Päätän siirtää hankintavaltuuksia koskevaa päätösvaltaa liitteen mukaisesti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätän siirtää hankintavaltuuksia koskevaa päätösvaltaa liitteen mukaisesti."

Transkriptio

1 PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Pirkanmaan sairaanhoitopiiri TOIMIVALLAN SIIRTO / HANKINTOJA KOSKEVAT JATKODELEGOINNIT Päätös Päätän siirtää hankintavaltuuksia koskevaa päätösvaltaa liitteen mukaisesti. Hankintavaltuuksista on ollut voimassa vuonna 2016 oheinen liite, jonka voimassaolo jatketaan vuoden 2017 alusta lukien toistaiseksi. Liitteessä on huomioitu materiaalipäällikölle vuonna 2016 siirretty toimivalta toimintavarustushankinnoissa. Hankinnoissa on noudatettava voimassaolevan lainsäädännön lisäksi sairaanhoitopiirin ohjeita ja määräyksiä; erityisesti "Hyvä hallintotapa ja sisäinen valvonta" -ohjetta, "Pienhankintaohjetta" sekä taloushallinnon antamia ohjeita laskujen käsittelystä ja hyväksymisestä. Rauno Ihalainen Sairaanhoitopiirin johtaja Yhtymähallinto Päätösvallan perusteet ja sovelletut oikeusohjeet Liitteet Jakelu Johtosääntö 24 ja 25 Jatkodelegoinnit hankintoja koskien Toimialuejohtajat Palvelukeskuksen johtaja Vastuualuejohtajat (alueellaan tarpeellisilta osin tiedotettavaksi) Johtajaylilääkäri Talousjohtaja Tietohallintojohtaja Kehitysjohtaja Hallintojohtaja Materiaalipäällikkö AKU:n toimitusjohtaja Arkistotunnus: 101 Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Teiskontie 35, PL 2000, Tampere, puh , faksi , etunimi.sukunimi@pshp.fi,

2 1 (7) Sairaanhoitopiirin johtajan jatkodelegoinnit hankintoja koskien Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtosäännön 24 :n mukaan sairaanhoitopiirin johtaja tai sairaalan johtaja päättää talousarvion ja hallituksen tai johtokunnan antamien valtuuksien rajoissa suunnittelutehtävistä, urakoista ja niihin tehtävistä muutoksista, vastaanottotarkastuksista, kiinteistöjen muutostöistä ja niiden kunnossapitoon ja korjauksiin liittyvistä rakennustöistä sekä hankinnoista, vuokralle ottamisesta ja antamisesta sekä palveluksista ja laitteiden koekäyttöön ottamista koskevista tilauksista ja sopimuksista. Johtosäännön 25 :n perusteella sairaanhoitopiirin johtaja tai sairaalan johtaja voi siirtää päätösvaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle mutta ei työsopimussuhteessa olevalle työntekijälle. Tilausvaltuudet voidaan antaa myös työsuhteessa oleville. Viranhaltija, jolle on siirretty hankintoja koskevaa päätösvaltaa, ei voi siirtää päätösvaltaansa edelleen. Siirretyn päätösvallan perusteella hankinnoista päättävä viranhaltija vastaa siitä, että vastuullaan olevan toiminnan kilpailutettuihin hankintasopimuksiin liittyvät tilausoikeudet on määritelty työtehtävien mukaisesti ja rajattu euromääräisesti. tarkoittaa, että vain hankintaan valtuutettu viranhaltija voi sairaanhoitopiirin tasolla tehdä ko. hankintapäätöksiä. Viestintäpalveluiden hankinta edellyttää viestintäjohtajan ennakkohyväksyntää. Viranhaltijat, joille päätösvaltaa on siirretty, tulee valvoa hankintamenettelyyn sisältyvien tilausvaltuuksien käyttöä ja laskujen hyväksymisen asianmukaisuutta. Kynnysarvot alittavat (30 te) hankinnat tilataan kilpailutetuilta sopimustoimittajilta. Tilaukset tekee hankintavaltuudet omaava viranhaltija tai hänen nimeämänsä henkilö. Mikäli sopimustoimittajaa ei ole, toimitaan seuraavasti: - tarvikehankinnat ja toimintavarustus (keskitetty Tuomi Logistiikka Oy:lle) - palveluhankinnat yli 10 te -> VIPS-päätös - palveluhankinnat alle 10 te (lasku baswaressa, johon liitetty tilaus- tai toimeksiantodokumentit) -> ei VIPS-päätöstä - pienet alle 1 te (lasku baswaressa) -> ei VIPS-päätöstä - mikäli hankinnasta tehdään sopimus, tallennetaan se Twebiin

3 2 (7) Hyvä hallintotapa ja sisäinen valvonta ohje, Hankintaohje ja Menettelytapaohje kansalliset kynnysarvot alittavissa hankinnoissa (pienhankintaohje) on tallennettu intraan Säännöt ja ohjeet kohtaan Taloushallinnon antamia ohjeita laskujen käsittelystä ja hyväksymisestä löytyy ohjekirjeestä 69768/2015 Lisätietoja tarvittaessa antavat hallintojohtaja Vuokko Ylinen p (päätösvallan käyttäminen) ja materiaalipäällikkö Petteri Paavola p (hankintaprosessi)

4 3 (7) JATKODELEGOINNIT YHTYMÄHALLINNOSSA Sairaanhoitopiirin johtaja (Yhtymähallinnon johtaja) Johtosäännössä määritelty (päättää sairaanhoitopiirin hankinnoista ja sopimuksista). Vastuualuejohtajat Johtamansa vastuualueen toiminnan kannalta tarpeelliset palvelut lukuun ottamatta keskitettyjä hankintoja Johtajaylilääkäri Sairaanhoitopiirin yhteiset kliiniset hoito- ja tutkimuspalvelut Hoidollisten toimialueiden palvelutuotannon järjestämisen ja kehittämisen kannalta tarpeelliset palvelut lukuunottamatta keskitettyjä hankintoja Talousjohtaja Rahoitukseen, riskienhallintaan ja vakuutuksiin liittyvien palveluiden hankinta Talouden ohjaukseen liittyvien yhteisten palvelujen hankinta Talousarvioon sisältyviä hankkeita koskevat leasingsopimukset sekä muut leasing-sopimukset (Ei autojen leasing-sopimukset => materiaalipäällikkö hoitaa) Tietohallintojohtaja Sairaanhoitopiirin uusien tietojärjestelmien ja tietojärjestelmäpalveluiden hankinta Tieto- ja viestintäteknologia palvelut tehtävä yhteistyössä kilpailuttamisesta vastaavan tahon kanssa.

5 4 (7) Kehitysjohtaja Toimitilahankkeisiin liittyvät kehittämis- ja konsulttipalvelut sisältäen hankesuunnittelun Toimitilahankkeisiin liittyvän hoidollisen toimintavarustuksen hankinta Hallintojohtaja Sairaanhoitopiirin oikeudelliset palvelut HOIDOLLISILLA TOIMIALUEILLA arvo enintään Toimialuejohtaja Toimialueen palvelutuotannon järjestämisen ja kehittämisen kannalta tarpeelliset palvelut lukuunottamatta keskitettyjä hankintoja Vastuualuejohtaja Lääkinnällisen kuntoutuksen potilaskohtaiset apuvälineet vastuualueensa osalta Kliiniseen toimintaan liittyvät pienet sovellukset ja ohjelmat Edellyttää tietohallinnon ennakkohyväksymistä.

6 5 (7) PALVELUKESKUKSESSA Palvelukeskuksen johtaja Palvelukeskuksen palvelutuotannon järjestämisen ja toiminnan kehittämisen kannalta tarpeelliset tarvikkeet ja palvelut tehtävä yhteistyössä kilpailuttamisesta vastaavan tahon kanssa. Muu kuin toimitilahankkeisiin ja kiinteistöihin liittyvä keskitetty varustus Tutkimus- ja hoitolaitteet Toimisto- ja tietotekniikan laitteet Kalusto ja kuljetusvälineet Hoito- ja yleistarvikkeet ,0 me:n rajan ylittävästä hankinnasta päättää sairaanhoitopiirin johtaja Toimitilat vastuualuejohtaja (Kiinteistöjohtaja) Kiinteistöihin ja rakennushankkeisiin liittyvät luvat ja liittymäja rasitesopimukset Tilojen vuokrasopimuksista päättäminen Kiinteistöjen suunnittelu- ja urakointipalveluiden sekä kiinteistöteknisten varusteiden ja laitteiden hankinta Kiinteistöjen ylläpitoon liittyvien palvelujen hankinta Kiinteistöjen käyttöhyödykkeiden hankinta lukuunottamatta keskitettyjä hankintoja tarvikkeet ja palvelut ,0 me:n rajan ylittävästä hankinnasta päättää sairaanhoitopiirin johtaja.

7 6 (7) Tietohallinto ja teknologia vastuualueen johtaja tarvikkeet ja palvelut Tieto- ja viestintäteknologian palvelut tehtävä yhteistyössä kilpailuttamisesta vastaavan tahon kanssa. Ruokapalvelujen vastuualuejohtaja tarvikkeet ja palvelut Sairaala- ja välinehuolto- vastuualueen johtaja palvelut Materiaalipäällikkö Muu kuin toimitilahankkeisiin ja kiinteistöihin liittyvä varustus Tutkimus- ja hoitolaitteet Toimisto- ja tietotekniikan laitteet Kalusto ja kuljetusvälineet Hoito- ja yleistarvikkeet me:n ylittävältä osalta hankinnasta päättää sairaanhoitopiirin johtaja. Toimitilahankkeisiin liittyvän hoidollisen toimintavarustuksen hankinnat Autojen leasing-sopimukset

8 7 (7) Henkilöstö- ja asiakaspalvelujen vastuualuejohtaja Talous- ja laskentapalvelujen vastuualuejohtaja palvelut lukuunottamatta keskitettyjä hankintoja palvelut lukuunottamatta keskitettyjä palveluja KUVANTAMIS- JA APTEEKKILIIKELAITOKSESSA vuotuinen euroraja Toimitusjohtaja Erva- alueen yhteishankinta: lääkkeiden ja niihin rinnastettavien aineiden ja valmisteidenhankinta Keskitetty päätösvalta Logistiikka Oy:n kanssa.

Sairaanhoitopiirin johtajan jatkodelegoinnit hankintoja koskien

Sairaanhoitopiirin johtajan jatkodelegoinnit hankintoja koskien 1 (7) Sairaanhoitopiirin johtajan jatkodelegoinnit hankintoja koskien Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtosäännön 24 :n mukaan sairaanhoitopiirin johtaja tai sairaalan johtaja päättää talousarvion ja hallituksen

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET

VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA Hallituksen vahvistamana voimaan 1.1.2017, päivitetty 16.3.2017 Sisällys 1. TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAN

Lisätiedot

1. LUKU TOIMINTA-AJATUS LUKU VIRANHALTIJAORGANISAATIO JA -JOHTAMINEN LUKU TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE... 7

1. LUKU TOIMINTA-AJATUS LUKU VIRANHALTIJAORGANISAATIO JA -JOHTAMINEN LUKU TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE... 7 1.1.2014 1 (12) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN JOHTOSÄÄNTÖ Sisällysluettelo 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS... 2 2. LUKU VIRANHALTIJAORGANISAATIO JA -JOHTAMINEN... 2 3. LUKU TOIMIVALLAN SIIRTO VIRANHALTIJOILLE...

Lisätiedot

PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI JA TALOUDELLISEN TOIMIVALLAN RAJAT

PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI JA TALOUDELLISEN TOIMIVALLAN RAJAT Sääntökokoelma C 13 Sääntö hyväksytty YKN 25.4.2016 Kumoaa säännön YKN 8.12.2014 PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI JA TALOUDELLISEN TOIMIVALLAN RAJAT 1. Säädöspohja 1 Hallintoelinten toimivalta on määritelty kirkkolaissa

Lisätiedot

KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Sääntökokoelma A 11 Hyväksytty YKV 12.12.2018 Mitätöi lehden YKV 10.12.2014 KIINTEISTÖJOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. Kokoonpano 1 Yhteinen kirkkovaltuusto valitsee toimikaudekseen kiinteistöjohtokuntaan kerrallaan

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN HANKINTOJEN MENETTELYTAPAOHJE

SIILINJÄRVEN KUNNAN HANKINTOJEN MENETTELYTAPAOHJE Tekn. ltk. 27.9.2017 50 liite Hankintojen menettelytapaohje 1 (5) x.x.2017 SIILINJÄRVEN KUNNAN HANKINTOJEN MENETTELYTAPAOHJE ORGANISOINTI, PERIAATTEET JA OHJEET Sisällys: 1. Johdanto: hankintojen menettelytapaohje,

Lisätiedot

Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö

Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö Mäntsälän kunta Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö Toimintasääntö 1.4.2019 lukien LUONNOS Sisällysluettelo Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö... 2 1. Toimintasäännön perusta ja tarkoitus...

Lisätiedot

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Tukipalveluiden kehittämisohjelma Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Lähtötilanne Tukipalveluita kolmessa organisaation osassa 2 27.9.2013 Vaiheet Tukipalveluiden esiselvitys

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 13/ ( 14) Hallitus

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 13/ ( 14) Hallitus Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 13/2019 1 ( 14) Aika 16.09.2019, klo 08:05-08:25 Paikka Tammerkoski Käsitellyt asiat 130 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 131 Pöytäkirjan tarkastajat 132

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Viranhaltijapäätös 1 ( 2) 61 /2019 Päätösvallan siirto. Sairaanhoitopiirin johtaja

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Viranhaltijapäätös 1 ( 2) 61 /2019 Päätösvallan siirto. Sairaanhoitopiirin johtaja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Viranhaltipäätös 1 ( 2) Sairaanhoitopiirin johta 04.04.2019 61 /2019 Päätösvallan siirto Asiakir on sähköisesti allekirjoitettu asianhallintajärjestelmässä. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄN JOHTOSÄÄNTÖ Yhtymäkokouksen hyväksymä 9.lokakuuta 2009

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄN JOHTOSÄÄNTÖ Yhtymäkokouksen hyväksymä 9.lokakuuta 2009 HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄN JOHTOSÄÄNTÖ Yhtymäkokouksen hyväksymä 9.lokakuuta 2009 1 Kuntayhtymä Kuntayhtymän nimi on Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä. Kuntayhtymä käyttää

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN HANKINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus

KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN HANKINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TULOSALUEIDEN HANKINTASÄÄNTÖ Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ Hyväksytty 20.2.2014 16 yhtymähallitus HANKINTASÄÄNTÖ 1 1 Soveltamisala

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Valtuuston 12. päivänä marraskuuta 2008/24 hyväksymä 1.3 JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU TEHTÄVÄT, TOIMINNAN JOHTAMINEN JA ORGANISAATIO 1 Tehtävät Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 8) Hallitus

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 8) Hallitus Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/2019 1 ( 8) Aika 08.04.2019, klo 08:30-08:32 Paikka Tammerkoski Käsitellyt asiat 52 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 53 Pöytäkirjan tarkastajat 54 Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin

Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin Maakunta- ja sote-uudistuksen viestintäryhmä Katri Laukkanen 1.11.2018 Terveellisiä, turvallisia ja tehokkaita tiloja maakuntien tarpeisiin SUOMEN SUURIN TOIMITILAYHTIÖ Tarjoamme maakunnille vuodesta 2021

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE P76 1 TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE P76 1 TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJANOTE P76 1 28 HANKINTAVALTUUKSISTA PÄÄTTÄMINEN Terke 2009-25 Esityslistan asia TJA/11 päätti terveystoimen johtosäännön 6 :n 6 kohdan perusteella kumoten samalla asiassa 31.5.2005,

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 08 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN NUORISOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä marraskuun 27 p:nä 2002 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintaohje

Espoon kaupungin hankintaohje Espoon kaupunki 2017 1 (4) ESPOON KAUPUNGIN HANKINTAOHJE 1. Johdanto Espoon kaupungin ja sen liikelaitosten hankinnat tehdään tämän en ja tätä tta tarkentavien menettelytapaohjeiden mukaisesti. Hankintaohje

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö

Lisätiedot

Mitä ja miten Vantaa hankkii? Miten mukaan hankintoihin?

