YLEISRADION HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS V. 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLEISRADION HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS V. 2007"

Transkriptio

1 TILINPÄÄTÖS 07

2

3 1 YLEISRADION HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS V Yhteenveto Tyytyväisyys YLEn tarjontaan on noussut. Suomalaisista 87 % (v. 2006: 83 %) on vähintään melko tyytyväisiä YLEn koko tarjontaan. YLEn osuus päivittäisestä televison katselusta oli koko vuonna 43,7 % (v. 2006: 45,2 %). Digisiirtymän jälkeen loppuvuonna YLE kasvatti katseluosuuttaan 0,8 prosenttiyksikköä edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Vuoden 2007 lopussa YLE TV1 oli Suomen katsotuin kanava, YLE Teema kaksinkertaisti katseluosuutensa ja YLE FST5 nosti tavoittavuutensa 70 prosenttiin. YLEn radiokanavien osuus kuuntelusta nousi edellisestä vuodesta yhden prosenttiyksikön. Osuus vuonna 2007 oli 53 %. Nousu johtui erityisesti YLE Radio Suomesta, joka oli maan kuunnelluin radiokanava (38 %). Kuuntelijoiden tyytyväisyys YLEn radiokanaviin oli vuonna 2007 edellisen vuoden korkealla tasolla ja erittäin tyytyväisten osuus jopa kasvoi YleX:n ja Radio Suomen kuuntelijoissa. Suomalaisten asenne tv-maksuun on edellisen vuoden tasolla. Haastatelluista 61 % (v. 2006: 62 %) kokee saavansa YLEn ohjelmistoista vastinetta maksamalleen tv-maksulle vähintään melko hyvin. Ja 87 % (v. 2006: 91 %) tietää tv-maksun YLEn ohjelmien tärkeimmäksi rahoitusmuodoksi. Antennitaloudet siirtyivät digiaikaan , mutta kaapelitalouksien siirtymää lykättiin maaliskuun 2008 alkuun. Syksyn siirtymän ongelmat liittyivät lähinnä lähetysten tekstitykseen ja antennijärjestelmiin. Noin suomalaista kotitaloutta irtisanoi tv-maksunsa digisiirtymän yhteydessä. YLEn toimien ansiosta (digisovitintestit, lista toimivista boxeista, pysyvä tekstityskielitieto, TV1+) negatiivinen katsojapalaute tekstityksistä väheni selvästi vuoden 2008 alussa. Vuoden loppuun mennessä katvealueiden ongelmat ratkaistiin pääosin. Siirtymän yhteydessä syksyllä YLEn tv-kanavien ohjelmakaavioissa tehtiin huomattavia muutoksia, jotka liittyivät sekä kanavien profilointiin että kilpailukyvyn varmistamiseen. Uudistuksissa onnistuttiin. YLEn kanavaperhe kasvatti katseluosuuttaan, vaikka tv-tarjonta digisiirtymän myötä lisääntyi merkittävästi. Uudistettu sisältö- ja asiakaslähtöinen organisaatio ja johtamismalli astuivat voimaan Myös uusi ohjelmistosuunnittelumalli otettiin käyttöön. Yhtiön hallitus hyväksyi palvelutoimeksiantoprosessin perusteella sekä kanavien ohjelmistoprofiilit että ohjelmatoiminnan sisällöllisen kehittämisen painopisteet vuosille

4 2 YLEn talous kehittyi yhtiön hallintoneuvostossa vuonna 2002 hyväksytyn ja vuonna 2005 tarkennetun linjauksen mukaisesti. Talous tasapainotetaan vuoden 2008 loppuun mennessä. Vuoden 2007 liiketappio oli 9,6 miljoonaa euroa ja 10,5 miljoonaa euroa edellistä vuotta pienempi. Tilikauden tappio oli 6,4 miljoonaa euroa eli 10,1 miljoonaa euroa edellisvuotta pienempi. Eläkesäätiön toimintapääoma vahvistui. Talouden tasapainottamiseen ja säästötoimiin liittyen kanavatarjonnassa tehtiin isoja ratkaisuja. YLE24-uutiskanava lopetti lähetykset huhtikuussa. YLE Radio Peilin valtakunnallistamisesta luovuttiin ja YLE24 kanavapaikalla huhtikuussa aloittanut YLE Extra päätettiin lakkauttaa joulukuun lopussa. Sen paikalla näkyy elokuun loppuun 2008 YLE TV1 perinteisellä tekstityksellä (TV1+) ja sen jälkeen SVT Europa. Yhtiön operatiivista toimintaa tehostettiin ja monimediaisuutta ohjelmatoiminnassa edistettiin edelleen strategian mukaisesti. Yhtiön markkinointi keskittyi tärkeimpien ohjelmanostojen viestintään lehdistölle ja yleisöille. Erityisesti panostettiin kotimaisen draaman ja lastenohjelmien markkinointiin, uutisuudistuksen sekä YLE FST5:n kanavan lanseeraukseen. Yhtiötasoisia tiedotettavia asioita olivat talouden tasapainottamiseen, digisiirtymään ja kanavauudistuksiin liittyvät asiat. Lisäksi yhtiöstä tiedotettiin yhteensä 34 erilaisesta ohjelmapalkinnosta, joita YLEn ohjelmantekijöille luovutettiin. YLEn vakituisen henkilöstön määrä oli vuoden 2007 lopussa 3278 (v. 2006: 3401). YLEssä oli vuoden aikana käytössä ns. muutostuki yhtiöstä lähteville. Työhyvinvointia mitattiin TYKE-kyselyllä, ja tulokset olivat parantuneet edellisestä vuodesta kaikilla kyselyn osa-alueilla. Kokonaistyytyväisyys oli 3,46 (asteikolla 1 5) ja vastausprosentti 75 %. 2 Toimintaympäristö Suomi siirtyi maanpäällisessä tv-toiminnassa täysin digitaalisiin lähetyksiin 1.9. klo Kaapelitelevisiossa siirtymää päätettiin lykätä maaliskuun alkuun Vuoden 2007 lopussa 97 %:lla suomalaisista antennitalouksista oli digivastaanotin. Kaapelikodeista 72 % oli hankkinut vastaanottimen vuoden loppuun mennessä. Yhteensä digivalmius oli 1,7 miljoonalla suomalaisella kotitaloudella. Eduskunta hyväksyi vuoden 2007 lopulla kaksi lakiuudistusta, joilla on merkitystä televisio- ja radiotoimintaan. Vapaakappalelain korvaa laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä. Se velvoittaa säilyttämään myös tv- ja radio-ohjelmat tutkimuskäyttöön. Tallentamisen suorittaa Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Viestintämarkkinalain muutoksella jatkettiin YLEn ja ns. vapaiden maanpäällisten tv- ja radiokanavien siirtovelvoitetta (must carry) kaapelitelevisioverkoissa. Eduskunta käsitteli Yleisradion hallintoneuvoston kertomuksen ja esitti kantanaan, että YLEn on toteuttaakseen julkisen palvelun tehtävää keskityttävä sisältöihin, palveluihin ja niiden toimivuuteen sekä näiden laatuun. Ja että YLEn tulevaa rahoitusta on selvitettävä kokonaisvaltaisesti julkisen palvelun tehtävän toteuttamisen valossa. Hallitusohjelmassa todettiin sittemmin, että YLEn rahoitusmalli vuoden 2010 jälkeen selvitetään parlamentaarisessa työryhmässä. Viestintäministeri Suvi Lindén asetti työryhmän Työryhmän ehdotuksen on määrä valmistua vuoden 2008 loppuun mennessä. Valtioneuvosto päätti tv-maksun 3,5 %:n korotuksesta vuoden 2008 alusta lukien. Päätös perustuu aiempaan sopimukseen vuosittaisista korotuksista vuoden 2005 alusta lukien. Aiemmin oli myös päätetty, että kaupallisten toimijoiden mainostuloista maksamat toimilupatulot lakkaavat analogisten lähetysten päättyessä. Liikenne- ja viestintäministeriö listasi suomalaisittain merkittävät urheilutapahtumat, joiden pitää jatkossakin olla tv:ssä katsottavissa maksutta. Valtioneuvosto hyväksyi listan helmikuussa Listalla ovat mm kesä- ja talviolympialaiset, miesten jalkapallon MM- ja EM-kilpailut, miesten jääkiekon MM-kilpailut, kansainvälisen hiihtoliiton pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut sekä yleisurheilun MM- ja EM-kilpailut. Yleisradio sai ohjelmistotoimiluvan SVT Europa-kanavan jakeluun kanavanipussa E. Ohjelman seuraaminen edellyttää vastaanottimeen ohjelmakorttia, jotta tekijänoikeuskorvauksia varten tiedetään lähetyksiä seuraavien kotitalouksien määrä. Kaikkiin valtioneuvoston myön-

