Liikkumisen ohjauksen aktivointihanke Keski-Suomen kaupungeissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikkumisen ohjauksen aktivointihanke Keski-Suomen kaupungeissa"

Transkriptio

1 ALUSTAVA TYÖSUUNNITELMA Strafica Oy Sitowise Oy Liikkumisen ohjauksen aktivointihanke Keski-Suomen kaupungeissa 1. Lähtökohdat ja tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö ja lukuisat muut tahot ovat julkaisseet erilaisia strategioita ja ohjelmia, joiden tavoitteena on lisätä kestävien kulkutapojen osuutta henkilöliikennesuoritteesta. LVM:n ilmastopoliittisessa ohjelmassa (2009) tähdätään siihen, että vuonna 2020 tehdään 100 miljoonaa joukkoliikennematkaa ja 300 miljoonaa kävely- ja pyöräilymatkaa enemmän kuin vuonna Kävelyn ja pyöräilyn valtakunnallisessa strategiassa vuodelta 2011 vahvistetaan kävelyn ja pyöräilyn roolia entisestään. Liikenteen ympäristöstrategiassa (2013) puolestaan esitetään ilmastonmuutoksen hillitsemisen rinnalla myös elinympäristön parantamiseen sekä liikenteen aiheuttamien terveyshaittojen vähentämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Aihepiiriä tukevia strategioita ja ohjelmia ovat lisäksi ympäristöministeriön strategia (2012), opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan linjaukset (2013) ja keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma (2017). Keski-Suomen väestö on keskittynyt ja keskittyy edelleen Jyväskylän kaupunkiseudulle sekä paikallisiin seutukeskuksiin. Palveluiden ja työpaikkojen keskittyminen sekä hajanainen yhdyskuntarakenne ja autoistuminen ovat johtaneet tilanteeseen, joka on kestävien kulkutapojen kannalta ongelmallinen. Tarvitaan paitsi kuntien myös asukkaiden aktivointia päinvastaisen kehityksen aikaan saamiseksi. Tähän tarpeeseen vastaa osittain liikkumisen ohjauksen käsite. Liikkumisen ohjauksella tarkoitetaan erityisesti yksityishenkilöiden kannustamista liikkumaan kestävästi markkinoinnin, kasvatuksen ja viestinnän keinoin, fiksujen liikkumispalveluiden edistämistä ja koordinointia tai muuhun kuin puhtaasti liikenneväyliin tai -linjastoihin liittyvää suunnittelutyötä. Jyväskylässä liikkumisen ohjaus on ollut jo pitkään osa kaupungin normaalia toimintaa, mutta maakunnan muissa kaupungeissa aktiivinen toiminta ei vielä ole käynnistynyt tai löytänyt muotoaan. Aiesopimuksessa Keski-Suomen liikennejärjestelmän kehittämisestä vuosina on esitetty yhdeksi maakuntatason kehittämistoimenpiteeksi vaikuttamista ihmisten liikkumisvalintoihin. Tällä tarkoitetaan kaikkea toimintaa, joka tukee ja kannustaa tekemään terveellisiä, turvallisia ja taloudellisia liikkumisvalintoja. Toimintatapoihin sisältyvät kävely- ja pyöräily-ympäristöjen miellyttävyyden, turvallisuuden ja esteettömyyden varmistaminen sekä kasvatus-, valistus- ja tiedotustyön kehittäminen osana kuntien liikenneturvallisuustyötä. Aiesopimuksen mukaan sopimuskaudella toteutetaan viisaan liikkumisen käynnistämishankkeet kaikissa Keski-Suomen kaupungeissa. Tässä työssä halutaan käynnistää ja aktivoida liikkumisen ohjauksen työ Jämsän, Keuruun, Saarijärven, Viitasaaren ja Äänekosken kaupungeissa. Jämsän osalta on vuonna 2015 jo toteutettu liikkumisen ohjauksen hanke, joka painottui voimakkaasti Himoksen matkailukeskuksen saavutettavuuden parantamiseen eikä siinä ole esimerkiksi laadittu Jämsän kaupungille liikkumisen ohjauksen toimenpideohjelmaa. Nyt rahoitushakemuksen kohteena olevassa hankkeessa käytetään lähtötietoina hyväksi Jämsän hankkeen tuloksia välttäen tämän ja nyt käynnistyvät työn päällekkäisyyksiä. Keuruulla, Saarijärvellä, Viitasaaressa ja Äänekoskella ei aiemmin ole tehty liikkumisen ohjauksen työtä. Jämsän vuoden 2015 selvitystyön kokemuksia hyödynnetään myös näissä kaupungeissa.

