Kehitysvammaisten asumisyksikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehitysvammaisten asumisyksikkö"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kehitysvammaisten asumisyksikkö 1193/ /2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen: Kehitysvammaisten Palvelusäätiön arkkitehti on luonnostellut asemapiirustuksen ja pohjapiirustukset Lammasluodon merenrantatontille asemakaavan mukaisena ehdotuksena. Ratkaisuna rakennuksen sijoittumiseen kyseiselle tontille säätiö esittää kaksikerroksista rakennusta, jossa olisi huoltotilat ja yhden asumisyksikön tilat alakerrassa ja yläkertaan sijoittuisi kaksi 5 hengen asumisyksikköä. Asemapiirustus ja pohjapiirustusluonnokset ovat liitteinä. LIITE B2, SOTE-LTK Sosiaali- ja terveystoimen vammaispalvelun virkamiehet ovat tutustuneet luonnoksiin ja ovat myös käyneet Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Maskun yksikössä, joka myös on rakennettu kaksikerroksiseksi. Kahteen kerrokseen rakennettava asumisyksikkö aiheuttaa haasteita: mm. hissi tuo lisäkustannuksia rakentamis- ja käyttövaiheessa ja lisäksi henkilökunnan yhteiskäyttö eri asumisyksiköissä olisi huomattavasti helpompaa, jos asuminen ja huoltotilat olisivat yhdessä tasossa. Lisäksi monen asukkaan liikkuminen edellyttää esteettömyyttä. Naantalin kehitysvammaisten asumispalvelutarve kasvaa lähivuosina ja nyt kaavailtuun asumisyksikköön olisi ehdolla 21 kehitysvammaista henkilöä. Heistä suurin osa asuu tällä hetkellä omien vanhempiensa kanssa, mutta he käyttävät runsaasti myös omaishoidon tuen vapaapäivinä ja intervallijaksoissa muita asumisyksikköjä mm. Aurinkosäätiön ja muiden palveluntuottajien yksikköjä. Kaksi mahdollisesti asumisyksikköön muuttavista henkilöistä on laitoshoidossa, kaksi muualla palvelutaloissa ja yksi henkilö asuu itsenäisesti tuettuna. Lisäksi tulevilla asukkailla on erilaisia määriä työ- ja päivätoimintaa, josta lisäksi aiheutuu matkakuluja, kun etäisyydet mm. Rainan toimintakeskukseen muodostuvat pitkiksi. Oheismateriaalina on kuvaus asumisyksiköstä kiinnostuneiden henkilöiden tämän hetkinen palvelujen käyttö. Monien osalta palvelutarve kasvaa edelleen ja asumisratkaisuja tullaan lähivuosina tekemään. Oheismateriaali: Asumisyksikköön muuttavien palvelut ja kustannukset Lammasluodon tontin muoto ja rakennusmääräykset ovat sellaiset, että tarvittava asumisyksikkö on ollut pakko suunnitella kaksikerroksiseksi.

2 KH 295 Vs. kaupunginjohtaja Martti Sipponen: Asukkaiden liikkumisen ja hoitojärjestelyjen kannalta olisi kuitenkin perusteltua, että pyrittäisiin löytämään sellainen tontti, johon on mahdollista toteuttaa asuminen samassa tasossa. Lisäksi tontin sijainnista johtuva korkea hinta tulisi lisäämään vuokrakustannuksia tuntuvasti. Maankäyttöosaston kanssa käydyissä neuvotteluissa on ollut esillä myös ns. Naksolan tontti, jonka koko mahdollistaisi tarkoituksenmukaisen asumisyksikön ja joka sijaitsisi kehitysvammaisten henkilöiden päivittäisten toimintojen kannalta erinomaisella paikalla. Myös läheinen oppilaitos voisi hyödyntää asumisyksikköä opiskelijoiden harjoittelupaikkana ja toisaalta monimuotoinen yhteistyö oppilaitoksen kanssa voisi olla myös kaikkien elämää rikastuttavaa. Naantalin kaupungin tulisi tarjota tälle asumisyksikölle myös muita tonttivaihtoehtoja kuin nyt puheena olevan Lammasluodon tontin. Sosiaalija terveyslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan ja päätti esittää kaupunginhallitukselle, että selvitetään vielä muita tonttivaihtoehtoja kuten ns. Naksolan tontti Oheismateriaali: Sijaintikartta ja asemakaavamuutos PERUSTURVAJOHTAJAN EHDOTUS Sosiaali- ja terveyslautakunta 1 näkee tarpeellisena, että Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa jatketaan asumispalveluyksikön suunnittelua ja 2 esittää kaupunginhallitukselle, että se pyytäisi maankäyttöosastoa selvittämään myös muita tonttivaihtoehtoja asumisyksikön saamiseksi Naantaliin. SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA: Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin. Oheismateriaali: Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirjan liitteineen ja oheismateriaaleineen Sosiaali- ja terveyslautakunta on kokouksessaan antanut ARA:lle kaupungin lausunnon Kehitysvammaisten Palvelusäätiön palveluasumishankkeesta. Lausunnossa todetaan, että tilalaitos on esittänyt sijaintivaihtoehdoksi Väinölän kaupunginosassa Lukkarinkadulla sijaitsevaa tonttia. Sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelyssä ei ole arvioitu

