Kuopion kaupunki 1 (6) Perusturvan palvelualue
|
|
- Hannu-Pekka Nurmi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuodelle 2015 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta /937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla. Palveluiden taso ja euromäärä ovat kunnan päätettävissä. Kuopion kaupungin perusturva- ja terveyslautakunta vahvistaa omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuosittain. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai pitkäaikaissairaan (sairauden kesto vähintään noin 1 vuosi) tai saattohoitoa tarvitsevan henkilön vaativan hoidon ja huolenpidon järjestämistä hoidettavan kotona omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Erityisestä syystä hoito voi tapahtua myös hoitajan kotona. Omaishoidon tukea ei voi myöntää yksityiselle palveluntuottajalle. Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Hoidettavalle annettavat palvelut sovitetaan yhteen yksilöllisesti, harkintaa käyttäen, kaupungin järjestämien muiden palveluiden kanssa. Palvelukokonaisuuden järjestämisessä sovelletaan Ikäystävällinen Kuopio -ohjelman periaatetta, jossa pääpaino on kotiin annettavissa palveluissa. Omaishoidon tuen palkkio maksetaan korvauksena tehdystä hoitotyöstä. Tukeen ei ole oikeutta, mikäli avun tarve on pelkästään esim. ruoanlaitossa, siivouksessa ja asioinnissa kodin ulkopuolella. Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen palvelu. Määräraha kohdennetaan eniten hoitoa ja huolenpitoa tarvitseville. Omaishoidon tuen maksaminen alkaa aikaisintaan hakemuskuukautta seuraavan kuukauden alusta. Tukea ei makseta, jos hoidettava on sairaalassa potilaana tai käy kokeilulomilla kotona sairaalasta. Omaishoidon tuen myöntämisestä päättää viranhaltija, joka tarvittaessa konsultoi moniammatillista työryhmää päätöksenteossaan. Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus Hoitajan tulee olla terveytensä ja toimintakykynsä puolesta sopiva hoitajaksi, ja hänen on kyettävä kantamaan kokonaisvastuu hoidettavasta. Hoitajan sopivuuteen voivat vaikuttaa sosiaaliset tai terveydelliset syyt tai muut erityiset syyt esim. muistisairaus tai päihteiden väärinkäyttö. Hoitoolosuhteiden tulee olla omaishoidolle sopivat. Omaishoidon tuen myöntämisen tulee olla hoidettavan edun mukaista. Omaishoidon tuesta tehdään hoitajan ja kunnan välillä sopimus, jonka liitteenä on oltava hoito- ja palvelusuunnitelma. Sopimus on toimeksiantosopimus, jolloin hoitajalla ei ole työsopimuksen mukaisia loma-, päiväraha-, työaika-, ym. etuuksia. Hoitaja ei ole työsopimuslain tarkoittamassa työsopimussuhteessa sopimuksentekijäkuntaan, hoidettavaan tai huoltajaan. Omaishoidon tuesta hoitajan kanssa sopimuksen tehneen kunnan on otettava tapaturmavakuutuslain (608/1948) 57 :n 1 momentin mukainen vakuutus hoitajalle. Sopimuksessa on mainittava: 1. Hoitopalkkion määrä ja maksutapa 2. Hoitajan oikeudesta vapaapäiviin (4 :1) 3. Maininta hoitopalkkion maksamisesta silloin, kun hoito keskeytyy hoitajasta johtuvasta syystä tai hoidettavasta johtuvasta muusta kuin terveydellisestä syystä
2 Kuopion kaupunki 2 (6) 4. Määräaikaisen sopimuksen kesto Sopimus on yleensä voimassa toistaiseksi, mutta erityisestä syystä se voidaan tehdä määräaikaisena. 