Ilmastonmuutos ja liikenne Haastattelututkimus Asikkalassa, Lahdessa ja Nastolassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilmastonmuutos ja liikenne Haastattelututkimus Asikkalassa, Lahdessa ja Nastolassa"

Transkriptio

1 Tutkimusraportti Susanna Vanhamäki 011 Ilmastonmuutos ja liikenne Haastattelututkimus Asikkalassa, Lahdessa ja Nastolassa

2

3 SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 Tutkimusaineiston kuvaus Asukkaat liikenteessä Autollisia ja autottomia Kuinka usein kuljetaan autolla? Työmatkat Vapaa-ajan liikenne ja liikkuminen Hyötyliikunta kiinnostaa ainakin lyhyemmillä matkoilla Liikkumistapojen muuttaminen Ulkopuolisen tahon puuttumista liikkumiseen toivotaan Liikutaan kävellen ja pyöräillen!... 1 Yhteenveto ja tulosten analysointi Lähteet Liitteet 3

4 Paikallisilla teoilla ilmastonmuutoksen hillintään eli IMMU-hankkeen tavoitteena on selvittää ja sopia konkreettiset keinot ilmastonmuutoksen hillintään Päijät-Hämeessä. Hanke on käynnissä vuosina ja sitä tukee Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Hanketta koordinoi Lahden ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskus ( alkaen). Hankeen kansallinen rahoittaja on Päijät- Hämeen liitto ja kumppaneina ovat Lahden kaupungin tekninen ja ympäristötoimiala, Lahti Energia Oy, Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy ja Lahden kaupunkiseudun hankintatoimi. Hanke tukee Lahden seudullisen ilmasto-ohjelman tekemistä ja kehittämistä. Lisäksi hankkeessa tuotetaan päättäjille, kuntalaisille ja yrityksille ajankohtaista tietoa ilmastonmuutokseen vaikuttavista toimista. 1 Johdanto IMMU -hanke tutkii vuosittain ( ) päijäthämäläisten asenteita ilmastokysymyksiin. Asukastutkimuksen tavoitteena on selvittää päijäthämäläisten kykyä ja halua toimia ilmastonmuutosta hillitsevästi. Tässä raportissa tarkastellaan syksyllä 010 tehtyjen haastattelujen tuloksia liikenteeseen liittyvien kysymysten osalta. Kysymykset koskevat asukkaiden liikkumistottumuksia ja asenteita muuttaa liikkumistaan vähäpäästöisempään suuntaan. Vuoden 009 asukastutkimuksen tuloksia on käsitelty omassa raportissa, jossa on myös selvitetty tarkemmin tutkimuskokonaisuuden teoreettista taustaa ja esitelty tutkimusmenetelmä. Syksyllä 011 asukashaastatteluja jatketaan ja vuoden 011 lopussa julkaistaan kolmen vuoden tutkimustyön kokoava raportti. Tutkimushaastattelijoina toimivat syksyllä 010 Heidi Värttö ja Senja Jeminen. Susanna Vanhamäki analysoi tulokset ja kokosi raportin. EAKR -osarahoitteista IMMU -hanketta hallinnoi Lahden ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskus ( alkaen). Hankkeen tavoitteena on sekä selvittää paikallisia konkreettisia keinoja ilmastonmuutoksen hillintään että tiedottaa ja valistaa päättäjiä ja kuntalaisia niistä. Tutkimusaineiston kuvaus Raportissa esiteltävä tutkimusaineisto kerättiin syys-, loka- ja marraskuussa 010 strukturoiduilla haastatteluilla kolmessa Päijät-Hämeen kunnassa: Lahdessa, Nastolassa ja Asikkalassa. Tutkimukseen valittiin erityyppiset kunnat eli kaupunki, kaupungin vieressä oleva kehyskunta sekä maalaismaisempi kunta. Lahdessa tutkimushaastattelut tehtiin keskustassa ja Launeella. Nastolassa ja Asikkalassa haastattelut toteutettiin kuntakeskuksessa. Mikäli haastateltava osoittautui taustatietojen kysymisen perusteella asumaan muualla kuin tutkimuksen kohdealueilla, tuloksia ei ole otettu huomioon. Haastattelut olivat kestoltaan 1-30 minuuttia ja ne tehtiin ovensuuhaastatteluina kohdealueiden keskeisten päivittäistavarakauppojen sisäänkäyntien edustalla tai kirjastojen auloissa arki iltapäivisin kello 1 18 välisenä aikana. 4

5 Taulukko 1. Haastattelupaikat, -ajankohdat ja haastateltavien lukumäärät. Haastateltavien asuinalue Haastattelupäivämäärät Haastateltavien lukumäärä Lahti, keskusta (Keski-Lahti, Paavola) 1.9.,.9., 4.9., N=30 Suur-Laune (Laune, Asemantausta, 3.9., 9.9., N=30 Kerinkallio, Nikkilä) Nastola (koko kunta) , N=30 Asikkala (koko kunta) 0.10., 7.10., N=30 yht. N=10 Kuten taulukko 1 esittää, jokaisessa kohteessa haastateltiin 30 asukasta. Haastateltavista 61 prosenttia oli naisia (kuva 1). Naisten runsaampaa edustusta voidaan selittää esimerkiksi sillä, että naiset toimittavat kauppa-asioita useammin kuin miehet tai että he suostuvat miehiä helpommin haastateltaviksi. Haastateltavien sukupuolijakauma nainen mies Asikkala (N=30) Nastola (N=30) Lahti Laune (N=30) Lahti keskusta (N=30) Kaikki (N=10) % 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuva 1. Haastateltavien sukupuolijakauma. Kuvassa on esitetty haastateltavien ikäjakauma. Verrattaessa haastateltavien ikäjakaumaa maakunnan väestön todelliseen ikäjakaumaan (Tilastokeskus 009a), voidaan todeta että haastateltavien näyte vastaa kokonaisväestöä melko hyvin. Vain vuotiaat ovat selkeästi yliedustettuna. Tämä selittynee sillä, että heillä lienee eniten aikaa pysähtyä kauppareissulla ja he olivat siitä syystä kaikkein suostuvaisimpia haastatteluihin. Jonkin verran aliedustettuina ovat sen sijaan vuotiaat. Lisäksi on huomioitava, että kaikissa ikäluokissa oli haastattelusta kieltäytyneitä, eniten keski-ikäisten asukkaiden joukossa. Aineiston ristiintaulukoinneissa ikäluokkia on muokattu samalla tavalla kuin vuoden 009 tutkimuksessa eli niin, että kaksi nuorinta ja kaksi vanhinta luokkaa on yhdistetty eli luokat ovat alle 40 vuotta, vuotta, 0 9 vuotta sekä 60-vuotiaat ja sitä vanhemmat.

6 Haastateltavien ikäjakauma alle 30v 30-39v 40-49v 0-9v 60-69v 70v ja yli Asikkala (N=30) Nastola (N=30) Lahti Laune (N=30) Lahti keskusta (N=30) Kaikki (N=10) Kuva. Haastateltavien ikäjakauma. 0 % 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Verrattaessa haastattelunäytteen koulutustasoa maakunnan kokonaisväestön koulutustasoon (Tilastokeskus 009b) voidaan todeta, että ne vastaavat melko hyvin toisiaan. Korkea-asteen koulutuksen käyneet ovat haastateltavissa jonkin verran yliedustettuina ja vastaavasti kansa- tai peruskoulun käyneet aliedustettuina (kuva 3). Aineiston käsittelyn yhteydessä koulutustasoja on yhdistelty niin, että kansa-, keski- ja peruskoulun käyneet ovat samassa luokassa (käytetään nimeä peruskoulu), ammattikoulun tai -opiston ja ylioppilastutkinnon suorittaneet samassa (ammattikoulu) sekä ammattikorkeakoulun ja yliopiston käyneet omassaan (korkeakoulu). Haastateltavien koulutustausta kansakoulu keski- tai peruskoulu ylioppilas ammattikoulu/opisto ammattikorkeakoulu yliopisto Asikkala (N=30) Nastola (N=30) Lahti Laune (N=30) Lahti keskusta (N=30) Kaikki (N=10) % 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuva 3. Haastateltavien koulutustausta. 6

7 3 Asukkaat liikenteessä 3.1 Autollisia ja autottomia Haastatelluista asukkaista 7 prosentilla on kotitaloudessaan yksi tai useampi auto (kuva 4). Lähes kaikissa asikkalalaisissa kotitaloukissa on auto, kun taas Lahden keskustassa auto löytyy vain vajaalta puolelta kotitalouksista. Suurimmalla osalla haastateltavista on yksi auto (4 %). Verrattaessa vastauksia laajaan Lahden seudulla tehtyyn henkilöliikennetutkimukseen (Kalenoja et al. 010) selviää, että yhden auton talouksien osuus on molemmissa tutkimuksissa lähes sama. Sen sijaan autottomia talouksia on laajemman tutkimuksen otoksessa 1 prosenttia ja kahden auton talouksia 9 prosenttia. Autottomia kotitalouksia on eniten alle 40-vuotiaissa ja yli 60-vuotiassa, noin 30 prosenttia (liite ). Vähiten autottomia oli keski-ikäisten haastateltavien joukossa (17 %). Koulutustasolla ei ole merkittävää vaikutusta autojen määrään, sillä vastaukset jakautuvat melko tasan eri koulutusasteen edustajien kesken (liite 3). Montako vakituisesti käytössä olevaa henkilöautoa taloudessanne on? 0 1 3< Asikkala (N=30) 19 9 Nastola (N=30) Lahti Laune (N=30) Lahti keskusta (N=30) Kaikki (N=10) % 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuva 4. Montako vakituisesti käytössä olevaa henkilöautoa taloudessanne on? 3. Kuinka usein kuljetaan autolla? Asukkailta kysyttiin heidän liikkumistavoista kuten autoilusta, julkisten kulkuvälineiden käytöstä ja liikkumistottumusten muuttamisesta. Haastatelluista noin kolmannes (31 %) käyttää autoa päivittäin (kuva ). Sukupuolten välillä on jonkin verran eroja, sillä miehistä autoa käyttää päivittäin 34 prosenttia kun taas naisten kohdalla vastaava luku on 9 (liite ). Myös toisessa ääripäässä on sukupuolten välillä pientä eroa: 30 prosenttia naisista ja 6 prosenttia miehistä ei käytä autoa lainkaan. 7

