Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén"

Transkriptio

1 Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén

2 1. Yleistä 2. EU 3. Suomi-Ruotsi 4. NORDEFCO 5. Nato 6. Yhteenveto

3 VNS 2012 Suomen turvallisuus rakentuu hyviin kahdenvälisiin suhteisiin, vahvaan vaikuttamiseen Euroopan unionissa (EU) sekä laaja-alaiseen yhteistyöhön muiden valtioiden ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. vahva sitoutuminen eurooppalaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön, joka näkyy aktiivisena osallistumisena EU:n turvallisuusja puolustuspolitiikan kehittämiseen, Naton kumppanuuteen, pohjoismaiseen yhteistyöhön sekä kansainväliseen kriisinhallintaan. Myös Lissabonin sopimukseen kuuluvat yhteisvastuulauseke ja keskinäistä avunantoa koskeva velvoite vahvistavat unionin luonnetta turvallisuusyhteisönä. Suomi edistää pohjoismaisen yhteistyön kehittämistä ja sen lisäämistä myös ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Pohjoismainen puolustusyhteistyö on joustava tapa kehittää yhteistoimintakykyä ja parantaa toiminnan yhteensopivuutta ja kustannustehokkuutta

4 Puolustusyhteistyö Kahdenvälinen, alueellinen, monikansallinen tukevat toisiaan Poliittinen : vakaus, ennaltaehkäisy, toimintamallit Tekninen : suorituskyvyt, koulutus ja harjoitukset, materiaali

5 1. EU EU:n puolustusyhteistyön kehitys 2010-luvulla: 1) Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (YTPP) 2) Puolustusulottuvuus (ml. teollisuus, tutkimus ja kehitys, markkinat, unionin sisäinen turvallisuus ja puolustus)

6 EU:n puolustusulottuvuus Komissio Neuvosto YUTP Teollisuuspolitiikka Sisämarkkinapolitiikka Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka Työllisyyspolitiikka Kilpailukykyasiat Energiapolitiikka Puolustusulottuvuus YTPP Avaruuspolitiikka Kyberpolitiikka Meripolitiikka Parlamentti

7 KOMISSION ROOLI Puolustusvälineiden Puolustusvälineiden siirtodirektiivi siirtodirektiivi Puolustustutkimus Puolustustutkimus Muut kannustimet Muut kannustimet Huoltovarmuus Huoltovarmuus Puolustushankintadirektiivi PK-yritysten Puolustushankintadirektiivi tukitoimet PK-yritysten tukitoimet - Euroopan - puolustusteollisuuden Euroopan kilpailukyvyn puolustusteollisuuden Suorituskykyhankkeet kehittäminen kilpailukyvyn Suorituskykyhankkeet - Sisämarkkinoiden kehittäminen - kehittäminen Sisämarkkinoiden - Synergiat kehittäminen - - Eurooppalainen Synergiat intressi - Eurooppalainen intressi Energia Energia Avaruus Avaruus

8 EU:n tuki jäsenmaiden puolustuskyvylle EU turvallisuusyhteisönä

9 Yhteisvastuulauseke ja keskinäisen avunannon lauseke Molemmat lausekkeet Lissabonin sopimukseen 2009 VNS 2009: "Suomi luo valmiudet avun antamiseen ja vastaanottamiseen yhteisvastuulausekkeen ja avunantovelvoitteen mukaisesti. "Euroopan unionin jäsenyys edellyttää Suomelta myös sotilaallista valmiutta avunantovelvoitteen ja yhteisvastuulausekkeen toteuttamiseen", joten "Suomen on arvioitava valmiuksiaan avunantovelvoitteen täytäntöönpanoon". Lausekkeiden keskinäinen suhde

10 Yhteisvastuulauseke Yhteisvastuulauseke velvoittaa unionin ja sen jäsenvaltiot toimimaan yhteisvastuun hengessä, mikäli jäsenvaltio joutuu terrori-iskun taikka luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi. Unioni ottaa tällaisessa tilanteessa käyttöön kaikki käytettävissään olevat välineet, mukaan lukien jäsenvaltioiden unionin käyttöön asettamat sotilaalliset voimavarat. Yhteisen toiminnan päämääränä voi olla terrorismin uhan torjuminen jäsenvaltioiden alueella, demokraattisten instituutioiden ja siviiliväestön suojeleminen mahdollisilta terrori-iskuilta tai avun antaminen jäsenvaltiolle tämän alueella ja tämän poliittisten elinten pyynnöstä terrori-iskun taikka luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden tapahtuessa. Täytäntöönpanon säännöt ja menettelytavat

11 Keskinäisen avunannon lauseke "Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen." Unionilla ei ole sotilaallisia järjestelyjä avunantovelvoitteen täytäntöönpanoon. Kahdenvälinen yhteistyö korostuu. Keskinäisen avunannon lausekkeen aktivointi marraskuussa 2015 Poliittinen tuki / käytännön tuki Vastaus kriisiin / vaikutukset EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikalle

12 2. Suomen ja Ruotsin välinen puolustusyhteistyö Action Plan Yhteinen loppuraportti kahdenvälisen puolustusyhteistyön tiivistämisedellytyksistä Puolustusvoimien yhteinen toimeenpanosuunnitelma Täydentävä raportti

13 Suomen ja Ruotsin välinen puolustusyhteistyö Nopeasti käynnistettäviä: koulutus- ja harjoitusyhteistyö kaikissa puolustushaaroissa sekä tilannekuvaan liittyvän yhteistyön tiivistäminen merivoimissa ja ilmavoimissa. Turvatut viestiyhteydet Yhteistyön ulottaminen myös kriisi- ja konfliktitilanteisiin lisäisi huomattavasti yhteistyön operatiivista arvoa ja samalla luotaisiin paremmat edellytykset yhteistyön taloudelliselle tehokkuudelle. Mahdollisuus yhteiseen suorituskykyjen käyttöön kriisitilanteessa. Ei tarkoita puolustusliittoa. Molemmat maat säilyttävät jatkossakin oman kansallisen operatiivisen suunnit telunsa. Linkki rauhanajan yhteistyöhön. Lähtökohta: nykylainsäädännön puitteissa toteutettavia yhteistyöehdotuksia voidaan ryhtyä toimeenpanemaan. Oikeudellinen tarkastelu: sotilaallisten suorituskykyjen käyttö toisen valtion viranomaisen pyynnöstä sekä esimerkiksi aluevalvontayhteistyöhön liittyvät kysymykset.

14 3. NORDEFCO The purpose of The Nordic Defence Cooperation is to strengthen the Participant s national defence, explore common synergies and facilitate efficient common solutions. - NORDEFCO MoU,

15 Ei keskinäistä puolustusvelvoitetta Ei ristiriidassa muiden kansainvälisten järjestelyjen kanssa, eikä korvaa niitä Lisäarvon hakeminen toisiaan lähellä olevien maiden kesken Joustavuus ja läpinäkyvyys Operatiivinen hyöty, yhteensopivuus ja kustannustehokkuus Pitkän aikavälin työn pohjalla yhteiset intressit ja haasteet

16 4. Nato-kumppanuusyhteistyö Yhteinen puolustus (artikla V) Naton toiminnan keskiössä. Suomelle laajennettujen mahdollisuuksien Enhanced Opportunities -kumppanuusstatus Walesin huippukokouksessa 2014, sisältää esim. Säännöllinen poliittinen dialogi Operaatiokumppanuus kriisinhallintaan varhaisessa vaiheessa Osallistuminen varhaisessa vaiheessa harjoitus- ja koulutustoiminnan suunnitteluun Mahdollisuus sijoittaa henkilöstöä Nato-rakenteisiin Naton analyysitoiminnan hyödyntäminen Mahdollisuus syventää yhteistyötä uusille sektoreille

17 Yhteistyön keskeisiä elementtejä Yhteinen turvallisuusympäristö: Itämeri, myös etelän/välimeren alueen uhkat vaikuttavat Tiivis harjoitus- ja koulutusyhteistyö: Osallistuminen tarjoaa Suomelle keskeistä kokemusta ja tietoa Suomen puolustuskyvyn, suorituskykyjen ja valmiuden kehittämiseksi Nato asettaa standardeja; yhteensopivuuden varmistaminen tärkeässä asemassa suurten kriisinhallintaoperaatioiden päätyttyä

18 YHTEENVETO Yhteistyömuodot tukevat toisiaan Sisällölliset painopisteet vaihtelevat Tavoitteita: puolustuskyvyn kehittäminen vakauden lisääminen kustannustehokkuus yhteistoimintakyky

Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön

Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, NORDEFCON sotilaskomitean puheenjohtaja, kenraaliluutnantti Mika Peltonen, Pääesikunta 26. maaliskuuta 2013

Lisätiedot

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko STETEn seminaari 20.2.2009 Erityisasiantuntija Karoliina Honkanen Puolustuspoliittinen osasto Esityksen sisältö Toimintaympäristö

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Euroopan unionin ulkopolitiikka. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Euroopan unionin ulkopolitiikka. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka Euroopan unionin ulkopolitiikka Yhteinen ulko- ja Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 1 Euroopan unionin ulkopolitiikka Yhteinen ulko- ja 2 Hanke Euroopan puolustusyhteisön perustamiseksi jo

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2223(INI) perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2223(INI) perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 19.9.2012 2012/2223(INI) LAUSUNTOLUONNOS perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle

Lisätiedot

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE Sotilasosaston asettaminen korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Viron, Irlannin ja Norjan muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1. 30.6.2011 sekä

Lisätiedot

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011 SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (CSDP) Ns. Petersbergin tehtävät osaksi EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Lisätiedot

Asia Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sekä puolustusyhteistyön kehittäminen; Eurooppaneuvoston

Asia Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sekä puolustusyhteistyön kehittäminen; Eurooppaneuvoston Valtioneuvoston kanslia, Ulkoasiainministeriö, Puolustusministeriö, Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VNEUS2017-00310 VNEUS Lehtinen Lauratuulia(VNK) 12.05.2017 Asia Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2052(INI) Euroopan puolustusunionista (2016/2052(INI))

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2052(INI) Euroopan puolustusunionista (2016/2052(INI)) Euroopan parlamentti 2014-2019 Ulkoasiainvaliokunta 2016/2052(INI) 14.7.2016 MIETINTÖLUONNOS Euroopan puolustusunionista (2016/2052(INI)) Ulkoasiainvaliokunta Esittelijä: Urmas Paet PR\1097225.doc PE584.127v01-00

Lisätiedot

Suomen edistettävä aktiivista vakauspolitiikkaa Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittinen kannanotto

Suomen edistettävä aktiivista vakauspolitiikkaa Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittinen kannanotto 1 Keskustan puoluekokous Seinäjoella 10. 12.6.2016 Suomen edistettävä aktiivista vakauspolitiikkaa Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittinen kannanotto Turvallisuuspoliittinen ympäristö on muuttunut Maailma

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en) CIG 1/12 Asia: Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista CIG 1/12 HKE/phk PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVONTALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA (HE 94/2016 VP)

HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVONTALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA (HE 94/2016 VP) LAUSUNTO Tuula Majuri 20.9.2016 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVONTALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA (HE 94/2016 VP) 1.

Lisätiedot

Puolustusvoimien kansainvälisen yhteistyön linjaaminen julkisuudessa

Puolustusvoimien kansainvälisen yhteistyön linjaaminen julkisuudessa Puolustusvoimien kansainvälisen yhteistyön linjaaminen julkisuudessa Euroopan Unionin turvallisuusstrategian ja Valtioneuvoston selonteko, Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012, linjaamassa

Lisätiedot

1(6) Puolustusministeriö NEUVOSTORAPORTTI PLM Hindrén Rasmus(PLM)

1(6) Puolustusministeriö NEUVOSTORAPORTTI PLM Hindrén Rasmus(PLM) 1(6) Puolustusministeriö NEUVOSTORAPORTTI PLM2016-00007 Hindrén Rasmus(PLM) 08.02.2016 Asia Epävirallinen puolustusministerikokous Amsterdamissa 4.-5.2.2016 Kokous 04.02.2016-05.02.2016 Turvallisuusympäristö

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista 1796 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Protokoll in finnischer Sprachfassung (Normativer Teil) 1 von 10 JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en)

Lisätiedot

ITÄMERI TURVALLISUUSALUEENA 14.05.2009 -LPAMIR V-J PENNALA

ITÄMERI TURVALLISUUSALUEENA 14.05.2009 -LPAMIR V-J PENNALA ITÄMERI TURVALLISUUSALUEENA 14.05.2009 -LPAMIR V-J PENNALA 0 Esityksen rakenne Turvallisuusympäristö Meriliikenne ja energiavirrat Uhkakuva Kansainväliset merivalvontahankkeet 1 2 Lähialue Meriliikenne

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 28.11.2016 JOIN(2016) 54 final 2016/0366 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen - päätöksenteko ja lainsäädännön kehittämiskohteet

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen - päätöksenteko ja lainsäädännön kehittämiskohteet Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen - päätöksenteko ja lainsäädännön kehittämiskohteet STM:n valmiusseminaari 27.5.2016 Maija Iles, STM, kansainvälisten asioiden yksikkö Hallituksen esitys

Lisätiedot

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen

Lisätiedot

Viron tasavallan hallitus ja Suomen tasavallan hallitus, jäljempänä osapuolet, jotka

Viron tasavallan hallitus ja Suomen tasavallan hallitus, jäljempänä osapuolet, jotka SOPIMUS VIRON TASAVALLAN HALLITUKSEN JA SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ YHTEISTYÖSTÄ ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISEMISEN, NIIHIN VARAUTUMISEN JA PELASTUSTOIMINNAN ALALLA Viron tasavallan hallitus ja Suomen

Lisätiedot

HE 94/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puolustusvoimista annetun lain, aluevalvontalain ja asevelvollisuuslain muuttamisesta

HE 94/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puolustusvoimista annetun lain, aluevalvontalain ja asevelvollisuuslain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puolustusvoimista annetun lain, aluevalvontalain ja asevelvollisuuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi puolustusvoimista

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy. Dosentti, Tampereen Teknillinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä

NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä NATO Keskustelutilaisuus Suomi-Algarve seura Eliisa Ahonen YTK, Jyväskylän Yliopisto Yrittäjä, eläkkeellä Miksi Natosta keskustellaan nyt niin paljon? Ukrainan kriisi: Hyvin sekava Krimin valtaus myös

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle Syyrian tilanne "Syyriassa on käyty sisällissotaa jo parin vuoden ajan. Miten kansainvälisen yhteisön ja Suomen tulisi mielestänne toimia tilanteen ratkaisemiseksi?" Kyllä Ei Kuva Suomen tulisi lisätä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 101/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 1018/2014) Valtioneuvoston asetus Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

EUROOPPA-EUVOSTO 19. ja 20. joulukuuta 2013

EUROOPPA-EUVOSTO 19. ja 20. joulukuuta 2013 EUROOPPA-EUVOSTO Bryssel, 19. joulukuuta 2013 (OR. en) EUROOPPA-EUVOSTO 19. ja 20. joulukuuta 2013 Eurooppa-neuvoston päätelmien I osan 1 22 kohta (jo hyväksytty). 1 I YHTEIE TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKKA

Lisätiedot

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT

VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Puolustushallinnon Puolustuspolitiikka kumppanuus

Puolustushallinnon Puolustuspolitiikka kumppanuus Osastrategia Puolustushallinnon Puolustuspolitiikka kumppanuus 1 Sisällysluettelo Osastrategian tiivistelmä... 1 Osastrategian tarkoitus ja rakenne... 2 Osastrategian puolustuspoliittiset perusteet...

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 15.12.2015 COM(2015) 677 final 2015/0314 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön

Lisätiedot

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanojärjestelyistä unionissa

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. yhteisvastuulausekkeen täytäntöönpanojärjestelyistä unionissa EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 21.12.2012 JOIN(2012) 39 final 2012/0370 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisvastuulausekkeen

Lisätiedot

Hindrén Rasmus(PLM) JULKINEN

Hindrén Rasmus(PLM) JULKINEN Puolustusministeriö VASTAUS PLM2016-00010 Hindrén Rasmus(PLM) 04.03.2016 JULKINEN Viite Toimenpidepyyntö VNEUS2015-00734 Asia Puolustusministeriön hallinnonalan EU-toiminnan ja -vaikuttamisen suunnitelma

Lisätiedot

YETTS. Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen. Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos.

YETTS. Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen. Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos. YETTS Tampereen seutukunnan mittaus ja GIS päivät Ikaalinen Tampereen Sähkölaitos & Tammerkosken Energia Oy TJ, dos. Veli Pekka Nurmi 2.4.2008 Turvallisuustilanteet Nyt Aiemmin Rauhan aika Poikkeusolot

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

CBSD; kapasiteettien rakentaminen turvallisuuden ja kehityksen tueksi

CBSD; kapasiteettien rakentaminen turvallisuuden ja kehityksen tueksi Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01385 POL-30 Lee Stefan(UM) 29.11.2016 Asia Komission ehdotus EU:n vakautta ja rauhaa edistävää välinettä koskevan asetuksen muuttamisesta Kokous U/E/UTP-tunnus

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA YTPP:N ERITYISPIIRTEET

OIKEUSPERUSTA YTPP:N ERITYISPIIRTEET YHTEINEN TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKKA Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) kattaa EU:n poliittiset ja sotilaalliset rakenteet, sotilas- ja siviilioperaatiot sekä unionin

Lisätiedot

LIITE 3 KÄSITTEET JA MÄÄRITELMÄT

LIITE 3 KÄSITTEET JA MÄÄRITELMÄT KÄSITTEET JA MÄÄRITELMÄT CBRNE DSA Elintärkeä toiminto Lyhenne CBRNE tulee englanninkielisistä sanoista ehemical (kemiallinen), biological (biologinen), radiological (säteily), nuelear (ydin) ja explosives

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. tammikuuta 2017 (OR. en) 10343/1/16 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENFOPOL 209 JAIEX 67 COEST 161 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS hyväksynnän antamisesta Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Suomen ulkopolitiikan hoito

Suomen ulkopolitiikan hoito Suomen ulkopolitiikan hoito "Miten hyvin tai huonosti Suomen ulkopolitiikkaa on mielestänne viime vuosina hoidettu?" hyvin hyvin huonosti huonosti Koko väestö Nainen Mies Alle vuotta - vuotta - vuotta

Lisätiedot

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 1 Kun juhlimme Rooman sopimusten 60-vuotispäivää, 27 jäsenvaltion yhdentyneen Euroopan on aika luoda näkemys tulevaisuudestaan.

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta,

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta, Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta, 30.9.2016 Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy.

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Puolueiden kannanottoja Suomen turvallisuus-ja puolustuspolitiikkaan

Puolueiden kannanottoja Suomen turvallisuus-ja puolustuspolitiikkaan Puolueiden kannanottoja Suomen turvallisuus-ja puolustuspolitiikkaan Sotilasaikakauslehti kysyi puoluejohtajilta ajankohtaisista turvallisuus- ja puolustuspolitiikan aiheista 1. Ukrainan kriisi on muuttanut

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

8340/11 VHK/mrc DG G 2B

8340/11 VHK/mrc DG G 2B EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. huhtikuuta 2011 (OR. en) 8340/11 Toimielinten välinen asia: 2011/0007 (CNS) SOC 293 ECON 172 EDUC 63 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

KYLKIRAUTA. kansainvälinen toiminta. teemana. kylkirauta.fi 2/2017

KYLKIRAUTA. kansainvälinen toiminta. teemana. kylkirauta.fi 2/2017 KYLKIRAUTA kylkirauta.fi 2/2017 teemana kansainvälinen toiminta pääkirjoitus Kadettiupseerit kansainvälistyneen yhteiskunnan palveluksessa Kylkiraudan teemana on Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta.

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA. HN Jari Takanen / PLM

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA. HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - TIIVISTYS 1 Euroopan Komission lähtökohta: Teollinen yhteistyö (IP) vääristää vapaita markkinoita. Laki julkisista

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Sotilasosaston asettaminen korkeaan valmiuteen osana Ison-Britannian, Irlannin, Latvian, Liettuan, Ruotsin ja Suomen muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 8 final 2016/0113 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.4.2015 JOIN(2015) 10 final 2015/0073 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP. Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto HN Jari Takanen / PLM

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP. Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto 8.3.2017 HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ Maan puolustuksen ja turvallisuuden kannalta keskeisissä puolustushankinnoissa voidaan

Lisätiedot

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä.

Esko-Juhani Tennilä /vas Erkki Tuomioja /sd sihteeri Olli-Pekka Jalonen valiokuntaneuvos. 1 Nimenhuuto Toimitettiin nimenhuuto. Läsnä oli 17 jäsentä. ULKOASIAINVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 55/2009 vp Tiistai 9.6.2009 kello 11.30-14.00 Läsnä pj. vpj. jäs. vjäs. Pertti Salolainen /kok Markku Laukkanen /kesk Eero Akaan-Penttilä /kok Eero Heinäluoma /sd Liisa

Lisätiedot

ULKOASIAINMINISTERIÖ UTRIKESMINISTERIET

ULKOASIAINMINISTERIÖ UTRIKESMINISTERIET ULKOASIAINMINISTERIÖ UTRIKESMINISTERIET SELVITYS EUROOPAN UNIONIN LISSABONIN SOPIMUKSEEN SISÄLTYVÄSTÄ KESKINÄISEN AVUNANNON VELVOITTEESTA Teija Tiilikainen Selvitys Euroopan unionin Lissabonin sopimukseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. tammikuuta 2017 (OR. en) 5386/17 ENV 31 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 17. tammikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D047857/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017

Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Euroopan unionin tilanne ja toimintaympäristö 2017 Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 1.3.2017 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto 28.2.2017 1 Teemat EU:n

Lisätiedot

VNS /2006 vp VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE 23.11.2006

VNS /2006 vp VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE 23.11.2006 VNS /2006 vp Suomalaisen sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen osana Saksan, Alankomaiden ja Suomen muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa 1.1. 30.6.2007 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Sotilasosaston asettaminen korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Norjan, Viron, Liettuan, Latvian ja Irlannin muodostaman EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa

Lisätiedot

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN RIKOKSENTORJUNNAN ALUESEMINAARI TRE 22.3.2017 Poliisipäällikkö Timo Vuola "Käsityksemme turvallisuudesta on muuttunut." Tasavallan presidentti Sauli Niinistö MUUTOSVOIMAT

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. marraskuuta 2007 (OR. en) 14621/07 CIVCOM 543 COSDP 866 RELEX 789 JAI 538 COMEM 174 EUJUST-LEX 31 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON YHTEINEN TOIMINTA Euroopan

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO BRYSSEL PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT

EUROOPPA-NEUVOSTO BRYSSEL PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT 19 EUROOPPA-NEUVOSTO BRYSSEL PUHEENJOHTAJAN PÄÄTELMÄT 24. ja 25. lokakuuta 2002 LIITE 21 LIITE I Talousarvio ja rahoitus: YLEISTEN ASIOIDEN JA ULKOSUHTEIDEN NEUVOSTON TYÖSKENTELYN TULOKSET a) Rakennetoimille

Lisätiedot

TURVALLISUUSPOLIITTISTA YHTEISTYÖTÄ KOSKEVA KATSAUS

TURVALLISUUSPOLIITTISTA YHTEISTYÖTÄ KOSKEVA KATSAUS TURVALLISUUSPOLIITTISTA YHTEISTYÖTÄ KOSKEVA KATSAUS ULKOASIAINMINISTERIÖ UTRIKESMINISTERIET Turvallisuuspoliittista yhteistyötä koskeva katsaus ISSN 0358-1489 (paino) ISSN 2341-8230 (pdf) ISBN 978-952-281-285-8

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS Siivola Heli(VNK), Eteläpää Mari(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS Siivola Heli(VNK), Eteläpää Mari(VNK) Valtioneuvoston kanslia MUISTIO VNEUS2017-00062 VNEUS Siivola Heli(VNK), Eteläpää Mari(VNK) 30.01.2017 Viite Asia Vallettan epäviralliset päämieskokoukset 3.2.; EU27-kokous unionin tulevaisuudesta Päämiehet

Lisätiedot

Puolustusministeriö MINVA PLM Hindrén Rasmus(PLM)

Puolustusministeriö MINVA PLM Hindrén Rasmus(PLM) Puolustusministeriö MINVA PLM2016-00006 Hindrén Rasmus(PLM) 27.01.2016 Viite Asia Epävirallinen puolustusministerikokous Amsterdamissa 4.-5.2.2016 Puolustusministerikokouksessa aiheina ovat puolustusyhteistyö,

Lisätiedot

EU:N ITÄMERI-STRATEGIA

EU:N ITÄMERI-STRATEGIA EU:N ITÄMERI-STRATEGIA 2014-2015 Erja Tikka, Itämeri-suurlähettiläs Ulkoasiainministeriö EU:n 2012 uudistetun Itämeri-strategian päämäärät 1) Meren pelastaminen - kirkas vesi - luonnon monimuotoisuus -

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 91 final ANNEX 2 LIITTEET LIITE II PÄÄTÖSASIAKIRJA asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Kroatian tasavallan osallistumista Euroopan talousalueeseen koskevan

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 21.9.2016 JOIN(2016) 43 final 2016/0298 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä

Lisätiedot

Valtioneuvoston puolustuselonteko (vnk 5/2017)

Valtioneuvoston puolustuselonteko (vnk 5/2017) Pekka Visuri Helsinki 9.3.2017 LAUSUNTO Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaostolle Valtioneuvoston puolustuselonteko 16.2.2017 (vnk 5/2017) Olen perehtynyt valtioneuvoston puolustusselontekoon 2017

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset

Lisätiedot

SUOMEN KANSAINVÄLINEN SOTILAALLINEN YHTEISTYÖ SUOMALAISESSA LEHDISTÖSSÄ VUONNA 2013

SUOMEN KANSAINVÄLINEN SOTILAALLINEN YHTEISTYÖ SUOMALAISESSA LEHDISTÖSSÄ VUONNA 2013 MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU SUOMEN KANSAINVÄLINEN SOTILAALLINEN YHTEISTYÖ SUOMALAISESSA LEHDISTÖSSÄ VUONNA 2013 Tutkielma Kapteeniluutnantti Jouko Korkala Esiupseerikurssi 66 Merisotalinja Huhtikuu 2014 MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU

Lisätiedot

EU:n keskinäistä puolustusta ja yhteisvastuuta koskevat lausekkeet: poliittinen ja operatiivinen ulottuvuus

EU:n keskinäistä puolustusta ja yhteisvastuuta koskevat lausekkeet: poliittinen ja operatiivinen ulottuvuus P7_TA-PROV(2012)0456 EU:n keskinäistä puolustusta ja yhteisvastuuta koskevat lausekkeet: poliittinen ja operatiivinen ulottuvuus Euroopan parlamentin päätöslauselma 22. marraskuuta 2012 EU:n keskinäistä

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.4.2016 JOIN(2016) 6 final 2016/0112 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EU:n raja- ja merivartiojärjestelmä sekä Frontexin käytännön toimet ja haasteet EU:n ulkorajojen valvonnassa

EU:n raja- ja merivartiojärjestelmä sekä Frontexin käytännön toimet ja haasteet EU:n ulkorajojen valvonnassa EU:n raja- ja merivartiojärjestelmä sekä Frontexin käytännön toimet ja haasteet EU:n ulkorajojen valvonnassa Rajaturvallisuusseminaari 6.4.2016 Eversti Vesa Blomqvist Rajavartiolaitos vesa.blomqvist@raja.fi

Lisätiedot

Bratislavan julkilausuma

Bratislavan julkilausuma Bratislava, 16. syyskuuta 2016 Bratislavan julkilausuma Kokoontuessamme tänään Bratislavassa eurooppalainen hankkeemme elää vaikeita aikoja. 27 jäsenvaltiota yhteen kokoavassa Bratislavan huippukokouksessa

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJELMÄ VNEUS

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJELMÄ VNEUS 1(6) Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJELMÄ VNEUS2002-00731 VNEUS Helander Petri 20.12.2002 Eduskunta Ulkoasiainvaliokunta Suuri valiokunta Viite Asia Konventin työryhmän VIII (puolustus) EU-ministerivaliokunnassa

Lisätiedot

Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen

Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus Yhteiskunnan turvallisuudesta huolehtiminen on valtiovallan keskeisimpiä tehtäviä ja yhteiskunnan elintärkeät

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön edustajat, hyvät naiset ja herrat.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön edustajat, hyvät naiset ja herrat. 1 (12) Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön 25-vuotisjuhla 20.10.2015 Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön edustajat, hyvät naiset ja herrat. Kiitän kutsusta Keski-Suomen Maanpuolustussäätiön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0243 (NLE) 11645/16 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 4. elokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan

Lisätiedot

Minkälaista Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimusta Suomessa tarvitaan? I Aleksanteri-instituutti Runeberg-sali, Helsingin yliopisto

Minkälaista Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimusta Suomessa tarvitaan? I Aleksanteri-instituutti Runeberg-sali, Helsingin yliopisto Minkälaista Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimusta Suomessa tarvitaan? 17.11.2016 I Aleksanteri-instituutti Runeberg-sali, Helsingin yliopisto Mitkä ovat keskeisimmät Venäjän turvallisuuden kehitystrendit

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.7.2016 COM(2016) 473 final 2016/0228 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kymmenennestä Euroopan kehitysrahastosta (EKR) rahoitetuista hankkeista vapautuneiden varojen osoittamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. tammikuuta 2017 (OR. en) 2016/0218 (COD) PE-CONS 56/16 COWEB 151 WTO 354 CODEC 1855 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA Torstai 9.6.2016 Eduskunnan verojaosto kello 10 Eduskunnan talousvaliokunta kello 12 Marja Hanski/TEM Direktiiviehdotus tiettyjen

Lisätiedot

U 22/2012 vp. Sisäasiainministeri Päivi Räsänen

U 22/2012 vp. Sisäasiainministeri Päivi Räsänen U 22/2012 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin pelastuspalvelumekanismista Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään

Lisätiedot