Kestävän kehityksen välttämättömyys

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kestävän kehityksen välttämättömyys"

Transkriptio

1 Tähän uskon uskotko sinä? hissipuhe muutoksesta ja tulevaisuudesta: Kestävän kehityksen välttämättömyys Mauri Åhlberg Professori, Helsingin yliopisto hlberg

2 Ohjelman väliotsikosta huolimatta kestävä kehitys EI ole uskon, vaan se on tiedon asia. TIETO = mahdollisimman hyvin perusteltu, mahdollisimman todenmukainen uskomus. Kaikki tieteellinen tieto on alustavaa, alttiina jatkuvalle teoreettiselle ja empiiriselle koettelulle ja parantamiselle oletuksiaan myöten USKO on useimmiten dogmaattista luuloa, siitä, että asiat olisivat jollain tavoin, vaikka niistä ei olisikaan riittävää näyttöä

3 Kestävän kehityksen perusta Elämä (life) on arvo, meta arvo, jota ilman ei ole muita arvoja. Kestävä kehitys merkitsee elämän jatkumista ja on siinä mielessä meta arvo. Kaikkiin arvoihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Ihmisillä on oikeus nauttia elämästä ja velvollisuus puolustaa elämää, kestävää kehitystä, elämän jatkumista. (Åhlberg 2005b) Kestävä kehitys perustuu neljään kansainväliseen YK:n huippukokoukseen (summit): Tukholma 1972, Rio de Janeiro 1992, Johannesburg 2002 ja Rio de Janeiro 2012

4

5 Esimerkit kustakin kestävän kehityksen pilarista/aspektista/alueesta Ekologisesti kestävää kehitystä uhkaavat mm. ilmaston muutos, biodiversiteetin ja ekosysteemipalveluiden väheneminen ja elinympäristön myrkyt. Paikallisesti tuotettu kasvisravinto edistää kestävää kehitystä. Taloudellisesti kestävää kehitystä uhkaa mm. pyrkimys jatkuvaan kasvuun huomioon ottamatta ekosysteemipalveluiden vähenemistä, köyhyyden, työttömyyden ja eriarvoisuuden lisääntymistä. Sosiaalisesti kestävää kehitystä uhkaavat mm. itsekkyys, ahneus, tasa arvon väheneminen ja katoaminen, toivottomuuden, sairauksien, addiktioiden ja rikollisuuden lisääntyminen.

6 Laji on elämän perusyksikkö Ihminen on biologian näkökulmasta yksi eliölaji, osa luontoa, osa biosfääriä, osa biodiveristeettiä. Ihminen lajina on täysin riippuvainen muusta biosfääristä ja sen biodiversiteetistä ravinnon, hapen ja muiden elämää ylläpitävien ilmaisten ekosysteemipalveluiden suhteen. Lajeja kannattaa oppia tunnistamaan, suojelemaan ja kestävästi käyttämään.

7 Lajien tunnistaminen on ihmiselle elinehto Biodiversiteetti on joka seudulla erilainen. Ihminen on pohjimmiltaan riippuvainen kunkin alueen ekosysteemipalveluista. Lajit ja ekosysteemit ovat jokaisella alueella ainakin osaksi erilaisia. Lajeja on opittava tunnistamaan, jotta niitä voidaan suojella ja käyttää kestävästi. Suomalainen patentoitu INNOVAATIO: LuontoPortti

8 Tunnistamisesimerkkinä Peltovillakko (Senecio vulgaris) ovillakko Lajien levinneisyydet, jotta selviää osaksi LuontoPorttiin liittyvän yritystoiminnan mahdollisuudet: Hieman myrkyllinen: Syötävä eurooppalainen: Syötävä laajalle levinnyt : Syötävä tulokaslaji: LuontoPortti/NatureGate: Ansaitsisi paljon enemmän yhteiskunnan ja yritysten tukea kehittämiseen, tutkimiseen, levittämiseen.

9 Internet ja sen yhteisölliset palvelut mm. Facebook ovat ihmiskunnan valtavien ongelmien näkökulmasta suurin nopean oppimisen mahdollisuus Yli miljardi käyttäjää Facebookissa (1/7 osa ihmiskunnasta). Tämä on valtava mahdollisuus totuutta, hyvää elämää, hyvää ympäristöä ja kestävää kehitystä etsivään ja edistävään dialogiin Facebookin käyytäjiin kuuluu kunkin yhteisön aktiivisimpia kansalaisia, joilla usein paljon muitakin kontakteja ja vaikutusta muihin, mielipidevaikuttajia, esim. Ahlberg/ Valtava yksilöllisen ja yhteisöllisen oppimisen mahdollisuus, jota tulisi tutkia ja kehittää.