8 Kuinka usein käytätte henkilöautoa? päivittäin muutaman kerran viikossa muutaman kerran kuussa tai harvemmin en koskaan Asikkala (N=30) Nastola (N=9) Lahti Laune (N=9) Lahti keskusta (N=30) Kaikki (N=118) % 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuva. Kuinka usein käytätte henkilöautoa? Henkilöautoa on pakko käyttää työmatkoihin, kun bussivuoroja on vähennetty. N, Asikkala Ikäluokkia vertailtaessa vähiten autoa käyttävät tämän tutkimuksen mukaan 0 9 -vuotiaat, joista 40 prosenttia ei käytä autoa lainkaan. Kaikista ikäluokista kolmannes (30 33 %) käyttää autoa päivittäin (liite 3). Koulutustaso näyttää haastatteluiden perusteella vaikuttavan auton käyttöön jonkin verran. Päivittäin autoa käyttävät eniten korkeakoulun käyneet, joista 39 prosenttia autoilee joka päivä, kun taas vastaava osuus peruskoulun käyneistä on vain 19 prosenttia. Sama näkyy myös toisessa ääripäässä: prosenttia korkeakoulun käyneistä ja 37 prosenttia peruskoulun käyneistä ei käytä autoa lainkaan (liite 4). Haastattelupaikkojen välillä on kysymyksen suhteen eroja, riippuen siitä minkä tyyppisessä kunnassa vastaajat asuvat ja siitä asuvatko he taajamassa vai haja-asutusalueella. Suurimmat erot löytyvät Asikkalassa ja Lahden keskustassa asuvien väliltä, kun taas Launeella ja Nastolassa auton käyttö on keskenään hyvin samantyyppistä. Kuva kertoo, että Asikkalassa 60 prosenttia haastatelluista asukkaista käyttää autoa päivittäin, kun taas Lahden keskustassa asuvien osalta vastaava osuus on 7 prosenttia. Yli 70 prosenttia keskusta-alueella asuvista käyttää autoa harvoin tai ei ollenkaan. Myös Nastolassa ja Lahden Launeella kolmannes (31 %) talouksista ei käytä autoa lainkaan. Haastateltavista 60 prosenttia ei käytä joukkoliikennevälineitä lainkaan tai käyttää niitä harvemmin kuin kerran kuussa (kuva 6). Yksittäiset ihmiset käyttävät joukkoliikennevälineitä päivittäin ja kymmenesosa (11 %) muutaman kerran viikossa. Sukupuolten välillä on kysymyksen suhteen jonkin verran eroja. Neljännes (3 %) miehistä väittää, etteivät koskaan käytä joukkoliikennettä, kun taas naisten kohdalla vastaava osuus on 8 prosenttia (liite ). Puolet naisista ( %) ja reilu kolmannes (38 %) miehistä kulkee linja-autolla tai junalla harvemmin kuin kerran kuussa. Tätä useammin kulkevien kohdalla ei ole sukupuolten välillä merkittäviä eroja. 8

9 Kuinka usein käytätte joukkoliikennettä? päivittäin muutaman kerran kuussa muutaman kerran viikossa harvemmin kuin kerran kuussa en koskaan Asikkala (N=30) Nastola (N=30) Lahti Laune (N=30) Lahti keskusta (N=30) Kaikki (N=10) % 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuva 6. Kuinka usein käytätte joukkoliikennettä? En koskaan, koska on huonot yhteydet töihin (yksi vaihto). N60, Laune Työhön liittyvässä matkustamisessa. N46, Lahti keskusta Ikäluokkia vertailtaessa aineisto kertoo, että alle 40 -vuotiaat kulkevat joukkoliikenteellä jonkin verran useammin kuin heitä vanhemmat ikäluokat (liite 3). Koulutustasoa vertailtaessa käy ilmi, että ammattikoulun käyneet käyttävät jonkin verran useammin joukkoliikennettä kuin korkeakoulun tai peruskoulun käyneet, mutta merkittäviä eroja ei ole löydettävissä (liite 4). Lahden keskustassa asuvat käyttävät linja-autoa tai junaa enemmän kuin muilla tutkimusalueilla asuvat, mutta erot Asikkalan, Nastolan tai Lahden Launeen välillä eivät ole merkittäviä (kuva 6). 3.3 Työmatkat Puolet työssäkäyvistä haastatelluista kulkee työmatkansa autolla. Asikkalassa ja Nastolassa asuvista suurin osa (noin 80 %) kulkee töihin autolla, kun taas Lahdessa työmatkoja taitetaan usein myös pyörällä tai kävellen (kuva 7). Lahdessa asuvista haastateltavista yhteensä vain 7 prosenttia vastasi kulkevan autolla töihin. Laajan Lahden seudulla tehdyn henkilöliikennetutkimuksen (Kalenoja et al. 010) mukaan henkilöauton osuus työmatkoista Asikkalassa on 74 prosenttia, Lahdessa 63 prosenttia ja Nastolassa 77 prosenttia. Asikkalan ja Nastolan osalta tulokset ovat siis samansuuntaisia, mutta Lahden osalta haastattelunäyte eroaa merkittävästi laajemmasta tutkimuksesta. 9

10 Miten liikutte työmatkanne pääasiallisesti? autolla kävellen/pyörällä joukkoliikenteellä Asikkala (N=16) 1 4 Nastola (N=1) 10 Lahti Laune (N=1) Lahti keskusta (N=1) 3 13 Kaikki (N=64) % 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuva 7. Miten liikutte työmatkanne pääasiallisesti? Haastatteluaineisto on työmatkojen osalta melko pieni tarkempaan vertailuun, joten tuloksia voi sukupuolen, iän ja koulutuksen osalta pitää lähinnä tapauskohtaisina. Aineiston mukaan sukupuolten välillä on eroja, sillä autolla ajelee töihin 39 prosenttia miehistä ja 6 prosenttia naisista (liite ). Edelleen 0 9 -vuotiaat kulkevat muita ikäluokkia useimmin autolla, kun taas alle 40 -vuotiaat liikkuvat enemmän kävellen ja pyörällä (liite 3). Suppean tutkimusaineiston mukaan koulutustaso vaikuttaa jossain määrin työmatkaliikkumiseen, sillä korkeakoulun käyneet kulkevat selvästi harvemmin autolla työmatkojaan kuin peruskoulun käyneet (33 % vs. 44%) (liite 4). Haastateltavilta tiedusteltiin myös haluaisivatko he liikkua työmatkansa jollain toisella tavalla. Suurin osa (8 %) oli tyytyväisiä nykyiseen liikkumismuotoonsa, mutta loput työssäkäyvistä haluaisi, syystä tai toisesta, liikkua muulla tavalla kuin tällä hetkellä. Haastatelluista asukkaista kymmenen haluaisi mieluummin kulkea joukkoliikenteellä ja 11 joko kävellen tai pyörällä (liite ). Useiden vastausten kohdalla halu kuntoilla on yleisin syy kävelyyn tai pyöräilyyn. (Joukkoliikenne) Yhteydet ei toimi, mutta haluaisin käyttää jos se olisi mahdollista. M60, Asikkala Haluaisin kuntoilla eli terveyssyistä (kulkisin mieluummin kävellen kuin autolla). N4, Lahti keskusta 3.4 Vapaa-ajan liikenne ja liikkuminen Yli puolet (4 %) haastatelluista asukkaista liikkuu vapaa-ajallaan ensisijaisesti kävellen tai pyörällä (kuva 8). Asuinpaikka vaikuttaa merkittävästi myös vapaa-ajan liikkumistapoihin, koska valtaosa asikkalalaisista liikkuu myös vapaa-ajallaan autolla, kun taas Lahden keskustassa asuvista harva käyttää autoa. Nastolassa sen sijaan harrastetaan vapaa-ajalla huomattavasti enemmän lihasvoimin tapahtuvaa liikkumista verrattuna työmatkaliikkumiseen. 10

11 Miten liikutte pääasiallisesti muuten (eli vapaa-ajalla)? autolla kävellen/pyörällä joukkoliikenteellä Asikkala (N=30) 3 7 Nastola (N=30) Lahti Laune (N=30) Lahti keskusta (N=30) Kaikki (N=10) % 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuva 8. Miten liikutte pääasiallisesti muuten (eli vapaa-ajalla)? Miehistä 1 prosenttia liikkuu vapaa-ajalla pääasiassa autolla, kun naisten vastaava osuus on 40 prosenttia (liite ). Iän suhteen ei ole havaittavissa selkeää trendiä vapaa-ajan liikkumisen osalta. Eniten autolla liikkuvat vuotiaat (8 %), kun taas nuoremmissa ja vanhemmissa ikäluokissa pääosa vapaa-ajan liikkumisesta tapahtuu lihasvoimin (39-46 % liikkuu autolla) (liite 3). Koulutustason osalta vertailu kertoo, että korkeakoulun ja ammattikoulun käyneet autoilevat enemmän (47-48 %) kuin perusasteen koulutuksen saaneet (30 %) (liite 4). Seitsemän kymmenestä (73 %) oli tyytyväisiä siihen, miten kulkevat vapaa-ajallaan (liite ). Lopuista suurin osa haluaisi liikkua nykyistä enemmän kävellen tai pyörällä (1 %). Syyt siihen miksi haluttaisiin kulkea toisin kuin tällä hetkellä vaihtelevat taloudellisista syistä, terveydellisiin ja ympäristöllisiin syihin. Tavaroiden kuljettamisen ja mukavuuden halun vuoksi (kuljen autolla enkä halua kulkea muulla tavoin). M63 Nastola (Haluaisin kulkea bussilla, mutta) En kulje bussilla koska matka kestää siten kauemmin ja bussilla on hankala liikkua pienen lapsen kanssa. N31, Lahti Laune Jos bensa olisi halvempaa (kulkisin autolla). M36 Lahti Laune (Kulkisin mieluummin pyörällä, koska) Haluan kuntoilla, ja koska saan siitä mielen virkeyttä ja raitista ilmaa N6 Asikkala Verrattaessa auton omistusta siihen, miten asukkaat vapaa-ajallaan liikkuvat käy ilmi, että mitä enemmän kotitaloudessa on autoja, sitä useammin niillä liikutaan (liite ). Autottomissa kotitalouksissa asuvat kulkevat luonnollisesti pääasiassa joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä. Yhden auton talouksissa asuvista prosenttia kulkee pääasiassa autolla ja kahden tai useamman auton talouksissa asuvista 76 prosenttia autoilee. Tulokset ovat hyvin samansuuntaisia myös henkilöliikennetutkimuksessa (Kalenoja et al. 010). 11