5 3 tämien maksutelevisiotoimilupien ehtoihin sisällytettiin vaatimus yhdestä kortista. Kanavanippuun E myönnettiin maksutelevisioon toimilupia yhteensä seitsemän. Televisio- ja radiotoimijat maksavat jatkossa Viestintävirastolle vuosittaisen valvontamaksun. Sillä katetaan kulut, joita virastolle tulee televisio- ja radiotoiminnan valvonnasta. Aiemmin maksu suoritettiin valtion televisio- ja radiorahastosta. EU:ssa hyväksyttiin av-mediadirektiivi, joka korvaa tvdirektiivin ja laajentaa sääntelyä uuteen mediaan. Direktiivi keventää myös tv-mainonnan sääntelyä ja sallii tietyin edellytyksin tuotesijoittelun. Euroopan komissio antoi vuoden lopulla laajan viestintälakipakettiehdotuksen, jonka televisio- ja radiotoimintaan liittyvät osat koskevat erityisesti taajuuspolitiikkaa ja ohjelmien siirtovelvoitetta. 3 Yhtiön kehittäminen YLEn uudistettu sisältö- ja asiakaslähtöinen organisaatio ja johtamismalli astuivat voimaan Uudistuksen tavoitteena on ollut parempi asiakaspalvelu, kevyempi toimintamalli ja välineriippumattomuus. Radio- ja televisio-ohjelmat sekä internetin sisällöt tuotetaan samoissa osaamiskeskuksissa. Samalla kaikki ohjelmatuotannon tukitehtävät keskitettiin yhtiötasoisesti toimiviin palveluyksiköihin ja yhtiömatriiseihin. Yksi matriiseista on yhtiöyhtenäinen viestintä ja markkinointi, joka vuoden aikana koottiin yhteen eri yksiköistä. Svenska YLEssä ja YLE Tuotannossa uudistettiin myös vuoden aikana organisaatiot. 3.1 Ohjelmatoiminta YLEn tuore ohjelmistosuunnittelumalli (palvelutoimeksianto) oli vuonna 2007 käytössä ensimmäisen kokonaisen vuoden. Malli perustuu ohjelmistoalueiden perusteelliseen analyysiiin ja erilaisten sisältöjen asiakkuussuhteiden arviointiin, minkä pohjalta linjataan kehittämistarpeet. Uudenlaisella suunnittelulla luodaan entistä tarkempi näkemys siitä, mitä suomalaiset odottavat YLEn palveluilta ja miten he haluavat eri välineitä käyttää saadakseen heitä kiinnostavaa tarjontaa. Talven ja kevään 2007 aikana suunnitteluprosessi käytiin läpi kaikilla ohjelmistoalueilla. Työhön osallistui laajasti ohjelmatoiminnasta vastaavia henkilöitä niin osaamiskeskuksista kuin kanaviltakin. YLEn hallitus hyväksyi palvelutoimeksiantoprosessin perusteella sekä kanavien ohjelmistoprofiilit että ohjelmatoiminnan sisällöllisen kehittämisen painopisteet vuosille Kehityskohteita ovat uutisten interaktiivisuuden lisääminen, uusimuotoiset ajankohtaisohjelmat, läsnäolo suomalaisessa ja suomenruotsalaisessa kulttuurissa, kotimainen draama, lastenohjelmat, populaarikulttuurin ohjelmat sekä suuren yleisön tv-viihde. Erityisenä kehittämiskohteena vuoden 2007 aikana ovat olleet uudet palvelut varsinkin internetin laajakaistaympäristössä. Kesäkuussa internetissä avattiin yleisölle YLE Areena. Tavoitteeksi asetettiin myös julkisen palvelun ohjelmatarjonnan erottavuuden lisääminen kaupallisesta radio- ja tv-tarjonnasta. Tätä vahvistettiin myös markkinoinnin keinoin. Yleisötutkimus osoittaa, että viime vuosien YLE-mielikuvatyö on tuottanut tulosta: YLEn imago riippumattomana, suomalaisena ja luotettavana yhtiönä on vahvistunut. Yhtiön markkinointi keskittyi tärkeimpien ohjelmanostojen viestintään lehdistölle ja yleisöille. Erityisesti panostettiin kotimaisen draaman ja lastenohjelmien markkinointiin, uutisuudistuksen sekä YLE FST5 -kanavan lanseeraukseen. Yhtiötasoisia tiedotettavia asioita olivat talouden tasapainottamiseen, digisiirtymään ja kanavauudistuksiin liittyvät asiat. Lisäksi yhtiöstä tiedotettiin yhteensä 34 erilaisesta ohjelmapalkinnosta, joita YLEn ohjelmantekijöille luovutettiin. 3.2 Tutkimus ja kehitys Asia- ja kulttuuri-ylen, YLE Vision ja Svenska YLEn asiakkuustoiminnot tuottivat tietoa yleisöistä sekä YLE-asiakkuuden kriittisistä osatekijöistä. Tietoa käytettiin ohjelmatoiminnan kehittämiseen ja onnistumisen seurantaan. Yleisötutkimuksen tuloksia ja asiakkuustietoa julkaistiin YLEn intranetin Asiakkuustietopalvelussa. Osaamiskeskuksissa panostettiin asiakaslähtöiseen ohjelmakehitystyöhön. Suomalaisten YLEn ohjelmatoimintaan kohdistamia odotuksia selvitettiin eri tavoin uusien työtapojen ja menetelmien avulla. 3.3 Tekniikka ja investoinnit Investointeihin käytettiin vuonna 2007 yhteensä 25,5 miljoonaa euroa. YLE24:ssä otettiin käyttöön uusi uutisstudio ja tuotantojärjestelmä sekä uusittiin uutisten ilme. Radion toimitusjärjestelmien yhtenäistäminen eteni toteutusvaiheeseen ja YLE Kymenlaakson Radio sai uuden toimintakeskuksen Kotkaan. Medianhallintajärjestelmä METROn toteutus pääsi täyteen vauhtiin ja television uudet grafiikka- ja lähetysjärjestelmät otettiin käyttöön. Eduskuntalähetysten tuotantojärjestelmä uusittiin. YLE

6 4 Areenan avaaminen oli Uusien palveluiden merkittävin hanke. Henkilöstöhallinnon järjestelmä HERA saatiin täysmittaiseen käyttöön ja IT-verkkoa sekä konesalia uusittiin. Musiikkitalohankkeessa käynnistyi työmaan esirakentaminen ja kustannusarviota edelleen tarkennetaan neuvotteluissa SRV Viitoset Oy:n kanssa. YLE ilmoitti syksyllä 2007 vetäytyvänsä kiinteistöyhtiön omistuksesta ja neuvottelut uudesta toteutuskonseptista ovat meneillään. Varsinaisen rakentamisen aloittamisesta voidaan päättää kevään 2008 aikana, jolloin myös YLE ratkaisee oman kantansa hankkeeseen osallistumisesta. 4 Ohjelmistot ja sisällöt 4.1 Asia- ja kulttuuri-yle Ajankohtaisohjelmat Television ajankohtaisohjelmatarjonta sekä katselu säilyivät pääkanavilla suunnilleen edellisen vuoden tasolla. Tyytyväisyys ajankohtaisohjelmistoon oli edelleen vahvaa, suomalaisista 95 % on ainakin melko tyytyväisiä ajankohtaisohjelmiin. Itsenäisyyspäivän vastaanotto ja Eduskuntavaalien tulosilta olivat vuoden 2007 katsotuimpia ajankohtaisohjelmia. Kiinnostavimpana ohjelmana pidettiin YLE TV2:n Ajankohtaista Kakkosta. Asiaohjelmat Television asiaohjelmatarjonnan määrä kasvoi 200 tunnilla ja myös näiden katseluun käytetty aika lisääntyi. Suomalaisista 95 % on asiaohjelmistoon ainakin melko tyytyväisiä. Katsotuimpia ohjelmia vuonna 2007 olivat Joulurauhan julistus sekä YLE TV2:n ohjelma Satunnaiset sankarit: Konginkangas. Kiinnostavimpina pidettyjä olivat vastaavasti YLE TV1:n Avara luonto sekä YLE TV2:n Akuutti. Kulttuuri YLE TV1:n ja YLE Teeman yhteenlaskettu kulttuuriohjelmiston määrä säilyi edellisen vuoden tasolla, samoin katselu. Suomalaisista 70 % on vähintään melko tyytyväisiä YLEn kulttuuriohjelmiin. Katsotuimpia ohjelmia olivat Kotimaan kasvot -ohjelmassa esitetty henkilökuva Kirka Babitzinista sekä YLE TV1:n Antiikkia, antiikkia. Oppiminen ja tiede Oppimisen ja tieteen ohjelmatarjonta televisiossa väheni noin 200 tunnilla, kun ohjelmistot digisiirtymän myötä keskitettiin YLE Teemalle. Myös ohjelmien katselu väheni jonkin verran. Katsotuimpia olivat Digi ABC sekä Katovuosia ja voivuoria. Katsotuimpia tiedeohjelmia olivat Prismadokumentit, joita pidettiin myös kiinnostavimpina tiedeohjelmina. Draama Kotimaista fiktiota YLE tarjosi televisiossa aiempaa runsaammin. Katselun määrässä ei tapahtunut merkittävää muutosta. Yli 80 % katsojista oli vähintään melko tyytyväisiä YLEn kotimaiseen draamaan. Katsotuimpia ohjelmia olivat YLE TV2:n maalaiskomedia Turvetta ja timantteja sekä Taivaan tulet, jotka ylsivät parhaimmillaan miljoonan katsojan tuntumaan. Taivaan tulet oli myös ylivoimaisesti kiinnostavimmaksi koettu kotimainen draamasarja vuonna Juhlakauden ohjelmistossa suosikiksi nousi Karjalan kunnaat. Ulkomaisen fiktio-ohjelmiston määrä lisääntyi digisiirtymän myötä, ja myös sen katselu kasvoi lähes neljänneksellä edellisestä vuodesta. Yli 70 % katsojista on ainakin melko tyytyväinen YLEn ulkomaiseen sarjatarjontaan. Katsotuimmat ulkomaiset sarjat olivat YLE TV1:n Hercule Poirot sekä Monk. Kiinnostavimpina sarjoina pidettiin YLE TV2:n saksalaisdekkareita sekä TV1:n Sydämen asialla -sarjaa. 4.2 YLE24 Radio- ja tv-uutisten toimituksista muodostettu monimediainen YLE Uutiset aloitti toimintansa Samaan aikaan aloitti niin ikään monimediainen YLE Urheilu, johon yhdistyivät tv-urheilun ja radiourheilun toimitukset. Uudet uutis- ja urheiluorganisaatiot tuottavat kaikki valtakunnalliset uutislähetykset televisioon, radioon, internetiin, tekstitelevisioon sekä muuhun jakeluun. Vuoden alussa aloitti täysimittaisesti toimintansa sisäiseen uutisvaihtoon perustuva YLE Uutistoimisto. YLE luopui suunnitellusti STT:n palvelujen käytöstä vuoden 2006 lopussa. Ratkaisu vahvisti omaan uutishankintaan ja alkuperäislähteisiin perustuvan materiaalin osuutta lähetyksissä ja palveluissa. Huhtikuussa uutiskanava YLE24 lakkautettiin. Tv-uutisten illan uutiskaavio uudistettiin syyskuun alussa digisiirtymän jälkeen. YLE toi alkuiltaan YLE TV1 -kanavalle kello 18 alkavan uuden puolen tunnin uutislähetyksen, johon yhdistettiin talousuutiset, kulttuuriuutiset ja viittomakielinen uutiskertaus. Kello aloitti uusi YLE TV2:n uutiskokonaisuus, johon kuuluvat alueuutiset kello 19. Urheiluruudun lähetysmäärä nostettiin arkisin kolmeen ohjelmaan. Urheilutarjontaa aamuissa vahvistettiin.

7 5 Uutislähetykset saivat uuden ilmeen ja uuden studion. Syyskuun 16. päivä lähetyksissä siirryttiin 16:9-kuvasuhteeseen. Henkilöstömäärän vähentämiseksi ohjelmistoalueen ja YLE Uutisten johtamismalli uudistettiin. Useat samanaikaiset ja poikkeuksellisen vaativat uudistukset vietiin läpi hallitusti ja yleisösuhteen kannalta onnistuneesti. YLEn uutis- ja urheilulähetysten katselu lisääntyi digisiirtymän jälkeen selvästi. Tyytyväisyys YLEn uutis- ja urheilutarjontaan pysyi erittäin korkealla tasolla ja YLE mitattiin Suomen luotetuimmaksi valtakunnalliseksi uutisorganisaatioksi. Internetin uutispalvelun käyttäjämäärä kasvoi noin 60 %. YLE Radio Suomen menestys jatkui vakaana ja kanavan yleisösuhde on poikkeuksellisen hyvällä tasolla. Kanavalla kehitettiin edelleen journalistista ajattelua ja uutisjohtamista. Radio Suomella on vastuu alueellisesta uutisseurannasta ja -hankinnasta myös valtakunnallisen uutistoiminnan tarpeisiin. Alueellisten tv-uutisten lähetysajan muutos onnistui. Vuoden aikana valmisteltiin YLE Radio Peilin valtakunnallistamista, mutta suunnitelma peruttiin osana talouden tasapainottamistoimia loppuvuodesta. Luopuminen Radio Peilin valtakunnallistamisesta ja YLE Extran lakkauttaminen johtavat YLEn tapahtumaurheilun strategian perusteelliseen uudelleenarviointiin vuonna YLE Visio Lapset ja nuoret Vuonna 2007 vietettiin eri puolilla Suomea lasten tapahtumissa Pikku kakkosen 30. juhlavuotta. Juhlavuoden kunniaksi ohjelmistossa muisteltiin nostalgisia lastenohjelmia vuosien varrelta. Ohjelman nettisivut uudistettiin ja lastenohjelmien määrää lisättiin viikonloppuaamuisin tunnilla syksystä 2007 alkaen. Saamenkielinen lastenohjelmatuotanto aloitettiin syksyllä Nuorille (10 15-v.) tehtiin YLE TV2:een Summeria ja Wintteriä sekä tuotettiin oma vaaliohjelmapaketti maaliskuussa Viihde YLEn viihdeohjelmien vuoden 2007 kohokohta oli Eurovision laulukilpailut toukokuussa. YLE oli kilpailun hostbroadcaster ja finaalilähetys keräsi yli 100 miljoonaa televisionkatsojaa ympäri maailman. Kotimaassa sitä seurasi keskimäärin 1,9 miljoonaa katsojaa. Finaali toteutettiin ensimmäistä kertaa HD-tekniikalla. YLE Viihteen kehityshankkeet kohdistuivat erityisesti perheyleisöjen palvelun vahvistamiseen. Käsikirjoitetun viihdetuotannon osaamiseen sekä viihteen formaattiosaamiseen pureuduttiin YLE TV2:n lauantaiviihdettä sekä radioviihdettä kehittämällä. YLE TV1:n tarjonnassa paneuduttiin vuoden 2008 uusien sarjojen kehittämiseen. Uusia tapoja tehdä tv-viihdettä kokeiltiin ja toteutettiin YLE Extra -kanavalla ja internetissä. Musiikkiviihteessä aloitettiin uusia strategisia kehityshankkeita. Myös vuoden 2008 kotimaan Euroviisuja kehitettiin. Populaarimusiikki ja -kulttuuri Populaari- ja iskelmämusiikin kohdentamista eri sukupolville ja osayleisöille jatkettiin. Tällä alueella YleX:n tarjonta oli avainasemassa. YleX:n nettiuudistus aloitettiin vuonna Tavoitteena on, että YleX on merkityksellisiä julkisen palvelun sisältöjä tarjoava, nuoremmille yleisöille suunnattu populaarikulttuurimedia radion lisäksi myös internetissä. Keväällä 2007 käynnistetty uusi digitaalinen tv-kanava YLE Extra toi ison muutoksen YLEn populaarikulttuuritarjontaan. Kanava tarjosi populaarikulttuurisen näkökulman maailmaan ja esitteli erityisesti uutta kotimaista populaarimusiikkia. Joulukuussa 2007 kanava päätettiin osana talouden tasapainottamista lopettaa. Populaarikulttuuritarjonnan kanavavastuu jää pääosin YleX:n varaan. Uusi yle.fi/pop-nettipalvelu oli merkittävä avaus. Sen tavoitteena on olla musiikkijournalistisesti korkeatasoinen ja sisällöllisesti monipuolinen verkkopalvelu populaarikulttuurista kiinnostuneille yleisöille. YLEn rooli kotimaisen iskelmäkulttuurin vaalijana korostui YLE TV2:n ja ennen kaikkea YLE Radio Suomen toiminnassa. Yhteistyötä on tarkoitus jatkossa vieläkin tiivistää. 4.4 Svenska YLE Vuoden 2007 aikana tehtiin päätös Svenska YLEn ohjelma-alueiden supistamisesta kahdeksasta neljään genreen, jotka ovat Fakta, Nyheter och sport, Fiktion ja Ung (X3M). Uudistettu organisaatio astui voimaan vuoden 2008 alusta. Vuoden 2007 ohjelmatoiminta toteutettiin vanhan genreorganisaation puitteissa. Läsnäoloon suomenruotsalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa panostettiin vuoden aikana voimakkaasti ja palaute yleisöltä oli hyvä. Erityisen positiivisena yleisö koki kesän ohjelmaprojektit, jotka eri tavoin lisäsivät näkyvyyttä ja veivät ohjelmantekoa ja -tekijöitä yleisöjen luokse. Lisäksi radiokanavat olivat mukana erilaisissa konserteissa ja musiikkitapahtumissa ja YLE FST5:n ohjelma Närbild

8 6 teki kiitetyn kesäkiertueen. Samoin kulttuurin oma ohjelmaprojekti Stilbyrån kiersi erilaisissa kesätapahtumissa ja onnistui hyvin. Uutisten rooli ruotsinkielisen toiminnan selkärankana kaikissa medioissa korostui vuoden aikana. Uutisten yleisösuhde säilyi vahvana. Ruotsinkielinen uutistoiminta sai myös tukea ja kannustusta yleisöltään vuoden loppupuolella, kun osana talouden tasapainottamistoimia harkittiin ruotsin- ja suomenkielisten uutistoimintojen yhdistämistä. Vuoden 2007 tärkein kehittämishanke oli ruotsinkielisen uutispalvelun online-toiminta. Tavoitteena on olla käytetyin suomenruotsalainen internetin uutispalvelu ja yksi niistä uutispalveluista, joita suomenruotsalaiset käyttävät päivittäin. Vuoden 2007 aikana eri kävijöiden määrä kasvoi edellisen vuoden noin viikoittaisen kävijän tasosta lähelle kävijää. Svenska YLEn uutisten online-palvelu on selvästi kattavin suomenruotsalainen uutispalvelu. Uutisten online-palvelun kehittämisessä vahvistettiin erityisesti aluetoiminnan online-tuotantoa ja vuonna 2008 siihen liitetään myös urheilu ja kulttuuri. Interaktiivisuuden kehittäminen on oleellinen osa kehityshanketta. Asiaohjelmissa korostui nykyhetken johdonmukainen dokumentaatio. Erityisesti uusille asiaohjelmien ns. lifestyle-ohjelmille kohderyhmät määriteltiin entistä tarkemmin ja varsinkin YLE Radio Vegan lifestyle-ohjelmia (Sissi ja Lördax) kehitettiin. Suomenruotsalaisen draaman osuus ohjelmatuotannosta on erittäin pieni, mutta merkitys ohjelmiston osana on niin yleisösuhteen kuin Svenska YLEn palveluimagon kannalta suuri. Draamasarja Isabella oli vuoden suurin satsaus ja yleisömenestys. Råfilm-, Rådok- ja Råljud-yhteistyö nuorten tekijöiden kanssa jatkui. Viihteessä panostettiin suosittuun Fångad av en sång -hankkeeseen. Se on vakiinnuttanut asemansa yhtenä kesän must tapahtumista suomenruotsalaisten keskuudessa. Radion musiikkiohjelmien tarjontaa kehitettiin ja huumoriviihdettä lisättiin. Pienten lasten palveluissa vahvistettiin kaikissa välineissä toimivaa yhteisöä BUU-kerhon avulla. Aina yhtä suosittu Joulukalenteri löi vuonna 2007 taas oman edellisen vuoden yleisöennätyksensä. Uutta Joulukalenterissa oli Teppo-Nalle, joka opasti suomeksi suomenkielisiä lapsia kalenterin eri toimintojen ja pelien käytössä. Teppo-Nallea klikattiin kuukauden aikana kertaa. Osallistuminen yhteispohjoismaiseen MGP-kilpailuun junioreille oli suuri menestys. Opetusohjelmien kouluille suunnatun Vetamix-internetpalvelun kehitystyötä jatkettiin. Opetushallituksen kanssa käynnistetyn yhteistyöhankkeen tavoite on tukea ja palvella sekä suomenruotsalaisia opettajia että oppilaita. 5 Palvelut 5.1 Radiokanavat Radio tavoitti vuonna 2007 viikoittain keskimäärin 96 % yli 9-vuotiaista suomalaisista eli saman verran kuin edellisenä vuonna. Radion kuunteluun käytetty aika lisääntyi kahdella minuutilla, radiota kuunneltiin päivittäin keskimäärin 3 tuntia 16 minuuttia. YLEn osuus radion päivittäisestä kuuntelusta oli 53 % kuten edellisenäkin vuonna. YLE Radio Suomen kuunteluosuus kasvoi 2 prosenttiyksiköllä. YLEn radiokanavien keskimääräinen viikkoyleisö oli lähes edellisen vuoden tasolla: yhteensä 2,961 miljoonaa suomalaista kuunteli viikoittain YLEn radiokanavia. Tyytyväisyys valtakunnallisiin kanaviin oli edellisen vuoden tasolla; Radio Suomen osalta erittäin tyytyväisten osuus kasvoi peräti 5 prosenttiyksikköä. Radiokanavien nettijakelu aloitettiin YLE Areenan kautta. Tätä edisti uusi Gramex-sopimus, joka mahdollisti myös musiikkiohjelmien jakelun internetissä. Syksyllä yhdeksän YLEn radiokanavaa olivat netin kautta kuunneltavissa myös Suomen ulkopuolella. Helsingin hovioikeus vahvisti marraskuussa käräjäoikeuden aiemman päätöksen sopimusriidassa Yleisradion ja Gramexin välillä. Päätös oli YLEn tavoitteen mukainen: todellisen kuuntelijamäärän koko ratkaisee äänilevymusiikin esityskorvauksen suuruuden. Sama periaate koskee myös YLEn alueellisia radiolähetyksiä. 5.2 Televisiokanavat Television katselu Suomessa väheni hieman vuonna Keskimäärin televisiota katseltiin 2 tuntia 40 minuuttia päivässä (4+-väestö). YLEn tv-kanavien osuus katselusta oli 43,7 % ja YLE tavoitti keskimäärin päivittäin yli 3 miljoonaan katsojaa. Televisiolle vuosi 2007 oli suuren murroksen vuosi. Huhtikuussa YLE24:n paikalla aloitti YLE Extra. Syyskuussa antennitaloudet siirtyivät täysin digitaaliseen vastaanottoon ja YLEn tv-kanavien ohjelmakaavioissa tehtiin huomattavia muutoksia, jotka liittyivät sekä kanavien profilointiin että kilpailukyvyn varmistamiseen. Koko FST5:n ohjelmisto siirtyi omalle kanavalleen. Joulukuussa YLE Extra lakkautettiin. Lähetystuntimäärät vähenivät simul-

9 7 cast-lähetysten loputtua. Uudistuksissa onnistuttiin. YLEn kanavaperhe kasvatti syksyllä katseluosuuttaan, vaikka tv-tarjonta digisiirtymän myötä lisääntyi merkittävästi. YLE TV1 oli Suomen katsotuin kanava, YLE Teema kaksinkertaisti katseluosuutensa ja YLE FST5 nosti tavoittavuuteensa 70 prosenttiin. Myös tyytyväisyys YLEn tv-kanavia kohtaan kasvoi edelleen. 5.3 Uudet palvelut Yle.fi-sivustolla oli syksyllä 2007 eri kävijöitä keskimäärin viikossa. YLE Teksti-TV on edelleen Suomen suosituin teksti-tv, ja sillä on päivittäin 1,3 miljoonaa käyttäjää. YLE Uudet palvelut toteutti vuoden aikana yle.fi-sivuston rakenneuudistuksen, jossa määriteltiin palvelun konsepti ja perusraamit. Tavoitteena on hyvä käytettävyys ja palvelujen käyttäjälähtöisyys. Yle.fi-palvelun reagoivuutta kehitettiin perustamalla yle.fi-etusivusta ja ohjelmaoppaasta vastaava toimitus Areenan, Elävän arkiston ja Teksti-TV:n yhteyteen. Kesäkuussa avatussa YLE Areenassa on mahdollisuus katsoa ja kuunnella ohjelmia internetissä lähetysajoista riippumatta, myös ulkomailta. Areenassa on tarjolla yli 400 ohjelmanimikettä. Elävän arkiston sisältötarjontaa lisättiin. Uutisten ja urheilun sekä YLE Radio Suomen alueiden internet-palvelujen uudistaminen käynnistyi vuoden aikana. Uudistukset valmistuvat vuonna YLE Uudet palvelut toteutti kymmeniä ohjelmakohtaisia sivustoprojekteja kuten Euroviisujen monimediaisen kokonaisuuden, YleX:n sekä oppimisen palvelujen kehittämisen. Myös urheilun ja urheilutapahtumien palveluita lisättiin. YLE Teksti-TV:tä kehitettiin uutisten, urheilun, ohjelma- ja hyötytiedon välineenä, ja sen talousinformaation sivuja jäsennettiin uudelleen. 5.4 Ruotsinkieliset palvelut Svenska YLE tavoittaa ainoana ruotsinkielisenä mediana Suomessa päivittäin miltei koko ensisijaisen kohdeyleisönsä eli kaikki suomenruotsalaiset. Vastuu suomenruotsalaisen yhtenäisyyden ja oman kulttuurin ylläpitämisestä on siis erityinen. Lisäksi Svenska YLE palvelee suomen- ja kaksikielistä väestöä tarjoamalla heille vaihtoehdon, annorlunda på svenska. Vuoden 2007 suurin haaste oli digikanava YLE FST5:n tunnettuuden ja tavoittavuuden kasvattaminen. Syksyn aikana ote suomenruotsalaisesta yleisöstä vakiintui ja viikkotavoittavuus nousi 70 %:iin. Koko yleisöstä FST5 tavoitti noin 40 %. Kanavan rooli osana YLE:n televisiokanavaperhettä vahvistui. Kanavan selkeä suomenruotsalainen ja pohjoismainen profiili sai yleisöltä hyvän vastaanoton. YLE Radio Vegan tavoittavuus ja tyytyväisyys ovat säilyneet korkeana. Yli 35-vuotiaiden viikkotavoittavuus oli 75 % ja tyytyväisyys 84 %. Tästä huolimatta Radio Vega on kadottanut osan iltapäivän vanhemmista kuuntelijoistaan vuoden 2007 alun uudistuksen vuoksi. Iltapäiväkuuntelun nostaminen ja nopeasti kasvava +60-vuotiaiden tavoittaminen on kanavan erityishaaste. YLE Radio X3M:n viikkotavoittavuus alle 35-vuotiaiden joukossa oli 56 %, mikä tekee siitä suurimman ruotsinkielisen radiokanavan kohderyhmässään. Kanava sai vuoden lopussa huomattavaa tukea kuuntelijoiltaan, kun sen mahdollista lakkauttamista pohdittiin osana talouden tasapainottamistoimia. X3M:n verkkoyhteisö on kasvanut ja vuoden lopussa jäseniä oli Svenska.yle.fi:n viikoittaiset vierailut nousivat kävijään. Tärkeimmät kehittämishankkeet olivat uutispalvelun uudistus samoin YLE Areenan lanseeraus ja Elävän arkiston ruotsinkielinen Arkivet. 6 Henkilöstö YLEn vakituisen henkilöstön määrä oli vuoden 2007 lopussa 3278 (v. 2006: 3401). Vuosituhannen alusta vakinaisen henkilöstön määrä on vähentynyt yhteensä 663 henkilöllä (17 %). Henkilöstömäärän lasku näkyy tavoitteen mukaisesti tukitehtävissä, joihin yli 80 % vähennyksestä on kohdistunut. Ohjelmatoiminnassa työskentelee vajaa 4 % vähemmän väkeä kuin vuosituhannen alussa. Uusia työsuhteita solmittiin 125 ja työsuhteita päättyi 248 (122 henkilöä siirtyi eläkkelle). Työsuhderakenne kiinteytyi edelleen, vakinaisten osuus koko työvoimasta oli 83 %. Vuoden 2007 aikana käytiin yt-neuvotteluja YLE24:ssä, Svenska YLEssä, YLE Viestinnässä ja markkinoinnissa ja YLE Tuotannossa. Tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanottiin 2 työsuhdetta. Talouden tasapainottamiseen liittyvä tavoite oli 160 työpaikan pysyvä vähentäminen vuoden 2008 loppuun mennessä. Työhyvinvointia mitattiin TYKE-kyselyllä. Tulokset olivat parantuneet edellisestä vuodesta kaikilla kyselyn osa-alueilla. Kokonaistyytyväisyys oli 3,46 (asteikolla 1 5) ja vastausprosentti 75 %. Koulutuksen ja kehittämisen suunnitelmallisuuden arvosanaksi annettiin 3,11 (asteikolla 1 5). Tulos kertoo, että kehittämisen suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta on lisättävä. YLEn strateginen tavoite on olla vuonna 2010 media-

10 8 ammattilaisten halutuin, dynaamisin ja osaavin työyhteisö. Tavoitteen toteutumista mitataan kahdella ulkopuolisella tutkimuksella. Tavoitteen yhdeksi osatekijäksi on määritelty työyhteisöjen keskustelukulttuurin avoimuus ja yhdessä tekemisen henki. Vuoden 2007 tavoite oli, että 60 % henkilöstöstä kokee keskustelukulttuurin avoimeksi ja yhteistyön toimivaksi. TYKE-kyselyssä tulos oli 55 % ja tavoite jäi siis saavuttamatta, vaikka siinä edettiinkin. Tavoite asetettiin uudelleen vuodelle Tarkemmat tiedot henkilöstöstä on esitetty erillisessä henkilöstökertomuksessa. 7 Talous 7.1 Liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot Liikevaihto oli 385,4 miljoonaa euroa, jossa oli lisäystä edelliseen vuoteen 0,5 % eli 1,8 miljoonaa euroa. Televisiomaksutuotot kasvoivat 11,9 miljoonalla eurolla. Tv-maksua korotettiin 3,7 %:lla vuoden 2007 alusta. Tv-maksukanta oli vuoden lopussa kappaletta. Vähennystä vuoden takaiseen tilanteeseen oli kappaletta. Noin suomalaista kotitaloutta irtisanoi tv-maksunsa digisiirtymän yhteydessä. Kaupallisten yhtiöiden toimilupamaksut, joita perittiin asti, olivat 9,0 miljoonaa euroa pienemmät kuin edellisenä vuonna. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 23,7 miljoonaa euroa, jossa 10,9 miljoonan euron muutos edelliseen vuoteen johtuu pääosin Eurovision laulukilpailujen tuotoista. 7.2 Kulut ja liiketulos Yhtiön tilikauden kulut ja poistot olivat yhteensä 418,7 miljoonaa euroa, missä oli lisäystä edelliseen vuoteen 2,2 miljoonaa euroa. Kulut sisältävät Eurovision laulukilpailujen kuluja 13,8 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut nousivat kokonaisuudessaan 3,5 miljoonaa euroa. Tähän sisältyi 4,0 miljoonaa euron verran yhtiön rakennemuutokseen liittyvän ns. muutostuen kustannuksia. Eläkekulut olivat 15,0 miljoonaa euroa, mikä oli 4,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Eläkesäätiön talous oli hyvä. B-osaston (TyEL) toimintapääomaprosentti oli 51,4 (mistä lisävakuutusvastuu 110,4 miljoonaa euroa), kun se vuotta aiemmin oli 49,6 % (86,3 miljoonaa euroa). Lisäksi A-osastolla (lisäetu) oli puskurina toimivaa indeksikorostusvastuuta 19,9 miljoonaa euroa, joka oli sama kuin edellisenä vuonna. Eläkesäätiön kirjanpidolliset nettotuotot olivat 67,5 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 44,9 miljoonaa euroa) ja eläkkeistä aiheutuneet suoritukset 40,1 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 37,6 miljoonaa euroa). Vastuuvajausta ei ole eikä yhtiö ole velkaa säätiölle. Suunnitelman mukaiset poistot olivat 1,2 miljoonaa euroa edellisvuotta suuremmat. Esitysoikeuskorvaukset olivat 73,6 miljoonaa euroa, mikä oli 5,0 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna, johon ajoittui suuria urheilutapahtumia kuten Torinon olympialaiset. Liiketoiminnan muut kulut olivat 128,6 miljoonaa euroa, mikä oli 2,4 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Yhtiön liiketappio oli 9,6 miljoonaa euroa, mikä oli 10,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. 7.3 Tilikauden tulos Yhtiön tilikauden tulos oli 6,4 miljoonaa euroa tappiollinen. Edellisen vuoden tulos oli 16,5 miljoonaa euroa tappiollinen 7.4 Investoinnit Tilikauden aikana käytettiin käyttöomaisuusinvestointeihin 25,5 miljoonaa euroa. Investointimenot olivat 1,4 miljoonaa euroa edellisvuotta suuremmat. 7.5 Tase Yhtiön rahoitusvarat olivat vuoden lopussa 76,9 miljoonaa euroa. Vähennystä edellisen vuoden lopun tilanteeseen oli 6,0 miljoonaa euroa. Taseen loppusumma oli 304,6 miljoonaa euroa, mikä oli 0,4 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Pitkäaikaista vierasta pääomaa oli musiikkitalohankkeeseen liittyen 4,5 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste laski 49,5 %:iin edellisen vuoden 51,6 %:sta. 8 Riskit ja riskienhallinta Yhtiöllä on hallituksen hyväksymät riskienhallinnan periaatteet. Riskienhallinta on keskitetty toiminto ja se kuuluu yhtiön talousjohtajan vastuualueeseen. Yhtiötasoiset avainriskit arvioidaan vuosittain ja niistä raportoidaan hallitukselle ja sen tarkastusvaliokunnalle vähintään kahdesti vuodessa. Riskit jaetaan liiketoimintariskeihin, operatiivisiin riskeihin, vahinkoriskeihin ja taloudellisiin riskeihin. Vuoden 2007 yhtiötasoiset avainriskit liittyvät pääasiassa liiketoimintariskien ja operatiivisten riskien alueelle. Riskejä arvioidaan mm. yleisösuhdemittareita sekä tv-mak-

11 9 sukannan kehitystä seuraamalla. Kullekin avainriskille on nimetty omistaja. Rahoitusriskien hallinta toteutetaan yhtiön hallituksen vahvistaman rahoituspolitiikan mukaisesti. Merkittävimmät rahoitusriskit muodostuvat valuuttamääräisistä eristä, joiden suojaukseen käytetään tavanomaisia markkinainstrumentteja. Yhtiön sisäinen valvonta on organisoitu laajennettuna tarkastuksena PricewaterhouseCoopers Oy:n kanssa, joka vastaa myös ulkoisesta tarkastuksesta. Laajennetun tarkastuksen tuloksista raportoidaan vuosittain hallituksen tarkastusvaliokunnalle. 9 Tulevaisuuden näkymät YLEn toimintaympäristö muuttuu nopeasti myös tulevina vuosina. Erityisesti jakeluteiden kehitys toimii muutosvoimana. Analogisen television loppuminen vapauttaa tilaa uusille tarjontatavoille. Laajakaistaisen internetin palveluiden ja lähivuosina ns. hybridivastaanottimien yleistyessä kuluttajilla on entistä enemmän mahdollisuuksia päästä käsiksi haku- ja tilauspohjaisiin sisältöihin. Kehitys merkitsee aitoa siirtymistä yhtiön strategiassa kuvailtuun sekä että-maailmaan: suomalaiset voivat helposti ja erilaisin päätelaittein käyttää broadcast-palveluiden ohella ondemand-palveluita. Kehityksen vauhti on ollut jopa ennakoitua nopeampaa. YLE on strategiassaan varautunut tähän kehitykseen ja tärkeintä on jatkuvasti seurata muutoksen nopeutta ja asiakkaiden käyttäytymisen muutoksia. Radio- ja tv-ohjelmien jakelu laajakaistan kautta on merkittävin keino, jolla muutokseen vastataan. Näitä palveluita edustavat YLE Areena ja YLE Elävä arkisto. YLEn mahdollisuudet menestyä toimintaympäristön ja kulutustottumusten muutosten haasteissa näyttävät hyviltä, sillä uusiin palveluihin ja asiakkaiden käyttäytymisen muutokseen on varauduttu ajoissa. Suomalaiset haluavat käyttää erityisesti suomalaisia sisältöjä. YLE on suurin suomalaisten sisältöjen tarjoaja jatkossakin. Jakelu- ja päätelaitekehitys tuo uusia ja erilaisia mahdollisuuksia saattaa YLEn ainutlaatuiset sisällöt suomalaisten käyttöön. Tämän vuoksi YLE aikoo jatkossakin olla merkittävä sisällöntuottaja laajakaistaisessa internetissä. Digisiirtymä muutti merkittävästi suomalaista televisiotoimialaa. Kanavien määrä on lisääntynyt nopeasti, ja erityisesti maksu-tv:n kanavat ovat kasvattaneet nopeasti markkinaosuuttaan ja kasvattavat sitä jatkossakin. Toistaiseksi maksu-tv:n kasvu on vaikuttanut erityisesti kaupallisen television katseluun. YLEn tarjonta on kestänyt kilpailun hyvin. Kehitys on lisäksi entisestään korostanut julkisen palvelun tarjonnan erityisluonnetta ja taannut laadukkaan vapaasti katseltavan kokonaistarjonnan suomalaisille. Asiakkaiden ajankäytön muutoksia on kyettävä ennakoimaan ja eri ryhmien tarpeita on seurattava tarkasti. Asiakkuutta järjestelmällisesti analysoimalla YLEn tarjonnan voidaankin ennakoida selviävän tulevasta kilpailuhaasteesta hyvin. Radion lähitulevaisuuteen ei odoteta suuria muutoksia. Markkinatilanne rakentuu paljolti toimilupapolitiikan mukaan. Kilpailutilanne muuttuu, mikäli toimialalle ilmaantuu uusia valtakunnallisia kaupallisia radioita. Radion digitaalinen jakelu ei tule ajankohtaiseksi vielä lähivuosina. Internetistä ladattava musiikki sitä vastoin muuttanee osittain tapoja kuunnella musiikkia. Tämä on haaste erityisesti musiikkia runsaasti soittaville formaattiradioille. YLE hyödyntää podcasting-palvelua yhtenä radio-ohjelmien jakelutienä. Palvelu- ja kilpailukykyisen kokonaistarjonnan varmistamiseksi YLE panostaa tulevinakin vuosina määrätietoisesti asiakaslähtöiseen toimintatapaan niin sisältötuotannossa kuin palvelujen tarjonnassa. Yhtiön talous saatetaan tasapainoon vuoden 2008 loppuun mennessä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kulutason säilyttämistä vuoden 2001 tasolla vielä vuonna Myös syksyllä 2007 suunnitellut säästötoimet on toteutettava. Yhtiön rahoitusasema säilyy vahvana. Lähivuosina Suomessa ja EU:ssa keskustellaan julkisen palvelun tehtävästä ja rahoituksesta. Arvioitavana on nykyisen tv-maksuun perustuvan järjestelmän toimivuus digitaalisessa maailmassa. Julkisen palvelun rahoituksesta tehdään poliittisia päätöksiä ennen vuotta 2010, johon saakka nyt voimassa oleva rahoitusmalli on voimassa. YLE valmistautuu suomalaisen julkisen palvelun yleisradiotoiminnan arviointiin strategiansa mukaisesti: tarjoamalla kaupallisesta tarjonnasta erottuvaa palvelua ja keskittymällä suomalaiseen sisällöntuotantoon. 10 Hallitus Yhtiön hallituksen ovat toimikautena muodostaneet Hannu Olkinuora (hallituksen puheenjohtaja), Maria Kaisa Aula, Jukka Alho, Jouni Backman, Gunvor Kronman, Velipekka Nummikoski ja Raija-Sinikka Rantala. Henkilöstön edustajana toimi Raino Hurme.

12 10 Vuodeksi 2008 YLEn hallintoneuvosto nimitti hallitukseen Hannu Olkinuoran (hallituksen puheenjohtaja), Maria Kaisa Aulan, Jouni Backmanin, Gunvor Kronmanin, Kari Neilimon, Tuomo Raasion ja Raija-Sinikka Rantalan. Henkilöstön edustajana jatkaa Raino Hurme. Hallituksen nimeäminä valiokuntina ovat toimineet nimitys- ja palkitsemisvaliokunta jäseninään Hannu Olkinuora, Jukka Alho ja Maria Kaisa Aula sekä tarkastusvaliokunta jäseninään Hannu Olkinuora, Jouni Backman ja Gunvor Kronman. Molempien valiokuntien puheenjohtaja on ollut Hannu Olkinuora. Hallitus arvioi toimintaansa vuosittain. Arviointi tapahtuu itsearviointina. 11 Hallituksen esitys voittovarojen käytöstä Yhtiön tilikauden tappio on ,83 euroa ja vapaa oma pääoma tilikauden lopussa on ,41 euroa Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön tilikauden tappio siirretään edellisten tilikausien voittovarojen vähennykseksi.

13 11 TILINPÄÄTÖS Tunnusluvut (milj. euroa) TOIMINNAN LAAJUUS (milj. e/%) Liikevaihto 385,4 383,5 374,5 359,0 330,0 muutos % 0,48 2,4 4,3 8,8-3,1 Liiketoiminnan muut tuotot 23,7 12,8 40,8 9,4 11,2 muutos % 84,5-68,5 331,8-15,7 8,7 Kulut ja poistot 418,7 416,5 451,7 428,9 412,3 muutos % 0,5-7,8 5,3 4,0-4,7 Taseen loppusumma 304,6 304,1 321,3 409,2 457,6 Bruttoinvestoinnit 25,5 24,1 17,7 14,2 27,1 % liikevaihdosta 6,6 6,2 4,7 3,9 8,2 KANNATTAVUUS (milj. e/%) Käyttökate 13,7 2,0-13,7-36,3-44,3 % liikevaihdosta 3,6 0,5-3,7-10,1-13,4 Liikevoitto/-tappio -9,6-20,2-36,4-60,5-71,1 % liikevaihdosta -2,5-5,3-9,7-16,9-21,5 Tilikauden voitto/tappio -6,4-16,5-28,8-50,8 52,8 % liikevaihdosta -1,7-4,3-7,7-14,1 16,0 RAHOITUS JA TALOUDELLINEN ASEMA Quick ratio 0,6 0,7 0,8 0,9 1,2 Omavaraisuusaste % 49,5 51,6 54,0 49,5 55,3 Korollinen vieras pääoma (milj. e) 4,5 0,0 0,0 72,0 72,0 HENKILÖSTÖ Vakinaisen henkilöstön lukumäärä Määräaikaisen henkilöstön lukumäärä Henkilöstön lukumäärä yhteensä Palkat (milj. e) 154,6 146,4 150,3 146,9 143,6 Palkkiot (milj. e) 13,5 14,2 14,4 14,9 15,3 Palkat ja palkkiot yhteensä (milj. e) 168,1 160,6 164,7 161,8 158,9 Quick ratio= Rahoitusomaisuus- Esitysoikeusennakot Lyhytaikaiset velat Omavaraisuusaste= Oma pääoma x 100 Taseen loppusumma Henkilöstö henkilötyövuosina= Aikapalkkaisen henkilöstön määrä tilikauden aikana henkilötyövuosina perustuen henkilötyöpäiväkohtaiseen laskentaan.

14 12 Tase Liite VASTAAVAA euroa euroa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet (1) , ,9 Aineelliset hyödykkeet (2) , ,4 Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet (3) 993, ,7 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,0 VAIHTUVAT VASTAAVAT Pitkäaikaiset saamiset (4) 5 728, ,9 Lyhytaikaiset saamiset (5) , ,1 Rahoitusarvopaperit (6) , ,6 Rahat ja pankkisaamiset 3 787,4 648,0 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,6 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,6 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA (7) Osakepääoma 8 000, ,0 Vararahasto 9 974, ,9 Muut rahastot , ,7 Edellisten tilikausien voitto , ,3 Tilikauden voitto/tappio , ,5 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,4 PAKOLLISET VARAUKSET (8) 6 231, ,8 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma (9) 4 546,8 0,0 Lyhytaikainen vieras pääoma (10) , ,4 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,4 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,6

15 13 Tuloslaskelma Liite euroa euroa LIIKEVAIHTO , ,1 Liiketoiminnan muut tuotot , ,3 Henkilöstökulut (11) , ,3 Poistot ja arvonalentumiset (12) , ,8 Esityskorvaukset , ,7 Liiketoiminnan muut kulut , ,3 LIIKEVOITTO/-TAPPIO , ,7 Rahoitustuotot ja -kulut (13) 3 183, ,2 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO , ,5 Rahoituslaskelma euroa 1000 euroa Liiketoiminnan rahavirta: Liikevaihdosta saadut maksut , ,2 Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut , ,3 Maksut liiketoiminnan kuluista , ,0 Liiketoiminnan rahavirta (A) , ,5 Investointien rahavirta: Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin , ,3 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 14, ,8 Myönnetyt lainat , ,4 Saadut osingot investoinneista 398,1 174,0 Investointien rahavirta (B) , ,9 Rahoituksen rahavirta: Muut sijoitukset 4 622, ,7 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut 4 546,8 0,0 Maksetut korot -630,8-366,6 Saadut korot 3 377, ,8 Rahoituksen rahavirta (C) , ,9 Rahavarojen muutos (A+B+C) lisäys (+) / vähennys (-) , ,6 Rahavarat tilikauden alussa , ,6 Rahavarat tilikauden lopussa , ,0

16 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Käyttöomaisuus ja poistot Käyttöomaisuuden tasearvo on alkuperäinen hankintahinta, josta on vähennetty suunnitelman mukaiset kumulatiiviset poistot ja arvonalennukset. Kuluvan käyttöomaisuuden suunnitelman mukaiset poistot on laskettu arvioidun taloudelllisen käyttöiän perusteella tasapoistoina alkuperäisestä hankintahinnasta. Suunnitelman mukaiset poistoajat ovat seuraavat: Aineettomat oikeudet 5 10 vuotta Muut pitkävaikutteiset menot 5 10 vuotta Rakennukset ja rakennelmat vuotta Koneet ja kalusto 3 10 vuotta Muut aineelliset hyödykkeet 10 vuotta Pienhankinnat on kirjattu kuluksi. Liiketoiminnan muut tuotot Liiketoiminnan muina tuottoina kirjataan käyttöomaisuuden myyntivoitot ja muut kuin varsinaiseen toimintaan liittyvät säännölliset tuotot. Eläkejärjestelyt Henkilökunnan eläketurva on järjestetty Yleisradion eläkesäätiössä, joka on A-B eläkesäätiö eli se hoitaa sekä lakisääteistä että lisäeläketurvaa. Yleisradion eläkesäätiön eläkevastuu on täysimääräisesti katettu ja B-osaston (TyEL) vakavaraisuusasema on tavoitevyöhykkeellä. Osalle yhtiön johtajista on hyväksytty lisäeläketurva yhtiön omalla vastuulla. Lisäeläketurvan osalta Yleisradio Oy:llä on eläkevastuuta, jonka muutos on kirjattu tulosvaikutteisesti ja joka esitetään taseessa pakollisten varausten ryhmässä. Rahoitusarvopaperit Rahoitusarvopaperit arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoon tai sitä alempaan markkina-arvoon. Liikevaihto Liikevaihtoon luetaan varsinaisen toiminnan tuotot, joita ovat televisio- ja toimilupamaksutuotot, ohjelmien esitysoikeuksien ja ohjelma-ajan myynnistä saadut tuotot. Tulot jaksotetaan tilinpäätökseen suoriteperiaatteen mukaan. Esitysoikeusmaksujen kirjausperiaatteet Ulkopuolisilta tuottajilta hankittujen ohjelmien esitysoikeusmaksut kirjataan kuluksi sillä tilikaudella, jolla ohjelma esitetään. Esitysoikeuksista ennen esitysvuotta maksetut erät esitetään taseen saamisissa ennakkomaksuina. Tilikaudella esitettyjen ohjelmien esitysoikeuksien kulukirjaukset sisältyvät tuloslaskelman esityskorvauksiin. Valuuttamaääräiset erät Tilinpäätöshetkellä taseessa olevat valuuttamääräiset saamiset ja velat on muutettu euroiksi tilinpäätöspäivän keskikursseihin.

17 15 Taseen liitetiedot (1000 euroa) 1. Aineettomat hyödykkeet Hankintameno , ,2 Lisäykset , ,5 Vähennykset -39,7-788,3 Siirrot erien välillä -7,5 234,1 Hankintameno , ,5 Kertyneet poistot , ,7 Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot -44,1-687,0 Tilikauden poistot ja arvonalennukset 4 813, ,9 Kertyneet poistot , ,6 Kirjanpitoarvo , ,9 2. Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet Hankintameno ,2 360,2 Vähennykset 0,0-32,0 Hankintameno ,2 328,2 Kirjanpitoarvo ,2 328,2 Rakennukset ja rakennelmat Hankintameno , ,2 Lisäykset 6 827, ,0 Vähennykset 0, ,4 Hankintameno , ,8 Kertyneet poistot , ,5 Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot 0, ,5 Tilikauden poistot ja arvonalennukset 6 390, ,2 Kertyneet poistot , ,2 Kirjanpitoarvo , ,6

18 16 Koneet ja kalusto Hankintameno , ,3 Lisäykset , ,4 Vähennykset , ,1 Siirrot erien välillä 7,5-70,3 Hankintameno , ,3 Kertyneet poistot , ,0 Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot , ,6 Tilikauden poistot ja arvonalennukset , ,7 Kertyneet poistot , ,1 Kirjanpitoarvo , ,2 Muut aineelliset hyödykkeet Hankintameno ,6 395,4 Siirrot erien välillä 0,0-163,8 Hankintameno ,6 231,6 Kertyneet poistot ,9 99,9 Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot 0,0-85,9 Tilikauden poistot ja arvonalennukset 0,0 15,0 Kertyneet poistot ,9 29,0 Kirjanpitoarvo ,6 202,6 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat Hankintameno , ,3 Lisäykset/vähennykset , ,5 Hankintameno , ,8 3. Sijoitukset Osakkeet ja osuudet Hankintameno , ,9 Vähennykset -135,8-33,2 Hankintameno , ,7 Kirjanpitoarvo , ,7 Osakkuusyritykset Omistusosuus Oma pääoma Tilikauden tulos % euroa euroa Platco Oy; Helsinki 33, ,45 631,08 Tebit Oy; Espoo , ,61 Kiinteistö Oy Helsingin Musiikkitalo; Hki 26, , ,63

19 17 4. Pitkäaikaiset saamiset Lainasaamiset 5 728, ,9 Lainasaaminen Kiinteistö Oy Helsingin Musiikkitalolta. 5. Lyhytaikaiset saamiset Ennakkomaksut , ,7 Saamiset tv- ja radiorahastolta 6 242, ,7 Myyntisaamiset 2 611, ,0 Muut saamiset 1 703, ,1 Siirtosaamiset 4 216, ,6 Yhteensä , ,1 Ennakkomaksut ovat esitysoikeusmaksuja ohjelmista, joita ei ole esitetty. 6. Rahoitusarvopaperit Rahoitusarvopaperit sisältävät julkisen kaupankäynnin kohteena olevia joukkovelkakirjoja, sijoitus- ja kuntatodistuksia sekä rahastosijoituksia. Jälleenhankintahinta , ,3 Kirjanpitoarvo , ,6 Erotus 5 036, ,7 7. Oma pääoma Muutokset Edellisten tilikausien voitto , ,3 Tilikauden voitto/tappio , ,5 Voittovarat , ,8 Laskelma voitonjakokelpoisista varoista Vapaat rahastot , ,7 Voitto edellisiltä tilikausilta , ,3 Tilikauden voitto/tappio , ,5 Yhteensä , ,5

20 18 8. Pakolliset varaukset Sopimuseläkkeet 6 231, ,8 Pakollisten varausten muutos -301,7-132,5 9. Pitkäaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta 4 546,8 0,0 10. Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat , ,3 Muut velat 7 957, ,6 Siirtovelat , ,5 Yhteensä , ,4 Siirtovelkojen erittely Jaksotettu osa tv-maksuista , ,5 Henkilöstökulujen jaksotuksia , ,7 Muut siirtovelat 2 425, ,3 Yhteensä , ,5 Tuloslaskelman liitetiedot (1000 euroa) 11. Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,9 Eläkekulut , ,6 Muut henkilösivukulut , ,8 Yhteensä , ,3 Toimitusjohtajalle, hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille maksetut palkat ja palkkiot 341,9 368,9 Kuukausipalkkaisen henkilöstön lukumäärä keskimäärin Kuukausipalkkaisen henkilöstön lukumäärä ohjelmistoalueittain tilikauden lopussa Asia- ja kulttuuri-yle Svenska YLE 496 YLE YLE Visio 211 Muut 509 Yhteensä 3 755

21 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Muut pitkävaikutteiset menot 4 813, ,9 Rakennukset ja rakennelmat 6 390, ,2 Koneet ja kalusto , ,7 Muut aineelliset hyödykkeet 0,0 15,0 Yhteensä , ,8 Poistot ja arvonalennukset yhteensä , ,8 13. Rahoitustuotot ja -kulut Rahoitustuotot Osinkotuotot 398,1 173,9 Muut korko- ja rahoitustuotot 3 490, ,8 Yhteensä 3 888, ,7 Arvonalennukset Rahoitusarvopapereiden arvonalennukset -674,5-818,2 Rahoitusarvopapereiden arvonalennusten palautukset 545,0 545,1 Yhteensä -129,5-273,1 Rahoituskulut Korkokulut ja muut rahoituskulut -575,6-125,4 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä 3 183, ,2 Vakuudet ja vastuusitoumukset (1000 euroa) Omasta puolesta annetut vakuudet Pantatut arvopaperit Leasingvastuut Seuraavalla tilikaudella maksettavat Myöhemmin maksettavat Yhteensä Vuokravastuut Yleisradion Eläkesäätiö Muut vuokravastuut Yhteensä Johdannaissopimukset Valuuttatermiinit Käypä arvo Kohde-etuuden arvo

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätös,

Emoyhtiön tilinpäätös, 106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos 4 163,1 27 575,2 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot 61,8

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00 SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2018 2/14 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00 Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

TULOSLASKELMAN RAKENNE

TULOSLASKELMAN RAKENNE TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10

Lisätiedot