2 Tämän hankkeen sisällöstä on keskusteltu Keski-Suomen liikennejärjestelmätyöryhmän kokouksessa joulukuussa 2017 ja päätetty hakea hankkeelle liikkumisen ohjauksen valtion avustusta. Hankkeen tavoitteita ovat: 1. Käynnistää liikkumisen ohjauksen työ Jämsän, Keuruun, Saarijärven, Viitasaaren ja Äänekosken kaupungeissa 2. Laatia realistiset kaupunkikohtaiset toimintasuunnitelmat tuleville vuosille 3. Sitouttaa päätöksentekijät, viranhaltijat ja sidosryhmät kuten yhdistykset ja yritykset suunnitelmien toteuttamiseen 4. Laatia seurantamalli, jolla voidaan seurata toiminnan vaikuttavuutta 5. Pilotoida erilaisia liikkumisen ohjauksen toimintatapoja 2. Työvaiheiden sisältö ja menetelmät Työ on jaettu työvaiheisiin seuraavasti: A. Lähtötietoanalyysi (40 h) B. Vuorovaikutustyöpajat (100 h) C. Sidosryhmäyhteistyö (150 h) D. Toimenpideohjelmat (110 h) E. Seuranta ja organisointi (30 h) F. Viestintä ja raportointi (50 h) Keski-Suomessa on parhaillaan käynnissä liikenneturvallisuustoimijatyö, jossa edistetään kuntien liikenneturvallisuustyötä eri keinoin eri ikä- ja liikkujaryhmille. Lisäksi Keski-Suomen maakunnallisen pyöräilyohjelman laatiminen on käynnistymässä vuonna Molempia hankkeita hyödynnetään aktiivisesti työn aikana. Seuraavassa kuvataan työvaiheet tarkemmin. A. Lähtötietoanalyysi (noin 40 tuntia) Työvaiheessa kartoitetaan asukkaiden, kaupunkien työntekijöiden ja päätöksentekijöiden näkemyksiä liikkumistavoista, puutteista ja ongelmista sekä keinoista kestävän liikkumisen edistämiseksi. Liikenneturvallisuustoimijatyön puitteissa toteutetaan vuoden 2018 aikana Jyväskylää lukuun ottamatta kaikkiin kuntiin asukkaille ja kuntatyöntekijöille suunnatut liikenneturvallisuuskyselyt, jotka on jaettu kartta- ja lomakeosioihin. Karttaosion avulla selvitetään mm. - puuttuvia kävely- ja pyöräily-yhteyksiä - kävely- ja pyöräilyväylien laatu- ja kunnossapitopuutteita - puutteellisia pysäkkijärjestelyjä - pysäköintiongelmia. Lomakeosiossa selvitetään vastaajien ikäjakaumaa ym. taustatietoja, matkojen pituuksia, käytettyjä kulkutapoja sekä halukkuutta siirtyä kestävien kulkutapojen käyttäjäksi. Asukaskyselyt toteutetaan Saarijärvelle ja Viitasaareen tammikuussa, Jämsään ja Keuruulle helmikuussa ja syyskuussa (sis. Äänekoski). Kyselyiden pääpaino on liikenneturvallisuuskysymyksissä. Asukaskyselyiden lisäksi toteutetaan kaupunkien työntekijöille ja luottamushenkilöille omat kyselyt. Työntekijäkyselyssä selvitetään mm. työmatkojen pituuksia ja liikkumistapoja, kun taas luottamushenkilöiltä selvitetään mm. eri kulkutapojen koettua tärkeyttä ja halukkuutta rahoittaa niitä.

3 Osiossa laaditaan myös kävelyn ja pyöräilyn HEAT-analyysi ( health economic assessment tool ), jonka avulla voidaan kuvata kävelyn ja pyöräilyn määrien kasvusta syntyvien terveysvaikutusten taloudellisia vaikutuksia. Analyysia tuetaan lisäksi kävelijöiden ja pyöräilijöiden liikenneonnettomuus- ja tapaturmatilastoilla. B. Vuorovaikutustyöpajat (noin 100 tuntia eli 20 h/kaupunki) Työvaiheessa käydään vuorovaikutteista keskustelua kaupunkien päätöksentekijöiden kanssa kestävän liikkumisen olosuhteista ja niiden parantamisesta. Kunkin kaupungin valtuutetuille ja muille asiasta kiinnostuneille luottamushenkilöille sekä kaupunkien johtaville virkamiehille järjestetään työpajat. Työpajojen alustavana sisältönä on SWOT- ja PESTE-analyysien laadinta sekä kaupunkien kestävän liikkumisen tavoitteiden määrittely. SWOT-analyysilla saadaan tunnistettua kestäville kulkumuodoille nykytilanteessa koetut vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat, kun taas PESTE-analyysin avulla voidaan ennakoida toimintaympäristön muutoksia poliittisten, taloudellisten, sosiaalisten, teknologisten ja ympäristöön liittyvien muutostekijöiden ja erilaisten trendien avulla. Analyysien ja työpajojen pohjalta laaditaan kullekin kaupungille kestävän liikkumisen visio, jonka lähtökohtana toimivat kaupunkistrategiat. Tällä tavoin kestävän liikkumisen ohjauksen toimintasuunnitelmat sidotaan kaupunkien omiin strategisiin tavoitteisiin ja hyvinvointiohjelmiin C. Sidosryhmäyhteistyö (noin 150 h eli 30 h/kaupunki) Työvaiheessa selvitetään kaupungeissa toimivien yhdistysten, yritysten ja muiden tahojen mahdollisuuksia ja kiinnostusta osallistua liikkumisen ohjauksen toimintaan osana omaa toimintaansa. Työvaiheessa selvitetään kaupungeissa toimivia aihepiirin kannalta oleellisia sidosryhmiä. Sidosryhmät voidaan jakaa kolmeen pääjoukkoon, jotka eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia: Liikkumistarpeita aiheuttavat sidosryhmät o yritykset, joilla on paljon työntekijöitä (ml. kaupungit työnantajina) o kaupan keskittymät o koulut, oppilaitokset tai terveydenhuollon suuret kokonaisuudet Aktiiviset sidosryhmät o yhdistykset, seurat ja järjestöt (erityisesti liikunta-, urheilu- ja pyöräilyseurat, eläkeläisseurat, vanhempainyhdistykset, asukasyhdistykset, ympäristöyhdistykset jne.) o yritykset, joiden intresseihin liikkumisen ohjaus sisältyy (mm. urheilu- ja pyöräliikkeet, liikennöitsijät jne.) o asukasosallisuuteen perustuvat tahot kuten vanhus- ja vammaisneuvostot, nuorisovaltuustot jne. o muut työn aikana selviävät sidosryhmät. Sidosryhmiltä selvitetään sähköposti- tai puhelinhaastatteluiden avulla niiden nykyistä toimintaa kestävien kulkutapojen parissa sekä erityisesti selvitetään niiden kiinnostusta liikkumisen ohjauksen toimintaan. Liikkumistarpeita aiheuttavista sidosryhmistä kartoitetaan niiden mahdollisuudet edistää kestävien kulkutapojen käyttöä omien työntekijöidensä, asiakkaidensa tai oppilaidensa matkoilla. Aiheesta kiinnostuneet tahot kutsutaan mukaan työvaiheen D toimintasuunnitelmien laadintaan, jolloin selvitetään sekä kaupunkien että sidosryhmien yhteistyömahdollisuuksia. Aktiivisista sidosryhmistä kartoitetaan ne ryhmät, jotka jo tekevät liikkumisen ohjaustyötä jollain tavalla, sekä ne, joilla olisi kiinnostusta tehdä sellaista. Näiden ryhmien edustajien kanssa järjestetään avoin keskustelufoorumi, johon yhdistetään myös Keski-Suomen maakunnallisen pyöräilyohjelman laadinnan mahdollinen työpaja. Tilaisuuksissa pohditaan keinoja lisätä aktiivisten sidosryhmien toimintaa ja muuttaa sitä suunnitelmallisesti jatkuvaksi ja pitkäjänteiseksi osaksi kaupunkien liikkumisen