3 SOTELTK 62 Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen: Kehitysvammaisten Palvelusäätiön hankkeen taloudellisia vaikutuksia Naantalin kaupungille. Taloudelliset asiat tulee käsitellä lautakunnassa ja esittää ne kaupunginhallitukselle. Maankäyttöosasto on jo usean vuoden ajan selvittänyt asumisyksikön sijoitusmahdollisuuksia, mutta konkreettista ehdotusta ei ole löytynyt. Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirjassa mainittua ns. Naksolan tonttia ei ole tarkoituksenmukaista osoittaa asumisyksikön käyttöön. Tontin koko ja rakennusoikeus mahdollistavat tulevaisuudessa merkittävääkin rakentamista joko kaupungin kaupungin palvelutuotantoon tai liittyen matkailupalvelujen kehittämiseen. VS. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus antaa sosiaali- ja terveyslautakunnalle luvan jatkaa asumispalveluyksikön suunnittelua Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa. Sosiaali- ja terveyslautakunnan tulee elokuun 2014 loppuun mennessä esittää selkeät taloudelliset laskelmat hankkeen vaikutuksista vuositasolla ja taloussuunnitelmakaudella. Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että maankäyttöosasto omalta osaltaan selvittää myös muita tonttivaihtoehtoja asumisyksikön saamiseksi Naantaliin. KAUPUNGINHALLITUS: Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Uuden asumisyksikön suunnitellussa on lähdetty siitä, että kehitysvammaisten henkilöiden palvelutarve tulee lisääntymään ja asumista omassa kunnassa tulisi lisätä. Myöskin valtakunnalliset suunnitelmat edellyttävät laitosmaisen asumisen lakkauttamista 2010-luvulla. Naantalin sosiaali- ja terveyspalvelujen talousarviossa on joka tapauksessa tarvetta varata vuosittain kasvavia määrärahoja kehitysvammaisten palvelujen järjestämiseksi. Tärkeää on myös voida siirtää nyt muualla asuvia henkilöitä omaan kuntaan. Ikääntyvät vanhemmat eivät enää kykene täysipainoiseen hoitotyöhön. Nyt suunnitteilla olevan asumisyksikön perustamiskustannuksista vastaa Kehitysvammaisten Palvelusäätiö. Näihin kustannuksiin vaikuttaa palveluun sopiva tontti sekä kiinteistön rakentamiskustannukset. ARA on päätöksessään myöntänyt Palvelusäätiölle sekä avustusta että korkotukilainaa 15 kehitysvammaisen henkilön asunnon rakentamiseen. Asumisyksikön valmistuminen etenisi seuraavasti: Palvelusäätiö vuokraa Naantalin kaupungilta palveluun sopivan tontin ja aloittaa rakentamisen

4 suunnittelun syksyn 2014 ja talven aikana ja rakentamisen touko-kesäkuussa Kun rakennus on valmis, vuokraa Kehitysvammaisten Palvelusäätiö koko kiinteistön Naantalin kaupungille (sosiaali- ja terveysvirastolle). Vuokra sisältää pääomaosuuden ja ylläpitokustannukset. Rakennukseen tulee 15 palveluasuntoa yhteisine tiloineen ja hoitoon tarvittavine huoltotiloineen. Kaupungin edun mukaista on, että rakentamiskustannukset voidaan pitää mahdollisimman alhaisina. Siihen vaikutetaan parhaiten huolellisella suunnittelulla. Myös tontin sopivalla sijainnilla voidaan vaikuttaa kuljetuskustannuksiin. Kaupunki vuokraa asunnot (joihin on jyvitetty yhteisiä tiloja) huoneenvuokralain mukaisesti asukkaille. Vuokra määritellään KELA:n hyväksymien enimmäisasumiskustannusten/kk vuokratasojen mukaisesti. Asukkaat saavat KELA:n asumistukea ja maksavat itse vuokransa ja sähkömaksut. Lisäksi asukkaat maksavat ruokakustannukset sekä erikseen määriteltävää ylläpitokorvausta tai yhteishankintamaksua. Hoidon järjestämisestä sovitaan Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa. Lähtökohta on, että Palvelusäätiö palkkaa henkilökunnan ja tuottaa palvelun. Kaupunki maksaa sovitun mitoituksen mukaisen henkilökuntamäärän mukaisen hoitovuorokausimaksun asiakkaistaan. Kunkin asiakkaan hoitomaksu määräytyy hänen hoidettavuutensa mukaisesti. Arvioiden mukaan hoitomaksu tulisi olemaan keskimäärin n euroa/vrk. Sosiaali- ja terveyslautakunnan kesäkuun kokouksessa oli käytettävissä uuteen asumisyksikköön mahdollisesti muuttavien asukkaiden tämän hetkinen palvelu sekä siitä aiheutuvat kustannukset. Näistä 10 hoidon ja tuen tarpeen kalleimman asiakkaan hoito ja huolenpito maksaa kaupungille keskimäärin n euroa/kk/hlö eli 15 asukkaan hoito maksaisi n /kk. Lisänä tulee mahdolliset muut tukipalvelut. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö järjestää tulevaan asumisyksikköön mahdollisesti siirtyville kehitysvammaisille ja heidän omaisilleen ns. Elämäntilanteen kuvausten ja tulevaisuuden suunnittelun aloitustapaamisen. Tässä yhteydessä on tarkoitus käynnistää uuteen asumisyksikköön siirtyvien osalta asiakkaiden palvelutarveselvitys, jonka jälkeen on tarkemmat tiedot käytössä tulevista kustannuksista. Kehitysvammaisten Palvelusäätiöllä on vastaavan kokoinen yksikkö mm. Maskussa ja Kankaanpäähän rakenteilla. Tällä hetkellä on käytettävissä sieltä saatavat laskelmat kustannuksista. Esityslistan liitteenä on Kehitysvammaisten palvelusäätiön laatimat arviolaskelmat Naantalin asumispalveluyksikön vuokrasta ja hoidosta aiheutuvista kustannuksista sekä vuokrasopimusmalli. Lisäksi arvio asumisyksikön vaikutuksista Naantalin soten kustannuksiin. LIITE B4, SOTE-LTK Laskelmien mukaan Naantalin soten nettomaksuksi tulisi kiinteistökuluineen noin /kk, josta hoidon ja huolenpidon osuus

5 olisi /kk. Uuteen asumisyksikköön mahdollisesti muuttavien asukkaiden nykyiset palvelut ja asumismuoto kustannuksineen on esitetty aiemmin. Uusi yksikkö käynnistyisi aikaisintaan ja näin ollen yksikön taloudelliset vaikutukset kohdistuvat taloussuunnitelmakauden loppuvuosiin. Lähtökohtana yksikön käyttöönotossa tulisi olla kustannusneutraalius. Toisin sanoen vastaavat kustannukset säästyvät talousarviosta tai säästyisivät, jos palvelu jouduttaisiin hankkimaan Naantalin ulkopuolelta. Uuteen asumisyksikköön asukkaita valittaessa on tärkeää, että asumisyksikköön valikoituu sinne parhaiten sopiva asukkaat. Tässä yhteydessä erityisesti tulisi ottaa huomioon asukkaiden muu palvelun tarve ja nykyisten palvelujen kustannukset. Tavoitteena on, että uuden asumisyksikön käyttöönotto ei aiheuta merkittäviä lisäkustannuksia. Asumisyksikön sijaitessa Naantalissa on mahdollista saada merkittäviä säästöjä esim. kuljetuksissa, päivä- ja työtoiminnassa sekä intervallihoidossa. Kehitysvammaisille henkilöille ja heidän omaisilleen on tärkeää voida asua omassa kotikaupungissaan. Yhteistyötä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa puoltaa myös se, että Palvelusäätiöllä on mahdollisuus ostaa vapaasta asuntokannasta asuntoja yksittäisille kehitysvammaisille henkilöille, joiden tarvitsema tuki voidaan järjestää em. ympärivuorokautisesta asumisyksiöstä käsin. Tällä voidaan vaikuttaa tulevaisuudessa palvelurakenteen keventämiseen ja tukea omassa kodissa asuvia kehitysvammaisia henkilöitä. Asunnon hankinta ei aiheuta kustannuksia kaupungille. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on ostanut jo aiemmin Naantalista muutamia em. asuntoja, joihin asukkaiden tarvitseman tuen järjestää KVPS Tukena Oy:n Maskun asumispalveluyksikkö. PERUSTURVAJOHTAJA: Sosiaali- ja terveyslautakunta antaa kaupunginhallituksen käyttöön oheiset kustannusarviot kehitysvammaisten palveluasumisyksikön taloudellisista vaikutuksista vuositasolla sekä taloussuunnittelukaudella. SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA: Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin. KH 352 Kehitysvammaisten asumisyksikön kustannusarviot sekä vuokrasopimusmalli oheiste taan. LIITTEET B3 - B4, KH Kaupunginjohtaja on pyytänyt maankäyttöosastoa mahdolli sim man pi kaises ti selvittämään tonttivaihtoehtoja asumisyksikön saamisek si Naantaliin. Tonttivaihtoehtoja esitellään kokouksessa.

6 KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus merkitsee saadun selvityksen tiedoksi. Merkittiin, että perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen esitteli asiaa kokouksessa. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kehitysvammaisten asumisyksikkö

Kehitysvammaisten asumisyksikkö Kaupunginhallitus 295 16.06.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 21.08.2014 Kaupunginhallitus 352 15.09.2014 Kaupunginhallitus 84 02.03.2015 Kehitysvammaisten asumisyksikkö 1193/05.01.03/2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Lammasluodon asemakaavamuutos ja alueen rakennushankkeet

Lammasluodon asemakaavamuutos ja alueen rakennushankkeet Naantalin kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 40 07.04.2014 Kaupunginhallitus 181 14.04.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 53 12.06.2014 Lammasluodon asemakaavamuutos ja alueen

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 59 Selvitys työmarkkinatukea saavien työllistämismahdollisuuksista 3. 60 Raportti työllistämistoiminnasta 1.1.-30.6.

Sisällysluettelo. 59 Selvitys työmarkkinatukea saavien työllistämismahdollisuuksista 3. 60 Raportti työllistämistoiminnasta 1.1.-30.6. Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 21.08.2014 Sisällysluettelo Sivu 59 Selvitys työmarkkinatukea saavien työllistämismahdollisuuksista 3 60 Raportti työllistämistoiminnasta

Lisätiedot

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan

Lisätiedot

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 32 10.03.2014 Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin 354/10.01.02/2013

Lisätiedot

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista Sosiaali- ja terveyslautakunta 59 21.08.2014 Kaupunginhallitus 335 01.09.2014 Kaupunginhallitus 382 06.10.2014 Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista 175/13.05/2014 SOTELTK

Lisätiedot

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan

Lisätiedot

KVPS:n tukiasunnot. RAY- rahoitteiset. Turku 23.4.2015 Pasi Hakala

KVPS:n tukiasunnot. RAY- rahoitteiset. Turku 23.4.2015 Pasi Hakala KVPS:n tukiasunnot RAY- rahoitteiset Turku 23.4.2015 Pasi Hakala Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu vuonna 1992 (Kehitysvammaisten Tukiliitto) Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palvelujen

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille Sosiaali- ja terveyslautakunta 36 11.06.2015 Kaupunginhallitus 278 10.08.2015 Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille 2016-2018

Lisätiedot

Kehitysvammaiset. 12,0 Palveluasuminen (ohjattu asuminen) 4,0. 4,0 Tuettu asuminen (tukiasuminen) 3,0 5,0 % 5,0 % 5,0 %