10 Lähteitä, kirjallisuutta (1) Prof Mauri Åhlbergin kotisivujen kautta löytyvät julkaisut, esitelmät ja linkit yms. (2) Prof. Mauri Åhlbergin HY:n TUHATtietokannan sivut, julkaisut, esitelmät jne: tions/searchall.html?searchall=åhlberg (3) Prof. Mauri Åhlbergin Facebook sivuille kootut linkit, lähteet ja pohdinnat:

11 Esimerkkejä tarkoista lähteistä Åhlberg, M. 2005a. Oppiminen kestävään kehitykseen ihmiskunnan suurin haaste: Teoriaa ja menetelmiä YK:n Kestävää kehityksestä edistävän kasvatuksen vuosikymmenelle ( ). Virkaanastujaisesitelmä Didacta Varia 2005, 10(1), 1 16, df Åhlberg, M. 2005c. Eheyttävän ympäristökasvatuksen teoriasta ( ) kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen teoriaan ( ). Teoksessa Houtsonen, L. & Åhlberg, M. (toim.) Kestävän kehityksen edistäminen oppilaitoksissa. Helsinki: Opetushallitus,

Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kehitys suhteessa ekologisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen

Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kehitys suhteessa ekologisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen Sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä kehitys suhteessa ekologisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen Prof. Mauri Åhlbergin kommenttipuheenvuoro Kestävä kehitys, hyvä ympäristö ja hyvä elämä

Lisätiedot

Kaupunkiekologia: teoriasta käytäntöön työkaluja ympäristökasvattajalle

Kaupunkiekologia: teoriasta käytäntöön työkaluja ympäristökasvattajalle Kaupunkiekologia: teoriasta käytäntöön työkaluja ympäristökasvattajalle Ympäristökasvatuspäivät 2010 Jari Niemelä Kaupunkiekologian professori Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto 11.10.2010 1

Lisätiedot

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Biologinen tieto ja ymmärrys 7 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja tunnistamaan

Lisätiedot

Vihreä talous ja TEEB eväitä vihreän talouden kehittämiseen

Vihreä talous ja TEEB eväitä vihreän talouden kehittämiseen Vihreä talous ja TEEB eväitä vihreän talouden kehittämiseen Riina Antikainen, Katriina Alhola, Suomen ympäristökeskus Marianne Kettunen, IEEP Eduskunnan ympäristövaliokunnan avoin kokous 4.11. Ekosysteemipalveluiden

Lisätiedot

UN Decade of Education for Sustainable Development luonnontieteiden opetuksen näkökulmasta Professori Mauri Åhlberg ja lehtori Romi Rancken

UN Decade of Education for Sustainable Development luonnontieteiden opetuksen näkökulmasta Professori Mauri Åhlberg ja lehtori Romi Rancken UN Decade of Education for Sustainable Development 2005 2014 luonnontieteiden opetuksen näkökulmasta Professori Mauri Åhlberg ja lehtori Romi Rancken www.helsinki.fi/people/mauri.ahlberg LUMA-keskus, Helsingin

Lisätiedot

Lataa Me selkärankaiset - Eeva-Liisa Ryhänen. Lataa

Lataa Me selkärankaiset - Eeva-Liisa Ryhänen. Lataa Lataa Me selkärankaiset - Eeva-Liisa Ryhänen Lataa Kirjailija: Eeva-Liisa Ryhänen ISBN: 9789516279438 Sivumäärä: 91 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 17.03 Mb Me selkärankaiset -kirjassa esitellään 28 erikokoista

Lisätiedot

Suomi ja kestävän kehityksen haasteet

Suomi ja kestävän kehityksen haasteet Suomi ja kestävän kehityksen haasteet Maailmanpolitiikka ja tulevaisuuden kehityslinjat Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 11.5.2010 Mitä on kestävä kehitys? Taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta

Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta Lusto 20.5.2013 Opetusneuvos Lea Houtsonen OPETUSHALLITUS lea.houtsonen@oph.fi Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 22.6.2011:

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPS / biologia

AINEKOHTAINEN OPS / biologia AINEKOHTAINEN OPS / biologia Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita

Lisätiedot

KOMPENSAATIOMEKANISMIT JA BIODIVERSITEETIN MITTAAMINEN Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari William Velmala, Pöyry Finland Oy 25.1.

KOMPENSAATIOMEKANISMIT JA BIODIVERSITEETIN MITTAAMINEN Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari William Velmala, Pöyry Finland Oy 25.1. KOMPENSAATIOMEKANISMIT JA BIODIVERSITEETIN MITTAAMINEN Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari William Velmala, Pöyry Finland Oy KOMPENSAATIOMEKANISMIT JA BIODIVERSITEETIN MITTAAMINEN Biodiversiteetti

Lisätiedot

Kestävä metsätalous mitä se on ja onko sitä?

Kestävä metsätalous mitä se on ja onko sitä? UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA Kestävä metsätalous mitä se on ja onko sitä? Jyrki Kangas Metsäbiotalouden professori, Itä-Suomen yliopisto Johdatus otsikon kysymykseen Biotalous kasvaa ja monipuolistuu

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset biodiversiteettiin Suomessa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset biodiversiteettiin Suomessa Ilmastonmuutoksen vaikutukset biodiversiteettiin Suomessa FINADAPT 18.3.2008 Anna Tikka Johanna Kiiski Tutkimuksen tarkoitus Tutkimuksessa selvitettiin ilmastonmuutoksen mahdollisia vaikutuksia Suomen

Lisätiedot

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Vanhempi tutkija Jari Karjalainen, Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu, PYK

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Vanhempi tutkija Jari Karjalainen, Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu, PYK Näkökulmia sosiaalisten yritysten kilpailuedusta alustavia tuloksia FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Vanhempi tutkija Jari Karjalainen, Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu, PYK Lähtökohdat Miten

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Sauli Rouhinen, pääsihteeri Ympäristöministeriö, Suomen kestävän kehityksen toimikunta

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Sauli Rouhinen, pääsihteeri Ympäristöministeriö, Suomen kestävän kehityksen toimikunta Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus, pääsihteeri Ympäristöministeriö, Suomen kestävän kehityksen toimikunta Kestävä kehitys on metapolitiikkaa ohjeistaa muiden politiikkojen kehittämistä

Lisätiedot

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka 1. kurssi 7. luokka Kurssin tavoitteena on ohjata oppilasta ymmärtämään elämän perusilmiöitä ja vesiekosysteemien rakennetta ja toimintaa. Tavoitteena on, että oppilas oppii tunnistamaan ja luokittelemaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 1: Perusteet

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 1: Perusteet YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 1: Perusteet Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa: Jätehuolto

Lisätiedot

Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen. Tutkija Maiju Lehtiniemi

Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen. Tutkija Maiju Lehtiniemi Tulokaslajien vaikutukset Itämeren tilaan ja tulevaisuuteen Tutkija Maiju Lehtiniemi HELCOM seurannan yhteydessä kerätty aikasarja vuodesta 1979 Eri merialueilta: -Varsinainen Itämeri -Suomenlahti -Pohjanlahti

Lisätiedot

Maaperä ravinnon laadun ja riittävyyden kulmakivenä

Maaperä ravinnon laadun ja riittävyyden kulmakivenä Maaperä ravinnon laadun ja riittävyyden kulmakivenä Sanna Kanerva ja Helena Soinne Helsinki Insight aamukahviseminaari 26.10.2012 29.10.2012 1 Maaperä elämän ylläpitäjä ja ekosysteemipalvelujen tuottaja

Lisätiedot

Kestävä kehitys koulutuksessa

Kestävä kehitys koulutuksessa Kestävä kehitys koulutuksessa Opetusneuvos Susanna Tauriainen etunimi.sukunimi(at)oph.fi Kestävän kehityksen kansainväliset perusasiakirjat YK:n ympäristö- ja kehityskokous Rio de Janeiro 1992 Itämeren

Lisätiedot

Ekologinen päätösanalyysi ja Zonation: mitä ne ovat? Atte Moilanen Helsingin yliopisto

Ekologinen päätösanalyysi ja Zonation: mitä ne ovat? Atte Moilanen Helsingin yliopisto Ekologinen päätösanalyysi ja Zonation: mitä ne ovat? Atte Moilanen Helsingin yliopisto 1 Ekologinen päätösanalyysi 1 Ekologinen päätösanalyysi Ekologisen tiedon systemaattista käyttöä päätöksenteon apuna

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton kommentit Ilmastonmuutoksen kansalliseen sopeutumisstrategiaan 2022

Suomen luonnonsuojeluliiton kommentit Ilmastonmuutoksen kansalliseen sopeutumisstrategiaan 2022 Suomen luonnonsuojeluliiton kommentit Ilmastonmuutoksen kansalliseen sopeutumisstrategiaan 2022 10.4.2014 Jouni Nissinen suojelupäällikkö Suomen luonnonsuojeluliitto ry Ensitunnelmat strategiasta + kokonaisvaltaisuus

Lisätiedot

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1)

Biologia. Pakolliset kurssit. 1. Eliömaailma (BI1) Biologia Pakolliset kurssit 1. Eliömaailma (BI1) tuntee elämän tunnusmerkit ja perusedellytykset sekä tietää, miten elämän ilmiöitä tutkitaan ymmärtää, mitä luonnon monimuotoisuus biosysteemien eri tasoilla

Lisätiedot

Lataa Itsensä eheyttäminen oman sisäisen lapsensa kautta (2 cd) Lataa

Lataa Itsensä eheyttäminen oman sisäisen lapsensa kautta (2 cd) Lataa Lataa Itsensä eheyttäminen oman sisäisen lapsensa kautta (2 cd) Lataa ISBN: 9780672807749 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.83 Mb Tämä todella voimallinen kahden CD:n kokonaisuus on erittäin ajankohtainen.

Lisätiedot

BIODIVERSITEETTI. Lue oheinen sanomalehtiartikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. BIODIVERSITEETTI ON RATKAISU YMPÄRISTÖNHOITOON

BIODIVERSITEETTI. Lue oheinen sanomalehtiartikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. BIODIVERSITEETTI ON RATKAISU YMPÄRISTÖNHOITOON BIODIVERSITEETTI Lue oheinen sanomalehtiartikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. BIODIVERSITEETTI ON RATKAISU YMPÄRISTÖNHOITOON 5 10 15 Ekosysteemi, jossa on suuri biodiversiteetti (eli elollinen

Lisätiedot

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 Biologian opetuksen avulla oppilas oppii tuntemaan luonnon moninaisuutta, ihmisen toimintaa, ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä itseään. Oma vastuu itsestä

Lisätiedot

Lisää kasvua ja monimuotoisuus

Lisää kasvua ja monimuotoisuus Bioenergia, lisääntyvät Lisää kasvua vai hakkuut ja monimuotoisuus kestävämpää politiikkaa? 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 27.04.2017 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4.

BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. BIOLOGIA -kurssien suoritusjärjestys on vapaa -oppiaineen hyväksytty suoritus edellyttää hyväksyttyä suoritusta kursseista 1 tai 2 ja 3 tai 4. KURSSI 1 (1 vvt) käyttämään biologialle ominaisia käsitteitä

Lisätiedot

Kestävä kehitys oppilaitoksissa

Kestävä kehitys oppilaitoksissa Kestävä kehitys oppilaitoksissa Ammatilliset opettajapäivät Naantali 21.9.2013 Erkka Laininen OKKA-säätiö Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki Kuva: http://www.footprintnetwork.org Living Planet Report 2008

Lisätiedot

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Valtiosihteeri Heljä Misukka 8.12.2010 Helsinki Tuottava ja uudistuva Suomi- Digitaalinen agenda vv. 2011-2020

Lisätiedot

Lataa Valkoselkätikka - Kimmo Martiskainen. Lataa

Lataa Valkoselkätikka - Kimmo Martiskainen. Lataa Lataa Valkoselkätikka - Kimmo Martiskainen Lataa Kirjailija: Kimmo Martiskainen ISBN: 9789522540720 Sivumäärä: 202 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.65 Mb Valkoselkätikka on aina kuulunut Suomessa pesivään

Lisätiedot

5.7 Biologia Perusopetus Opetuksen tavoitteet Valinnaiset kurssit 1. Elämä ja evoluutio (bi1) 2. Ekosysteemit ja ympäristönsuojelu (bi2)

5.7 Biologia Perusopetus Opetuksen tavoitteet Valinnaiset kurssit 1. Elämä ja evoluutio (bi1) 2. Ekosysteemit ja ympäristönsuojelu (bi2) 5.7 Biologia Biologia tutkii elämää ja sen edellytyksiä. Opetus syventää aikuisopiskelijan luonnontuntemusta ja auttaa ymmärtämään luonnon perusilmiöitä. Biologian opiskelu kehittää opiskelijan luonnontieteellistä

Lisätiedot

Biodiversiteetti Luonnon monimuotoisuus Naturens mångfald Biodiversity

Biodiversiteetti Luonnon monimuotoisuus Naturens mångfald Biodiversity Biodiversiteetti Luonnon monimuotoisuus Naturens mångfald Biodiversity Esa Koskenniemi, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus/ ELY-centralen i Södra Österbotten 19.4.2012 1 Miksi tästä nyt puhutaan. Biodiversiteettistrategian

Lisätiedot

Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa

Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa Virpi Sahi Suomen luonnonsuojeluliitto ry Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa Hösmärinpuiston päiväkotilaisia mörriretkellä. Kuva: Virpi Sahi. Luonto lisää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelun ekologiset ulottuvuudet. Eveliina Asikainen Ekologinen yhdyskuntasuunnittelu ja asuminen seminaari Turku 26.9.

Kaupunkisuunnittelun ekologiset ulottuvuudet. Eveliina Asikainen Ekologinen yhdyskuntasuunnittelu ja asuminen seminaari Turku 26.9. Kaupunkisuunnittelun ekologiset ulottuvuudet Eveliina Asikainen Ekologinen yhdyskuntasuunnittelu ja asuminen seminaari Turku 26.9.2009 Ekologian ulottuvuudet Ekologiana tai ekologisuutena esitetyn asian

Lisätiedot

Lataa Homo Deus - Yuval Noah Harari. Lataa

Lataa Homo Deus - Yuval Noah Harari. Lataa Lataa Homo Deus - Yuval Noah Harari Lataa Kirjailija: Yuval Noah Harari ISBN: 9789522794352 Sivumäärä: 530 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 13.84 Mb Mitä tapahtuu demokratialle, kun Google ja Facebook tuntevat

Lisätiedot

Kestävän kehityksen peruskirja (engl. Earth Charter)

Kestävän kehityksen peruskirja (engl. Earth Charter) Kestävän kehityksen peruskirja (engl. Earth Charter) on julistus, johon on koottu oikeudenmukaisen, kestävän ja rauhanomaisen yhteiskunnan rakentamiseen tähtäävät eettiset perusperiaatteet. Elämme maapallon

Lisätiedot

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 15.4.5 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita ymmärtämään elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ymmärtämään ekosysteemien

Lisätiedot

ELITE: Elinympäristöjen tilan edistäminen Suomessa

ELITE: Elinympäristöjen tilan edistäminen Suomessa ELITE: Elinympäristöjen tilan edistäminen Suomessa Janne S. Kotiaho ELITE -seminaari 24.3.2015, Tieteiden talo, Helsinki ELITE -työryhmän toimeksianto 10.2.2014 YM asetti työryhmän ennallistamisen kansallisen

Lisätiedot

Lataa Ihminen ja ympäristö. Lataa

Lataa Ihminen ja ympäristö. Lataa Lataa Ihminen ja ympäristö Lataa ISBN: 9789524952170 Sivumäärä: 462 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.98 Mb Luonto ja ympäristö ovat ihmiselle elintärkeitä voimavaroja. Niistä uhkaa tulla myös ihmiskunnan

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Opettajat parempaa tulevaisuutta rakentamassa

Opettajat parempaa tulevaisuutta rakentamassa 190 Mauri Åhlberg Opettajat parempaa tulevaisuutta rakentamassa Mauri Åhlberg Koko yhteisöä aktivoivaan (ympäristö)kasvatukseen Niin pitkälle kuin ajatuksemme kantaa Suomen kansalla ja koko ihmiskunnalla

Lisätiedot

Lahopuutarha: kaupunkiekologiaa käytännössä

Lahopuutarha: kaupunkiekologiaa käytännössä Lahopuutarha: kaupunkiekologiaa käytännössä Jari Niemelä Kaupunkiekologian professori Helsingin yliopisto www.helsinki.fi/yliopisto 9.4.2013 1 Mitä kaupunkiekologia on? Urban ecology integrates both basic

Lisätiedot

Lataa. 5. painos Painovuosi: 2004 Kovakantinen Kirjastoluokka: 568 ISBN:

Lataa. 5. painos Painovuosi: 2004 Kovakantinen Kirjastoluokka: 568 ISBN: Lataa Suomen luonto-opas - Lasse J. Laine Lataa Kirjailija: Lasse J. Laine ISBN: 9789510239421 Sivumäärä: 421 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.84 Mb Jokaisen luonnossa liikkuvan perusteos, joka soveltuu

Lisätiedot

OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA

OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA Sisältö Ihmisen oppiminen ja ohjautuvuus Ihminen digitalisoituvassa elinympäristössä Oleellisen oppimiskyvykkyys, mikä meitä vie? Yhteistyötä yrityksissä

Lisätiedot

Lataa Kohti asiantuntijuutta. Lataa

Lataa Kohti asiantuntijuutta. Lataa Lataa Kohti asiantuntijuutta Lataa ISBN: 9789510272060 Sivumäärä: 157 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.12 Mb Tämän teoksen tarkoituksena on auttaa sosiaali- ja terveysalan opiskelijaa kehittämään omaa

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Biologia vuosiluokat 7-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Biologia vuosiluokat 7-9 2016 Biologia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Biologia vuosiluokat 7-9 Rauman normaalikoulun biologian opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden biologian

Lisätiedot

organisaatiotasot molekyylitasolta biosfääriin ökunnan monimuotoisuutta ja ymmärtämään eliöiden sopeutumisen erilaisiin ympäristöihin irteet

organisaatiotasot molekyylitasolta biosfääriin ökunnan monimuotoisuutta ja ymmärtämään eliöiden sopeutumisen erilaisiin ympäristöihin irteet BIOLOGIA Biologia on luonnontiede, joka tutkii elollisen luonnon rakennetta, toimintaa ja vuorovaikutussuhteita molekyyli- ja solutasolta biosfääriin. Biologialle tieteenä on ominaista havainnointiin ja

Lisätiedot

Biologia. Maantieto Maantiede

Biologia. Maantieto Maantiede Ympäristö- ja luonnontieto Biologia Maantieto Maantiede Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmän kokous 29.10.2009 Lea Houtsonen Opetushallitus lea.houtsonen@oph.fi Ympäristö-

Lisätiedot

Erilaiset oppijat teematyöryhmän tapaaminen. Erilaisen oppimisen keskuksessa 6.9.2011 airi valkama

Erilaiset oppijat teematyöryhmän tapaaminen. Erilaisen oppimisen keskuksessa 6.9.2011 airi valkama Erilaiset oppijat teematyöryhmän tapaaminen Erilaisen oppimisen keskuksessa 6.9.2011 airi valkama Erilaisten oppijoidenliitto ry www.erilaistenoppijoidenliitto.fi Valtakunnallinen oppimisvaikeuksisten

Lisätiedot

University of Helsinki Designing the Future

University of Helsinki Designing the Future University of Helsinki Designing the Future Ira Leväaho, WDC projektipäällikkö Viestintä&yhteiskuntasuhteet teemat 10.6.2011 1 Taustaa HYlle design tarkoittaa tapaa organisoida asioita ja toimintaa, joilla

Lisätiedot

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

Lataa Liito-orava - Ilpo K. Hanski. Lataa

Lataa Liito-orava - Ilpo K. Hanski. Lataa Lataa Liito-orava - Ilpo K. Hanski Lataa Kirjailija: Ilpo K. Hanski ISBN: 9789526612928 Sivumäärä: 94 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.17 Mb Liito-orava on herättänyt kiihkeääkin keskustelua jo parin

Lisätiedot

Vieraslajit hallintaan

Vieraslajit hallintaan Maa- ja metsätalousvaliokunta Eduskunta 12.11.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta sekä luonnonsuojelulain ja metsästyslain muuttamisesta (HE 82/2015

Lisätiedot

Vuosiluokilla 5-6 biologian ja maantiedon opetukseen integroidaan myös terveystiedon opetusta.

Vuosiluokilla 5-6 biologian ja maantiedon opetukseen integroidaan myös terveystiedon opetusta. BIOLOGIA JA MAANTIETO Biologian opetuksessa tutkitaan elämää ja sen ilmiöitä. oppii tunnistamaan eliölajeja, ymmärtämään eliöiden ja niiden elinympäristöjen välistä vuorovaikutusta sekä arvostamaan ja

Lisätiedot

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä

MAAKUNTASUUNNITELMA. MYR - Keski-Suomi Martti Ahokas. KESKI-SUOMEN LIITTO Sepänkatu Jyväskylä MAAKUNTASUUNNITELMA MYR - Keski-Suomi 27.04.2010 Martti Ahokas Kuvio: Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ VALTAKUNNALLISET ALUEIDEN KEHITTÄMISTAVOITTEET 1) Alueiden kansallisen

Lisätiedot

Lea Houtsonen. 2. Please list any publications, articles, website links relating to these

Lea Houtsonen. 2. Please list any publications, articles, website links relating to these Feedback on national challenges and achievements of the ENSI membership In the last year (2004-2005), and involvement in the UN Decade on education for sustainable development at national level RIEF REPORT

Lisätiedot

Metsiin perustuvat ekosysteemipalvelut. Paula Horne

Metsiin perustuvat ekosysteemipalvelut. Paula Horne Metsiin perustuvat ekosysteemipalvelut Paula Horne Päättäjien metsäakatemia 12.9.2012 Mitä ekosysteemipalvelut ovat? Tulvasäätely Eroosion esto Ekosysteemin prosessit Hiilensidonta Virkistys Maisema Ainespuu

Lisätiedot

Lataa Tutkimusmatkoja saarille - Ilkka Hanski. Lataa

Lataa Tutkimusmatkoja saarille - Ilkka Hanski. Lataa Lataa Tutkimusmatkoja saarille - Ilkka Hanski Lataa Kirjailija: Ilkka Hanski ISBN: 9789524953993 Sivumäärä: 351 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.78 Mb Elämän valtava kirjo on planeettamme hämmästyttävimpiä

Lisätiedot

KOULUJEMME LÄHIVEDET Lähivesihanke Rauman kouluille

KOULUJEMME LÄHIVEDET Lähivesihanke Rauman kouluille KOULUJEMME LÄHIVEDET Lähivesihanke Rauman kouluille 11.3.2015 Vesa Lakaniemi 1 Taustaa Suunnittelu käynnistyi keväällä 2014 Uusi ajatus Raumalla peruskoulun ympäristökasvatuksessa, yhteistyökumppaneina

Lisätiedot

Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden

Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden Suomenlahti-vuoden visio Miksi Suomenlahti-vuosi? Meriympäristöön kohdistuvat uhat ja niiden edellyttämät torjunta- ja sopeutumisstrategiat vaativat yhteiskunnan, päättäjien ja tutkijoiden aktiivista vuorovaikutusta

Lisätiedot

Kestävä kehitys autoalalla

Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. YK Brundtlandin komissio 1987 2 Kestävän

Lisätiedot

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Oulu Irmeli Halinen ja Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS OPS2016 Laaja-alainen osaaminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet, uudistuvat oppiaineet sekä vuosiluokkakohtaisten osuuksien valmistelu paikallisessa opetussuunnitelmassa Oulu 26.2.2015 Irmeli Halinen

Lisätiedot

Lataa Susi luonnossa ja kulttuurissa - Leena Vilkka. Lataa

Lataa Susi luonnossa ja kulttuurissa - Leena Vilkka. Lataa Lataa Susi luonnossa ja kulttuurissa - Leena Vilkka Lataa Kirjailija: Leena Vilkka ISBN: 9789529993543 Sivumäärä: 163 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.72 Mb FT, ympäristöfilosofi Leena Vilkka kuvaa kirjassa

Lisätiedot

Vaikeat tilanteet esimiestyössä

Vaikeat tilanteet esimiestyössä Vaikeat tilanteet esimiestyössä Workshop esimiehille ja tiiminvetäjille 1.-3.10.2014 Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14, Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä www.sya.fi www.sya.fi

Lisätiedot

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa Sisältö Alkusanat... 11 I Sattuma vai tarkoitus? Elämä on mutta mitä?... 17 Kirjan rakenne ja lukuohje.... 23 Kaksi uudistamisen ja itsekasvatuksen tapaa... 28 Sydämen ajattelu... 31 II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen

Lisätiedot

Lataa Metsät ja kosteikot. Lataa

Lataa Metsät ja kosteikot. Lataa Lataa Metsät ja kosteikot Lataa ISBN: 9789524943888 Sivumäärä: 64 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.13 Mb Niin metsät kuin kosteikotkin tuottavat ihmisille suuria hyötyjä raikkaasta ilmasta aina lääkkeisiin

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI. Ella Kiesi Opetushallitus

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI. Ella Kiesi Opetushallitus TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI Ella Kiesi Opetushallitus Tieto ja viestintätekniikkataidot kouluissa Valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet lähtökohtana Tieto- ja viestintätekniikalla

Lisätiedot

Ekoinformatiikka. Linkki geoinformatiikkaan - monet analyysit pohjaavat paikkatietoon: Geoinformatiikka = missä?

Ekoinformatiikka. Linkki geoinformatiikkaan - monet analyysit pohjaavat paikkatietoon: Geoinformatiikka = missä? Paikkatietoa käyttävä ekologinen päätösanalyysi: menetelmiä ja sovelluksia Ekoinformatiikka Ekologisen tiedon käyttöä laskennallisessa analyysissä ja päätöksenteon tukena Ekologiaan pohjaava luonnonsuojelun

Lisätiedot

Ekopedagogiikka. Espoon työväenopisto Opet oppii Kevät 2014 Leena Nukari MMM

Ekopedagogiikka. Espoon työväenopisto Opet oppii Kevät 2014 Leena Nukari MMM Ekopedagogiikka Espoon työväenopisto Opet oppii Kevät 2014 Leena Nukari MMM Kurssin tavoitteet Tutustutaan käsitteeseen kestävän kehityksen kasvatus Etsitään keinoja integroida kestävää kehitystä eri aineiden

Lisätiedot

Kestävän kehityksen haasteet ja mahdollisuudet. 29.8.2012 Mari Pantsar-Kallio, Strateginen johtaja Cleantech, työ- ja elinkeinoministeriö

Kestävän kehityksen haasteet ja mahdollisuudet. 29.8.2012 Mari Pantsar-Kallio, Strateginen johtaja Cleantech, työ- ja elinkeinoministeriö Kestävän kehityksen haasteet ja mahdollisuudet 29.8.2012 Mari Pantsar-Kallio, Strateginen johtaja Cleantech, työ- ja elinkeinoministeriö Tämän päivät faktat Maailman luonnonvarojen käyttö on kestämättömällä

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Lataa Tutkimusmatkoja saarille: Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa - Ilkka Hanski. Lataa

Lataa Tutkimusmatkoja saarille: Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa - Ilkka Hanski. Lataa Lataa Tutkimusmatkoja saarille: Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa - Ilkka Hanski Lataa Kirjailija: Ilkka Hanski ISBN: 9789524959247 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.87 Mb Elämän valtava kirjo on

Lisätiedot

Lataa Suomen lintuopas - Pertti Koskimies. Lataa

Lataa Suomen lintuopas - Pertti Koskimies. Lataa Lataa Suomen lintuopas - Pertti Koskimies Lataa Kirjailija: Pertti Koskimies ISBN: 9789510403259 Sivumäärä: 368 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.98 Mb Havainnollinen opas lintujen tunnistamiseen!uusimpien

Lisätiedot

Maailmaa pelastamassa kestävän kehityksen oppia joka opelle Jani Siirilä

Maailmaa pelastamassa kestävän kehityksen oppia joka opelle Jani Siirilä Maailmaa pelastamassa kestävän kehityksen oppia joka opelle Jani Siirilä 13.2.2016 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta / Jani Siirilä www.helsinki.fi 15.2.2016 1 Näkökulmia kestävän kehityksen käsitteeseen

Lisätiedot

Lataa Ilmastonmuutos lähiluonnossamme - Arto Marjakangas. Lataa

Lataa Ilmastonmuutos lähiluonnossamme - Arto Marjakangas. Lataa Lataa Ilmastonmuutos lähiluonnossamme - Arto Marjakangas Lataa Kirjailija: Arto Marjakangas ISBN: 9789522353511 Sivumäärä: 146 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 30.06 Mb Uskotko ilmastonmuutokseen? Näin monesti

Lisätiedot

Lataa Linnut - Pertti Koskimies. Lataa

Lataa Linnut - Pertti Koskimies. Lataa Lataa Linnut - Pertti Koskimies Lataa Kirjailija: Pertti Koskimies ISBN: 9789523213845 Sivumäärä: 329 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.11 Mb LINNUT Lajiopas on järjestelmällinen ja tarkka maastokäsikirja

Lisätiedot

Littoistenjärven lammikkikartoitus

Littoistenjärven lammikkikartoitus Littoistenjärven lammikkikartoitus Lieto ja Kaarina 2012 Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus KTP:n Kasvintarkastuspalvelut Avoin yhtiö Suutarintie 26 69300 Toholampi Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Lataa Maailman tila Worldwatch-instituutti. Lataa

Lataa Maailman tila Worldwatch-instituutti. Lataa Lataa Maailman tila 2012 - Worldwatch-instituutti Lataa Kirjailija: Worldwatch-instituutti ISBN: 9789524952439 Sivumäärä: 267 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.90 Mb Maailman tila 2012 tarttuu ympäristökysymyksiin,

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Seutufoorumi 28.11.2017 KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita maailmantalouden,

Lisätiedot

Lataa Metsäkansan tarina - Kimmo Ohtonen. Lataa

Lataa Metsäkansan tarina - Kimmo Ohtonen. Lataa Lataa Metsäkansan tarina - Kimmo Ohtonen Lataa Kirjailija: Kimmo Ohtonen ISBN: 9789522913623 Sivumäärä: 240 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.54 Mb Huikea vuoden mittainen kiertomatka halki Suomen metsien.metsät

Lisätiedot

Lataa Maapallon ilmastohistoria - Juha Pekka Lunkka. Lataa

Lataa Maapallon ilmastohistoria - Juha Pekka Lunkka. Lataa Lataa Maapallon ilmastohistoria - Juha Pekka Lunkka Lataa Kirjailija: Juha Pekka Lunkka ISBN: 9789524950831 Sivumäärä: 286 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.47 Mb Maapallon ilmasto ja ympäristö ovat muuttuneet

Lisätiedot

Luonnonarvo- ja virkistysarvokaupan eroista Arto Naskali METLA/Ro

Luonnonarvo- ja virkistysarvokaupan eroista Arto Naskali METLA/Ro Luonnonarvo- ja virkistysarvokaupan eroista Arto Naskali METLA/Ro Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Leg osahanke Yksityissektorin toiminta ja

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Kestävän kehityksen tiedeperusta laajenee; integrointihaaste säilyy

Kestävän kehityksen tiedeperusta laajenee; integrointihaaste säilyy Kestävän kehityksen tiedeperusta laajenee; integrointihaaste säilyy, ympäristöneuvos Ympäristöministeriö, Suomen kestävän kehityksen toimikunta Kestävä kehitys on vakiintunut globaalin hallinnan politiikkaprosessi,

Lisätiedot

Kasvit, eläimet, terveys - miten käytän luontoa apunani -

Kasvit, eläimet, terveys - miten käytän luontoa apunani - Kasvit, eläimet, terveys - miten käytän luontoa apunani - Tiina Harrinkari MMM, agr Maisematie 643, 39120 Mahnala Sposti: tiina.harrinkari @ netti.fi p. 040 700 1597 Luennon aihealueet 1. Syy: miksi ruokinta

Lisätiedot

Ympäristömegatrendit osaksi yritysten arvoketjua

Ympäristömegatrendit osaksi yritysten arvoketjua Ympäristömegatrendit osaksi yritysten arvoketjua Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Ympäristöosaaminen arvoketjussa 20.9.2011 Teknologiateollisuus, Helsinki Kuva: Lauri Rotko/Plugi Megatrendit - lähtökohdat

Lisätiedot

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma. Dinno-tutkimus 2012-2014

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma. Dinno-tutkimus 2012-2014 Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma Dinno-tutkimus 2012-2014 Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Yksi kuudesta Tekesin Työelämäinnovaatiot aktivointihankkeessa rahoitetusta julkisen tutkimuksen

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Tunnista lajit ja logot

Tunnista lajit ja logot Tunnista lajit ja logot Tehtävässä testataan kuinka monta lähiympäristön eläin- tai kasviasukasta oppilaat tuntevat. Tarkoituksena on sen jälkeen miettiä, miksi näistä (ja muista) lajeista on syytä välittää.

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

5.7. Biologia. Opetuksen tavoitteet

5.7. Biologia. Opetuksen tavoitteet 5.7. Biologia Biologia on luonnontiede, joka tutkii elollisen luonnon rakennetta, toimintaa ja vuorovaikutussuhteita molekyyli- ja solutasolta biosfääriin. Biologialle tieteenä on ominaista havainnointiin

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN. Innovatiivisuusmittarin kehitystyö. www.hamk.fi/aokk

HUIPUT KEHIIN. Innovatiivisuusmittarin kehitystyö. www.hamk.fi/aokk HUIPUT KEHIIN Innovatiivisuusmittarin kehitystyö HUIPUT KEHIIN projektin tavoitteena on luoda pysyviä, alueellisia, ammatillista huippuosaamista kehittäviä yhteistyöverkostoja ja tuottaa malleja huippuosaamisen

Lisätiedot

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja

Lisätiedot

Lisääntyvät kasvinsuojeluriskit ilmaston muuttuessa, Kari Tiilikkala, MTT PesticideLife -hankkeen aloitusseminaari Jokioisilla 19.2.

Lisääntyvät kasvinsuojeluriskit ilmaston muuttuessa, Kari Tiilikkala, MTT PesticideLife -hankkeen aloitusseminaari Jokioisilla 19.2. Lisääntyvät kasvinsuojeluriskit ilmaston muuttuessa, Kari Tiilikkala, MTT PesticideLife -hankkeen aloitusseminaari Jokioisilla 19.2.2010 PesticideLife-hanke on saanut Euroopan yhteisön LIFErahoitustukea.

Lisätiedot

Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet

Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet Terveyden edistämisen vaikutus vai vaikuttavuus? Vaikuttavuuden seurannan mahdollisuudet 04.02.2014 HUSn kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistäjien yhteistapaaminen Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija

Lisätiedot

Industrial Fire Protection Handbook

Industrial Fire Protection Handbook Industrial Fire Protection Handbook Second Edition R. Craig Schroll T-110.5690 Yritysturvallisuuden seminaari 2. esitys Antti Nilsson 23.11.2005 Industrial Fire Protection Handbook kirjoittanut R. Craig

Lisätiedot