KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUU- TOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN
|
|
- Olavi Järvinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUU- TOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:
2 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA OSITTAISEN KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 20. PÄI- VÄNÄ ELOKUUTA 2018 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1. Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee Konginkankaan asemakaavan kortteleita 40 (osa), ja 53 sekä kanava-, liikenne-, lähivirkistys- ja katualueita. Asemakaavan kumoaminen koskee kanava-aluetta, korttelia 41 (osa), korttelia 45 sekä lähivirkistys- ja katualuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu Konginkankaan asemakaavan korttelit 40 (osa), 41 43, ja 53 sekä liikenne-, katu-, lähivirkistys-, maa- ja metsätalousalueita. Kaavan nimi Konginkankaan kanavan asemakaavan muutos ja osittainen kumoaminen. Kaavan päiväys Kaavan laatija Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen Kaavasuunnittelija Tuuli Tolonen Suunnitteluavustaja Paula Junikka Äänekosken kaupunki Kaavoituspalvelut Hallintokatu Äänekoski Vireilletulo Päätös kaupunginhallituksessa Ilmoitus vireilletulosta (Pikkukaupunkilainen) Nähtävillä Kaavaluonnos Kaavaehdotus Hyväksyminen Kaupunginvaltuusto Kaava-alueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee Konginkankaan taajaman itäosassa, Sumiaisiin johtavan Matilanvirrantien etelä- ja pohjoispuolella vajaan puolen kilometrin päässä Konginkankaan keskustasta. Kaavalla kumottavan kanava-aluevarauksen osa rajautuu pohjoisessa Keitele-järven Räihänselkään ja eteläosassa Pyyrinlahteen. Kaavamuutosalue rajautuu länsiosassa Kirkkokatuun ja itäosassa Lapinniementiehen. Koko suunnittelualue on pinta-alaltaan noin 19 ha.
3 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot Kaava-alueen sijainti TIIVISTELMÄ LÄHTÖKOHDAT Asemakaavan tavoitteet Alueen yleiskuvaus Maisemarakenne ja maisemakuva Luonnonympäristö Yhdyskuntarakenne ja rakennettu ympäristö Rakennettu kulttuuriympäristö Maaomistus SUUNNITTELUTILANNE Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava Yleiskaavat Asemakaava Pohjakartta Muut selvitykset ja suunnitelmat ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve ja käynnistäminen Osallistuminen ja yhteistyö Luonnosvaihe Ehdotusvaihe Hyväksyminen ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan rakenne ja mitoitus Kaavamerkinnät ja määräykset Yleiset määräykset Nimistö KAAVAN VAIKUTUKSET Asemakaavan suhde voimassa oleviin kaavoihin Asemakaavan suhde yleiskaavan sisältövaatimuksiin Vaikutukset rakennettuun ympäristöön ja yhdyskuntarakenteeseen Vaikutukset rakennettuun kulttuuriympäristöön Vaikutukset maisemaan ja taajamakuvaan Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Liikenteelliset vaikutukset Sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset Taloudelliset vaikutukset ASEMAKAAVAN TOTEUTUS... 19
4 4 KAAVASELOSTUKSEN LIITTEET LIITE 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 2 Asemakaavan seurantalomake LIITE 3 Kaavoittajan vastine kaavaluonnoksen lausuntoihin 2. TIIVISTELMÄ Asemakaavan tarkoituksena on osin kumota ja osin muuttaa voimassa olevassa asemakaavassa osoitettu ja toteutumatta jäänyt kanavan varaus Konginkankaan taajamassa. Nykyisessä asemakaavassa olevan kanavavarauksen alueelta Matilanvirrantien eteläpuoleiselta alueelta on tarkoitus palauttaa maankäyttö mm. asumiseen aikaisempien asemakaavojen mukaisesti. Samalla kanava-alueen ympäristössä on tarkoitus tarkistaa korttelien ja tonttien rajauksia sekä kumota asemakaavaa myös muilta alueilta tarpeettomilta osin. Keski-Suomen maakuntakaavan tarkistuksessa (voimaantullut alkaen) Konginkankaan kanavan varaus on poistunut. Asemakaavan muutos laitettiin vireille, kun tiedettiin, että varaus tulee nyt jo hyväksytystä maakuntakaavasta poistumaan ja ettei kanavan toteuttamiselle ole mahdollista saada valtion rahoitusta eikä näin ollen kanavan toteuttamiselle ole edellytyksiä. 3. LÄHTÖKOHDAT 3.1. Asemakaavan tavoitteet Asemakaavan muutoksen tavoitteena on kumota ja muuttaa kanavalle varattu alue ja päivittää samalla asemakaava hieman laajemmalta alueelta vastaamaan nykyisiä maankäytön tarpeita. Ennen vuonna 2003 hyväksyttyä asemakaavan muutosta suunnittelualueella oli kaavaan osoitettu pientalovaltaista asuntoaluetta osalle nykyisen kaavan mukaista kanavan varausta. Nyt laadittavassa asemakaavan muutoksessa tarkastellaan kanava-alueen palauttamista aikaisempaan asemakaavatilanteeseen. Alueen osat, joille ei ole tarpeen osoittaa merkintöjä, kumotaan tässä kaavamuutoksessa. Kaavamuutoksen yhteydessä tarkistetaan myös kaava-alueen katujen nimistöä Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue on kooltaan n. 19 ha ja se sijoittuu Konginkankaan taajaman itäosaan Matilanvirrantien varrelle. Suunnittelualue sijaitsee Konginkankaan koulun ja kirkon läheisyydessä. Kaavalla kumottavan kanava-aluevaraus rajautuu pohjoisessa Keitele-järven Räihänselkään ja eteläosassa Pyyrinlahteen. Kaavamuutosalue rajautuu pohjoisosassa Sumiaisiiin johtavaan Matilanvirrantiehen, länsiosassa Kirkkokatuun ja itäosassa Lapinniementiehen Maisemarakenne ja maisemakuva Suomen maisemamaakuntaluokituksen mukaan suunnittelualue kuuluu Itäiseen Järvi-Suomeen ja Keski-Suomen järviseutuun. Keski-Suomen järviseutua luonnehtivat pitkät kaakko-luode suuntautuneet murroslinjojen järvialtaat, mm. Keitele, jonka lähelle suunnittelualue sijoittuu sekä vesireitit. (Keski-Suomen maakunnallinen maisemaselvitys / Matleena Muhonen, Keski-Suomen ympäristökeskus 2005). Konginkankaan maisemaa leimaavat metsät ja vesistöt sekä rannoille laskevat peltoaukeat. Rantapeltojen vielä ulottuessa vesirajaan asti, muodosti näkymä Keiteleelle taustan koko kylälle. Nykyisin maanviljelystalouden hiipuessa rannat ovat kasvaneet umpeen eivätkä näkymät järvelle ole enää avoimia. Konginkankaan kirkonkylän rakennuskannalle ominaisia ovat maanviljelysperinteestä kertovat, vanhoista kantatiloista jakautuneet pientilat, sotien jälkeisestä asutustoiminnasta kertovat tyyppitalot. (Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointihanke / Aada Mustonen ja Sini Saarilahti, Keski-Suomen museo 2014). Suunnittelualuetta luonnehtii alueen pohjoisreunassa alueen läpi kulkeva Matilanvirrantie ja Matilanvirrantien pohjoispuolella sekä alueen eteläpuolella olevat peltoalueet. Alue sijoittuu Ala-Keiteleen Pyyrinlahden ja Keiteleen Räihänselän väliselle alueelle. Suunnittelualueen rakennuskanta on pääosin omakotiasutusta. Suunnittelualueeseen kuuluu Matilanvirrantien ja Kirkkotien risteyksessä sijaitseva kirkonkylän koulu sekä nuorisotalona toimiva vanha puukoulu. Kohteilla on kulttuurihistoriallista arvoa. Rakennetusta kulttuuriympäristöstä on kerrottu tarkemmin kohdassa 3.6.
5 Luonnonympäristö Kasvillisuusvyöhykkeeltään Äänekoski kuuluu keski- ja eteläboreaaliseen havumetsävyöhykkeekseen. Eliömaakunnista Äänekoski kuuluu Pohjois-Hämeeseen. Suunnittelualueen luonnonympäristö ja kasvillisuus on tavanomaista maaseutuympäristön, peltoalueiden ja pihapiirien kasvillisuutta. Alueen eläimistön ja linnuston voidaan arvioida olevan tavanomaista asutuksen läheisyydessä viihtyvää lajistoa. Konginkankaan osalta on luonnonarvoja ja mm. ekologista verkostoa tarkasteltu yleisesti Rakenneyleiskaava 2016 yhteydessä tehdyssä luontoselvityksessä. Sen mukaan Konginkankaan kirkonkylän alue ei ole ekologisesti merkittävää vyöhykettä tai ydinaluetta eikä sen läpi kulje keskeisiä ekologisia yhteyksiä. Alueella ja sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse luonnonsuojelun kannalta merkittäviä alueita, eikä alueella ole sellaisia erityisiä alkuperäisluontoon liittyviä arvoja, jotka olisi huomioitava kaavassa. Uhanalaisille lajeille tai direktiivilajeille ei ole erityisen sopivaa elinympäristöä. Kaavamuutosalue rajautuu kahteen järveen voimassa oleva kaavan kanavavarauksen osalta. Suunnittelualueeseen ei kuulu vesistöä kuin hyvin vähäiseltä kanavavarauksen alueilta, jotka kaavassa kumotaan. Alue ei sijaitse vedenoton kannalta tärkeällä pohjavesialueella Yhdyskuntarakenne ja rakennettu ympäristö Suunnittelualueen läpi kulkeva Matilanvirrantie on Ely-keskuksen hallinnoima seututie, jonka varrella on valaistu kevyenliikenteen väylä. Katuverkosto on asemakaavan mukaista muilta osin paitsi Emmantien osalta. Emmantien liittymää ja katuosuutta Matilanvirrantielle ei ole rakennettu ja kaavamuutoksessa katualuevaraus ja liittymä tullaan poistamaan. Suunnittelualue kuuluu Äänekosken kaupungin kunnallistekniikan piiriin. Suunnittelualueella ei ole kunnallista hulevesiverkostoa, jonne kiinteistöjen hulevedet voitaisiin johtaa. Katualueen hulevesiverkostoon ei kiinteistökohtaisia vesiä voida johtaa, joten kunkin tontin on huolehdittava hulevedet kiinteistökohtaisilla järjestelyillä. Suunnittelualueen kumottava kanava-aluevaraus Matilanvirrantien pohjoispuolella on viljeltyä peltoa ja tien eteläpuolella pääasiassa harvahkoa koivikkoa ja peltoaluetta. Asemakaavan muutoksen kanavaalueelle sijoittuu yksi luvulla rakennettu omakotitalo Kirkkotien varrella. Kansakoulutien varrella oleva nuorisotalo Vapari on vuodelta 1953 ja saman korttelin omakotitalot ovat rakentuneet vuosina 1953, 1965, 1977 ja Kirkkotien varrella sijaitseva Jokelan talo on luvun alkupuolelta. Emmantien ja Hautalantien varrella on muutamia rakentamattomia tontteja ja rakennetut omakotitalot ovat vuosilta 1962, 1985, 1987 ja Kirkkotien ja Kansakoulutien väissä olevan koulun tontin rakennukset ovat vuosilta 1890, 1936 ja Rakennettu kulttuuriympäristö Konginkankaan kirkonkylän rakennettua kulttuuriympäristöä on käsitelty mm. seuraavissa inventoinneissa: - Konginkankaan rakennusinventointi Keski-Suomen museo Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointihanke Aada Mustonen ja Sini Saarilahti. Keski-Suomen museo Keski-Suomen maakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt Kohdeluettelo. Keski-Suomen museo Konginkankaan kirkonkylän asutusrakenne on ajallisesti sekä arkkitehtonisesti kerroksellista ja rakennustyypeiltään sekalaista. Konginkankaan kirkkoympäristö, Kirkon ja hautausmaan miljöön käsittävä kokonaisuus ovat sisältyneet Museoviraston ja Ympäristöministeriön vuoden 1993 julkaisuun: Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. Kohde ei ole enää mukana v alusta voimaan tulleessa valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt -luettelossa (RKY 2009, Museovirasto). Konginkankaan rakennuskantaa on inventoitu kuntaliitoksen yhteydessä vuonna 1993 (Konginkankaan rakennusinventointi. Keski-Suomen museo 1993). Kirkonkylää halkovien teiden varteen keskittynyt rakennuskanta on uusiutunut perusteellisesti 1950-luvun lopulta alkaen, mutta kirkon ja hautausmaan ympäristö on säilyttänyt hyvin alkuperäisen luonteensa. Kirkkotien ja Kansakoulutien varrelle sijoittuu kolme kohdetta vuoden 1993 inventoinnista; Jokela, kirkonkylän koulu, työväentalo Kulmala.
