Puolustusvoimien teknologiatoiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puolustusvoimien teknologiatoiminta"

Transkriptio

1 Pääesikunta Puolustusvoimien teknologiatoiminta AFCEA Helsinki Chapter Tulevaisuuden Taistelija MPKK STRATL

2 Esityksen sisältö Puolustusvoimien teknologiatoiminta Tavoitteet ja menetelmät Nykyvolyymi PV:n teknologiaohjelma

3 Teknologiatoiminnan tavoitteet Motto: Tutkimuksella tuotetaan tietoa kehittää oikeita suorituskykyjä ja kehittää suorituskykyjä oikein Suorituskykyjen kehittämisen tukeminen puolustustutkimuksen avulla Kansallisen tutkimuksen liittäminen osaksi kansainvälistä tutkimusta Kansainvälisen tutkimuksen hyödyntäminen omissa kehittämisohjelmissa ja jatkotutkimuksissa Tietopohjan ja osaamisen luominen puolustusvoimiin, joilla tuetaan suorituskykyjen kehittämistä painopisteenä 2015 jälkeen toteuttavat materiaalihankkeet Kotimaisen tiedeyhteisön osaamisen hyödyntäminen kansainvälisessä tutkimustoiminnassa Suorituskykyjen kehittämisen tukeminen teknologiayhteistyön avulla Kansallisesti tärkeän teknologian kehittäminen osana kansainvälistä organisaatiota tai kahdenvälisesti Kotimaisen teollisuuden tukeminen ja informoiminen kansainvälisissä teknologian kehittämiseen liittyvissä asioissa 2

4 Teknologiatoiminnan tavoitteet Toiminnan tavoitteena Kriittisten osaamisalueiden valmiuksien kehittäminen tai ylläpitäminen, muista riippumaton toiminta ja salassa pitäminen Osaamisvaatimukset teknologia-alueilla Kriisiajan suorituskyvyn ymmärtäminen ja hallinta Testaus ja evaluointi sekä pienet modifikaatiot Spektrin hallintaan liittyvä osaaminen, kehittäminen ja modifiointi Operatiivinen ja tekninen evästäminen ja parametrointi Järjestelmäintegrointi Palveluiden ja rajapintojen hallinta Ohjelmistojen hallinta, komponenttien integrointikyky Elinjakson hallinta Osaava ostaja Käyttövarmuuden varmistaminen, ml. kunnossapito, logistiikka ja sodan ajan vauriokorjauskyky Konfiguraation ja rajapintojen hallinta koko elinjakson Suorituskykyyn merkittävästi vaikuttavien elementtien kehittäminen Muilla ei ole tai muut eivät halua myydä Suorituskykyedun varmistaminen 3

5 Tutkimuksesta sotavarusteeksi 4

6 Teknologiasta suorituskyvyksi SOTILAALLINEN SUORITUS- KYKY PROTOTYYPIN KEHITTÄMINEN MATERIAALI- HANKINTA 7 kehittämisohjelmaa - Johtaminen - Tiedustelu ja valvonta - Vaikuttaminen - Logistiikka - Maapuolustus - Meripuolustus - Ilmapuolustus PERUSTUTKIMUS TEKNOLOGINEN KEHITTÄMINEN 7 kriittistä teknologiaa - Johtamisjärjestelmät - Datalinkit - Sensorit - Signaalinkäsittely - Järjestelmäintegrointi - Joukon suoja - Mallinnus ja simulointi 5

7 Teknologiasta suorituskyvyksi Pääsääntöisesti projektien tavoitteet tasolla TRL 4 6 Perustellusta syystä mahdollisuus toteuttaa myös ylemmän tai alemman tason projekteja 6

8 Teknologiatoiminnan volyymi Vuosina SOTAVARUSTUS TEKNINEN TUTKIMUS JA KEHITTÄMINEN 1,3 % puolustusbudjetista 3,6 % materiaalivaroista MATERIAALIHANKINNAT TEKNOLOGIAOHJELMA 1,3 % Materiaalivaroista PROTOKEHITYS 2,2 % Materiaalivaroista Lisäksi vuosittain kertahankintarahaa MATINE:n jakamaa rahaa 7

9 TTK -tilausvaltuus 2010 (68 M ) 43 M 25 M 8

10 PV:n teknologiaohjelma

11 Teknologiaohjelma 2013 Puolustusvoimien tavoitetila Puolustusvoimien kehittämisohjelma Kehittämishankkeet Strategiset osaamisalueet Kriittiset teknologiat Teknologiaohjelma TTK-PROTO Sodan ja taistelun kehittyminen Kriteereitä - Vähemmän, liikkuvampia - Sotilaallinen joukkoja Puolustus- huoltovarmuus - Operaatiotempo: tilannekuva, - Sodan ajan paikkatieto osaamis- keskukset suorituskyvyn spektristä hallinta vauriokorjauskyky - Verkoston tukema puolustus: - Sodan ajan riippuvuus ja tiedonsiirrosta - Elinjaksokustannusten hallinta - Tulivoima ja kantama; - Kansallinen omien seuranta, kilpailukyky tunnistus - Viranomaisyhteistoiminta 10

12 Teknologiaohjelma 2013 kvkytkentä Puolustusvoimien tavoitetila Puolustusvoimien kehittämisohjelma Puolustusosaamiskeskukset Kehittämishankkeet Strategiset osaamisalueet Kriittiset teknologiat Teknologiaohjelma TTK-PROTO CDP-R&T kytkentä: Maritime Mine Counter- Measures, Counter MANPADS, CBRN and Counter-IED. Kansalliset projektit Bilateraaliset yhteisprojektit EDA CPD 12 suorituskykyaluetta EDA R&T 22 avainteknologiaa EDA R&Tyhteisprojektit 11

13 PVTO Tulevaisuuden taistelija Ohjelma tukee kevyen ja vähän sähköä kuluttavan sekä kiinteästi varustukseen liitettävän teknologiaosaamisen synnyttämistä. Ohjelma tutkii sotilaan, ryhmän ja joukkueen tarvitsemia varusteita ja integrointia toimivaksi kokonaisuudeksi sekä tilannetietoisuuden edellyttämiä tietoliikenne- ja esityslaitteita Pv:n asiakkuudet Hankkeen johto: MAAVE Hankintayksikkö: MAAVMATLE Rahoitus Suunniteltu kehys TAE2010:ssa 6,0 M EDA CEDS Combat Equipment for Dismounted Soldier Taistelijajärjestelmän operaatioympäristön kuvaus Effective Engagement Mobility and deployment Protection and Survivability Sustanability and Logistics C4I Materiaaliosasto Omatunnistusjärjestelmän (J10) liityntä CEDS:iin TAISTELIJA - MAAVE - Kokonaiskoordinointi Projekti 1 Integrointiratkaisut Projekti 2 Ryhmän tilannetietojärjestelmät Projekti 3 Taistelijan pimeänäkölaite ja maalinosoitin Projekti 4 Al joukkojen tietoliikenneja päätelaiteratkaisut 12

TAISTELIJAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN JA

TAISTELIJAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN JA MAAVOIMIEN ESIKUNTA/MATERIAALIOSASTO TAISTELIJAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN JA MAJ MATTI HONKELA/ARMAMENTS DIV. Sisältö 1. Perusteet 2. Taistelijan tarpeet ja varustuksen haasteet 3. Kohti T2020 järjestelmää

Lisätiedot

Puolustusvoimien tutkimusja teknologiatoiminta

Puolustusvoimien tutkimusja teknologiatoiminta Puolustusvoimien tutkimusja teknologiatoiminta Puolustusvaliokunta 22.11.2016 Puolustusvoimien tutkimuspäällikkö Insinöörieversti Jyri Kosola Tutkimustoiminnan tehtävät 1. Strategisen päätöksenteon tukeminen

Lisätiedot

Kannettavaa teknologiaa

Kannettavaa teknologiaa Kannettavaa teknologiaa Sotilaan toimintakyky poikkeusoloissa Esityksen sisältö PVTO2010 Taistelija tavoitteet ja tulokset Tutkimuksesta tuotteeksi Tulevaisuuden haasteita Taustalla kriittisten teknologioiden

Lisätiedot

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TEKNOLOGIASTRATEGIA

PUOLUSTUSVOIMIEN TEKNOLOGIASTRATEGIA PUOLUSTUSVOIMIEN TEKNOLOGIASTRATEGIA 2012 PÄÄESIKUNTA Materiaaliosasto 1 se päivitetään lähtökohtaisesti neljän vuoden välein. 2. Keskeiset käsitteet Teknologia on teknistä tietoa tai apua, jota tarvitaan

Lisätiedot

Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta

Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta Eduskunta, Puolustusvaliokunta 10.5.2017 Olli Isotalo, Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry, hallituksen puheenjohtaja Keskeistä 1. Puolustusteollisuutta

Lisätiedot

AFCEA syysseminaari 4.11.2009

AFCEA syysseminaari 4.11.2009 AFCEA syysseminaari 4.11.2009 PVTO 2010 Taistelija S2 Ryhmän tilannetietojärjestelmät Sisältö Insta DefSec Oy yleisesittely Taustalla oleva osaaminen Projekti S2, Ryhmän tilannetietojärjestelmät Jatkokehitys

Lisätiedot

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ PE Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ Puolustusvoimien hankepäivä 25.9.2012 1 Suorituskykyperusteisuus Suomen sotilaallisen puolustamisen toteuttaminen edellyttää turvallisuus-ympäristön sotilaalliseen

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA. HN Jari Takanen / PLM

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA. HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - TIIVISTYS 1 Euroopan Komission lähtökohta: Teollinen yhteistyö (IP) vääristää vapaita markkinoita. Laki julkisista

Lisätiedot

TILANNETIETOISUUDEN TUKI TULEVAISUUDEN TAISTELIJALLE

TILANNETIETOISUUDEN TUKI TULEVAISUUDEN TAISTELIJALLE TILANNETIETOISUUDEN TUKI TULEVAISUUDEN TAISTELIJALLE AFCEA seminaari 4.11.2009 PEJOJÄOS Johtamisjärjestelmäosasto 24. marraskuuta 2009 0 PVJO-kehittämisohjelman keskeisimmät tavoitteet verkostopuolustuksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden Taistelija 2009. Helsinki Chapter

Tulevaisuuden Taistelija 2009. Helsinki Chapter Taistelija 2009 12:00 Tilaisuuden avaus: AFCEA, Jyri Kosola 12:10 Puolustusvoimien teknologiatoiminta ja teknologiaohjelma 2010 - PEMATOS 12:30 Teknologian kahtaiskäyttö, PEMATOS Insevl Jyri Kosola 12:50

Lisätiedot

Sodankäynnin muutos. AFCEA Helsinki Chapter syyskokous Puolustusvoimien tutkimuspäällikkö insinöörieversti Jyri Kosola.

Sodankäynnin muutos. AFCEA Helsinki Chapter syyskokous Puolustusvoimien tutkimuspäällikkö insinöörieversti Jyri Kosola. Sodankäynnin muutos AFCEA Helsinki Chapter syyskokous 3.11.2016 Puolustusvoimien tutkimuspäällikkö insinöörieversti Nimi Sodankäynnin muutos Sodan käsitteen venyttäminen Informaatio strategisena aseena;

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP. Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto HN Jari Takanen / PLM

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP. Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto 8.3.2017 HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ Maan puolustuksen ja turvallisuuden kannalta keskeisissä puolustushankinnoissa voidaan

Lisätiedot

Eräitä kehityssuuntia

Eräitä kehityssuuntia Eräitä kehityssuuntia Tietohallintokustannukset Sotaharjoitusvuorokaudet Kiinteistökustannukset Lentotunnit Henkilötyövuoden hinta Alusvuorokaudet Kv-toiminnan kustannukset Koulutetut reserviläiset / KH

Lisätiedot

Teollinen yhteistyö HX hävittäjähankkeessa

Teollinen yhteistyö HX hävittäjähankkeessa Teollinen yhteistyö HX hävittäjähankkeessa Puolustusvoiminen järjestelmien elinkaaren aikainen tuki normaali- ja poikkeusoloissa on täysin riippuvainen suomalaisesta puolustusteollisuudesta Eduskunta,

Lisätiedot

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmä muutoksessa

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmä muutoksessa johtamisjärjestelmä muutoksessa PUOLUSTUSVOIMIEN JOHTAMISJÄRJESTELMÄPÄÄLLIKKÖ PRIKAATIKENRAALI ILKKA KORKIAMÄKI Mihin maailmaan olemme menossa JULK-ICT TORI-palvelukeskus SA - johtaminen PV (PVJJK) TORI

Lisätiedot

Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta

Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta prof. Pekka Appelqvist n pääsihteeri Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta () on laaja-alainen tieteellinen tutkimus- ja asiantuntijaverkosto, jossa

Lisätiedot

Puolustusvoimat kohti 2020-lukua. Katse eteenpäin Suomen puolustuksen näkymät MTS-seminaari 18.9.2012

Puolustusvoimat kohti 2020-lukua. Katse eteenpäin Suomen puolustuksen näkymät MTS-seminaari 18.9.2012 Puolustusvoimat kohti 2020-lukua Katse eteenpäin Suomen puolustuksen näkymät MTS-seminaari 18.9.2012 Puolustusvoimien nykytilanne Suunnittelupäällikkö 1 Puolustusratkaisun suuntalinjat 2010-luvulla Kansallinen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 23. Julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 177 887 000 euroa.

Lisätiedot

Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi

Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi Reijo Kangas Tekes San Jose, USA Taustaa Ratas 1980-1990 luvulla

Lisätiedot

Osastrategia. Puolustushallinnon kumppanuus. materiaalipolitiikka. Materiaalipolitiikka osastrategia

Osastrategia. Puolustushallinnon kumppanuus. materiaalipolitiikka. Materiaalipolitiikka osastrategia Osastrategia Puolustushallinnon kumppanuus materiaalipolitiikka Materiaalipolitiikka osastrategia 1 Sisällysluettelo Materiaalipoliittisen strategian linjaukset ja toimenpiteet... 1 1 Materiaalipolitiikan

Lisätiedot

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Asiakkuusjohtaja Heikki Härtsiä Millog Oy 17.3.2015 17.3.2015 1 Strateginen kumppanuus Puolustushallinnon kumppanuusstrategia (Puolustusministeriön

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

LOGISTIIKAN GLOBAALIN HAASTEET ELO- JA EGLO-OHJELMIEN YHTEISSEMINAARI Valkea talo 17.11.2004. EGLO Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen

LOGISTIIKAN GLOBAALIN HAASTEET ELO- JA EGLO-OHJELMIEN YHTEISSEMINAARI Valkea talo 17.11.2004. EGLO Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen LOGISTIIKAN GLOBAALIN HAASTEET ELO- JA EGLO-OHJELMIEN YHTEISSEMINAARI Valkea talo EGLO Kansainvälisyyttä logistiikan kehittämiseen Ohjelmapäällikkö Ismo Mäkinen 1 EGLO Enhancing Global Logistics Kansainvälisen

Lisätiedot

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet

Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet Suomen mobiiliklusterin kansainväliset mahdollisuudet ja haasteet TkT Kari Tilli Teknologiajohtaja Tekes LEAD projektiseminaari, Dipoli, Espoo 24. toukokuuta 2005 Teknologian kehittämiskeskus 1 Esityksen

Lisätiedot

Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus

Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen 4.4.2017 Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus Sotilaallinen huoltovarmuus puolustusselonteossa Puolustusselonteossa esitetty sotilaallisen huoltovarmuuden

Lisätiedot

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu

PoSoTe hanke II vaihe. Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu PoSoTe hanke II vaihe Valmistelutehtävät Valmistelun linjaukset ja periaatteet Valmistelutyön organisointi Aikataulu Valmistelua ohjaava rakenne Maakuntauudistuksen valmistelu / PoSoTe Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön

Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön Katsaus pohjoismaiseen sotilaalliseen puolustusyhteistyöhön Puolustusvoimien operaatiopäällikkö, NORDEFCON sotilaskomitean puheenjohtaja, kenraaliluutnantti Mika Peltonen, Pääesikunta 26. maaliskuuta 2013

Lisätiedot

Tutkimus ja arviointi päätöksenteon tukena. VTV:n seminaari

Tutkimus ja arviointi päätöksenteon tukena. VTV:n seminaari Tutkimus ja arviointi päätöksenteon tukena VTV:n seminaari 3.6.2010 1. Johdanto Puolustusministeriön toimialaan kuuluvat puolustuspolitiikka, sotilaallinen maanpuolustus, kokonaismaanpuolustuksen yhteensovittaminen

Lisätiedot

Teollinen yhteistyö puolustushankinnoissa

Teollinen yhteistyö puolustushankinnoissa www.defmin.fi Teollinen yhteistyö puolustushankinnoissa Teollinen yhteistyö puolustushankinnoissa Sisällys 1 Johdanto...1 2 Teollinen yhteistyö muuttuneessa säädösympäristössä...2 3 Sotilaallinen huoltovarmuus

Lisätiedot

Tutkimus EVEssä ja tutkimustarpeet

Tutkimus EVEssä ja tutkimustarpeet Tutkimus EVEssä ja tutkimustarpeet Markku Antikainen, Virebit Oy DM 01-2013 Ajoneuvot ja ajoneuvotekniikka, sali 25 DM 01-2013 Asiakkaat, markkinat ja palvelut, sali 4B DM 01-2013 Energiajärjestelmät,

Lisätiedot

AFCEA 3.11.2009 PVTO2010 Taistelija / S4

AFCEA 3.11.2009 PVTO2010 Taistelija / S4 AFCEA 3.11.2009 PVTO2010 Taistelija / S4 -Jukka Lotvonen -Vice President, Government Solutions -NetHawk Oyj NetHawk Government Solutions PRIVILEGED Your Wireless Forces NetHawk in Brief - Complete solutions

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy. Dosentti, Tampereen Teknillinen

Lisätiedot

Valtion ympärivuorokautisen tietoturvatoiminnan kehittämishanke (SecICT) Kimmo Janhunen SecICT-hankepäällikkö

Valtion ympärivuorokautisen tietoturvatoiminnan kehittämishanke (SecICT) Kimmo Janhunen SecICT-hankepäällikkö Valtion ympärivuorokautisen tietoturvatoiminnan kehittämishanke (SecICT) 20.5.2014 Kimmo Janhunen SecICT-hankepäällikkö Hankkeen tausta Esityksen sisältö Valtion ympärivuorokautinen tietoturvatoiminto

Lisätiedot

Turvallisuus-ohjelma Kansainvälistä liiketoimintaa turvallisuusratkaisuista

Turvallisuus-ohjelma Kansainvälistä liiketoimintaa turvallisuusratkaisuista Turvallisuus-ohjelma Kansainvälistä liiketoimintaa turvallisuusratkaisuista Tietoisku Kansallisessa turvallisuustutkimuksen päivässä 10.6.2010 Suvi Sundquist Ohjelman päällikkö Suomalaiset EU:n 7. puiteohjelmassaa

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe

Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe Pääesikunnan päällikkö, vara-amiraali Juha Rannikko Henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Sakari Honkamaa EK Puolustusvoimauudistuksen aikataulu

Lisätiedot

Vera Tietoverkottunut rakennusprosessi

Vera Tietoverkottunut rakennusprosessi Vera Tietoverkottunut rakennusprosessi 11.12.1997 Oulu Mika Lautanala Tekesin toiminta-ajatus Tekesin tehtävä on edistää teollisuuden ja palveluelinkeinojen kilpailukykyä teknologian keinoin. Toiminnan

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 593 735 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) puolustusmateriaalin hankkimisesta ja puolustusvoimien turvallisuushankinnoista

Lisätiedot

SUOJAN ALAOHJELMA PVTO 2010

SUOJAN ALAOHJELMA PVTO 2010 SUOJAN ALAOHJELMA PVTO 2010 Vältä yllätykset Vältä havaitseminen Vältä osumat Vältä läpäisyt Minimoi vahingot Tulevaisuuden taistelija, AFCEA-seminaari 4.11.2009 FT Timo Kaurila Suojan valmistelu Ohjelman

Lisätiedot

Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen

Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen Verkostoista Voimaa NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen 2 Toimintamalli Yliopistot, AMK, yritykset Kehitys-ja elinkeino- yhtiöt KyAMK TKI MAANTIET RAJA RAUTATIE MERI

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TAE

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TAE PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TAE2016 21.10.2015 Kotimaisen puolustusteollisuuden tila syksyllä 2015 Puolustusteollisuuden PKT-yritykset ovat ahdingossa. PUTU-lain voimaantulon jälkeen suurissa kansainvälisissä

Lisätiedot

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Mika Mannervesi 5.6.2014 Elinkeinopoliittisen ohjelman päivitys: taustamuuttujat Kaksi Salon tulevaisuuden kannalta merkittävää, toisistaan lähes riippumatonta

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland Web: www.cyberfinland.fi

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland Web: www.cyberfinland.fi - ai miten niin? Kyberturvallisuus - miksi ihmeessä? Kyberrikollisuus Kyberrikollisuudessa vuotuisesti liikkuvan rahan määrä on ylittänyt huumausainerikollisuudessa vuotuisesti liikkuvan rahan määrän.

Lisätiedot

Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT

Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija VTT Pastori-Suntio-infotilaisuus: Älyliikenteen palvelujen kehittäminen Matti Roine, johtava tutkija 28.1.2011 VTT 2 Lähtökohtia Älyliikenteen palvelumarkkinoiden kehitys on ollut hidasta Taustalla on monia

Lisätiedot

Tiedonkeruu, -hallinta ja testiympäristöt

Tiedonkeruu, -hallinta ja testiympäristöt Tiedonkeruu, -hallinta ja testiympäristöt EVE-tutkijatyöpaja. 14.2.2013 Fasilitaattori: Johan Wallin/Synocus Työpari ryhmässä: Sakari Nokela/Centria Juha Röning/Oulun yliopisto, Antero Alku /Aalto, Aleksi

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

SOTILASILMAILUN JA SOTILASILMAILUSSA KÄYTETTÄVIEN TVJ-ALAN TEKNISTEN JÄRJES- TELMIEN, LAITTEIDEN JA YKSIKÖIDEN HÄIRINTÄ

SOTILASILMAILUN JA SOTILASILMAILUSSA KÄYTETTÄVIEN TVJ-ALAN TEKNISTEN JÄRJES- TELMIEN, LAITTEIDEN JA YKSIKÖIDEN HÄIRINTÄ SOTILASILMAILUN VIRANOMAISYKSIKKÖ SOTILASILMAILUMÄÄRÄYS SIM-To-Lv-026 PL 30, 41161 TIKKAKOSKI, Puh. 0299 800, Faksi 0299 291 929 13.1.2015 SOTILASILMAILUN JA SOTILASILMAILUSSA KÄYTETTÄVIEN TVJ-ALAN TEKNISTEN

Lisätiedot

Työryhmä 2: Merialueen valvonta

Työryhmä 2: Merialueen valvonta Työryhmä 2: Merialueen valvonta EMKR:n meripolitiikan rahoituksen painopisteet Ovatko valitut painopisteet valittu oikein? Havaittuja puutteita, kommentteja? Tämä toimii orientoivana keskusteluna ja siihen

Lisätiedot

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto

Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulu Suomen ryhdikkäin yliopisto Maanpuolustuskorkeakoulun asema PLM Valtioneuvosto OKM Puolustusvoimain komentaja PE Maavoimat Merivoimat Ilmavoimat MPKK Yliopistot MPKK:n tehtävät

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Tulevaisuuden kunnan digitalisointi 2018-2019 -projekti Erityisasiantuntija Elisa Kettunen Lähtöasetelma: kuntien tietohallinnon ruuhkavuodet Kuntien tietohallinnon resurssit vähenevät samaan aikaan kun

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen - onko sijoituksesi kannattava?

Osaamisen kehittäminen - onko sijoituksesi kannattava? 1 Vältä osaamiskuilu, Technopolis, Espoo Osaamisen kehittäminen - onko sijoituksesi kannattava? Päivi Hietanen Director, Tieturi Oy EK:n koulutus- ja työvaliokunnan jäsen Tietojenkäsittelyalan koulutustoimikunnan

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti Kuntaliitossa. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen (projektipäällikkö 2018 alkaen)

Tulevaisuuden kunnan digitalisointi projekti Kuntaliitossa. Erityisasiantuntija Elisa Kettunen (projektipäällikkö 2018 alkaen) Tulevaisuuden kunnan digitalisointi 2018-2019 projekti Kuntaliitossa Erityisasiantuntija Elisa Kettunen (projektipäällikkö 2018 alkaen) Lähtöasetelma: kuntien tietohallinnon ruuhkavuodet Kuntien tietohallinnon

Lisätiedot

Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013

Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013 Valtakunnallinen vaaratapahtumien raportointiverkoston päivä 3.10.2013 avoite: Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteisten käytäntöjen jakaminen, toisilta oppiminen ja verkostoituminen Johdatus

Lisätiedot

MATINEn tutkimusseminaari 18.11.2014. Tutkimusjohtaja Juha Martelius

MATINEn tutkimusseminaari 18.11.2014. Tutkimusjohtaja Juha Martelius MATINEn tutkimusseminaari 18.11.2014 Tutkimusjohtaja Juha Martelius Puolustuksen toimintaympäristö Geostrategiset muutostekijät Sodan kuvan muutos Tiivistyvä puolustusyhteistyö Puolustusmateriaalin hinta

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeinojen kehittämismalli klusterivalinnat vuosiksi MYR Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Keski-Suomen elinkeinojen kehittämismalli klusterivalinnat vuosiksi MYR Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen elinkeinojen kehittämismalli 2007 2014 klusterivalinnat vuosiksi 2011 2014 MYR 27.4.2010 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto KESKI-SUOMEN MAAKUNNALLISET KLUSTERIT JA OSAAMISKESKUSALAT

Lisätiedot

Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma

Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma Laatua, tehokkuutta ja uutta liiketoimintaa innovatiivisilla hankinnoilla seminaari Oulu 18.1.2017 klo 12.30 15.45, Scandic Oulu Päivi Laajala,

Lisätiedot

Digitalisaatio ja kyberpuolustus

Digitalisaatio ja kyberpuolustus Digitalisaatio ja kyberpuolustus Anssi Kärkkäinen #Reset17 17.1.2017 20.1.2017 1 Digitalisaation hyötyjä Tuottavuuden parantaminen nopeus, tehokkuus Uudet tuotteet ja ratkaisut Myynnin ja markkinoinnin

Lisätiedot

Pelastuslaitosten strateginen pohja

Pelastuslaitosten strateginen pohja Strategia 2020 Pelastuslaitosten strateginen pohja Pelastuslaitoksen kehittymisvaatimus Johtamisen haaste Tuottavuushyöty Yhteiskunnan/ Kunnan tavoitetaso Miten osaaminen saadaan yhteiskunnan käyttöön?

Lisätiedot

Teollinen yhteistyö Suomessa

Teollinen yhteistyö Suomessa Teollinen yhteistyö Suomessa 20.3.2 Kaupallinen neuvos Työ- ja elinkeinoministeriö Teollinen yhteistyö? Vastakaupat? Offset? Industrial Participation, IP Teollisen yhteistyön tavoitteena on sotilaallisen

Lisätiedot

Älykkyyttä, mutta millä hinnalla. Logistics 14 -tapahtuma Dr. Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö Liikenne ja logistiikka VTT

Älykkyyttä, mutta millä hinnalla. Logistics 14 -tapahtuma Dr. Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö Liikenne ja logistiikka VTT Älykkyyttä, mutta millä hinnalla Logistics 14 -tapahtuma Dr. Karri Rantasila, Asiakaspäällikkö Liikenne ja logistiikka VTT Click Logistiikan to edit merkitys Master title yrityksille style Logistiikkakustannukset

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden tuotemallitieto -prosessit Pro IT

Rakennusteollisuuden tuotemallitieto -prosessit Pro IT Rakennusteollisuuden tuotemallitieto -prosessit Pro IT Tuotemallipohjainen suunnittelu- toteutusylläpitoprosessin tiedonhallinnan kehittäminen Rakennusteollisuus RT ry / 23.9.2002 Rakentamisen nykypäivä

Lisätiedot

MUISTIO PUOLUSTUS- JA ILMAILUTEOLLISUUS PIA RY:N NÄKEMYS TEOLLISESTA YHTEISTYÖSTÄ HX -HANKKEESSA

MUISTIO PUOLUSTUS- JA ILMAILUTEOLLISUUS PIA RY:N NÄKEMYS TEOLLISESTA YHTEISTYÖSTÄ HX -HANKKEESSA 1 (6) MUISTIO Karanko 21.3.2017 Eduskunta Tarkastusvaliokunta PUOLUSTUS- JA ILMAILUTEOLLISUUS PIA RY:N NÄKEMYS TEOLLISESTA YHTEISTYÖSTÄ HX -HANKKEESSA 1 Teollisuus osana puolustusjärjestelmän kokonaiskykyjä

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Puolustusministeriön materiaalipoliittinen strategia

Puolustusministeriön materiaalipoliittinen strategia 1 Eteläinen Makasiinikatu 8 PL 31, 00131 HELSINKI www.defmin.fi Kuvalähde: Puolustusvoimat Taitto: Tiina Takala/puolustusministeriö Paino: Kirjapaino Keili Oy, 2007 ISBN: 978-951-25-1772-5 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Insinööriupseeri 2010

Insinööriupseeri 2010 Insinööriupseeri 2010 Insinööriupseeri 2012 Insinööriupseeri 2012 Insinööriupseeri 2012 Insinööriupseeriliitto ry Tässä lehdessä: Päätoimittajan mietteitä... 1 Puheenjohtajan katsaus... 2 Kansallinen puolustusmateriaalijohtaja

Lisätiedot

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio 1.4.2014 Paikkatietostrategia 2005-2010 ensimmäisen kansallisen paikkatietostrategian (Paikkatietoasiain neuvottelukunta) Painopiste: paikkatietoinfrastruktuurin

Lisätiedot

TALOUSARVIO PÄÄ- JA ALALUOKITTAIN 2007 ETELÄSSÄ JA POHJOISESSA Kepa ry

TALOUSARVIO PÄÄ- JA ALALUOKITTAIN 2007 ETELÄSSÄ JA POHJOISESSA Kepa ry KEPAN VUOSIKOKOUKSELLE TIEDOKSI TALOUSARVIO PÄÄ- JA ALALUOKITTAIN 27 ETELÄSSÄ JA POHJOISESSA Kepa ry Yhteensä ETELÄ POHJOINEN 5 23 1 622 39 3 58 61 35,93% 64,7% 1. JÄSENTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN TURVAAMINEN

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

Tietoverkottunut rakennusprosessi

Tietoverkottunut rakennusprosessi Tietoverkottunut rakennusprosessi Tilaisuuden avaus Ari Kaikkonen, TE-keskus/Teknologiayksikkö, Seinäjoki Miksi ohjelma käynnistettiin? Vera ohjelman tavoitteet, sisältö ja hyödyt Käynnissä olevien projektien

Lisätiedot

ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen. Elintarvikehuoltosektorin poolit

ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen. Elintarvikehuoltosektorin poolit ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen Elintarvikehuoltosektorin poolit Alkutuotanto pooli Kauppa- ja jakelupooli Elintarviketeollisuuspooli KOVAtoimikunta 14 aluetta Toimikunta

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4

Lisätiedot

Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat,

Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat, PUOLUSTUSMINISTERI JYRI HÄKÄMIES 1 (7) FÖRSVARSMINISTER JYRI HÄKÄMIES Pelastusalan varautumisseminaari/ritarihuone Puhe 2.12.2009 Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat, Talouskriisi

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

ModerniOptiikka. InFotonics Center Joensuu

ModerniOptiikka. InFotonics Center Joensuu ModerniOptiikka InFotonics Center Joensuu Joensuun Tiedepuistossa sijaitseva InFotonics Center on fotoniikan ja informaatioteknologian yhdistävä kansainvälisen tason tutkimus- ja yrityspalvelukeskus. Osaamisen

Lisätiedot

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES)

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) 27.5.2014 Fortum Keilaniemi Jorma Aurela Sisältö YES-työn taustaa Strategiatyöryhmän esittely Strategiatyön esittely YES-työn taustaa TEM asetti tammikuussa 2013

Lisätiedot

Paikkatiedon kehittämisohjelma

Paikkatiedon kehittämisohjelma Paikkatiedon kehittämisohjelma 2011-2014 Toimeenpanon toteutumisen tilannekatsaus, siht. Outi Hermans Tiivistelmä Strategiset päämäärät Missio: Kaupungin tehtävänä on palvella kuntalaisiaan ja alueellaan

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Liite 2 Yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontaa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa AVAINTAn missio AVAINTA toimii kuntaomisteisten yritysten ja yhteisöjen työnantajaedunvalvojana

Lisätiedot

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i

CEMIS. K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i K A M K : i s t a S u o m e n t e k e v i n a m m a t t i k o r k e a k o u l u Y h t e i s t y ö s e m i n a a r i 2 5. 1 1. 2 0 1 0 CEMIS Mittaus- ja tietojärjestelmien tutkimus- ja koulutuskeskus 24.11.2010

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN KESKEISET MATERIAALIHANKKEET KOTIMAISEN PUOLUSTUSTEOLLISUUDEN KANNALTA LOGISTIIKKAYHTEISTYÖ RUOTSIN, NORJAN JA VIRON KANSSA

PUOLUSTUSVOIMIEN KESKEISET MATERIAALIHANKKEET KOTIMAISEN PUOLUSTUSTEOLLISUUDEN KANNALTA LOGISTIIKKAYHTEISTYÖ RUOTSIN, NORJAN JA VIRON KANSSA PUOLUSTUSVOIMIEN KESKEISET MATERIAALIHANKKEET KOTIMAISEN PUOLUSTUSTEOLLISUUDEN KANNALTA LOGISTIIKKAYHTEISTYÖ RUOTSIN, NORJAN JA VIRON KANSSA Patrian esitys Puolustusvaliokunnalle 8.10.2015 / Jukka Holkeri

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja

Lisätiedot

Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen

Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen Globaalien toimintaympäristöjen käytettävyyden turvaaminen Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus Yhteiskunnan turvallisuudesta huolehtiminen on valtiovallan keskeisimpiä tehtäviä ja yhteiskunnan elintärkeät

Lisätiedot

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ on dynaaminen pelastustoimen TKI-toimintaa ohjaava asiakirja PETU10+:n teemat määritellään 10 vuoden perspektiivillä,

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Klusterianalyysi-työkirja

Klusterianalyysi-työkirja Analyysin laatijat (yhteystietoineen): Version päiväys: 2000 KLATYÖKIRJA.RTF Klusterianalyysi-työkirja Saatesanat Käsillä on työkirja klusterianalyysin laatimiseksi pitäen silmällä erityisesti osaamistarpeiden

Lisätiedot

LIIKETOIMINTASTRATEGIA

LIIKETOIMINTASTRATEGIA Mihin tarvitaan teknologiastrategiaa? 1. Yrityksen oman ydinosaamisen ja avainteknologian määrittämiseen ja kohdistamiseen. 2. Yrityksen liiketoiminnan teknologialähtöiseen suuntaamiseen. 3. Oman nykyisen

Lisätiedot

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Käsitteellisesti osaamisen johtaminen määritellään organisaation strategiaan perustuvaksi osaamisen kehittämiseksi, joka

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

MAAVOIMIEN TAISTELUTAVAN UUDISTUKSEN JOHTAMINEN

MAAVOIMIEN TAISTELUTAVAN UUDISTUKSEN JOHTAMINEN MAAVOIMIEN TAISTELUTAVAN UUDISTUKSEN JOHTAMINEN http://www.youtube.com/watch?v=2crax8kibis 1 PUOLUSTUSTAISTELUPERIAATTEEN KEHITYS Muutoksen idea Maapuolustuksen tavoitteena on tuottaa vähemmillä, mutta

Lisätiedot

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet

Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Kansallisella rahoituksella tuetut hankkeet Pentti Itkonen Sosiaali- ja terveysministeriö 24.03.2013 1 Toimintaympäristö Palvelurakenteen muutokset Palvelurakenne uudistuu kansallisesti ja alueellisesti

Lisätiedot