Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa"

Transkriptio

1 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 6,8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vuoden 2012 liikevaihdon nousu jatkui vuonna 2013 kaikilla neljänneksillä: tammi-maaliskuussa kasvua kertyi 5,2 prosenttia, huhti-kesäkuussa 10,5 prosenttia, heinä-syyskuussa 9,3 prosenttia ja loka-joulukuussa 2,8 prosenttia edellisvuoden vastaaviin neljänneksiin verrattuna. Kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana kasvua kertyi edelleen 5,2 prosenttia ja toisen neljänneksen aikana niinikään 5,3 prosenttia edellisen vuoden vastaavista ajanjaksoista. Vuoden 2014 ensimmäiselle puolivuodelle kirjattiin näin ollen 5,3 prosentin kasvu vuoden takaiseen vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella henkilöstömäärä putosi 0,8 prosenttia vuotta aiemmasta. Tammi-maaliskuussa henkilöstömäärä väheni 2,8 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 2,4 prosenttia vuoden 2012 vastaaviin neljänneksiin verrattuna. Heinä-syyskuussa henkilöstömäärä väheni vielä 0,8 % mutta loka-joulukuussa puolestaan kasvua kertyi 2,7 prosenttia. Kuluvan vuoden ensimmäiselle neljännekselle kirjattiin 0,8 prosentin kasvu ja toiselle neljännekselle 2,1 prosentin kasvu edellisvuoden vastaaviin neljänneksiin verrattuna. Vuoden 2014 ensimmäisen puolivuoden aikana kasvu ylsi näin ollen 1,5 prosenttiin edellisvuoden vastaavaan puolivuoteen verrattuna. Kuluvan vuoden heinäkuussa kasvua kertyi 0,4 prosenttia. Kajaani Kajaanin kunnan alueen kaikkien toimialojen liikevaihto laski vuonna 2013 yhteensä 4,2 prosenttia. Kehitys oli negatiivista kaikilla neljänneksillä vuoden 2012 vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna: tammi-maaliskuussa liikevaihto supistui 4,1 prosenttia, huhti-kesäkuussa 4,4 prosenttia, heinäsyyskuussa 2,4 prosenttia ja loka-joulukuussa 5,7 prosenttia. Vuoden 2014 ensimmäinen puolivuosi (-2,3 %) osoittaa laskusuhdanteen jatkuvan. Tammi-maaliskuussa laskua kertyi 1,2 prosenttia ja huhti-kesäkuussa puolestaan 3,3 prosenttia vuoden takaisiin vastaaviin neljänneksiin verrattuna. Kaikkien toimialojen henkilöstömäärä laski Kajaanin kunnan alueella 0,2 prosenttia vuonna Tammi-maaliskuussa henkilöstömäärä supistui 0,6 prosenttia. Seuraavalla vuosineljänneksellä huhti-kesäkuussa kasvua kertyi 0,5 prosenttia. Heinä-syyskuussa henkilöstömäärä jälleen supistui 0,5 prosenttia ja loka-joulukuussa vastaavasti 0,3 prosenttia edellisvuoden vastaaviin neljänneksiin verrattuna. Kuluvan vuoden tammi-maaliskuu osoittaa henkilöstömäärän supistuneen edelleen 5,3 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 4,7 prosenttia vuoden takaisesta vastaavista vuosineljänneksistä. Kuluvan vuoden ensimmäiselle puolivuodelle kirjattiin tasan 5 prosentin lasku. Vuoden 2014 heinäkuulle kirjattiin 5,2 prosentin lasku.

2 2 Kuhmo Kuhmon alueen kaikkien toimialojen liikevaihto laski 2013 vuositasolla 2,2 prosenttia. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä liikevaihto supistui 2,2 prosenttia edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Toisella neljänneksellä liikevaihto kasvoi 1,6 prosenttia. Kahdella viimeisellä neljänneksellä kehitys oli jälleen laskusuuntaista, kun liikevaihto supistui heinäsyyskuussa 3,6 prosenttia ja loka-joulukuussa 4,6 prosenttia edellisvuoden vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Kuluva vuoden ensimmäinen vuosipuolisko (-5,6 %) osoittaa laskusuuntaisen kehityksen jatkuvan: tammi-maaliskuulle kirjattiin 3,3 prosentin liikevaihdon lasku ja huhtikesäkuussa liikevaihto kutistui 7,5 prosenttia vuoden 2013 vastaavasta ajankohdasta. Kuhmon alueen henkilöstömäärä laski vuonna 2013 yhteensä 0,5 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna ja laskua kertyi jokaisella vuosineljänneksillä. Tammi-maaliskuussa henkilöstömäärä supistui 1,5 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 1,1 prosenttia. Heinä-syyskuussa henkilöstömäärä kohosi 0,8 prosenttia mutta loka-joulukuun kehitys oli jälleen laskusuuntaista (-0,3 %). Kuluvalle vuodelle tultaessa laskuvauhti kiihtyi ollen tammi-maaliskuussa 6,2 prosenttia pakkasen puolella. Huhti-kesäkuulle vastaavasti kirjattiin 4,9 prosentin henkilöstömäärän lasku edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä. Heinäkuulle kirjattiin edelleen 6,5 prosentin supistuminen. Paltamo Paltamon kunnan alueen kaikkien toimialojen liikevaihdon nousu jatkui myös vuonna Ensimmäisellä vuosipuoliskolla liikevaihto kasvoi 13,6 prosenttia ja toisella vuosipuoliskolla puolestaan laski 2,9 prosenttia edellisvuoden vastaavista ajanjaksoista. Vuosinousu oli yhteensä 4,3 prosenttia. Vuosineljänneksittäin tarkasteltuna kasvua oli tammi-maaliskuussa 9,6 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 17,1 prosenttia. Heinä-syyskuussa kasvua edellisvuoteen verrattuna kertyi vielä 1,8 prosenttia, mutta loka-joulukuussa liikevaihto supistui 7,8 prosenttia edellisvuoden tasosta. Vuoden 2014 ensimmäisen vuosipuoliskon kehitys oli varsin negatiivista (-12,3%) liikevaihdon laskiessa tammi-kesäkuun aikana jokaisella kuukaudella. Kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa liikevaihto supistui 10,1 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 14, 1 prosenttia vuoden takaisiin vastaaviin ajankohtiin verrattuna. Kaikkien toimialojen henkilöstömäärä laski vuonna 2013 Paltamon kunnan alueella 1,3 prosenttia vuoteen 2012 verrattuna. Tammi-maaliskuussa kasvua kertyi 1,2 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 0,7 prosenttia. Heinä-syyskuussa puolestaan laskua kertyi 1,4 prosenttia ja loka-joulukuussa 5,6 prosenttia vuodentakaisiin neljänneksiin verrattuna. Kuluvalle vuodelle tultaessa henkilöstömäärä romahtaa, kun vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana henkilöstömäärän laskuksi kirjattiin peräti 26 prosenttia vuoden takaisesta vastaavasta puolivuoden arvosta. Vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana laskua kertyi 26,4 prosenttia ja toinen neljänneksen aikana 25,6 prosenttia. Heinäkuulle vastaavasti kirjattiin 23,3 prosentin lasku edellisvuoden vastaavaan kuuhun verrattuna. Puolanka Vuonna 2013 Puolangan kunnan alueen kaikkien toimialojen liikevaihto laski 0,8 prosenttia vuotta aiemmasta. Vuosineljänneksittäin tarkasteltuna kehitys oli vaihtelevaa. Ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi 4,3 prosenttia vuodentakaisesta, mutta laski toisella neljänneksellä 4,9 prosenttia. Kolmannella neljänneksellä liikevaihto jälleen kasvoi 0,7 prosenttia, mutta jäi

3 3 viimeisellä neljänneksellä 2,8 prosenttia vuoden 2012 vastaavan ajanjakson tasosta. Kuluvan vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon kehitys jatkui pääsääntöisesti negatiivisena tarkasteltavien kuukausien osalta. Vuoden 2014 tammi-maaliskuussa liikevaihto supistui 8,5 prosenttia ja huhtikesäkuussa maltillisemmat 0,7 prosenttia edellisvuoden vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Vuonna 2013 Puolangan kunnan alueen kaikkien toimialojen henkilöstömäärän kehitys oli myönteistä. Vuositasolla tarkasteltuna henkilöstömäärä nousi 4,4 prosenttia vuoteen 2012 verrattuna ja kasvua kertyi kaikkina kuukausina. Tammi-maaliskuussa henkilöstömäärä kasvoi 4,2 prosenttia, huhti-kesäkuussa 4,1 prosenttia, heinä-syyskuussa 2,7 prosenttia ja loka-joulukuussa 6,5 prosenttia edellisvuoden vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Vuosi 2014 osoittaa myönteisen kehityksen taittuvan, sillä kuluvan vuoden tammi-kesäkuulle kirjattiin 3,9 prosentin henkilöstömäärän lasku. Tammi-maaliskuussa laskua kertyi 4,4 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 3,4 prosenttia vuoden takaisiin vastaaviin neljänneksiin verrattuna. Heinäkuu osoittaa myös negatiivista kehitystä, jääden tuolloin 1,1 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Ristijärvi Ristijärven alueen kaikkien toimialojen liikevaihto nousi yhteensä 4,1 prosenttia vuonna Ensimmäisellä vuosineljänneksellä liikevaihto laski 0,7 prosenttia. Toisella neljänneksellä liikevaihto puolestaan kasvoi 2,5 prosenttia. Toisella vuosipuoliskolla kehitys oli positiivista kaikkina kuukausina liikevaihdon kasvaessa molemmilla vuosineljänneksellä: heinä-syyskuussa 7,8 prosenttia ja loka-joulukuussa 6,7 prosenttia vuoden 2012 vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Vuoden 2014 ensimmäisen vuosipuoliskon kehitys osoittaa kasvuvauhdin taittuvan, sillä liikevaihto supistui tammi-kesäkuussa 5,5 prosenttia edellisvuoden vastaavasta puolivuodesta. Vuoden ensimmäiselle neljännekselle kirjattiin 2,0 prosentin lasku ja toiselle neljännekselle 8,9 prosentin lasku. Ristijärven kunnan alueen kaikkien toimialojen henkilöstömäärä kasvoi 6,6 prosenttia vuonna Vuoden 2012 henkilöstömäärän lasku jatkui vielä vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä (-0,4 %), mutta kehitys kääntyi noususuuntaiseksi toisella neljänneksellä (5,1 %) vuodentakaiseen verrattuna. Kasvua kertyi myös huhti-kesäkuussa 4,6 prosenttia, heinä-syyskuussa 8,7 prosenttia ja loka-joulukuussa 11,4 prosenttia vuoden 2012 vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Kuluvan vuoden ensimmäinen neljännes osoittaa myönteisen kehityksen jatkuvan (2,3 %), mutta toiselle neljännekselle kirjattiin vastaavasti 1,9 prosentin henkilöstömäärän kutistuminen. Puolivuositasolla tarkasteltuna vuoden 2014 tammi-kesäkuun kehitys pysyi edellisvuoden tasolla (0,1 %). Heinäkuulle kirjattiin 6,4 prosentin lasku edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Sotkamo Sotkamon kunnan alueen kaikkien toimialojen liikevaihdon supistuminen vuonna 2012 jatkui myös vuonna Laskua kertyi kaikkina vuosineljänneksinä. Tammi-maaliskuussa liikevaihto supistui 14,3 prosenttia, huhti-kesäkuussa 12,1 prosenttia, heinä-syyskuussa 13 prosenttia ja lokajoulukuussa 5,1 prosenttia. Yhteensä Sotkamon kunnan alueen kaikkien toimialojen liikevaihto laski 11,3 prosenttia vuodentakaisesta. Vuodelle 2014 tultaessa liikevaihto supistui vielä ensimmäisen neljänneksen aikana (-4,4 %) mutta toisella neljänneksellä liikevaihdon kehitys taittui myönteiseksi kasvun ollen peräti 21 prosenttia vuoden takaisesta vastaavasta ajanjaksosta. Puolivuosi tasolla tarkasteltuna kuluvan vuoden tammi-kesäkuulle kirjattiin 8,2 prosentin kasvu.

4 4 Sotkamon kunnan alueen henkilöstömäärän tasainen nousu vuonna 2012 jatkui vuoden 2013 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä. Tammi-maaliskuussa henkilöstömäärä nousi 2 prosenttia, huhti-kesäkuussa 3,1 prosenttia ja heinä-syyskuussa 1,6 prosenttia vuodentakaisiin vastaaviin neljänneksiin verrattuna. Viimeisellä neljänneksellä kehitys edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kääntyi negatiiviseksi ja henkilöstömäärä supistui 3,8 prosenttia. Kokonaisuudessaan Sotkamon kunnan alueen henkilöstömäärä nousi hienoiset 0,3 prosenttia vuoden 2012 tasosta. Nagatiivinen kehitys jatkui vuodelle 2014 tultaessa. Henkilöstömäärä laski kuluvan vuoden tammiheinäkuun aikana jokaisella kuukaudella. Ensimmäisen neljänneksen aikana laskua kertyi 8,4 prosenttia ja toisen neljänneksen aikana 8,7 prosenttia. Puolivuositasolla tarkasteltuna tammikesäkuussa henkilöstömäärä laski 8,6 prosenttia vuoden takaisesta vastaavasta ajankohdasta. Heinäkuun kehitys osoittaa 10,6 prosentin henkilöstömäärän laskun edellisvuodesta. Suomussalmi Suomussalmen kunnan alueen kaikkien toimialojen liikevaihto laski 3,3 prosenttia vuonna Liikevaihto supistui kaikkina vuosineljänneksinä vuoden 2012 vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Tammi-maaliskuussa laskua kertyi 1,7 prosenttia, huhti-kesäkuussa 0 prosenttia, heinä-syyskuussa 3,8 prosenttia ja loka-joulukuussa 7,1 prosenttia. Vuoden 2014 liikevaihdon kehitys ei ollut edellisvuotta myönteisempi, sillä liikevaihto supistui vielä sekä tammi-maaliskuussa (-6,6 %) että huhti-kesäkuussa (-7,5 %). Kuluvan vuoden ensimmäiselle vuosipuoliskolle kirjattiin 7,1 prosentin lasku. Suomussalmen kunnan alueen kaikkien toimialojen henkilöstömäärä laski vuonna 2013 yhteensä 2 prosenttia. Laskua edellisvuoteen verrattuna kertyi kaikilla vuosineljänneksillä. Tammimaaliskuussa henkilöstömäärä laski 3 prosenttia, huhti-kesäkuussa 1 prosenttia, heinä-syyskuussa 2,6 prosenttia ja loka-joulukuussa 1,5 prosenttia. Puolivuosittain tarkasteltuna tammi-kesäkuussa henkilöstömäärä supistui 2 prosenttia ja heinä-joulukuussa 2,1 prosenttia. Vuoden 2014 ensimmäinen vuosipuolisko ei osoita negatiivisen kehityksen kääntyvän, sillä tammi-kesäkuulle kirjattiin 6,4 prosentin lasku edellisvuoden vastaavaan puolivuoteen verrattuna. Lasku oli samansuuruista sekä ensimmäisellä (-6,6 %) että toisella neljänneksellä (-6,1 %). Heinäkuussa laskua kertyi 5,9 prosenttia vuoden takaiseen vastaavaan kuukauteen verrattuna. Vaala Kaikkien toimialojen liikevaihto Vaalan kunnan alueella nousi 2,5 prosenttia vuonna Ensimmäisellä vuosineljänneksellä liikevaihto laski 1,7 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Kahdella keskimmäisellä vuosineljänneksellä kehitys oli positiivista ja liikevaihto nousi huhti-kesäkuussa 3,5 prosenttia ja heinä-syyskuussa 10,2 prosenttia. Viimeisellä vuosineljänneksellä liikevaihdon kehitys kääntyi jälleen negatiiviseksi ja laskua vuodentakaisesta oli 1,2 prosenttia. Vuoden 2014 tammikuu osoitti vielä myönteistä kehitystä (1,4 %), mutta kehitys kääntyi negatiiviseksi helmikuusta lähtien. Ensimmäiselle neljännekselle kirjattiin 8 prosentin liikevaihdon lasku ja toiselle neljännekselle puolestaan 6,9 prosentin lasku. Kuluvan vuoden ensimmäisen puolivuoden aikana liikevaihto supistui 7,4 prosenttia vuoden takaisesta vastaavasta puolivuodesta. Vaalan kunnan alueen kaikkien toimialojen henkilöstömäärä kasvoi 3,4 prosenttia vuonna Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kehitys edellisvuoteen verrattuna oli vielä negatiivista, kun

5 5 henkilöstömäärä laski tuolloin 0,7 prosenttia. Kolmella viimeisellä neljänneksellä kehitys oli positiivista: huhti-kesäkuussa henkilöstömäärä nousi 2,6 prosenttia, heinä-syyskuussa 5,2 prosenttia ja loka-joulukuussa 6,6 prosenttia edellisvuoden vastaaviin neljänneksiin verrattuna. Myönteinen kehitys taittui vuoden 2014 helmi-heinäkuun aikana säilyen vielä tammikuussa myönteisenä (6,2%). Kuluvan vuoden ensimmäiselle neljännekselle kirjattiin 0,8 prosentin lasku ja toiselle neljännekselle 3,5 prosentin lasku. Tammi-kesäkuun aikana laskua kertyi 2,2 prosenttia vuoden takaisesta vastaavasta ajanjaksosta. Heinäkuussa laskua kertyi 4,2 prosenttia vuoden takaisesta vastaavasta kuukaudesta. Kainuun maakunnan suhdannekehitys Liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun maakunnassa Liikevaihto laski vuonna 2013 Kainuun maakunnassa kaivannaistoiminnassa, energiaklusterissa, elintarvikeklusterissa sekä ICT- ja elektroniikkaklusterissa. Suurin pudotus oli kaivannaistoiminnassa, jossa liikevaihto supistui 29,7 prosenttia vuodentakaisesta. Nousua edellisvuoteen verrattuna kertyi metsä- ja puuklusterissa, metalliklusterissa sekä matkailuklusterissa. Metsä- ja puuklusterin liikevaihto kasvoi 6,2 prosenttia, metalliklusterin ja matkailuklusterin liikevaihdon kasvun jääden alle yhden prosentin. Vuoden 2014 ensimmäinen vuosipuolisko osoitti, että liikevaihto laski eniten Elintarvikeklusterissa (-13,3%) sekä Energiaklusterissa (-7,1%). Henkilöstömäärän kehitys vuonna 2013 oli Kainuun maakunnassa suotuisaa kaivannaistoiminnassa, energiaklusterissa ja elintarvikeklusterissa. Henkilöstömäärä kasvoi eniten kaivannaistoiminnassa nousten 10,7 prosenttia, mutta myös energiaklusterissa nousua edellisvuodesta oli 10,4 prosenttia. ICT- ja elektroniikkaklusterissa, metsä- ja puuklusterissa, metalliklusterissa sekä matkailuklusterissa henkilöstömäärä väheni vuoteen 2012 verrattuna. Eniten henkilöstömäärä supistui ICT- ja elektroniikkaklusterissa, jossa laskua vuodentakaisesta oli 4,6 prosenttia. Vuoden 2014 ensimmäisen puolivuoden aikana laskua kertyi selvästi eniten Kaivannaistoiminnassa, kun laskua vuoden takaiseen kertyi peräti 19 prosenttia. Myönteisin kehitys oli sen sijaan Metalliklusterissa, kun tammi-kesäkuun aikana henkilöstömäärä kohosi 9,3 prosenttia vuoden takaiseen vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Elintarvikeklusteri Elintarvikeklusterin liikevaihto laski vuonna 2013 Kainuun maakunnassa yhteensä 2,1 prosenttia. Tammi-maaliskuussa liikevaihto supistui vuoteen 2012 verrattuna 4,4 prosenttia. Huhti-kesäkuussa liikevaihdon kehitys vastinvuoteen verrattuna oli positiivista ja nousua kertyi 3,7 prosenttia. Kahdella viimeisellä neljänneksellä liikevaihdon kehitys oli jälleen negatiivista, kun laskua kertyi heinä-syyskuussa 4 prosenttia ja loka-joulukuussa 3 prosenttia edellisvuoden vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Vuoden 2014 ensimmäinen neljännes osoittaa varsin synkkää kehitystä, kun tammi-maalikuussa liikevaihto supistui 18,1 prosenttia edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä. Toisen neljänneksen lasku oli maltillisempaa, kuitenkin 8,3 prosenttia. Ensimmäiselle vuosipuoliskolle kirjattiin näin yhteensä 13,3 prosentin liikevaihdon lasku.

6 6 Kainuun maakunnan elintarvikeklusterin henkilöstömäärä kehittyi suotuisasti vuonna 2013 ja kasvua vuositasolla oli yhteensä 3,1 prosenttia. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä henkilöstömäärä vielä väheni edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, kun laskua kertyi 3,4 prosenttia. Seuraavilla vuosineljänneksillä kehitys oli nousevaa. Henkilöstömäärä lisääntyi huhti-kesäkuussa 3,2 prosenttia, heinä-syyskuussa 7,8 prosenttia ja loka-joulukuussa 4,4 prosenttia vuoden 2012 vastaavista ajanjaksoista. Suotuisa kehitys säilyi vuodelle 2014 tultaessa varsinkin kuluvan vuoden alkupuolella. Ensimmäiselle neljännekselle kirjattiin 3,3 prosentin henkilöstömäärän kasvu ja toisen neljänneksen aikana henkilöstömäärä säilyi edellisvuoden vastaavan neljänneksen tasolla, kasvun jääden maltilliseen 0,1 prosenttiin. Kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa kasvua kertyi yhteensä 1,6 prosenttia vuoden takaiseen vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Heinäkuussa laskua kertyi 1,3 prosenttia edellisvuodesta. Energiaklusteri Kainuun maakunnan energiaklusterin liikevaihto supistui 7,7 prosenttia vuonna Ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto supistui 0,5 prosenttia ja toisella neljänneksellä 11,5 prosenttia vuodentakaisesta. Seuraavalla neljänneksellä liikevaihto kohosi 1,9 prosenttia. Viimeisellä vuosineljänneksellä liikevaihto jälleen laski jääden peräti 17,8 prosenttia alemmalle tasolle edellisvuodesta. Kuluvan vuoden alkuvuosipuoliskon kehitys ei ollut edellisvuotta myönteisempää, kun laskua kertyi vuoden 2014 tammi-kesäkuussa vielä 7,1 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Ensimmäisen neljänneksen aikana liikevaihto supistui 8,3 prosenttia ja toisen neljänneksen aikana 5,3 prosenttia. Henkilöstömäärän kehitys Kainuun maakunnassa oli vahvaa vuonna 2013 ja kasvua kertyi yhteensä 10,4 prosenttia vuoteen 2012 verrattuna. Tammikuun hienoisen laskun (-0,7 %) jälkeen muutos edellisvuodesta pysyi positiivisena kaikkina kuukausina. Neljännesvuosittain tarkasteltuna henkilöstömäärä nousi tammi-maaliskuussa 4 prosenttia, huhti-kesäkuussa 13,1 prosenttia, heinäsyyskuussa 14 prosenttia ja loka-joulukuussa 10,4 prosenttia edellisen vuoden vastaaviin neljänneksiin verrattuna. Suotuisa henkilöstömäärän kehitys säilyi vuoden 2014 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana, ollen tammi-kesäkuussa 2,7 prosenttia korkeampi kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Neljännesvuosikehitys osoittaa tammi-maaliskuun kasvun ollen 5,5 prosenttia, kun vastaavasti huhti-kesäkuussa kehitys säilyi edellisvuoden vastaavaan neljänneksen tasolla (0 %). Heinäkuussa koettiin 6,7 prosentin henkilöstömäärän lasku. ICT- ja elektroniikkaklusteri Kainuun maakunnan ICT- ja elektroniikkaklusterin liikevaihto supistui 3 prosenttia vuonna Ensimmäisellä vuosineljänneksellä liikevaihto kasvoi (8,1 %), mutta putosi kolmella viimeisellä neljänneksellä edellisvuoden vastaavista ajanjaksoista. Huhti-kesäkuussa liikevaihto laski 6,2 prosenttia, heinä-syyskuussa 8 prosenttia ja loka-joulukuussa 4,2 prosenttia vuoden 2012 vastaavista neljänneksistä. Vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana liikevaihto painui vielä 4,4 prosenttia edellisvuoden vastaavan neljänneksen tasosta, mutta toisen neljänneksen aikana liikevaihto kohosi edellisvuodesta 3,0 prosenttia. Puolivuositasolla tarkasteltuna tammi-kesäkuussa liikevaihto laski hienoiset 0,2 prosenttia vuoden takaisesta. ICT- ja elektroniikkaklusterin henkilöstömäärän kehitys Kainuun maakunnassa on ollut viime vuosina pääosin laskusuuntaista. Vuositasolla tarkasteltuna henkilöstömäärä väheni vuonna 2013

7 7 seitsemättä vuotta peräjälkeen. Laskua vuonna 2013 tuli 4,6 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna ja kehitys oli laskevaa kaikkina kuukausina. Neljännesvuositasolla henkilöstömäärä laski vuoden 2013 tammi-maaliskuussa 4 prosenttia, huhti-kesäkuussa 3 prosenttia, heinä-syyskuussa 3,9 prosenttia ja loka-joulukuussa 7,4 prosenttia vuoden 2012 vastaavista neljänneksistä. Vuosi 2014 osoittaa negatiivisen kehityssuunnan pysyvän. Kuluvan vuoden ensimmäiselle neljännekselle kirjattiin 3,6 prosentin lasku ja toisen neljänneksen aikana henkilöstömäärä supistui 4,4 prosenttia edellisvuodesta. Tammi-kesäkuulle kirjattiin 4 prosentin lasku edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Heinäkuussa henkilöstömäärä supistui hienoiset 0,3 prosenttia. Matkailuklusteri Kainuun maakunnan matkailuklusterin liikevaihto kasvoi vuonna 2013 yhteensä 0,5 prosenttia. Kasvua edellisvuoteen verrattuna kertyi kolmella ensimmäisellä neljänneksellä. Tammimaaliskuussa liikevaihto kasvoi 3,6 prosenttia, huhti-kesäkuussa 0,8 prosenttia ja heinä-syyskuussa 0,4 prosenttia. Viimeisellä vuosineljänneksellä liikevaihto jäi 6,7 prosenttia miinukselle vuoden 2012 vastaavasta ajanjaksosta. Kuluva vuosi ei näytä liikevaihdon negatiivisen kehityksen elpyneen tammi-kesäkuun aikana (-4,5%), kun molemmilla vuosineljänneksille kirjattiin liikevaihdon lasku. Tammi-maalikuussa liikevaihto supistui 5,1 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 3,8 prosenttia vuoden takaisiin vastaaviin neljänneksiin verrattuna. Kainuun maakunnan matkailuklusterin henkilöstömäärä laski 0,8 prosenttia vuonna Ensimmäisellä vuosipuoliskolla kehitys oli laskevaa kaikkina kuukausina, mutta toisella vuosipuoliskolla henkilöstömäärä vastaavasti nousi kaikkina kuukausina, lukuun ottamatta elokuu (-0,2 %). Vuosineljänneksittäin tarkasteltuna henkilöstömäärä laski tammi-maaliskuussa 3,2 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 0,9 prosenttia. Heinä-syyskuussa henkilöstömäärä nousi 0,2 prosenttia ja loka-joulukuussa 0,9 prosenttia. Kuluvana vuonna henkilöstömäärä laski jokaisen tarkasteltavan kuukauden aikana tammi-heinäkuussa. Tammi-maalikuussa laskua kertyi 6,2 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 3,3 prosenttia. Vuoden 2014 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana henkilöstömäärä supistui yhteensä 4,8 prosenttia vuoden takaisesta vastaavasta ajankohdasta. Heinäkuussa koettiin laskua tasan 6 prosenttia. Metalliklusteri Kainuun maakunnan metalliklusterin liikevaihdon kehitys oli laskusuuntainen vuonna 2012 kahden vahvan kasvun vuoden jälkeen. Vuonna 2013 liikevaihto nousi hienoiset 0,6 prosenttia. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä liikevaihto laski jyrkästi kaikkina kuukausina ja pudotus edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna oli 33,7 prosenttia. Seuraavilla vuosineljänneksillä kehitys oli positiivista, kun huhti-kesäkuussa liikevaihto nousi 4,6 prosenttia, heinä-syyskuussa 27,6 prosenttia ja loka-joulukuussa 13,5 prosenttia vuodentakaisista neljänneksistä. Kuluva vuosi osoittaa varsin myönteistä kehityssuuntaa, kun vuoden 2014 tammimaaliskuussa liikevaihto kohosi peräti 39,9 prosenttia vastinneljänneksen varsin synkän kehityksen jälkeen. Toiselle neljännekselle kirjattiin 3,6 prosentin kasvu. Puolivuositasolla tarkasteltuna liikevaihto ylsi 17,3 prosentin kasvuun tammi-kesäkuussa. Kainuun maakunnan metalliklusterin henkilöstömäärässä ei tapahtunut vuositasolla tarkasteltuna suurta muutosta, kun henkilöstömäärä laski hienoiset 0,2 prosenttia. Vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä henkilöstömäärä supistui eniten (12,7 %). Lasku hidastui toisella neljänneksellä, kun

8 8 henkilöstömäärä jäi 1,6 prosenttia alemmalle tasolle vuoden 2012 vastaavasta neljänneksestä. Kolmannella neljänneksellä henkilöstömäärä nousi 5,7 prosenttia ja viimeisellä neljänneksellä 8,5 prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaaviin ajanjaksoihin. Vuosi 2014 osoittaa kehityksen säilyen myönteisenä koko tarkasteltavan ajanjakson aikana. Tammi-maaliskuussa kasvua kertyi 10 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 8,7 prosenttia. Ensimmäisen puolivuoden kasvuksi kirjattiin yhteensä 9,3 prosenttia. Heinäkuussa henkilöstömäärä kohosi 10,4 prosenttia vuoden takaisesta vastaavasta ajankohdasta. Metsä- ja puuklusteri Kainuun maakunnan metsä- ja puuklusterin liikevaihto nousi 6,2 prosenttia vuonna Vuoden 2012 vastaaviin neljänneksiin verrattuna liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 8,4 prosenttia sekä huhti-kesäkuussa 5,4 prosenttia. Heinä-syyskuussa liikevaihto laski 0,7 prosenttia vuodentakaisesta. Loka-joulukuussa liikevaihto kohosi jälleen 11,2 prosentin vauhtia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Kuluvan vuoden alkupuolisko oli laskujohteinen: tammi-kesäkuulle kirjattiin 5,5 prosentin liikevaihdon lasku. Kehitys oli varsin vaihtelevaa. Tammi-maaliskuun kehitys jäi miinukselle (-1,3 %) tammikuun epäsuotuisan kehityksen seurauksena (-15 %). Vuoden 2014 huhtikesäkuu puolestaan osoitti liikevaihdon laskun ollen 9,6 prosenttia vuoden takaiseen vastaavaan neljännekseen verrattuna. Kainuun maakunnan metsä- ja puuklusterin henkilöstömäärä jatkoi laskuaan vuonna 2013, laskun ollen koko vuoden osalta 2,3 prosenttia. Laskua edellisvuodesta oli marras-, sekä joulukuuta lukuun ottamatta kaikkina kuukausina. Lasku oli tasaista vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä: tammi-maaliskuussa liikevaihto supistui 2,7 prosenttia, huhti-kesäkuussa 3 prosenttia ja heinä-syyskuussa 3,3 prosenttia. Viimeisellä neljänneksellä henkilöstömäärä jäi joulukuun positiivisen kehityksen myötä edellisvuoden tasolle (0 %). Negatiivinen kehitys näkyi kuluvan vuoden aikana, kun henkilöstömäärä supistui tammi-heinäkuussa jokaisen tarkasteltavan kuukauden aikana. Lasku oli tasaista sekä ensimmäisen vuosineljänneksen (-5,9 %) että toisen vuosineljänneksen (-5,3 %) aikana. Heinäkuussa laskua kertyi 8,9 prosenttia vuotta aiemmasta vastaavasta ajankohdasta. Kaivannaistoiminta Kaivannaistoiminnan liikevaihdon nouseva trendikehitys Kainuun maakunnassa hiipui vuonna 2012 kahden vahvan vuoden jälkeen. Laskeva kehitys jatkui myös vuonna 2013, kun koko vuoden osalta liikevaihto supistui 29,7 prosenttia. Vaihtelu liikevaihdossa kuukausitasolla oli huomattavaa edellisvuosien tapaan. Neljännesvuositasolla liikevaihto supistui tasaisesti kolmella ensimmäisellä neljänneksellä: tammi-maaliskuussa laskua kertyi 31,8 prosenttia, huhti-kesäkuussa 32 prosenttia ja heinä-syyskuussa 36,2 prosenttia edellisvuoden vastaavista ajanjaksoista. Viimeisellä neljänneksellä liikevaihto laski 10,7 prosenttia. Kuluvan vuoden ensimmäinen neljännes osoittaa liikevaihdon laskevan tammikuuta lukuun ottamatta. Tammi-maaliskuulle kirjattiin näin ollen 8,5 prosentin lasku. Vuoden 2014 toisen neljänneksen aikana liikevaihto sen sijaan syöksyi 79 prosentin nousuun. Suurimmat liikevaihdon kasvut kirjattiin huhti-, (159,3 %) ja kesäkuulle (98,2 %). Puolivuositasolla tarkasteltuna tammi-kesäkuussa liikevaihto kohosi yhteensä 33,2 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta.

9 9 Kaivannaistoiminnan henkilöstömäärä nousi vuonna 2013 yhteensä 10,7 prosenttia vuodesta Henkilöstömäärä lisääntyi vuonna 2013 tasaisesti kolmella ensimmäisellä vuosineljänneksellä: tammimaaliskuussa kasvua oli 12,9 prosenttia, huhti-kesäkuussa 14,2 prosenttia ja heinä-syyskuussa 13,7 prosenttia. Loka-joulukuussa kasvua kertyi maltillisemmat 2 prosenttia vuoden 2012 vastaavaan neljännekseen verrattuna. Vuoden 2014 aikana henkilöstömäärä laskee helmikuusta alkaen hyvin jyrkästi, kun tammi-kesäkuulle kirjattiin henkilöstömäärän 19 prosentin supistuminen vuoden takaisesta vastaavasta ajanjaksosta. Tammikuussa kasvua kertyi vielä 5,8 prosenttia, mutta helmikuun (21,9 %) ja maaliskuun (29 %) voimakkaan pudotuksen vuoksi ensimmäiselle neljännekselle kirjattiin 15 prosentin henkilöstömäärän lasku. Kuluvan vuoden toinen neljännes oli kehitykseltään vielä synkempää romahtaen peräti 22,6 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Heinäkuussa pudotusta kirjattiin 26,2 prosenttia vuoden takaisesta vastaavasta ajankohdasta. Lähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 8,2 prosenttia

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 7,8 prosenttia

Lisätiedot

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa

Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa , joulukuu 2017 Kainuun yritysten liikevaihto kasvaa vahvasti Vuoden 2017 ensimmäisellä puolikkaalla yritysten liikevaihto kasvoi voimakkaasti, mutta henkilöstömäärä maltillisemmin Liikevaihto kasvussa

Lisätiedot

Suhdannekatsaus-Kainuu 27.11.2015

Suhdannekatsaus-Kainuu 27.11.2015 1 Kainuun kärkitoimialojen tilanne edelleen haastava maakunnan suhdannekehitys vuoden 2015 kesäkuulle Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan tulevien vuosien

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012

Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE JULKAISUVAPAA heti TIEDOTUSVÄLINEILLE KAINUUN KÄRKIALOJEN JA KUNTIEN SUHDANNETIEDOT 06/2011

LEHDISTÖTIEDOTE JULKAISUVAPAA heti TIEDOTUSVÄLINEILLE KAINUUN KÄRKIALOJEN JA KUNTIEN SUHDANNETIEDOT 06/2011 LEHDISTÖTIEDOTE 11.11.2011 JULKAISUVAPAA heti TIEDOTUSVÄLINEILLE KAINUUN KÄRKIALOJEN JA KUNTIEN SUHDANNETIEDOT 06/2011 Aluekehityslainsäädännön (Laki alueiden kehittämisestä 602/2002) perusteella maakuntien

Lisätiedot

Kainuun liitto. Liikevaihto vahvassa myötäisessä

Kainuun liitto. Liikevaihto vahvassa myötäisessä 1 VUODEN 2016 ENSIMMÄISELLÄ VUOSIPUOLISKOLLA KASVOIVAT VOIMAKKAASTI KAIKKIEN TOIMIALOJEN LIIKEVAIHTO SEKÄ KAIVOS- JA METALLIALAN HENKILÖSTÖMÄÄRÄT - KAINUUN SUHDANNETIEDOT MARRASKUU 2016 Vuoden 2016 ensimmäisellä

Lisätiedot

VUODEN 2016 ENSIMMÄISELLÄ VUOSIPUOLISKOLLA KASVOIVAT VOIMAKKAASTI KAIKKIEN TOIMIALOJEN LIIKEVAIHTO SEKÄ

VUODEN 2016 ENSIMMÄISELLÄ VUOSIPUOLISKOLLA KASVOIVAT VOIMAKKAASTI KAIKKIEN TOIMIALOJEN LIIKEVAIHTO SEKÄ 1 VUODEN 2016 ENSIMMÄISELLÄ VUOSIPUOLISKOLLA KASVOIVAT VOIMAKKAASTI KAIKKIEN TOIMIALOJEN LIIKEVAIHTO SEKÄ KAIVOS- JA METALLIALAN HENKILÖSTÖMÄÄRÄT - KAINUUN SUHDANNETIEDOT MARRASKUU 2016 Vuoden 2016 ensimmäisellä

Lisätiedot

Lapin suhdannetiedot. Lapin maakunnan suhdannetiedot

Lapin suhdannetiedot. Lapin maakunnan suhdannetiedot Lapin suhdannetiedot Lapin maakunnan suhdannetiedot Kaivostoiminta ja louhinta Kaivostoiminnan ja louhinnan (TOL B) toimialan liikevaihto kasvoi viime vuonna 16,7 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna. Myönteisintä

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT 5/2013 Taitto: Etukannen kuvat: Ari Näpänkangas Pitkospuut, Jarmo Laitinen Matkailualue, Tarja Bäckman Viljakuivuri, Juha Hartikainen 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot

Lisätiedot

Suhdannekatsaus-Kainuu

Suhdannekatsaus-Kainuu 1 KAINUUN KÄRKITOIMIALOJEN SUHDANNEKEHITYS VUODEN 2015 LOPPUUN Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan tulevien vuosien kehittämispainotuksia linjaavan Kainuu

Lisätiedot

Mediatiedote Julkaisuvapaa klo Tiivistelmä katsauksen tuloksista

Mediatiedote Julkaisuvapaa klo Tiivistelmä katsauksen tuloksista Tiivistelmä katsauksen tuloksista Vuoden 2009 loppuun ulottuvat liikevaihtotiedot soittavat, että Lapin teollisuudessa taantuman pohja saavutettiin kesällä 2009. Loppuvuotta kohti liikevaihtotrendin nokka

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016

ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 1 TRENDIKATSAUS 2/2016 (19.8.2016) TULEVAISUUSLOIKKA ETELÄ-SAVON ENNAKOINTIHANKE 2015-2017 ETELÄ-SAVON ALUETALOUSKATSAUS 2016 KATSAUS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN ALUETALOUDEN KEHITYKSEEN Etelä-Savon aluetalouskatsauksessa

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka - esittelyssä metalli -klusteri Taitto: Etukannen kuva: Ari Näpänkangas Ruka (Ari Näpänkangas) 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot

Lisätiedot

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S 2 0 1 7 - L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U Lappi avainlukuina Lapin työpaikoista kaikkiaan 63 prosenttia on yksityissektorilla

Lisätiedot

Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, lokakuu 2014

Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, lokakuu 2014 Pohjanmaan maakunnan suhdannekatsaus, lokakuu 214 Tässä tarkastellaan Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan kauppakamari)

Lisätiedot

Rovaniemen seutukunnan suhdanteet

Rovaniemen seutukunnan suhdanteet Rovaniemen seutukunnan suhdanteet Sisältö 1. JOHDANTO... 3 Yleistä laskennasta ja sen tuloksista... 3 2. TOIMIALAKOHTAINEN SUHDANNEKUVAUS ROVANIEMEN SEUDULLA... 4 2.1 Teollisuus (TOL D)... 4 2.2 Rakentaminen

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2012 2013 2012

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2014 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2010 2012 2011

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Suomen kansantalous kasvoi viime vuonna 0,5 prosenttia kolmen taantumavuoden jälkeen. Vaimean kasvun lähteinä olivat viime vuoden alussa vienti ja kulutus ja loppuvuodesta

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.7. klo 9.00 Uuden työvoiman tarve hiipui selvästi kuussa Kainuussa Lomautukset ja oppilaitoksista valmistuneet kohottivat työttömyyttä

Lisätiedot

Lapin suhdanteet

Lapin suhdanteet LAPIN LIITTO Länsipohjan Yrittäjät Lapin suhdanteet 2010 30.6.2011 LAPIN SUHDANTEET VUOSI 2010 LIIKEVAIHTOTIEDOT TAMMIKUU 2000 JOULUKUU 2010* HENKILÖSTÖTIEDOT TAMMIKUU 2000 JOULUKUU 2010* *Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllikatsaus, kuu Julkistettavissa 20.10. klo 9.00 Työttömyys vähenee jälleen Kainuussa Yksi taustalla oleva syy on ikärakenne Työttömyys on alkukesän jälkeen palannut

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 Julkistettavissa 23.7.2013 klo 9.00 Kainuussa työttömyys kasvoi kesäkuussa samaa tahtia kuin koko maassa Työttömyys kasvoi sekä Kainuussa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Työttömyys painui Kainuussa vuoden takaista alemmaksi Kainuu pyristelee muuhun maahan nähden vastavirtaan työttömyyden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 3/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 5/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-maaliskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla 1 (8) Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kainuun työttömyys pysytteli kuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla Hyvä työllisyys jatkuu, vaikka kausivaihtelu pyrkii taas kohottamaan

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.8. klo 9.00 Uutta työvoimaa tarvitaan Kainuussa niukasti Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kuussa lähes kolmanneksen vuoden takaisesta

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Syksy 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-syyskuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 2 miljoonaa venäläistä, kun

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.1.2015 klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa rajusti vuoden lopulla Lomautukset lisääntyivät ja uuden työvoiman tarve oli lähes

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, helmikuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, helmikuu 2013 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.3. klo 9.00 Työttömyys sinnittelee Kainuussa yhä selvemmin vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän hiipuessa nuorisotyöttömyys

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT

POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT F RAKENTAMINEN ICT-KLUSTERI METALLI-KLUSTERI HYVINVOINTI- KLUSTERI (YKSITYINEN) LAAJA MATKAILU- KLUSTERI LUOVAN TALOUDEN KLUSTERI PUUTUOTE- JA HUONEKALU- TEOLLISUUS POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman heinäkuussa

Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman heinäkuussa 1 (8) Julkistettavissa 24.8. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman kuussa Työttömyys pysytteli kuitenkin edelleen selvästi vuoden takaista alempana, mutta nuorisotyöttömyyden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 6/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-kesäkuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2012

ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2012 ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2012 Erikoiskaupan Liiton toteuttamassa Erikoiskaupan suhdannekyselyssä kartoitettiin erikoiskaupan ketjujen/monimyymäläyritysten näkemyksiä siitä, miten myynnin, henkilöstön,

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 21 Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuonna 214. Vuotta aiemmin liikevaihdon väheneminen oli,3 prosenttia. Koko Helsingin seudulla liikevaihto

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 27.1.2016 klo 9.00 Piristynyt työvoiman kysyntä laski työttömyyttä viime vuonna Vuosi päättyi työllisyyden suhteen myönteisiin

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu Julkistettavissa 21.7. klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun myös Kainuussa Määrärahojen loppuminen alkaa heijastua työttömyyteen Alkuvuoden

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 7/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 1/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-heinäkuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt hieman vähemmän lapsia

Lisätiedot

Suhdannekatsaus-Kainuu 20.5.2016

Suhdannekatsaus-Kainuu 20.5.2016 1 KAINUUN KÄRKITOIMIALOJEN SUHDANNEKEHITYS VUODEN 2015 LOPPUUN Kainuun liitossa on laadittu ja maakuntavaltuusto on hyväksynyt (16.6.2014) maakunnan tulevien vuosien kehittämispainotuksia linjaavan Kainuu

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin NÄKYMIÄ 2015 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2015 Julkistettavissa 24.2.2015 klo 9.00 Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin Kainuussa työttömyyden kehitys

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.9. klo 9.00 Kausivaihtelu pudotti työttömien määrää Myös vuositasolla pientä laskua Työttömien määrä putosi Kainuussa kuussa

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Viime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa

Viime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa 1 (7) Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Viime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa Vuoden lopulla kausivaihtelu ja lomautukset hivuttivat työttömyyttä ylöspäin Kainuussa

Lisätiedot

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 9/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 13/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-syyskuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Kausivaihtelu kohotti työttömyyttä Kainuussa taas roimasti vuoden vaihteessa

Kausivaihtelu kohotti työttömyyttä Kainuussa taas roimasti vuoden vaihteessa 1 (8) Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kausivaihtelu kohotti työttömyyttä Kainuussa taas roimasti vuoden vaihteessa Työttömyys pysytteli kuussa kuitenkin yli 600 henkilöä

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni Kainuussa

Työttömien määrä väheni Kainuussa NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu Julkistettavissa 23.4. klo 9.00 Työttömien määrä väheni Kainuussa Kainuun työttömyyden kehitys poikkeaa koko maan kehityksestä Kainuun työttömyydessä

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.6. klo 9.00 Työttömyys väheni kuussa, mutta jäi vuoden takaista korkeammalle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta

Lisätiedot

Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös elokuussa

Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös elokuussa NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 23.9. klo 9.00 Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös kuussa Työttömyysjaksot pitkittyvät, kun uutta työvoimaa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.9. klo 9.00 Työttömyys väheni roimasti kuussa, mutta pysytteli edelleen hieman vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysyntä

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016

Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016 Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016 Rakennetiedot Jämsän matkailukeskus Laskettavan muuttujan vuositaso (YTR) Yritykset YTR:n mukaan Toimipaikat YTR:n mukaan Henkilöstömäärä (2015) 322 69 77

Lisätiedot

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 %

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.3. klo 9.00 Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % Vuoden vaihteessa

Lisätiedot

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa 2017 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan liitto

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/2014 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 7/214 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 9/214 [1] Syntyneet Tänä vuonna on syntynyt vähemmän lapsia kuin viime vuonna ja edellisvuosina. Syntyneiden

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.8. klo 9.00 Työttömyys kasvaa, mutta hitaasti Naisten työttömyys kasvaa, miesten vähenee Työttömyyden kasvu jatkui myös kuussa,

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 Julkistettavissa 25.2.2014 klo 9.00 Kainuun työttömyydessä on jo pieniä taittumisen merkkejä Mittavat lomautukset pyrkivät kuitenkin

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllikatsaus, kuu Julkistettavissa 21.10. klo 9.00 Kainuussa työttömyys pitkittyy ja pysyttelee selvästi vuoden takaista korkeammalla Jo neljännes työttömistä on ollut

Lisätiedot

Työttömyys vähenee taas hyvää vauhtia Kainuussa

Työttömyys vähenee taas hyvää vauhtia Kainuussa 1 (8) Julkistettavissa 24.5. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys vähenee taas hyvää vauhtia Kainuussa Työttömyys on vähentynyt Kainuussa ripeämmin kuin maassa keskimäärin Myönteinen työllisyyskehitys

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalvelut

Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalvelut j Liikevaihtotiedustelu zvuoden 1 alussa kyselyyn tehtiin muutoksia ja otettiin mukaan kokonaan uusi liikevaihtokategoria. Muutoksista johtuen kaikki vuoden 1 luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia vuoden

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

Työttömyys väheni hieman Kainuussa tammikuussa

Työttömyys väheni hieman Kainuussa tammikuussa 1 (8) Julkistettavissa 23.2. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys väheni hieman Kainuussa kuussa Koulutukseen hakeutuminen hillitsee työttömyyden kasvua Lomautuksista huolimatta työttömyys

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Työttömyys kääntyi laskuun helmikuussa

Työttömyys kääntyi laskuun helmikuussa 1 (9) Julkistettavissa 23.3. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kääntyi laskuun kuussa Työvoimapolitiikan aktiivitoimet alentavat Kainuun korkeaa työttömyyttä Vuoden lopulla korkealle kivunnut

Lisätiedot

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa

Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Etelä-Savo Suhdannekatsaus, Keski-Pohjanmaa Lokakuu 216 Tässä katsauksessa tarkastellaan Keski-Pohjanmaan maakunnan suhdanteita Tilastokeskuksesta tilatulla (tilaajina Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjanmaan

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 23.12. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa selvästi vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Uusia työttömiä on aiempaa vähemmän,

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 2/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-helmikuussa Kemi-Tornioseudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Työttömyys vähenee taas ripeästi Kainuussa

Työttömyys vähenee taas ripeästi Kainuussa 1 (8) Julkistettavissa 22.3. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys vähenee taas ripeästi Kainuussa Helmikuussa työttömyys painui alle 5 000 työttömän eli yli 10 % vuoden takaista alemmaksi

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 8/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 12/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-elokuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt vähemmän lapsia kuin

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, huhtikuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.5. klo 9.00 Kainuun työttömyydessä orastaa merkkejä paremmasta Muutamassa Kainuun kunnassa oli työttömiä kuussa vähemmän kuin

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.8. klo 9.00 Työttömyys pysytteli likipitäen vuoden takaisella tasolla Työttömyysjaksot pitkittyvät työttömyyseläkeputki on

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Kainuun työttömyys on nyt jo lähellä taantumaa edeltävää aikaa

Kainuun työttömyys on nyt jo lähellä taantumaa edeltävää aikaa 1 (8) Julkistettavissa 25.5. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kainuun työttömyys on nyt jo lähellä taantumaa edeltävää aikaa Työttömyys vähenee, vaikka työvoiman kysyntä ei vielä kasvakaan Taantuman

Lisätiedot

ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 1/2013

ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 1/2013 1 ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 1/2013 Erikoiskaupan Liiton toteuttamassa Erikoiskaupan suhdannekyselyssä kartoitettiin erikoiskaupan ketjujen näkemyksiä siitä, miten myynnin, henkilöstön, varastojen ja

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun

Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Kainuun työttömyys painui toukokuussa ripeästi alas

Kainuun työttömyys painui toukokuussa ripeästi alas 1 (8) Julkistettavissa 22.6. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kainuun työttömyys painui kuussa ripeästi alas Lomautusten vähetessä työttömyys on kutistunut vuoden vaihteesta jo viidenneksen Taantuman

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2013 NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu 2013 Julkistettavissa 26.2.2013 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen ripeästi Kainuussa Nuorisotyöttömyys kohosi neljänneksen vuoden takaisesta

Lisätiedot