Kehitysvammaiset. 12,0 Palveluasuminen (ohjattu asuminen) 4,0. 4,0 Tuettu asuminen (tukiasuminen) 3,0 5,0 % 5,0 % 5,0 % KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN LAUSUNTO ARAN AVUSTUSHAKEMUKSEEN Kunta Orivesi 562 Kuntakoodi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) edellyttää kunnan sosiaali- ja terveystoimen lausunnon hankkeesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin tuleva tontti 4 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4717/2015 10.03.01 118 Yleisten rakennusten tontin varaus Lintuvaarasta Espoon Aurinkolinna ry:lle, korttelin 50245 tuleva tontti 4 Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 05.05.2014 Sivu 1 / 1 2916/10.00.02/2013 76 2.9.2013 47 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Sinikallion Hoitokodille, kortteli 60060 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2016-2018

LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2016-2018 LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 216-218 Lausuntopyyntö Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on perussopimuksensa 13 :n mukaan pyytänyt jäsenkuntien esityksiä

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen HELSINGIN KAUPUNKI Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen tarvekuvaus ASU -hanke Diaarinumero HEL 2016-010089 HELSINGIN KAUPUNKI TILAHALLINTO TARVEKUVAUS Kehitysvammaisten tukias.

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asumispalvelujen siirtäminen Oulun kaupungin toiminnaksi, liitteet. Dno OUKA: 3305 /305.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asumispalvelujen siirtäminen Oulun kaupungin toiminnaksi, liitteet. Dno OUKA: 3305 /305. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asumispalvelujen siirtäminen Oulun kaupungin toiminnaksi, liitteet Dno OUKA: 3305 /305.1/2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.6.2012 66 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla

Lisätiedot

valmistelija:

valmistelija: Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 114 16.11.2015 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 1 (5) Sosiaalilautakunta Sosj/10 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 1 (5) Sosiaalilautakunta Sosj/10 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2011 1 (5) 409 Jätkäsaaren vaikeavammaisten asuntoryhmän, Suezinkatu 3, hankesuunnitelman hyväksyminen HEL 2011-008163 T 10 06 00 Päätös päätti hyväksyä osoitteeseen Suezinkatu

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut nyt ja tulevaisuudessa Mirja Kangas, palvelualuepäällikkö, aikuisten ja työikäisten palvelut Rovaniemen kaupunki AIKUISTEN JA TYÖIKÄISTEN PALVELUALUE Tehtäväalueen

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 13.11.2013 Sivu 1 / 1 4794/02.05.00/2013 107 13.11.2013 107 Kuninkaankallion asumispalveluyksikön asiakasmaksun tarkistaminen ja Väinöläkodin asumisyksikön asiakasmaksusta päättäminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen

Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen osakkeiden ostaminen Tekla 14.2.2012 58 Khall. 27.2.2012 90 Khall. 3.6.2013 292 Khall. 19.6.2013 316

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA

AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA 17.11.2015 AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA SELVITYKSEN TULOKSIA ARA:N ERITYISRYHMÄ- KOHTEIDEN TILAMITOITUS SELVITYKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET Ramboll Management Consulting toteutti yhdessä Arkkitehtitoimisto

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,

Lisätiedot

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh

Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh Riikka Nikulainen, puh 20.04.2016 Sivu 1 / 1 1862/2016 05.17.00 54 Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskuksen vaikutukset palveluverkkoon Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 Riikka Nikulainen, puh. 050 325

Lisätiedot

Asumispalvelujen hankinta

Asumispalvelujen hankinta Asumispalvelujen hankinta Vammaispalvelut Kehitysvammapalvelut Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 2 mukainen Asiakasmäärä n. 70 -> Hankinnan arvo n. 18M Ajalle 1.3.2017-28.2.2021, + 2 v (optio)

Lisätiedot

Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki

Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki Hankintalain mahdollisuudet Reilu Palvelu ry 10.10.2011 Tampere / Markku Virkamäki Kehitysvammaisten Palvelusäätiö - Kehitysvammaisten Tukiliitto perusti ja lahjoitti säädepääoman 18.9.1992 - Palvelukoti-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 04.06.2014 Sivu 1 / 1 4367/10.03.02/2013 57 Lausunto Riilahden toimintakeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eeva-Maija

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa

Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa Sosiaali- ja terveyslautakunta 39 21.05.2014 Kaupunginhallitus 260 02.06.2014 Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa 361/00.03.01/2014 SOTELTK 39 Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus THL 15.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 2 Kehitysvammaisten ihmisten asuminen vs. tavallinen vuokra-asuminen

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KSJ 60 Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Perusturvalautakunta liite nro 5

Perusturvalautakunta liite nro 5 KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN LAUSUNTO ARAN AVUSTUSHAKEMUKSEEN Kunta Äänekoski 992 Kuntakoodi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) edellyttää kunnan sosiaali- ja terveystoimen lausunnon hankkeesta

Lisätiedot

Vammaispalvelulaki uudistuu

Vammaispalvelulaki uudistuu 1 Uusi vammaispalvelulaki Selkokielinen teksti, 27.9.2018 Vammaispalvelulaki uudistuu Vammaispalvelulaki muuttuu. Vanha vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään yhdeksi laiksi, joka koskee kaikkia

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

Kiinteistö 2013 tapahtuma Helsingin messukeskus 14.11.2013 Antti Jämsén Miehikkälän kunta

Kiinteistö 2013 tapahtuma Helsingin messukeskus 14.11.2013 Antti Jämsén Miehikkälän kunta Kiinteistö 2013 tapahtuma Helsingin messukeskus 14.11.2013 Antti Jämsén Miehikkälän kunta Miehikkälän kunta tuottaa ja järjestää laadukkaat peruspalvelut asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti Terveyskeskus:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96 06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6323/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 (1) 163 Asianro 6323/10.00.02.01/2018 Tontin 297-3-1-6 (Mäkikatu 12) vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Oikea koti. Aspan asumisratkaisut

Oikea koti. Aspan asumisratkaisut Oikea koti Aspan asumisratkaisut Näin Aspan asumisratkaisut syntyivät Asumispalvelusäätiö Aspan perustamiseen vaikutti laajalti järjestöjen välillä käyty keskustelu siitä, mihin suuntaan vammaisten ihmisten

Lisätiedot

KVPS:n vuokra-asunnot. Kouvola Pasi Hakala

KVPS:n vuokra-asunnot. Kouvola Pasi Hakala KVPS:n vuokra-asunnot Kouvola 8.6.2016 Pasi Hakala Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu vuonna 1992 (Kehitysvammaisten Tukiliitto) Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palvelujen kehittäjä ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (5) 249 Teollisuuskatu 23-25:n muutos- ja perusparannustyön hankesuunnitelma päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä 29.1.2014 päivätyn Teollisuuskatu

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 27.02.2014 Kaupunginhallitus 107 10.03.2014 Kaupunginhallitus 364 12.10.2015 Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta 720/00.01.00.00/2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 59 Lausunto valtiovarainministeriölle valtioneuvoston asetusluonnoksesta kunnan ja maakunnan välisen siirtymäkauden vuokrasopimuksen vuokran määräytymisestä

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä HOIDETTAVAA KOSKEVAT TIEDOT Henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Tiedot hoitosuhteesta Hoidettava on hoitajan puoliso/avopuoliso

Lisätiedot

Naantalin Hovin / Kaivokatu 11 asemakaavamuutos

Naantalin Hovin / Kaivokatu 11 asemakaavamuutos Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 49 15.05.2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 58 12.06.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 56 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 64 08.09.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto

Lisätiedot

Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa

Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi www.thl.fi/iva Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa (Lähde: Rovaniemen kaupunginhallituksen pöytäkirja

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014 22.01.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.3.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1 423/2016 10.04.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 73 25.5.2016 205 Valtuustoaloite nuorten ja ikäihmisten yhteisasumisesta Espoossa (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 126. 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 03.12.2012 Sivu 1 / 1 4730/02.07.00/2012 126 Espoon keskuksessa sijaitsevan asuntotontin vuokraaminen Rakennustoimisto Pohjola Oy:lle, korttelin 40383 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto 17.12.2012 Kaupunginhallitus Venäjän Suomen suurlähetystön tontin asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12117) HEL 2011-007184 T 10 03

Lisätiedot

1705 NIKU Kasarminkatu 6 ASEMAKAAVAMUUTOS, VALMISTELUAINEISTO, ALP-2 alue Vireillä oleva kaavamuutos ja sen ehdotusvaihe koskee Kuopion kaupungin omistamaa Kuopion keskustan 6. kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

30 Selvitys ikääntyvien palveluasumisen järjestämisestä ja toteuttamisesta

30 Selvitys ikääntyvien palveluasumisen järjestämisestä ja toteuttamisesta Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2016 1 (6) Perusturvalautakunta, 7, 28.01.2016 Kunnanhallitus, 20, 08.02.2016 Perusturvalautakunta, 30, 20.04.2016 30 Selvitys ikääntyvien palveluasumisen järjestämisestä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47 04.05.2015 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 Yleisten rakennusten tontin suunnitteluvarauksen jatkaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle yksityisen päiväkodin suunnittelua varten, kortteli

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Asumisen lähipalvelujen kehittämisen teemapäivä Yhteistyöseminaari, Kongressihotelli Linnasmäki Turku 16.11.2012 Jaana Huhta, STM Näkökulmia palvelujen kehittämiseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 106 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle asuntotontin (AK) varaamiseksi Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle (Herttoniemi, Roihuvuori, tontti 43233/5)

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN SUUNNITELMA KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN JA SIIHEN LIITTYVIEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISEKSI 2013-2020

LIPERIN KUNNAN SUUNNITELMA KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN JA SIIHEN LIITTYVIEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISEKSI 2013-2020 1 5.6.2013 LIPERIN KUNNAN SUUNNITELMA KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN JA SIIHEN LIITTYVIEN PALVELUJEN JÄRJESTÄMISEKSI 2013-2020 Sosiaali- ja terveysministeriöön 29.9.2010 lähetetyn suunnitelman tarkennus Nykytilanne

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 307 Asuntotontin varaaminen Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle (tontti 43233/5) HEL 2016-001890 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Kaupunginhallitus Asianro 2008/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Kaupunginhallitus Asianro 2008/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 54 16.6.2015 48 Asianro 2008/05.17.01/2015 Vaalijalan laitoshoidossa olevien kehitysvammaisten asumisen ja päivätoiminnan järjestämisen

Lisätiedot

Uuden senioritalon tarve Raisiossa - Hulvelan pääte

Uuden senioritalon tarve Raisiossa - Hulvelan pääte Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 476/10.03.02/2015 143 Uuden senioritalon tarve Raisiossa - Hulvelan pääte Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg ja hoito- ja hoivapalveluiden tulosyksikön

Lisätiedot

Luolalan teollisuusalueen louhinnat

Luolalan teollisuusalueen louhinnat Tekninen lautakunta 42 11.03.2009 Tekninen lautakunta 26 27.02.2013 Tekninen lautakunta 99 29.10.2014 Luolalan teollisuusalueen louhinnat 307/10.05.00/2013 Tekninen lautakunta 15.11.2005 127 Tekninen lautakunta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013

ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 ESPOON KAUPUNGIN VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUO- ROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI vuodelta 2013 Sosiaali- ja terveystoimi Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaispalvelut 2 (8) Johdanto

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja Esteettömyys on asumisen kehittämistä Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus -seminaari, 4.11.2014, Lahti, Sibeliustalo Sari Hosionaho,FT,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (9) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (9) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (9) 295 Yleisten rakennusten tontin (YS) pitkäaikainen vuokraaminen Kiinteistö Oy RK-Asunnoille (Laajasalo, Yliskylä, tontti 49066/1) HEL 2012-006946 T 10 01 01

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/19 19.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 73 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Kiinteistö Oy Helsingin Kalliolan setlementtitalon peruskorjausta koskevasta lainahakemuksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 423/2016 10.04.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 73 25.5.2016 Kaupunginhallitus 205 20.6.2016 103 Valtuustoaloite nuorten ja ikäihmisten yhteisasumisesta Espoossa Valmistelijat

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuokra-asunnot

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuokra-asunnot Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuokra-asunnot Lapin aluehallintoviraston ja KVTL:n kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Rovaniemi 18.5.2017 Pasi Hakala Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu 1992 (Kehitysvammaisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 13.03.2017 Sivu 1 / 1 4717/2015 10.03.01 118 16.11.2015 32 Yleisten rakennusten tontin varauksen uudistaminen Lintuvaarasta Kehitysvammaisten Palvelusäätiö sr:lle, korttelin 50245 tontti 4 Valmistelijat