Mitä ja miten Vantaa hankkii? Miten mukaan hankintoihin? Mitä ja miten Vantaa hankkii? Miten mukaan hankintoihin? Julkiset hankinnat Vantaalla tilaisuus 6.3.2015 Tiina Ekholm Hankintajohtaja tiina.ekholm@vantaa.fi Sisältö Mitä Vantaan kaupunki hankkii? Hankintojen

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011

Lisätiedot

1. kirkonkirjojen pitäminen ja keskusrekisteri 2. varauspalvelut 3. hautatoimisto 4. henkilöstöasiat 5. hallintoasiat 6. lainopilliset asiat.

1. kirkonkirjojen pitäminen ja keskusrekisteri 2. varauspalvelut 3. hautatoimisto 4. henkilöstöasiat 5. hallintoasiat 6. lainopilliset asiat. Sääntökokoelma A 16 YKV 24.5.2017 YKN 8.5.2017 Mitätöi lehden 10.12.2014 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. Yleistä 1 Espoon seurakuntayhtymän viraston toiminta-ajatuksena on palvella Espoon

Lisätiedot

Taloushallintopalveluliikelaitoksen. toimintasääntö

Taloushallintopalveluliikelaitoksen. toimintasääntö Taloushallintopalvelu 1 / 10 Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimintasääntö 1.9.2017 Taloushallintopalvelu 2 / 10 Taloushallintopalveluliikelaitoksen toimintasääntö Sisällysluettelo 1. Taloushallintopalveluliikelaitoksen

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään

Lisätiedot

Yleinen päätös Apulaiskaupunginjohtaja

Yleinen päätös Apulaiskaupunginjohtaja Päätösvallan siirto hankinta-asioissa Selostus asiasta Hallintosäännön 11 :n mukaan lautakunta päättää vastuualueellaan urakoista sekä irtaimisto- ja palveluhankinnoista kaupunginhallituksen vahvistamissa

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama

Lisätiedot

Palveluhankintojen periaatteet ja toimintamallit

Palveluhankintojen periaatteet ja toimintamallit Palveluhankintojen periaatteet ja toimintamallit 1 (9) 1. Johdanto... 2 2. Palveluhankinnat osana toiminnan ja talouden suunnittelua... 3 2.1 Tavoitteet ja päämäärät... 3 22.2 Raportointi ja seuranta...

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Konserniesikunnan toimintaohje 1.5.1 1 (5) KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Kaupunginjohtaja 20 8 2009 Voimaan 20.8.2009 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunta tukee ja edistää kaupungin strategista johtamista,

Lisätiedot

SW/HNo/TKe 30.11.2015 Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio

SW/HNo/TKe 30.11.2015 Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio OHJE 35/15/PEL 1 (5) TILAUSVALTUUDET JA LASKUJEN HYVÄKSYMINEN Pelkom pöytäkirja nro 85/2015 Tilauksesta maksuun -prosessi Tämä ohje tulee voimaan 1.12.2015 ja kumoaa ohjeen 10/15/PEL. Ohje on voimassa

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Ehdotus kaupunginhallitus 23.11.2015 1 Toiminta-ajatus Konsernihallinnon

Lisätiedot

Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta

Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta KERAVAN KAUPUNKI Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 19.1.2010 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 21.12.2010 Voimaantulo: 1.1.2011 Muutettu:

Lisätiedot

Sopimusten muuttamisen hankintalain reunaehdot

Sopimusten muuttamisen hankintalain reunaehdot Sopimusten muuttamisen hankintalain reunaehdot Maakuntafoorumi 19.9.2018 Johtava lakimies Katariina Huikko 1) Hahmota 2 19.9.2018 Kuntien ja kuntayhtymien ulkoiset hankinnat vuosina 2000-2016, mrd. 2000

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/ ( 10) Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen johtokunta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/ ( 10) Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen johtokunta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/2019 1 ( 10) Aika, klo 08:30-09:19 Paikka apteekkiliikelaitoksen hallinnon neuvotteluhuone FM5, 5. krs Käsitellyt asiat 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Mäntsälän kunta Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Toimintasääntö tulee voimaan 1.2.2013 Sisällysluettelo Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö... 2 1. Toimintasäännön perusta ja tarkoitus...

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje

Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje Savonlinnan kaupungin yleinen hankintaohje 1 Lähtökohdat Hankinnoissa noudatetaan Lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä kaupungin hankintaohjetta hankinnan arvosta riippuen. Hankinnat tulee suorittaa

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Hallintosäännön 41 :ssä on määrätty, että toimialue ylläpitää delegointisääntöä, johon kootaan yhteen kaupungininsinöörin ratkaisuvallan siirrot.

Hallintosäännön 41 :ssä on määrätty, että toimialue ylläpitää delegointisääntöä, johon kootaan yhteen kaupungininsinöörin ratkaisuvallan siirrot. 1 Teknisen palvelukeskuksen delegointisääntö 1.8.2019 1 Tausta ja tarkoitus Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Riihimäen kaupungin hallintosäännön 3.6.2019 54. Hallintosäännössä kaupunginhallituksen toimiala

Lisätiedot

Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta

Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta KERAVAN KAUPUNKI Keravan Kaupunkitekniikka -liikelaitoksen johtokunta KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 19.1.2010 Voimaantulo: 1.1.2010 Muutettu: 21.12.2010 Voimaantulo: 1.1.2011 Muutettu:

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/ ( 8) Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen johtokunta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/ ( 8) Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen johtokunta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2019 1 ( 8) Aika, klo 15:02-15:21 Paikka apteekkiliikelaitoksen hallinnon neuvotteluhuone, FM 5, 5 krs. Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013. Yhall 29.10.2013 181.

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013. Yhall 29.10.2013 181. Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013 Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013 Yhall 29.10.2013 181 Yhall 173 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen(at)ylasavonsote.fi,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKILIIKENNE LIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 10.1.2014 ALKAEN

TAMPEREEN KAUPUNKILIIKENNE LIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 10.1.2014 ALKAEN TAMPEREEN KAUPUNKILIIKENNE LIIKELAITOKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 10.1.2014 ALKAEN Tampereen kaupungin valtuusto on 26.11.2008 hyväksynyt Tampereen kaupungin liikelaitosten johtosäännön. Johtosääntö tuli voimaan

Lisätiedot

Sääntökokoelma A 16 XII-2014 YKV Mitätöi lehden III-2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Yleistä

Sääntökokoelma A 16 XII-2014 YKV Mitätöi lehden III-2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Yleistä Sääntökokoelma A 16 XII-2014 YKV 10.12.2014 Mitätöi lehden III-2012 ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄN VIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1. Yleistä 1 Espoon seurakuntayhtymän viraston toiminta-ajatuksena on palvella Espoon seurakuntia

Lisätiedot

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi Hallitus 87 16.06.2017 VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN RAJOJEN MUUTTAMINEN Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Johtava lakimies Sari Forsström, p. 050 463 1667 Ehdotuksen perustelut

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje

Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje Savonlinnan kaupungin erityisalojen hankintaohje 1 Lähtökohdat Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (349/2007) (myöhemmin erityisalojen hankintalaki)

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009

HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 3 11 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 17 p:nä 2009 1 Toimiala Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston johtokunta ja sen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hankintasääntö (Sote hallitus , päivitetty sote yhtymähallitus 21.2.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hankintasääntö (Sote hallitus , päivitetty sote yhtymähallitus 21.2. 1 (8) Kainuun sosiaali- ja n hankintasääntö (Sote hallitus 16.12.2015, päivitetty sote yhtymähallitus ) 1 Hankintasäännön tarkoitus 2 Hankintayksikön tehtävä 3 Hankintojen toteutustapa ja periaatteet 4

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

5 Kokoukset Lautakunnan kokouksista, pöytäkirjoista ja muista asiakirjoista määrätään kunnan hallintosäännössä.

5 Kokoukset Lautakunnan kokouksista, pöytäkirjoista ja muista asiakirjoista määrätään kunnan hallintosäännössä. PUUMALAN KUNNAN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1/5 Kunnanvaltuusto hyväksynyt 5.11.2007 Voimaantulo 1.1.2008 1 Toiminta-ajatus Teknisen lautakunnan tarkoituksena on luoda fyysiset edellytykset asumiselle,

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus 8.6.2017 Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Sisältö Oulun kaupungin ostot Mikä on julkinen hankinta? Hankintatoiminnan ohjaus

Lisätiedot

Luonnosta esiteltiin hankintafoorumissa Yrittäjäjärjestöjen lausunnot ja

Luonnosta esiteltiin hankintafoorumissa Yrittäjäjärjestöjen lausunnot ja Valmistelu ja hyväksyntä: Valmistelu aloitettiin vuoden 2018 alussa Luonnosta esiteltiin hankintafoorumissa 15.5.2018 Kommentti vaiheessa 25.5.2018 saakka Yrittäjäjärjestöjen lausunnot 24.5.2018 ja 25.5.2018

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

-1- DIPAL LIITE 1a. HUSLABin pysyvä toimintaohje Johdanto

-1- DIPAL LIITE 1a. HUSLABin pysyvä toimintaohje Johdanto -1- DIPAL 30.1.2015 LIITE 1a HUSLABin pysyvä toimintaohje 2015 1. Johdanto HUSLAB on kunnallinen liikelaitos, joka on osa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän organisaatiota. Liikelaitoksen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

4 Liikelaitoksen yksiköt

4 Liikelaitoksen yksiköt Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Tampereen Infra Liikelaitoksen toimintasääntö 2017 TRE:445/00.01.02/2017 Lisätietoja päätöksestä Hallintosihteeri Tytti Marttila, puh. 040 801 6306, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi

Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi Kaupunkiympäristön palvelualueen johtaminen ja organisointi 1 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN TEHTÄVÄT... 2 2 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN PALVELUALUEEN ORGANISOINTI... 2 3 JOHTAMINEN... 4 4 VASTUUHENKILÖIDEN TEHTÄVÄT...

Lisätiedot

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Valtuusto 10.6.2009 1 SISÄLLYSLUETTELO Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunta... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta...

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 12.5.2014 PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Perusturvalautakunta ja jaostot Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ

Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ Kaarinan kaupunki KAARINAN KAUPUNGIN HANKINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Johtosäännön tarkoitus...1 2 Hankintakeskuksen tehtävä...1 3 Hankintojen toteutustapa...1 4 Hankintojen toteuttaminen kansallisen

Lisätiedot

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely

1 Toimiala. 2 Lautakunta. 3 Esittely (Kvsto 27.11.2002) 1 Toimiala Helsingin kaupungin nuorisolautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus huolehtivat kaupungin nuorisotoimesta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet Kaupunginhallitus 398 06.11.2017 Kaupunginhallitus 410 20.11.2017 Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet 945/00.01.01.00/2017 Kaupunginhallitus 06.11.2017 398 johtaja Riitta Luotio

Lisätiedot

euroa 3. Huonetilojen vuokralle ottaminen euroa

euroa 3. Huonetilojen vuokralle ottaminen euroa HELSINGIN KAUPUNKI VIRANHALTIJAN 1 (9) Viranhaltijan hankintavaltuudet VIRASTOTASOISET Virastopäällikkö 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin virastolta tai liikelaitokselta tai Helsingin ja Uudenmaan

Lisätiedot

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1. KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,

Lisätiedot

euroa 3. Huonetilojen vuokralle ottaminen euroa

euroa 3. Huonetilojen vuokralle ottaminen euroa HELSINGIN KAUPUNKI VIRANHALTIJAN 1 (9) Viranhaltijan hankintavaltuudet VIRASTOTASOISET Virastopäällikkö 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin virastolta tai liikelaitokselta tai Helsingin ja Uudenmaan

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Hallintosääntö Esitys Nykyinen 6 3 mom Kaupunginhallitus kohta 22: päättää maankäyttö- ja rakennuslain 91b :n tarkoittamista maankäyttösopimuksista,

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen.

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (5) 243 Toimivallan siirtäminen kaupunkiympäristön toimialalla hankintojen tekemisestä HEL 2018-000660 T 00 01 00 Päätös päätti: siirtää hankintojen toimivaltaa

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE

KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Konserniesikunnan toimintaohje 1.5.1 1 (6) KONSERNIESIKUNNAN TOIMINTAOHJE Kaupunginjohtaja 19.12.2011 Muutettu 27.5.2014 Voimaan 27.5.2014 1 Toiminta-ajatus Konserniesikunnan tehtävänä on johtaa, ohjata

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö / /2017 KHALL

Kaupunginhallitus Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö / /2017 KHALL Kaupunginhallitus 234 08.05.2017 Uudenkaupungin kaupungin hallintosääntö 1.6.2017 2764/00.01.01/2017 KHALL 08.05.2017 234 Yleistä Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeinen ohjausväline.

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 1 LUKU TUKIPALVELUIDEN TOIMINTA-AJATUS, RAKENNE JA TEHTÄVÄT 1 Toiminta-ajatus Jyväskylän seurakunnan tukipalveluiden

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015 Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Tampereen kaupungin hankintojen kilpailuttaminen Tampereen kaupungin eri yksiköiden hankintojen

Lisätiedot

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013 Yhtymähallitus 256 10.12.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013 Yhtymähallitus 256 10.12.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01. Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013 Yhtymähallitus 256 10.12.2013 Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013 Yhall 29.10.2013 181 Yhall 173 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

euroa 3. Huonetilojen vuokralle ottaminen euroa

euroa 3. Huonetilojen vuokralle ottaminen euroa HELSINGIN KAUPUNKI VIRANHALTIJAN 1 (9) Viranhaltijan hankintavaltuudet VIRASTOTASOISET Virastopäällikkö 1. Tukipalveluhankinnat Helsingin kaupungin virastolta tai liikelaitokselta tai Helsingin ja Uudenmaan

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä xxxkuun xx p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin

Lisätiedot

Tilintarkastuspöytäkirjasta annetut selvitykset. Tilintarkastaja, JHTT Paula Hellén-Toivanen (KPMG Kunta Oy) kirjoittaa :

Tilintarkastuspöytäkirjasta annetut selvitykset. Tilintarkastaja, JHTT Paula Hellén-Toivanen (KPMG Kunta Oy) kirjoittaa : Tilintarkastuspöytäkirjasta annetut selvitykset Kaupunginhallitus 20.5.2008 318 Kaupunginhallitus 14.10.2008 582 Tilintarkastaja, JHTT Paula Hellén-Toivanen (KPMG Kunta Oy) kirjoittaa 8.5.2008: Kuntalain

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö

Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Ympäristöterveydenhuollon toimintasääntö Johtokunta 29.5.2009 91 Yhtymäkokous 24.6.2009 91 Johtokunta 18.2.2011 23 Sisältö 1 Tavoitteet 2 2 Monijäseninen toimielin 2 3 Toimielimen tehtävät 2 4 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus

Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Korkeasaaren eläintarhan johtosäännön uudistus Nykyinen johtosääntö Ehdotus Perustelut 1 Toimiala 1 Toimiala 1 Toimiala Helsingin kaupungin eläintarhan johtokunta ja sen alainen Korkeasaaren eläintarha

Lisätiedot

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ ( 13) Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen johtokunta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ ( 13) Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen johtokunta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2019 1 ( 13) Aika, klo 08:31-10:16 Paikka apteekkiliikelaitoksen hallinnon neuvotteluhuone, FM5, 5.krs. Käsitellyt asiat 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.10.2013 118 Voimaan 1.1.2014 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimiala... 2 II LUKU... 2 2 Johtokunta... 2 III LUKU...

Lisätiedot

30.11.2009 Dnro 90/123/09

30.11.2009 Dnro 90/123/09 1 (6) Niuvanniemen sairaalan johtosääntö 1.1.2010 1. Luku Sairaalan toiminta, ohjaus ja valvonta 1 Sairaalan toiminta Johtokunta on 30.11.2009 hyväksynyt johtosäännön valtion mielisairaaloista annetun

Lisätiedot

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. 3 07 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä kesäkuun 18 p:nä 2014 1 Toimiala 2 Lautakunta 3 Esittely Helsingin kaupungin liikuntalautakunta ja sen alainen Helsingin

Lisätiedot