12 3. Hyötyliikunta kiinnostaa ainakin lyhyemmillä matkoilla Haastateltavat saivat myös kertoa mitkä tekijät vaikuttavat liikkumistapojen valintaan. Haastattelija esitti heille vaihtoehdot, joista valittiin kolme. Yksittäiset haastateltavat olivat valinneet enemmän tai vähemmän kuin kolme, mutta näiden vastaajien lukumäärä on niin vähäinen, ettei se vaikuta kokonaisuuteen. Liikkumistavan valintaa selittää eniten matkan pituus, joka vaikuttaa asiaan 70 prosentilla haastatelluista asukkaista (liite 6). Seuraavaksi eniten vaikuttaa halu kuntoilla eli 39 prosenttia haastateltavista harrastaa hyötyliikuntaa, kulkemalla matkoja lihasvoimin. Eniten hyötyliikkujia on Lahden keskustassa ja Nastolassa, joissa yli puolet haastateltavista kertoi kuntoiluhalun vaikuttavan liikkumistavan valintaan (kuva 9). Kolmanneksi useimmin mainittiin tarve kuljettaa tavaroita (33 %). Asikkalassa asuvista yli puolet (7 %) vastasi tämän syyn selittävän heidän liikkumistapojaan. Maaseudulla asuvilla on pidemmät matkat kuljettavana, jotka yleensä vaativat oman auton käyttöä. Mitkä tekijät vaikuttavat ensisijaisesti liikkumistavan valintaan? 30 Lahti keskusta (N=30) Lahti Laune (N=30) Nastola (N=30) Asikkala (N=30) matkan pituus halu kuntoilla tavaroiden kuljettamistarve Kuva 9. Mitkä tekijät vaikuttavat ensisijaisesti liikkumistavan valintaan? matkan kohde sääolosuhteet ympäristöasiat Seuraavaksi tärkeimmät tekijät ovat matkan kohde (0 %), sääolosuhteet (18 %) ja ympäristöasiat (13 %). Näiden lisäksi tasaisesti mainintoja saivat ajanpuute, mukavuuden halu, joukkoliikenteen sujuvuus ja vastaajien oma terveydentila. Joukkoliikenteen hinta vaikutti Lahden keskustassa asuvien liikkumiseen ja joukkoliikenteen puuttuminen asikkalalaisten kulkemiseen. 1

13 4 Liikkumistapojen muuttaminen 4.1 Ulkopuolisen tahon puuttumista liikkumiseen toivotaan Enemmistö haastatelluista asukkaista (71 %) toivoo, että jokin ulkopuolinen taho ohjaisi ja kannustaisi liikkumista ympäristöystävällisempään suuntaan, jotta asukkaat alkaisivat suosia kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen käyttöä (kuva 10). Pitäisikö jonkin ulkopuolisen tahon ohjata ja kannustaa liikkumista ympäristöystävällisempään suuntaan? kyllä ei en osaa sanoa Asikkala (N=30) 19 6 Nastola (N=9) 3 4 Lahti Laune (N=30) 1 4 Lahti keskusta (N=30) 6 Kaikki (N=119) % 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuva 10. Pitäisikö jonkin ulkopuolisen tahon ohjata ja kannustaa liikkumista ympäristöystävällisempään suuntaan? Useampi nainen toivoi ulkopuolisen tahon ohjausta: naisista 80 prosenttia kun taas miehistä 7 prosenttia toivoi jonkun ohjaavan liikkumista (liite ). Ikäluokkien välillä on myös eroja sikäli, että mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse, sitä enemmän ulkopuolista ohjausta toivotaan (liite 3). Edelleen koulutustausta vaikuttaa niin, että mitä korkeampi koulutustaso on, sitä enemmän toivotaan ohjausta (liite 4). Korkeakoulun käyneistä 86 prosenttia toivoo ohjausta, kun taas ammattikoulun käyneistä vastaava osuus on 71 prosenttia ja peruskoulun käyneistä vain 46 prosenttia. Ne jotka vastasivat kysymykseen kieltävästi perustelevat vastaustaan lähinnä yksilön vapaudella valita oma liikkumistapansa. Jokainen itse tietää miten haluaa liikkua. N49, Nastola Jokainen on itse päättänyt tapansa. M70, Lahti keskusta Siitä (ulkopuolisesta ohjauksesta) ei ole paljon apua, ihmiset ovat mukavuudenhaluisia. M64 Asikkala Myöntävästi vastanneilta kysyttiin jatkokysymyksenä minkä tahon ohjausta he toivoisivat ja miten ohjauksen tulisi tapahtua. Haastattelulomakkeessa (liite 1) kerrotut vaihtoehdot esitettiin haastateltaville. Myös osa niistä, jotka olivat sitä mieltä, että ulkopuolista ohjausta ei kaivata, ottivat kuitenkin kantaa 13

14 tähän kysymykseen. Kuten kuva 11 näyttää, eniten kannatettiin kunnan ohjausta, sen jälkeen valtion ja työnantajan. Kaikki kolme tahoa sai kuitenkin tasaisen kannatuksen kaikilla haastattelualueilla. Minkä tahon tulisi ohjata liikkumista ympäristöystävällisempään suuntaan? työnantajan kunnan valtion Asikkala Nastola Lahti Laune Lahti keskusta Kaikki % 0 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kuva 11. Minkä tahon tulisi ohjata liikkumista ympäristöystävällisempään suuntaan? Haastateltavilta tiedusteltiin tarkemmin ohjauskeinoja valmiiden vaihtoehtojen pohjalta. Kunnan toivottiin ohjaavan liikkumistapoja erityisesti joukkoliikenteen hinnoittelun avulla, mutta myös lisäämällä tuettuja matkoja sekä muuttamalla aikatauluja ja reittejä (liite 7). Kevyen liikenteen reitistöihin ja niiden ylläpitoon toivottiin myös parannuksia. Vain kourallinen vastaajista kannatti maksuttomista autopaikoista luopumista tai taloudellisen ajotavan kurssien tukemista. Valtion toivottiin myös puuttuvan ohjaukseen lisäämällä joukkoliikenteen tukemista. Myös ympäristöystävällisemmän liikkumisen verohyötyjä ja työmatkojen verovähennysoikeutta ympäristöystävällisestä liikkumisesta kannatettiin. Sen sijaan autoilun verotuksen lisäämistä kannatti vain pieni osa. Työnantajan ohjauskeinoista ylivoimaisesti eniten kannatusta sai työsuhdematkalippu. Laajempaa kannatusta saivat myös etätyön mahdollistaminen ja rahallinen tuki vaihdettaessa työajot pyöräilyyn sekä polkupyörien pysäköintitilojen parantaminen. Kysymyksiä oli myös mahdollista kommentoida omin sanoin, alla muutamia esimerkkejä. Pienempiä joukkoliikennevälineitä. N68, Lahti keskusta (Työpaikalla pitäisi olla) Parkkipaikka, johon auton voi jättää yöksi N43, Lahti keskusta (Työnantajan) Palkitsemisen ei tarvitse olla välttämättä rahallista. Voisi esim. päästä aikaisemmin töistä. N4 Nastola 14

15 Taloudellisia ja ekologisia kulkuneuvoja tarvitaan, koska pelkkä joukkoliikenteen käyttö ei riitä liikkumismuotona Suomessa. En kannata rangaistuksia vaan positiivisia ohjauskeinoja. M6, Lahti Laune Olen maksuttomista autopaikoista luopumista ja autoilun verotusta vastaan: en pidä tällaisesta kurittamisesta. N7, Lahti keskusta Yhtenäiset pyöräilytiet niin, että pyörätie ei vaihdu aina välillä toiselle puolelle katua! N4, Lahti keskusta Tavarankuljetuspalveluja maaseudulle. Ja muiden liikkuvien palveluiden kehittäminen. M7 Asikkala Myös Lahden seudun henkilöliikennetutkimuksessa (Kalenoja et al. 010) joukkoliikenteeseen liittyvät asiat saivat eniten huomiota, kun ihmisillä oli mahdollisuus antaa palautetta liikennejärjestelmästä. Palautteet liittyivät linja- ja vuorotarjonnan parantamiseen sekä lippujen hintojen laskemiseen erityisesti erityisryhmien osalta. 4. Liikutaan kävellen ja pyöräillen! Lopuksi kysyttiin vielä avoimella kysymyksellä mikä haastateltavien mielestä olisi paras tapa muuttaa liikkumista ympäristöä vähemmän kuormittavaan suuntaan. Vastaukset luokiteltiin niin, että jokaisessa vastauksessa mainitut asiat eroteltiin kuuluvaksi yhteen tai useampaan luokkaan. Kuvassa 1 on esitetty eniten kannatusta saaneet toimenpiteet. Reilu kolmasosa vastaajista (37 %) oli sitä mieltä, että ympäristön kannalta olisi parasta jos ihmiset lisäisivät kävelyä ja pyöräilyä. Neljännes (6 %) mainitsi autoilun vähentämisen. Edelleen viidesosa vastaajista (1 %) kertoi joukkoliikenteen suosimisen parhaaksi tavaksi toimia ympäristöystävällisesti. Näiden lisäksi kannatusta saivat muun muassa vähäpäästöisemmän teknologian kehittäminen, kimppakyydit ja yhteiskunnan tuet ja sanktiot. Hajamainintoja tuli myös liittyen yleisen tietoisuuden lisäämiseen ja oman esimerkin tärkeyteen. Mikä on mielestänne paras tapa muuttaa liikkumista ympäristöä vähemmän kuormittavaan suuntaan? Kaikki (N=10) Lahti keskusta (N=30) Lahti Laune (N=30) Nastola (N=30) Asikkala (N=30) kävelyn ja pyöräilyn lisääminen autoilun vähentäminen joukkoliikenteen suosiminen joukkoliikenteen kehittäminen ja hinnoittelu teknologian kehittäminen, esim. sähköautot yhteiskunnan tuet ja sanktiot kimppakyydit Kuva 1. Mikä on mielestänne paras tapa muuttaa liikkumista ympäristöä vähemmän kuormittavaan suuntaan? 1

16 Nastolalaiset esittivät muita enemmän ehdotuksia muuttaa liikkumistapojaan, erityisesti joukkoliikenteeseen liittyviä kommentteja esiintyi enemmän kuin muilla alueilla. Asikkalassa puolestaan vastaukset liittyivät autoilun vähentämiseen eli liikkumisen karsimiseen yleisesti. Tällä hetkellä annetaan verohelpotuksia pitkistä työmatkoista. Yhteiskunta pitäisi järjestää niin, että töitä voisi tehdä lähempänä kotia tai etätöinä. Vanhempien esimerkki liikkumisessa on tärkeä. M0, Lahti keskusta Liikkua enemmän pyörällä ja kävellen; autolla ei tarvitsisi mennä joka paikkaan. M34, Nastola Henkilöautoilun vähentäminen, ympäristöystävälliset polttoaineet. N70, Asikkala Joukkoliikenteen käyttö lähiöissä ja kaupungeissa. Oman auton käytön vähentäminen. Pyörä on hyvä lyhyillä matkoilla. N60 Nastola Pitäisi yhdistää kaikki hoidettavat asiat yhdelle matkalle tai jättää auto kotiin. N34 Laune Yhteenveto ja tulosten analysointi Noin kolmannes haastatelluista asukkaista käyttää pääasiassa autoa päivittäiseen liikkumiseen, kun taas loput kulkevat useimmiten lihasvoimin tai joukkoliikenteellä. Kuitenkin vain yksittäiset vastaajat käyttävät joukkoliikennettä päivittäin. Asuinpaikka vaikuttaa sekä työmatka- että vapaa-ajanliikkumiseen. Lahden keskustassa asuvat käyttävät autoa vähiten, kun taas Asikkalassa asuvat eniten. Tätä selittää luonnollisesti se, että keskustassa palvelut ja työpaikat ovat usein lähellä ja niihin kuljetaan jalan tai pyörällä, myös joukkoliikenneyhteydet toimivat parhaiten keskustasta käsin. Erityisesti maaseudulla pitkät etäisyydet ja joukkoliikenteen toimimattomuus aiheuttavat tarpeen käyttää autoa sekä työ- että vapaa-ajanmatkoihin. Vapaa-ajalla liikutaan jonkin verran enemmän lihasvoimin. Huomattavin ero työmatka- ja vapaa-ajan liikkumisen välillä on Nastolassa. Eroa voi selittää se, että Nastolasta kuljetaan todennäköisesti Lahteen suuntautuvat työmatkat autolla, mutta vapaa-aikana tarvittavat palvelut löytyvät lähempää ja ne saavutetaan myös lihasvoimin. Haastatteluiden perusteella suurempi osa naisista kulkee työmatkansa autolla, mutta suurempi osa miehistä kuitenkin käyttää autoa päivittäin ja vapaa-ajallaan. Autoa käytetään pitkien matkojen ja tavaroiden kuljettamisen takia, mutta suuri osa haastatelluista haluaa harrastaa hyötyliikuntaa ja kulkee lyhyempiä matkoja lihasvoimin. Ulkopuolista ohjausta ja kannustamista liikkumistapojen valintaan toivotaan. Ohjauksen halutaan olevan mieluummin erilaisilla porkkanoilla kannustamista kuin sanktioihin perustuvaa. Erityisesti joukkoliikenteen käytön kannustamiseksi toivotaan sekä kunnan, valtion että työnantajien panostusta esimerkiksi maksujen tukemisen ja työsuhdematkalipun muodossa. Naiset toivovat ohjausta jonkin verran useammin kuin miehet. Tyypillisimmin ulkopuolisen tahon ohjausta toivoo alle 40-vuotias korkeasti koulutettu nainen. Haastattelujen mukaan hyötyliikunnan lisääminen olisi paras tapa muuttaa liikkumistottumuksia ympäristöystävällisempään suuntaan. Samalla autoilu vähenisi ja myös joukkoliikenteen käyttö lisääntyisi. 16

17 Tutkimuksen mukaan asukkaiden liikkumistottumuksiin voi pyrkiä vaikuttamaan parantamalla joukkoliikenteen toimivuutta ja laskemalla hintatasoa. Tekemällä joukkoliikenteestä reittien ja aikataulujen osalta todellisen, edullisen ja houkuttelevan vaihtoehdon, sen käyttöä voitaisiin lisätä. Toki on myös tilanteita, joissa henkilöauto on ainoa vaihtoehto, mutta monissa tapauksissa linja-auton käyttäminen vaihtoehtoisena liikkumismuotona osalla tekemistään matkoista on jo askel ilmastoystävällisempään suuntaan. Asukkaiden kiinnostus hyötyliikuntaan on sekä ilmastonmuutoksen että kansanterveyden kannalta ilahduttavaa. Yhteiskunnan toimilla tulisi pyrkiä edistämään joukkoliikenteen, kävelyn ja etenkin pyöräilyn mahdollisuuksia, jotta hyötyliikkujien määrää saataisiin edelleen lisättyä. 17

18 Lähteet Kalenoja, Hanna & Maiju Lintusaari & Markus Pajarre (010)..Lahden seudun liikennetutkimus (010). Osaraportti 1: Henkilöliikennetutkimus luettu Tilastokeskus (009a). Tilastotietokannat, StatFin-tilastotietokanta, Väestörakenne, Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain luettu Tilastokeskus (009b). Tilastotietokannat, Kaupunki- ja seutuindikaattorit, Koulutus, Tutkinnon suorittaneet koulutusasteen mukaan sekä väestön koulutustaso %0ja%0seutuindikaattorit/Indikaattorit%0009%0alueluokituksilla/Koulutus/Koulutus_fi.asp, luettu

19 Liitteet Liite 1. Haastattelulomake Ilmastonmuutos 1) Tiedätkö omasta mielestäsi tarpeeksi hyvin mitä ilmastonmuutos tarkoittaa? kyllä en en osaa sanoa ) Mitä? 3) Oletko saanut riittävästi tietoa ilmastonmuutoksesta? kyllä en en osaa sanoa 4) Mahdollinen kommentti ) Mistä lähteistä olet saanut tietoa ilmastonmuutoksesta? (Haastattelija EI esitä vaihtoehtoja) sanoma- tai aikakausilehdet tv radio internet sosiaalinen media keskustelut ystävien/sukulaisten/työkavereiden kanssa ammattilehdet tiedotusmateriaali, esim. esitteet koulu/oppilaitos/työpaikka kirjallisuus yhdistys/yhteisö yleisötilaisuus en mistään muualta, mistä? 6) Mitä kautta haluaisit saada lisää tietoa ilmastonmuutoksesta? (Haastattelija EI esitä vaihtoehtoja) sanoma- tai aikakausilehdet tv radio internet sosiaalinen media keskustelut ystävien/sukulaisten/työkavereiden kanssa ammattilehdet tiedotusmateriaali, esim. esitteet koulu/oppilaitos/työpaikka kirjallisuus yhdistys/yhteisö yleisötilaisuus en tarvitse lisätietoja, tiedän jo tarpeeksi en mistään muualta, mistä? 7) Mahdollinen kommentti 8) Onko ilmastonmuutos mielestäsi todellinen uhka? kyllä ei en osaa sanoa 9) Perustelu (jos haastateltava sellaisen kertoo) Ilmastonmuutoksen hillintä 10) Miten ilmastonmuutoksen suhteen tulisi toimia? hillitä hillitä ja sopeutua sopeutua ei mitenkään en osaa sanoa 11) Mahdollinen kommentti 1) Kenen pitää hillitä ilmastonmuutosta? (Haastattelija EI esitä vaihtoehtoja) kaikkien yhteiskunnan teollisuuslaitosten muiden maiden (USA, Kiina ) jonkun muun ei kenenkään en osaa sanoa

20 13) Mahdollinen kommentti 14) Haluatko omilla toimillasi osallistua ilmastonmuutoksen hillintään? kyllä en en osaa sanoa 1) Mahdollinen kommentti 16) Koetko, että Sinulla on mahdollisuus omilla toimillasi vaikuttaa? kyllä en en osaa sanoa 17) Mahdollinen kommentti 18) Oletko jo muuttanut omaa toimintaasi ilmastonmuutoksen takia? kyllä en en osaa sanoa 19) Mahdollinen kommentti 0) Jos olet, niin miten? - lajitteletko jätteet? - kompostoitko? - kierrätätkö tavaroita/vaatteita? - pyritkö vähentämään jätteitä? (turha pakkausmateriaali,kertakäyttötuott.) - suositko ympäristöystävällisiä tuotteita? - suositko paikallisia tuotteita (lähiruoka)? Oma-aloitteinen Haastattelijan esitettyä vastaus vaihtoehdon 0 - säästätkö energiaa kotona? (virransäästö, sisälämpötilan laskeminen) - säästätkö energiaa työpaikalla? - ostatko vihreää sähköä? - käytätkö vettä säästeliäästi? - oletko vähentänyt autoilua? - suositko julkisia kulkuneuvoja? - harrastatko hyötyliikuntaa? - onko autosi vähäpäästöinen? 1) Muulla tavoin, miten? ) Olisitko valmis tinkimään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi mieluimmin asumisesta autoilusta lomamatkailusta en mistään näistä jostain muusta, mistä? Liikkuminen 3) Kuinka usein käytätte henkilöautoa? päivittäin muutaman kerran viikossa muutaman kerran kuussa harvemmin kuin kerran kuussa en koskaan 4) Mahdollinen kommentti ) Kuinka usein käytätte joukkoliikennettä (linja-autoa, junaa, metroa tai raitiovaunua)? päivittäin muutaman kerran viikossa muutaman kerran kuussa harvemmin kuin kerran kuussa en koskaan

21 6) Mahdollinen kommentti 7) Kuinka usein liikutte kävellen koko matkan (esim. työmatkan, kauppamatkan)?: päivittäin muutaman kerran viikossa muutaman kerran kuussa harvemmin kuin kerran kuussa en koskaan 8) Mahdollinen kommentti 9) Kuinka usein liikutte pyörällä koko matkan (esim. työmatkan, kauppamatkan)? päivittäin muutaman kerran viikossa muutaman kerran kuussa harvemmin kuin kerran kuussa en koskaan 30) Mahdollinen kommentti 31) Miten liikutte työmatkanne pääasiallisesti? kävellen pyörällä mopolla, skootterilla, moottoripyörällä joukkoliikenteellä (esim. juna, linja-auto) autolla työskentelen kotona en ole työelämässä jotenkin muuten, miten? 3) Haluaisitteko liikkua työmatkanne jotenkin toisin (jotakin toista kulkutapaa käyttäen)? Jos, niin miten? kävellen pyörällä mopolla, skootterilla, moottoripyörällä joukkoliikenteellä (esim. juna, linja-auto) autolla jotenkin muuten, miten? en osaa sanoa en 1 33) Miksi? 34) Työmatkan pituus on keskimäärin km/vrk 3) Kuinka paljon muita matkoja teillä on keskimäärin km/vko (kauppa-, harrastus-, asiointimatkoja, ei koske lomamatkoja) 36) Miten liikutte pääasiallisesti muuten (kauppa-, harrastus-, asiointimatkoja, ei koske lomamatkoja) kävellen pyörällä mopolla, skootterilla, moottoripyörällä joukkoliikenteellä (esim. juna, linja-auto) autolla jotenkin muuten, miten? en osaa sanoa 37) Haluaisitteko liikkua vapaa-ajalla jotenkin toisin (jotakin toista kulkutapaa käyttäen)? Jos, niin miten? kävellen pyörällä mopolla, skootterilla, moottoripyörällä joukkoliikenteellä (esim. juna, linja-auto) autolla jotenkin muuten, miten? en osaa sanoa en 38) Miksi? 39) Montako vakituisesti käytössä olevaa henkilöautoa taloudessanne on? tai enemmän 40) Jos on auto: Kuinka monta henkilöä talouteenne kuuluu? tai enemmän 41) Jos on auto: Miksi taloudessanne on auto/autoja? työmatkoja varten

22 lasten kuljettamista varten (esim. hoitoon, harrastuksiin) harrastuksia varten se on harrastus koska muillakin on (sosiaalinen vaikutus /status tms.) terveydentilani takia mukavuudenhalusta mökillä käyntiä varten isovanhemmilla/sukulaisilla vierailuja varten jostain muusta syystä? TAI 4) Jos ei ole autoa: Miksi ette ole hankkinut autoa? en tarvitse autoa ei ole ajokorttia auton polttoaineen hinta / autoilun kalleus turvattomuus (mm. liikenneonnettomuuksien pelko, sääolosuhteet) ympäristösyistä halu kuntoilla koska muillakaan ei ole (sosiaalinen vaikutus /status tms.) jokin muu, mikä? 43) Mitkä tekijät vaikuttavat ensisijaisesti liikkumistavan valintaan (max 3)? (Haastateltavaa voidaan auttaa tarvittaessa) matkan pituus matkan kohde auton polttoaineen hinta / autoilun kalleus lapsien vieminen hoitoon/kouluun/harrastuksiin tavaroiden kuljettamistarve, kantaminen, lastenvaunut, matkatavarat tms. pysäköintipaikkojen puute joukkoliikenteen lippujen hinta joukkoliikenteen sujuvuus (vaihdot, aikataulut, matkan kesto) joukkoliikennevälineiden kunto joukkoliikenneasemien viihtyisyys ja turvallisuus kevyen liikenteen väylien puuttuminen, kunto, kunnossapito, turvallisuus tms. puutteet valaistuksessa / pimeys pelko polkupyörävarkaudesta sääolosuhteet sosiaalitilojen puuttuminen (suihku-/ vaatteiden säilytystilat) terveydellinen tila (vanhuus, sairaus, vamma, liikuntaeste) mukavuudenhalu ajanpuute (esim. jalan liikkuminen hidasta, autolla nopeaa) halu kuntoilla ympäristöasiat jokin muu, mikä? 44) Pitäisikö jonkin ulkopuolisen tahon ohjata ja kannustaa liikkumista ympäristöystävällisempään suuntaan eli edesauttaa kevyen ja joukkoliikenteen käyttöä? kyllä (esitetään vaihtoehdot) ei (esitetään jatkokysymys) en osaa sanoa 4) Jos ei: Miksi ei? 46) Jos kyllä: minkä tahon ja miten? (Vaihtoehdot esitetään haastateltavalle) työnantajan työsuhdematkalippu etätyön mahdollisuus sosiaaliset tilat, suihkut tms. työsuhdepolkupyörä työsuhdeasunto mahdollisuus vuokrata pyörä/auto maksuttomista autopaikoista luopuminen polkupyörien turvallisen pysäköintitilan lisääminen / katetut pyörien pysäköintitilat rahallinen tuki vaihtaessa työajot autosta/bussista pyöräilyyn palkitseminen esim. tempaus pyöräilyn kannustamiseksi kesällä jotenkin muuten, miten? kunnan maksuttomista autopaikoista luopuminen polkupyörien turvallisen pysäköintitilan lisääminen / katetut pyörien pysäköintitilat kevyenliikenteen reittien rakentaminen, hoito sekä talvi kunnossapito joukkoliikenteen hinnoittelu joukkoliikenteen aikataulut joukkoliikenteen reitit joukkoliikennematkojen tuen lisääminen hyvät (ilmastoidut) joukkoliikennevälineet taloudellisen ajotavan kurssien tukeminen jotenkin muuten, miten?

23 valtion autoilun verotus ympäristöystävällisen liikkumisen verohyödyt joukkoliikennematkojen tuen lisääminen työmatkojen verovähennysoikeus ympäristöystävällisestä liikkumisesta jotenkin muuten, miten? 49) Mahdollinen kommentti kyllä (esitetään jatkokysymys) en (esitetään jatkokysymys) en osaa sanoa 4) Jos kyllä/en: Miksi? (Ja miten?) ) Mikä on mielestänne paras tapa muuttaa liikkumista ympäristöä vähemmän kuormittavaan suuntaan? 0) Oletteko muuttanut liikkumistapojanne viime aikoina? kyllä (esitetään jatkokysymys) en (esitetään jatkokysymys) en osaa sanoa 1) Jos kyllä: Miten olette muuttaneet liikkumistapojanne? kävelen vähemmän kävelen enemmän pyöräilen vähemmän pyöräilen enemmän käytän joukkoliikennettä vähemmän käytän joukkoliikennettä enemmän käytän autoa vähemmän käytän autoa enemmän jotenkin muuten, miten? ) Jos kyllä: Miksi olette muuttaneet liikkumistapojanne? ympäristösyistä terveyssyistä taloudellisista syistä jostain muusta syystä, mikä syy? 3) Jos en: Oletteko harkinnut muuttavanne liikkumistapojanne? Taustatiedot 6) Sukupuoli nainen mies 7) Syntymävuosi tai -vuosikymmen 8) Kaupunginosa/asuinalue 9) Asuinalue kunnan/kaupungin keskusta taajama/lähiö haja-asutusalue 60) Koulutus kansakoulu keski- tai peruskoulu ylioppilas ammattikoulu/opisto ammattikorkeakoulu yliopisto muu, mikä? 61) Ammatti 3

24 Liite. Vastausten vertailu sukupuolten eroavaisuuksien suhteen. Kuinka usein käytätte henkilöautoa?. Kuinka usein käytätte henkilöautoa? Sukupuoli mies nainen Total 0 Count 0 % within. Kuinka usein käytätte.0% 100.0% 100.0% henkilöautoa? % within Sukupuoli.0%.7% 1.7% en koskaan Count 1 34 % within. Kuinka usein käytätte 3.3% 64.7% 100.0% henkilöautoa? % within Sukupuoli.% 30.1% 8.3% harvemmin kuin kerran kuussa Count 1 1 % within. Kuinka usein käytätte 0.0% 0.0% 100.0% henkilöautoa? % within Sukupuoli.1% 1.4% 1.7% muutaman kerran kuussa Count 8 10 % within. Kuinka usein käytätte 0.0% 80.0% 100.0% henkilöautoa? % within Sukupuoli 4.3% 11.0% 8.3% muutaman kerran viikossa Count % within. Kuinka usein käytätte 4.7% 4.3% 100.0% henkilöautoa? % within Sukupuoli 34.0% 6.0% 9.% päivittäin Count % within. Kuinka usein käytätte 43.% 6.8% 100.0% henkilöautoa? % within Sukupuoli 34.0% 8.8% 30.8% Total Count % within. Kuinka usein käytätte 39.% 60.8% 100.0% henkilöautoa? % within Sukupuoli 100.0% 100.0% 100.0% Kuinka usein käytätte joukkoliikennettä? Sukupuoli mies nainen Total. Kuinka usein käytätte en koskaan Count joukkoliikennettä? % within. Kuinka usein käytätte 64.7% 3.3% 100.0% joukkoliikennettä? % within Sukupuoli 3.4% 8.% 14.% harvemmin kuin kerran kuussa Count % within. Kuinka usein käytätte 3.1% 67.9% 100.0% joukkoliikennettä? % within Sukupuoli 38.3%.1% 46.7% muutaman kerran kuussa Count % within. Kuinka usein käytätte 3.% 64.% 100.0% joukkoliikennettä? % within Sukupuoli 3.4% 7.4%.8% muutaman kerran viikossa Count 8 13 % within. Kuinka usein käytätte 38.% 61.% 100.0% joukkoliikennettä? % within Sukupuoli 10.6% 11.0% 10.8% päivittäin Count 1 3 % within. Kuinka usein käytätte 66.7% 33.3% 100.0% joukkoliikennettä? % within Sukupuoli 4.3% 1.4%.% Total Count % within. Kuinka usein käytätte 39.% 60.8% 100.0% joukkoliikennettä? % within Sukupuoli 100.0% 100.0% 100.0% Miten liikutte työmatkanne pääasiallisesti? Sukupuoli Total

25 mies nainen 31. Miten liikutte työmatkanne 0 Count 3 3 pääasiallisesti? % within Sukupuoli 48.9% 43.8% 4.8% autolla Count % within Sukupuoli 19.1% 31.% 6.7% en ole työelämässä Count % within Sukupuoli.1%.0%.8% joukkoliikenteellä Count % within Sukupuoli 6.4% 4.1%.0% kävellen Count % within Sukupuoli 1.8% 11.0% 11.7% pyörällä Count 7 1 % within Sukupuoli 10.6% 9.6% 10.0% Total Count % within Sukupuoli 100.0% 100.0% 100.0% Haluaisitteko liikkua työmatkanne jotenkin toisin? Sukupuoli mies nainen Total 3. Haluaisitteko liikkua työmatkanne jotenkin toisin? autolla en en osaa sanoa 1 1 jotenkin muuten, miten? 1 3 joukkoliikenteellä kävellen pyörällä Total Miten liikutte pääasiallisesti muuten (eli vapaa-ajalla)? mies Sukupuoli nainen Total 36. Miten liikutte pääasiallisesti autolla Count muuten (eli vapaa-ajalla)? % within Sukupuoli 1.1% 39.7% 44.% joukkoliikenteellä Count 0 % within Sukupuoli 4.3%.0% 1.7% kävellen Count % within Sukupuoli 31.9% 4.% 38.3% pyörällä Count % within Sukupuoli 1.8% 17.8% 1.8% Total Count % within Sukupuoli 100.0% 100.0% 100.0% Haluaisitteko liikkua vapaa-ajalla jotenkin toisin? 37. Haluaisitteko liikkua vapaaajalla jotenkin toisin? Sukupuoli mies nainen Total autolla Count % within Sukupuoli.1% 4.1% 3.3% en Count % within Sukupuoli 76.6% 69.9% 7.% en osaa sanoa Count 4 % within Sukupuoli 4.3%.7% 3.3% jotenkin muuten, miten? Count % within Sukupuoli.1%.0%.8% joukkoliikenteellä Count 1 4 % within Sukupuoli.1%.% 4.% kävellen Count 7 % within Sukupuoli 4.3% 6.8%.8% mopolla, skootterilla, moottoripyörällä Count % within Sukupuoli.0% 1.4%.8% pyörällä Count % within Sukupuoli 8.% 9.6% 9.% Total Count

26 37. Haluaisitteko liikkua vapaaajalla jotenkin toisin? Sukupuoli mies nainen Total autolla Count % within Sukupuoli.1% 4.1% 3.3% en Count % within Sukupuoli 76.6% 69.9% 7.% en osaa sanoa Count 4 % within Sukupuoli 4.3%.7% 3.3% jotenkin muuten, miten? Count % within Sukupuoli.1%.0%.8% joukkoliikenteellä Count 1 4 % within Sukupuoli.1%.% 4.% kävellen Count 7 % within Sukupuoli 4.3% 6.8%.8% mopolla, skootterilla, moottoripyörällä Count % within Sukupuoli.0% 1.4%.8% pyörällä Count % within Sukupuoli 8.% 9.6% 9.% Total Count % within Sukupuoli 100.0% 100.0% 100.0% Pitäisikö jonkin ulkopuolisen tahon ohjata ja kannustaa liikkumista ympäristöystävällisempään suuntaan eli edesauttaa kevyen ja joukkoliikenteen käyttöä? mies Sukupuoli nainen Total 44. Pitäisikö jonkin ulkopuolisen 0 Count tahon ohjata ja kannustaa % within Sukupuoli.0% 1.4%.8% liikkumista ei Count ympäristöystävällisempään suuntaan eli edesauttaa kevyen ja % within Sukupuoli 3.4% 9.6% 1.0% joukkoliikenteen käyttöä? en osaa sanoa Count % within Sukupuoli 19.1% 9.6% 13.3% kyllä Count % within Sukupuoli 7.4% 79.% 70.8% Total Count % within Sukupuoli 100.0% 100.0% 100.0% Liite 3. Vastausten vertailu luokitellun iän suhteen Montako vakituisesti käytössä olevaa henkilöautoa taloudessanne on? Luokiteltu ikä alle ja yli Total 39. Montako vakituisesti 0 Count käytössä olevaa % within Luokiteltu ikä 31.4% 16.7% 6.1% 30.0% 8.3% henkilöautoa taloudessanne 1 Count on? % within Luokiteltu ikä 37.1% 66.7%.% 64.0% 4.% Count % within Luokiteltu ikä 8.6% 8.3% 1.7% 6.0% 1.8% 3 Count % within Luokiteltu ikä.0% 8.3%.0%.0%.8% 4 tai enemmän Count % within Luokiteltu ikä.9%.0%.0%.0%.8% Total Count % within Luokiteltu ikä 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% 6

27 Kuinka usein käytätte henkilöautoa? Luokiteltu ikä alle ja yli Total. Kuinka usein käytätte 0 Count henkilöautoa? % within. Kuinka usein 0.0%.0%.0% 0.0% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu ikä.9%.0%.0%.0% 1.7% en koskaan Count % within. Kuinka usein 0.6%.9% 6.% 47.1% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu ikä 0.0% 16.7% 39.1% 3.0% 8.3% harvemmin kuin kerran kuussa Count % within. Kuinka usein 0.0%.0%.0% 0.0% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu ikä.9%.0%.0%.0% 1.7% muutaman kerran kuussa Count % within. Kuinka usein 60.0%.0% 10.0% 30.0% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu ikä 17.1%.0% 4.3% 6.0% 8.3% muutaman kerran viikossa Count % within. Kuinka usein.7% 17.1% 17.1% 40.0% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu ikä.7% 0.0% 6.1% 8.0% 9.% päivittäin Count % within. Kuinka usein 9.7% 10.8% 18.9% 40.% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu ikä 31.4% 33.3% 30.4% 30.0% 30.8% Total Count % within. Kuinka usein 9.% 10.0% 19.% 41.7% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu ikä 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% Kuinka usein käytätte joukkoliikennettä? Luokiteltu ikä alle ja yli Total. Kuinka usein käytätte en koskaan Count joukkoliikennettä? % within. Kuinka usein 3.%.9% 11.8% 8.8% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu ikä 11.4% 8.3% 8.7% 0.0% 14.% harvemmin kuin kerran kuussa Count % within. Kuinka usein 30.4% 16.1% 10.7% 4.9% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu ikä 48.6% 7.0% 6.1% 48.0% 46.7% muutaman kerran kuussa Count % within. Kuinka usein 16.1% 6.% 3.3% 4.% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu ikä 14.3% 16.7% 43.% 8.0%.8% muutaman kerran viikossa Count % within. Kuinka usein 61.%.0% 30.8% 7.7% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu ikä.9%.0% 17.4%.0% 10.8% päivittäin Count % within. Kuinka usein 33.3%.0% 33.3% 33.3% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu ikä.9%.0% 4.3%.0%.% Total Count % within. Kuinka usein 9.% 10.0% 19.% 41.7% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu ikä 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% Miten liikutte työmatkanne pääasiallisesti? Luokiteltu ikä alle ja yli Total 7

28 31. Miten liikutte työmatkanne pääasiallisesti? 0 Count % within Luokiteltu ikä 8.6% 33.3% 6.1% 70.0% 4.8% autolla Count % within Luokiteltu ikä.7% 41.7% 39.1% 18.0% 6.7% en ole työelämässä Count % within Luokiteltu ikä.0%.0%.0%.0%.8% joukkoliikenteellä Count % within Luokiteltu ikä 8.6%.0% 13.0%.0%.0% kävellen Count % within Luokiteltu ikä.9% 8.3% 13.0% 4.0% 11.7% pyörällä Count 3 1 % within Luokiteltu ikä 14.3% 16.7% 8.7% 6.0% 10.0% Total Count % within Luokiteltu ikä 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% Miten liikutte pääasiallisesti muuten (eli vapaa-ajalla)? Luokiteltu ikä alle ja yli Total 36. Miten liikutte autolla Count pääasiallisesti muuten (eli % within Luokiteltu ikä 4.7% 8.3% 39.1% 4.0% 44.% vapaa-ajalla)? joukkoliikenteellä Count % within Luokiteltu ikä.0%.0% 4.3%.0% 1.7% kävellen Count % within Luokiteltu ikä 37.1%.0% 43.% 40.0% 38.3% pyörällä Count % within Luokiteltu ikä 17.1% 16.7% 13.0% 16.0% 1.8% Total Count % within Luokiteltu ikä 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% Pitäisikö jonkin ulkopuolisen tahon ohjata ja kannustaa liikkumista ympäristöystävällisempään suuntaan eli edesauttaa kevyen ja joukkoliikenteen käyttöä? Luokiteltu ikä alle ja yli Total 44. Pitäisikö jonkin 0 Count ulkopuolisen tahon ohjata ja % within Luokiteltu ikä.0%.0%.0%.0%.8% kannustaa liikkumista ei Count ympäristöystävällisempään suuntaan eli edesauttaa % within Luokiteltu ikä.9%.0% 13.0%.0% 1.0% kevyen ja joukkoliikenteen en osaa sanoa Count käyttöä? % within Luokiteltu ikä 17.1%.0% 13.0% 14.0% 13.3% kyllä Count % within Luokiteltu ikä 80.0% 7.0% 73.9% 6.0% 70.8% Total Count % within Luokiteltu ikä 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% Liite 4. Vastausten vertailu koulutustason suhteen Montako vakituisesti käytössä olevaa henkilöautoa taloudessanne on? Luokiteltu koul korkeakoulu ammattikoulu/o pisto, ylioppilas kansa-, keski-, peruskoulu Total 39. Montako vakituisesti 0 Count käytössä olevaa % within Luokiteltu koul.0% 8.6% 33.3% 8.6% henkilöautoa taloudessanne 1 Count on? % within Luokiteltu koul 47.% 7.1% 9.3% 4.6% Count % within Luokiteltu koul 7.8% 1.% 7.4% 16.0% 4 tai enemmän Count % within Luokiteltu koul.0% 1.8%.0%.8% Total Count % within Luokiteltu koul 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% 8

29 Kuinka usein käytätte henkilöautoa? Luokiteltu koul ammattikoulu/opi kansa-, keski-, korkeakoulu sto, ylioppilas peruskoulu Total. Kuinka usein käytätte 0 Count 0 0 henkilöautoa? % within. Kuinka usein.0%.0% 100.0% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu koul.0%.0% 7.4% 1.7% en koskaan Count % within. Kuinka usein 3.% 47.1% 9.4% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu koul.% 8.6% 37.0% 8.6% harvemmin kuin kerran kuussa Count % within. Kuinka usein 0.0%.0% 0.0% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu koul.8%.0% 3.7% 1.7% muutaman kerran kuussa Count % within. Kuinka usein 30.0% 40.0% 30.0% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu koul 8.3% 7.1% 11.1% 8.4% muutaman kerran viikossa Count % within. Kuinka usein 8.6% 4.3% 17.1% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu koul 7.8% 33.9%.% 9.4% päivittäin Count % within. Kuinka usein 38.9% 47.% 13.9% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu koul 38.9% 30.4% 18.% 30.3% Total Count % within. Kuinka usein 30.3% 47.1%.7% 100.0% käytätte henkilöautoa? % within Luokiteltu koul 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% Kuinka usein käytätte joukkoliikennettä?. Kuinka usein käytätte joukkoliikennettä? Luokiteltu koul ammattikoulu/opi kansa-, keski-, korkeakoulu sto, ylioppilas peruskoulu Total en koskaan Count % within. Kuinka usein.9% 8.8% 3.3% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu koul.8% 17.9%.% 14.3% harvemmin kuin kerran kuussa Count % within. Kuinka usein 36.4% 47.3% 16.4% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu koul.6% 46.4% 33.3% 46.% muutaman kerran kuussa Count % within. Kuinka usein 9.0% 4.%.8% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu koul.0%.0% 9.6% 6.1% muutaman kerran viikossa Count % within. Kuinka usein 38.% 30.8% 30.8% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu koul 13.9% 7.1% 14.8% 10.9% päivittäin Count % within. Kuinka usein 33.3% 66.7%.0% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu koul.8% 3.6%.0%.% Total Count % within. Kuinka usein 30.3% 47.1%.7% 100.0% käytätte joukkoliikennettä? % within Luokiteltu koul 100.0% 100.0% 100.0% 100.0% Miten liikutte työmatkanne pääasiallisesti? 9

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa

Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa Ilmastonmuutos asukkaiden arjessa Lahden tiedepäivä 29.11.2011 Susanna Vanhamäki Paikallisilla teoilla ilmastonmuutoksen hillintään - IMMU 2009-2012 tavoitteena sekä selvittää paikallisia konkreettisia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten

Lisätiedot

Liikkumisen ilmastotalkoot Itä-Suomessa kyselyn tulokset

Liikkumisen ilmastotalkoot Itä-Suomessa kyselyn tulokset Liikkumisen ilmastotalkoot Itä-Suomessa kyselyn tulokset 17.9.2019 1 Perustiedot kyselystä Kyselyn tavoitteena oli selvittää itäsuomalaisten asenteita ja halukkuutta muuttaa liikkumistaan ilmastoystävällisempään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 05 Taloustutkimus Oy Marraskuu 05 Tuomo Turja 09..05 SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO.... Tutkimuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 0 Taloustutkimus Oy Marraskuu 0 Tuomo Turja 9..0 Pauliina Aho SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO....

Lisätiedot

Lahtelaisten liikkuminen ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt sekä erilaisten taustatekijöiden vaikutus näihin

Lahtelaisten liikkuminen ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt sekä erilaisten taustatekijöiden vaikutus näihin Lahtelaisten liikkuminen ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt sekä erilaisten taustatekijöiden vaikutus näihin CitiCAP hankkeessa kerättiin tietoa henkilöiden liikkumisesta Moprimin kehittämän kännykkäsovelluksen

Lisätiedot

TYÖMATKA- JA TYÖASIAMATKAKYSELY

TYÖMATKA- JA TYÖASIAMATKAKYSELY TYÖMATKA- JA TYÖASIAMATKAKYSELY TAUSTATIEDOT Sukupuoli mies nainen Syntymävuosi: 1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940 1941 1942 1943 1944 1945 1946 1947 1948 1949

Lisätiedot

Miten kuljet työmatkasi?

Miten kuljet työmatkasi? Taustatiedot Sukupuolesi? * Nainen Mies Syntymävuotesi? * 1975 Asuinpaikkasi postinumero? * esim. 00100 * Toimenkuvasi? * Työntekijä tai toimihenkilö Esimies 11% valmis https://www.webropolsurveys.com/preview/previewquestions.aspx[23.2.2011

Lisätiedot

SUHTAUTUMINEN PYÖRÄILYN EDISTÄMISEEN HELSINGISSÄ ) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? Oletteko % KAIKISTA vastaajista

Lisätiedot

Asukaskysely Tulokset

Asukaskysely Tulokset Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...

Lisätiedot

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta kestävän liikkumisen muotoihin ja työmatkojen liikkumiseen tulokset 2018 Yritys- ja kuntapäättäjien näkemyksiä kestävästä liikkumisesta 2016 Liikennevirasto Motiva

Lisätiedot

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Työpaikkojen liikkumisenohjaus Marja Tommola Mitä on liikkumisen ohjaus Kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kutsutaan liikkumisen ohjaukseksi

Lisätiedot

HLJ-BAROMETRI. Toukokuussa 2013 tehdyn mielipidetiedustelun tulokset. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HLJ-BAROMETRI. Toukokuussa 2013 tehdyn mielipidetiedustelun tulokset. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HLJ-BAROMETRI Toukokuussa 2013 tehdyn mielipidetiedustelun tulokset Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tiivistelmä Helsingin seudun 14 kunnan 15 vuotta täyttäneille asukkaille suunnattu mielipidetiedustelu,

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista

Lisätiedot

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen ELY-keskuksen työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen ELY-keskuksen työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen ELY-keskuksen työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Ville Voltti 26.11.2014 Tutkimuksen perustiedot 174 vastausta, 706 työmatkaa Vastausaktiivisuus 68 % Tulokset

Lisätiedot

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus Tulosten esittely

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus Tulosten esittely Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus 2016 Tulosten esittely 8.3.2018 Tutkimus lyhyesti Vuodesta 1974 alkaen noin 6 v. välein toteutettu kyselytutkimus. Tutkimus antaa yleiskuvan suomalaisten liikkumisesta

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA

LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten

Lisätiedot

JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018

JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 TOTEUTUS Surveypal-nettikysely (7. 21.5.2018). Kyselyllä haluttiin selvittää mm. työssäkäyvien kulkutapoja kodin

Lisätiedot

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Kyselyn tuloksia 1 Yhteenveto Vastauksia kerätty 16.4. 2.5.2018 välisenä aikana Surveypal-kyselyllä. Vanhemmille suunnattuun kyselyyn saatu yhteensä 1291 vastausta 92

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014

Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia. Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -asukaskyselyn tuloksia Yleiskaava 2029 Kevät 2014 Rakenna Turkua -kysely Avoinna 26.3.-18.5.2014 Liittyi Yleiskaava 2029:n kehityskuvavaiheeseen, suunnattiin asukkaille Kysely keskittyi

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin

Lisätiedot

Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy

Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Työmatkaliikenne Suomessa Suomalaiset tekevät keskimäärin 2,9 matkaa päivässä, matkoista joka neljäs on työmatka

Lisätiedot

Matkustustottumukset Lahden seudulla - kävellen, pyöräillen vai autolla?

Matkustustottumukset Lahden seudulla - kävellen, pyöräillen vai autolla? Matkustustottumukset Lahden seudulla - kävellen, pyöräillen vai autolla? Päijät-Hämeen liikenteen tulevaisuus 15.11.2110 erikoistutkija Hanna Kalenoja Tampereen teknillinen yliopisto A Henkilöhaastattelut

Lisätiedot

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU Hyvää päivää / iltaa. Olen Oy:stä. Teemme parhaillaan tutkimusta 18-74 vuotta täyttäneiden Helsinkiläisten suhtautumisesta kaupungin liikenneolosuhteisiin. Voinko esittää Teille muutamia kysymyksiä? Tämä

Lisätiedot

1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä?

1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? 1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? A Puolesta B Jonkin verran puolesta C Jonkin verran vastaan D Vastaan 2) Liikutteko

Lisätiedot

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä TYÖIKÄISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Sähköiseen kyselyyn vastasi 321 täysi-ikäistä pieksämäkeläistä, joista 67 prosenttia oli naisia ja 33 prosenttia

Lisätiedot

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Työpaikkojen liikkumisenohjaus Marja Tommola Mitä on liikkumisen ohjaus Kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kutsutaan liikkumisen ohjaukseksi

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri 2018 lyhyt kooste 26.10.2018 Sisältö Mikä on MAL-barometri: tausta ja toteutus (kalvot 3-6) Asukkaiden ja luottamushenkilöiden kulkutavat (kalvot 7-9)

Lisätiedot

Moottoripyöräilyn verotus, päästöt, sähkökäyttöiset 2- pyöräiset ja palvelumallit Suomessa. SMOTOn tutkimus 2018

Moottoripyöräilyn verotus, päästöt, sähkökäyttöiset 2- pyöräiset ja palvelumallit Suomessa. SMOTOn tutkimus 2018 Moottoripyöräilyn verotus, päästöt, sähkökäyttöiset 2- pyöräiset ja palvelumallit Suomessa SMOTOn tutkimus 2018 Suomalainen motoristi 2018 Omistaa keskimäärin 1,6 moottoripyörää Ajomäärä keskimäärin 7200

Lisätiedot

Kysely suomalaisten suhtautumisesta kestävän liikkumisen muotoihin ja työmatkaliikkumiseen. Liikennevirasto Motiva Aula Research 13.4.

Kysely suomalaisten suhtautumisesta kestävän liikkumisen muotoihin ja työmatkaliikkumiseen. Liikennevirasto Motiva Aula Research 13.4. Kysely suomalaisten suhtautumisesta kestävän liikkumisen muotoihin ja työmatkaliikkumiseen Liikennevirasto Motiva Aula Research 13.4.2018 Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi) ISBN 978-952-317-565-5

Lisätiedot

A. 1. TAUSTATIEDOT. Kaikki. 1. Sukupuoli. 1. Sukupuoli. 2. Ikä

A. 1. TAUSTATIEDOT. Kaikki. 1. Sukupuoli. 1. Sukupuoli. 2. Ikä A. 1. TAUSTATIEDOT 1. Sukupuoli 2. Ikä 1. Sukupuoli 3. Asuinpaikkakunta Reristeröity kotikuntasi 4. Katuosoite Osoitetietojen avulla määritetään, missä päin joukkoliikennepalvelut toimivat/eivät toimi

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen pituudet, tarkoitus ja kulkutapa)

Lisätiedot

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä

Lisätiedot

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä KOULULAISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Koululaiset saivat vastata sähköiseen kyselyyn vapaa-ajallaan tai tiettyjen luokkaasteiden kohdalla kouluajalla.

Lisätiedot

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Ville Voltti 13.11.2014 Työmatkojen kulkutapajakauma, keskussairaala 0 % 8 % Auto, yksin Auto, kimppakyyti

Lisätiedot

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin 28.6.2016 Aloitamme klo 9.00 Kysymykset viestitoiminnon kautta Webinaari tallennetaan AIKATAULU JA OHJELMA Linjat aukeavat klo 8.45

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Valikoima-, hankinta- ja logistiikkapalveluyhtiö,

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Päivittäistavarakaupan valikoima-, hankinta-

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET:

PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: PUHELINREKRYTOINNIN YHTEYDESSÄ KYSYTTÄVÄT TAUSTAKYSYMYKSET: A. Asuinpaia (ei kysytä, data saatavilla otoksesta): Postinumero (= asuinpaiakunta, asuinalue) B. Sukupuoli: 1 Nainen 2 Mies C. Kuinka vanha

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 17.11.2014 Yleistä kyselystä Kyselytutkimus on osa Itä-Suomen liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY

ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY ASUKASKYSELY KYMENLAAKSON JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOMÄÄRITYS LIIDEA OY Vastaajien määrät Vastaajia yhteensä 183 Naisia 77 %, Miehiä 23 % Ikäjakauma painottuu työikäisiin 81 % käy töissä kodin ulkopuolella

Lisätiedot

OTANTATUTKIMUS OY HELSINKILÄISTEN LIIKKUMISTOTTUMUKSET Marraskuu Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto/ Liikennesuunnitteluosasto

OTANTATUTKIMUS OY HELSINKILÄISTEN LIIKKUMISTOTTUMUKSET Marraskuu Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto/ Liikennesuunnitteluosasto Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan tilaajan käyttöön. Raporttia tai osia siitä ei saa edelleen toimittaa tai julkaista missään muodossa ilman Otantatutkimus Oy:n lupaa ja nimen mainitsemista. HELSINKILÄISTEN

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 24.9.7.10. 7 935 vastaajaa Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto Teuva. Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto Teuva Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 30.8.2017 Taustatiedot Kunta Koulu 3. lk 4. lk 5. lk 6. lk Alakoulu yht. 7. lk 8. lk 9. lk Yläkoulu yht. YHT. Isojoki Isojoen

Lisätiedot

Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista

Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista 1. Vastaajan sukupuoli 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 200 220 240 260 280 300 320 340 Mies Nainen 2. Vastaajan asuinalue 0 10 20 30 40 50 60 70

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015

Lisätiedot

Liikkumistutkimus 2014 Taustakysymykset

Liikkumistutkimus 2014 Taustakysymykset Liikkumistutkimus 2014 Taustakysymykset Mikäli tutkimus on osoitettu taloudessanne lapselle, pyydämme vanhempia tai huoltajaa vastaamaan lapsen puolesta. Ovatko henkilötietonne oikein saatekirjeessä? Mikäli

Lisätiedot

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla

Liikkumistutkimus 2018 Kulkutapojen käyttö Helsingin seudulla Lisätietoja Liikkumistutkimuksesta: 21.3.2019 HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikennejärjestelmä ja tutkimukset -osasto Erikoistutkija Pekka Räty pekka.raty@hsl.fi 040 738 6559 Liikennetutkija

Lisätiedot

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten ruuhkaliikenteen laatuongelmaan joukkoliikenteessä tulisi suhtautua? ihmiset roikkuisivat

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS 1

LIIKKUMISEN OHJAUS 1 LIIKKUMISEN OHJAUS 1 Liikkumisen ohjaus Mobility Management Liikkumisen ohjaus (engl. Mobility Management) on kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kuten neuvonnalla, markkinoinnilla,

Lisätiedot

Tulevaisuuden matkustuskäyttäytyminen

Tulevaisuuden matkustuskäyttäytyminen Ajatuksia teemasta: Tulevaisuuden matkustuskäyttäytyminen Mikä muuttuu, mikä pysyy? Projektipäällikkö, TkL Kati Kiiskilä Insinööritoimisto Liidea Oy kati.kiiskila@liidea.fi Liikennesuunnittelun paradigman

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Liikkeellä parempaan

Liikkeellä parempaan Liikkeellä parempaan MISTÄ KYSE? Organisaatio tukee työntekijöidensä ekologisia liikkumisvalintoja ottamalla käyttöön CO2MMUTING bonusjärjestelmän työpaikalla. Kyseessä pysyvä ohjelma, joka edistää tervellisiä

Lisätiedot

Kuopion pyöräilyn edistämisen tiekartta

Kuopion pyöräilyn edistämisen tiekartta Asukaskyselyn tulokset Taustatiedot Lähtökohta: Vastausaika: Toteutus: Lopputulos: Kuopiolaisille suunnattu kysely, jossa heitä pyydettiin arvioimaan nykytilaa Kuopiossa sekä antamaan palautetta kehittämistä

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen Kaupunkipyörien asiakaskysely 2017 kaikki vastaajat, N= 7 940 Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

Korvaussuoritukset kaatumis-ja putoamistapaturmista (lakisääteinen tapaturmavakuutus)

Korvaussuoritukset kaatumis-ja putoamistapaturmista (lakisääteinen tapaturmavakuutus) miljoonaa euroa Korvaussuoritukset kaatumis-ja putoamistapaturmista (lakisääteinen tapaturmavakuutus) 16 14 16 14 työmatkatapaturmat, vapaa-ehtoisesti vakuutetut yrittäjät 12 1 8 12 1 8 työmatkatapaturmat,

Lisätiedot

Fiksusti töihin aamiaisseminaarin Case Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio

Fiksusti töihin aamiaisseminaarin Case Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Fiksusti töihin aamiaisseminaarin 28.11. 2017 Case Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Työmatkaliikkumisen herätyksemme K-S shp Puolet matkoista tehdään autolla automatkat voisivat vähentyä 35 % Puolet työmatkoista

Lisätiedot

ELY-keskuksen työmatkaliikkuminen: Suutarin lapsen kengillä kelpaa nyt kulkea

ELY-keskuksen työmatkaliikkuminen: Suutarin lapsen kengillä kelpaa nyt kulkea ELY-keskuksen työmatkaliikkuminen: Suutarin lapsen kengillä kelpaa nyt kulkea Viisaan liikkumisen verkosto 11.5.2017 Koho Reino 9.05.2017 Mitä saimme aikaan: Väline Asenne CO2 2 Koho Reino Miksi onnistuimme?

Lisätiedot

Liite 8. Työmatkaliikkumiskysely

Liite 8. Työmatkaliikkumiskysely Liite 8. Työmatkaliikkumiskysely Pääasiallinen liikkumismuoto kesäkaudella (huhti-syyskuu) Mitkä seuraavista ratkaisevat kulkumuodon työmatkalla kesäkaudella (huhti-syyskuu)? * Voit valita useamman kohdan

Lisätiedot

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the

Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the Supported by the European Union in the framework of the Health Programme 2008-2013. The views expressed herein can in no way be taken to reflect the official opinion of the European Union. TYÖMATKAPYÖRÄILYN

Lisätiedot

Liikennebarometri 2016

Liikennebarometri 2016 Liikennebarometri 0 Espoon kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus Liikennesuunnitteluyksikkö Liikennebarometri 0 Toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt Kantar TNS Oy Espoon kaupungin toimeksiannosta. Kantar

Lisätiedot

ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu Adato Energia - Tuhat suomalaista 5/2019

ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu Adato Energia - Tuhat suomalaista 5/2019 ADATO ENERGIA KAUKOLÄMPÖ Tuhat Suomalaista / Toukokuu 0 Tutkimuksen toteutus IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen kuluttajapaneeliin.

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti. Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019

Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti. Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019 Miten Vaasassa liikutaan vuonna 2035? Asukaskyselyn koonti Vaasan kestävän liikkumisen ohjelma 09/2019 Mitä mieltä olet seuraavista kestävään liikkumiseen liittyvistä väittämistä? Väitteistä eniten kannatusta

Lisätiedot

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE II Asukastyöpajan tulokset

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE II Asukastyöpajan tulokset Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma LIITE II Asukastyöpajan tulokset Työpaja asukkaille Työpaja pidettiin 10.11. klo 17.30-19.00 Työpajaan osallistui 17 henkilöä Työpajan tavoitteet Saada orivesiläiset

Lisätiedot

OPISKELIJAN KAUPUNKI

OPISKELIJAN KAUPUNKI OPISKELIJAN KAUPUNKI Ideoita, uhkia ja mahdollisuuksia kaupunkikehittämiseen Tutkimusraportti Maria Rytkönen & Juhani Saari Esityksen tulokset Juhani Saari Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus

Lisätiedot

TARKKAILIJA VON KAARA

TARKKAILIJA VON KAARA TARKKAILIJA VON KAARA Tavoite: Oppilaat tiedostavat henkilöautojen hallitsevan aseman jokapäiväisessä elämässämme. Verrata henkilöautojen suosioita muihin liikkumistapoihin. Osoittaa, millä perusteella

Lisätiedot

Maakunnan uusi rooli: Edunvalvojasta liikennejärjestelmän ja maakunnan kehittäjäksi

Maakunnan uusi rooli: Edunvalvojasta liikennejärjestelmän ja maakunnan kehittäjäksi Maakunnan uusi rooli: Edunvalvojasta liikennejärjestelmän ja maakunnan kehittäjäksi Kehittämispäällikkö Marko Tanttu Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 1.11.2017 Esityksen punainen lanka Maakuntauudistus

Lisätiedot

HELSINKILÄISTEN LIIKKUMISTOTTUMIKSIA KOSKEVA HENKILÖHAASTATTELU

HELSINKILÄISTEN LIIKKUMISTOTTUMIKSIA KOSKEVA HENKILÖHAASTATTELU LIITE 1 TYÖOHJELMA 5.5.2015/THe HELSINKILÄISTEN LIIKKUMISTOTTUMIKSIA KOSKEVA HENKILÖHAASTATTELU TUTKIMUKSEN TAUSTAA Helsingin liikennejärjestelmää kehitetään kestävien liikennemuotojen edistämiseksi. Sitä

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 167 asukkaista. Tämä on 2,1 % kunnan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti 21.12.2011. Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT Tutkimusraportti 21.12.2011 Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kaupungin strategisen

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Kuva: Juha-Pekka Vartiainen JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Lisätietoja: Hanna Herkkola, hanna.herkkola@ramboll.fi, 5 51 55 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuolenne?. Ikäryhmänne

Lisätiedot

Työmatkakysely Eija Peltonen ja Urpo Huuskonen

Työmatkakysely Eija Peltonen ja Urpo Huuskonen Eija Peltonen ja Urpo Huuskonen Yleistä Työmatkakysely toteutettiin 16.9. 20.10.2011 Vastaajia 230, työmatkakyselysivustolla kävijöitä oli 481 Kouvolaan työhön tulevia vastaajista oli 72 Kouvolalaisia

Lisätiedot

Liikennebarometri 2016

Liikennebarometri 2016 Liikennebarometri 0 Vantaan kaupunki Kuntatekniikan keskus Liikennesuunnitteluyksikkö Liikennebarometri 0 Toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt Kantar TNS Oy Vantaan kaupungin toimeksiannosta. Kantar TNS

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 17 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 4 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p.

kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p. kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, 18.4.2013 Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu susanna.vanhamaki@lamk.fi, p. 050 316 1050 Kokeile edes kerran Kestävän liikkumisen vaihtoehdot -hanke 1.10.2012-31.12.2013,

Lisätiedot

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.

Lisätiedot

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011 KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 011 1.1 Yleistä kyselyn toteutuksesta Maaliskuun 011 aikana Nurmijärvellä toteutettiin Kivenkyydin kehittämiskysely Webropolnettikyselynä. Kyselyn tavoitteena oli saada tietoa

Lisätiedot

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Termit tutuiksi Viisas liikkuminen? Missä asun, minne kuljen, kuljenko ollenkaan? Asuinpaikka Toimitilan sijainti Sähköinen asiointi Etätyö-

Lisätiedot

Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä

Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä 13.6.2014 Hanna Kalenoja Tutkimuspäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus Verne 1

Lisätiedot