5. Muut hoitoa koskevat asiat. Kaupungin puolelta sopimusta tarkistetaan hoidon kestoa tai sisältöä koskevien muutosten vuoksi tai jos siihen muutoin on aihetta. Omaishoidon tuen hoito- ja palvelusuunnitelma päivitetään kerran vuodessa. Hoitajalla on velvollisuus ilmoittaa hoidon keskeytyksistä heti. Myös olosuhteissa tapahtuvista muutoksista, kuten esim. omaishoitajan terveydentilan heikentymisestä, on ilmoitettava. Omaishoidon tukea hakeneita omaishoitajia ja heidän hoidettaviaan ohjataan päiväryhmiin ja henkistä jaksamista tukevien palvelujen piiriin kuten vertaistukitoimintaan ja kolmannen sektorin palveluihin. Näiden avulla pyritään ennaltaehkäisemään omaishoitajan väsymistä ja tukemaan hoidettavan toimintakyvyn ylläpitämistä. Omaishoidon tuki maksetaan hoitajan ilmoittamalle tilille rahalaitokseen kunkin kuukauden viimeisenä arkipäivänä. Omaishoidon tuki on veronalaista tuloa, josta kunta suorittaa ennakonpidätyksen, eläkevakuutusmaksut ja sosiaaliturvamaksut. Hoidon keskeytys ja sopimuksen irtisanominen Omaishoidon tukea maksetaan hoidon tilapäisen keskeytyksen ajalta enintään kolmelta keskeytyspäivältä kalenterikuukaudessa lakisääteisiä vapaita tarkasteltaessa. Meno- ja lähtöpäivää ei kuitenkaan katsota keskeytyspäiviksi. Omaishoidon tuen palkkiota alennetaan päiväkohtaisesti, mikäli hoidettava on kuukausittain lyhytaikaishoidossa omaishoitajan lakisääteisten vapaapäivien lisäksi. Hoidettavan on oltava 16 päivää kotihoidossa kuukaudessa, jotta oikeus omaishoidon palkkion maksamiselle toteutuu. Jos omaishoito hoidettavan terveydentilasta johtuvasta syystä keskeytyy tilapäisesti, hoitopalkkion maksaminen keskeytyy kuukauden kuluttua. Hoitajan sairauden aiheuttaman hoidon keskeytyksen ajalta hoitajalla on oikeus hoitopalkkioon sairastumispäivältä ja sitä seuraavilta yhdeksältä päivältä. Tämän jälkeen tulee maksuun keskeytys siihen saakka kunnes hoidettava on taas omaishoitajan hoidettavana. Sopimuksen irtisanomisessa noudatetaan omaishoidon tuesta annetun lain 9 :n mukaisia sopimuksen päättymistä ja purkamista koskevia säännöksiä. Irtisanomisajasta riippumatta sopimus päättyy sen kuukauden lopussa, jonka aikana hoito hoidettavan terveydentilan muutoksista johtuen käy tarpeettomaksi. Määräajaksi tehty sopimus lakkaa ilman irtisanomista määräajan päätyttyä. Hoito- ja palvelusuunnitelma Omaishoidon tuesta on laadittava yhdessä hoidettavan ja omaishoitajan kanssa hoito- ja palvelusuunnitelma. Suunnitelmaan tulee liittää tiedot omaishoidontukilain mukaisista hoidettavan ja hoitajan oikeuksia koskevista säännöksistä ja niiden soveltamisesta. Lisäksi suunnitelmaan tulee kirjata ainakin: 1. Omaishoitajan antaman hoidon määrä ja sisältö 2. Muiden hoidettavalle tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen määrä ja sisältö 3. Omaishoitajan hoitotehtävää tukevien sosiaalipalvelujen määrä ja sisältö 4. Suunnitelma hoidon järjestämiseksi omaishoitajan poissaolon aikana 5. Suunnitelma hoidon järjestämiseksi omaishoitajan äkillisen sairauspoissaolon aikana
3 Kuopion kaupunki 3 (6) 6. Tarvittaessa nimetään vastuutyöntekijä palvelujen tuottamiseen ja yhteensovittamiseen liittyvissä asioissa. (Vanhuspalvelulaki 17 ) Omaishoitajan lakisääteinen vapaa Omaishoidon tukilain 4 :n mukaan kunnan kanssa sopimuksen tehneellä omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Kotihoitopäiviä on oltava kuukaudessa vähintään kuusitoista (16). Omaishoitajan vapaa pyritään järjestämään suunnitelmallisesti omaishoitoperheen tilanne huomioiden. Vapaapäivän järjestämisen vaihtoehtoja ovat: - omaishoitajan sijaistaminen toimeksiantosopimuksella - omaishoidon tuen palveluseteli tai vastaava ostopalvelu - kaupungin järjestämä vuorohoito. Lisäksi omaishoitaja voi halutessaan valita päiväryhmätoiminnassa toteutettavan vaihtoehdon. Omaishoitajan vapaa muodostuu tällöin kuudesta päiväryhmäpäivästä kuukaudessa. Omaishoitajan lakisääteisen vapaapäivän järjestäminen voidaan korvata sijaishoidon toimeksiantosopimuksella. Tällöin omaishoitajan sijaisena toimii omaishoitoperheen hyväksymä henkilö (yli 18v.). Palkkio voidaan maksaa kolmelta vuorokaudelta kuukaudessa. Kuluvan vuoden palkkiot on ilmoitettava maksuun viimeistään seuraavan vuoden tammikuun 15. päivä. Myöhemmin tulleita ilmoituksia ei voida enää huomioida. Vaihtoehtoisesti vapaa voidaan järjestää omaishoidon tuen palvelusetelillä, jolla voi ostaa vuorohoitoa yksityisestä hoitopaikasta tai hoiva-apua kotiin. Hoidon omavastuuhinta vuorohoidossa on 11,30 /vrk (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 6 b ). Palvelusetelin arvo on 330 /kuukausi ja se on tarkoitettu hoivapalvelujen hankkimiseen yksityiseltä palveluntuottajalta. Kaupunki hyväksyy palvelusetelipalveluntuottajat. Palveluntuottajan on täytettävä sekä lakisääteiset että kunnan asettamat hyväksymisehdot. Erityisen sitovassa ja raskaassa omaishoitotilanteessa omaishoitajan vapaapäiviä voidaan järjestää kaupungin omissa vuorohoitopaikoissa. Hoidettava voi olla pääsääntöisesti kaupungin järjestämässä vuorohoidossa 3 vrk/kk. Omaishoitaja voi kerryttää päiviä korkeintaan 3 kk:n ajalta. Pidennetyissä hoitojaksoissa käytetään tarkkaa harkintaa ja moniammatillista arviota. Kehitysvammahuollossa vapaat järjestetään palvelusuunnitelmassa määritellyllä tavalla. Vain yksi vapaapäivien järjestämistapa voi olla käytössä kerrallaan. Lakisääteisiä vapaapäiviä voidaan kerryttää enintään 3 kuukaudelta. Kuluvan vuoden lakisääteiset vapaapäivät on käytettävä joulukuun loppuun mennessä. Vapaapäiviä ei voi käyttää ennakkoon.
4 Kuopion kaupunki 4 (6) Kotihoidon palvelut ja palvelumaksut Kotihoidon palveluiden määrästä ja palvelumaksuista sovitaan erikseen kotihoidon hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Omaishoidon hoitopalkkioiden määrä Hoitopalkkion suuruus määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden perusteella. Hoitopalkkioita tarkistetaan kalenterivuosittain kertoimella, joka vuosittain vahvistetaan työntekijäin eläkelain (395/1961) 7 b :n soveltamista varten. Omaishoidon tuen palkkio maksetaan korvauksena tehdystä hoitotyöstä. Mikäli hoidettavalla on runsaasti kaupungin kotihoidon käyntejä eli yli 30 tuntia kuukaudessa, omaishoidon tuen palkkio maksetaan alemman tukiluokan mukaan. Tukeen ei ole oikeutta, mikäli avun tarve on pelkästään ruoanlaitossa, siivouksessa ja asioinnissa kodin ulkopuolella. Mikäli omaishoidon tuen myöntämiselle asetetut kriteerit täyttyvät, omaishoitajan tehtäviin katsotaan kuuluvan myös hoidettavan tarvitsema kodin ulkopuolinen avustaminen. Jos palkkion maksaminen on perustunut virheellisiin tietoihin, kunta voi periä palkkion takaisin. Omaishoidon tuen hoitopalkkion alentaminen Säännöllinen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saaminen vaikuttaa omaishoidon tuen tukiluokkaan. Tukiluokkaa alennetaan, jos hoitajan antaman hoidon sitovuus ja jatkuvuus vuorokaudessa on vähäisempää kuin kriteereissä on edellytetty. Tällöin tukiluokkaa alennetaan vähintään yhdellä tukiluokalla. Tällaisia tilanteita ovat muun muassa: Hoidettavalla on kotona henkilökohtainen avustaja keskimäärin yli 7 tuntia viikossa Hoidettava saa säännöllisen kotihoidon palveluja enemmän kuin 30 tuntia kuukaudessa (poikkeuksena saattohoito tai muut erityiset syyt). Kotihoidon palvelumaksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) perusteella. Omaishoidon tuen palkkio huomioidaan tulona määritettäessä kotihoidon maksua. Hoidettava on kuukausittain säännöllisesti lyhytaikaishoidossa 2 viikkoa, mikä sisältää omaishoidon tuen kolme lakisääteistä vapaapäivää. Lyhytaikaishoidon maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) perusteella. 1. Jatkuvaa tukea tarvitsevat / Hoitopalkkio 403,84 euroa/kk (sisältää vuoden 2015 indeksikorotuksen) Tähän tukiluokkaan kuuluvat henkilöt, jotka tarvitsevat runsaasti hoitoa ja huolenpitoa. Omaishoitona toteutettava hoitotyö on sitovaa. Hoidettava tarvitsee lähes jatkuvasti runsaasti hoitoa, huolenpitoa ja valvontaa henkilökohtaisissa päivittäisissä toimissa: wc-toiminnoissa ja hygienianhoidossa peseytymisessä pukeutumisessa ruokailun järjestämisessä ja/tai syömisessä lääkehoidon toteutuksessa liikkumisessa/siirtymisissä
5 Kuopion kaupunki 5 (6) Hoidettavalla on toistuvaa, jatkuvaa avuntarvetta myös yöllä. Omaishoidettava voi olla yksin pieniä hetkiä (noin 1-2 tuntia). Ilman omaishoitajaa hoidettava tarvitsisi ympärivuorokautista hoivaa / hoitoa. Hoidettava ei voi asua yksin tai kevyesti tuetussa asumismuodossa. Ryhmään kuuluvat myös alle 18-vuotiaat vaikeavammaiset tai sairaat lapset sekä vaikeavammaiset aikuiset, jotka käyttävät suurimman osan vuodesta kodin ulkopuolisia palveluja. Tuki kohdennetaan vaikeavammaisen tai pitkäaikaissairaan lapsen hoitoon. Tähän ryhmään kuuluvat kehitysvammaiset, vaikeavammaiset ja pitkäaikaissairaat lapset ja nuoret, jotka tarvitsevat paljon hoivaa, huolenpitoa, valvontaa ja ohjausta henkilökohtaisissa toiminnoissa. Alle 18-vuotiaiden osalta arvioinnissa kiinnitetään huomiota päivittäisten toimien lisäksi liikuntakykyyn, kommunikaatioon sekä valvonnan ja erityisen vaativien hoitotoimenpiteiden tarpeeseen. Hoidon ja huolenpidon tarvetta ja sitovuutta verrataan samanikäisten terveiden lasten hoitoon ja huolenpitoon. 2. Erityistukea tarvitsevat / Hoitopalkkio 807,68 euroa/kk (sisältää vuoden 2015 indeksikorotuksen) Tähän tukiluokkaan kuuluvat henkilöt, jotka tarvitsevat runsaasti henkilökohtaista hoitoa ja huolenpitoa. Omaishoitona toteutettava hoitotyö on erittäin sitovaa ja vaativaa ympärivuorokauden. Hoidettavaa ei voi jättää yksin. Hoidettava on täysin autettava ja tarvitsee ympärivuorokautisesti runsaasti hoitoa, huolenpitoa ja valvontaa kaikissa päivittäisissä toiminnoissa: wc-toiminnoissa ja hygienianhoidossa (ei kykene huolehtimaan) peseytymisessä pukeutumisessa ruokailun järjestämisessä ja syömisessä (syötettävä/letkuruokinta) lääkehoidon toteutuksessa liikkumisessa (ei liiku omatoimisesti). Hoidettavalla on pitkälle edennyt muistisairaus, on vuodepotilas tai hän on saattohoidossa. Hoidettavalla ei ole enää omaa toimintakykyä niin, että hän selviytyisi muulla tuella päivittäisistä toimistaan. Hoidettavan avuntarve on ympärivuorokautista ja runsasta myös yöllä mm. asentohoito, hygienia. Hoidettava on vaikeasti vammainen, jonka hoito vaatii jatkuvia erityisiä hoitotoimenpiteitä. Tukiluokka 2 on vaihtoehto laitoshoidolle. 3. Omaishoidon tuen korottaminen erityistapauksissa / Hoitopalkkio 1 615,36 euroa/kk (sisältää vuoden 2015 indeksikorotuksen) Hoitajalle, joka jää ansiotyöstä tai erikseen sopien (vammaiset) hoitamaan laitoshoidon tarpeessa olevaa hoidettavaa. Edellytyksenä on, että hoitajalle järjestyy mahdollisuus olla pois ansiotyöstä, eikä hän saa mitään muuta korvausta ansiotulon menetyksestä. Hoitaja on työikäinen. Hoidettava on avuntarpeen perusteella maksuluokassa 2. Omaishoitona toteutettava hoitotyö on erittäin sitovaa ja vaativaa ympärivuorokauden. Mikäli omaishoitajan hoidossa on kaksi hoidettavaa, joiden molempien hoitoisuus on maksuluokan 2 mukainen, vain toisesta maksetaan 1615,36 euroa/kk ja toisen kohdalla hoitopalkkio on 807,68 euroa/kk.
6 Kuopion kaupunki 6 (6) Tukiluokka 3 edellytyksenä on, että hoitajalla ei ole samanaikaisesti vuorottelukorvausta, vuorotteluvapaalaki (1305/2002) 13 sairausvakuutuslain mukaista erityishoitorahaa, sairausvakuutuslaki (1224/2004), 10 luku äitiys/vanhempainraha. Edellä mainittujen asioiden selvittäminen kuuluu omaishoitajaksi hakevalle itselleen.
Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus
Kuopion kaupunki 1(6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2014 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
LIITE 4. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012. (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.
Kuopion kaupunki Omaishoidon tuki 2012 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2012 (vahvistettu Kuopion perusturva- ja terveyslautakunnassa 25.2.2012) LIITE 4 Perusteet Omaishoidon tuki on lain
Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset ja tukea koskeva sopimus
Kuopion kaupunki TIEDOTE 1(5) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2011 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (Laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013
Kuopion kaupunki Liite 1 (5) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2013 Perusteet Omaishoidon tuki on lain (laki omaishoidon tuesta 2.12.2005/937) mukaista palvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Vammaisten ja alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen
1 (6) Vammaisten ja alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis-
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016
Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.
Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon
PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET
perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -
SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2015 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.
SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Perusteet Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen
1.1.2018 alkaen Tuusniemen kunta Hyväksytty sosiaalilautakunnassa 25.1.2018 2 2 (8) Sisällys 1 Omaishoidon tuki... 3 2 Omaishoidon tuen hakeminen ja myöntämisen edellytykset... 3 3 Omaishoidon tuen hoitopalkkioiden
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
Kuopion kaupunki 1 (8) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
Kuopion kaupunki 1 (8) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.
HOITO- JA HOIVAPALVELUT
Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272
SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta
1 SUONENJOEN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2018 Perusteet Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis-
TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
TUUSNIEMEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaalilautakunta 26.10.2015 29 Päivitys: Sosiaalilautakunta 11.4.2016 1 SISÄLLYSLUETTELO 2 1. PERUSTEET 3 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET
OMAISHOIDON TUKI. Muutokset mahdollisia
OMAISHOIDON TUKI 2019 Muutokset mahdollisia Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun läheisen henkilön toimesta.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja hoitopalkkiot vuonna 2016 31/05.02.20/2014 Sotelk 1 Omaishoidon tuki on lakisääteinen (937/2005) sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen
Asiakirjan nimi Nro 1 (10) Liitenro Kuopion kaupunki Perusturva ja terveydenhuolto Päivämäärä Julkinen Omaishoidon tuki Käsittelijä
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 2019 Asiakirjan nimi Nro 1 (10) Perusturva ja terveydenhuolto Päivämäärä Julkinen Omaishoidon tuki Käsittelijä Sisällys Omaishoidon tuki... 2 Hakeminen ja myöntämisen
LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN
1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT JA MAKSUT 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON HOITOPALKKIOT... 3 1. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 2. HOITOPALKKIOLUOKKA... 3 3. HOITOPALKKIOLUOKKA...
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen
Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/ )
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 65-VUOTIAIDEN OSALTA 1.1.2019 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005 1 ) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön
MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY
OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.
(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)
1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki
TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT
OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653
Omaishoidon tuki 1.1.2009 alkaen Valmistelija; osastopäällikkö Hilkka Lahti puh. (06) 828 9653 tai 044-780 9653 Laki omaishoidon tuesta tuli voimaan 1.1.2006 lukien. Tulevan kuntaliitoksen johdosta omaishoidon
Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011
Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen
Tuusniemen kunta. Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. Hyväksytty: Sosiaalilautakunta
Tuusniemen kunta Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2019 alkaen Hyväksytty: 2 (10) 1 omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut
1(9) Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuodelle 2016 Salon kaupunki, vammaispalvelut 2(9) SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ OMAISHOIDON TUESTA 3 2 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN 4 3 OMAISHOIDON SOPIMUS 5
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2014 lukien Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 Sisällysluettelo 1. Omaishoidon tuen määritelmä ja myöntämisedellytykset... 1 2. Hoitopalkkion määrät ja kriteerit
Tuen yleiset myöntämisperusteet
Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella
Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
Perusturvalautakunta 18.2.2015 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoidon tuen tarkoitus ja periaatteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon tai huolenpidon
LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen
Perusturvalautakunta 17.12.2014 98 LIMINGAN KUNNAN OMAISHOIDON MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2015 alkaen Yleistä Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2015 alkaen 1. Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoitajille
HOITO- JA HOIVAPALVELUT
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272 41 kirjaamo@ylasavonsote.fi
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa määrärahojen puitteissa. Omaishoitajille
Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski
Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Yleistä omaishoidon tuesta ja omaishoidon lainsäädännölliset perusteet
Sivu 1 / 6 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.8.2012 ALKAEN OMAISHOIDON TUEN PALKKIOT 1.1.2013 ALKAEN Yleistä omaishoidon tuesta ja omaishoidon lainsäädännölliset perusteet Omaishoidon tuki on omaishoitolakiin
OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE
1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet
Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin
OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien
Sosiaalityö- ja perhepalvelut/vammaispalvelut OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.11.2009 lähtien Pitkäaikaissairaat tai vammaiset lapset ja nuoret alle 18 vuotta, sekä yli 18-vuotiaat kehitysvammaiset
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2013 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella
Akaan kaupunki Perusturvatoimi Vanhus- ja vammaistyön tehtäväalue Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet Akaan ja Urjalan yhteistoimintaaluella 1. Tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuki perustuu lakiin
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2016 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon
HARJAVALLAN KAUPUNKI. Perusturvalautakunta / 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
HARJAVALLAN KAUPUNKI Perusturvalautakunta 14.12.2016/ 86 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 2 Sisällysluettelo 1. Omaishoidontuen sisältö ja tarkoitus 3 2. Omaishoidontuen hakeminen
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P
Kaarinan kaupunki 1 (6) Hyvinvointipalvelut Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 20.9.2016 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALLE 16-VUOTIAILLE 1.7.2016 ALKAEN 1 Yleistä omaishoidon tuesta Omaishoidon tukea
KOLARIN KUNTA OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT LUKIEN
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA PALKKIOT 1.1.2016 LUKIEN Omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden määrästä ja alimmista hoitopalkkioista säädetään omaishoidon tuesta annetun lain (937/2005)
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI
KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut. OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE lukien. 1. Lainsäädännöllinen perusta
HÄMEENKYRÖN KUNTA Perusturvapalvelut OMAISHOIDONTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2017 lukien 1. Lainsäädännöllinen perusta Omaishoidontuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia
1) Henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa.
Palvelutuotantolautakunta 20.6.2017, Liite 1 Vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden omaishoidon tuki 20.6.2017 alkaen Oulunkaaren kuntayhtymässä Omaishoidon tuen yleiset periaatteet Omaishoidolla
Vanhustyön vastuualuepäällikön ehdotus: Omaishoidon tuen myöntämisedellytykset
Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet ja soveltamisohjeet Perusturvaltk 42 / 08.02.2006 Vuoden 2006 alusta tuli voimaan laki omaishoidon tuesta (937/2005). Omaishoidon tuki on osa sosiaalipalveluja, jonka
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje
Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015
Alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen myöntämisohjeet vuonna 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
HOITO- JA HOIVAPALVELUT
Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet e.fi Ä Yhtymähallitus 28.3.2017 Sisältö 1 SÄÄDÖKSET 2 1.1 Ohjaava lainsäädäntö 2 2 KÄSITTEET
Kaupunginhallitus , Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut P
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1.12.2014, Liite 235/2014 Hyvinvointipalvelut Omaishoito Perusturvalautakunta P 20.9.2016 115 1 (6) OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2016 ALKAEN 65 VUOTTA TÄYTTÄNEILLE
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai
Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -
1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2019 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet
1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Yleistä omaishoidon tuesta (Omaishoitolaki 937/2005) Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien
KIIKOISTEN KUNTA Ohjeet omaishoidon tuen myöntämiseksi 1.2.2011 lukien Perusturvalautakunta 24.01.2011 8 1 Sisällys: 1. Omaishoidontuen määritelmä ja perusteet...2 2. Omaishoidontuen kriteerit ja tuen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet. 1.8.2015 alkaen. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut. 1.8.
Omaishoidon tuen Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.6.2015 1 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tukea koskevan lain (937/2005) tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen omaishoidon
Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.
Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 27.1.2016 7 Sisällysluettelo OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 1.1.2016... 3 Omaishoidon tuen määritelmä... 3 Omaishoidon
Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011
Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,
Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015
Omaishoidon tuen toimintaohje Saarikassa 2015 2 Omaishoidon tuen tarkoitus ja tuen sisältö ( Laki omaishoidon tuesta 937/2005 1, 2 ) Omaishoidon tuen tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaisen
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014
TYRNÄVÄN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta Vanhustyö, Vammaispalvelut OMAISHOIDONTUKI VUONNA 2014 Omaishoidontuki mahdollistaa henkilön kotihoidon alentuneesta toimintakyvystä, sairaudesta, vammasta
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET alkaen
1 Perusturva/hoivapalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.7.2017 alkaen Laadittu 27.4.2017 2 SISÄLLYS 1. Omaishoidon tuki 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet 3 3. Hoitoisuuden arvioiminen
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET JYVÄSKYLÄSSÄ 2012 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 1.1.2018 alkaen Sisällys OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit
Omaishoidontuki Espoossa yli 50 -vuotiaat 15.10.2014 Suur-Leppävaaran asukasfoorumin senioritreffit Omaishoidon tuen palveluohjaus ja päätöksenteko Espoossa Perhe- ja sosiaalipalveluiden tulosyksikön vammaisten
1(6) Yhtymähallitus 21.12.2011 160. Omaishoidon tuen yleiset periaatteet
1(6) Yhtymähallitus 21.12.2011 160 Omaishoidon tuen yleiset periaatteet Omaishoitolaissa omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Joensuun kaupungin ja Kontiolahden kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alue Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.12.2015 119 päivitetty 5.1.2016 /kr
Omaishoidon tuen tarkoitus
Perusturvalautakunta 24.11.2016 54 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2017 ALKAEN Omaishoidon tuen tarkoitus Omaishoidon tuen tarkoitus on mahdollistaa hoidettavan kotona asuminen. Omaishoidon tukea
AIKUISTEN OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LEM- PÄÄLÄSSÄ. (Yli 21-vuotiaat)
AIKUISTEN OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET LEM- PÄÄLÄSSÄ (Yli 21-vuotiaat) 1 1. OMAISHOIDONTUEN TARKOITUS JA TAUSTA Omaishoidolla tarkoitetaan vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä
Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Perusteet
LIITE 5 Perusturvaltk 18.1.2018 6 Vesannon kunta Perusturvalautakunta OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Perusteet Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, minkä järjestämisestä kunta vastaa
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014
Omaishoitajien ensitietopäivä 20.5.2014 Omaishoidon tuki Sosiaalityöntekijä omaishoitoperheen tukena Sosiaalityöntekijä Marjaana Elsinen Seinäjoen keskussairaala Omaishoidon sanastoa omaishoito: vanhuksen,
Opas omaishoidontuesta
Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle
VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 alkaen Yhtymähallitus 16.12.2015 ( 86) Yhtymähallitus 17.12.2014 ( 129) Yhtymähallitus
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA SOVELTAMISOHJEET 2017 Sisällys Omaishoidon tuen myöntämisen perusteet... 3 Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 Omaishoidon
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoito SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuki... 3 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko... 3 2.1.
OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016-
OMAISHOIDON TUEN LINJAUKSET PETÄJÄVESI 2016- Petäjäveden kunta Päivitetty 7.3.2016 AI SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO... 2 1.Omaishoidon tuen tarkoitus... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset...
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI
OMAISHOITO JA OMAISHOIDON TUKI SOSIAALIJAOSTO 20.12.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. OMAISHOITOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ JA MÄÄRITELMIÄ... 1 2. OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 1 2.1 Omaishoidettavan palvelutarpeen
Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit
1 (7) Omaishoidon tuen myöntäminen ja palkkioluokkakriteerit Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuella tarkoitetaan omaishoidon tuesta annetun lain (2005/937) mukaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.3.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,
[OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET]
2015 Someron kaupunki [OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISOHJEET] Sivu 1 / 6 Someron kaupungin omaishoidon tuen myöntämisohjeet 2015 Yleistä omaishoidontuesta Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai
Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016
Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 2 Säädösperusta (1, 2 ) Laki omaishoidon tuesta (937/2005) astui voimaan 1.1.2006. Lain tarkoitus on edistää hoidettavan
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ
Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Vanhus- ja vammaispalvelut OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET JYVÄSKYLÄSSÄ 2015 SISÄLLYSLUETTELO OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET... 3 Omaishoidon
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito
Kaarinan kaupunki Kaupunginhallitus 1 (6) Hyvinvointipalvelut 1.12.2014, Liite 235/2014 Omaishoito P PERUSTURVALAUTAKUNTA 21.10.2014 Perusturvalautakunta 24.2.2015 11 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KEMPELEEN KUNNASSA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mitä omaishoidon tuki on?... 3 2. Omaishoidon tuen myöntämisen edellytykset... 3 3. Omaishoidon tuen hakeminen... 4 3.1 Palvelutarpeen
IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON myöntämisperusteet
Laatija: Hanna Jokinen, kotihoidon päällikkö Hyväksyjä: Yhall 7.12.2016 215 päivitys hyväksytty Yhall 2.5.2017 91 päivitys hyväksytty Yhall 20.2.2018 41 Ylä-Savon Sote kuntayhtymä Hoito- ja hoivapalvelut
Sisällys 1 OMAISHOITO 3. 1.1 Omaishoidon tuki 3. 1.2. Omaishoidontuen myöntämisen edellytykset 3. 1.3. Hoitoisuuden arvioiminen 5
1 2 Sisällys 1 OMAISHOITO 3 1.1 Omaishoidon tuki 3 1.2. Omaishoidontuen myöntämisen edellytykset 3 1.3. Hoitoisuuden arvioiminen 5 1.4.Omaishoidon tuen hakeminen 6 1.5. Omaishoitosopimus 6 1.6. Hoidon
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Sosiaali- ja terveyslautakunta 6.11.2012 21 Ohjeen voimassaoloaika 1.1.2013 alkaen
OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Sosiaali- ja terveyslautakunta 6.11.2012 21 Ohjeen voimassaoloaika 1.1.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö.. 2 1.1 Omaishoidon tuen
Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE
Köyliön kunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Omaishoidontuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (2005/937). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä