SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
|
|
- Jari Saarnio
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö
2 LIIKEVAIHTO Satakunnan talous näytti käänteen merkkejä vuoden 2014 heinä joulukuussa, sillä teknologiateollisuuden liikevaihto ja vienti kasvoivat kohisten. Vetureina toimivat metallien jalostus sekä koneiden ja laitteiden valmistus. Toisaalta telakoiden tilanne muuttui entistä kehnommaksi, mutta meriteollisuus kasvoi silti yleisesti hyvinkin ripeästi. Elintarviketeollisuuden liikevaihto kohosi jälleen selvästi. Sen sijaan metsä- ja kemianteollisuuden liikevaihto supistui. Rakentaminen jäi selvästi pakkaselle. Palvelualojen loppuvuosi sujui vaisusti, sillä vain kaupan liikevaihto kasvoi. Yritysten maksama palkkasumma aleni loppuvuodesta, sillä työpaikkojen määrä väheni käänteen merkeistä huolimatta kaikilla päätoimialoilla, osin melko rajustikin. 2
3 Elintarviketeollisuuden liikevaihto kohosi jälleen selvästi aiemman notkahduksen jälkeen. Sen sijaan metsä- ja kemianteollisuuden liikevaihto supistui. Kummankin alan liikevaihto on Satakunnassa yhä alempi kuin vuonna 2008 ennen talouskriisin alkua. 3
4 Teknologiateollisuudessa (TOL 24 30, ei sis. tietotekniikka-alaa) käänne parempaan näyttäisi tapahtuneen Satakunnassa viime vuoden puolivälin jälkeen. Liikevaihto alkoi kasvaa ripeästi, sillä jokainen metallin alatoimiala pääsi kasvuun kiinni vuoden 2014 heinä joulukuussa. Myös viennin arvo kohosi poikkeuksellisen voimakkaasti. Metallien jalostuksen sekä tärkeän arvonlisäyksen tuottajan, koneiden ja laitteiden valmistuksen, liikevaihto kasvoi maakunnassa yli kymmenyksen. Niiden viennin arvo on saattanut kohota enemmänkin. Metallien jalostusta siivitti värimetallien hintojen nousu. Metallituotteiden valmistuksen liikevaihto jatkoi edelleen kasvu-uralla, joskin nousu tasaantui hieman. Elektroniikka- ja sähkötuoteteollisuuden liikevaihto alkoi pitkästä aikaa kohota syyskesällä, mutta vuoden 2008 tasoon on yhä suuri kuilu. Lisäksi nousu tyrehtyi viimeisellä vuosineljänneksellä. 4
5 Teknologiateollisuuden kasvaneiden yritysten osuus pysyi toipumisen käynnistymisestä huolimatta ennallaan, joten yritys- ja alakohtainen hajonta on kasvanut. Maakunnan teknologiateollisuuden yrityksistä liki puolen onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan ja runsas kolmannes kasvoi yli 15 % vuoden 2014 heinä joulukuussa. Satakunnan metallialaa kannatteleekin runsaat 70 yli 20 henkilöä työllistävää yritystä. Niiden liikevaihto kasvoi loppuvuonna ripeästi. Myös 5 20 hengen yritysten heinä joulukuu sujui mainiosti. Sen sijaan alle viiden työntekijän yritysten liikevaihto supistui vielä kolmannella vuosineljänneksellä selvästi, mutta orastava nousu näyttäisi käynnistyneen aivan vuoden lopussa. Valtakunnallisesti teknologiateollisuuden vaikeudet jatkuivat edelleen, sillä tärkeän elektroniikka- ja sähkötuoteteollisuuden liikevaihdon lasku jatkui. Konepajateollisuus näyttäisi tosin päässeen jaloilleen, sillä liikevaihto nousi aavistuksen. Metallituotteissa kirjattiin pientä laskua, mutta metallien jalostus kasvoi roimasti Satakunnan tapaan. Kaiken kaikkiaan teknologiateollisuuden haarojen yhteenlasketun liikevaihdon pudotus pysähtyi, joten käänne kohti valoisampia aikoja on saattanut alkaa. Vientikin alkoi vetää, joskin kasvu jäi yhä hennoksi. 5
6 Satakunnan meriklusteriin kuuluu 50 meriteollisuuden kone- ja laitevalmistajaa sekä telakkaa. Alaa on pitänyt pinnalla kone- ja laitevalmistus ja kehitys on ollut viime vuosina teollisuuden keskiarvoa parempaa. Meriteollisuuden yritykset pääsivät kiinni kunnon kasvuun vuoden 2014 heinä joulukuussa. Yli 10 %:n liikevaihdon nousu on maakunnan toimialojen kärkeä. Telakat ovat kuitenkin yhä vaikeuksissa. 6
7 Rakentamisen loppuvuosi sujui murheellisissa merkeissä, sillä liikevaihto ja etenkin henkilöstön määrä putosivat roimasti. Näkymät ovat heikot korjausrakentamista lukuun ottamatta. Tukku- ja vähittäiskauppa kykeni maakunnassa luomaan pientä kasvua. Sen sijaan majoitus- ja ravitsemistoiminnan loppuvuosi näytti harmaalta liikevaihdon laskun myötä. Erilaisista tuki- ja suunnittelualoista koostuva liike-elämän palvelut pysyi yhä tiukasti pudotuksessa, sillä teollisuuden ja rakentamisen vaikeuksien ohella myös vuokratyövoiman kysyntä lienee vähentynyt Olkiluodon työmaalla. 7
8 LIIKEVAIHTO Tilastokeskuksen uusimpien suhdannetilastojen mukaan Satakunnan yritysten yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi 0,9 % vuoden 2014 heinä joulukuussa edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Heinä syyskuussa liikevaihto pysyi vielä ennallaan, mutta loka joulukuussa kasvua kertyi jo 1,7 % pääosin teknologiateollisuuden nousukiidon ansiosta. Kasvuun kyenneiden yritysten osuus kohosi suotuisamman suhdannekehityksen ansiosta selvästi aiempaa korkeammaksi. Viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla 48 % maakunnan yrityksistä kasvatti liikevaihtoaan ja 34 % kasvoi vähintään 15 %:n verran. Liikevaihdon nousu on peräisin yli 20 henkilöä työllistävistä yrityksistä, sillä etenkin alle viiden henkilön yritysten liikevaihto supistui yhä aivan vuoden lopullakin. Siten yritysten menestyminen on vaihdellut suuresti. 8 Valtakunnallisesti talouden suuntaviivat osoittivat Satakunnasta selvästi poikkeavaan suuntaan. Teollisuuden liikevaihto aleni edelleen, joskin kehitys vaihteli selvästi aloittain. Elintarvike-, metsä- ja elektroniikkateollisuuden sekä metallituotteiden valmistuksen liikevaihto laski. Kemianteollisuuden liikevaihto kohosi kuitenkin yhä. Teknologiateollisuudessa kirjattiin kasvua Satakunnan tapaan metallien jalostuksessa sekä kone- ja laitevalmistuksessa, mikä riitti pysäyttämään metallialojen laskukierteen. Rakennusala kasvoi hieman korjausrakentamisen kannattelemana. Palvelualoillakin päästiin kasvuun kiinni kauppaa lukuun ottamatta. Kaikkien toimialojen yritysten yhteenlaskettu liikevaihto kohosi vuoden 2014 heinä joulukuussa 0,3 % korkeammaksi vuotta aiemmasta.