6 6 Keski-Suomen museon modernin rakennusperinnön inventoinnissa v inventointi keskittyi pääosin taajaman sotien jälkeisiin vaiheisiin. Vuoden 2014 inventoinnissa tarkasteltiin kylänraittia sekä sen ympärille muodostunutta liikekeskustaa, johon suurin osa Konginkankaan sotien jälkeisen ajan hyvinvointirakentamista ilmentävästä rakennuskannasta sijoittuu. Suunnittelualueelle sijoittuu inventoiduista kohteista Kirkonkylän koulu ja työväentalo. Keski-Suomen maakuntakaavan tarkistuksen yhteydessä on Keski-Suomen museon toimesta tarkistettu maakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (K-S maakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt 2016). Kirkonkylän koulukeskus ympäristöineen on todettu maakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Maakunnallisesti merkittävät kohteet on esitetty maakuntakaavan alueluettelossa, mutta kohteita ei ole osoitettu erikseen maakuntakaavakartalla. Konginkankaan kirkonkylän koulu ja työväentalo (Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointihanke ja Keski-Suomen modernin rakennusperinnön inventointi 2016 ) Vuonna 1936 valmistunut puukoulu on rakennusmestari Kalle Bomanin suunnittelema kaksikerroksin mansardikattoinen rakennus, jossa on klassismiin liittyviä piirteitä. Koulu valmistui kirkonkylän tulipalon jälkeisen jälleenrakentamisen myötä vuonna Konginkankaan seurakunta kunnosti entisen koulurakennuksen seurakuntatalokseen. Vuosikymmeniä myöhemmin koulukartano siirtyi jälleen koulukäyttöön ja on viimeaikoina toiminut myös päiväkotina. Koulun kanssa samalla tontilla ovat nuorisotalona toimiva vanha puukoulu eli Koulukartano vuodelta 1890 sekä tiilinen vuonna 1971 valmistunut alakoulu. Puukoulun eteläpuolelle sijoittuu vuonna 1908 valmistunut työväentalo. Koulu (Keski-Suomen museo 2014)
7 7 Entinen työväentalo (Keski-Suomen museo 2014) Jokela (Konginkankaan rakennusinventointi 1993) Tila sijaitsee kirkonkylässä kirkon, koulun ja työväentalon eteläpuolella. Päärakennus on pihapiirin pohjoislaidalla, navetta taloa vastapäätä ja pihan itäsivulla on aitta- ja liiterirakennus. Pienempi asuinrakennus on pihan itälaidalla viistosti aittarakennuksen takana. Jokela on perustettu Kömin kantatalon torpaksi 1790-luvun lopulla ja lohkottiin itsenäiseksi tilaksi v Tilan nykyinen päärakennus on rakennettu 1920-luvun lopulla. Sementtitiilinavetta on rakennettu 1930-luvulla ja AIV-torni vuonna Jokelan rakennukset ovat melko hyvin alkuperäisessä asussaan säilyneitä 1900-luvun alkupuolen maatilarakennuksia. Ympäristön rehevöityminen on muuttanut pihapiiriä. Kohteen arvo on paikallinen ja rakennushistoriallinen. Rakennukset ovat hyväkuntoisia ja niiden käyttö ja ylläpito on turvattu. Jokelan talon pihapiiri (Kuva: Googlemaps.fi 05/2018)
8 Maaomistus Rakennusinventoinnissa 1993 esitetty asemapiirros Jokelan pihapiiristä Tonttialueet ovat pääosin yksityisessä ja kaupungin omistuksessa. Matilanvirrantie on ELY:n hallinnoima, katu- ja virkistysalueet ovat Äänekosken kaupungin omistuksessa. Kiinteistö Kansakoulutien varrella on Konginkankaan Työväenyhdistys ry:n omistuksessa. 4. SUUNNITTELUTILANNE 4.1. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Tavoitteilla varmistetaan, että valtakunnallisesti merkittävät asiat huomioidaan kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Alueidenkäyttötavoitteiden avulla taitetaan yhdyskuntien ja liikenteen päästöjä, turvataan luonnon monimuotoisuutta ja kulttuuriympäristön arvoja sekä parannetaan elinkeinojen uudistumismahdollisuuksia. Niillä myös sopeudutaan ilmastonmuutoksen seurauksiin ja sään ääri-ilmiöihin. Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista , päätös tuli voimaan Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet jakautuvat viiteen kokonaisuuteen: 1. Toimivat yhdyskunnat ja kestävä liikkuminen 2. Tehokas liikennejärjestelmä 3. Terveellinen ja turvallinen elinympäristö 4. Elinvoimainen luonto- ja kulttuuriympäristö sekä luonnonvarat 5. Uusiutumiskykyinen energiahuolto
9 Maakuntakaava Keski-Suomen tarkistettu maakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa ja se on määrätty tulemaan voimaan alkaen (Keski-Suomen maakuntahallitus ). Koko Keski-Suomi on maakuntakaavassa osoitettu biotalouteen tukeutuvaksi alueeksi. Suunnittelualueelle on osoitettu kunta-/palvelukeskus (a), asumisen ja vapaa-ajan asumisen vetovoima-aluetta (ruskea vaakaviivoitus), kulttuuriympäristön vetovoima-aluetta (ruskea vinoviivoitus) sekä matkailun ja virkistyksen vetovoima-aluetta (sininen pystyviivoitus). Vt4 on osoitettu valtatien 4 kehittämisakseli merkinnällä (vihertävä paksu katkoviiva) ja seututie (st) on osoitettu maisema-/matkailutieksi (vihreä-musta viiva). Kaava-alueen reuna-alueelle tulee laivaväylä (musta pompulaviiva) Konginkankaan kirkonkylän koulukeskus ympäristöineen on todettu merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi maakuntakaavan alueluettelossa. Kulttuuriympäristön kohteita ei ole osoitettu erikseen maakuntakaavakartalla Yleiskaavat Ote tarkistetusta Keski-Suomen maakuntakaavasta. Kaavoitettavan alueen sijainti on osoitettu nuolella. Suurimmalla osalla suunnittelualuetta on voimassa Konginkankaan kirkonkylän Masonmäen osayleiskaava, joka on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Osayleiskaavassa suunnittelualueelle on osoitettu vesiliikenteen aluetta (LV), lähivirkistysaluetta (VL), asuinpientalojen aluetta (AP), julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PY). Lisäksi alueelle on osoitettu ulkoilureitti (palloviiva) ja suunnittelualueen halki kulkeva alueellinen pääväylä (musta paksu viiva) ja sen varrelle kevyen liikenteen reitti (musta palloviiva).
10 10 Ote osayleiskaavasta. Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella katkoviivalla. Pienellä osalla aluetta asemakaavamuutoksen aluetta on voimassa Äänekosken rantayleiskaava, joka on hyväksytty Äänekosken kaupunginvaltuustossa Voimassa olevan asemakaavan kanava-aluetta ulottuu rantayleiskaavan vesialueelle (W) sekä maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle (M), johon on osoitettu venevalkama (LV). Ote rantayleiskaavasta. Alue, joka osuu asemakaavoittavalle alueelle on osoitettu punaisella nuolella.
