1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )"

Transkriptio

1 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kuva 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä soikiolla. 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee nykyisen VT 4:n ja Kotakennääntien risteysalueella reilun kilometrin etäisyydellä Äänekosken keskustasta. Suunnittelualue ulottuu Kotakennäänsalmesta VT 4:ää pitkin noin kilmometrin pohjoiseen päin. Alueeseen kuuluu mm. voimassaolevan asemakaavan mukaisia puisto- ja lähivirkistysalueita.

2 2 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOH- DAT JA TAVOITTEET VT 4:n uusi linjaus suunniteltiin WSP Finlandin toimesta kuvassa 2 olevaan vaaleansiniseen linjaukseen. Yleissuunnitelman laatimisen yhteydessä on tullut esiin toinen linjausvaihtoehto, jossa eritasoliittymä voitaisiin sijoittaa lähemmäs nykyistä VT 4:n ja Kotakennääntien risteysaluetta. Finnmap Infra laati vaihtoehtoisen suunnitelman uuden VT 4:n sijoittumisesta Äänekosken kohdalle (kuvassa 2 tummansininen linjaus ja punaisella osoitetut liittymäjärjestelyt). Finnmap Infran laatiman tielinjausvaihtoehdon toteuttamisedellytyksiä tarkastellaan uuden VT 4:n yleissuunnittelun yhteydessä. Uusi tielinjausvaihtoehto pyritään saamaan vuonna 2016 yleissuunnittelun jälkeen tiesuunnitteluvaiheeseen. Uuden VT 4:n vaatima tiealueen tilavaraus sijoittuu osittain asemakaavoitetulle alueelle. Tiesuunnitelmaa ei voi laatia vastoin voimassaolevaa asemakaavaa. Jotta voimassaoleva asemakaava ei muodostuisi esteeksi laadittavan tiesuunnitelman hyväksymiselle, on tarkoituksenmukaista kumota asemakaava risteysalueelta. Kaavahankkeen tavoitteena on kumota asemakaava uuden VT 4:n vaatiman tilavarauksen alueelta. KUVA 2 Finnmap Infran vaihtoehtoinen uuden VT 4:n linjaus Äänekosken kohdalla. 3. KAAVATILANNE JA SELVITYKSET 3.1. Maakuntakaava Keski-Suomen maakuntakaavojen yhdistelmäkartassa (kts s.3) Kotakennääntien varsi on osoitettu vähittäiskaupan suuryksikön alueeksi (oranssi ympyrä, km). Suunnittelualue sijaitsee liikenteellisesti erittäin otollisella alueella: Suunnittelualueelle on osoitettu varaus uudelle moottoritielle (punainen katkoviiva).

3 3 Suunnittelualueen läheisyydessä on mm. työpaikka-aluetta (vaaleanpunainen väri, TP) ja taajamatoimintojen aluetta (vaaleanruskea väri, A). Alueen läheisyydessä sijaitsee myös junarata (musta hakasviiva). KUVA 3 Ote Keski-Suomen maakuntakaavojen yhdistelmä kartasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä nuolella Yleiskaava Suunnittelualueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa. Äänekosken taajamassa on vireillä Äänekoski 2020 osayleiskaavan laatiminen. Osayleiskaavaluonnoksessa (nähtävillä olo ) suunnittelualue on osoitettu palvelujen ja hallinnon alueeksi (oranssi väri, P) sekä kerrostalo/ pientalovaltaiseksi alueeksi. Suunnittelualueella sijaitsee lähivirkistysaluetta, VL. Kuva 4 Ote Äänekoski 2020 osayleiskaavaluonnoksesta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä soikiolla.

4 Asemakaava Suunnittelualueella on voimassa ja (kaavamääräykset) Sisäasiainministeriössä vahvistettu asemakaava, jossa VT 4:n länsipuolinen alue on osoitettu puistoalueeksi. Muut alueen asemakaavat on vahvistettu , ja Asemakaavan kumoaminen koskee Äänekosken kaupungin 8. kaupunginosan (Laajalahti) puisto-, liikenne- ja ym. alueita. 3.4 Selvitykset Kaavamuutoksen yhteydessä ei ole tarkoitus laatia uusia selvityksiä. 4. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kaavasta arvioitavia vaikutuksia ovat: - sosiaaliset ja yhdyskuntataloudelliset vaikutukset - vaikutukset rakennettuun ympäristöön - liikenteelliset vaikutukset - vaikutukset luontoon ja maisemaan Vaikutusten arviointi suoritetaan kaavaselostuksessa kaavoittajan toimesta. 5. OSALLISET Kaavamuutoksessa osallisia ovat: - Suunnittelualueen ja lähiympäristön maanomistajat, vuokramiehet ja asukkaat sekä muut asianosaiset - Äänekosken kaupungin tekninen lautakunta, ympäristölautakunta, kasvun ja oppimisen lautakunta sekä vapaa-aikalautakunta 6. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Alkuvaiheessa kaavahankkeesta on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa esitellään kaavan lähtökohdat ja keskeiset tavoitteet sekä osallisten vaikutusmahdollisuudet. Kaikkiin kaavoihin liittyvissä asioissa voi olla suoraan yhteydessä kaupungin kaavoituspalveluihin. Osalliset voivat esittää mielipiteensä suunnitelmasta kahden nähtävilläolovaiheen aikana. Kaava asetetaan MRA 30 :n mukaisesti nähtäville ensin valmisteluvaiheen kuulemista varten ja sen jälkeen ehdotuksena MRA 27 :n mukaan. Valmisteluvaiheessa kaava on nähtävillä yleensä vähintään parin viikon ajan ja ehdotusvaiheessa vähintään 30 vuorokautta. Hankkeen vireilletulosta ja nähtävilläoloista kuulutetaan kaupungin ilmoitustaululla, kaupungin kotisivuilla ja kaupungin ilmoituslehdissä (Sisä-Suomen lehti sekä ÄKS Äänekosken Kaupunkisanomat). Kaavasuunnitelma sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat nähtävillä kaupungin kaavoituspalveluissa ja kotisivuilla. Tästä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta voi antaa palautetta kaavoittajalle (ks. yhteystiedot) ja sen riittävyydestä on mahdollisuus esittää Keski-Suomen ELY-keskukselle neuvottelun käymistä ehdotuksen nähtäville asettamiseen asti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on mahdollista täydentää suunnittelun kuluessa.

5 5 Kaavamuutoksesta pyydetään lausunto ELY-keskukselta. Keski-Suomen liitolta ei ole tarpeen pyytää lausuntoa; kaavalla ei ole maakunnallista merkittävyyttä kaavan noudattaessa maakuntakaavan tavoitteita. Mainituista syistä johtuen myöskään kaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelua ei pidetä tarpeellisena. 7. AIKATAULU Kaava tulee vireille marraskuussa Tavoitteen mukaan kaava on hyväksymiskäsittelyssä vuoden 2016 aikana. 8. YHTEYSTIEDOT Äänekosken kaupunki / Kaavoituspalvelut Hallintokatu ÄÄNEKOSKI Kaavoituspäällikkö Kaavasuunnittelija Olli Kinnunen Henriikka Lonka

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:

ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 3.11.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: ASEMAKAAVAN KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 3. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA

Lisätiedot

VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN

VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN 1 VT4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 6.6.2016/tark. 15.8.2016 2. 1. KUVA 1 Suunnittelualueiden likimääräiset sijainnit on osoitettu

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:

ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS 15.12.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: ASEMAKAAVAN KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 15. PÄIVÄNÄ JOULUKUUTA

Lisätiedot

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS

ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS ÄÄNEKOSKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS 15.12.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: 8.2.2016 ASEMAKAAVAN KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 15. PÄIVÄNÄ

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015, tark. 23.3.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN JA VIISKULMAN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.14, tark. 8.8.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, HIRVASKANGAS KORTTELIN 1500 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, HIRVASKANGAS KORTTELIN 1500 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 14.9.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, HIRVASKANGAS KORTTELIN 1500 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuva 1 Suunnittelualue osoitettu sinisellä soikiolla. 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TALLILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualue sijaitsee noin 1 km päässä

Lisätiedot

varasto. Teoll varasto TP II. varasto. Teoll. e= TEOLLISUUSKATU 3:31. Rak? M601 3: Kumottava alue.

varasto. Teoll varasto TP II. varasto. Teoll. e= TEOLLISUUSKATU 3:31. Rak? M601 3: Kumottava alue. 0 LT 8 80 0 80 0 Vasto -8-8- Kaupunginhallitus..0 liite (/) Kaupunginvaltuusto 8..0 liite (/) 8 800.0 008080000 08 M0 8-8-8- ÄÄNEKOSKI 80 vasto 8 Teoll. M0 008080000 8 8 0 008080000 80 TP II e=0.0-8-8-8

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.6.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS 1. KAAVA-ALUE Kaava-alue sijaitsee Kuhnamo -järven rannalla,

Lisätiedot

KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 801 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 29.11.2011/tark. 26.8.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016).

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖLLITIEN-RÖMMINKADUN-KELHOSTENKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (OSA KORTTELEISTA 731, 750, 714 JA 430)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖLLITIEN-RÖMMINKADUN-KELHOSTENKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (OSA KORTTELEISTA 731, 750, 714 JA 430) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.3.2016 / 6.4.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖLLITIEN-RÖMMINKADUN-KELHOSTENKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (OSA KORTTELEISTA 731, 750, 714 JA 430) KUVA 1 Suunnittelualueen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA / tark / tark

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA / tark / tark ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERVEYSKESKUKSEN JA POKE:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.2.2014/ tark.8.5.2014/ tark. 12.9.2016 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti. Suunnittelualueena

Lisätiedot

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä. 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 308 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 18.11.2015/tark. 12.9.2016/12.10.2016 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VT 4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN

ÄÄNEKOSKI VT 4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN ÄÄNEKOSKI VT 4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN 2 1 KAAVASELOSTUS LUONNOS 6.6.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT: xx.xx.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 7.3.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KUVAT 1 ja 2 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Äänekosken ja Suolahden taajamiin nähden

Lisätiedot

LUONNOS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVIMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

LUONNOS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVIMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Suunnittelualueen likimääräinen sijainti LUONNOS 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI 19.9.2012 HIRVIMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Suunnittelualueen likimääräinen sijainti 2 1 SUUNNITTELUALUE Hirvimäen asemakaava-alue sijaitsee

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015/3.6.2016 KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

Suunnittelualue sijaitsee Römmi-Likolahden kaupunginosassa noin kahden kilometrin päässä Äänekosken keskustasta luoteeseen.

Suunnittelualue sijaitsee Römmi-Likolahden kaupunginosassa noin kahden kilometrin päässä Äänekosken keskustasta luoteeseen. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.3.2016 / 6.4.2016 / 10.8.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖLLITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (OSA KORTTELEISTA 731, 750, 714 JA 430, KORTTELI 435) KUVA 1 Suunnittelualueen

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 7.3.2016 15.6.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ROTKOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAA- JENNUS KUVAT 1 ja 2 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Äänekosken ja Suolahden

Lisätiedot

PALOMÄEN KENTÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS

PALOMÄEN KENTÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOMÄEN KENTÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.10.2016 Kuva 1. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti opaskartalla ( Äänekosken kaupunki 2016). 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS 10.8.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT 2.11.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 10. PÄIVÄNÄ ELOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

Lisätiedot

LUONNOS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 SUUNNITTELUALUE

LUONNOS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 SUUNNITTELUALUE LUONNOS 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI 30.8.2012 MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ote Äänekosken kaupungin opaskartasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN VT 4:N MUUTOKSIIN LIITTYVÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN 2 1 KAAVASELOSTUS EHDOTUS 15.8.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:..2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN JA KUMOAMISEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 15. PÄIVÄNÄ

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI LIITE 1 MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ,

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI LIITE 1 MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 20.9.2012, 29.5.2017 Kuva 1, ote Äänekosken kaupungin opaskartasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

LIITE 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MÖRTINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

LIITE 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MÖRTINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI MÖRTINRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 12.6.2017 KUVA 1, Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu punaisella katkoviivalla. 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 30.10.2017 KUVA 1. Suunnittelualueen sijainti Konginkankaan taajamassa.

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS

ÄÄNEKOSKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS ÄÄNEKOSKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 18.2.2015 KAUPUNGIN VALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 18. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 28.9.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI, ÄÄNEKOSKEN KESKUSTA UUDISTUVAN YDINKESKUSTAN ASEMAKAAVA I (Korttelit 312 (osa), 315 ja 316 sekä niihin liittyvät katu-,

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2032 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 5.11.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2034 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2034 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 2034 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 4.3.2015 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT 13.4.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 4. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

Lisätiedot

ALKULANKADUN ITÄPUOLEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ALKULANKADUN ITÄPUOLEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ALKULANKADUN ITÄPUOLEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Suolahden keskustasta Suolahden keskustasta länteen

Lisätiedot

METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKI METSÄPÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 17.3.2014 KAUPUNGINHALLITUS HYVÄKSYNYT _._.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 17. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) /7.11.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) /7.11. ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ONKELANTIEN ASEMAKAAVA I KORTTELIN 1213 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 15.6.2016/7.11.2016 KUVA 1. Kaavaluonnoksessa olevat suunnittelualueet. 1

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄN ASEMAKAAVA I JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) /28.6.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄN ASEMAKAAVA I JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) /28.6. ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄN ASEMAKAAVA I JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 15.6.2016/28.6.2016 KUVA 1. Suunnittelualueen sijainti Äänekosken taajamassa. 1 SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LIITE 2. Kuva: Voimassa oleva Hirvaskankaan-Koiviston osayleiskaava 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT

LIITE 2. Kuva: Voimassa oleva Hirvaskankaan-Koiviston osayleiskaava 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HIRVASKANGAS-KOIVISTON OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 29.11.2011 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Hirvaskankaan-Koiviston osayleiskaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 22. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2012 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Konginkankaan asemakaavan korttelia 3 (osa), lähivirkistys-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 751 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS

ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 751 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS ÄÄNEKOSKI KORTTELIN 751 ASEMAKAAVAN MUUTOS 10.11.2014 KAAVASELOSTUS KAAVAEHDOTUS KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT xx.xx.2014 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 10. PÄIVÄNÄ MARRASKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

Valmisteluvaiheen jälkeen kaavat yhdistetään yhdeksi kaavaehdotukseksi, jolloin jatkovalmistelu ja hyväksyminen tapahtuvat yhtenä kaavana.

Valmisteluvaiheen jälkeen kaavat yhdistetään yhdeksi kaavaehdotukseksi, jolloin jatkovalmistelu ja hyväksyminen tapahtuvat yhtenä kaavana. Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavamuutoksen 18.2.2015 päivätty kaavaluonnos sijoittuu sinisellä osoitetun ympyrän alueelle. Suunnittelualuetta on laajennettu kaupunginhalllituksen 30.3.2015 tekemän

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

MURSKETIEN ASEMAKAAVA

MURSKETIEN ASEMAKAAVA UURAISTEN KUNTA MURSKETIEN ASEMAKAAVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.9.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella (pohjakuva MML2015).

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

SAMMALTIEN ASEMAKAAVA

SAMMALTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUE Kuva 1. Suunnittelualue sijaitsee Toijalan taajamassa, Junkkarin alueella. 2. KAAVAHANKKEEN TAVOITE Hankkeen tavoitteena on muodostaa Sammaltien

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 Kirkonseudun asemakaava-alue Korttelien 65, 66 ja 68 asemakaavoitus Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma

HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 Kirkonseudun asemakaava-alue Korttelien 65, 66 ja 68 asemakaavoitus Osallistumis- ja arvioimissuunnitelma HÄMEENKYRÖN KUNTA 1 HÄMEENKYRÖN KUNTA KORTTELIEN 65, 66 JA 68 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireilletulo: 30.3.2009 versio: 15.8.2011 HÄMEENKYRÖN KUNTA 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KONGINKANKAAN KANAVAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 30.10.2017, 17.4.2018 KUVA 1. Suunnittelualueen sijainti Konginkankaan

Lisätiedot

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos KITTILÄN KUNTA KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaara III asemakaava ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.10.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 1 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA

MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA MATILANVIRRAN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 20.9.2012, 29.5.2017, 12.6.2018 Kuva 1. Ote Äänekosken kaupungin opaskartasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti on

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark , tark

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark , tark 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 25.3.2015, tark. 20.4.2015, tark. 16.12.2015, tark. 21.1.2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEKOSKEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS (2015) 7 6 9 8 3 2 4 1 5 KUVA 1 Suunnittelualueiden

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄN ASEMAKAAVA I JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄN ASEMAKAAVA I JA ASEMAKAAVAN MUUTOS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄN ASEMAKAAVA I JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 15.6.2016/28.6.2016/24.10.2016/20.3.2017 KUVA 1. Suunnittelualueen sijainti Äänekosken

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

LIIKUNTAPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS

LIIKUNTAPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS LIIKUNTAPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 16.11.2009, tark. 10.12.2018 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Äänekosken Liikuntapuiston alue Äänekosken keskustan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KYRÖSKOSKEN ETELÄNTIEN ITÄPÄÄN ASEMAKAAVANMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

HÄMEENKYRÖN KYRÖSKOSKEN ETELÄNTIEN ITÄPÄÄN ASEMAKAAVANMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma HÄMEENKYRÖN KUNTA HÄMEENKYRÖN KYRÖSKOSKEN ETELÄNTIEN ITÄPÄÄN ASEMAKAAVANMUUTOS Vireilletulo: xx.xx.xxxx Versio: 11.6.2015, AK Anttila HÄMEENKYRÖN KUNTA 2 Suunnittelualueen sijainti Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI)

TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI) TEOLLISUUSKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA OSITTAI- NEN KUMOAMINEN (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 10.1.2019 2 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueena on Suolahden teollisuuskylässä

Lisätiedot

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vanhatalon (07) ja Vesalan (08) kunnanosat, osia tiloista 409-6-17 ja 895-2-6. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle. Suunnittelualue Kaavoitettava

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot