Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelmat. 5. Hyväksyminen ja seuranta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelmat. 5. Hyväksyminen ja seuranta"

Transkriptio

1 Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelmat 5. Hyväksyminen ja seuranta

2 Suunnitelman hyväksyminen Liikenneturvallisuussuunnitelman toteutumisen kannalta kunnan päätöksentekijöiden tuki on äärimmäisen tärkeää. Kunnan eri palvelujen johdon tulee tukea ja kannustaa työntekijöitä liikenneturvallisuustyöhön. Liikenneturvallisuussuunnitelman esittely ja hyväksyminen kunnan hallituksessa lisää liikenneturvallisuustyön painoarvoa ja herättelee päättäjiä pohtimaan liikenneturvallisuusasioita. Hyväksyminen antaa jatkossa käytännön työlle mahdollisuuden ja työrauhan. 2

3 Liikenneturvallisuuden seuranta Seurannan tavoitteena on tarkastella miten liikenneturvallisuustyössä on onnistuttu. Liikenneturvallisuustyö on luonteeltaan pitkäjänteistä ja liikenneonnettomuuksien syntyyn vaikuttavat useat tekijät yhdessä. Yksittäisten toimenpiteiden vaikutuksia ei yleensä ole suoraan nähtävissä onnettomuustilastoissa vaan työn tulokset näkyvät vasta pidemmän ajanjakson kuluessa. Seurannan kautta pyritään osoittamaan, että tehty työ on oikeansuuntaista. Seuranta auttaa myös niukkojen resurssien kohdentamisessa ja liikenneturvallisuustyön suunnittelussa. Liikenneturvallisuustoimenpiteiden vaikuttavuutta ja tavoitteiden toteutumista voidaan mitata seuraamalla liikenneturvallisuustilannetta ja turvallisen ja kestävän liikkumisen edistymistä kunnan alueella erilaisten mittareiden avulla.

4 Liikenneturvallisuuden seuranta Tärkeimmät seurantatyökalut ovat liikenneympäristösuunnitelman toimenpideluettelo sekä hallintokuntien liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmassa esitetyt toimenpide-ehdotukset. Seurantaa varten on olemassa erilaisia mittareita, joista seuraavien sivujen taulukoissa on annettu esimerkkejä. Liikenneturvallisuustyöryhmässä päätetään ensimmäisessä suunnitelman jälkeisessä kokouksessa, mitä mittareita Taipalsaarella seurataan ja kuinka seurantaa varten tarvittavat tiedot hankitaan. 4

5 Liikenneturvallisuuden edistämisen seuranta TAVOITTEET Henkilövahinkoon johtaneet onnettomuudet vähenevät Vuonna2020 ei yhtään liikennekuolemaa Vuonna 2020 enintään 5 loukkaantunutta MITTAREITA Liikennekuolemat (kpl) Henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet (kpl) Yksittäisonnettomuudet (mm. suistumiset) vähenevät Yksittäisonnettomuudet (kpl) Ylinopeussakot (kpl) Nuorten liikenneturvallisuustilanne paranee Mopoilijoiden liikenneturvallisuustilanne paranee Kävelijöiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuustilanne säilyy hyvänä Liikennekäyttäytyminen paranee Turvalaitteiden käytön lisääminen Liikennesääntöjen noudattaminen Muiden tienkäyttäjien parempi huomioonottaminen Korkea liikennesääntöjen rikkojien kokema kiinnijoutumisriski Nuorille tapahtuneet liikenneonnettomuudet (kpl) Mopoilijoille tapahtuneet liikenneonnettomuudet (kpl) Nuorille järjestetyt liikenneturvallisuustilaisuudet (kpl) Koulujen ja vapaa-ajantoimen järjestämät tilaisuudet (kpl) Kävelyn ja pyöräilyn henkilövahinko-onnettomuudet (kpl) Pyöräilyn ja henkilöauton väliset henkilövahinko-onnettomuudet (kpl) Pyöräilykypärän käyttäjät (kpl) Pyörävalojen käyttäjät (kpl Heijastimien käyttäjät (kpl) Järjestetyt koulutustilaisuudet ja tapahtumat (kpl) Turvavyön, handsfree -laitteiden käyttö (%) Törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset (kpl) Rattijuopumukset (kpl) Eri järjestöjen ja yhteistyötahojen yhteistyö paranee Järjestyt liikenneturvallisuusteeman mukaiset tapahtumat ja tilaisuudet (kpl) 5

6 Viisaan liikkumisen edistämisen seuranta TAVOITTEET MITTAREITA Yhdyskuntarakenne eheytyy Taajamaväestön osuus (%) Taajamapinta-ala (ha) Väestön keskietäisyys palvelukeskuksista (km) Palveluiden saavutettavuus kävellen ja pyörällä on kohtuullista Taajamien palveluvarustus (palveluiden monipuolisuus) Kävelyetäisyydellä peruspalveluista asuvien osuus (%) Väestön keskietäisyys eri palveluihin Työ- ja koulumatkojen keskipituuden kasvu hidastuu Työmatkojen keskipituus (km) Lyhyiden (5 km / 10 km) työmatkojen osuus (%) Turvallisten ja lyhyiden koulumatkojen osuus (%) Kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuus arjen matkoista kasvaa Kestävien kulkumuotojen kulkutapaosuus (%) Ajoneuvoliikennemäärien kehitys 6

Mäntsälän ja Pukkilan liikenneturvallisuussuunnitelma. Iltakoulu

Mäntsälän ja Pukkilan liikenneturvallisuussuunnitelma. Iltakoulu Mäntsälän ja Pukkilan liikenneturvallisuussuunnitelma Iltakoulu 23.10.2013 24.10.2013 Mäntsälän ja Pukkilan liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuussuunnitelmaa laaditaan Uudenmaan Elykeskuksen

Lisätiedot

Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso Lähde. Tavoite 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0

Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso Lähde. Tavoite 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0 A. Onnettomuuksien päämittarit Mittari nro Mittari Lähtötaso vuosi Lähtötaso 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Lähde 1 Kuolleiden määrä (henkilöä / vuosi) 5,4 4,7 4,1 3,4 2,7 2,0 1,4 0,7 0 ka 2008-2012

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 2015 LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2015 Työn tavoitteena oli tehdä kuntaan turvallista ja kestävää liikkumista edistävä liikenneturvallisuussuunnitelma, jonka

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT TAVOITTEET JA PAINOTUKSET

RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT TAVOITTEET JA PAINOTUKSET RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT TAVOITTEET JA PAINOTUKSET 25.11.2016 Rauman seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat VISIO JA MÄÄRÄLLISET TAVOITTEET (SEUDULLISET) 28.12.2016

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNGIN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2016 TAVOITTEET JA PAINOPISTEALUEET

LOHJAN KAUPUNGIN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2016 TAVOITTEET JA PAINOPISTEALUEET LOHJAN KAUPUNGIN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2016 TAVOITTEET JA PAINOPISTEALUEET Lohjan kaupungin liikenneturvallisuussuunnitelma 2016 VISIO JA MÄÄRÄLLISET TAVOITTEET 2.1.2017 VISIO TURVALLISESTA LIIKKUMISESTA

Lisätiedot

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Aloitusseminaari 29.5.2013

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Aloitusseminaari 29.5.2013 Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Aloitusseminaari 29.5.2013 Asialista 1. Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelman sisältö 2. Liikenneturvallisuustyön haasteet ja tavoitteet 3. Kävelyn

Lisätiedot

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Onnettomuustarkasteluiden sisältö 1. Onnettomuuskehitys Loviisassa 2000 2014 kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä henkilövahinko onnettomuuksien

Lisätiedot

Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA

Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA Lähtöaineisto Tässä kalvosarjassa esitetyt tulokset perustuvat Tilastokeskuksen tieliikenteen

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

Juuka, Lieksa, Nurmes ja Valtimo NYKYTILA

Juuka, Lieksa, Nurmes ja Valtimo NYKYTILA Juuka, Lieksa, Nurmes ja Valtimo NYKYTILA LIIKENNEJÄRJESTELMÄ ONNETTOMUUDET KOULUMATKOJEN TURVALLISUUS AIEMMAT KYSELYT VIISAAN LIIKKUMISEN KYSELY Suunnittelualue Suunnittelualueena olevat Pielisen Karjalan

Lisätiedot

SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012

SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012 SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012 Miksi liikenneturvallisuussuunnitelma? Selvitetään liikenneturvallisuuden ja liikennekäyttäytymisen nykytila Määritetään liikenneturvallisuustavoitteet Määritellään

Lisätiedot

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat Suomessa työpaja Sonja Heikkinen 8.10.2014 Valtakunnallisia liikennepoliittisia

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella

Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella Liikenneturvallisuustyö Kirkkonummella Kalvosarjan sisältö 1. Liikenneturvallisuustilanne Liikenneonnettomuudet Koettu liikenneturvallisuus Koetut t liikenneturvallisuuspuutteet lli tt t 2. Liikenneturvallisuustyö

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 2. Liikenneturvallisuusvisio ja -tavoitteet 1.9.2015 Valtakunnallinen liikenneturvallisuusvisio ja - tavoitteet Turvallisuusvisio: Kenenkään ei tarvitse kuolla

Lisätiedot

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET

Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Loviisan liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUDET Onnettomuustarkasteluiden sisältö 1. Onnettomuuskehitys Loviisassa 2000-2014 kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä henkilövahinko-onnettomuuksien

Lisätiedot

Miksi kuntien liikenneturvallisuustyö polkee paikoillaan? Yhteyspäällikkö Anna-Maija Hinkkanen Liikenneturva Kouvolan toimipiste

Miksi kuntien liikenneturvallisuustyö polkee paikoillaan? Yhteyspäällikkö Anna-Maija Hinkkanen Liikenneturva Kouvolan toimipiste Liikenneturva Julkisoikeudellinen yhdistys valtakunnallinen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö Elinikäisen liikenneturvallisuustyön edistäjä 75 vuotta liikenneturvallisuustekoja Liikenneturvan tavoitteena

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 17.11.2014 Yleistä kyselystä Kyselytutkimus on osa Itä-Suomen liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010

Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 Draaman keinoin liikenteessä kampanja 2009-2010 1 Draaman keinoin liikenteessä Ammattioppilaitokset Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla (9) 2000 nuorta (74% M) 2/3 oli 17-18 v 95% ei ota jos ajaa 83% käyttää

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( ) Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:

Lisätiedot

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA Esittelykalvot: Onnettomuusanalyysi 9.6.2015 Onnettomuuskehitys Luoteis-Pirkanmaalla 2000-luvulla Luoteis-Pirkanmaan liikenteessä on menehtynyt

Lisätiedot

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi HANKKEEN KUVAUS Suunnittelualue Suunnittelualueena olevat Keski-Karjalan kunnat Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi sijaitsevat Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT Kalvosarjan sisältöteemat Onnettomuuskehitys yleisesti Onnettomuuksien osalliset osallisten kulkutapa osallisten

Lisätiedot

Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia

Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia ITÄ-SUOMEN LIIKENNETURVALLISUUSKATSAUS 2013 Itä-Suomessa edellisvuotta vähemmän liikennekuolemia Itä-Suomessa liikenneonnettomuuksissa kuolleet vähenivät merkittävästi edellisvuodesta, ja niitä oli Liikenneturvan

Lisätiedot

/ Turvallisuus ja järjestys / Liikenneturvallisuus

/ Turvallisuus ja järjestys / Liikenneturvallisuus 16.11.2015 / 1 www.loviisa.fi / Turvallisuus ja järjestys / Liikenneturvallisuus Mistä turvallinen liikenne syntyy Turvallisuus on jokaisen ihmisen perusoikeus, myös liikenteessä. Liikenneturvallisuutta

Lisätiedot

Kotkan liikenneturvallisuussuunnitelma

Kotkan liikenneturvallisuussuunnitelma Kotkan liikenneturvallisuussuunnitelma 2016 Seudullinen suunnitelma Kotkan liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu osana koko Etelä-Kymenlaakson liikenneturvallisuussuunnitelmaa. Työn visio, tavoitteet

Lisätiedot

5. SUUNNITTELUN ULOTTAMINEN KOKO KUNTAAN, ORGANISAATIO 5.1 LIIKENNETURVALLISUUSRYHMÄN TOIMINTA TOIMINNAN TAVOITTEET Jatkuvan liikenneturvallisuustyön ylläpitäminen kunnassa Liikenneturvallisuustyön painoarvon

Lisätiedot

1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA

1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven 7 1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA 1.1 Työn tavoitteet Hyvä liikenneturvallisuus syntyy monista tekijöistä. Liikenneonnettomuuksien

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Porissa

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Porissa Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Porissa Kevyen liikenteen olosuhteet Porissa o o o o o o o Kattava kevyen liikenteen verkosto: kevyen liikenteen väyliä 289 km Vuosittain rakennetaan uusia kevyen liikenteen

Lisätiedot

Miehikkälän liikenneturvallisuussuunnitelma

Miehikkälän liikenneturvallisuussuunnitelma Miehikkälän liikenneturvallisuussuunnitelma 2016 Seudullinen suunnitelma Miehikkälän liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu osana koko Etelä-Kymenlaakson liikenneturvallisuussuunnitelmaa. Työn visio,

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa

Lisätiedot

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi NYKYTILA Suunnittelualue Suunnittelualueena olevat Keski-Karjalan kunnat Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi sijaitsevat Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

7. NYKYTILAN ANALYSOINTI TAVOITTEENA kokonaiskuvan saaminen kunnan liikenneturvallisuustilanteesta 7.1 TYÖN LÄHTÖKOHTANA KÄYTETTÄVÄT AIKAISEMMAT SUUNNITELMAT Valtakunnalliset, lääni- tai aluekohtaiset

Lisätiedot

12.1 Liikenneturvallisuuden nykytila ja ongelmat

12.1 Liikenneturvallisuuden nykytila ja ongelmat 12 Naantali 12.1 Liikenneturvallisuuden nykytila ja ongelmat 12.1.1 Liikenneturvallisuustilanne Onnettomuusmäärät Vuosina 2001-2010 Naantalissa tapahtui yhteensä 873 poliisin tietoon tullutta liikenneonnettomuutta

Lisätiedot

TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA

TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Esityksen rakenne 1. Suunnittelun tilanne ja tavoite 2. Liikennejärjestelmän kehittämistavoitteet 3. RM-alueen liikkumisen ominaisuuksia, kulkutavat

Lisätiedot

Juuka, Lieksa, Nurmes ja Valtimo HANKKEEN KUVAUS

Juuka, Lieksa, Nurmes ja Valtimo HANKKEEN KUVAUS Juuka, Lieksa, Nurmes ja Valtimo HANKKEEN KUVAUS Suunnittelualue Suunnittelualueena olevat Pielisen Karjalan kunnat Juuka, Lieksa, Nurmes ja Valtimo sijaitsevat Pohjois- Karjalan maakunnassa. Työn tavoite

Lisätiedot

Pyhtään liikenneturvallisuussuunnitelma

Pyhtään liikenneturvallisuussuunnitelma Pyhtään liikenneturvallisuussuunnitelma 2016 Seudullinen suunnitelma Pyhtään liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu osana koko Etelä-Kymenlaakson liikenneturvallisuussuunnitelmaa. Työn visio, tavoitteet

Lisätiedot

SALON SEUDUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2010 SALO SOMERO

SALON SEUDUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2010 SALO SOMERO SALON SEUDUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2010 SALO SOMERO LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2010 Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) sekä Salon ja Someron kaupungit

Lisätiedot

Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyö. Liikenneturvallisuuden tila syksy 2015

Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyö. Liikenneturvallisuuden tila syksy 2015 Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyö Liikenneturvallisuuden tila syksy 2015 Liikenneonnettomuudet Henkilövahinkoon johtaneiden tieliikenneonnettomuuksien määrä 2005-2014 laskenut 15 % Tieliikenneonnettomuustilasto,

Lisätiedot

VIISAAN LIIKKUMISEN EDISTÄMINEN KUNNASSA

VIISAAN LIIKKUMISEN EDISTÄMINEN KUNNASSA MONTA TOIMIJAA JA LAAJA TYÖKALUPAKKI Kunnan toiminta ja palvelut tavoittavat jokaisen suomalaisen jossakin elämänvaiheessa, mikä on hyvä perusta liikenneturvallisuustyölle. Kunnan liikenneturvallisuustyö

Lisätiedot

1 LIIKENNEKASVATUS-, VALISTUS- JA TIEDOTUSTYÖN YLEISIÄ PARANTAMISKEINOJA

1 LIIKENNEKASVATUS-, VALISTUS- JA TIEDOTUSTYÖN YLEISIÄ PARANTAMISKEINOJA 1 LIIKENNEKASVATUS-, VALISTUS- JA TIEDOTUSTYÖN YLEISIÄ PARANTAMISKEINOJA 1.1 Johdanto Liikenneturvallisuutta voidaan parantaa tehostamalla koulutusta, valistusta ja tiedotusta. Ihmisen asenteisiin ja käyttäytymiseen

Lisätiedot

tarvitaan - mitä ELY-keskus tekee? Marko Kelkka ja Sonja Heikkinen

tarvitaan - mitä ELY-keskus tekee? Marko Kelkka ja Sonja Heikkinen Mihin liikenneturvallisuustyötä tarvitaan - mitä ELY-keskus tekee? Marko Kelkka ja Sonja Heikkinen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- Kanta-Hämeen ja ympäristökeskus liikenneturvallisuusfoorumi 14.3.2016

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma. Asukaskyselyn tulokset 21.2.2013

Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma. Asukaskyselyn tulokset 21.2.2013 Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn tulokset 21.2.2013 KALVOSARJAN SISÄLTÖ YHTEENVETO PERUSTIETOJA KYSELYSTÄ JA VASTAAJISTA LIIKKUMINEN JA LIIKENNEKÄYTTÄYTYMINEN Eri kulkutapojen

Lisätiedot

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Aloitusseminaari 29.5.2013 LIIKENNEONNETTOMUUSANALYYSI Nykytila-analyysi: Tieliikenneonnettomuudet Poliisin tietoon tulleet onnettomuudet: iliitu-paikkatietoaineisto

Lisätiedot

Joensuun kaupunki Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Joensuun kaupunki Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus s Joensuun kaupunki Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joensuun liikenneturvallisuussuunnitelma Joensuussa käynnistettiin huhtikuussa koko kaupunkia koskevan liikenneturvallisuussuunnitelman

Lisätiedot

Suomen Tieviranomaisen rooli liikenneturvallisuustyössä

Suomen Tieviranomaisen rooli liikenneturvallisuustyössä Suomen Tieviranomaisen rooli liikenneturvallisuustyössä Jussi Kailasto Liikenneryhmän päällikkö Kaakkois-Suomen Elinkeino, Liikenne ja Ympäristökeskus 6.11.2013 Liikenneturvallisuus nähdään tärkeänä EU:n

Lisätiedot

VIISAAN LIIKKUMISEN EDISTÄMINEN KUNNASSA TOIMINTAESIMERKKEJÄ ERI HALLINTOKUNTIIN

VIISAAN LIIKKUMISEN EDISTÄMINEN KUNNASSA TOIMINTAESIMERKKEJÄ ERI HALLINTOKUNTIIN π Kunnan toiminta ja palvelut tavoittavat jokaisen suomalaisen jossakin elämänvaiheessa, mikä on hyvä perusta liikenneturvallisuustyölle. π Kunnan liikenneturvallisuustyö on pitkäjänteistä perustyötä,

Lisätiedot

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva

Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Petri Jääskeläinen Liikenneturva Katsaus liikenneturvallisuuskehitykseen Koko maa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Petri Jääskeläinen Liikenneturva Liikenneonnettomuudet ja uhrit 215 257 kuollutta Pelastuslaitoksen tietoon tuli 835 vakavasti

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Paula Väisänen, Valonia/Varsinais-Suomen liitto, kestävän liikkumisen asiantuntija 22.3.2017, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986 Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

ohjausryhmän 2. kokous Härmänmaan liikenneturvallisuussuunnitelma

ohjausryhmän 2. kokous Härmänmaan liikenneturvallisuussuunnitelma ohjausryhmän 2. kokous Härmänmaan liikenneturvallisuussuunnitelma 3. Edellisen kokouksen jälkeiset tapahtumat nettisivuja päivitetty www.tampere.ramboll.fi/harmanmaa_litu/ lähtötietojen keräys onnettomuusanalyysi

Lisätiedot

RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ONNETTOMUUSTARKASTELUT

RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ONNETTOMUUSTARKASTELUT RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT ONNETTOMUUSTARKASTELUT 15.6.2016 KALVOSARJAN SISÄLTÖ 1. Tilastokeskuksen/poliisin tilastot Onnettomuuskehitys ja uhrit Onnettomuusluokat ja -tyypit

Lisätiedot

5. Liikenneturvallisuuden toimintasuunnitelma osaksi hallintokuntien toimintasuunnitelmaa, miten?... 20

5. Liikenneturvallisuuden toimintasuunnitelma osaksi hallintokuntien toimintasuunnitelmaa, miten?... 20 SISÄLTÖ Alkusanat 1. Liikenneturvallisuustyön organisointi... 3 1.1 Liikenneturvallisuustyöryhmän kokoonpano... 3 1.2 Ryhmän toimintamalli...3 2. Liikenneturvallisuuden nykytila... 4 3. Liikenneturvallisuustyön

Lisätiedot

Punkalaitumen kunta Sastamalan kaupunki Vesilahden kunta. Lounais-Pirkanmaan viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelma

Punkalaitumen kunta Sastamalan kaupunki Vesilahden kunta. Lounais-Pirkanmaan viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelma Punkalaitumen kunta Sastamalan kaupunki Vesilahden kunta Lounais-Pirkanmaan viisaan ja turvallisen liikkumisen suunnitelma 1 Suunnitelman tavoitteet ja yleiskuvaus Suunnittelutehtävänä on laatia toteutusmahdollisuuksiltaan

Lisätiedot

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015

Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen seudullinen liikenneturvallisuusryhmä Kokous 2. 17.3.2015 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 1. Kokouksen avaus ja asialistan hyväksyminen 2. Edellisen

Lisätiedot

Itä-Suomen liikenneturvallisuuskatsaus 2014

Itä-Suomen liikenneturvallisuuskatsaus 2014 29.1.2015 Itä-Suomen liikenneturvallisuuskatsaus 2014 Liikenneonnettomuudet koko maassa ja Itä-Suomessa Vuonna 2014 päätieliikenne Itä-Suomessa lisääntyi 0,4 % edellisvuoteen verrattuna (koko maassa kasvu

Lisätiedot

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä. Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu

Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä. Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuuden arviointi -työryhmä Työryhmän puheenjohtaja, liikenneneuvos Anneli Tanttu Työryhmän tavoitteita ja tehtäviä Arvioida konkreettisia toimenpiteitä, joilla parannettaisiin

Lisätiedot

Haminan liikenneturvallisuussuunnitelma

Haminan liikenneturvallisuussuunnitelma Haminan liikenneturvallisuussuunnitelma 2016 Seudullinen suunnitelma Haminan liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu osana koko Etelä-Kymenlaakson liikenneturvallisuussuunnitelmaa. Työn visio, tavoitteet

Lisätiedot

Saavutettavuustarkastelut

Saavutettavuustarkastelut HLJ 2011 Saavutettavuustarkastelut SAVU Saavutettavuustarkastelut SAVU Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman HLJ 2011 jatkotyönä tehdyissä saavutettavuustarkasteluissa (SAVU) on kehitetty analyysityökalu,

Lisätiedot

Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma. Osaraportti 2: Kyselyiden tulokset, tyytyväisyys liikkumisen turvallisuuteen ja turvavälineiden käyttö

Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma. Osaraportti 2: Kyselyiden tulokset, tyytyväisyys liikkumisen turvallisuuteen ja turvavälineiden käyttö Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma Osaraportti 2: Kyselyiden tulokset, tyytyväisyys liikkumisen turvallisuuteen ja turvavälineiden käyttö Joulukuu 2016 Asukaskyselyn tulokset Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

LIIKENNEKASVATUS

LIIKENNEKASVATUS <PVM> LIIKENNEKASVATUS Liikennekasvatus 1. Liikennekasvatus 2. Turvallisuus taataan perustuslaissa 3. Liikenneonnettomuus on monen tekijän tulos 4. Kunnan liikenneturvallisuustyön suunnitelma 5. Liikennekasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, ja Tohmajärvi KÄVELY JA PYÖRÄILY Yleistä Kuntien keskustaajamissa on verrattain kattava jalankulun ja pyöräilyn verkko. Jalankulku- ja pyöräilyväylät

Lisätiedot

Turvallisuuden tila tieliikenteessä

Turvallisuuden tila tieliikenteessä Turvallisuuden tila tieliikenteessä Anders Granfelt 24.9.2012 Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Henkilöautoilun kysyntään vaikuttavia tekijöitä Lähde: Pöllänen M. 2012 (Väylät ja liikenne 2012) 5.10.2012

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyö Järvenpäässä. Esittelykalvosarja 28.12.2009

Liikenneturvallisuustyö Järvenpäässä. Esittelykalvosarja 28.12.2009 Liikenneturvallisuustyö Järvenpäässä Esittelykalvosarja 28.12.2009 Järvenpään kaupunki Liikenneturvallisuustyöryhmä 1 Kalvosarjan sisältö OSA I: Liikenneturvallisuustilanne Järvenpäässä Perustietoja liikenneturvallisuustilanteesta

Lisätiedot

Nuoret ja liikenneturvallisuus

Nuoret ja liikenneturvallisuus Nuoret ja liikenneturvallisuus Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuusseminaari Örnis bilar / Carl Johan de Geer Jan Lööf Professori Jorma Mäntynen, Tampereen teknillinen yliopisto Aluepäällikkö

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA PÄÄTTÄJILLE SUUNNATUN KYSELYN TULOKSIA Toteutus ja sisältö Toteutus tammikuussa www-kyselynä Jakelu kaikille kuntien luottamushenkilöille

Lisätiedot

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ Yleistä Liikenneturvallisuustyötä ohjaava visio: Kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 4c. Liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelma

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 4c. Liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelma Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 4c. Liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelma 1.9.2015 Liikenneturvallisuustyö on yhteistyötä Tieliikenteen turvallisuusongelmien ratkaisemisessa liikenneympäristön

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista

Lisätiedot

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012 Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille Liikenteen kysymyksiä, Joensuu Ari Varonen 23.11.2012 Joensuun seutu Joensuun seudun ljs valmistui v. 2007, jonka perusteella on tehty aiesopimus vuosille

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Rauman seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat

Rauman seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat Rauman seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat 21 Seudullinen yhteishanke kuntakohtaiset suunnitelmat Eura, Eurajoki, Rauma ja Säkylä ovat yhdessä VarsinaisSuomen ELY-keskuksen, Liikenneturvan

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyön toimintakertomus 2016

Liikenneturvallisuustyön toimintakertomus 2016 Liikenneturvallisuustyön toimintakertomus 2016 KEMPELEEN KUNTA Kokoukset Kokous 1/2016: 4.4.2016 Kokous 2/2016: 12.9.2016 Liikenneturvallisuusryhmä (x = taho/henkilö ollut jommassa kummassa kokouksessa

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011

LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA. Onnettomuusanalyysia vuosista 2002-2011 LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE JANAKKALASSA Onnettomuusanalyysia vuosista - Janakkalan kunnan alueella tapahtuu vuosittain noin kaksikymmentä henkilövahinkoihin johtavaa liikenneonnettomuutta. Liikenneonnettomuuksissa

Lisätiedot

Liite 2: Avainasiakkuuden arviointi Kansalaiset asiakasryhmässä

Liite 2: Avainasiakkuuden arviointi Kansalaiset asiakasryhmässä Liite 2: Avainasiakkuuden arviointi Kansalaiset asiakasryhmässä Sisältö Tässä liitteessä esitetään kansalaiset ryhmän strategisten asiakkaiden arviointiprosessi ja siinä käytetty tausta-aineisto Liitteen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia

Lisätiedot

Keminmaan kunnan liikenneturvallisuustyön koulutus-, valistus- ja tiedotussuunnitelma vuosille

Keminmaan kunnan liikenneturvallisuustyön koulutus-, valistus- ja tiedotussuunnitelma vuosille Keminmaan kunnan liikenneturvallisuustyön koulutus-, valistus- ja tiedotussuunnitelma vuosille 2011-2015 Keminmaan kunta 2011 2 3 Keminmaan kunnan liikenneturvallisuustyön koulutus-, valistus-, ja tiedotussuunnitelma

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1a. Nykytilan selvitys Toimintaympäristö

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1a. Nykytilan selvitys Toimintaympäristö Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 1a. Nykytilan selvitys Toimintaympäristö 1.9.2015 Yhteenveto toimintaympäristöstä Taipalsaaren liikenteen toimintaympäristöstä koottiin työn alussa seuraavat

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ja Satakunnan liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta ajankohtaista

Varsinais-Suomen ja Satakunnan liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta ajankohtaista Varsinais-Suomen ja Satakunnan liikenneturvallisuussuunnitelma ja muuta ajankohtaista Liikenneturvallisuusinsinööri Varsinais Suomen ELY keskus Toimialue Varsinais Suomen ja Satakunnan maakunnat, 690 000

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma. Onnettomuusanalyysin tulokset 21.2.2013

Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma. Onnettomuusanalyysin tulokset 21.2.2013 Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuussuunnitelma Onnettomuusanalyysin tulokset 21.2.2013 KALVOSARJAN SISÄLTÖ Yhteenveto Onnettomuuskehitys, riskit ja vakavuus aluetasolla Onnettomuuksien osalliset ja osallisten

Lisätiedot

IISALMEN TYÖMATKAPYÖRÄILYN JA -KÄVELYN EDISTÄMISOHJELMA IISALMEN TYÖMATKAPYÖRÄILYN JA -KÄVELYN EDISTÄMISOHJELMA 9.12.2015

IISALMEN TYÖMATKAPYÖRÄILYN JA -KÄVELYN EDISTÄMISOHJELMA IISALMEN TYÖMATKAPYÖRÄILYN JA -KÄVELYN EDISTÄMISOHJELMA 9.12.2015 IISALMEN TYÖMATKAPYÖRÄILYN JA -KÄVELYN EDISTÄMISOHJELMA EDISTÄMISOHJELMAN TAVOITTEET Lisätä pyörällä ja jaloin tehtävien työmatkojen määrää. Parantaa pyöräilyn ja kävelyn yleistä arvostusta ja olosuhteita.

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUDESTA

LIIKENNETURVALLISUUDESTA AJANKOHTAISIA ASIOITA LIIKENNETURVALLISUUDESTA NÄKÖKULMIA ITÄ-SUOMEN POLIISILAITOKSELTA Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ylikomisario Petri Pahkin 2 Tietojohtoisuus liikenneturvallisuustyössä Poliisien

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 20.10.2014 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle

Lisätiedot

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Koulukysely

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Koulukysely LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA Esittelykalvot: Koulukysely 9.6.2015 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 4. 22.5.2015 (3 vk) ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä

Lisätiedot

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin 28.6.2016 Aloitamme klo 9.00 Kysymykset viestitoiminnon kautta Webinaari tallennetaan AIKATAULU JA OHJELMA Linjat aukeavat klo 8.45

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimija palveluksessanne!

Liikenneturvallisuustoimija palveluksessanne! Liikenneturvallisuustoimija palveluksessanne! Vuosina 2016-2018 Oulun ympäryskuntien liikenneturvallisuustoimijana toimii: Juha Heltimo (Strafica Oy) Puhelin: 050 369 4604 Sähköposti: juha.heltimo@strafica.fi

Lisätiedot

Onnettomuuskehitys Keski-Suomessa. HENKILÖVAHINKO-ONNETTOMUUTTA VUODESSA Lähde: Tilastokeskus, vuosi 2016 ennakkotieto

Onnettomuuskehitys Keski-Suomessa. HENKILÖVAHINKO-ONNETTOMUUTTA VUODESSA Lähde: Tilastokeskus, vuosi 2016 ennakkotieto Tiiviisti Keski-Suomen alueella tapahtuu keskimäärin 280 henkilövahinkoon johtavaa liikenneonnettomuutta vuodessa Onnettomuuksissa menehtyy vuosittain keskimäärin 13 henkilöä ja loukkaantuu keskimäärin

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen Urban Zone -seminaari 13.6.2014 Ville Helminen, Hanna Kalenoja, Mika Ristimäki, Petteri Kosonen, Maija Tiitu, Hanne Tiikkaja SYKE/Ympäristöpolitiikkakeskus

Lisätiedot

Viisaasti työmatkaliikenteessä liikkumisen ohjaus työpaikoilla

Viisaasti työmatkaliikenteessä liikkumisen ohjaus työpaikoilla Viisaasti työmatkaliikenteessä liikkumisen ohjaus työpaikoilla Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Noora Airaksinen / Sito 4.9.2012 Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Laaditaan Ely-keskuksen

Lisätiedot

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, Rääkkylä ja Tohmajärvi LIIKKUMISEN OHJAUS Yleistä Liikkumisen ohjaus tarkoittaa viisaan liikkumisen edistämistä. Keinovalikoimassa mm. Neuvonta, tiedottaminen

Lisätiedot

Nummi-Pusulan liikenneturvallisuussuunnitelma

Nummi-Pusulan liikenneturvallisuussuunnitelma Raportteja 64 2012 Nummi-Pusulan liikenneturvallisuussuunnitelma maija krankka katja tuomola Nummi-Pusulan liikenneturvallisuussuunnitelma 1 Nummi-Pusulan liikenneturvallisuussuunnitelma Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu

Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu Aluepäällikkö Leena Piippa, Liikenneturva 1 Strategia Liikenneturvallisuusstrategia on asiakirja, jossa on määritelty: Visio maakunnan liikenneturvallisuudesta

Lisätiedot

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ Tiina Sainio DI Tiina Sainio 30.5.2017 Tiina Sainio ESITYKSEN SISÄLTÖ Miksi tämä aihe? Tutkimuskysymykset

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA. Sara Lukkarinen, Motiva Oy TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA Sara Lukkarinen, Motiva Oy AIHEET Tausta Markkinatutkimuksen tuloksia Kärkiviestit Tulosten hyödyntäminen TYÖPAJAOSUUTTA AJATELLEN: Kiinnostavimmat

Lisätiedot

SEUTUKORTTI 52 % (51-53 %) 90 % 26 % (44 %) 91 % (89 %, henkilöautojen etuistuimilla) (88 % takaistuimilla, taajamissa) 55 % (50 %) LIITE 1.

SEUTUKORTTI 52 % (51-53 %) 90 % 26 % (44 %) 91 % (89 %, henkilöautojen etuistuimilla) (88 % takaistuimilla, taajamissa) 55 % (50 %) LIITE 1. VAKKA-SUOMEN SEUTU SEUTUKORTTI LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE 1/2 LIITE 1. Liikenteen henkilövahinko-onnettomuuksien määrän kehitys Vakka-Suomen seudulla Liikenneonnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn indikaattorit ja seuranta

Kävelyn ja pyöräilyn indikaattorit ja seuranta Kävelyn ja pyöräilyn indikaattorit ja seuranta CASE Vantaan seurantamalli Seuranta ja indikaattorit kestävässä kaupunkiliikenteessä 16.9.2015 Kävelyn ja pyöräilyn seuranta Vantaalla tällä hetkellä 2 Tällä

Lisätiedot