KIRKON KOULUTUSKESKUS 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRKON KOULUTUSKESKUS 2017"

Transkriptio

1 KIRKON KOULUTUSKESKUS TOIMINTA-AJATUS JA VISIO 2020 Kirkon koulutuskeskus (KK) palvelee seurakuntia järjestämällä ja koordinoimalla henkilöstökoulutusta sekä osallistumalla kirkon alan koulutuksen kehittämiseen. Tavoitteena on, että Kirkon koulutuskeskus tunnetaan korkeatasoisena koulutus- ja kehittämisyksikkönä, jossa vahvistamme hengellistä elämää ja uskomme kirkon työhön, mahdollistamme moniammatillisia kohtaamisia, inspiroimme, opimme yhdessä ja toimimme verkostoissa. Visiota avataan laajemmin Kirkon koulutuskeskuksen koulutusajattelua kuvaavassa dokumentissa (löytyy Sakastin Koulutus-sivuilta). 2 KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN PYSYVÄT TEHTÄVÄT JA VASTUUALU- EET Tehtävät voidaan jakaa neljään kokonaisuuteen, joista kaksi ensimmäistä ovat keskeisimmät. 1. Kirkon koulutuskeskus järjestää erityisasiantuntemusta edellyttävää henkilöstökoulutusta. Henkilöstökoulutuksen ja sen koordinoinnin tavoitteena on tukea henkilöstön ammatillista osaamista vastaamaan kehittyvää kirkon ja seurakuntien työtä. Kirkon henkilöstökoulutuksen koordinoijana Kirkon koulutuskeskus (1) vahvistaa jatkuvaa ja suunnitelmallista henkilöstön kehittämistä seurakunnissa, (2) selvittää seurakuntien ja kirkon henkilöstön koulutustarpeita sekä arvioi saatujen tietojen perusteella koulutustarjontaa ja toteutuneita koulutuksia, (3) kehittää vastuullaan olevien koulutusten opetussuunnitelmia ja toteutusmalleja, (4) laatii yhteistyösopimuksia kouluttavien laitosten ja järjestöjen kanssa (JärKi- ja Kiko-sopimukset) sekä (5) toimittaa ja julkaisee vuosittain Kirkon henkilöstökoulutuskalenterin. Henkilöstön koulutuksen ja kehittämisen keskeinen yhteistyöfoorumi on KK:n johdolla kokoontuva yhteistyöneuvottelu hiippakuntien kanssa (ns. dekaanikokous). Koulutuskeskuksen koulutustoiminnan tehtäväalueita ovat: pastoraalitutkinnot raamattuteologia ja raamattutyö jumalanpalvelus kirkkomusiikki diakonia- ja yhteiskuntatyö kasvatus sielunhoito työnohjaus ja muu ohjaajakoulutus johtaminen, talous ja hallinto konsulttivalmennus.

2 2 (27) Oman koulutustoimintansa ohella KK järjestää yhteistyössä muiden koulutuspalvelujen tuottajien kanssa koulutusta mm. seuraavilla tehtäväalueilla: bibliodraama viestintä kirkon kansainvälisen työn koulutus. 2. Kirkon koulutuskeskus koordinoi Kirkkohallituksen koulutuspoliittista vaikuttamistoimintaa sekä ennakoi kirkon tehtäviin kelpoistavien tutkintojen osaamistarpeiden ja aloittajatavoitteiden muutoksia. Tavoitteena on mahdollistaa seurakuntien työn tarpeita vastaava, laadukas, kattava ja taloudellinen koulutus osana yhteiskunnan koulutusjärjestelmää. Koulutuspoliittista vaikuttamistoimintaa koordinoidaan KK:n johtamassa Ammatillisen koulutuksen ryhmässä (AKR), joka raportoi vuosittain eri koulutusalojen kysymyksistä kirkkohallitukselle ja piispainkokoukselle. 3. KK:n työntekijät toimivat monissa kirkon erityistehtävissä asiantuntijoina, kehittäjinä ja konsultteina. Nämä tehtävät voivat olla seurakunnallisia, hiippakunnallisia tai kokonaiskirkollisia. Työntekijät toimivat Suomen ev.-lut. kirkon edustajina oman alansa kansallisissa (esimerkiksi OKM tai OPH) ja kansainvälisissä toimikunnissa tai työryhmissä. 4. Neljäs tehtäväalue on kokous- ja majoitustoiminta. Jossa huolehditaan mm. koulutusten edellyttämästä majoitustoiminnasta, kokouksista, neuvottelupäivistä sekä konferensseista jne. Keskeiset haasteet ja tulevaisuuden näkymät Koulutustoiminta edellyttää jatkuvaa tulevaisuuden ennakointia, koulutustarpeiden selvittämistä ja oman toiminnan arviointia sekä koulutustarjonnan ja sisältöjen kehittämistä seurakuntien tarpeita vastaavaksi. Tällä hetkellä keskeisiä kehittämishankkeita ovat henkilöstökoulutuskalenterin uudistaminen sekä erityiskoulutusten ja johtamiskoulutuksen kehittäminen. Koko koulutustoiminnan sisällöllinen painopiste on seurakuntalaisten kanssa tehtävän työn vahvistumien. Koulutuspolitiikan alueella tavoitteena on proaktiivisesti vaikuttaa ja reagoida yhteiskunnan koulutusjärjestelmän kehityshankkeisiin ja muutoksiin. Olennaisimmat haasteet koskettavat ammatillisen koulutuksen reformia, työssäoppimisen kehittymistä kaikilla koulutusaloilla, kanttorikoulutusta sekä seurakuntien varhaiskasvatuksen ja perhetyön osaamista. 3 TULOSKORTIN TEHTÄVÄALUEET KONKRETISOITUNA A) Edunvalvonta ja vaikuttaminen Koordinoi Kirkkohallituksen koulutuspoliittista vaikuttamistoimintaa Seuraa koko ammatillisen koulutuksen kenttää erityisesti kirkon tehtäviin valmistavien koulutusten näkökulmasta. Käytännössä tämä tarkoittaa AKR:n toiminnan johtamista. Se mm. laatii vuosittain raportin ammatillisen koulutuksen seurannasta, kokoaa laajat tilastot koulutuksen kehityksestä sekä ohjaa koulutuksen seurantaryhmien toimintaa (kanttorikoulutus, diakoniakoulutus, kasvatuksen koulutuksen seurantaryhmät, kansainvälisen työn koulutuksen seurantaryhmä) Ennakoi kirkon tehtäviin kelpoistavien tutkintojen osaamistarpeiden ja aloittajatavoitteiden muutoksia Osallistuu OKM & OPH koulutuspoliittisiin työryhmiin. Valmistelee kkh:n koulutuspolittiiset lausunnot. Tekee yhteistyötä kouluttavien oppilaitosten ja alalle opiskelevien opiskelijajärjestöjen kanssa

3 3 (27) B) Kirkon yhteiset tehtävät Järjestää erityisasiantuntemusta edellyttävää henkilöstökoulutusta kirkon työntekijöille. Tehtäväalueina: kasvatus, diakonia, raamattuteologia, sielunhoito, jumalanpalveluselämä, musiikki, johtaminen, työnohjaus, organisaatiokonsultaatio sekä harjoittelun ohjaajakoulutus. Yhteistyössä muiden KKH:n yksiköiden kanssa osallistuu mm. viestinnän ja kansainvälisten koulutusten kehittämiseen. Koordinoi koko kirkon henkilöstökoulutuksen suunnittelua, kehittämistä ja toteuttamista. Laatii yhteistyösopimuksia kouluttavien laitosten ja järjestöjen kanssa (JärKi- ja Kiko-sopimukset). Toimittaa ja julkaisee vuosittain Kirkon henkilöstökoulutuskalenterin. Vastaa KK:n ja hiippakuntien yhteistyöelimenä toimivan dekaanikokouksen valmisteluista, kehittämisestä ja toimenpiteiden toteuttamisesta. C) Seurakuntien toiminnan kehittäminen / tukeminen (kohdat B ja C linkittyvät erittäin vahvasti toisiinsa) Vahvistaa jatkuvaa ja suunnitelmallista henkilöstön kehittämistä seurakunnissa Selvittää seurakuntien ja kirkon henkilöstön koulutustarpeita sekä arvioi saatujen tietojen perusteella koulutustarjontaa ja toteutuneita koulutuksia Kehittää vastuullaan olevien koulutusten opetussuunnitelmia ja toteutusmalleja D) Muut kkh:n tehtävät KK:n työntekijät toimivat monissa kirkon erityistehtävissä asiantuntijoina, kehittäjinä ja konsultteina. Esimerkiksi reformaation merkkivuonna KK:n työntekijät kantoivat merkittävää vastuusta monista merkkivuoden asiantuntijatehtävistä. Työntekijät toimivat Suomen ev.-lut. kirkon edustajina oman alansa kansallisissa ja kansainvälisissä toimikunnissa tai työryhmissä. E) Muut työt Kokous- ja majoitustoiminnassa huolehditaan mm. koulutusten, kokousten, seminaarien ja konferenssien edellyttämästä majoitustoiminnasta (esim. Arvojen Akatemia). 4 TOIMINNAN RESURSSIT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN 4.1 Henkilöstö ja neuvottelukunta Kirkon henkilöstökoulutuksen ja henkilöstön kehittämisen edistäminen edellyttävät Kirkon koulutuskeskukselta osaavaa henkilöstöä, hyvin toimivia yhteistyöverkostoja ja riittäviä resursseja. Monessa suhteessa tämä tavoite on toteutunut hyvin viimeisten vuosien aikana. Tavoitteen toteutumista ovat edistäneet mm. suunnitelmallinen määrärahojen ja resurssien vahvistaminen sekä myös koulutustoiminnan tuotot. Kehittämistoiminnasta huolimatta muutamalla koulutusalalla toiminnan haasteet ylittävät käytettävissä resurssit. Vuonna 2017 tehtäviä hoitivat päätoimiset työntekijät, mutta muutamia tehtäviä hoidetaan sijaisjärjestelyin. Kouluttajien työajan käyttöön on kahtalainen paine: yhtäältä oman alan koulutuksesta vastaaminen ja siihen liittyvät koordinaatio- ja koulutustehtävät, toisaalta ulkoa päin tulevat toimeksiannot ja toiveet kouluttajien asiantuntemuksen käyttämisestä kirkon yhteisiin hankkeisiin sekä yhteiskunnallisella puolella mm. peruskoulutuksen suunnittelun hyväksi. Vuonna 2017 merkittävä haaste oli reformaation merkkivuosi, joka heijastui huomattavasti muutamien asiantuntijoiden työhön. Myös ammatillisen koulutuksen reformi työllisti huomattavasti koulutuspoliittiseen vaikuttamistoimintaan osallistuvia asiantuntijoita. Seurakuntaopiston kanssa tehdyt yhteistyösopimukset muodostavat edelleen toimivat puitteet sekä kokouspalvelun että myös muiden tukipalvelujen järjestämisestä. Koulutuskeskuksen neuvottelukunnan jäsenillä ja heidän monipuolisella asiantuntemuksellaan on tärkeä rooli kehitettäessä KK:n tulevaa toimintaa ja luotaessa edellytyksiä koulutuksen arvioinnille kirkossa. Neuvottelukunta kokoontui 3 kertaa, joista toukokuun tapaaminen oli työntekijöiden kanssa järjestetty työseminaari.

4 4 (27) Neuvottelukunnan kokoonpano on on seuraava: Hiippakuntadekaani Sakari Häkkinen (puheenjohtaja), kirkkososiologian professori Kati Tervo-Niemelä, kanttori, MuM, KM Jenni Urponen, asiakaspäällikkö Asteri Saarikkomäki, kehitysjohtaja Hannu Harri, uskonnonpedagogiikan professori Martin Ubani, oppilaitospastori Jenni Siljander, kirkkoherra Annakaisa Rantala ja johtaja Björn Wallén. Koulutuskeskuksen työntekijät Dos. TT, AmO, pastori Kari Kopperin (2005 ) vastuulla on Kirkon koulutuskeskuksen johtaminen ja kirkollisen koulutuksen koordinointi ja kehittäminen sekä systemaattisen teologian asiantuntijatehtävät. TM, pastori Mika Aspisen (2004 ) tehtäväalueita ovat raamattuteologian pastoraalikoulutus sekä raamattuteologian ja homiletiikan erityiskoulutus. MuM Katarina Engström (2016 ) on toiminut kirkkomusiikin kouluttajan sijaisena vastuualueinaan kanttorien peruskoulutuksen seuranta, täydennyskoulutuksen koordinointi ja toteutus sekä osallistuminen jumalanpalvelusja harjoittelunohjaajakoulutuksiin. TT, MuM, pastori Juhani Holman (2012 ) tehtäväalueita ovat jumalanpalveluselämän pastoraalikoulutus ja erityiskoulutukset. KM, organisaatiokonsultti FINOD Terttu Malon ( ) tehtäväalueita ovat johtamiskoulutus sekä työyhteisöjen kehittäminen. KM, Marja Pesosen (2002 ) tehtäväalueita ovat kasvatuksen koulutus, sen kehittäminen ja koordinointi sekä osallistuminen koulutuspoliittiseen vaikuttamistoimintaan ja henkilöstökoulutuskalenterin toimittamiseen. TM, past., työnohjaaja, AmO Eeva Salo-Kopperin (2005 ) tehtävänä on ammatillisen koulutuksen seuranta, henkilöstökoulutuksen koordinaatio ja henkilöstökoulutuskalenterin toimittaminen ja pastoraalikoulutuksen kokonaisuuden kehittäminen. TT, khra Juha Tanska toimi ma. johtamiskouluttajana ( ) tehtäväalueenaan erityisesti talouden ja hallinnon kysymykset toimi. TM pastori, psykoterapeutti Sirkku Tukiaisen (2016 ) tehtäväalueita ovat sielunhoidon pastoraalikoulutus ja erityiskoulutukset. Sosionomi (YAMK), diakonissa, psykiatrinen esh., AmO Helena Tuomisen (2011 ) tehtäväalueita ovat diakonian koulutus, sen kehittäminen ja koordinointi, pastoraalikoulutus sekä osallistuminen koulutuspoliittiseen vaikuttamistoimintaan ja henkilöstökoulutuskalenterin toimittamiseen. TM, past., työnohjaaja, työyhteisökehittäjä Markku Tynkkysen (2009 ) tehtäväalueita ovat johtamiskoulutus ja työnohjaajakoulutus. Toimistotyöntekijät Toimistosihteerin virassa on yo-merkonomi, teol. yo Terhi Mäkeläinen (1982 ). Hänen tehtäviinsä kuuluvat erityisesti KK:n hallintoon, talouteen ja kiinteistönhoitoon liittyvät asiat sekä johtajan avustaminen.

5 5 (27) Kurssisihteerinä toimi merkonomi Ulla Pyykkö (1998 ). Hänen tehtäviinsä kuuluu kokonaisvastuu pastoraali-, erityis- ja täydennyskurssien käytännön järjestelyistä sekä yhteydenpito kurssilaisiin ja tuomiokapituleihin. Kirkkohallituksen ja Kirkkopalveluiden yhteistyösopimuksen perusteella KK:n kokouspalvelua hoitaa Kirkkopalveluiden myyntisihteeri Kati Väliaho asti / Gitta Nyyssönen alkaen. Sopimuksen mukaisesti Koulutuskeskus maksaa hänen palkkakustannuksistaan n. 50 %. 4.2 Tila-, kalusto- ja tietopalveluresurssit Nykyisin KK:n käytössä olevasta rakennuksesta 1/3 on vuokrattu Seurakuntaopistolle. KK:n käytettävissä olevat tilat riittävät nykyiseen toimintaan ja tarvittaessa koulutuksia voidaan järjestää ulkopuolisissa koulutustiloissa. Vuonna 2014 on uusittu luentosalien koulutustilojen kalusteet vastaamaan entistä paremmin koulutustoiminnan pedagogisia haasteita ja kesällä 2015 uusittiin muiden koulutustilojen, aulojen ja oleskelutilojen kalusteet. Vuonna 2016 uusittiin toimistotilojen kalusteet ja saatettiin valmiiksi kesken jääneitä hankkeita ja tehtiin tarvittavia korjauksia. Jatkossa on vielä parannettava akustiikkaa, päivitettävä koulutustilojen tekniikkaa, laajennettava langatonta verkkoa myös majoitustiloihin sekä uusittava käytävien esteettistä ilmettä (taulut yms.), KK:n sähköisten palvelujen kehittäminen on jatkuva haaste. Tämä tarkoittaa mm. verkkosivujen ja sähköisen henkilöstökoulutuskalenterin jatkuvaa kehittämistä ja päivitysjärjestelmien luomista sekä verkkopedagogiikan edellyttämien työvälineiden hyödyntämistä. Apaja oppimisympäristön käyttöä pyritään kehittämään. Kirjastoa on voitu ylläpitää suunnitelmien mukaisesti. 4.3 Talous KK:n toiminta- ja taloussuunnitelman tavoitteena oli kirkkohallituksen asettama talousarvion kehys (0 %). Vuoden 2017 toimintajäämä budjettiarviossa oli Toimintavuoden tulot toteutuivat 99,3 % ja menot 97,9 %, talousarvion nettotuloksen ollessa 99,1 %. Käytännössä tämä tarkoitti n :n alitusta talousarvioon. Kokonaisuutena voidaan arvioida, että KK:n nykyinen toiminta on suhteutettuna käytettäviin taloudellisiin resursseihin tasapainossa.

