RUOTSALAISET LAINASANAT JA NIIDEN TUTKIMINEN SUOMEN JA VIRON KIELESSÄ

Transkriptio

1 TALLINNAN YLIOPISTO Lilia Mätlik RUOTSALAISET LAINASANAT JA NIIDEN TUTKIMINEN SUOMEN JA VIRON KIELESSÄ Seminaarityö Ohjaaja: Kristi Pällin Tallinna 2015

2 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...2 JOHDANTO LAINASANAT Lainasanojen merkitys Lainasanojen luokkitelu Sanojen lainaaminen LAINASANOJEN HISTORIALLISET IKÄKERROSTUMAT Suomen kielen lainasanojen historialliset ikäkerrostumat Viron kielenlainasanojen historialliset ikäkerrostumat LAINASANOJEN TUTKIMISMAHDOLLISUUKSIA Lainasanoissa tapahtuneet muutokset Lainasanojen äänteellinen mukautuminen Lainasanojen merkityssuhteiden muuttuminen BAKKALAUREUSTUTKIELMANI ESISUUNNITELMA...11 TIIVISTELMÄ...12 LÄHDELUETTELO

3 JOHDANTO Ruotsin kielen virallinen asema on kestänyt Suomessa vuosisatoja ja suuri osa suomen kielen vierassanoista on lainattu ruotsin kielestä tai sen kautta. Virossakin on melko pitkään ollut Ruotsin vallan aika, jonka aikana on tullut paljon kielillisiä ja kulttuurisia vaikutuksia sekä ruotsista että ruotsin kautta muualtakin Länsi-Euroopasta. Kysymykseen, kuinka paljon suomen kielessä on ruotsalaisia lainasanoja, on mahdotonta vastata ainakaan määrittelemättä tarkemmin, mitä suomen kielellä tarkoitetaan. Jos otetaan huomioon kaikki suomen kielen varieteetit vanhan kirjakielen, aluemurteet ja muut puhutun kielen muodot, lainasanojen määrä on moninkertainen verrattuna nykysuomen kirjakieleen, jossa lainasanoja lienee toista tuhatta. Viron kielessä on Huno Rätsepin mukaan ruotsalaisten lainasanojen lukumäärä lähes kymmenen kertaa pienempi, eli noin sanaa. Vaikka Suomessa ja Virossa on tehty useita ruotsalaisten lainasanoihiin liittyviä tutkimuksia erilaisistä näkokulmistä, ei ole tietääkseni niitä koskaan verrattu rinnakkain. Aionkin tehdä sen jonkin verran tässä seminarityössä ja sen jälkeen vähän tarkemmin bakkalaureustutkielmassanikin. Työni pääpaino on tehty teoreettiselle tiedolle eli lainasanojen ilmiön selittämiselle sekä ruotsalaisten lainasanojen tutkimismahdollisuuksien esittelemiselle ja se koostuu neljästä osasta: 1. Lainasanat, jossa selvitän käsitteettä lainasana, kuvan lainasanojen ryhmiä ja tarkastelen lyhyesti sanojen lainaamisen syita. 2. Lainasanoen historialliset ikäkerrostumat, jossa esittelen lainasanojen alkuperää suomen ja viron kielessä. 3. Lainasanojen tutkimismahdollisuuksia, jossa tarkastelen Virossa ja Suomessa tehtyä ruotsalaisten lainasanoihiin liityviä tutkimuksia ja artikkeleita. 4. Bakkalaureustutkielmani esisuunnitelma, jossa kerron tarkemmin mitä ja miten aion tutkia, esittelen aineston ja tutkimusmenetelmiä. 3

4 1. LAINASANAT 1.1. Lainasanan merkitys Yleisesti lainaamisella tarkoitetaan sanan lainamista suoraan yhdestä kielestä toiseen ja lainasana tarkoittaa siis kielestä toiseen siirtynyttä sanaa. Kielitieteellisessä kirjallisuudessa jaetaan vieraslähtöiset sanat kahteen ryhmään: lainasanoihin ja vierassanoihin. Niiden välinen ero on siinä, että lainasanat ovat taivutukseltaan, äänneasultaan ja painotukseltaan mukautuneet lainaajakieleen, samalla kun vierassanat sisältävät edelleen selviä vieraiden kielten piirteitä. Näin voi sanoa, että vierassanat ovat nuoret lainasanat. Kaikki vierassanat ovat lainasanoja, mutta kaikki lainasanat eivät ole vierassanoja. Esimerkiksi sellaiset ruotsalaiset lainat kuten kirkko ja kellari eivät ole vierassanoja, ja ovat mukautuneet niin, että kielitajussa ovat ne suomen kielen omaperäisten sanojen tasalla. Viron kielessä usein esintyvät sanat , spa, ufo, jazz ja referendum ovat samassa aivan selvästi vierassanoja. (T. Rattul, 2006) Vierassanat katsotaan monissa maissa vahingollisiksi omalle kielelle, koska ne yhtenäistävät kieliä ja vähentävät kielten moninaisuutta ja omaleimaisuutta. Suomessa ja Virossa kielitoimisto ei anna sitovia ohjeita sanojen käytöstä, vaan ainoastaan suosituksia. Suomen kieltä on kehitetty luomalla uudissanoja vierassanojen tilalle, mutta kaikki omaperäiset uudissanat eivät ole menestyneet ja hyvin usein vierassanoja käytetään, vaikka tarjolla on omakielinen sana. (I.Koponen, 2003) 1.2 Lainasanojen luokittelu Lainat voidaan jakaa neljään ryhmään sen mukaan, kuinka ne sopeutetaan kieleen: 1) Sitaattilainat 2) Erikoislainat 3) Yleislainat 4) Käännöslainat 1) Sitaattilaina on sanaa, joka siirtyy kielestä toiseen täysin muuttumattomana. Sitaattilainat eivät yleensä sopeudu lainaavan kielen taivutusjärjestelmään. Sitaattilainoista tyypillisimpiä ovat erisnimet tai uusi termistö (esim. halloween, freelance ). Yleisesti ottaen kielillä on kuitenkin tapana sopeuttaa vaikeasti äännettäviä sanoja tuttuun äänne- sekä taivutusjärjestelmäänsä ja tämän vuoksi vain suhteellisen uudet lainat säilyvät kielissä sitaattilainoina. ( 2) Erikoislainat ovat kieleen ja sen taivutusjärjestelmään osin sopeutuneita ilmauksia. Niillä yleensä on lähes täydellinen taivutusparadigma, mutta niiden äänneasu voi poiketa lainaavasta kielestä (esim. sisältää kielelle vieraita äänteitä). 4

5 Tyypillisimmin erikoislainat syntyvät, kun sanoja sopeutetaan kieleen esimerkiksi liittämällä lainasanan perään jokin omalle järjestelmälle tuttu pääte tai äänne (esim. banaani). 3) Yleislainat ovat yleensä kielen vanhimpia lainoja. Ne ovat niin äännerakenteeltaan kuin taivutukseltaankin sopeutuneet kieleen. Yleensä tämä sopeutuminen tapahtuu pitkän ajan kuluessa ja usein kieliyhteisö itse löytää esimerkiksi sitaattilainalle sopivimman ääntöasun, joka vakiintuu kieleen (esim. ruotsalaisperäinen sana sohva (soffa), joka on äänneasultaan mukautunut suomeen ja saanut täydellisen taivutuksen). Suurin osa yleislainoista on niin voimakkaasti kotiutuneita, ettei kielenpuhuja yleensä erota niitä ilman kielitieteellistä tietoa. 4) Käännöslainat ovat tavallisesti yhdyssanoja, jotka on muodostettu kääntämällä sanan osat omalle kielelle yksi kerrallaan. Esimerkiksi emolevy (motherboard), seebiooper (soap-opera). Käännöslainat voivat olla myös erikseen kirjoitettavia sanapareja, esimerkiksi musta aukko (black hole). ( 1.3 Sanojen lainaaminen Lainautuminen on kaikille kielille ominainen ilmiö, mutta yleisimmin sitä havaitaan tapahtuvan niin sanotuista maailman valtakielistä pienempien kieliyhteisöjen suuntaan. Kieli ei tule toimeen pelkillä omaperäisillä aineksilla ja kielenpuhujilla on kontakteja toisiin kieliin ja kulttuureihin. (K.Häkkinen, 1997b) Kielikontakteilla ymmärretään yksinkertaisimman määritelmän mukaan enemmän kuin yhden kielen käyttöä samanaikaisesti samassa paikassa. Kielikontakteissa kielet eivät ole keskenään tekemisissä vaan eri äidinkieltä puhuvat kielenkäyttäjät, jotka vaikuttavat millä tavalla jos ylipäätään tilanteessa käytetyt kielet muuttuvat. Tavallisin kielikontaktin seuraus on sanojen lainaaminen kielestä toiseen. Kieliyhteisössä vallitsevat normit ja arvostukset määräävät, mistä kielestä mihin kieleen lainaamista tapahtuu. (P.Rossi, 2012) Suomen ja viron kielet ovatkin olleet pikemmin lainasaajakielen asemassa, koska lainasanat kulkeutuvat yleensä kehittyneemmästä kieliyhteisöstä alkeellisempaan, ja sekä suomen että viron kielen puhujat ovat olleet tälläisessä asemassa varrattuna indoeurooppalaisten kielten puhujiin. Kun kieleen lainataan uusia sanoja, tarkoittaa se yleensä myös uuden käsitteen tai tarkoitteen tuloa sen kielen kultturipiiriin, siksi kulttuurillinen uudistus ja lainasana tulevat usein samasta lähteestä. Suomi ja Ruotsi ovat olleet kosketuksissa toisiinsa koko tunnetun historian ajan ja ruotsin kielellä onkin ollut kiistaton kulttuurihistoriallinen merkitys suomen kielelle. Ruotsalaisten lainojen joukkoon kuuluu paljon moniin eri elämänaloihin liittyvää sanastoa. Monet talous-, koulun, kirkon ja yhteskuntaelämän sanat ovat peräisin ruotsista, mutta myös rakentamiseen, ruokatalouteen ja vaatetukseen liittyvät sanat. Myös monilla ammattinimityksillä ja vihteen tai henkisen kulttuuriin liittyvillä sanoilla on ruotsalainen 5

6 alkuperä. Osa ruotsista tullut sanastoa on kansainvälistä eurooppalaista yhteisomaisuutta, jonka juuret ovat ranskassa, saksassa tai antiikin klassisissa kielissä. (K.Häkkinen,1997b) 1800-luvun alussa suuri osa vierasperäistä sanoista korvattiin Suomessa omakielisillä sanoilla. Silloin Suomi ei ollut avoin vieraalle vaikutuksele eikä vieraalle sanastolle, ja sanoja korvattiin omilla, koska haluttiin korostaa sanaston kansantajuisuutta. Nyt on tilanne muuttuunut ja kansainvälinen sanasto on kaupungistuneen ja koulutetun ihmisen jokapäivästä elämää, koska useimmat vierasperäiset sanat eivät tule vain kirjalliseen kielimuotoon vaan aivan tavalliseen jokapäivaseen puheeseen. Sanojen lainaamisen suurin ongelma on sanojen ääntämisen ja kirjoittamisen kysymys, koska ääntämisen ja kirjoittamisen erot ovat suuret. (I.Koponen, 2003) 2. LAINASANOJEN HISTORIALLISET IKÄKERROSTUMAT 2.1 Suomen kielen lainasanojen historialliset ikäkerrostumat Indoeurooppalaiset lainasanat - ovat vanhimpia suomen kielessä. Esimerkiksi sanat jyvä, marras eli kuollut, varsa sekä vasara. ( Balttilaiset lainasanat - noin eaa.. Balttilaisia lainasanoja ovat muun muassa ahdas, aina, morsian, sisar ja heimo. Suomen kielessä on yli 130 vanhaa balttilainaa. ( Germaaniset lainasanat - germaanisten sanojen lainautuminen alkoi jo varhaiskantasuomen aikana eli noin eaa.. Eesimerkiksi äiti, vainaja, avio, hurskas ja ranta. Vanhoja germaanisia lainoja on suomessa noin 500. ( Slaavilaiset lainasanat - suurin osa slaavilaisista lainoista on saatu muinaisvenäjästä aikaisintaan 600-luvulla jaa. Esimerkiksi lusikka, risti, pappi ja pakana. Nuoremmat slaavilaiset lainasanat ovat tulleet nykyvenäjästä, esimerkiksi kapakka, toveri, kanava. ( Ruotsalaiset lainasanat - yli puolet suomen lainasanoista on tullut ruotsin kielestä tai sen kautta. Vanhimmat ruotsalaiset lainasanat ovat 800-luvulta jaa., jolloin niitä tuli muinaisruotsista. Nuorimmat lainat ovat nykyajalta. Ruotsista ovat tulleet muun muassa sanat apina, housut ja hattu. ( lainasanat - tunnetaan etenkin Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi kaamos, jänkä, tunturi. Monien saamesta lainattujien sanojen levikki kattaa koko suomen. Esimerkiksi yleiskielen sanat kahlata, kenttä ja nuotio. Lisäksi on lainattu muun muassa hiihtoon ja käsityöhön liittyviä termejä. ( 6

7 2.2 Viron kielen lainasanojen historialliset ikäkerrostumat Huno Rätsepin mukaan viron kieleen tullut lainasanojen ikäkerrostumat ovat seuraavat: Balttilaiset lainasanat eaa., esim. liettualaiset šlúota, strāzdas > rästas; latvialaiset slota > luud. Germaaniset lainasanat ( eaa.,) esimerkiksi *skauniz > kaunis, *skrahā > raha, *stub > tuba. Slaavilaiset lainasanat on tullut kieleen ennen 1300 lukua. Sen kautta on lainattu esimerkiksi kristinuskon sanasto: крестъ rist, грамата raamat, погань pagan`, попъ papp. Venäläiset lainasanat tulivat kieleen 1300 luvun jälkeen, esimerkiksi блюда > liud, кнут > nuut. Vanhan ruotsin kielen lainasanat ( luvuilla). Sotaaiheiset lainasanat ovat tullut kieleen enimmäkseen venäjän tai ruotsin kielistä, esimerkiksi slagting > lahing. Alasaksa lainasanat ( luvuilla) vanhat alasaksa lainat ovat äännellisesti mukautuneet, uudemmat eivät ole, esimerkiksi spêgel > peegel, glâs > klaas, gaffele > kahvel, dûve > tuvi. Ruotsalaiset lainasanat ( luvuilla). Esimerkiksi plagu, kroonu, lant. Venäläiset lainasanat (1800 luku), esimerkiksi pliin, troska, klani-, porgand, puravik, prussakas. ( 3. LAINASANOJEN TUTKIMISMAHDOLLISUUKSIA Elävä kieli on alituisesti alttiina monelaisille muutoksille, joista jotkut syrjäyttävät ajan mittaan aikasemmin käytössä olleen variantin ja vakintuvat näin kieleen. Muutoksia tapahtuu useilla kielen eri osa-alueilla ja niitä voi tutkia monesta eri näkökulmasta. Sanasto ja sen kanssa lainasanasto on kielen osa-alueista se, joka avoimen luonteensa vuoksi muuttuu helpoimmin ja nopeimmin. Koska kieli kuvaa ja havainnoi ympäröivää maailmaa, tapahtuu kielessä sellaisia muutoksia, joiden ei voi katsoa johtuvan kielessä itsessään tapahtuvista muutoksista ne ovat kielenulkoiset eli kulttuuriset muutokset. Lainasanoissa tepahtuu myös kielellisiä muutoksia ja ne voivat liittyä lainasanan luonteeseen, kirjoitusasuun, taivutuksen, murrelevikkiin tai tyyliin. Lainasanoja tutkimalla voi tehdä myös monenlaisia päätelmiä kansojen välisistä kulttuurisuhteista.(k.anttila, 2008) 7

8 3.1 Lainasanoissa tapahtuneet muutokset Kristina Anttila oma pro gradu tutkielmassaan selvittää vuonna 1849 ilmeistynyt ensimmäisen suomenkielisen keittokirjan, Kokki-kirjan ruotsalaiset lainasanat (substantiivit) ja tarkastelee niissä tapahtuneita muutoksia nykykirjakieleen ja nykykeittokirjaan verratuna. Mielenkiintoiseksi tekee sen tosiasia, että kirjan ilmestyminen ajoittuu varhaisnykysuomen kaudelle, jolloin haluttiin eroon erityisesti ruotsalaisista lainasanoista ja niitä pyrittiin korvamaan kielen omaperäisiä sananmuodustuskeinoja käyttäen. (K.Anttila, 2008) Huolimatta kielellisestä purismista ei ole sen tutkimusen mukaan ruotsalaisissa lainasanoissa tapahtunut kovin paljon muutoksia: 70% Kokki-kirjassa esiintyvistä ruotsalaisista lainasanoista on edelleen käytössä nykykirkakielessä, ja vajaa kolmannes (30%) on jäänyt käytöstä. Osa näistä esiintyy varmasti etenkin länsimurteissa tai arkisessa puhekielessä, mutta kirjoitetussa kielessä niitä ei enää käytetä. Osat sanat on itse säilynyt, mutta niiden kirjoitusasu on muuttunut, ja runsaammin esiintyikin nimenomaan tälläisiä kielellisiä muutoksia. Mutta noin 41% Kokki-kirjan ruotsalaisista lainasanoista ei ole tapahtunut mitään muutoksia ei tyylin, kirjoitusasun, esiintymisympäristön eikä merkityksen muutoksia. (K.Anttila, 2008) Lisäksi tutkielmassa analysoidaan keittokirjassa ruotsalaisten lainasanojen rinnalla esiintyviä synonyymejä sekä sanoja, jotka nykykirjakielessä ovat korvanneet tietyt ruotsalaiset lainasanat. Sekä Kokki-kirjassa että nykykirjakielessä ruotsalaisten lainojen rinnalla käytettävät sanat osoittavat, että erityisesti alun perin ruotsalaisten lainojen rinnalla on haluttu käyttää joko omaperäisiä tai vanhempia lainasanoja, toisinaan ruotsalaisen lainasanan rinnalle on vakiintunut toinen laajalevikkisempi ruotsalainen lainasana. (K.Anttila, 2008) 3.2 Lainasanojen äänteellinen mukautuminen Suomen ja viron kielet muokkavat omien sanojen mallin mukaisiksi vieraista kielistä lainaamiaan sanoja. Tämän muokkauksen syvyys on aikojen kuluessa muuttunut. Klaus Laalo selvitteleekin artikkelissaan lainasanojen sopeutumista suomen äännejärjestelmään. Muista kielistä suomeen omaksuttu sanasto on usein muokkautunut äänneasultaan lainautumisen yhteydessä. Tällaisessa muokkautumisessa voidaan erottaa kaksi päätyyppiä: suomen kielelle vanhastaan outojen äänteiden korvautuminen tutuilla äänteillä ja suomen kannalta vieraiden äänneyhtymien muokkautuminen kielessä vanhastaan tuttuun asuun. Jos lainasanassa esiintyy suomen kielelle vieraita äänteitä, nämä korvautuvat usein sellaisilla suomessa jo esiintyvillä äänteillä, jotka ovat jokseenkin samankaltaisia. Esimerkiksi ruotsin bänk-sanan b-äänne on korvautunut p:llä, ja sana on suomeen lainautuessaan kehittynyt asuun penkki; ruotsin gummi on muokkautunut asuun kumi ja ruotsin dill asuun tilli. (K. Laalo, 1990). Lainasanojen äänneasu on voinut muuttua siitäkin syystä, että lainanantajakielen sanassa on esiintynyt sellaisia äänneyhtymiä, joita suomessa ei ole, ja tällaiset vieraat äänneyhtymät ovat yksinkertaistuneet tai muuntuneet. (K. Laalo, 1990) 8

9 Esimerkkinä on germaaninen strand, jonka alussa esiintyvistä kolmesta konsonantista str- on suomen kielessä säilynyt vain viimeinen - ranta. Myös ruotsin skruv ja suomen ruuvi. On myös sellaisia äänteellisen muokkautumisen tapauksia, joissa konsonantti on muuntunut vokaaliksi (esim. verbi huilata on lainattu ruotsin asusta hvila). (K. Laalo, 1990) Klaus Laalon mukaan, sen lisäksi, että lainasanojen äänneasu usein muokkautuu suomen äännerakenteen vaikutuksesta, tapahtuu myös sellaista muuttumista, että lainasanat vähitellen muokkaavat suomen äännejärjestelmää. Kielikontaktien aiheuttama äännejärjestelmän muuttuminen ilmenee varsinkin siten, että kielessä alkaa esiintyä uudenlaisia konsonanttiyhtymiä. Aikaisemmin äänneyhtymä kt oli suomen äännejärjestelmälle niin vieras, että lainasanoissa esiintynyt kt korvautui ht:llä (esim. lehtori, tahti, vrt. ruotsin lektor, takt). Uudemmissa lainasanoissa kt-yhtymä on kuitenkin säilynyt (bakteeri, kaktus, vektori). Lisäksi voi ilmaantua myös uusia äänteitä. Uusia äänteitä, jotka eivät ole vielä täysin kotiutuneet suomeen, ovat mm. b ja g. Sellaiset erot kuin baarit paarit ja guru kuru ilmenevät vain kirjoitetussa kielessä, kun sen sijaan puheessa b ja g korvautuvat usein p:llä ja k:lla. Puhuttuunkin suomeen on kuitenkin varsin hyvin kotiutunut d, joka on äännejärjestelmässä paljon keskeisemmässä asemassa kuin b tai g: suomessa on lukuisia sellaisia pareja, joissa sananmuotojen merkityksen ero perustuu vain d:n ja t:n eroon (esim. laidan laitan, madon maton ). (K. Laalo, 1990). 3.3 Lainasanojen merkityssuhteiden muuttuminen Kieleen lainattu sana ei aina kopioi lähdekielen merkitystä tai merkityksiä, vain saa usein siitä kapeamman tai laajemman tai kokonaan uuden merkityksen. Tämä johtuu kulttuurillisistä eroista, paikallisista etnografisista erityispiirteistä, erilaisesta kasvi- ja eläinlajien leviämisestä, tabuista jm. Merkityksen muuttuminen tapahtuu usein myöhemmin, lainaamisen jälkeen, ja sen syynä on olosuhteiden tai esineiden muuttuminen. Joissakin tapauksissa on samaa sanaa lainattu toistuvasti, eri aikoin eri merkityksessä. Sanojen ja niiden merkitysten leviäminen murteissa auttaa määrittämään lainojen liikesuunan ja samalla löytää murrealueilta eri suunnista tullut lainoja. (Oja, V; Metsmägi, I, 2009) On kolme tyyppiä merkityseroja: 1) Merkityksen kapeutuminen- lainasanan merkitys on kapeampi kuin lainan lähdekielessä 2) Merkityksen laajeneminen- lainasanan merkitys on laajempi kuin lainan lähdekielessä 3) Merkityksen muuttuminen- lainasana on saanut uuden merkityksen Lainasanan merkitys või kapeutua, kun lähdekielessä on sanalla useita merkityksiä tai se merkitsee suhteellisesti laajaa käsiteettä. Monissa tapauksissa on alkuperäisessä kielessä monimerkittyksellinen sana lainattu viron kieleen merkitsemään vain osa aalkuperäisestä merkityksestä. Lainasanan merkitys või kapeutua toistuvien kielikontaktien seurauksena. (Oja, V; Metsmägi, I, 2009) Laajenettua merkitystä voimme nähdä monissa lainaatuissa eläinnimityksissä, joissa nuoren eläimen tai samasukupuolisten yksilöiden nimityksestä on tullut lajin yleisnimitys. 9