11 11 Äänekosken rakenneyleiskaava 2016 (oikeusvaikutukseton) on hyväksytty kaupunginvaltuustossa marraskuussa Suunnittelualue sijoittuu kylien kehittämisalueelle (sininen katkoviiva), jolle on osoitettu virkistys- tai kevyen liikenteen yhteystarve Konginkankaan keskustaan Liimattalasta ja Matilanvirralta 4.4. Asemakaava Ote Äänekoski 2016 rakenneyleiskaavasta, suunnittelualue osoitettu punaisella nuolella. Suunnittelualueella on voimassa kaupunginvaltuuston hyväksymä asemakaava. Voimassa olevassa asemakaavassa suunnittelualueelle on osoitettu kanava-aluetta, joka on varattu valtion tarpeisiin (LK / v). Maakuntakaavan tarkistuksen yhteydessä kanava-alue on poistettu maakuntakaavasta, joten sen osoittaminen asemakaavassa ei ole enää tarpeen. Ote Konginkankaan asemakaavasta, suunnittelualue osoitettu sinisellä katkoviivalla Lisäksi suunnittelualueella on erillispientalojen korttelialuetta (AO), erillispientalojen korttelialuetta, jolla ympäristö säilytetään (AO/s), yleisten rakennusten korttelialuetta (Y), lähivirkistysaluetta (VL) ja yleisen tien aluetta (LT).
12 Pohjakartta Ote vuoden 1985 mukaisesta asemakaavasta Äänekosken kaupunki ylläpitää asemakaavoitetun alueen pohjakarttaa. Pohjakarttana käytetään päivättyä karttaa. Pohjakartta on päivitetty kaavaehdotusvaiheeseen Muut selvitykset ja suunnitelmat - Äänekosken rakenneyleiskaava 2016 aineisto 5. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 5.1. Asemakaavan suunnittelun tarve ja käynnistäminen Suunnittelu on käynnistynyt Äänekosken kaupungin aloitteesta. Konginkankaan keskustan itäpuolelle sijoittuva kanava-aluevaraus on poistettu maakuntakaavasta ja vastaava muutos on tarkoitus tehdä asemakaavaan. Kanavalle asemakaavassa varattu alue palautetaan entisen asemakaavan mukaisesti asuinpientalojen alueeksi ja kumotaan kanavan aluevaraus. Lisäksi kumotaan asemakaavaa Lapinniementien ja Emmantien varrelta. Vireilletulosta on päätetty Äänekosken kaupunginhallituksessa kaavoituskatsaus 2017 yhteydessä. Vireilletulostaon ilmoitettu Pikkukaupunkilaisessa ja kaupungin kotisivuilla Osallistuminen ja yhteistyö MRL 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tämän asemakaavamuutoksen osallisia ovat: - Suunnittelualueen ja lähiympäristön maanomistajat, vuokramiehet ja asukkaat sekä muut asianosaiset - Keski-Suomen ELY- Keskus
13 13 - Keski-Suomen museo - Keski-Suomen liitto - Liikennevirasto - Elenia Oy - Äänekosken Energia Oy - Äänekosken kaupungin tekninen lautakunta ja ympäristölautakunta - Vesialueen osakaskunnat Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Osalliset voivat esittää mielipiteensä suunnitelmasta kahden nähtävilläolovaiheen aikana. Kaava asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti nähtäville ensin kaavaluonnoksena ja sen jälkeen kaavaehdotuksena. Kaavan nähtävilläoloista kuulutetaan kaupungin kotisivuilla ( ja ilmoituslehdessä Pikkukaupunkilainen. Kaava-aineisto sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä kaupungin kaavoituspalveluissa ja kotisivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on mahdollista täydentää suunnittelun kuluessa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivätty ja sitä on täydennetty ja Kaavalla ei ole maakunnallista merkittävyyttä kaavan noudattaessa maakuntakaavan tavoitteita. Kaavasta pyydetään tarvittavat lausunnot osallisilta ja viranomaisilta Luonnosvaihe Luonnosvaiheen kuulemista varten kaavaluonnos sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin nähtäville kaupungin kaavoituspalveluihin (III kerros) ja kotisivuille väliseksi ajaksi (MRA 30 ). Kaavaluonnoksesta saatiin lausunnot Keski-Suomen ELY-keskukselta, Keski-Suomen museolta, Elenia Oy:ltä, Äänekosken Energia Oy:ltä, Liikennevirastolta, Äänekosken tekniseltä- ja ympäristölautakunnilta sekä Kömin kilta ry:ltä. Kaavaluonnoksesta ei annettu yhtään mielipidettä. Kaavaluonnoksen nähtävilläolosta tiedotettiin kaava-alueen maanomistajia kirjeitse. Vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin on kaavaselostuksen liitteenä Ehdotusvaihe Kaavaehdotusaineisto asetetaan nähtäville kaupungin kaavoituspalveluihin (III kerros) ja kaupungin kotisivuille xx.xx. xx.xx.2018 väliseksi ajaksi (MRA 27 ). Kaavaehdotuksen nähtävilläolosta tiedotetaan kaava-alueen maanomistajia kirjeitse Hyväksyminen Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaavan kokouksessaan ASEMAKAAVAN KUVAUS 6.1. Kaavan rakenne ja mitoitus Asemakaavan muutoksella on yleisten rakennusten korttelialueet (Y) muutettu yleisten rakennusten ja palvelurakennusten korttelialueeksi (YP), jolloin tonttien käyttömahdollisuudet ovat voimassa olevaa kaavaa laajemmat. Rakennusoikeudet ja kerrosluvut ovat voimassa olevan kaavan mukaiset. Asemakaavassa osoitetaan kanavavarauksen poistamisen johdosta yhteensä viisi uutta pientalotonttia, joista yksi on jo rakentunut (kortteli 43). Kortteliin 42 osoitetaan kolme tonttia ja kortteliin 47 sijoittuu yksi uusi rakentamaton tontti. Rakennusoikeus uusille erillispientalojen tonteille on osoitettu tonttitehokuutena e=0,20. Kaavamääräykset noudattavat ympäristön kaavamerkintöjen ja määräyksien periaatteita. Lisäksi alueella on joihinkin jo rakennettuihin tontteihin liitetty lisäaluetta rakentamattomista tonteista.
14 14 Kaavamuutoksessa kumotaan kanava-alueelle varattua aluetta Matilanvirrantien etelä- ja pohjoispuolelta yhteensä n. 6,6 ha suuruiselta alueelta. Keskiosa kanavalle varatusta alueesta muutetaan pääosin aikaisemman asemakaavan mukaisiksi asuinpientaloalueeksi sekä maa- ja metsätalousalueeksi. Lisäksi voimassa olevaa asemakaavaa kumotaan korttelin 41 eteläosasta (Jokelan talon tontti) n. 0,06 ha verran ja Emmantien ja Lapinniementien eteläosien katualuetta yhteensä n. 0,3 ha ja ja lähivirkistysaluetta n. 0,08 ha sekä korttelia 45 n. 0,3 ha. Kortteli 45 ja sen viereinen lähivirkistysalue myös kumotaan kaavalla. Katu- ja tieverkosto on osoitettu nykytilanteen mukaisena. Matilanvirrantie on osoitettu yleisenä tienä. Korttelin 53 tonttien 3 ja 4 liittymät on Lapinniementielle, lisäksi tontille 4 on osoitettu ajoyhteys lähivirkistysalueen kautta Kirkkotielle. Tarpeettomia katualueita on poistettu; Emmantien liittymä ja katualuevaraus on poistettu asemakaavasta Matilanvirrantielle ja korttelin 42 tonteille 7-9 kulku on osoitettu ajoyhteys-merkinnällä Kirkkotieltä. Suunnittelualueella sijaitseva koulun tontti on osoitettu suojelumerkinnällä /s-6 ja yksittäiset merkittävät rakennukset (puukoulu ja nuorisotalo) sr-1 - merkinnällä. Jokelan tilan pihapiiri on kaavaan osoitettu AO/s- merkinnällä. Kunnallistekniset verkostot on osoitettu rasitteina sekä puistomuuntamot et-merkinnällä. Tonttijako asemakaava-alueella on ohjeellinen Kaavamerkinnät ja määräykset Erillispientalojen korttelialue. Kaavamerkinnällä AO on osoitettu voimassa olevan kaavan mukaiset omakotitontit sekä uudet omakotitontit. Lisäksi tontinrajauksia on tarkasteltu mm. siten, että vapaana olevia tontteja on liitetty lisäalueeksi rakennettuihin omakotitontteihin ja kortteleita on yhdistetty katualuevarausten poistumisen vuoksi. Rakennusoikeus on osoitettu tonttitehokkuutena e=0,20 ja kerroslukuna on vaihdellen I - I u ½. Yleisten rakennusten ja palvelurakennusten korttelialue. Alueella sallitaan yksityiset ja julkiset palvelut sekä liike- ja toimistotilat. Merkinnällä on osoitettu kortteli 40 ja korttelin 42 tontti 4. Rakennusoikeus korttelialueilla on osoitettu tonttitehokkuutena: korttelissa 40 tonttitehokkuus on e=0,30 ja korttelissa 42 e=0,40. Kaavamerkintä mahdollistaa voimassa olevaa kaavaa laajemman käyttötarkoituksen. Korttelia 40 koskee lisäksi säilytettävän ympäristön merkintä /s-6. Lähivirkistysalue. Omakotialueen keskellä oleva viheralue on kaavoitettu VL -merkinnällä lähivirkistysalueeksi. Maa- metsätalousalue. Suunnittelualueen eteläosan viheralue on kaavoitettu M merkinnällä maa- ja metsätalousalueeksi. Yleisen tien alue. Suunnittelualueella oleva Matilanvirrantien on osoitettu yleiseksi tieksi, josta liittymän paikat on osoitettu kaava-alueella Kansakoulutien risteykseen ja korttelin 42 tontille 2 sekä tontille 12 ja sen pohjoispuolelle.
15 15 Kulttuurihistorialliset kohteet Erillispientalojen korttelialue, jolla ympäristö säilytetään. Uudisrakennusten julkisivut on rakennettava siten, että ne sopeutuvat ympäristön historiallisesti arvokkaiden tai kyläkuvan kannalta tärkeiden rakennusten kanssa julkisivun rakennusaineen, mittasuhteiden, kattokaltevuuden, pintojen ja värityksen suhteen. Rakennuslupaa vaativissa toimenpiteissä on kuultava museoviranomaista. Merkinnällä on osoitettu Jokelan tilan pihapiiri, jolloin kohteen paikallinen kulttuurihistoriallisen arvo pyritään säilyttämään. Alue, jolla ympäristö säilytetään. Alueella tapahtuvan rakentamisen ja ympäristötoimenpiteiden tulee olla alkuperäiseen kokonaisuuteen soveltuvia. Rakennus- tai toimenpidelupaa vaativissa toimenpiteissä on kuultava museoviranomaista. Maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Merkintä koskee korttelissa 40 sijaitsevan koulutontin rakennustapaa. Säilytettävän ympäristön (/s-6) alueelle sijoittuvat vuonna 1936 valmistunut puukoulu sekä nuorisotalona toimiva vanha puukoulu vuodelta Tontille sijoittuu myös 70-luvulla valmistunut koulu. Suojeltava rakennus. Maankäyttö- ja rakennuslain 57 :n 2 momentin nojalla määrätään, että rakennusta ei saa purkaa eikä siinä saa tehdä sellaisia korjaus- tai muutostöitä, jotka turmelevat mm. julkisivujen rakennustaiteellista tai historiallista arvoa. Säilytettävän ympäristön (/s-6) alueelle sijoittuvista rakennuksista on lisäksi erikseen osoitettu suojeltavina rakennuksina vuonna 1936 valmistunut puukoulu sekä nuorisotalona toimiva vanha puukoulu vuodelta Yleiset määräykset Jos rakennus sijoitetaan 4 m lähemmäksi toisen tontin rajaa, ei rakennuksen tälle sivulle saa sijoittaa asuinhuoneen pääikkunoita. Autosuojan edessä tulee olla vähintään 5 metriä vapaata tilaa omalla tontilla. Autopaikkojen vähimmäismäärät ovat: - omakoti- ja paritalot 2 ap / asunto - liike- ja toimistotilat 1 ap/50 k-m² Tontilla olevat autopaikat on erotettava muusta piha-alueesta ja katualueesta istutuksilla. Tonteille on rakennettava oleskelu- ja leikkialueita vähintään 10 m² 100 asuinkerrosneliömetriä kohti. Oleskelu- ja leikkialueet on ympäröitävä suojaistutuksilla. Rakentamatta jäävät tontin osat, joita ei käytetä ajoteinä eikä pysäköintiin, on hoidettava istutettuina tai luonnontilaisen kaltaisina. Tontilla tulee säilyttää tai istuttaa puita ja pensaita niin, että puiden määrä on vähintään 1 ja pensaiden määrä vähintään 1,5 tontin pinta-alan 100 m² kohti. Alle 5 metrin päähän naapuritontin sekä katu- ja virkistysalueen rajasta rakennettujen luiskien kaltevuus saa olla enintään 1:4. Talousrakennus voidaan rakentaa 2 m etäisyydelle tontin rajasta. Hulevedet tulee hoitaa kiinteistökohtaisilla järjestelyillä tontin omalla alueella. Uudisrakentamisen on kattokaltevuudeltaan, rakentamistavaltaan, mittasuhteiltaan ja väreiltään sopeuduttava ympäröivään rakennuskantaan.
