Kehitysvammaisten asumisyksikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehitysvammaisten asumisyksikkö"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kehitysvammaisten asumisyksikkö 1193/ /2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen: Kehitysvammaisten Palvelusäätiön arkkitehti on luonnostellut asemapiirustuksen ja poh japiirustukset Lammasluodon merenrantatontille asemakaavan mukaisena ehdotuksena. Ratkaisuna rakennuksen si joittumiseen kyseiselle tontille säätiö esittää kaksikerroksista rakennusta, jossa olisi huoltotilat ja yh den asumisyksikön tilat alakerrassa ja yläkertaan sijoittuisi kaksi 5 hen gen asumisyksikköä. Asemapii rustus ja pohjapiirustusluonnokset ovat liit teinä. LIITE B2, SOTE-LTK Sosiaali- ja terveystoimen vammaispalvelun virkamiehet ovat tutustuneet luonnoksiin ja ovat myös käyneet Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Maskun yksikössä, joka myös on rakennettu kaksikerroksi seksi. Kahteen kerrokseen rakennettava asumisyksikkö aiheuttaa haasteita: mm. hissi tuo lisäkustan nuksia rakentamis- ja käyttövaiheessa ja lisäksi henki lökunnan yhteiskäyttö eri asumisyksiköissä olisi huomattavasti helpompaa, jos asumi nen ja huoltotilat olisivat yhdessä tasossa. Lisäksi monen asukkaan liikku minen edellyttää es teettömyyttä. Naantalin kehitysvammaisten asumispalvelutarve kasvaa lähivuosina ja nyt kaavailtuun asumisyksik köön olisi ehdolla 21 kehitysvammaista henkilöä. Heistä suurin osa asuu tällä hetkellä omien vanhem piensa kanssa, mutta he käyttävät runsaasti myös omaishoidon tuen vapaapäivinä ja intervallijaksoissa muita asumisyksikköjä mm. Aurinkosäätiön ja muiden palveluntuottajien yksikköjä. Kaksi mahdolli sesti asumisyksikköön muuttavista henkilöistä on laitoshoidossa, kaksi muualla palvelutaloissa ja yksi henkilö asuu itsenäi sesti tuettuna. Lisäksi tulevilla asukkailla on erilaisia määriä työ- ja päivätoimintaa, josta lisäksi aiheutuu matkakuluja, kun etäisyydet mm. Rainan toimintakeskukseen muodostu vat pit kiksi. Oheismateriaalina on kuvaus asumisyksiköstä kiinnostuneiden henkilöiden tämän hetkinen pal velujen käyttö. Monien osalta palvelutarve kasvaa edelleen ja asumis ratkaisuja tullaan lähivuosina te kemään. Oheismateriaali: Asumisyksikköön muuttavien palvelut ja kustannukset

2 Kaupunginhallitus Vs. kaupunginjohtaja Martti Sipponen: Lammasluodon tontin muoto ja rakennusmääräykset ovat sellaiset, että tarvittava asumis yksikkö on ol lut pakko suunnitella kaksikerroksiseksi. Asukkaiden liikkumisen ja hoitojärjestelyjen kannalta olisi kuitenkin perusteltua, että py rittäisiin löytä mään sellainen tontti, johon on mahdollista toteuttaa asuminen samassa ta sossa. Lisäksi tontin sijain nista johtuva korkea hinta tulisi lisäämään vuokrakustannuksia tuntuvasti. Maankäyttöosaston kanssa käydyissä neuvotteluissa on ollut esillä myös ns. Naksolan tontti, jonka ko ko mahdollistaisi tarkoituksenmukaisen asumisyksikön ja joka sijaitsisi kehitysvammaisten henkilöi den päivittäisten toimintojen kannalta erinomaisella paikalla. Myös läheinen oppilaitos voisi hyödyntää asumisyksikköä opiskelijoiden harjoittelupaik kana ja toisaalta monimuotoinen yhteistyö oppilaitoksen kanssa voisi olla myös kaikkien elämää rikastuttavaa. Naantalin kaupungin tulisi tarjota tälle asumisyksikölle myös muita tonttivaihtoehtoja kuin nyt puhee na olevan Lammasluodon tontin. Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan ja päätti esittää kaupunginhallitukselle, että selvitetään vielä muita tonttivaihtoehtoja kuten ns. Nakso lan tontti Oheismateriaali: Sijaintikartta ja asemakaavamuutos PERUSTURVAJOHTAJAN EHDOTUS Sosiaali- ja terveyslautakunta 1 näkee tarpeellisena, että Kehitys vammaisten Pal velusäätiön kanssa jatke taan asu mis palve luyk sikön suunnittelua ja 2 esittää kaupunginhallitukselle, että se pyytäisi maankäyttö osastoa selvit tämään myös muita tonttivaihtoehtoja asumisyksikön saami seksi Naantaliin. SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA: Oheismateriaali: Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

3 Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirjan liitteineen ja oheismateriaaleineen Sosiaali- ja terveyslautakunta on kokoukses saan an ta nut ARA:lle kaupungin lausunnon Kehitysvam mais ten Palvelu sää tiön pal veluasumishankkeesta. Lausunnossa to de taan, että tila laitos on esit tä nyt si jainti vaih to ehdoksi Väinölän kaupungin osassa Lukka rinkadulla si jaitse vaa tonttia. Sosiaali- ja terveyslautakunnan käsittelyssä ei ole arvioitu Kehitysvammaisten Palvelusäätiön hankkeen taloudellisia vaikutuksia Naantalin kaupungille. Taloudelliset asiat tulee käsitellä lautakunnassa ja esittää ne kaupunginhallitukselle. Maankäyttöosasto on jo usean vuoden ajan selvittänyt asumisyksikön sijoitusmahdollisuuksia, mutta konkreettista ehdotusta ei ole löytynyt. Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirjassa mainittua ns. Naksolan tonttia ei ole tarkoituksenmukaista osoittaa asumisyksikön käyttöön. Tontin ko ko ja raken nusoikeus mahdollistavat tulevaisuudessa merkittävääkin ra ken ta mista joko kaupungin kaupungin palvelutuotantoon tai liittyen matkai lu pal velujen ke hittämiseen. VS. KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus antaa sosiaali- ja terveyslautakunnalle luvan jatkaa asumispalveluyksikön suunnittelua Ke hi tys vammais ten Pal ve lu sää tiön kanssa. Sosiaali- ja terveyslautakunnan tu lee elokuun 2014 lop puun men nessä esittää selkeät talou delliset las kelmat hank keen vaiku tuksista vuositasolla ja ta lous suunni telma kaudella. Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että maankäyttöosasto omal ta osaltaan selvittää myös muita tonttivaihtoehtoja asumisyksikön saamiseksi Naantaliin. KAUPUNGINHALLITUS: Sosiaali- ja terveyslautakunta Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen: Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Uuden asumisyksikön suunnitellussa on lähdetty siitä, että kehitysvammaisten henkilöiden palvelutarve tulee lisääntymään ja asumista omassa kun-

4 nassa tulisi lisätä. Myöskin valtakunnalliset suunnitelmat edellyttävät laitosmaisen asumisen lakkauttamista 2010-luvulla. Naan talin sosiaali- ja ter veyspal ve lu jen ta lous ar vios sa on joka tapauksessa tar vetta varata vuosittain kasva via mää rä raho ja kehi tys vammaisten palvelujen järjestämiseksi. Tär keää on myös voi da siir tää nyt muualla asuvia henkilöitä omaan kuntaan. Ikääntyvät van hem mat ei vät enää kykene täysipainoiseen hoitotyöhön. Nyt suunnitteilla olevan asumisyksikön perustamiskustannuksista vastaa Kehitysvammaisten Palvelusäätiö. Näihin kustannuksiin vaikuttaa palve luun sopiva tontti se kä kiinteistön rakentamiskustannukset. ARA on päätök sessään myöntänyt Palvelusäätiölle sekä avustusta että korkotukilainaa 15 kehitysvammaisen henkilön asunnon rakentamiseen. Asumisyksikön valmistuminen etenisi seuraavasti: Palvelusäätiö vuokraa Naan talin kaupungilta palveluun sopivan tontin ja aloittaa rakentamisen suunnittelun syksyn 2014 ja talven aikana ja rakentamisen touko-kesäkuussa Kun ra ken nus on val mis, vuok raa Ke hi tys vam mais ten Pal ve lu sää tiö ko ko kiin teistön Naan talin kau pun gille (so si aa li- ja ter veys viras tol le). Vuokra si sältää pää oma osuuden ja yllä pito kus tan nuk set. Ra kennukseen tu lee 15 pal ve lu asun toa yh tei si ne ti loi neen ja hoi toon tarvit tavi ne huol toti loi neen. Kau pungin edun mukaista on, että ra kenta mis kus tan nuk set voi daan pitää mah dolli sim man alhaisina. Siihen vaikutetaan parhaiten huolellisella suunnittelulla. Myös tontin sopivalla sijainnilla voidaan vaikuttaa kuljetuskustannuksiin. Kau pun ki vuok raa asun not (joi hin on jy vi tet ty yh tei siä ti lo ja) huo neen vuokra lain mu kaises ti asuk kaille. Vuok ra mää ri tel lään KE LA:n hy väk sy mien enimmäisasumiskustannusten/kk vuokratasojen mu kai sesti. Asuk kaat saa vat KE LA:n asu mistu kea ja mak sa vat it se vuok ransa ja sähkömaksut. Li säksi asuk kaat mak sa vat ruo ka kus tan nuk set se kä erik seen määriteltävää yl läpitokor vausta tai yhteis han kinta maksua. Hoidon järjestämisestä sovitaan Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa. Läh tö kohta on, et tä Pal ve lu sää tiö palkkaa henkilökun nan ja tuot taa pal velun. Kaupunki mak saa so vi tun mi toituksen mukaisen henki lö kun ta mää rän mu kaisen hoito vuo ro kau si mak sun asiakkaistaan. Kun kin asiak kaan hoi tomak su määräytyy hä nen hoi detta vuutensa mukaisesti. Ar vioiden mu kaan hoito maksu tulisi ole maan keski määrin n euroa/vrk. Sosiaali- ja terveyslautakunnan kesäkuun kokouksessa oli käytettävissä uuteen asumisyksikköön mahdollisesti muuttavien asukkaiden tämän hetkinen palvelu sekä siitä aiheutuvat kustannukset. Näistä 10 hoidon ja tuen tarpeen kalleimman asiakkaan hoito ja huolenpito maksaa kau pun gil le keskimää rin n eu roa/kk/hlö eli 15 asukkaan hoito maksaisi n /kk. Lisänä tu lee mah dol li set muut tu ki pal ve lut. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö järjestää tulevaan asumisyksik-

5 köön mahdollisesti siirtyville kehitysvammaisille ja heidän omaisilleen ns. Elämäntilanteen kuvausten ja tulevaisuuden suunnittelun aloitustapaamisen. Tässä yhteydessä on tarkoitus käynnistää uuteen asumisyksikköön siir ty vien osalta asiakkaiden palvelutarveselvitys, jonka jälkeen on tar kem mat tiedot käytössä tulevista kustannuksista. Kehitysvammaisten Palvelusäätiöllä on vastaavan kokoinen yksik kö mm. Maskussa ja Kankaanpäähän rakenteilla. Tällä hetkellä on käytettävissä sieltä saa ta vat las kel mat kustannuksista. Esityslistan liitteenä on Kehitys vammais ten palve lu sää tiön laati mat ar violaskelmat Naantalin asumispalve luyksikön vuokras ta ja hoi dosta aiheu tuvista kustannuksista sekä vuokraso pimusmalli. Lisäksi arvio asumisyksikön vaikutuksista Naantalin soten kustannuksiin. LIITE B4, SOTE-LTK Laskelmien mukaan Naantalin soten nettomaksuksi tulisi kiinteistökuluineen noin /kk, josta hoidon ja huolenpidon osuus olisi /kk. Uuteen asumisyksikköön mahdollisesti muuttavien asukkaiden nykyiset palvelut ja asumismuoto kustannuksineen on esitetty aiemmin. Uusi yksikkö käynnistyisi aikaisintaan ja näin ollen yksikön taloudelliset vaikutukset kohdistuvat taloussuunnitelmakauden loppuvuosiin. Lähtökohtana yksikön käyttöönotossa tulisi olla kustannusneutraalius. Toisin sanoen vastaavat kustannukset säästyvät talousarviosta tai säästyisivät, jos palvelu jouduttaisiin hankkimaan Naantalin ulkopuolelta. Uuteen asumisyksikköön asukkaita valittaessa on tärkeää, että asumisyksikköön valikoituu sinne parhaiten sopiva asukkaat. Tässä yhteydessä erityisesti tulisi ottaa huomioon asukkaiden muu palvelun tarve ja nykyisten palvelujen kustannukset. Tavoitteena on, että uuden asumisyksikön käyttöönotto ei aiheuta merkittäviä lisäkustannuksia. Asumisyksikön sijaitessa Naantalissa on mahdollista saada merkittäviä säästöjä esim. kuljetuksissa, päivä- ja työtoiminnassa sekä intervallihoidossa. Kehitysvammaisille henkilöille ja heidän omaisilleen on tärkeää voida asua omassa kotikaupungissaan. Yhteistyötä Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa puoltaa myös se, että Palvelusäätiöllä on mahdollisuus ostaa vapaasta asuntokan nasta asuntoja yksittäisille kehitysvammaisille henkilöille, joiden tarvitsema tuki voidaan järjestää em. ympärivuorokautisesta asumisyksiöstä käsin. Tällä voidaan vaikuttaa tule vaisuudessa palvelurakenteen keventämi seen ja tukea omassa kodissa asu via kehitysvammaisia henkilöitä. Asunnon hankinta ei aiheuta kustan nuksia kaupungille. Kehitysvammaisten Palvelu säätiö on os tanut jo aiem min Naantalista muutamia em. asuntoja, joihin asukkaiden tar vitseman tuen jär jestää KVPS Tukena Oy:n Maskun asumis palveluyksikkö.

6 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen: PERUSTURVAJOHTAJA: Sosiaali- ja terveyslautakunta antaa kaupungin hallituksen käyttöön oheiset kustannusarviot kehitysvammais ten palveluasumisyksikön ta loudellisista vaikutuksista vuosi tasolla sekä taloussuunnittelukaudella. SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA: Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin. Kehitysvammaisten asumisyksikön kustannusarviot sekä vuokrasopimusmalli oheiste taan. LIITTEET B3 - B4, KH Kaupunginjohtaja on pyytänyt maankäyttöosastoa mahdolli sim man pi kaises ti selvittämään tonttivaihtoehtoja asumisyksikön saamisek si Naantaliin. Tonttivaihtoehtoja esitellään kokouksessa. KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus merkitsee saadun selvityksen tiedoksi. Merkittiin, että perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen esitteli asiaa kokouksessa. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Kehitysvammaisten asumisyksikön suunnittelussa ja toteutuksessa on edetty si ten, että Naantalin kaupunki ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiö ovat sopi neet maakaupasta Suovuoren päiväkodin tontilla. Kaupunginvaltuusto on hy väk sy nyt kauppaa koskevan esisopimusluonnoksen ARA:sta on saatu myön tei nen kanta kaupungin toivomalle rakennuksen poh ja rat kai sul le. Näin ol len suunnittelua voidaan jatkaa alla olevan oh jelman mukaisesti.

7 Kehitysvammaisen Palvelusäätiön toiminnanjohtaja Markku Virkamäen mu kaan rakentamisen osalta eteneminen on seuraava: 1 Huonetilaohjelman ja pohjapiirustuksen hyväksyminen. Nämä asiakirjat vaikuttavat paitsi rakentamisen kustannuksiin niin myös palvelutoimintaan, sen laatuun ja kustannuksiin. 2 Kun Naantalin kaupunki on hyväksynyt huonetilaohjelman ja pohjapiirustuksen, alkaa erikoissuunnittelu, joka valmistunee maaliskuun aikana ja on siten valmis lähtemään maaliskuussa urakkalaskentaan. 3 Arkkitehti hakee viimeistään erikoissuunnittelun päättyessä rakennuslupaa Naantalin kaupungilta. 4 Naantalin kaupunki ja Kehitysvammaisten palvelusäätiö tekevät esi so pi muk sen tontin kaupasta. 5 Säätiö ja Naantalin kaupunki solmivat asumispalveluyksikön raken ta mi seen ja tulevaan ylläpitoon liittyvien arvonlisäverojen vähen tä mi sen Naantalin kaupungin hyväksi mahdollistavan alv-sopi muk sen. Lähetämme teille sopimusluonnoksen vielä tällä viikol la ja siihen liittyvän viimeisimmän kohteemme eli Kan kaanpään asumispalveluyksikön vastaavan kustannuslaskelman. Koko nai suu des saan tämän alv-hyödyn arvo on eu roa rakentamisen osalta. Palveluiden osalta: 6 Kaupunki tekee asukasvalinnat kartoituksen pohjalta (21 ke hi tysvam mai sen elämäntilanne on kartoitettu ja asumisratkaisua on suun ni tel tu). 7 Kaupunki järjestää palveluiden kilpailuttamisen huhtikuun loppuun mennessä. Muuttovalmennus: 8 Muuttovalmennus alkaa asukkaille ja heidän läheisilleen oman eril li sen aikataulun pohjalta viimeistään siinä vaiheessa, kun raken ta mi nen alkaa. Oheismateriaali: Rakennuksen asemapiirustus, pohjapiirustus, vuokrasopimusluonnos se kä vuokra- ja pääomavuokralaskelmat Palvelutuotannon kilpailutus toteutetaan kevään aikana. Sosiaali- ja ter veyslau ta kun ta päättää palveluntuottajan kokouksessaan, kun kil pai lu tus asia kir-

8 jat ovat palautuneet. KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen hankkeen ny ky ti lanteen ja valtuuttaa viranhaltijat jatkamaan valmistelua. Merkittiin, että perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen ja Ke hi tysvam mais ten Palvelusäätiön toi min nan joh ta ja Markku Vir kamä ki esittelivät hanketta kokouksessa. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Kehitysvammaisten asumisyksikkö

Kehitysvammaisten asumisyksikkö Kaupunginhallitus 295 16.06.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 21.08.2014 Kaupunginhallitus 352 15.09.2014 Kehitysvammaisten asumisyksikkö 1193/05.01.03/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.6.2014

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 59 Selvitys työmarkkinatukea saavien työllistämismahdollisuuksista 3. 60 Raportti työllistämistoiminnasta 1.1.-30.6.

Sisällysluettelo. 59 Selvitys työmarkkinatukea saavien työllistämismahdollisuuksista 3. 60 Raportti työllistämistoiminnasta 1.1.-30.6. Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 21.08.2014 Sisällysluettelo Sivu 59 Selvitys työmarkkinatukea saavien työllistämismahdollisuuksista 3 60 Raportti työllistämistoiminnasta

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 82 Luvan antaminen erityisnuorisotyöntekijän toimen täyttämiseen 3. 83 Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset 5

Sisällysluettelo. 82 Luvan antaminen erityisnuorisotyöntekijän toimen täyttämiseen 3. 83 Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 Kaupunginhallitus 02.03.2015 Sisällysluettelo Sivu 82 Luvan antaminen erityisnuorisotyöntekijän toimen täyttämiseen 3 83 Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset 5 84

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille

Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille Sosiaali- ja terveyslautakunta 36 11.06.2015 Kaupunginhallitus 278 10.08.2015 Naantalin kaupungin lausunto KTO:n, Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän toimintasuunnitelmaan vuosille 2016-2018

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 45

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 45 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 45 Vanhus- ja vammaisneuvosto AIKA 10.11.2015 klo 17:00-19:30 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 176 12.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 13.02.2014 Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus 1.5.2014 alkaen 288/02.05.00/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014. Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014. Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1. Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 24.09.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 159 12.12.2014 Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1.2015 351/00.01.02/2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.09.2014 110

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain.

Pihlan paikkamäärän katkaisuhoidon ja kuntoutuksen sekä palveluasumisen toteutumista seurataan edelleen kuukausittain. Sosiaali- ja terveyslautakunta 84 28.08.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 155 12.12.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 25 11.02.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 48 01.04.2015 Lapin aluehallintoviraston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 32 10.03.2014 Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin 354/10.01.02/2013

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä

Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä Sosiaali- ja terveyslautakunta 1 16.02.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 10 08.03.2017 Killin Kehitysvammaisten Tuki ry/kirjelmä Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.02.2017 1 Aikuissosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet

Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet Kaupunginhallitus 191 06.10.2014 Kaupungin työllistämistoimien kehittäminen ja asiaan liittyvät valtuustoaloitteet 217/00.01.06/2014, 32/00.01.06/2014 KHAL 191 Kaupunginkamreeri: Keskustan valtuustoryhmä

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen Kaupunginhallitus 431 07.12.2015 Kaupunginhallitus 455 21.12.2015 Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen 723/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 07.12.2015 431 Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 27.02.2014 Kaupunginhallitus 107 10.03.2014 Kaupunginhallitus 364 12.10.2015 Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta 720/00.01.00.00/2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t. Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten

Lisätiedot

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin

Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koulutuslautakunta 37 27.03.2014 Koulutuslautakunta 46 29.04.2014 Koulutuslautakunta 55 22.05.2014 Täyttöluvat varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden virkoihin ja toimiin Koula 27.03.2014 37 Vuoden 2014

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 8 13.12.2016 Perusturvalautakunta 5 28.03.2017 Perusturvalautakunta 8 29.05.2018 Periaatepäätös palvelusetelin käyttöönotosta mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa /Mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että Maaseutulautakunta 7 25.01.2012 Maaseutulautakunta 25 09.05.2012 Maaseutulautakunta 30 03.10.2012 Maaseutulautakunta 41 14.12.2012 Kylätoimikuntien avustukset vuonna 2012 Maaseutulautakunta 25.01.2012

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014

Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014 Perusturvalautakunta 70 01.10.2014 Kaupunginhallitus 217 13.10.2014 Lausunnon antaminen Keski-Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymälle vuoden 2015 talousarviosta ja vuosisuunnitelmasta sekä vuosien 2015-2017

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018. Talousarvion laadinnan lähtökohdat

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018. Talousarvion laadinnan lähtökohdat Sosiaali- ja terveyslautakunta 102 27.10.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 2302/02.02.00/2015 SOSTE 27.10.2015 102 Talousarvion laadinnan

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet Tarkastuslautakunta 24 05.05.2015 2013-2016 Kaupunginhallitus 194 01.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.10.2015 Tilinpäätös 2014 / Tilintarkastusmuistio / Hankintaohjeiden noudattaminen ja korjaustoimenpiteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELU KOTIHOIDOSSA JA YMPÄRIVUOROKAUTISESSA HOIDOSSA SOTEL 18.06.2014 71 Valmistelu: Vanhus- ja

Lisätiedot

8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN LIIKKEENLUOVUTUS JA ARKEA OY:N OSAKKEIDEN OSTO

8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN LIIKKEENLUOVUTUS JA ARKEA OY:N OSAKKEIDEN OSTO Kaupunginhallitus 257 07.10.2015 Kaupunginhallitus 332 25.11.2015 Kaupunginhallitus 8 03.02.2016 8 RUOKAPALVELUN, SIIVOUS- JA KIINTEISTÖNHOIDON SEKÄ LAITOSHUOLLON SELVITYS/RUOKA_ JA SIIVOUSPALVELUIDEN

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Rautatie on mahdollisuus

Rautatie on mahdollisuus Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit

Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit Elinvoima- ja tekninen 93 11.06.2019 valiokunta Kaupunginhallitus 232 17.06.2019 Lisämäärärahaesitys/tilapalvelun ja yhdyskuntatekniikan investoinnit 256/02.02.00/2018 Elinvoima- ja tekninen valiokunta

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Sivistyslautakunta 144 07.10.2014 Sivistyslautakunta 179 09.12.2014 Sivistyslautakunta 24 03.03.2015 Päivähoitopalvelujen järjestäminen Koljolan päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 708/02.08.00/2015 SIVLTK 07.10.2014

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies

Lisätiedot

Kunnossapitoavustukset 2015

Kunnossapitoavustukset 2015 Teknisen lautakunnan yksityistiejaosto 10 16.06.2015 Kunnossapitoavustukset 2015 722/10.03.01/2014 YKSTJ 16.06.2015 10 Yksityistieavustuksiin on osoitettu vuoden 2015 talousarviossa 239.080 euroa. Määrärahasta

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Vanhus- ja hoitopalvelut:

Vanhus- ja hoitopalvelut: Sosiaali- ja terveysltk 198 12.09.2017 Sosiaali- ja terveysltk 206 26.09.2017 HYVINVOINTIPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2018 507/02.02.00/2017 SOSTE 12.09.2017 198 Valmistelijat vs. talouspäällikkö Raila

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka): Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 25.04.2016 114 Oriveden kaupunginhallitus päätti 22.2.2016 44 hyväksyä elinvoiman

Lisätiedot

Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto)

Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto) Kaupunginhallitus 36 20.01.2014 Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto) 372/10/00/02/2013 KH 36 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö, puh. 044 780 9343 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN Kaupunginhallitus 7 14.01.2015 Kaupunginhallitus 26 04.02.2015 Kaupunginvaltuusto 9 12.02.2015 Kaupunginhallitus 160 01.06.2016 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN

Lisätiedot