10 Esimerkiksi suomenkielinen sana kili (murteeissa myös kila, kili, kile, kilu, kilo < rts killa, kille, kilu), jota käytetään paikoitelleen yleisnimityksenä, paikoitelleen naaraan tai nuoren eläimen nimityksenä. Alussa vain yhtä käsiteettä merkitsevä lainasana voi saada lisäksi aivan uusia lisämerkityksiä. Lainasanat, joita käytetään yleiskielessä älkuperäisestä laajemassa merkityksessä, voivat murteisiin olla merkitykseltä alkuperäiseen identtisiä. (Oja, V; Metsmägi, I, 2009) Jos lainasanan ja lähtösanan kaikki merkitykset ovat erilaisia, on merkityksen muuttuminen tapahtunut jokun yhteyyden perusteella. Lainasana või erottua alkuperäisestä myös tavalla, kun osaa merkityksistä puuttuu, kuun taas on lisäntynyt uusia. (Oja, V; Metsmägi, I, 2009) Luonnolliset erot, erilainen kasvi- ja eläinlajien leviääminen, maatalouskäytännöt jms on aiheuttaneet myös myöhempien lainasanojen merkitysten muutoksia, niin samanlaiset lainasanat merkitsevat itämerensuomalaisissa kielissä erilaisia kasveja tai eläimiä. Esimerkiksi samasta lähteestä lainaattu kaal-vartaloinen sana merkitsee itämerensuomalaisissa kielissä kahta erilaista vihannesta: suomen kaali (vrt rts. kål), mutta viron kaal, kaalikas vanha-rts kaal, kal. Usein on sanan merkitys muuttunut myöhemmin, lainaamisen jälkeen, esim. kun joku työkalu tai muu erityinen esine korvataan täydellisemalla, samalla tai ominaisuuksilta läheisellä esineellä, on entisen nimityksen käyttö aivan yleinen. (Oja, V; Metsmägi, I, 2009) 10

11 4. BAKKALAUREUSTUTKIELMANI ESISUUNNITELMA Tutkielmassani lähden siitä, että samankaltaisten historiallisten tapahtumisten ja kielikontaktakteiden seurauksena löytyy viron ja suomen kielen lainasanastosta yhteisiä ruotsalaisia lainavartaloja, joiden merkitys voisi vuosien myötä pysyä samana tai muuttaa eri syistä. Tavoitteenani onkin tuoda esiin samojen lainavartaloiden merkitysten yhtäläisyyksiä ja eroja viron ja suomen kielessä, rinnastaa ne vartalon alkuperäiseen merkitykseen ruotsin kielessä, sen jälkeen analysoida ja taustatieden (eli aikasempien tutkimusten) perusteella selittää muutosten syitä. Koska sanojen lainaaminen ruotsin kielestä suomeen on jatkuva prosessi, voi joskus olla hankala määritellä ruotsalaislainojen tarkkaa määrää. Siksi aloitan viron kielen ruotsalaisista lainosanoista, joiden lukumäärä on konkreettisempi. Sanakirjojen avulla etsin niitä vartaloita myös suomen kielestä ja kiinitan huomioon merkitystelle. Käytän alussa vain yleiskielen sanakirjoja. Jos tästä ainestosta ei riitä, tai tulokset on jostakin syystä epätyydyttäviä, otan käyttön myös sekä suomen, että viron murteiden sanakirjoja, jotta variatiivisuus olisi suurempi. Todennäköisesti suomen murteista katson vain lounais-, hämäläis- ja lounaishämäläismurteita, koska ne ovat viron kieleen läheisimmat. Jos ainestoa tulee liian paljon, siis voi sitä kaventaa, esimerkiksi käsitelemalla sanaluokkia erikseen (substantiivit vai verbit). 11

12 TIIVISTELMÄ Seminaarityöni aiheena on ruotsalaiset lainasanat suomen ja viron kielessä ja tavoitteenani on perehtyä tähän aiheeseen lukemalla aikasempia tutkimuksia, ja samalla löytää näkökulmaa, josta voisin jatkaa aiheen tutkimista bakkalaureustutkielmassani. Työni pääpaino on tehty lainasanojen ilmiön selittämiselle ja ruotsalaisten lainasanojen tutkimismahdollisuuksien esittelemiselle. Lainaamisella tarkoitetaan sanan lainamista suoraan yhdestä kielestä toiseen ja lainasana tarkoittaa siis kielestä toiseen siirtynyttä sanaa. Kielitieteellisessä kirjallisuudessa jaetaan vieraslähtöiset sanat kahteen ryhmään: lainasanoihin ja vierassanoihin. Niiden välinen ero on siinä, että lainasanat ovat taivutukseltaan, äänneasultaan ja painotukseltaan mukautuneet lainaajakieleen, samalla kun vierassanat sisältävät edelleen selviä vieraiden kielten piirteitä. Lainat voidaan jakaa neljään ryhmään sen mukaan, kuinka ne sopeutetaan kieleen: 1) sitaattilainat, 2) erikoislainat, 3) yleislainat, 4) käännöslainat Lainautuminen on kaikille kielille ominainen ilmiö, mutta yleisimmin sitä havaitaan tapahtuvan niin sanotuista maailman valtakielistä pienempien kieliyhteisöjen suuntaan. Suomen ja viron kielet ovatkin olleet pikemmin lainasaajakielen asemassa. Lainasanoja voi tutkia monesta eri näkökulmasta. Esimerkiksi saa tarkastella lainasanoissa tapahtuneita muutoksia seka kielellisiä että kultturisia, tai tutkia lainasanojen äänteelistä mukautumista. Lainasanojen merkityssuhteiden muuttuminen on vielä yksi mahdollinen läheistymistapa. Lainasanoja tutkimalla voi tehdä myös monenlaisia päätelmiä kansojen välisistä kulttuurisuhteista. Aion tutkia tämän aiheen edellenkin ja bakkalaureustukielmani tavoitteena on löydä viron ja suomen kielen lainasanastosta yhteisiä ruotsalaisia lainavartaloja, tuoda esiin samojen lainavartaloiden merkitysten yhtäläisyyksiä ja eroja viron ja suomen kielessä, rinnastaa ne vartalon alkuperäiseen merkitykseen ruotsin kielessä, sen jälkeen analysoida ja taustatieden perusteella selttää muutosten syitä. 12

13 LÄHDELUETTELO Anttila, Kristina ANJOWISTA ÖLJYYN:Kokki-kirjan (1849) ruotsalaiset lainasanat ja niissä tapahtuneet muutokset nykykieleen verrattuna. Häkkinen, Kaisa Mistä sanat tulevat: Suomalaista etymologiaa. Häkkinen, Kaisa Kuinka ruotsin kieli on vaikuttanut suomeen? Suomen Kielen Seuran vuosikirja, s Koponen, Ilona Vierassanojen käytön vertailu suomen- ja venäjänkielisissä sanomalehdissä. Laalo, Klaus Ruuvi, rossi, krossi ja skruuvi. Lainasanat ja suomen muuttuva äännejärjestelmä. Kielikello 4/1990. Oja, Vilja; Metsmägi, Iris Laensõnade tähendussuhetest. Eesti Rakenduslingvistika Ühingu aastaraamat 9, s Rattul, Timo Vieraspäräistä sanastoa Helsingin Sanomien taloussivuilla. Rossi, Paula Lysti, kööki ja rupulaaki ruotsalaisperäset sanat oululaisessa kielenkäytössä. Rätsep, Huno Leksikoloogia. Sõnavara päritolu. Põlis-, laen- ja tehissõnad. Internet-lähteet - Sõnavara rahvusvaheline markeering. Laenude liigid - Rätsep, Huno Leksikoloogia. Sõnavara päritolu. Põlis-, laen- ja tehissõnad. - Selityksiä ja lisätietoja verkkokielioppiin. FinnLectura 13

14