6 6 (27) Liite 1 KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN KOULUTUKSET VUONNA 2017 Opintopisteet Arvioitu osallistujien määrä Toteutunut osallistujien määrä Kertyneet opintopisteet = päättyneet koulutukset Pastoraalitutkinto Sana ja elämä I 1.17 ja Sana ja elämä II 1.17 ja Sana ja elämä 1.17 ja Sielunhoito I Sielunhoito II Sielunhoito III Kristillinen kasvatus I Kristillinen kasvatus II Kristillinen kasvatus III Spiritualiteetti ja jumalanpalveluselämä I Spiritualiteetti ja jumalanpalveluselämä II Spiritualiteetti ja jumalanpalveluselämä III Diakonia, missio ja globaali vastuu I 1.17 ja Diakonia, missio ja globaali vastuu II 1.17 ja Diakonia, missio ja globaali vastuu III 1.17 ja Viestintä ja vuorovaikutus I Viestintä ja vuorovaikutus II Viestintä ja vuorovaikutus III Viestintä ja vuorovaikutus IV B-vaihtoehdot, vanhat Raamattu, tunnustus ja julistus Jumalanpalveluselämä Sielunhoito Kristillinen kasvatus Seurakunta työyhteisönä B-vaihtoehdot, uudet PT3 Sana ja elämä B PT5 Spiritualiteetti ja jumalanpalveluselämä B PT 6 Diakonia, missio ja globaali vastuu B PT 7 Viestintä ja vuorovaikutus: ei ole B-vaihtoehtoa 0 PT 8 Sielunhoito B PT 9 Kristillinen kasvatus B B-osiot yhteensä Ylempi pastoraali Pastoraalitutkinto yhteensä Jumalanpalvelus Kirkolliset toimitukset Saarnakoulutus 2.16, 3.16 ja etäpäivät #tehdään yhdessä#messu 1.17 ja Syvemmälle messuun 2.16, 3.16 ja etäpäivät Syvemmälle messuun Opintomatka Skotlantiin Jumalanpalvelus yhteensä

7 7 (27) Musiikki Musiikkia maailmalta Kuoronjohdon kurssi v. suomalaista hengellistä kuoromusiikkia Virsi monipuolisesti 2017 (SLK) Minä kanttorina 1.17 ja 2.17 Säkylä Hyvän säestämisen taito Jyväskylä Kirkkomuskari kanttoreille (SLK) 20 0 Kanttori - seurakunnan muusikko Rokua peruttu Musiikki yhteensä Raamattuteologia Raamattu ja identiteetti 1.17 ja Syvemmälle raamattuun: Raamattuteologinen erityiskoulutus Raamattuteologia yhteensä Sielunhoito Sielunhoidon erityiskoulutus Kuopio ja Mikkeli lähijakso ja etäpäivä Sielunhoidon erityiskoulutus Turku lähijakso, kliininen jakso ja etäpäivät Sielunhoidon erityiskoulutus Tampere 2015 kliininen jakso, päätösjakso ja etäpäivät Sielunhoidon erityiskoulutus Helsinki 2015 kliininen jakso, päätösjakso ja etäpäivät Sielunhoito yhteensä Johtaminen Kirjo II c/d 1.r. 3.16, 4.16 ja etäpäivä Kirjo II c/d 2.r. 3.16, 4.16 ja etäpäivä Kirjo II Y 1.17, 2.17, 3.17 ja etäpäivä Kirjo II C/D 1.r. 1.17, 2.17 ja etäpäivä Kirjo II C/D 2.r. 1.17, 2.17 ja etäpäivä Kirjo III 4.16, 5.16 ja etäpäivä Kirjo III 1.17, 2.17 ja etäpäivä Kirjo Muutosjohtaminen 1.r. 1.17, 2.17 ja etäpäivä 18 9 Kirjo II Talousjohto 18 0 Johtaminen yhteensä Työnohjaajakoulutus Kirkon työnohjaajakoulutus 1. r. 3.16, 4.16, 5.16, 6.16 ja etäpäivät Kirkon työnohjaajakoulutus 2. r. 3.16, 4.16, 5.16, 6.16 ja etäpäivät Kirkon työnohjaajakoulutus Oulu/Lapua 1.17, 2.17, 3.17, 4.17 ja etäpäivä Työnohjaajakoulutus yhteensä 49 41

8 8 (27) Konsulttivalmennus Kirkon konsulttivalmennus 1. r. 3.16, 4.16, 5.16, 6.16 ja etäpäivät Kirkon konsulttivalmennus 2 r. 3.16, 4.16, 5.16, 6.16 ja etäpäivät Konsulttivalmennus yhteensä Kirkon kasvatus KEK/Kasvatuksen menetelmät kirkon työssä 1.17 ja KEK/Dialogisuus kirkon työssä 1.17 ja KEK/Yhteisöllisyys ja erityiskasvatus 1.17 ja KEK/Teologia kirkon kasvatuksessa 1.17 ja KEK/Ongelmakäyttäytyminen ja lastensuojelu 1.17 ja Kirkon kasvatus yhteensä Diakonia DEK/Kriisit ja traumat 1 r ja DEK/Kriisit ja traumat 2. r ja DEK/Päihteet ja riippuvuus 1.17 ja DEK/Diakonia muuttuvassa yhteiskunnassa DEK/Vammaisuuden ytimessä 1.17 ja Diakonia yhteensä Muu koulutus Harjoittelunohjaajien koulutus Kaikki yhteensä

9 9 (27) Liite 2 Pastoraalitutkinnon koulutusten sekä A- ja B-vaihtoehtojen suoritusten määrät vuonna 2017 ja arvio vuodesta 2018 Opintokokonaisuus 2015 Koulutukset Arvio Toteu tui 2015 Suoritukset Arvio Toteu tui Arvio/T oteutui Suori- Koulutu tuk- kset set Ilmoit tautu Jonos Arvio neet sa 2016 Suorituks et Toteutui 2017 Koul utuks et Suoritukset Arvio Ilmoit /Tote tautu Jonos Toteu utui neet sa tui 2018 Koulu tukse t 2018 Suoritukset Arvio Arvio 4. Raamattu, tunnustus ja julistus lähijakso (A) etäopiskeluvaihtoehto (B) Jumalanpalveluselämä lähijakso (A) etäopiskeluvaihtoehto (B) Sielunhoito lähijakso (A) etäopiskeluvaihtoehto (B) Kristillinen kasvatus lähijakso (A) etäopiskeluvaihtoehto (B) Seurakunta työyhteisönä lähijakso (A) etäopiskeluvaihtoehto (B) PT3 / Sana ja elämä lähijakso (A) / / etäopiskeluvaihtoehto (B) PT5 / Spiritualiteetti ja jumalanpalveluselämä lähijakso (A) / / etäopiskeluvaihtoehto (B) PT 6 /Diakonia, missio ja globaali vastuu lähijakso (A) / etäopiskeluvaihtoehto (B) PT7 / Viestintä ja vuorovaikutus lähijakso (A) / / etäopiskeluvaihtoehto (B) ei mahdollinen 8. PT8 / Sielunhoito lähijakso (A) / etäopiskeluvaihtoehto (B) PT9 / Kristillinen kasvatus lähijakso (A) / etäopiskeluvaihtoehto (B) Lähijaksot (A) yhteensä / Etäopiskeluvaihtoehdot (B) yhteensä Pastoraalitutkinto yhteensä / Ilmoit tautu neet Jonos sa Ylemmän pastoraalitutkinnon teologiset opintokokonaisuudet Opintokokonaisuus 2015 Koulutukset Arvio Toteu tunut 2015 Suoritukset Arvio Toteu tunut 2016 Koulut ukset Arvio/T oteutui 2016 Suoritukset 2016 Ilmoittautu neet 2016 Jonos sa 2016 Suorituks et Seurakunta työyhteisönä ja yhteisönä muuttuvassa yhteiskunnassa Kristillinen usko ja spiritualiteetti Arvio 2017 Koul utuks et Arvio /Tote utui 2017 Ilmoittautu neet 2017 Jonos sa 2017 Suoritukset Toteu tui 2018 Koulu tukse t 2018 Suoritukset Arvio Arvio Johtaminen kirkossa Kirkko ja eriarvoistuva suomalainen yhteiskunta Kirjo II Y Johtaminen ja hallinto seurakunnassa. V alkanut päättyy v Huom! Kirjo II Y on muissa tilastoissa johtamisen kurssien yhteydessä Ylempi pastoraalitutkinto yhteensä Pastoraalitutkinto ja ylempi pastoraalitutkinto yhteensä / Ilmoittautu neet 2018 Jonos sa

10 10 (27)

11 11 (27)

12 12 (27) Liite 5 Koulutus- ja kokoustoiminnan asiakkaat ja suoritteet 2017 KK:n omien kurssien osanottajat Toteuma 2015 Arvio 2016 Toteuma 2016 Arvio 2017 Toteuma 2017 Pastoraalitutkinto Pastoraalikoulutus Pastoraalitutkinnon B-osiot Ylemmän pastoraalitutkinnon koulutus Pastoraalitutkinto yhteensä Johtamiskoulutus V eroteltu johtamiskoulutukseen ja muuhun erityiskoulutukseen osallistuneet. Papit ja lehtorit 74 Kanttorit 10 Diakonian työntekijät 8 Nuorisotyöntekijät 14 Lapsityöntekijät 23 Perhetyöntekijät 2 Taloudellis-hallinnollinen henkilöstö 14 Muut 13 Johtamiskoulutus yhteensä Erityiskoulutus Papit ja lehtorit Kanttorit Diakonian työntekijät Nuorisotyöntekijät Lapsityöntekijät Perhetyöntekijät Taloudellis-hallinnollinen henkilöstö Muut Erityiskoulutus yhteensä Omien koulutusten osanottajat yhteensä Koulutustoiminta Toteuma 2015 Arvio 2016 Toteuma 2016 Arvio 2017 Toteuma Toteuduneiden koulutusten määrä Lisäkoulutuksia runsaan ilmoittautumismäärän vuoksi 2 Peruuntuneiden koulutusten määrä 10 6 Kouluttajavaihdosten tähden siirrettyjä tai vähäisen ilmoittaumismäärän vuoksi peruutettuja 2. Koulutusjaksojen määrä Järvenpäässä Muualla Yhteensä Koulutuspäivien määrä Järvenpäässä Muualla Etäpäivät (työpajat ja työnohjaukset) Yhteensä Osanottajat Pastoraalit Johtamiskoulutus Erityiskoulutus Yhteensä Koulutustoiminnan suorite Koulutuspäivät Järvenpäässä Muualla Etäpäivät ,5 Yhteensä ,5 Opintopisteet

13 13 (27) Koordinaatio ja vaikuttamistoiminta sekä kokouspalvelu Toteuma 2015 Arvio 2016 Toteuma 2016 Arvio 2017 Toteuma Kokousvieraat Koordinaatio ja Oma 106 vaikuttamis Kirkon muut yksiköt 430 toiminta Muut 0 Kokouspalvelu Yhteensä 536 Yhteensä Kokouspäivät Koordinaatio ja Omat kokoukset 19 vaikuttamis Kirkon muut yksiköt 58 toiminta Muut (ulkopuolisten kokoukset) 0 Kokouspalvelu Yhteensä 77 Yhteensä Kokouspäivien kokonaismäärä Majoitusvuorokaudet Kurssimajoitus 2244 Koulutustoiminnan Oma kokoustoiminta Kirkon muut yksiköt 174 majoitus Koordinaatio ja vaikuttamistoiminta Muut (ulkopuoliset) kokoukset Kokouspalvelu 669 Kokouspalvelu Yhteensä 2913 Yhteensä

14 14 (27) Liite 6 KK:n vuoden 2018 koulutuksiin ilmoittautuneet hiippakunnittain Mukana myös peruutettuihin koulutuksiin ilmoittautuneet ja työnohjaajakoulutuksiin hakeutuneet (tilanne ennen soveltuvuustestauksia). n=427

15 15 (27) Liite 7 KK:n vuoden 2018 koulutukseen ilmoittautuneet ammattiryhmittäin (ei pastoraalia) Mukana myös peruutettuihin koulutuksiin ilmoittautuneet ja työnohjaajakoulutuksiin hakeutuneet (tilanne ennen soveltuvuustestauksia). n=427

16 16 (27) Liite 8 Pastoraalitutkinnon palautekysely 2017 Jokaiseen pastoraalitutkinnon opintojaksoon liittyy palautteen kerääminen koulutuksen aikana ja sen päätyttyä. Silloin on kuitenkin liian aikaista arvioida koulutuksen vaikuttavuutta. Siksi on laadittu palautekysely, jossa tutkinnon suorittaneita pyydetään arvioimaan koulutuksen vaikuttavuutta ja hyödyllisyyttä. Kysely on lähetettynoin puoli vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Tutkinnon suorittamiseen kuluu tavallisesti noin 3-4 vuotta. Nykyisen pastoraalitutkinnon mukaisia opintokokonaisuuksia on alettu järjestää vuodesta 2015 lukien ja siirtymäkausi päättyi 2017 lopussa. Vastaajista valtaosalla on suorituksia sekä uudesta että vanhasta tutkinnosta. Opintokokonaisuuksien toteuttajina toimivat joko Kirkon koulutuskeskus tai tuomiokapitulit. Tavoitteena on saada tutkinnon suorittaneilta arvio oman osaamisen kehittymisestä ja osaamisen hyödyntämisestä työssä. Kysely sisältää Kirkon koulutuskeskuksen koulutusajattelusta nostettuja sekä opintokokonaisuuksien tavoitteista johdettuja lauseita tutkinnon vaikuttavuudesta ja hyödyllisyydestä, henkilökohtaisia tavoitteita kartoittavan kysymyksen sekä kokonaisarvion tutkinnosta (yleisarvosana). Ammatillinen tausta Vastaajien määrä: 34 Minkä yleisarvosanan annat koko tutkinnolle? (1 = välttävä... 5 = erinomainen) Vastaajien määrä: 34 Keskiarvo: 3,53, Mediaani: 4

17 17 (27) Tutkinnon vaikuttavuus Arvioi seuraavien väittämien avulla suorittamasi tutkinnon vaikuttavuutta omaan työhösi (1 = ei vaikuttavuutta lainkaan... 5 = erittäin paljon, 0 = en osaa arvioida vaikuttavuutta) Vastaajien määrä: 34, Keskiarvo: 3,14, Mediaani: 3 Tutkinnon vaikuttavuus Yht. Mediaani Vastuuni työyhteisön jäsenenä ja asiantuntijana Ajantasaiset tiedot ja taidot omalta alaltani Luovuus tietojen, toimintakäytäntöjen, verkostojen ja erilaisen osaamisen käytössä Vuorovaikutuksen ja osallisuuden edistäminen omassa työssäni Aktiivinen toiminta yhdessä seurakuntalaisten kanssa Ammattien välisestä yhteistyöstä inspiroituminen Luovuus ja rohkeus jumalanpalveluselämän eri tehtävissä Vieraantuneiden tavoittaminen Hengellisen elämän hoitaminen Avoimuus ja rohkeus kohdata henkilöitä, joille elämä ei ole helppoa Eri-ikäisten kasvun mahdollistaminen Luonteva toiminta sielunhoitajana Tiedostan paremmin, millaista kieltä käytän Raamatun monipuolinen ja taustoja syventävä käyttö Toimiminen kirkon uskon tulkitsijana ja välittäjänä Hallinnollisten työtehtävien sujuva hoitaminen Yhteensä

18 Tutkinnon hyödyllisyys Arvioi suorittamasi tutkinnon hyödyllisyyttä seuraavista näkökulmista (1 = ei lainkaan hyödyllinen... 5 = erittäin hyödyllinen, 0 = en osaa arvioida) Vastaajien määrä: 34 Oma ammatillinen kehittyminen Mediaani: 4 Murros- ja muutostilanteissa Mediaani: 3 Itsetuntemuksen syveneminen Mediaani: 4 Työhyvinvoinnin lisääntyminen Mediaani: 3 Työyhteisön kannalta Mediaani: 4 Kirkon perustehtävän selkiytyminen Mediaani: 3 Seurakuntalaisen/asiakkaan kannalta Mediaani: 4 Sosiaaliset taidot Mediaani: 3

19 19 (27) Liite 9 Erityiskoulutusten palautekysely 2017 Jokaiseen erityiskoulutukseen liittyy palautteen kerääminen koulutuksen aikana ja sen päätyttyä. Silloin on kuitenkin liian aikaista arvioida koulutuksen vaikuttavuutta. Siksi erityiskoulutuksen suorittaneilta pyydettiin arvioimaan koulutuksen vaikuttavuutta ja hyödyllisyyttä. Kysely on lähetetty noin puoli vuotta erityiskoulutuksen suorittamisen jälkeen. Tavoitteena on saada erityiskoulutuksen suorittaneilta arvio oman osaamisen kehittymisestä ja osaamisen hyödyntämisestä työssä. Kysely sisälsi Kirkon koulutuskeskuksen koulutusajattelusta nostettuja sekä opintokokonaisuuksien tavoitteista johdettuja lauseita koulutuksen vaikuttavuudesta ja hyödyllisyydestä sekä yleisarvosanan koulutuksista. Koulutukset (suluissa koulutuksen päättymispäivä) Vastaajien määrä: 141 Minkä yleisarvosanan annat koulutukselle? (1 = välttävä...5 = erinomainen) Vastaajien määrä: 141 Keskiarvo: 4,04 Mediaani: Yhteensä Arvosana

20 20 (27) Koulutuksen vaikuttavuus Arvioi seuraavien väittämien avulla suorittamasi erityiskoulutuksen vaikuttavuutta omaan työhösi (1 = ei vaikuttavuutta lainkaan...5 = erittäin paljon, 0 = en osaa arvioida vaikuttavuutta) Keskiarvo: 3,68 Omaehtoisen kehittämisen vahvistuminen Mediaani: 5 Luovuus tietojen, toimintakäytäntöjen, verkostojen ja erilaisen osaamisen käytössä Mediaani: 4 Vuorovaikutuksen ja osallisuuden edistäminen omassa työssäni Mediaani: 4 Ajantasaiset tiedot ja taidot omalta alaltani Mediaani: 4 Vastuuni työyhteisön jäsenenä ja asiantuntijana Mediaani: 4 Ammattien välisestä yhteistyöstä inspiroituminen Mediaani: 4 Aktiivinen toiminta yhdessä seurakuntalaisten kanssa Mediaani: 3

21 21 (27) Koulutuksen hyödyllisyys Arvioi suorittamasi koulutuksen hyödyllisyyttä seuraavista näkökulmista (1 = ei lainkaan hyödyllinen... 5 = erittäin hyödyllinen, 0 = en osaa arvioida) Keskiarvo: 3,72 Oma ammatillinen kehittyminen Mediaani: 4 (70 vastaajaa vastasi 5!) Työhyvinvoinnin lisääntyminen Mediaani: 4 Itsetuntemuksen syveneminen Mediaani: 4 Sosiaaliset taidot Mediaani: 4 Murros- ja muutostilanteissa Mediaani: 4 Seurakuntalaisen/asiakkaan kannalta Mediaani: 3 Työyhteisön kannalta Mediaani: 4 Kirkon perustehtävän selkiytyminen Mediaani: 3

22 Liite 10 Koulutuksen kehittämisverkostot ja KK:n edustajat niissä Verkostotapaamiset ja neuvottelupäivät Raamattuteologian asiantuntijaseminaari 2017 peruuntui alustajan sairastuttua. Spiritualiteettiverkoston tapaaminen , Kirkon koulutuskeskus, 12 osallistujaa. Lapsi- ja perhetyön perustutkinnon verkostopäivät Seurakuntaopiston Lapuan kr. opiston kampuksella (60 osallistujaa) ja Kirkon talossa (50 osallistujaa). Dekaanikokous: Tampereella ; Kirkon koulutuskeskus. Johtamiskoulutuksen verkostotapaaminen , Vantaa, 27 osallistujaa Kirkkomusiikin kouluttajaforum Kirkon koulutuskeskuksessa, 15 osallistujaa Liturgisen musiikin asiantuntijaseminaari Kirkon koulutuskeskuksessa, 15 osallistujaa. Kristillisen elämän uudistus Lutherin spiritualiteetin teologia. Symposium yhteistyössä mm. Itä-Suomen yliopiston kanssa Joensuussa , n. 100 osallistujaa. Kirkon koulutustoimikunnat ja seurantaryhmät Ammatillisen koulutuksen ryhmä (AKR): Kari Kopperi (pj.), Eeva Salo-Kopperi (siht.), Helena Tuominen, Marja Pesonen. Diakoniakoulutuksen seurantaryhmä: Helena Tuominen (siht.) Kanttorikoulutuksen seurantaryhmä: Katarina Engström (siht.) Kirkon varhaiskasvatuksen koulutuksen seurantaryhmä: Marja Pesonen (siht.) Kirkon nuorisotyönohjaajien koulutuksen seurantaryhmä: Marja Pesonen (siht.) Teologikoulutustoimikunta: Kari Kopperi (vpj.), Eeva Salo-Kopperi Teologian ylioppilaiden soveltuvuustutkimuksen seurantaryhmä: Sirkku Tukiainen, Eeva Salo-Kopperi (siht.) Muut kirkon henkilöstökoulutuksen kehittämisryhmät Jumalanpalveluskoulutuksen asiantuntijaseminaari Juhani Holma (pj.), Katarina Engström Kirkon musiikin ammattilaisena kasvaminen tutkimushankkeen ohjausryhmä Juhani Holma (pj.) Katarina Engström (siht.) Kirkon kansainvälisen työn koulutuksen seurantaryhmä: Kari Kopperi (pj.) Sairaalasielunhoidon koulutuksen asiantuntijaryhmä Sirkku Tukiainen Kirkon ulkomaantutkintojen neuvottelukunta (Kari Kopperi ja Helena Tuominen, varajäseninä Eeva Salo- Kopperi ja Marja Pesonen) Kirkon työnohjaajapätevyyden arviointityöryhmä: Markku Tynkkynen Muut KK:n kotimaan verkostot ja luottamustehtävät Kari Kopperi kuuluu Arvojen Akatemian suunnitteluryhmään ja Helsingin yliopiston teologia.fi hankkeen ohjausryhmään. Vuonna 2017 hän toimi Seurakuntaopiston johtokunnan puheenjohtajana sekä Lärkkullan valtuuskunnan jäsenenä. Mika Aspinen toimii Suomen Lähi-idän instituutin säätiön hallituksen jäsenenä sekä kirkkovuoden tekstien selkomukautuksia laativassa työryhmässä. Hän toimii myös Suomen Lähetysseuran järjestämän ulkomaantyöhön valmistautuvien lähettien teologisen koulutuksen sekä Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin opiskelijoiden raamattukouluttajana. Juhani Holma on Reformaation merkkivuoden jumalanpalveluselämän työryhmän puheenjohtaja ( ). Helena Tuominen on ollut Kirkon Ulkomaanavun hallituksen (-2017) ja Espoon diakoniasäätiön valtuuskunnan jäsen Markku Tynkkynen on Suomen työnohjaajat ry:n (STOry) puheenjohtaja ( ). Hän on myös Maria Akatemian hallituksen jäsen (2017-)

23 23 (27) KK:n kansainväliset verkostot Pastoraalipsykologian ammattilaisten Blue Carpet verkoston Pohjoiseurooppalainen pastoraalipsykologinen konferenssi Saksassa, Sirkku Tukiainen on konferenssin suunnitteluryhmän jäsen. European Council for Pastoral Care and Counseling (ECPCC). KK:n entinen sielunhoidon kouluttaja Virva Nyback on ollut järjestön neuvoston jäsen ja sen General secretary ( ). Kirkon koulutuskeskus vastasi järjestön Eurooppa-konferenssin suunnittelusta ja toteutuksesta Suomessa Kokouksen suunnitteluryhmään kuuluivat KK:sta Sirkku Tukiainen ja Eeva Salo-Kopperi sekä käytännön toteutukseen myös Mika Aspinen ja Katarina Engström sekä kaksi harjoittelijaa ja viisi stuerttia. Konferenssiin osallistui 113 henkilöä. Juhani Holma on Saksan Luther organisaation kansainvälinen residentti (2009 ). Teologisk utbildning i Norden -verkoston työskentelyyn ovat KK:sta osallistuneet mm. Eeva Salo-Kopperi, Kari Kopperi. Reformaation maailmannäyttelyn Suomen osaston suunnitteluun ja toteutukseen Wittenbergissä osallistuivat Juhani Holma ja Katarina Engström Kari Kopperi on osallistunut Luther-tutkijoiden maailmankonferenssiin Wittenbergissä Mika Aspinen osallistuu Suomen ev.-lut. kirkon edustajana Braunschweigissa Saksassa järjestettäviin homileettisiin Bugenhagen-symposiumeihin. Helena Tuominen on osallistunut Suomen ev.lut kirkon, Unkarin luterilaisen kirkon ja Diakonisches Werk Bayernin diakonian kehittämisen verkoston työskentelyyn. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettamat toimikunnat ja ryhmät Osaamisen ennakointifoorumin ohjausryhmä, jäsen Marja Pesonen Koulutus, kulttuuri ja viestintä ennakointiryhmä, jäsen Eeva Salo-Kopperi Sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan ennakointiryhmä, varajäsen Helena Tuominen Työelämän ohjausryhmä ammatillisen tutkintorakenteen uudistamiseksi, jäsen Marja Pesonen Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformin seurantaryhmä, jäsen Oili Marttila Työ-, koulutus- ja elinkeinoasiainneuvoston ennakointijaosto, jäsen Oili Marttila, varajäsen Marja Pesonen Elinikäisen oppimisen kehittämistarpeita selvittävän työryhmä (2017), jäsen Kari Kopperi Opetushallituksen nimeämät tutkintotoimikunnat sekä muut ryhmät Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon perustetyöryhmä, puheenjohtaja Marja Pesonen Kasvatus- ja ohjausalan työelämätoimikunta, puheenjohtaja Raija Ojell Lapsi- ja perhetyön tutkintotoimikunta, puheenjohtaja Raija Ojell Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunta, jäsen Mikko Mäkelä Seurakunnallisen palvelutyön tutkintotoimikunta, jäsenet Harri Henttinen (Vesilahden srk) ja Katariina Kietäväinen Valtakunnallinen aikuiskoulutuksen ennakointi hankkeen ohjausryhmä , jäsen Eeva Salo-Kopperi, varajäsen Marja Pesonen

24 24 (27) Liite 11 Julkaisut, radio-ohjelmat yms. Mika Aspinen, Raamattu, haastava matkaopas rippikoulussa. Suuri Ihme -rippikoulusuunnitelma 2017 lisämateriaalit. Mika Aspinen ja Juhani Holma, radion aamuhartauksia. Kari Kopperi, Luther-sitaatteja kirkkovuoden tiedotteisiin Kirkon Viestinnän kirkkovuositiedotteet. Kari Kopperi, Reformaation vaikutus köyhäinhoitoon ja diakoniaan Radio Dei, Armoa 2017 ohjelmasarja osa 17. Kari Kopperi, Martti Lutherin vaikutus etiikkaan Radio Dei, Armoa ohjelmasarja osa 27. Kari Kopperi: Koulutusjärjestelmän muutokset heijastuvat myös kirkon ammattien koulutukseen. KotimaaPro, Verkkojulkaisu Kari Kopperi & Eeva Salo-Kopperi: Työ tekijäänsä kiittää. Crux 3/2017, Kari Kopperi, Ihanteena monenkeskeinen vastavuoroisuus. Kirja-arvostelu Jaana Hallamaan teoksesta Yhdessä toimimisen etiikka. Osviitta 4/2017, 38. Samasta teoksesta ilmestyi myös hieman toisenlainen kirjaarvostelu Kirkon yhteiskunnallisen työn verkkojulkaisussa Kytkin 3/2017. Helena Tuominen, Koulutuksella kehitetään ammattitaitoa. Diakonia 3/2017, Julkaisujen ohella koulutuskeskuksen työntekijät ovat antaneet lukuisia haastatteluja tiedotusvälineille, toimineet esitelmän pitäjinä omaa asiantuntija-alaansa ja kirkollista koulutusta käsittelevissä tilaisuuksissa sekä pitäneet mm. radion aamuhartauksia. Vuonna 2017 erityisesti reformaation merkkivuosi on merkinnyt monille KK:n työntekijöille lukuisia esitelmiä, seminaareja, tapahtumia ja haastatteluja tiedotusvälineille.

25 Liite 12 Kirkon henkilöstökoulutustarjonta kirkon henkilöstökoulutuskalenterissa 25 (27)

26 26 (27) Liite 13 Kirkon henkilöstökoulutustarjonta koulutuskalenterissa 2018 koulutusrakenteen mukaan

27 27 (27)

Ennakkotietoa Kirkon koulutuskeskuksen alkavista koulutuksista 2019 KIRKON KOULUTUSKESKUS. Lähijaksojen ajankohdat PASTORAALIKOULUTUS

Ennakkotietoa Kirkon koulutuskeskuksen alkavista koulutuksista 2019 KIRKON KOULUTUSKESKUS. Lähijaksojen ajankohdat PASTORAALIKOULUTUS Ennakkotietoa Kirkon koulutuskeskuksen alkavista koulutuksista 2019 Kirkon koulutuskeskus on Järvenpäässä sijaitseva Kirkkohallituksen koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijayksikkö. Koulutuskeskuksen

Lisätiedot

Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus

Ylempi pastoraalitutkinto. Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon koulutuskeskus Ylempi pastoraalitutkinto Kirkon johtamistehtävissä tarvitaan laaja-alaista ja syvällistä teologista ammattitaitoa sekä kykyä teologiseen reflektioon ja

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 1 (5) Lausunto 30.11.2016 Asianro DKIR/1578/00.05.00/2016 Viite Eduskunnan sivistysvaliokunnan pyyntö kirjallisesta asiantuntijalausunnosta 25.11.2016 Asia Kirkkohallituksen kirjallinen asiantuntijalausunto

Lisätiedot

YLEMPI PASTORAALITUTKINTO. Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta

YLEMPI PASTORAALITUTKINTO. Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta YLEMPI PASTORAALITUTKINTO Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta 13.2.2007 Kirkon koulutuskeskuksen laatimat sovellusohjeet 14.2.2007 2 Piispainkokouksen päätös ylemmästä pastoraalitutkinnosta

Lisätiedot

KIRKON KOULUTUSKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTA-AJATUS JA VISIO KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN PYSYVÄT TEHTÄVÄT

KIRKON KOULUTUSKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTA-AJATUS JA VISIO KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN PYSYVÄT TEHTÄVÄT Toimintasuunnitelma 2014 1 (27) 21.5.2013 KIRKON KOULUTUSKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTA-AJATUS JA VISIO 2015 (KK) palvelee seurakuntia järjestämällä ja koordinoimalla henkilöstökoulutusta sekä

Lisätiedot

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005

KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 KIRKKOHALLITUKSEN YLEISKIRJE Nro 32/2005 24.10.2005 HYVIÄ TÖITÄ! KIRKON UUSITTU REKRYTOINTIESITE ON ILMESTYNYT Kirkkohallitus on julkaissut Hyviä töitä maan ja taivaan väliltä! -rekrytointiesitteen uusittuna

Lisätiedot

Kirkon työnohjaajakoulutus. KIRKONπ KOULUTUS- KESKUS

Kirkon työnohjaajakoulutus. KIRKONπ KOULUTUS- KESKUS Kirkon työnohjaajakoulutus KIRKONπ KOULUTUS- KESKUS Kirkon työnohjaajakoulutus. Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu koulutetun työnohjaajan avulla. Se on työhön,

Lisätiedot

Kirkon johtamiskoulutus seurakuntien johtamis- ja esimiestehtävissä. Kirkon koulutuskeskus

Kirkon johtamiskoulutus seurakuntien johtamis- ja esimiestehtävissä. Kirkon koulutuskeskus Kirkon johtamiskoulutus seurakuntien johtamis- ja esimiestehtävissä toimiville Kirkon koulutuskeskus Kirkon johtamiskoulutus seurakuntien johtamis- ja esimiestehtävissä toimiville Kirkon johtamiskoulutus

Lisätiedot

Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle. Kirkon koulutuskeskus

Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle. Kirkon koulutuskeskus Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle Kirkon koulutuskeskus Kirkon kansainvälinen työ Kristillinen kirkko on jo syntyjään kansainvälinen, kaikille avoin yhteisö, jolla on maailmanlaaja

Lisätiedot

Henkilöstön osaamisen kehittäminen

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Henkilöstön osaamisen kehittäminen Sirkka Salvi Jyväskylän kr. Opisto Carita Sirkka Seurakuntaopisto Minna Valtonen ja Jussi Murtovuori Diak Vesa Nuorva Centria Kirkon kasvatuksen päivät 9.1.2019 klo 16.30

Lisätiedot

Kirkon koulutuskeskus Laatija: kkh Sivu 1

Kirkon koulutuskeskus Laatija: kkh Sivu 1 Kirkon koulutuskeskus Laatija: kkh 21.8.2015 Siu 1 Kirkon erityiskoulutusten moduulit Allaoleaan taulukkoon on koottu kirkon moduulirakenteiset erityiskoulutukset ja niihin sisältyät moduulit. Erityiskoulutukset

Lisätiedot

Lisäksi ammattitaitoa täydennetään erilaisilla tehtävillä ja portfoliolla siltä osin kuin sitä ei voida tutkintotilaisuudessa osoittaa

Lisäksi ammattitaitoa täydennetään erilaisilla tehtävillä ja portfoliolla siltä osin kuin sitä ei voida tutkintotilaisuudessa osoittaa 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet suunnitellaan yksilöllisesti yhteistyössä

Lisätiedot

Edeltävät opinnot: ennen kurssin aloittamista oltava suoritettuna tuomiokapituliin pastoraalitutkinnon osio 1 (raamattutieto).