16 Nimistö Kanavavarauksen poistuessa kaavasta nykyiset Kirkkotie ja Emmantie yhdistyvät yhdeksi katualueeksi, jolloin katunimistöä on tarpeen tarkistaa. Äänekosken kaupungin nimistötoimikunnan esityksestä nimistöä on kaavaehdotukseen esitetty muutettu siten, että Emmantie ja osa Kirkkotiestä muutetaan Konkitieksi, joka kuvaa alueen historiaa. 7. KAAVAN VAIKUTUKSET 7.1. Asemakaavan suhde voimassa oleviin kaavoihin Maakuntakaava Laadittava asemakaavan muutos on voimassa olevan maakuntakaavan mukainen. Asemakaavan muutos tukee alueen kehittämistä maakuntakaavan mukaisesti asumisen sekä kulttuuriympäristön vetovoima-alueena. Yleiskaavat Pääosalla asemakaavan muutoksen aluetta on voimassa vuonna 1994 hyväksytty yleiskaava. Asemakaavan muutoksessa esitetty maankäyttöratkaisu poikkeaa yleiskaavassa esitetystä ratkaisusta yleiskaavan vesiliikenteen alueeksi osoitetun aluevarauksen osalta. Kanavalle tarkoitettu varaus (vesiliikenteen alue) on jäänyt toteutumatta ja yleiskaavan voidaan katsoa olevan kyseisen alueen osalta vanhentunut. Asemakaavan muutoksessa voimassa olevan kaavavarauksen (vesiliikenteen alue) ympäröivä maankäyttö on osoitettu voimassa olevan yleiskaavan mukaisena pääosin pientalovaltaisena. Asemakaavan muutoksessa yleiskaavan vesiliikenteen alueelle osoitettava maankäyttö on alueen toteutuneen maankäytön mukaista ja alueen ympäristössä olevan yleiskaavassa osoitetun maankäytön mukaista ja siihen hyvin sopivaa. Alueen eteläosassa kumottavan asemakaavan alueella voimassa Äänekosken rantayleiskaava (hyväksytty 2012), jolloin asemakaavan tultua voimaan alueen rakentamista ohjaa rantayleiskaava, jossa Pyyrinlahden rantaan on osoitettu venevalkama -merkintä. Asemakaavan muutoksella ei ole vaikutuksia rantayleiskaavan toteuttamiseen. Asemakaava Asemakaavan muutoksen tavoitteena on kumota ja muuttaa kanavalle varattu alue ja päivittää samalla asemakaava vastaamaan alueella jo toteutunutta sekä tulevaa maankäytön tarvetta. Ennen vuonna 2003 hyväksyttyä asemakaavan muutosta suunnittelualueella oli kaavaan osoitettu pientalovaltaista asuntoaluetta, jonka mukaisesti nyt laadittava asemakaava on tehty Asemakaavan suhde yleiskaavan sisältövaatimuksiin Asemakaavamuutoksessa esitetty ratkaisu poikkeaa voimassa olevasta yleiskaavasta, jolloin kaavamuutoksen yhteydessä on perusteltava yleiskaavasta poikkeava ratkaisu sekä varmistettava, että asemakaava sopeutuu yleiskaavan kokonaisuuteen sekä otettava huomioon, mitä MRL 39 :ssä säädetään yleiskaavan sisältövaatimuksista. Sisältövaatimus (MRL 39 ) Yleiskaavaa laadittaessa on maakuntakaava otettava huomioon siten kuin siitä edellä säädetään. Yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon: 1) yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys; 2) olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos on voimassa olevan maakuntakaavan mukainen. Asemakaavan muutoksen mahdollistama lisärakentaminen tukeutuu nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen samalla tiivistäen sitä. Kaavan alueella ei ole erityisiä luontoarvoja. Alue liittyy olemassa olevaan kunnallistekniikkaan ja katuverkkoon eikä edellytä uusien verkostojen rakentamista.
17 17 3) asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus; Asemakaavoitetulla alueella on jo ennestään asutusta ja asemakaavan muutos mahdollistaa asumisen lisäämisen. Alueelta on saavutettavissa hyvät palvelut eikä kaavan toteutuminen edellytä uusien palveluiden muodostamista. Asemakaavan toteutumisella ei ole merkittäviä vaikutuksia nykyiseen asumiseen. 4) mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla; 5) mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön; 6) kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset; Alueella on jo rakentunut liikenneverkko, myös kevyenliikenteen yhteydet. Asemakaavan toteutuminen ei lisää merkittävistä liikennettä eikä aiheuta muutostarvetta nykyisiin liikenteen verkostoihin. Energia-, vesi- ja jätehuolto on järjestettävissä olemassa olevaa verkostoa hyödyntäen. Uusissa katujärjestelyissä on huomioitu turvallisuusnäkökohdat. Palvelut ovat hyvin saavutettavissa. Rakennukset voidaan toteuttaa esteettöminä. Asemakaavan muutos mahdollistaa voimassa olevaa kaavaa laajemman käyttötarkoituksen palveluiden korttelialueilla. 7) ympäristöhaittojen vähentäminen; Asemakaavan toteutuminen ei aiheuta tavanomaisesta asumisesta poikkeavia ympäristöhäiriöitä. 8) rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen; sekä Asemakaavassa on osoitettu kaavamerkinnöin ja -määräyksin rakennetun kulttuuriympäristön kannalta merkittävät kohteet. Asemakaavassa muuttuva maankäyttö on ympäristöön ja maisemaan sopivaa. Asemakaavoitettavalla alueella ei ole erityisiä luonnonarvoja. 9) virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys Asemakaavan muutos ei vähennä alueella olevia virkistysalueita eikä kaavalla ole erityisiä vaikutuksia olemassa oleviin virkistysalueisiin. Yleiskaava ei saa aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa. Toteutuksen ei katsota aiheuttavan alueen maanomistajille tai muille oikeuden haltijoille kohtuutonta haittaa. Kanavan varauksen poistaminen mahdollistaa olemassa olevan omakotitalon säilymisen asumiskäytössä Vaikutukset rakennettuun ympäristöön ja yhdyskuntarakenteeseen Kaavamuutoksen perusteella suunnittelualueelle on mahdollista rakentaa muutamia olemassa olevaan maankäyttöön hyvin sopeutuvia pientaloja ja samalla yhdyskuntarakennetta tiivistäen. Suunnittelualue koulun tontin itäpuolella on perinteistä omakotitaloasutusta, jonka tyyliin uudisrakentaminen sopeutuu. Asemakaavamuutoksen toteuttaminen ei edellytä merkittäviä uusia yhdyskuntateknisen verkoston rakentamista. Energia-, vesi- ja jätehuolto on järjestettävissä olemassa olevaa verkostoa hyödyntäen. Alueella olevat puistomuuntamot on osoitettu kaavassa omin merkinnöin.
18 Vaikutukset rakennettuun kulttuuriympäristöön Alueella sijaitsee maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö Kirkonkylän koulukeskus ympäristöineen, jossa sijaitsevalla koululla ja työväentalolla on erityistä kulttuurihistoriallista arvoa. Lisäksi alueella on Jokelan tila pihapiireineen, jolla on paikallista kulttuurihistoriallista arvoa. Asemakaavassa on kaavamerkinnöin ja -määräyksin pyritty turvaamaan rakennetun kulttuuriympäristön arvojen säilyminen. Koulukeskuksen alue on osoitettu kaavassa yleisten rakennusten korttelialueena (YP), jolla on lisäksi merkintä: /s-6 Alue, jolla ympäristö säilytetään. Alueella tapahtuvan rakentamisen ja ympäristötoimenpiteiden tulee olla alkuperäiseen kokonaisuuteen soveltuvia. Rakennuslupaa vaativissa toimenpiteissä on kuultava museoviranomaista. Maakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Koulun alueelta on erikseen suojeltavina rakennuksina osoitettu vanha koulu ja nuorisotalo merkinnällä sr-1: Maankäyttö- ja rakennuslain 57 :n 2 momentin nojalla määrätään, että rakennusta ei saa purkaa eikä siinä saa tehdä sellaisia korjaus- tai muutostöitä, jotka turmelevat mm. julkisivujen rakennustaiteellista tai historiallista arvoa Vaikutukset maisemaan ja taajamakuvaan Asemakaavan muutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia maisemaan. Suuri osa kaavamuutoksen alueesta on rakennettua pientaloasutusta. Voimassa olevan kaavan mukaiselle kanavan varauksen alueelle (vesiliikenteen alue) on osoitettu uutta omakotiasutusta nykyistä pientaloasutusta täydentäen, joka tiivistää nykyistä yhdyskuntarakennetta ja eheyttää taajamakuvaa. Tonttien koko ja rakennusten sijoittelu on pyritty tekemään vastaavalla periaatteella kuin toteutuneessa ympäristössä, jolloin uusi rakentaminen olisi mahdollisimman hyvin maisema- ja taajamakuvaan sopivaa. Kaavan toteutuminen ei edellytä uusien tie- tai katujärjestelyjen rakentamista, jolloin vaikutukset maisemaan jäävät vähäisiksi. Kumottavalla asemakaavan alueella Matilanvirrantien pohjoispuolelle ja Kirkkotien eteläpuolella (nykyisin pääasiassa peltoaluetta) maankäyttö jatkuu nykyisenlaisena eikä muutoksia maisemaan tai taajamakuvaan aiheudu. Kulttuuriympäristön kannalta merkittävien kohteiden säilyminen on turvattu erillisillä kaavamerkinnöillä ja -määräyksillä, jolla myös pyritään turvaamaan niiden alueilla tapahtuvan uudisrakentamisen sopeutuminen maisemaan Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Kaavamuutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia luontoon. Alueella ei sijaitse luonnonsuojelun tai luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisiä kohteita. Alueen kasvillisuus on tavanomaista eikä alueella ole esim. potentiaalisia liito-oravan elinympäristöjä. Niiltä osin kuin asemakaavaa kumotaan, ovat vaikutukset luontoon positiivisia alueiden todennäköisesti säilyessä nykyisellään eli peltona sekä maa- ja metsätalousvaltaisina alueina. Muilta osin kaava-alue on jo pääosin rakennettua ja ihmisen muokkaamaa. Kaavassa on annettu määräys, jonka mukaan hulevedet tulee hoitaa kiinteistökohtaisilla järjestelyillä tontin omalla alueella Liikenteelliset vaikutukset Yleisen tieverkon osalta kaavaratkaisu poistaa yhden aiemmassa kaavassa olleen liittymän (Emmantie), mikä osaltaan parantaa kaava-alueen sisäisen ja ulkoisen liikenteen erottamismahdollisuuksia. Kaava-alueen sisäinen liikenneverkko osoitetaan toteutuneen tilanteen mukaisena, jolloin koko länsiosan suunnittelualueen liikenne yhdistyy yleiseen tiehen Kirkkotien liittymän kohdalta. Kaavan toteutuminen ei edellytä uusien tie- ja katujärjestelyjen rakentamista. Asemakaavan toteutumisen mahdollistama lisärakentaminen lisää liikennettä hyvin vähäisesti, joten sillä ei katsota olevan merkittäviä vaikutuksia liikennemääriin tai liikenneturvallisuuteen Sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset Kaavahanke poistaa epävarmuustekijän, mikä on liittynyt mahdollisen kanavan toteuttamiseen. Kaavamuutos varmistaa olemassa olevan maankäyttötilanteen jatkumisen entisen kanava-alueen lähimaastoon sijoittuneilla omakotitonteilla, mikä osaltaan voi palauttaa ja vahvistaa turvallisuudentunnetta.
19 19 Kanavan mahdollinen toteuttaminen olisi edellyttänyt yhteiskunnalta merkittävää rahoitusta, joka hankevarauksen poistamisen johdosta voidaan suunnata toisaalle. Kaupungin investointivaroja ei ole tarpeen sijoittaa katuverkon ja kunnallistekniikan uusiin järjestelyihin, joita kanavan toteuttaminen olisi edellyttänyt. Kaava mahdollistaa uudisrakentamisen alueella, joka osaltaan lisää Äänekosken monipuolisia asumisen mahdollisuuksia. Kaavan toteutumisella ei ole merkittäviä vaikutuksia virkistykseen alueella olevien lähivirkistysalueiden säilyessä voimassa olevan kaavan mukaisina Taloudelliset vaikutukset Kaavalla ei ole suuria taloudellisia vaikutuksia. Katuverkosto on rakennettu ja kunnallistekniikka ulottuu suunnittelualueelle - kaupungille ei aiheudu uusien verkostojen rakentamista asemakaavan muutoksen johdosta. 8. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Kaavan toteuttaminen voidaan aloittaa kaavan saatua lainvoiman. Äänekoskella ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT Kaavoituspäällikkö Olli Kinnunen Suunnitteluavustaja Paula Junikka Kaavasuunnittelija Tuuli Tolonen
KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN
KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 30.10.2017, 17.4.2018, 20.8.2018 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Konginkankaan
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 30.10.2017, 17.4.2018 KUVA 1. Suunnittelualueen sijainti Konginkankaan
KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN
KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS LUONNOS 17.4.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 17. PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2018
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 30.10.2017 KUVA 1. Suunnittelualueen sijainti Konginkankaan taajamassa.
KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN
KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS LUONNOS 17.4.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 17. PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2018
ALKULANKADUN ITÄPUOLEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ALKULANKADUN ITÄPUOLEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Suolahden keskustasta Suolahden keskustasta länteen
KESKUSKADUN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAN MUUTOS
KESKUSKADUN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019, tarkistettu 1.2.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Äänekoskella Koulunmäen kaupunginosassa
TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI)
TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Suolahden teollisuuskylässä
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA
MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 20.9.2012, 29.5.2017, 12.6.2018 Kuva 1. Ote Äänekosken kaupungin opaskartasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti on
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
HÄRÄNVIRRANPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS
HÄRÄNVIRRANPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Markkamäen omakotitaloalueen ja Äänekosken sataman välinen alue
LIIKUNTAPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS
LIIKUNTAPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 16.11.2009, tark. 10.12.2018 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Äänekosken Liikuntapuiston alue Äänekosken keskustan
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Konginkankaan asemakaavan korttelia 3 (osa), lähivirkistys-
Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun.
0 0 0. 0 LUONNOS 00 00 00 Maston paik.. 00 0 0.. 0. 0. 0. 0.0 0 0 0. 00. 0..0.. 0.0... 0 0. 0... 0. 0. 00... JOHANNAN RANTA.. 00. /k I u/. e =0.. 0. 0 0 0... JOHANNANRANTA.. 0. 00.... JOHANNANPUISTO ÄÄNENIEMENTIE
LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue
1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI LIITE 1 MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ,
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 20.9.2012, 29.5.2017 Kuva 1, ote Äänekosken kaupungin opaskartasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015/3.6.2016 KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2034 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2034 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 4.3.2015 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT 13.4.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 4. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee noin 1 km päässä
METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKI METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 17.3.2014 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT _._.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 17. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014
LIITE 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MÖRTINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MÖRTINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 12.6.2017 KUVA 1, Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu punaisella katkoviivalla. 1. SUUNNITTELUALUE
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:
ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 3.11.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: ASEMAKAAVAN KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 3. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun.
0 0 7 7 0 7.0 0 v 0 v v v7 v 0 0 HÄMEENTIE v v v v 7 0 7 v v v v v v v 0 v v v 0 7 07 0 v v v v 7 v 7 v 0 v 0 v v v 7 0 v v v v v v 7 v v v v 7 7 0 0 v v yr v 0 7 v v 7 v v 00 000 v 0 v 7 PALOKUJA PALOKUJA
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 29.11.2011/tark. 26.8.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016).
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta-asemakaavojen kumoaminen
PIHTIPUTAAN KUNTA Höyhtiönlahden, Kontanniemen ja Ruponlahden ranta- Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1.4.2019 P37114 Kaavaselostus 1 (17) Timo Leskinen 1.4.2019 Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS 10.8.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT 2.11.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 10. PÄIVÄNÄ ELOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 3.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kuva 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
KOTAKENNÄÄN ASEMAKAAVA III
KOTAKENNÄÄN ASEMAKAAVA III OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Äänekosken uuden moottoriliikennetien ja sen eritasoliittymän länsipuolelle
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI
Asemakaavan muutos, kortteli 615
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus
Luhalahti, Iso-Röyhiö rantaosayleiskaava asukastilaisuus 17.5.2016 kaavajärjestelmä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri-
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
NIINNIEMEN ASEMAKAAVA
KAAVASELOSTUS 18.3.2008 JOUTSAN KUNTA NIINNIEMEN ASEMAKAAVA Luonnos 18.3.2008 Korttelit 1-7 sekä niihin liittyvät lähivirkistys-, liikenne-, katu- ja vesialueet i 1 TIIVISTELMÄ 2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Laajaniemen ranta-asemakaavan muutos ja tilan 460-2-195 ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Laajaniemi 2:223 ja Leppäranta 2:195. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) /7.11.
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 15.6.2016/7.11.2016 KUVA 1. Kaavaluonnoksessa olevat suunnittelualueet. 1
KERIMÄKI, KIRKONSEUTU Asemakaavan muutos korttelin 32 eteläpuolen puistoalueella (VP) tilalla
SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, EHDOTUS ASEMAKAAVAN MUUTOS KERIMÄKI, KIRKONSEUTU Asemakaavan muutos korttelin 32 eteläpuolen puistoalueella (VP) tilalla 740-565-1-211 Arkkitehtitoimisto Keijo
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015/tark. 12.9.2016/12.10.2016 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
9 KAAVASELOSTUS Harju-Härkälä 2:n asemakaava
Someron kaupunki 9 4.7 Maanomistus Kaavoitettava alue on pohjois- ja länsiosaltaan kaupungin omistuksessa sekä itä- ja eteläosiltaan yksityisessä omistuksessa. Kuvassa kaupungin omistamat maat turkoosilla
Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 407 / 5,6,7 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote peruskartasta, kaavamuutosalue rajattuna keltaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA / /2017 Tela Luonnosvaihe nähtävillä
118/10.02.03/2017 Tela 3.10.2017 79 Luonnosvaihe nähtävillä 27.10-27.11.2017 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 26.9.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014 Luonnos
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA / tark / tark
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.2.2014/ tark.8.5.2014/ tark. 12.9.2016 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti. Suunnittelualueena
Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen. Selostus kv hyväksynyt
Kehvonsalon kartanon ranta-asemakaavan kumoaminen Selostus 8.10.2018 kv hyväksynyt 22.10.2018 23 Sisällys 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 1 1.1 Kaavan nimi... 1 2 RANTA-ASEMAKAAVA-ALUEEN SIJAINTI... 1 3
ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI 8054 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 KAAVASELOSTUS Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Tunnistetiedot... 2 1.2 Kaava-alueen
KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak 006030) Koskee 6. kaupunginosan korttelin 658 tonttia 1, muutoksella muodostuu korttelin 658 tontti 1. ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS 15.9.2017 Suonenjoen kaupunki Maankäytön
Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49.
SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 26.11.2013 Ranta-asemakaavan muutos koskee osaa Sulkavan kunnan Ruokoniemen kylän tilasta 2:49. Ranta-asemakaavan muutoksella muodostuu
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Suunnittelualue sijaitsee Keuruun länsiosassa Jyrkeejärven etelärannalla Hakemaniemessä.
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta Kylä Tilat Kaavan nimi Kaavan laatu Keuruu Pihlajavesi 249-407-2-59 Hakemaniemi 249-407-2-97 Eemelinranta Pihlajaveden osayleiskaava Osayleiskaavan muutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
HIRVASKANKAAN ITÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
HIRVASKANKAAN ITÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.9.2018 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on osa valtatien 4 ja Hirvaskankaan eritasoliittymän itäpuolisesta
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4
SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 SELOSTUS Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys
ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 3 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS (KONGINKANGAS) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
03 05 05 7 0 8 0 0.0 0.8 80 48 8 08. 4 84 8 0 :8 05. 7 rp7 78 03 0: 0 5 0 rp0 00 YLEISMÄÄRÄYKSET: Jos rakennus sijoitetaan 4 m lähemmäksi toisen tontin rajaa, ei rakennuksen tälle sivulle saa sijoittaa
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.