Lisätiedot

Harri Lindqvist Helsinki

Harri Lindqvist Helsinki Harri Lindqvist Helsinki 8.5.2018 ASUMISPALVELUJEN TOIMINTAMALLIT MAAKUNNILLE JA TILAKESKUKSELLE SIIRTYVÄT ASUMISPALVELUTILAT Tilakeskus vuokraa maakunnille asumispalvelutiloja, joita ovat: Kuntayhtymiltä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78 11.11.2013 Sivu 1 / 1 757/02.05.03/2013 78 Vuoden 2014 erityisryhmähankkeiden avustusten sekä niihin liittyvien korkotukilainahakemusten käsittely sekä yhden asumisoikeustalohankkeen puoltaminen Valmistelijat

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27 Valtuusto 17.6.2014 27 1. VUODEN 2013 ARVIOINTIKERTOMUS Tark.ltk. 13.5.2014 16 Liite 1 Laadittiin vuoden 2013 arviointikertomus. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2014 1 (5) 429 Asunnottomien palveluasumisen suorahankinta Helsingin Diakonissalaitoksen Auroratalosta HEL 2014-001122 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti panna asian

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT 5.6.2013 KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT JOHDANTO Valtioneuvosto teki 21.1.2010 periaatepäätöksen ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi.

Lisätiedot

Itä-Immasen I- ja II-alueiden tonttien hinnoittelu

Itä-Immasen I- ja II-alueiden tonttien hinnoittelu KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 34 18.04.2011 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 39 09.05.2011 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 5 23.01.2012 Kaupunginhallitus 50 30.01.2012 Kaupunginvaltuusto 5 13.02.2012 KH

Lisätiedot

Yksilöllistä elämää yhdessä

Yksilöllistä elämää yhdessä Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

Merimaskun kirkonkylän venesataman hoitosopimuksen jatkaminen T:mi Marita Lambergin kanssa

Merimaskun kirkonkylän venesataman hoitosopimuksen jatkaminen T:mi Marita Lambergin kanssa Kaupunginhallitus 132 29.03.2010 Kaupunginhallitus 488 19.11.2012 Kaupunginhallitus 429 21.10.2013 Merimaskun kirkonkylän venesataman hoitosopimuksen jatkaminen T:mi Marita Lambergin kanssa 950/10.01.02/2013

Lisätiedot

Laadukkaampaa asumista

Laadukkaampaa asumista Isännöitsijän opas Laadukkaampaa asumista Hissi auttaa arjessa, olipa kyseessä sitten koiran ulkoiluttaminen, vauvanrattaiden kanssa liikkuminen tai muutto uuteen kotiin. Pääset häkkivarastollesi vaivattomasti,

Lisätiedot

Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku

Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku Onnistuneen rahoituspäätöksen kulku Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö ja Keski- Suomen Palvelurakennuttajat ovat yhteistyössä hankkeistaneet 3 uutta asuntoryhmää kehitysvammaisille. Hanketyön edellytyksenä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (7) 488 Lausunto kaupunginhallitukselle liittyen kirjelmään, joka koskee yleisten rakennusten tontin (Y) 40063/4 käyttötarkoituksen muuttamiseen liittyvää menettelyä

Lisätiedot

TERVETULOA KOTIKAAREEN

TERVETULOA KOTIKAAREEN TERVETULOA KOTIKAAREEN TUETTU IKÄIHMISTEN ASUMINEN Tuettu ikäihmisten asuminen on kotihoitoon rinnastettavaa palvelua niille asiakkaille, jotka eivät enää selviydy kotonaan kotiin annettavien palveluiden

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 11.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.2.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 124 25.03.2013. 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 124 Asianro 1519/10.00.02/2013 Maljalahden rantakerrostalotonttien tarjousten hyväksyminen ja esisopimusten tekeminen Kaupunkirakennelautakunta 20.3.2013 49: Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta. 18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 238. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 238. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 423/2016 10.04.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 73 25.5.2016 205 20.6.2016 Valtuusto 103 22.8.2016 Valtuusto 121 12.9.2016 Valtuusto 149 17.10.2016 Valtuusto 177 31.10.2016

Lisätiedot

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 9: Vammaispalvelut. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 9: Vammaispalvelut Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Etuuksien saajat Kelan vammaisuuden perusteella maksamat tuet Lapsen

Lisätiedot