9 VIENTI Satakunnan talouskehitys heinä joulukuu 2014 Satakunnan teollisuuden viennin arvo kääntyi nousuun viime kesänä. Teknologiateollisuus pääsi kunnon kasvuun kiinni etenkin metallien jalostuksen sekä kone- ja laitevalmistuksen väkevän nousun siivittämänä. Viennin vahva veto on käytännössä täysin peräisin teknologiateollisuudesta, sillä metsäteollisuuden vienti alkoi laskea. Kasvua kertyi metallialoilla peräti 20,1 % ja koko teollisuudessa yhteensä 7,7 %. Metsäteollisuuden vienti laski 2,9 %. Satakunnan teollisuuden viennin 4,1 miljardin arvosta (v. 2013) teknologiateollisuus muodostaa 52 % (2,1 mrd. ) ja metsäteollisuus 32 % (1,3 mrd. ). Maassa keskimäärin teollisuuden vienti laski yhä (-1,4 %), sillä metsäteollisuuden vienti kääntyi laskuun (-0,7 %). Teknologiateollisuuden viennin arvon lasku tosin pysähtyi (0,5 %). 9
10 PALKKASUMMA Yritysten maksaman palkkasumman lasku jatkui Satakunnassa vuoden 2014 heinä joulukuussa, jolloin pudotusta kertyi 1,1 % vuotta aiempaan verrattuna. Heinä syyskuussa laskua kirjattiin 1,4 % ja loka joulukuussa 0,7 %. Se on seurausta heikentyneestä työllisyydestä, vaikka liikevaihto osoittikin jo erityisesti teollisuudessa enteitä taitekohdasta. Palkkasumma aleni metsä-, konepaja- ja elektroniikkateollisuudessa sekä etenkin telakoilla, mikä painoi teknologiateollisuuden palkkasumman vuodentakaista pienemmäksi, vaikka metallien jalostuksessa ja metallituotteissa kasvua jo kirjattiinkin. Kemianteollisuudessa yhteenlasketut palkat kohosivat voimakkaasti ja myös elintarviketuotanto kasvoi. Rakentamisen ja palvelualojen palkkasumma pl. yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut laski henkilöstövähennysten seurauksena. Maassa keskimäärin palkkasumma kohosi viimeisellä vuosipuoliskolla 0,7 % vuodentakaisesta, sillä rakentamisen, palveluiden sekä elintarvike-, kemian- ja teknologiateollisuuden nousu tasoitti metsäteollisuuden ja kulkuneuvojen valmistuksen voimakasta supistumista. 10
11 TYÖLLISYYS Satakunnan yritysten yhteenlaskettu henkilöstömäärä laski edelleen vuoden 2014 heinä joulukuussa. Laskua kirjattiin 2,4 % edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Teollisuuden liikevaihdon ja viennin nousun alkamisesta huolimatta sen henkilöstömäärä supistui jopa aikaisempaa voimakkaammin. Teollisuuden parissa työskenteli viime vuoden jälkimmäisellä puoliskolla 4,5 % vähemmän henkilöstöä kuin samaan aikaan vuotta aiemmin. Rakentamisessa loppuvuosi sujui kaikkein synkimmissä merkeissä, sillä henkilöstö supistui 8,3 %, mikä on poikkeuksellisen paljon. Palvelualoilla pudotus jäi 1,5 %:iin, mikä sekin on tavanomaista kehnompi tulos. Työllisyystilanne on edelleen heikko Satakunnassa ja koko maassa. Alkuvuonna 2015 työttömiä työnhakijoita on ollut keskimäärin kuukaudessa noin 1600 henkeä enemmän kuin vuosi sitten. Myös nuorten työttömien määrä on lisääntynyt alkuvuonna vuoden takaisesta. Satakunnassa on lisääntynyt erityisesti pitkäaikaistyöttömien määrä ja kasvu näyttäisi jatkuvan. Avoimet työpaikat ovat kuitenkin lisääntyneet vuoden takaisesta. 11
12 Liikevaihdon toimialoittainen kehitys Satakunnassa KEHITYS SATAKUNTA VS. KOKO MAA KESKIMÄÄRIN HEINÄ JOULUKUUSSA 2014 (SATAKUNTA ALLEVIIVATTU, JOS PAREMPI): Kaikki toimialat yhteensä (Satakunta 0,9 % / Koko maa 0,3 %) Koko teollisuus yhteensä (Satakunta 2,5 % / Koko maa -1,7 %) Elintarviketeollisuus (Satakunta 5,3 % / Koko maa -0,6 %) Metsäteollisuus (Satakunta -2,8 % / Koko maa -1,2 %) Kemikaalien sekä kumi- ja muovituotteiden valmistus (Satakunta -3,6 % / Koko maa 1,7 %) Teknologiateollisuus yhteensä sis. telakat (Satakunta 10 % / Koko maa 0,3 %) Metallien jalostus (Satakunta 13,5 % / Koko maa 8,5 %) Metallituotteiden valmistus (Satakunta 4,4 % / Koko maa -0,6 %) Koneiden ja laitteiden valmistus (Satakunta 10,8 % / Koko maa 0,5 %) Elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistus (Satakunta 5,1 % / Koko maa -4,5 %) Telakat/muu kulkuneuvojen valmistus (Satakunta -25,2 % / Koko maa -12,4 %, palkkasumman muutos) 12
13 Liikevaihdon toimialoittainen kehitys Satakunnassa KEHITYS SATAKUNTA VS. KOKO MAA KESKIMÄÄRIN HEINÄ JOULUKUUSSA 2014: Rakentaminen (Satakunta -5,8 % / Koko maa 1,6 %) Tukku- ja vähittäiskauppa (Satakunta 1,2 % / Koko maa -1,2 %) Majoitus- ja ravitsemistoiminta (Satakunta -1 % / Koko maa 1,2 %) Liike-elämän palvelut (Satakunta -1,1 % / Koko maa 6 %) Luovat alat (kulttuuri- ja käsityöalat) (Satakunta -4,3 % / Koko maa -1,6 %) Yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut (Satakunta 1,9 % / Koko maa 3,2 %, palkkasumman kasvu) 13
14 Talouden näkymät yhä vaimeat Maailmantaloudessa kohtalaista nousua ensi vuonnakin Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan maailmantalouden kasvunäkymät ovat kohtalaiset, mutta odotukset vaihtelevat suuresti alueittain. Teollisuusmaiden kasvu on kiihtymässä, mutta joidenkin kehittyvien talouksien tilanne on heikkenemässä mm. öljyn hinnan alenemisen vuoksi. Maailmantalous kasvaa IMF:n ennusteen mukaan 3,5 % kuluvana vuonna, mikä on samaa luokkaa kuin vuotta aiemmin. Vuodelle 2016 kasvua ennakoidaan 3,8 %. Kehittyvät taloudet toimivat edelleen kasvun veturina, joskin niiden tämän vuoden kasvuennuste 4,3 % jää hieman viimevuotisesta. Ensi vuonna nousu kiihtyy jälleen hieman. Teollisuusmaiden vuoden 2015 BKT:n kasvu, 2,4 %, on jonkin verran edellisvuotta korkeampi, mutta vuonna 2016 nousun ennustetaan pysyvän samana. Yhdysvallat toimii johtotähtenä 3,1 %:n kasvullaan, joka kuitenkin pysyy samoissa lukemissa ensi vuonnakin. Euroalueen talouskasvu nopeutuu tänä vuonna 1,5 %:iin, mutta ensi vuonna nousu pysyy ennallaan. Japanin kokonaistuotannon kasvu pysyy prosentin tuntumassa. Tärkeiden kauppakumppanien, kuten Saksan talous kasvaa 1,6 % ja Ruotsin sekä Iso-Britannian 2,7 %, mutta ensi vuonna vauhti ei juuri muutu. Venäjän talous kutistuu 3,8 % tänä ja 1,1 % ensi vuonna. Suomen talous pääsee IMF:n mukaan kuluvana vuonna kasvu-uralle 0,8 %:n nousun myötä päättäen siten kolmen vuoden laskun. Ensi vuodelle odotetaan 1,4 %:n kasvua, mikä on jo lähellä euroalueen keskitasoa. Päätoimialojen luottamus edelleen heikko etenkin rakentamisessa ja kaupassa 14 Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) huhtikuisissa luottamusindikaattoreissa on havaittavissa pientä kohennusta maamme rakentamisessa ja vähittäiskaupassa. Niiden suhdannetila on kuitenkin yhä selvästi tavanomaista kehnompi, eikä käänteen pysyvyydestä ole takeita. Teollisuudessakin näkymät ovat tavallista vaisumpia, joskin ero keskimääräiseen on muita päätoimialoja vähäisempi. Tuotannon ennustetaan kuitenkin kasvavan, tosin hitaasti, lähikuukausina. Tilauskanta on jatkanut lievää elpymistään. Palvelualoilla myynti on kohonnut hitusen, ja lähiaikoina odotetaan hieman nopeampaa myynnin nousua. Silti tavanomaista vaimeampaan suhdannekuvaan heijastuu muun talouden vaikeudet. Vähittäiskaupan odotukset ovat valuneet pohjalukemiin viime kuukausina myynnin laskun myötä. Lievästä toipumisesta huolimatta monilla aloilla luottamus mataa Euroopan heikompien joukossa.
15 Talouden näkymät yhä vaimeat Suomen pk-yritysten odotukset heikentyneet roimasti sekä Satakunnassa että valtakunnallisesti Suomen Yrittäjien ja Finnveran kevään pk-yritysbarometrin mukaan maamme pk-yritysten odotukset lähiajan suhdannekehityksestä ovat selvästi aiempaa heikompia. Kansainvälisen talouden vaimeahko kasvu ja Suomen talouden epäselvä tilanne sekä finanssipolitiikan kiristäminen pudottivat suhdanneodotuksia kuvaavan saldoluvun arvoon -7. Tämä on ensimmäinen kerta vuoden 2009 jälkeen, kun lukema tippui negatiiviseksi. Viime syksystä laskua on peräti 15 yksikköä. Miltei kolmannes pkyrityksistä ennakoi suhdanteiden heikkenevän kuluvan vuoden aikana, ja vain viidennes uskoo niiden kohenevan. Satakunnassa saldoluku on laskenut syksystä 2014 selvästi, 21 yksikköä -16:een. Ennallaan suhdanteiden arvioi pysyvän 51 %. Osuus on sama kuin viime syksynä. 17 % odottaa suhdanteisiin kohennusta ja 32 % heikennystä omalta kannaltaan. Satakunnassa ennustetaan heikennystä mm. investointeihin, vientiin, kannattavuuteen ja tilauskantaan. Sen sijaan liikevaihtoon ja lopputuotteiden hintoihin odotetaan nousua. Teknologiateollisuudessa käänteen merkkejä viime vuoden lopussa, mutta näkymät heikentyneet uudelleen alkuvuonna Teknologiateollisuus ry:n suhdanneraportin mukaan alan yritykset maassa keskimäärin saivat uusia tilauksia loka joulukuussa arvoltaan neljä prosenttia enemmän kuin samaan aikaan vuotta aiemmin. Tilauskannan arvo kohosi joulukuun lopussa 16 % suuremmaksi kuin vuotta aiemmin ja hieman suuremmaksi kuin syyskuun lopussa. Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstö väheni maassa keskimäärin viime vuonna kolme prosenttia. Supistuminen jatkui vuoden lopulla. Vuoden 2015 tammi maaliskuussa suotuisa tilauskehitys näyttäisi kuitenkin hiipuneen, sillä uudet tilaukset kääntyivät laskuun ja myös tilauskanta on jäänyt keväällä viime vuoden loppuun verrattuna hieman matalammaksi. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella alan yritysten liikevaihdon arvioidaan silti kasvavan hieman. Vientinäkymiä varjostaa kuitenkin Venäjän tilanne. 15
16 Lisätietoa: Satamittari ja tietopalvelut Satamittari-verkkosivusto osoitteessa tarjoaa Satakuntaa kuvaavia tilasto-, tutkimus- ja ennakointitietoja. Satamittari kuvaa ajankohtaisesti alueen elinkeinoelämän kehitystä ja tarjoaa monipuolisesti Satakunnan kehitystä koskevaa pitkän ajan analysoitua tietoa. Satakunnan talous -katsaus tarjoaa tuoreinta mahdollista toimialoittaista suhdannetietoa Satakunnasta. Katsaus on ladattavissa: Toimitamme pyynnöstä Satakuntaa, sen seutukuntia ja kuntia koskevaa (talous)tietoa. Satakuntaa koskeva tilastotuotanto ja tutkimustoiminta antavat erinomaiset lähtökohdat toteuttaa maakuntaa koskevia tietopalveluja ja analyysejä. Käytössämme ovat monipuoliset tietokannat, joista tarvittava tieto löytyy nopeasti. 16
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 26.11.2014 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö saku.vahasantanen@utu.fi 050 520 0780 LIIKEVAIHTO Satakunnan
Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa
Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 31.5.2016 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 LIIKEVAIHTO 2 LIIKEVAIHTO Satakunnan vuoden
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 16.9.2013 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö saku.vahasantanen@utu.fi 050 520 0780 LIIKEVAIHTO Satakunnan
Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa
Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa!Satakunnan talous -katsaus (painettu ja pdf) kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja marraskuussa, sis. mm. toimialoittaisen
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 27.5.2014 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö saku.vahasantanen@utu.fi 050 520 0780 LIIKEVAIHTO Satakunnassa
25 kesäkuu 2015. SATAKUNNAN talous. nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784
25 kesäkuu 2015 SATAKUNNAN talous nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784 SUHDANNEKUVA Teksti: Saku Vähäsantanen Satakunnan talous näytti käänteen merkkejä vuoden 2014 heinä joulukuussa, sillä teknologiateollisuuden
SATAKUNNAN TEOLLISUUDEN KEHITYS JA NÄKYMÄT
SATAKUNNAN TEOLLISUUDEN KEHITYS JA NÄKYMÄT 22.1.2016 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi 044 711 4350 Satakunnan talouskehitys LIIKEVAIHTO 2 Satakunnan
Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti
Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä
Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna
Vertailu III-IV nelj. 2010 vs. III-IV nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus III-IV
26 joulukuu 2015. SATAKUNNAN talous. nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784
26 joulukuu 2015 SATAKUNNAN talous nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784 SUHDANNEKUVA Teksti: Saku Vähäsantanen Satakunnan talouden vuoden 2015 ensimmäistä puoliskoa leimaa teollisuuden merkittävä
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 27.11.2013 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö LIIKEVAIHDON JAKAUMA Liike-elämän palvelut 6% Satakunnan liikevaihdon
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012
Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 31.5.2016 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi 044 711 4350 Satakunnan talouskehitys heinä joulukuu 2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
21 kesäkuu 2013. SATAKUNNAN talous. nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784
21 kesäkuu 2013 SATAKUNNAN talous nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784 SUHDANNEKUVA Teksti: Saku Vähäsantanen Satakunnan talouden kehitys sujui vaihtelevasti vuoden 2012 heinä joulukuussa. Suhdannekuva
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 7.12.2016 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 SATAKUNNAN VAHVUUKSIA 2010-LUVULLA Saku
L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U
L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S 2 0 1 7 - L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U Lappi avainlukuina Lapin työpaikoista kaikkiaan 63 prosenttia on yksityissektorilla
Satakunnan elinvoima ja kilpailukyky
Satakunnan elinvoima ja kilpailukyky 11.2.2014 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö saku.vahasantanen@utu.fi 050 520 0780 2 Satakunnan väestökehitys 3 Satakunnan
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
LOKAKUU 218 Uusimaa Suhdannetilanteen arvioidaan pysyneen hyvänä kesän lopulla ja syksyn alussa Tuotanto- ja myyntikehitys on jatkunut vakaana Rekrytointivaikeudet ovat yhä yleisempiä Lähikuukausien suhdanneodotukset
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
23 kesäkuu 2014. SATAKUNNAN talous. nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784
23 kesäkuu 2014 SATAKUNNAN talous nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784 SUHDANNEKUVA Teksti: Saku Vähäsantanen Satakunnassa teollisuuden ahdinko ei hellittänyt otettaan vuoden 2013 heinä joulukuussa,
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun
1 Suurten toimijoiden kehitys näkyy Kainuun talousluvuissa - Kainuun maakunnan suhdannekehitys vuoden 2014 loppuun Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 1.12.2017 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus ja
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Lapin suhdannetiedot. Lapin maakunnan suhdannetiedot
Lapin suhdannetiedot Lapin maakunnan suhdannetiedot Kaivostoiminta ja louhinta Kaivostoiminnan ja louhinnan (TOL B) toimialan liikevaihto kasvoi viime vuonna 16,7 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Myönteisintä
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 31.5.2017 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus ja
13 kesäkuu 2009. SATAKUNNAN talous. nykytila ja lähiajan näkymät
13 kesäkuu 2009 SATAKUNNAN talous nykytila ja lähiajan näkymät SUHDANNEKUVA Teksti: Saku Vähäsantanen Satakunnassa, kuten koko maassa, talouden nousukauden äkillinen loppu koettiin vuoden 2008 loka joulukuussa.
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
27 kesäkuu SATAKUNNAN talous. nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L
27 kesäkuu 2016 SATAKUNNAN talous nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784 Satakunnan vuoden 2015 heinä joulukuun talouskehitystä varjosti teknologiateollisuuden kehityksen poikkeuksellisen raju sakkaaminen.
Tilanne ja näkymät 3/2009. Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s. 3
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 3/ Maailmantalouden näkymät Investointilama jatkuu todennäköisesti pitkään s.
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät
Teknologiateollisuuden ja Suomen talousnäkymät Johtava ekonomisti Petteri Rautaporras Twitter: @PRautaporras 4.4.2019 Teknologiateollisuus 1 Maailmantalouden näkymät heikentyneet 4.4.2019 Teknologiateollisuus
Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan
Tilanne ja näkymät 1/2010. Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti s. 2
Tilanne ja näkymät ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS TIETOTEKNIIKKA-ALA 1/21 Maailmantalouden näkymät Maailmantalous nousee kriisistä epäyhtenäisesti
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 29.1.2019 Vuoden 2018 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain:
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain: Alueittain tarkasteltuna liikevaihto kasvoi vuoden 2016 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kymmenellä ELY-alueella.
Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät
Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 6,8 prosenttia edellisvuoteen
Lappeenrannan toimialakatsaus 2017
Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Lappeenrannan toimialakatsaus 2011
Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa
Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Lokakuu 216 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan
marraskuu 2013 SATAKUNNAN talous nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784
22 marraskuu 2013 SATAKUNNAN talous nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784 SUHDANNEKUVA Teksti: Saku Vähäsantanen Satakunnan talouden suhdanteet pysyivät vuoden 2013 ensimmäisellä puoliskolla vaisuina.
Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne
Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt
Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen
Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa!Satakunnan talous -katsaus (painettu ja pdf) kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja marraskuussa, sis. mm. toimialoittaisen
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 31.5.2018 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 http://www.satamittari.fi/satakunnan_talous_-katsaus
Keski-Suomen Aikajana 2/2018
Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet
LAPIN SUHDANTEET 2016
LAPIN SUHDANTEET 2016 Ohjelma: 10.00 Tervetuloa Lapin suhdannekatsaus 2016 esittely strategiapäällikkö Mervi Nikander, Lapin liitto Toimialan näkökulma suhdanteisiin 10.30 TORMETS OY, hallituksen puheenjohtaja
Lappeenrannan toimialakatsaus 2016
Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 23.10.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 16
18 marraskuu 2011. SATAKUNNAN talous. nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784
18 marraskuu 2011 SATAKUNNAN talous nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784 SUHDANNEKUVA Teksti: Saku Vähäsantanen Satakunnan talouden nousu jatkui vauhdilla vielä kuluvan vuoden tammi maaliskuussa.
Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen
suhdannetiedot Q2/2016 Olli Patrikainen 27.9.2016 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto
Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne
Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Keski-Suomen Aikajana 4/2017
Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Tilanne 30.6.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui kiivaana vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan
Koko maa 0 % Varsinais-Suomi. Pohjois-Pohjanmaa. Uusimaa +3 % Pirkanmaa +8 % Kaakkois-Suomi. Varsinais-Suomi +9 % Pohjois-Savo.
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Teknologiateollisuuden liikevaihto laskusuunnassa useilla alueilla Teknologiateollisuuden (elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus,
Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät
Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 2019 on heikennetty viime kuukausina
Bruttokansantuotteen kasvuennusteita vuodelle 219 on heikennetty viime kuukausina 3,2 3 2,8 2,6 2,4 2,2 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4,2 BKT:n konsensus-ennusteet vuodelle 219, % 218, tammi helmi maalis huhti
ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016
1 TRENDIKATSAUS 2/2016 (19.8.2016) TULEVAISUUSLOIKKA ETELÄ-SAVON ENNAKOINTIHANKE 2015-2017 ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 KATSAUS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ALUETALOUDEN KEHITYKSEEN Etelä-Savon aluetalouskatsauksessa
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 8,2 prosenttia
Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät
Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa
Tilanne ja näkymät 3/2006
Tilanne ja näkymät 3/26 ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS KONE- JA METALLITUOTETEOLLISUUS METALLIEN JALOSTUS MAAILMANTALOUDEN NÄKYMÄT Kasvu jatkunut vahvana, mutta epävarmuus lisääntynyt Maailmantalous
Lappeenrannan toimialakatsaus 2018
Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.10.2018 Vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta kasvu
14 marraskuu 2009. SATAKUNNAN talous. nykytila ja lähiajan näkymät
14 marraskuu 2009 SATAKUNNAN talous nykytila ja lähiajan näkymät SUHDANNEKUVA Teksti: Saku Vähäsantanen Talouden taantuma iski toden teolla alkuvuodesta sekä Satakuntaan että koko maahan. Liikevaihto laski
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät
SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 SATAKUNNAN VAHVUUKSIA 2010-LUVULLA Saku Vähäsantanen
Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, huhtikuu 2015
Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, huhtikuu 215 Tässä tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan
Lappeenrannan toimialakatsaus 2010
Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan kaupunginkanslian julkaisuja 2010:1 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 18.10.2010 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde:
Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto
Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren
EDUNVALVONNALLINEN VISIO SATAKUNNASTA AA-H
EDUNVALVONNALLINEN VISIO SATAKUNNASTA 30.11.2017 AA-H SATAKUNTA SUOMEN TALOUDEN VAHVA OSA Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus 2017 Satakunnan osuus Suomen viennistä on 6,2 % (vrt. väestöosuus 4,1 %, 2015).
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
TOUKOKUU 18 Uusimaa oli huhtikuussa 18 tavanomaista parempi Tuotanto lisääntyi lievästi alkuvuoden aikana kasvun ennakoidaan vauhdittuvan lähikuukausina Rekrytointivaikeuksia oli 27 %:lla yrityksistä Lähikuukausien
Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät
Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa
19 kesäkuu 2012. SATAKUNNAN talous. nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784
19 kesäkuu 2012 SATAKUNNAN talous nykytila ja lähiajan näkymät ISSN-L 1798-7784 SUHDANNEKUVA Teksti: Saku Vähäsantanen Satakunnan talous kasvoi kohisten vielä vuoden 2011 heinä syyskuussa. Tällöin teknologiateollisuuden
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
Uusimaa pysyi alkuvuoden aikana tavanomaista parempana Tuotannon ja myynnin arvioidaan lisääntyneen ensimmäisellä vuosineljänneksellä Ammattityövoiman puute oli yleinen ongelma säilynevät kevään ja kesän