Edeltävät opinnot: ennen kurssin aloittamista oltava suoritettuna tuomiokapituliin pastoraalitutkinnon osio 1 (raamattutieto). PASTORAALITUTKINTO päivitetty 8.9.2011 Pastoraali 4 Raamattu, tunnustus ja julistus ( 4 op) aika ja paikka: 23.-27.1., 12.-16.3. tai 3.-7.9.,, Järvenpää Osallistuja ymmärtää Raamatun ja raamatuntulkinnan

Lisätiedot

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,

Lisätiedot

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Ennakointiryhmien aloitusseminaari 1.6.2017 Ylijohtaja Mika Tammilehto 1 Osaamisen ennakointifoorumi Toimii opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Pastoraalitutkintoa koskevan päätöksen uudistaminen

Pastoraalitutkintoa koskevan päätöksen uudistaminen Pastoraalitutkintoa koskevan päätöksen uudistaminen Versio 4.10.2013 Papin koulutuspolkutyöryhmä esitti perusteet pastoraalitutkinnon uudistamisesta (Papin koulutuspolku mietintö). Piispainkokous hyväksyi

Lisätiedot

KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN TIEDOTE TYÖPSYKOLOGISEN SOVELTU- VUUSTUTKIMUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ VUONNA 2012

KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN TIEDOTE TYÖPSYKOLOGISEN SOVELTU- VUUSTUTKIMUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ VUONNA 2012 KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN TIEDOTE TYÖPSYKOLOGISEN SOVELTU- VUUSTUTKIMUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ VUONNA 2012 Hyvä teologian opiskelija, Olet suorittamassa teologian maisterin tutkintoon sisältyvää työssäoppimisjaksoa

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

Työalajohtajien kelpoisuuksien ja koulutuksen kehittämisestä. Kari Kopperi

Työalajohtajien kelpoisuuksien ja koulutuksen kehittämisestä. Kari Kopperi Työalajohtajien kelpoisuuksien ja koulutuksen kehittämisestä Kari Kopperi 15.1.2014 Kelpoisuuksien kehittäminen 2 Tausta Kirkkoon on perustettu vähitellen erilaisia väliportaan esimiestehtäviä Tehtävät,

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ koulutus vuorovaikutus keskustelu some viestintä2020! media sanomamme työyhteisö 2o2o Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2020 Viestinnän kivijalka on kirkon

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

KRISTILLINEN KASVATUS

KRISTILLINEN KASVATUS KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen

Lisätiedot

EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi

EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi EHDOTUKSIA OHJAUKSEN JA KASVATUKSEN TUTKINTORAKENTEEN UUDISTAMISEKSI Kuulemistilaisuudessa 21.8.2015 käsiteltävä aineisto keskustelun pohjaksi OPETUSHALLITUS AMPA-YKSIKKÖ/OHJAKAStyöryhmä 1. Tausta Opetus-

Lisätiedot

MEILAHDEN SEURAKUNTA. Hyväksytty seurakuntaneuvostossa 12.1.2011 ORGANISAATIORAKENNE V. 2011

MEILAHDEN SEURAKUNTA. Hyväksytty seurakuntaneuvostossa 12.1.2011 ORGANISAATIORAKENNE V. 2011 MEILAHDEN SEURAKUNTA ORGANISAATIORAKENNE V. 2011 1. Johtamisjärjestelmän kuvaus ja seurakuntatyön perusrakenne 2. Organisaatiorakenne: tiimit, vastuuryhmät ja johtoryhmä 3. Tiimin, tiimivastaavan, vastuuryhmän

Lisätiedot

YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Seinäjoki

YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Seinäjoki YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa Kirteko-verkostotapaaminen 24.10.2017 Seinäjoki Kirteko verkostotapaamisen ohjelma Seinäjoella 24.10.2017 9 - Ilmoittautuminen, esittelyjen

Lisätiedot

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä

Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Opettajien osaamisen kehittäminen - tulevaisuuden näkymiä Kimmo Hämäläinen, pääsihteeri Opetustoimen henkilöstökoulutuksen neuvottelukunta Virtuaaliopetuksen päivät Helsinki 08.12. 09.12.2010 Neuvottelukunnan

Lisätiedot

Johtajuuden uudet haasteet

Johtajuuden uudet haasteet Johtajuuden uudet haasteet Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät 28.9.2011 Oulu Riitta Helosvuori Sisältöalueet Muuttuvat toiminta-alueet Muutosjohtaminen - diakonaatti - työyhteisön hengellisyyden hoitaminen

Lisätiedot

Sillanrakentaja. Alaotsikko/esittäjä

Sillanrakentaja. Alaotsikko/esittäjä Sillanrakentaja Alaotsikko/esittäjä 23.3.2018 Toivon, hyvän elämän ja arjen kristillisyyden rakentamista jo yli 100 vuotta 1905 Suomen Kirkon Sisälähetysseura perustettiin Sortavalassa. 1905 Kotimaa-lehti

Lisätiedot

YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Mikkeli

YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Mikkeli YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa Kirteko-verkostotapaaminen 11.10.2017 Mikkeli Kirteko verkostotapaamisen ohjelma Mikkelissä 11.10.2017 8.30 - Ilmoittautuminen, esittelyjen

Lisätiedot

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 7/

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 7/ Kirkkohallituksen yleiskirje nro 7/2017 3.4.2017 KIRKKOHALLITUKSEN PÄÄTÖS TIETYILTÄ HENGELLISEN TYÖN VIRANHALTIJOILTA VAADITTAVISTA TUTKINNOISTA Kirkkohallitus on päättänyt kokouksessaan 24.1.2017 tietyiltä

Lisätiedot

Kirkon erityiskoulutusten kokonaisuus 2019

Kirkon erityiskoulutusten kokonaisuus 2019 Kirkon erityiskoulutukset 1 (5) 15.8.2018 Kirkon erityiskoulutusten kokonaisuus 2019 Erityiskoulutuksen määritelmä Erityiskoulutus syventää perusosaamista, vahvistaa erityisosaamista sekä laaja-alaistaa

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

13.05.2014. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020

13.05.2014. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020 Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin strategia 2015-2020 Tuomiokapitulin tehtävänmäärittelyn lähtökohtia Mitä varten tuomiokapituli / me olemme olemassa? Mikä on tuomiokapitulin / meidän perustehtävä?

Lisätiedot

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI

KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI KOULUTUSKOKEILUJEN KOORDINOINTI Marja Veikkola, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (Osekk) 26.9.2014 Sivu 1 Opetushallitus on myöntänyt valtionavustuksen Osekkille sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan sekä

Lisätiedot

Ajankohtaisia työelämäaiheita - Osallistuminen Exponential Work hankkeeseen - Työnohjauksen kysymyksiä - Hengellinen ohjaus

Ajankohtaisia työelämäaiheita - Osallistuminen Exponential Work hankkeeseen - Työnohjauksen kysymyksiä - Hengellinen ohjaus Ajankohtaisia työelämäaiheita - Osallistuminen Exponential Work hankkeeseen - Työnohjauksen kysymyksiä - Hengellinen ohjaus Mirkka Torppa ja Timo Helenius 26.9.2019 1. Exponential Worktutkimuksen toteutus

Lisätiedot

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito

Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta Kirkon sairaalasielunhoidon keskus Sairaalasielunhoito Nimi SAIRAALASIELUNHOITO Edelliset nimet Kirkon sairaalasielunhoidon toimikunta 1963 1983 Kirkon sairaalasielunhoidon keskus 1984 2001 Sairaalasielunhoito 2002 2012 Rajavuodet 1946 2012 Toimintavuodet

Lisätiedot

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi

Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Tervetuloa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutuksen osaaja! Opetushallituksen henkilöstökoulutustiimi Osaamisen kehittäminen muutoksen mahdollistajana 18.5.2017 Elisa Helin Opetushallitus

Lisätiedot

Kasvatuksen erityiskoulutus. Kirkon koulutuskeskus

Kasvatuksen erityiskoulutus. Kirkon koulutuskeskus Kasvatuksen erityiskoulutus Kirkon koulutuskeskus Kasvatuksen erityiskoulutus 35 op Kasvatuksen erityiskoulutus on tarkoitettu sekä kasvatuksen tehtävissä ja viroissa työskenteleville että niille, joiden

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN RAPORTTI Kirkkohallitus

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN RAPORTTI Kirkkohallitus AMMATILLISEN KOULUTUKSEN RAPORTTI 2017 Ammatillisen koulutuksen ryhmän raportissa arvioidaan kirkon virkoihin/tehtäviin kelpoistavaa perus- ja täydennyskoulutusta, henkilöstön kehittämistä sekä yhteiskunnan

Lisätiedot

Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op

Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op 8.9.2014 Kirkon työntekijät toimivat yhteistyössä yhteiskunnan erilaisten organisaatioiden, yhteisöjen ja verkostojen kanssa. Työ perustuu kumppanuudelle, tiimityölle

Lisätiedot

Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan

Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan Seurakunnan strategia ja kuinka sitä ajetaan Miksi, mitä, miten - kuka, miten, milloin Luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Jyväskylä 23.9.2017 Hiippakuntasihteeri Jukka Helin Millainen on unelmaseurakuntani?

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta

Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta Maahanmuuttajat osana Valma- koulutusta Tuloksia Opetushallituksen kyselystä syksyllä 2016 Opetusneuvos Ulla Aunola 14.3.2017 Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Valma-kyselyn tausta Valma-koulutus =

Lisätiedot

Sairaalasielunhoidon erityiskoulutus 60 op lukien

Sairaalasielunhoidon erityiskoulutus 60 op lukien 1 (7) Koulutuskuvaus 2018 Sairaalasielunhoidon erityiskoulutus 2.10.2017 Sairaalasielunhoidon erityiskoulutus 60 op 1.1.2018 lukien Sairaalasielunhoidon erityiskoulutus (60 op) syventää sairaalasielunhoidon

Lisätiedot

Kirteko ohjelmallista kehittämistä kirkon sektorilla

Kirteko ohjelmallista kehittämistä kirkon sektorilla Kirteko ohjelmallista kehittämistä kirkon sektorilla Kirkon työmarkkinalaitos Oili Marttila 21.3.2017 1 24.3.2017 Esityksen / esittäjän nimi Kirkon henkilöstö 1975-2016 25 000 20 446 21 598 19 786 20 000

Lisätiedot

Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa?

Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa? Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa? Ajankohtaista OPH:ssa Sote ttk 24.11.2017 Anni Miettunen johtaja, ammatillinen koulutus @MiettunenAnni Ammatillisen koulutuksen uudistussuuntia 1/2 Koulutuksen

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 7/2013 Aika Paikka 10.12.2013 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät TYÖNOHJAAJAKOULUTUS - taiteen menetelmien yhdistäminen työnohjaukseen Tavoitteet: Toteutus: Kohderyhmä: Kouluttajat: Työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on ammatillinen pätevyys toimia työnohjaajana yksilöille

Lisätiedot

KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN ARKISTOLUETTELO JÄRVENPÄÄ

KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN ARKISTOLUETTELO JÄRVENPÄÄ KIRKON KOULUTUSKESKUKSEN ARKISTOLUETTELO 1970-2002 JÄRVENPÄÄ A B DIAARIT Diaareja ei muodostu LUETTELOT Ba Bb Bc Bd Arkistoluettelo Hävitettyjen asiakirjojen luettelo Kalustoluettelo Taideteosluettelo

Lisätiedot

Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset

Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset Tutkinnonuudistuksen arvioinnin keskeiset tulokset Riitta Pyykkö Helsinki 15.3.2011 Kansallinen Bologna-seminaari: Tutkinnonuudistus mitä jäi kesken? Arviointi ja sen kohteet Arvioinnin toteuttaminen mukana

Lisätiedot

YHTEISEN SEURAKUNTATYÖN PALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

YHTEISEN SEURAKUNTATYÖN PALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ YHTEISEN SEURAKUNTATYÖN PALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 5.10.2016 Yhteinen kirkkovaltuusto 29.11.2016 Yhteisen seurakuntatyön palveluiden johtosääntö 1 Vantaan seurakuntayhtymän

Lisätiedot

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Perustason ensihoidon jaosto 2.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta.

Vapaavalintaisiin opintoihin tai sivuaineisiin on löydettävissä opintoja etäsuoritusmahdollisuudella Avoimen yliopiston kautta. Teologian tutkinnon rakenne ja ohjeellinen suoritusjärjestys suuntautumisvaihtoehdoittain Avoimen yliopiston kautta tutkintotavoitteisesti opiskeleville Turkoosilla värillä merkityt opintojaksot on mahdollista

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Perheneuvonnan erityiskoulutus (60 op)

Perheneuvonnan erityiskoulutus (60 op) 1 (6) Koulutuskuvaus 2019 Perheneuvonnan erityiskoulutus 13.8.2018 Perheneuvonnan erityiskoulutus (60 op) Perheneuvonnan erityiskoulutus (60 op) syventää perheneuvonnan perusosaamista, vahvistaa erityisosaamista

Lisätiedot

Osaamisen ennakointifoorumi

Osaamisen ennakointifoorumi Osaamisen ennakointifoorumi Osaamisen ennakointifoorumi yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen yhteisenä koulutuksen ennakoinnin asiantuntijaelimenä toimii Osaamisen ennakointifoorumi

Lisätiedot

Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla

Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla Komitean esittely kirkolliskokouksen täysistunnon kyselytunnilla 25 kirkolliskokousedustajan aloite toukokuussa 2014 Kirkko vakavissa talousongelmissa jäsenkadon myötä Uudistushankkeista puuttuu kokonaiskuva

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

KIRKON HENKILÖSTÖKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN

KIRKON HENKILÖSTÖKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN KIRKON HENKILÖSTÖKOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN Kirkkohallituksen asettaman henkilöstökoulutuksen koordinaatiotyöryhmän mietintö SUOMEN EV.-LUT. KIRKON KESKUSHALLINTO SARJA C 2001:6 1 Kirkkohallitukselle Kirkkohallitus

Lisätiedot

TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ OP

TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ OP TYÖNOHJAAJAKOULUTUS, VALMENTAVALLA TYÖOTTEELLA, NLP-VIITEKEHYKSESSÄ 2018-2019 60 OP TYÖNOHJAAJA-KOULUTUS (5.) 2018-2019 KOUVOLASSA Porstua järjestää valmentavaan työotteeseen ja NLP viitekehykseen painottuvan

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä

Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä Tehyn koulutuspoliittiset linjaukset ensihoidon näkökulma Ensihoitopalvelualan opintopäivä 26.3.2018 26.3.2018 Juha Kurtti / Yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen 1 Miksi koulutuspolitiikka on Tehylle tärkeää?

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Osaamisella soteen hanke

Osaamisella soteen hanke Osaamisella soteen hanke 2017-2019 Osaamisella soteen -hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös henkilöstön osaamisen kehittämistä, sillä muuttuviin palveluihin ja toimintatapoihin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon ja välinehuoltoalan perustutkinnon koulutuskokeilujen tilannekatsaus 24.11.2014 Koulutuskokeilujen ohjausryhmän kokous, opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Miten ammatillisia tutkintoja voidaan kehittää työelämälähtöisemmiksi?

Miten ammatillisia tutkintoja voidaan kehittää työelämälähtöisemmiksi? Miten ammatillisia tutkintoja voidaan kehittää työelämälähtöisemmiksi? Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan seminaari Minna Bálint Opetushallitus AMPA Kolme pointtia Tutkintorakenne

Lisätiedot

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit E N E M M Ä N O S A A M I S T A 21.11.2012 1 Mihin tarpeeseen hanke vastaa ja miten? Ammatillisella aikuiskoulutuksella

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Puutarha-alan tutkintotoimikunnan infopäivä 23.3.2017 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen muutokset

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet

Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Puutarha-alan kehittämispäivät 20.-21.11.2014 Axxell Överby Anne Liimatainen, Opetushallitus Aiheet Ajankohtaiset koulutuspoliittiset aiheet Puutarha-alan tutkintojen

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe Nämä kriteerit on tuotettu 2011-2012 Hyria koulutuksen koordinoimassa Aikuiskoulutuksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit (Aikuis-KEKE) -hankkeessa. Kriteerien suunnittelusta vastasi hankkeen kehittämisryhmä,

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Venninen, Leinonen 2013

Venninen, Leinonen 2013 Varhaiskasvatuksen seudullinen tutkimus- ja kehittämisverkosto Tampereen yliopisto/kasvatustieteiden yksikkö Tampereen kaupunkiseutu/varhaiskasvatuspalvelut Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala,

Lisätiedot

Kirkon henkilöstökoulutus. Verkkokäyttäjän opas

Kirkon henkilöstökoulutus. Verkkokäyttäjän opas Kirkon henkilöstökoulutus Verkkokäyttäjän opas Kirkkohallitus 2008 Kirkkohallitus Tilaukset Kirkkohallituksen julkaisumyynti PL 185, 00161 HELSINKI Puh. (09) 1802 315 julkaisumyynti@evl.fi Kuvitus Toimittaja

Lisätiedot

Työvalmennuksen koulutuksen kehittäminen

Työvalmennuksen koulutuksen kehittäminen Työvalmennuksen koulutuksen kehittäminen Riitta Karhapää, Vates- säätiö ja Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen ja ammatillisten koulutusten kehittämistä.

Lisätiedot

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi Kansallinen koulutuksen arviointikeskus: Lääketieteen peruskoulutuksen arviointi 2017-2018 Lääkäriliiton peruskoulutuksen Lääkärifoorumi 11.5.2017 Kommenttipuheenvuoro: Arviointiasiantuntija, KT Hannele

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

enorssin kevätseminaari Savonlinnassa Tutkoke-työryhmän muistio

enorssin kevätseminaari Savonlinnassa Tutkoke-työryhmän muistio enorssin kevätseminaari Savonlinnassa 25. 27.4. 2018 Tutkoke-työryhmän muistio Läsnä Sanna Isopahkala (pj.) (Tampere) Marko van den Berg (pj.) (Helsinki, Normaalilyseo) Sanna Patrikainen (Helsinki, Viikki)

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi Julkaistu Crux 3/010 Akavan kirkollisten jäsenkysely 010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi Kati Niemelä Nuoret pappisnaiset ovat kiinnostuneita kirkkoherran virasta ja muista esimiestehtävistä. Naispiispaa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä

Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä Opetus- ja kulttuurinministeriön ja Opetushallituksen hankepäivä 7.5.2019 Teemapaja: Ammatillisen koulutuksen johtaminen Opetushallitus Tuula Sumkin Vaikuttavuus vaikuttavuusketju (Sitra) 16/05/2019 Opetushallitus

Lisätiedot

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018 Kouluttautuminen ja työurat Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 1 Aineiston piirteet Akava selvitti akavalaisten näkemyksiä työuralla kouluttautumisesta ja tulevaisuuden työurista toukokuussa

Lisätiedot

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 6/2015 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2015 klo 17 18.05 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Haverinen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot