Eriävä mielipide

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eriävä mielipide 7.6.2011"

Transkriptio

1 Eriävä mielipide valtiovarainministeriön asettaman julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön edistämistä selvittäneen ns. TARMO-työryhmän raporttiin Ympäristöministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Helsingin kaupunki Keravan kaupunki

2 1 Eriävä mielipide Ympäristöministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen, Helsingin kaupungin ja Keravan kaupungin edustajat esittävät eriävän mielipiteen Julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön edistämistä selvittävän ns. TARMO-työryhmän raportista. Allekirjoittajat irtisanoutuvat sekä työryhmän raportissa että sihteeristön taustamuistiossa esitetyistä kannanotoista. Ne edustavat valtiovarainministeriön näkemyksiä eikä niissä ole otettu huomioon allekirjoittajien kokouksissa esittämiä eriäviä näkemyksiä. Allekirjoittajat esittävät omat kannanottonsa tässä muistiossa. Työryhmän tehtävät toimeksiantoannon mukaan ovat seuraavat: 1) Työryhmän tehtävänä on tehdä tarvittavat ehdotukset lainsäädännön muutoksiksi tai muiksi toimenpiteiksi julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön parantamiseksi siten, että yleisen asumistuen piirissä pitkään olevista nykyistä suurempi osa asuisi valtion tukemissa vuokra-asunnoissa. 2) Tässä tarkoituksessa selvitetään, miten kunnat, ympäristöministeriö ja ARA voivat aikaisempaa tarkemmin valvoa ja ohjata toimintaa, jotta asunnonvalinnassa etusijalle asetetaan asunnottomat ja muut kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat ruokakunnat. Tavoitteena on pienentää työllistymisen kynnystä, lisätä pienituloisimpien, vähävaraisimpien ja eniten asunnon tarpeessa olevien henkilöiden oikeutta saada sosiaalinen vuokra-asunto ja samalla saada aikaan säästöjä sekä valtiolle että kunnille. 3) Edelleen selvitetään, voidaanko kuntien kannusteita toimia tämän suuntaisesti lisätä siirtämällä uudistettavan asumistukilain normin ylittävät asumismenot täydentävän toimeentulotuen piiriin ilman, että henkilön mahdollisuus saada tarpeellinen tuki kohtuullisiin asumismenoihin vaarantuu. 4) Työryhmän tulee erityisesti ottaa huomioon, että mahdollinen toimeentulotukilain muutos toteutetaan kunta-valtiosuhteessa kustannusneutraalisti ja että erikseen valmistellaan asumistukijärjestelmän muutosta. Asukasvalinnan tavoitteesta monipuolinen asukasrakenne jätetty pois Työryhmän toimeksianto lähtee siitä, että yleisen asumistuen piirissä pitkään olevista nykyistä suurempi osa asuisi valtion tukemissa vuokra-asunnoissa. Toimeksiannosta puuttuu kokonaan aravarajoituslakiin ja korkotukilakiin kirjatun asukasvalinnan tavoitteen toinen puoli eli se, että asukasvalinnan keinoin pyritään vuokratalon monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoiseen asuinalueeseen. Tutkimusten mukaan kaikkein pienituloisimmat ja vähävaraisimmat asukkaat keskittyvät jo nykyisin hyvin pitkälti valtion tukemiin vuokra-asuntoihin. Vuokratalojen liian yksipuolinen asukasrakenne aiheuttaa väistämättä ongelmia. Vuokra-asuntoa on voitava tarjota myös työssäkäyville pienituloisille hakijoille. Koska kasvukeskuksissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla on kasvava tarve ammattityöntekijöistä, on tällä työllisyyttä edistävä vaikutus, mikä heijastuu positiivisesti koko seudun kehitykseen. Tästäkin syystä valtion tukemaa kohtuuhintaista asuntotuotantoa on lisättävä erityisesti pääkaupunkiseudulla.

3 2 Segregaatio lisääntyisi Suomessa ei ole toistaiseksi ollut kansainvälisesti katsottuna kovin näkyvää alueiden eriytymistä tai segregaatiota. Segregaatio liitetään yleensä metropolialueisiin. Metropolialueella tuloerot ovat yleensä suuret ja päihde- ja mielenterveysongelmat kasautuvat alueelle. Samoin kasautuvat vanhemmuuteen liittyvät ongelmat kuten yksinhuoltajuus, lapsiperheiden pienituloisuus, kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten osuus vastaavanikäisestä väestöstä sekä asunnottomuus ja huonoosaisuus ja sen periytyminen. Kaikkien lueteltujen seikkojen osalta on havaittavissa kasautumista pääkaupunkiseudulle ja erityisesti Helsinkiin verrattaessa näitä alueita muuhun maahan. Pääkaupunkiseudulla on selkeästi nähtävissä asukkaiden sosio-ekonomisten tekijöiden suhteen eriytymistä huono-osaisiin ja hyväosaisin alueisiin. Tietyt huono-osaisuutta kuvaavat tekijät kasautuvat pääkaupunkiseudulla samoille alueille. Ulkomaalaistaustaisen väestön osuus suhteessa pääkaupunkiseudun keskiarvoon on myös keskittynyt samoille alueille. ARA-vuokra-asuntokanta on myös keskittynyt samoille tietyille alueille kuin huono-osaisuutta kuvaavat tekijät. Lisäksi ARAvuokrataloihin on keskittynyt pienituloisia asukkaita. Pääkaupunkiseudulla ja etenkin Helsingin kaupungin ARA-vuokra-asunnoissa on selvästi keskittymistä niin huono-osaisten asukkaiden kuin maahanmuuttajien suhteen. Huono-osaisten keskittymisellä on kielteisiä alueen eriytymiseen vaikuttavia seurauksia. Yksittäisissä taloissa koetaan sosiaalista epäjärjestystä, joka johtaa lapsiperheiden ja työssäkäyvän kantaväestön muuttohalukkuuteen ja lopulta poismuuttamiseen. Talojen ja alueen maine kärsii järjestyshäiriöiden vuoksi ja leimautuu. Julkisen sektorin palvelut ovat suuren haasteen edessä. Työntekijöiden saanti vaikeutuu niin terveydenhoidon kuin opetuksenkin alalla. Asukkaat altistuvat myös rikollisuudelle ja väkivallalle. Lasten ja nuorten roolimallit ovat vääristyneitä. Syntyy ongelmien kierre, jossa huono-osaisuuden tekijät lisääntyvät ja kumuloituvat. Asukasvalinnoilla vaikutetaan vuokratalon asukasrakenteeseen tavoitteena saada se monipuoliseksi ja asuinalue sosiaalisesti tasapainoiseksi. Kunnat voivat asukasvalinnan keinoin tukea näitä tavoitteita ja estää ennalta talojen ja alueiden eriytymistä. Ongelmien ennaltaehkäisy on tärkeää ja kansainvälisten tutkimusten mukaan edullisempaa ja kannattavampaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen. Jo syntyneen alueellisen epätasa-arvoisuuden korjaaminen ja alueiden monimuotoisuuden palauttaminen jälkikäteen on hankalaa ja kallista. Segregaation lisääntyvää uhkaa pidetään huolestuttavana Valtioneuvosto antoi eduskunnalle selonteon metropolipolitiikasta 1. Selonteon mukaan Helsingin seutu kantaa suurkaupunkialueena väestöosuuttaan suuremman taakan tietyistä sosiaalisista ongelmista. Muuhun maahan verrattuna seudulla on enemmän pitkäaikaistyöttömiä, toimeentulotukea saavia, nuoria päihde- ja mielenterveysongelmaisia, syrjäytymisvaarassa olevia maahanmuuttajia sekä asunnottomia. Tutkimukset antavat viitteitä siitä, että seutu on sosiaalisesti ja alueellisesti eriytynyt 1990-luvun laman jälkeen. Pienituloisuus, kaupungin keskiarvoa alhaisempi koulutustaso ja korkeampi työttömyys kasautuvat samoille asuinalueille. Lisäksi pienituloisten maahanmuuttajien muuttoliike ohjautuu useissa tapauksissa pitkälti samoille vuokratalovaltaisille alueille. Tähän liittyy etnisten vähemmistöjen keskittyminen paitsi alueellisesti myös yksittäisiin rakennuksiin. Sosiaaliset ongelmat ja huono-osaisuus ovat keskittymässä tietyille alueille Helsingin seudulla ja alueelliset erot ovat kärjistymässä. Hallitus aikoo käynnistää metropolialueen kumppanuusohjelman, jossa osapuolina ovat valtio, kaupungit ja muut keskeiset toimijat. Tavoitteena on sosiaalisen 1 Valtioneuvoston selonteko metropolipolitiikasta, VNS 9/2010

4 3 eheyden vahvistaminen ja asuinalueiden monipuolistaminen huono-osaisuuden kasautumisen ja sen periytymisen ehkäisemiseksi. Eduskunta hyväksyi Hallintovaliokunnan ehdotuksen kannanotoksi valtioneuvoston selonteon metropolipolitiikasta johdosta. Hallintovaliokunnan ehdotus kannanotoksi on, että eduskunta edellyttää valtioneuvoston tekevän seuraavan vaalikauden aikana tarvittavia päätöksiä, joilla vaikutetaan segregaatioon eli asuinalueiden eriytymiskehitykseen ja aluetta kehitetään alueellisesti eheäksi, yhdyskuntarakenteeltaan toimivaksi ja kansainvälisessä vertailussa entistä kilpailukykyisemmäksi alueeksi, joka voi edistää koko Suomen menestystä vielä nykyistäkin paremmin ja jossa kansalaisilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa oman elinympäristönsä päätöksentekoon (HaVM 35/2010). Myös Valtiovarainvaliokunta on kiinnittänyt huomiota segregaation uhkaan käsitellessään vuoden 2011 valtion talousarvion yhteydessä asumistukijärjestelmän kokonaisuudistuksen valmistelua. Valiokunta toteaa mietinnössä VaVM 53/2010, ettei asumistuen saajien ohjaaminen nykyistä enemmän asumaan valtion tukemaan asuntokantaan ole kannatettavaa ja toteaa vielä, että yksipuolinen asukasrakenne johtaa väistämättä ongelmiin lisäämällä segregaatiota. Ympäristöministeriön vuonna 2010 asettama laaja-alainen työryhmä, joka käsitteli Valtiovallan roolia 2010-luvun asuntomarkkinoilla, otti kantaa raportissaan 2 TARMO-työryhmän työhön. Raportissa esitetään huoli valtion tukemien vuokratalojen asukasrakenteen yksipuolistumisesta. Etenkin suurissa kaupungeissa asukasvalintakriteereiden tiukennus on suuri uhka alueiden ja talojen tasapainoiselle asukasrakenteelle. Tämän lisäksi tällainen käytäntö vähentäisi edelleen suurella todennäköisyydellä kiinnostusta valtion tukemaa uutta vuokra-asuntotuotantoa kohtaan. Asuntomarkkinat 2010-työryhmä katsoo, että nykyinen tarpeeseen perustuva asukasvalinta sinällään toteuttaa jo valtion tukeman asuntokannan tarkoituksenmukaista käyttöä eikä näin ole tarvetta muuttaa tätä käytäntöä. Yhteiskuntapoliittisesti on tärkeää, että valtio pyrkii järjestelmällisesti ehkäisemään segregaation syntymistä ja tiettyjen asuinalueiden tai asuinrakennusten leimautumista sekä edistämään asukkaiden asumisturvaa. Asukasrakenteen monipuolisuuden turvaaminen on keskeinen segregaatiota ehkäisevä keino. Vuokra-asuntojen uustuotanto vähenee Kasvukeskuksissa ja etenkin pääkaupunkiseudulla on vuokra-asuntojen kysyntä suurta. Kysyntä kohdistuu varsinkin pieniin asuntoihin. Vuokramarkkinat ovat erittäin kireät. Jos tässä tilanteessa asuntojen rakennuttajat luopuvat ARA-vuokra-asuntojen rakentamisesta, vuokramarkkinat kiristyvät entisestään. Tämä johtaa varsinkin pienituloisten asunnontarvitsijoiden asunnon saantitilanteen rajuun huononemiseen. Vuokra-asuntomarkkinoilla tarvitaan lisää uusia asuntojen tuottajia ja kilpailua asuntojen hintojen ja vuokrien pysyttämiseksi kohtuullisina. Jos vuokra-asuntoja omistavien yhteisöjen oikeutta valita itse asukkaat rajataan kaavamaiseksi, vähentää tämä rakennuttajien kiinnostusta vuokraasuntorakentamista kohtaan. Myös asukasrakenteen yksipuolistuminen voi johtaa siihen, että rakennuttajien kiinnostus ARA-tuotantoon vähenee entisestään. Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry:n lausunnon 3 mukaan TARMO-työryhmän toimeksiannossa kaavaillut uudistukset todennäköisesti vähentäisivät toteutuessaan yleishyödyllisten 2 Valtiovallan rooli 2010-luvun asuntomarkkinoilla. Työryhmäraportti. Ympäristöministeriön raportteja 8/ Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry:n johtaja Aija Tasan lausunto Julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön edistämistä selvittävälle työryhmälle

5 4 vuokrataloyhtiöiden mielenkiintoa rakennuttaa valtion tukemaa asuntotuotantoa. On tärkeää, että on olemassa monia toimijoita, jotka rakennuttavat myös valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa. Mikäli muiden rakennuttajien kiinnostus vähenee, on vaarana, että valtion tukeman vuokraasuntotuotannon rakennuttaminen jäisi entistä enemmän kuntien vuokrataloyhtiöiden tehtäväksi. Tämä voisi johtaa siihen, että mahdollisen muutoksen myötä kuntien vuokrataloyhtiöihin "kasaantuisi" kaikkein huonoiten toimeentulevat henkilöt. Suomen Kuntaliiton lausunnon 4 mukaan markkinoille tarvittaisiin lisää vuokra-asuntojen tuottajia. Asukasrakenteen yksipuolistaminen voi toimia tämän tavoitteen vastaisesti. Uusien vuokraasuntohankkeiden toteutuminen voi vaikeutua, jos vuokratalojen ja vuokrataloalueiden imago heikkenee. Jos omistajien toimintavapauksia liiaksi rajataan, voivat rakennuttajat alkaa karsastaa vuokra-asuntorakentamista, juuri kun tarvittaisiin lisää toteuttajia. Viime vuosina kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ovat tuottaneet lähinnä kuntien omistamat yhtiöt. On mahdollista, että nekin rupeavat harkitsemaan, onko jatkossa enää järkevää tuottaa valtion tukemia vuokra-asuntoja. Kaikki suurimmat kunnalliset vuokrataloyhtiöt ovat todenneet 5, että pitkällä aikavälillä muiden kuin kunnallisten vuokrataloyhtiöiden kiinnostus tuottaa kohtuuhintaisia ARA-vuokra-asuntoja tulee heikkenemään entisestään, vaikka niiden kysyntä erityisesti kasvukeskuksissa lisääntyy. Vuokraasuntopula pahenisi, mikä heijastuisi kielteisesti koko seudun kehitykseen. Vapautuvat ARA-vuokra-asunnot eivät edes teoreettisesti riitä asumistuen saajille Seuraavassa osoitetaan, että haettavana olevat ARA-vuokra-asunnot ja vapaarahoitteisissa vuokraasunnoissa asuvat asumistuen saajat eivät ole sovitettavissa yhteen. ARA-vuokra-asuntoyksiöt eivät riitä ainakaan pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa yksin asuville asumistuen saajille. Pääosa ARA-vuokra-asunnoista on perheasuntoja. Yksiöiden osuus on vähäinen, noin 17 %. Erityisesti pääkaupunkiseudulla yksiöiden osuus on pieni, noin 15 %. ARA-vuokra-asunnon hakijoista enemmistö on yhden hengen talouksia, noin 60 % kaikista hakijoista. Pääkaupunkiseudulla yhtä yksiötä kohden hakijoita on lähes 8, kun muualla maassa yksiötä kohden on vain 2 hakijaa. Yleisen asumistuen saajista lähes 60 % on yhden hengen talouksia, jotka asuvat useimmiten yksiöissä. Pääkaupunkiseudulla asumistukea saavista yhden hengen kotitalouksista vajaa puolet asuu ARAvuokra-asunnoissa ja hieman yli puolet vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa. Pääkaupunkiseudulla tuli vuonna 2009 haettavaksi vajaa ARA-vuokrayksiötä. Vapaarahoitteisissa vuokrayksiöissä pääkaupunkiseudulla asui noin yhden hengen kotitaloutta, jotka saivat asumistukea. Vapautuvia ARA-vuokrayksiöitä on siis vähemmän kuin vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa yksin asuvia asumistuen saajia, joten heille ei ole teoreettisestikaan tarjolla riittävästi ARA-yksiöitä pääkaupunkiseudulla. ARA-vuokra-asuntoa haki pääkaupunkiseudulla yhteensä yhden hengen taloutta, joista enemmistö oli erittäin kiireellisessä asunnontarpeessa olevia. Yksiöitä tulee haettavaksi niiden vähäisestä määrästä johtuen vähemmän kuin suurempia asuntoja, ja yksiöistä on suurin kysyntä. Siten yksiöihin valittavilla on yleensä erittäin kiireellinen asunnontarve. 4 Suomen Kuntaliiton erityisasiantuntija Eero Hiltusen lausunto Julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön edistämistä selvittävälle työryhmälle 5 15:n kunnallisen vuokrataloyhtiön allekirjoittama Lehdistötiedote : Asumistukeen kaavaillut uudistukset kurjistavat vuokralaisten taloutta ja lisäävät segregaatiota

6 5 Asumistuen saajilla ei ole syytä siirtyä uusiin ARA-vuokra-asuntoihin Koska vapautuvia ARA-vuokrayksiöitä ei olisi riittävästi vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa yksin asuville asumistuen saajille, heitä todennäköisesti yritettäisiin sijoittaa uusiin ARAvuokrayksiöihin. Jos näihin valittaisiin pääasiassa asumistuen saajia, vinouttaisi tämä vuokratalokohteen asukasrakennetta jo valmistumisesta lähtien. Tavallisia ARA-vuokra-asuntoja rakennettiin koko maassa vuonna 2010 noin asuntoa, joista yksiöitä oli noin 660 kappaletta, 23 %. Uusien ARA-yksiöiden keskimääräisiä kokonaisvuokria 6 on verrattu vapaarahoitteisissa vuokraasunnoissa yksin asuvien asumistuen saajien keskimääräisiin kokonaisvuokriin. ARA-yksiöiden kokonaisvuokrat pääkaupunkiseudulla ovat korkeammat kuin asumistuen saajien maksamat kokonaisvuokrat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Jos verrataan neliövuokria, niin vapaarahoitteisissa asunnoissa yksin asuvien asumistuen saajien keskineliövuokra Helsingissä on korkeampi kuin ARA-yksiöiden neliövuokra pääkaupunkiseudulla. Koska vapaarahoitteisissa asunnoissa asuvien asumistuen saajien asunnot ovat pinta-alaltaan pienempiä kuin mitä ARA-vuokrayksiöt ovat, niin heidän maksama keskimääräinen kokonaisvuokra jää uutta ARA-yksiön keskimääräistä kokonaisvuokraa pienemmäksi. Myös kuntaryhmissä 3 ja 4 (suuret kaupungit ja muut kunnat) yksin vapaarahoitteisissa asunnoissa asuvien asumistuen saajien keskimääräiset kokonaisvuokrat ovat pienemmät kuin uusien ARAvuokrayksiöiden keskimääräiset kokonaisvuokrat. Näyttää siis siltä, että uusien ARA-vuokrayksiöiden keskimääräiset kokonaisvuokrat ovat korkeampia kaikissa kuntaryhmissä kuin yksin asuvien asumistuen saajien keskimääräiset kokonaisvuokrat pienissä vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa. Tästä seuraa, että asumistuen saajilla ei ole syytä siirtyä tällaisista vapaarahoitteisista asunnoista uusiin ARA-vuokrayksiöihin. Syntyisikö säästöjä? Jos uusiin ARA-asuntoihin valittaisiin pienissä vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuvia asumistuen saajia, olisi heille maksettava asumistuki edellisen perusteella useimmissa tapauksissa todennäköisesti korkeampi kuin heille nykyisin maksettava. Asumistukimenoissa ei näyttäisi syntyvän säästöjä. Asukkaalle itselleen jäisi korkeamman ARA-vuokran johdosta maksettavaksi vielä suurehko osa vuokrasta, jonka kattamiseksi hänelle myönnettäisiin toimeentulotukea. Myöskään toimeentulotukimenoissa ei tällöin syntyisi säästöjä. Kun verrataan asumistuen korvausastetta kokonaisuudessaan sen mukaan asuvatko tuen saajat vapaarahoitteisissa vai valtion tukemissa vuokra-asunnoissa (muissakin kuin uusissa asunnoissa), niin havaitaan, että vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuville tuen saajille korvausaste on alhaisempi ja asumistuki on pienempi kuin valtion tukemissa asunnoissa. Tuen saajien keskimääräisessä tulotasossa ei kuitenkaan ole merkittävää eroa. Ilmiötä selittänee se, että valtion tukema asunto mahtuu paremmin asumistuen normeihin. Myös tämä viittaa siihen, että asumistuen saajien osuuden suurentaminen valtion tukemissa asunnoissa tuskin pienentää asumistukimenoja. 6 Uusien ARA-vuokrayksiöiden kokonaisvuokrat on saatu siten, että niiden neliövuokrat (jotka on laskettu aravavuokraasunnoissa yleisesti käytössä olleen jyvitysmenettelyn mukaisesti) on kerrottu niiden keskimääräisillä pinta-aloilla.

7 6 ARA-vuokralaisten asumisturva säilytettävä 7 ARA-vuokra-asuntoja ei pidetä väliaikaisena asumismuotona, vaan niissä asuvien ihmisten pysyvinä koteina, joissa asuminen on turvallista ilman irtisanomisuhkaa. Tarkoituksena on, että asukkaat kantaisivat vastuuta omasta asumisestaan. Asukkaat, joiden tulot nousevat, voivat halutessaan jäädä asumaan ARA-asuntoon, mikä osaltaan estää asuinalueen leimautumista ja slummiutumista. Säännösten mukaan asukkaaksi valitun osalta ei enää myöhemmin asumisaikana tarkasteta onko tapahtunut muutoksia niissä perusteissa, joiden perusteella hakija on valittu. Vuokrasuhde valtion tukemissa vuokra-asunnoissa perustuu asuinhuoneiston vuokrauksesta annettuun lakiin (481/1995). Vuokrasopimukset ovat pääsääntöisesti toistaiseksi voimassa olevia. Lain mukaan ne voivat olla myös määräaikaisia. Lain 56 :ssä on säännös vuokralaisen irtisanomissuojasta toistaiseksi voimassa olevassa vuokrasuhteessa. Sen mukaan tuomioistuimen on vuokralaisen vaatimuksesta julistettava vuokranantajan suorittama irtisanominen tehottomaksi, jos irtisanomista on vuokralaisen olosuhteet huomioon ottaen pidettävä muutoin kohtuuttomana eikä irtisanomiseen ole hyväksyttävää syytä. Tuomioistuin joutuu siis ARA-asuntoa koskevan irtisanomisen tehokkuutta harkitessaan ottamaan kantaa edellä tarkoitettuihin seikkoihin. Jos vuokrasopimus olisi määräaikainen tai jos vuokralaisia velvoitettaisiin muuttamaan, siitä seuraisi vaikeuksia mm. siksi, että erityisesti pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla ei ole juurikaan sellaisia asumisen vaihtoehtoja, joihin näiden muuttajien varat riittäisivät. Muuttouhka määräajan umpeuduttua tai tulojen kasvaessa aiheuttaisi suurta epävarmuutta asumisturvassa sekä epävarmuutta jo muutenkin kireillä asuntomarkkinoilla. Vuokra-asunnot muuttuisivat läpikulkuasunnoiksi ja vuokratalot rauhattomiksi, mikä johtaisi vain vuokra-asumisen arvostuksen laskuun ja sosiaalisiin ongelmiin asuntoalueiden lisääntyvän segregaation vuoksi. Lisäksi tämä aiheuttaisi tuloloukkuongelman, koska säilyttääkseen asunnon, olisi oltava riittävän pienituloinen, käytännössä työtön. Mietittäessä voitaisiinko vuokralaisen olosuhteiden muutosta pitää pätevänä irtisanomisen perusteena on huomattava, että ARA-asunnossa jo asuvan vuokralaisen aseman arvioiminen asukasvalintaa koskevien säännösten avulla on kaiken kaikkiaan erittäin ongelmallista. Kun hänellä on jo asunto, hän ei tietenkään ole kiireellisessä asunnon tarpeessa. Jos hänet puolestaan häädettäisiin, asunnontarve muuttuisi kiireelliseksi, jolloin hän ohittaisi pienituloisemmat hakijat. Tulojen muutoksella puolestaan ei ole luontevaa vertailupohjaa, kun tulorajoista on luovuttu. Säännösten edellyttämän segregaation ehkäisemisen kannalta on lisäksi toivottavaa, ettei ARA-asunnoissa asuisi vain kaikkein pienituloisimpia. Täydentävä toimeentulotuki ei sovellu säännöllisten asumismenojen kattamiseen Toimeentulotuki on viimesijainen ja tilapäinen tuki. Tukea myönnetään yleensä kuukaudeksi kerrallaan, ja se lasketaan asiakkaan välttämättömien menojen mukaan. Tukea maksetaan se määrä, jolla asiakkaan tukeen oikeuttavat menot ylittävät hänen tulonsa ja varansa. Toimeentulotuki muodostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä toimeentulotuesta ja ehkäisevästä toimeentulotuesta. Perustoimeentulotuen perusosalla kotitalouden pitää kattaa ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhoitomenot ja muut jokapäiväiset toimeentuloon kuuluvat menot. Perustoimeentulotukeen kuuluvina muina perusmenoina tuetaan tarpeellisen suuruisina asumistukilain 6 :ssä mainittuja asumismenoja, taloussähköstä ja kotivakuutuksesta aiheutuvia menoja sekä vähäistä suurempia terveydenhoitomenoja.. Täydentävällä toimeentulotuella tuetaan yksittäistapauksissa erityismenoja, jotka johtuvat perheen tai henkilön erityisistä olosuhteista ja joiden tukeminen on harkittu tarpeelliseksi 7 Muistio Vuokrasuhde ja irtisanomissuoja ARA-vuokra-asunnoissa, , Liisa Linna-Angelvuo ja Ulla-Maija Sirviö. Ympäristöministeriö

8 7 toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi. Asumismenoihin täydentävää tukea on myönnetty esimerkiksi vuokrarästeihin ja takuuvuokrien maksamiseen. Toimeentulotuella maksettavista perusmenoista valtio kustantaa puolet, kun sen sijaan täydentävän toimeentulotuen kuluista valtio korvaa kunnille valtio-osuusjärjestelmän kautta vain noin kolmanneksen. Toimeentulotuki sopii huonosti säännöllisten asumismenojen korvaamiseen, koska se on tilapäinen tuki. Varsinkaan täydentävä toimeentulotuki ei sovi lainkaan säännöllisten asumismenojen kattamiseen. Työryhmän toimeksiannossa olevaa asumistukilain normin ylittävien asumiskustannusten siirtämistä täydentävään toimeentulotukeen ei voida pitää hyväksyttävänä, vaan asumiskustannukset pitäisi kattaa ensisijaisesti asumistuella. Työryhmä on käsitellyt tuloloukkuongelmaa lähinnä toimeentulotuen saajan näkökulmasta. On totta, että mitä vähäisemmät tuensaajaperheen asumismenot ovat sitä pienemmällä tulon lisäyksellä päästään tilanteeseen, jossa ansiotulojen lisäys kasvattaa myös käytettävissä olevia tuloja. Kuitenkaan asumistuen saajille tarjolla olevien vapaarahoitteisten ja valtion tukemien asuntojen kokonaisvuokrissa ei ole niin suuria eroja, että niillä olisi merkitystä tuloloukkujen muodostumisen ja työllistymiskynnyksen kannalta. Toimeentulotuen etuoikeutettu ansiotulo koskee korkeintaan 750 euron perhekohtaista tuloa, joten sillä on merkitystä lähinnä etuustulojen lisäksi saatavien vähäisten lisätulojen hankkimisessa. Varsinaisesti työllistymisen kautta tapahtuva toimeentulon parantaminen edellyttäisi kokopäivätyötä ja siitä saatavaa asianmukaista palkkaa. Vaikka työryhmän kuulema asiantuntija ei pitänyt työryhmän esittämää muutosta sellaisenaan perustuslain 19 :n 1 momentin vastaisena, hän piti mahdollisena, että ehdotuksen mukainen uudistus tosiasiassa vaarantaisi yksilön välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon. Tätä ei ole lainkaan selvitetty työryhmässä eikä myöskään sitä, miten merkittävimmän muihin perusmenoihin kuuluvan erän irrottaminen perustoimeentulotuesta muuttaisi toimeentulotuen rakennetta. Käytännössä ehdotettu muutos heikentäisi kuitenkin kaikkein pienituloisimpien asukkaiden toimeentuloa ja asumisturvaa. Se työllistäisi sosiaalitoimea ja edellyttäisi toimeentulotuen rakenteen täydellistä muuttamista. Ei ole perusteltua kattaa säännöllisiä asumismenoja kolmesta kanavasta eli asumistuesta, perustoimeentulotuesta ja täydentävästä toimeentulotuesta. Toimeentulotuen rakenteen muuttamiseen ei siten ole tarvetta. Työryhmän toimeksiannon mukaan muutos on toteutettava kustannusneutraalisti kuntavaltiosuhteessa. Työryhmä ei ole selvittänyt kunnille aiheutuvien lisämenojen kompensaatiota. Menojen kompensointi ei ole toteutettavissa yksinkertaisella laskennallisella määrittelyllä, koska annettavan toimeentulotuen määrä vaihtelee yksilöllisesti asumismenojen mukaan. Ei ole myöskään selvitetty, miten arviointi tapahtuisi käytännössä, kun toimeentulotuen asumismenoista ja asumismenoihin annetun toimeentulotuen määrästä ei ole tietoa. Johtopäätökset Ympäristöministeriön rahoittamilla useilla tutkimuksilla on selvitetty, että asukasvalintakriteerit toimivat nykyisellään hyvin ja valitut asukkaat täyttävät asetetut perusteet. Myöskään kuntien valvontatoiminnassa ei ole esiintynyt puutteita. Asukasvalintalainsäädännössä ja käytännöissä ei siten ole muuttamistarvetta. Lainsäädännössä ei ole myöskään perusteltua asettaa kuntakohtaisia kriteerejä, vaikka työryhmässä käsitellyt ongelmat kohdistuvat erityisesti Helsinkiin. Kunnat voivat jo nyt käyttää joustavasti esimerkiksi asunnontarpeen kiireellisyysperustetta oman asuntomarkkinatilanteensa mukaan. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ohjauksella, neuvonnalla ja koulutuksella pyritään siihen, että kaikkien omistajatahojen asukasvalintakäytännöt olisivat mahdollisimman yhdenmukaisia.

9 8 Toimeentulolakia ei ole tarpeen muuttaa työryhmän esittämien tavoitteiden toteuttamiseksi. Muutoksella ei myöskään saavutettaisi merkittäviä säästöjä. Asumistukilain normeja ylittäviä asumismenoja tulee edelleenkin tukea tarpeellisessa määrin osana perustoimeentulotukea. Ehdotettu muutos heikentää tosiasiallisesti pienituloisten asemaa ja asumisturvaa, minkä vuoksi työryhmän raportissa hahmoteltu muutos on ongelmallinen myös perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Muutos mutkistaa toimeentuloturvajärjestelmää entisestäänkin ja lisää byrokratialoukkujen todennäköisyyttä, kun toimeentulotuen sisälle luotaisiin uuden tyyppinen säännöllisten asumismenojen tukemiseen tarkoitettu menettely. Sen täytäntöönpano tarkoitetussa muodossaan edellyttäisi myös huomattavaa sosiaalitoimen henkilöstöresurssien lisäystä. Työryhmän raportissa ja taustamuistiossa esitetyt laskelmat perustuvat reaalimaailmalle vieraisiin teoreettisiin oletuksiin ja niiden antama spekulatiivinen informaatio mahdollisesti syntyvistä säästöistä on hyvin harhaanjohtava. Työryhmä ei ole ottanut huomioon toimeksiannossa edellytettyä asumistuen uudistusta vaan laskelmat perustuvat nykyiseen asumistukijärjestelmään, mikä entisestään vaikeuttaa käsityksen saamista mahdollisista säästöistä. Työryhmässä ei ole myöskään kiinnitetty huomiota valtion tukeman uustuotannon edellytyksiin, jotka vaikuttavat merkittävästi vuokraasuntotarjonnan määrään. Ei ole myöskään selvitetty toimeentulotukeen esitettyjen muutosten vaikutuksia koko maassa mukaan lukien 3-4 kalleusryhmien kunnissa eikä miten muutosten kunnille aiheuttamat kustannukset kompensoitaisiin. Helsingissä Liisa Linna-Angelvuo Ympäristöministeriö Raimo Kärkkäinen Sosiaali- ja terveysministeriö Lauri Pelkonen Sosiaali- ja terveysministeriö Jarmo Lindén Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Markus Härkäpää Helsingin kaupunki Kirsi Rinne Keravan kaupunki Ulla-Maija Sirviö Ympäristöministeriö työryhmän sihteeri Liitteet: 1. Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry:n johtaja Aija Tasan lausunto Julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön edistämistä selvittävälle työryhmälle 2. Suomen Kuntaliiton erityisasiantuntija Eero Hiltusen lausunto Julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön edistämistä selvittävälle työryhmälle

10 3. 15:n kunnallisen vuokrataloyhtiön allekirjoittama Lehdistötiedote : Asumistukeen kaavaillut uudistukset kurjistavat vuokralaisten taloutta ja lisäävät segregaatiota 4. Muistio Vuokrasuhde ja irtisanomissuoja ARA-vuokra-asunnoissa, , Liisa Linna- Angelvuo ja Ulla-Maija Sirviö. Ympäristöministeriö 9

11 10 Liite 1 LAUSUNTO Työryhmän kuuleminen LAUSUNTO JULKISESTI TUETUN ASUNTOKANNAN TARKOITUKSENMUKAISEN KÄYTÖN EDISTÄMISTÄ SELVITTÄVÄLLE TYÖRYHMÄLLE Lausunnonantajasta Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöjen ja infrastruktuurin omistajat, rakennuttajat, käyttäjäorganisaatiot, sijoittajat ja palveluntuottajat. Liitto on muun muassa merkittävimpien suomalaisten kunnallisten ja yleishyödyllisten vuokra-asuntoyhteisöjen edunvalvoja. RAKLI toimii kiinteistö- ja rakentamisalan vaikuttajana, aktiivisena kehittäjänä, ammattilaisten verkottajana sekä tiedon tuottajana. Kommentit työryhmälle Kiitämme mahdollisuudesta tulla kuulluksi julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaista käyttöä selvittävässä työryhmässä. Työryhmän tavoitteena on toimeksiannon mukaan pienentää työllistymisen kynnystä, lisätä pienituloisimpien, vähävaraisimpien ja eniten asunnon tarpeessa olevien henkilöiden oikeutta saada vuokra-asunto sosiaalisin perustein ja samalla saada aikaan säästöjä sekä valtiolle että kunnille. Tavoitetta voidaan sinällään pitää hyvänä, mutta RAKLIn näkemyksen mukaan sen täyttämiseen liittyy merkittäviä ongelmia. Mikäli asumistuen saajat jatkossa ohjattaisiin entistä enemmän valtion tukemaan asuntotuotantoon, pitää RAKLI erityisen huolestuttavana uhkaa segregaation lisääntymisestä. Tämä kaventaa merkittävästi vuokralaisen oikeutta valita itse asuinpaikkansa ja voimistaa asuinalueiden eriytymiskehitystä köyhien ja hyvin toimeentulevien alueiksi. Tämä leimaisi voimakkaasti vuokrataloyhtiöissä asuvia ihmisiä ja olisi haitaksi vuokra-asuntoyhtiöiden sekä asuinalueiden imagolle. Vuokra-asuntojen kysyntää lisännee jatkossa entisestään muun muassa kaupungistuminen, pienten kotitalouksien määrän kasvu sekä maahanmuutto. Asuntomarkkinoiden toimivuuden kannalta on välttämätöntä, että kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja on riittävästi tarjolla, eikä niihin pääsyä rajata liian tiukasti. Tämä on tärkeää myös elinkeinopolitiikan ja työvoiman liikkuvuuden kannalta. Suomessa on systemaattisesti pyritty välttämään segregaatiota muun muassa poistamalla tulorajat valtion tukemista asunnoista vuonna 2008 ja tässä onkin onnistuttu hyvin. Mikäli asumistuen saajat ohjataan jatkossa entistä enemmän valtion tukemaan asuntotuotantoon, on vaarana segregaation merkittävä lisääntyminen. Segregaa-

12 11 tion torjuminen on keskeistä, koska toteutuessaan slummit tulisivat erittäin kalliiksi niiden monien haitallisten vaikutusten vuoksi puhumattakaan inhimillisistä seurauksista. Kaavaillut uudistukset todennäköisesti vähentäisivät toteutuessaan yleishyödyllisten vuokrataloyhtiöiden mielenkiintoa rakennuttaa valtion tukemaa asuntotuotantoa. Tätä ei voida pitää hyvänä, kun ottaa huomioon vuokra-asuntojen jo nykyisellään riittämättömän tarjonnan. On tärkeää, että on olemassa monia toimijoita, jotka rakennuttavat myös valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa. Mikäli muiden rakennuttajien kiinnostus vähenee, on vaarana, että valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon rakennuttaminen jäisi entistä enemmän kuntien vuokrataloyhtiöiden tehtäväksi. Tämä voisi johtaa siihen, että mahdollisen muutoksen myötä kuntien vuokrataloyhtiöihin kasaantuisi kaikkein huonoiten toimeentulevat henkilöt, mikä puolestaan johtaisi siihen, että kunnallinen vuokratalotoiminta ei olisi enää sosiaalisesti kestävällä pohjalla. Jo nyt maksuvaikeuksissa olevien ja pienituloisten asukkaiden määrä on merkittävästi lisääntynyt erityisesti kuntien omistamissa valtion tukemissa vuokrataloissa. RAKLI pitää nykyistä asukasvalintaa riittävänä turvaamaan valtion tukeman tuotannon järkevän ja tarkoituksenmukaisen käytön sekä vuokratalojen monipuolisen asukasrakenteen, eikä näe tarvetta sen muuttamiselle. Jotta Suomessa vältyttäisiin segregaatiolta ja sen mukanaan tuomilta yhteiskunnallisilta ongelmilta, on tulevaisuudessakin erittäin tärkeää turvata valtion tukemien vuokratalojen monipuolinen asukasrakenne. Monipuoliset asuinalueet, joilla on erilaisia hallintamuotoja ja asukkaita, luovat edellytykset pitkäjänteiselle ja useita toimijoita kiinnostavalle vuokratalotuotannolle sekä asukkaiden eri elämäntilanteissa joustavien asumisvaihtoehtojen turvaamiselle. Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Helena Kinnunen toimitusjohtaja Aija Tasa johtaja, Asunnot-toimiala

13 12 Liite 2 Eero Hiltunen Kuntaliitto Julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön edistämistä selvittävälle työryhmälle Valtiovarainministeriö on nimittänyt työryhmän, joka selvittää miten asumistuensaajia voitaisiin sijoittaa asumaan nykyistä enemmän valtion tuella rakennettuihin vuokra-asuntoihin. Tavoitteena on hillitä asumistukimenojen kasvua. Tavoite on ymmärrettävä, mutta on syytä tarkastella myös asukasrakenteen yksipuolistamisen asuntopoliittisia seurauksia. Asumistuensaajia ei pidä leimata tai syyllistää, mutta vuokrataloyhtiöiden edustajien yksimielisen kokemuksen mukaan vuokratalon liian yksipuolinen asukasrakenne aiheuttaa väistämättä ongelmia. Kaikkein pienituloisimmat ja vähävaraisimmat asukkaat keskittyvät jo nyt hyvin pitkälti kuntien omistamiin vuokraasuntoihin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana maksuvaikeuksissa olevien ja pienituloisten asukkaiden osuus valtion rahoittamissa vuokrataloissa on lisääntynyt selvästi. Tätä kehitystä ei pidä enää lisätä. Yksipuolinen asukasrakenne ja asukaskoostumuksen painottuminen liiaksi pienituloisimpiin aiheuttaa helposti asumisviihtyvyyttä alentavia häiriöitä ja taloudellisia menetyksiä vuokrataloyhtiölle. Ara-vuokrataloissa noudatettava omakustannusperiaate ei anna yhtiöille suurta taloudellista liikkumavaraa. Budjetoidut vuokra- ja muut tulot on pystyttävä perimään. Vuokranmaksuhäiriöt eivät saa lisääntyä. Takavuosina aravavuokra-asumiseen liittyi kielteinen leima ja myös itse talot erottuivat kielteisessä mielessä muista asuintaloista ja ympäristöstään. Kuntien vuokrataloyhtiöt ovat tehneet vuosia määrätietoista työtä omistamansa vuokratalokannan parantamiseksi ja vuokra-asumisen imagon kirkastamiseksi. Asukasrakenteen edelleen yksipuolistamisen seurauksena työ menisi hukkaan. Vuokrataloyhtiöiden edustajien mukaan uuden vuokratalon asukasvalinta on tehtävä taiten. Taloon on pyrittävä valitsemaan monipuolisesti erilaisia asukkai-

14 13 ta. Joukkoon on saatava mielellään saman vuokranantajan pitkäaikaisia asukkaita muista taloista, koska tämä käytäntö auttaa hyvän asukasilmapiirin ja asumistottumusten aikaan saamisessa uudessa talossa. Taloon ei voida valita yksinomaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia hakijoita ilman, että seuraukset ovat kohtalokkaita. Perimätiedon mukaan erään 1960-luvun loppupuolella valmistuneen koillishelsinkiläisen lähiön alussa saama ja sitä edelleen rasittava huono maine aiheutui osittain siitä syystä, että yhteen lähiössä sijaitsevaan kaupungin omistamaan vuokrataloon sijoitettiin pelkästään kaikkein pienituloisimpia ja heikoimmassa asemassa olevia hakijoita. Kaikista pienituloisista asunnontarvitsijoista on huolehdittava, mutta ei huonontamalla vuokratalojen asukasrakennetta ja toimintaedellytyksiä. Kysyntäpaikkakunnilla tarvitaan lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja nimenomaan pieniä vuokra-asuntoja. Yksinasuminen yleistyy ja keskimääräinen perhekoko pienenee jatkuvasti. Suurin kysyntä kohdistuu pieniin asuntoihin. Helsingin kaupungin vuokra-asuntojonossa noin 80 prosenttia hakijoista hakee pientä vuokraasuntoa. Markkinoille tarvittaisiin lisää vuokra-asuntojen tuottajia. Asukasrakenteen yksipuolistaminen voi toimia tämän tavoitteen vastaisesti. Uusien vuokraasuntohankkeiden toteutuminen voi vaikeutua, jos vuokratalojen ja vuokrataloalueiden imago heikkenee ja vuokratalohankkeista valitetaan entistä kiivaammin. Juuri, kun tarvittaisiin lisää toteuttajia, voikin käydä niin, että rakennuttajat rupeavat karsastamaan vuokra-asuntorakentamista, jos omistajien toimintavapauksia liiaksi rajataan. Viime vuosina kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ovat tuottaneet lähinnä kuntien omistamat yhtiöt. On mahdollista, että nekin rupeavat suhtautumaan kriittisesti ara-tuotantoon, jos asukkaiden valinta menee täysin kaavamaiseksi. Ympäristöministeriön toimeksiannosta arvovaltainen ulkomainen asiantuntijaryhmä arvioi vuosikymmenen alussa Suomessa harjoitettua asuntopolitiikkaa. Suomi sai erityiskiitosta siitä, että meillä on onnistuttu välttämään segregaatiota ja asuinalueiden slummiutumista. Tärkeä keino tässä työssä on ollut asuinalueiden ja vuokratalojen asukasrakenteen pitäminen monipuolisena. Segregaatiota ei pidä ehdoin tahdoin vauhdittaa. Kuntien vuokrataloihin kohdistuu jo muutenkin segregaatiopaineita. Näitä aiheuttavat muun muassa ulkomaalaislähtöiset eri kulttuureista tulevat hakijat ja hakija-aineksen painottuminen yksinäisiin hakijoihin.

15 14 Liite 3 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa heti ASUMISTUKEEN KAAVAILLUT UUDISTUKSET KURJISTAVAT VUOKRALAISTEN TA- LOUTTA JA LISÄÄVÄT SEGREGAATIOTA Kunnalliset vuokrataloyhtiöt vastustavat osaa asumistukeen kaavailluista uudistuksista. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Valtiovarainministeriön valmistelemat uudistukset heikentäisivät välittömästi monen asumistuensaajan toimeentuloa. Asumistuki pienenisi vuoden 1996 jälkeen rakennetuissa kohteissa ja erityisesti uusissa kohteissa jopa useita kymmeniä euroja kuukaudessa. Vanhoissa kohteissa tuki hieman paranisi. Pienenevää tukea on mahdollista paikata kunnan toimeentulotuella, mutta sekin olisi harkinnanvaraista. Asumistuen saajat halutaan uudistuksella ohjata asumaan valtion tukemiin vuokra-asuntoihin. Se kaventaisi vuokralaisen oikeutta valita itse asuinpaikkansa ja vauhdittaisi asuinalueiden eriytymistä köyhien ja hyvin toimeentulevien alueiksi. Tällainen kehitys leimaisi voimakkaasti vuokrataloyhtiöissä asuvia vuokralaisia ja olisi haitaksi vuokra-asuntoyhtiöiden maineelle. Vuokralaisten toimeentulo vaikeutuu erityisesti kasvukeskuksissa Asumistukiuudistuksen taustalla ovat SATA-komitean ehdotukset. Asumistukijärjestelmän selkeyttäminen ja yhdenmukaistaminen, mitä komitea esittää, on kannatettavaa. Hyvää ehdotuksessa on kokonaisvuokratarkasteluun siirtyminen, koska se yksinkertaistaa järjestelmää. Erilaisista leikkureista, kuten asunnon valmistumis- tai perusparannusvuosi, neliövuokra ja neliöpinta-ala, luovutaan. Jatkossa tukeen vaikuttaisivat vain ruokakunnan koko ja asuinkunta. Uudistuksen on tarkoitus astua voimaan vuoden 2012 alusta. Suunnitellun kaltainen asumistukiuudistus vaikeuttaisi useiden vuokralaisten asemaa erityisesti kasvukeskuksissa, joissa uusimmat asunnot sijaitsevat ja joissa vuokra-asuntojen kysyntää ja tuotantoa vielä on. Vaikka tuen saajien tulotaso on valtakunnallisesti lähes sama, erityisesti Helsingin seudulla vuokrat ovat merkittävästi kalliimpia kuin maakunnissa. Uudistuksen myötä helsinkiläisessä yhden hengen taloudessa täyden asumistuen saisi vain 370 euron normivuokraan asti. Koska yksiöiden vuokrat ovat noin 600 euroa, normivuokran ylimenevä vuokranosuus pitää kattaa toimeentulotuella tai nipistää muista menoista. Yksin asuva ei saa asumistukea, kun hänen bruttotulonsa ylittävät 1500 euroa kuukaudessa. Uusi asumistuki on tarkoitus sitoa KEL-indeksiin, mikä tarkoittaa sitä, että tuki ei käytännössä nouse vaikka vuokrat ja muut asumiskustannukset nousevat vuosittain. Kunnalliset vuokrataloyhtiöt pian ainoita kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakennuttajia? Valtiovarainministeriö valmistelee uudistusta, jolla ohjattaisiin asumistuen saajat valtion tukemiin vuokra-asuntoihin. Se kaventaisi sekä asumistukeen oikeutettujen valinnanvapautta että valtion tukemia vuokra-asuntoja tarjoavien yhteisöjen oikeutta valita itse vuokralaisensa. Uudistus johtaisi käytännössä segregaation eli kielteiseen alueelliseen eriytymiseen ja tuensaajien ja ara-vuokrataloyhteisöjen leimautumisriskin kasvuun.

16 15 Pitkällä aikavälillä muiden kuin kunnallisten vuokrataloyhtiöiden kiinnostus tuottaa kohtuuhintaisia aravuokra-asuntoja heikkenisi entisestään, vaikka niiden kysyntä erityisesti kasvukeskuksissa lisääntyy. Samalla naapuruston vastustus vuokratalojen rakentamiseen lisääntyisi ja valitusten määrä kasvaisi. Vuokra-asuntopula pahenisi, mikä heijastuisi kielteisesti koko seudun kehitykseen. Uudistuksen valmistelijoilta on unohtunut se rakenteellinen tosiseikka, että suurin osa asumistuen saajista asuu yksiöissä, joiden tarjonta on kysyntään nähden täysin riittämätön. Eli vaikka asumistuen saajat haluttaisiin ohjata yleishyödyllisiin vuokrataloyhtiöihin, niin käytännössä se ei lyhyellä aikavälillä onnistu, koska pienistä asunnoista on tarjolla vain niukkuutta. Perheasuntojen tarjonta sen sijaan on melko hyvä. Kunnalliset vuokrataloyhteisöt vastustavat asumistuen leikkauksia nykytasosta ja tuen sitomista KELindeksiin sekä valtiovarainministeriön tavoitetta keskittää asumistuen saajat valtion tukemiin vuokraasuntoihin. Lisätietoja: Toimitusjohtaja Teija Ojankoski, VAV Asunnot Oy, Vantaa, p Allekirjoittajat Toimitusjohtaja Teija Ojankoski VAV Asunnot Oy Vantaa Toimitusjohtaja Sisko Marjamaa Helsingin asuntotuotantotoimisto ATT Helsinki Toimitusjohtaja Hannu Laakso Helsingin kaupungin 21 kiinteistöyhtiön toimitusjohtajien puheenjohtaja Toimitusjohtaja Ahto Aunela Tampereen Vuokratalosäätiö Tampere Toimitusjohtaja Timo Hyttinen Jyväskylän vuokra-asunnot Oy Jyväskylä Toimitusjohtaja Risto Korpi Oulun Sivakka Oy Oulu Toimitusjohtaja Kari Keränen Niiralankulma Oy Kuopio

17 16 Toimitusjohtaja Matti Korpela Kiinteistö-KYS Oy Kuopio Toimitusjohtaja Juhani Jokelainen Lahden Talot Oy Lahti Toimitusjohtaja Veikko Simunaniemi Järvenpään Mestariasunnot Oy Järvenpää Toimitusjohtaja Eero Maijala Kiinteistö Oy Nikkarinkruunu Kerava Toimitusjohtaja Matti Martikainen Joensuun Kodit Oy Joensuu Toimitusjohtaja Martti Böhm Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari Kajaani Toimitusjohtaja Arimo Heino Kiinteistö Oy Sirkkavuori Lempäälä Toimitusjohtaja Seppo Ylitalo Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy Lappeenranta

18 17 Liite 4 Ympäristöministeriö Liisa Linna-Angelvuo Ulla-Maija Sirviö VUOKRASUHDE JA IRTISANOMISSUOJA ARAVUOKRA-ASUNNOISSA Asukasvalinta Asuntolainsäädännön mukaan (laki 1190/1993, 4 a ja laki 604/2001, 11 a ) valtion tukemien vuokra-asuntojen asukasvalinnan tavoitteena on, että vuokra-asunnot osoitetaan vuokra-asuntoa eniten tarvitsevalle ruokakunnalle ja samalla pyritään vuokratalon monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoiseen asuinalueeseen. Asukkaiden valinta valtion tukemiin vuokraasuntoihin perustuu sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen ja taloudelliseen tarpeeseen. Asukkaaksi valittaessa on otettava huomioon hakijaruokakunnan asunnontarve, varallisuus ja tulot. Asukasvalinnassa etusijalle on asetettava asunnottomat ja muut kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijaruokakunnat. Säännösten mukaan asukkaaksi valitun osalta ei enää myöhemmin asumisaikana tarkasteta onko tapahtunut muutoksia niissä perusteissa, joiden perusteella hakija on valittu. Asukasvalintasäännöksiä on muutettu vuosien kuluessa vastaamaan kulloistakin asuntopoliittista tilannetta. Vuonna 2008 luovuttiin tulorajojen soveltamisesta, jotta keskituloisilla palvelualalla toimivilla henkilöillä olisi mahdollisuus saada kohtuuvuokrainen asunto. Tällä vastattiin mm. pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten työvoiman saatavuuteen ja liikkuvuusmahdollisuuksiin. Pienituloisuus on silti edelleen yksi peruste asukasvalinnassa. Vasta valmistuneen tutkimuksen mukaan tulorajoista luopumisella ei ole ollut juurikaan vaikutuksia hakijarakenteessa eikä asukasvalinnoissa (SY 13/2010). Asukasvalintajärjestelmää koskevat säännökset edellyttävät paitsi, että eniten asunnontarpeessa olevat voivat saada asunnon, myös, että ARA-asuntojen asukasrakenne muodostuu sosiaalisesti monipuoliseksi. ARA-asuntoja ei pidetä väliaikaisena asumismuotona, vaan niissä asuvien ihmisten pysyvinä koteina, joissa asuminen on turvallista ilman irtisanomisuhkaa. Tarkoituksena on, että asukkaat kantaisivat vastuuta omasta asumisestaan. Asukkaat, joiden tulot nousevat, voivat halutessaan jäädä asumaan ARA-asuntoon, mikä osaltaan estää asuinalueen leimautumista ja slummiutumista. Vuokrasuhde Vuokrasuhde valtion tukemissa vuokra-asunnoissa perustuu asuinhuoneiston vuokrauksesta annettuun lakiin (481/1995). Lain 56 :ssä on säännös vuokralaisen irtisanomissuojasta toistaiseksi voimassa olevassa vuokrasuhteessa. Sen mukaan tuomioistuimen on vuokralaisen vaatimuksesta julistettava vuokranantajan suorittama irtisanominen tehottomaksi, jos: 1) irtisanomisen perusteena on vuokran tai vuokran määräytymistä koskevan ehdon tarkistaminen ja pyydettyä vuokraa tai vuokran määräytymistä koskevaa ehtoa olisi 30 :n mukaan pidettävä kohtuuttomana; tai 2) irtisanomista on vuokralaisen olosuhteet huomioon ottaen pidettävä muutoin kohtuuttomana eikä irtisanomiseen ole hyväksyttävää syytä.

19 18 Tuomioistuin joutuu siis ARA-asuntoa koskevan irtisanomisen tehokkuutta harkitessaan ottamaan kantaa edellä 2 kohdassa tarkoitettuihin seikkoihin. Jos vuokralaisia velvoitettaisiin muuttamaan, siitä seuraisi vaikeuksia mm. siksi, että erityisesti pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla ei ole juurikaan sellaisia asumisen vaihtoehtoja, joihin näiden muuttajien varat riittäisivät. Tutkimuksen mukaan vuokralaiset eivät liiemmin vaurastu asumisaikanaan. Jos tulot nousevat asumisaikana selvästi, siirtyvät nämä asukkaat sen verran yleisesti omistusasuntoihin, että hyvätuloisten osuus ei pääse kohoamaan korkeaksi edes pisimpään asuneiden ryhmässä (SY 49/2008). Muuttouhka tulojen kasvaessa aiheuttaisi suurta epävarmuutta jo muutenkin kireillä asuntomarkkinoilla. Tämä johtaisi vain vuokra-asumisen arvostuksen laskuun ja sosiaalisiin ongelmiin asuntoalueiden lisääntyvän segregaation vuoksi. Mietittäessä voitaisiinko vuokralaisen olosuhteiden muutosta pitää pätevänä irtisanomisen perusteena, on huomattava, että ARA-asunnossa jo asuvan vuokralaisen aseman arvioiminen asukasvalintaa koskevien säännösten avulla on kaiken kaikkiaan erittäin ongelmallista. Kun hänellä on jo asunto, hän ei tietenkään ole kiireellisessä asunnon tarpeessa. Jos hänet puolestaan häädettäisiin, asunnontarve muuttuisi kiireelliseksi, jolloin hän ohittaisi pienituloisemmat hakijat. Tulojen muutoksella puolestaan ei ole luontevaa vertailupohjaa, kun tulorajoista on luovuttu. Säännösten edellyttämän segregaation ehkäisemisen kannalta on lisäksi toivottavaa, ettei ARA-asunnoissa asuisi vain kaikkein pienituloisimpia. Oikeuskäytäntö Vuodelta 1974 on Korkeimman oikeuden päätös (KKO:1974-II-24) siitä, että vuokralaista ei velvoitettu muuttamaan kaupungin asunnosta, vaikka tulot ylittivät tulorajat. Tämän päätöksen jälkeen sekä huoneenvuokralainsäädäntö että asukasvalintasäännöstö ovat kuitenkin muuttuneet useamman kerran, joten päätöksestä ei ole perusteita vetää johtopäätöksiä nykyisin voimassa olevien säännösten tulkinnalle.

TARMO-työryhmä: pienituloisimmat ja tuettu asuminen. Tuomas Sukselainen

TARMO-työryhmä: pienituloisimmat ja tuettu asuminen. Tuomas Sukselainen TARMO-työryhmä: pienituloisimmat ja tuettu asuminen Tuomas Sukselainen 17.6.2011 SATA-komitean ehdotus lähtökohtana (1) Pyritään siihen, että yleisen asumistuen piirissä pitkään olevista nykyistä suurempi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2013 1 (5) 904 V 25.9.2013, Kaj / Valtuutettu Belle Selene Xian aloite kaupungin aravuokra-asuntojen asukasvalinnasta HEL 2013-002185 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Kaikki köyhät kunnan vuokraasuntoon? Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Teija Ojankoski VAV Asunnot Oy

Kaikki köyhät kunnan vuokraasuntoon? Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Teija Ojankoski VAV Asunnot Oy Kaikki köyhät kunnan vuokraasuntoon? Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Teija Ojankoski VAV Asunnot Oy Sata-komitea Tausta Julkisesti tuetun asuntokannan tarkoituksenmukaisen käytön

Lisätiedot

Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen

Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen Tuula Tiainen tuula.tiainen@ymparisto.fi Marianne Matinlassi marianne.matinlassi@ara.fi Asumisen yhdenvertaisuus - Selvityksessä tarkasteltiin

Lisätiedot

HE 161/2017 laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

HE 161/2017 laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta HE 161/2017 laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Ympäristövaliokunta 8.11.2017 1 8.11.2017 Sanna Pekkarinen Yleisen asumistuen pääpiirteet Yleisen asumistuen tarkoituksena on alentaa

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013

Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 1/2013 31.1.2013 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja

Lisätiedot

Toimeentulotuki ja asumiskustannukset

Toimeentulotuki ja asumiskustannukset Toimeentulotuki ja asumiskustannukset 17.4.2019 Signe Jauhiainen @SigneJauhiainen Asumisen tukeminen Asuntomarkkinat Sosiaaliturva 2 18.4.2019 Milj. euroa Kelan maksamat asumisen tuet Yleinen asumistuki

Lisätiedot

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Pirjo Ylöstalo, Kela Puh. 020 63 41390 Selvitys 1/2011 Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 1.2.2010 Yleistä

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Valtion riski vs. asukkaan koti

Kommenttipuheenvuoro: Valtion riski vs. asukkaan koti Kommenttipuheenvuoro: Valtion riski vs. asukkaan koti Vuokralaiset VKL ry:n Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 22.-24.9.2017, m/s Mariella Jouni Parkkonen Toiminnanjohtaja Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen

Lisätiedot

Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista

Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista Seminaari: Ara-asuntojen asukasvalinnasta ja määräaikaisista vuokrasopimuksista 11.11.2015 Mika Kuismanen Kansantalousosasto Miksi valtiovarainministeriö on kiinnostunut Araasuntojen asukasvalinnoista

Lisätiedot

HE 161/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta

HE 161/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta HE 161/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisestä asumistuesta annetun lain muuttamisesta Lauri Lehtoruusu Asiamies, Suomen opiskelija-asunnot SOA ry Ympäristövaliokunta 21.11.2017 Vaikutus

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 65/2006 vp Hallituksen esitys valtion tuella rahoitettujen vuokra- ja osaomistusasuntojen asukasvalinnan sekä omistusasuntolainojen tuen myöntämisen perusteita koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta.

LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta. LAKIALOITE Laki aravalain 15 a :n ja 15 d :n ja vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnalle Yleishyödyllisyyssäädöksiä on muutettava kohtuuhintaisen

Lisätiedot

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio

Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:

Lisätiedot

Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012

Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 (- MAL aiesopimusmenettely) Kaisa Mäkelä 6.6.2012 Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma vuosille 2012-2015 Hallituksen

Lisätiedot

Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka

Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Esityksen pääkohdat: 1. Avustuspäätös 2. Kohdekohtaiset rajoitukset 3. Ohjaus ja valvonta ARAn avustuspäätös Avustuspäätöksessä kerrotaan,

Lisätiedot

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 4 996 67 Pekka Pelvas 4 67 831 Selvitys 7/211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 23.6.211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola

Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen Hannu Rossilahti Kouvola 29.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 ARA-tuotannon määrä eri vuosikymmeninä

Lisätiedot

Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen

Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen Asuntopolitiikka ja asumisen tukeminen Ekosysteemifoorumi 26.11.2018 Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Asumiseen vaikuttavia keskeisiä yhteiskunnan muutostrendejä Kaupungistuminen

Lisätiedot

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen. (KOVA) näkökulmasta

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen. (KOVA) näkökulmasta Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelman asuntopolitiikka Kohtuuhintaisen vuokraasumisen edistäjät ry:n (KOVA) näkökulmasta Hallitusohjelma KOVAn kannalta Seuraavilla dioilla tarkastellaan pääministeri

Lisätiedot

Opiskelijat yleisen asumistuen piiriin

Opiskelijat yleisen asumistuen piiriin Opiskelijat yleisen asumistuen piiriin Kuulemistilaisuus Ympäristövaliokunta 16.11.2016 Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/2015 1 (10) Kaupunginhallitus Kaj/1 26.10.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/2015 1 (10) Kaupunginhallitus Kaj/1 26.10.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/2015 1 (10) 1018 Lausunto ympäristöministeriölle asukkaiden valintaa arava- ja korkotukivuokra-asuntoihin koskevasta asetusmuutoksesta HEL 2015-010496 T 03 00 00 Päätös

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista

Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2017 budjetista Ympäristövaliokunta 29.9.2016 Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen yksityisten

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 715. Laki. aravalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä elokuuta 2006 N:o 715 721 SISÄLLYS N:o Sivu 715 Laki aravalain muuttamisesta... 2197 716 Laki aravarajoituslain muuttamisesta... 2199 717 Laki

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta Lausunto 1 (5) Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto PL 35 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 15.2. YM1/600/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/6 4.5.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/6 4.5.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) 6 Lausunto ympäristöministeriölle Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus -raportista HEL 2014-001484 T 00 01 06 Päätösehdotus Verotus päättää antaa

Lisätiedot

Valtion riski vs. asukkaan koti

Valtion riski vs. asukkaan koti Valtion riski vs. asukkaan koti Kommenttipuheenvuoro Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 22.9.2017 Aija Tasa Johtaja, Asunnot toimiala RAKLI Tilaa elämälle RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen

Lisätiedot

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli

Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli Kunnat ja valtio vuokra-asumisen mahdollistajina Helsingin malli 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri Tallinna 2.4.2014 Rakentamisen määrä Suomessa 2 Helsingin asuntokanta

Lisätiedot

Yleistä Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry kiittää mahdollisuudesta lausua ehdotuksesta Valtion kiinteistöstrategiaksi.

Yleistä Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry kiittää mahdollisuudesta lausua ehdotuksesta Valtion kiinteistöstrategiaksi. LAUSUNTO 1 (5) Valtiovarainministeriö Lausuntopyyntö 8.4.2010 EHDOTUS VALTION KIINTEISTÖSTRATEGIAKSI Lausunnon antajasta Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöjen ja

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 25.1.2018 Anna Saarinen VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2014 1 (6) 1145 V 26.11.2014, Kaj / Valtuutettu Terhi Mäen aloite yksinasumiseen liittyvästä köyhyysriskistä HEL 2014-006915 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa

Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa Vuosi 2017 tilastojen ja kokemusten näkökulmasta Venla Saarinen suunnittelija Kela, Etuuspalvelut, Toimeentulotukiryhmä Perustoimeentulotuen saajakotitaloudet

Lisätiedot

Asuntopula kasvun tulppana

Asuntopula kasvun tulppana Asuntopula kasvun tulppana Keski-Uudenmaan elinkeinopäivä 29.8.2013 Mäntsälä Suunnittelupäällikkö Kirsti Ruislehto Järvenpään kaupunki, Kaupunkikehitys Järvenpään kaupunki Ruislehto Kirsti 2 Järvenpään

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Pekka Hinkkanen 20.4.2010 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 91 000

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 2/2013

Asuntomarkkinakatsaus 2/2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Asuntomarkkinakatsaus 2/2013 3.5.2013 ARA kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista koskevia tietoja sekä tekee niihin liittyviä selvityksiä.

Lisätiedot

Yleisen asumistuen pääperiaatteet ja tuen kehittäminen

Yleisen asumistuen pääperiaatteet ja tuen kehittäminen Yleisen asumistuen pääperiaatteet ja tuen kehittäminen Asumisneuvontakoulutus 24.02.2014 Raimo Kärkkäinen Tuki milj. /v Asumisen tuet milj. /v 1980-2013 nimellishinnoin, korkovähennys ja tuotantuki v.

Lisätiedot

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja haasteet - Valiokuntien yhteinen kuuleminen 29.11.2017 Kalervo Haverinen Toimitusjohtaja Turun Ylioppilaskyläsäätiö Asuntopolitiikan kehittämiskohteita -tutkimushanke

Lisätiedot

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla

Lisätiedot

SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY:N LAUSUNTO HE 12/2018 VP

SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY:N LAUSUNTO HE 12/2018 VP SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY:N LAUSUNTO HE 12/2018 VP 22.3.2018 SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY SAY eli Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry on asumisoikeusasuntoja omistavien yhtiöiden muodostama yhdistys.

Lisätiedot

Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta. KOVA-seminaari Tommi Laanti

Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta. KOVA-seminaari Tommi Laanti Ympäristöministeriön selvitys asumisen tuki- ja verojärjestelmän vaikuttavuudesta KOVA-seminaari 11.11.2016 Tommi Laanti Asumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus Toimikausi 1.11.2013-31.1.2015

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012 HALLITUSOHJELMAN PÄÄTAVOITTEET: 1. Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen 2. Julkisen talouden

Lisätiedot

Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, Essi Eerola (VATT)

Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, Essi Eerola (VATT) Asuminen mikä on yhteiskunnan rooli? TOIMI-hankkeen seurantaryhmä Majvik, 20.3.2018 Essi Eerola (VATT) Asuminen perusoikeutena Perustuslain 19 : julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon

Lisätiedot

Asuntopolitiikka valtionhallinnon näkökulma. Liisa Linna-Angelvuo

Asuntopolitiikka valtionhallinnon näkökulma. Liisa Linna-Angelvuo Asuntopolitiikka valtionhallinnon näkökulma Liisa Linna-Angelvuo 13.12.2017 Valtion rooli asuntomarkkinoilla Perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista

Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista Asunto- ja ympäristöjaosto 11.10.2017 Mia Koro-Kanerva OTM, toiminnanjohtaja Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 470 V Ryj / Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon aloite pienituloisimpien maksuttomasta joukkoliikennekortista päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kärjistyykö Helsingin asunto-ongelma? RIL Summit 2015: Mistä maahanmuuttajille asunnot?

Kärjistyykö Helsingin asunto-ongelma? RIL Summit 2015: Mistä maahanmuuttajille asunnot? Kärjistyykö Helsingin asunto-ongelma? RIL Summit 2015: Mistä maahanmuuttajille asunnot? Tatu Rauhamäki, Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Varmasti kärjistyy! Mutta kuinka paljon? Tarvitaan lisätietoa:

Lisätiedot

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Yhteinen kuuleminen, Eduskunta 29.11.2017 Hannu Penttilä Apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialue Vantaan kaupunki Valtion

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 24.9.2015 Anna Saarinen VALTIONEUVOSTON ASETUS ASUKKAIDEN VALINNASTA ARAVA- JA KORKO- TUKIVUOKRA-ASUNTOIHIN ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA

Lisätiedot

HE 152/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta

HE 152/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eläkkeensaajan asumistuesta annettua

Lisätiedot

Sivu 1 / 7. Uudenkaupungin kaupungin ohje aravalainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinnasta ja valvonnasta

Sivu 1 / 7. Uudenkaupungin kaupungin ohje aravalainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinnasta ja valvonnasta Sivu 1 / 7 Uudenkaupungin kaupungin ohje aravalainoitettujen vuokra-asuntojen asukasvalinnasta ja valvonnasta Kh 14.3.2016 Sivu 2 / 7 Sisällysluettelo 1. Asukasvalinta... 3 2. Asuntojen hakumenettely...

Lisätiedot

Vuokra-asuntojen asuntojen omistamisen ja tuottamisen ongelmat metropolialueella

Vuokra-asuntojen asuntojen omistamisen ja tuottamisen ongelmat metropolialueella Vuokra-asuntojen asuntojen omistamisen ja tuottamisen ongelmat metropolialueella Metropolitiikka ja seudun kilpailu- kyky -seminaari 16.10.2007 Dipoli, Espoo Liiketoimintajohtaja Eero Saastamoinen Investoinnit

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti 16.2.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki

Lisätiedot

Rakennusliikkeet ja omistajayhteisöt ARA-tuotannossa

Rakennusliikkeet ja omistajayhteisöt ARA-tuotannossa ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Kimmo Huovinen Puh. 040 537 3493 Selvitys 3/2013 Rakennusliikkeet ja omistajayhteisöt ARA-tuotannossa Kilpailun edistäminen ja normaaleja vuokra-asuntoja omistukseensa rakennuttavien

Lisätiedot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Kimmo Huovinen Puh./tel +358 40 537 3493 Selvityksiä 5/2008 Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot Rajoitusten alaiset ARA vuokra asunnot: määrä, omistajat ja

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 16.3.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi

Valtion tukema asuntotuotanto. 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto 23.9.2015 Tommi Laanti Pääsuunnittelija Ympäristöministeriö tommi.laanti@ymparisto.fi Valtion tukema asuntotuotanto o Sosiaalinen asuntotuotanto (EU, SGEI) o Vuokra-asuntoja

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 24.1.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

Asunto ensin -periaate

Asunto ensin -periaate Asunto ensin -periaate kotouttamisen ja integraation lähtökohtana? Marko Kettunen Maahanmuuttajat metropolissa seminaari 19.8.2010 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Kohtuuhintaisen vuokraasumisen KOVA

Kohtuuhintaisen vuokraasumisen KOVA Kohtuuhintaisen vuokraasumisen edistäjät ry - KOVA Mikä KOVA? Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät ry KOVA on valtakunnallinen vuokrataloyhtiöiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö, joka perustettiin

Lisätiedot

Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja. Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista

Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja. Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista Nuorisoasuntoliitto ry Nuorten asumisen edunvalvoja Nuorisoasuntoliitto rakennuttajan roolissa 20 vuotta kohtuuhintaista asumista Nuorisoasuntoliitto ry Perustettu 1971 27 paikallisyhdistyksen valtakunnallinen

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

Asuntomarkkinajäykkyydet ja asuntopolitiikan vaikutusten arviointi. Niku Määttänen, ETLA Asumisen tulevaisuus, päätösseminaari Messukeskus 22.10.

Asuntomarkkinajäykkyydet ja asuntopolitiikan vaikutusten arviointi. Niku Määttänen, ETLA Asumisen tulevaisuus, päätösseminaari Messukeskus 22.10. Asuntomarkkinajäykkyydet ja asuntopolitiikan vaikutusten arviointi Niku Määttänen, ETLA Asumisen tulevaisuus, päätösseminaari Messukeskus 22.10.2015 Tutkijat / valikoituja julkaisuja Marko Terviö (Aalto),

Lisätiedot

Kuka hyötyy kaupungin vuokraasunnoista?

Kuka hyötyy kaupungin vuokraasunnoista? Kuka hyötyy kaupungin vuokraasunnoista? Essi Eerola, Suomen Pankki* Tuukka Saarimaa, VATT * Tutkimuksessa esitetyt näkemykset eivät välttämättä vastaa Suomen Pankin kantaa. 1 Helsingin kaupunki on merkittävä

Lisätiedot

Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille

Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille ISSN 12371288 Lisätiedot: Virpi Tiitinen Puh. +358 40 517 3400 Selvityksiä 1/2009 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2008 eräissä kaupungeissa - Kysely yleishyödyllisille yhteisöille 4.3.2009 Vuokra-asuntotilanne

Lisätiedot

Toimeentulotuen tarkoitus

Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä.

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa vuokra asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa vuokra asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön muuttamisesta LAUSUNTO 1 (6) Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi Lausuntopyyntö 15.2.2016 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle valtion tukemaa vuokra asuntotuotantoa koskevan yleishyödyllisyyslainsäädännön

Lisätiedot

ammattilaisten verkottajana sekä tiedon tuottajana.

ammattilaisten verkottajana sekä tiedon tuottajana. LAUSUNTO 1 (5) Uudenmaan liitto toimisto@uudenmaanliitto.fi Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Viite: Lausuntopyyntö 14.6.2010 KOKO UUDENMAAN MAAKUNTAOHJELMA 2011-2014, LUONNOS Lausunnonantajasta Asunto-,

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1 SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 1/2005 Olavi Lehtinen Pekka Pelvas 5.1.2005 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2004 eräissä kaupungeissa Kysely yleishyödyllisille yhteisöille

Lisätiedot

Talous- ja suunnittelukeskus

Talous- ja suunnittelukeskus Helsingin kaupunki Talous- ja suunnittelukeskus Kotikaupunkina Helsinki Asumisen ja maankäytön suunnittelun päämäärät ja tavoitteet Asumisen ja maankäytön suunnittelun lähtökohtia Uutta kaupunkia Vuosina

Lisätiedot

ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ

ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ 17.10.2012 Eeva Kostiainen Kaupunkitutkimus TA Oy Liikkuvuus asunnottomuuden ja asuntokannan välillä Tutkimuksen lähtökohtia Kattava kvantitatiivinen rekisteritutkimus

Lisätiedot

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt - keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuopio 27.8.2015 Hallitussihteeri Ville Koponen Sisältö Mitä

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Virpi Tiitinen 9/2003 Marja-Leena Ikonen 25.9.2003 Tyhjät arava- ja korkotukivuokra-asunnot kasvukeskusten suurissa kaupungeissa syksyllä 2003 Valtion asuntorahasto

Lisätiedot

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013

Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Selvitys 1/2014 Investointiavustukset erityisryhmille 2005-2013 21.1.2014 ARA myöntämillä investointiavustuksilla lisätään asumiskustannuksiltaan

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta 12.2.2008

Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta 12.2.2008 Pääkaupunkiseudun neuvottelukunta 12.2.2008 Kaupunginjohtaja Juhani Paajanen Asuntoasiain työryhmän loppuraportti: Asuntoasiain organisointiselvitys Toimeksianto: Selvitetään, voidaanko pääkaupunkiseudulle

Lisätiedot

ASUNTOPOLITIIKAN KEHITTÄMISKOHTEET

ASUNTOPOLITIIKAN KEHITTÄMISKOHTEET ASUNTOPOLITIIKAN KEHITTÄMISKOHTEET SUOMEN ASUMISOIKEUSYHTEISÖT RY Edustaa asumisoikeusasuntoja omistavia yhteisöjä. Tarkoituksena on edistää asumisoikeusasumista. Tuottaa ja levittää ajantasaista ja puolueetonta

Lisätiedot

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Selvitys 5/2012 Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ja markkinatilanne 2010 2012 27.11.2012 Sisällys 1 VUOKRA- JA OMISTUSASUMISEN VÄLIMUOTO... 3 1.1

Lisätiedot

VVO:n vuokra-asuntobarometri. Kesäkuu 2013

VVO:n vuokra-asuntobarometri. Kesäkuu 2013 VVO:n vuokra-asuntobarometri Kesäkuu 13 18.6.13 1 Miten arvioit vuokra-asuntotarjonnan muuttuvan seuraavan 12 kuukauden aikana? 7 6 4 % Markkina % 3 Omakustannus % Lisääntyy Lisääntyy jonkin verran Pysyy

Lisätiedot

Millainen tuki on tehokasta ja vaikuttavaa? Tuukka Saarimaa, VATT Ajankohtaisseminaari asuntopolitiikan tukijärjestelmistä,

Millainen tuki on tehokasta ja vaikuttavaa? Tuukka Saarimaa, VATT Ajankohtaisseminaari asuntopolitiikan tukijärjestelmistä, Millainen tuki on tehokasta ja vaikuttavaa? Tuukka Saarimaa, VATT Ajankohtaisseminaari asuntopolitiikan tukijärjestelmistä, 11.11.2016 KOVA ry 1 Sisältö Vertailen yleistä asumistukea ja tuettuja tai kohtuuhintaisia

Lisätiedot

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet

Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Asuntopolitiikan kehittämistarpeet ja -haasteet Talousvaliokunnan kuuleminen, Eduskunta 8.2.2018 Tomi Henriksson asumisasioiden päällikkö Hannu Penttilä apulaiskaupunginjohtaja Maankäytön, rakentamisen

Lisätiedot

PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN?

PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN? PALJONKO SUOMALAISET KÄYTTÄVÄT TULOISTAAN ASUMISEEN? Timo Kauppinen, THL 12.11.2018 Paljonko suomalaiset käyttävät tuloistaan asumiseen? / Timo Kauppinen 1 TÄMÄ ESITYS Asumismeno/kustannusrasitteen erilaiset

Lisätiedot

ARA-asuntokannan kehitys 2000-luvulla

ARA-asuntokannan kehitys 2000-luvulla Selvitys 1/2019 ARA-asuntokannan kehitys 2000-luvulla Rajoitusten alaisten ARA-asuntojen lukumäärä 2000-luvulla 500 000 400 000 300 000 200 000 100 000 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013

Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013 Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013 Tavoitteena toimivampi sosiaaliturva Lisätään työn tarjontaa. Helpotetaan tukien yhdistämistä

Lisätiedot

Näin sen näen Paikallinen näkökulma mediaan. Kuntakoulutus Helsinki

Näin sen näen Paikallinen näkökulma mediaan. Kuntakoulutus Helsinki Näin sen näen Paikallinen näkökulma mediaan Kuntakoulutus 12.9.2012 Helsinki Väestönmuutos 250 x 250 m ruuduittain v. 2000 2009 V. 2000-2009 väestönkasvu hajautui koko seudulle, pääkaupunkiseudun vanhat

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto

Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto Seminaari Kelassa 10.11.2015 Historiaa Eläkkeensaajien asumistuki tuli käyttöön 1970. aluksi osa kansaneläkettä,

Lisätiedot

OHJELMAKAUDEN 2004 2008 ASUNTOPOLIITTISET TOIMENPITEET

OHJELMAKAUDEN 2004 2008 ASUNTOPOLIITTISET TOIMENPITEET OHJELMAKAUDEN 2004 2008 ASUNTOPOLIITTISET TOIMENPITEET 1 Asuntotuotannon määrä, hallintasuhde, rahoitusmuoto ja rakennuttaminen Asemakaavoittamalla, kaupungin maan luovutusehdoilla sekä valtion lainoituksella

Lisätiedot

Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016

Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016 Asunto- ja ympäristöjaosto keskiviikko 07.10.2015 klo 11:45 / HE 30/2015 vp Ara-tuotannon tilanne ja TAE 2016 Hallintopäällikkö Kimmo Huovinen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA johtaja Jarmo Lindén,

Lisätiedot

Asumismenot 2012. Tiedotustilaisuus 12.6.2012

Asumismenot 2012. Tiedotustilaisuus 12.6.2012 Asumismenot 2012 Tiedotustilaisuus 12.6.2012 Tutkimuskysymys Mitä asuminen maksaa eri kotitalouksille, eri asumismuodoissa ja eri kaupungeissa nyt ja viiden vuoden päästä? Yhteenveto Keskimääräinen asumismenojen

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 1/2004 Ari Laine 11.2.2004 ARA-tuotanto vuonna 2003 Ennakkoarvioiden mukaan vuonna 2003 aloitettiin yhteensä 30 600 uuden asunnon rakentaminen. Koko asuntotuotanto

Lisätiedot

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2004

Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2004 Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 25 Asuntojen vuokrat Helsingissä vuonna 2 Muutos edellisestä vuodesta: Kaikki asunnot 1,9 %, kaikki vapaarahoitteiset vuokra-asunnot 1, % ja vapaarahoitteisten

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 1/2012

Asuntomarkkinakatsaus 1/2012 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 0400 996 067 Selvitys 3/2012 Asuntomarkkinakatsaus 1/2012 14.6.2012 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) kerää ja analysoi asuntomarkkinoita ja rakentamista

Lisätiedot

TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Tommi Laanti

TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen. Tommi Laanti TAE 2017 Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen Tommi Laanti Asuntojen hintakehitys (2010-2016/7) Lähde:Tilastokeskus 2 Vapaarahoitteiset neliövuokrat uusissa vuokrasuhteissa 2015 Lähde:Tilastokeskus 3

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2015

Asuntotuotantokysely 2/2015 Asuntotuotantokysely 2/2015 Sami Pakarinen Kesäkuu 2015 1 (2) Kesäkuun 2015 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Luonnos valtioneuvoston asetukseksi asukkaiden valinnasta arava- ja korkotukivuokra-asuntoihin annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Luonnos valtioneuvoston asetukseksi asukkaiden valinnasta arava- ja korkotukivuokra-asuntoihin annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Päiväys Datum Dnro Dnr 30.11.2015 YM8/600/2015 Viite Hänvisning Luonnos valtioneuvoston asetukseksi asukkaiden valinnasta arava- ja korkotukivuokra-asuntoihin annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 2017

Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 2017 Tilastokatsaus Lisätietoja: 14.2.218 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 17, etunimi.sukunimi@kela.fi Asumistukimenojen kasvu taittui vuonna 217 Kela maksoi asumistukia vuonna 217 yhteensä 2 3 milj. euroa, joka

Lisätiedot

hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa

hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa S-Asunnot Oy Toimintaidea: Hyvin suunniteltuja, tehokkaita,

Lisätiedot

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru

Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru Metropolialueen haasteet Asuntoministeri Krista Kiuru KESKUSTELUTILAISUUS METROPOLIALUEEN KUNTA- JA PALVELURAKENNERATKAISUISTA 17.4.2013 Helsingin seudun väestö- ja työpaikkakehitys Helsingin seudun 14

Lisätiedot