4 ohjauksen toimintakenttää. Myös nämä sidosryhmät pyritään rekrytoimaan työvaiheen D toimintasuunnitelmien laadintaan. Työvaiheessa pyritään lisäksi käynnistämään jo vuoden 2018 aikana kussakin kaupungissa yksi pilottihanke, jolla kokeillaan kaupungin erityispiirteisiin sopivia liikkumisen ohjauksen toimintatapoja. Piloteissa osallistetaan asukkaita, sidosryhmiä ja päätöksentekijöitä kunkin kaupungin erityispiirteisiin sopivilla tavoilla. Pilottihankkeet tarkentuvat kaupunkikohtaisesti työpajojen ja sidosryhmäkontaktien perusteella. Pilottihankkeiden toteutusvastuu on sidosryhmillä ja siten sen toteutus on riippuvainen heidän osallisuudesta. D. Toimenpideohjelmat (noin 110 h eli 22 h/kaupunki) Työvaiheessa laaditaan kullekin kaupungille konkreettiset toimenpideohjelmat, jotka tähtäävät kestävän liikkumisen visioon ja pohjautuvat kaupunkistrategioihin. Toimenpideohjelmissa esitetään sekä lyhyen että pitkän aikavälin toimintamalleja. Toimenpideohjelmat rakennetaan yhteistyössä kaupungin toimialojen sekä osiossa C esiin nostettujen sidosryhmien kanssa. Toimenpideohjelmat tähtäävät osiossa B laadittuun, luottamushenkilöiden hyväksymään visioon ja niissä huomioidaan kaupunkien keskinäiset erot. Ohjelmat laaditaan sellaisella konkretian tasolla, että niissä voidaan suoraan esittää vastuulliset toimialat ja yhdyshenkilöt, viestinnän tavat ja ohjeellinen aikataulutus. Laajat toimenpidekokonaisuudet vaiheistetaan tarpeen mukaan pidemmälle ajanjaksolle. Pääpainotus on lähivuosien toiminnan herättelyllä sellaisella intensiteetillä, mihin kaupungeilla on mahdollista myöntää myös omia resursseja. Toimenpiteitä esitetään pääasiassa liikkumisen ohjauksen toimintakenttään eli yksityishenkilöiden kannustamistoimiin, kasvatuksen ja viestinnän keinoihin sekä muuhun kuin liikenneväyliin tai -linjastoihin liittyvää suunnittelutyöhön. Työssä esitetään myös liikenneturvallisuuskyselyistä esiin nousevat ongelmakohdat ja väyläpuutteet sekä suositukset niiden ratkaisemiseksi. Tarkkaa toimenpidesuunnittelua tai toimenpiteiden priorisointia ei tämän työn puitteissa tehdä. Työssä laaditaan myös pitkän aikavälin toimintamalleja liikkumisen ohjauksen kehittämiseksi mm. lainsäädännön ja päästövaatimusten muutoksia, uusia liikkumispalveluita ja digitalisaatiota sekä erilaisia sidosryhmätarpeita silmällä pitäen. Työssä voidaan myös esittää tarvittaessa kestävän liikkumisen edistämisen kannalta suotuisimmat pääperiaatteet kävely- ja pyöräilyväylien verkkosuunnittelulle, väylätyypeille, kunnossapidolle ja pyöräpysäköinnille. E. Seuranta ja organisointi (noin 30 h) Osiossa osoitetaan valmiin työn etenemispolku toteutukseen kaupungeissa jo ennestään toimivien yhteistyöryhmien tai sidosryhmätahojen kautta. Esitetään myös tapoja seurata toimenpiteiden kehitystä näissä ryhmissä sekä mittaristo, jolla voidaan seurata kestävien kulkutapojen suosion muutoksia. Työvaiheessa laaditaan selkeä toimintamalli toimenpideohjelmien jalkauttamiseksi osana kaupunkien normaalia toimintaa. Työssä ei esitetä liikkumisen ohjauksen työlle uusien työryhmien perustamista, jollei jokin kaupunki nimenomaisesti sellaista toivo. Pääasiassa liikkumisen ohjauksen toimenpiteitä esitetään seurattavaksi kaupungeissa jo toimivien liikenneturvallisuustyöryhmien kautta, mutta mahdollisia laajempia kokonaisuuksia voidaan seurata myös mm. kaupunkien tai niiden toimialojen johtoryhmissä tai poliittisissa elimissä. Liikkumisen ohjauksen resursointia varten esitetään, että liikkumisen ohjauksesta vastaavalle työryhmälle myönnetään toiminnan kannalta kohtuullinen budjetti. Budjetin avulla voidaan kattaa mm. materiaalihankintoja, koulutuksia, tilaisuuksista koituvia kustannuksia ym. Työssä esitetään myös seurantatapoja toimenpiteiden vaikuttavuuden, kulkutapojen suosion ja asukkaiden, työntekijöiden tai muiden kohderyhmien liikkumiskäyttäytymisen muutosten arvioimiseksi. Mittaristoa täydennetään vuosisyklillä liikenneturvallisuustyöryhmien avulla. Työssä arvioidaan lisäksi aluehallinnollisten muutosten kuten maakunta- ja sote-uudistusten vaikutuksia työn organisointiin, seurantaan ja painopisteisiin sekä esitetään maakunnallisen ohjauksen malli tulevaan maakuntaorganisaatioon.

5 F. Viestintä ja raportointi (noin 50 h) Työvaihe toteutetaan rinnakkain muiden vaiheiden kanssa. Työssä on oleellista pitää yllä jatkuvaa vuorovaikutusta liikkumisen ohjauksen kannalta oleellisten tahojen ja sidosryhmien kanssa, minkä lisäksi toiminnasta viestitään aktiivisesti asukkaiden suuntaan. Työ raportoidaan Liikenneviraston raporttipohjan lisäksi tiiviinä PowerPoint-esityksenä ja erillisinä toimintasuunnitelmapaketteina. Työn alkuvaiheessa laaditaan viestintäsuunnitelma, jossa käydään läpi viestinnän tavat ja keinot. Suunnitelmaa täydennetään työpajojen ja sidosryhmäkontaktien perusteella työn aikana. Erityisesti kiinnostuneiden sidosryhmien kanssa tehostetaan vuorovaikutusta, mihin voidaan hyödyntää joko extranettiä tai esim. Trelloa, Facebookia tai muita yksinkertaisia viestintävälineitä. Tavoitteena on saada aikaan kaksisuuntaista viestintää sidosryhmien ja kaupungin välille, jotta liikkumisen ohjaukseen tarvittavan yhteistyön viestinnällinen kynnys olisi jatkossa matalampi. Samalla osallistetaan päätöksentekijöitä, kaupunkien työntekijöitä ja asukkaita jo työn suunnitteluvaiheeseen. Vuorovaikutteisen viestinnän lisäksi alueen asukkaille kerrotaan laajasti kestävästä liikkumisesta ja sen eteen tehtävästä työstä lehtijuttujen ja sosiaalisen median avustuksella. Työssä hyödynnetään yhteistyössä sidosryhmien kanssa parhaita viestintäkanavia ja -tapoja varsinaisten liikkumisen ohjauksen toimenpiteiden markkinoimiseksi kaupunkien asukkaille sekä kartoitetaan mahdollisuudet löytää luonteva ja uudistuksen jälkeenkin toimiva maakuntatason vuoropuhelukanava. Tarkat metodit esitetään toimenpideohjelmassa ja ne riippuvat valittavista toimenpiteistä. 3. Vaikutusten arviointi Työn aikana vaikuttavuutta arvioidaan seuraavilla mittareilla: Tavoitettujen ihmisten määrä Kyselyiden vastausmäärät Vuorovaikutustyöpajoihin osallistuneiden päättäjien määrä Tavoitettujen sidosryhmien määrä Medianäkyvyyden määrä Muut mittarit Pilottihankkeiden toteutuminen työn aikana Jatkossa suunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden ja niille määritettyjen mittareiden toteutumista seurataan jo toimivien kuntien liikenneturvallisuusryhmien kautta. Työssä voidaan esittää myös laajempia kokonaisuuksia seurantaryhmiksi. 4. Aikataulu Hanke käynnistyy maaliskuussa 2018 ja se päättyy joulukuun 2018 loppuun mennessä. Seuraavassa kaaviossa on esitetty hankkeen alustavat toimenpiteet sekä aikataulu, jotka tarkentuvat työn alussa käytävien keskustelujen pohjalta. Vuorovaikutus on aktiivista läpi prosessin. Osavaihe Lähtötietoanalyysi (sis kyselyt) Vuorovaikutustyöpajat (vision ja tavoitteiden määrittäminen) Sidosryhmäyhteistyö Toimenpideohjelma Seuranta ja organisointimalli Viestintä ja raportointi Ohjausryhmän kokoukset Liikenneviraston raportointi

6 5. Ohjaus ja organisointi Hanke toteutetaan Keski-Suomen liiton ja Jämsän, Keuruun, Saarijärven, Viitasaaren ja Äänekosken kaupunkien alaisuudessa. Hankkeen vastuu- ja yhdyshenkilönä toimii Keski-Suomen liiton suunnittelupäällikkö Hanna Kunttu. Pääkonsulttina toimii Sitowise Oy ja Sitowisen alikonsulttina Strafica Oy. Konsultilta hankkeen projektipäällikkönä ja konsultin yhdyshenkilönä toimii DI Laura Mansikkamäki, Sitowise Oy (SKOL 03, 253 h). Mansikkamäki on toiminut projektipäällikön ja suunnittelijan rooleissa noin 10 vuoden ajan. Erityisesti hän on perehtynyt viisaan ja kestävän liikkumisen ja liikenneturvallisuuden hankkeisiin ja niihin liittyvään toimenpidesuunnittelun sekä vuorovaikutukseen. Mansikkamäki on toteuttanut viisaan liikkumisen suunnitelmia useille kunnille sekä organisaatioille ja toimii myös liikenneturvallisuustoimijan tehtävässä. Mansikkamäen työparina toimii Ins. (YAMK) Tapio Kinnunen, Strafica Oy (SKOL 03, 252 h). Kinnunen toimii Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimijana vuosien ajan. Kinnusella on kokemusta mm. liikenneturvallisuustoimijatöistä, liikenneturvallisuussuunnitelmien sekä kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmien laadinnasta, asukas- ja päättäjävuorovaikutuksesta sekä liikkumisen ohjauksen koordinoinnista. Kinnunen on toiminut aiemmin Hyvinkään kaupungin liikennesuunnittelijana ja tuntee myös kuntasektorin toimintatavat. Avainhenkilöiden referenssit löytyvät työohjelman liitteestä. Tarpeen mukaan käytetään muuta Sitowisen ja Strafican henkilökuntaa. Työtä ohjaamaan perustetaan ohjausryhmä, jossa on Keski-Suomen liiton, työhön osallistuvien kaupunkien ja konsultin edustajat. Ohjausryhmän kokoukset ja työkokoukset Ohjausryhmän kokouksia järjestetään työn aikana kolme kappaletta. Aloituskokous järjestetään Jyväskylässä ja loput skype-neuvottelulla. Kokouksissa seurataan hankkeen kustannuksia ja etenemistä työohjelman mukaisesti, käydään läpi ajankohtaiset asiat ja tehdään työn etenemisen kannalta tarvittavat päätökset. Kokouksiin sisältyy työn tulosten käsittely ja seuranta, raportointiaineistojen kommentointi ja hyväksyminen sekä työpajojen ja muun vuorovaikutuksen suunnittelu. Ohjausryhmätyöskentelyn lisäksi järjestetään tarpeen mukaan projektiryhmän työkokouksia skype-neuvottelulla koskien mm. vuorovaikutuksen järjestämistä. Konsultti vastaa kokousten ja työpajojen valmistelusta ja sihteerin tehtävistä. Lisäksi työtä seurataan vuoden 2018 aikana järjestettävissä Keski-Suomen liikennejärjestelmätyöryhmän kokouksissa.

Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön

Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön Hanke-esittely 1/5 Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön kehittäminen Lapissa Hanke-esittely 2/5 Sisältö 1 HANKKEEN SISÄLTÖ... 3 2 HANKKEEN TOTEUTTAMINEN...

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyön suunnitelma

Liikenneturvallisuustyön suunnitelma Liikenneturvallisuustyön suunnitelma Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa 2019 2022 Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuustoimija 25.9.2018 Miksi liikenneturvallisuustyötä ja kenelle?

Lisätiedot

Pyöräliikenteen kehittämisen suunnat Imatralla. Päivi Pekkanen, Imatran kaupunki Laura Mansikkamäki ja Virpi Ansio, Sitowise

Pyöräliikenteen kehittämisen suunnat Imatralla. Päivi Pekkanen, Imatran kaupunki Laura Mansikkamäki ja Virpi Ansio, Sitowise Pyöräliikenteen kehittämisen suunnat Imatralla Päivi Pekkanen, Imatran kaupunki Laura Mansikkamäki ja Virpi Ansio, Sitowise Tausta ja tavoitteet Imatralle laadittiin kestävän liikkumisen onnistumissuunnitelma

Lisätiedot

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9. Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii

Lisätiedot

Opastusta ja vinkkejä kuntien liikenneturvallisuustyöhön. LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 Juha Heltimo, Strafica Oy Annu Korhonen Linea Konsultit Oy

Opastusta ja vinkkejä kuntien liikenneturvallisuustyöhön. LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 Juha Heltimo, Strafica Oy Annu Korhonen Linea Konsultit Oy Opastusta ja vinkkejä kuntien liikenneturvallisuustyöhön LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 Juha Heltimo, Strafica Oy Annu Korhonen Linea Konsultit Oy Esityksen sisältö Opas kuntien liikenneturvallisuustyöhön

Lisätiedot

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä!

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Tarjouksessa ja valtionavustushakemuksessa esitetty työn sisältö TYÖKOKONAISUUS 1. Asukas- ja toimijayhteistyö ERILLISET TYÖVAIHEET Eri osapuolten kutsuminen mukaan

Lisätiedot

Kestävä liikkuminen kuntien poliittisessa päätöksenteossa

Kestävä liikkuminen kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kestävä liikkuminen kuntien poliittisessa päätöksenteossa T A P I O K I N N U N E N S T R A F I C A O Y 2 4. 5. 2 0 1 6 Työn tavoitteet Vastata kysymyksiin Millaisia kestävään liikkumiseen liittyviä tai

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9. Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma ja kuntien osallistuminen Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.2019 1 Uusi strateginen suunnittelutaso pitkäjänteiseen kehittämiseen

Lisätiedot

Kalajoen Hiekkasärkkien matkailukeskuksen kestävän liikkumisen strategia. Hankkeen esittely

Kalajoen Hiekkasärkkien matkailukeskuksen kestävän liikkumisen strategia. Hankkeen esittely Kalajoen Hiekkasärkkien matkailukeskuksen kestävän liikkumisen strategia Hankkeen esittely 8.3.2018 Työn tausta Hiekkasärkkien alue on tiivis ja monipuolinen matkailukokonaisuus, jossa toiminta on vilkasta

Lisätiedot

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Työohjelman esittely 3.8.2011 2 Suunnitelman tausta ja rooli Edellinen liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistui vuonna 2004 Toimintaympäristön muutokset (mm.

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa. Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet

Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa. Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet 1 Kestävän liikkumisen visio Kestävän liikkumisen tavoitteet Jämsästä tunnettu liikuntakaupunki Kaupunki on

Lisätiedot

Helsinki pyrkii ihmisoikeuksien edelläkävijäksi. Milla Sandt

Helsinki pyrkii ihmisoikeuksien edelläkävijäksi. Milla Sandt Helsinki pyrkii ihmisoikeuksien edelläkävijäksi Milla Sandt Helsingin tasa-arvotyön organisointi Kaupunginkanslian asiantuntijat koordinoivat ja tukevat tasa-arvon edistämistä koko kaupungin tasolla. Tasa-arvosuunnittelija:

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Lisätiedot

Kestävä liikkuminen kuntien poliittisessa päätöksenteossa

Kestävä liikkuminen kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kestävä liikkuminen kuntien poliittisessa päätöksenteossa T A P I O K I N N U N E N S T R A F I C A OY 2 5. 5. 2 0 1 6 Työn tavoitteet Vastata kysymyksiin Millaisia kestävään liikkumiseen liittyviä tai

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( ) Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:

Lisätiedot

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1 Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit 7.9.2018 Motiva 1 Toimintamalli 1. ryhmien kokoaminen ja sitouttaminen 8. Viestintä ja vertaistuki 2. Green Deal sopimuksen solmiminen 7. Sopimuskauden aikainen

Lisätiedot

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä

Lisätiedot

SEURANTA KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TYÖKALUNA

SEURANTA KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TYÖKALUNA SEURANTA KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TYÖKALUNA Katja Seimelä, Tampereen kaupunkiseutu Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn visio 2030 Tampereen kaupunkiseudulla kävellään ja pyöräillään merkittävästi

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa

PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Projektin työsuunnitelma PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Kohti konkretiaa kaupunkiverkoston voimalla 1. Lähtökohta Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Paula Väisänen, Valonia/Varsinais-Suomen liitto, kestävän liikkumisen asiantuntija 22.3.2017, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986 Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista. Viisaan liikkumisen verkosto

Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista. Viisaan liikkumisen verkosto Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista Viisaan liikkumisen verkosto 11.5.2017 8.5.2017 Esityksessä luvassa Liikennejärjestelmätyö Itä-Suomessa Kestävän työmatkaliikkumisen

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI <PVM>

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI <PVM> LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI Liikkenneturvallisuustyön organisointi 1. Liikenneturvallisuustyön valtakunnallinen organisointi 2. Liikenneturvallisuustyön valtakunnalliset toimijatahot 3.

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017

Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017 Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017 19.1.2017 Liikennejärjestelmätyön organisointi Viisaan liikkumisen alatyöryhmä Työ- ja ohjausryhmät 2016 Ohjausryhmä

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnittelu

Liikennejärjestelmäsuunnittelu Liikennejärjestelmäsuunnittelu 2013 5.12.2012 Varsinais-Suomen suunnittelu 2013 1. Maakuntasuunnitelman tarkistus 2. Maakuntaohjelman tarkistus 3. Varsinais-Suomen liikennestrategian päivitys 4. Turun

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI 2010 2012 Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut Ajotapakoulutus Pysäköintipalvelut Joukkoliikenne

Lisätiedot

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1.

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1. Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat 12.9. klo 13.00-13.45 kh. 3.1. Markus Pauni: Avaus (3 min) Kari Prättälä: Kuntajakoselvitykset kuntauudistuksessa (10 min) Markus Pauni:

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelmat. 5. Hyväksyminen ja seuranta

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelmat. 5. Hyväksyminen ja seuranta Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelmat 5. Hyväksyminen ja seuranta 1.9.2015 Suunnitelman hyväksyminen Liikenneturvallisuussuunnitelman toteutumisen kannalta kunnan päätöksentekijöiden tuki on äärimmäisen

Lisätiedot

SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012

SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012 SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012 Miksi liikenneturvallisuussuunnitelma? Selvitetään liikenneturvallisuuden ja liikennekäyttäytymisen nykytila Määritetään liikenneturvallisuustavoitteet Määritellään

Lisätiedot

Innostu yhteistyöstä!

Innostu yhteistyöstä! Innostu yhteistyöstä! 19.2.2019 Pihtipudas Anu Hätinen Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Tuemme järjestöjä maakunta- ja sote-uudistuksen mukaan tuomassa toimintaympäristö muutoksessa Tarjoamme Järjestöille

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelu Sabina Lindström 21.8.2019 1 Hallitusohjelman sisältöä liikennejärjestelmän näkökulmasta (1/3) Väyläverkoston kokonaiskehittäminen linjataan

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

JOENSUUN TYÖMATKAPYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TOIMENPIDEOHJELMA

JOENSUUN TYÖMATKAPYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TOIMENPIDEOHJELMA JOENSUUN TYÖMATKAPYÖRÄILYN EDISTÄMISEN TOIMENPIDEOHJELMA Jarmo Tihmala, Joensuun kaupunki Juhana Venäläinen, Joensuun Polkijat ry Virpi Ansio, Sitowise Oy Jani Lukkarinen, Joensuun Polkijat ry TAUSTASTRATEGIAT

Lisätiedot

KOTKA2025 -työsuunnitelma. Terhi Lindholm, kehitysjohtaja

KOTKA2025 -työsuunnitelma. Terhi Lindholm, kehitysjohtaja KOTKA2025 -työsuunnitelma Terhi Lindholm, kehitysjohtaja 13.2.2018 Kotkan kaupunkistrategian tavoitteet Hyväksytty kaupunginhallituksessa 110917 visio vuoteen 2025, varsinainen strategiakausi 2019-2022

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto PÖYTÄKIRJA TURUN KAUPUNKISEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ OHJAUSRYHMÄ aika: torstai 7.11.2013 klo 9.15 11.00 paikka: Varsinais-Suomen liitto, Ratapihankatu 36, kokoushuone Tammi kutsutut: Jarkko Virtanen,

Lisätiedot

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Mikä on liikennejärjestelmäsuunnitelma ja miksi sitä tehdään? Liikennejärjestelmä sisältää liikenteen kokonaisuuden,

Lisätiedot

Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo Yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki Strategiapäällikkö Sirkku Huisko

Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo Yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki Strategiapäällikkö Sirkku Huisko Lahden strategisen suunnittelun prosessit Strategian maankäytön ja liikkumisen kuva Strategia Yleiskaava SUMP Kestävän liikkumisen ohjelma Palveluverkko Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo Yleiskaava-arkkitehti

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan Tuloskortti Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan TAVOITTEET Liikenteen päästöjen vähentäminen Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus Parempi ilmanlaatu Kansanterveyden edistäminen TOIMENPITEET

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI. Kunnan liikenneturvallisuusryhmä 9.10.2013/OAM

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI. Kunnan liikenneturvallisuusryhmä 9.10.2013/OAM LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN ORGANISOINTI Kunnan liikenneturvallisuusryhmä 9.10.2013/OAM Liikennekasvatustyötä tekevät kuntaorganisaatiossa HALLINTOKUNTA TAI TOIMIJA TOIMINTA ASIAT, JOIHIN VAIKUTETAAN KOHDE

Lisätiedot

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma 22.2.2019 Hanna Kunttu Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Päivitysprosessi 2019-2020 1 Keski-Suomen liikennejärjestelmätyön taustaa Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistui vuoden

Lisätiedot

Koulumatkojen liikenneturvallisuuden parantaminen Imatralla - Suojatiet ja some. Tieliikenteen turvallisuustoiminnan edistämisen valtionavustus 2017

Koulumatkojen liikenneturvallisuuden parantaminen Imatralla - Suojatiet ja some. Tieliikenteen turvallisuustoiminnan edistämisen valtionavustus 2017 Koulumatkojen liikenneturvallisuuden parantaminen Imatralla - Suojatiet ja some Tieliikenteen turvallisuustoiminnan edistämisen valtionavustus 2017 Hankkeen tausta Imatran seudulla toimii seudullinen liikenneturvallisuustyöryhmä,

Lisätiedot

KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu

KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu KouluSUMP koulujen kestävän liikkumisen edistämisen työkalu Hankkeen tausta ja tavoitteet Tampereen kaupunkiseudulla on tavoitteena lisätä kestäviä liikkumistapoja arjen liikkumisessa Viime vuosikymmenten

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Pyöräilyn kehittämisiä. Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina

Pyöräilyn kehittämisiä. Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina Pyöräilyn kehittämisiä Ylöjärven ja Kangasalan pilotit vertailtavina Tampereen seudun kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman eräs kärkihanke oli kuntakohtaisten kehittämisohjelmien laatiminen Piloteiksi

Lisätiedot

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat Suomessa työpaja Sonja Heikkinen 8.10.2014 Valtakunnallisia liikennepoliittisia

Lisätiedot

LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET

LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET 13.4.2018 KYSELY JA VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT Kysely Lahden kaupungin ja sidosryhmien edustajille Tavoitteena: kartoittaa liikenneturvallisuustyön

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA Etelä-Savon yhdistykset tukevat asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti Järjestöt Etelä-Savo -hankkeen järjestökyselyssä kohderyhmänä

Lisätiedot

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape Sote ja THL Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari 10.-11.11.2016 Kehittämispäällikkö Nina Knape 10.11.2016 Sote ja THL / Nina Knape 1 THL tukenut aktiivisesti sote-uudistuksen

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Käyttäjää varten. Vähemmän päästöjä. Turvallisuus. Viihtyisämpi Kaupunkitila. Kestävä liikennejärjestelmä. Lisää liikkumisen sekakäyttöä

Käyttäjää varten. Vähemmän päästöjä. Turvallisuus. Viihtyisämpi Kaupunkitila. Kestävä liikennejärjestelmä. Lisää liikkumisen sekakäyttöä Käyttäjää varten parempia olosuhteita Vähemmän päästöjä Lisää liikkumisen sekakäyttöä Turvallisuus Viihtyisämpi Kaupunkitila Kestävä liikennejärjestelmä 25.4.2018 Maija Rekola 1 +30 % Kävelymatkoja Tavoitteet

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut

Lisätiedot

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019

Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian Työsuunnitelma 2019 Vuosittainen talousarvioon liitettävä ja tilinpäätöksessä tarkasteltava lautakuntatasoinen Kaupunkistrategian 2018 2020 Työsuunnitelma 2019 Strateginen päämäärä: HYVINVOINNILLA VETO- JA PITOVOIMAA 1. Kaikille

Lisätiedot

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä Tartutaan kestävän työmatkaliikenteen hyvään draiviin. Hyödynnetään edelläkävijäyritysten yhteistyötä. Mitataan työpaikkojen liikkumisen ohjauksen vaikutukset. Kuva: Jouni

Lisätiedot

Vuoden 2012 toiminnan arviointi

Vuoden 2012 toiminnan arviointi Vuoden 2012 toiminnan arviointi Alatyöryhmien toiminnalliset tavoitteet Liikenneturvallisuus-alatyöryhmän erityistavoitteet Seudullisen liikenneturvallisuussuunnitelman laadinnan saattaminen loppuun ja

Lisätiedot

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite IV Päättäjätyöpajan tulokset

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite IV Päättäjätyöpajan tulokset Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma Liite IV Päättäjätyöpajan tulokset Työpaja Työpaja järjestettiin 17.8. klo 17-19 Paikalla oli 11 poliittista päättäjää ja neljä viranhaltijaa Tärkeää saada

Lisätiedot

5. SUUNNITTELUN ULOTTAMINEN KOKO KUNTAAN, ORGANISAATIO 5.1 LIIKENNETURVALLISUUSRYHMÄN TOIMINTA TOIMINNAN TAVOITTEET Jatkuvan liikenneturvallisuustyön ylläpitäminen kunnassa Liikenneturvallisuustyön painoarvon

Lisätiedot

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma

Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020

KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 20.1.2012 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN HYVINVOINTISTRATEGIA 2020 1 Maakuntaohjelma linjaa valintoja 1 VISIONA YKSILÖLÄHTÖINEN, YHTEISÖLLINEN JA ELÄMÄNMAKUINEN KESKI-SUOMI Hyvinvointi on keskeinen kilpailukykytekijä

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnittelun prosessit Ennakkotehtävän koonti ja jatkotyöskentely

Liikennejärjestelmäsuunnittelun prosessit Ennakkotehtävän koonti ja jatkotyöskentely Liikennepolitiikan toimintatapojen uudistaminen Työpaja 1, 5.9.2013 Liikennejärjestelmäsuunnittelun prosessit Ennakkotehtävän koonti ja jatkotyöskentely Ennakkotehtävä Liikennejärjestelmäanalyysi ja toimintalogiikan

Lisätiedot

Asikkala Valtuustoseminaari

Asikkala Valtuustoseminaari Asikkala Valtuustoseminaari 25.9.2017 Valtuustoseminaarin ohjelma Maanantai 25.9.2017 klo 16.30 Valtuustoseminaarin avaus Valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi Uuden strategian valmistelu ja kunnan oma

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyön suunnitelma

Liikenneturvallisuustyön suunnitelma Liikenneturvallisuustyön suunnitelma Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa 2019 2022 Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuustoimija 12.11.2018 Sisällysluettelo Esipuhe... Miksi liikenneturvallisuustyötä

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YHTEINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA -MASU

HELSINGIN SEUDUN YHTEINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA -MASU 29.4.2013 HELSINGIN SEUDUN YHTEINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA -MASU Suunnittelualue 1,3 miljoonaa asukasta (2012) 0,7 miljoonaa työpaikkaa (2010) 0,7 miljoonaa asuntoa (2011) 29.4.2013 Yhteinen maankäyttösuunnitelma

Lisätiedot

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Liikenneväyliä ja yleisiä alueita koskeva mittariprojekti Päijät-Hämeen kunnissa PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO PAKETTI Kuntien palvelurakenteiden kehittämisprojekti

Lisätiedot

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva

Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva Kaavoituksen tulevaisuus Työnjako IHA:n ja kunnan välillä? Merja Vikman-Kanerva 26.4.2016 Maakuntakaavan toimintaympäristö muutoksessa Kaavoituksen tulee vastata aluehallintouudistuksen tarpeisiin Kaavaprosessia

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen 2014-2018 15.5.201 8 2 Painopisteet ja kärkihankkeet liikennejärjestelmäsuunnitelmasta Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Esisuunnitelmavaihe

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Esisuunnitelmavaihe Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma Esisuunnitelmavaihe 10.2.2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄLTÖ: 1. Viestinnän tehtävä 2. Viestinnän tavoitteet 3. Viestinnän arvot 4. Viestinnän vastuut 5.

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI SEMINAARIN OSA II: KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KYSELYTULOKSET & ASIANTUNTIJAPANEELI

VARSINAIS-SUOMEN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI SEMINAARIN OSA II: KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KYSELYTULOKSET & ASIANTUNTIJAPANEELI VARSINAIS-SUOMEN LIIKENNETURVALLISUUSSEMINAARI 12.4.2018 SEMINAARIN OSA II: KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KYSELYTULOKSET & ASIANTUNTIJAPANEELI Kysymys 1. Kaikissa Varsinais-Suomen kunnissa pitäisi olla

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 19.11.2013 Liikkumisen ohjausta on monilla seuduilla Valtionavustus 2013 - uudet 19.11.2013 Jenni Eskola 2 Valtionavustuspäätökset 2013 Hakija Päätös

Lisätiedot

Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä

Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Mietteitä Itä-Suomen liikenteestä sekä Kävelyn ja pyöräilyn edistämistyöstä, Pohjois-Savon ELY-keskus 12.9.2018 2 Liikennejärjestelmän suunnittelussa sovitaan mihin

Lisätiedot

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Anna Pätynen ja Jari Rantsi (8.12.2017) Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa ratkaisua, jolla vähennetään liikenteestä aiheutuvia

Lisätiedot

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä Tartutaan kestävän työmatkaliikenteen hyvään draiviin. Hyödynnetään edelläkävijäyritysten yhteistyötä. Mitataan työpaikkojen liikkumisen ohjauksen vaikutukset. Kuva: Jouni

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Ohjelmajohtamisen kehittäminen

Ohjelmajohtamisen kehittäminen Ohjelmajohtamisen kehittäminen Valtuuston strategiaseminaari, Hotelli Korpilampi Ohjelmajohtaja Päivi Hoverfält Mitä on ohjelmajohtaminen? Ohjelmajohtaminen on tapa organisoida ja johtaa merkittäviä muutoksia

Lisätiedot

Liikennepalvelut taloyhtiöissä Hankekuvaus Jukka Kero

Liikennepalvelut taloyhtiöissä Hankekuvaus Jukka Kero Liikennepalvelut taloyhtiöissä Hankekuvaus 9.3.2018 Jukka Kero Hankkeen tavoitteet Selvitetään asunto-osakeyhtiöiden tulevaisuuden kestävään liikkumiseen liittyviä näkemyksiä, tarpeita ja mahdollisuuksia

Lisätiedot

MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat

MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat MAL 2019 puiteohjelman valmistelu, liikenneasiat HSYK 11.10.2016 Ennakkoaineisto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lähtökohdat puiteohjelman laatimiseen Edellisen MAL-suunnittelukierroksen jälkiarviointi,

Lisätiedot

Väliaikaisten koulureittien turvallisuus. Hanke esittely

Väliaikaisten koulureittien turvallisuus. Hanke esittely Väliaikaisten koulureittien turvallisuus Hanke esittely 2018 2019 Hankkeen tausta Järvenpään kouluverkossa on tapahtumassa paljon muutoksia: Oppilaat Kinnarin yhtenäiskoulusta kulkevat väliaikaisesti Järvenpään

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Pidentynyt esisuunnitelmavaihe

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Pidentynyt esisuunnitelmavaihe Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma Pidentynyt esisuunnitelmavaihe Valmistelutoimielin 18.10.2017 Päivitys 4.10.2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄLTÖ: 1. Viestinnän tehtävä 2. Viestinnän tavoitteet

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

PÄIVITTYVÄ TYÖSUUNNITELMA (5)

PÄIVITTYVÄ TYÖSUUNNITELMA (5) PÄIVITTYVÄ TYÖSUUNNITELMA 4.4.2016 1(5) Tulevaisuuden kunta, Parlamentaarisen työryhmän työsuunnitelma 2016 Valtiovarainministeriö asetti 18.12.2015 parlamentaarisen työryhmän Tulevaisuuden kunta-hankkeen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Käsitelty työvaliokunnassa 28.8.2007 ja ohjausryhmässä 17.9.2007 Laatijat: viestintäpäällikkö Helinä Mäenpää ja

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari DI Noora Airaksinen, Sito Oy Kahden vuoden aikana on kokeiltu lukuisia toimenpiteitä toimivia ja vähemmän toimivia Yhteistyöverkosto on laajentunut ja tiivistynyt.

Lisätiedot

TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA

TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA TURVALLINEN KOULUPÄIVÄ LIIKKUMISEN SUJUVUUS JA TURVALLISUUS UUDEN KOULUN SUUNNITTELUSSA JA TOIMINNASSA TYÖN TAUSTA JA TAVOITTEET Hattulan Parolan taajamassa olevaa koulua kehitetään yhtenäiskouluksi, jossa

Lisätiedot

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen Jyväskylän strategiapäivitys Kaupunginvaltuuston seminaari 13.3.2017 Kehitysjohtaja Harri Hyvönen Lähtökohtana nykyinen strategia 8.3.2017 2 Kaupunkistrategian taustaa ja tavoitteet TAUSTAA; Rohkeasti

Lisätiedot

Jyväskylän strategiapäivitys

Jyväskylän strategiapäivitys Jyväskylän strategiapäivitys Valtuustoseminaari Laukaa 23.05.2017 Harri Hyvönen Kehitysjohtaja Sisältö Aktiivinen ja hyvinvoiva kuntalainen Taustaa strategialle Muutoksen ajurit Nykyinen strategia Sidosryhmät

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma Pvm Mitä tehty Kuka Missä käsitelty 21.3.2016 Suunnitelman luonnos Johanna PoPSTer 19.5.2016 Suunnitelman täydennys ja päivitys Johanna & Kirsi 1.6.2016 poliittinen ohjausryhmä

Lisätiedot