCIF:n puheenjohtajalta Viime vuosi oli ennätysten vuosi LCIF:lle. Lionien anteliaisuus ja halu osallistua SightFirst II -kampanjaan

Lisätiedot

LUKU XX JULKAISUT A. VIRALLISET JULKAISUT

LUKU XX JULKAISUT A. VIRALLISET JULKAISUT JULKAISUT A. VIRALLISET JULKAISUT Kansainvälisellä hallituksella on valta määrätä tämän järjestön kaikista virallisista julkaisuista sekä oikeus valvoa ja ohjata niitä. B. MÄÄRITELMÄ "VIRALLINEN JULKAISU"

Lisätiedot

OHJEITA VAROJEN KÄYTÖSTÄ

OHJEITA VAROJEN KÄYTÖSTÄ Sivu 1/7 OHJEITA VAROJEN KÄYTÖSTÄ Näiden ohjeiden tarkoitus on auttaa lionjäseniä, klubeja ja piirejä (yksittäis-, ala- ja moninkertaispiirejä) kansainvälisen hallituksen hyväksymien varojenkäyttöperiaatteiden

Lisätiedot

Lionien jokisokeuden kontrollityö Kamerunissa: Ainutlaatuinen yhteistyösuhde paikkakunnan asukkaiden kanssa

Lionien jokisokeuden kontrollityö Kamerunissa: Ainutlaatuinen yhteistyösuhde paikkakunnan asukkaiden kanssa Joulukuu 2010 Lionien jokisokeuden kontrollityö Kamerunissa: Ainutlaatuinen yhteistyösuhde paikkakunnan asukkaiden kanssa Patrice vastaa lääkkeiden jakelusta Nkongbonissa, pienessä yhteisössä Monatélén

Lisätiedot

KOTEJA HAITILLE. Suomen Lionien projekti 2011-13. Lions Clubs International MD 107 Finland. Yhteistyötä parhaimmillaan

KOTEJA HAITILLE. Suomen Lionien projekti 2011-13. Lions Clubs International MD 107 Finland. Yhteistyötä parhaimmillaan MD 107 Finland KOTEJA HAITILLE Suomen Lionien projekti 2011-13 Yhteistyötä parhaimmillaan Suomen Lions-liitto ry Apua Haitille ry Youth with a Mission New Vision Ministeries MD 107 Finland Miksi rakennutimme

Lisätiedot

Osoitamme ihmisten arvokkuuden humanitaarisen palvelun kautta LIONS CLUBS INTERNATIONAL 2015-2016 PRESIDENTTI DR. JITSUHIRO YAMADA

Osoitamme ihmisten arvokkuuden humanitaarisen palvelun kautta LIONS CLUBS INTERNATIONAL 2015-2016 PRESIDENTTI DR. JITSUHIRO YAMADA Osoitamme ihmisten arvokkuuden humanitaarisen palvelun kautta LIONS CLUBS INTERNATIONAL 2015-2016 PRESIDENTTI DR. JITSUHIRO YAMADA 2 LIONS CLUBS INTERNATIONAL JOKA VUOSI tuhannet pienet kurjet ylittävät

Lisätiedot

SUOMEN LEOT. Leijonien oma nuorisojärjestö

SUOMEN LEOT. Leijonien oma nuorisojärjestö SUOMEN LEOT Leijonien oma nuorisojärjestö Innovaatio Uusia ideoita ympäriltämme arjesta Chapel Street, Melbourne, VIC, Australia Innovaatio Uusia ideoita ympäriltämme arjesta Chapel Street, Melbourne,

Lisätiedot

Rotarysäätiö klubin työkaluna rotaryvuonna 2015 2016 Lahjoitukset. PDG, DRFC Leila Risteli PETS D1400 21.3.2015

Rotarysäätiö klubin työkaluna rotaryvuonna 2015 2016 Lahjoitukset. PDG, DRFC Leila Risteli PETS D1400 21.3.2015 Rotarysäätiö klubin työkaluna rotaryvuonna 2015 2016 Lahjoitukset PDG, DRFC Leila Risteli PETS D1400 21.3.2015 Säätiölahjoitukset Klubisi ja klubin jäsenten lahjoitukset kirjataan CRSraportteihin (Club

Lisätiedot

Punainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit

Punainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit 2017 107-G piirin aluefoorumit Marraskuu 2015 Ilkka Sainio ilkka.sainio@lions.fi 050 512 2969 Yleistä Kampanja: 2017 Teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Lupaus: 2017 tekoa nuorten hyväksi Kampanja-aika: Jo

Lisätiedot

Webkoulutus 10.11.2012

Webkoulutus 10.11.2012 Webkoulutus 10.11.2012 Yleistä kotisivuista Ohjelma Lions liiton ohjeet websivuista Kotisivut Lions-liiton palvelimella Kotisivujen pohjamateriaali Kompozer ohjelma ja sen käyttö 10.11.2011 DC Mika Mustonen

Lisätiedot

Säätiömme LCIF- Ystävyyssuhteemme LCIF piirikoordinaattori Aarne Kivioja. Alue PNAT marraskuu 2012

Säätiömme LCIF- Ystävyyssuhteemme LCIF piirikoordinaattori Aarne Kivioja. Alue PNAT marraskuu 2012 Säätiömme LCIF- Ystävyyssuhteemme LCIF piirikoordinaattori Aarne Kivioja Alue PNAT marraskuu 2012 Kolme tarkastelutapaa Mitä varoja olemme keränneet ja mihin LCIF:n kampanjoihin? Mitä tukea LCIF:ltä voisi

Lisätiedot

Piirikuvernöörin korvaussäännöt

Piirikuvernöörin korvaussäännöt Piirikuvernöörin korvaussäännöt Piirikuvernöörit voivat hakea korvausta seuraavista menoista. Kaikki matkat tulee tehdä mahdollisimman edullisesti. 1. KORVATTAVAT TAPAHTUMAT a. KLUBIVIERAILUT Jotta varmistetaan

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

2015-2016 Sisällysluettelo

2015-2016 Sisällysluettelo 2015-2016 Sisällysluettelo I. Piirikuvernöörin tiimi Piirikuvernööri... I-1 Ensimmäinen varapiirikuvernööri... I-2 Toinen varapiirikuvernööri... I-4 Tehokkaat piirikuvernööritiimit... I-6 II. Kansainvälinen

Lisätiedot

LCI:n raportti. KVN/7.6.2013 PID Tapani Rahko

LCI:n raportti. KVN/7.6.2013 PID Tapani Rahko KVN/7.6.2013 PID Tapani Rahko Kansainvälisen hallituksen kokous oli 16.-20.4.2013 Marbellassa, Espanjassa. Hallituksen päätöksiä, täydennettynä ID Kenneth Perssonin hallitusraportin tiedoilla Tilintarkastustoimikunta

Lisätiedot

Tervetuloa MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJA HUMANITÄÄRISESSÄ PALVELUSSA.

Tervetuloa MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJA HUMANITÄÄRISESSÄ PALVELUSSA. Tervetuloa MAAILMANLAAJUINEN JOHTAJA HUMANITÄÄRISESSÄ PALVELUSSA. LIONIEN NÄKEMYS TEHTÄVÄSTÄ Olla maailmanlaajuisesti johtavassa asemassa humanitäärisessä palvelussa. LIONIEN LAUSUNTO TEHTÄVÄSTÄ Tehdä

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio

LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio LIONS CLUBS INTERNATIONAL D 107-N Piirikuvernöörin katsaus 05.02.2008 DG Markku Talvio Lionismin ydin Mitä jos nämä henkilöt jotka ovat menestyneet motivoituneisuutensa, älykkyytensä ja kunnianhimonsa

Lisätiedot

2015-2016 MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA PERUSTIETOJA

2015-2016 MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA PERUSTIETOJA 2015-2016 MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA PERUSTIETOJA MIKÄ ON MONINKERTAISPIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN RAHOITUSOHJELMA? Ohjelman puitteissa on haettavissa rajoitettu määrä apurahaa

Lisätiedot

Lions Quest: Elämäntaitojen opetusohjelma nuorille Core 4-apurahan myöntämisperusteet ja hakemuslomake. Ohjelman suuntaviivat

Lions Quest: Elämäntaitojen opetusohjelma nuorille Core 4-apurahan myöntämisperusteet ja hakemuslomake. Ohjelman suuntaviivat Lions Quest: Elämäntaitojen opetusohjelma nuorille Core 4-apurahan myöntämisperusteet ja hakemuslomake Ohjelman suuntaviivat I. Yleiskatsaus Lionit ovat sponsoroineet vuodesta 1984 lähtien paikallisissa

Lisätiedot

PALVELUAKTIVITEETIT. Lionien hyväksytyt palveluohjelmat. Luku 15. Lioneilla on seitsemän virallista palvelukategoriaa:

PALVELUAKTIVITEETIT. Lionien hyväksytyt palveluohjelmat. Luku 15. Lioneilla on seitsemän virallista palvelukategoriaa: Luku 15 PALVELUAKTIVITEETIT Lionien hyväksytyt palveluohjelmat Lioneilla on seitsemän virallista palvelukategoriaa: 1. Yhteisöpalvelu i. Lionit toiminnassa 2. Katastrofiapu ja -valmius i. Lions ALERT -ohjelma

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA

KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA Luku 2 2014-2015 muutokset eivät ole saatavilla ennen heinäkuuta, 2014. KANSAINVÄLINEN PÄÄMAJA Kansainvälinen päämaja on tärkeä resurssi kaikille lioneille. Saatat olla yhteydessä tiettyihin jaostoihin

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

SightFirst China Action aloittaa uuden vaiheen Keskitytään huononäköisyyteen ja trakoomaan

SightFirst China Action aloittaa uuden vaiheen Keskitytään huononäköisyyteen ja trakoomaan Lokakuu 2011 SightFirst China Action aloittaa uuden vaiheen Keskitytään huononäköisyyteen ja trakoomaan LCIF on johtaja vältettävän sokeuden ehkäisyssä ja näön palauttamisessa ihmisille joka puolella maailmaa.

Lisätiedot

Uudet leijonat 16.10.2014

Uudet leijonat 16.10.2014 Uudet leijonat 16.10.2014 Me palvelemme We serve Näkövammaiset lapset piirin kohderyhmänä 1.VDG Veikko Teerioja Kuntoutuspiha ja oppimiskeskus -Toteutimme kaksi upeaa hanketta 2012 ja 2013 -Toteutuksen

Lisätiedot

VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS CARY, POHJOIS-CAROLINA, YHDYSVALLAT 16 21.

VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS CARY, POHJOIS-CAROLINA, YHDYSVALLAT 16 21. VIRALLINEN KOKOUSPÖYTÄKIRJAN TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS CARY, POHJOIS-CAROLINA, YHDYSVALLAT 16 21. HUHTIKUUTA, 2011 1. Fukuoka, Japani valittiin kansainväliseksi vuosikokouskaupungiksi

Lisätiedot

TEE SIITÄ TOTTA. Opas klubiprojektin suunnitteluun

TEE SIITÄ TOTTA. Opas klubiprojektin suunnitteluun TEE SIITÄ TOTTA Opas klubiprojektin suunnitteluun TAVOITTEISTA TOTTA! Lionsklubit jotka järjestävät mielekkäitä palveluprojekteja, saavat aikaan merkittäviä asioita paikkakunnillaan joilla ne palvelevat.

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus (2 )

Säätiön tarkoitus (2 ) 30.1.2012 1 Perustettu v. 1984 Perustajina Lappeenrannan kaupunki ja Viipurin Taloudellinen Korkeakouluseura ry (per. 1919, Viipuri) Peruspääoma 16.818,79 (100.000 mk) Tase 31.12.2010 ~ 7 milj. Säätiö

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu 13.2.2008 PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 TAPAHTUMAHISTORIA 21 vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu on yksi Lionsjärjestön nuoriso-ohjelmista. Kilpailu on yleinen

Lisätiedot

MIKÄ ON ROTARYSÄÄTIÖ JA MITÄ SE TEKEE?

MIKÄ ON ROTARYSÄÄTIÖ JA MITÄ SE TEKEE? MIKÄ ON ROTARYSÄÄTIÖ JA MITÄ SE TEKEE? Esittäjä Torbjörn Sonck Päivämäärä 16.02.2009 ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary Internationalin perustama stipendi- ja avustusrahasto

Lisätiedot

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Suomen Akatemian kautta jaettava tohtoriohjelmarahoitus (aiemmin tutkijakoulurahoitus) rahoitus tutkimusprojektilta

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

Seuraavat kuvaukset ovat lyhyitä yhteenvetoja jokaisesta hyväksytystä palveluohjelmasta. Yhteisöpalvelu

Seuraavat kuvaukset ovat lyhyitä yhteenvetoja jokaisesta hyväksytystä palveluohjelmasta. Yhteisöpalvelu Luku 15 PALVELUAKTIVITEETIT Lionien hyväksytyt palveluohjelmat Lioneilla on seitsemän virallista palvelukategoriaa: 1. Yhteisöpalvelu 2. Katastrofiapu ja -valmius 3. Ympäristönsuojelu 4. Terveys ja hyvinvointi

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä.

Seuran hallituksen päätös- ja toimivaltaisuuteen nähden noudatetaan seuran sääntöjen määräyksiä. A.K. CAJANDERIN RAHASTON SÄÄNNÖT Suomen Metsätieteellinen Seura on kunnioittaakseen perustajansa ja kunniapuheenjohtajansa uraa uurtavaa metsätiedemiehen elämäntyötä perustanut tammikuun 22 p:nä 1943 A.

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS WIEN, ITÄVALTA 18 21. MAALISKUUTA, 2008

TIIVISTELMÄ KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS WIEN, ITÄVALTA 18 21. MAALISKUUTA, 2008 KANSAINVÄLISEN HALLITUKSEN KOKOUS WIEN, ITÄVALTA 18 21. MAALISKUUTA, 2008 SÄÄNTÖ- JA OHJESÄÄNTÖTOIMIKUNTA 1. Hyväksyttiin päätöslauselma raportoitavaksi vuoden 2008 kansainvälisessä vuosikongressissa,

Lisätiedot

Seuraavat kuvaukset ovat lyhyitä yhteenvetoja jokaisesta hyväksytystä palveluohjelmasta. Yhteisöpalvelu

Seuraavat kuvaukset ovat lyhyitä yhteenvetoja jokaisesta hyväksytystä palveluohjelmasta. Yhteisöpalvelu Luku 15 PALVELUAKTIVITEETIT Lionien hyväksytyt palveluohjelmat Lioneilla on seitsemän virallista palvelukategoriaa: Yhteisöpalvelu Katastrofiapu ja -valmius Ympäristönsuojelupalvelu Terveys ja hyvinvointi

Lisätiedot

2009-2010 VUOSIKERTOMUS

2009-2010 VUOSIKERTOMUS LIONS CLUBS INTERNATIONALIN SÄÄTIÖ 2009-2010 VUOSIKERTOMUS Viesti puheenjohtajalta Ihmeitä miljoonille ihmisille Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette tukeneet Lions Clubs Internationalin säätiötä

Lisätiedot

Näkökyvyn nostaminen ensisijaiseksi terveydelliseksi tavoitteeksi. Hyvä näkö läpi elämän

Näkökyvyn nostaminen ensisijaiseksi terveydelliseksi tavoitteeksi. Hyvä näkö läpi elämän Näkökyvyn nostaminen ensisijaiseksi terveydelliseksi tavoitteeksi Hyvä näkö läpi elämän Jokaisen näkökyky voi muuttua iän myötä Jotkut muutokset näössä voivat vaikeuttaa arkisista askareista suoriutumista.

Lisätiedot

LUKU XIV JOHTAJAKOULUTUS. Tehtävämme on hallituksen puolesta parantaa lionien johtajakoulutuksen laatua.

LUKU XIV JOHTAJAKOULUTUS. Tehtävämme on hallituksen puolesta parantaa lionien johtajakoulutuksen laatua. LUKU XIV JOHTAJAKOULUTUS A. JOHTAJAKOULUTUSOHJELMA 1. Näkemys tehtävästämme Tehtävämme on hallituksen puolesta parantaa lionien johtajakoulutuksen laatua. 2. Tavoitteet a. Laatia strategia ja arvioida

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 LC Hirvensalmi 107-D piiri TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 TOIMINTAKAUSI Kesän aktiviteettien jälkeen 47. toimintakauden 2012-2013 kokoukset aloitettiin hallituksen kokouksella 27.8.2012 kunnanhallituksen kokoustiloissa.

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

A. LIONSKLUBIEN KANSAINVÄLISEN JÄRJESTÖN TAVARAMERKKISÄÄNNÖT

A. LIONSKLUBIEN KANSAINVÄLISEN JÄRJESTÖN TAVARAMERKKISÄÄNNÖT A. LIONSKLUBIEN KANSAINVÄLISEN JÄRJESTÖN TAVARAMERKKISÄÄNNÖT 1. YLEISET TAVARAMERKKISÄÄNNÖT. Varmistaakseen lainsuojan sekä järjestöllemme että sen jäsenille, klubeille ja piireille (yksittäis-, osa- ja

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry Tapahtumien raportointi Tapahtumien tallennuksessa käytettävät koodit Versio 1.1 10.11.2014

Suomen Lions-liitto ry Tapahtumien raportointi Tapahtumien tallennuksessa käytettävät koodit Versio 1.1 10.11.2014 Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Tapahtumien raportointi Tapahtumien tallennuksessa käytettävät koodit Versio 1.1 10.11.2014 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman

Lisätiedot

LUKU XIX XX PR-TOIMINTA. a. Klubin PR-johtajan opas (verkkosivut ja klubitarvikkeet) b. Piirin PR-johtajan opas (vain verkkosivut)

LUKU XIX XX PR-TOIMINTA. a. Klubin PR-johtajan opas (verkkosivut ja klubitarvikkeet) b. Piirin PR-johtajan opas (vain verkkosivut) LUKU XIX XX PR-TOIMINTA A. JULKAISUT 1. PR- ja viestintäjaoston (Public Relations and Communications Division) tulee tuottaa ja järjestää saatavaksi joko järjestön virallisilla verkkosivuilla tai klubitarvikkeiden

Lisätiedot

Ohjelman kuvaus on ladattavissa järjestön verkkosivuilta www.lionsclubs.org. (Hakusana vastaavan summan PR-apurahat).

Ohjelman kuvaus on ladattavissa järjestön verkkosivuilta www.lionsclubs.org. (Hakusana vastaavan summan PR-apurahat). Luku 14 PR-TOIMINTA PR-toiminta piirin tasolla PR-toimintaan kuuluu Lions Clubs Internationalia koskevan informaation jakelu ja positiivisen imagon luominen järjestölle sekä miellyttävän ilmapiirin kehittäminen

Lisätiedot

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012

ROTARYVUODEN SUNNITTELU. Päivämäärä: 17.03.2012 ROTARYVUODEN SUNNITTELU Esittäjä: OLAVI MIETTINEN Päivämäärä: 17.03.2012 Esityksen tavoite: Tulevat presidentit, -sihteerit ja komiteat Innostaa sekä lisätä valmiuksia: Suunnitella klubin hallinto ja toiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2015 2016 DGe Jorma Tuhkanen 2 Lions Clubs Teemat kaudella 2015-2016 KANSAINVÄLINEN Dignity. Harmony. Humanity. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus KANSALLINEN Lions

Lisätiedot

PUNAINEN SULKA 2016-2017

PUNAINEN SULKA 2016-2017 PUNAINEN SULKA 2016-2017 Piirihallitus 23.8.2015 Liminka Luontokeskus 27.8.2015 Punainen Sulka / Juhani Alanen 1 Lyhyt keräysinfo Keräysaika: 2016-2017 Keräystavoite: 5 milj. euroa / n. 200 / jäsen Keräyskohde:

Lisätiedot

LUKU XVI LIONS CLUBS INTERNATIONAL FOUNDATION

LUKU XVI LIONS CLUBS INTERNATIONAL FOUNDATION LUKU XVI LIONS CLUBS INTERNATIONAL FOUNDATION A. RAKENNE 1. Tarkoitus ja tehtävälausunto a. Lions Clubs Internationalin säätiö, jota tässä kutsutaan LCIF:ksi, on julkinen, epäkaupallinen, verovapaa korporaatio,

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

V: Mene joko Oma lionsklubini tai Oma leoklubini -valikkoon ja valitse Palveluaktiviteetit.

V: Mene joko Oma lionsklubini tai Oma leoklubini -valikkoon ja valitse Palveluaktiviteetit. K: Miten lisään aktiviteetin? V: Mene joko Oma lionsklubini tai Oma leoklubini -valikkoon ja valitse Palveluaktiviteetit. Palveluaktiviteetit -sivulla pääset klikkaamaan Lisää aktiviteetti -painiketta.

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

Julkaisut ja logot Useimmat julkaisut (järjestön virallisilla kielillä) ja logot ovat ladattavissa järjestön verkkosivulla. (Hakusana Logo).

Julkaisut ja logot Useimmat julkaisut (järjestön virallisilla kielillä) ja logot ovat ladattavissa järjestön verkkosivulla. (Hakusana Logo). Luku 14 PR-TOIMINTA PR-toiminta piirin tasolla PR-toimintaan kuuluu Lions Clubs Internationalia koskevan informaation jakelu ja positiivisen imagon luominen järjestölle sekä miellyttävän ilmapiirin kehittäminen

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009

INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA. Rahoitusta hankintojen kehittämiseen. teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 INNOVAATIOT JULKISISSA HANKINNOISSA Rahoitusta hankintojen kehittämiseen teknologia-asiantuntija Sini Uuttu 6.10.2009 TAUSTAA Lähivuosina länsimaissa on merkittävä haaste kehittää julkisia palveluja ja

Lisätiedot

Silmäsairaalan perustaminen (kehitys-) kehittyvään maahan

Silmäsairaalan perustaminen (kehitys-) kehittyvään maahan Silmäsairaalan perustaminen (kehitys-) kehittyvään maahan Erkki Laine 19. maaliskuuta 2013 Sri Lankan Lions-ystävien seuran vuosikokous Sairaalatarve Sri Lankassa on vajaa 20 miljoona ihmistä 320.000 sairastaa

Lisätiedot

Kautta Tekemiämme Ihmeitä

Kautta Tekemiämme Ihmeitä A I K A J U H L I A P A L V E L U N Kautta Tekemiämme Ihmeitä Minä en tule koskaan unohtamaan syyskuun 11. päivää. Ja tulen aina muistamaan syyskuun 12. päivän ja monet päivät sen jälkeen. Me kaikki tiedämme,

Lisätiedot

Stipendit. Terttu Vartiainen

Stipendit. Terttu Vartiainen Stipendit Terttu Vartiainen ROTARYSÄÄTIÖN KAKSIVUOTINEN STIPENDI LUKUVUOSIA 2014-2015 VARTEN Rauhan ja konfliktin stipendi Stipendi on 2-vuotinen apurahaohjelma opiskeluun yhdessä rotarisäätiön yhteistyöyliopistoista

Lisätiedot